Kemijoen monitoimiallas

1 (79) Kemijoen monitoimiallas Allasvaihtoehdot tulvantorjuntaan 2011

2 (79) Tiivistelmä Kemijoki Oy on Lapin liiton pyynnöstä selvittänyt mahdollisuudet sijoittaa Kemijoen pääuoman varrelle monitoimiallas. Selvitys osoittaa, että tulvavesien pidättämisellä voidaan saavuttaa huomattavaa tulvasuojeluhyötyä Kemijoen vesistöalueella. Selvityksen toivotaan auttavan viranomaisia heidän jatkaessaan vaihtoehtojen pohdintaa. Selvityksessä on päädytty neljään vaihtoehtoiseen hankekokonaisuuteen. Vaihtoehdosta riippuen tulvasuojelullinen hyöty vaihtelee Rovaniemellä tulvakorkeuden alentuessa 70 cm:stä 150 cm:iin. Kuhunkin vaihtoehtoon liittyy sekä vahvuuksia että haasteita, eikä raportissa aseteta vaihtoehtoja paremmuusjärjestykseen. Hankekokonaisuuksia tarkastellaan tulvantorjunnan lisäksi erikseen myös energiantuotannon, ympäristön ja aluetalouden kannalta. Jokainen nyt selvitetty hankekokonaisuus on sinänsä energiataloudellisesti kannattava ja selvityksestä ilmenee, että Kemijoen monitoimiallas olisi huomattava säätövoiman tuottaja. Uutta säätötehoa saataisiin parhaimmillaan noin 300 MW, joka vastaa noin 15 % Suomen vuorokausisäädön tarpeesta. Tämä uusi säätökapasiteetti kattaisi lähes kokonaan sen tarpeen, minkä vuoteen 2020 mennessä kaavailtu 2 500 MW:n tuulivoimakapasiteetti minimissään edellyttää. Lapin liitto ja tulvaryhmä päättävät tulvantorjuntaselvitysten jatkovaiheista. Monitoimialtaan edelleen kehittely on suuresti riippuvainen niistä linjauksista, mitä tuleva hallitus tekee muun muassa uusiutuvan energian ja vesivoiman hyödyntämisen suhteen. Sään ääri-ilmiöiden kuten myrskyjen ja tulvien odotetaan yleistyvän myös Suomessa. Tämän vuoksi meilläkin on varauduttava poikkeuksellisen suuriin tulviin. Tulvalainsäädännössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä maakuntien liitoille on säädetty keskeinen viranomaisrooli. Merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Näitä alueita ei ole vielä nimetty. On hyvin todennäköistä, että Kemijoen vesistöalueella ainakin Rovaniemen alue nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi.

3 (79) Sisällys 1 TOIMEKSIANTO JA SELVITYKSEN TAVOITTEET... 6 2 SUUNNITTELUA OHJAAVAT YLEISET NÄKÖKOHDAT... 6 2.1 ILMASTONMUUTOS... 6 2.1.1 Yleistä... 6 2.1.2 Ilmastonmuutoksen vaikutus Kemijoen virtaamiin ja vedenkorkeuksiin... 7 2.2 SUOMEN ILMASTO- JA ENERGIAPOLIITTISET TAVOITTEET... 8 2.3 ENERGIAN TARVE JA SÄHKÖN KYSYNTÄ... 10 2.4 MÄÄRÄYKSET JA OHJEET TULVARISKIEN HALLINNASTA... 11 3 OIKEUDELLISET JA YMPÄRISTÖLLISET EDELLYTYKSET... 12 3.1 VESILAKI JA SEN UUDISTUS... 12 3.1.1 AIKAISEMPI OIKEUSKÄYTÄNTÖ... 13 3.2 LUONNONSUOJELU JA NATURA 2000... 14 3.3 KOSKIENSUOJELULAKI... 16 3.4 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS... 16 4 SUUNNITTELUALUE... 18 4.1 YLEISKUVAUS... 18 4.2 RAKENNETTU KEMIJOKI JA SEN NYKYINEN VARASTOTILAVUUS... 19 4.3 HISTORIA... 21 4.3.1 Kemijoen vanhat rakennussuunnitelmat... 21 4.3.2 Rakentamisen ulkopuolelle rajatut vesistön osat... 25 4.4 YLÄ-KEMIJOEN VIRTAAMAT... 26 4.5 KEMIJOEN TULVATILANNE... 27 5 SUUNNITTELUN PERUSTEET JA LÄHTÖKOHDAT... 30 5.1 ALLASKAPASITEETIN TARVE... 30 5.2 ENERGIATALOUDELLISET VAIKUTUKSET... 31 6 SUUNNITTELUVAIHTOEHDOT... 32 6.1 VAIHTOEHTOJEN MUODOSTAMINEN... 32 6.2 KEMIJOEN MONITOIMIALTAAN VAIHTOEHDOT... 35 6.2.1 Hankekokonaisuus 1 (Kemihaaran alue)... 35 6.3 YLÄ-KEMIJOEN JA MUUT ALLASVAIHTOEHDOT... 36 6.3.1 Hankekokonaisuus 2... 36 6.3.2 Hankekokonaisuus 3... 38 6.3.3 Hankekokonaisuus 4... 39 7 VAIKUTUKSISTA YMPÄRISTÖÖN JA IHMISEEN... 39 7.1 LUONTOARVOT JA LUONNONSUOJELU... 39 7.1.1 Natura-verkosto... 40 7.1.2 Natura-alueille sijoittuvat luontotyypit... 44 7.1.3 Muut allasalueille sijoittuvat suojelualueet... 44 7.1.4 Allasalueiden alle jäävä uhanalainen lajisto... 44 7.1.5 Yhteenveto vaihtoehtojen uhanalaislajistosta... 48 7.2 KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT... 49 7.3 VEDENLAATU... 50 7.4 KALASTO JA KALASTUS... 52 7.5 MONIKÄYTTÖ JA ALUETALOUS... 55 7.5.1 Rakentamiskustannukset... 55 7.5.2 Matkailu ja virkistyskäyttö... 55 7.5.3 Porotalous... 56 7.5.4 Vaikutukset työllisyyteen ja väestönkehitykseen... 58 7.5.5 Vaikutukset verotuloihin... 60

4 (79) 7.5.6 Kuntien saama energiahyöty... 61 8 VAIHTOEHTOJEN VERTAILU... 61 9 JOHTOPÄÄTÖKSET... 65 LIITTEET: Liite 1.1 1.9. Liitekartat hankevaihtoehdoista Liite 2. Uhanalainen Natura-alueiden lajisto Liite 3. Otteita luonnonsuojelulain Natura-arviointisäädöksistä

5 (79) Esipuhe Yleisesti hyväksytään näkemys ilmaston lämpenemisestä lähitulevaisuudessa. Hydrologisten prosessien muuttuessa vaikutukset heijastuvat vesistöjen kokonaisvirtaamiin ja virtaamien rytmiikkaan. Syksyn ja talven tulvat lisääntyvät ja Pohjois-Suomen osalta on tehty arvioita, että aluksi myös kevättulvat kasvavat. Ilmastonmuutosta ei voida enää kokonaan estää, vaan ilmastonmuutoksen väistämättömiin seurauksiin sopeutuminen on noussut hillinnän rinnalle osaksi ilmastopolitiikkaa. Viime vuosina onkin tehty sekä kansainvälisiä että kansallisia ilmasto- ja energiapoliittisia päätöksiä, jotka velvoittavat Suomea. Tulvariskien hallinta on yksi tärkeimmistä sopeutumiskeinoista. Allasrakentamisella voidaan Kemijärveä, Kemijoen pääuomaa ja Rovaniemeä uhkaavaa tulvariskiä huomattavasti pienentää. Parhaimmillaan tulvavahingot voidaan kokonaan estää erityisesti tulvaherkällä Rovaniemen Saarenkylän alueella. Monitoimialtaan rakentaminen Koillis-Lappiin on haastava, mutta ei mahdoton tehtävä. Huolellisella ja ympäristönäkökohdat huomioon ottavalla suunnittelulla Kemijoen pääuomaan on toteutettavissa tulvantorjunta-allas, jolla on valtakunnallista merkitystä myös säätövoiman tuottajana. Nykyinen tai eduskunnan käsittelyssä oleva uusi vesilaki ei kiellä oikein rajatun altaan rakentamista Kemijoen pääuomaan. Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa sähkön kulutus lisääntyy merkittävästi kylminä talvikuukausina. Tällöin Suomeen tuodaan paljon sähköä ulkomailta ja kysynnän kasvaessa sähkön hinta nousee voimakkaasti. Kulutushuiput tasataan pääosin vesivoimalla, koska sähköntuotantomuodoista se soveltuu parhaiten säätötehtävään. Jotta säätöä voidaan tehdä, vettä tulee olla joka hetki käytettävissä juuri sopivasti - ei liikaa eikä liian vähän. Nopeaan tehonsäätöön soveltuvasta tuotantokapasiteetista on jo tällä hetkellä pulaa ja nykyiset vesivarastot eivät riitä tasaamaan virtaamia säätökäytön edellyttämällä tavalla. Kesällä vettä tulee usein liikaa ja talvella sitä ei ole riittävästi. Säätövoimana käytettävän pohjoismaisen vesivoiman kysyntä lisääntyy Euroopassa lähivuosina entisestään johtuen siitä, että Eurooppaan rakennetaan vuoteen 2020 mennessä erittäin paljon tuulivoimaa, joka vääjäämättä tarvitsee tuekseen säätövoimaa. Toisaalta myös Suomessa on alkanut sähköntuotannossa voimakas tuotantorakenteen muutos. Tulevaisuudessa tuotantokapasiteetista yhä suurempi osa on satunnaisesti vaihtelevaa tuulivoimaa, jonka käytettävyydestä huippukulutuksen aikana ei ole varmuutta. Lisäksi sähköjärjestelmästä poistuu merkittävästi joustavaa lämpövoimakapasiteettia. Jotta sähköjärjestelmän toimintavarmuus pystytään säilyttämään, tarvitsemme lisää kotimaista säätövoimaa. Kuten tämä Lapin liiton toimeksiannosta tehty selvitys osoittaa, Kemijoen monitoimialtailla voidaan saavuttaa merkittävää tulvasuojeluhyötyä ja monipuolisia synergiaetuja sekä positiivisia vaikutuksia aluetalouteen. Kyse on siitä, löytyykö tavoitteen saavuttamiseen riittävä kansallinen tahtotila. Hankkeen toteuttaminen edellyttää laajan yhteiskunnallisen tuen. Lapissa hankkeelle tuki on olemassa.

6 (79) 1 Toimeksianto ja selvityksen tavoitteet Lapin liiton hallitus teki 28.6.2010 Kemijoki Oy:lle esityksen, että yhtiö aloittaisi tulvariskien hallintaan liittyvän selvitystyön Kemijoen yläosalla. Perusteluna selvityspyynnölle Lapin liitto toteaa 1.7.2010 päivätyssä kirjeessään, että tehtyjen selvitysten perusteella järkevin tapa ratkaista Rovaniemen kaupungin tulvasuojelu on tulvien leikkaus varastoimalla vettä. Liitto toteaa myös, että ei ole taloudellisesti mielekästä eikä edes mahdollista rakentaa varastotilavuutta pelkästään tulvasuojelua varten, vaan on tarkoituksenmukaisempaa, että altaita hyödynnetään myös energiakäytössä. Jotta allas hyödyntäisi mahdollisimman paljon Itä-Lappia, se tulee toteuttaa niin, että huomioidaan matkailun ja kalatalouden tarpeet sekä painotetaan valinnoissa huolellisesti ympäristöarvojen merkitystä. Kemijoki Oy vastasi pyyntöön 3.8.2010 päivätyllä kirjeellä, jossa yhtiö lupautui selvittämään toteutusvaihtoehtoja. Yhtiö totesi, että allasvaihtoehtojen selvittäminen on haastava tehtävä, jossa suunnittelun lähtökohdaksi tulee ottaa aikaisemmat oikeudelliset linjaukset sekä alueen merkittävät luontoarvot. Selvitysten pohjalta arvioidaan hankkeen toteutusedellytyksiä. Selvitystyöllä on kartoitettu toimeksiannon mukaisesti vaihtoehtoja, joiden avulla voidaan merkittävästi pienentää Kemijoen yläosan ja erityisesti Rovaniemen kaupungin tulvariskiä vesistöalueen varastotilavuutta lisäämällä. Samalla tavoitteena oli saada käsitys hankkeen toteutusedellytyksistä, huomioida sen aluetaloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset sekä tarkastella hankkeen toteutuksen oikeudellisia edellytyksiä. Kemijoki Oy:ssä selvitystyötä johtaneeseen työryhmään ovat kuuluneet puheenjohtajana lakiasiainjohtaja Kaj Hellsten ja työryhmän jäseninä ympäristöpäällikkö Erkki Huttula, kiinteistöpäällikkö Raimo Kaikkonen, johtaja Kari Lamminmäki, tiedottaja Anu Pesonen, kehityspäällikkö Jussi Pyyny ja kiinteistötekninen päällikkö Sakari Pyhäjärvi. Työryhmän sihteerinä on toiminut lakiasiain assistentti Satu Hast. Selvitystyöhön konsultteina ovat osallistuneet Pöyry Finland Oy ja Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy. 2 Suunnittelua ohjaavat yleiset näkökohdat 2.1 Ilmastonmuutos 2.1.1 Yleistä Yleisesti hyväksytään näkemys, että ilmasto lämpenee lähitulevaisuudessa. Näkemyseroja on lähinnä muutoksen voimakkuudesta ja ihmisen toiminnan merkittävyydestä itse muutosprosessissa. Ilmastotutkijat ovat kuitenkin pääosin sitä mieltä, että lämpeneminen johtuu ihmistoiminnan suoraan tai välillisesti aiheuttamien kasvihuonekaasujen vaikutuksesta. Lämpötilan arvioidaan nousevan vuoteen 2100 mennessä noin 3-7 astetta. Muutos tapahtuu pohjoisessa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Arvion mukaan talvet lämpenevät enemmän kuin kesät ja maan pohjoisosa enemmän kuin eteläosa. Ilmastonmuutoksen osana sadannan on arvioitu kasvavan noin 13-26 % (Veijalainen et 2009). Arvioiden mukaan muutos vaikuttaa paitsi kokonaissademääriin, myös sadannan jakautumiseen siten, että pitkät kuivat jaksot ja rankkasateet yleistyvät. Hydrologisten prosessien (mm. sadanta, haihdunta) muuttuessa vaikutukset heijastuvat vesistöjen kokonaisvirtaamiin ja virtaamien rytmiikkaan. Syksyn ja talven tulvat lisääntyvät, kun taas kevättulvat vähenevät etenkin Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa arvioiden mukaan kevättulvat aluksi kasvavat. Myös talven vedenkorkeudet kasvavat, talvitulvat lisääntyvät ja sulajaksojen aiheuttamat hyydetulvariskit kasvavat.

7 (79) Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen laatimassa esitteessä Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Suomessa todetaankin, että ilmastonmuutosta ei voida enää kokonaan estää, sillä kansainväliset sopimukset kasvihuonekaasujen päästörajoituksista alkavat vaikuttaa selvästi ilmastonmuutoksen nopeuteen vasta kuluvan vuosisadan lopulla. Niinpä ilmastonmuutoksen väistämättömiin seurauksiin sopeutuminen on noussut hillinnän rinnalle osaksi ilmastopolitiikkaa. Tulvariskien hallinta onkin yksi tärkeimmistä sopeutumiskeinoista. Tulvariskien hallintaa suunniteltaessa vesistöjä tulee tarkastella kokonaisuuksina, sillä paikalliset tulvasuojelukeinot, kuten tulvavallien rakentaminen vaarassa olevan alueen suojaksi, voivat siirtää pahimmillaan tulvavaaran muualle. Tulvavesiä pitäisi pystyä pidättämään vesistöjen kaikissa osissa. Tulvavahinkoja voidaan tulevan rakentamisen osalta estää ohjaamalla kaavoitusta sekä riittävillä rakentamismääräyksillä siten, että rakentamiskorkeudet määritetään riittävän ylös. Sen sijaan jo rakennettujen alueiden osalta on käytettävä muita tulvantorjuntakeinoja mm. varastotilavuuksien kasvattamista. 2.1.2 Ilmastonmuutoksen vaikutus Kemijoen virtaamiin ja vedenkorkeuksiin Suomen ympäristökeskuksessa laadittujen malliskenaarioiden (Veijalainen et al 2009) mukaan Kemijoella nykytilanteeseen verrattuna mm. kevättulvat aikaistuvat ja syystulvat kasvavat (kuva 1). Kuva 1. Skenaario Kemijoen Valajaskosken virtaamista 2010-2039 (Veijalainen et al 2009). Virtaamien kasvu ja äärevöityminen lisäävät mm. taajamatulvien todennäköisyyttä ja voimakkuutta, mistä on jo selviä merkkejä havaittu eri vesistöissä myös Suomessa. Lapin ympäristökeskuksen tekemissä Lapin tulvavaarakartoituksissa on Rovaniemen alue todettu tulvaherkäksi alueeksi, missä tulvat voivat aiheuttaa mittavia henkilö- ja omaisuusvahinkoja (kuva 2).

8 (79) Kuva 2. Rovaniemen tulvavaarakartta (Suomen ympäristökeskus). 2.2 Suomen ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet Ilmastonmuutoksen johdosta on sekä kansainvälisesti että kansallisesti viime vuosina tehty joukko velvoittavia ilmasto- ja energiapoliittisia päätöksiä, joiden perusteella Suomen energiantuotantoa on päätetty uudistaa. Tähän liittyviä päätöksiä ovat mm. Kioton sopimus jatkoneuvotteluineen sekä EU:n ja kansalliset ilmastopoliittiset päätökset. Kioton sopimus YK:n ilmastosopimusta (UNFCCC) täsmentävä Kioton pöytäkirja hyväksyttiin joulukuussa 1997 ja se tuli voimaan 16.2.2005. Sen on ratifioinut 192 maata. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa 31.5.2002. Kioton pöytäkirja velvoittaa Euroopan unionin (ns. EU-15 -maat) vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä 8 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta vuosina 2008-2012. Euroopan unionin 8 prosentin vähennysvelvoite on jaettu yhteisössä edelleen jäsenvaltiokohtaisiksi velvoitteiksi. Suomi sitoutuu taakanjaon mukaan vakiinnuttamaan päästönsä ko. jaksolla vuoden 1990 tasolle. Kioton pöytäkirjan jatkosta ja muista kansainvälisistä energiapoliittista päätöksistä neuvoteltiin Cancúnissa Meksikossa 29.11. - 10.12.2010 järjestetyssä osapuolikokouksessa. Cancúnin ilmastokokouksessa saatiin aikaan sopu, joka on yksi askel kohti tavoitetta, sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä Etelä-Afrikassa vuoden päästä. Neuvottelujen hidas eteneminen nostaa kansalliset ilmastotoimet entistä tärkeämpään rooliin ja vaatii mm. voimakkaampaa panostusta uusiutuvan energian kehittämiseen. EU:n ilmastopoliittiset päätökset Kioton pöytäkirjan tavoitteisiin pääsemiseksi Euroopan komissio käynnisti Euroopan ilmastonmuutosohjelman (European Climate Change Programme, ECCP) vuonna 2000. Ohjelmassa on pyritty löytämään Euroopan unionin laajuisia kustannustehokkaita toimia päästöjen vähentämiseksi. Suurin osa ohjelman ensimmäisen vaiheen politiikoista ja toimenpiteistä on toteutettu.

9 (79) EU:n ilmasto- ja energiapolitiikasta annettiin merkittävä lainsäädäntöpaketti huhtikuussa 2009 koskien Kioton kauden (2008-2012) jälkeistä aikaa. Ilmasto- ja energiapaketti sisältää neljä direktiiviä: päästökauppadirektiivin (ETS) uudistamisen, jäsenmaakohtaisen taakanjakopäätöksen päästöjen vähentämiseksi päästökauppaan kuulumattomilla aloilla, direktiivin hiilen talteenotosta ja varastoinnista (CCS) sekä direktiivin uusiutuvista energiavaroista (RES). Lisäksi pakettiin sisältyy erinäisiä liikennettä koskevia säädöksiä. Energia- ja ilmastopaketin mukainen, niin kutsuttu 20-20 - 20 tavoite tarkoittaa, että vuoteen 2020 mennessä tulisi EU:n energiankulutuksesta 20 % saada uusiutuvista lähteistä, EU:n kasvihuonekaasupäästöjä tulisi vähentää 20 % sekä energiatehokkuutta lisätä 20 %. Suomi sai uusiutuvan energian käytön tavoitteekseen 38 % vuoteen 2020 mennessä ja kasvihuonekaasujen vähennystarpeeksi asetettiin 16 %. Edellä mainitut ilmastopoliittiset velvoitteet ovat Suomea sitovia. Kansalliset päätökset Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen 19.4.2007 päivätyn ohjelman mukaisesti, jota Pääministeri Kiviniemen hallitus noudattaa, hallitus antoi Suomen ilmasto- ja ympäristösitoumusten toteuttamiseksi sekä energian toimitusvarmuuden, kohtuuhintaisuuden ja omavaraisuuden kasvattamiseksi 6.11.2008 eduskunnalle selonteon Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia. Siinä määritellään kymmeniksi vuosiksi eteenpäin Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan keskeiset tavoitteet ja keinot osana Euroopan unionia ja sen tavoitteita. Eduskunta käsitteli selonteon ja antoi talousvaliokunnan mietinnön TaVM 9/2009 perusteella eduskunnan kirjelmän 19/2009, jossa eduskunta yhtyi valtioneuvoston selonteossa esitettyyn ja edellytti tiettyjä lisätoimenpiteitä. Selonteon mukaan tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho nykyisestä noin 120 MW:sta noin 2 000 MW:iin vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 TWh. Selonteossa todetaan myös, että alustavien selvitysten perusteella tuulivoimakapasiteetin lisääminen 2 000 MW:iin edellyttää noin 240-350 MW lisää säätökapasiteettia ja kantaverkon sekä Suomen ja Ruotsin välisten siirtoyhteyksien vahvistamista uudella pohjoiseen sijoittuvalla yhdysjohdolla. Suomen sähköntuotannon tuotantorakenteessa tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana merkittävä muutos. Lauhdesähköä korvaavalla tuotannolla ei voida entiseen tapaan säätää kulutuksessa tapahtuvia vaihteluita. Säätövoiman tarpeesta selonteossa todetaan, että kapasiteettitarkastelussa tulee ottaa huomioon, että riittävillä kotimaisilla ratkaisuilla, mukaan lukien säätö- ja varavoima, varmistetaan sähkön saatavuus ja sähkömarkkinoiden toiminta. Lisäksi säätövoimakapasiteettia lisätään ja säätövoimamarkkinoiden toimintaa parannetaan rinnan tuulivoimakapasiteetin lisäämisen kanssa. Kotimaisista energiaratkaisuista strategiassa todetaan, että oman kapasiteetin rakentamisessa tulee etusijalle asettaa kasvihuonekaasujen osalta päästöttömät tai vähäpäästöiset laitokset, kuten uusiutuvaa polttoainetta käyttävät yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon laitokset, sekä taloudellisesti kannattavat ja ympäristöllisesti hyväksyttävät vesi- ja tuulivoimalaitokset. Myös eduskunnan mietinnössä 19/2009 korostetaan kotimaisten ratkaisujen tärkeyttä. Eduskunta edellytti mm., että hallitus edistää Suomessa tapahtuvia investointeja päästöttömään ja vähäpäästöiseen sähkön- ja energiantuotantoon omavaraisuus-, huoltovarmuus-, työllisyys- ja teknologianäkökohdista. Hallituksen esityksessä eduskunnalle 152/2010 vp. koskien uusiutuvilla energialähteillä tuotettavan sähkön tuotantotukea, jolla omalta osaltaan pannaan täytäntöön ilmasto- ja energiastrategian mukaiset toimenpiteet, todetaan tarkempien selvitysten osoittaneen, että pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategian mukainen 6 TWh vuotuinen sähkön tuulivoimatuotannon tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi 2 500 MW asennettua tuulivoiman kokonaistehoa eikä 2 000 MW kokonaistehoa, kuten ilmasto- ja energiastrategiaan on kirjattu. Tämän mukaisesti Suomi on 30.6.2010 komissiolle antamassaan ns. RES-direktiivin mukaisessa kansallisessa toimintasuunnitelmassa todennut, että asennettu

10 (79) sähköntuotantokapasiteetti on tuulivoiman osalta vuonna 2020 yhteensä 2 500 MW. Kun ilmasto- ja energiastrategiassa on todettu, että 2 000 MW tuulivoimakapasiteetti edellyttää noin 240-350 MW uutta säätövoimaa, voidaan vastaavasti arvioida, että todellinen suunniteltu tuulivoimakapasiteetti 2 500 MW edellyttää noin 300-375 MW lisää säätövoimaa. Osana uutta ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jolla pyritään viemään Suomea päästöttömään suuntaan, valtioneuvosto päätti 6.5.2010 kahdesta uudesta ydinvoimalaitosyksiköstä. Eduskunta on hyväksynyt valtioneuvoston periaatepäätökset ydinvoimayksiköiden rakentamisesta. 2.3 Energian tarve ja sähkön kysyntä Arvioiden mukaan sähkön kulutuskysyntä nousee nykyisestä noin 90 TWh:sta noin 100 TWh:iin (kuva 3). Kulutuksen lisäys 2020-luvulla olisi suurempi kuin kaudella 2001-2010. Tämä tulos aiheutuu mm. liikenteen sähköistymisestä ja lämpöpumppujen voimakkaasta lisäyksestä. Metsäteollisuuden perinteisten tuotteiden valmistukseen kuluvan sähkön käyttö vähenee, mutta uusien tuotteiden sähkön kulutus kompensoi osittain tätä vähenemää. Sekä metallien valmistuksen että kemianteollisuuden sähkön käytön arvioidaan edelleen lisääntyvän. Osaltaan kemianteollisuuden sähkön kulutusta lisäävät biojalostamot (TEM 2009). Lapin sähkön kokonaiskulutukseksi on arvioitu 8 100 GWh vuonna 2030 (Lapin energiastrategia 2009). Kuva 3. Sähkön kysyntä 1960-2030 (TEM 2009). Sähköntuotannon tulee joka hetki vastata sähkön kulutusta. Tähän saakka pääasiallisesti käytetyistä energiantuotantomuodoista sähköntuotannon vaihtelu on ollut melko vähäistä, ja säätövoimaa on tarvittu pääasiassa kysynnän vaihtelun takia. Vuorokausisäädön tarve on keskimäärin noin 2 000 MW. Tuulivoimatuotannon merkittävä lisääminen tulee kuitenkin johtamaan siihen, että myös tuotannon vaihteluiden tasaamiseksi tarvitaan merkittävästi uutta säätövoimaa. Tuulivoiman tuotantoa ei voida säätää eikä varastoida sähkön kysynnän muutosten edellyttämällä tavalla, ja tuulivoimatuotanto vaihtelee sääolojen mukaisesti merkittävästi. Tyynellä säällä tuulivoima ei tuota lainkaan sähköä ja myrskyjen aikana tuotanto putoaa hetkessä täydestä tehosta nollaan, kun tuulivoimalat liian voimakkaan tuulen takia joudutaan sulkemaan. Tuulivoima edellyttää näin ollen säätövoimaa, joka nopeasti

11 (79) voidaan ottaa käyttöön. Tämä on todettu myös energia- ja ilmastopoliittisessa selonteossa: 2 000 MW tuulivoimaa edellyttää noin 240-350 MW lisää säätövoimaa ja 2 500 MW tuulivoimaa vastaavasti noin 300-375 MW säätövoimaa. Säätövoiman tarve kasvaa myös muualla Euroopassa. Euroopan komission raportin mukaan tuulivoiman määrä tulee raportissa mukana olleissa 19 EU-maassa nousemaan vuoden 2010 tasosta 81 767 MW yhteensä 195 500 MW:iin vuonna 2020, eli kasvua on noin 140 %. Tämä tulee omalta osaltaan merkittävästi lisäämään säätövoiman tarvetta Keski-Euroopassa. Säätövoiman tuottamiseen parhaiten soveltuvaa vesivoimaa on kuitenkin Keski-Euroopassa vain rajallisesti. Komission raportin mukaan vuonna 2010 vesivoimaa on Euroopassa yhteensä 106 252 MW ja vuoteen 2020 mennessä vesivoiman määrän on ennustettu kasvavan vain 121 972 MW:iin. On siis ilmeistä, ettei näin vähäinen lisäys (noin 15 %) voi kattaa tuulivoiman 140 %:n kasvua ja sen edellyttämää säätövoiman lisätarvetta. Komission raportista ilmenee myös, ettei Keski-Euroopassa ole juurikaan rakentamatonta vesivoimaa: suurin osa vesivoiman kasvusta (11 107 MW) on tarkoitus toteuttaa pumppuvoimalaitoksilla. Toimenpiteet Euroopan sähköverkkojärjestelmien integroimiseksi lisäävät myös säätövoimana käytettävän vesivoiman vientiä pohjoismaista Keski-Eurooppaan ja näin ollen vähentävät mahdollisuuksia saada tarvittavaa säätövoimaa muista pohjoismaista. Vesivoimasta on näin ollen tulevaisuudessa pulaa koko Euroopassa. Eduskunnan talousvaliokunnan lausunnossa TaVL 13/2010 todetaan, että vesivoima on tärkein uusiutuva sähköntuotantomuoto Suomessa, energiajärjestelmän toimivuuden ja käyttövarmuuden kannalta vesivoimalla on erityinen asema säätövoimaominaisuutensa vuoksi, eikä vesivoiman lisääminen myöskään edellytä valtion tukea. Talousvaliokunnan lausunnossa todetaan myös, että vesivoimalla tuotettu sähkö on kotimaista energiaa, josta ei aiheudu kiinteitä jätteitä eikä päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään, että vesivoimalla on sähkön toimitusvarmuuden kannalta olennaisen tärkeä merkitys säätövoimana ja että omalta osaltaan myös tuulivoiman lisärakentaminen korostaa vesivoiman arvoa tulevaisuudessa. 2.4 Määräykset ja ohjeet tulvariskien hallinnasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (2007/60/EY) eli niin sanottu tulvadirektiivi on Suomessa pantu täytäntöön lailla tulvariskien hallinnasta (620/2010). Lain tavoitteena on vähentää tulvista koituvia riskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia menetyksiä ja edistää varautumista tulviin. Laki tuli voimaan 30.6.2010. Laki koskee vesistötulvista, meritulvista sekä taajamien rankkasadetulvista eli hulevesitulvista aiheutuvien tulvariskien hallintaa. Hallinnan suunnitteluun kuuluu riskien alustava arviointi, merkittävien riskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen, riskien hallinnan tavoitteiden ja niiden saavuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden selvittäminen sekä hallintasuunnitelmien valmistelu, hyväksyminen ja julkaiseminen yleisön saataville. Tulvariskien hallinnan kannalta keskeiset valtion viranomaiset sekä alue- ja paikallisviranomaiset pyritään saamaan tiiviiseen yhteistyöhön suunnittelun kaikissa vaiheissa. Lisäksi suunnitteluun kuuluu vuorovaikutuksen ja osallistumisen järjestäminen eri asianosais- ja etutahojen kanssa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa toimialueellaan siitä, että vesistötulvista ja meritulvista aiheutuvien tulvariskien hallinnan suunnittelu tehdään laissa säädetyllä tavalla. Vesistö- ja meritulvariskien hallintasuunnitelmat sovitetaan yhteen maakuntaohjelmien ja muun samaa aluetta koskevan maakunnallisen suunnittelun kanssa. Yhteensovittamisesta huolehtivat maakuntien liitot.

12 (79) Tulvariskien hallinnan suunnittelussa tulee noudattaa valtakunnallisesti yhdenmukaisia perusteita. Tämän vuoksi suunnittelun keskeisistä osatekijöistä eli merkittävien tulvariskialueiden nimeämisestä ja tulvariskien hallintasuunnitelmien hyväksymisestä päättää maa- ja metsätalousministeriö. Tulvariskien hallintasuunnitelmissa ei ratkaista sitovasti, mitä toimenpiteitä riskien ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi toteutetaan. Valtion ja kuntien viranomaisten sekä aluekehitysviranomaisen on kuitenkin otettava soveltuvin osin toiminnassaan huomioon lain mukaisesti hyväksytyt tulvariskien hallintasuunnitelmat. Lisäksi vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa ja vesienhoidon järjestämisestä annetussa laissa säädetään tarkentavasti tulvariskien hallintasuunnitelmien huomioon ottamisesta. Tulvariskilain 15 :n mukaan maa- ja metsätalousministeriö asettaa tulvaryhmän maakunnan liiton esityksestä. Samassa pykälässä määrätään myös tulvaryhmän kokoonpanosta: tulvaryhmän muodostavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, maakunnan liiton, kuntien ja pelastustoimen edustajat. Lapin liiton hallitus on pyytänyt elokuussa 2010 eri tahoja nimeämään edustajansa tulvaryhmään ja tulvasuojelun valmiusryhmä on aloittanut toimintansa. 3 Oikeudelliset ja ympäristölliset edellytykset Lainsäädäntö ja muut ohjeet ja määräykset sekä aikaisempi oikeuskäytäntö ohjaavat merkittävästi isojen hankkeiden toteutusta ja suunnittelua. Seuraavassa luodaan katsaus näihin ohjaus- ja säätelymekanismeihin. 3.1 Vesilaki ja sen uudistus Kaikille vesistön rakentamishankkeille tulee myöntää vesilain mukainen lupa, mikäli rakentamisesta saatava hyöty on siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattava. Rakentamiseen ei kuitenkaan saa myöntää lupaa, jos rakentaminen vaarantaa yleistä terveydentilaa tai aiheuttaa huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa taikka jos se suuresti huonontaa paikkakunnan asutus- tai elinkeino-oloja. Lisäksi vesilain mukaista lupaasiaa ratkaistaessa on otettava huomioon, mitä luonnonsuojelulaissa säädetään. Luonnonsuojelulain Kemijoen pääuoman tapauksessa merkittävin sääntely koskee niin sanottuja Natura 2000 -alueita. Vesilain kokonaisuudistuksesta on annettu hallituksen esitys HE 277/2009 vp. Uusi vesilaki tullee voimaan vuoden 2011 aikana. Kokonaisuudistuksella ei muuteta vesivoimarakentamisen kannalta merkityksellistä sääntelyä. Esityksessä todetaan, että vesilain mukainen lupaharkinta olisi edelleen oikeusharkintaista päätöksentekoa. Jos luvan myöntämisedellytykset täyttyvät, aluehallintoviraston on myönnettävä hankkeelle lupa. Intressivertailu säilyy pääosin entisellään, samoin niin sanottu ehdoton luvanmyöntämiseste. Tämä todetaan myös hallituksen esityksessä 277/2009, jonka mukaan hyötyjen ja haittojen vertailun perusteet säilyisivät asiallisesti samansisältöisinä eikä ehdotonta luvanmyöntämisestettä koskevaan säännökseen ehdoteta tehtäväksi merkittäviä tarkistuksia. Lisäksi ehdotuksessa todetaan, että ehdotonta luvanmyöntämisestettä koskevan säännöksen asiallinen sisältö vastaisi pääpiirteittäin nykyistä vesilakia.

13 (79) Vaikka sääntely pääosin säilyykin ennallaan, sisältyy esitykseen myös vesistörakentamisen kannalta merkityksellisiä muutoksia. Esityksen mukaan niin sanottu intressivertailu tulisi aina tehdä ennen ehdottomia luvanmyöntämisesteitä koskevaa harkintaa, ja yhteiskunnan kannalta tärkeästä hankkeesta, jolla olisi valtakunnallista merkitystä ja josta voisi aiheutua huomattavia tai laajalle ulottuvia haitallisia vaikutuksia, olisi pyydettävä lausunto valtioneuvostolta. 3.1.1 Aikaisempi oikeuskäytäntö Korkein hallinto-oikeus hylkäsi 18.12.2002 päätöksellään t. 3339 (KHO:2002:86) niin sanotun Vuotoksen allasta koskevan vesitalouslupahakemuksen vesilain 2 luvun 5 :n ehdottoman luvanmyöntämisesteen perusteella. Päätös oli ainutkertainen rajatapaus, eikä Suomen oikeushistoriassa mitään muuta hakemusta ole hylätty edellä mainitun säännöksen nojalla. Kyseisessä prosessissa ensimmäisenä oikeusasteena päätöksen antanut Pohjois-Suomen vesioikeus myönsi hankkeelle luvan intressivertailun perusteella: hankkeen hyötyjen todettiin oleva noin 1 856 miljoonaa markkaa. Hankkeesta johtuvat rahassa arvioitavat vertailukelpoiset vahingot, haitat ja muut edunmenetykset arvioitiin vastaavasti yhteensä 53,5 miljoonaksi markaksi. Hankkeen rahassa arvioitavat, vertailukelpoiset hyödyt arvioitiin siis yli 1 800 miljoonaa markkaa suuremmiksi kuin vastaavat vahingot haitat ja muut edunmenetykset. Muutoksenhakutuomioistuimena toiminut Vaasan hallinto-oikeus kumosi Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksen ja hylkäsi hakemuksen mm. yhteiskunnan arvoissa tapahtuneen muutoksen johdosta. Korkein hallinto-oikeus ei hyväksynyt Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen perusteluja, mutta pysytti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen hankkeen ympäristövaikutusten laajuuteen ja sovellettavan lain valmisteluasiakirjoissa esitettyjen kirjausten tulkintojen perusteella. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Mainittakoon, että KHO:n ympäristöasiantuntijaneuvos olisi myöntänyt hankkeelle luvan. Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö perusteli ratkaisuaan sillä, että hankkeen vaikutuksia, kun otettiin huomioon niiden laaja-alaisuus sekä erityisesti niiden syvällekäyvyys ja pysyvyys ja allasalueella olevat luontoarvot, oli pidettävä vesilain 2 luvun 5 :ssä tarkoitettuina huomattavina ja laajalle ulottuvina vahingollisina muutoksina ympäristön luonnonsuhteissa ja vesiluonnossa ja sen toiminnassa. Edellä olevan perusteella ja ottaen huomioon, ettei vesilain sääntelyä koskien ehdotonta luvanmyöntämisestettä merkittävästi olla muuttamassa vesilain kokonaisuudistuksen yhteydessä, KHO:n ennakkoratkaisulla voidaan sen ainutkertaisuudesta huolimatta kuitenkin edelleen katsoa olevan merkitystä siten, että on varsin epätodennäköistä, että identtiselle hankkeelle voitaisiin myöntää vesilain mukainen lupa myöskään tulevaisuudessa. On kuitenkin myös niin, ettei nykyinen tai tuleva vesilaki kiellä vesivoimarakentamista, eikä Kemijoen pääuoman alueelle kohdistu mitään erityisiä vesilain mukaisia rakentamisrajoituksia. Näin ollen ei nykyinen tai tuleva vesilaki eikä myöskään edellä kuvattu korkeimman hallinto-oikeuden ennakkotapaus KHO:2002:86 kiellä kaikkea vesitalousrakentamista Kemijoen pääuoman alueelle. Alueelle sijoittuville hankkeille on myönnettävä vesitalouslupa, mikäli hankkeet suunnitellaan ja rajataan sellaisiksi, ettei ehdoton luvanmyöntämiskynnys ylity.

14 (79) 3.2 Luonnonsuojelu ja Natura 2000 Suomessa luonnonsuojelua ohjaa luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096). Suojelutoimet ja määräykset voivat kohdistua yksittäisestä eliölajista, luontotyypistä tai alueesta koko maapalloa kattaviin systeemeihin kuten meret tai ilmakehä. Lain keskeisiä tavoitteita on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja säilyttäminen. Monimuotoisuudella tarkoitetaan eliölajien runsautta, niiden perintötekijöiden vaihtelua sekä elinympäristöjen monimuotoisuutta. Luonnonsuojelulain mukaan laji voidaan säätää uhanalaiseksi, jos sen luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Lain perusteella annetussa luonnonsuojeluasetuksessa on lueteltu 1 410 uhanalaista lajia, joista 608 on erityisesti suojeltavia. Uhanalaisuutta arvioidaan ympäristöministeriön työryhmässä, jonka uusin uhanalaisuusarviointi julkaistiin loppuvuonna 2010. Työryhmän raportin perusteella arvioidaan muun muassa, mitä lajeja sijoitetaan uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien lajien luetteloihin. Osa Kemijoen pääuoman alueesta kuuluu niin sanottuun Natura 2000 -verkostoon. Luonnonsuojelulain (1096/1996) 66 :ssä säädetään, että mikäli hanke tai suunnitelma merkittävästi heikentää niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, tulee hankkeelle saada valtioneuvoston myöntämä poikkeuslupa. Jos alueella on luontodirektiivin liitteessä I tarkoitettu ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi tai liitteessä II tarkoitettu ensisijaisesti suojeltava laji, poikkeus voidaan myöntää sillä perusteella, että ihmisten terveyteen, yleiseen turvallisuuteen tai ympäristölle muualla koituviin erittäin merkittäviin suotuisiin vaikutuksiin liittyvä syy taikka muu erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy vaatii luvan myöntämistä taikka suunnitelman hyväksymistä tai vahvistamista. Viimeksi mainitussa tapauksessa asiasta on hankittava komission lausunto. Jos poikkeuslupa ja sen perusteella tehtävät muut päätökset johtavat Natura 2000 -verkoston yhtenäisyyden tai luonnonarvojen heikentymiseen, ympäristöministeriön on luonnonsuojelulain 69 :n perusteella välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla heikentyminen korvataan. Tekoaltaan rakentaminen muuttaa aina alueen luonnontilan rakennetuksi vesialueeksi. Muutoksen merkittävyyttä suojelun kannalta on arvioitava lakisääteisen Natura-arvioinnin mukaisesti. Arvioinnin toteutuksesta on luonnonsuojelulaissa selkeät määräykset (liite 3). Natura-arvioinnissa käsitellään ainoastaan hankkeen tai suunnitelman vaikutuksia niihin luontotyyppeihin ja lajeihin, jotka on mainittu Natura-alueen suojeluperusteina. Natura-alueen suojeluperusteisiin voi kuulua: SCI-alueilla luontodirektiivin liitteen I luontotyyppejä SCI-alueilla luontodirektiivin liitteen II lajeja SPA-alueilla lintudirektiivin liitteen I lintulajeja SPA-alueilla lintudirektiivin 4.2. artiklassa tarkoitettuja muuttolintuja Tarkka vaikutusarviointi kohdistetaan sille osalle Natura-aluetta, johon hanke tai suunnitelma vaikuttaa. Natura-arvioinnissa kuitenkin peilataan myös hankkeen merkitystä ja vaikutuksia koko Natura-alueen kannalta. Arvioinnissa käsitellään sekä suorat että epäsuorat vaikutukset ja eri osahankkeiden yhteisvaikutukset. Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen, mikäli hankkeen osoitetaan heikentävän merkittävästi niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -alueverkostoon. Mikäli Natura-alueen suojeluperusteena olevalle luontoarvolle aiheutuu merkittäviä heikentäviä vaikutuksia, voi hanke saada luvan ainoastaan perustuen valtioneuvoston päätökseen. Ympäristöministeriö on listannut seuraavat edellytykset valtioneuvoston päätökselle:

15 (79) 1) Hankkeella ei saa olla vaihtoehtoisia ratkaisuja, mikä on osoitettava riittävän perusteellisesti. Jos vaihtoehto on olemassa, sen on kuitenkin oltava teknistaloudellisesti mielekäs. 2) Yleisen edun kannalta pakottavan syyn osalta on esitettävä hyvät perustelut siitä, mikä on hankkeen merkittävyys yhteiskunnan kannalta. Kyseeseen tulevat lähinnä työllisyysvaikutukset, vaikutukset ihmisten elämään ja/tai turvallisuuteen. Hankkeen on lisäksi oltava yhteiskunnan kannalta pitkävaikutteinen. Komissio on laatinut asian tulkinnasta ohjeen, jossa on esimerkkejä muualla Euroopassa toteutetuista suurista hankkeista (mm. pakottavuus -käsitteen tulkinta). 3) Mikäli suojeluperusteina olevia luontoarvoja joudutaan heikentämään, on heikennys kompensoitava. Heikentyvän alueen tilalle on etsittävä korvaava alue (vastaavat suojeluperusteen lajit, luontotyypit) luonnonmaantieteellisesti samalta seudulta. Koska ekologisiin asioihin liittyy epävarmuutta, on verkostoon varovaisuusperiaatteen mukaisesti käytännössä liitettävä poistuvaa aluetta suurempi alue. Kompensaatiotoimet on oltava keskeisiltä osiltaan toteutettu ennen heikentämisen tapahtumista. Ympäristöministeriö valmistelee ehdotukset uusista alueista ja vie ne valtioneuvoston hyväksyttäviksi. Alueen kuuluminen Natura 2000 -verkostoon ei siis merkitse sitä, että kaikki rakentaminen näillä alueilla automaattisesti olisi kielletty, vaan ilmasto- ja energiapolitiikan toteuttamisen kannalta tärkeille hankkeille ja myös muille yhteiskunnan kannalta tärkeille hankkeille voidaan myöntää poikkeus Natura 2000 -sääntelystä. Luontoarvoja merkittävästi heikentäville hankkeille tulee hakea poikkeuslupa. Edellä mainitusta poikkeamisesta on runsaasti käytäntöä EU:ssa, joista esimerkkeinä voidaan mainita mm. seuraavat (suluissa pääasialliset perusteet poikkeuksen myöntämiselle): - Rotterdamin pääsataman kehittämishanke (Alankomaat): (myös kasvihuonepäästöjen ilmakehän saastumisen ja ruuhkautumisen vähentäminen oli otettava huomioon arvioitaessa yleisen edun painavuutta, pääargumentti hankkeen merkitys Euroopan liikenneverkkojen kannalta). - Kaavaillun A 20 -moottoritien kulkeminen Peene-joen laakson läpi (Saksa): (työllisyyden parantaminen työttömyydestä kärsivällä alueelle hyväksyttiin yhtenä hanketta puoltavana seikkana, pääargumentti merkitys Euroopan liikenneverkkojen kannalta). - Daimler Chrysler Aerospace Airbus Gmbh:n työmaan laajentaminen Hampuri- Finkenwerderin alueella (Saksa): (työllistävä merkitys, lisäksi lentoteollisuuden merkitys). - Prosper Hanielin hiilikaivoksen toiminnallinen yleissuunnitelma ( Rahmenbetriebsplan ) (Saksa): (edisti Saksan pitkän tähtäimen energiapolitiikan tavoitteiden toteuttamista, lisäksi yhteiskuntataloudellinen merkitys). - La Breña II -tekojärvihanke (Espanja): (Tarkoituksena on varmistaa riittävä vedensaanti asukkaiden, teollisuuden ja maatalouden tarpeisiin).

16 (79) Esimerkkinä Pohjoismaista voidaan mainita niin sanottu Botnian rautatie Ruotsissa, jossa komissio antoi hanketta puoltavan lausunnon. Tapauksessa hankkeelle oli osoitettavissa vaihtoehtoja, joilla vaikutukset Natura 2000 -alueeseen kokonaan tai lähes kokonaan voitaisiin välttää. Tästä huolimatta komissio puolsi Natura 2000 -alueen läpi menevää vaihtoehtoa ja hyväksyi Ruotsin esittämän perustelun, jonka mukaan esitetty hanke oli ainoa kestävä ( bärkraftig ) vaihtoehto, sillä muissa vaihtoehdoissa lipputulot olisivat laskeneet niin, ettei hanke enää olisi ollut taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ( inte ekonomiskt bärkraftig ). 3.3 Koskiensuojelulaki Koskiensuojelulailla (1987/35) on suojeltu 53 vesistöä tai vesistön osaa uusien voimalaitosten rakentamiselta. Lisäksi Ounasjoen ja Kyröjoen suojelemisesta voimalarakentamiselta on säädetty erillislaeilla (1983 ja 1991). Koskiensuojelulain mukaan uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa tarkoitettua lupaa muun muassa Kemijoen ja Tenniöjoen yhtymäkohdan yläpuolisissa vesistöissä Savukosken ja Sallan kunnissa. Koskiensuojelulain 1 :n mukaan laki kieltää nimenomaisesti uuden voimalaitoksen rakentamisen ja siten muun muassa tässä selvityksessä esillä olevat allasvaihtoehdot, jotka sijoittuvat Kemijoen ja Tenniöjoen yhtymäkohdan yläpuoliseen vesistöön tai Käsmänjoen vesistöön ja joihin liittyy myös voimalaitoksen rakentaminen, edellyttäisivät koskiensuojelulain tarkistamista. Sitä vastoin on tulkinnanvaraista estäisikö laki sellaisen tulvantorjunta-altaan, jonka yhteyteen ei rakennettaisi voimalaitosta, mutta jota voitaisiin alapuolisessa vesistössä sijaitsevien voimalaitosten avulla hyödyntää myös voimatalouden tarpeisiin. Kysymykseen ei ole saatu yksiselitteistä vastausta ja tältä osin vallitseva oikeustila ei ole tyydyttävä. 3.4 Maankäyttö ja kaavoitus Itä-Lapin maakuntakaava sisältää Kemijärven kaupungin sekä Pelkosenniemen, Posion, Sallan ja Savukosken kuntien alueet. Voimassa olevan maakuntakaavan ympäristöministeriö on vahvistanut 26.10.2004 ja se on saanut lainvoiman 25.11.2004. Itä-Lapin maakuntakaavaa hyväksyttäessä jätettiin kaava Pelkosenniemen kunnan alueella vahvistamatta ns. Vuotoksen alueella ja alue merkittiin selvitysalueeksi. Kaavaselostuksen mukaan (5.24.29 selvitysalueet) "Selvitysmerkinnällä osoitetaan erityisiä poikkeustapauksia, milloin joko toteutukseen tai vaikutuksiin liittyvät epävarmuustekijät eivät ole mahdollistaneet alueidenkäyttöratkaisun tekemistä maakuntakaavaa laadittaessa." Kaavaselostuksen mukaan edelleen "Vuotoksen alue on merkitty selvitysalueeksi, vaikka korkein hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, joka estää säännöstelyaltaan rakentamisen. KHO ei päätöksessään ratkaissut alueen muuta käyttöä, mutta totesi alueen olevan luontoarvoiltaan monipuolinen ja arvokas erityyppisine järvineen, soineen ja harjuineen. Alueeseen kohdistuu ristiriitaisia käyttötavoitteita: maa- ja metsätalous, virkistys, suojelu. Alueen käytön osoittaminen vaatisi lisäselvityksiä, jotka viivyttäisivät maakuntakaavan etenemistä. Lisäksi Lapin liitto pyrkii käynnistämään valtakunnallisen selvityksen vesivoiman hyödyntämisestä. Merkintään on myös liitetty kaavamääräys: Alueen suojelullisen arvon perusteena olevat luonnonarvot tulee turvata niin kauan kuin alueen käyttö on ratkaisematta." Kuvassa 4 on ote Itä-Lapin maakuntakaavasta suunnittelualueella.

Kuva 4. Ote Itä-Lapin maakuntakaavasta. 17 (79)

18 (79) Itä-Lapin maakuntakaavan uudistamisesta tai päivittämisestä ei ole tehty päätöstä. Se on vuorossa laadittavana olevan Länsi-Lapin maakuntakaavan jälkeen ja päätös vireille tulosta tehtäneen vuoden 2013 alussa. Maankäyttö- ja rakennuslain 25 :n mukaan "Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta taikka useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamiseksi on tarpeen." Maakuntakaavan sisältövaatimukset on esitetty MKRL:n 28 :ssä. Ympäristöministeriö on antanut 1.7.2002 laajan oppaan maakuntakaavan tehtävästä, sisällöstä, sisältövaatimuksista, ajan tasalla pidosta ja esitystavasta. Tulvasuojelua tai energiataloutta varten mahdollisesti rakennettava allas edellyttää aina maakuntakaavan muutosta valittavasta vaihtoehdosta riippumatta. 4 Suunnittelualue 4.1 Yleiskuvaus Kemijoen vesistöalue ulottuu Perämereltä valtakunnan rajalle (kuva 5). Kemijoki onkin Suomen pisin joki ja sen pituus on Kitinen mukaan lukien 552 km. Se on lähes yhtä pitkä mitattuna muista itäisistä latvahaaroista. Sivujoista pisin on Ounasjoki (298 km). Kemijoen itäiset latvahaarat Kitinen, Luiro ja Ylä-Kemijoki yhtyvät Pelkosenniemellä. Niiden vesistöalueet käsittävät 43 % Kemijoen vesistöalueesta. Pelkosenniemen alapuolella Kemijoki muuttuu Kemijärveksi. Kemijärven luusuasta mitattuna on vesistöalueen pinta-ala jo 54 % koko vesistöalueesta. Kemijärven ja meren välillä yhtyy jokeen vesistön läntinen haara ja suurin sivujoki, Ounasjoki, jonka vesistöalueen pinta-ala käsittää 27 % Kemijoen koko vesistöalueesta. Kuva 5. Kemijoen vesistöalue

19 (79) Luiron ja Kitisen latvoille on rakennettu pinta-alaltaan läntisen Euroopan suurimmat tekoaltaat Lokka (v. 1967, pinta-ala 417 km 2 ) ja Porttipahta (v. 1971, pinta-ala 214 km 2 ). Lokan vedet juoksutetaan Vuotson kanavan (rakennettu v. 1981) kautta Porttipahtaan ja Kitiseen, joten Luirojokeen tulee pääosin vain Lokan alapuolisen valuma-alueen vesiä. Kemijärvi on koko vesistöalueen suurin luonnonjärvi. Järven pinta-ala on 230 km 2 ja rantaviivan pituus on 572 km. Valuma-alue järven luusuassa (27 424 km 2 ) on noin puolet koko Kemijoen vesistöalueen pinta-alasta. Suurin osa Kemijärveen tulevasta vedestä tulee Kemijoen kautta pohjoisesta, sillä Kemijoen valuma-alue muodostaa 79 % Kemijärven valuma-alueesta. Kemijärven alapuolinen 230 km pitkä Kemijoen pääuoma aina Perämereen asti on täysin porrastettu voimalaitoskäyttöön lukuun ottamatta Vanttaus- ja Valajaskosken laitosten väliä, johon on suunnitteilla Sierilän voimalaitos. Alajuoksun pituus Rovaniemeltä Perämereen on 120 km ja putous 74 m. Kemijoen pääuomaan on rakennettu yhteensä kahdeksan voimalaitosta. Vedenlaadun yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Kemijoki kuuluu luokkaan hyvä sekä Kemijärven ylä- että alapuolella. Myös useimmat Kemijoen sivujoet kuuluvat luokkaan hyvä, mutta erityisesti alaosalla osa sivujoista kuuluu luokkaan tyydyttävä. Kemijärven runkoosa kuuluu luokkaan tyydyttävä, mutta itäinen haara kuuluu luokkaan hyvä. Ekologisen luokittelun mukaan Ylä-Kemijoen tila on erinomainen. Kemijoki (Ylä-Kemijokea lukuun ottamatta) ja Kemijärvi on luokiteltu voimakkaasti muutetuiksi vesistöiksi. Kemijärven ekologinen tila on luokiteltu hyväksi ja myös Kemijoen tila on hyvä Rovaniemelle asti. Rovaniemen alapuolella Kemijoen ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi. Kemijokeen laskevista sivujoista on luokiteltu vain osa. Sivujokien ekologinen tila on Rovaniemen yläpuolella yleisesti hyvä tai erinomainen, mutta Rovaniemen alapuolella tyydyttävä (www.ymparisto.fi). 4.2 Rakennettu Kemijoki ja sen nykyinen varastotilavuus Kemijoen vesistö on tehokkaasti rakennettu ja se on valjastettu vesivoimantuotantoa varten erillislailla suojeltua Ounasjokea ja Ylä-Kemijokea lukuun ottamatta. Tällä hetkellä Kemijoen vesistössä on 21 voimalaitosta (kuva 6). Kemijoen keskimääräinen vuotuinen vesivoimatuotanto on noin 4,4 TWh. Kuva 6. Kemijoen vesistöalueen voimalaitokset.

20 (79) Koko Kemijoen säännöstelyjen yhteenlaskettu säännöstelytilavuus on noin 4 000 milj. m³. Säännöstelysysteemi on esitetty kuvassa 7. Mainittakoon, että Lokka ja Porttipahta latvaaltaina eivät voi osallistua säännöstelyyn täydellä kapasiteetillaan joka vuosi. Kuva 7. Kemijoen vesistöalueen nykyinen säännöstelysysteemi.

21 (79) 4.3 Historia Sähkön käyttö kotitalouksissa ja teollisuudessa on alkanut suhteellisen myöhään. Käyttö alkoi kyllä jo 1880-luvulla, mutta se yleistyi suhteellisen hitaasti vielä vuosisadan vaihteessa, jolloin suurin osa sähköstä tuotettiin valaistusta varten pienillä höyrykone- tai höyryturbiinikäyttöisillä tasavirtageneraattoreilla, kun taas teollisuus sai tarvitsemansa käyttövoiman vesiturbiineista tai höyrykoneista. Suomen ensimmäinen sähköä tuottava vesivoimalaitos valmistui Tampereelle, Tammerkoskeen, vuonna 1891. Laitoksen teho oli 240 kw. Pohjoisessakin päästiin vesivoimalla tuotettua sähköä käyttämään vuonna 1898, jolloin Oulujoen suuhun valmistui 6,5 kw tehoinen vesivoimalaitos. Suomen vesivoimalaitosten koneteho kaksinkertaistuikin vuosien 1919 ja 1930 välillä runsaasta sadasta megawatista 220 MW:iin, josta kolmannes saatiin vasta valmistuneesta Imatran vesivoimalaitoksesta (Voimaa koskesta Suomen vesivoimarakentamisen vaiheista). Kun teollisuustuotanto kasvoi nopeasti, kysynnän turvaamiseksi aloitettiin selvitystyöt jokien vesivoiman hyödyntämiseksi. Erityisen voimakkaasti kasvoi energiaa paljon tarvitseva paperija selluteollisuus ja samaan aikaan kasvoi sähkönkulutus myös yksityiskäytössä. Suunnitelmat energiantuotannon lisäämiseksi keskittyivät Pohjois-Suomen suuriin jokivesistöihin, joista merkittävimpiä koskivoimajokia olivat Oulujoki, Kemijoki ja Iijoki. 4.3.1 Kemijoen vanhat rakennussuunnitelmat Kemijoki Oy perustettiin vuonna 1954 Kemijoen vesistöalueen vesivoiman rakentajaksi ja vesivoimatuotannon toteuttajaksi. Vesivoiman rakentaminen Kemijoella koettiin tärkeäksi, koska Suomi oli menettänyt 1944 rauhanteon yhteydessä noin 30 % vesivoimastaan ja sähköä tarvittiin jälleenrakennustyön ja teollisen kehityksen edistämiseen. Kemijoen rakennussuunnitelmassa vuodelta 1953 oli esitetty rakennettavaksi Kemijoen pääuomaan 9 voimalaitosta, Ounasjokeen 14 voimalaitosta, Raudanjokeen 2 voimalaitosta, Jumiskojokeen yksi voimalaitos, Kitiseen 4 voimalaitosta ja Luiroon 2 voimalaitosta. Kemijoen vesistön säännöstelemiseksi oli kaavailtu 9 tekoallasta ja lisäksi ilmeisesti kaksi järviallasta, Olkkajärvi ja Kemijärvi. Tekoaltaiden bruttotilavuudeksi oli arvioitu 7 000 milj. m³ ja järvialtaiden 1 560 milj. m³, yhteensä 8 560 milj. m³. Vastaaviksi nettotilavuuksiksi (varastoitavissa oleva vuosivaluma) oli arvioitu 3 760 ja 1 470 milj. m³ eli yhteensä 5 230 milj. m³. Jo tuolloin suunnitelmassa oli esitetty mm. Sierilän voimalaitos, vuosienergialtaan 120 GWh. Koko Kemijoen voimantuotannon määräksi oli arvioitu 5 158 GWh. Vuonna 1960 laaditun selvityksen mukaan Kemijoen vesistön säännöstelyä varten tarvittaisiin Kemijärven yläpuolella tekoaltaat Lokkaan ja Porttipahtaan (900 milj. m³), Pelkosenniemelle (2 100 milj. m³) ja lisäksi säännösteltäisiin Suolijärviä (200 milj. m³) ja Kemijärveä (1 100 milj. m³). Lisäksi tarvittaisiin Ounasjoelle Sirkan (1 200 milj. m³) ja Meltauksen (350 milj. m³) altaat sekä Raudanjoelle Mukkalan allas (250 milj. m³). Allastilavuus olisi 38 % säännöstelyasteella 6 100 milj. m³. Vuoteen 1972 mennessä oli toteutettu Kemijärven ja Olkkajärven säännöstelyt ja rakennettu Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat. Kun vesihallitus perustettiin vuonna 1970, siirrettiin vesivoimatoimikunnan tehtävät sille. Keskeneräisistä säännöstelyhankkeista oli tuolloin pisimmällä Kemihaaran altaan suunnittelu, jota vesihallitus ryhtyi jatkamaan vuoden 1972 alussa. Suunnittelutyötä johtamaan perustettiin Kemihaaran altaan suunnittelutoimikunta, jossa vesihallituksen lisäksi oli edustettuna Kemijoki Oy.

22 (79) Suunnittelutyötä seuraamaan perustettiin neuvottelukunta, jossa oli 20 Kemihaaran altaan vaikutusalueella toimivaa yhteisöä. Kokouksissa käsiteltiin tehtyjä osaselvityksiä ja niihin perustuvia yleissuunnitelmaluonnoksia. Vuonna 1974 julkaistiin vesihallituksen julkaisusarjassa "Vuotoksen altaan yleissuunnitelma", jossa vertailtiin Kemihaaran ja Vuotoksen altaan yleissuunnitelmia ja esitettiin suunnittelutoimikunnan suositus allashankkeen toteuttamisesta. Kemihaaran altaan (1974) säännöstelyn alaraja on +156,50 ja yläraja 163,0. Altaan nettotilavuus on 1 245 milj. m³ ja pinta-ala ylärajalla 326 km². Alarajalla pinta-ala on 89,1 km² ja tilavuus 141 milj. m³. Vuotoksen altaan (1974) säännöstelyn alaraja on +156,50 ja yläraja 166,0. Altaan nettotilavuus on 1 020 milj. m³ ja pinta-ala ylärajalla 221 km². Alarajalla pinta-ala on 30,1 km² ja tilavuus 64 milj. m³. Kemihaaran allas (kuva 8) käsittää Vuotoksen alueen lisäksi suunnilleen samansuuruisen alueen Luiron alajuoksulla. Koska padotustaso on Kemihaaran allasvaihtoehdossa 3 m alempana kuin Vuotoksen allasvaihtoehdossa, on Kemihaaran altaan vaikutus asutukseen Pahkakummussa ja Ylä-Kemijoen varrella pienempi kuin Vuotoksen altaalla. Sen sijaan Luirojoen varrella oleva Luiron kylä jää kokonaisuudessaan allasalueelle. Kemihaaran altaan patolinja seuraa länsipuolella Vuotoksen patolinjaa Kemijoen yli ja sen pohjoispuolelle, mistä se jatkuu pohjoisluoteeseen ylittäen Luiron kaksi kilometriä Luirojoen suusta Mantekosken yläpuolella. Patolinja päättyy Tuormusjärven itäpuolelle.