Kuopion kaupunki. Vuoden 2014 kuukausiseuranta (tammikuu) ja koko vuoden toteumaennuste



Samankaltaiset tiedostot
Kuopion kaupunki. Vuoden 2014 kuukausiseuranta (toukokuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Talousarvion seuranta ja ennuste Ydinkaupungin toteuma 2 / Keskeiset tulot. Palvelutoiminnan menot

Kuopion kaupunki. Vuoden 2015 kuukausiseuranta (marraskuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Kuopion kaupunki. Vuoden 2015 kuukausiseuranta (syyskuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki, Talous- ja strategiapalvelu Seurantajulkaisut SE 2016:2 ISSN

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Vuoden 2017 kuukausiseuranta (lokakuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (15) Kuopion ja Juankosken yhdistymishallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Kuopion kaupunki. Vuoden 2014 kuukausiseuranta (maaliskuu) ja koko vuoden toteumaennuste

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,66 73, , , ,

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

OSAVUOSIKATSAUS

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TULOSLASKELMAOSA

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

OSAVUOSIKATSAUS

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/ /2012. Kaupunginhallitus :

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Kuopion kaupunki. Vuoden 2017 kuukausiseuranta (heinäkuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Talouskatsaus

Vuoden 2017 kuukausiseuranta(elokuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Kuopion kaupunki. Vuoden 2016 kuukausiseuranta (maaliskuu) ja koko vuoden toteumaennuste

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

Kuopion kaupunki. Vuoden 2015 kuukausiseuranta (maaliskuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Väestömuutokset 2016

OSAVUOSIKATSAUS

Väestömuutokset 2016

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Talousarvion toteuma kk = 50%

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

OSAVUOSIKATSAUS

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Talousarvion toteuma kk = 50%

TA 2013 Valtuusto

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Kuopion kaupunki. Vuoden 2016 kuukausiseuranta (huhtikuu) ja koko vuoden toteumaennuste

Harjavallan kaupunki

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Tulosennuste 7 / 2014

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Transkriptio:

Kuopion kaupunki Vuoden 2014 kuukausiseuranta (tammikuu) ja koko vuoden toteumaennuste Vuoden 2013 tilinpäätös on 18.2.2014 tilanne. Ydinkaupungin lopulliset poistot ovat vielä kirjaamatta ja joitakin oikaisuja saattaa vielä tulla toteumatietoihin

Talousarvion seuranta ja ennuste 2014 Ydinkaupungin toteuma 1 / 2014 Ydinkaupungin talouden seurantatiedot ovat pääosin vertailukelpoisia edellisen vuoden vastaaviin tietoihin. Nilsiän kuntaliitos tapahtui vuoden 2013 alusta, joten Nilsiä on ollut mukana jo vuoden 2013 toteutumissa. Keskeiset tulot Verohallinto on tammikuussa tilittänyt veroennakoita ja jäännösveroja 33,1 milj. euroa. Verokertymä on 0,4 milj. euroa ja 1,1 % suurempi kuin Kuopion vuotta aiempi verokertymä. Verotulojen toteutumaa selvitetään jäljempänä tarkemmin. Valtionosuuksia Kuopio on saanut 12,4milj. euroa. Valtionosuudet ovat 0,3 milj. euroa ja 2,6 % pienemmät kuin valtionosuuksien kertymä oli vuotta aikaisemmin. Verotulojen ja valtionosuuksien muodostama verorahoitus yhteensä on samalla tasolla kuin verorahoitus vuoden 2013 tammikuussa. Valtionosuuksien toteutumaa selvitetään myös jäljempänä tarkemmin. Toimintatulot vuoden 2014 ensimmäiseltä kuukaudelta ovat noin 8,6 milj. euroa. Toimintatulojen kokonaismäärä on noin 0,9 milj. euroa ja 10 % pienempi kuin Kuopion kaupungin toimintatulot vastaavana aikana edellisenä vuonna. Merkittävin ero toimintatuottojen toteutumassa on käyttöomaisuuden myyntivoitoissa, joita vuonna 2013 oli tammikuun toteutumaan kirjattu 0,7 milj. euroa, kun niitä kuluvana vuonna ei ole ollut lainkaan. Palvelutoiminnan menot Tammikuun toimintamenot ovat 48,5 milj. euroa. Menojen määrä on noin 1,1 milj. euroa ja 2,3 % suurempi kuin Kuopion vuotta aiempi menokertymä. Tammikuun talouteen vaikuttavat muita kuukausia enemmän toimintamenoihin ja tuloihin tehdyt jaksotusmuutokset ja muut satunnaiset tekijät. Tästäkin syystä tammikuun toteuman ennustearvo on ratkaisevasti heikompi kuin pidemmän aikavälin toteutumislukujen. Vuoden ensimmäisen kuukauden henkilöstömenot ovat 18,2 milj. euroa. Henkilöstömenot ovat vähentyneet edellisestä vuodesta noin 0,8 milj. euroa ja 4 prosenttia. Palkkamenojen ja henkilötyövuosien kehityksestä on tarkemmin kerrottu toisaalla raportissa. Palvelujen ostoihin on tammikuussa käytetty 20,3 milj. euroa. Tämän menolajin kulut ovat kasvaneet 1,8 milj. euroa ja lähes 10 % viime tammikuusta. Pääosa po. menoista kertyy asiakaspalvelujen ostoista lähinnä terveydenhuollon palvelualueella. 1

Rahoitustoiminnan netto ilman liikelaitosten peruspääoman tuottoja on tammikuun lopussa 0,1 milj. euroa kun korko ja muita rahoitustuloja on kirjattu noin 0,3 milj. euroa ja korko ja muita rahoituskuluja noin 0,4 milj. euroa. Vuosikate tammikuulta on 7,6 milj. euroa. Vuotta aiempi vuosikate oli 9,6 milj. euroa. Poistoja on kirjattu 1,4 milj. euroa, satunnaisia eriä ei ole kirjattu lainkaan. Ydinkaupungin tilikauden tulos tammikuulta on 6,3 milj. euroa. Tulos on 3,7 milj. euroa heikompi kuin vuotta aiempi tammikuun tulos. Tulosheikennys johtuu pääosin toimintatuottojen ja satunnaisten tuottojen vähäisemmästä kertymästä edelliseen vuoteen verrattuna. Toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset Kuopion ennakkoväkiluku vuoden 2013 joulukuun lopulla oli 106 178 henkilöä, jossa on lisäystä 1178 henkeä. Ennakkotietojen mukaan Kuopiossa syntyi vuoden 2013 aikana 1144 lasta ja luonnollinen väestönmuutos oli 184 henkeä. Kuntien välisen muuttoliikkeen nettomuutto oli 759 henkeä ja nettosiirtolaisuus 235 henkeä. Kuopion väestökehitys jatkui hyvin positiivisena ja oli 14 vertailukaupunkinsa joukossa noin 1,1 prosentin väestönkehityksellään kuudentena. Kuopion seudun vuoden 2013 väestönlisäys olo ennakkotiedon mukaan 1261 henkeä ja ennakkoväkiluku 131 654 henkeä. Kuopiossa valmistui vuoden 2013 aikana yhteensä 620 rakennusta ja 958 asuntoa. Asuntoja valmistui noin 150 asuntoa enemmän kuin edellisenä vuonna ja asuntorakentaminen oli edellisvuotta pientalovaltaisempaa. Kaiken kaikkiaan vuoden 2013 aikana valmistui noin 163 500 kerrosalaneliöitä ja tilavuutena 700 600 kuutiometriä. Kerrosalasta kaksi kolmannesta oli asuntorakentamista. Lupia myönnettiin vajaalle 700 rakennukselle ja noin 770 asunnolle. Kuopiossa oli joulukuun 2013 lopulla 6 239 työtöntä ja työttömyysaste oli 12,5 prosenttia. Työttömyys lisääntyi voimakkaasti joulukuussa kausivaihtelun mukaisesti ja työttömiä oli noin 730 henkeä enemmän kuin marraskuussa ja noin 730 henkeä enemmän kuin vuosi sitten. Edelliseen joulukuuhun verrattuna työttömyys kasvoi 1,4 prosenttiyksikköä, kun koko maassa muutos oli 1,9 prosenttiyksikköä. Vuoden 2013 keskimääräinen työttömyysaste oli Kuopiossa 11,2 prosenttia ja koko maassa 11,3 prosenttia. Kuopion seudun työttömyysaste joulukuun lopulla oli 11,9 prosenttia ja työttömänä oli 7365 henkilöä. Vuoden 2014 ennuste Palvelualueet ennustavat vuoden 2014 toimintatuottojen yhteismääräksi 112,2 milj. euroa joka on talousarvion mukainen. Tämä on lähes 8 milj. euroa ja reilut 6 % vähemmän kuin Kuopion v. 2013 tilinpäätöksessä (tilinpäätöksen tilanne on 18.2.2014 mukainen). 2

Palvelualueiden yhteenlasketut ennusteet toimintamenojen määrästä päätyvät 695,7 milj. euroon. Menot ovat ennusteen mukaan 1,7 milj. euroa ja 0,2 % suuremmat kuin talousarviossa. Toiminnan menot kasvaisivat ennusteen mukaan vuoden 2013 tilinpäätökseen nähden 18,3 milj. euroa ja 2,7 %. Tammikuun menojen kasvu oli 2,3 % edelliseen vuoteen verrattuna. Verotuloennuste on talousarvion mukainen ja perustuu Suomen Kuntaliiton helmikuun puolivälissä antamaan valtakunnalliseen ennusteeseen. Valtionosuusennuste on ministeriöiden tekemien päätösten perusteella 1,4 milj. euroa alle budjetoidun. Vero ja valtionosuusarvion perusteista sekä alkuvuoden verotilitysten kehityksestä on tarkemmin kerrottu toisaalla raportissa. Korko ja muiden rahoituskulujen arvioidaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisina ja noin 7 milj. euron suuruisina. Korko ja muita rahoitustuloja arvioidaan myös tässä vaiheessa kertyvän talousarvion mukaan noin 6,7 milj. euroa. Lisävaloa asiaan saadaan keväällä, kun mm. osinkotulot ja verotilitysten korot ovat pääosin selvillä. Ydinkaupungin tilikauden 2014 tulokseksi muodostuu ennusteen mukaan 24,2 milj. euroa, joka on 2,1 milj. euroa heikompi tulos kuin talousarviossa. Tämä on lähes 22 milj. euroa heikompi tulos kuin vuoden 2013 alustavassa tilinpäätöksessä. Ennuste perustuu toimintamenojen maltilliseen kasvuun. Liikelaitokset ja muut taseyksiköt ennustavat yhteenlasketun ylijäämänsä suuruudeksi 3 milj. euroa. Ennustettu ylijäämä on talousarvion mukainen. Ennuste koko kaupungin vuoden 2014 alijäämäksi on 21,2 milj. euroa, kun talousarvion mukainen alijäämä oli 19,2 milj. euroa. Kaupunginhallituksen 18.11.2013 hyväksymän talousarvion 2014 ja toiminta ja taloussuunnitelman vuosille 2014 2017 täytäntöönpano ohjeen mukaan tilivuoden aikana toiminta tulee toteuttaa siten, että talousarvioon ei tarvita valtuustoon nähden sitovien määrärahojen lisäyksiä tai tuloarvioiden vähennyksiä. Mikäli talousseurannan yhteydessä ilmenee määrärahavajetta tai ennakoidaan tuloarvion alittuvan, tulee välittömästi valmistella ja toteuttaa toimenpiteet tilanteen oikaisemiseksi palvelualueen talousarvion puitteissa. Talousarviossa pysymiseksi on tarvittaessa tarkistettava palvelualueen toiminta ja käyttösuunnitelmia. Lautakuntien ja palvelualueiden johtoryhmien tulee seurata säännöllisesti talousarvion toteutumista ja ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen niin vaatiessa. 3

TULOSLASKELMA / YDINKAUPUNKI TP TA TPE Muutos % Muutos % TOT TOT Muutos % TA:N 2013 2014 2014 TPE 14/ TA 14/ 2013 2014 Tot 14/ Tot % tilanne TP 13 TPE 14 01 01 Tot 13 18.2.2014 Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 29,3 27,6 27,7 5,5 % 0,4 % 2,0 1,7 14,0 % 6,1 % Maksutuotot 33,3 34,7 34,6 4,1 % 0,1 % 3,2 2,9 9,3 % 8,4 % Tuet ja avustukset 26,8 24,2 24,2 9,4 % 0,3 % 3,0 3,4 12,5 % 13,9 % Vuokratuotot 18,5 19,1 19,2 3,7 % 0,3 % 0,4 0,4 3,7 % 2,0 % Muut toimintatuotot 12,2 6,4 6,4 47,0 % 0,6 % 1,0 0,3 74,0 % 4,0 % TOIMINTATUOTOT 120,0 112,0 112,2 6,5 % 0,2 % 9,5 8,6 9,9 % 7,7 % Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 178,4 183,5 184,4 3,4 % 0,5 % 14,2 13,6 4,4 % 7,4 % Henkilösivukulut Eläkekulut 48,8 48,2 48,7 0,2 % 0,9 % 3,9 3,9 1,1 % 8,0 % Muut henkilösivukulut 9,6 10,9 10,1 5,8 % 7,1 % 0,9 0,8 11,4 % 7,0 % Henkilöstökulut yhteensä 236,7 242,7 243,3 2,8 % 0,2 % 18,9 18,2 4,0 % 7,5 % Palvelujen ostot Asiakaspalvelujen ostot 212,6 212,6 212,6 0,0 % 0,0 % 13,3 13,7 3,3 % 6,5 % Muiden palvelujen ostot 96,7 98,5 97,9 1,2 % 0,6 % 5,2 6,6 26,1 % 6,7 % Palvelujen ostot yhteensä 309,2 311,1 310,4 0,4 % 0,2 % 18,5 20,3 9,7 % 6,5 % Muut toimintakulut yhteensä 131,5 140,3 142,0 8,0 % 1,3 % 9,9 10,0 0,8 % 7,1 % TOIMINTAKULUT 677,4 694,0 695,7 2,7 % 0,2 % 47,4 48,5 2,3 % 7,0 % TOIMINTAKATE 557,4 582,1 583,5 4,7 % 0,2 % 37,8 39,9 5,4 % 6,9 % Verotulot 384,5 399,5 399,5 3,9 % 0,0 % 32,7 33,1 1,1 % 8,3 % Valtionosuudet 153,1 150,3 148,9 2,7 % 0,9 % 12,7 12,4 2,6 % 8,3 % Rahoitustuotot ja kulut 2,4 0,4 0,4 117,5 % 4,2 % 0,0 0,1 35,5 % 11,8 % Liikelaitosten peruspääoman tuotot 23,8 25,1 25,1 5,4 % 0,0 % 2,0 2,1 5,4 % 8,3 % VUOSIKATE 6,5 7,7 10,4 260,2 % 35,9 % 9,6 7,6 20,1 % 99,7 % Suunn.mukaiset poistot 16,5 17,2 16,6 0,6 % 3,5 % 1,4 1,4 0,6 % 8,0 % Satunnaiset tuotot 7,6 2,8 2,8 63,1 % 0,0 % 1,8 0,0 100,0 % 0,0 % TILIKAUDEN TULOS 2,4 22,1 24,2 899,6 % 9,7 % 10,0 6,3 37,1 % 28,4 % TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) 2,4 22,1 24,2 899,6 % 9,7 % 10,0 6,3 37,1 % 28,4 % 4

KÄYTTÖTALOUSOSA TOIMINTAKATE Toteuma palvelualueittain TA TPE Toteuma Ta:n tot Toteuma Muutos 01 % 01 % 2014 2014 2014 2013 01.2013/ milj. milj. milj. milj. 01.2014 Vetovoimaisuuden palvelualue 4,9 4,9 0,7 13,4 0,7 0,5 Kaupunkiympäristön palvelualue 3,7 4,8 0,7 18,8 0,0 1666,5 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 33,7 33,9 1,8 5,4 2,0 7,2 n ja oppimisen palvelualue 169,1 169,1 11,3 6,7 10,3 10,4 Perusturvan palvelualue 138,7 138,7 6,8 4,9 8,1 16,2 Terveydenhuollon palvelualue 209,2 209,2 15,6 7,5 14,2 9,9 Muu kaupunki 22,7 22,9 3,0 13,0 2,5 0,0 Vaalit 0,1 0,1 0,0 0,2 0,0 65,2 Tarkastustoimi 0,3 0,3 0,0 5,5 0,0 17,4 Konsernipalvelu 5,6 5,8 0,5 8,2 0,6 20,6 Yleishallinto 16,7 16,7 2,4 14,6 1,9 27,9 KAUPUNKI YHTEENSÄ 582,1 583,5 39,9 6,9 37,8 5,4 TOIMINTAKATE TOTEUMAENNUSTE 2013 TA TPE TPE ERO Ylitys 01 01 TA/ 2014 2014 2014 TPE TAMMIK. milj. milj. milj. milj. milj. Vetovoimaisuuden palvelualue 4,9 4,9 4,9 0,0 0,0 Kaupunkiympäristön palvelualue 3,7 4,8 4,8 0,0 1,0 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 33,7 33,9 33,9 0,0 0,2 n ja oppimisen palvelualue 169,1 169,1 169,1 0,0 0,0 Perusturvan palvelualue 138,7 138,7 138,7 0,0 0,0 Terveydenhuollon p palvelualue 209,2, 209,2, 209,2, 0,0, 0,0, Vaalit 0,1 0,1 0,1 0,0 0,0 Tarkastustoimi 0,3 0,3 0,3 0,0 0,0 Konsernipalvelu 5,6 5,8 5,8 0,0 0,1 Yleishallinto 16,7 16,7 16,7 0,0 0,0 KAUPUNKI YHTEENSÄ 582,1 583,5 583,5 0,0 1,4 5

Toimintakulut / asukas TP / TA / TPE / 2013 asukas 2014 asukas 2014 asukas milj. milj. milj. Kaupunkiympäristön palvelualue 37,72 355 38,22 360 39,53 372 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 41,93 395 43,65 411 43,87 413 n ja oppimisen palvelualue 175,51 1 653 182,46 1 718 182,46 1 718 Perusturvan palvelualue 165,97 1 563 169,63 1 598 169,63 1 598 Terveydenhuollon palvelualue (ilman ESH) 78,42 739 80,64 759 80,64 759 Erikoissairaanhoito 139,06 1 310 141,60 1 334 141,60 1 334 6

Henkilöstömenot / asukas TP / TA / TPE / 2013 asukas 2014 asukas 2014 asukas milj. milj. milj. Kaupunkiympäristön palvelualue 11,42 108 11,40 107 11,41 107 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 18,07 170 18,69 176 18,91 178 n ja oppimisen palvelualue 100,40 946 101,34 954 101,45 955 Perusturvan palvelualue 51,29 483 54,43 513 54,44 513 Terveydenhuollon palvelualue (ilman ESH) 43,04 405 44,39 418 44,39 418 7

Palvelujen ostot / asukas TP / TA / TPE / 2013 asukas 2014 asukas 2014 asukas milj. milj. milj. Kaupunkiympäristön palvelualue 16,98 160 18,33 173 18,03 170 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 6,23 59 6,63 62 6,53 61 n ja oppimisen palvelualue 29,36 277 30,46 287 30,39 286 Perusturvan palvelualue 73,82 695 71,30 672 71,30 672 Terveydenhuollon palvelualue (ilman ESH) 22,67 214 22,55 212 22,55 212 Erikoissairaanhoito 139,06 1 310 141,60 1 334 141,60 1 334 8

Avainprosesseittain Toimintakulut / asukas TP / TA / TPE / 2013 asukas 2014 asukas 2014 asukas milj. milj. milj. Varhaiskasvatuspalvelut 59,96 565 63,05 594 63,05 594 Perusopetus ja nuorisopalvelut 90,99 857 93,49 881 93,49 881 Lukiopalvelut ja toisen asteen yhteistyö 16,88 159 17,40 164 17,40 164 Vanhus ja vammaispalvelut 89,74 845 91,00 857 91,00 857 Lapsiperhepalvelut 24,68 232 24,63 232 24,63 232 Aikuissosiaalityönpalvelut 43,57 410 45,85 432 45,86 432 Sairaalapalvelut 23,04 217 22,62 213 22,62 213 Mielenterveys ja päihdepalvelut 8,10 76 9,26 87 9,26 87 9

Henkilöstömenot / asukas TP / TA / TPE / 2013 asukas 2014 asukas 2014 asukas milj. milj. milj. Varhaiskasvatuspalvelut 35,06 330 35,19 331 35,19 331 Perusopetus ja nuorisopalvelut 51,59 486 51,94 489 51,95 489 Lukiopalvelut ja toisen asteen yhteistyö 11,56 109 11,43 108 11,43 108 Vanhus ja vammaispalvelut 31,04 292 33,38 314 33,38 314 Lapsiperhepalvelut 6,69 63 7,35 69 7,05 66 Aikuissosiaalityönpalvelut 7,63 72 8,30 78 8,30 78 Sairaalapalvelut 14,62 138 14,07 133 14,07 133 Mielenterveys ja päihdepalvelut 3,69 35 3,88 37 3,88 37 10

Palvelujen ostot / asukas TP / TA / TPE / 2013 asukas 2014 asukas 2014 asukas milj. milj. milj. Varhaiskasvatuspalvelut 7,90 74 7,01 66 7,01 66 Perusopetus ja nuorisopalvelut 14,66 138 16,21 153 16,21 153 Lukiopalvelut ja toisen asteen yhteistyö 1,87 18 2,13 20 2,13 20 Vanhus ja vammaispalvelut 46,92 442 43,46 409 43,46 409 Lapsiperhepalvelut 16,72 158 16,35 154 16,35 154 Aikuissosiaalityönpalvelut 8,66 82 9,35 88 9,35 88 Sairaalapalvelut 4,25 40 4,35 41 4,35 41 Mielenterveys ja päihdepalvelut 3,42 32 4,35 41 4,35 41 11

Verotulot 2014 Kuluvan vuoden talousarviossa on verotulojen määräksi arvioitu 399,5 milj. euroa. Vuoden 2013 toteutuneet verotulot olivat 384,5 milj. euroa, joten kasvua vuoden 2013 tilinpäätöksestä vuoden 2014 talousarvion verotuloarvioon on 15 milj. euroa (4 %). Tuloveroprosenttia korotettiin kuluvalle vuodelle yhdellä prosenttiyksiköllä 20,5 prosenttiin. Yhden tuloveroprosentin korotuksen vaikutus on reilut 15 milj. euroa. Vuoden 2013 verotulojen kertymää nostivat kuntaryhmän jako osuuksien korotukset ennakonperinnässä verovuosilta 2012 ja 2013, kuntakohtaisten jako osuuksien oikaisu sekä ansioja pääomatuloverojen kertymäjaksojen muutos, joka aikaisti jäännösverojen tilityksen joulukuulle aikaisemman tammikuun asemasta. Osa muutoksista tehtiin joulukuun tilityksessä. Ansio ja pääomatuloverojen joulukuussa tilitettävä määrä oli noin 300 milj. euroa tavanomaista suurempi. Tammikuun tilitys oli siten saman verran vähemmän. Vastaavasti yhteisöverojen verovuoden 2012 ennakonpalautusten nopeutetun tilittämisen vuoksi joulukuun 2013 yhteisöverojen tilitys oli noin 300 milj. euroa tavanomaista pienempi. Kaikki em. erät lisäsivät Kuopion saamia verotuloja vuonna 2013 lähes 13 milj. euroa. Tammikuussa 2014 yhteisöveroa tilitetään noin 500 milj. euroa (vuotta aiemmin 155 milj. euroa), sillä verovuoden 2012 ennakonpalautukset eivät ole vähentämässä tilitettävää määrää. Suomen Kuntaliitto on laatinut helmikuun puolivälissä verotuloennusteen kuntasektorille. Se perustuu valtiovarainministeriön talousennusteisiin vuodelle 2014 ja verohallinnon ns. maksuunpanotilastoihin. Kuntaliiton tuoreen arvion mukaan kunnallisveron tuotto kasvaa kuluvana vuonna vain 0,4 %, kun palkkatulojen kasvuksi on arvioitu 1,3 % ja ansiotulojen kasvuksi 2,3 %. Yhteisöveron tuoton arvioidaan kasvavan 3 % ja kiinteistöveron tuoton 10,8 %. Yhteensä verotulojen kasvu kuluvana vuonna on 1,3 % edellisvuoteen verrattuna. Tämä on huomattavasti alhaisempi kuin vuonna 2013, jolloin verotulojen kasvu oli 6,8 %. Verotulojen kertymä tammikuussa oli 33,1 milj. euroa, jossa on kasvua viime vuoteen lähes 0,4 milj. euroa ja 1,1 %. Tammikuun seurantaraporttiin Kuopion verotulot on merkitty Kuntaliiton ennusteeseen perustuen talousarvion mukaisiksi. Verotuloarvion mahdolliseen tarkistamiseen on riittäviä perusteita toukokuussa kun kuntakohtaiset tulokehitystiedot vuodelta 2013 ovat käytettävissä kansantalouden palkkasumman alkuvuoden kehitysluvut ovat selvillä ja ensimmäiset vuoden 2014 ennakonpidätysperusteisiin pohjautuvat kuukausitilitykset ovat tiedossa. 12

VEROTULOENNUSTE 2014 TA TPE 2014 2014 Kunnallisveron ennakot (2013) 323,9 323,9 Edellisen vuoden ennakot 40,2 40,2 Maksuunpanotilitys, marraskuu 23,7 23,7 Kunnallisvero, vanhat vuodet 6,4 6,4 Kunnallisvero 346,8 346,8 Yhteisövero 17,9 17,9 Kiinteistövero 34,8 34,8 Yhteensä 399,5 399,5 VEROTULOJEN MUUTOS 2013 2014 TP TPE Ero 2013 2014 Milj. % Kunnallisveron ennakot (2014) 304,5 323,9 19,4 6,4 % Edellisen vuoden ennakot 43,3 40,2 3,1 7,1 % Maksuunpanotilitys, marraskuu 23,8 23,7 0,1 0,5 % Kunnallisvero, vanhat vuodet 11,4 6,4 5,0 43,9 % Kunnallisvero 335,3 346,8 11,5 3,4 % Yhteisövero 17,1 17,1 0,0 0,1 % Kiinteistövero 32,1 32,1 0,0 0,1 % Yhteensä 384,5 396,0 11,5 3,0 % 13

VEROTILITYSTEN MUUTOS 2013 2014 Tammikuu 2013 2014 Muutos % Kunnallisveron ennakot (2014) 0,00 0,11 Edellisen vuoden ennakot 27,85 29,91 7,4 % Maksuunpanotilitys, marraskuu Kunnallisvero, vanhat vuodet 4,04 0,55 86,4 % Kunnallisvero 31,89 30,56 4,2 % Yhteisövero 0,58 2,39 312,2 % Kiinteistövero 0,23 0,11 50,4 % *) Yhteensä 32,69 33,07 1,1 % *) Vuonna 2013 kiinteistöverotilityksen muutos. 14

Valtionosuudet Kuopion kaupungille maksetaan v. 2014 ministeriöiden vuoden vaihteen päätösten mukaan peruspalvelujen valtionosuutta sekä opetus ja kulttuuritoimen muuta valtionosuutta yhteensä noin 148,9 milj. euroa. Tämä on 1,4 milj. euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden talousarviossa. Valtionosuudet ovat täsmentyneet talousarvion laadinnasta mm. yksikköhintojen ja indeksikorotuksen osalta. Kuukausiraportin valtionosuusarvioksi on merkitty em. päätöksien mukaisesti 148,9 milj. euroa. Valtionosuudet olivat vuonna 2013 yhteensä 153,1 milj. euroa. Kuluvan vuoden valtionosuudet ovat siten jäämässä noin 4,2 milj. euroa viime vuoden yhteenlaskettuja valtionosuuksia pienemmiksi. Nilsiän kuntaliitoksesta koituva valtion yhdistymisavustus ja valtionosuusmenetyksen korvaus käsitellään toimintatuloihin sisältyvinä erinä (liittymisavustus 0,6 milj. euroa ja arvio valtionosuusmenetyksen korvauksesta 3,6 milj. euroa) eikä tämän otsikon alla käsiteltyinä varsinaisina valtionosuuksina. VALTIONOSUUSENNUSTE 2014 TA TPE Ero 2014 2014 Milj. % Peruspalvelujen valtionosuus 162,1 160,7 1,4 0,9 % Verotulotasaus 1,5 1,5 0,0 0,0 % Muut opetus ja kulttuuritoimen vo 10,3 10,2 0,1 0,7 % Yhteensä 150,3 148,9 1,4 0,9 % VALTIONOSUUKSIEN MUUTOS 2013 2014 TP TPE Ero 2013 2014 Milj. % Peruspalvelujen valtionosuus 162,7 160,7 2,1 1,3 % Verotulotasaus 0,5 1,5 2,0 392,6 % Muut opetus ja kulttuuritoimen vo 10,1 10,2 0,1 1,2 % Yhteensä 153,1 148,9 4,2 2,7 % 15

VALTIONOSUUKSIEN MUUTOS 2013 2014 Tammikuu 2013 2014 Ero Milj. % Peruspalvelujen valtionosuus 13,6 13,4 0,2 1,3 % Verotulotasaus 0,0 0,1 0,2 395,4 % Muut opetus ja kulttuuritoimen vo 0,9 0,9 0,0 0,6 % Yhteensä 12,7 12,4 0,3 2,6 % Pitkäaikaiset lainat 01/2014 Pitkäaikaisten lainojen määrä joulukuun lopussa oli 248,8 milj. euroa, lainojen määrä lisääntyi vuoden 2013 aikana 75,7 milj. euroa ja lainoja lyhennettiin 24,4 milj. euroa. Lainkanta vuoden 2013 lopussa oli 2.343 euroa/asukas. Vuoden 2014 tilinpäätösennusteen mukaan lainakanta olisi vuoden lopussa 276,3 milj. euroa, joka on 2.602 euroa/asukas. Lainakanta nousisi siten vuoden aikana 27,5 milj. euroa. Lyhennyksiä on maksettu tammikuussa 0,77 milj. euroa. Korkokustannukset ovat olleet 0,17 milj. euroa. PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN MUUTOS 2013 2014 TP TPE Ero 2013 2014 Milj. % Lainakanta 1.1. 197,5 248,8 51,3 26,0 % Lisäys 75,7 56,2 19,5 25,8 % Vähennys 24,4 28,7 4,3 17,6 % Lainakanta 31.12. 248,8 276,3 27,5 11,1 % /as /asukas 2 343 2 602 260 11,1 % 16

PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN MUUTOS 2014 TA TPE Ero 2014 2014 Milj. % Lisäys 56,2 56,2 0,0 0,0 % Vähennys 28,7 28,7 0,0 0,0 % Lainakannan muutos 27,5 27,5 0,0 0,0 % 17

PALVELUALUEIDEN SEURANTA JA ENNUSTE Ydinkaupungin tilivelvolliset viranhaltijat: (kv 31.10.2011, 91) Kaupunginjohtaja Palvelualuejohtajat Asiakkuusjohtajat: o Konsernipalvelu: strategiajohtaja, henkilöstöjohtaja, yleiskaavajohtaja, kaupunginsihteeri, konserniohjausjohtaja o Vetovoimaisuuden palvelualue: markkinointijohtaja, elinkeinojohtaja, kehittämisjohtaja, o Kaupunkiympäristön palvelualue: suunnittelujohtaja, kaupungininsinööri, ympäristöjohtaja, kiinteistöjohtaja o n ja oppimisen palvelualue: varhaiskasvatusjohtaja, perusopetusjohtaja, kasvun ja oppimisen tuen johtaja, o Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue: hyvinvoinninjohtajat, tapahtumajohtaja o Perusturvan palvelualue: hoivajohtaja, sosiaalijohtaja o Terveydenhuollon palvelualue: terveysjohtaja, mielenterveysjohtaja 18

Yhteenveto 210004 VETOVOIMAISUUDEN PALVELUALUE Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 12,280 14.4 240 0.3 85,043 79,864 80,104 240 100.3 4,939 5.8 TUET JA AVUSTUKSET 54,397 5.9 0 0.0 916,189 760,232 797,932 37,700 105.0 118,257 12.9 MUUT TOIMINTATUOTO % 0 0.0 77 0.1 2,350 60,549 65,926 5,377 108.9 63,576 2,705.4 TOIMINTATUOTOT 66,677 6.6 317 0.0 1,003,582 900,645 943,962 43,317 104.8 59,620 5.9 PALKAT JA OIKAISUE 134,958 8.8 116,680 8.3 1,532,677 1,401,180 1,481,594 80,414 105.7 51,083 3.3 HENKILÖSIVUKULUT 32,319 8.9 27,370 8.3 362,186 328,839 347,146 18,307 105.6 15,040 4.2 ASIAKASPALVELUJEN 0 0.0 0 0.0 5,985 280,000 280,000 0 100.0 274,015 4,578.4 MUIDEN PALVELUJEN 114,671 4.6 196,347 10.4 2,499,170 1,894,487 1,837,846 56,641 97.0 661,324 26.5 PALVELUJEN OSTOT 114,671 4.6 196,347 9.0 2,505,155 2,174,487 2,117,846 56,641 97.4 387,309 15.5 AINEET, TARVIKKEET 3,265 7.9 14,133 45.0 41,205 31,393 38,261 6,868 121.9 2,944 7.1 AVUSTUKSET 425,000 32.1 292,505 17.1 1,323,115 1,707,330 1,707,330 0 100.0 384,215 29.0 VUOKRAKULUT 12,341 7.7 12,473 7.4 160,119 169,674 184,731 15,057 108.9 24,612 15.4 MUUT TOIMINTAKULUT 75 2.5 145 4.5 2,997 3,188 3,145 43 98.7 148 4.9 TOIMINTAKULUT 722,629 TOIMINTAKATE 655,952 12.2 659,653 13.3 659,336 11.3 5,927,454 13.4 4,923,872 5,816,091 4,915,446 5,880,053 63,962 101.1 47,401 0.8 4,936,091 20,645 100.4 12,219 0.2 19

Yhteenveto 310004 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 593,028 5.1 643,571 6.0 11,520,779 10,747,319 11,020,227 272,908 102.5 500,552 4.3 MAKSUTUOTOT 363,088 8.1 335,807 7.8 4,498,170 4,313,140 4,312,807 333 100.0 185,363 4.1 TUET JA AVUSTUKSET 20,100 1.9 0 0.0 1,070,552 1,232,500 1,241,600 9,100 100.7 171,048 16.0 VUOKRATUOTOT 181,727 1.3 18,364 0.1 14,131,899 14,508,938 14,522,740 13,802 100.1 390,841 2.8 MUUT TOIMINTATUOTO % 798,396 8.7 83,439 2.3 9,202,364 3,688,546 3,680,791 7,755 99.8 5,521,573 60.0 TOIMINTATUOTOT 1,956,339 4.8 1,081,181 3.1 40,423,764 34,490,443 34,778,165 287,722 100.8 5,645,599 PALKAT JA OIKAISUE 575,817 7.4 604,930 7.7 7,825,081 7,858,960 7,853,324 5,636 99.9 28,243 0.4 HENKILÖSIVUKULUT 286,925 8.0 287,680 8.1 3,597,347 3,546,023 3,556,843 10,820 100.3 40,504 1.1 ASIAKASPALVELUJEN 48,430 0.0 54 0.0 0 0 0 0 0.0 0 0.0 MUIDEN PALVELUJEN 770,196 4.5 728,418 4.0 16,979,589 18,331,352 18,032,897 298,455 98.4 1,053,308 6.2 PALVELUJEN OSTOT 818,626 4.8 728,472 4.0 16,979,590 18,331,352 18,032,897 298,455 98.4 1,053,307 6.2 AINEET, TARVIKKEET 113,572 8.9 21,431 1.4 1,270,115 1,522,449 1,516,631 5,818 99.6 246,516 19.4 AVUSTUKSET 42,651 0.9 10,879 0.2 4,791,458 4,815,600 4,809,478 6,122 99.9 18,020 0.4 VUOKRAKULUT 155,690 5.3 127,259 6.8 2,944,914 1,870,579 3,496,679 1,626,100 186.9 551,765 18.7 MUUT TOIMINTAKULUT 2,677 0.9 377 0.1 314,434 272,301 264,587 7,714 97.2 49,847 15.9 TOIMINTAKULUT 1,995,958 5.3 1,781,028 4.7 37,722,938 38,217,264 39,530,439 1,313,175 TOIMINTAKATE 39,619 1.5 699,847 18.8 2,700,826 3,726,821 4,752,274 1,025,453 103.4 1,807,501 127.5 7,453,100 TOIMINTA JA TALOUS TOIMINTA JA TALOUS / POIKKEAMAT TALOUSARVIOON Toripysäköintilaitoksen osalta palvelualue ei ole budjetoinut vuokramenoa. Pysäköintilaitoksen hallinnointi ja pysäköinnin operointi on selvitettävänä ulkopuolisella asiantuntijalla. Asiantuntijaselvitys valmistuu helmikuussa 2014, minkä jälkeen operointimallista tehdään päätös. Tämä aiheuttaa muutoksia kaupunkiympäristön palvelualueen talousarvioon. 14.0 4.8 276.0 20

Yhteenveto 410004 HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUALUE Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 16,790 0.8 39,103 1.7 2,138,022 2,291,675 2,221,745 69,930 96.9 83,723 3.9 MAKSUTUOTOT 746,459 20.7 806,768 18.5 3,613,897 4,360,994 4,356,208 4,786 99.9 742,311 20.5 TUET JA AVUSTUKSET 146,532 10.7 309,042 34.0 1,372,472 907,754 937,291 29,537 103.3 435,181 31.7 VUOKRATUOTOT 106,739 5.2 192,184 10.1 2,036,012 1,898,222 1,945,586 47,364 102.5 90,426 4.4 MUUT TOIMINTATUOTO % 32,926 7.2 40,125 8.1 458,476 493,252 491,067 2,185 99.6 32,591 7.1 TOIMINTATUOTOT 1,049,446 10.9 1,387,222 13.9 9,618,879 9,951,897 9,951,897 0 100.0 333,018 3.5 PALKAT JA OIKAISUE 989,220 7.1 1,001,686 6.9 13,968,291 14,412,808 14,532,424 119,616 100.8 564,133 4.0 HENKILÖSIVUKULUT 307,731 7.5 316,579 7.4 4,104,094 4,272,550 4,377,733 105,183 102.5 273,639 6.7 ASIAKASPALVELUJEN 0 0.0 0 0.0 3,438 200 200 0 100.0 3,238 94.2 MUIDEN PALVELUJEN 215,753 3.5 299,651 4.5 6,228,491 6,633,541 6,528,418 105,123 98.4 299,927 4.8 PALVELUJEN OSTOT 215,753 3.5 299,651 4.5 6,231,928 6,633,741 6,528,618 105,123 98.4 296,690 4.8 AINEET, TARVIKKEET 146,759 9.3 211,795 13.4 1,578,309 1,579,888 1,585,376 5,488 100.3 7,067 0.4 AVUSTUKSET 340,788 10.0 284,500 8.6 3,417,743 3,322,531 3,322,532 1 100.0 95,211 2.8 VUOKRAKULUT 994,461 7.9 1,080,031 8.1 12,516,000 13,278,008 13,385,110 107,102 100.8 869,110 6.9 MUUT TOIMINTAKULUT 17,329 14.6 14,626 9.9 118,515 147,005 136,159 10,846 92.6 17,644 14.9 TOIMINTAKULUT 3,012,041 TOIMINTAKATE 1,962,595 7.2 3,208,868 6.1 1,821,646 7.4 41,934,881 5.4 32,316,002 43,646,531 33,694,634 43,867,952 33,916,055 221,421 221,421 TOIMINTA JA TALOUS TOIMINTA JA TALOUS / POIKKEAMAT TALOUSARVIOON Toimintatuottojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena ja toimintakulujen ennustetaan ylittyvän n. 220 000. TALOUSARVION PITÄVYYS TALOUSARVION PITÄVYYTEEN LIITTYVÄT RISKIT (Tavalmistelusta + uudet eteen tulevat Ennusteissa on oletettu, että kertaluontoiset henkilöstömenosäästöt (0,6 M ) tulevat toteutumaan täysimääräisesti. 100.5 1,933,071 100.7 1,600,053 Vastaavasti ylityksenä on ennustettu Kevan vuoden 2014 puolella ilmoittamat Varhe ja Kueleläkemenoperusteisten maksujen korotus n. 144 000. Tämän lisäksi on liikuntapalveluissa ennustettu vuokrien ylittyvän 107 000, joka johtui budjetointivirheestä. 4.6 5.0 21

Yhteenveto 510004 KASVUN JA OPPIMISEN PALVELUALUE Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 695,099 22.1 258,710 7.8 3,138,755 3,299,333 3,299,332 1 100.0 160,577 5.1 MAKSUTUOTOT 588,762 9.2 37,927 0.6 6,413,669 6,841,011 6,829,411 11,600 99.8 415,742 6.5 TUET JA AVUSTUKSET 1,927,791 67.8 2,332,874 81.6 2,843,933 2,857,255 2,868,854 11,599 100.4 24,921 0.9 VUOKRATUOTOT 900 0.3 5,682 1.8 271,657 309,490 309,489 1 100.0 37,832 13.9 MUUT TOIMINTATUOTO % 4,622 5.3 5,484 6.0 87,986 91,833 91,836 3 100.0 3,850 4.4 TOIMINTATUOTOT 3,217,174 25.2 2,640,677 19.7 12,756,000 13,398,922 13,398,922 0 100.0 642,922 5.0 PALKAT JA OIKAISUE 6,269,985 8.0 6,177,284 7.8 78,525,409 79,169,054 79,436,519 267,465 100.3 911,110 1.2 HENKILÖSIVUKULUT 1,784,478 8.2 1,765,039 8.0 21,875,066 22,167,181 22,013,927 153,254 99.3 138,861 0.6 ASIAKASPALVELUJEN 262,506 7.0 222,307 5.8 3,740,444 3,856,838 3,856,837 1 100.0 116,393 3.1 MUIDEN PALVELUJEN 1,788,026 7.0 1,857,069 7.0 25,623,577 26,601,010 26,532,103 68,907 99.7 908,526 3.5 PALVELUJEN OSTOT 2,050,532 7.0 2,079,376 6.8 29,364,021 30,457,848 30,388,940 68,908 99.8 1,024,919 3.5 AINEET, TARVIKKEET 90,565 3.9 88,885 3.6 2,342,328 2,439,454 2,383,579 55,875 97.7 41,251 1.8 AVUSTUKSET 598,616 6.3 752,526 7.0 9,430,807 10,776,400 10,777,302 902 100.0 1,346,495 14.3 VUOKRAKULUT 2,670,469 7.9 3,097,475 8.4 33,662,639 37,005,577 37,020,951 15,374 100.0 3,358,312 10.0 MUUT TOIMINTAKULUT 9,851 3.2 4,624 1.0 312,586 441,155 435,451 5,704 98.7 122,865 39.3 TOIMINTAKULUT 13,474,496 TOIMINTAKATE 10,257,322 7.7 13,965,209 6.3 11,324,532 7.7 175,512,856 6.7 162,756,856 182,456,669 169,057,747 182,456,669 169,057,747 0 100.0 6,943,813 0 100.0 6,300,891 TOIMINTA JA TALOUS TOIMINTA JA TALOUS / POIKKEAMAT TALOUSARVIOON Toimintatuottojen ja toimintakulujen ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisina. TALOUSARVION PITÄVYYS TALOUSARVION PITÄVYYTEEN LIITTYVÄT RISKIT (Tavalmistelusta + uudet eteen tulevat Koko palvelualueen osalta voidaan todeta, että ennusteessa kaikki talousarvioon sisältyvät sopeuttamistoimet on oletettu toteutuvan täysimääräisinä. Kertaluontoisten henkilöstömenosäästöjen (1,5 M ) toteutuminen tulee olemaan haasteellista, kuten on myös perusopetuksen verkostoratkaisujen toteutuminen (0,7 M ). Palveluverkoston osalta kasvun ja oppimisen lautakunta päättää 19.2. kaupunginvaltuustolle tehtävästä esityksestä. Kertaluontoisten säästöjen sitova työntekijäkohtainen kartoitus voidaan toteuttaa vasta sitten, kun järjestöjen kanssa on saatu sopimus vapaaehtoisten palkattomien ehdoista. Perusopetuksessa kertaluontoisten henkilöstösäästöjen toteutumiseen tuo lisähaastetta opetusryhmien pienentämisavustus, jonka ehtona on, että ko. ryhmiin ei kohdisteta lomautuksia. Tämä ehto hankaloittaa mahdollisen lomauttamisen toteuttamisen myös muilta osin. Toimintatuottojen osalta haasteellisinta on päivähoidon maksujen kertyminen. Vuonna 2013 jouduttiin talousarviomuutoksen kautta pienentämään em. tulokertymää. Vuoden 2014 ennustetta voidaan tarkentaa, kun tiedetään 1.8. voimaan tulevien päivähoitomaksujen korotuksen vaikutus sekä lapsimäärän kehitys. 4.0 3.9 22

Yhteenveto 610004 PERUSTURVAN PALVELUALUE Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 92,480 2.1 206,367 5.7 4,478,256 3,608,300 3,608,301 1 100.0 869,955 19.4 MAKSUTUOTOT 762,613 6.0 1,087,482 8.5 12,701,639 12,816,932 12,816,931 1 100.0 115,292 0.9 TUET JA AVUSTUKSET 860,284 7.4 713,604 6.1 11,655,115 11,729,440 11,729,440 0 100.0 74,325 0.6 VUOKRATUOTOT 71,999 6.0 130,174 8.6 1,203,223 1,507,204 1,507,534 330 100.0 304,311 25.3 MUUT TOIMINTATUOTO % 144,719 11.3 64,718 5.3 1,283,587 1,228,000 1,228,440 440 100.0 55,147 4.3 TOIMINTATUOTOT 1,932,095 6.2 2,202,345 7.1 31,321,820 30,889,876 30,890,646 770 100.0 431,174 1.4 PALKAT JA OIKAISUE 3,010,349 7.7 3,017,298 7.2 39,008,819 41,821,306 42,263,087 441,781 101.1 3,254,268 8.3 HENKILÖSIVUKULUT 972,757 7.9 988,660 7.8 12,286,060 12,610,543 12,172,741 437,802 96.5 113,319 0.9 ASIAKASPALVELUJEN 2,430,921 4.0 1,562,667 2.7 60,656,987 57,486,368 57,486,368 0 100.0 3,170,619 5.2 MUIDEN PALVELUJEN 812,589 6.2 752,315 5.4 13,167,517 13,813,310 13,813,811 501 100.0 646,294 4.9 PALVELUJEN OSTOT 3,243,510 4.4 2,314,982 3.2 73,824,507 71,299,678 71,300,179 501 100.0 2,524,328 3.4 AINEET, TARVIKKEET 40,039 3.3 73,759 6.2 1,225,444 1,187,400 1,187,401 1 100.0 38,043 3.1 AVUSTUKSET 2,146,101 6.9 1,904,100 5.7 31,060,343 33,473,400 33,473,893 493 100.0 2,413,550 7.8 VUOKRAKULUT 649,934 7.9 710,656 7.7 8,263,519 9,281,241 9,281,242 1 100.0 1,017,723 12.3 MUUT TOIMINTAKULUT 13,943 4.7 20,914 45.3 299,250 46,204 46,204 0 100.0 345,454 115.4 TOIMINTAKULUT 10,076,633 6.1 9,030,369 TOIMINTAKATE 8,144,538 6.0 6,828,024 5.3 165,967,939 4.9 134,646,119 169,627,364 138,737,488 169,632,339 138,741,693 4,975 100.0 3,664,400 4,205 100.0 4,095,574 TOIMINTA JA TALOUS TOIMINTA JA TALOUS / POIKKEAMAT TALOUSARVIOON Toimintatuottojen ja toimintakulujen ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisina. Toimintakatteen tarkastelu on vielä liian aikaista yhden kuukauden perusteella. Mahdolliset ylitykset saadaan tarkennettua helmimaaliskuun aiakana. Toimintatuottoihin tullaan tarkistamaan asetuksen mukaiset korotukset. TALOUSARVION PITÄVYYS TALOUSARVION PITÄVYYTEEN LIITTYVÄT RISKIT (Tavalmistelusta + uudet eteen tulevat Ennusteessa on otettu huomioon kertaluontoiset henkilöstömenosäästöt 0,8 M, joiden toteutuminen on vielä epävarmaa. Perusturvan palvelualueen muut sopeuttamistoimenpiteet 0,9 M oletetaan toteutvan täysimääräisenä. 2.2 3.0 23

Yhteenveto 710004 TERVEYDENHUOLLON PALVELUALUE Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 472,834 6.9 443,801 7.0 6,853,681 6,358,240 6,358,240 0 100.0 495,441 7.2 MAKSUTUOTOT 638,737 10.8 604,639 9.8 5,902,320 6,196,000 6,196,000 0 100.0 293,680 5.0 TUET JA AVUSTUKSET 490 243.8 440 0.4 201 110,400 110,400 0 100.0 110,199 54,825.4 VUOKRATUOTOT 0 0.0 40 0.0 305,795 328,000 328,040 40 100.0 22,245 7.3 MUUT TOIMINTATUOTO % 5,052 7.2 7,719 18.8 69,884 40,994 40,994 0 100.0 28,890 41.3 TOIMINTATUOTOT 1,117,113 8.5 1,056,639 8.1 13,131,881 13,033,634 13,033,674 40 100.0 98,207 0.7 PALKAT JA OIKAISUE 2,759,632 8.6 2,262,450 6.9 32,047,994 32,964,625 33,030,961 66,336 100.2 982,967 3.1 HENKILÖSIVUKULUT 941,280 8.6 836,686 7.3 10,990,244 11,424,569 11,355,823 68,746 99.4 365,579 3.3 ASIAKASPALVELUJEN 10,583,772 7.1 11,942,030 7.9 148,164,921 150,968,435 150,968,435 0 100.0 2,803,514 1.9 MUIDEN PALVELUJEN 239,847 1.8 621,233 4.7 13,566,061 13,186,283 13,186,380 97 100.0 379,681 2.8 PALVELUJEN OSTOT 10,823,620 6.7 12,563,263 7.7 161,730,719 164,154,718 164,154,815 97 100.0 2,424,096 1.5 AINEET, TARVIKKEET 270,212 5.0 315,463 5.9 5,439,412 5,325,901 5,328,102 2,201 100.0 111,310 2.0 AVUSTUKSET 0 0.0 99,307 33.1 234,241 300,000 300,000 0 100.0 65,759 28.1 VUOKRAKULUT 530,201 7.9 589,843 7.9 6,728,246 7,476,839 7,476,839 0 100.0 748,593 11.1 MUUT TOIMINTAKULUT TOIMINTAKULUT 15,330,683 TOIMINTAKATE 14,213,570 5,739 1.9 16,418 2.8 304,741 589,504 589,504 0 100.0 284,763 93.4 7.0 16,683,430 7.0 15,626,791 7.5 217,475,860 7.5 204,343,979 222,236,156 209,202,522 222,236,044 209,202,370 112 100.0 4,760,184 152 100.0 4,858,391 TOIMINTA JA TALOUS TOIMINTA JA TALOUS / POIKKEAMAT TALOUSARVIOON Toimintatuottojen ja toimintakulujen ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisina. Toimintakatteen tarkastelu on vielä liian aikaista yhden kuukauden perusteella. Mahdolliset ylitykset saadaan tarkennettua helmimaaliskuun aiakana. Toimintatuottoihin tullaan tarkistamaan asetuksen mukaiset korotukset. TALOUSARVION PITÄVYYS TALOUSARVION PITÄVYYTEEN LIITTYVÄT RISKIT (Tavalmistelusta + uudet eteen tulevat Ennusteessa on otettu huomioon kertaluontoiset henkilöstömenosäästöt 1,1 M, joiden toteutuminen on vielä epävarmaa. Terveydenhuollon palvelualueen muut sopeuttamistoimenpiteet 0,7 M oletetaan toteutvan täysimääräisenä. 2.2 2.4 24

Yhteenveto 111004 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v % TUET JA AVUSTUKSET 0 0.0 0 0.0 0 161,000 151,001 9,999 93.8 0 0.0 TOIMINTATUOTOT 0 0.0 0 0.0 0 161,000 151,001 9,999 93.8 0 0.0 PALKAT JA OIKAISUE 0 0.0 0 0.0 851 165,000 164,003 997 99.4 163,152 19,171.8 HENKILÖSIVUKULUT 0 0.0 56 0.2 11 36,377 22,987 13,390 63.2 22,976 208,872.7 MUIDEN PALVELUJEN 17 1.8 72 0.1 938 100,073 99,092 981 99.0 98,154 10,464.2 PALVELUJEN OSTOT 17 1.8 72 0.1 938 100,073 99,092 981 99.0 98,154 10,464.2 AINEET, TARVIKKEET 0 0.0 0 0.0 0 800 802 2 100.3 0 0.0 VUOKRAKULUT 155 3.2 157 1.9 4,781 8,100 8,459 359 104.4 3,678 76.9 MUUT TOIMINTAKULUT 0 0.0 0 0.0 27 450 454 4 100.9 427 1,581.5 TOIMINTAKULUT 172 2.6 285 0.1 6,608 310,800 TOIMINTAKATE 172 2.6 285 0.2 6,608 149,800 295,797 15,003 95.2 289,189 4,376.3 144,796 5,004 96.7 138,188 2,091.2 25

Yhteenveto 112004 TARKASTUSTOIMI Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v TUET JA AVUSTUKSET 0 0.0 0 0.0 0 300 300 0 100.0 0 0.0 MUUT TOIMINTATUOTO % 0 0.0 0 0.0 147 0 0 0 0.0 147 100.0 TOIMINTATUOTOT 0 0.0 0 0.0 147 300 300 0 100.0 153 104.1 PALKAT JA OIKAISUE 9,311 6.4 10,015 7.0 145,248 143,991 147,324 3,333 102.3 2,076 1.4 HENKILÖSIVUKULUT 3,091 7.8 3,274 7.6 39,876 42,966 42,924 42 99.9 3,048 7.6 MUIDEN PALVELUJEN 1,005 1.1 1,794 1.8 93,236 99,430 92,294 7,136 92.8 942 1.0 PALVELUJEN OSTOT 1,005 1.1 1,794 1.8 93,236 99,430 92,294 7,136 92.8 942 1.0 AINEET, TARVIKKEET 0 0.0 646 32.3 2,529 2,000 1,746 254 87.3 783 31.0 VUOKRAKULUT 615 8.3 624 6.8 7,380 9,131 7,488 1,643 82.0 108 1.5 MUUT TOIMINTAKULUT 0 0.0 0 0.0 374 2,000 750 1,250 37.5 376 100.5 TOIMINTAKULUT 14,022 TOIMINTAKATE 14,022 4.9 16,353 4.9 16,353 5.5 288,643 5.5 288,496 299,518 299,218 292,526 6,992 97.7 3,883 1.3 292,226 6,992 97.7 3,730 1.3 26

Yhteenveto 130004 KONSERNIPALVELU Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 67,664 6.1 85,604 7.0 1,116,987 1,225,673 1,137,946 87,727 92.8 20,959 1.9 TUET JA AVUSTUKSET 0 0.0 0 0.0 0 15,560 15,570 10 100.1 0 0.0 VUOKRATUOTOT 0 0.0 0 0.0 9,908 6,205 5,500 705 88.6 4,408 44.5 MUUT TOIMINTATUOTO % 0 0.0 4 0.2 108,698 2,250 120 2,130 5.3 108,578 99.9 TOIMINTATUOTOT 67,664 5.5 85,608 6.9 1,235,593 1,249,688 1,159,136 90,552 92.8 76,457 6.2 PALKAT JA OIKAISUE 331,584 8.0 290,217 8.5 4,161,965 3,405,203 3,505,840 100,637 103.0 656,125 15.8 HENKILÖSIVUKULUT 107,091 8.2 95,903 8.5 1,309,386 1,122,158 1,154,359 32,201 102.9 155,027 11.8 MUIDEN PALVELUJEN 138,569 9.7 89,151 6.3 1,427,765 1,409,275 1,361,980 47,295 96.6 65,785 4.6 PALVELUJEN OSTOT 138,569 9.7 89,151 6.3 1,427,765 1,409,275 1,361,980 47,295 96.6 65,785 4.6 AINEET, TARVIKKEET 6,861 7.1 5,157 4.6 96,394 111,270 95,846 15,424 86.1 548 0.6 AVUSTUKSET 0 0.0 0 0.0 1 0 0 0 0.0 1 100.0 VUOKRAKULUT 63,688 8.3 66,433 8.1 768,260 819,871 796,903 22,968 97.2 28,643 3.7 MUUT TOIMINTAKULUT TOIMINTAKULUT 649,279 TOIMINTAKATE 581,615 1,486 15.4 542 3.7 9,672 14,467 15,250 783 105.4 5,578 57.7 8.4 547,403 8.9 461,795 8.0 7,773,443 8.2 6,537,850 6,882,244 5,632,556 6,930,178 47,934 100.7 843,265 10.8 5,771,042 138,486 102.5 766,808 11.7 27

Yhteenveto 137004 YLEISHALLINTO Toteuma: TammiTammikuu Kausi 2014 Tili 2013 2014 TA:N TP 2013 TA 2014 Tot.ennuste 2014 Erotus Enn./Ed.v MYYNTITUOTOT 204 1.8 639 25.6 11,437 2,500 2,500 0 100.0 8,937 78.1 MAKSUTUOTOT 118,230 92.0 44,580 34.3 128,461 130,000 99,580 30,420 76.6 28,881 22.5 TUET JA AVUSTUKSET 26,677 0.3 121 0.0 9,261,239 6,396,916 6,396,916 0 100.0 2,864,323 30.9 VUOKRATUOTOT 44,385 8.2 44,156 7.9 538,176 559,950 558,841 1,109 99.8 20,665 3.8 MUUT TOIMINTATUOTO % 6,312 0.7 56,488 7.1 947,622 797,600 840,869 43,269 105.4 106,753 11.3 TOIMINTATUOTOT 142,454 1.3 145,984 1.9 10,886,935 7,886,966 7,898,706 11,740 100.1 2,988,229 PALKAT JA OIKAISUE 63,526 5.5 64,958 3.0 1,147,537 2,200,079 2,014,769 185,310 91.6 867,232 75.6 HENKILÖSIVUKULUT 315,863 7.4 299,822 8.3 4,280,530 3,607,311 3,786,005 178,694 27.4 105.0 494,525 11.6 MUIDEN PALVELUJEN 1,150,032 6.7 2,049,762 12.5 17,065,038 16,422,193 16,366,752 55,441 99.7 698,286 4.1 PALVELUJEN OSTOT 1,150,032 6.7 2,049,762 12.5 17,065,038 16,422,193 16,366,752 55,441 99.7 698,286 4.1 AINEET, TARVIKKEET 3,947 9.1 4,648 14.0 43,484 33,230 31,815 1,415 95.7 11,669 26.8 AVUSTUKSET 26,200 2.0 56,000 5.4 1,321,656 1,039,300 1,019,301 19,999 98.1 302,355 22.9 VUOKRAKULUT 43,322 4.7 42,747 4.9 920,343 872,954 982,539 109,585 112.6 62,196 6.8 MUUT TOIMINTAKULUT 440,935 85.7 59,067 15.7 514,682 376,273 395,667 19,394 105.2 119,015 23.1 TOIMINTAKULUT 2,043,825 TOIMINTAKATE 1,901,371 8.1 2,577,004 13.2 2,431,020 10.5 25,293,270 14.6 14,406,335 24,551,340 16,664,374 24,596,848 16,698,142 45,508 100.2 696,422 2.8 33,768 100.2 2,291,807 15.9 28

TULOSENNUSTE 2014 (sisältää sisäiset erät) Ydinkaupunki Tilakeskus Isäntäkunta Pohjois Savon Kuopion Kuopion Kallaveden Kuopion TOT.ENN. TP Muutos % palvelut pelastuslaitos Energia Vesi työterveys kuntatekniikka 2014 2013 TPE 14/ Liikelaitos Liikelaitos Liikelaitos Liikelaitos TP 13 Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. Milj. TOIMINTATUOTOT 112,2 76,2 11,3 25,1 70,0 20,4 4,4 31,1 350,7 345,5 1,5 TOIMINTAKULUT 695,7 47,8 11,3 24,2 54,8 9,3 4,2 30,0 877,2 846,7 3,6 TOIMINTAKATE 583,5 28,5 0,0 1,0 15,2 11,1 0,2 1,1 526,5 501,2 5,0 Verotulot 399,5 399,5 384,5 3,9 Valtionosuudet 148,9 148,9 153,1 2,7 Rahoitustuotot ja kulut: Korkotulot 4,2 0,0 4,2 4,0 4,4 Muut rahoitustulot 2,5 2,5 3,1 18,8 Korkomenot 7,1 0,3 7,4 4,8 54,6 Muut rahoitusmenot 0,0 0,0 0,0 99,3 Liikelaitosten ja taseyksiköiden peruspääomatuotot 25,1 14,2 7,0 3,6 0,1 0,3 0,0 0,0 VUOSIKATE 10,3 14,3 0,0 1,0 8,2 7,2 0,1 0,9 21,3 38,7 45,0 Poistot 16,6 12,9 0,8 7,7 6,6 0,1 0,8 45,4 43,6 4,1 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot 2,8 2,8 7,6 63,1 Satunnaiset kulut 0,0 TILIKAUDEN TULOS 24,2 1,5 0,0 0,2 0,5 0,7 0,0 0,0 21,4 2,7 898,6 Poistoeron lisäys ( ) tai vähennys (+) 0,0 0,2 0,0 0,2 0,3 12,0 Varausten lisäys ( ) tai vähennys (+) 0,1 0,2 0,1 0,0 Rahastojen lisäys ( ) tai vähennys (+) 0,0 0,0 TILIKAUDEN YLI /ALIJÄÄMÄ 24,2 1,6 0,0 0,2 0,5 0,7 0,0 0,0 21,2 3,0 818,6 29