Lukuvuosisuunnitelma 2016 2017



Samankaltaiset tiedostot
Aikuisten perusopetus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

OPS Minna Lintonen OPS

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Opetushallituksen kuulumiset

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Lukuvuosisuunnitelma

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Lukuvuosisuunnitelma

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Luku 6 Oppimisen arviointi

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Kalkkisten koulu

1. Oppimisen arviointi

Talman koulun lukuvuosisuunnitelma OSA B, pedagoginen osa

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Uudistuva esiopetus osana oppimisen polkua

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

eops Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

OPS2016 Koulu rakentaa tulevaisuutta

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Arkistot ja kouluopetus

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Transkriptio:

Lukuvuosisuunnitelma 2016 2017 Sipoon kunta Lukkarin koulu SIVISTYSOSASTO 22. huhtikuuta 2016 Tekijä: Kietäväinen-Siren Hanna

Sisällysluettelo 1. Kasvatuksen ja opetuksen arvot ja tavoitteet 1.1 Lukkarin koulun omat arvopainotukset 2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet ja opetuksen eheyttäminen pedagogiikan lähtökohtina 2.1 Monialaiset oppimiskokonaisuudet ja niiden suunnittelun sekä arvioinnin periaatteet Lukkarin koulussa 2.2 Lukkarin koulun yhteistyökumppanit 3. Toimintakulttuuri 3.1 Toimintakulttuurin kehittämisen painopisteet Lukkarin koulussa 3.2 Lukkarin koulun kolme painopistealuetta tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämiseksi Sipoon koulutoimen tietostrategian mukaisesti 4. Oppimisympäristöt ja työtavat 4.1 Oppimisympäristöt, työtavat ja niiden kehittäminen Lukkarin koulussa lukuvuonna 2016 2017 5. Projektit ja hankkeet Lukkarin koulussa lukuvuonna 2016 2017 6. Arviointi 6.1 Arviointikulttuurin kehittämisen painopisteet Lukkarin koulussa lukuvuonna 2016 2017 7. Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen 7.1 Kodin ja koulun yhteistyön periaatteet ja muodot 7.2 Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen kä yttö 7.3 JOPS Joustava perusopetus [HUOM: yläkouluille] 7.4 Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu 7.5 Etäopetus 7.6 Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta 1

8. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8.1 Pien- eli erityisluokat perusopetuksessa 9. Oppilashuolto 10. Esiopetus 11. Valinnaisena tarjottavat aineet Lukkarin koulussa 12. Koulun ulkopuoliset oppimisympäristöt ja poikkeava koulutyön järjestäminen 13. Koulun työajat lukuvuonna 2016 2017 14. Lukkarin koulun henkilökunta ja oppilasmäärä lukuvuonna 2016 2017 2

Lukkarin koulun lukuvuosisuunnitelma 2016-2017 Peruskoulujen toimintaa säätelevät ja ohjaavat perusopetuslaki sekä - asetukset (628/1998, 852/1998, 422/2012). Opetuksen sisällöt ja tavoitteet määritellään valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (POPS), jotka laatii Opetushallitus. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan valtakunnallisten perusteiden pohjalta, niitä syventäen ja tarkentaen. Lukkarin koulu Koulumuoto: peruskoulu Opetuskieli: suomi Koulupiiri:01 Yhteystiedot: Lukkarin koulu, Lukkarintie 2, 04130 Sipoon kunta p. 09-23537400 (rehtori), 09-23537401 (kanslia), 09-23537402 (opettajat), 09-23537404 (iltapäiväkerho), 09-23537406 (esikoulu) 09-23537408 (keittiö) 1. Kasvatuksen ja opetuksen arvot ja tavoitteet Perusopetuksessa kaiken opetuksen, kasvatuksen ja toiminnan pohjana on oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen. Perusopetuksessa kunnioitetaan ja edistetään ihmisyyttä, sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa. Kulttuurinen moninaisuus nähdään voimavarana ja rikkautena, ja oppilaita ohjataan kestävään elämäntapaan. Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tavoitteena on luoda perusta oppilaan laajan yleissivistyksen muodostumiselle sekä maailmankuvan avartumiselle. Tähän tarvitaan sekä eri tiedonalojen tietoja ja taitoja että tiedonaloja läpileikkaavaa ja yhdistävää osaamista. Kaiken toiminnan tulee vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä parantaa oppimaan oppimisen taitoja ja edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen. 3

Opetussuunnitelma perustuu oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Se on yksin ja yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista ja näiden prosessien monipuolista arvioimista. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. (POPS luku 2.2. s. 15 16) Sipoon kunnan visio: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisella Sipoosta Suomen halutuin Kunnan koulutuspalveluiden toimintaperiaatteet: korkeatasoinen opetus osaavat opettajat, viihtyisät ja turvalliset koulut ammatillisen koulutuksen tarjoaminen rinnakkain lukiokoulutuksen kanssa palvelujen tarjoaminen sekä ydinalueilla että haja-asutusalueella monipuolisen yhdyskuntarakenteen turvaamiseksi nuorten tulevaisuudenuskon vahvistaminen hyvän elämän edellytysten luominen lapsille, nuorille ja aikuisille Kunnan koulutuspalveluiden perusarvot: oikeudenmukaisuus tasa-arvoisuus kaksikielisyys ammattimaisuus kehittämisorientaatio Kunnan koulutuspalveluiden toimintatapa: avoin läpinäkyvä huomioiva innostunut innostava 1.1 Lukkarin koulun omat arvopainotukset 4

Koulussamme lapsille opetetaan perustiedot ja -taidot ja heitä ohjataan omatoimiseen opiskeluun ja valintojen tekoon sekä vastuun kantamiseen niin omasta opiskelusta kuin yhteisistä asioistakin. Kannustamme lapsia ahkeruuteen, rehellisyyteen sekä oman itsensä ja toisen huomioimiseen ja kunnioittamiseen. Rohkaisemme oppilaita toimimaan hyvien käytöstapojen mukaisesti. Omin toimin opiskellen, työtä tehden, ponnistellen, tiedot taidot toiminnat, lapset meillä oppivat. Yhteistoimin, apuvoimin, asioita tutkimme. Elämyksin seikkailuin, ympäristön opimme. Koulumme toimintakulttuuri rakentuu vastuullisuudelle, yhteisöllisyydelle, kiusaamattomuudelle ja turvallisuudelle. Korostamme toiminnassamme varhaista puuttumista, avoimuutta sekä kehittämisorientaatiota. Kulttuurinen moninaisuus on voimavara, jossa oppiminen yhdessä yli kieli-,kulttuuri-, uskonto- ja katsomusrajojen luo edellytyksiä aidolle vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyydelle. 2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet ja opetuksen eheyttäminen pedagogiikan lähtökohtina 5

Perrusopetuksessa tavoitellaan laaja-alaista, tiedonalat ylittävää osaamista seuraavalla seitsemällä osa-alueella: (POPS luku 3.3. s. 20 24) L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen Sipoon kouluissa oppilaita kannustetaan tutkimaan ympäristöä ja keksimään erilaisia ratkaisuja. Oppilaita kasvatetaan suvaitsevaisuuteen ja heitä kannustetaan kehittämään omat oppimispolkunsa. Tämä tapahtuu yksilöllisesti itsearvioinnin avulla, jolloin oppilailla on mahdollisuus pohtia omaa oppimispolkuaan, sekä myös vertaispalautteen avulla, jolloin oppilaat kannustavat toisiaan positiivisessa hengessä. L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Sipoossa oppilailla on mahdollisuus valita toimintaa kulttuuripuolen toimintatarjonnasta. Kulttuuritoiminnan 6

tavoitteena on tarjota monipuolista kulttuuritarjontaa yhteistyössä paikallisten yhdistysten, taiteilijoiden sekä taiteesta kiinnostuneiden kanssa. Paikallista identiteettiä vahvistetaan huomioimalla paikalliset perinteet ja toimintaa kehitetään myös siten, että kuntaan muuttavat uudet asukkaat otetaan huomioon. Samalla myös kulttuuritarjonnan tulee vastata asukkaiden vaatimuksia uusien ja luovien aktiviteettien suhteen. L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Sipoossa koulujen toimintaa tukevat sekä perheneuvola että vapaa-ajantoimi. Eri foorumeiden kokonaisvaltainen yhteistyö mahdollistaa oppilaiden tutustumisen järjestettäviin aktiviteetteihin. Sipoon koulujen kasvatustyö edistää kestävää kehitystä ja terveellisiä elämäntapoja. L4 Monilukutaito Sipoon kirjasto tuottaa aineistoja koulujen käyttöön sekä sähköisesti että muiden medioiden avulla. Oppilailla tulee myös olla mahdollisuus osallistua koulun käyttämään monilukutaidon viestivirtaan. L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Sipoon IT-strategia vahvistaa oppilaiden sähköistä osaamista ja varmistaa oppilaiden tasavertaisen opetuksen. Oppilaiden tiedot rakentuvat digipassin mukaisesti. Oppilaille tulee myös antaa mahdollisuus toimia digiagentteina sekä opettajille että oppilaille. L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys Sipoon Yrittäjät on aktiivinen järjestö, joka tukee kouluja aineistoilla ja tarjoaa työharjoittelupaikkoja. Sipoossa noudatamme työelämätaitojen oppimispolkua ja yhteistyössä Sipoon Yrittäjien kanssa laadittua yrittäjyyttä. L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Jokaisessa Sipoon koulussa toimii oppilaskunnan hallitus. (Sipoon kunnan OPS) Laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opetuksen eheyttämisellä. Opetuksen eheyttäminen on tärkeä osa perusopetuksen yhtenäisyyttä tukevaa toimintakulttuuria. Kokonaisuuksien tarkastelu ja tiedonaloja yhdistelevät, tutkivat työskentelyjaksot ohjaavat oppilaita soveltamaan tietojaan ja tuottavat kokemuksia osallistumisesta tiedon yhteisölliseen rakentamiseen. Opetuksen eheyttäminen edellyttää sekä opetuksen sisältöä että työtapoja koskevaa pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat ylittäen tarkastellaan todellisen maailman ilmiöitä tai teemoja kokonaisuuksina. Eheyttämisen tapa ja kesto voi vaihdella oppilaiden tarpeista ja opetuksen tavoitteista riippuen. (POPS luku 4.4. s. 31) Monialaiset oppimiskokonaisuudet edistävät perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja erityisesti laaja-alaisen osaamisen kehittymistä. Oppilaiden opintoihin sisältyy vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuodessa. Kaikki oppiaineet ovat vuorollaan mukana monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Suunnittelussa ja toteuttamisessa hyödynnetään paikallisia voimavaroja ja mahdollisuuksia, mikä tarjoaa hyvän tilaisuuden koulun ja muun yhteiskunnan väliselle yhteistyölle. Oppilaiden osallistuminen oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun on välttämätöntä. (POPS luku 4.4. s. 31 32) 7

Sipoossa suunnitellaan ja toteutetaan joka vuosi kokonaisvaltainen teemakokonaisuus, joka toteutetaan kunnan kaikissa kouluissa. Seuraavan lukuvuoden kokonaisvaltaiset teemat päätetään ja suunnitellaan toukokuussa. Teemakokonaisuuksien suunnittelua varten kootaan jaostojen, opettajakunnan, rehtoreiden, oppilaiden ja vanhempien edustajista koostuva ryhmä, johon myös osallistuu valitun teeman mukaan yhteistyökumppaneita. Teeman toteutustapa vaihtelee vuosittain: järjestetään sekä kaikille kouluille yhteisiä tilaisuuksia kuin koulukohtaisia toteutustapoja. (Sipoon OPS) 2.1 Monialaiset oppimiskokonaisuudet ja niiden suunnittelun sekä arvioinnin periaatteet Lukkarin koulussa Opettajat valitsevat yhteistyössä oppilaitten kanssa yhteisen periaatteen mukaisen aiheen/ilmiön, siihen liitettävät oppiaineet sekä laaja-alaiset osaamiskokonaisuudet ja suunnittelevat yhteistyössä monialaisen oppimiskokonaisuuden toteuttamisen työtavat. 1. Suomi 100-vuotta: Eri oppiaineiden yhdistäminen sekä laaja-alaiset osaamisalueet. Opettajien ja oppilaiden yhteissuunnittelu syyslukukauden aikana. 2. Muut mahdolliset monialaiset oppimiskokonaisuudet suunnitellaan yhdessä henkilökunnan ja oppilaiden kanssa koulun resurssit huomioiden. 2.2 Lukkarin koulun yhteistyökumppanit Sipoon suomalainen seurakunta, MLL, LC Sipoo/Pornainen, Sipoon ryhmäkoti, 3. Toimintakulttuuri Perusopetuksessa kaikki käytännöt rakennetaan tukemaan opetus- ja kasvatustyölle asetettuja tavoitteita. Toimintakulttuurin tulee tukea tavoitteisiin sitoutumista ja edistää yhteisen arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista koulutyössä. Toimintakulttuuriin kehittämisen perusedellytys on toisia arvostava, avoin ja vuorovaikutteinen sekä kaikkia yhteisön jäseniä osallistava ja luottamusta rakentava keskustelu. (POPS luku 4.1 s. 26) Toimintakulttuurin kehittämisen tavoitteena on: luoda koulusta oppiva yhteisö ja edistää oppilaiden osallisuutta taata oppilaiden hyvinvointi ja turvallinen arki tukea vuorovaikutusta ja luoda mahdollisuuksia monipuoliselle työskentelylle arvostaa kulttuurista moninaisuutta ja kehittää kielitietoisuutta edistää osallisuutta ja kasvattaa demokraattiseen toimintaan edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa 8

kasvattaa vastuuseen ympäristöstä ja kestävästä tulevaisuudesta 3.1 Toimintakulttuurin kehittämisen painopisteet Lukkarin koulussa 1. Uuden opetussuunnitelman 2016 käyttöönotto 2. Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittäminen 3. Oppilaiden ja henkilöstön TVT-taitojen kehittäminen 3.2 Lukkarin koulun kolme painopistealuetta tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämiseksi Sipoon koulutoimen tietostrategian mukaisesti Tieto- ja viestintätekniikan pedagogisesti mielekäs käyttö on keskeinen väline koulujen toimintakulttuurin kehittämisessä ja muuttamisessa oppilaslähtöisemmäksi. TVT:n käytön kehittämisen tavoitteena on, että pedagogisesti mielekkäät digioppimisen käytännöt tulevat kiinteäksi osaksi koulun toimintakulttuuria ja jokaisen opettajan opetusta. Oppilaiden vuosiluokkakohtaiset osaamistavoitteet määritellään Digipassissa. 1. Edison 2. Koodaus 3. Näppäintaidot Lukkarin koulu on mukana oppilasagenttitoiminnassa lukuvuonna 2016-2017. Yhteistyötä tehdään Aalto-yliopiston kanssa. 4. Oppimisympäristöt ja työtavat Hyvin toimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Oppimisympäristöjen kehittämisen tavoitteena on, että oppimisympäristöt muodostavat pedagogisesti monipuolisen ja joustavan kokonaisuuden. Tieto- ja viestintäteknologia on olennainen osa monipuolisia oppimisympäristöjä. Sen avulla vahvistetaan oppilaiden osallisuutta ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja sekä tuetaan oppilaiden henkilökohtaisia oppimispolkuja. Oppilaat osallistuvat oppimisympäristöjen kehittämiseen. Työtapojen valinnan lähtökohtana ovat opetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet sekä oppilaiden yksilölliset tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet. Keskeistä on monipuolisuus. Työtapojen valintaa ohjaavat opetuksen eriyttäminen ja eheyttäminen. Eriyttäminen perustuu oppilaantuntemukseen ja on kaiken opetuksen pedagoginen 9

lähtökohta. Se perustuu oppilaan tarpeille ja mahdollisuuksille suunnitella itse opiskeluaan, valita erilaisia työtapoja ja edetä yksilöllisesti. Eheyttämisen tavoitteena on tehdä mahdolliseksi opiskeltavien asioiden välisten suhteiden ja keskinäisten riippuvuuksien ymmärtäminen. Se auttaa oppilaita yhdistämään eri tiedonalojen tietoja ja taitoja sekä jäsentämään niitä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi vuorovaikutuksessa toisten kanssa. (POPS luku 4.3. s. 29 30, 4.4. s. 31) 4.1 Oppimisympäristöt, työtavat ja niiden kehittäminen Lukkarin koulussa lukuvuonna 2016 2017 Sipoossa kaksikielisyyttä vahvistetaan koulujen välisellä yhteistyöllä. Jokaisella koululla on yhteistyökumppani toisen kieliryhmän kouluista. Sipoon luontoa hyödynnetään monipuolisesti opetuksessa. Koulun lähiympäristö on osa jokapäiväistä oppimisympäristöä. Koulun ulkopuolella tapahtuvaa oppimista suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tieto- ja viestintäteknologian käytöllä laajennetaan oppimisympäristöjä. Kaikille turvataan mahdollisuus näiden ympäristöjen käyttöön. BYOD (bring your own device) otetaan käyttöön kaikilla luokka-asteilla eli oppilaat saavat käyttää opiskelussaan myös omia tietoteknisiä välineitään. Omien välineiden käytöstä ja siihen liittyvistä säännöistä sovitaan lukuvuosittain oppilaan ja huoltajien kanssa. Koulukohtaisissa yhteisöllisen oppilashuoltotyön työryhmissä arvioidaan ja suunnitellaan toimenpiteitä turvallisen, viihtyisän ja oppimista edistävän ympäristön kehittämiseksi. Tätä yhteistyötä koulu tekee yhdessä oppilashuollon henkilöstön, oppilaitten ja huoltajien kanssa. (Sipoon OPS) 1. BYOD otetaan käyttöön ja laaditaan yhteiset pelisäännöt. 2. Kehitetään yhteistyötä toisen kieliryhmän koulun kanssa (teema- ja toimintapäivä(t) 3. Koulukokoukset säännöllisin väliajoin (oppilaiden osallisuus ja yhteisöllisyys) 4. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa (seurakunta, kirjasto, nuorisotoimi, LC Sipoo/Pornainen, MLL, muut toimijat) 5. Projektit ja hankkeet Lukkarin koulussa lukuvuonna 2016 2017 1. Oppilasagenttitoiminta 2016-2017 2. Kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen kehittäminen 2016-2017 (perusopetukseen valmistava opetus, VSOP= vuosiluokkiin sitomaton opiskelu, integrointi) 3. Fyysisen oppimisympäristön kehittäminen (luokkatilat, kirjasto, käytävätilat yms.) 10

6. Arviointi Arviointikulttuurin lähtökohdat rohkaiseva ja yrittämään kannustava ilmapiiri oppilaiden osallisuutta edistävä, keskusteleva ja vuorovaikutteinen toimintatapa oppilaan tukeminen oman oppimisprosessinsa ymmärtämisessä sekä oppilaan edistymisen näkyväksi tekeminen koko oppimisprosessin ajan oikeudenmukaisuus ja eettisyys monipuolisuus arvioinnin avulla saadun tiedon hyödyntäminen opetuksen ja muun koulutyön suunnittelussa Oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen arviointi sekä palautteen antaminen oppilaille perustuu aina opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Arvioinnin kohteina ovat oppilaan oppiminen, työskentely ja käyttäytyminen. Oppilaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Opettajat huolehtivat, että tavoitteet ja arviointiperusteet ovat oppilaiden tiedossa. (POPS luku 6.1 6.2 s. 47 48) Yhteistyö kotien kanssa on osa hyvää arviointikulttuuria. Huoltajien kanssa keskustellaan koulutyön tavoitteista ja koulun arviointikäytännöistä. Sekä oppilas itse että hänen huoltajansa saavat riittävän usein tietoa opiskelun etenemisestä ja oppilaan työskentelystä ja käytöksestä. Opettajan, oppilaan ja huoltajan yhteiset keskustelut lisäävät molemminpuolista luottamusta ja välittävät tietoa oppilaan tilanteesta. Sipoossa on käytössä yhteinen malli oppimiskeskustelua varten. Oppimiskeskustelu, jossa oppilas, huoltaja ja opettaja tapaavat, voidaan käydä myös puhelin- tai verkkoyhteydellä. Vuosiluokilla 1. 2. käydään yksi oppimiskeskustelu loka-marraskuussa ja tarvittaessa toinen maalis-huhtikuussa. Vuosiluokilla 3. 9. käydään oppimiskeskustelu pääsääntöisesti marraskuun ja tammikuun välisenä aikana. Oppimiskeskustelussa keskitytään "oppimisen omistamiseen", sosiaalisiin taitoihin, työmenetelmiin sekä kouluviihtyvyyteen. Oppimiskeskustelut toimivat väliarviointina. Opiskelujen aikana tehtävä arviointi on luonteeltaan pääasiassa formatiivista: opettajan oppilaille oppimisprosessin aikana antama palaute auttaa oppilaita oivaltamaan ja ymmärtämään mitä heidän tulee oppia, mitä he ovat jo oppineet sekä miten he voivat edistää oppimistaan ja parantamaan suorituksiaan. Lukuvuoden aikana arviointi ja palaute annetaan osana jokapäiväistä opetusta ja työskentelyä. Tämä edellyttää, että opettajat huomioivat oppimisprosessin ja kommunikoivat oppilaiden kanssa. Oppilaiden aktiivisuutta oppimisprosessissa kehittävä vertaisarviointi ja itsearviointi ovat myös tärkeä osa opiskelujen aikana tapahtuvasta arvioinnista. Opettajan tehtävänä on luoda 11

tilanteita, joissa oppimista edistävää ja motivoivaa palautetta annetaan ja vastaanotetaan yhdessä. Formatiivisen arvioinnin viisi avainstrategiaa : 1. Selvittää, tiedottaa ja ymmärtää oppimistavoitteet ja edistymisen kriteerit. 2. Toteuttaa keskusteluja, aktiviteettejä ja oppimistehtäviä, jotka tuovat esiin todisteita oppimisesta. 3. Antaa oppimista edistävää palautetta. 4. Aktivoida oppilaita, jotta nämä voivat toimia opetusresursseina toisilleen. 5. Aktivoida oppilaita oman oppimisen omistamiseen. Opiskelujen aikana tehtävä arviointi käsittää myös summatiivisen arvioinnin eli päättöarvioinnin oppilaan taitojen tasosta. Arviointi tehdään oppimisprosessin jälkeen ja tulokset ilmoitetaan oppilaille ja huoltajille arviointitietojen muodossa. Jokainen oppilas saa aina lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen, jossa kuvaillaan, miten hyvin oppilas on lukuvuoden aikana saavuttanut hänen opinto-ohjelmaansa kuuluvien opintoaineiden tai oppimiskokonaisuuksien tavoitteet. (Sipoon OPS) Arvioinnin tarkemmat periaatteet:[ops-linkki] 6.1 Arviointikulttuurin kehittämisen painopisteet Lukkarin koulussa lukuvuonna 2016 2017 Tavoitteena laadukkaan arviointikulttuurin kehittäminen: 1. Arviointi ja monipuolinen yhteistyö huoltajien kanssa 2. Formatiivisen arvioinnin jalkauttaminen 3. Yhteinen oppimiskeskustelumalli, Sipoon malli 7. Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen 7.1 Kodin ja koulun yhteistyön periaatteet ja muodot Kodin ja koulun yhteistyön lähtökohtana on luottamuksen rakentaminen, tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Yhteistyöllä tuetaan kasvatuksen ja opetuksen järjestämistä siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea. Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria. Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta. Huoltajan on myös huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Koulu tukee kotien 12

kasvatustehtävää ja vastaa oppilaan opetuksesta ja kasvatuksesta kouluyhteisön jäsenenä. (PoL 628/1998 26; POPS luku 5.2 s. 35 36) Kodin ja koulun yhteistyön toimintatavat Lukkarin koulussa 1. Vanhempainillat (koko koulu, luokat) 2. Luokittain järjestetään huoltajille erilaisia avoimia tapahtumia/koulupäiviä 3. Kodin ja koulun teemapäivä 4. Luokkatoimikunnat 7.2 Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, jossa työrauha ja opiskelun esteetön sujuminen on varmistettu. Työrauhaan voidaan vaikuttaa monilla koulun keinoilla, joista keskeisiä ovat opettajan antama ohjaus ja palaute, yhteistyö sekä yhteinen vastuunotto ja huolenpito. Pedagogisia ratkaisuja kehittämällä sekä luottamuksen ja välittämisen ilmapiiriä vahvistamalla luodaan edellytykset hyvän työrauhan rakentumiselle. Opetuksen järjestäjällä on oikeus käyttää työrauhan turvaamiseksi ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumiseksi myös kasvatuskeskustelua ja erilaisia kurinpitokeinoja. (OPS luku 5. s. 36-37) Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käytöstä Lukkarin koulun suunnitelma pohjautuu puuttumin en ja ojentaminen perusopetuksessa-taulukkoon, jossa on eriteltynä kasvatuskeskustelujen käyttö,kurinpidolliset keinot ja ojentamiskeinot, kuuleminen, ilmoittaminen, kirjaaminen, toimivalta sekä muut huomioitavat asiat. 7.3 JOPS Joustava perusopetus [HUOM: yläkouluille] Joustavalla perusopetuksella pyritään vähentämään peruskoulun keskeyttämistä ja ehkäisemään syrjäytymistä. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa. Joustava perusopetus on tarkoitettu niille 7. 9. luokan oppilaille, joilla on alisuoriutumista ja heikko opiskelumotivaatio ja jotka ovat mahdollisesti vaarassa syrjäytyä jatkokoulutuksesta ja työelämästä. Joustavan perusopetuksen toimintatavat ja opetusmenetelmät suunnitellaan niin, että ne vastaavat joustavaan perusopetukseen valittujen oppilaiden yksilöllisiä tarpeita. Opetuksessa painotetaan toiminnallisia ja työpainotteisia opiskelumenetelmiä. (POPS luku 5.4 s. 40). [LINKKI Kunnan opsiin] 13

7.4 Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu on yksilöllisen opinnoissa etenemisen mahdollistava joustava järjestely. Vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua voidaan käyttää koko koulun, vain tiettyjen vuosiluokkien tai yksittäisten oppilaiden opiskelun järjestämisessä. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi lahjakkuutta tukevana tai opintojen keskeyttämistä ehkäisevänä toimintatapana. Yksilöllinen opinto-ohjelma rakentuu opetussuunnitelmassa määrätyistä opintokokonaisuuksista, jotka suunnitellaan eri oppiaineille määriteltyjen tavoitteiden ja sisältöjen pohjalta. (POPS luku 5.4 s. 38) 7.5 Etäopetus Perusopetuksessa voidaan hyödyntää etäyhteyden kautta tapahtuvaa opetusta ja näin täydentää opetusta sekä tarjota monipuolisia opiskelumahdollisuuksia eri oppiaineisiin. Oppimisympäristön turvallisuudesta sekä oppilaiden valvonnasta ja ohjauksesta huolehditaan aina samojen periaatteiden mukaisesti kuin muissakin opetustilanteissa. (POPS luku 5.4 s. 39) Lukkarin koulussa pyritään kehittämään etäyhteyksien kautta tapahtuvaa opetusta. Yhteistyötä tehdään Sipoon koulujen kanssa sekä tarvittaessa myös lähikuntien koulujen kanssa. 1. Katsomusaineet: islamin uskonnon opetus, elämänkatsomustieto 2. Kieli- ja kulttuuriryhmien opetus (valmistava opetus, oman äidinkielen opetus, lisäopetus) 7.6 Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta Aamu- ja iltapäivätoiminta Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen yleisenä tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille sekä tukea perheitä ja koulua niiden kasvatustehtävän toteuttamisessa. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon. Sipoon kunnassa toimintaa järjestetään kieliryhmittäin kaikille halukkaille ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille. Niiden oppilaiden osalta, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, toimintaa tarjotaan vuosiluokilla 1. 6. oleville oppilaille. Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta. 14

[Linkki kunnan lakisääteisen ap-ip-toiminnan toimintasuunnitelmaan] Iltapäivätoimintaa järjestetään klo 13-17. Iltapäivätoimintaan osallistuu oppilaita 1-2 luokilta. Iltapäivätoiminnan vastuuohjaajana toimii Jaana Siljala. Lisäksi ryhmässä toimii 1-2 ohjaajaa lapsimäärästä riippuen. Iltapäivätoiminnassa lapsilla on mahdollisuus ohjattuun toimintaan (toimintatuokiot, retket yms.), vapaaseen leikkiin sekä läksyjen tekoon. Aamutoimintaa tullaan järjestämään, mikäli se on taloudellisesti kannattava sekä mahdollista huomioiden Lukkarin koulun tilojen kokonaiskäyttöaste. Kerhotoiminta Kerhotoiminta on oppituntien ulkopuolista toimintaa, jonka lähtökohtana ovat koulun kasvatukselliset, opetukselliset ja ohjaukselliset tavoitteet. Se rakentaa osaltaan toiminnan yhteisöllisyyttä, rikastuttaa toimintakulttuuria ja tarjoaa oppilaille mahdollisuuksia tutustua erilaisiin harrastuksiin. (POPS luku 5.5 s. 42) Lukkarin koulun kerhotoiminta varmistuu lukuvuoden 2016-2017 alussa. Kerhotoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan oppilaiden osallisuus, OPS 2016 sekä taloudelliset resurssit. Koulukirjasto Lukkarin koulun kirjaston kehittämistoimet: 1. Kirjastotilan muunneltavuuden parantaminen. Kirjastoa käytetään myös opetustilana, josta mahdollisuus muodostaa kaksi pienryhmätilaa 2. Kirjastokalusteiden uusiminen (siirreltävät hyllyt ja vitriinit) 3. Kirjakokoelman päivitys (käsikirjasto, lasten- ja nuortenkirjat, kirjallisuus kieli- ja kulttuuriryhmille, e-kirjat) 4. Koulukirjasto on avoinna joka päivä. Kerran viikossa kirjastovastaavan tunti. 8. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa säädettyjä tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet. Näitä tukimuotoja voi käyttää kaikilla kolmella tuen tasolla sekä yksittäin että samanaikaisesti toisiaan täydentävinä. Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen 15

mukaan muuttuvaa. Tukea annetaan niin kauan sekä sen tasoisena ja muotoisena kuin se on tarpeellista. (POPS luku 7., s. 62 66) 8.1 Pien- eli erityisluokat suomenkielisessä perusopetuksessa Sipoossa on suomenkielisiä pien- eli erityisluokkia kolmessa koulussa: Jokipuiston koulussa (vuosiluokat 1. 6.), Sipoonjoen koulussa (vuosiluokat 7. 9.) ja Sipoonlahden koulussa (vuosiluokat 1. 9.). Pienluokkapaikkaa haetaan pääsääntöisesti keväällä. Esikoulusta tai koulusta täytetään hakemus pienluokkapaikkaa varten yhdessä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa. Asiantuntijaryhmä käy hakemukset läpi ja tekee esityksen pienluokkapaikasta. Jos paikkaa ei riitä kaikille, oppilas voi jäädä jonoon. Jokaiselle oppilaalle tarjotaan joka tapauksessa hänen tarvitsemansa oppimisen tuki riippumatta siitä, onko hänellä pienluokkapaikkaa vai ei. Pienluokkapaikkatiedustelut: erityisopetuksen koordinaattori Tiina Luomanen p.050-5716956 tai tiina.luomanen@sipoo.fi Pedagogisen tuen toimintamallit Sipoossa, kunnan OPS luku 7. sekä Oppimisen tuen käsikirja LINKIT 9. Oppilashuolto Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Oppilashuolto liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuoltotyössä otetaan huomioon lapsen edun ensisijaisuus. Oppilaalla on oikeus saada maksutta sellainen oppilashuolto, jota opetukseen osallistuminen edellyttää. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa kouluyhteisössä. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on lakisääteinen oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Monialainen yhteistyö on oppilashuollossa keskeistä. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen oppilaaseen ja huoltajaan sekä heidän osallisuutensa tukeminen. (POPS luku 8. s. 77) Lukuvuonna 2016 2017 oppilashuollon ohjausryhmän kaikille kouluille asettama painopiste on Turvallinen ja viihtyisä ympäristö. 16

Lukkarin koulun oppilashuoltosuunnitelma (liite) 10. Esiopetus Lukkarin koulussa toimii esiopetusryhmä, jossa työskentelee lukuvuonna 2016.2017 yhteensä 22 esiopetusikäistä lasta. Esiopetuksen toiminta-aika on päivittäin klo 9-13. Esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus osallistua täydentävään päivähoitoon ennen esiopetusta sekä esiopetuksen jälkeen. Esikouluopettajat vastaavat esiopetuksen toteutuksesta. Ryhmässä työskentelee esikouluopettajien lisäksi lastenhoitaja sekä ryhmäavustaja. Esiopetuksen toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2016-2017 on erillisenä liitteenä. 11. Valinnaisena tarjottavat aineet Lukkarin koulussa Koulutuksen järjestäjä päättää, mitkä ovat oppilaille tarjottavat valinnaiset aineet. Oppilaat valitsevat koulun tarjottimesta: vuosiluokilla 4. 7.: 1 vuosiviikkotunti vuosiluokilla 8. 9.: 4 vuosiviikkotuntia Valinnaisena tarjottavien aineiden sisällöt suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Sisällöissä painotetaan monipuolisuutta. Pienet opetusyksiköt tarjoavat valinnaisia aineita tuntikehyksen puitteissa. Yläkouluissa ryhmän minimikoko on 13 oppilasta. Lukkarin koulun valinnaisainetarjottimesta vastaavat valinnaisaineopettajat. Lukkarin koulun valinnaisainetunti 1 vuosiviikkotunti on palkitettu työjärjestyksessä vuosiluokilla 4-6. Ryhmät muodostetaan vuosiluokkien 4-6 oppilaista Valinnaisainetarjotin muodostuu pedagogisesti monipuolisista kursseissa/aineista, joiden suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan koulun tuntikehys ja taloudelliset resurssit. Valinnaisainetarjottimen sisällöt ja toteutus tarkentuu lukuvuosisuunnitelmaan syyslukukauden alussa. Valinnaisaineiden sisältöjen suunnitteluun osallistuvat vuosiluokkien 4-6 oppilaat ja huoltajat mahdollisuuksien mukaan. 17

12. Koulun ulkopuoliset oppimisympäristöt ja poikkeava koulutyön järjestäminen Lukkarin koulun opintoretkistä, leirikouluista sekä poikkeavasta koulutyön järjestämisestä päätetään 12.8. suunnittelupäivänä sekä täydennetään syksyn aikana ja liitetään lukuvuosisuunnitelmaan. 13. Koulun työajat lukuvuonna 2016 2017 Lukkarin koulun kokonaistuntikehys on 195 h sisältäen vuosiluokkien perusopetustunnit, osa-aikaisen erityisopetuksen 24h, josta 2h esiopetusryhmässä, tukiopetusresurssin 0,5h/vuosiluokka yht. 3h, sekä ovtes-erityistehtävätunnit. Koulun tuntikehykseen EI sisälly perusopetukseen valmistavan opetuksen tunnit, S2- opetus, oman äidinkielen opetus (lisäopetus). Perusopetus: Koulunkäynninohjaajat/kaksoistehtävät Marjut Konttinen koulusihteeri/koulunkäynninohjaaja 38,25 h Jaana Siljala ip-ohjaaja/koulunkäynniohjaaja 38,25 h Taina Lankinen koulunkäynninohjaaja 30h Lukuvuoden työ- ja loma-ajat Lukuvuoden koulupäivät yhteensä 187. Jaksot: 1. jakso 90 työpäivää 2. jakso 97 työpäivää Syyslukukausi: maanantai 15.8.2016 torstai 22.12.2016 Kevätlukukausi: maanantai 9.1.2017 lauantai 3.6.2017 Syysloma: torstai 20.10.2016 perjantai 21.10.2016 Joululoma: perjantai 23.12.2016 sunnuntai 8.1.2017 Talviloma: maanantai 20.2.2017 perjantai 24.2.2017 Vapaapäivät: 18

Koulukohtaiset poikkeamat kunnan päättämistä työajoista: Päätetään 12.8.2016 Lukkarin koulun lukuvuoden 2016-2017 suunnittelupäivänä ja liitetään työsuunnitelman täydennysvaiheessa lukuvuosisuunnitelmaan. Lukkarin koulun päivittäiset työajat 8.00-8.45 1. oppitunti 8.45.-9.00 välitunti 9.00-9.45 2. oppitunti 9.45.-9.50 siirtymävälitunti 9.50.-10.35 3. oppitunti 10.35-11.15 ruokailu + välitunti 11.15.-12.00 4. oppitunti 12.00-12.15 välitunti 12.15.-13.00 5. oppitunti 13.00-13.15 välitunti 13.15.-14.00 6. oppitunti 14.00-14.05 siirtymävälitunti 14.05.-14.50 7. oppitunti 14. Lukkarin koulun henkilökunta ja oppilasmäärä lukuvuonna 2016 2017 Opettajat, koulunkäynninohjaajat, lastenhoitajat sekä muu henkilökunta Ismo Hämäläinen luokanopettaja Pirjo Kara luokanopettaja 1.lk 2.lk 19

Tuomas Halme luokanopettaja Mirja Kytömäki luokanopettaja Mervi Jokela luokanopettaja Rauno Mononen luokanopettaja, rehtori Eeva Rajaniemi luokanopettaja Eva-Stina Törnroos luokanopettaja 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk 1.-6. lk 1.-6. lk Heli Rouvinen laaja-alainen erityisopettaja Nina Kokkonen esikouluopettaja Minna Suomalainen esikouluopettaja Riitta Nickström-Holm lastenhoitaja Arja Pelkonen ryhmäavustaja Konttinen Marjut koulusihteeri/koulunkäynninohjaaja Taina Lankinen koulunkäynninohjaaja Jaana Siljala iltapäiväkerhonohjaaja/koulunkäynninohjaaja Markus Manner keittiön esimies Timo Pitkänen, kiinteistönhoitaja Rauni Pääkkönen koulupsykologi Helena Packalén kouluterveydenhoitaja Muun henkilökunnan osalta rekrytoinnit 08/16 mennessä (täydennetään lukuvuosisuunnitelmaan elokuussa 2016): Koulujen yhteinen S2-opettaja: avoin Koulukuraattori: avoin Valmo-opettaja(t) (perusopetukseen valmistava opetus): avoin Valmo-koulunkäynninohjaaja(t) (perusopetukseen valmistava opetus): avoin Oppilasmäärä 2016-2017 (alustava): esiopetus 1.lk 2.lk 3.lk 22 oppilasta 25 oppilasta 17 oppilasta 22 oppilasta 20

4.lk 5.lk 25 oppilasta 26 oppilasta 6. lk 19 oppilasta Perusopetukseen valmistava opetus (varmistuu kesän 2016 aikana, päivitetään lukuvuosisuunnitelmaan elokuussa) Valmo 1 Valmo 2 Valmo 3 10 oppilasta 10 oppilasta 10 oppilasta 21