Lahnuksen alueen luontoselvitykset 2007

Lahnuksen alueen luontoselvitykset 2007 Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 1/2008

Kansikuva: Naaras neidonkorento Calopteryx virgo Valokuvaaja: Rauno Yrjölä 5.6.2007

Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 1/2008 LAHNUKSEN ALUEEN LUONTOSELVITYKSET 2007 Pirita Soini Sirkka-Liisa Helminen Nina Hgner-Wahlsten Rauno Yrjölä Miikka Friman Jarkko Santaharju Jorma Vickholm Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2007 Espoon ympäristölautakunta Espoo 2008

KUVAILULEHTI Julkaisija Espoon ympäristölautakunta Julkaisun päivämäärä 16.01.2008 Tekijä Pirita Soini, Sirkka-Liisa Helminen, Nina Hagner-Wahlsten, Rauno Yrjölä, Miikka Friman, Jarkko Santaharju, Jorma Vickholm Julkaisun nimi Lahnuksen alueen luontoselvitykset 2007 Tiivistelmä Lahnuksen alueen luontoselvitykset suoritettiin maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana vuonna 2007. Tarkoituksena oli selvittää tutkimusalueen linnusto, liito-oravan ja lepakoiden mahdollinen esiintyminen, sudenkorennot sekä paikantaa alueen suojelun ja virkistyskäytön kannalta tärkeät luontotyypit. Tutkimuksessa selvitettiin alueen luontotyypit, kasvillisuustyypit, liito-oravan esiintyminen, linnusto, sudenkorennot sekä lepakoiden esiintyminen. Tuloksia on arvioitu Euroopan unionin luonto- ja lintudirektiivien perusteella, sekä Suomen luonnonsuojelulain, metsälain ja vesilain perusteella. Alueelta ei löytynyt luonnonsuojelulailla suojeltavia luontotyyppejä eikä uhanalaisia putkilokasvilajeja. Metsälain arvokkaita elinympäristöjä löytyi useita, niihin kuului mm. jyrkänteitä, lähde, purouomia sekä karuja kalliolakia. Liito-oravan elinalueita löytyi seitsemästä metsiköstä, pääosin alueen pohjoisosasta, mutta myös itäosasta lähellä Odilampea. Liito-oravan esiintymien välisille metsäalueille suositellaan riittävien viheryhteyksien säilyttämistä maankäytössä. Lepakoille tärkeitä lisääntymis- tai levähdyspaikkoja alueelta ei löytynyt, mutta saalsitusalueita kylläkin. Alueella havaittiin pohjanlepakoita, sekä vesi- ja viiksisiippoja. Linnuston arvokkaimpia lajeja olivat laajoja metsäalueita tai vanhempaa metsää vaativat lajit, kuten käki, tiltaltti, kehrääjä, pohjantikka ja pikkusieppo. Peltoaluiden lajeista mainittavia olivat pensastasku- sekä pikkulepinkäisreviirit. Kokonaisuudessaan alueen lajisto oli monipuolinen, ja etenkin kallioselänteiden sekä itäosien vanhojen kuusimetsien säilyttäminen on suositeltavaa. Tutkimusalueelta löydettiin useita EU:n luontodirektiivin IV(a)- liitteessä lueteltuja sudenkorentolajeja (kirjojokikorento, sirolampikorento, lummelampikorento ja täplälampikorento). Lisäksi tavattiin Suomessa vaarantuneeksi luokiteltu eteläntytönkorento. Harvalukuisista lajeista havaittiin myös karvaukonkorento sekä kirjoukonkorento. Stavurkärrin äärellä virtaavalla purolla ilmeisesti lisääntyvien kirjojokikorentojen lisääntymispaikka tulee EU:n luontodirektiivin IV- liitteen mukaan suojella. Kolmen uhanalaisen lampikorennon lisääntymispaikkojen säilyminen Lahnuksessa tulee myös EU-lainsäädännön perusteella taata (lisääntymis- ja levähdysalueiden heikentäminen on kielletty). Avainsanat Liito-orava, lepakot, linnut, sudenkorennot, putkilokasvit, kasvillisuustyypit, metsälaki, luontodirektiivi Sarja Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 1/2008 ISBN 978-951- ISSN 1457-7100 857-516-3 Sivuja 59 Painopaikka Espoon kaupunki

PRESENTATIONSBLAD Utgivare Esbo miljönämnd Utgivningsdatum 16.01.2008 Författare Pirita Soini, Sirkka-Liisa Helminen, Nina Hagner-Wahlsten, Rauno Yrjölä, Miikka Friman, Jarkko Santaharju, Jorma Vickholm Publikationens Naturutredningen om Lahnusområdet 2007 namn Sammandrag Naturutredningen om Lahnusområdet gjordes mellan mars och september 2007. Syftet är att reda ut den eventuella förekomsten av fåglar, flygekorrar, fladdermöss och trollsländor på området samt lokalisera de viktiga biotoperna med tanke på naturskyddet och rekreationsbruket. I undersökningen utreddes biotoperna, vegetationstyperna, förekomsten av flygekorrar, fåglar, trollsländor samt fladdermöss. Resultaten har bedömts enligt natur- och fågeldirektiven i Europeiska unionen samt enligt naturvårdslagen, skogslagen och vattenlagen i Finland. Inga naturtyper eller utrotningshotade kärlväxtarter som ska skyddas enligt naturvårdslagen påträffades. Flera livsmiljöer som är värdefulla enligt skogslagen påträffades, bl.a. stup, en källa, bäckfåror samt karga bergstoppar. Flygekorrens utbredningsområde påträffades i sju skogsdungar, huvudsakligen i den norra delen av området, men även i den östra delen nära Odilampi. Om flygekorrar ska kunna leva på de mellanliggande skogsområdena rekommenderas bevarandet av tillräckligt stora grönkorridorer i markanvändningen. Inga viktiga fortplantningsplatser eller viloplatser påträffades på området, men jaktområden fanns. På området fanns det nordisk fladdermus, vattenfladdermus samt mustaschfladdermus. De värdefullaste arterna bland fåglarna var de arter som kräver stora skogsområden eller äldre skog, såsom gök, gransångare, nattskärra, tretåig hackspett och liten flugsnappare. Av arterna på åkerområdet är buskskvättans och törnskatans revir värda att nämnas. På det hela taget är arterna mångsidiga. Bevarandet av i synnerhet bergskammar och de gamla granskogarna i de östra delarna rekommenderas. På området som undersöktes påträffades flera arter av trollsländor (grön flodtrollslända, pudrad kärrtrollslända, bred kärrtrollslända och citronfläckad kärrtrollslända) räknas upp i bilaga IV (a) till EU:s naturdirektiv. Enligt bilaga IV till EU:s naturdirektiv ska fortplantningsplatsen för grön flodtrollslända skyddas vid bäcken vid Stavurkärr. Likaså ska fortplantningsplatserna för tre utrotningshotade kärrtrollsländor bevaras i Lahnus enligt EU:s lagstiftning (det är förbjudet att försvaga fortplantnings- och viloområdena). Ämnesord Flygekorre, fladdermöss, fåglar, trollsländor, kärlväxter, vegetationstyper, skogslagen, naturdirektiv Publikationsserie Miljönämndens publikation 1/2008 ISBN 978-951-857- ISSN 1457-7100 516-3 Antalet sidor 59 Tryckningsort Esbo stad

ESIPUHE Espoon koillisnurkkauksesta, Vihdintien ja Lahnuksentien rajaamalta laajalta alueelta löytyy hyvin monenlaista ympäristöä. Alueella on peltomaisemaa, pientaloasutusta ja suuri vesipuisto, mutta myös yhä laajoja metsä- ja suoalueita sekä kallioita, niittyjä ja pienvesistöjä. Alueen luonnon ominaispiirteistä ja erityisarvoista ei kuitenkaan ole ollut kovin tarkkaa, ajankohtaista tietoa. Tämä selvitys vastaa tuohon tiedon tarpeeseen. Lahnuksen alueen luontoselvitykset 2007 -raportissa annetaan tiedot alueen arvokkaista luontotyypeistä sekä eläin- ja kasvilajiston olennaisimmista piirteistä. Lisäksi annetaan suosituksia maankäyttöä varten. Ympäristölautakunta haluaa kiittää selvityksen tekijöitä ja toivoo, että selvityksestä on apua alueen luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa sekä haja-asutuksen ja muun maankäytön paineiden ohjaamisessa ympäristöä mahdollisimman vähän rasittavaan suuntaan. Juhani Kytö Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Tuula Hämäläinen-Tyynilä Ympäristönsuojelupäällikkö

Sisällysluettelo 1 Johdanto...4 2 Kasvillisuus- ja kasvistoselvitys...5 2.1 Tavoitteet ja menetelmät...5 2.2 Selvitysalueen yleiskuvaus...5 2.3 Luontotyypit, kasvillisuus ja kasvisto...6 2.3.1 Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt...9 2.3.2 Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät...9 2.3.3 Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat...9 2.3.4 Muut arvokkaat elinympäristöt...10 3 Liito-oravaselvitys... 14 3.1 Tavoitteet ja menetelmä...14 3.2 Tulokset...15 3.3 Suositukset maankäytölle...20 4 Lepakkoselvitys... 21 4.1 Johdanto...21 4.2 Lepakoiden suojelu...21 4.3 Lepakoiden ekologiaa lyhyesti...21 4.4 Aineisto ja menetelmät...22 4.5 Tulokset...23 4.5.1 Lajisto ja havaintomäärät...23 4.5.2 Lepakoille tärkeät alueet...26 4.6 Tulosten tarkastelu, toimenpidesuositukset ja lepakoiden huomioiminen suunnittelussa osa-alueittain...29 5 Sudenkorentoselvitys...30 5.1 Menetelmät...30 5.2 Tulokset...31 5.2.1 Kurjenkaski...31 5.2.2 Kurkijärvi...33 5.2.3 Savipurot...35 5.2.4 Sorakuopan lampare...37 5.2.5 Odilampi...39 5.2.6 Riitukki...41 5.2.7 Seisovavetinen oja...42 5.2.8 Stavurkärr...44 5.3 Suositukset sudenkorentolajiston perusteella...46 6 Linnut...47 6.1 Aineisto ja menetelmät...47 6.2 Tulokset...48 6.3 Johtopäätökset ja suositukset...52 7 Muu eläimistö...53 8 Maankäytön suositukset...55 9 Kirjallisuus ja lähteet...57 3

1 JOHDANTO Lahnuksen alueen luontoselvitykset suoritettiin maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana vuonna 2007. Tarkoituksena oli selvittää tutkimusalueen linnusto, liito-oravan ja lepakoiden mahdollinen esiintyminen, sudenkorennot sekä paikantaa alueen suojelun ja virkistyskäytön kannalta tärkeät luontotyypit. Tutkimuksessa selvitettiin seuraavat luontoarvot: alueen luontotyypit (luonnonsuojelulain erityisesti suojeltavat luontotyypit ja metsälain arvokkaat elinympäristöt määritettiin) kasvillisuustyypit liito-oravan esiintyminen linnusto sudenkorennot lepakoiden esiintyminen Tutkimuksen tuloksia on arvioitu Euroopan unionin luonto- ja lintudirektiivien perusteella, sekä Suomen luonnonsuojelulain, metsälain ja vesilain perusteella (Ympäristösäädökset 2004). Natura 2000 luontotyyppien ja metsälain mukaisten tyyppien määrittelyssä käytettiin Natura 2000 luontotyyppiopasta (Airaksinen ja Karttunen 2000) sekä Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt teosta (Meriluoto ja Soininen 1998). Lajien uhanalaisuutta on arvioitu Suomen uhanalaisten lajien seurantaryhmän raportin mukaisesti (Rassi ym. 2001). Espoon kaupungin puolelta työhön ovat osallistuneet Tia Lähteenmäki ja Kalevi Hiironiemi Espoon ympäristökeskuksesta. Ympäristötutkimus Yrjölä Oy:stä työhön ovat osallistuneet tutkijat Pirita Soini (kasvillisuus ja luontotyypit), Sirkka-Liisa Helminen (liito-orava), Miikka Friman (sudenkorennot), Jorma Vickholm, Jarkko Santaharju sekä toimitusjohtaja Rauno Yrjölä (linnut). Lepakkoselvitykset on tehnyt Nina Hagner-Wahlsten Bathouse Oy:stä. Työ käynnistettiin keväällä 2007 kaupungin ja konsultin välisillä neuvotteluilla, joissa tarkennettiin työn suunnitelmaa ja ohejistusta Työ käynnistettiin keväällä 2007 maastokäynneillä. Liitooravatutkimus aloitettiin maaliskuussa 2007. 4

2 KASVILLISUUS- JA KASVISTOSELVITYS Pirita Soini 2.1 Tavoitteet ja menetelmät Kasvillisuusselvityksen tavoitteena oli paikantaa luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävät luontotyypit sekä selvittää alueen kasvillisuus ja putkilokasvilajisto, mukaan lukien uhanalaisten, erityisesti suojeltavien ja Suomen kansainvälisten vastuulajien esiintymät. Maastokäynnit tehtiin pääosin heinä elokuussa 2007, jolloin selvitysalue käytiin kattavasti läpi. Kartta- ja ilmakuva-aineistoa tarkasteltiin etukäteen potentiaalisesti arvokkaiden kohteiden, kuten purojen, soiden ja avokallioiden, paikantamiseksi, ja maastotöissä painotettiin kyseisiä kohteita. Piha-alueiden ja peltojen kasvillisuutta ei selvitetty. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävät luontotyypit rajattiin kartalle maastossa ja tarvittaessa paikantamisen apuna käytettiin GPS-paikanninta. Luontotyypit määriteltiin Meriluodon & Soinisen (1998) mukaan. Kasvilajien nimistö on Hämet-Ahdin ym. (1998) mukainen. 2.2 Selvitysalueen yleiskuvaus Selvitysalueen pohjoisosassa on paljon peltoja. Alueella on vain vähän pientaloasutusta. Metsien käsittely on ollut voimakasta (mm. ojituksia ja hakkuita). Selvitysalueen keskiosassa sijaitsee vesipuisto ja hotelli. Alueen virkistyskäyttöpaine näkyy erityisesti Korpilammen lähiympäristössä, jossa maasto on pahoin kulunutta. Alueella on myös pientaloasutusta. Selvitysalueen eteläosassa on Tremanskärrin suo, joka kuuluu Vantaan ja Espoon rajalla sijaitsevaan kuudesta erillisestä osasta koostuvaan Natura 2000 -alueeseen Vestran suot, lehdot ja vanhat metsät. Natura-alueen vanhat metsät, lehdot ja suot ovat valtakunnallisesti arvokkaita ja ne muodostavat pääkaupunkiseudulla erittäin merkittävän varsin luonnontilaisina säilyneiden luontokohteiden keskittymän. Natura-alueella ja osia yhdistävillä metsäalueilla on myös virkistyskäyttöä. Lahnuksen selvitysalueella sijaitsevan Tremanskärrin suon lisäksi kolme Natura-alueen osaa rajautuu selvitysalueeseen. Tremanskärrin suoalue on hyvin monipuolinen ja sillä esiintyy useita eri korpi-, räme- ja nevatyyppejä. Tremanskärr kuuluu myös soidensuojeluohjelmaan. Selvitysalueen eteläosassa on suota myös Tremanskärrin itä- ja Odilammen pohjoispuolella. Alueen asutus on keskittynyt Vihdintien tuntumaan. 5

2.3 Luontotyypit, kasvillisuus ja kasvisto Alueelta ei löytynyt luonnonsuojelulailla suojeltavia luontotyyppejä eikä uhanalaisia putkilokasvilajeja. Alueella tavatut putkilokasvilajit on esitetty taulukossa 1. Metsätalousmaaksi luettavilla alueilla sovelletaan metsälakia, jonka 10 :ssä määritellään metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt. Mikäli metsälain mukaiset elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, niiden hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Selvitysalueella oli metsälain 10 :n mukaisia kohteita sekä Avainbiotooppien määrittämistyöryhmän kuvailemia arvokkaita elinympäristöjä. Jälkimmäiset eivät sisälly metsä- tai luonnonsuojelulainsäädäntöön, mutta niiden luonnonarvot tulisi turvata metsien monimuotoisuuden säilyttämisen yleisen velvoitteen ja hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti. Arvokkaat kohteet on numeroitu kartalle (kuvat 1 ja 2) 6

Kuva 1. Selvitysalueen eteläosan kasvilliussukohteet 7

Kuva 2. Selvitysalueen pohjoisosan kasvilliussukohteet 8

2.3.1 Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt Selvitysalueen eteläosassa, Vihdintien ja Tremanskärrin suojelualueen välissä, oli luonnontilainen avolähde (kohde 1). Ympäristössä oli tihkupintaista lähteikköä ja lisäksi lähteestä alkoi koilliseen virtaava noro, joka on ilmeisesti joskus suoristettu. Lähteen silmäke oli kasviton ja lähdepuron kasvillisuus tavanomaista metsänorojen lajistoa, mm. korpi-imarretta, metsäalvejuurta, isoalvejuurta ja suo-orvokkia. Selvitysalueen purojen ja norojen luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia kohtia oli vain vähän ja ne olivat melko lyhyitä. Riitukista Kurkijärveen virtaava puro oli säilynyt osittain luonnontilaisena (kohde 2). Puronvarren kenttäkerroksessa kasvoi mm. käenkaalia, hiirenporrasta, korpi-imarretta, rönsyleinikkiä, ahomansikkaa ja mesiangervoa, puusto oli lehtipuuvaltaista. Tremanskärrin koillispuolella sijaitsevalta rämeeltä virtasi puro Stavurkärrille (kohde 3). Puron välittömän lähiympäristön kasvillisuus ei poikennut ympäröivästä metsäkasvillisuudesta. Korpilammen pohjoispuoliselta suolta luoteeseen virtaavaa puroa oli perattu alkupäästä, mutta luoteeseen viettävässä kivisessä rinteessä se oli luonnontilainen (kohde 4). Kenttäkerroksen kasvillisuus koostui lähinnä saniaisista (metsäimarre, metsäalvejuuri, korpi-imarre, hiirenporras) sekä käenkaalista ja sinivuokosta. Selvitysalueen pohjoisosassa jyrkähkön rinteen alapuolella virtasi lehtipuiden varjostama puro, jonka reunoilla kasvoi mm. metsäalvejuurta, hiirenporrasta, rönsyleinikkiä, nurmilauhaa ja mesiangervoa (kohde 5). 2.3.2 Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät Selvitysalueen pohjoisosassa lähellä Lahnuksentietä oli kalliolaki, jonka itäreuna oli korkea ja jyrkkä (kohde 6). Kallioseinämässä oli valuvesipintoja. Jyrkänteellä kasvoi sammalien (mm. ruusukesammal) lisäksi lähinnä käenkaalia ja saniaisia (kallioimarre, kivikkoalvejuuri, metsäalvejuuri) sekä pensaskerroksessa katajaa ja pihlajaa. Jyrkänteen alusmetsä oli kuusivaltainen ja kenttäkerroksen kasvit tyypillisiä tuoreen ja lehtomaisen kankaan lajeja. Metsä rajautui parinkymmenen metrin päässä jyrkänteestä peltoon. 2.3.3 Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Metsälain tarkoittamia kallioita oli ympäri selvitysaluetta. Kallioita ei niiden runsauden takia numeroitu, mutta niillä on kartassa yhtenäinen väritys. Kasvilajisto koostui tyypillisistä kallioalueiden lajeista. Kalliopinnoilla kasvoi pääasiassa jäkäliä ja sammalia, ja kenttäkerroksen yleisimpiä lajeja olivat metsälauha, kanerva, kalliohatikka, isomaksaruoho, kalliokielo ja ahosuolaheinä. Puusto oli harvahkoa ja mäntyvaltaista. Kosteammissa painanteissa lajisto oli runsaampi. Siellä kasvoi mm. mustikkaa ja puolukkaa ja puu- ja pensaskerroksessa virvapajua, kuusta ja koivua. Laajimmat ja 9

edustavimmat kallionlaet sijaitsivat Tremanskärrin itäpuolella. Kallioiden merkittävyyttä lisää niiden sijainti suojelualueen välittömässä läheisyydessä. Tremanskärrin itäpuolella oli Stavurkärrin vähäpuustoinen suoalue (kohde 7). Puusto oli hieskoivuvaltaista. Väli- ja painannepinnoilla runsaimmat lajit olivat pullosara, isokarpalo ja viita- ja korpikastikka. Mättäillä kasvoi lähinnä rämevarpuja. Osa suosta on rajattu suojelualueeksi. Kurkijärven pohjoisrannalla oli avoluhta, joka oli luokiteltavissa lähinnä sara- ja ruoholuhdaksi (kohde 8). Pullosaran, raatteen, suoputken ja isokarpalon lisäksi kohteella kasvoi järvikortetta ja järviruokoa. Odilampea reunustava rantaluhta oli pääosin avointa, mutta siellä kasvoi jonkin verran pienikokoisia hieskoivuja ja mäntyjä (kohde 9). Kenttäkerroksen runsaimmat lajit olivat tupasvilla, isokarpalo, suokukka, variksenmarja ja muurain. 2.3.4 Muut arvokkaat elinympäristöt Tremanskärrin suota ympäröivä metsäalue muodostaa tärkeän ekologisen yhteyden, joka yhdistää Natura 2000 -alueen osat toisiinsa ja edelleen esimerkiksi Luukin ja Nuuksion alueen metsiin. Tremanskärrin valuma-alueella tapahtuvat toiminnot ovat merkityksellisiä myös suojelualueelle, koska suolle saapuva vesi on kosteus- ja ravinnetilan ylläpitämisen kannalta tärkeä tekijä. Osa Tremanskärrin suoalueesta sijaitsee suojelurajauksen ulkopuolella. Suojelualueen ulkopuolelle jäi osa laidekorpea suon eteläpuolella (kohde 10) ja korpialue suon kaakkoispuolella (kohde 11). Osaa kaakkoispuolen korvesta on käytetty teollisuustonttina, mutta muutoin suo on säilynyt jokseenkin luonnontilaisena. Odilammen niitty mainitaan Espoon perinneympäristöselvityksessä huomionarvoisena alueena (kohde 12). Niitty sijaitsee metsän keskellä. Alue on avoin ja kasvilajistoltaan niukka. Kortesmäen asuinalueella oli tervaleppäkorpi (kohde 13). Kohde ei täyttänyt luonnonsuojelulain suojellun luontotyypin vaatimuksia, mutta sitä voidaan pitää paikallisesti arvokkaana elinympäristönä. Vihdintien ja Lahnuksentien risteyksen ja vesipuiston välisellä metsäalueella oli kolme pientä suota. Kaksi niistä sijaitsi hakkuualueen keskellä (kohteet 14 ja 15). Soiden kasvillisuudessa oli sekä varsinaisen sarakorven että ruohoisen sarakorven piirteitä. Kolmas, vähäpuustoinen suo oli kangasmetsän reunustamassa painanteessa (kohde 16). Suolla kasvoi pienikokoista hieskoivua ja nevaväliköiden kasvillisuus muistutti lähinnä varsinaista saranevaa. Korpilammen pohjoispuolella kallioalueiden väliseen maaston painaumaan jäi suoalue (kohde 17), jonka valumavesiä purkautui luoteeseen virtaavan puron (kohde 4) kautta. Etelälaidan rämekasvillisuus vaihettui pohjoiseen päin korpikasvillisuudeksi, jossa oli paikoin ruohokorven piirteitä. Yksittäisten ajourien ja vanhojen ojien takia kohdetta ei voi pitää luonnontilaisena. Hieman pohjoisempana oli sarainen suo, jonka puusto oli koivuvaltainen (kohde 18). Puusto oli kohtalaisen kookasta mutta harvaa. 10

Selvitysalue rajautui lännessä, vesipuiston takana, Natura-alueen osaan. Rajan tuntumassa oli paitsi kallionlakia myös kostea korpipainanne, jossa kasvoi järeähköä kuusta. Korpi jatkui Naturaalueelle saakka. Tremanskärrin koillispuolella oli räme, joka on yksi alueella kulkevan luontopolun opastetuista kohteista (kohde 20). Kasvillisuudessa oli lähinnä isovarpurämeen ja kangasrämeen piirteitä. Rämeeltä valui vesiä Tremanskärrin itäpuolella sijaitsevan Stavurkärrin suojellulle osalle. Taulukko 1. Lahnuksen selvitysalueen putkilokasvilajit kesällä 2007. Acer platanoides metsävaahtera Achillea millefolium siankärsämö Achillea ptarmica ojakärsämö Actaea spicata mustakonnanmarja Aegopodium podagraria vuohenputki Agrostis capillaris nurmirölli Agrostis gigantea isorölli Agrostis stolonifera rönsyrölli Agrostis vinealis jäykkärölli Alchemilla vulgaris poimulehti Alisma plantago-aquatica ratamosarpio Alnus glutinosa tervaleppä Alnus incana harmaaleppä Alopecurus aequalis rantapuntarpää Alopecurus geniculatus polvipuntarpää Alopecurus pratensis nurmipuntarpää Andromeda polifolia suokukka Anemone nemorosa valkovuokko Angelica sylvestris karhunputki Anthoxanthum odoratum tuoksusimake Anthriscus sylvestris koiranputki Arabis glabra pölkkyruoho Arctium tomentosum seittitakiainen Arenaria serpyllifolia mäkiarho Armoracia rusticana piparjuuri Artemisia vulgaris pujo Athyrium filix-femina hiirenporras Barbarea stricta rantakanankaali Barbarea vulgaris peltokanankaali Betula pendula rauduskoivu Betula pubescens hieskoivu Bidens tripartita tummarusokki Brachypodium pinnatum mäkilehtoluste Bunias orientalis ukonpalko Calamagrostis arundinacea metsäkastikka Calamagrostis canescens viitakastikka Calamagrostis epigejos hietakastikka Calamagrostis purpurea korpikastikka Calla palustris vehka Calluna vulgaris kanerva Caltha palustris rentukka Campanula glomerata peurankello Campanula patula harakankello Campanula persicifolia kurjenkello Campanula rotundifolia kissankello Capsella bursa-pastoris lutukka Carduus crispus kyläkarhiainen Carex brunnescens polkusara Carex canescens Carex cespitosa Carex digitata Carex echinata Carex lasiocarpa Carex magellanica Carex nigra Carex ovalis Carex pilulifera Carex rostrata Centaurea jacea Centaurea phrygia Cerastium fontanum Chelidonium majus Chenopodium album Cicuta virosa Cirsium arvense Cirsium helenioides Cirsium palustre Convallaria majalis Corylus avellana Dactylis glomerata Dactylorhiza maculata Daphne mezereum Deschampsia cespitosa Deschampsia flexuosa Dryopteris carthusiana Dryopteris filix-mas Elymus caninus Elymus repens Empetrum nigrum Epilobium adenocaulon Epilobium angustifolium Epilobium ciliatum Epilobium montanum Epilobium palustre Equisetum arvense Equisetum fluviatile Equisetum sylvaticum Eriophorum vaginatum Erodium cicutarium Erysinum cheiranthoides Euphrasia stricta Fallopia convolvulus Festuca ovina Festuca pratensis Festuca rubra Filipendula ulmaria Fragaria moschata harmaasara mätässara sormisara tähtisara jouhisara riippasara jokapaikansara jänönsara virnasara pullosara ahdekaunokki nurmikaunokki nurmihärkki keltamo jauhosavikka myrkkykeiso pelto-ohdake huopaohdake suo-ohdake kielo pähkinäpensas koiranheinä maariankämmekkä näsiä nurmilauha metsälauha metsäalvejuuri kivikkoalvejuuri koiranvehnä juolavehnä variksenmarja amerikanhorsma maitohorsma vaaleaamerikanhorsma lehtohorsma suohorsma peltokorte järvikorte metsäkorte tupasvilla peltokurjennokka peltoukonnauris ketosilmäruoho kiertotatar lampaannata nurminata punanata mesiangervo ukkomansikka 11

Fragaria vesca Galeopsis bifida Galeopsis speciosa Galeopsis tetrahit Galium album Galium boreale Galium palustre Galium spurium Galium trifidum Galium uliginosum Geranium sylvaticum Geum rivale Geum urbanum Glechoma hederacea Glyceria maxima Gnaphalium uliginosum Gymnocarpium dryopteris Hepatica nobilis Heracleum sphondylium Hesperis matronalis Hieracium sylvatica Hieracium umbellatum Hierochloe australis Hippuris vulgaris Hypericum maculatum Hypericum perforatum Impatiens parviflora Iris pseudacorus Juncus effusus Juncus filiformis Juniperus communis Lamium album Lapsana communis Larix decidua Lathyrus pratensis Lathyrus sylvestris Lathyrus vernus Ledum palustre Leontodon autumnalis Leucanthemum vulgare Linaria vulgaris Linnaea borealis Lonicera xylosteum Lupinus polyphyllus Luzula multiflora Luzula pilosa Lychnis flos-cuculi Lychnis viscaria Lycopodium annotinum Lysimachia thyrsiflora Lysimachia vulgaris Maianthemum bifolium Matricaria matricarioides Melampyrum pratense Melampyrum sylvaticum Melica nutans Mentha arvensis Menyanthes trifoliata Milium effusum ahomansikka peltopillike kirjopillike karheapillike paimenmatara ahomatara rantamatara peltomatara pikkumatara luhtamatara metsäkurjenpolvi ojakellukka kyläkellukka maahumala isosorsimo savijäkkärä metsäimarre sinivuokko ukonputki illakko salokeltano sarjakeltano metsämaarianheinä vesikuusi särmäkuisma mäkikuisma rikkapalsami kurjenmiekka röyhyvihvilä jouhivihvilä kataja valkopeippi linnunkaali euroopanlehtikuusi niittynätkelmä metsänätkelmä kevätlinnunherne suopursu syysmaitiainen päivänkakkara kannusruoho vanamo lehtokuusama komealupiini nurmipiippo kevätpiippo käenkukka mäkitervakko riidenlieko terttualpi ranta-alpi oravanmarja pihasaunio kangasmaitikka metsämaitikka nuokkuhelmikkä rantaminttu raate tesma Moehringia trinervia Mycelis muralis Myosotis arvensis Myosotis laxa Myosotis ramosissima Myosotis scorpioides Nymphaea alba Orthilia secunda Oxalis acetosella Paris quadrifolia Peucedanum palustre Phalaris arundinacea Phleum pratense Phragmites australis Picea abies Pilosella peleteriana Pimpinella saxifraga Pinus contorta Pinus sylvestris Plantago major Poa annua Poa nemoralis Poa pratensis Poa trivialis Polygonatum odoratum Polygonum aviculare Polypodium vulgare Populus tremula Potamogeton natans Potentilla anserina Potentilla crantzii Potentilla erecta Potentilla palustris Prunella vulgaris Prunus padus Pteridium aquilinum Pyrola rotundifolia Quercus robur Ranunculus acris Ranunculus auricomus Ranunculus fallax Ranunculus ficaria Ranunculus repens Reynoutria japonica Rhamnus frangula Rhynchospora alba Ribes alpinum Ribes nigrum Ribes spicatum Rosa majalis Rosa pimpinellifolia Rosa rugosa Rubus chamaemorus Rubus idaeus Rubus odoratus Rubus saxatilis Rumex acetosa Rumex acetosella Rumex longifolius lehtoarho jänönsalaatti peltolemmikki rantalemmikki mäkilemmikki luhtalemmikki isolumme nuokkutalvikki käenkaali sudenmarja suoputki ruokohelpi timotei järviruoko kuusi mäkikeltano pukinjuuri kontortamänty mänty piharatamo kylänurmikka lehtonurmikka niittynurmikka karheanurmikka kalliokielo pihatatar kallioimarre haapa uistinvita ketohanhikki keväthanhikki rätvänä kurjenjalka niittyhumala tuomi sananjalka isotalvikki tammi niittyleinikki kevätleinikki kevätlehtoleinikki mukulaleinikki rönsyleinikki japanintatar paatsama valkopiirtoheinä taikinamarja mustaherukka pohjanpunaherukka metsäruusu juhannusruusu kurttulehtiruusu muurain vadelma tuoksuvatukka lillukka niittysuolaheinä ahosuolaheinä hevonhierakka 12

Salix aurita Salix caprea Salix cinerea Salix fragilis Salix myrsinifolia Salix pentandra Salix phylicifolia Sambucus racemosa Scirpus sylvaticus Scrophularia nodosa Scutellaria galericulata Sedum telephium Silene dioica Solanum dulcamara Solidago virgaurea Sorbaria sorbifolia Sorbus aucuparia Spergula morisonii Stellaria graminea Stellaria holostea Stellaria longifolia Stellaria media Succisa pratensis Syringa vulgaris Tanacetum vulgare Taraxacum sp. Thelypteris phegopteris Thlaspi alpestre Thlaspi arvense Tilia cordata Tragopogon pratensis Trientalis europaea Trifolium hybridum Trifolium medium Trifolium pratense Trifolium repens Tripleurospermum inodorum Tussilago farfara Typha latifolia Urtica dioica Vaccinium myrtillus Vaccinium oxycoccus Vaccinium uliginosum Vaccinium vitis-idaea Valeriana officinalis Veronica chamaedrys Veronica officinalis Veronica scutellata Veronica verna Vicia cracca Vicia sepium Viola arvensis Viola canina Viola palustris Viola riviniana Viola tricolor virpapaju raita tuhkapaju salava mustuvapaju halava kiiltopaju terttuselja korpikaisla syyläjuuri luhtavuohennokka isomaksaruoho puna-ailakki punakoiso kultapiisku pihlaja-angervo pihlaja kalliohatikka heinätähtimö kevättähtimö metsätähtimö pihatähtimö purtojuuri pihasyreeni pietaryrtti voikukka korpi-imarre kevättaskuruoho peltotaskuruoho metsälehmus pukinparta metsätähti alsikeapila metsäapila puna-apila valkoapila peltosaunio leskenlehti leveäosmankäämi nokkonen mustikka isokarpalo juolukka puolukka rohtovirmajuuri nurmitädyke rohtotädyke luhtatädyke kevättädyke hiirenvirna aitovirna pelto-orvokki aho-orvokki suo-orvokki metsäorvokki keto-orvokki 13

3 LIITO-ORAVASELVITYS Sirkka-Liisa Helminen 3.1 Tavoitteet ja menetelmä Lahnuksen liito-oravaselvitys aloitettiin maaliskuussa 2007 heti lumien sulettua. Kevättalvi on parasta aikaa liito-oravan jätöksien löytämiseen, kun lumet ovat sulaneet ja kasvillisuus ei vielä ehdi peittää niitä (Hanski ym 2001, Sierla ym. 2004 ja Södermann 2003). Tavoitteena oli kartoittaa liito-oravalle sopivat metsäalueet ja hahmottaa mahdollisten esiintymien välisiä viheryhteytarpeita. Raportti sisältää liitooravakartoituksen tulokset, esiintymien kuvaukset ja suositukset maankäytön suunnitteluun. Esiintymät rajataan ja numeroidaan kartoille. Lahnuksen selvitysalue on laaja, lähes 10km 2, joten aluetta tarkasteltiin aluksi ilmakuvien avulla ja kohdennettiin maastokäynnit niiden perusteella. Tutkimusalueelta rajattiin pois mm. pellot ja hakkuuaukot. Liito-oravat suosivat varttuneita kuusi-haapametsiköitä, joita etsittiin maastossa. Haapojen ja kuusien tyviltä etsittiin liito-oravan papanoita, jotka erottuvat hyvin keltaisen värinsä vuoksi. Maastokäyntejä oli yhteensä neljä: 21.4, 24.4, 26.4 ja 8.5. Kuva 3. Runsaasti papanoita liito-oravan pesäpuun tyvellä Lahnuksessa 2007

3.2 Tulokset Liito-oravaesiintymiä löytyi selvitysalueelta useita. Suurimmat löydöksen sijoittuvat alueen itä- ja pohjoisosiin (kuva 4). Kuva 4. Liito-oravaesiintymien sijainti kartalla sekä viheryhteydet 15

Selvitysalueen eteläosassa omakotitalorakentaminen pirstoo metsäalueita, mutta pienialaisia liito-oravalle sopivia metsiköitä löytyy myös sieltä. Omakotitalojen läheisyydessä sijaitsevasta metsiköstä löytyi papanoita kahden haavan ja yhden kuusen juurelta (kuva 5). Liito-oravalle sopivaa metsää on kohteessa melko vähän, joten viheryhteyksien säilyminen muualle on tärkeää. Vantaan puolella Espoon rajan tuntumassa tiedetään olevan runsaasti liito-oravia. Ainakin Odilammen itäpuolella ja Vestran metsistä on löytynyt runsaasti liito-oravia. (Solonen 2005) Myös kevään 2007 selvityksissä havaittiin Vantaan puolella ohimennen ainakin yksi haapa, jonka juurelta löytyi papanoita. Nämä esiintymät ovat todennäköisesti samasta populaatiosta. Kuva 5. Liito-oravaesiintymät selvitysalueen kaakkoisosassa 16

Huvipuisto Serenan pohjoispuolella on laaja liito-oravaesiintymä, josta löytyi huomattava määrä papanoita kuusien ja haapojen tyveltä (kuva 6). Alueelta löytyi myös suuri haapa, joka toimii liito-oravien pesäpuuna. Alueella oli runsaasti varttuneita haapoja ja kuusia, sekä nuoria lehtipuita, joissa liito-oravat todennäköisesti ruokailevat. Alueelta kulkee sekä Vestran metsiin että pohjoiseen soveltuva viherkäytävä, jotka yhdistävät liito-oravapopulaatioita sekä mahdollistavat niiden leviämisen. Kuva 6. Serenan pohjoispuolelta löytyi runsaasti liito-oravan papanoita. 17

Nurmijärven kunnan rajalla pohjoisessa löytyi lukuisa määrä liito-oravien papanoita (kuva 7). Liitooravalle sopiva metsikkö ympäröi hakkuuaukkoa. Esiintymän perusteella jäljellä oleva metsikkö toimii liito-oravalle tärkeänä kulkureittinä. Potentiaaliset viheryhteyden kulkevat etelään, pohjoiseen sekä itään. Kuva 7. Aivan pohjoisosassa löytyi runsaasti liito-oravan papanoita 18

Lahnuksentien varrelta olevilta tonteilta löytyi liito-oravan papanoita. Myös hieman kauempaa pellon reunassa sijaitsevan metsikön suurten kuusien alta tehtiin löydöksiä. Lahnuksentien varrella olevat liitooravat todennäköisesti levittäytyvät Lahnuksentien toiselle puolelle. (kuva 8) Kuva 8. Liito-oravan esiintyminen Lahnuksentien varrella 19

Trämanskärrin suojelualueella tiedetään olevan liito-oravia ja sopivaa metsikkö jatkuu jonkun verran myös alueen ulkopuolelle etelässä. Tremanskärrin eteläpuolella on tehty luontoselvitys Vihdintien varrella sijaitsevalle asemakaavoitusalueelle (Kalajärvi II). Tehdyssä selvityksessä ei alueelta löytynyt liitooravan levähdys- tai pesäpuita, vaikka potentiaalisia metsiköitä löytyy myös sieltä (Routasuo 2005). Tremanskärrin suojelualuetta eikä Kalajärvi II asemakaava-aluetta ei tässä työssä maastossa tarkistettu. 3.3 Suositukset maankäytölle Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin, jonka mukaan niiden levähdys- ja lisääntymispaikkojen heikentäminen on kielletty. Lahnuksen selvitysalueella kaikki liitooravanesiintymispaikat on säilytettävä eikä niille pidä kohdistaa maankäyttöä tai kaavoitusta. Muun alueen maankäytössä ja kaavoituksessa on huomioitava viheryhteydet, jotta liito-oravat säilyvät elinvoimaisina ja pystyvät leviämään. Yhdessä Vantaan puolella olevien liito-oraville sopivien metsäalueiden kanssa Lahnuksen liito-oravaesiintymät muodostavat laajan kokonaisuuden, joten etenkin länteen päin on turvattava liito-oraville sopiva viheryhteys. Tremanskärrin liito-oravien viheryhteydet on aikaisemman Kalajärvi II:n asemakaavoituksen yhteydessä tehdyn luontoselvityksen mukaisesti säilytettävä myös etelään Vihdintien ylitse, mutta myös pohjoiseen Vestran suuntaan. Lahnuksentien varressa olevien tonttien liito-oravaesiintymien todennäköinen laajenemissuunta on tien toiselle puolelle. 20

4 LEPAKKOSELVITYS Nina Hagner-Wahlsten 4.1 Johdanto Espoon Lahnuksen selvitysalueen lepakkoselvitys on osa Espoon kaupungin ympäristötoimiston Ympäristötutkimus Yrjölä Oy:ltä tilaamaa luontoselvitystä. Selvitysalue rajoittuu idässä Vantaan kaupunkiin, pohjoisessa Nurmijärven kuntaan, lännessä Lahnuksentiehen sekä etelässä Vihdintiehen. Alue on kooltaan noin 950 ha. Espoon Lahnuksen lepakkoselvityksen tavoite on antaa Espoon ympäristötoimistolle taustatietoa lepakoiden esiintymisestä ja suojelutarpeesta selvitysalueella. Raportissa esitellään lepakoiden esiintyminen alueella sekä lepakoiden kannalta tärkeät alueet. Lisäksi annetaan kertyneiden tietojen pohjalta suosituksia lepakoiden huomioon ottamiseksi suunnittelussa. Lepakkokartoituksen on tehnyt FM Nina Hagner- Wahlsten, maastotyössä on ollut mukana työharjoittelija Ken Granström (Yrkeshögskolan Sydväst). 4.2 Lepakoiden suojelu Kaikki lepakot ovat Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Ripsisiippa on Suomessa arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN) lajiksi (Rassi ym. 2000) ja se on luonnonsuojeluasetuksella säädetty erityistä suojelua vaativaksi. Kaikki maassamme tavatut lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajilistaan, ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty (luonnonsuojelulaki 49 ). Suomessa esiintyvistä lepakoista, lampisiippa on direktiivin II -liitteen laji, joka tosin on havaittu maassamme vain kerran (Siivonen & Wermundsen 2003). Suomi liittyi Euroopan lepakoidensuojelusopimukseen (EUROBATS) vuonna 1999 (Valtionsopimus 104/1999). Sopimus velvoittaa jäsenmaita huolehtimaan lepakoiden suojelusta lainsäädännön kautta sekä tutkimusta ja kartoituksia lisäämällä. EUROBATS-sopimuksen mukaan jäsenmaiden tulee pyrkiä säästämään lepakoille tärkeitä ruokailualueita. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää riittävien ekologisten selvitysten tekemistä kaavoitustyön pohjaksi. Näiden lepakoiden suojeluun liittyvien säädösten sekä maankäyttö- ja rakennuslain vaatimusten takia lepakot tulee huomioida erilaisissa hankkeissa. Suunnittelun tueksi tehtävissä kartoituksissa tulee huomioida niin lisääntymis- ja levähdyspaikat kuin hyvät saalistusalueetkin. 4.3 Lepakoiden ekologiaa lyhyesti Maassamme on havaittu 11 lepakkolajia (taulukko 2). Ne ovat kaikki hyönteisravintoa käyttäviä pienlepakoita, joiden biologiasta tiedetään Suomessa vielä melko vähän. Kesäisin naaraslepakot muodostavat lisääntymisyhdyskuntia (lisääntymis- ja levähdyspaikkoja), joissa ne synnyttävät ja huolehtivat poikasistaan. Yhdyskunnat hajaantuvat loppukesällä, poikasten itsenäistyessä. Urokset ovat kesäisin useimmiten yksitellen tai pieninä ryhminä. Sopivia päiväpiiloja löytyy rakennuksista, puiden koloista tai muista suojaisista ja lämpimistä paikoista. Lepakot lentävät yöllä ja lepäävät päivällä. Erityisesti kantaville ja imettäville naaraille hyvät saalistusalueet päiväpiilon lähellä ovat tärkeitä. Loppukesällä lepakot yleensä levittäytyvät tasaisemmin erilaisiin ympäristöihin ravinnonhakuun (esim. Kyheröinen 2004). Useimmat lajit tarvitsevat myös suojaisia kulkureittejä päiväpiilojen ja saalistusalueiden välillä. 21

Taulukko 2. Suomessa esiintyvät lepakkolajit Suomen EUROBATS-raportin (Kyheröinen ym. 2006) mukaan. Tieteellinen nimi Suomenkielinen nimi Levinneisyys Nyctalus noctula Isolepakko Laikuttainen, Etelä-Suomi, muuttava Eptesicus nilssonii Pohjanlepakko Koko maassa Vespertilio murinus Kimolepakko Laikuttainen, Etelä-Suomi, muuttava Plecotus auritus Korvayökkö Etelä- ja Keski-Suomi, 63 N asti Pipistrellus nathusii Pikkulepakko Laikuttainen, Etelä-Suomi, muuttava (ensimmäinen lisääntymishavainto 2006) Pipistrellus pipistrellus Vaivaislepakko Laikuttainen, Etelä-Suomi (ensimmäinen havainto 2001) Myotis nattereri Ripsisiippa Harvinainen, Etelä-Suomi Myotis brandtii Isoviiksisiippa Etelä- ja Keski-Suomi, 64 65 N asti Myotis mystacinus Viiksisiippa Etelä- ja Keski-Suomi, 64 65 N asti Myotis daubentonii Vesisiippa Etelä- ja Keski-Suomi, 63 64 N asti Myotis dasycneme Lampisiippa Laikuttainen, Etelä-Suomi (ensimmäinen havainto vuodelta 2002) Yhteensä 11 lajia Talven lepakot viettävät horrostaen. Talvehtimispaikkoja tunnetaan niukasti, kuitenkin sopivia ovat mm. kellarit, luolat, bunkkerit ja muut tasaisen viileinä ja kosteina pysyvät rakenteet. Todennäköisesti harvinaisemmat lajimme muuttavat etelämmäksi talvehtimaan. Lepakot ovat pitkäikäisiä ja ne lisääntyvät hitaasti. Poikasia syntyy yleensä vain yksi. Niinpä päiväpiilojen tai saalistusalueiden katoaminen tai lepakoihin kohdistuva voimakas häirintä voi olla niille kohtalokasta. Perustietoa lepakoista antaa esimerkiksi Lappalainen (2002). 4.4 Aineisto ja menetelmät Espoon Lahnuksen selvitysalueen eteläosassa on tehty lepakkokartoitusta Kalajärvi II kaava-alueen luontoselvitysten yhteydessä (Hagner-Wahlsten 2005). Kaava-alueella todettiin olevan vain vähän lepakoita, eikä alueella havaittu lepakoille tärkeitä alueita. Kalajärvi II kaava-alue on pääosin jätetty kartoittamatta tämän lepakkoselvityksen yhteydessä. Suomessa lepakoiden kartoitusmenetelmät ovat vielä vakiintumattomat, vaikka erilaisia lepakkokartoituksia onkin viime vuosina tehty useita. Tässä työssä on pääosin käytetty reittikartoitusmenetelmää joka on BatHousen määrittämä usean kartoitusmenetelmän yhdistelmä. Perustietoa lepakkokartoituksen menetelmistä antavat esimerkiksi de Jong & Ahlén (1996), Haukkovaara & Salovaara (2005), Mitchell- Jones & McLeish (2004) ja Sierla ym. (2004). Myös Suomen ympäristökeskuksen antamia yleisiä ohjeita luontoselvityksistä on otettu huomioon (Söderman 2003). Lahnuksen selvitysalueen lepakkokartoitus suunniteltiin karttatarkastelujen ja päiväaikaan tehtyjen maastokäyntien avulla. Kesäaikaan lepakoita havainnoitiin öisin ultraäänidetektorin avulla, kävellen aluetta halkovia reittiä koko selvitysalueella. Kartoitusreitit seurasivat mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia polkuja. Näin reitit ovat toistettavissa tulevissa tutkimuksissa. Polkujen käyttö helpottaa myös suunnistamista yöaikaan sekä vähentää 22

oleellisesti esimerkiksi korkean kasvillisuuden seassa kävelemisestä aiheutuvaa häiritsevää taustamelua. Rauhallisella vauhdilla tehdyllä kartoituksella yhdistettynä hyviltä vaikuttavien saalistusalueiden tarkempaan havainnointiin saadaan varsin kattavasti tietoa lepakkolajistosta ja runsauksista sekä eri alueiden merkityksestä lepakoille. Kartoituksien aloitusajankohta oli noin 45 minuuttia auringonlaskun jälkeen, valo-olosuhteista riippuen, ja jatkui aamusarastukseen asti (ei elokuussa), jolloin valoisuus päätti kartoitustyön. Vertailukelpoisuuden takia lepakoita kartoitettiin vain hyvällä säällä, eli sateettomina, melko tyyninä ja lämpiminä (>+5 o C) öinä. Sade, kova tuuli ja kylmyys vähentävät oleellisesti lepakoiden saalistusaktiivisuutta (Rydell 1989). Lepakoiden havainnoimiseen käytettiin ultraääni-ilmaisinta eli lepakkodetektoria (Pettersson D240x), jolla voidaan havaita lepakoiden päästämät kaikuluotausäänet. Äänet nauhoitettiin minidisk-tallentimella (Sony MD Walkman MZ-NH700) käyttäen detektorin sekä heterodyne- että aikalaajennustoimintoja. Lajit tunnistettiin joko maastossa tai jälkikäteen analysoimalla nauhoitettuja ääniä tietokoneella äänianalyysiohjelmalla (BatSound -ohjelmisto). Lepakot pyrittiin aina myös näkemään lajinmäärityksen varmentamiseksi. Lepakoita ei aina pysty määrittämään lajilleen ääni- tai näköhavaintojen perusteella. Lajipari viiksisiippa/isoviiksisiippa on erotettavissa ainoastaan anatomisten rakenteiden perusteella, joten nämä lajit käsitellään tässä työssä lajiparina nimellä viiksisiipat. Siippalajit (viiksi-, isoviiksi-, vesi- sekä ripsisiippa) ovat myös tietyissä olosuhteissa mahdottomia erotta toisistaan, tällöin havainto on merkitty siipaksi. Havainto voi myös olla niin lyhyt tai epämääräinen, että lajinmääritystä on mahdotonta tehdä. Tällöin havainto on merkitty lepakoksi. Lepakot käyttävät eri alueita saalistusalueinaan kesän eri ajankohtina. Tästä johtuen kartoitettava alue tulisi inventoida useana eri ajankohtana kesän aikana. Tässä kartoituksessa havainnointia on tehty yhteensä 9 kertaa toukokuun ja elokuun välisenä aikana. Järvialueet on kartoitettu kolme kertaa kesän aikana, muut alueet 1-2 kertaa. Tarkkuudeltaan tämä lepakkokartoitus on karkea, tarkoittaen, että kartoitusta on tehty vain valituilla alueilla ja että havainnointireitistö on ollut harvahko. 4.5 Tulokset 4.5.1 Lajisto ja havaintomäärät Kartoitustyössä jalan kuljettujen kartoitusreittien yhteispituus oli noin 73 km, autolla kuljettujen kartoitusreittien yhteispituus oli noin 15 km. Kartoituksessa kuljetut reitit käyvät ilmi kartasta (kuva 9). Selvitysalueella tavattiin kartoituksen yhteydessä 4 lepakkolajia (viiksisiippalajit laskettu kahdeksi lajiksi). Lepakoita esiintyi kaikkialla, havaintoja oli yhteensä 91 selvitysalueella (taulukko 3). Pohjanlepakko (53 havaintoa) oli alueen yleisin lepakkolaji, viiksisiippahavaintoja oli 30. Vesisiippahavaintoja oli vain 7. Selvitysalueen kaikki lepakkohavainnot näkyvät kartassa (kuva 10). Lepakkohavainnot jakautuivat niin, että Kurkijärven alueella havaintoja oli runsaammin kuin muualla. Yleisesti ottaen selvitysalueella oli odotettua vähemmän lepakoita. 23

Taulukko 3. Lahnuksen selvitysalueen lepakkohavainnot 2007. pvm pohjan-lepakko vesisiippa viiksisiipat siippa yhteensä 18.5. 8 3 3 2.6. 1 6.6. 5 5 29.6. 10 6 1.7. 8 4 1 2.7. 2 2 4 3.8. 9 1 2 4.8. 9 4 18.8. 1 1 2 yhteensä 53 7 30 1 91 Kuva 9. Espoon Lahnuksen selvitysalueen lepakkoselvityksen kartoitusreitit 24

Kuva 10. Lepakkohavainnot Lahnuksen selvitysalueella. 25

4.5.2 Lepakoille tärkeät alueet Tulosten esittelyssä eri alueiden arvo lepakoille on luokiteltu seuraavia periaatteita noudattaen. Luokka I: Lisääntymis- tai levähdyspaikka. Häirintä tai heikentäminen luonnonsuojelulaissa kielletty. Luokka II: Tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti. Maankäytössä huomioitava alueen arvo lepakoille (EUROBATS sopimus). Luokka III: Muu lepakoiden käyttämä alue. Maankäytössä mahdollisuuksien mukaan huomioitava alueen arvo lepakoille. 4.5.2.1 Luokka I: Lisääntymis- ja levähdyspaikat Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat voivat sijaita muun muassa esimerkiksi puun koloissa ja halkeamissa tai rakennuksissa. Selvitysalueella ei löytynyt lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkaa. 4.5.2.2 Luokka II: Tärkeät ruokailualueet tai siirtymäreitit Tärkeäksi ruokailualueeksi katsotaan alue, jossa esiintyy säännöllisesti saalistavia lepakoita tai runsaasti saalistavia lepakoita tiettyyn aikaan, etenkin jos aluetta käyttää useampi laji. Lepakoiden ravinnon saannin kannalta tärkeät alueet tulisi maankäytön suunnittelun yhteydessä huomioida niin, ettei alueen arvo lepakoiden kannalta heikenny (EUROBATS sopimus). Nämä EUROBATS:n suositukset eivät ole lainsäädännössämme määriteltyjä. Tärkeä siirtymäreitti on todettu tai arvioitu reitti ruokailu- ja/tai piilopaikkojen välillä. Lahnuksen selvitysalueella erottui yksi lepakoille tärkeä ruokailualue Kurkijärven alueella (kuva 11). Tällä alueella havaittiin saalistavia pohjanlepakoita, viiksi-/isoviiksisiippoja sekä vesisiippoja kaikilla kolmella havaintokierroksella. Aluerajaukseen on otettu mukaan asuntoalue, koska on mahdollista, että jonkun alueen rakennuksessa sijaitsee lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikka. 26

Kuva 11. Lahnuksen selvitysalueen II-luokan lepakkoalue, alemmassa kuvassa alue on suurennettuna. 27

4.5.2.3 Luokka III: Muut lepakoiden käyttämät alueet Lepakoiden muut käyttämät alueet ovat alueita joilla lepakoita esiintyy, mutta yksilö- ja lajimäärät eivät ole kovin suuria eivätkä pääosa alueella havaituista lepakoista saalista. Alueet voivat myös olla osana lepakoiden potentiaalisia siirtymäreittejä. Vaikka lepakkohavaintoja oli miltei koko selvitysalueelta, havaintojen määrä oli pieni. Havaintojen perusteella yksi III-luokkaan kuuluva alue erottuu selvitysalueella (kuva 12). Alue muodostuu etelä- pohjoissuuntaisesta metsäalueesta jolla esiintyi viiksi-/isoviiksisiippoja. Kuva 12. Lahnuksen selvitysalueen III-luokan lepakkoalue 4.5.2.4 Lepakoiden potentiaalisia siirtymäreittejä Yhtään selkeää lepakoiden siirtymäreittiä ei voitu havaita selvitysalueella. III-luokaksi merkitty alue polkuineen ja ojineen muodostaa kuitenkin potentiaalisen kulkuyhteyden etelä- pohjoissuunnassa. 28

4.6 Tulosten tarkastelu, toimenpidesuositukset ja lepakoiden huomioiminen suunnittelussa osa-alueittain Tässä kartoituksessa käytetyt havainnointimenetelmät antavat riittävän hyvän kuvan alueen lepakkolajistosta sekä tärkeistä saalistusalueista. Vaikka kaikkia siippahavaintoja ei ole pystytty lajinmäärittämään, tarkkuus on tämän kartoituksen tavoitteiden saavuttamiseksi ollut tarkoituksenmukainen. Kartoituksen tulokset ovat samansuuntaiset kuin Kalajärvi II kaava-alueen lepakkokartoituksen tulokset (Hagner- Wahlsten 2005). Lepakoita on alueella vain vähän, Kurkijärven aluetta lukuun ottamatta. Suosituksia II-luokan alueelle. II luokan alueella järven pohjoisosa sekä järven lounaispuolella oleva polkualue säilytetään nykyisessä tilassa. Järveä, rantametsiköitä ja polkua ei valaista. Suosituksia III-luokan alueelle. Alueella säilytetään metsäalueita vähintään niin, että pimeä ja suojainen potentiaalinen kulkuyhteys etelä - pohjoissuunnassa ei katkea. Lepakot käyttävät erilaisia reunamuodostelmia ja suojaisia metsäalueita siirtymäreitteinään. Reittejä lepakot tarvitsevat esimerkiksi keväällä ja syksyllä siirtyessään talvehtimispaikasta lisääntymispaikoille ja takaisin. Myös kesällä lepakot lentävät pitkiäkin matkoja yöllä siirtyessään piilopaikoista saalistusalueille, saalistusalueelta toiselle tai siirtyessään eri piilopaikkojen välillä. Lajeistamme suurin osa välttää laajoja avoimia alueita. Laajat metsähakkuut voivat olla lepakoille kohtalokkaita, jos maisema on esimerkiksi talvella rajusti muuttunut, keväällä herännyt lepakko ei välttämättä enää löydä tutulle lisääntymispaikalle tai kesäisille saalistusalueilleen. Lepakot voivat kiertää avoimia alueita pitkiäkin matkoja päästääkseen perille halutuille paikoille. Koska lepakot seuraavat reunamuodostelmia, kuten metsänlaitoja, puu- ja pensasrivejä, joki- ja puronuomia, lepakoita voi ohjata luomalla niille uusia reittejä mikäli vanhoja reittejä maankäytön muuttumisen yhteydessä katkeaa. Mikäli alueella puretaan tai peruskorjataan rakennuksia, rakennukset tulisi tarkistaa ennen töiden aloittamista lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen esiintymisen varalta. Tarkistaminen voi tapahtua ympäri vuoden, kesä-heinäkuu ollen kuitenkin suositeltavin ajankohta. Mikäli rakennuksessa sijaitsee lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikka, on huomioitava, että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen on luonnonsuojelulain mukaan kielletty. Lepakoiden piilopaikkojen heikentäminen tai hävittäminen vaatii paikallisen ympäristökeskuksen myöntämää poikkeuslupaa. Lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentämisen tai hävittämisen vaikutuksia voidaan lieventää asentamalla korvaavia piilopaikkoja (lepakonpönttöjä) alueelle. Sopiva pönttömalli määräytyy piilopaikan sijainnin sekä lepakkolajin perusteella. Suositus: Mikäli alueen kehittämisen yhteydessä ilmenee lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja, paikkoja tulisi tarkistaa ja niitä tulisi ilmoittaa paikallisille ympäristönsuojeluviranomaisille. 29

5 SUDENKORENTOSELVITYS Miikka Friman 5.1 Menetelmät Alueen sudenkorentolajisto selvitettiin kesän aikana alueelle tehdyillä maastokäynneillä kesä-elokuun välisenä aikana. Selvitys keskitettiin niille alueilla, jotka kevään maastokäyntien perusteella oletettiin olevan potentiaalisimmat sudenkorentojen esiintymispaikat. Käyntimäärät alueittain löytyvät taulukosta 4. Alueiden sijainnit näkyvät kartassa (kuva 13). Lisäksi Kurkijärvellä, Odilammilla ja Riitukilla olen käynyt myös aiempina vuosina muutamia kertoja sudenkorentoja etsimässä. Taulukko 4. Sudenkorentoselvityksen maastokäynnit kesällä 2007 Kohdenumer o kartalla Alue Käyntien määrä (kuva 13) 1 Kurjenkaski 2 2 Kurkijärvi 4 3 Savipuro(t) ja sorakuopan lampare 3 4 Odilampi 5 5 Riitukki/tekolampi ja oja 4 6 Stavukärr 5 Kuva 13. Sudenkorentojen kartoitusalueet. 30

Sudenkorentoja havainnoitiin maastossa, tarvittaessa yksilöt pyydystettiin haavilla määritystä varten tai valokuvattiin. Sudenkorennot ovat parhaiten lennossa päivällä, poutaisella ja lämpimällä säällä. Lämpiminä päivinä lento voi jatkua iltaan. Sateella sudenkorennot eivät lennä, ja sateen yllättäessä selvitys keskeytyy. 5.2 Tulokset 5.2.1 Kurjenkaski Kuva 14. Kurjenkasken lammikolta on tavattu harvinainen eteläntytönkorento (Coenagrion puella) 6/07. Kurjenkasken puiden varjostamalla lammikolla ei aluksi näyttänyt lentävän yhtään sudenkorentolajia. Paikan korentokartoitusta hankaloitti myös se, että se sijaitsee yksityisalueella. Lammikon rantakasvillisuudesta löytyi kuitenkin pitkällisen tarkkailun tuloksena useita keihästytönkorentoja (Coenagrion hastulatum). Ne ovat alkukesän korennoista yleisimpiä. Lammikon rannalta löytyi lisäksi eteläntytönkorento (Coenagrion puella), joka on harvinainen laji ja uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Etelä-Suomessa laji suosii erilaisia pieniä (usein sameavetisiä) allikoita, Kaakkois-Suomessa sen sijaan kirkasvetisiä puroja. Eteläntytönkorentoa esiintyy pääasiassa rannikon läheisyydessä, sisämaaesiintymiä tunnetaan Haminasta (9km merelle) ja Mäntyharjulta. Kurjenkaskelta löytynyt eteläntytönkorento onkin merkittävä löytö, sillä se löytyi n. 15 km päästä rannikosta! Rakentaminen lammikon läheisyyteen on tietenkin kiellettävä. 31