YMPÄRISTÖKESKUS Petikonmäen-Hermaskärinkallion luontoselvitys
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus Pakkalankuja 5, 01500 Vantaa Tekijä: Jarmo Honkanen
1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Työn tavoitteet... 4 3 Petikonmäen-Hermaskärinkallion luontoalueet... 4 3.1 Kalliot... 5 3.2 Kangasmaat... 5 3.3 Lehdot... 9 3.4 Suot... 9 3.5 Purot... 10 3.6 Tienvarren muuttuneet alueet... 11 3.7 Niityt... 11 3.8 Luontotyyppien uhanalaisuus... 11 4 Lajistoa... 12 5 Maaston kuluminen ja roskaantuminen... 13 6 Kaavatilanne... 13 7 Toimenpide-ehdotuksia... 14 8 Lähteet... 14 Liitteet Liite 1. Aluekuvaukset... 15 Liite 2. Luonnonhoidon toimenpiteet kuviolla 13... 27 Liite 3. Putkilokasvit... 28 Liite 4. Kaavakartta... 31
2
3 1 Johdanto Petikonmäki-Hermaskärinkallio on eteläisin kolkka laajasta metsäisestä alueesta, jossa ekologiset yhteydet ovat kutakuinkin säilyneet ja joka yltää Nuuksion kansallispuistosta Vestran metsien kautta syvälle Vantaan kaupunkiin Kehä III:n liepeille. Vantaan vuonna 2007 hyväksytyssä yleiskaavassa yli 55 hehtaarin laajuinen Petikonmäki-Hermaskärinkallio on merkitty luonnonsuojelualueeksi (SL). Alueen metsäluonto on pysynyt länsiosan metsäsaarekkeita lukuun ottamatta melko luonnontilaisen kaltaisena. Puuston ikärakenne ja tiheys vaihtelevat suuresti. Paikka paikoin lahopuukeskittymät ja metsänpohjalla makaavat pitkälle lahonneet sammalpeitteiset järeät rungot lisäävät luonnontilaisuuden tuntua. Hakkuiden selvimmät jäljet häviävät pitkälle maatuneiden ja jo sammaloituneiden kantojen sulautuessa lopullisesti metsämaahan. Petikonmäki-Hermaskärinkallio muodostaa yhdessä viereisen Kakolanmäen kanssa selvähkön kokonaisuuden, jossa peruskallio yltää näkyviin laajojen savikkojen keskellä. Kalliohuippujen ympärillä maaperä on enimmäkseen moreenia, mutta myös lajittuneita maalajeja löytyy. Suuret korkeuserot suhteellisen pienellä alueella luovat monenlaisia elinympäristöjä. Matka kuivalta ja paahteiselta kallion huipulta kangasmaiden halki vetiselle suolle tai lehdon hämärään saattaa olla lyhimmillään vain kymmeniä metrejä. Häivähdys luonnontilaisen metsän ilmapiiristä on säilynyt, mutta ihmisen vaikutus näkyy monin paikoin. Suuri osa alueen suoalasta on ojitettu, mutta ojalinjat ovat häviämässä, paikoin kokonaan hävinneet, ja soistuminen on alkanut uudelleen siellä, missä suo aikaisemminkin oli. Metsäalueen lähiympäristössä on rakennettua aluetta ja teitä, joten liikenteen humina yltää metsän keskiosiin asti, vaikka siellä luonnon äänet ovatkin äänimaisemassa vallitsevat. Maaston kuluminen ja erityisesti roskaantuminen on paikoin hyvin näkyvää. Kuva 1. Petikonmäki-Hermaskärinkallio on rakennetun alueen kupeessa, suurten teiden kulmauksessa Vantaan lounaisosassa.
4 2 Työn tavoitteet Petikonmäki-Hermaskärinkallio on Vantaan yleiskaavan luonnonsuojelualuetta, jolle haetaan virallista suojelupäätöstä. Tämän työn tarkoituksena on ollut kartoittaa alueen luontotyyppejä ja kasvilajistoa sekä tehdä lyhyt katsaus alueen luonnosta. Kasvilajiston kartoituksessa on keskitytty metsien, soiden ja kallioiden kasveihin, tienvarret on katsottu vain päällisin puolin. Liitteen 3 lajilistassa pelkästään tienvarsilta ja metsän pellonpuoleisilta reunoilta löytyneet lajit on merkitty erikseen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät pienehkötkin alueet, kuten suot ja lehdot, on rajattu omiksi alueikseen. Muutoin on pyritty mahdollisimman laajoihin rajauksiin. Sivun 15 karttaan on merkitty erikseen ne alueet, joiden nykyinen puusto on ollut hakkuutoimien kohteena ja joissa metsä vaikuttaa sitä myöten toistaiseksi selvästi käsitellyltä metsältä. Jokaisesta rajatusta alueesta on lyhyt kuvaus liitteessä 1. 3 Petikonmäen-Hermaskärinkallion luontoalueet kallio kangasmaa lehto suo, soistuma muokattu alue niitty puro, lähde luonnonsuojelualueen rajaus Kuva 2. Luontoalueet.
5 3.1 Kalliot Kallioiden kasvillisuus vaikuttaa enimmäkseen hyvin luonnonmukaiselta. Kallioiden vanhat männyt ovat monesti jo kilpikaarnaisia, eikä kantoja näy merkkeinä hakkuista. Alueen kalliot ovat pinnanmuodoiltaan rikkonaisia, joten laajoja yhtenäisiä kasvillisuusalueita ei ole. Jäkälän ja sammalen peittämien avokallioiden ja painanteiden mustikkavarvikkojen lomassa on pieniä kallioketoja sekä puolukka- ja kanervakasvustoja. Hermaskärinkallion korkein kohta on 63 metriä merenpinnan yläpuolella. Huipulta avautuu hieno näköala yli pohjoisen ja lounaan suunnan peltoaukeiden. Korkean kallion länsireuna putoaa alas komeana kiviseinänä. Pienempiä kalliojyrkänteitä löytyy myös etelämpää Petikonmäen kallioiden puolelta. Kalliohuipuilla ja etenkin länteen viettävillä aurinkoisilla kalliorinteillä ja -hyllyillä on pienialaisia ketoja. Petikonmäen-Hermaskärinkallion vähälajisten ketojen valtalaji on ahosuolaheinä. Lähes jokaiselta pikkukedolta löytää helposti myös metsälauhaa, mäkitervakkoa ja isomaksaruohoa. Muita ketokasveja, kuten kalliokieloja, hopeahanhikkeja, huopakeltanoita ja kissankelloja, on vain satunnaisesti yhdellä tai muutamalla ketoalueella. 3.2 Kangasmaat Suurin osa alueesta on rehevää tuoreen tai lehtomaisen kankaan metsään. Kallioalueiden ympäristöt ja ylärinteet ovat enimmäkseen mustikkatyypin tuoretta kangasta. Rinteiden alaosassa kasvillisuustyyppi muuttuu lehtomaiseksi kankaaksi, ja mustikan varpujen sekaan ilmestyy yleisesti käenkaalia, valkovuokkoa sekä muita ruohoja. Puustoltaan kangasmaat ovat hyvin samankaltaisia. Kuusi on yleensä valtapuu tai merkittävä sekapuuston laji. Lehtomaisen kankaan puolella lehtipuustoa on yleensä enemmän ja tuoreella kankaalla on, osin hakkuiden jäljiltä, mäntyvaltaisia alueita. Puut ovat järeitä, parhaimmillaan runkojen rinnankorkeusläpimitta on yli puoli metriä. Kuva 3. Kallion kilpikaarnamäntyjä.
6 Kuva 4. Paahteisen kalliorinteen jäkälä- ja sammalkasvustoa sekä ahosuolaheinävaltaista ketokasvillisuutta. Kuva 5. Maapuita korkean rinteen yläosan tuoreella kankaalla.
7 Kuva 6. Korkean rinteen alaosan lehtomaista kangasta. Kuva 7. Rehevää harmaaleppä- ja tuomivaltaista lehtoa.
8 Kuva 8. Kivisen paikan kasvillisuus on huomattavasti rehevämpää kuin ympäröivällä kangasmaalla. Kuva 9. Vanhat ojat ovat umpeutuneet ja soistuminen alkanut uudelleen mustikkakorvessa.
9 Merkittävä osa kangasmaiden alueesta on puustoltaan suhteellisen luonnontilaisen kaltaista; metsänhoidon merkit näkyvät selvinä metsäsaarekkeissa sekä paikoin yhtenäisen metsäalueen länsireunassa ja kallioalueiden ympäristössä Petikonmäen puolella. Metsämaisema muuttuu kaiken aikaa, joka tekee Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueen metsästä mielenkiintoisen kokonaisuuden. 3.3 Lehdot Lähes kaikki Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueen lehdot on raivattu aikaa sitten pelloiksi. Lehtorippeitä löytyy alarinteiltä varsinkin yhtenäisen metsäalueen eteläreunasta sekä länsiosan metsäsaarekkeiden reunamilta. Vaikka lehtoala on vähäinen, monipuolistaa se merkittävästi kasvilajistoa. Parhaimmilla lehtoaloilla kasvaa paljon vaativia lehtokasveja, kuten mustakonnanmarjaa, huopaohdaketta, vuohenputkea, lehtokuusamaa ja jänönkaalia. Edustavin lehtoalue löytyy Petikonmäen eteläreunasta, jossa jyrkän rinteen alaosa on erittäin rehevän kasvillisuuden peitossa. Valtapuuston harmaaleppien alla on tiheä ja ryteikköinen pensaskerros, jossa on muun muassa tuomia, koiranheisiä ja lehtokuusamia. Kasvillisuus on niin tiheää, että kuusi ei näyttäisi pystyvän leviämään merkittävälle osalle lehtoalaa. Lehdon lounaisessa reunassa on pieni lähde. Osa lehtoalueesta on jätetty luonnonsuojelualueen ulkopuolelle ja on varattu asemakaavassa teollisuustoiminnan ja kaupan alueeksi. Lehtokasvillisuuslaikkuja löytyy varsinaisten lehtojen ulkopuoleltakin. Ohuen maannoskerroksen peittävillä kallioisilla aloilla ja niiden lohkareisilla reunamilla on paikoin erittäin rehevä lehtoruohojen hallitsema kasvillisuus. Petikonmäen puolella erottuu kasvillisuutensa puolesta etenkin kolme lehtokalliota. Niiden tavallisia kasveja ovat sinivuokko, lehtoarho ja nurmitädyke. Muita lajeja ovat muun muassa haisukurjenpolvi ja keltamo. 3.4 Suot Kallioiden ja mäkien välisissä laaksopainanteissa on kolme erillistä suoaluetta. Niistä kaksi laajinta on aikoinaan ojitettu. Suot ovat valtaosin korpia, lähinnä mustikkakorpia ja ruoho-mustikkakorpia, sekä niiden ja nevan yhdistelmätyyppejä. Rehevimmillään suotyyppi on lehtokorpea, jota löytyy Hermaskärinkallion ja Petikonmäen välisen laakson itäisestä puoliskosta sekä pohjoisen suoalueen koilliskulmauksesta. Varsinkin eteläisempi ja laajempi lehtokorpialue suurine tervaleppineen herättää huomion. Hermaskärinkallion koillispuolella on pieni vetinen avosuo, joka on lähinnä ruohoista saranevaa. Sen reunaan kaivettu oja umpeutunut ja peittynyt kokonaan kasvillisuuden alle. Vanhat ojalinjat ovat häviämässä maisemasta, ja suurin osa pohjoisemman suon ojitetusta ja turvekankaaksi kuivuneesta korpialasta on alkanut soistua uudelleen. Ojien paikan erottaa yhtenäisestä rahkasammalkasvustosta, joka halkoo maisemaa viivasuorina linjoina. Eteläisemmän ojitusalueen länsipuoliskon korpi on ollut viettävällä maalla, eikä merkkejä nykyisen turvekankaan uudelleen soistumisesta ole näkyvissä. Hermaskärinkallion ja sen itäpuolella olevan kallion välisen laakson pohjalla on kaksi selvästi erottuvaa soistuvan kangasmaan kohtaa. Soistumat erottuvat selvästi maisemassa laajoine rahkasammalkasvustoineen ja ympäristön kangasmaista selvästi poikkeavine kenttäkerroksen kasvillisuuksineen, jossa on erityisen paljon saniaisia.
10 3.5 Purot Alueella on ollut alun alkaen puroja vähän. Soiden ojitusten yhteydessä myös pienet laskupurot on perattu, joten keväiset sulamisvedet virtaavat nopeasti pois ja uomat ovat siten suurimman osan vuotta kuivillaan. Parhaiten vettä riittää pohjoisosan pieneltä nevalta pohjoiseen virtaavaan puroon. Sekin on perattu, mutta luonnontilaan palautunut suo pidättää tulvavesiä, jolloin myös lähes tasamaalla virtaavaan puroon riittää vettä pitempään. Keskilaakson korpialueet ovat viettävällä maalla, joten siellä peratut purouomat kuivuvat nopeasti. Suurin osa Petikonmäen-Hermaskärinkallion virtavesistä on laaksonpohjien pienialaisilta korpisoilta lähteviä pikkunoroja. Niissä riittää virtausta vain lumien sulamisen aikaan ja erityisen rankkojen sateiden jälkeen. Eteläreunan ryteikköisessä tuomilehdossa on lähteinen alue, jossa vesi virtaa kohti etelää. Lähteen ja siinä lähtevän pikkunoron varrella kasvaa monia tyypillisiä märän paikan kasveja, kuten mesiangervo, rentukka ja punakoiso. Kuva 10. Nevalaikun vehkakasvustoa.
11 Kuva 11. Ryteikköisen lehdon ympäröimän lähteen reunamilla kasvavat vehkat, mesiangervot, rentukat ja punakoisot. 3.6 Tienvarren muuttuneet alueet Pyymosantien eteläpuolella maastoon on kaivettu kuoppia, joista suurimmat ovat veden täyttämiä lammikoita. Tien reunassa on myös metsittyvää niittyä ja täytemaa-alue. Nykyinen tiheä puusto on pääosin melko luonnontilaisen kaltaista. Länsireunassa traktoriura halkoo aluetta, jossa on sekä metsittyvää niittyä sekä kovaksi painautunutta, lähinnä entistä pihapiiriä muistuttavaa alaa. 3.7 Niityt Luonnonsuojelualueen rajaukseen kuuluu pieni osa laajahkosta niittyalueesta, joka on kasvillisuudeltaan enimmäkseen tuoretta niittyä. Avoin niitty tuo maisemaan arvokkaan lisän. Metsittynyt niittyalue Tiilipojanlenkin kupeessa kuuluu asemakaavan liike-, teollisuus- ja varastorakentamisen alueeseen. 3.8 Luontotyyppien uhanalaisuus Suuri osa Petikonmäen-Hermaskärinkallion kangasmaiden sekametsän alueesta on EU:n Natura 2000 -oppaan mukaista boreaalista luonnonmetsää, joka on unionin erityisen tärkeänä pitämä luontotyyppi. Valtapuusto on lähes sata vuotta vanhaa, ja sen alapuolinen puusto on jatkuvakorkeuksinen alikasvoksesta valtapuustoon asti. Puuston kerroksellisuus ja vaihteleva tiheys, vanhat rauduskoivut ja raidat sekä paikoittain runsas lahopuusto tekevät metsästä merkittävästi erilaisen kuin eteläsuomalainen metsä keskimäärin. Metsän rakenteen ohella etenkin monipuolinen kääpälajisto nostaa alueen edustavuuden boreaalisena luonnonmetsänä vähintäänkin merkittäväksi.
12 Luontotyypit on jaettu seuraaviin ryhmiin sen mukaan, miten todennäköistä kunkin luontotyypin säilyminen on: CR = äärimmäisen uhanalainen, ER = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut, NT = silmälläpidettävä, LC = säilyvä. Suomen luontotyyppien uhanalaisuutta on arvioitu vuonna 2008 ilmestyneessä kaksiosaisessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuus -oppaassa (Raunio ym. toim. 2008). Ainakin pienialaisesti Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueelta löytyy useita uhanalaisia luontotyyppejä. Ojittamattomat korvet ovat vähentyneet eteläisessä Suomessa yli 70 prosenttia reilussa 50 vuodessa, ja kaikki korpityypit ovatkin nykyisin Etelä-Suomessa uhanalaisia. Kaikki rehevät korvet ovat Etelä- Suomessa erittäin uhanalaisia (EN). Petikonmäen-Hermaskärinkallionkin rehevät korvet on ojitettu, mutta ojitus ei ole niitä kokonaan tuhonnut. Esimerkiksi pieniä lehtokorven rippeitä on säilynyt. Petikonmäen-Hermaskärinkallion muut korpityypit ovat vähintään vaarantuneita luontotyyppejä Etelä- Suomessa. Lehdot on keskimäärin vaarantunut (VU) luontotyyppi Etelä-Suomessa. Petikonmäen-Hermaskärinkallion pienet lehtoalat ovat enimmäkseen tuoretta keskiravinteista lehtoa, joka on vaarantunut (VU), ja kosteaa keskiravinteista lehtoa, joka on silmälläpidettävä (NT) luontotyyppi. Lehtomaisen kankaan sekametsä luokitellaan vanhaksi, kun puuston ikä on 104 vuotta. Petikonmäen- Hermaskärinkallion lehtomainen kangas on siten vanhimmillaankin vielä niukasti keski-ikäistä metsää, joka on luontotyyppinä silmälläpidettävä (NT) Etelä-Suomessa. Lehtomaisen kankaan tavoin Petikonmäen-Hermaskärinkallion luonnontilaisen kaltaiset mäntyvaltaiset ja sekapuustoiset tuoreet kankaat ovat keski-iässä ja luontotyyppeinä Etelä-Suomessa silmälläpidettäviä (NT). Kalliometsät on luokiteltu säilyväksi (LC) luontotyypiksi Etelä-Suomessa. Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueen pikku kallioketoalat sisältyvät kalliometsän luontotyypin määritelmään, eikä alueella täten ole perinnebiotooppeihin luettavaa karua kallioketoa, joka on erittäin uhanalainen luontotyyppi. 4 Lajistoa Vantaan kääpätutkimuksessa (Savola & Wikholm 2005) Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueen kääväkäslajisto todettiin monine vanhojen metsien vaateliaine lajeineen erittäin hyväksi ja merkittäväksi. Vaateliaita, harvinaisia, silmälläpidettäviä ja uhanalaisia oli löydetyistä 87 lajista peräti 31. Niistä vanhan metsän ilmentäjälajeja ovat muun muassa punahäivekääpä, aarnikääpä ja rusokantokääpä. Arvokkaan lahottajasienilajiston perusteella voi päätellä, että metsässä menestyy muitakin luonnontilaista tai sen kaltaista elinympäristöä tarvitsevia lajeja, jotka ovat hävinneet tai suuresti harvinaistuneet käsitellyistä metsistä. Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueen eläimistöä ei ole tutkittu kattavasti. Linnusto on kuitenkin monipuolinen, ja alueelta löytyy muun muassa kaksi varpushaukan reviiriä. Metsäinen alue on riittävän suuri, jotta myös pyy pystyy kasvattamaan siellä poikueensa. Runsas lahopuun määrä luo hyvät elinolosuhteet tikoille sekä tiaisten ja kirjosiepon kaltaisille kolopesijöille. Pesimälinnustoon kuuluvat lisäksi muun muassa laulurastas, sirittäjä ja mustapääkerttu. Isoista eläimistä alueella liikuskelee ainakin hirvi, valkohäntäpeura, metsäkauris ja mäyrä, jonka pesäluolasto löytyy metsäalueen keskeltä.
13 Kasvilajistossa ei ole suurharvinaisuuksia, mutta monipuolisten elinympäristöjen ansiosta Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueelta löytyy paljon kasvilajeja. Lehtoleinikki on alueelta löytynyt Uudenmaan eliömaakunnassa harvinainen kasvi. Se kasvaa pienellä kostean lehdon alalla metsäalueen reunamilla yhdessä kevätleinikkien, kevätlehtoleinikkien ja muiden ruohojen kanssa. Vantaalla harvinaisista kasveista Hermaskärinkallion ympäristön soilla kasvaa kämmeköihin kuuluvia harajuuria (Corallorhiza trifida). Pyymosantien lähistön suon reunassa alueen pohjoisosassa kasvoi pienellä alueella lähes sata harajuuriyksilöä. Toinen harajuuren kasvupaikka löytyy lehtokorpialueen reunasta itä-länsisuuntaisen laakson itäosasta. 5 Maaston kuluminen ja roskaantuminen Metsäalueelle on kulunut tiheähkö polkuverkosto ja reunakallioiden kasvillisuus on paikoin tallaantunut. Metsänhoidon jäljiltä pehmeään maahan on painautunut paikoin syvät metsäkoneen jäljet, jotka erottuvat maastossa vielä selvästi. Moni paikka Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueella on pahoin roskaantunut. Varsinkin metsän länsireunan tien ympäristössä on paljon erilaista roskaa: autonromu, auton osia ja renkaita, rakennusjätettä, maalipurkkeja ja paljon muuta. Suuri osa roskista on lojunut maastossa vuosikausia, mutta metsään on tuotu pieniä määriä rakennusjätettä aivan viime aikoinakin. Lähes kaikkialta metsästä löytyy myös retkeilijöiden jälkeensä jättämiä muovipakkauksia sekä juomapulloja ja -tölkkejä. 6 Kaavatilanne Petikonmäen-Hermaskärinkallion alue on lähes kokonaisuudessaan merkitty Vantaan yleiskaavassa luonnonsuojelualueeksi (SL). Tiilipojanlenkkiin rajautuva alue on vuonna 2008 hyväksytyssä asemakaavassa merkitty liike- ja toimistorakennusten (K) sekä ja teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (TKL). Asemakaavan tilanne on merkitty sivun 14 karttaan (kuva 13). Kuva 12. Noin puolet rehevästä lehtoalueesta sekä pieni lähde jäävät punaisella viivalla merkityn luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. Pisteviivoituksella on merkitty alueita, joiden nykyiseen puustoon on tehty metsänhoidollisia hakkuita. niitty kallio tuore kangas lehtomainen kangas lehto tienvarren muokattua alaa lähde luonnonsuojelualueen rajaus
14 Kuva 13. Petikonmäen eteläosan asemakaavaa. 7 Toimenpide-ehdotuksia Pähkinäpensaittensa ansiosta arvokkaaksi kasvillisuusalaksi rajattu itäosan lehtomainen rinne on vesoittunut niin, että pähkinäpensaat ovat jäämässä tai jo jääneet tiheän pihlaja-rauduskoivukasvuston alle. Pähkinäpensaille kannattaa raivata lisää kasvutilaa muuta puustoa harventamalla. Pähkinäpensasrinne rajautuu teollisuusalueeseen, joten sijaintinsakin puolesta se on hyvä hoitokohde, vaikka muu metsäalue saakin olla metsänhoidon ulkopuolella. Käytännössä kaikki reunametsät pitäisi siivota sinne viedyistä roskista. Sekalaista muovi- ja metallijätettä on paikoin niin paljon, että roskamäärä heikentää huomattavasti alueen arvoa luonnonsuojelu- ja virkistysalueena. Pahiten roskaantuneet kohdat ovat metsäalueen länsipuolella kulkevan tien ympäristössä ja Pyymosantiehen rajautuvan kallion reuna-alueilla. 8 Lähteet Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura 2000 -luontotyyppiopas. 2. korjattu painos - Ympäristöopas 46. luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 1 194. Raunio, A. & Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 1, Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus. 1 264. Raunio, A. & Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 2, Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus. 1 572. Savola, K. & Wikholm, M. 2005: Vantaan kääpätutkimus 2003/2004, ympäristökeskus, Vantaan kaupunki. 1 248 s.
15 Liite 1. Liite 1. Aluekuvaukset 2 1 6 21 19 22 20b 20c 18 3 4 5 7 8 9 10 11 10a 12 13 20a 17 15 49 29 23 16 24 14 kallio/kallioketo 30 28 25 tuore kangas lehtomainen kangas 48 32 31 33 34 35 27 26 lehto soistunut lehtomainen kangas avosuo 36 37 38 nevakorpi ruoho-mustikkakorpi/ lehtokorpi turvekangas 44 45 47 46 43 41 42 purovarsi/lähde muokattua alaa pohjakartta-aineisto niitty (c) Vantaan kaupunki Petikonmäen-Hermaskärinkallion kuviorajat. Luonnonsuojelualueen rajaus on merkitty punaisella viivalla. 40 39
Liite 1. 16 1 Pyymosantienvierus Pyymosantiehen rajoittuva alue on sekalaista alaa. Tienvarteen on tehty useita kaivantoja. Kuopat ja niiden viereiset maakasat ovat enimmäkseen lehtokasvillisuuden peitossa. Suurimmat kaivannot ovat täyttyneet vedellä. Tien vieressä on metsittyvää niittyalaa. Sen viereen on ajettu täytemaata. Valtapuusto on nuorehkoa rauduskoivua, jossa suurin osa puista on rungonläpimitaltaan noin 20 senttimetriä. Aluspuuston pihlajia on paljon. Koivujen joukossa on yksittäisiä vanhoja raitoja, joista osa jo kuolleita. Enimmäkseen ohuita maapuita on paikka paikoin. Vanhat kannot erottuvat vielä metsänpohjalta. 2 Tuore kangas Korkean kallioharjanteen ympärillä on maastonmuodoiltaan vaihteleva järeäpuustoinen tuoreen kankaan alue, jossa kuusi-koivusekametsässä kasvaa yksittäisiä järeitä mäntyjä ja muutamia haapoja. Aluspuusto ja pensaskerros puuttuvat suurilta aloilta lähes kokonaan. Metsänkuva vaihtuu nopeasti, kun tiheikön jälkeen edessä avautuu valoisa metsä, jossa katse kantaa kauas. Erityisesti jyrkässä länsirinteessä on vaikuttavan näköistä metsää. Samaisen rinteen alaosassa on paikoin kapealti lehtomaista kangasta. Lahopuusto puuttuu laajoilta alueilta lähes kokonaan. Yksittäisiä järeitä kuusia on kuivunut pystyyn varsinkin alueen pohjoisosassa, josta löytyy myös pieni ryhmä pystyyn kuolleita suuria kuusia. Maapuustoa on niin ikään vain paikoitellen. Osa rungoista on pitkälle lahonneita ja sammalpeitteisiä, osa taas tuoreehkoja tuulenkaatoja. Lähes kaikki lahopuu on toistaiseksi kuusia. Vanhat kannot ovat sammaloituneet ja sulautumassa metsänpohjaan. 3 Lehtomainen kangas Suurten kallioiden välisen loivarinteisen laakson pohjalla kasvillisuus on selvästi rehevämpää kuin ylempänä rinteessä. Mustikan varpujen seurassa kasvaa yleisesti valkovuokkoa, käenkaalia, saniaisia ja muita ruohoja. Valtapuuston kuuset ovat erittäin järeitä, ja puiden rinnankorkeusläpimitta on parhaimmillaan yli puoli metriä. Lehtipuustoa on selvästi enemmän kuin ylempänä rinteessä tuoreen kankaan puolella. Suurten koivujen ja haapojen lisäksi paikoin on vanhoja raitoja. Lahopuuston määrä vaihtelee suuresti. Tiheän puuston alueella on kuollut pystyyn paljon aluspuuston kuusia, järeitä pystyyn kuolleita kuusia on alueella vain yksittäin. Kuolleen pystypuuston tavoin maapuiden määrä vaihtelee. Lahoja harmaaleppiä ja muita lehtipuita on paikoin hyvin paljon alueen pohjois- ja itäreunalla. Järeistä maapuista osa on pitkälle maatunut. Metsänpohjalla erottuu vielä erittäin järeitä sammaloituneita kantoja merkkinä menneen ajan hakkuista. 4 Puronoron soistuma Ojitetun korpialueen eteläpuolella on kapea juotti, jonka pohjalla on pieni noro, jossa virtaa vettä ainakin lumen sulamisen aikaan. Pohjoisosastaan kapeana ja jyrkkäreunaisena alkavan ja etelään mentäessä reunoiltaan loivenevan ja levenevän juotin pohjalla on rahkasammalkasvustoja. Alueen pohjoispäässä on järeitä kuusia, eteläosassa puusto on tiheämpää ja nuorempaa. Kasvillisuudeltaan selvästi ympäristöstään erottuvassa juotissa on paljon saniaisia, ja etenkin korpi-imarre kasvaa runsaana. Muita lajeja ovat hiirenporras, metsäalvejuuri, isoalvejuuri ja metsäimarre. Juotin märimmät paikat ovat ruoho-mustikkakorpea ja lehtomaisen kankaan soistumaa. Lahopuuta on varsinkin alueen eteläosassa. Suurin osa lahopuusta on harmaaleppää, mutta myös muita lehtipuita on joukossa.
17 Liite 1. 5 Ojitettu korpi Märkänä säilyneen avosuon ja sitä reunustavan nevakorpialueen ympärillä on laaja kuusivaltainen ojitettu korpialue. Entinen suo on muuttunut paikoin turvekankaaksi. Ojat ovat hiljalleen kasvamassa umpeen, ja etenkin suon lounaisosassa soistuminen on alkanut uudelleen. On todennäköistä, että suurimmaksi osaksi ruoho-mustikkakorpea ollut suoalue palautuu pikku hiljaa entiselleen. Suon pohjoisosan avosuohon rajautuvalla alueella kasvaa paljon harajuuria (Corallorhiza trifida). Korpialueen puuston tiheys ja lahopuun määrä vaihtelevat huomattavasti. Valtapuuston järeiden kuusten alla on paikoin tiheä aluspuusto, paikoin aluspuusto puuttuu lähes kokonaan varsinkin suon lounaisosassa. Myös lahopuuston määrä vaihtelee. Suon pohjoisosassa on paljon tuulenkaatoja, kun taas muualla on vain yksittäisiä lahopuita. 6 Puronvarsi Pieneltä suoalueelta virtaava etelä-pohjoisuuntaista purouomaa on perattu ja suoristettu. Puron ja purovarren kasvillisuus erottuu selvästi muusta ympäristöstä. Purouomassa on paljon pikkuvesitähtiä, rentukoita ja järvikortteita. Uoman reunamilla kasvaa muun muassa metsäalvejuuria ja suuria hiirenporrassaniaisia. Puron poikki on kaatunut puita, osa rungoista makaa kokonaan uomassa. Sammalpeitteiset lahopuut ja lyhyen matkaa mutkitteleva uoma tekevät puro-osuudesta luonnontilaisen kaltaisen Pyymosantien eteläpuolella. 7 Nevakorpi Vetisen avosuon ja kuivahtaneen korpialueen väliin jää kasvistoltaan selvästi erottuva vyöhyke, jossa pienet nevalaikut ja hieskoivuvaltaiset alat vuorottelevat. Nevakorpialue on pysynyt märkänä. Alan puustoa on ainakin paikoitellen hakattu ja nuoren koivikon katveessa erottuu vielä joitakin vanhoja kantoja. Suon itäosassa pienen avosuon pohjoispuolella kasvaa paljon harajuuria. 8 Ruohoinen saraneva Hermaskärinkallion koillispuolella avautuu pieni ja vetinen avosuo. Lähinnä ruohoista saranevaa olevan luhtaisen suon valtalajeja ovat pullosara, järvikorte, raate, terttualpi ja kurjenjalka. Suolla kasvaa yksittäisiä kiilto- ja harmaapajuja. Suolla liikkuu paljon sammakoita. Avosuota reunustaa kapea hieskoivujen hallitsema nevakorpivyöhyke. Avosuon pohjoisreunaan on luultavasti yritetty kaivaa oja. Se ei ole kuitenkaan onnistunut kuivattamaan suota, joka vaikuttaa täysin luonnontilaiselta. Ojalinjan voi aavistaa olleen suon pohjoisreunassa. Kasvillisuuden peitossa oleva alue on upottavaa, eikä sen yli pääse kävelemään. 9 Lehtokorpijuotti Suoalueen koilliskulmauksessa on vanhasta ojituksesta huolimatta säilynyt märkä suojuotti maaston alimmassa kohdassa. Ojalinja on lähes umpeutunut. Kapean suojuotin kasvillisuus on rehevää, ja alue on lähinnä lehtokorpea ja ruoho-mustikkakorpea.. Valtapuuston järeiden kuusien alla on aluspuuston ja pensaskerroksen harmaaleppiä ja tuomia. Kenttäkerroksen näkyvimmät kasvit ovat suuret hiirenportaat, mutta niiden lisäksi muutkin ruohot, kuten rönsyleinikit, rentukat, ojaleinikit ja mesiangervot kasvavat runsaina. Lahopuuta on paljon. Suurten kuusimaapuiden lisäksi maassa on paljon harmaaleppien runkoja.
Liite 1. 18 10 Tuore kangas Laajalla tuoreella kankaalla vaihtelevat kuusi- ja mäntyvaltaiset alueet. Kallioisten kumpareiden ohuella maannoksella valtapuuna on mänty. Myös alueen pohjoisosassa on laajahko mäntyvaltainen alue (10a), jossa valtapuuston mäntyjen alla kohoaa tiheä kuusien rintama. Metsänkuva vaihtuu kaiken aikaa, ja erityisesti aluspuuston tiheys vaihtelee suuresti. Alue on silti hyvin yhtenäinen kokonaisuus. Erittäin järeitä kuusia, mäntyjä ja rauduskoivuja löytyy yksittäin tai pieninä ryhminä. Suuriakin lahopuita on harvakseltaan koko alueella, mutta lahopuukeskittymiä ei vielä ole. Osa maapuista on jo sammalpeitteisiä ja pitkälle lahonneita. Myös vanhat kannot ovat jo sammaloituneet ja sulautuvat hyvin maisemaan. 11 Kalliomännikkö Matala ja loivapiirteinen kallio kasvaa tiheähköä männikköä. Valtapuusto on vanhaa, mutta kilpikaarnaisia mäntyjä on vain muutama. Aluspuustossa on mäntyjen lisäksi kuusia ja rauduskoivuja. Avokalliota näkyy vähän, ja suurin osa maankamarasta on mustikka-, puolukka- ja kanervakasvustojen peitossa. Maassa makaa muutama iso mäntymaapuu. Muuta lahopuustoa ovat aluspuuston pystyyn kuolleet pikkumännyt. Kaikkiaan lahopuustoa on melko vähän. Maastossa erottuu vielä vanhoja kantoja, joten alan puustoa on menneisyydessä hakattu. 12 Kalliomännikkö Karu kasvupaikka, jossa hyvin ohut maannos kallion päällä. Kasvillisuusalat vuorottelevat: ClT, CT ja MT. Vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä on paljon, samoin muutamia kaatuneita mäntykeloja. Sekapuina kasvaa lehtipuita ja kuusia, joita löytyy varsinkin painanteista, joista osa on soistunut. Myös muualla kalliolla on kangasrahkasammalkasvustoja. Muuten pohjakerroksessa poronjäkälät, isohirvenjäkälä, kynsisammalet ja seinäsammal ym. Vanhoja kantoja ei juurikaan näy maisemassa, ja puustonsa suhteen hyvin luonnontilaisen tuntuinen alue. 13 Lehtomainen rinne Etelän suuntaan jyrkästi laskeutuvassa rinteessä on lehtomaisen kankaan kasvillisuus. Valtapuustona ollut kuusikko on hakattu ja nyt rinteessä on erittäin tiheä koivikko ja pihlajakasvusto. Paikoin on suuria runkomaisia pihlajia. Tiheässä metsässä kasvaa pähkinäpensaita, jotka ovat jäämässä muun puuston varjoon. Rinne on rajattu kasvistollisesti merkittäväksi alueeksi. Pähkinäpensaille on raivattava pikaisesti kasvutilaa. 14 Lehto Jyrkän rinteen alaosa on enimmäkseen lehtoa. Kapean lehtoalueen kosteusolosuhteet muuttuvat kuivasta kosteaan ja puustorakenne vaihtuu tiheästä tuomiryteiköstä ja nuoresta lehtimetsästä sekametsän kautta varjoisaan kuusikkoon. Kenttäkerroksen kasvillisuus puuttuu tiheimmän kuusikon alta kokonaan, mutta muualla kasvaa muun muassa jänönkaalia ja sinivuokkoa, kosteimmissa kohdissa myös lehto- ja kevätlehtoleinikkiä.
19 Liite 1. Metsänpohjalla erottuu vielä paikoin vanhoja kantoja, mutta metsänhakkuun merkit alkavat hiljalleen hävitä. Lahopuuta on paikoitellen paljon, kun tuuli on kaatanut suuria kuusia. Maassa makaa myös järeitä lehtipuita. 15 Nevakorpi Laajojen kallioalojen väliin jäävän laakson matalimpaan kohtaan on syntynyt selvärajainen pieni suo, joissa vuorottelevat neva- ja korpikasvillisuus. Märimpien neva-alueiden kasvillisuutta hallitsevat raate ja vehka, muilla nevalaikuilla kasvaa muun muassa tupasvillaa, jouhivihvilää, isokarpaloa ja saroja. Korven puolella kenttäkerroksen tyypillisiä lajeja ovat mustikka, puolukka ja maariankämmekkä. Pikku suo on säilynyt vesitaloudeltaan luonnontilaisena. Vanhat ja jo sammaloituneet kannot erottuvat vielä maisemassa, mutta kaikkiaan suo on hyvin luonnontilainen. Monilajisen ja eri-ikäisen puuston tiheys vaihtelee. Yksittäiset mäntykelot sekä yhtenäisen reunakorven tuulenkaadot ja muut maapuut lisäävät luonnontilaisuuden tuntua. 16 Lehtomainen kangas Tuoreen kankaan kasvillisuus vaihettuu jyrkän etelään viettävän rinteen alaosassa lehtomaisen kankaan kasvillisuudeksi. Valtapuuston kuuset ja rauduskoivut ovat järeitä. Ylimpään latvuskerrokseen yltävät myös yksittäiset männyt ja haavat. Valtapuuston katveessa on suuria harmaaleppiä ja yksittäisiä vanhoja raitoja sekä paikoin tiheälti alempien puustokerroksien kuusia ja pihlajia. Rinteessä on useita pitkälle lahonneita järeitä kuusimaapuita. Paikoin on kohtalaisesti lahoa lehtipuustoa, etenkin koivuja ja harmaaleppiä. Tiheän metsän aloilla on pystyyn kuivuneita aluspuuston kuusia. Runsas lahopuusto, järeä valtapuusto sekä vaihteleva puustorakenne tekevät alueesta hyvin luonnontilaisen tuntuisen. 17 Soistuma Laakson pohjalle on syntynyt pienialainen soistuma, joka poikkeaa etenkin pohja- ja kenttäkerroksen kasvillisuudeltaan ympäröivästä lehtomaisesta kankaasta. Kuusivaltaisen sekametsän aluspuustossa kasvaa harmaaleppiä ja pihlajia. Kenttäkerroksen valtalaji on hiirenporras. Sen seurassa kasvaa muun muassa rönsyleinikkiä ja kurjenjalkaa. Metsänpohja on laajojen rahkasammalkasvustojen peitossa. 18 Kalliomännikkö Hermaskärinkallion huipulta avautuu hieno näköala ympäröivään maisemaan. Komean kallion huipulla on pehmeälinjaisiksi hioutuneita avokallioita, kun taas länsireunan seinämät putoavat paikoin pystysuorina jyrkänteinä, joiden lomaan jää rosoisia kalliohyllyjä, ja kallioalueen eteläosassa on sammalten ja jäkälien peittämää louhikkoa. Mäntyvaltainen puusto on harvaa ja kallion huipulla kitukasvuista. Painanteissa ja varsinkin kallion reuna-alueilla puut kasvavat parhaimmillaan suuriksi tukkipuiksi. Maisemassa erottuu yksittäisiä keloja ja maapuita, mutta lahopuuston määrä jää vähäpuustoisella alueella luonnostaankin pieneksi. Kallion huipun ja kalliohyllyjen pienialaiset kedot värjäytyvät ahosuolaheinän kukinta-aikaan punertaviksi. Suolaheinien seurassa kasvaa muun muassa mäkitervakkoa, isomaksaruohoa ja metsälauhaa. Missä painanteeseen on kertynyt paksumpi maannoskerros, peittyy kallio kanerva-, puolukka- ja mustikkakasvustoihin.
Liite 1. 20 19 Kallion edustan tienvarsi Hermaskärinkallion jyrkänteiden editse kulkee vanha traktoritie. Jyrkänteen edustan metsästä tien molemmin puolin on hakattu kuuset, joista on jäänyt jäljelle erittäin suuria kantoja ja vaihtelevasti hakkuutähteitä. Hakkuissa on säästetty järeät männyt, jotka ovat valtapuustoa yhdessä koivujen ja muiden lehtipuiden kanssa. Tien varressa kasvaa suuria raitoja, muualta metsästä löytyy muutamia vaahteroita ja pieniä tammia. Aluspuustossa on paljon pihlajia, kuusia vain yksittäin tai pieninä ryhminä. Puuston harvennuksen myötä lehtomainen kangas on heinittynyt, kun metsäkastikka on lisääntynyt voimakkaasti. Myös sananjalka muodostaa laajoja yhtenäisiä kasvustoja. Lahopuusto on enimmäkseen hakkuutähteitä ja maassa makaavia ohuita lehtipuita. Kuollutta pystypuustoa on hyvin vähän. 20 Länsiniemekkeen kangasmaat Metsäniemekkeen keskellä on pieni kallioalue (20a), jota ympäröi puustoltaan hyvin yhtenäinen tuore (20b) ja lehtomainen kangas (20c). Pikku kallion puusto on jokseenkin luonnontilassa, sen sijaan ympäröiviltä kangasmailta on poistettu lähes kaikki valtapuuston kuuset. Nyt ylimmän latvuskerroksen muodostavat järeät männyt ja rauduskoivut. Metsän tiheys kuitenkin vaihtelee. Paikoin valtapuuston alla on tiheä nuori kuusikko, josta puuttuu kokonaan kenttäkerroksen kasvillisuus. Valtapuuston hakkuista huolimatta nykyinen puusto vaikuttaa luonnontilaisen kaltaiselta, eikä metsässä liikkuessa tule vaikutelmaa hoitometsästä, vaikka paikoin myös aluspuustoa on harvennettu. Kangasmaan alueella on suuria kuusenkantoja. Tiheän kuusikon aloilla on puuston harvennuksen jäljiltä paljon ohuita maapuita ja pieniä kantoja, jotka erottuvat lähes kasvittomasta metsänpohjasta. Luontaisesti syntynyttä lahopuuta on satunnaisesti siellä täällä. 21 Länsiniemekkeen kallio Metsän länsireunassa on pieni kallio, jonka jyrkkä ja aurinkoinen rinne rajautuu peltoon. Kallion laella ja paahteisella rinteellä on ketokasveja, kuten kissankelloja, ahosuolaheiniä sekä hopea- ja peltohanhikkeja. Paahteisella kalliorinteellä kasvaa myös kallioimarteita, kivikkoalvejuuria, lehtoarhoja ja karheapillikkeitä. 22 Länsiniemekkeen lehto Metsäniemekkeen alarinteet ovat pääosin lehtoa, joka reunustaa kapealti alueen länsi- ja eteläosaa. Multavalla maalla kasvaa harvakseltaan järeitä mäntyjä ja rauduskoivuja niin kuin ympäröivällä lehtomaisella kankaallakin. Peltoon rajautuvalla alueella on haaparyhmiä sekä paljon harmaaleppiä ja muita lehtipuita. Paikoin tiheän pensaskerroksen lajeja ovat harmaaleppien ja tuomien lisäksi muun muassa paatsama ja näsiä. Reunapuustoa on harvennettu lähes koko matkaltaan, jolloin kielo on runsastunut. Laajat yhtenäiset kielokasvustot seuraavat metsänreunaa. Maassa lojuu paikoin paljon lahoa lehtipuuta, josta suurin osa on ohuita harmaaleppiä. Kuollutta pystypuustoa on vähän, vain satunnaisia harmaaleppä- ja raitapökkelöitä. 23 Ruoho-mustikkaturvekangas Jyrkkien rinteiden välisen laaksonpohjan läntinen puolisko viettää loivasti länteen. Metsänpohjalla erottuu vanhoja ojalinjoja sekä kuivillaan oleva perattu purouoma. Niin vanhat ojat kuin perattu pu-
21 Liite 1. rouoma ovat matalia, mutta ne ovat silti kuivattaneet loivan rinteen korpisuon turvekankaaksi. Entisen korpialueen märkyydestä on enää rippeet jäljellä pienellä lähteisellä alueella, mutta se ei juurikaan erotu kasvillisuudeltaan ympäristöstään. Peratussa uomassa alueen länsiosassa on saniaiskasvustoja. Alan puusto on luonnontilaisen kaltaista. Monilajisen puuston tiheys vaihtelee paljon, ja valtapuusto on järeää. Paikoin löytyy vanhoja raitoja. Metsään on kertynyt runsaasti lahopuustoa, josta osa on järeää ja pitkälle lahonnutta. Menneiden aikojen hakkuista kertovat kannot erottuvat vielä metsänpohjalla. 24 Lehtokorpi Laaksonpohjan itäosa on lähes tasamaata. Alue on säilynyt märkänä huolimatta sinne tehdyistä ojista, jotka ovat kasvaneet umpeen niin, että ojalinjat erottaa juuri ja juuri. Lehtipuuvaltainen puusto on tiheää, ja korven märimmällä alueella kasvaa paljon valtapuuston suuria tervaleppiä. Tiheän puuston lomassa on avoimia laikkuja, joissa on monilajinen ruohovaltainen kasvillisuus. Muualla korpialueella on laajoja rahkasammalkasvustoja. Suon rehevimmät kohdat ovat lehtokorpea, muu korpialue on enimmäkseen ruoho-mustikkakorpea. Lahopuuta on paljon, etenkin koivupökkelöitä ja -maapuita. Märimmällä korpialalla lahopuustossa on tervaleppiä, ruoho-mustikkakorven puolella kuusia. Vanhat kannot viimeisten hakkuiden jäljiltä ovat maatuneet lähes jäljettömiin. 25 Lehtomainen kangas Lähes koko Petikonmäen alarinne on lehtomaisen kankaan metsää, joka reunustaa kehänä mäkialuetta. Metsä on tiheää ja puusto järeää. Valtapuuston kuusien ja rauduskoivujen katveessa kasvaa yleisesti suuria pihlajia. Rehevimmissä paikoissa on vanhoja raitoja. Kenttäkerroksessa mustikan seurana kasvaa monia ruohoja, ja varsinkin kielo on monin paikoin erittäin runsas. Kuollutta puustoa on keskimäärin paljon. Suurten tuulen kaatamien kuusien lisäksi maapuina on vanhojen koivujen maahan romahtaneita suuria latvuksia. Tuoreiden tuulenkaatojen ohella maassa makaa paljon pitkälle lahonneita ja jo sammalpeitteisiä runkoja. Pystyyn kuolleita valtapuuston kuusia on siellä täällä yksittäin tai pieninä ryhminä lähes koko alueella. 26 Lehto Itään viettävän notkelman alaosassa on pieni lehtoalue. Järeät rauduskoivut ovat alan valtapuina, ja ylimpään latvuskerrokseen yltävät myös kuuset ja haavat. Valtapuuston ja välipuuston suurien pihlajien alla on vaihtelevasti aluspuuston kuusia. Kenttäkerroksessa hallitsevat valkovuokko ja käenkaali. Alueella on paljon lahopuuta. Osa suurista kuusimaapuista on pitkälle lahonneita. 27 Lehtokallio Kangasmaan keskeltä kohoaa pieni kallioinen kumpare, jonka kasvillisuus poikkeaa huomattavasti ympäröivän tuoreen kankaan mustikkavaltaisesta kasvillisuudesta. Kallion laen lajeja ovatmuun muassa metsälauha, ahosuolaheinä, kalliokielo, mäkitervakko ja isomaksaruoho. Kalliokohouman itäreunasta löytyy paljon keltamoita, haisukurjenpolvia ja kivikkoalvejuuria. Kallion edustalla kasvaa muun muassa sinivuokkoa ja kevätlinnunhernettä.
Liite 1. 22 28 Tuore kangas Petikonmäen alue on suurimmaksi osaksi tuoretta mustikkatyypin kangasmaata. Kallioharjanteiden välisen metsäalueen aluspuustoa on harvennettu, mutta koko metsäalue on puustoltaan tiheää ja pääosin luonnontilaisen kaltaista. Tuoreen kankaan reuna-alueen puusto on selvästi järeämpää kuin keskiosan kuivemmilla kasvupaikoilla. Lahopuuston määrä ja laatu vaihtelevat paljon metsäalueen eri osissa. Paikoin on valtapuuston pystyyn kuivuneita kuusia. Maapuut ovat enimmäkseen tuulen kaatamia järeitä kuusia. Osa niistä on pitkälle lahonneita. Paikoin on kohtalaisesti myös koivumaapuita. 29 Tuore kangas Jyrkkärinteisen kallion ja pellon välinen kapea metsä on enimmäkseen tuoretta kangasta, jossa valtapuustoa ovat pääasiassa männyt ja rauduskoivut. Sekapuina kasvaa kuusia, haapoja ja pihlajia. Puusto on enimmäkseen melko nuorta, vaikka alalta löytyykin yksittäisiä järeitä mäntyjä ja rauduskoivuja. Tiheän puuston alta kenttäkerros puuttuu monin paikoin kokonaan. Lahoa puustoa on paljon, enimmäkseen aluspuuston lehtipuita ja kuusia. Järeitä lahopuita ei ole. 30 Kallio Länteen viettävä kalliorinne on enimmäkseen jäkälän ja sammalen peittämää avokalliota ja harvaa kalliomännikköä. Painanteissa puusto on selvästi tiheämpää. Kantoja ei näy, ja kasvava puusto vaikuttaa luonnontilaiselta eri-ikäisine puineen, joista valtapuuston männyt ovat jo kilpikaarnaisia. Katajien ja kitukasvuisten lehtipuiden lisäksi alalta löytyy muutama pieni tammen taimi. Lahopuuta on muutenkin vähäpuustoisella kalliolla vähän. Kenttäkerroksen kasvillisuus on enimmäkseen niukka. Kalliolla on pieniä ahosuolaheinä- ja kanervakasvustoja. Painanteiden tiheän puuston aloilla on yhtenäistä mustikkavarvikkoa. 31 Kallio Harvahkon kalliomännikön katveessa maisemaa hallitsevat sammalpeitteiset kallionlaet ja lohkareet. Kenttäkerroksen kasvillisuus on niukkaa, mutta loivapiirteisten kallion huippujen väleissä on yhtenäisiä mustikkakasvustoja. Kantoja ei maisemassa erotu, mutta myöskään kasvava puusto ei ole erityisen vanhaa. Mäntylahopuun jatkumo on sen sijaan hyvä. 32 Metsäsaareke Loivarinteisen ja matalan kumpareen pohjoispäässä on pieni kalliopaljastuma. Koko metsäsaareke on harvennushakattua kuusi-koivusekametsää. Aluspuusto puuttuu lähes kokonaan. Metsäaluetta reunustaa tiheä lehtipuuvyöhyke, jossa kasvaa etenkin tuomia ja harmaaleppiä. Alue on enimmäkseen lehtomaista kangasmetsää, peltoon rajautuvalla alueella on paikoin kapealti lehtomaata. Lahopuusto on enimmäkseen maastoon jätettyjä aluspuuston kaadettuja kuusia. Harvapuustoisessa metsässä on muuta suuri tuulenkaato. Kuollutta pystypuustoa on hyvin vähän.
23 Liite 1. 33 Tienvarren lehtomainen kangas ja lehto Kalliojyrkänteen edessä on vanhaa pihapiiriä muistuttava alue vanhoine maakellareineen ja metsittyvine niittyineen. Puusto on enimmäkseen tienvarren ja pellonreunan raitoja, harmaaleppiä ja muita lehtipuita. Metsittyvällä niityllä ja tieurien varsilla kasvaa paljon lupiineja. 34 Lehtomaisen kankaan hoitometsä Länteen viettävällä jyrkähköllä rinteellä on harvennushakattua koivumetsää. Valtapuuston harvennuksen jälkeen aluspuuston kuuset on kaadettu. Järeähkön tasapituuksisen valtapuuston alla on kaksi kolme metriä korkea pihlajien ja haapojen alikasvos. Vaikka puusto on harvaa, kenttäkerros on hyvin aukkoinen ja laajat alueet metsänpohjaa ovat täysin kasvittomia. Lähes kaikki lahopuu on aluspuuston kaadettuja pikkukuusia. Järeä lahopuusto puuttuu kokonaan. 35 Kallioharjanne Pinnanmuodoltaan hyvin rikkonaisen kallioharjanteen kaakkois- ja eteläreunassa on louhikkoisia alueita, kun kalliosta on murtunut suuria kivilohkareita. Jäkälän ja sammalen peittämillä avokallioilla on pieniä ahosuolaheinä- ja metsälauhakasvustoja. Paikka paikoin on kanervan, puolukan tai mustikan hallitsemaa varvikkoa. Puusto on enimmäkseen harvaa kalliomännikköä, painanteissa ja louhikkoisissa paikoissa kasvaa kuusia ja rauduskoivuja. Lahopuustoa löytyy koko alueelta vähän ja osa mäntymaapuista on lähes täysin maatuneita. Maisemassa hädin tuskin erottuu muutama vanha kanto, joten puustoa lienee joskus hakattu, varsinkin kun alalla ei ole vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä. 36 Tuoreen kankaan hoitometsä Kallioharjanteiden välinen metsäalue on mänty-rauduskoivusekametsää, jossa on paljon kuusia sekapuuna. Niiden lisäksi alalla kasvaa haapoja ja pihlajia. Maannoskerros on ohut ja kasvupaikka kuiva, joten puut eivät kasva kovin suuriksi. Aluspuustoa on harvennettu. Lahopuusto on enimmäkseen harvennushakkuun jäljiltä jäänyttä ohuita aluspuuston mäntyjä ja kuusia. Niiden lisäksi on yksittäisiä luontaisesti kaatuneita suurehkoja kuusia sekä pystyyn kuivuneita mäntyjä ja kuusia. 37 Kallio Kallioalan pohjoispäässä on jyrkästi länteen viettävää jäkälän ja sammalen peittämää kalliorinnettä, jossa on laajoja rahkasammalkasvustoja. Kallion eteläosassa on pieniä jyrkänteitä. Silokalliorinteillä ja jyrkänteiden kalliohyllyillä on pienialaista ketokasvillisuutta, jossa valtalajina on yleensä ahosuolaheinä ja metsälauha. Puusto on enimmäkseen harvaa männikköä, rehevimmissä kohdissa kasvaa kuusia ja rauduskoivuja. Järeitä puita ei juurikaan ole, kilpikaarnaisia mäntyjäkin vain muutama. Lahoa pystypuustoa on vähän, lähinnä vain yksittäisiä pystyyn kuivuneita aluspuuston kuusia, mäntyjä ja pihlajia. Maapuita on hieman enemmän. Osa mänty- ja kuusimaapuista on jo pitkälle lahonnutta.
Liite 1. 24 38 Kalliomännikkö Harvahkoa männikköä kasvava matala ja kapea kallioharjanne erottuu maisemassa selvästi ympäröivästä tuoreen kankaan metsästä. Painanteissa ja kalliohuippujen väleissä on puusto on tiheämpää. Kalliopinta on enimmäkseen sammalen peittämää, pohjoisosassa on pienialaisesti jäkälikköä. Erityisesti kallioharjanteen eteläosassa on ketoalaa, jossa kasvaa metsälauhan seurassa muun muassa särmäkuismaa, mäkitervakkoa, isomaksaruohoa ja rohtotädykettä. Kalliolla on useita pystyyn kuivuneita isohkoja kuusia. Maapuustoa on kohtalaisen paljon. Osa kuusija mäntymaapuista on pitkälle lahonnut. 39 Keltamokallio Kallioisen ja lohkareisen rinteen kohdalla on ympäristöstään huomattavasti erottuva kasvillisuus, jossa selvä valtalaji on keltamo. Pienen aukon muita kasveja ovat muun muassa kielo, ahomansikka, sinivuokko, metsäorvokki, nurmitädyke, käenkaali, lehtoarho ja taikinamarja. 40 Pikku lehtokallio Pienen lehtokallion kasvillisuus poikkeaa selvästi ympäristön kangasmaan kasvillisuudesta. Kallioisen ja avoimen alan ohuella maannoksella kasvaa monia ruohoja, kuten kielo, kivikkoalvejuuri, jänönkaali, aitovirna, ahomansikka, sinivuokko, sudenmarja ja nurmitädyke. Kallion reunasta löytyy punakoisoa. 41 Lehto Jyrkän etelään viettävän rinteen alaosassa on lehtoa. Valtapuuston järeiden kuusien ja rauduskoivujen alla kasvaa suuria pihlajia. Pensaskerroksen lajeja ovat muun muassa tuomi, taikinamarja, lehtokuusama ja koiranheisi. Kenttäkerroksesta on vaateliaita lehtokasveja, kuten jänönkaali ja mustakonnanmarja. Rinteessä kasvaa myös paljon sini- ja valkovuokkoa monien muiden ruohojen ohella. Järeä valtapuusto sekä monilajinen ja tiheydeltään vaihteleva muu puusto tekevät alueesta luonnontilaisen kaltaisen, varsinkin kun edellisen metsänhakkuun jäljiltä jääneet kannot ovat maatuneet lähes näkymättömiin. Lahopuustoa on kertynyt kohtalaisen paljon. 42 Sananjalkaniitty Sananjalkavaltainen niittyalue on metsittymässä ja sulautumassa ympäröivään lehtoon. Avoimen alan reunassa on suuria, yli 3 metriä korkeita koiranheisiä. 43 Harmaaleppälehto Eteläisen rinteen niittyyn rajautuva alue jyrkän rinteen alaosassa on rehevää harmaaleppävaltaista lehtoa, jossa valtapuuston yläpuolelle kohoaa yksittäisiä järeitä rauduskoivuja ja kuusia. Aluspuustossa tuomi kasvaa runsaana, ja se muodostaa monin paikoin vaikeakulkuista ryteikköä yhdessä koiranheisi-, lehtokuusama- ja taikinamarjapensaiden kanssa. Tiheästä lehdosta löytyy myös yksittäisiä runkomaisia pihlajia, vaahteroita ja raitoja. Kenttäkerroksen lajeja ovat muun muassa sinivuokko, jänönkaali, kevätlehtoleinikki ja mustakonnanmarja.
25 Liite 1. Lahopuuta on erittäin paljon- Maassa makaa paksuja harmaalepän runkoja sekä pihlajia. Myös kuollutta pystypuuta on kohtalaisen paljon. Suurin osa lehdosta kuuluu asemakaavoitettuun alueeseen (K). 44 Lähde Jyrkän rinteen juurella, ryteikköisessä tuomilehdossa lähellä traktoriuraa on pieni lähteinen alue, joka erottuu kasvillisuudeltaan selvästi ympäristöstään. Lähteiselle alueelle on saatettu aikoinaan kaivaa kuoppa karjalle juomapaikaksi. Nyt upottavalla vetisellä alueella ja siitä virtaavan pienen noron ympärillä kasvaa muun muassa rentukoita, vehkoja, mesiangervoja ja punakoisoja. Lähde sitä ympäröivine harmaaleppä- ja tuomivaltaisine lehtoineen kuuluu asemakaavoitettuun alueeseen (K). 45 Koivumetsikkö Rehevän lehdon reunassa on entiselle niitylle syntynyt tiheä koivumetsikkö. Savimaalle kasvaneen nuoren koivikon katveessa on muutama kuusentaimi. Kenttäkerros puuttuu lähes kokonaan. Koivumetsikkö kuuluu asemakaavoitettuun alueeseen (K). 46 Niitty Metsittyvällä niityllä kasvaa kuusia, joiden pituus vaihtelee kahdesta viiteen metriin. Lisäksi niityllä on yksittäisiä rauduskoivuja ja mäntyjä sekä pajupensaita. Heinävaltaisen kenttäkerroksen lajeja ovat muun muassa juolavehnä, metsäkastikka, pujo, pelto-ohdake ja rohtovirmajuuri. Niitty kuuluu asemakaavoitettuun alueeseen. 47 Raitametsikkö Entiselle niitylle on kasvanut tiheä raitametsikkö, jossa on sekapuuna muutamia rauduskoivuja. Puut ovat läpimitaltaan keskimäärin kymmensenttisiä ja pituudeltaan noin kymmenen metriä. Tiheän puuston alla on yksittäisiä pensaskerroksen kuusia ja tuomia. Kenttäkerroksen valtalajit ovat rönsyleinikki ja metsäkastikka. Raitametsikkö kuuluu asemakaavoitettuun alueeseen. 48 Metsäsaareke Matala enimmäkseen ohuen maannoskerroksen peittämä kallioinen kumpare on ruohovaltaisen lehtokasvillisuuden peitossa. Metsän reunan kalliopaljastumalla on pieni ketoalue, jonka reunamilla kasvaa korkeita katajia. Suuria kuusia on kaadettu melko äskettäin, mutta nykyinen lehtipuuvaltainen puusto on paikoin tiheää. Varjoisan latvuston alla tuomet ja taikinamarjapensaat muodostavat ryteikköisen pensaskerroksen. Metsäsaarekkeen reunassa on laajoja kielokasvustoja. Alue on heinittynyt ja myös sananjalka on runsastunut metsän valoisissa kohdissa. Metsäsaarekkeella on muutama kääpäinen koivupökkelö. Vanhoja pihlajia on kuollut pystyyn, osa on romahtanut maapuiksi. Puuston harvennuksen jäljiltä on maapuina aluspuuston kaadettuja kuusia. Metsäsaareke kuuluu yleiskaavan lähivirkistysalueeseen (VL).
Liite 1. 26 49 Metsäsaareke Laajahko metsäsaareke yhtenäisen metsäalueen vieressä on enimmäkseen lehtomaista kangasta, paikoin on pienialaisesti lehtoa. Pinnanmuodoiltaan vaihtelevan metsäsaarekkeen koko puusto on harvennushakattua. Eteläosassa on enimmäkseen kuusivaltaista, pohjoisempana myös lehtipuuvaltaista alaa. Pohjoisosan kallioisen harjanteen laella valtapuu on mänty. Lähes koko alue on heinittynyt. Suurin osa lahopuustosta on hakkuiden jäljiltä. Luontaisesti syntynyttä lahopuustoa on hyvin vähän, vain yksittäisiä pystyyn kuivuneita aluspuuston kuusia. Metsäsaareke kuuluu yleiskaavan lähivirkistysalueeseen (VL).
27 Liite 2. Liite 2. Luonnonhoidon toimenpiteet kuviolla 13 Pihlaja- ja rauduskoivutiheikön pahoin varjostamille pähkinäpensaille raivataan kasvutilaa poistamalla pihlajia ja koivuja kaikkien pähkinäpensaiden ympäriltä. Suurimpia pihlajia ja rauduskoivuja jätetään kasvamaan sopiviin kohtiin, jottei ala tule liian avoimeksi ja jotta sen metsäinen luonne säilyy. Kaikki suuret männyt säästetään. Kaadetut puut kuljetetaan pois ja käytetään energiapuuksi. Pähkinäpensasaluetta (kuvio 13) hoidetaan jatkossakin pähkinäpensaita suosien. Hermaskärinkallion-Petikonmäen luonnonsuojelualue Pähkinäpensasalue (kuvio 13) luonnonsuojelualueen raja pohjakartta-aineisto (c) Vantaan kaupunki
Liite 3. Liite 3. Putkilokasvit Puut ja pensaat Acer platanoides, vaahtera Alnus glutinosa, tervaleppä Alnus incana, harmaaleppä Betula pendula, rauduskoivu Betula pubescens, hieskoivu Corylus avellana, pähkinäpensas Daphne mezereum, näsiä Fraxinus excelsior, saarni Juniperus communis, kataja Lonicera xylosteum, lehtokuusama Picea abies, kuusi Pinus sylvestris, mänty Populus tremula, haapa Prunus padus, tuomi Quercus robur, tammi Rhamnus frangula, paatsama Ribes alpinum, taikinamarja Ribes nigrum, mustaherukka Ribes spicatum, pohjanpunaherukka (Ribes uva-crispa, karviainen) Rosa majalis, metsäruusu (Rosa pimpinellifolia, juhannusruusu) Rubus idaeus, vattu (Rubus odoratus, tuoksuvatukka) Salix aurita, virpapaju Salix cinerea, tuhkapaju Salix caprea, raita Salix phylicifolia, kiiltopaju Sorbus aucuparia, pihlaja (Sorbus intermedia, ruotsinpihlaja) (Ulmus glabra, vuorijalava) Viburnum opulus, koiranheisi Ruohot, heinät, varvut (Achillea millefolium, siankärsämö) (Achillea ptarmica, ojakärsämö) (Alisma plantago-aquatica, ratamosarpio) (Alopecurus pratensis, nurmipuntarpää) (Aquilegia vulgaris, lehtoakileija) (Arctium tomentosum, seittitakiainen) (Artemisia vulgaris, pujo) (Barbarea vulgaris, peltokanankaali) (Campanula glomerata, peurankello) (Campanula patula, harakankello) (Campanula persicifolia, kurjenkello) 28 (Capsella bursa-pastoris, lutukka) (Cirsium arvense, pelto-ohdake) (Elymus repens, juolavehnä) (Epilobium hirsutum, karvahorsma) (Galeopsis speciosa, kirjopillike) (Juncus gonglomeratus, keräpäävihvilä) (Lathyrus pratensis, niittynätkelmä) (Leucathemum vulgare, päivänkakkara) (Lupinus polyphyllus, lupiini) (Luzula multiflora, nurmipiippo) (Lychnis flos-cuculi, käenkukka) (Phleum pratense, timotei) (Plantago major, piharatamo) (Poa annua, kylänurmikka) (Prunella vulgaris, niittyhumala) (Rumex longifolius, hevonhierakka) (Senecio vulgaris, peltovillakko) (Sonchus arvensis, peltovalvatti) (Stellaria media, pihatähtimö) (Tanacetum vulgare, pietaryrtti) (Thlaspi alpestre, kevättaskuruoho) (Trifolium pratense, puna-apila) (Trifolium repens, valkoapila) (Tripleurospermum inodorum, peltosaunio) (Valeriana officinalis, rohtovirmajuuri) (Vicia cracca, hiirenvirna) Actaea spicata, mustakonnamarja Aegopodium podagraria, vuohenputki Agrostis capillaris, nurmirölli Agrostis vinealis, jäykkärölli Alchemilla sp., poimulehti Anemone nemorosa, valkovuokko Angelica sylvestris, karhunputki Anthoxanthum odoratum, tuoksusimake Anthriscus sylvestris, koiranputki Athyrium filix-femina, hiirenporras Calamagrostis arundinacea, metsäkastikka Calamagrostis epigejos, hietakastikka Calla palustris, suovehka Callitriche palustris, pikkuvesitähti Calluna vulgaris, kanerva Caltha palustris, rentukka Campanula rotundifolia, kissankello Carex brunnescens, polkusara Carex canescens, harmaasara Carex digitata, sormisara Carex disperma, hentosara Carex echinata, tähtisara