Virkaanastujaisluento 3.12.2003 Urho Kujala, Liikuntalääketieteen professori Sopivaa ja edullista liikuntaa terveille ja sairaille Hyvät naiset ja herrat, (PowerPoint- Kuva 1-jalanjäljet; Tässä kuvassa näemme laavaan jääneet jalanjäljet, jotka on kaivettu esiin Tansaniasta. Jalanjälkien iäksi on arvioitu runsaat 3 miljoonaa vuotta. Isoimmat jäljet ovat miespuolisen esi-ihmisen jättämät, seuraavaksi suurimmat kuuluvat naiselle ja pienimmät mutkittelevammat lapselle.) Siitä asti kun ihminen noin 3,5 miljoonaa vuotta sitten alkoi kävellä kahdella jalalla, on ihmisen pääasiallinen liikkumismuoto ollut kävely. Vasta 1900-luvulla ihminen alkoi käyttää merkittävässä määrin konevoimaa liikkumiseen. Vielä tänäänkin, liikkuminen myös jalan, ihan niinkuin syöminen ja nukkuminenkin, kuuluvat ihmisen välttämättömiin päivittäisiin toimintoihin. Menneisyydessä ne ihmiset, joiden geeniperimä tarjosi parhaat menestymismahdollisuudet kulloisissakin olosuhteissa, jäivät henkiin ja jatkoivat sukua. Aikojen saatossa monet tekijät ovat muokanneet väestön geenirakennetta. Kivikautisessa metsästys- ja keräilytaloudessa ne geenit, jotka mahdollistivat hyvän energian hyödyntämisen ravinnosta, hyvän energian varastoimisen elimistöön, kyvyn pitää elimistö lämpimänä ja kyvyn liikkua, olivat olemassaolon kannalta arvokkaita ja siten siirtyivät jälkeläisille. Vasta viimeisen sadan vuoden kuluessa työn koneellistuminen, ihmisen liikkuminen ajoneuvoilla paikasta toiseen ja myös vapaaajan harrastuksiin liittyvien elämysten hankkiminen on mahdollistunut istumalla. Monet ihmiset ovatkin omaksuneet fyysisesti inaktiivisen elämäntavan. Tämän ajanjakson aikana väestön geeniperimä ei ole juuri ehtinyt muuttua. Viimeisen vuosisadan aikana tapahtuneesta nopeasta ympäristömme muuttumisesta johtuen elämme nyt siis aikaa, jolloin ihmisen elämäntavan ja geeniperimän välillä on selvää yhteensopimattomuutta. Useimmille meistä runsaampi liikunta olisi terveellistä. Viime vuosikymmenien liikuntakulttuurin merkittävimpiä ohjaajia on se, että suuri joukko tieteellisesti korkeatasoisia tutkimuksia on osoittanut, että liikunta ennaltaehkäisee monien kansansairauksien syntyä. Jos merkittävä tutkimustoiminta
tällä alueella suhteutetaan maan väkilukuun, on Suomi kuulunut tiedon tuottajien kärkikaartiin maailmassa. (PP-Kuva 2-selektio näkyviin) Tulkittaessa jo tehtyjen havainnoivien tutkimusten tuloksia, meidän täytyy jälleen muistaa perintötekijämme. Ensinnäkin, sekä fyysinen kunto että myös liikunnallinen aktiivisuus on osin perinnöllistä. Toiseksi, osin samat perintötekijät, jotka alentavat sairauksien riskitekijätasoja, kuten esim. ennaltaehkäisevät lihomiselta, voivat myös tehdä liikkumisen helpoksi. Yksilöiden väliset erot perintötekijöissä voivat johtaa näin myös tutkijoita harhaan. Tästä ns. geneettisestä valikoitumisharhasta johtuen väestöä havainnoivissa seurantatutkimuksissa todettu liikunnanharrastuksen ja sairauksien ilmaantumisen yhteys voi yliarvioida liikunnan ja sairauksien todellista syy-seuraus suhdetta. Tästä ja monista muista tutkimusten tulkintaan liittyvistä rajoituksista huolimatta, väestön liikuntatottumuksia ja sairastuvuutta havainnoivat tutkimukset ovat varsin suurella todennäköisyydellä osoittaneet, että sopiva liikunnan harrastus ennustaa alhaista monien kroonisten sairauksien ilmaantumista. Tällaisia sairauksia ovat mm. tyyppi 2 sokeritauti, sepelvaltimotauti, ja verenpainetauti, joita kaikkia voidaan pitää ns. aineenvaihduntaoireyhtymän eli metabolisen syndrooman ilmenemismuotoina. Havainnoivien seurantatutkimusten rajoituksista johtuen monet tutkijat katsovat, että varmin näyttö liikunnan terveyshyödyistä saadaan vasta satunnaistetuista kontrolloiduista interventiotutkimuksista. Näissä tutkimuksissa osa tutkittavista arvotaan liikuntahoitoryhmään ja osa kontrolliryhmään ja sitten seurataan kumpi ryhmä pärjää jatkossa paremmin. Näiden satunnaistettujen kontrolloitujen tutkimusten perusteella liikunnalla voidaan mm. parantaa solujen insuliiniherkkyyttä ja nostaa verenkierron hyvän HDL- kolesterolin pitoisuutta. Molemmat ovat aineenvaihduntaoireyhtymän sairauksien ennaltaehkäisyn kannalta merkittäviä havaintoja. (PP-Kuva 3-yksilölliset erot harjoitettavuudessa näkyviin) Sillä, että perintötekijät ohjaavat myös liikunnan aiheuttamia yksilöllisiä responsseja, on oleellisia käytännön merkityksiä. Perintötekijöistämme johtuen samanlaisella liikunnalla on erilaisia vaikutuksia eri ihmisiin. Perintötekijämme ohjaavat sitä, miten elimistömme reagoi fyysiseen harjoitteluun. Esimerkiksi kestävyyskuntoa kuvaava
maksimaalinen hapenottokyky nousee saman harjoitusohjelman seurauksena lähes kaikilla ohjelmaan osallistujilla, mutta nousu voi olla lähes olematon joillakin henkilöillä mutta taas erittäin huomattava joillakin henkilöillä (kuten nyt esillä oleva kuva osoittaa). Kun tutkitaan vastaavalla tavalla muiden sepelvaltimotaudin riskitekijöiden, kuten HDL-kolesterolin ja verenpaineen, muutoksia harjoitusohjelman seurauksena, nähdään yksilöllisessä vasteessa myös runsas vaihtelu. Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme keskittyy ensisijaisesti sairauksien hoitoon. Järjestelmä on joutunut hyväksymään myös talouden aiheuttamat rajoitukset. Kaikkia haluttuja hoitoja ei ole varaa antaa. Sairauksien hoidossa peräänkuulutetaan näyttöön perustuvia menetelmiä. Luotettavin näyttö myös tällöin katsotaan saatavan jo mainituista satunnaistetuista kontrolloiduista hoitotutkimuksista. Kun liikuntahoitoja käytetään terveydenhuollossa, perätään myös tämän hoitomenetelmän osalta näyttöä vaikuttavuudesta. Viime vuosina onkin kertynyt paljon satunnaistettuihin kontrolloituihin hoitotutkimuksiin perustuvaa näyttöä oikein ohjelmoidun liikunnan vaikutuksista myös sairaille. On olemassa joitakin sairauksia, joissa liikunnalla voidaan tehokkaasti estää taudin etenemistä. Tästä esimerkiksi sopii jo mainittu kakkos-tyypin sokeritauti. Jo sairastuneiden sokeritasapaino paranee liikunnan avulla. Vielä laajamerkityksellisempi asia on se, että useissa kroonisissa sairauksissa potilaan suorituskykyä ja siten fyysistä toimintakykyä voidaan parantaa liikunnalla. Tämä tulee sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta erityisen merkittäväksi silloin kun sairaus aiheuttaa sellaisia rajoituksia, että päivittäiset toiminnot, kuten kävely ja kotiaskareiden hoitaminen, alkavat rajoittua. Pienikin suorituskyvyn nousu parantaa tällöin elämänlaatua. Satunnaistettujen kontrolloitujen hoitotutkimusten mukaan liikuntahoidoilla on voitu parantaa mm. keuhkoahtaumatautia, sepelvaltimotautia, sydämen vajaatoimintaa, katkokävelyoiretta, reumaa ja nivelrikkoa potevien potilaiden suorituskykyä aiheuttamatta potilaille itse taudin pahenemista. Samanaikaisesti on voitu usein todeta päivittäisen oireilun ja kipuilun vähenevän. Asia tuntuu yksinkertaiselta mutta ei aina ole sitä. Liikunta ei sovi edes hoidon tueksi kaikkiin sairauksiin. Lisäksi, sekä terveiksi luultujen että ainakin sairaiden ihmisten liikuttamiseen tarvitaan myös asiantuntemusta. Jotta liikunnasta olisi hyötyä ja se pysyisi turvallisena täytyy osata arvioida mihin liikunnalla voidaan vaikuttaa ja tuntea riskit. Yllättävän huonon kuntotestituloksen saaneelle asiakkaalle ei pidä suinpäin suositella rajua harjoitusohjelmaa, vaan tulee erityisen tarkasti selvittää huonon
kunnon syynä mahdollisesti olevat vielä piilevät sairaudet. Tältä pohjalta voidaan joko suunnitella oikeat lääketieteelliset tutkimukset tai laatia oikeanlainen harjoitusohjelma, joka samalla tuo toivotun ennaltaehkäisy- tai hoitovaikutuksen ja on myös mahdollisimman turvallista. Nimenomaan riskihenkilöiden ja jo sairastuneiden liikunnan ohjelmoinnissa tarvitaan liikuntalääketieteen asiantuntijoita. Tällöin kullekin optimaalinen liikunta-annos määräytyy monien sairauden asettamien rajoitusten ja muiden yksilöllisesti määräytyvien ominaisuuksien mukaan. (PP-Kuva 4-geenisiru-paneeli näkyviin) Liikunta on toki pääsääntöisesti yksinkertaista ja edullista, eikä sitä pidä liiaksi medikalisoida. Tällä hetkellä tiedämme myös monien sairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen liittyen, mikä on keskimääräisesti sopiva liikuntamuoto ja annos.. Vilkas tutkimus yksilöiden välisistä perimän eroista ja vasteesta liikunnalle voi auttaa meitä tulevaisuudessa erottamaan helposti toteutettavilla monia tekijöitä samanaikaisesti analysoivilla geenitesteillä ne ihmiset, joilla tietyssä sairaudessa liikunta on sopiva hoitomuoto niistä, joille liikunnasta ei ole oleellista hyötyä. Ennen kuin tämäntyyppisiä testejä voidaan markkinoida laajaan käyttöön, tulee niiden toimivuus ja vaikuttavuus luonnollisesti testata huolella. Koska liikunta vaikuttaa elimistömme lähes kaikkiin osiin, on sopivasta liikunnasta - yksilöiden välisestä vaihtelusta huolimatta - useimmille jotain terveydellistä hyötyä. Sopivaa liikuntaa voidaan siis markkinoida hyvällä omallatunnolla. On turha kiistellä siitä, ovatko ihmisen terveyden säilyttämiselle perintötekijät tärkeämpiä kuin ympäristötekijät. Perimä määrää meidän terveytemme kannalta optimaalisen tavan elää. Siihen kuuluu sopivan ravinnon ja riittävän unen ja muun sopivan keskushermoston levon lisäksi yksilöllisesti sopiva määrä liikuntaa. Mielenkiintoista on, että tieteelliset tutkimukset vapaa-ajan liikunnan määrästä, laadusta ja vaihtelevuudesta sekä rytmityksestä elintasosairauksien ennaltaehkäisyssä päätyvät monilta osin liikuntasuosituksiin, jotka toteutuivat luonnostaan muinaisten esi-isiemme keräily- ja metsästyskulttuureissa. (PP-kuva 5-sarjakuva kävelystä näkyviin) Liikunnan pitäisi yksinkertaisesti olla osa jokapäiväistä elämää. Työmatkan tai sen osan kulku kävellen tarjoaa monelle hyvän tilaisuuden liikkua ja rentoutua henkisesti. Kävelylenkkeily onkin suomalaisten raportoimista liikuntamuodoista yleisin.
Jalanjälkiä pitäisi vaan tehdä kaikkien ja säännöllisesti sillä liikunnan vaikutukset eivät varastoidu kovin pitkäksi ajaksi eikä niitä liioin voi ostaa purkissa kaverilta. Ihmisen elinympäristöä tulisi suunnitella niin, että turvallinen koulumatkan ja työmatkan liikkuminen lihasvoimaa hyödyntäen on mahdollista. Viimeinen vaihe prosessissa on ehkä se vaikein miten saada ihmiset valitsemaan lihasvoimaa hyödyntävä liikkumistapa vaikkapa työmatkalle. Nykyisin, muutamia erikoistarjouksia lukuunottamatta, ihmisen ei tarvitse juosta saaliin perässä marketissa, mutta kilometrin parin päässä olevaan kauppaan voi mennä kävellen ja saaliin voi kantaa kotiin. Jos matkan tekee epätasaista polkua myöten, muistuttaa se enemmän luonnonkansojen käyttäytymistä ja tarjoaa elimistölle useampien sairauksien ennaltaehkäisyssä tarvittavia stimuluksia kehittää kestävyyttä, voimaominaisuuksia ja koordinaatiota. Lihasvoimaa käyttämällä voi oman terveyden ja suorituskyvyn ylläpidon ohella ylläpitää myös ympäristön elinvoimaisuutta ja edelleen ehkäistä ympäristön pilaantumisen aiheuttamia sairauksia. (PP-Kuva 6 = kuva 1 uudelleen näkyviin) Vaikka liikuntalääketieteen alan tutkimus ja koulutus ovat jo päässeet vähintäänkin hölkkävauhtiin, molempien jatkamisen tarve on suuri kaikissa teollisuusmaissa. Yksittäistä ihmistä voidaan kuitenkin samanaikaisesti lohduttaa sillä, että terve ihminen voi lähteä kävelemään ilman lääkärintarkastusta ja asiantuntijaohjeita ja mikäli kävely sujuu oireitta ei ole kiellettyä hölkätäkään. Nuorille terveyden kannalta sopivia ovat myös monet kilpaurheilun muodot, kun taas vanhusten ja sairaiden yleensä kannattaa liikkua varovaisemmin. Liikunnanharrastuksen aloittamiseen tarvitaan ensisijaisesti aloitekykyä. Optimaaliset terveyshyödyt liikunnasta saadaan irti silloin kun liikunta on turvallista mutta selvästi rasittavaa. Pitkällä tähtäimellä kaikkein vaarallisinta on täydellinen liikkumattomuus ja paras panos-tuotos -suhde terveyden kannalta on inaktiivisen ihmisen ensimmäisillä askelilla. Lopuksi toivotan kaikille kuulijoille paljon sopivan vauhdikkaita ja kepeitä askeleita!