Iisalmen kaupunki Kaupunginvaltuusto Ote pöytäkirjasta 1 Asianro: IIS/806/00.04.01.01/2017 82 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän palvelusopimus vuodelle 2019 ja järjestämissuunnitelma vuosille 2019-2021 Kaupunginhallitus 5.11.2018 255 Valmistelija: talousjohtaja Eeva Suomalainen, puh. 040 652 4002 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän (SOTE) perussopimuksen 16 :n mukaan kuntayhtymän yhtymävaltuusto hyväksyy kuntayhtymälle talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman, joka perustuu kuntakokouksessa sovittuihin linjauksiin ja jäsenkuntien valtuustojen ja SOTE:n yhtymävaltuuston hyväksymään järjestämissuunnitelmaan. Kuntayhtymä kuulee jäsenkuntia valmisteltavan toiminta- ja taloussuunnitelman perusteista sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden määrittelemisestä hallintosäännössä sovittavalla tavalla. Kuntayhtymän yhtymävaltuusto hyväksyy toiminta- ja taloussuunnitelman sekä palvelusopimukset 31.12. mennessä. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän hallitus on pyytänyt jäsenkunnilta lausuntoa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2019 talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta 2020-2021, palvelusopimuksesta sekä järjestämissuunnitelmaluonnoksesta vuosille 2019-2021. Lausunnot pyydetään antamaan 26.11.2018 mennessä, kuitenkin viimeistään siten, että lausunnot ovat käytettävissä yhtymähallituksen kokouksessa 4.12.2018. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän palvelusopimusvalmisteluun liittyen on käyty palvelusopimusneuvottelu 11.10.2018. Iisalmen kaupungin vuoden 2019 palvelusopimuksen loppusumma on 74,8 milj. euroa, josta Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin (KYS) maksuosuuteen on varattu 19,5 milj. euroa. Iisalmen kaupungin maksuosuudet suurtuotteittain vuodelle 2019 on esitetty alla olevassa taulukossa: Iisalmen kaupunki Otteen oikeaksi todistaa: Puhelin Kotisivu: www.iisalmi.fi (017) 272 31 Sähköposti:kirjaamo@iisalmi.fi Paula Kokkonen etunimi.sukunimi@iisalmi.fi
Iisalmen kaupunki Kaupunginvaltuusto Ote pöytäkirjasta 2 1 000 TA 2018 TA 2019 Muutos % TP 2017 Aikuispsykososiaaliset 4 768 4 681-1,8 4 650 palvelut Aikuissosiaalityö 1 128 1 108-1,7 1 140 Ostettu 18 300 19 500 6,6 19 223 erikoissairaanhoito (KYS) Oma 4 075 3 739-8,2 4 067 erikoissairaanhoito Hoito ja hoiva 22 074 22 322 1,1 21 187 Kuntoutus 1 105 991-10,3 852 Perhepalvelut 5 288 5 656 7,0 5 396 Suun terveydenhuolto 1 658 1 701 2,6 1 432 Vammaispalvelut 7 183 7 217 0,5 6 979 Vastaanotto 5 949 6 472 8,8 5 914 Ympäristötoimi 973 982 0,9 962 Hallinto, seudulliset 1 431 444 2,9 411 YHTEENSÄ 72 931 74 813 2,6 72 213 1 1 Seudulliset kustannukset on jaettu jäsenkunnille tilausten suhteessa Alla on esitetty olennaiset muutokset vastuualueittain vuoden 2019 talousarviossa verrattuna vuoden 2018 tilanteeseen: Terveyspalvelut - Iltavastaanottotoimintaa laajennetaan koko vastuualueella - Vastaanottamotoimintaa laajennetaan - Muistikoordinaattorin tehtävä siirtyy hoito- ja hoivapalveluihin, muistivastaanotoista muodostetaan seudullinen yksikkö Iisalmen kaupunki Otteen oikeaksi todistaa: Puhelin Kotisivu: www.iisalmi.fi (017) 272 31 Sähköposti:kirjaamo@iisalmi.fi Paula Kokkonen etunimi.sukunimi@iisalmi.fi
Iisalmen kaupunki Kaupunginvaltuusto Ote pöytäkirjasta 3 - Kuntoutuksen toiminnalliset muutokset (ikäihmisten päivätoiminta ja säännöllisen kotihoidon kotikuntoutus) johtuvat hoito- ja hoivapalveluiden rakenteellisista muutoksista vuodelle 2019 - Kuntoutuksen resursseja kohdennetaan enemmän avokuntoutukseen, teknologian käyttöönoton kokeilua jatketaan - Suun terveydenhuollossa olennaiset muutokset liittyvät sisäisiin työn ja toimintamallien järjestelyihin, mm. sähköinen ajanvaraus, kokonaishoidon toteutus Hoito- ja hoivapalvelut - Palvelujen rakennemuutoksesta laadun ja vaikuttavuuden parantamiseen - Kasvavaan palvelutarpeeseen vastaaminen huomioiden eri asiakassegmentit ja kaikenikäisten kotihoidon kasvu - Kotihoitopainotteisen ja palvelutarvetta vastaavan palvelurakenteen turvaaminen, minimoidaan riski siirtyä tarvetta raskaampaan palvelumuotoon - Kotihoitoa 24/7 vahvistetaan henkilöstöresursseilla, kuntouttavilla arviointijaksoilla ja tehostetulla kotihoidolla - Lyhytaikaishoitoa keskitetään omassa toiminnassa ja tuotetaan tarvetta vastaavasti - Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon vahvistaminen - Valinnanvapauden vahvistaminen monituottajamallilla ja palvelusetelillä - Liukuesteet (ei huomioitu Iisalmen kaupungin toiminta- ja taloussuunnitelman 2019-2021 määrärahoissa) Hyvinvointipalvelut - Päivystysasetuksen vaatimat muutokset mielenterveys- ja päihdepalveluissa: arvioidaan jäsenkuntien hoitopäivien vähenevän ja ulkokuntalaisten hoitopäivien kasvavan sekä psykiatrisen päivystyksen loppuessa osaston toiminnan turvaaminen lääkäreiden lisätyöllä ilta- ja viikonloppuaikaan - Ankkurimallin käynnistäminen yhdessä poliisin kanssa, 1,1 henkilötyövuoden lisäys Iisalmen sosiaalikeskuksessa - Määrärahavaraukset sosiaalihuoltolain varhaisen perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon palveluihin olemassa olevan tarpeen mukaisesti - Seudullinen perheohjaaja lyhytaikaisiin varhaisen tuen palveluihin - Maksuton ehkäisy alle 20 vuotiaille nuorille - TerveysKampuksen 1. vaiheen tilojen käyttöönotto nostaa toimitilakuluja Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut - Pielaveden kanssa on neuvoteltu ympäristönsuojeluyhteistyöstä Iisalmen kaupunki Otteen oikeaksi todistaa: Puhelin Kotisivu: www.iisalmi.fi (017) 272 31 Sähköposti:kirjaamo@iisalmi.fi Paula Kokkonen etunimi.sukunimi@iisalmi.fi
Iisalmen kaupunki Kaupunginvaltuusto Ote pöytäkirjasta 4 - Ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien organisointi mahdollisen kuntayhtymän purkamisen jälkeen Hallinto- ja tukipalvelut sekä talous-, tieto- ja kehittämistoiminta - Sijaisten keskittäminen ja hallinnointi keskitetyssä rekrytointi yksikössä, jonka tavoitteena on edelleen toiminnan tehostaminen, kustannussäästöt ja toiminnan vakiinnuttaminen - Terveyskampus -hankkeen eteenpäin vieminen - Osatyökykyisille tarjotaan aiempaa tehokkaammin jäljellä olevaa työkykyä vastaava työtä, millä vähennetään työkyvyttömyyseläketapauksia, pienennetään varhaiseläkemaksuja, kuntayhtymän markkinointi ja viestintä - Kuntayhtymän purkamisen valmisteluun liittyvät toimenpiteet - Sähköisen asioinnin lisääminen Talousarviossa esitettyjen taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää lukuisten toiminnan tehostamistoimenpiteiden toteuttamista talousarviovuonna. Strategisten tavoitteiden arviointi (sis. yritysvaikutusten ja EVA-arvioinnin): Päätöksellä ohjataan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän talousarvion 2019 ja taloussuunnitelman 2020-2021 käsittelyprosessia ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä. Päätös toteuttaa erityisesti tavoitetta osaava ja hyvinvoiva iisalmelainen. Päätös vaikuttaa keskeisesti myös kaupungin talouteen sekä siihen, miten käytössä olevat määrärahat jaetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä. Päätöksellä on positiivisia yritysvaikutuksia erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottaville yrityksille ja organisaatioille sekä Terveys Kampus hankkeen toteutuksessa mukana oleville yrityksille. Päätöksellä on merkittäviä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Lisätietona jaetaan: - Kuntien tilaustaulukot vuodelle 2019 - Iisalmen kaupungin palvelusopimus vuodelle 2019 - Järjestämissuunnitelma vuosille 2019-2021 - Muistio palvelusopimusneuvottelusta 11.10.2018 - Selvitys laitospaikkojen määrän kehityksestä 2011-2018 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy tilaustaulukot vuodelle 2019, Iisalmen kaupungin palvelusopimuksen vuodelle 2019 sekä järjestämissuunnitelman vuosille 2019-2021. Iisalmen kaupunki Otteen oikeaksi todistaa: Puhelin Kotisivu: www.iisalmi.fi (017) 272 31 Sähköposti:kirjaamo@iisalmi.fi Paula Kokkonen etunimi.sukunimi@iisalmi.fi
Iisalmen kaupunki Kaupunginvaltuusto Ote pöytäkirjasta 5 Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan lisäämään määrärahan 10 000 euroa (liukuesteiden hankinta) Iisalmen kaupungin taloussuunnitelmaan 2019-2021. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. Merkitään, että Anne Roponen ilmoitti olevansa esteellinen ( intressijääviys ) käsittelemään asiaa ja hän poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi. Toimenpiteet: Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 12.11.2018 82 Kaupunginhallituksen päätösesitys: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy tilaustaulukot vuodelle 2019, Iisalmen kaupungin palvelusopimuksen vuodelle 2019 sekä järjestämissuunnitelman vuosille 2019-2021. Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan lisäämään määrärahan 10 000 euroa (liukuesteiden hankinta) Iisalmen kaupungin taloussuunnitelmaan 2019-2021. Päätös: Keskustelun kuluessa Kirsti Puurunen teki ehdotuksen, että kotipalveluun lisätään kolmen työntekijän työpanos. Iivo Polvi kannatti Puurusen tekemää ehdotusta. Keskustelun jatkuessa ehdotuksen arviointiin lisäävän kustannuksia noin 100 000 euroa. Jouni Toppinen teki ehdotuksen, että kotipalvelun henkilöstöresursseihin voidaan palata Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymän arvioinnin pohjalta, jos tilanne sitä vaatii. Toppisen tekemää ehdotusta kannatti Antti Sarvela. Puheenjohtaja määräsi tässä vaiheessa pidettäväksi neuvottelutauon. Neuvottelutauon jälkeen puheenjohtaja luki neuvottelutuloksen ehdotukseksi valtuustolle. Ehdotus kuului seuraavasti: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän palvelusopimukseen ja tilaustaulukkoon vuodelle 2019 voidaan lisätä 3-5 hengen työpanos kotihoidon henkilökuntaan. Lisäksi edellytetään, että kuntayhtymä raportoi kotihoidon tilanteesta kaupunginhallitukselle. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti muutosehdotuksen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi muilta osin tilaustaulukot vuodelle 2019, Iisalmen kaupungin palvelusopimuksen vuodelle 2019 sekä järjestämissuunnitelman vuosille 2019-2021 kaupunginhallituksen Iisalmen kaupunki Otteen oikeaksi todistaa: Puhelin Kotisivu: www.iisalmi.fi (017) 272 31 Sähköposti:kirjaamo@iisalmi.fi Paula Kokkonen etunimi.sukunimi@iisalmi.fi
Iisalmen kaupunki Kaupunginvaltuusto Ote pöytäkirjasta 6 esittämässä muodossa ja valtuutti talousjohtajan lisäämään määrärahan 10 000 euroa (liukuesteiden hankinta). Merkitään, että Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän johtoryhmä oli paikalla selostamassa asiaa ja vastaamassa kysymyksiin. Asiasta käytiin laaja keskustelu. Johtoryhmän edustajat poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.36. Läsnäolotiedot ovat pöytäkirjan kansilehdellä. Toimenpiteet: Ote Eeva Suomalainen Sopimuksen allekirjoitus Iisalmen kaupunki Otteen oikeaksi todistaa: Puhelin Kotisivu: www.iisalmi.fi (017) 272 31 Sähköposti:kirjaamo@iisalmi.fi Paula Kokkonen etunimi.sukunimi@iisalmi.fi
Sisällys 1 Tuloslaskelmat, investoinnit ja jäsenkuntien maksuosuudet...2 2 Palvelutilaukset tuoteryhmittäin...10 1.1 Aikuispsykososiaaliset...10 1.2 Aikuissosiaalityö...21 1.3 Oma erikoissairaanhoito...25 1.4 Ostettu erikoissairaanhoito...27 1.5 Hoito- ja hoivapalvelut...29 1.6 Kuntoutus...42 1.7 Perhepalvelut...49 1.8 Suun terveydenhuolto...61 1.9 Vammaispalvelut...65 1.10 Vastaanotto...77 1.11 Hallinto...83 1.12 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut...86 1
1 Tuloslaskelmat, investoinnit ja jäsenkuntien maksuosuudet KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMA, ulkoinen TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 141 210 495 MAKSUTUOTOT 12 365 128 TUET JA AVUSTUKSET 1 294 295 MUUT TOIMINTATUOTOT 1 456 461 141 741 312 144 495 743 1,9 144 415 953 1,9 13 134 873 12 750 212-2,9 12 851 094-2,2 1 441 004 1 614 364 12,0 1 317 000-8,6 1 145 018 1 327 888 16,0 1 345 588 17,5 TOIMINTATUOTOT 156 326 379 157 462 207 160 188 207 1,7 159 929 635 1,6 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -63 273 952 PALKAT JA PALKKIOT -51 088 439 HENKILÖSIVUKULUT -12 185 513 ELÄKEKULUT -9 620 587 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2 564 927 PALVELUJEN OSTOT -74 542 663 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -5 155 118 AVUSTUKSET -5 709 052 MUUT TOIMINTAKULUT -5 565 705-64 260 437-64 190 331-0,1-64 359 770 0,2-51 960 993-52 101 599 0,3-52 241 389 0,5-12 299 444-12 088 732-1,7-12 118 381-1,5-9 762 016-10 158 903 4,1-10 183 429 4,3-2 537 428-1 929 829-23,9-1 934 952-23,7-73 514 985-77 384 373 5,3-77 152 142 4,9-5 109 790-4 224 665-17,3-4 253 705-16,8-6 668 450-6 459 155-3,1-6 218 624-6,7-5 684 148-5 718 882 0,6-5 734 593 0,9 TOIMINTAKULUT -154 246 490-155 237 810-157 977 406 1,8-157 718 834 1,6 TOIMINTAKATE 2 079 889 2 224 397 2 210 801-0,6 2 210 801-0,6 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT KORKOTUOTOT 3 792 MUUT RAHOITUSTUOTOT 17 064 KORKOKULUT -305 MUUT RAHOITUSKULUT -319 834-570 4 800-942,1 4 800-942,1-16 000 13 000-181,3 13 000-181,3 0-100 000-100 000-319 267-300 296-5,9-300 296-5,9 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -299 283-335 837-382 496 13,9-382 496 13,9 VUOSIKATE 1 780 606 1 888 560 1 828 305-3,2 1 828 305-3,2 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -1 780 606-1 888 560-1 828 305-3,2-1 828 305-3,2 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -1 780 606-1 888 560-1 828 305-3,2-1 828 305-3,2 TILIKAUDEN TULOS 0 0-0 -0 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 0 0-0 -0 2
10 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 10 825 273 TUET JA AVUSTUKSET 408 251 MUUT TOIMINTATUOTOT 1 948 645 10 531 568 10 243 129-2,7 10 243 129-2,7 401 000 365 864-8,8 365 864-8,8 2 137 762 2 265 984 6,0 2 265 984 6,0 TOIMINTATUOTOT 13 182 169 13 070 330 12 874 977-1,5 12 874 977-1,5 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -8 546 752 PALKAT JA PALKKIOT -6 974 133 HENKILÖSIVUKULUT -1 572 619 ELÄKEKULUT -1 242 998 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -329 621 PALVELUJEN OSTOT -2 669 316 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -668 092 AVUSTUKSET -323 MUUT TOIMINTAKULUT -1 152 911-8 291 315-7 803 075-5,9-7 803 075-5,9-6 792 600-6 380 872-6,1-6 380 872-6,1-1 498 715-1 422 203-5,1-1 422 203-5,1-1 174 382-1 190 615 1,4-1 190 615 1,4-324 333-231 588-28,6-231 588-28,6-2 614 795-2 957 825 13,1-2 957 825 13,1-716 587-644 688-10,0-644 688-10,0 0 0 0-1 486 745-1 350 470-9,2-1 350 470-9,2 TOIMINTAKULUT -13 037 393-13 109 442-12 756 058-2,7-12 756 058-2,7 TOIMINTAKATE 144 776-39 112 118 919-404,0 118 919-404,0 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT MUUT RAHOITUSKULUT -23 214-27 111-33 091 22,1-33 091 22,1 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -23 214-27 111-33 091 22,1-33 091 22,1 VUOSIKATE 121 562-66 223 85 828-229,6 85 828-229,6 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -903 357-739 917-890 907 20,4-890 907 20,4 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -903 357-739 917-890 907 20,4-890 907 20,4 TILIKAUDEN TULOS -781 795-806 140-805 079-0,1-805 079-0,1 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ -781 795-806 140-805 079-0,1-805 079-0,1 3
15 TALOUS-,TIETO JA KEHITTÄMISTOIMINTA TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 139 536 508 TUET JA AVUSTUKSET 34 218 MUUT TOIMINTATUOTOT 133 951 140 191 667 142 803 356 1,9 142 731 601 1,8 0 2 500 2 500 61 983 34 000-45,1 34 000-45,1 TOIMINTATUOTOT 139 704 677 140 253 650 142 839 856 1,8 142 768 101 1,8 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -1 496 872 PALKAT JA PALKKIOT -1 222 381 HENKILÖSIVUKULUT -274 492 ELÄKEKULUT -215 551 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -58 941 PALVELUJEN OSTOT -2 233 812 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -16 564 MUUT TOIMINTAKULUT -166 115-1 406 371-1 466 148 4,3-1 466 148 4,3-1 156 510-1 204 745 4,2-1 204 745 4,2-249 861-261 403 4,6-261 403 4,6-194 385-217 189 11,7-217 189 11,7-55 476-44 214-20,3-44 214-20,3-2 326 871-2 312 290-0,6-2 312 290-0,6-10 780-11 201 3,9-11 201 3,9-148 365-166 045 11,9-166 045 11,9 TOIMINTAKULUT -3 913 362-3 892 387-3 955 684 1,6-3 955 684 1,6 TOIMINTAKATE 135 791 315 136 361 263 138 884 172 1,9 138 812 417 1,8 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT KORKOTUOTOT 3 792 MUUT RAHOITUSTUOTOT 316 422 KORKOKULUT -305 MUUT RAHOITUSKULUT -328 053-570 4 800-942,1 4 800-942,1 319 837 395 496 23,7 395 496 23,7 0-100 000-100 000-328 451-310 103-5,6-310 103-5,6 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -8 144-9 184-9 807 6,8-9 807 6,8 VUOSIKATE 135 783 171 136 352 079 138 874 365 1,8 138 802 610 1,8 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -36 390-73 527-80 162 9,0-80 162 9,0 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -36 390-73 527-80 162 9,0-80 162 9,0 TILIKAUDEN TULOS 135 746 781 136 278 552 138 794 203 1,8 138 722 448 1,8 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 135 746 781 136 278 552 138 794 203 1,8 138 722 448 1,8 4
20 HYVINVOINTIPALVELUT TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 3 327 784 MAKSUTUOTOT 1 130 077 TUET JA AVUSTUKSET 137 967 MUUT TOIMINTATUOTOT 87 713 3 531 521 4 398 168 24,5 4 398 168 24,5 1 207 850 1 146 809-5,1 1 146 809-5,1 170 004 149 500-12,1 149 500-12,1 67 200 76 800 14,3 76 800 14,3 TOIMINTATUOTOT 4 683 542 4 976 575 5 771 277 16,0 5 771 277 16,0 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -13 560 337 PALKAT JA PALKKIOT -10 753 517 HENKILÖSIVUKULUT -2 806 819 ELÄKEKULUT -2 239 165 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -567 654 PALVELUJEN OSTOT -20 220 999 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -265 828 AVUSTUKSET -3 270 699 MUUT TOIMINTAKULUT -1 489 645-14 159 116-14 694 607 3,8-14 694 607 3,8-11 266 845-11 783 597 4,6-11 783 597 4,6-2 892 271-2 911 010 0,6-2 911 010 0,6-2 340 698-2 473 474 5,7-2 473 474 5,7-551 573-437 536-20,7-437 536-20,7-19 887 620-20 304 069 2,1-20 323 369 2,2-242 325-219 605-9,4-226 705-6,4-3 382 100-3 354 560-0,8-3 354 560-0,8-1 576 367-1 811 981 14,9-1 811 981 14,9 TOIMINTAKULUT -38 807 509-39 247 528-40 384 822 2,9-40 411 222 3,0 TOIMINTAKATE -34 123 966-34 270 953-34 613 545 1,0-34 639 945 1,1 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT MUUT RAHOITUSKULUT -82 319-88 584-100 677 13,7-100 677 13,7 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -82 319-88 584-100 677 13,7-100 677 13,7 VUOSIKATE -34 206 286-34 359 537-34 714 222 1,0-34 740 622 1,1 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -42 183-153 016-116 070-24,1-116 070-24,1 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -42 183-153 016-116 070-24,1-116 070-24,1 TILIKAUDEN TULOS -34 248 468-34 512 553-34 830 292 0,9-34 856 692 1,0 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ -34 248 468-34 512 553-34 830 292 0,9-34 856 692 1,0 5
25 HOITO- JA HOIVAPALVELUT TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 3 168 075 MAKSUTUOTOT 8 607 948 TUET JA AVUSTUKSET 30 561 MUUT TOIMINTATUOTOT 813 353 3 559 464 2 668 738-25,0 2 660 703-25,2 8 923 723 8 620 703-3,4 8 696 585-2,5 0 12 500 12 500 782 073 906 043 15,9 923 743 18,1 TOIMINTATUOTOT 12 619 937 13 265 260 12 207 984-8,0 12 293 531-7,3 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -23 633 069 PALKAT JA PALKKIOT -19 120 001 HENKILÖSIVUKULUT -4 513 069 ELÄKEKULUT -3 548 404 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -964 664 PALVELUJEN OSTOT -25 987 838 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -742 068 AVUSTUKSET -1 384 741 MUUT TOIMINTAKULUT -2 785 806-23 704 321-24 350 458 2,7-24 565 873 3,6-19 118 898-19 765 919 3,4-19 943 687 4,3-4 585 423-4 584 539-0,0-4 622 186 0,8-3 635 473-3 843 624 5,7-3 874 766 6,6-949 950-740 915-22,0-747 420-21,3-26 630 893-25 672 891-3,6-25 550 768-4,1-661 423-617 857-6,6-620 497-6,2-2 048 350-1 730 295-15,5-1 730 295-15,5-2 882 464-3 018 426 4,7-3 038 426 5,4 TOIMINTAKULUT -54 533 522-55 927 451-55 389 927-1,0-55 505 859-0,8 TOIMINTAKATE -41 913 585-42 662 191-43 181 943 1,2-43 212 328 1,3 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT MUUT RAHOITUSKULUT -112 312-124 142-142 550 14,8-142 550 14,8 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -112 312-124 142-142 550 14,8-142 550 14,8 VUOSIKATE -42 025 897-42 786 333-43 324 493 1,3-43 354 878 1,3 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -290 100-446 236-274 316-38,5-274 316-38,5 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -290 100-446 236-274 316-38,5-274 316-38,5 TILIKAUDEN TULOS -42 315 997-43 232 569-43 598 809 0,8-43 629 194 0,9 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ -42 315 997-43 232 569-43 598 809 0,8-43 629 194 0,9 6
30 TERVEYSPALVELUT TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 11 561 248 MAKSUTUOTOT 2 627 728 TUET JA AVUSTUKSET 680 797 MUUT TOIMINTATUOTOT 73 219 11 852 849 11 313 893-4,5 11 360 693-4,2 3 003 300 2 982 700-0,7 3 007 700 0,1 870 000 1 084 000 24,6 786 636-9,6 0 85 824 85 824 TOIMINTATUOTOT 14 942 992 15 726 149 15 466 417-1,7 15 240 853-3,1 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -14 529 211 PALKAT JA PALKKIOT -11 903 029 HENKILÖSIVUKULUT -2 626 182 ELÄKEKULUT -2 058 165 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -568 017 PALVELUJEN OSTOT -50 652 651 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -3 429 232 AVUSTUKSET -1 022 172 MUUT TOIMINTAKULUT -1 498 597-15 279 244-14 434 702-5,5-14 388 726-5,8-12 554 742-11 873 338-5,4-11 835 360-5,7-2 724 502-2 561 364-6,0-2 553 366-6,3-2 119 619-2 125 579 0,3-2 118 963-0,0-604 883-435 785-28,0-434 403-28,2-49 867 813-53 008 065 6,3-52 925 457 6,1-3 416 125-2 664 114-22,0-2 683 414-21,4-1 202 000-1 338 000 11,3-1 097 469-8,7-1 432 592-1 319 788-7,9-1 315 499-8,2 TOIMINTAKULUT -71 131 864-71 197 774-72 764 669 2,2-72 410 565 1,7 TOIMINTAKATE -56 188 872-55 471 625-57 298 252 3,3-57 169 712 3,1 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT MUUT RAHOITUSKULUT -69 758-82 575-91 607 10,9-91 607 10,9 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -69 758-82 575-91 607 10,9-91 607 10,9 VUOSIKATE -56 258 630-55 554 200-57 389 859 3,3-57 261 319 3,1 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -426 828-442 651-434 561-1,8-434 561-1,8 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -426 828-442 651-434 561-1,8-434 561-1,8 TILIKAUDEN TULOS -56 685 458-55 996 851-57 824 420 3,3-57 695 880 3,0 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ -56 685 458-55 996 851-57 824 420 3,3-57 695 880 3,0 7
40 YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAP TP 2017 TA 2018 TAE 2019 Ero% TA 2019 Ero% TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 262 331 TUET JA AVUSTUKSET 2 500 228 000 229 000 0,4 229 000 0,4 0 0 0 TOIMINTATUOTOT 264 831 228 000 229 000 0,4 229 000 0,4 TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT -1 507 712 PALKAT JA PALKKIOT -1 115 379 HENKILÖSIVUKULUT -392 332 ELÄKEKULUT -316 303 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -76 030 PALVELUJEN OSTOT -230 938 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -33 599 AVUSTUKSET -31 117 MUUT TOIMINTAKULUT -91 244-1 420 070-1 441 341 1,5-1 441 341 1,5-1 071 398-1 093 128 2,0-1 093 128 2,0-348 672-348 213-0,1-348 213-0,1-297 459-308 422 3,7-308 422 3,7-51 213-39 791-22,3-39 791-22,3-293 374-289 774-1,2-289 774-1,2-62 550-67 200 7,4-67 200 7,4-36 000-36 300 0,8-36 300 0,8-108 991-92 935-14,7-92 935-14,7 TOIMINTAKULUT -1 894 610-1 920 985-1 927 550 0,3-1 927 550 0,3 TOIMINTAKATE -1 629 779-1 692 985-1 698 550 0,3-1 698 550 0,3 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT MUUT RAHOITUSKULUT -3 535-4 241-4 764 12,3-4 764 12,3 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -3 535-4 241-4 764 12,3-4 764 12,3 VUOSIKATE -1 633 314-1 697 226-1 703 314 0,4-1 703 314 0,4 POISTOT JA ARVONALENTUMISET SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT -81 748-33 213-32 290-2,8-32 290-2,8 POISTOT JA ARVONALENTUMISET -81 748-33 213-32 290-2,8-32 290-2,8 TILIKAUDEN TULOS -1 715 062-1 730 439-1 735 604 0,3-1 735 604 0,3 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ -1 715 062-1 730 439-1 735 604 0,3-1 735 604 0,3 8
INVESTOINTIOHJELMA 2019-20 TA 2019 hankeinv. TA 2019 ei kampus päätöstä TA 2019 kampus päätös TA 2020 hankeinv. TA 2020 ei kampus päätöstä TA 2020 kampus päätös TA 2021 hankeinv. TA 2021 ei kampus päätöstä TA 2021 kampus päätös RAKENNUKSET 8 279 000 320 000 1 040 000 6 690 000 400 000 25 000 2 656 000 500 000 30 000 KONEET JA LAITTEET 0 712 000 746 000 0 210 000 1 227 000 0 0 0 ATK-INVESTOINNIT 0 240 700 240 700 0 60 000 60 000 0 0 0 YHTEENSÄ 8 279 000 1 272 700 2 026 700 6 690 000 670 000 1 312 000 2 656 000 500 000 30 000 Investoinnit yht., jos kampus toteutuu (sis hankeinvestointi) 10 305 700 8 002 000 2 686 000 Investoinnit yht, jos kampus ei toteudu 1 272 700 670 000 500 000 PALVELU TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 Aikuispsykosos. 4768 4681-1,8 4650 2086 1905-8,7 1977 910 848-6,8 867 586 565-3,6 543 8350 7999-4,2 8038 Aikuissosiaalityö 1128 1108-1,7 1140 313 356 13,9 313 108 125 15,5 134 87 91 5,1 91 1635 1680 2,8 1679 ESH ostettu 18300 19500 6,6 19223 8400 8600 2,4 8873 3800 3900 2,6 3824 3240 3300 1,9 2953 33740 35300 4,6 34874 oma ESH,tuotteiste 4075 3739-8,2 4067 1397 1318-5,7 1460 751 675-10,1 743 729 645-11,5 676 6952 6377-8,3 6946 Hoito ja hoiva 22074 22322 1,1 21187 11057 11223 1,5 11361 6672 6663-0,1 6560 4816 4753-1,3 4541 44618 44961 0,8 43648 Kuntoutus 1105 991-10,3 852 353 444 25,8 350 237 308 30,2 255 165 217 32,0 183 1860 1961 5,4 1640 Perhepalvelut 5288 5656 7,0 5396 1813 2013 11,0 1990 873 752-13,9 670 841 779-7,4 809 8815 9200 4,4 8866 Suun terveydenh. 1658 1701 2,6 1432 766 740-3,4 597 365 407 11,3 340 252 271 7,4 311 3042 3119 2,5 2680 Vammaispalvelut 7183 7217 0,5 6979 3306 3365 1,8 3380 1689 1697 0,4 1722 1412 1495 5,9 1486 13590 13773 1,3 13566 Vastaanotto 5949 6472 8,8 5914 2685 2689 0,1 2912 1399 1449 3,6 1382 1107 1183 6,8 1106 11141 11793 5,8 11314 Ympäristötoimi*) 973 982 0,9 962 389 387-0,4 389 193 190-1,4 192 175 176 0,5 172 1730 1736 0,3 1715 PALVELUT YHT 72500 74369 2,6 71802 32565 33041 1,5 33602 16997 17014 0,1 16689 13410 13476 0,5 12872 135472 137899 1,8 134965 Hallinto seudulliset**) 431 444 2,9 411 194 197 1,8 192 101 102 0,4 96 80 80 0,8 74 806 823 2,1 773 Kunnittaiset 9 9 MAKSUOSUUS 72931 74813 2,6 72213 32759 33238 1,5 33795 17099 17115 0,1 16793 13489 13556 0,5 12946 136279 138722 1,8 135747 ESH ostettu 18300 19500 6,6 19223 8400 8600 2,4 8873 3800 3900 2,6 3824 3240 3300 1,9 2953 33740 35300 4,6 34874 Oma toiminta 54631 55313 1,2 52990 24359 24638 1,1 24922 13299 13215-0,6 12970 10249 10256 0,1 9992 102539 103422 0,9 100873 *) Ympäristötoimessa terveysvalvonnan, eläinlääkintähuollon ja ympäristönsuojelun kulut asukasluvun mukaan jaettuna **) Seudulliset kustannukset jaettu jäsenkunnille tilausten suhteessa JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUDET 2019 MAISEMAMALLIN POHJALTA (1 000 ) Iisalmi Kiuruvesi Sonkajärvi Vieremä Kuntayhtymä yhteensä Oma toiminta Ostettu ESH TA2018+ Kunnan Muutokset muutettu TA 2019 Kunnan alkup. Kunnan Muutok- muutettu TA 2019 Taesitys TA2018 1% raami esitys Ero raami set raami esitys Ero 2019 Iisalmi 54,63 55,18 0,0268 55,20 55,31 0,109 20,40 0,00 20,40 19,50-0,90 74,81 Kiuruvesi 24,36 24,60 0,0605 24,66 24,64-0,025 8,70-0,05 8,65 8,65 0,00 33,29 Sonkajärvi 13,30 13,43 0,0044 13,44 13,22-0,221 3,90 0,00 3,90 3,90 0,00 17,12 Vieremä 10,25 10,35 0,0047 10,36 10,26-0,100 3,30 0,02 3,32 3,30-0,02 13,56 Yhteensä 102,54 103,56 0,0964 103,66 103,42-0,238 36,30-0,03 36,27 35,35-0,92 138,77 9
2 Palvelutilaukset tuoteryhmittäin 1.1 Aikuispsykososiaaliset Palvelun sisältö: Mielenterveystyön avohoidon palvelut: aikuispsykiatrinen poliklinikka (sisältää ikäihmisten työryhmän, depressiohoitajat ja päihdetyön), akuuttityöryhmä, kotikuntoutus, psykososiaalinen kuntoutus Palveluasuminen: asumispalveluiden ostot, valvottu avohoito Oma erikoissairaanhoito: psykiatrinen ja riippuvuusosasto sisältäen selviämisaseman ja korvaushoidon Päihdehuollon asumispalvelu: päiväkeskukset, asumisen tuki ja sosiaalinen kuntoutus Lyhyt kuvaus Mielenterveys- ja päihdepalvelut Palveluihin sisältyy asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen mielenterveystyö, jonka tarkoituksena on yksilön ja yhteisön mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistaminen sekä mielenterveyttä vaarantavien tekijöiden vähentäminen ja poistaminen. Mielenterveystyöhön kuuluu: 1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki; 2) yksilön ja yhteisön psykososiaalisen tuen yhteensovittaminen äkillisissä järkyttävissä tilanteissa; 3) mielenterveyspalvelut, joilla tarkoitetaan mielenterveydenhäiriöiden tutkimusta, hoitoa ja lääkinnällistä kuntoutusta. Terveydenhuollossa tehtävä mielenterveystyö suunnitellaan ja toteutetaan siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden kuntayhtymässä tehtävän sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen päihdetyö, jonka tarkoituksena on vahvistaa yksilön ja yhteisön päihteettömyyttä suojaavia tekijöitä sekä vähentää tai poistaa päihteisiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä. Päihdetyöhön kuuluu: 1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä ohjaus ja neuvonta, joka koskee päihteettömyyttä suojaavia ja sitä vaarantavia tekijöitä sekä päihteisiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä; sekä 2) päihteiden aiheuttamien sairauksien tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalvelut. Päihdetyö suunnitellaan ja toteutetaan siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun kuntayhtymässä tehtävän päihdetyön ja mielenterveystyön kanssa. Palveluasuminen Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien palveluasuminen järjestetään ostopalveluina kuntoutujille, jotka tarvitsevat paljon hoitoa ja huolenpitoa. Suurin osa palveluasumisesta on tehostettua palveluasumista. Kuntayhtymän alueella on viisi palveluntuottajaa, joilla on yhteensä 77 ympärivuorokautisesti valvottua asumispaikkaa. Lisäksi yhdellä palveluntuottajalla on 5 tukiasumispaikkaa. Palveluasumisen järjestämisestä vastaa sosiaalityön tehtäväalue, jossa toimii sijoittamista hoitava palveluohjaaja. Päihdehuollon asumispalvelu Asumisen tukipalveluita järjestetään ostopalveluna omissa asunnoissa asuville, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta asumisessa, itsenäisessä arjen suoriutumisessa ja asioiden hoidossa. Palveluita tuottavat yhdistykset ja yksityiset palveluntuottajat. Lisäksi yhdistykset järjestävät päiväkeskuksissaan ryhmätoimintoja, ruokailumahdollisuuksia, aktivointitoimenpiteitä ja sosiaalisen kuntoutuksen toimintoja avustusrahoituksella. 10
Aikuispsykososiaaliset palvelut TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Tuotot 1 674 223 1 726 100 2 494 250 2 494 250 45 Toimintakulut -9 687 353-9 978 909-10 419 543-10 419 543 4 Poistot -24 787-97 376-73 703-73 703-24 Netto -8 037 918-8 350 186-7 998 996-7 998 996-4 Mielenterveyspalvelut Tuotot 1 646 880 1 698 100 2 461 850 2 461 850 45 Toimintakulut -9 314 410-9 589 155-10 029 092-10 029 092 5 Poistot -24 787-97 376-73 703-73 703-24 Netto -7 692 317-7 988 432-7 640 945-7 640 945-4 Perustasoinen avohoito Tuotot 55 166 56 100 59 850 59 850 7 Toimintakulut -3 327 957-3 270 406-3 544 240-3 544 240 8 Poistot -23 538-23 481-12 932-12 932-45 Netto -3 296 329-3 237 787-3 497 322-3 497 322 8 Asiakkaat hlö 2 887 2 695 2 670 2 670-1 Kulut / asiakas -1 161-1 222-1 332-1 332 9 Palveluasuminen Tuotot 443 413 505 000 513 600 513 600 2 Toimintakulut -2 122 788-2 351 308-2 475 372-2 475 372 5 Netto -1 679 374-1 846 308-1 961 772-1 961 772 6 Asiakkaat hlö 75 76 78 78 3 Kulut / asiakas -28 304-30 938-31 736-31 736 3 Hoitopäivät pv 21 184 23 001 24 811 24 811 8 Kulut / hoitopäivä -100-102 -100-100 -2 Oma erikoissairaanhoito Tuotot 1 148 300 1 137 000 1 888 400 1 888 400 66 Toimintakulut -3 863 665-3 967 441-4 009 480-4 009 480 1 Poistot -1 249-73 895-60 771-60 771-18 Netto -2 716 614-2 904 336-2 181 851-2 181 851-25 Käynnit kpl 1 120 1 028 1 495 1 495 45 Kulut / käynti -3 451-3 931-2 723-2 723-31 Hoitopäivät pv 7 712 7 576 7 750 7 750 2 Kulut / hoitopäivä -501-533 -525-525 -2 Päihdehuollon palvelut Tuotot 27 343 28 000 32 400 32 400 16 Toimintakulut -372 944-389 754-390 451-390 451 0 Netto -345 601-361 754-358 051-358 051-1 Päihdehuollon asumispalvelu Tuotot 27 343 28 000 32 400 32 400 16 Toimintakulut -372 944-389 754-390 451-390 451 0 Netto -345 601-361 754-358 051-358 051-1 Asiakkaat hlö 735 243 243 243 0 Kulut / asiakas -507-1 604-1 607-1 607 0 Hoitopäivät pv 18 618 9 975 9 975 9 975 0 Kulut / hoitopäivä -20-39 -39-39 0 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat olleet ja ovat suurten muutosten alla. Kaikki mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat muuttaneet kesän 2018 aikana sairaalarakennukseen Riistakatu 23:een. Aikuispsykiatrinen poliklinikka sijaitsee rakennuksen 3. kerroksessa, lasten- ja nuorisopsykiatria, akuuttityöryhmä ja tehtäväalueen hallinto 2. kerroksessa ja psykiatrinen ja riippuvuusosasto sekä selviämisasema 1. kerroksessa. Psykososiaalinen kuntoutus toimii sairaalan 0-kerroksessa myöhemmin purettavissa tiloissa. Psykiatrinen kotikuntoutus toimii väliaikaisesti 2. kerroksen aulatilassa. Kampus 2-vaiheen suunnittelu on käynnistynyt tavoitteena laajentaa 11
riippuvuusosaston tiloja, rakentaa uudet tilat psykiatriselle kuntoutukselle ja puuttuvat erityistyöntekijöiden tilat sekä muiden palvelujen kanssa yhteisiä liikunta- ja ryhmätiloja. Toimintojen keskittäminen samaan rakennukseen mahdollistaa tilojen ja henkilöstön yhteiskäytön sekä eri ammattiryhmien toimintamallien ja roolien kehittämisen kohti entistä potilaslähtöisempää hoitoa. Vuoden 2018 alusta voimaan astunut päivystysasetus aiheuttaa muutoksia sekä osaston että avohoidon toimintamalleihin. Asetuksen mukaan psykiatrista päivystystä ei voida ylläpitää Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ja tästä syystä tahdosta riippumatonta hoitoa tarvitsevien potilaiden hoito siirtyy 1.10.2018 tai sen jälkeen Kuopioon Julkulan sairaalaan. Vastaavasti Ylä-Savoon ohjataan vapaaehtoista osastohoitoa tarvitsevia potilaita. Yhteistyökäytännöt potilasohjauksessa mallinnetaan ja niiden toteutumista seurataan. Keskeiset kehittämiskohteet ovat psykiatrinen avo-osastohoito, tehostettu avohoito, riippuvuuksien hoito ja psykiatrinen kuntoutus. Kaksi osa-aikaista avohoidon tehtävää yhdistetään yhdeksi psykiatrisen palveluohjaajan tehtäväksi vuoden 2019 alusta tehostetun avohoidon ja psykiatrisen kuntoutuksen tukemiseksi. Psykiatrista päivystystä korvaamaan lisätään psykiatrian lääkäreiden ilta- ja viikonloppukonsultaatioita osastohoidon tueksi. Tehostettua avohoitoa toteutetaan hoitajatyöparien ilta- ja viikonlopputyön avulla. Tällä pyritään tavoittamaan potilaat varhaisemmassa vaiheessa ja ehkäisemään tahdosta riippumattomien hoitojaksojen tarvetta. Sosiaalityön palvelut järjestää kaiken ikäisten sosiaalihuoltolain mukaiset mielenterveys- ja päihdeasumispalvelut sekä alle 65-vuotiaiden palveluasumisen riippumatta palvelutarpeesta. Palvelut tuotetaan koko kuntayhtymän alueella ostopalveluina. Palveluasumisessa keskeistä on tunnistaa asiakkaat, jotka ovat kuntoutettavissa itsenäiseen asumiseen. Kesällä 2016 aloitti Mikeva Oy:n Kuntoutusyksikkö IisalmenAalto, mikä keskittyy erityisesti nuorten ja työikäisten määräaikaiseen palveluasumiseen ja kuntoutustoimintaan. Nuorten jaksoille on varattu määrärahaa kaikkiin kuntiin. Alle 65-vuotiaiden somaattisesti sairastuneiden palveluasuminen hankitaan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista yksiköistä erillisluvilla. Vuoden 2018 aikana Iisalmeen valmistui uusi palvelutalo Hopeinen Kuu Oy:lle, jonka omistajaksi tuli kesällä 2018 Esperi Care Oy. Yksikössä on 15 ympärivuorokautista asumispaikkaa ja 5 tukiasuntoa. Mikevan asumisyksikkö siirtyi Attendo Oy:n omistukseen. IisalmenAalto muutti nimensä Attendo Ahjolaksi. Muiden asiakkaiden osalta ensisijaista on kotona asumisen tukeminen yhteistyössä kotihoidon ja mielenterveyspalveluiden kanssa. Asumisen tukipalveluita järjestetään kaikissa kunnissa ostopalveluna. Pysäkki ry toimii kaikissa kuntayhtymän kunnissa tuottaen päiväkeskustoimintaa, asumisen tukea ja työllistämistoimintaa. Oleelliset lisäykset/vähennykset Vuoden 2019 suorite-ennusteissa on huomioitu päivystysasetuksen aiheuttama muutos osastohoitoon siten, että jäsenkuntien hoitopäiviä on vähennetty 1189 hoitopäivää vuoden 2017 toteumaan nähden ja 1226 hoitopäivää vuoden 2018 ennusteeseen nähden. Vastaavasti ulkokuntien hoitopäiviä on lisätty 1227 hoitopäivää vuoden 2017 toteumaan ja 1400 hoitopäivää vuoden 2018 ennusteeseen nähden. Osaston hoitopäiväennuste on yhteensä 7750 hoitopäivää, josta jäsenkuntien hoitopäiviä 4450 ja ulkokuntien hoitopäiviä 3300. Ennuste on laskettu 82 %:n kuormituksen mukaan. Tämä takaa, että jäsenkuntalaisille on aina osastopaikka sitä tarvittaessa. Talousarviossa on ulkokuntatuottoa nostettu vastaavasti käyttäen laskennallisesti vuoden 2018 alkuvuoden keskimääräistä toteutunutta hoitopäivän hintaa 520 euroa/hpv, yhteensä 1 716 000 euroa. Näillä toimenpiteillä osaston nettoennuste on vuoden 2018 tasolla. Aikuispsykiatrisessa avohoidossa on kustannusten kokonaisnousu 8 %. Tätä selittää osaltaan psykososiaalisen kuntoutuksen tilavuokrien reipas nousu 86,3 %. Aikuispsykiatrisella poliklinikalla vuokrat nousevat vain 2,6 %, koska väistötilana toimineiden vuokrakonttien kustannus on ollut samaa luokkaa kuin saneerattujen tilojen. Aikuispsykiatrisella poliklinikalla nousevat henkilöstökulut 10,2 %. Yksikköön on siirretty osastolta erikoislääkärin palkkaa 40 % ja psykiatrian ylilääkärin palkka on budjetoitu kokonaan tähän yksikköön poiketen aiemmista vuosista. Palveluasuminen on budjetoitu vuoden 2018 toteuman mukaan olemassa oleville asukkaille. Uusille asiakkaille ei ole varattu määrärahaa. Jokaiseen kuntaan on varattu määräraha nuorten kuntouttavan palveluasumisen järjestämiseen. Sosiaalihuoltolain mukaista tukiasumista järjestetään ostopalveluna. Asumisen tukipalveluiden taso säilyy ennallaan. 12
Aikuispsykososiaaliset palvelut TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Tuotot 276 917 301 674 285 598 285 598-5 Toimintakulut -4 892 253-5 016 127-4 964 554-4 964 554-1 Poistot -14 134-44 516-28 876-28 876-35 Netto -4 629 470-4 758 969-4 707 833-4 707 833-1 Ulkokuntien osuus -20 085-8 841 27 061 27 061-406 Ulkokuntien osuuden jälkeen -4 649 555-4 767 809-4 680 772-4 680 772-2 Mielenterveyspalvelut Tuotot 250 709 277 674 257 598 257 598-7 Toimintakulut -4 620 505-4 735 723-4 682 433-4 682 433-1 Poistot -14 134-44 516-28 876-28 876-35 Netto -4 383 931-4 502 565-4 453 712-4 453 712-1 Ulkokuntien osuus -20 085-8 841 27 061 27 061-406 Ulkokuntien osuuden jälkeen -4 404 016-4 511 405-4 426 651-4 426 651-2 Perustasoinen avohoito Tuotot 13 135 13 266 11 564 11 564-13 Toimintakulut -2 207 640-2 151 426-2 421 270-2 421 270 13 Poistot -13 615-13 304-8 489-8 489-36 Netto -2 208 120-2 151 464-2 418 194-2 418 194 12 Ulkokuntien osuus -1 907 0-5 816-5 816 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 210 028-2 151 464-2 424 010-2 424 010 13 Asiakkaat hlö 1 783 1 650 1 650 1 650 0 Kulut / asiakas -1 246-1 312-1 473-1 473 12 Palveluasuminen Tuotot 157 195 185 000 188 196 188 196 2 Toimintakulut -806 678-908 503-916 048-916 048 1 Netto -649 483-723 503-727 852-727 852 1 Asiakkaat hlö 31 31 31 31 0 Kulut / asiakas -26 022-29 307-29 550-29 550 1 Hoitopäivät pv 7 790 8 855 9 390 9 390 6 Kulut / hoitopäivä -104-103 -98-98 -5 Oma erikoissairaanhoito Tuotot 80 378 79 409 57 837 57 837-27 Toimintakulut -1 606 186-1 675 794-1 345 116-1 345 116-20 Poistot -519-31 212-20 388-20 388-35 Netto -1 526 327-1 627 598-1 307 666-1 307 666-20 Ulkokuntien osuus -18 178-8 841 32 877 32 877-472 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 544 505-1 636 438-1 274 789-1 274 789-22 Käynnit kpl 670 576 950 950 65 Kulut / käynti -2 398-2 964-1 437-1 437-51 Hoitopäivät pv 3 206 3 200 2 600 2 600-19 Kulut / hoitopäivä -501-533 -525-525 -2 Päihdehuollon palvelut Tuotot 26 209 24 000 28 000 28 000 17 Toimintakulut -271 748-280 404-282 121-282 121 1 Netto -245 539-256 404-254 121-254 121-1 Päihdehuollon asumispalvelu Tuotot 26 209 24 000 28 000 28 000 17 Toimintakulut -271 748-280 404-282 121-282 121 1 Netto -245 539-256 404-254 121-254 121-1 Asiakkaat hlö 198 120 120 120 0 Kulut / asiakas -1 372-2 337-2 351-2 351 1 Hoitopäivät pv 7 258 4 900 4 900 4 900 0 Kulut / hoitopäivä -37-57 -58-58 1 13
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Psykiatrisen ja riippuvuusosaston hoitopäivätavoitetta on vähennetty 2017 toteumaan ja 2018 talousarvioon verrattuna 600 hoitopäivällä. Vuoden 2019 hoitopäivätavoite on 2600. Palveluasumisessa on 21 toistaiseksi olevaa asukasta. Lisäksi seitsemälle alle 30-vuotiaalle on varattu kuntouttava palveluasumisjakso, yhteensä 630 päivää. Tukiasumista on varattu kolmelle asiakkaalle. Asumisen tukipalveluiden taso säilyy ennallaan. Palvelut tuottaa pääasiallisesti Pysäkki ry ja Aspa ry. Palvelu tukee mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotona asumista. 14
Aikuispsykososiaaliset palvelut TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Tuotot 238 660 263 559 241 751 241 751-8 Toimintakulut -2 201 462-2 325 545-2 147 763-2 147 763-8 Poistot -5 395-20 060-10 899-10 899-46 Netto -1 968 197-2 082 046-1 916 910-1 916 910-8 Ulkokuntien osuus -9 239-4 098 11 813 11 813-388 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 977 436-2 086 144-1 905 098-1 905 098-9 Mielenterveyspalvelut Tuotot 238 265 262 059 239 851 239 851-8 Toimintakulut -2 163 753-2 282 444-2 104 781-2 104 781-8 Poistot -5 395-20 060-10 899-10 899-46 Netto -1 930 883-2 040 445-1 875 828-1 875 828-8 Ulkokuntien osuus -9 239-4 098 11 813 11 813-388 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 940 123-2 044 543-1 864 016-1 864 016-9 Perustasoinen avohoito Tuotot 3 978 3 843 3 217 3 217-16 Toimintakulut -576 031-545 866-573 425-573 425 5 Poistot -5 161-5 039-2 273-2 273-55 Netto -577 214-547 062-572 481-572 481 5 Ulkokuntien osuus -1 052 0-2 097-2 097 Ulkokuntien osuuden jälkeen -578 266-547 062-574 578-574 578 5 Asiakkaat hlö 538 515 500 500-3 Kulut / asiakas -1 080-1 070-1 151-1 151 8 Palveluasuminen Tuotot 198 084 220 000 212 164 212 164-4 Toimintakulut -864 287-930 102-962 268-962 268 3 Netto -666 203-710 102-750 104-750 104 6 Asiakkaat hlö 28 27 27 27 0 Kulut / asiakas -30 867-34 448-35 640-35 640 3 Hoitopäivät pv 8 582 8 995 8 940 8 940-1 Kulut / hoitopäivä -101-103 -108-108 4 Oma erikoissairaanhoito Tuotot 36 203 38 215 24 470 24 470-36 Toimintakulut -723 435-806 476-569 087-569 087-29 Poistot -234-15 021-8 626-8 626-43 Netto -687 466-783 281-553 243-553 243-29 Ulkokuntien osuus -8 187-4 098 13 909 13 909-439 Ulkokuntien osuuden jälkeen -695 653-787 379-539 334-539 334-32 Käynnit kpl 170 214 105 105-51 Kulut / käynti -4 257-3 839-5 502-5 502 43 Hoitopäivät pv 1 444 1 540 1 100 1 100-29 Kulut / hoitopäivä -501-533 -525-525 -2 Päihdehuollon palvelut Tuotot 395 1 500 1 900 1 900 27 Toimintakulut -37 709-43 101-42 982-42 982 0 Netto -37 314-41 601-41 082-41 082-1 Päihdehuollon asumispalvelu Tuotot 395 1 500 1 900 1 900 27 Toimintakulut -37 709-43 101-42 982-42 982 0 Netto -37 314-41 601-41 082-41 082-1 Asiakkaat hlö 183 48 48 48 0 Kulut / asiakas -206-898 -895-895 0 Hoitopäivät pv 4 746 2 000 2 000 2 000 0 Kulut / hoitopäivä -8-22 -21-21 0 15
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Päiväkeskus Pysäkin toimintaan on varattu yhteensä 31 000, josta 26 000 on yksilöpäätöksillä ostettavaan asumisen tukeen ja 10 000 päiväkeskuksesta tapahtuvaan asumisen tukeen. Päiväkeskus Pysäkki ry:n palvelut kilpailutettiin vuonna 2013. IS-Hankinta Oy:n hankintasopimus on tullut voimaan 1.3.2014 ja siinä on 6 kuukauden irtisanomisaika. Oleelliset lisäykset/vähennykset Psykiatrisen ja riippuvuusosaston hoitopäivätavoitetta on vähennetty 2017 toteumaan verrattuna 344 ja 2018 talousarvioon verrattuna 440 hoitopäivällä. Vuoden 2019 hoitopäivätavoite on 1100. Palveluasumisessa on 23 toistaiseksi olevaa asukasta. Lisäksi kahdelle alle 30-vuotiaalle on varattu kuntouttava palveluasumisjakso, yhteensä 180 päivää. Asumisen tukipalveluiden taso säilyy ennallaan. Palvelut tuottaa Pysäkki ry. Palvelu tukee mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotona asumista. 16
Aikuispsykososiaaliset palvelut TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Tuotot 85 584 93 621 96 701 96 701 3 Toimintakulut -946 977-994 750-945 027-945 027-5 Poistot -2 519-7 455-4 111-4 111-45 Netto -863 911-908 584-852 437-852 437-6 Ulkokuntien osuus -3 517-1 751 4 143 4 143-337 Ulkokuntien osuuden jälkeen -867 428-910 334-848 294-848 294-7 Mielenterveyspalvelut Tuotot 85 584 92 121 95 201 95 201 3 Toimintakulut -909 140-952 614-903 484-903 484-5 Poistot -2 519-7 455-4 111-4 111-45 Netto -826 074-867 948-812 394-812 394-6 Ulkokuntien osuus -3 517-1 751 4 143 4 143-337 Ulkokuntien osuuden jälkeen -829 591-869 698-808 251-808 251-7 Perustasoinen avohoito Tuotot 1 878 2 061 1 383 1 383-33 Toimintakulut -272 311-292 032-243 669-243 669-17 Poistot -2 432-2 714-975 -975-64 Netto -272 866-292 684-243 261-243 261-17 Ulkokuntien osuus -495 0-915 -915 Ulkokuntien osuuden jälkeen -273 361-292 684-244 176-244 176-17 Asiakkaat hlö 265 260 240 240-8 Kulut / asiakas -1 037-1 134-1 019-1 019-10 Palveluasuminen Tuotot 70 343 78 000 84 920 84 920 9 Toimintakulut -369 799-406 072-452 874-452 874 12 Netto -299 456-328 072-367 954-367 954 12 Asiakkaat hlö 12 13 14 14 8 Kulut / asiakas -30 817-31 236-32 348-32 348 4 Hoitopäivät pv 4 020 4 170 4 835 4 835 16 Kulut / hoitopäivä -92-97 -94-94 -4 Oma erikoissairaanhoito Tuotot 13 363 12 060 8 898 8 898-26 Toimintakulut -267 030-254 511-206 941-206 941-19 Poistot -86-4 740-3 137-3 137-34 Netto -253 753-247 191-201 179-201 179-19 Ulkokuntien osuus -3 022-1 751 5 058 5 058-389 Ulkokuntien osuuden jälkeen -256 775-248 942-196 122-196 122-21 Käynnit kpl 46 59 70 70 19 Kulut / käynti -5 807-4 394-3 001-3 001-32 Hoitopäivät pv 533 486 400 400-18 Kulut / hoitopäivä -501-533 -525-525 -2 Päihdehuollon palvelut Tuotot 0 1 500 1 500 1 500 0 Toimintakulut -37 837-42 136-41 543-41 543-1 Netto -37 837-40 636-40 043-40 043-1 Päihdehuollon asumispalvelu Tuotot 0 1 500 1 500 1 500 0 Toimintakulut -37 837-42 136-41 543-41 543-1 Netto -37 837-40 636-40 043-40 043-1 Asiakkaat hlö 132 45 45 45 0 Kulut / asiakas -287-936 -923-923 -1 Hoitopäivät pv 2 405 1 950 1 950 1 950 0 Kulut / hoitopäivä -16-22 -21-21 -1 17
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Psykiatrisen ja riippuvuusosaston hoitopäivätavoitetta on vähennetty 2017 toteumaan verrattuna 133 ja 2018 talousarvioon verrattuna 186 hoitopäivällä. Vuoden 2019 hoitopäivätavoite on 400. Palveluasumisessa on 12 toistaiseksi olevaa asukasta. Lisäksi yhdelle alle 30-vuotiaalle on varattu kuntouttava palveluasumisjakso, yhteensä 90 päivää. Asumisen tukipalveluiden taso säilyy ennallaan. Palvelut tuottaa Pysäkki ry. Palvelu tukee mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotona asumista. 18
Aikuispsykososiaaliset palvelut TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Tuotot 31 556 35 869 38 529 38 529 7 Toimintakulut -569 957-614 153-603 111-603 111-2 Poistot -2 106-6 530-3 750-3 750-43 Netto -540 507-584 815-568 332-568 332-3 Ulkokuntien osuus -2 991-1 084 3 500 3 500-423 Ulkokuntien osuuden jälkeen -543 498-585 899-564 832-564 832-4 Mielenterveyspalvelut Tuotot 30 817 34 869 37 529 37 529 8 Toimintakulut -544 307-590 040-579 306-579 306-2 Poistot -2 106-6 530-3 750-3 750-43 Netto -515 596-561 702-545 527-545 527-3 Ulkokuntien osuus -2 991-1 084 3 500 3 500-423 Ulkokuntien osuuden jälkeen -518 588-562 786-542 027-542 027-4 Perustasoinen avohoito Tuotot 1 593 1 702 1 423 1 423-16 Toimintakulut -233 831-247 751-254 051-254 051 3 Poistot -2 032-2 141-1 006-1 006-53 Netto -234 270-248 190-253 633-253 633 2 Ulkokuntien osuus -405 0-926 -926 Ulkokuntien osuuden jälkeen -234 675-248 190-254 559-254 559 3 Asiakkaat hlö 242 225 225 225 0 Kulut / asiakas -975-1 111-1 134-1 134 2 Palveluasuminen Tuotot 17 791 22 000 28 320 28 320 29 Toimintakulut -82 023-106 631-144 182-144 182 35 Netto -64 232-84 631-115 862-115 862 37 Asiakkaat hlö 4 5 5 5 0 Kulut / asiakas -20 506-21 326-28 836-28 836 35 Hoitopäivät pv 792 981 1 281 1 281 31 Kulut / hoitopäivä -104-109 -113-113 4 Oma erikoissairaanhoito Tuotot 11 432 11 167 7 786 7 786-30 Toimintakulut -228 453-235 658-181 073-181 073-23 Poistot -74-4 389-2 745-2 745-37 Netto -217 095-228 881-176 032-176 032-23 Ulkokuntien osuus -2 586-1 084 4 426 4 426-508 Ulkokuntien osuuden jälkeen -219 680-229 965-171 606-171 606-25 Käynnit kpl 34 45 55 55 22 Kulut / käynti -6 721-5 334-3 342-3 342-37 Hoitopäivät pv 456 450 350 350-22 Kulut / hoitopäivä -501-533 -525-525 -2 Päihdehuollon palvelut Tuotot 739 1 000 1 000 1 000 0 Toimintakulut -25 650-24 113-23 805-23 805-1 Netto -24 911-23 113-22 805-22 805-1 Päihdehuollon asumispalvelu Tuotot 739 1 000 1 000 1 000 0 Toimintakulut -25 650-24 113-23 805-23 805-1 Netto -24 911-23 113-22 805-22 805-1 Asiakkaat hlö 222 30 30 30 0 Kulut / asiakas -116-804 -793-793 -1 Hoitopäivät pv 4 209 1 125 1 125 1 125 0 Kulut / hoitopäivä -6-21 -21-21 -1 19
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Psykiatrisen ja riippuvuusosaston hoitopäivätavoitetta on vähennetty 2017 toteumaan verrattuna 106 ja 2018 talousarvioon verrattuna 100 hoitopäivällä. Vuoden 2019 hoitopäivätavoite on 350. Palveluasumisessa on 4 toistaiseksi olevaa asukasta. Lisäksi yhdelle alle 30-vuotiaalle on varattu kuntouttava palveluasumisjakso, yhteensä 90 päivää. Asumisen tukipalveluiden taso säilyy ennallaan. Palvelut tuottaa Pysäkki ry. Palvelu tukee mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotona asumista. Aikuispsykososiaaliset palvelut TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Tuotot 1 041 505 1 031 376 1 831 671 1 831 671 78 Toimintakulut -1 076 704-1 028 334-1 759 088-1 759 088 71 Poistot -633-18 814-26 066-26 066 39 Netto -35 832-15 773 46 517 46 517-395 Ulkokuntien osuus 35 832 15 774-46 517-46 517-395 Mielenterveyspalvelut Tuotot 1 041 505 1 031 376 1 831 671 1 831 671 78 Toimintakulut -1 076 704-1 028 334-1 759 088-1 759 088 71 Poistot -633-18 814-26 066-26 066 39 Netto -35 832-15 773 46 517 46 517-395 Ulkokuntien osuus 35 832 15 774-46 517-46 517-395 Perustasoinen avohoito Tuotot 34 582 35 227 42 262 42 262 20 Toimintakulut -38 144-33 332-51 825-51 825 55 Poistot -297-282 -190-190 -33 Netto -3 859 1 613-9 753-9 753-705 Ulkokuntien osuus 3 859 0 9 753 9 753 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0 1 613 0 0-100 Asiakkaat hlö 59 45 55 55 22 Kulut / asiakas -652-747 -946-946 27 Oma erikoissairaanhoito Tuotot 1 006 924 996 149 1 789 409 1 789 409 80 Toimintakulut -1 038 560-995 003-1 707 262-1 707 262 72 Poistot -336-18 532-25 877-25 877 40 Netto -31 973-17 386 56 270 56 270-424 Ulkokuntien osuus 31 973 15 774-56 270-56 270-457 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0-1 612 0 0-100 Käynnit kpl 200 134 315 315 135 Kulut / käynti -5 194-7 564-5 502-5 502-27 Hoitopäivät pv 2 073 1 900 3 300 3 300 74 Kulut / hoitopäivä -501-533 -525-525 -2 20
1.2 Aikuissosiaalityö Palvelun sisältö: Sosiaalityö: aikuissosiaalityö Toimeentulotuki: ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki, etuuskäsittely Työllistämistoiminta: kuntouttava työtoiminta, Ylä-Savon työvoiman palvelukeskus Lyhyt kuvaus Aikuissosiaalityön asiakkaina ovat yli 18-vuotiaat perheettömät ja perheelliset, joilla ei asu samassa taloudessa alle 18- vuotiaita lapsia. Sosiaalityössä tehdään asiakkaiden kokonaistilanteen selvityksiä, ohjataan ja neuvotaan sosiaaliseen tilanteeseen liittyvissä vaikeuksissa sekä järjestetään tukitoimia, jolla ylläpidetään ja edistetään yksilön ja perheen turvallisuutta ja itsenäistä suoriutumista lähiyhteisössä sekä yhteiskunnassa. Sosiaalityössä korostuu verkostoyhteistyö. Työelämään aktivoivina palveluina sosiaalityö järjestää kuntouttavaa työtoimintaa ja on osa työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP). Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on ehkäistä työttömyyden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia asiakkaan toimintakykyyn, vahvistaa asiakkaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä ja ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla mahdollisuutta työtoimintaan ja muihin palveluihin. Työvoiman palvelukeskus on yhteistoimintamalli, jonka tavoitteena on edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille monialaisena yhteispalveluna julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja. Aikuissosiaalityö TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuissosiaalityö Tuotot 152 645 140 000 147 100 147 100 5 Toimintakulut -1 831 159-1 775 236-1 827 532-1 827 532 3 Netto -1 678 514-1 635 236-1 680 432-1 680 432 3 Sosiaalityö Tuotot 630 500 3 000 3 000 500 Toimintakulut -360 204-372 197-412 048-412 048 11 Netto -359 574-371 697-409 048-409 048 10 Asiakasperheet kpl 1 690 2 090 1 800 1 800-14 Kulut / asiakasperhe -213-178 -229-229 29 Toimeentulotuki Tuotot 28 624 0 17 100 17 100 Toimintakulut -387 924-274 305-265 246-265 246-3 Netto -359 300-274 305-248 146-248 146-10 Asiakasperheet kpl 491 580 Kulut / asiakasperhe -790-473 Työllistämistoiminta Tuotot 123 391 139 500 127 000 127 000-9 Toimintakulut -1 083 031-1 128 734-1 150 238-1 150 238 2 Netto -959 640-989 234-1 023 238-1 023 238 3 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 546 683 608 608-11 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Aikuissosiaalityön palveluissa keskeisintä on edelleen uudistaa palveluita ja työkäytäntöjä vuonna 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain mukaisiksi yhteistyössä muiden hyvinvointipalvelujen ja yhteistyötahojen kanssa. Laki edellyttää palveluiden ja toimintamallien jatkuvaa kehittämistä terveydenhuollon kanssa. Sosiaalityö ohjaa asiakkaita aktivointitoimenpiteisiin yhdessä kuntien kanssa. Monialaisessa yhteispalvelussa sosiaalityön työntekijät osallistuvat asiakkaiden kartoitusjakson tekemiseen ja työllistämissuunnitelman laadintaan sekä tukevat asiakkaita työllistämistoimien aikana. Aikuissosiaalityön, perhesosiaalityön ja monialaisen yhteispalvelun asiakasprosessin toimivuuden vuoksi TYP:n sosiaalityön henkilöstöresurssia on siirretty yhteiskäyttöön Iisalmessa ja Kiuruvedellä. Perustoimeentulotuen siirryttyä vuoden 2017 alussa Kelalle sosiaalityön asiakkaina ovat erilaisia sosiaalisia palveluita tarvitsevat nuoret ja aikuiset. Nuorten asiakkaiden osuus kasvaa edelleen, mikä on huomioitu nuorille suunnattujen palveluiden lisäyksinä. Nuorille suunnattuja, vaikuttavia palveluita kehitetään yhdessä verkostotoimijoiden kanssa. 21
Uutena toimintona on aikuissosiaalityön palveluohjaajien jalkautuva ja asiakaskohtainen, ammatillinen tukihenkilötyö ostopalveluiden sijaan. Iisalmen sosiaalikeskuksessa toimivassa seudullisessa toimeentulotukiasioiden palveluohjauksessa on kaksi palveluohjaajaa. Palveluohjaus hoitaa seudullisesti Kelan verkkoyhteyden kautta tulevia tehtäväksiantoja, kuten toimeentulotukihakemusten käsittelyä ja ohjausta sosiaalityön tarpeen selvittämiseen. Työntekijöillä on myös käytössä asiakastietojärjestelmässä oleva sisäinen ajanvarausohjelma, jonka avulla asiakkaille voidaan varata aika sosiaalityöntekijälle. Palveluohjaukseen voi ottaa yhteyttä ilman ajanvarausta ja saada neuvoja sosiaalityön palveluista. Palveluohjauksesta hoidetaan myös sosiaalityön chat-palvelua. Oleelliset lisäykset/vähennykset Sosiaalityö päättää täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä osana palvelukokonaisuutta. Näiden määrärahavaraukset on tehty vuoden 2017 tilinpäätöksen ja 2018 tammi-kesäkuun toteuman perusteella. Kuntouttavan työtoiminnan taso säilytetään vuoden 2018 tasolla. Sosiaalihuoltolain mukaisiin sosiaalisen kuntoutuksen palveluihin on varattu ostopalvelumääräraha. Iisalmen sosiaalikeskuksessa toimiva seudullisen palveluohjauksen kustannukset kohdistuvat kuntiin toimeentulotukea saavien asiakasperheiden suhteessa. Seudullinen palveluohjaus toimii kiinteässä yhteistyössä Kelan kanssa, tekee täydentävän toimeentulotuen päätöksiä sekä neuvoo ja ohjaa asiakkaita sosiaalityön palveluissa. Aikuissosiaalityö TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuissosiaalityö Tuotot 87 480 92 500 98 000 98 000 6 Toimintakulut -1 227 639-1 220 186-1 206 265-1 206 265-1 Netto -1 140 158-1 127 686-1 108 265-1 108 265-2 Sosiaalityö Tuotot 630 500 3 000 3 000 500 Toimintakulut -196 027-185 784-204 623-204 623 10 Netto -195 397-185 284-201 623-201 623 9 Asiakasperheet kpl 1 013 1 300 1 100 1 100-15 Kulut / asiakasperhe -194-143 -186-186 30 Toimeentulotuki Tuotot 14 414 0 14 000 14 000 Toimintakulut -235 719-202 637-144 370-144 370-29 Netto -221 305-202 637-130 370-130 370-36 Asiakasperheet kpl 304 300 Kulut / asiakasperhe -775-675 Työllistämistoiminta Tuotot 72 436 92 000 81 000 81 000-12 Toimintakulut -795 893-831 765-857 272-857 272 3 Netto -723 457-739 765-776 272-776 272 5 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 322 385 337 337-12 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Täydentävän toimeentulotuen määräraha on varattu vuoden 2018 talousarvion tasolla, ehkäisevä toimeentulotuki varaus on tehty vuoden 2018 toteuman pohjalta, vähennystä 33 %. Pakolaissosiaalityöntekijän työpanos on siirretty perhesosiaalityön kustannuspaikalle, koska suurin osa asiakkaista on perheellisiä. Pakolaissosiaalityölle on edelleen varattu 0,4 htv työpanos. Sosiaalityöntekijä vastaa pakolaisten sosiaalityön kokonaisvaltaisesta palveluiden kartoituksesta ja palvelusuunnitelmasta sosiaalihuoltolain mukaisesti. Lisäksi yhden palveluohjaajan resurssi TYP:stä on siirretty perhesosiaalityöhön lapsiperheasiakkaiden palveluohjaukseen. 22
Aikuissosiaalityö TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuissosiaalityö Tuotot 35 906 22 500 28 500 28 500 27 Toimintakulut -349 053-335 382-384 792-384 792 15 Netto -313 147-312 882-356 292-356 292 14 Sosiaalityö Toimintakulut -78 519-107 954-121 449-121 449 13 Netto -78 519-107 954-121 449-121 449 13 Asiakasperheet kpl 378 420 380 380-10 Kulut / asiakasperhe -208-257 -320-320 24 Toimeentulotuki Tuotot 8 935 0 1 500 1 500 Toimintakulut -72 913-25 793-55 878-55 878 117 Netto -63 977-25 793-54 378-54 378 111 Asiakasperheet kpl 93 150 Kulut / asiakasperhe -784-172 Työllistämistoiminta Tuotot 26 971 22 500 27 000 27 000 20 Toimintakulut -197 621-201 635-207 466-207 466 3 Netto -170 651-179 135-180 466-180 466 1 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 141 165 169 169 2 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen määrärahat on varattu vuoden 2018 toteuman pohjalta, kasvua 17 %. Työvoiman palvelukeskuksen 50 % sosiaalityöntekijän resurssi on siirretty perhesosiaalityöhön vahvistamaan varhaista perhesosiaalityötä. Perhesosiaalityön asiakasmäärä on kasvanut niin, että asiakasmäärät ylittävät lastensuojelun asiakasmäärät. Työvoiman palvelukeskuksen sosiaalityöntekijän palvelut hoidetaan joko aikuissosiaali- tai perhesosiaalityöstä. Järjestelyn vuoksi asiakkaan asioita hoitaa vain yksi sosiaalityöntekijä yhdessä palveluohjaajan kanssa. 23
Aikuissosiaalityö TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuissosiaalityö Tuotot 21 883 15 000 12 800 12 800-15 Toimintakulut -155 631-123 020-137 612-137 612 12 Netto -133 748-108 020-124 812-124 812 16 Sosiaalityö Toimintakulut -50 584-41 406-45 097-45 097 9 Netto -50 584-41 406-45 097-45 097 9 Asiakasperheet kpl 204 200 200 200 0 Kulut / asiakasperhe -248-207 -225-225 9 Toimeentulotuki Tuotot 4 104 0 800 800 Toimintakulut -52 093-26 459-44 580-44 580 68 Netto -47 988-26 459-43 780-43 780 65 Asiakasperheet kpl 68 80 Kulut / asiakasperhe -766-331 Työllistämistoiminta Tuotot 17 779 15 000 12 000 12 000-20 Toimintakulut -52 954-55 155-47 935-47 935-13 Netto -35 176-40 155-35 935-35 935-11 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 60 82 66 66-20 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen määrärahat on varattu vuoden 2018 talousarvion tasolle. Aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijän resurssista 40 prosenttia on monialaisessa yhteispalvelussa. Aikuissosiaalityö TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Aikuissosiaalityö Tuotot 7 375 10 000 7 800 7 800-22 Toimintakulut -98 837-96 648-98 863-98 863 2 Netto -91 461-86 648-91 063-91 063 5 Sosiaalityö Toimintakulut -35 074-37 053-40 879-40 879 10 Netto -35 074-37 053-40 879-40 879 10 Asiakasperheet kpl 95 170 120 120-29 Kulut / asiakasperhe -369-218 -341-341 56 Toimeentulotuki Tuotot 1 170 0 800 800 Toimintakulut -27 200-19 416-20 419-20 419 5 Netto -26 030-19 416-19 619-19 619 1 Asiakasperheet kpl 26 50 Kulut / asiakasperhe -1 046-388 Työllistämistoiminta Tuotot 6 205 10 000 7 000 7 000-30 Toimintakulut -36 563-40 179-37 565-37 565-7 Netto -30 357-30 179-30 565-30 565 1 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 23 51 36 36-29 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset lisäykset/vähennykset Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen määrärahat on varattu vuoden 2018 toteuman mukaisesti, vähennystä 33 %. Aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijän resurssista 40 prosenttia on monialaisessa yhteispalvelussa. 24
1.3 Oma erikoissairaanhoito Palvelun sisältö: Erikoislääkärin vastaanotot, kotisairaala, sekä toimenpideyksikön palvelut. Lyhyt kuvaus: Lääketieteen erikoisalojen seudulliset annettavat vastaanottopalvelut, kliinisen farmasian asiantuntijapalvelut, kotisairaalan palvelut sekä toimenpideyksikön palvelut. Kustannus Palvelumäärtannumäärtannumäärtannus Yksikkökus- Palvelu- Yksikkökus- Palvelu- Yksikkökus- Kustannus Kustannus ASIAKKAAT - PALVELUT (Palvelumäärä) TP 2017 TP 2017 TP 2017 TA 2018 TA 2018 TA 2018 TA 2019 TA 2019 TA 2019 Kaikki kunnat 8 241 617 47 259 174,39 8 280 565 41 163 201,17 6 908 465 46 934 147,20 POLIKLINIKOIDEN PALVELUT 5 007 046 40 273 124,33 4 859 413 34 995 138,86 4 661 996 34 701 134,35 ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT 3 980 737 33 685 118,18 3 786 869 26 721 141,72 3 676 659 28 710 128,06 GASTROENTEROLOGIAN PKL 616 148 2 608 236,25 639 579 2 489 256,96 598 780 2 602 230,12 NAISTENTAUTIEN VASTAANOTTO 213 293 2 106 101,28 223 871 2 140 104,61 193 483 1 834 105,50 LASTENTAUTIEN POLIKLINIKKA 196 868 1 874 105,05 209 094 1 805 115,84 193 074 1 555 124,16 LEIKKAUSTOIMINNAN PALVELUT 2 996 736 3 195 937,95 3 174 063 3 096 1 025,21 1 985 183 9 088 218,44 ANESTESIAPALVELUT 12 159 87 139,76 12 970 78 166,29 LEIKKAUSPALVELUT 2 984 577 3 108 960,29 3 161 093 3 018 1 047,41 KOTISAIRAALA 237 834 3 791 62,74 247 089 3 072 80,43 261 286 3 145 83,08 Tuottajan viesti tilaajalle: Erikoislääkärin vastaanottopalveluiden osalta palvelumäärä vähenee vuoden 2017 tilinpäätöksestä. Palvelumäärä kasvaa leikkaustoiminnan palveluiden osalta silmätautien ja kirurgian vastaanottojen siirryttyä leikkaustoiminnan/toimenpideyksikön palveluiksi. Kotisairaalan osalta ei oleellisia muutoksia 2018 talousarvioon verrattuna. Vuosina 2017-2018 toteutetuilla toiminnan muutoksilla on pystytty edelleen tehostamaan kustannustehokkuutta. Olennaisin toiminnan muutos liittyy 1.1.2017 voimaan tulleeseen terveydenhuoltolain muutokseen, mistä johtuen kuntayhtymän on vuoden 2018 alusta lähtien ohjattava sellainen leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, Kuopion yliopistollisen sairaalan. Leikkaustoiminta ja siihen liittyvät erikoislääkärin vastaanotot (kirurgian ja silmätautien vastaanotot) on hankittu ostopalvelutoimintana ulkopuoliselta palveluntuottajalta, Suomen Terveystalo Oy:ltä. Oman erikoissairaanhoidon kustannukset kokonaisuutena jakaantuvat omana tuotetun erikoissairaanhoidon ja ostopalveluna hankittavan palvelun kesken eivätkä siten ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin nähden leikkaustoiminnan muutoksesta johtuen. Kunnittaiset erot palvelumäärissä ja siten kustannuksista selittyvät kunkin kunnan asukkaiden arvioidulla palvelutarpeella. Palvelutarvearvio on laskennallinen historiatietoon perustuen. Kustannus Palvelumäärkustannumäärkustannus Kustannus Palvelu- Yksikkö- Yksikkö- Palvelu- Yksikkö- Kustannus määrä kustannus ASIAKKAAT - PALVELUT (Palvelumäärä) TP 2017 TP 2017 TP 2017 TA 2018 TA 2018 TA 2018 TA 2019 TA 2019 TA 2019 Iisalmi 4 176 713 26 996 154,72 4 076 902 23 222 175,56 3 636 491 26 549 136,97 POLIKLINIKOIDEN PALVELUT 2 768 024 22 798 121,42 2 618 055 19 622 133,42 2 513 698 19 762 127,20 ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT 2 202 818 19 088 115,40 2 033 799 16 050 126,72 1 990 381 16 582 120,03 GASTROENTEROLOGIAN PKL 331 587 1 415 234,34 337 680 1 330 253,89 315 627 1 345 234,67 NAISTENTAUTIEN VASTAANOTTO 106 901 1 071 99,81 108 774 1 060 102,62 90 704 895 101,34 LASTENTAUTIEN POLIKLINIKKA 126 718 1 224 103,53 137 802 1 182 116,58 116 986 940 124,45 LEIKKAUSTOIMINNAN PALVELUT 1 233 234 1 369 900,83 1 279 099 1 380 926,88 944 565 4 637 203,70 ANESTESIAPALVELUT 4 885 35 139,59 5 323 32 166,35 LEIKKAUSPALVELUT KOTISAIRAALA Tuottajan viesti tilaajalle: 1 228 349 1 334 920,80 1 273 776 1 348 944,94 175 455 2 829 62,02 179 748 2 220 80,97 178 228 2 150 82,90 Ks. kaikki kunnat. Kunnittaiset erot palvelumäärissä ja siten kustannuksista selittyvät kunkin kunnan asukkaiden arvioidulla palvelutarpeella. Palvelutarvearvio on laskennallinen historiatietoon perustuen. 25
Kustannus Palvelumäärkustannmäärkustannumäärkustannus Yksikkö- Palvelu- Yksikkö- Palvelu- Yksikkö- Kustannus Kustannus ASIAKKAAT - PALVELUT (Palvelumäärä) TP 2017 TP 2017 TP 2017 TA 2018 TA 2018 TA 2018 TA 2019 TA 2019 TA 2019 Kiuruvesi 1 499 259 8 201 182,81 1 397 627 6 843 204,24 1 271 833 8 393 151,53 POLIKLINIKOIDEN PALVELUT 874 856 7 285 120,09 838 631 6 130 136,81 850 891 6 400 132,95 ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT 656 402 5 934 110,62 619 058 4 851 127,61 638 823 5 157 123,87 GASTROENTEROLOGIAN PKL 135 778 560 242,46 135 028 516 261,68 137 013 604 226,84 NAISTENTAUTIEN VASTAANOTTO 43 382 421 103,04 46 691 430 108,58 37 131 335 110,84 LASTENTAUTIEN POLIKLINIKKA 39 295 370 106,20 37 854 333 113,67 37 924 304 124,75 LEIKKAUSTOIMINNAN PALVELUT 604 853 646 936,31 545 212 531 1 026,76 400 995 1 753 228,75 ANESTESIAPALVELUT 3 365 24 140,21 2 827 17 166,30 LEIKKAUSPALVELUT KOTISAIRAALA Tuottajan viesti tilaajalle: 601 488 622 967,02 542 385 514 1 055,22 19 550 270 72,41 13 785 182 75,74 19 947 240 83,11 Ks. kaikki kunnat. Kunnittaiset erot palvelumäärissä ja siten kustannuksista selittyvät kunkin kunnan asukkaiden arvioidulla palvelutarpeella. Palvelutarvearvio on laskennallinen historiatietoon perustuen. Kustannus Palvelumäärkustannumäärkustannus Kustannus Palvelu- Yksikkö- Yksikkö- Palvelu- Yksikkö- Kustannus määrä kustannus ASIAKKAAT - PALVELUT (Palvelumäärä) TP 2017 TP 2017 TP 2017 TA 2018 TA 2018 TA 2018 TA 2019 TA 2019 TA 2019 Sonkajärvi 763 517 4 374 174,56 751 044 3 835 195,84 653 568 4 107 159,14 POLIKLINIKOIDEN PALVELUT 475 751 3 870 122,93 474 497 3 350 141,64 443 736 3 028 146,54 ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT 389 168 3 372 115,41 379 578 2 846 133,37 356 187 2 507 142,08 GASTROENTEROLOGIAN POLIKLINIKK 61 555 254 242,34 68 167 250 272,67 60 719 280 216,85 NAISTENTAUTIEN VASTAANOTTO 15 628 155 100,82 15 182 149 101,89 12 642 125 101,13 LASTENTAUTIEN POLIKLINIKKA 9 401 89 105,63 11 571 105 110,20 14 188 116 122,31 LEIKKAUSTOIMINNAN PALVELUT 273 225 282 968,88 256 189 245 1 045,67 192 399 879 218,88 ANESTESIAPALVELUT 1 256 9 139,59 1 165 7 166,48 LEIKKAUSPALVELUT KOTISAIRAALA Tuottajan viesti tilaajalle: 271 969 273 996,22 255 023 238 1 071,53 14 541 222 65,50 20 358 240 84,82 17 433 200 87,17 Ks. kaikki kunnat. Kunnittaiset erot palvelumäärissä ja siten kustannuksista selittyvät kunkin kunnan asukkaiden arvioidulla palvelutarpeella. Palvelutarvearvio on laskennallinen historiatietoon perustuen. Kustannus Palvelumäärtannumäärtannumäärtannus Yksikkökus- Kustannus Palvelu- Yksikkökus- Kustannus Palvelu- Yksikkökus- ASIAKKAAT - PALVELUT (Palvelumäärä) TP 2017 TP 2017 TP 2017 TA 2018 TA 2018 TA 2018 TA 2019 TA 2019 TA 2019 Vieremä 694 629 3 467 200,35 729 018 3 056 238,55 626 714 3 715 168,70 POLIKLINIKOIDEN PALVELUT 465 220 2 892 160,86 465 416 2 523 184,47 429 012 2 606 164,62 ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT 375 182 2 348 159,79 383 310 2 029 188,92 335 805 2 055 163,41 GASTROENTEROLOGIAN PPL 61 889 270 229,22 54 779 233 235,10 59 007 257 229,60 NAISTENTAUTIEN VASTAANOTTO 15 622 156 100,14 15 303 149 102,70 17 178 156 110,12 LASTENTAUTIEN POLIKLINIKKA 12 527 118 106,16 12 025 112 107,36 17 022 138 123,35 LEIKKAUSTOIMINNAN PALVELUT 207 892 219 949,28 239 023 238 1 004,30 168 408 779 216,18 ANESTESIAPALVELUT 1 117 8 139,59 1 496 9 166,26 LEIKKAUSPALVELUT KOTISAIRAALA Tuottajan viesti tilaajalle: 206 775 211 979,38 237 526 229 1 037,23 21 517 356 60,44 24 579 295 83,32 29 294 330 88,77 Ks. kaikki kunnat. Kunnittaiset erot palvelumäärissä ja siten kustannuksista selittyvät kunkin kunnan asukkaiden arvioidulla palvelutarpeella. Palvelutarvearvio on laskennallinen historiatietoon perustuen. Kustannus Palvelumäärkustannumäärkustannus Kustannus Palvelu- Yksikkö- Yksikkö- Palvelu- Yksikkö- Kustannus määrä kustannus ASIAKKAAT - PALVELUT (Palvelumäärä) TP 2017 TP 2017 TP 2017 TA 2018 TA 2018 TA 2018 TA 2019 TA 2019 TA 2019 Muut kunnat 1 107 499 4 221 1 180,68 1 325 974 4 207 1 418,48 719 859 4 170 487,72 POLIKLINIKOIDEN PALVELUT 423 196 3 428 123,45 462 814 3 370 137,33 424 659 2 905 146,81 ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT 357 167 2 943 121,36 371 124 2 785 133,26 355 463 2 409 147,56 GASTROENTEROLOGIAN PKL 25 341 109 232,48 43 926 160 274,54 26 414 116 227,71 NAISTENTAUTIEN VASTAANOTTO 31 760 303 104,82 37 921 352 107,73 35 828 323 110,92 LASTENTAUTIEN POLIKLINIKKA 8 928 73 122,30 9 843 73 134,83 6 954 57 122,00 LEIKKAUSTOIMINNAN PALVELUT 677 533 679 997,84 854 541 702 1 217,29 278 816 1 040 268,09 ANESTESIAPALVELUT 1 535 11 139,59 2 158 13 166,02 LEIKKAUSPALVELUT 675 997 668 1 011,97 852 382 689 1 237,13 KOTISAIRAALA 6 771 114 59,39 8 619 135 63,85 16 384 225 72,82 Tuottajan viesti tilaajalle: Ks. kaikki kunnat. Kunnittaiset erot palvelumäärissä ja siten kustannuksista selittyvät kunkin kunnan asukkaiden arvioidulla palvelutarpeella. Palvelutarvearvio on laskennallinen historiatietoon perustuen. 26
1.4 Ostettu erikoissairaanhoito Palvelun sisältö: Erikoissairaanhoidon ostot Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä ja muilta kunnilta/kuntayhtymiltä. Sairaanhoitopiirin ostot pitävät sisällään sekä käyttöön perustuvan hoitopalveluiden oston, että asukaslukuun perustuvat kuntien jäsenmaksuosuudet. Ostetun erikoissairaanhoidon lisäys on 1,5 9M. Iisalmen osuus kasvaa 1,2 M, Kiuruveden osuus 200 000, Sonkajärven osuus 100 00 ja Vieremän osuus 40 000. Ostetussa erikoissairaanhoidossa on varattu sairaanhoitopiirin ulkopuolisiin ostoihin yhteensä 240 000 aiemmista vuosista poiketen. Erikoissairaanhoito TAE 2019/ Kaikki kunnat yhteensä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Erikoissairaanhoito Toimintakulut -34 873 551-33 740 000-35 330 000-35 300 000 5 Netto -34 873 551-33 740 000-35 330 000-35 300 000 5 Erikoissairaanhoito omalta sairaanhoitopiiriltä Toimintakulut -34 856 773-33 740 000-35 090 000-35 060 000 4 Netto -34 856 773-33 740 000-35 090 000-35 060 000 4 Erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirin ulkopuolelta Toimintakulut -16 778 0-240 000-240 000 Netto -16 778 0-240 000-240 000 Erikoissairaanhoito TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Erikoissairaanhoito Toimintakulut -19 223 483-18 300 000-19 500 000-19 500 000 7 Netto -19 223 483-18 300 000-19 500 000-19 500 000 7 Erikoissairaanhoito omalta sairaanhoitopiiriltä Toimintakulut -19 210 159-18 300 000-19 380 000-19 380 000 6 Toimintakate -19 210 159-18 300 000-19 380 000-19 380 000 6 Netto -19 210 159-18 300 000-19 380 000-19 380 000 6 Erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirin ulkopuolelta Toimintakulut -13 324 0-120 000-120 000 Netto -13 324 0-120 000-120 000 Erikoissairaanhoito TAE 2019/ Kiuruvesi TA2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Erikoissairaanhoito Toimintakulut -8 873 063-8 400 000-8 650 000-8 600 000 2 Netto -8 873 063-8 400 000-8 650 000-8 600 000 2 Erikoissairaanhoito omalta sairaanhoitopiiriltä Toimintakulut -8 870 443-8 400 000-8 590 000-8 540 000 2 Netto -8 870 443-8 400 000-8 590 000-8 540 000 2 Erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirin ulkopuolelta Toimintakulut -2 620 0-60 000-60 000 Netto -2 620 0-60 000-60 000 27
Erikoissairaanhoito TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Erikoissairaanhoito Toimintakulut -3 823 537-3 800 000-3 900 000-3 900 000 3 Netto -3 823 537-3 800 000-3 900 000-3 900 000 3 Erikoissairaanhoito omalta sairaanhoitopiiriltä Toimintakulut -3 822 703-3 800 000-3 875 000-3 875 000 2 Netto -3 822 703-3 800 000-3 875 000-3 875 000 2 Erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirin ulkopuolelta Toimintakulut -834 0-25 000-25 000 Netto -834 0-25 000-25 000 Erikoissairaanhoito TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Erikoissairaanhoito Toimintakulut -2 953 468-3 240 000-3 280 000-3 300 000 2 Netto -2 953 468-3 240 000-3 280 000-3 300 000 2 Erikoissairaanhoito omalta sairaanhoitopiiriltä Toimintakulut -2 953 468-3 240 000-3 245 000-3 265 000 1 Netto -2 953 468-3 240 000-3 245 000-3 265 000 1 Erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirin ulkopuolelta Toimintakulut 0 0-35 000-35 000 Netto 0 0-35 000-35 000 28
1.5 Hoito- ja hoivapalvelut Palvelun sisältö: Omaishoito Kotihoito: kotihoito, kotihoidon ostopalvelu, sotainvalidien kotihoito, hoitotarvikejakelu, kotihoidon tukipalvelut, palveluasuminen (Onnimannin asunto-osa), muistipoliklinikka ja muistivastaanotto. Maksuton hoitotarvikejakelu. Päivätoiminta Tehostettu palveluasuminen: Palvelukeskus Kirkonsalmi, Palvelukeskus Onnimanni, Palvelukeskus Aurinkokartano, Palvelukeskus Virranranta, Hoitokoti Veikkola, Hoitokoti Niva, Palvelukeskus Tuulikannel, Palvelukeskus Mosaiikki, Palvelukeskus Sotkanhelmi, asumispalveluiden ostopalvelut. Pitkäaikaislaitospaikat: Palvelukeskus Kirkonsalmi. Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat: Akuuttiosastot, Lyhytaikasihoito: Pieni Kangaslampi, Palvelukeskus Kirkonsalmi, Palvelukeskus Virranranta, Hoitokoti Niva, Palvelukeskus Sotkanhelmi, Palvelukeskus Tuulikannel. Lyhyt kuvaus: Hoito- ja hoivapalveluiden tavoitteena on edistää ikäihmisten selviytymistä, toimintakykyä ja oma-toimisuutta ensisijaisesti heidän omissa kodeissaan. Ikäihmisille, jotka eivät kuntoutuksen ja palveluiden turvin tule toimeen omassa kodissaan, järjestetään hoitopaikka sosiaalihuoltolain mukaisista asumispalveluyksiköistä (tehostettu palveluasuminen = ympärivuorokautinen palveluasuminen, laitoshoito). Hoito- ja hoivapalveluihin kuuluvat: - Kotihoidon asiakasneuvonta Ohjuri toimii seudullisena matalankynnyksen neuvontapisteenä ja ensikontaktina kotihoidon palveluihin. Asiakkaiden palvelut perustuvat palvelutarpeen arvioinnille ja yksilöllisille hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelmille yhteen sovittamalla asiakaslähtöisestä yksityisen, kolmannen sektorin ja kuntayhtymän palvelut. - Kotihoito ja tukipalvelut, kuten ateria-, kylvetys- ja turvapalvelut. Kotihoito koostuu kotisairaanhoidosta ja kotipalvelusta asiakkaan tarpeen mukaisesti. Kotihoidon yö partio mahdollistaa tarvittavan avun 24/7. Kotihoitoa järjestetään yksilöllisen tarpeen mukaan joko tilapäisenä tai säännöllisenä kotihoitona. Säännöllisestä kotihoidosta puhutaan, kun kotihoito käy asiakkaan luona vähintään yhden kerran viikossa säännöllisesti. Tilapäistä kotihoitoa asiakas voi valita omana toimintana tai vaihtoehtoisesti palvelusetelin kautta. Tukipalvelut on järjestetty ostopalveluina. Kotikuntoutus on osa kotihoitoa. - Päivätoiminta, jonka tarkoituksena on tukea sosiaalisia kontakteja sekä tarjota kuntouttavaa toimintaa ja virikkeitä. - Kotikuntoutus on kuntoutuspalveluiden ja kotihoidon yhteistyötä, jossa kartoitetaan kotihoidon asiakkaan voimavaroja, edistetään toimintakykyä ja omatoimisuutta. Asiakkaan kuntouttaminen tapahtuu asiakkaan kotona eli ympäristössä, jossa hänen elää ja toimii. - Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka muodostuu hoitopalkkiosta, tarvittavista palveluista hoidettavalle sekä omaishoitajan tukemisesta. Omaishoitajan tukemista ovat mm. sijaishoito omaishoitajan vapaan aikana, joka mahdollistuu omissa yksiköissä, palvelusetelillä ostopalveluyksiköissä tai toimeksiantosopimuksena läheisten tai tuttavien avustamana. - Asumispalvelut on tarkoitettu hoivaa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden tarvitseville ikäihmisille, joiden ei ole enää mahdollista asua omassa kodissaan. Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuolto-lain mukaista asumispalvelua joko tehostetussa palveluasumisessa (= ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa) tai laitoshoidossa. - SAS (= selvitä, arvioi, sijoita) on moniammatillinen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöryhmä, joka arvioi asiakkaiden jatkohoitotarpeen ja tekee myös sijoituspäätöksiä - Akuuttiosastopalvelut, joiden tehtävänä on tarjota laadukkaat ja vaikuttavat akuutin sairastumisen vaiheen palvelut ja palliatiivinen osastohoito. 29
Hoito- ja hoivapalvelut TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hoito- ja hoivapalvelut Tuotot 10 530 862 10 846 873 10 288 849 10 374 396-4 Toimintakulut -43 383 667-45 495 040-45 771 366-45 887 298 1 Poistot -188 878-271 319-172 653-172 653-36 Netto -33 041 682-34 919 486-35 655 169-35 685 554 2 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asukas -9 880-10 378-10 589-10 615 2 Omaishoidon tuki Toimintakulut -1 918 789-2 717 558-2 207 719-2 207 719-19 Netto -1 918 565-2 717 558-2 207 719-2 207 719-19 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 266 363 319 319-12 Kulut / asiakas -7 213-7 486-6 921-6 921-8 RAVA-keskiarvo 3 3 3 Peittävyys, 75 vuotta täyttäneet % 5 7 6 6-13 Päivätoiminta Tuotot 112 536 129 200 130 400 130 400 1 Toimintakulut -722 423-775 731-601 350-601 350-22 Netto -609 887-646 531-470 950-470 950-27 Hoitopäivät yhteensä pv 5 871 6 705 5 957 5 957-11 Kulut / hoitopäivä -123-116 -101-101 -13 Kotihoito ja tukipalvelut Tuotot 3 536 464 3 637 513 3 097 422 3 097 422-15 Toimintakulut -13 203 920-13 594 112-14 121 877-14 141 877 4 Poistot -83 892-23 608-49 238-49 238 109 Netto -9 751 347-9 980 207-11 073 693-11 093 693 11 Ulkokuntien osuuden jälkeen -9 751 347-9 959 442-11 073 693-11 093 693 11 Asiakkaat yhteensä ( hetu) hlö 1 526 1 815 1 815 1 815 0 Kulut / asiakas -4 625-6 617-10 623-10 638 61 Kotihoito Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 782 803 1 334 1 334 66 RAVA-keskiarvo 2 3 3 Tehostettu palveluasuminen Tuotot 5 682 294 5 826 249 6 051 434 6 172 742 6 Toimintakulut -22 470 685-22 778 237-24 051 005-24 359 157 7 Poistot -68 225-167 545-91 481-95 980-43 Netto -16 856 616-17 119 533-18 091 053-18 282 396 7 Hoitopäivät yhteensä pv 159 916 165 345 170 220 171 796 3 Kulut / hoitopäivä -141-139 -142-142 3 RAVA-keskiarvo 3 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 9 10 10 10 2 30
Laitoshoito Tuotot 1 181 737 1 246 411 969 494 933 732-25 Toimintakulut -3 960 203-4 507 515-3 407 187-3 194 967-29 Poistot -36 761-80 166-31 933-27 434-66 Netto -2 815 226-3 341 270-2 469 626-2 288 669-32 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 815 226-3 362 036-2 469 626-2 288 669-32 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 1 2 1 1-32 Pitkäaikainen laitoshoito Tuotot 650 322 577 190 334 896 291 545-49 Toimintakulut -2 535 972-2 164 407-1 481 635-1 289 840-40 Poistot -7 214-16 246-1 784-1 553-90 Netto -1 892 864-1 603 463-1 148 523-999 848-38 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 892 864-1 624 229-1 148 523-999 848-38 Hoitopäivät yhteensä pv 15 632 14 235 8 019 8 019-44 RAVA-keskiarvo 4 Kulut / hoitopäivä -163-153 -185-161 5 Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat Tuotot 531 415 669 221 634 597 642 187-4 Toimintakulut -1 424 231-2 343 108-1 925 552-1 905 127-19 Poistot -29 547-63 920-30 149-25 881-60 Netto -922 363-1 737 807-1 321 104-1 288 821-26 Hoitopäivät yhteensä pv 7 124 12 411 9 543 9 543-23 Kulut / hoitopäivä -204-194 -205-202 4 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 0 1 1 1-21 Hoitotarvikejakelu Tuotot 15 448 7 500 18 000 18 000 140 Toimintakulut -1 087 400-1 121 887-1 107 281-1 107 281-1 Netto -1 071 952-1 114 387-1 089 281-1 089 281-2 OSASTOPALVELUJEN BRUTTOKUSTANNUKSET Tuottajan viesti tilaajalle: Palvelujen rakennemuutoksesta laadun ja vaikuttavuuden parantamiseen sekä kasvavaan palvelutarpeeseen vastaamiseen. Hoito- ja hoivasuurtuotteen talousarvioesitys vuodelle 2019 nousee 2 % (766 000 ) verrattuna TA 2018. Tarkoituksena on hyvän ikääntymisen turvaaminen siten, että iäkkäiden seudullinen ja kotihoitopainotteinen palvelukokonaisuus vastaa ikärakenteen ja muita palvelutarpeessa sekä toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Palvelurakenne turvaa palveluiden saatavuuden ja tarkoituksenmukaisen kohdentumisen. Palvelujen peittävyys 75 vuota täyttäneiden osalta on korkea tehostetussa palveluasumisessa (9-12 %) jokaisessa kunnassa. Tavoitteena on kotihoidon 13 %:n peittävyys ja omaishoidon 6 %:n peittävyys jokaisessa kunnassa. Sosiaalihuoltolain mukainen pitkäaikainen laitoshoito korvataan tehostetulla palveluasumisella vuoden 2019 aikana. Taulukko 1. 31
Taulukko 1. Palvelujen peittävyys 75 vuotta täyttäneillä vuonna 2019 kunnittain Tavoitteina ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä iäkkäiden palvelujärjestelmä sekä asiakaslähtöisen, yhdenvertaisen ja vaikuttavan palvelukokonaisuuden toteutuminen. Monituottajamallilla ja järjestämistavoilla edistetään asiakkaan valinnanvapautta. Hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut ovat osa asiakasneuvontaa. Ikääntyneiden seudullinen ja integroitunut palvelukokonaisuus toteutuu. Akuuttitilanteiden hoito toteutuu 24/7. Teknologia avusteiset palvelut ovat osa palvelukokonaisuutta. Kotihoitopainotteisen palvelurakenteen ensisijaisuus ja palvelutarvetta vastaava palvelurakenne turvataan ja minimoidaan riskiä siirtyä raskaampiin hoitomuotoihin. Turvataan kotihoito 24/7 runsaasti apua tarvitseville monituottajamallia ja palveluseteliä käyttäen. Kotikuntoutusta korostetaan mm. osana kotihoidon arviointijaksoa. Akuutti- ja kuntoutusosaston toiminnallisten muutosten vuoksi kunnittaisten suoritteiden arviointi on haasteellista ja arvio on tehty tämän hetkisen tiedon perusteella. Tulevat alueelliset linjaukset ja muutokset toiminnassa voivat muuttaa tehtyjä arvioita kunnittain. Hoitopäiväennuste on laskettu jäsenkuntien nykyisellä potilaspaikkamäärällä. Luodaan mallit geriatrisesta palvelukokonaisuudesta ja alue-ensihoitajan arviointikäynneistä mm. kotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa tukemaan akuuttitilanteiden hoitoa. Henkilöstön työhyvinvointia edistetään edelleen TyHy-SIB hankkeen avulla. Osaamisen johtamista tuetaan osaamiskartoituksella ja suunnitelmalla. Omaishoito Omaishoitoa tuotetaan 6 %:lle 75 vuotta täyttäneistä. Kotihoito 24/7 Kotihoitoa tuotetaan 13 %:lle 75 vuotta täyttäneistä. Lisäksi kotihoitoa kehitetään edelleen kaiken ikäisten kotihoitona mm. saattohoito, kotidialyysi. Palvelusetelin käyttöä laajennetaan mm. säännölliseen ei yöhoidolliseen kotihoitoon viimeistään vuoden 2019 alusta. Kotihoidon tehostetut arviointijaksot aloitetaan tukemaan kotiutumista. Kotihoitoa tuetaan 14 siirtyvällä työntekijällä. Päiväkeskus Kuntouttavaa ja kotihoitoa tukevaa päiväkeskustoimintaa tuotetaan tarvetta vastaavasti. Tehostettu palveluasuminen Tehostettua palveluasumista tuotetaan 10 %:lle 75 vuotta täyttäneistä. Palveluseteli otetaan käyttöön viimeistään vuoden 2019 alusta. Pitkäaikaislaitoshoito Sosiaalihuoltolain mukaista pitkäaikaislaitoshoitoa tuotetaan 0,85 %:lle 75 vuotta täyttäneistä 1.8.2019 saakka. Paikat korvataan tehostetulla palveluasumisella ja lyhytaikaishoidolla. Sosiaalihuoltolain mukainen lyhytaikaishoito Lyhytaikaishoitoa keskitetään omaan toimintaan ja tuotetaan tarvetta vastaavasti. Seudullinen lyhytaikaishoito Niva-yksikössä (11 paikkaa) tukee kotihoitoa, toimii kriisipaikkoina ja odotuspaikkoina ympärivuorokautiseen asumispalveluun. Akuutti- ja kuntoutushoito Osastopalveluja tuotetaan tarvetta vastaavasti. Osastopalvelut sisältävät muistiyksikön, päiväsairaalan ja dialyysin. Vaativan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon vahvistaminen. Hoitotarvikejakelu Asiakkaille omahoitoon tarkoitetut hoitotarvikkeet luovutetaan seudullisen hoitotarvikejakelun kautta. Seudullinen toimintamalli tasavertaistaa asiakkaiden saamaa palvelua ja parantaa kustannustehokkuutta. Keskitetty hoitotarvikejakelun ulkokuntalaisten asiakkaiden tulot ovat aiemmin oletettua suuremmat ja kustannuksia on voitu hallitusti jopa laskea, vaikka henkilötyön panosta on jouduttu lisäämään. 32
Hoito- ja hoivapalvelut TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hoito- ja hoivapalvelut Tuotot 6 115 671 6 385 233 5 819 439 5 802 583-9 Toimintakulut -21 714 097-23 082 895-22 739 114-22 747 233-1 Poistot -121 643-173 737-118 973-118 973-32 Netto -15 720 068-16 871 400-17 038 648-17 063 623 1 Ulkokuntien osuus -43 408-20 766-9 282-9 231-56 Ulkokuntien osuuden jälkeen -15 763 476-16 892 165-17 047 930-17 072 854 1 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asukas -9 581-10 205-10 083-10 087-1 Omaishoidon tuki Toimintakulut -849 802-1 257 201-1 013 934-1 013 934-19 Netto -849 802-1 257 201-1 013 934-1 013 934-19 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 118 184 165 165-10 Kulut / asiakas -7 202-6 833-6 145-6 145-10 Peittävyys, 75 vuotta täyttäneet % 4 7 6 6-14 Päivätoiminta Tuotot 49 898 59 000 59 000 59 000 0 Toimintakulut -222 299-267 793-232 482-232 482-13 Netto -172 401-208 793-173 482-173 482-17 Hoitopäivät yhteensä pv 2 498 2 790 2 644 2 644-5 Kulut / hoitopäivä -89-96 -88-88 -8 Kotihoito ja tukipalvelut Tuotot 2 128 642 2 198 039 1 729 797 1 729 797-21 Toimintakulut -6 183 310-6 749 411-6 427 990-6 437 990-5 Poistot -48 185-15 508-45 078-45 078 191 Netto -4 102 852-4 566 880-4 743 271-4 753 271 4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -4 102 718-4 566 880-4 743 271-4 753 271 4 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 713 850 850 850 0 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asukas -2 734-2 968-2 855-2 860-4 Kulut / asiakas -4 519-6 418-9 450-9 464 47 Kotihoito Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 378 399 685 685 72 Tehostettu palveluasuminen Tuotot 2 945 696 3 105 513 3 229 710 3 257 460 5 Toimintakulut -10 815 992-10 756 486-11 779 962-11 983 429 11 Poistot -39 266-86 829-46 984-47 229-46 Netto -7 909 562-7 737 802-8 597 235-8 773 198 13 Ulkokuntien osuuden jälkeen -7 909 562-7 737 802-8 606 970-8 782 881 14 Hoitopäivät yhteensä pv 79 847 82 490 87 365 88 576 6 Kulut / hoitopäivä -136-131 -135-136 4 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 9 10 10 10 2 33
Laitoshoito Tuotot 973 829 1 015 181 772 179 727 573-28 Toimintakulut -3 048 201-3 470 476-2 535 303-2 329 955-33 Poistot -34 192-71 401-26 911-26 666-63 Netto -2 108 563-2 526 696-1 790 035-1 629 048-36 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 152 105-2 547 461-1 790 035-1 629 048-36 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 2 2 1 1-38 Pitkäaikainen laitoshoito Tuotot 569 866 577 190 334 896 291 545-49 Toimintakulut -2 180 916-2 164 407-1 481 635-1 289 840-40 Poistot -6 793-16 246-1 784-1 553-90 Netto -1 617 843-1 603 463-1 148 523-999 848-38 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 661 384-1 624 229-1 148 523-999 848-38 Hoitopäivät yhteensä pv 13 562 14 235 8 019 8 019-44 Kulut / hoitopäivä -161-153 -185-161 5 Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat Tuotot 403 963 437 991 437 283 436 029 0 Toimintakulut -867 285-1 306 069-1 053 668-1 040 115-20 Poistot -27 399-55 155-25 128-25 114-54 Netto -490 721-923 233-641 513-629 200-32 Hoitopäivät yhteensä pv 3 352 5 658 4 068 4 068-28 Kulut / hoitopäivä -267-241 -265-262 9 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 0 1 0 0-27 Hoitotarvikejakelu Tuotot 15 448 7 500 18 000 18 000 140 Toimintakulut -574 246-581 528-614 862-614 862 6 Netto -558 798-574 028-596 862-596 862 4 OSASTOPALVELUJEN BRUTTOKUSTANNUKSET Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset muutokset: Omaishoito Omaishoidon palvelusetelien määrärahavarausta pienennetään edelliseen vuoteen verrattuna, ja siitä varataan osa omaishoitajien lakisääteisten vapaiden pitoa varten lyhytaikaista hoitoa tarjoavissa yksiköissä. Kotihoito Kotihoidon toimintaa vahvistetaan henkilöstöllä (5 tt) ja arviointiimin avulla. Kotiutumiset toteutetaan tehostetun kotihoidon avulla. Hankitaan liukuesteitä kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi (10 000 ). Kotihoidon asiakkuuksissa näkyy Numeruksessa myös arviointitiimin uudet tilapäiset asiakkaat. Päiväkeskus Toimintaa kehitetään palvelun tuottajan kanssa tarvetta vastaavasti. Toiminta jatkuu edelleen 5 pvä/vko. Tehostettu palveluasuminen Oma tuotanto lisääntyy Kirkonsalmella 25 paikalla + 536 200. Asumispalvelujen ostopalvelujen kilpailutus huomioitu 16 000. Palveluseteli on asiakkaan valinnanvapautta tukevana ensisijainen järjestämistapa. Palvelusetelin käyttöönotto ja kustannukset katetaan talousarvion sisältä. Alue-ensihoitaja tukee akuuttihoidon arviointia. Palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa vahvistetaan osaamisella ja muilla resursseilla. 34
Pitkäaikaislaitoshoito Laitoshoidosta siirretään Kirkonsalmella tehostettuun palveluasumiseen (+ 25 asiakaspaikkaa) ja seudulliseen lyhytaikaishoitoon (+ 4 asiakaspaikkaa) 1.9.2019 lukien. Muutos mahdollistaa asiakkaille yksityisyyden yhden hengen huoneissa (-10 asiakaspaikkaa). Laitoshoito - 454 900. Sosiaalihuoltolain mukainen lyhytaikaishoito Lyhytaikaishoitoyksikkö Pikku Kangaslammen toiminta päättyy (-10) 1.8.2019 alkaen -303 000. Paikat korvataan Kirkonsalmen 4 lyhytaikaispaikalla ja 6 paikkaa sopeutetaan osin omaan toimintaan seudullisesti 1.8.2019 lukien. Kirkonsalmen lyhytaikaishoito + 69 900. Nivan seudullisen lyhytaikasihoidon paikkojen vähennyksen vaikutus Iisalmelle on -1,5 paikkaa, 48 600. Akuuttihoito Hoitopäivien määrä on laskettu 98 % kuormitusasteella. Hoito- ja hoivapalvelut TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hoito- ja hoivapalvelut Tuotot 2 217 798 2 241 168 2 260 127 2 351 979 5 Toimintakulut -10 808 541-11 126 841-11 688 186-11 791 469 6 Poistot -23 296-57 872-42 877-42 877-26 Netto -8 614 039-8 943 545-9 470 936-9 482 367 6 Ulkokuntien osuus -94-9 987 256 256-103 Ulkokuntien osuuden jälkeen -8 614 133-8 953 532-9 470 680-9 482 112 6 Netto / asukas -1 020-1 059-1 143-1 145 8 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asukas -9 689-10 004-10 743-10 837 8 Omaishoidon tuki Toimintakulut -559 463-722 168-650 334-650 334-10 Netto -559 463-722 168-650 334-650 334-10 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 75 94 82 82-13 Kulut / asiakas -7 460-7 683-7 931-7 931 3 Peittävyys, 75 vuotta täyttäneet % 6 7 6 6-13 Päivätoiminta Tuotot 24 638 30 000 30 000 30 000 0 Toimintakulut -219 661-228 008-143 641-143 641-37 Netto -195 023-198 008-113 641-113 641-43 Hoitopäivät yhteensä pv 1 503 1 705 1 522 1 522-11 Kulut / hoitopäivä -146-134 -94-94 -29 Kotihoito ja tukipalvelut Tuotot 789 918 785 016 749 377 749 377-5 Toimintakulut -3 908 904-3 546 227-4 093 876-4 098 876 16 Poistot -18 081-3 963-2 113-2 113-47 Netto -3 137 067-2 765 175-3 346 612-3 351 612 21 Ulkokuntien osuus -94-9 987 0 0-100 Ulkokuntien osuuden jälkeen -3 137 160-2 775 161-3 346 612-3 351 612 21 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 326 440 440 440 0 Kulut / asiakas -5 379-7 381-14 576-14 594 98 Kotihoito Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 201 217 281 281 29 Tehostettu palveluasuminen Tuotot 1 291 339 1 331 107 1 395 647 1 480 134 11 Toimintakulut -5 377 078-5 923 696-6 109 958-6 214 643 5 Poistot -4 716-48 420-36 510-40 764-16 Netto -4 090 455-4 641 008-4 750 822-4 775 273 3 Hoitopäivät yhteensä pv 37 831 40 880 39 785 39 785-4 Kulut / hoitopäivä -142-146 -154-157 9 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 8 9 9 9-3 35
Laitoshoito Tuotot 111 902 95 045 80 155 87 520-8 Toimintakulut -493 228-448 443-372 645-366 244-18 Poistot -499-5 490-4 254 0-100 Netto -381 825-358 887-296 744-278 724-22 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 1 1 1 1-16 Pitkäaikainen laitoshoito Tuotot 65 119 0 0 0 Toimintakulut -296 360 0 0 0 Poistot -238 0 0 0 Netto -231 479 0 0 0 Hoitopäivät yhteensä pv 1 705 0 0 0 Kulut / hoitopäivä -174 Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat Tuotot 46 783 95 045 80 155 87 520-8 Toimintakulut -196 868-448 443-372 645-366 244-18 Poistot -261-5 490-4 254 0-100 Netto -150 345-358 887-296 744-278 724-22 Hoitopäivät yhteensä pv 1 363 2 829 2 190 2 190-23 Kulut / hoitopäivä -145-160 -172-167 4 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 0 1 1 1-16 Hoitotarvikejakelu Toimintakulut -250 207-258 299-248 612-248 612-4 Netto -250 207-258 299-248 612-248 612-4 OSASTOPALVELUJEN BRUTTOKUSTANNUKSET Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset muutokset: Omaishoito Omaishoidon palvelusetelimäärärahavaraus muutettu edellisten vuosien toteumaa vastaavalle tasolle. Omaishoidon peitto 6 % täyttyy jo nykyisistä asiakkaista. Uusia asiakkuuksia otetaan määrärahojen puitteissa. Kotihoito Lisääntynyttä palveluntarvetta vastaavasti on kotihoitoon lisätty henkilöstömäärärahaa 3 hoitajan verran. Siirto asumispalveluista. Hankitaan liukuesteitä kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi (5 000 ). Päiväkeskus Päivätoimintaa 3 kertaa viikossa, ryhmäkokojen kasvatus 12 henkilöön/ ryhmä. Tehostettu palveluasuminen Oma tuotanto vähenee Nivassa -2 paikalla mahdollistaen asianmukaiset asiakashuoneet. Palvelukeskus Virranrannassa oma tuotanto lisääntyy + 5 paikalla lyhytaikaishoitopaikkojen vähetessä -5 paikkaa ja keskittyessä Hoitokoti Nivaan. Asumispalvelujen ostopalvelut vähenee 5 paikkaa niin, että kilpailutus on huomioitu 13 900. Palveluseteli on asiakkaan valinnanvapautta tukevana ensisijainen järjestämistapa. Palvelusetelin käyttöönotto ja kustannukset katetaan talousarvion sisältä. Alue- ensihoitaja tukee akuuttihoidon arviointia. Palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa vahvistetaan osaamisella ja muilla resursseilla. Sosiaalihuoltolain mukainen lyhytaikaishoito Niva- yksikössä järjestetään seudullista lyhytaikaishoitoa tarveperusteisesti kotihoidon ensisijaisuutta painottaen. Kiuruvedellä lyhytaikaishoito keskityy kokonaan Nivaan, jolloin lyhytaikaishoidon paikkoja on yhteensä kuusi (6) paikkaa. Nivan Kiuruveden lisäys on + 3,25 ja Palvelukeskus Virranrannan -5 paikkaa (yht. 1,75 paikkaa). Akuuttihoito Hoitopäivien määrä on laskettu 98 % kuormitusasteella. 36
Hoito- ja hoivapalvelut TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hoito- ja hoivapalvelut Tuotot 1 260 702 1 264 358 1 253 704 1 263 683 0 Toimintakulut -6 391 321-6 554 655-6 515 458-6 517 958-1 Poistot -29 892-13 758-7 766-7 766-44 Netto -5 160 511-5 304 055-5 269 520-5 262 042-1 Ulkokuntien osuus 7-5 865-32 779-32 604 456 Ulkokuntien osuuden jälkeen -5 160 504-5 309 920-5 302 299-5 294 645 0 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asukas -11 014-11 267-11 566-11 570 3 Omaishoidon tuki Toimintakulut -316 895-402 518-328 149-328 149-18 Netto -316 895-402 518-328 149-328 149-18 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 43 47 39 39-17 Kulut / asiakas -7 370-8 564-8 414-8 414-2 Peittävyys, 75 vuotta täyttäneet % 6 7 6 6-12 Päivätoiminta Tuotot 20 799 22 200 23 200 23 200 5 Toimintakulut -170 139-178 640-136 732-136 732-23 Netto -149 339-156 440-113 532-113 532-27 Hoitopäivät yhteensä pv 1 053 1 440 1 040 1 040-28 Kulut / hoitopäivä -162-124 -131-131 6 Kotihoito ja tukipalvelut Tuotot 353 966 400 512 359 457 359 457-10 Toimintakulut -1 795 848-1 991 586-2 091 703-2 094 203 5 Poistot -9 327-2 311-1 126-1 126-51 Netto -1 451 209-1 593 384-1 733 372-1 735 872 9 Ulkokuntien osuus 7-5 865 0 0-100 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 451 203-1 599 249-1 733 372-1 735 872 9 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 315 285 285 285 0 Kulut / asiakas -4 103-6 098-12 028-12 042 97 Kotihoito Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 118 112 174 174 55 Tehostettu palveluasuminen Tuotot 829 328 762 357 801 639 810 484 6 Toimintakulut -3 697 867-3 482 717-3 499 773-3 499 773 0 Poistot -18 920-9 996-5 994-5 994-40 Netto -2 887 458-2 730 356-2 704 129-2 695 284-1 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 887 458-2 730 356-2 737 078-2 728 058 0 Hoitopäivät yhteensä pv 23 751 22 995 23 360 23 360 0 Kulut / hoitopäivä -156-152 -150-150 0 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 10 10 10 10-1 Laitoshoito Tuotot 56 608 79 289 66 110 67 244-15 Toimintakulut -257 305-353 003-278 886-278 886-21 Poistot -1 645-1 451-646 -646-55 Netto -202 342-275 166-213 422-212 288-23 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 1 1 1 1-18 Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat Tuotot 56 608 79 289 66 110 67 244-15 Toimintakulut -257 305-353 003-278 886-278 886-21 Poistot -1 645-1 451-646 -646-55 Netto -202 342-275 166-213 422-212 288-23 Hoitopäivät yhteensä pv 1 720 2 329 1 825 1 825-22 Kulut / hoitopäivä -151-152 -153-153 1 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 1 1 1 1-18 Hoitotarvikejakelu Toimintakulut -153 266-146 191-134 135-134 135-8 Netto -153 266-146 191-134 135-134 135-8 37
OSASTOPALVELUJEN BRUTTOKUSTANNUKSET Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset muutokset: Omaishoito Omaishoidon peitto 6 % sallii uusien asiakkuuksien ottamisen. Omaishoidon palvelusetelimäärärahaa on laskettu edellisten vuosien käytön tasolle. Kotihoito Kotihoidon vakinaista henkilöstöä on lisätty 1 henkilö. Hankitaan liukuesteitä kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi (2 500 ). Päiväkeskus Päivätoiminta jatkossa 3 päivää viikossa. Ryhmäkoot nousevat 12 henkilöön/ryhmä. Mahdollisuus käyttää päivätoiminnan tiloja myös omaishoidon vapaiden järjestämiseen tuntiperusteisesti. Päivätoiminnan tarvetta arvioidaan kvartaaleittain omaishoitoa tukevana palveluna ja sovitaan erikseen tarvittaessa päivätoiminnan lisäyksestä. Tehostettu palveluasuminen Asumispalvelujen ostopalvelujen kilpailutus on huomioitu 17 500. Palveluseteli on asiakkaan valinnanvapautta tukevana ensisijainen järjestämistapa. Palvelusetelin käyttöönotto ja kustannukset katetaan talousarvion sisältä. Alue-ensihoitaja tukee akuuttihoidon arviointia. Palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa vahvistetaan osaamisella ja muilla resursseilla. Sosiaalihuoltolain mukainen lyhytaikaishoito Nivan seudullisen lyhytaikaishoidon asiakaspaikkojen vähennyksen vaikutus Sonkajärvellä on -1,38 paikkaa, -59 600. Akuuttihoito Hoitopäivien määrä on laskettu 98 % kuormitusasteella. 38
Hoito- ja hoivapalvelut TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hoito- ja hoivapalvelut Tuotot 921 064 941 014 941 031 941 377 0 Toimintakulut -4 410 758-4 675 152-4 772 476-4 774 506 2 Poistot -13 864-25 534-2 907-2 907-89 Netto -3 503 559-3 759 672-3 834 352-3 836 036 2 Ulkokuntien osuus -11-4 197 92 92-102 Ulkokuntien osuuden jälkeen -3 503 569-3 763 869-3 834 260-3 835 944 2 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asukas -10 290-10 932-11 479-11 484 5 Omaishoidon tuki Toimintakulut -192 628-335 671-215 302-215 302-36 Netto -192 404-335 671-215 302-215 302-36 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 30 38 33 33-13 Kulut / asiakas -6 421-8 833-6 524-6 524-26 Peittävyys, 75 vuotta täyttäneet % 6 7 6 6-13 Päivätoiminta Tuotot 17 201 18 000 18 200 18 200 1 Toimintakulut -110 325-101 290-88 495-88 495-13 Netto -93 124-83 290-70 295-70 295-16 Hoitopäivät yhteensä pv 817 770 751 751-2 Kulut / hoitopäivä -135-132 -118-118 -10 Kotihoito ja tukipalvelut Tuotot 263 647 253 646 258 791 258 791 2 Toimintakulut -1 315 604-1 306 888-1 508 308-1 510 808 16 Poistot -8 299-1 826-921 -921-50 Netto -1 060 256-1 055 068-1 250 438-1 252 938 19 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 060 266-1 059 265-1 250 438-1 252 938 18 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 172 240 240 240 0 Kulut / asiakas -4 099-6 677-7 780-7 792 17 Kotihoito Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 85 75 194 194 159 Tehostettu palveluasuminen Tuotot 615 931 612 472 611 216 611 216 0 Toimintakulut -2 579 748-2 559 841-2 605 535-2 605 534 2 Poistot -5 323-21 884-1 864-1 864-91 Netto -1 969 140-1 969 253-1 996 183-1 996 183 1 Hoitopäivät yhteensä pv 18 122 18 615 18 250 18 250-2 Kulut / hoitopäivä -143-139 -143-143 3 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 11 11 12 12 5 Laitoshoito Tuotot 24 061 56 897 51 049 51 395-10 Toimintakulut -102 774-235 594-220 352-219 882-7 Poistot -242-1 825-122 -122-93 Netto -78 955-180 522-169 425-168 609-7 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 0 1 1 1-11 Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat Tuotot 24 061 56 897 51 049 51 395-10 Toimintakulut -102 774-235 594-220 352-219 882-7 Poistot -242-1 825-122 -122-93 Netto -78 955-180 522-169 425-168 609-7 Hoitopäivät yhteensä pv 689 1 595 1 460 1 460-8 Kulut / hoitopäivä -150-149 -151-151 1 Peittävyys 75 vuotta täyttäneet, hoitopäivät % 0 1 1 1-11 Hoitotarvikejakelu Toimintakulut -109 680-135 869-109 672-109 672-19 Netto -109 680-135 869-109 672-109 672-19 39
OSASTOPALVELUJEN BRUTTOKUSTANNUKSET Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset muutokset: Omaishoito Määrärahavaraus 6 %:lle yli 75 vuotiaista mahdollistaa uusien asiakkaiden ottamisen. Palvelusetelimäärärahaa laskettu edellisten vuosien kulutusta vastaavalle tasolle. Kotihoito Ei oleellisia muutoksia. Lisämääräraha henkilöstöön (2tt) saatu jo vuonna 2018. Hankitaan liukuesteitä kaatumistapaturmien ehkäisemiseksi (2 500 ). Päiväkeskus Päivätoimintaa 2 päivää viikossa, ryhmäkokoja kasvatetaan 12 henkilöön/ryhmä. Tehostettu palveluasuminen Asumispalvelujen kilpailutus on huomioitu + 19 800. Palveluseteli on asiakkaan valinnanvapautta tukevana ensisijainen järjestämistapa. Palvelusetelin käyttöönotto ja kustannukset katetaan talousarvion sisältä. Alue-ensihoitaja tukee akuuttihoidon arviointia. Palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa vahvistetaan osaamisella ja muilla resursseilla. Sosiaalihuoltolain mukainen lyhytaikaishoito Nivan seudullisen lyhytaikaishoidon asiakaspaikkojen vähennyksen vaikutus Vieremälle on - 0,38 paikkaa, -12 000. Akuuttihoito Hoitopäivien määrä on laskettu 98 % kuormitusasteella. 40
Hoito- ja hoivapalvelut TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hoito- ja hoivapalvelut Tuotot 15 628 15 100 14 547 14 774-4 Toimintakulut -58 951-55 497-56 132-56 132 1 Poistot -183-417 -129-129 -69 Netto -43 505-40 814-41 714-41 487 2 Ulkokuntien osuus 43 505 40 814 41 714 41 487 2 Kotihoito ja tukipalvelut Tuotot 291 300 0 0-100 Toimintakulut -255 0 0 0 Netto 36 300 0 0-100 Ulkokuntien osuus -36 40 814 0 0-100 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0 41 114 0 0-100 Kulut / asiakas -255 Tehostettu palveluasuminen Tuotot 0 14 800 13 222 13 449-11 Toimintakulut 0-55 497-55 777-55 777 1 Poistot 0-417 -129-129 -69 Netto 0-41 114-42 684-42 458 4 Ulkokuntien osuus 0 0 42 684 42 458 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0-41 114 0 0-100 Hoitopäivät yhteensä pv 365 365 1 460 1 825 300 Kulut / hoitopäivä 0-153 -38-31 -75 Laitoshoito Tuotot 15 337 0 0 0 Toimintakulut -58 696 0 0 0 Poistot -183 0 0 0 Netto -43 542 0 0 0 Pitkäaikainen laitoshoito Tuotot 15 337 0 0 0 Toimintakulut -58 696 0 0 0 Poistot -183 0 0 0 Netto -43 542 0 0 0 Hoitopäivät yhteensä pv 365 0 0 0 Kulut / hoitopäivä -161 OSASTOPALVELUJEN BRUTTOKUSTANNUKSET Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset muutokset: Akuuttihoito Hoitopäivien määrä vuodelle 2019 perustuu vuoden 2018 puolen vuoden toteumaan. 41
1.6 Kuntoutus Kuntoutus: Kattaa kaikki lääkinnällisen kuntoutuksen toiminnot Palvelun sisältö: Avokuntoutus: Tuotettu puheterapia ja toimintaterapia Fysioterapia: Tuotettu avofysioterapia, osastofysioterapia, jalkaterapia sekä kotiin vietävät palvelut. Lääkinnällinen kuntoutus: Tuotettu seudullinen apuvälinepalvelu, muut ostetut terapiat ja ulkopuolelta ostettu laitoskuntoutus Lyhyt kuvaus: Terveydenhuoltolain 3 luvun 29 mukaan lääkinnällisen kuntoutuksen, johon kuuluvat: 1) kuntoutusneuvonta ja kuntoutusohjaus; 2) potilaan toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi; 3) kuntoutustutkimus, jonka avulla selvitetään potilaan kuntoutusmahdollisuuksia; 4) toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen tähtäävät fysio-, toiminta- ja puheterapiat sekä muut tarvittavat kuntoutumista edistävät toimenpiteet; 5) perusterveydenhuollon apuvälinepalvelut; 6) sopeutumisvalmennus; 7) 1 6 kohdassa tarkoitetuista tarpeellisista toimenpiteistä koostuvat kuntoutusjaksot laitos- tai avohoidossa. Lääkinnällinen kuntoutus sisältää myös ennaltaehkäisevät varhaisvaiheen kuntoutuksen palvelut sekä jalkaterapian. Varhaisvaiheen kuntoutuksella tarkoitetaan toimintakyvyn ja taitojen harjoittelun ohjaamista ennen kuin oire aiheuttaa arkea vaikeuttavaa toimintakyvyn vajetta tai diagnosoitavaa sairautta. Lääkinnällinen kuntoutus suunnitellaan siten, että kuntoutus muodostaa yhdessä tarpeenmukaisen hoidon kanssa toiminnallisen kokonaisuuden. Lääkinnällisen kuntoutuksen tarve, tavoitteet ja sisältö määritellään kirjallisessa yksilöllisessä kuntoutussuunnitelmassa. Toiminta sisältää myös kuntoutuspalvelun ohjauksen ja seurannan sekä nimeää potilaalle tarvittaessa kuntoutuksen yhdyshenkilön. 42
Kuntoutus TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Kuntoutus Tuotot 732 472 719 970 579 613 607 113-16 Toimintakulut -2 355 391-2 560 068-2 540 946-2 540 946-1 Poistot -17 118-19 566-27 159-27 159 39 Netto -1 640 038-1 859 664-1 988 492-1 960 992 5 Avokuntoutus Tuotot 160 056 148 120 127 513 127 513-14 Toimintakulut -500 414-596 595-577 685-577 685-3 Netto -340 358-448 475-450 172-450 172 0 Ulkokuntien osuus 0 13 885 0 0-100 Ulkokuntien osuuden jälkeen -340 358-434 590-450 172-450 172 4 Asiakkaat hlö 951 1 274 1 101 1 101-14 Kulut / asiakas -526-468 -525-525 12 Fysioterapia Tuotot 554 805 541 850 425 100 452 600-16 Toimintakulut -1 191 097-1 235 720-1 212 238-1 212 238-2 Poistot -141-12 000-20 256-20 256 69 Netto -636 433-705 870-807 394-779 894 10 Ulkokuntien osuus 0-12 689 0 0-100 Ulkokuntien osuuden jälkeen -636 433-718 559-807 394-779 894 9 Asiakkaat hlö 5 396 5 938 6 003 6 003 1 Kulut / asiakas -221-210 -205-205 -2 Käynnit kpl 18 253 18 357 18 220 18 220-1 Kulut / käynti -65-68 -68-68 0 Lääkinnällinen kuntoutus Tuotot 17 611 30 000 27 000 27 000-10 Toimintakulut -663 880-727 754-751 023-751 023 3 Poistot -16 976-7 566-6 903-6 903-9 Netto -663 246-705 320-730 926-730 926 4 Ulkokuntien osuus 0-1 196 0 0-100 Ulkokuntien osuuden jälkeen -663 246-706 516-730 926-730 926 3 Asiakkaat hlö 3 717 3 908 4 035 4 035 3 Kulut / asiakas -183-188 -188-188 0 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Kuntoutuksen toiminnassa ja palvelunkäytössä tehtävät muutokset näkyvät kokonaistalousarvion kasvuna muiden kuntien paitsi Iisalmen osalta. Kuntoutuksen maksutuottojen väheneminen johtuu suurelta osin hoito- ja hoivan vastuualueella vuodelle 2019 esitetyistä rakenteellisista muutoksista. Muutokset kohdentuvat eritoten ikäihmisten päivätoimintaan sekä säännöllisen kotihoidon asiakkaiden kotikuntoutukseen. Kuntoutuspalveluissa näkyy myös leikkaustoiminnan muuttuminen ns. toimenpidekirurgiaksi vähentäen ulkokuntalaisten kuntoutusasiakkaiden määrää ja vaikuttaen ulkokuntamyynnin vähenemiseen. Kuntoutuksen perusrakenteet säilytetään näistä muutoksista huolimatta ennallaan niin laitoskuntoutuksessa kuin avopalveluissa sekä kotiin tuotetuissa kuntoutuspalveluissa. Toimintaa ja resursseja kohdennetaan enemmän kuntoutuksen avovastaanottopalveluihin. Kuntoutuksessa tullaan arvioimaan myös uusia toimintatapoja sekä tehostamaan jo käytössä olevia toimintamalleja. Kuntoutukseen ohjautuminen toteutuu lähetteettömän toimintamallin mukaisesti, joka nopeuttaa asiakkaiden kuntoutuksen aloittamista. Fysioterapeutti osallistuu ajanvarauksettomaan ENSKA -toimintaan Iisalmessa ja Kiuruvedellä. Teknologian käyttöönoton kokeilua jatketaan kuntoutuspalveluissa. Apuvälinepalvelussa otetaan käyttöön asiakkaiden tasavertaisen kohtelun turvaamiseksi kansalliset apuvälineluovutusperusteet (STM ohje 9/2018), joiden kustannusvaikutuksia on vaikea arvioida tässä vaiheessa. 43
Oleelliset lisäykset/vähennykset Kuntoutuksen toimintamallien muuttuminen ei aiheuta tässä vaiheessa vielä suuria muutoksia asiakas-ja käyntimääriin. Maksutuotot vähentyvät merkittävästi (- 120 000 ) sisäisen myynnin osalta hoito-ja hoivapalveluista, eikä tätä tuottoa pystytä kattamaan kuin osaksi asiakasmaksutuottojen kautta. Seudullisesti kuntoutuspalveluista vähentyy vuoden 2019 aikana noin 1htv. Lääkinnällinen kuntoutus kattaa seudullisen apuväline- ja ostopalveluiden kulut. Väestön ikääntyminen näkyy lääkinnällisen kuntoutuksen kulujen lisääntymisenä lähinnä apuvälinepalveluiden osalta. Apuvälinepalveluilla tuetaan asiakkaiden toimintakykyä ja näin ollen edistetään kotona asumisen edellytyksiä, mikä puolestaan vähentää asumispalveluiden ja laitoshoidon tarvetta. Kuntoutus TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Kuntoutus Tuotot 284 767 422 349 275 916 275 916-35 Toimintakulut -1 099 312-1 505 164-1 246 908-1 246 908-17 Poistot -9 206-15 033-15 924-15 924 6 Netto -823 751-1 097 848-986 915-986 915-10 Ulkokuntien osuus -28 556-8 247-3 752-3 752-55 Ulkokuntien osuuden jälkeen -852 306-1 106 095-990 667-990 667-10 Avokuntoutus Tuotot 92 569 84 260 80 463 80 463-5 Toimintakulut -333 965-387 961-403 923-403 923 4 Netto -241 396-303 701-323 460-323 460 7 Ulkokuntien osuus 2 254 0 1 031 1 031 Ulkokuntien osuuden jälkeen -239 143-303 701-322 429-322 429 6 Asiakkaat hlö 611 845 750 750-11 Kulut / asiakas -547-459 -539-539 17 Fysioterapia Tuotot 183 560 317 149 179 331 179 331-43 Toimintakulut -413 414-701 438-449 339-449 339-36 Poistot -77-10 859-12 351-12 351 14 Netto -229 931-395 148-282 359-282 359-29 Ulkokuntien osuus -28 295-8 247-1 671-1 671-80 Ulkokuntien osuuden jälkeen -258 226-403 395-284 030-284 030-30 Asiakkaat hlö 2 871 3 305 3 275 3 275-1 Kulut / asiakas -144-216 -141-141 -35 Käynnit kpl 8 913 8 983 9 404 9 404 5 Kulut / käynti -46-79 -49-49 -38 Lääkinnällinen kuntoutus Tuotot 8 638 20 940 16 123 16 123-23 Toimintakulut -351 933-415 765-393 646-393 646-5 Poistot -9 129-4 174-3 573-3 573-14 Netto -352 424-398 999-381 096-381 096-4 Ulkokuntien osuus -2 514 0-3 112-3 112 Ulkokuntien osuuden jälkeen -354 938-398 999-384 208-384 208-4 Asiakkaat hlö 1 997 2 160 2 090 2 090-3 Kulut / asiakas -181-194 -190-190 -2 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Iisalmen fysio- ja toimintaterapian vastaanottotoiminta siirtyi vuoden 2018 alusta Vetrea Terveys Oy:ltä vuokrattuihin tiloihin. Oleelliset lisäykset/vähennykset Leikkaustoiminnassa tapahtuneet muutokset näkyvät erityisesti Iisalmen fysioterapian ulkokuntaosuuden vähentymisenä. Hoito-ja hoivapalveluissa tapahtuvat toiminnalliset muutokset näkyvät Iisalmen kuntoutuspalveluissa eritoten myyntituottojen vähentymisenä. Ikäihmisten päivätoiminta ostetaan edelleen vuoden 2019 aikana yksityiseltä toimijalta. Kuntakohtaiset erot johtuvat ensisijaisesti eroista arvioidussa palvelutarpeessa, arviot palvelutarpeesta perustuvat historiatietoon. 44
Kuntoutus TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Kuntoutus Tuotot 180 741 163 427 139 832 167 332 2 Toimintakulut -520 350-512 881-605 764-605 764 18 Poistot -3 251-1 677-5 112-5 112 205 Netto -342 860-351 131-471 045-443 545 26 Ulkokuntien osuus -7 113-2 791-872 -872-69 Ulkokuntien osuuden jälkeen -349 973-353 923-471 917-444 417 26 Avokuntoutus Tuotot 38 760 53 217 29 004 29 004-45 Toimintakulut -91 766-148 014-98 205-98 205-34 Netto -53 006-94 798-69 201-69 201-27 Ulkokuntien osuus 353 0 88 88 Ulkokuntien osuuden jälkeen -52 653-94 798-69 113-69 113-27 Asiakkaat hlö 197 290 208 208-28 Kulut / asiakas -466-510 -472-472 -7 Fysioterapia Tuotot 138 715 107 037 106 856 134 356 26 Toimintakulut -302 791-241 014-353 591-353 591 47 Poistot -21-314 -3 661-3 661 1 065 Netto -164 097-134 291-250 396-222 896 66 Ulkokuntien osuus -6 576-2 791 305 305-111 Ulkokuntien osuuden jälkeen -170 673-137 083-250 092-222 592 62 Asiakkaat hlö 958 1 120 1 260 1 260 13 Kulut / asiakas -316-215 -284-284 32 Käynnit kpl 3 273 4 070 3 628 3 628-11 Kulut / käynti -93-59 -98-98 66 Lääkinnällinen kuntoutus Tuotot 3 266 3 173 3 972 3 972 25 Toimintakulut -125 794-123 853-153 968-153 968 24 Poistot -3 230-1 363-1 451-1 451 6 Netto -125 757-122 042-151 448-151 448 24 Ulkokuntien osuus -890 0-1 264-1 264 Ulkokuntien osuuden jälkeen -126 647-122 042-152 712-152 712 25 Asiakkaat hlö 707 702 847 847 21 Kulut / asiakas -182-178 -183-183 3 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Hoito- ja hoivan vastuualueella tapahtuvat toiminnalliset muutokset vaikuttavat kuntoutuspalveluiden maksutuottojen kertymään. Avokuntoutuksen asiakasmäärä on arvioitu toteutuvan vuoden 2017 mukaisesti. Asiakkaille tarjottavat fysioterapian käynnit muuttuvat enemmän avopalvelupainotteiseksi. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Ei oleellisia kuntakohtaisia lisäyksiä tai vähennyksiä, ks. kaikki kunnat. Kuntakohtaiset erot johtuvat ensisijaisesti eroista arvioidussa palvelutarpeessa, arviot palvelutarpeesta perustuvat historiatietoon. 45
Kuntoutus TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Kuntoutus Tuotot 117 273 71 205 85 806 85 806 21 Toimintakulut -363 487-302 824-389 960-389 960 29 Poistot -2 735-1 473-3 407-3 407 131 Netto -248 949-233 093-307 561-307 561 32 Ulkokuntien osuus -6 270-1 651-938 -938-43 Ulkokuntien osuuden jälkeen -255 219-234 743-308 499-308 499 31 Avokuntoutus Tuotot 10 808 5 322 7 487 7 487 41 Toimintakulut -41 984-32 018-40 788-40 788 27 Netto -31 175-26 696-33 301-33 301 25 Ulkokuntien osuus 300 0 115 115 Ulkokuntien osuuden jälkeen -30 875-26 696-33 186-33 186 24 Asiakkaat hlö 75 72 74 74 3 Kulut / asiakas -560-445 -551-551 24 Fysioterapia Tuotot 102 972 62 854 74 727 74 727 19 Toimintakulut -211 052-165 590-233 438-233 438 41 Poistot -15-328 -2 330-2 330 610 Netto -108 094-103 065-161 041-161 041 56 Ulkokuntien osuus -5 821-1 651-115 -115-93 Ulkokuntien osuuden jälkeen -113 916-104 715-161 156-161 156 54 Asiakkaat hlö 864 905 947 947 5 Kulut / asiakas -244-183 -249-249 36 Käynnit kpl 3 634 3 410 3 481 3 481 2 Kulut / käynti -58-49 -68-68 39 Lääkinnällinen kuntoutus Tuotot 3 492 3 029 3 592 3 592 19 Toimintakulut -110 451-105 217-115 735-115 735 10 Poistot -2 720-1 145-1 077-1 077-6 Netto -109 679-103 332-113 220-113 220 10 Ulkokuntien osuus -749 0-938 -938 Ulkokuntien osuuden jälkeen -110 428-103 332-114 158-114 158 10 Asiakkaat hlö 597 590 629 629 7 Kulut / asiakas -190-180 -186-186 3 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Hoito- ja hoivan vastuualueella tapahtuvat toiminnalliset muutokset kompensoidaan asiakasmaksutuotto kertymällä. Asiakkaille tarjottavat käynnit muuttuvat avopalvelupainotteiseksi. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Ei oleellisia kuntakohtaisia lisäyksiä tai vähennyksiä, ks. kaikki kunnat. Kuntakohtaiset erot johtuvat ensisijaisesti eroista arvioidussa palvelutarpeessa, arviot palvelutarpeesta perustuvat historiatietoon. 46
Kuntoutus TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Kuntoutus Tuotot 94 074 56 781 67 613 67 613 19 Toimintakulut -270 448-219 347-281 806-281 806 28 Poistot -1 780-1 142-2 408-2 408 111 Netto -178 154-163 708-216 601-216 601 32 Ulkokuntien osuus -4 385-1 196-808 -808-32 Ulkokuntien osuuden jälkeen -182 539-164 904-217 409-217 409 32 Avokuntoutus Tuotot 11 497 5 322 7 797 7 797 47 Toimintakulut -29 315-28 602-33 306-33 306 16 Netto -17 818-23 280-25 510-25 510 10 Ulkokuntien osuus 130 0 65 65 Ulkokuntien osuuden jälkeen -17 687-23 280-25 445-25 445 9 Asiakkaat hlö 61 67 65 65-3 Kulut / asiakas -481-427 -512-512 20 Fysioterapia Tuotot 80 420 48 649 56 562 56 562 16 Toimintakulut -169 999-113 816-166 789-166 789 47 Poistot -11-328 -1 664-1 664 407 Netto -89 590-65 495-111 891-111 891 71 Ulkokuntien osuus -4 028 0-225 -225 Ulkokuntien osuuden jälkeen -93 619-65 495-112 116-112 116 71 Asiakkaat hlö 468 485 472 472-3 Kulut / asiakas -363-235 -357-357 52 Käynnit kpl 1 960 1 720 1 587 1 587-8 Kulut / käynti -87-66 -106-106 60 Lääkinnällinen kuntoutus Tuotot 2 157 2 811 3 254 3 254 16 Toimintakulut -71 133-76 930-81 711-81 711 6 Poistot -1 769-814 -744-744 -9 Netto -70 746-74 933-79 200-79 200 6 Ulkokuntien osuus -487-1 196-648 -648-46 Ulkokuntien osuuden jälkeen -71 233-76 129-79 848-79 848 5 Asiakkaat hlö 388 420 435 435 4 Kulut / asiakas -188-185 -190-190 2 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Hoito- ja hoivan vastuualueella tapahtuvat toiminnalliset muutokset kompensoidaan asiakasmaksutuotto kertymällä. Asiakkaille tarjottavat käynnit muuttuvat avopalvelupainotteiseksi. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Ei oleellisia kuntakohtaisia lisäyksiä tai vähennyksiä, ks. kaikki kunnat. Kuntakohtaiset erot johtuvat ensisijaisesti eroista arvioidussa palvelutarpeessa, arviot palvelutarpeesta perustuvat historiatietoon. 47
Kuntoutus TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Kuntoutus Tuotot 55 617 6 208 10 447 10 447 68 Toimintakulut -101 794-19 851-16 508-16 508-17 Poistot -146-241 -308-308 28 Netto -46 324-13 884-6 369-6 369-54 Ulkokuntien osuus 46 324 13 885 6 369 6 369-54 Avokuntoutus Tuotot 6 422 0 2 763 2 763 Toimintakulut -3 385 0-1 464-1 464 Netto 3 037 0 1 299 1 299 Ulkokuntien osuus -3 037 13 885-1 299-1 299-109 Asiakkaat hlö 7 0 4 4 Kulut / asiakas -484-366 -366 Fysioterapia Tuotot 49 137 6 161 7 624 7 624 24 Toimintakulut -93 841-13 861-9 081-9 081-34 Poistot -18-171 -250-250 46 Netto -44 721-7 870-1 706-1 706-78 Ulkokuntien osuus 44 721 0 1 706 1 706 Asiakkaat hlö 235 123 49 49-60 Kulut / asiakas -399-114 -190-190 67 Netto / asiakas -190-64 -35-35 -46 Käynnit kpl 473 174 120 120-31 Kulut / käynti -198-81 -78-78 -4 Lääkinnällinen kuntoutus Tuotot 58 46 59 59 28 Toimintakulut -4 569-5 990-5 963-5 963 0 Poistot -129-70 -58-58 -17 Netto -4 640-6 014-5 962-5 962-1 Ulkokuntien osuus 4 640 0 5 962 5 962 Asiakkaat hlö 28 36 34 34-6 Kulut / asiakas -168-168 -177-177 5 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Ulkokuntalaisten osuus kuntoutuksen palveluiden käytössä on vähentynyt leikkaus- ja osastotoiminnassa tapahtuneiden muutosten myötä. Tuotto olettamus perustuu vuoden 2018 asiakasmaksukertymään. 48
1.7 Perhepalvelut Palvelun sisältö: Ehkäisevä lastensuojelutyö: lapsiperheiden kotipalvelu, sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö Sosiaalityö: lastensuojelun sosiaalityö, sosiaalipäivystys, sijaishuoltotoiminta Avohuolto: lastensuojelun tukipalvelut, tehostettu perhetyö Kodin ulkopuolelle sijoitetut: perhehoito, perhekotikuntoutus, Lastenkoti Taskukello, lastensuojelun laitoshoidon ostot, sijaishuolto, jälkihuolto Perheneuvola: Lasten ja nuorten psykiatriset poliklinikat, perheneuvola, kunnittaiset koulutiimit (koulukuraattori, - psykologi ja -psyykkari sekä nuorten ehkäisevä päihdetyö) Perheoikeudelliset palvelut: lastenvalvoja Lyhyt kuvaus Lapsiperheiden sosiaalityössä asiakkaina ovat perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Lapsiperheiden sosiaalityön palveluja ovat ennaltaehkäisevä lastensuojelu, lapsiperheiden toimeentulotuki ja muu tarvittava sosiaaliseen tukeen liittyvä ohjaus ja neuvonta. Lapsiperheiden sosiaalityössä tehdään myös lastensuojelutehtävät. Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Perhesosiaalityötä tehdään lähipalveluna yhteistyössä lasten vanhempien, sosiaalityöntekijöiden, päivähoidon, perheneuvolan, kotipalvelun, koulutoimen, terveydenhuollon ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Perheoikeudellisissa palveluissa hoidetaan lapsen elatusapuun, isyyden selvittämiseen ja tunnustamiseen, lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamisoikeuteen sekä adoptioon liittyviä asioita. Palvelut on keskitetty Iisalmen sosiaalikeskukseen, jossa toimii kaksi lastenvalvoja-sosiaalityöntekijää. He tekevät työparityötä ja asiakkaat on jaettu kunnittain. Sosiaalityön tehtäväalue järjestää myös Ylä-Savon sosiaalipäivystyksen. Sosiaalipäivystys vastaa asukkaiden sosiaalipalvelujen tarpeeseen akuuteissa sosiaalihuollon hätätilanteissa. Perhekeskuksen lapsiperheiden tukipalveluihin kuuluvat perheneuvola, koulutiimit (psykologit ja kuraattorit Iisalmessa, Sonkajärvellä ja Vieremällä sekä psyykkari Iisalmessa ja Kiuruvedellä), nuorten ehkäisevä päihdetyö, lastensuojelun ja varhaisen tuen perhetyö sekä lapsiperheiden kotipalvelu. Kaikki perhekeskuksen yksiköt tarjoavat matalan kynnyksen lähipalvelua lapsille, nuorille ja perheille lasten kasvuun ja kehitykseen, vanhemmuuteen, mielenterveys- ja päihdeongelmiin sekä vanhempien eroon liittyvissä asioissa. Palvelut toteutetaan monialaisessa yhteistyössä perheen verkostojen kanssa. Perhepalvelut sisältävät myös lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön vastaanottopalveluja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon palveluina sekä lasten psykiatrisen erikoissairaanhoidon vastaanottoja. Kts. Aikuispsykososiaaliset palvelut. 49
Perhepalvelut TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Perhepalvelut Tuotot 495 861 573 877 569 474 569 474-1 Toimintakulut -9 360 877-9 388 223-9 759 587-9 759 587 4 Poistot -831-582 -10 105-10 105 1 636 Netto -8 865 847-8 814 928-9 200 218-9 200 218 4 Ennaltaehkäisevät palvelut Tuotot 16 241 17 755 6 247 6 247-65 Toimintakulut -423 188-503 909-464 822-464 822-8 Poistot 0 0-1 333-1 333 Netto -406 948-486 154-459 908-459 908-5 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 386 475 435 435-8 Kulut / asiakas -1 096-1 061-1 072-1 072 1 Sosiaalityö Tuotot 47 132 55 609 55 380 55 380 0 Toimintakulut -860 566-852 132-1 058 839-1 058 839 24 Netto -813 434-796 523-1 003 459-1 003 459 26 Ulkokuntien osuuden jälkeen -813 434-794 689-1 003 459-1 003 459 26 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 608 802 750 750-6 Kulut / asiakas -1 415-1 063-1 412-1 412 33 Avohuolto Tuotot 327 64 153 153 138 Toimintakulut -1 042 148-796 562-1 113 204-1 113 204 40 Poistot 0 0-1 092-1 092 Netto -1 041 821-796 497-1 114 143-1 114 143 40 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 041 821-795 595-1 114 143-1 114 143 40 Asiakasperheet kpl 36 24 51 51 113 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 493 586 720 720 23 Asiakkaat, 18 vuotta täyttäneet hlö 114 33 60 60 82 Kulut / asiakas -1 717-1 287-1 429-1 429 11 Kodin ulkopuolelle sijoitetut Tuotot 157 080 204 775 157 600 157 600-23 Toimintakulut -4 457 112-4 316 448-4 060 868-4 060 868-6 Poistot -831-582 -407-407 -30 Netto -4 300 864-4 112 255-3 903 675-3 903 675-5 Hoitopäivät pv 28 420 32 892 30 989 30 989-6 Kulut / hoitopäivä -157-131 -131-131 0 Perheneuvola Tuotot 274 940 272 474 350 094 350 094 28 Toimintakulut -2 458 687-2 762 904-2 933 863-2 933 863 6 Poistot 0 0-7 273-7 273 Netto -2 183 747-2 490 430-2 591 042-2 591 042 4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 183 747-2 493 474-2 591 042-2 591 042 4 Peittävyys, alle 18-vuotiaat % 20 25 21 21-16 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 1 948 2 349 2 047 2 047-13 Kulut / asiakas -1 262-1 176-1 437-1 437 22 Perheoikeudelliset palvelut Lastenvalvoja Toimintakulut -119 033-133 068-127 991-127 991-4 Netto -119 033-133 068-127 991-127 991-4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -119 033-132 760-127 991-127 991-4 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 1 111 1 010 1 070 1 070 6 Kulut / asiakas -107-132 -120-120 -9 Päätökset kpl 1 111 1 010 1 070 1 070 6 50
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Osana mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2016 2020:n jalkauttamista lasten, nuorten ja perheiden palvelujen integrointityö käynnistettiin syksyn 2015 aikana. Työssä ovat mukana lasten ja nuorten psykiatria, perheneuvola ja sosiaalityö sekä koulut, päiväkodit, nuorisotyö, seurakunnat ja yhdistykset. Tulevaa maakunnallista palvelurakennetta ajatellen integraatiotyössä keskitytään palvelujen ja toimintojen sisäiseen kehittämiseen sekä sujuvien yhteistyömallien rakentamiseen vuosina 2016 2019. Lastenpsykiatrinen työryhmä ja perheneuvola ovat yhdistyneet toiminnallisesti yhdeksi lastentiimiksi. Asiakkaan kirjautuminen perheneuvolan asiakkaaksi tai lastenpsykiatrian potilaaksi tapahtuu ongelman määrittelyn ja diagnostiikan perusteella, ei sen mukaan kummassa työryhmässä työntekijä työskentelee. Henkilöstön osaaminen kohdentuu asiakaslähtöisemmin ja lapselle ja perheelle tarjotaan tarpeenmukainen tuki ja hoito. Nuorisopsykiatriassa jatketaan peruspalveluille annettavan konsultaatiotoiminnan kehittämistä ja lisätään liikkuvia ja kotiin vietäviä palveluja. Toimintavuonna vahvistetaan perhesosiaalityön palveluita resursoimalla perheiden tarvitsemiin tukipalveluihin. Varhaisessa tuessa toimii sosiaalityöntekijöitä, jotka selvittävät perheiden kokoaistilannetta, palvelutarpeita ja päättävät sosiaalityön palveluista. Iisalmen ja Kiuruveden sosiaalityön palveluohjaajat toimivat tukihenkilöinä asiakkaan palveluprosessissa. Lisäksi ostopalveluna hankitaan erityisesti perhekuntoutusta ja tehostettua perhetyötä. Kuntayhtymä tuottaa sosiaalipäivystyspalvelut myös Lapinlahden, Keiteleen ja Pielaveden kunnille. Päivystyslainsäädännön myötä sosiaalipäivystys on siirtynyt Iisalmen sairaalaan. Virka-aikaisen sosiaalipäivystyksen hoitaa sairaalan sosiaalityöntekijä. Sosiaalipäivystyksen järjestämisvastuu siirtyy Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille vuoden 2020 alusta. Perhesosiaalityö vastaa sosiaalityön osuudesta Ankkuri-toiminnassa. Ankkuri-toimintamallissa poliisi, nuorisotyö, terveydenhuolto ja sosiaalityö tekevät moniammatillista viranomaisyhteistyötä, jonka tavoitteena on puuttua varhain lasten/nuorten tekemiin rikoksiin, katkaista rikoskierre ja ehkäistä syrjäytymistä. Ylä-Savossa kohderyhmänä toimintavuonna ovat alle 18-vuotiaat rikoksentekijät. Työkäytäntöinä ovat tiimi- ja työparityö. Iisalmen sosiaalikeskuksen perhesosiaalityöhön on resursoitu Ankkuri-toimintaan ja perhesosiaalityön vahvistamiseen 0,5 htv palveluohjaajaresurssia sekä 0,6 htv sosiaalityöntekijän resurssia. Ankkuri-toiminnan ensisijaisena työntekijänä toimii palveluohjaaja, joka toimii työparina poliisille. Tarvittaessa mukana on sosiaalityöntekijä asiakkuudesta riippuen. Työtä tehdään sosiaalikeskuksesta käsin jalkautuen tiimikokouksiin ja yhteistyötilaisuuksiin sekä työparityöhön poliisilaitokselle. Tällä työkäytännöllä mahdollistetaan välitön palveluohjaus sosiaalityön palveluihin sosiaalihuoltolain mukaisesti ja vältetään päällekkäinen asiakastyö. Mikäli Ankkuriin tulee kuntayhtymän ulkopuolisten kuntien asiakkaita, sosiaalityön tehtäväalue laskuttaa asiakkaan kotikuntaa toteutuneesta sosiaalityöstä. Lastenkoti Taskukellon käyttöaste on korkea. Yksikön toimitilassa on todettu sisäilmaongelmia ja rakennuksen käyttöiäksi on arvioitu 3 5 vuotta. Yksikölle etsitään käyttötarkoitukseen soveltuva toimitila yhteistyössä kuntien kanssa. Käyttöä turvaavat korjaukset nostavat Taskukellon vuosivuokraa 19 000 euroa. Oleelliset lisäykset/vähennykset Lastensuojelun laitoshoidon määrärahavaraukset on tehty kaikissa kunnissa lapsikohtaisesti olemassa olevien sijoitusten perusteella. Perhehoidon kustannukset on budjetoitu vuoden 2018 toteuman mukaisesti. Sosiaalihuoltolain varhaisen perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon palveluihin on varattu joka kuntaan ostopalvelumäärärahoja lasten tukipalvelut kustannuspaikoille. Ostopalvelut sisältävät mm. adoptioneuvontaa, valvottujen tapaamisten järjestämistä, ammatillista tukihenkilötoimintaa, tehostettua perhetyötä sekä perhetilanteiden kartoitusta. Tukipalveluiden käyttö on kasvanut erityisesti varhaisen perhesosiaalityön asiakasperheissä. Kehitys on palvelustrategian mukaista. Lapsiperheitä tuetaan varhaisessa vaiheessa. Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palveluseteli otetaan käyttöön vuoden 2018 lopulla. Palveluseteli on määrärahasidonnainen ja sitä varten on budjetoitu talousarvioon 30 000 euroa. Lastenpsykiatrian lääkärinvirkoja ei ole saatu täytettyä aktiivisesta rekrytoinnista huolimatta. Lastenpsykiatrin palvelut ostetaan vuosille 2019 ja 2020 sopimustoimittajalta palkkabudjettia vastaavalla osuudella Tällä saadaan lomakausia lukuun ottamatta kolme päivää viikossa lääkäripalvelua. Lääkäri on sekä perheneuvolan että lastenpsykiatrian käytössä asiakkaan tarpeen mukaisesti. Nuorisopsykiatrisen poliklinikan käyntitavoite on vuoden 2018 tasolla, yhteensä 5257 avohoitokäyntiä. Lastenpsykiatrisen poliklinikan käyntitavoite on vuoden 2018 tavoitetta alhaisempi, mutta hieman toteumaa korkeampi, yhteensä 1183 käyntiä. Nuorisopsykiatrisen poliklinikan vuokrakustannukset nousevat 18,8 %. 51
Uudet järjestämistavat Perhesosiaalityö osallistuu kuntayhtymän sisäisten työkäytäntöjen kehittämiseen tavoitteena perheisiin jalkautuva moniammatillinen työ. Perheiden tukipalveluissa painotetaan varhaista tukea sosiaalihuoltolain mukaisesti. Myös perhekeskuksen kaikissa palveluissa pyritään luomaan monialaisen yhteistyön ja jalkautuvan työn toimintamalli kaikkiin toimintayksiköihin. Painopisteenä on erityisesti kuntien ja järjestöjen lapsiperhetoimijoiden kanssa tehtävä yhteistyö sekä valtakunnallisen Lapsiperheiden muutosohjelman mukaisen perhekeskustoimintamallin kehittäminen. Perhetyössä vuonna 2017 käynnistetty kokeilu Iisalmen tehostetun perhetyön siirtämiseksi kuntayhtymän omaksi toiminnaksi päättyy vuoden 2018 lopussa. Jatkossa tehostettua perhetyötä tehdään olemassa olevilla resursseilla koko kuntayhtymän alueella. Kuntayhtymässä muutetaan perhetyöntekijöiden ja lapsiperheiden kotipalvelun työntekijöiden työajan käyttöä siten, että he tekevät myös ilta- ja viikolopputyötä pääosin liukumien puitteissa. Näin pyritään vastaamaan paremmin perheiden palvelutarpeisiin ja vähentämään sosiaalityön ostopalvelujen tarvetta. Lapsiperheiden kotipalvelussa on kolme seudullista työntekijää, joille asiakkaat ohjautuvat seudullisen lapsiperheiden palveluohjauksen kautta. Palveluohjaajan tehtäviin kuuluu palvelusetelitoiminnan ja perhetyön koordinointi. Kotipalvelun ja perhetyön työntekijät pyrkivät kirjaamaan käyntitiedot asiakkaan luona, mikä vähentää matkustamista ja muuhun kuin asiakastyöhön kuluvaa aikaa. Perhetyöhön lisätään yksi perheohjaajan seudullinen vakanssi lyhytaikaisiin varhaisen tuen palveluihin, jotka eivät edellytä sosiaalityön asiakkuutta. Lyhyt perheohjaajan interventio oikea-aikaisesti, erityisesti vanhemmuuden tukemiseksi, lisää osallisuutta ja vähentää sosiaalipalvelujen tarvetta. Tehtävään kuuluu myös palveluohjaajan sijaistaminen. Sijaistarve korostuu erityisesti lapsiperheiden kotipalvelussa, sillä sijaisen puuttuessa palvelun saanti hankaloituu ja hidastuu. 52
Perhepalvelut TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Perhepalvelut Tuotot 227 398 263 704 275 435 275 435 4 Toimintakulut -5 617 537-5 552 893-5 931 768-5 931 768 7 Poistot -640-458 -7 324-7 324 1 500 Netto -5 390 779-5 289 647-5 663 657-5 663 657 7 Ulkokuntien osuus -5 661 1 834 7 404 7 404 304 Ulkokuntien osuuden jälkeen -5 396 440-5 287 813-5 656 253-5 656 254 7 Ennaltaehkäisevät palvelut Tuotot 12 355 14 322 3 715 3 715-74 Toimintakulut -247 727-298 645-244 537-244 537-18 Poistot 0 0-1 333-1 333 Netto -235 372-284 323-242 155-242 155-15 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 231 300 245 245-18 Kulut / asiakas -1 072-995 -1 004-1 004 1 Sosiaalityö Tuotot 371 114 714 714 526 Toimintakulut -439 159-442 742-557 713-557 713 26 Netto -438 788-442 628-556 999-556 999 26 Ulkokuntien osuus -3 856 1 834-3 131-3 131-271 Ulkokuntien osuuden jälkeen -442 644-440 794-560 130-560 130 27 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 336 436 430 430-1 Kulut / asiakas -1 307-1 016-1 297-1 297 28 Avohuolto Tuotot 130 42 90 90 114 Toimintakulut -683 433-494 831-689 604-689 604 39 Poistot 0 0-1 092-1 092 Netto -683 303-494 789-690 605-690 605 40 Asiakasperheet kpl 18 15 30 30 100 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 268 320 415 415 30 Asiakkaat, 18 vuotta täyttäneet hlö 61 20 36 36 80 Kulut / asiakas -2 077-1 455-1 531-1 531 5 Kodin ulkopuolelle sijoitetut Tuotot 62 375 91 264 67 441 67 441-26 Toimintakulut -2 523 308-2 454 682-2 374 034-2 374 034-3 Poistot -640-458 -359-359 -21 Netto -2 461 573-2 363 875-2 306 952-2 306 952-2 Hoitopäivät pv 15 912 17 975 17 899 17 899 0 Kulut / hoitopäivä -159-137 -133-133 -3 Perheneuvola Tuotot 152 026 134 762 203 475 203 475 51 Toimintakulut -1 651 236-1 761 061-1 990 521-1 990 521 13 Poistot 0 0-4 540-4 540 Netto -1 499 209-1 626 300-1 791 586-1 791 586 10 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 501 014-1 626 300-1 781 051-1 781 051 10 Peittävyys, alle 18-vuotiaat % 20 28 22 22-22 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 1 265 1 550 1 330 1 330-14 Kulut / asiakas -1 305-1 136-1 500-1 500 32 Perheoikeudelliset palvelut Lastenvalvoja Toimintakulut -72 534-77 733-75 359-75 359-3 Netto -72 534-77 733-75 359-75 359-3 Ulkokuntien osuuden jälkeen -72 534-77 733-75 359-75 359-3 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 677 590 630 630 7 Kulut / asiakas -107-132 -120-120 -9 Päätökset kpl 677 590 630 630 7 53
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Oleelliset lisäykset/vähennykset Lastensuojelun laitos- ja perhehoidossa on yhteensä 41 lasta. Määrärahat on budjetoitu olemassa oleville sijoituksille. Ensisijaisesti pyritään käyttämään Lastenkoti Taskukellon palveluja. Perheiden tukipalveluihin on lisätty ostopalvelumäärärahaa 150 000 vuoden 2018 toteuman perusteella. Lastensuojelun laitoshoidon määrärahassa on 25 % vähennys 295 000. Perhehoidon määrärahat nousevat 26 % vuoden 2018 tasolta. Pakolaissosiaalityöntekijän työpanos 0,4 htv:tä on siirretty aikuissosiaalityöstä perhesosiaalityöhön, koska suurin osa asiakkaista on perheellisiä. Sosiaalityöntekijä vastaa pakolaisten sosiaalityön kokonaisvaltaisesta palveluiden kartoituksesta ja palvelusuunnitelmasta sosiaalihuoltolain mukaisesti. Lisäksi yhden palveluohjaajan resurssi TYP:stä on siirretty perhesosiaalityöhön lapsiperheasiakkaiden palveluohjauksen vahvistamiseksi. Tavoitteena on vähentää vastaavan palvelun ostopalvelua. Iisalmen sosiaalikeskuksen perhesosiaalityöhön on lisäksi resursoitu uutena Ankkuritoimintaan ja perhesosiaalityön vahvistamiseen 0,5 htv palveluohjaajaresurssia sekä 0,6 htv sosiaalityöntekijän resurssia. Mikäli Ankkuri-toiminnassa on kuntayhtymän ulkopuolisia asiakkaita, sosiaalityön kustannukset laskutetaan asiakkaiden kotikunnilta. Kuntayhtymän sisällä henkilöresurssia jaetaan toteuman mukaisesti. Vaikeasti psyykkisesti sairaiden nuorten ja nuorten aikuisten perhekotikuntoutukseen on budjetoitu 100 000 euroa. Tämä on 25 000 euroa enemmän kuin vuonna 2018. Nosto perustuu vuoden 2018 lopulla tapahtuneisiin uusiin pitkäaikaisiin sijoituksiin kuntouttavaan yksikköön. Nuorisopsykiatrisen poliklinikan avohoitokäyntitavoite on vuoden 2018 tasolla, lastenpsykiatrian ennustetta on laskettu 149 käynnillä. Luvut perustuvat vuoden 2018 toteumaan. 54
Perhepalvelut TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Perhepalvelut Tuotot 30 507 34 300 34 218 34 218 0 Toimintakulut -2 017 788-1 847 676-2 048 074-2 048 074 11 Poistot -124-41 -1 377-1 377 3 259 Netto -1 987 405-1 813 417-2 015 234-2 015 234 11 Ulkokuntien osuus -3 032 610 2 344 2 344 284 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 990 437-1 812 807-2 012 890-2 012 890 11 Ennaltaehkäisevät palvelut Tuotot 2 058 1 698 1 545 1 545-9 Toimintakulut -85 323-95 147-114 487-114 487 20 Netto -83 265-93 448-112 942-112 942 21 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 84 90 105 105 17 Kulut / asiakas -1 016-1 057-1 090-1 090 3 Sosiaalityö Tuotot 112 44 44 44 0 Toimintakulut -213 681-203 982-271 566-271 566 33 Netto -213 569-203 938-271 522-271 522 33 Ulkokuntien osuuden jälkeen -215 352-203 938-272 726-272 726 34 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 169 220 200 200-9 Kulut / asiakas -1 264-926 -1 358-1 358 47 Avohuolto Toimintakulut -236 589-186 722-284 851-284 851 53 Netto -236 589-186 722-284 851-284 851 53 Ulkokuntien osuuden jälkeen -236 589-186 112-284 851-284 851 53 Asiakasperheet kpl 14 6 14 14 133 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 146 160 195 195 22 Asiakkaat, 18 vuotta täyttäneet hlö 31 10 15 15 50 Kulut / asiakas -1 337-1 098-1 356-1 356 23 Kodin ulkopuolelle sijoitetut Tuotot 16 493 23 035 23 059 23 059 0 Toimintakulut -1 053 972-847 544-897 459-897 459 6 Poistot -124-41 -48-48 17 Netto -1 037 603-824 550-874 448-874 448 6 Hoitopäivät pv 6 762 7 480 7 585 7 585 1 Kulut / hoitopäivä -156-113 -118-118 4 Perheneuvola Tuotot 11 844 9 522 9 570 9 570 0 Toimintakulut -402 188-485 296-451 003-451 003-7 Poistot 0 0-1 329-1 329 Netto -390 344-475 773-442 763-442 763-7 Ulkokuntien osuuden jälkeen -391 594-475 773-439 215-439 215-8 Peittävyys, alle 18-vuotiaat % 15 18 17 17-2 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 305 385 345 345-10 Kulut / asiakas -1 319-1 261-1 311-1 311 4 Perheoikeudelliset palvelut Lastenvalvoja Toimintakulut -26 035-28 985-28 708-28 708-1 Netto -26 035-28 985-28 708-28 708-1 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 243 220 240 240 9 Kulut / asiakas -107-132 -120-120 -9 Päätökset kpl 243 220 240 240 9 55
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Oleelliset lisäykset/vähennykset Lastensuojelun laitos- ja perhehoidossa on yhteensä 21 lasta. Määrärahat on budjetoitu olemassa oleville sijoituksille. Ensisijaisesti pyritään käyttämään Lastenkoti Taskukellon palveluja. Perheiden tukipalveluihin on lisätty ostopalvelumäärärahaa 90 000 2017 tilinpäätöksen ja vuoden 2018 toteuman perusteella. Lastensuojelun laitoshoidossa on 5,6 % nousu 17 000. Perhehoidon määrärahat ovat vuoden 2018 tasolla. Työvoiman palvelukeskuksen 50 % sosiaalityöntekijän resurssi on siirretty perhesosiaalityöhön vahvistamaan varhaista perhesosiaalityötä. Perhesosiaalityön asiakasmäärä on kasvanut niin, että asiakasmäärät ylittävät lastensuojelun asiakasmäärät. Lisäksi on budjetoitu 50 % sosiaalityöntekijän resurssi lisää varhaiseen perhesosiaalityöhön kasvaneen palvelutarpeen vuoksi. Tavoitteena on vähentää lastensuojelun tarvetta ja kustannuksia panostamalla lisää varhaiseen sosiaalityöhön. Järjestelyllä Kiuruveden sosiaalikeskuksen perhepalveluihin tulee kokonaisuutena yksi kokoaikainen sosiaalityöntekijän virka osa-aikaisen sijaan. Vaikeasti psyykkisesti sairaiden nuorten ja nuorten aikuisten perhekotikuntoutukseen on budjetoitu 50 000 euroa eli saman verran kuin 2018. Vuoden 2018 tavoitteisiin nähden nuorten avohoitokäyntitavoitteita on lisätty 131 käynnillä ja lastenpsykiatrian vähennetty 231:llä perustuen vuoden 2018 alkuvuoden toteumaan. 56
Perhepalvelut TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Perhepalvelut Tuotot 8 331 9 716 12 098 12 098 25 Toimintakulut -677 090-883 348-763 874-763 874-14 Poistot 0 0-516 -516 Netto -668 759-873 631-752 293-752 293-14 Ulkokuntien osuus -1 274 292 7 7-97 Ulkokuntien osuuden jälkeen -670 033-873 340-752 285-752 285-14 Ennaltaehkäisevät palvelut Tuotot 404 744 420 420-43 Toimintakulut -38 435-88 423-46 174-46 174-48 Netto -38 030-87 679-45 753-45 753-48 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 24 50 35 35-30 Kulut / asiakas -1 601-1 768-1 319-1 319-25 Sosiaalityö Tuotot 56 22 22 22 0 Toimintakulut -77 769-78 065-86 760-86 760 11 Netto -77 713-78 043-86 738-86 738 11 Ulkokuntien osuuden jälkeen -78 663-78 043-87 381-87 381 12 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 49 70 60 60-15 Kulut / asiakas -1 587-1 112-1 446-1 446 30 Avohuolto Tuotot 0 0 63 63 Toimintakulut -62 021-69 836-64 776-64 776-7 Netto -62 021-69 836-64 713-64 713-7 Ulkokuntien osuuden jälkeen -62 021-69 544-64 713-64 713-7 Asiakasperheet kpl 2 2 4 4 100 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 36 55 50 50-9 Asiakkaat, 18 vuotta täyttäneet hlö 5 2 6 6 200 Kulut / asiakas -1 513-1 225-1 157-1 157-6 Kodin ulkopuolelle sijoitetut Tuotot 4 286 4 000 4 400 4 400 10 Toimintakulut -343 330-436 077-335 519-335 519-23 Netto -339 044-432 077-331 119-331 119-23 Hoitopäivät pv 3 052 4 042 3 680 3 680-9 Kulut / hoitopäivä -112-108 -91-91 -15 Perheneuvola Tuotot 3 585 4 950 7 192 7 192 45 Toimintakulut -143 215-195 138-216 292-216 292 11 Poistot 0 0-516 -516 Netto -139 629-190 187-209 615-209 615 10 Ulkokuntien osuuden jälkeen -139 953-190 187-208 966-208 966 10 Peittävyys, alle 18-vuotiaat % 19 21 20 20-4 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 150 169 159 159-6 Kulut / asiakas -955-1 155-1 364-1 364 18 Perheoikeudelliset palvelut Lastenvalvoja Toimintakulut -12 321-15 810-14 354-14 354-9 Netto -12 321-15 810-14 354-14 354-9 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 115 120 120 120 0 Kulut / asiakas -107-132 -120-120 -9 Päätökset kpl 115 120 120 120 0 57
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Oleelliset lisäykset/vähennykset Lastensuojelun laitos- ja perhehoidossa on yhteensä 8 lasta. Määrärahat on budjetoitu olemassa oleville sijoituksille. Ensisijaisesti pyritään käyttämään Lastenkoti Taskukellon palveluita. Perheiden tukipalveluiden määrärahaa on vähennetty vuoden 2017 tilinpäätöksen perustella. Lastensuojelun laitoshoidossa ei ole varauksia uusille sijoituksille. Perhehoidon määräraha on vuoden 2018 tasolla. Vaikeasti psyykkisesti sairaiden nuorten perhekotikuntoutukseen on budjetoitu 100.000 euroa. Vuoden 2018 tavoitteisiin nähden nuorten avohoitokäyntitavoitteita on vähennetty 42 käynnillä. Lastenpsykiatrian tavoitetta on nostettu 84 käynnillä. Ennusteet perustuvat vuoden 2018 alkuvuoden toteumaan. 58
Perhepalvelut TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Perhepalvelut Tuotot 80 443 92 163 66 873 66 873-27 Toimintakulut -888 088-933 357-845 685-845 685-9 Poistot -67-83 -375-375 351 Netto -807 712-841 277-779 187-779 187-7 Ulkokuntien osuus -1 226 308 397 397 29 Ulkokuntien osuuden jälkeen -808 937-840 969-778 790-778 790-7 Ennaltaehkäisevät palvelut Tuotot 1 424 991 567 567-43 Toimintakulut -51 704-21 695-59 624-59 624 175 Netto -50 280-20 704-59 058-59 058 185 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 47 35 50 50 43 Kulut / asiakas -1 100-620 -1 192-1 192 92 Sosiaalityö Tuotot 51 20 20 20 0 Toimintakulut -75 995-77 859-82 680-82 680 6 Netto -75 944-77 839-82 660-82 660 6 Ulkokuntien osuuden jälkeen -76 776-77 839-83 222-83 222 7 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 54 75 60 60-20 Kulut / asiakas -1 407-1 036-1 378-1 378 33 Avohuolto Tuotot 197 22 0 0-100 Toimintakulut -60 106-45 173-73 974-73 974 64 Netto -59 909-45 151-73 974-73 974 64 Asiakasperheet kpl 2 1 3 3 200 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 43 51 60 60 18 Asiakkaat, 18 vuotta täyttäneet hlö 17 1 3 3 200 Kulut / asiakas -1 002-869 -1 174-1 174 35 Kodin ulkopuolelle sijoitetut Tuotot 73 926 86 475 62 700 62 700-27 Toimintakulut -536 502-578 146-453 856-453 856-21 Poistot -67-83 0 0-100 Netto -462 643-491 754-391 156-391 156-20 Hoitopäivät pv 2 694 3 395 1 825 1 825-46 Kulut / hoitopäivä -199-170 -249-249 46 Perheneuvola Tuotot 4 845 4 654 3 587 3 587-23 Toimintakulut -155 638-199 944-165 982-165 982-17 Poistot 0 0-375 -375 Netto -150 793-195 290-162 770-162 770-17 Ulkokuntien osuuden jälkeen -151 187-195 290-161 811-161 811-17 Peittävyys, alle 18-vuotiaat % 19 22 20 20-12 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 152 175 150 150-14 Kulut / asiakas -1 024-1 143-1 109-1 109-3 Perheoikeudelliset palvelut Lastenvalvoja Toimintakulut -8 143-10 540-9 569-9 569-9 Netto -8 143-10 540-9 569-9 569-9 Ulkokuntien osuuden jälkeen -8 143-10 232-9 569-9 569-6 Asiakkaat, alle 18-vuotiaat hlö 76 80 80 80 0 Kulut / asiakas -107-132 -120-120 -9 Päätökset kpl 76 80 80 80 0 59
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Oleelliset lisäykset/vähennykset Lastensuojelun laitos- ja perhehoidossa on yhteensä 7 lasta. Määrärahat on budjetoitu olemassa oleville sijoituksille. Ensisijaisesti pyritään käyttämään Lastenkoti Taskukellon palveluita. Perheiden tukipalveluihin on lisätty ostopalvelumäärärahaa 19 000. Lastensuojelun laitoshoidossa on 48 % vähennys 94 000. Perhehoidossa on 62 000 lisäys. Vaikeasti psyykkisesti sairaiden nuorten perhekotikuntoutukseen on budjetoitu 130.000 euroa. Nuorisopsykiatrisen poliklinikan avohoitokäyntitavoite on vuoden 2018 tasolla. Lastenpsykiatrian tavoitetta on laskettu 21 käynnillä. Perhepalvelut TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Perhepalvelut Tuotot 149 182 173 994 180 851 180 851 4 Toimintakulut -160 374-170 950-170 185-170 185 0 Poistot 0 0-513 -513 Netto -11 192 3 044 10 152 10 152 233 Ulkokuntien osuus 11 192-3 044-10 152-10 152 234 Sosiaalityö Tuotot 46 542 55 409 54 580 54 580-1 Toimintakulut -53 963-49 484-60 120-60 120 21 Netto -7 420 5 925-5 540-5 540-194 Ulkokuntien osuus 7 420 0 5 540 5 540 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0 5 925 0 0-100 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 0 0 0 0-100 Kulut / asiakas -164 948 Perheneuvola Tuotot 102 640 118 585 126 271 126 271 6 Toimintakulut -106 411-121 465-110 065-110 065-9 Poistot 0 0-513 -513 Netto -3 772-2 880 15 692 15 692-645 Ulkokuntien osuus 3 772-3 044-15 692-15 692 416 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0-5 924 0 0-100 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 76 70 63 63-10 Kulut / asiakas -1 400-1 735-1 755-1 755 1 60
1.8 Suun terveydenhuolto Palvelun sisältö: Hammashuolto Lyhyt kuvaus: Tarjottavat palvelut ovat hammaslääkärin vastaanotot, suuhygienistin vastaanotot, hammashoitajan vastaanotot, sekä päivystys siltä osin, kuin se ei sisälly sairaanhoitopiirin järjestämään laajan ympärivuorokautisen päivystyksen palveluun. Palvelun sisältöön kuuluvat: 1) väestön suun terveyden edistäminen ja seuranta; 2) terveysneuvonta ja terveystarkastukset; 3) suun sairauksien tutkimus ja ehkäisy sekä hoito; 4) potilaan erityisen tuen ja tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen sekä potilaan hoito ja tarvittaessa jatkotutkimuksiin ja -hoitoon ohjaaminen. Suun terveydenhuolto TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Suun terveydenhuoltopalvelut Tuotot 1 053 420 1 325 700 1 213 700 1 213 700-8 Toimintakulut -3 637 822-4 264 874-4 229 543-4 229 543-1 Poistot -95 388-102 333-102 874-102 874 1 Netto -2 679 790-3 041 507-3 118 717-3 118 717 3 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 13 381 15 518 14 173 14 173-9 Peittävyys 0-17 -vuotiaat % 74 94 81 81-15 Peittävyys 18-v täyttäneet % 26 29 28 28-2 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 19 254 22 073 20 806 20 806-6 Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden osuus % 61 58 61 61 6 Hammashoitolat Tuotot 1 053 420 1 325 700 1 213 700 1 213 700-8 Toimintakulut -3 637 822-4 264 874-4 229 543-4 229 543-1 Poistot -95 388-102 333-102 874-102 874 1 Netto -2 679 790-3 041 507-3 118 717-3 118 717 3 Netto / asukas -70-80 -83-83 4 Netto / asiakas -200-196 -220-220 12 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Palvelujen kysyntään voidaan seudullisesti vastata paremmin korjaantuneen henkilöstöresurssin myötä. Asiakasmäärät on korjattu vastaamaan nykyresurssia. Suun terveydenhuollossa toimintamalleja kehitetään kokonaishoidon toteutus ja asiakaslähtöisyys huomioiden. Asiakkaille tarjotaan myös iltavastaanottoaikoja mahdollisuuksien mukaan. Palveluseteleitä käytetään oman toiminnan tukena. Sairaanhoitopiiri järjestää suun terveydenhuollon päivystyksen päivystysasetuksen mukaisesti. Kuntayhtymä järjestää omana toimintanaan arkipyhä- ja viikonloppupäivystyksen klo 8-16 välillä. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Palvelujen kysynnän ennakoidaan lisääntyvän päivystyksen järjestämisen myötä, joka voi lisätä kustannuksia. Toimintatuotot vähenevät joka kunnassa. 61
Suun terveydenhuolto TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Suun terveydenhuoltopalvelut Tuotot 543 285 649 384 595 455 595 455-8 Toimintakulut -1 894 981-2 226 940-2 215 600-2 215 600-1 Poistot -63 105-70 574-66 047-66 047-6 Netto -1 414 801-1 648 130-1 686 192-1 686 191 2 Ulkokuntien osuus -16 862-9 381-14 425-14 425 54 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 431 663-1 657 512-1 700 617-1 700 617 3 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 7 352 8 072 7 645 7 645-5 Peittävyys 0-17 -vuotiaat % 70 90 73 73-19 Peittävyys 18-v täyttäneet % 25 25 27 27 7 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 10 072 12 179 10 606 10 606-13 Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden osuus % 61 55 61 61 12 Hammashoitolat Tuotot 543 285 649 384 595 455 595 455-8 Toimintakulut -1 894 981-2 226 940-2 215 600-2 215 600-1 Poistot -63 105-70 574-66 047-66 047-6 Netto -1 414 801-1 648 130-1 686 192-1 686 191 2 Ulkokuntien osuus -16 862-9 381-14 425-14 425 54 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 431 663-1 657 512-1 700 617-1 700 617 3 Netto / asukas -65-76 -78-78 3 Netto / asiakas -192-204 -221-221 8 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Katso kaikki kunnat Oleelliset lisäykset/vähennykset: Katso kaikki kunnat. Suun terveydenhuolto TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Suun terveydenhuoltopalvelut Tuotot 245 529 275 125 265 876 265 876-3 Toimintakulut -836 007-1 024 251-983 295-983 295-4 Poistot -4 516-13 048-17 769-17 769 36 Netto -594 994-762 175-735 188-735 188-4 Ulkokuntien osuus -1 984-4 236-5 277-5 277 25 Ulkokuntien osuuden jälkeen -596 978-766 411-740 466-740 466-3 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 3 002 3 583 3 458 3 458-3 Peittävyys 0-17 -vuotiaat % 74 87 92 92 6 Peittävyys 18-v täyttäneet % 27 33 31 31-5 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 4 368 4 764 5 007 5 007 5 Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden osuus % 62 63 61 61-3 Hammashoitolat Tuotot 245 529 275 125 265 876 265 876-3 Toimintakulut -836 007-1 024 251-983 295-983 295-4 Poistot -4 516-13 048-17 769-17 769 36 Netto -594 994-762 175-735 188-735 188-4 Ulkokuntien osuus -1 984-4 236-5 277-5 277 25 Ulkokuntien osuuden jälkeen -596 978-766 411-740 466-740 466-3 Netto / asukas -70-90 -89-89 -2 Netto / asiakas -198-213 -213-213 0 62
Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Katso kaikki kunnat. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Katso kaikki kunnat. Suun terveydenhuolto TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Suun terveydenhuoltopalvelut Tuotot 114 493 194 782 158 698 158 698-19 Toimintakulut -445 343-553 606-555 495-555 495 0 Poistot -5 641-4 097-7 849-7 849 92 Netto -336 491-362 921-404 646-404 646 11 Ulkokuntien osuus -3 215-2 277-1 902-1 902-16 Ulkokuntien osuuden jälkeen -339 706-365 198-406 548-406 548 11 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 1 451 1 974 1 482 1 482-25 Peittävyys 0-17 -vuotiaat % 83 112 87 87-22 Peittävyys 18-v täyttäneet % 25 35 27 27-23 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 2 229 2 561 2 565 2 565 0 Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden osuus % 61 62 62 62 0 Hammashoitolat Tuotot 114 493 194 782 158 698 158 698-19 Toimintakulut -445 343-553 606-555 495-555 495 0 Poistot -5 641-4 097-7 849-7 849 92 Netto -336 491-362 921-404 646-404 646 11 Ulkokuntien osuus -3 215-2 277-1 902-1 902-16 Ulkokuntien osuuden jälkeen -339 706-365 198-406 548-406 548 11 Netto / asukas -80-86 -99-99 15 Netto / asiakas -232-184 -273-273 49 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Katso kaikki kunnat. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Katso kaikki kunnat. 63
Suun terveydenhuolto TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Suun terveydenhuoltopalvelut Tuotot 110 322 181 585 158 897 158 897-12 Toimintakulut -398 751-418 637-419 026-419 026 0 Poistot -20 460-13 572-9 797-9 797-28 Netto -308 889-250 623-269 927-269 927 8 Ulkokuntien osuus -2 553-1 765-1 160-1 160-34 Ulkokuntien osuuden jälkeen -311 442-252 388-271 087-271 087 7 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 1 336 1 744 1 336 1 336-23 Peittävyys 0-17 -vuotiaat % 80 110 81 81-26 Peittävyys 18-v täyttäneet % 26 32 26 26-20 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 2 300 2 345 2 342 2 342 0 Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden osuus % 58 56 58 58 4 Hammashoitolat Tuotot 110 322 181 585 158 897 158 897-12 Toimintakulut -398 751-418 637-419 026-419 026 0 Poistot -20 460-13 572-9 797-9 797-28 Netto -308 889-250 623-269 927-269 927 8 Ulkokuntien osuus -2 553-1 765-1 160-1 160-34 Ulkokuntien osuuden jälkeen -311 442-252 388-271 087-271 087 7 Netto / asukas -83-67 -73-73 9 Netto / asiakas -231-144 -202-202 41 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Katso kaikki kunnat. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Henkilöstöresurssin lisäys 0,5 suuhygienistin työpanos. Suun terveydenhuolto TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Suun terveydenhuoltopalvelut Tuotot 39 791 24 824 34 774 34 774 40 Toimintakulut -62 741-41 440-56 127-56 127 35 Poistot -1 665-1 043-1 412-1 412 35 Netto -24 615-17 658-22 765-22 765 29 Ulkokuntien osuus 24 615 17 659 22 765 22 765 29 Asiakkaat yhteensä (hetu) hlö 240 145 252 252 74 Asiakkaat yhteensä kaikilta ikäryhmiltä hlö 285 224 286 286 28 Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden osuus % 75 65 71 71 10 Hammashoitolat Tuotot 39 791 24 824 34 774 34 774 40 Toimintakulut -62 741-41 440-56 127-56 127 35 Poistot -1 665-1 043-1 412-1 412 35 Netto -24 615-17 658-22 765-22 765 29 Ulkokuntien osuus 24 615 17 659 22 765 22 765 29 Netto / asiakas -103-122 -90-90 -26 64
1.9 Vammaispalvelut Palvelun sisältö: Vammaisten palvelut: omaishoidontuki ja vammaispalveluiden tukipalvelut Vaikeavammaisten palvelut: vaikeavammaisten palvelut (vpl:n mukaiset kuljetukset, henkilökohtainen apu), vammaisten työtoiminta Vaikeavammaisten asumispalvelut: asumispalvelut Sosiaalityö ja palveluohjaus: sosiaalityö ja palveluohjaus Kehitysvammaiset avohoito: omaishoidontuki, muun toiminnan ostot (sisältää palvelukotien päivähoitolisät, kv-poli käynnit, NEPSY-valmennuksen, asumisen ohjauksen jne.) päivätoiminta (omat yksiköt Purje, Pirtti, Poiju ja Vieremän yksikkö), kehitysvammaisten työtoiminnan ja päivätoiminnan ostopalvelut Kehitysvammaisten palveluasuminen: kehitysvammaisten asumispalvelujen ostot sekä oma toiminta (Kotirinne, Pihlajakoti, Mäntylä, Huitulanharju, Kuunsirppi) ja perhehoito Kehitysvammaisten laitoshoito: laitoshoidon ostopalvelut Lyhyt kuvaus: Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Subjektiivisiin oikeuksiin kuuluvia palveluita ovat vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu, henkilökohtainen apu, palveluasuminen, päivätoiminta ja asunnon muutostyöt. Määrärahasidonnaisia palveluja ovat omaishoidontuki vammaisille ja kehitysvammaisille, sopeutumisvalmennus, välineet, koneet ja laitteet. Vammaispalvelujen tavoitteena on olla asiantuntevasti ja taloudellisesti vammaisille palveluja tuottava ja järjestävä kokonaisuus. Palveluja järjestetään sekä seutukunnallisesti että lähipalveluina normaalisuusperiaatteen mukaisesti. Sosiaalityöllä ja palveluohjauksella tuetaan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Asiakkaalle laaditaan palvelusuunnitelma yksilöllisen palveluntarpeen selvittämiseksi ja johdonmukaisen palvelukokonaisuuden turvaamiseksi. Seudullisissa vammaispalveluissa toimii neljä sosiaalityöntekijää ja neljä palveluohjaaja sekä tulosyksikön esimies. Kehitysvammahuollon tehtävänä palveluohjauksessa on huolehtia siitä, että perhe voi saada ohjausta kasvatustehtävässään lapsen kehitysvammaisuuden aiheuttamiin erityiskysymyksiin. Kehitysvammahuollon palveluja ovat kehitysvammaisten laitoshoito, asumispalvelut, kehitysvammaisten poliklinikka-palvelut, työtoiminta, päivätoiminta, tilapäinen hoito, asumisenohjaus, koululaisten loma-ajantoiminta, kuntoutusohjaus, neuropsykiatrinen valmennus ja erityishuollonkuljetukset. Kehitysvammaisille asiakkaille laaditaan palvelusuunnitelman lisäksi yksilökohtainen erityishuolto-ohjelma, jossa määritellään myönnettävät erityishuollon palvelut. Kuntayhtymän omissa kehitysvammaisten päivätoimintayksiköissä järjestämme aikuisten kehitysvammaisten päivätoimintaa ja 7 -vuotta täyttäneiden lomien aikaista toimintaa. 65
Vammaispalvelut TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vammaispalvelut Tuotot 764 912 816 220 790 671 790 671-3 Toimintakulut -14 315 609-14 359 620-14 538 173-14 538 173 1 Poistot -15 398-46 391-25 567-25 567-45 Netto -13 566 095-13 589 792-13 773 069-13 773 069 1 Vammaispalvelut Tuotot 133 129 117 781 95 967 95 967-19 Toimintakulut -4 486 411-4 539 226-4 568 527-4 568 527 1 Netto -4 353 282-4 421 445-4 472 560-4 472 560 1 Vammaisten palvelut Tuotot 40 0 0 0 Toimintakulut -546 612-601 359-546 687-546 687-9 Netto -546 573-601 359-546 687-546 687-9 Asiakkaat hlö 89 65 167 167 157 Kulut / asiakas -6 142-9 252-3 274-3 274-65 Vaikeavammaisten palvelut Tuotot 46 279 22 848 9 648 9 648-58 Toimintakulut -2 830 996-2 784 683-2 761 680-2 761 680-1 Netto -2 784 717-2 761 835-2 752 032-2 752 032 0 Kulut / asiakas -2 940 Asiakkaat hlö 1 157 1 090 1 084 1 084-9 Vaikeavammaisten asumispalvelut Tuotot 86 810 94 933 86 319 86 319-9 Toimintakulut -1 108 803-1 153 184-1 260 160-1 260 160 9 Netto -1 021 993-1 058 251-1 173 841-1 173 841 11 Hoitopäivät pv 8 133 7 941 8 121 8 121 2 Kulut / hoitopäivä -136-145 -155-155 7 Sosiaalityö ja palveluohjaus Tuotot 3 190 0 250 250 Toimintakulut -419 055-429 158-447 519-447 519 4 Poistot -20 0-4 341-4 341 Netto -415 885-429 158-451 610-451 610 5 Ulkokuntien osuuden jälkeen -415 885-433 915-451 610-451 610 4 Asiakkaat hlö 1 271 1 400 1 310 1 310-6 Kulut / asiakas -330-307 -345-345 13 66
Kehitysvammahuolto Tuotot 628 593 698 439 694 454 694 454-1 Toimintakulut -9 410 143-9 391 236-9 522 127-9 522 127 1 Poistot -15 378-46 391-21 226-21 226-54 Netto -8 796 928-8 739 188-8 848 899-8 848 899 1 Ulkokuntien osuuden jälkeen -8 796 928-8 734 432-8 848 899-8 848 899 1 Kehitysvammaisten avohoitoa tukevat toimet Tuotot 103 475 136 621 150 970 150 970 11 Toimintakulut -2 639 918-2 728 836-2 755 214-2 755 214 1 Poistot -306-28 800-15 519-15 519-46 Netto -2 536 749-2 621 016-2 619 763-2 619 763 0 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 536 749-2 616 259-2 619 763-2 619 763 0 Asiakkaat, hetu hlö 282 284 Kulut / asiakas -9 362-9 710 Kehitysvammaisten palveluasuminen Tuotot 525 118 561 818 543 484 543 484-3 Toimintakulut -5 913 615-5 981 360-6 168 066-6 168 066 3 Poistot -15 072-17 591-5 707-5 707-68 Netto -5 403 569-5 437 134-5 630 289-5 630 289 4 Asiakkaat hlö 216 197 204 204 4 Hoitopäivät pv 54 393 57 296 55 504 55 504-3 Kulut / hoitopäivä -109-105 -111-111 6 Kehitysvammaisten laitoshoito Toimintakulut -856 610-681 039-598 847-598 847-12 Netto -856 610-681 039-598 847-598 847-12 Asiakkaat hlö 15 10 10 10 0 Hoitopäivät pv 2 368 2 246 1 516 1 516-33 Kulut / hoitopäivä -362-303 -395-395 30 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Vammaispalvelut osallistuu Ihminen edellä valinnanvapauskokeilun henkilökohtaisen budjetin hankkeeseen yhdessä Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan kanssa, mikäli hanke saa jatkorahoitusta vuodelle 2019. Vuonna 2018 hankkeessa muodostetaan palvelukuvaus ja hinnoitteluperusteet henkilökohtaisen avun palvelulle palvelusetelilainsäädännön pohjalta. Näiden valmistuttua hankkeeseen pyydetään asiakkaita pilotointia varten. Vaikeavammaisten ja kehitysvammaisten asumispalvelut toimivat tehdyn rakennemuutoksen mukaisesti. Laitoshoidon ostot Vaalijalan kuntayhtymästä rajoittuvat lähinnä lasten kuntoutusjaksoihin. Lasten tilapäishoito toteutetaan ensisijaisesti omassa vammaisten lasten asumis- ja tilapäishoitoyksikkö Kuunsirpissä. Taksiliikennelainsäädännössä tapahtuneet muutokset eivät aiheuttaneet muutosta vammaispalvelujen kuljetuksien ostopalvelusopimukseen. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Pohjois-Savossa on valmisteilla yhteinen matkojen yhdistelykeskus. Kehitysvammaisten päiväaikaista toimintaa tarjotaan lähipalveluna jokaisessa jäsenkunnassa. Päiväaikainen toiminta sisältää aikuisten päivätoiminnan lisäksi kehitysvammaisten lasten koulujen loma-ajan toiminnan. Päiväkeskus Purje tuottaa seudullisesti autisteille suunnattua päivätoimintaa. Vammaisten lasten asumis- ja tilapäishoitoyksikkö Kuunsirppi aloitti toimintansa lokakuussa 2016. Yksikössä on kuusi asiakaspaikkaa, joista 2-3 on pidempiaikaista asumista tarvitsevien lasten käytössä. Lyhytaikaisilla tilapäispaikoilla olevat lapset käyvät oman kuntansa koulua ja matkat kouluun järjestetään kehitysvammaisten erityishuoltona. Pysyväispaikalla oleville lapsille perusopetuksen järjestää Vieremän kunta. Alle 18-vuotiaiden tilapäishoito järjestetään joko perhehoitona tai omassa yksikössä. Kuunsirpin palveluja myydään myös ulkokunnille. Kuntayhtymän omat asumispalveluyksiköt toimivat lähipalvelun periaatteella, mutta vapautuvia paikkoja hyödynnetään myös seudullisesti. 67
Uudet järjestämistavat Päiväkeskus Purje on toiminut kesästä 2017 alkaen uusissa tiloissa. Uutena palveluna yksikössä toimii autististen henkilöiden päivätoimintaryhmä. Ryhmässä on keskimäärin viisi asiakasta. Palveluun resursoitiin kahden ohjaajan työpanos. Ohjaajat vakinaistetaan toimintavuonna 2019. Oma palvelu on vähentänyt ostopalvelujen käyttöä. Kehitysvammayksiköihin on hankittu asiakkaiden ohjauskäyttöön ipadit. Digitalisaation tuomia mahdollisuuksia hyödynnetään niin asumispalveluissa kuin päivätoiminnassakin. Itsenäisemmin asuvien ohjauksessa on kokeilussa etäohjusta Videovisitin avulla Kotirinteellä ja Pihlajakodilla. Kehitysvammayksiköiden viriketuokioiden pitämisessä hyödynnetään Sävelsirkku-ohjelmaa. Oleelliset lisäykset/vähennykset Vammaispalvelujen tulosyksikössä ei ole olennaisia palvelurakenteeseen tai määrärahoihin kohdistuvia muutoksia. Määrärahavaraukset asiakaspalveluihin on tehty olemassa oleville asiakkaille vuoden 2018 puolen vuoden toteuman mukaisesti. Palvelut ovat lakisääteisiä ja niistä on tehty yksilölliset viranhaltijapäätökset. Omaishoidon tuen määrärahavaraus on tehty ennakoidun toteuman mukaisesti. Vammaispalvelut TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vammaispalvelut Tuotot 338 522 309 254 300 919 300 919-3 Toimintakulut -7 275 691-7 459 177-7 512 325-7 512 325 1 Poistot -7 720-29 985-16 452-16 452-45 Netto -6 944 889-7 179 908-7 227 858-7 227 858 1 Ulkokuntien osuus -33 647-2 867 11 167 11 167-489 Ulkokuntien osuuden jälkeen -6 978 536-7 182 775-7 216 691-7 216 691 0 Vammaispalvelut Tuotot 113 448 95 881 95 967 95 967 0 Toimintakulut -2 246 425-2 292 019-2 329 155-2 329 155 2 Netto -2 132 977-2 196 138-2 233 188-2 233 188 2 Vammaisten palvelut Toimintakulut -250 007-310 344-262 826-262 826-15 Netto -250 007-310 344-262 826-262 826-15 Asiakkaat hlö 52 35 89 89 154 Kulut / asiakas -4 808-8 867-2 953-2 953-67 Vaikeavammaisten palvelut Tuotot 35 346 9 648 9 648 9 648 0 Toimintakulut -1 317 993-1 299 862-1 221 152-1 221 152-6 Netto -1 282 647-1 290 214-1 211 504-1 211 504-6 Kulut / asiakas -2 641 Asiakkaat hlö 616 560 575 575-7 Vaikeavammaisten asumispalvelut Tuotot 78 102 86 233 86 319 86 319 0 Toimintakulut -678 425-681 813-845 177-845 177 24 Netto -600 323-595 580-758 858-758 858 27 Hoitopäivät pv 4 700 4 572 5 715 5 715 25 Kulut / hoitopäivä -144-149 -148-148 -1 Sosiaalityö ja palveluohjaus Tuotot 1 654 0 130 130 Toimintakulut -217 276-220 710-232 300-232 300 5 Poistot -10 0-2 253-2 253 Netto -215 632-220 710-234 424-234 424 6 Ulkokuntien osuuden jälkeen -215 632-223 577-234 424-234 424 5 Asiakkaat hlö 659 720 680 680-6 Kulut / asiakas -330-307 -345-345 13 68
Kehitysvammahuolto Tuotot 223 420 213 373 204 822 204 822-4 Toimintakulut -4 811 990-4 946 448-4 950 870-4 950 870 0 Poistot -7 710-29 985-14 198-14 198-53 Netto -4 596 280-4 763 060-4 760 246-4 760 246 0 Ulkokuntien osuus -33 647 0 11 167 11 167 Ulkokuntien osuuden jälkeen -4 629 927-4 763 060-4 749 079-4 749 079 0 Kehitysvammaisten avohoitoa tukevat toimet Tuotot 31 632 36 410 39 844 39 844 9 Toimintakulut -1 463 022-1 530 289-1 491 496-1 491 496-3 Poistot -269-24 672-12 096-12 096-51 Netto -1 431 660-1 518 551-1 463 748-1 463 748-4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 433 489-1 518 551-1 462 050-1 462 050-4 Asiakkaat, hetu hlö 136 130 Kulut / asiakas -10 759-11 961 Kehitysvammaisten palveluasuminen Tuotot 191 788 176 963 164 978 164 978-7 Toimintakulut -3 019 800-3 135 475-3 183 241-3 183 241 2 Poistot -7 440-5 313-2 103-2 103-60 Netto -2 835 452-2 963 826-3 020 365-3 020 365 2 Ulkokuntien osuus -31 818 0 9 469 9 469 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 867 269-2 963 826-3 010 896-3 010 896 2 Asiakkaat hlö 95 87 94 94 8 Hoitopäivät pv 25 368 26 080 27 360 27 360 5 Kulut / hoitopäivä -119-120 -116-116 -3 Kehitysvammaisten laitoshoito Toimintakulut -329 168-280 684-276 133-276 133-2 Netto -329 168-280 684-276 133-276 133-2 Asiakkaat hlö 4 3 3 3 0 Hoitopäivät pv 490 393 386 386-2 Kulut / hoitopäivä -672-714 -715-715 0 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Päiväkeskus Purjeen toiminnan piirissä on vuonna 2019 noin 74 asiakasta, joista 7 käy autismipäivätoiminnassa ja 10 lasten koulujen loma-ajan toiminnassa. Purjeen palveluja myydään 7 ulkokuntalaiselle. Kun kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta siirtyi kuntien järjestettäväksi elokuusta 2018 alkaen, suunnattiin Purjeessa vapautuva ohjausresurssi uuteen aikuisten päivätoimintaryhmään, jonka toiminta-aika on iltapäivällä klo.12.30 17.30. Järjestelyllä mahdollistettiin päivätoiminnan lisääminen asiakkaiden palvelutarpeen mukaisesti. Kotirinteen ohjatun asumisen yksikön paikat ovat täynnä (20 paikkaa) ja Kotirinteen ohjaajat tukevat 8 itsenäisemmin asuvan kehitysvammaisen arkea. Vuoden 2019 aikana kokeillaan itsenäisemmin asuvien kehitysvammaisten ohjausta etänä Videovisitin välityksellä. Kokeilussa on käytössä kaksi asiakastablettia. Oleelliset lisäykset/vähennykset Päiväkeskus Purjeen uuden toimitilan vuokrakustannukset alentuvat 9,2 %. Vakinaisen henkilöstön palkat nousevat 22,4 %, mutta vähennystä on vastaavasti sijaismäärärahoissa 51 %. Toimintakate on 1,5 %. Kehitysvammaisten laitoshoidon menot ovat vuoden 2018 tasolla. Palveluasumisen ostoissa on nousua 2,8 %. Palveluasumisen ja tukiasumisen palvelutarvetta on erityisesti kotoaan tai koulutuksesta tulevilla nuorilla. Henkilökohtaisen avun tarve on lisääntynyt tukiasumisessa ja koulussa olevilla asiakkailla. Menot eivät ole kuitenkaan kasvaneet. Vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen ostot kasvavat kolmen uuden asiakkaan seurauksena 25 % 159 000. Kuljetuspalvelujen menot laskevat 19,5 %. 69
Vammaispalvelut TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vammaispalvelut Tuotot 81 026 81 904 73 880 73 880-10 Toimintakulut -3 458 128-3 385 125-3 438 686-3 438 686 2 Poistot -637-1 085-1 695-1 695 56 Netto -3 377 739-3 304 306-3 366 501-3 366 501 2 Ulkokuntien osuus -2 068-1 296 1 667 1 667-229 Ulkokuntien osuuden jälkeen -3 379 807-3 305 602-3 364 834-3 364 834 2 Vammaispalvelut Tuotot 10 891 13 200 0 0-100 Toimintakulut -1 247 313-1 283 892-1 268 359-1 268 359-1 Netto -1 236 422-1 270 692-1 268 359-1 268 359 0 Vammaisten palvelut Toimintakulut -143 779-148 129-150 860-150 860 2 Netto -143 779-148 129-150 860-150 860 2 Asiakkaat hlö 21 20 49 49 145 Kulut / asiakas -6 847-7 406-3 079-3 079-58 Vaikeavammaisten palvelut Tuotot 10 891 13 200 0 0-100 Toimintakulut -887 322-870 909-905 432-905 432 4 Netto -876 431-857 709-905 432-905 432 6 Kulut / asiakas -4 504 Asiakkaat hlö 241 250 220 220-14 Vaikeavammaisten asumispalvelut Toimintakulut -216 212-264 854-212 067-212 067-20 Netto -216 212-264 854-212 067-212 067-20 Hoitopäivät pv 1 731 1 909 1 179 1 179-38 Kulut / hoitopäivä -125-139 -180-180 30 Sosiaalityö ja palveluohjaus Tuotot 723 0 57 57 Toimintakulut -94 955-107 290-102 485-102 485-4 Poistot -5 0-994 -994 Netto -94 237-107 290-103 422-103 422-4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -94 237-108 586-103 422-103 422-5 Asiakkaat hlö 288 350 300 300-14 Kulut / asiakas -330-307 -345-345 13 70
Kehitysvammahuolto Tuotot 69 412 68 704 73 823 73 823 7 Toimintakulut -2 115 859-1 993 943-2 067 842-2 067 842 4 Poistot -632-1 085-701 -701-35 Netto -2 047 080-1 926 324-1 994 720-1 994 720 4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 049 148-1 926 324-1 993 053-1 993 053 3 Kehitysvammaisten avohoitoa tukevat toimet Tuotot 20 325 20 365 18 276 18 276-10 Toimintakulut -505 633-499 493-508 698-508 698 2 Poistot -1 0-228 -228 Netto -485 310-479 129-490 650-490 650 2 Ulkokuntien osuuden jälkeen -485 320-479 129-490 618-490 618 2 Asiakkaat, hetu hlö 55 60 Kulut / asiakas -9 193-8 325 Kehitysvammaisten palveluasuminen Tuotot 49 087 48 340 55 547 55 547 15 Toimintakulut -1 219 885-1 193 126-1 257 729-1 257 729 5 Poistot -631-1 085-472 -472-56 Netto -1 171 429-1 145 871-1 202 654-1 202 654 5 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 173 487-1 145 871-1 201 020-1 201 020 5 Asiakkaat hlö 46 45 46 46 2 Hoitopäivät pv 12 185 13 691 13 051 13 051-5 Kulut / hoitopäivä -100-87 -96-96 11 Kehitysvammaisten laitoshoito Toimintakulut -390 341-301 324-301 415-301 415 0 Netto -390 341-301 324-301 415-301 415 0 Asiakkaat hlö 7 4 4 4 0 Hoitopäivät pv 1 358 1 109 1 102 1 102-1 Kulut / hoitopäivä -287-272 -274-274 1 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Kehitysvammaisten ohjatun ja tuetun asumisen yksikkö Pihlajakoti toimii korttelimallin periaatteella, jossa asukkaat ovat vuokranneet asunnot kerrostaloista lähellä toisiaan. Korttelissa sijaitsee myös ohjaajien toimitila sekä asukkaiden yhteiset kokoontumistilat ja asumisharjoitteluhuone. Kortteliasuminen lisää kehitysvammaisen itsemääräämisoikeutta sekä mahdollisuutta elää omaa arkea haluamallaan tavalla. Vuoden 2019 aikana korttelimallissa asuu 12 kehitysvammaista. Pihlajakodin ohjaajat tukevat lisäksi neljän itsenäisemmin asuvan kehitysvammaisen arkea. Vuoden 2019 aikana kokeillaan itsenäisemmin asuvien kehitysvammaisten ohjausta etänä Videovisitin välityksellä. Kokeilussa on käytössä kolme asiakastablettia. Kehitysvammaisten päiväkeskus Poiju toimii vuokratiloissa, joihin syksyllä 2018 tehdään tilojen kuntokartoitus, jonka pohjalta suunnitellaan tilojen peruskorjaus. Peruskorjauksen yhteydessä huomioidaan inva-wc:n rakentaminen sekä pienempien ryhmätilojen muodostaminen kevytrakenteisilla väliseinillä. Kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta on siirtynyt kuntien järjestettäväksi elokuusta 2018 alkaen. Vapautuva ohjausresurssi siirretään toiseen yksikköön. Oleelliset lisäykset/vähennykset Kehitysvammaisten laitoshoidon menot ovat vuoden 2018 tasolla. Palveluasumisen ostoissa on nousua 1,4 %. Henkilökohtaisen avun menot lisääntyvät työnantajamallissa 14,60 %. Vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen ostot laskevat 22,5 % 57 000. Kuljetuspalvelujen menot laskevat 8,3 %. Tukipalveluihin on lisätty määrärahaa lasten kommunikaatio- ja autismikuntoutusohjaukseen. 71
Vammaispalvelut TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vammaispalvelut Tuotot 100 547 93 526 80 191 80 191-14 Toimintakulut -1 822 204-1 780 140-1 774 904-1 774 904 0 Poistot -184-1 976-2 021-2 021 2 Netto -1 721 840-1 688 590-1 696 734-1 696 734 0 Ulkokuntien osuus -105-682 192 192-128 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 721 945-1 689 273-1 696 542-1 696 542 0 Vammaispalvelut Tuotot 47 0 0 0 Toimintakulut -465 938-494 157-458 015-458 015-7 Netto -465 892-494 157-458 015-458 015-7 Vammaisten palvelut Tuotot 40 0 0 0 Toimintakulut -78 304-83 507-70 890-70 890-15 Netto -78 265-83 507-70 890-70 890-15 Asiakkaat hlö 10 8 16 16 100 Kulut / asiakas -7 830-10 438-4 431-4 431-58 Vaikeavammaisten palvelut Tuotot 7 0 0 0 Toimintakulut -296 283-300 022-300 680-300 680 0 Netto -296 276-300 022-300 680-300 680 0 Kulut / asiakas -2 245 Asiakkaat hlö 153 150 141 141-12 Vaikeavammaisten asumispalvelut Toimintakulut -91 351-110 628-86 445-86 445-22 Netto -91 351-110 628-86 445-86 445-22 Hoitopäivät pv 944 1 095 730 730-33 Kulut / hoitopäivä -97-101 -118-118 17 Sosiaalityö ja palveluohjaus Tuotot 427 0 32 32 Toimintakulut -56 050-52 112-58 075-58 075 11 Poistot -3 0-563 -563 Netto -55 626-52 112-58 606-58 606 12 Asiakkaat hlö 170 170 170 170 0 Kulut / asiakas -330-307 -345-345 13 72
Kehitysvammahuolto Tuotot 100 074 93 526 80 159 80 159-14 Toimintakulut -1 300 216-1 233 871-1 258 814-1 258 814 2 Poistot -181-1 976-1 457-1 457-26 Netto -1 200 323-1 142 321-1 180 113-1 180 113 3 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 200 427-1 143 004-1 179 921-1 179 921 3 Kehitysvammaisten avohoitoa tukevat toimet Tuotot 24 663 27 413 26 425 26 425-4 Toimintakulut -441 149-419 673-435 985-435 985 4 Poistot -15-1 548-1 369-1 369-12 Netto -416 501-393 808-410 929-410 929 4 Ulkokuntien osuuden jälkeen -416 606-394 490-410 736-410 736 4 Asiakkaat, hetu hlö 48 50 Kulut / asiakas -9 191-8 424 Kehitysvammaisten palveluasuminen Tuotot 75 411 66 113 53 733 53 733-19 Toimintakulut -849 733-813 141-810 963-810 963 0 Poistot -166-428 -88-88 -79 Netto -774 488-747 456-757 317-757 317 1 Asiakkaat hlö 44 37 35 35-5 Hoitopäivät pv 9 829 10 008 7 773 7 773-22 Kulut / hoitopäivä -86-81 -104-104 28 Kehitysvammaisten laitoshoito Toimintakulut -9 334-1 057-11 867-11 867 1 023 Netto -9 334-1 057-11 867-11 867 1 023 Asiakkaat hlö 0 0 1 1 Hoitopäivät pv 0 0 14 14 Kulut / hoitopäivä -848-848 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Mäntylän ohjatun ja tuetun asumisen yksikkö on vuokralla Sukevalla Sonkajärven-Sukevan Seudun Vammaisten Tuki Yhdistys ry:n omistamissa rivitaloissa. Mäntylässä on 16 asuntopaikkaa, joista käytössä on kahdeksan. Ohjaajaresurssia on vähennetty asiakkaiden vähentymisen vuoksi. Mäntylän ohjaajat tukevat myös kahdeksan omassa kodissaan asuvan kehitysvammaisen arkea Sukevalla. Mäntylän asumisyksikön peruskorjausmahdollisuudet selvitetään vuoden 2018 loppuun mennessä yhteistyössä Sonkajärven kunnan kanssa. Kehitysvammaisten päiväkeskus Pirtti toimii Sukevan Kyläkeskuksen tiloissa. Mäntylän asumisyksikön asukasmuutokset vaikuttavat myös päivätoiminnan asiakasmäärään. Oleelliset lisäykset/vähennykset Kehitysvammaisten laitoshoitoon on varattu vain kuntoutusjaksomenot. Palveluasumisen ostot ovat vuoden 2018 tasolla. Henkilökohtaisen avun menot säilyvät vuoden 2018 tasolla. Vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen ostot laskevat 20,6 % 21500. Kuljetuspalvelujen menot säilyvät vuoden 2018 tasolla. 73
Vammaispalvelut TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vammaispalvelut Tuotot 133 729 136 725 119 231 119 231-13 Toimintakulut -1 607 506-1 539 057-1 616 148-1 616 148 5 Poistot -3 501-9 217-2 995-2 995-68 Netto -1 477 278-1 411 549-1 499 912-1 499 912 6 Ulkokuntien osuus -8 529-593 4 909 4 909-928 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 485 807-1 412 142-1 495 003-1 495 003 6 Vammaispalvelut Tuotot 8 744 8 700 0 0-100 Toimintakulut -526 735-469 158-512 998-512 998 9 Netto -517 991-460 458-512 998-512 998 11 Vammaisten palvelut Toimintakulut -74 522-59 379-62 111-62 111 5 Netto -74 522-59 379-62 111-62 111 5 Asiakkaat hlö 4 2 13 13 550 Kulut / asiakas -18 630-29 690-4 778-4 778-84 Vaikeavammaisten palvelut Tuotot 35 0 0 0 Toimintakulut -329 399-313 890-334 416-334 416 7 Netto -329 364-313 890-334 416-334 416 7 Kulut / asiakas -2 534 Asiakkaat hlö 147 130 148 148-5 Vaikeavammaisten asumispalvelut Tuotot 8 709 8 700 0 0-100 Toimintakulut -122 814-95 889-116 471-116 471 21 Netto -114 106-87 189-116 471-116 471 34 Hoitopäivät pv 758 365 497 497 36 Kulut / hoitopäivä -162-263 -234-234 -11 Sosiaalityö ja palveluohjaus Tuotot 387 0 31 31 Toimintakulut -50 775-49 047-54 659-54 659 11 Poistot -2 0-530 -530 Netto -50 390-49 047-55 158-55 158 12 Ulkokuntien osuuden jälkeen -50 390-49 639-55 158-55 158 11 Asiakkaat hlö 154 160 160 160 0 Kulut / asiakas -330-307 -345-345 13 74
Kehitysvammahuolto Tuotot 124 599 128 025 119 200 119 200-7 Toimintakulut -1 029 997-1 020 852-1 048 492-1 048 492 3 Poistot -3 499-9 217-2 465-2 465-73 Netto -908 897-902 045-931 756-931 756 3 Ulkokuntien osuuden jälkeen -917 426-902 045-926 846-926 846 3 Kehitysvammaisten avohoitoa tukevat toimet Tuotot 6 640 7 998 10 017 10 017 25 Toimintakulut -207 905-236 095-265 722-265 722 13 Poistot -9-860 -761-761 -12 Netto -201 274-228 957-256 465-256 465 12 Ulkokuntien osuuden jälkeen -201 334-228 957-256 359-256 359 12 Asiakkaat, hetu hlö 38 40 Kulut / asiakas -5 471-5 924 Kehitysvammaisten palveluasuminen Tuotot 117 959 120 026 109 183 109 183-9 Toimintakulut -694 325-686 783-773 338-773 338 13 Poistot -3 490-8 357-1 704-1 704-80 Netto -579 856-575 114-665 859-665 859 16 Ulkokuntien osuuden jälkeen -588 325-575 114-661 056-661 056 15 Asiakkaat hlö 27 24 24 24 0 Hoitopäivät pv 6 637 6 950 6 753 6 753-3 Kulut / hoitopäivä -105-100 -115-115 15 Kehitysvammaisten laitoshoito Toimintakulut -127 767-97 974-9 432-9 432-90 Toimintakate -127 767-97 974-9 432-9 432-90 Netto -127 767-97 974-9 432-9 432-90 Asiakkaat hlö 4 3 2 2-33 Hoitopäivät pv 520 744 14 14-98 Kulut / hoitopäivä -246-132 -674-674 412 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Vieremällä kehitysvammaisten päiväaikaista toimintaa on järjestetty syksystä 2017 alkaen maanantaista torstaihin Huitulanharjun palvelukodin kerhotilassa. Vuonna 2019 päivätoiminta jatkuu tässä tilassa. Toimitila ei mahdollista asiakasmäärän lisäämistä ja toiminnan suuntaamista erityyppisille asiakasryhmille. Tilaratkaisuja selvitetään Vieremän kunnan kanssa. Huitulanharjun palvelukoti tarjoaa ympärivuorokautisesti valvottua asumista kuntayhtymän kuntien aikuisille kehitysvammaisille. Yksikössä toteutetaan kuntayhtymän omana työnä yli 18-vuotiaiden kehitysvammaisten seudullinen tilapäishoito ostopalvelun sijaan. Oleelliset lisäykset ja vähennykset Kehitysvammaisten laitoshoitoon on varattu vain kuntoutusjaksomenot. Palveluasumisen ostoissa on nousua 89 000 laitoshoidosta palveluasumiseen siirtymisen vuoksi. Henkilökohtaisen avun menot lisääntyvät työnantajamallissa 16 %. Vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen ostot nousevat 23 % 21 000. Kuljetuspalvelujen menot nousevat 3,8 %. 75
Vammaispalvelut TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vammaispalvelut Tuotot 111 088 194 811 216 450 216 450 11 Toimintakulut -152 081-196 121-196 110-196 110 0 Poistot -3 356-4 127-2 405-2 405-42 Netto -44 349-5 438 17 936 17 936-430 Ulkokuntien osuus 44 349 5 438-17 936-17 936-430 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0 0 0 0-100 Vammaispalvelut Vammaisten palvelut Asiakkaat hlö 2 Vaikeavammaisten palvelut Asiakkaat, hetu hlö 5 Kehitysvammahuolto Tuotot 111 088 194 811 216 450 216 450 11 Toimintakulut -152 081-196 121-196 110-196 110 0 Poistot -3 356-4 127-2 405-2 405-42 Netto -44 349-5 438 17 936 17 936-430 Ulkokuntien osuus 44 349 5 438-17 936-17 936-430 Kehitysvammaisten avohoitoa tukevat toimet Tuotot 20 216 44 435 56 408 56 408 27 Toimintakulut -22 209-43 286-53 314-53 314 23 Poistot -11-1 720-1 065-1 065-38 Netto -2 004-571 2 029 2 029-455 Ulkokuntien osuus 2 004 5 438-2 029-2 029-137 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0 4 867 0 0-100 Asiakkaat, hetu hlö 5 4 Kulut / asiakas -4 444-11 252 Kehitysvammaisten palveluasuminen Tuotot 90 872 150 375 160 042 160 042 6 Toimintakulut -129 872-152 835-142 796-142 796-7 Poistot -3 345-2 407-1 340-1 340-44 Netto -42 345-4 867 15 907 15 907-427 Ulkokuntien osuus 42 345 0-15 907-15 907 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0-4 867 0 0-100 Asiakkaat hlö 4 4 5 5 25 Hoitopäivät pv 374 567 567 567 0 Kulut / hoitopäivä -356-274 -254-254 -7 76
1.10 Vastaanotto Palvelun sisältö: Avohoito: lääkäripalvelut, hoitajapalvelut, tartuntataudit ja hygienia, poikkeusolojen hankinnat, päivystys, ravitsemusterapia. Terveysneuvonta: äitiysneuvola, perhesuunnittelu, lastenneuvola, kohdennettu terveysneuvonta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinointi Lyhyt kuvaus: Väestölle annettavat kiireettömät perusterveydenhuollon vastaanottopalvelut lähipalveluna sekä seudullinen perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys Iisalmessa. Terveysneuvonta ja terveystarkastukset, seulonnat, neuvolapalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto annetaan lähipalveluna kaikissa jäsenkunnissa. Terveysneuvonnassa toiminta toteutetaan Valtioneuvoston asetuksen neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta mukaisesti. Kuntayhtymässä on osa-aikainen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori, joka sijoittuu hallinnollisesti terveysneuvontaan. Tehtävään kuuluu kuntayhtymän hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen liittyvien toimintamallien ja tapahtumien koordinointi sekä järjestäminen yhteistyössä jäsenkuntien ja järjestöjen kanssa. Koordinaattori on myös maakunnallisen HYTE-työryhmän jäsen. Vastaanottopalvelut TAE 2019/ Kaikki kunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vastaanottopalvelut Tuotot 2 335 362 2 489 786 2 698 146 2 473 326-1 Toimintakulut -13 609 963-13 532 068-14 467 542-14 209 967 5 Poistot -38 973-98 699-56 078-56 078-43 Netto -11 313 573-11 140 981-11 825 474-11 792 719 6 Kulut / asiakas -535-557 -533 Terveyskeskuslääkäri- ja hoitajapalvelut Tuotot 2 060 755 2 195 584 2 444 607 2 219 787 1 Toimintakulut -11 235 261-11 122 980-12 038 042-11 754 067 6 Poistot -38 973-91 199-54 462-54 462-40 Netto -9 213 479-9 018 594-9 647 897-9 588 742 6 Asiakkaat hlö 47 868 24 235 48 389 48 544 8 Asiakkaat, hetu hlö 25 503 26 060 26 760 10 Kulut / asiakas -442-464 -441-5 Peittävyys % 67 0 69 71 12 Päivystyskäyntien osuus kaikista käynneistä % 15 0 14 14-5 Toimintakulut+poistot / asukas -296-294 -321-313 7 Terveysneuvonta Tuotot 274 607 294 201 253 539 253 539-14 Toimintakulut -2 374 702-2 409 088-2 429 500-2 455 900 2 Poistot 0-7 500-1 616-1 616-78 Netto -2 100 095-2 122 387-2 177 577-2 203 977 4 Kulut / asiakas -130-118 -129-130 10 Toimintakulut+poistot / asukas -62-63 -65-65 3 Tuottajan viesti tilaajalle: Avohoidon osalta palveluprosessien yhteensovittamista oman erikoissairaanhoidon kanssa jatketaan tavoitellen sisäistä toiminnan tehokkuutta ja parempaa palvelua. Keskeisenä toimenpiteenä on palveluketjujen lyhentäminen ja jonottamisen vähentäminen palveluketjun kaikissa vaiheissa. Samoin palveluita runsaasti käyttävien tunnistamista kehitetään edelleen ja heille tarjotaan räätälöityjä palveluita ja henkilökohtaista palveluohjausta. Yhteydensaantia, hoidon tarpeen arviointia ja palveluohjausta sekä ajanvarausta uudistetaan. Tavoitteena on nopeampi ja vaivattomampi yhteydensaanti sekä perinteisiä kanavia pitkin että sähköisen asioinnin huomattava lisääminen. Samalla henkilöstöresurssien käyttö tehostuu. Resurssien käyttöä pyritään parantamaan myös lisäämällä välittömään potilastyöhön käytettävää aikaa kaikissa ammattiryhmissä ja resurssia kohdennetaan toiminnan mukaisesti. Valinnanvapauskokeilua jatketaan kaikissa kunnissa. Kuntayhtymätasolla arvioidaan olevan yhteensä noin 5000 asiakasta valinnanvapauden piirissä. 77
Valinnanvapauskokeiluhankkeelle haettavan jatkorahoituksen myötä setelimenojen osuus vähenee 115 000. Asiakaskokemusta ja asiakastyytyväisyyttä mitataan aktiivisesti edelleen. Iltavastaanotto- ja vastaanottamotoimintaa laajennetaan. Palveluiden markkinointia kehitetään kuntayhtymässä. Iisalmen Enskan toimintaa jatketaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Päivystyksen 24/7 yleislääkäritasoinen päivystystoiminta nostaa kustannuksia noin 240 000. Ympärivuorokautinen päivystys 24/7 jatkuu poikkeusluvalla ainakin vuoden 2019 loppuun asti. Terveysneuvonnan asiakasmäärissä ei näytä tapahtuvan merkittävää muutosta tulevana vuonna. Lakisääteiset palvelut pystytään toteuttamaan entisillä resursseilla. Henkilökunnan vaihtuvuus ja liikkuvuus on lisääntynyt kuntien vähentyneistä asiakasmääristä johtuen. Terveydenhoitajilla on useita eri tehtäviä ja toimipisteitä eivätkä he ole joka päivä tavattavissa kaikissa toimipisteissä. Myös mahdollinen sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauskokeilu ovat lisänneet henkilökunnan vaihtuvuutta, mikä näkyy neuvoloissa ja kouluilla uusina toimijoina. Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset Muistikoordinaattorin tehtävä siirtyy hoito-ja hoivapalveluihin. Muistivastaanotosta muodostetaan seudullinen yksikkö. Terveysneuvonnassa sähköisiä palveluja päivitetään ja jalkautetaan edelleen (ajanvaraus, takaisinsoittojärjestelmä ja kaksisuuntainen viestintä) huomioiden valtakunnalliset sote- ja maakuntauudistukseen liittyvät ohjeistukset. Muutokset liittyvät käyttöjärjestelmien toimivuuteen ja henkilökunnan osaamiseen. Alle 20 vuotiaille nuorille tarjotaan maksutonta ehkäisyä terveysneuvonnan terveydenhoitajien toteuttamana koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, perhesuunnitteluneuvolassa, äitiys- ja lastenneuvoloissa, Ohjaamossa, kutsuntojen yhteydessä sekä vastaanotoilla sukupuolitautien hoidon yhteydessä. Kokonaiskustannukset ovat 26 400 euroa vuodessa. Vastaanottopalvelut TAE 2019/ Iisalmi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vastaanottopalvelut Tuotot 1 002 129 1 106 008 1 052 098 1 017 386-8 Toimintakulut -6 759 052-6 834 893-7 330 331-7 302 389 7 Poistot -24 446-43 838-27 677-27 715-37 Netto -5 781 369-5 772 723-6 305 910-6 312 718 9 Ulkokuntien osuus -132 727-176 548-159 556-158 266-10 Ulkokuntien osuuden jälkeen -5 914 096-5 949 272-6 465 465-6 470 984 9 Kulut / asiakas -543-566 -543 Terveyskeskuslääkäri- ja hoitajapalvelut Tuotot 746 759 828 352 816 215 781 503-6 Toimintakulut -5 223 800-5 281 267-5 763 816-5 720 076 8 Poistot -24 446-36 897-26 061-26 099-29 Netto -4 501 487-4 489 811-4 973 662-4 964 672 11 Ulkokuntien osuus -127 085-176 548-151 475-149 937-15 Ulkokuntien osuuden jälkeen -4 628 572-4 666 360-5 125 137-5 114 609 10 Asiakkaat hlö 23 916 12 150 24 708 24 820 11 Asiakkaat, hetu hlö 12 498 13 000 13 500 11 Kulut / asiakas -420-445 -426-3 Peittävyys % 57 0 60 62 12 Päivystyskäyntien osuus kaikista käynneistä % 19 0 17 17-11 Toimintakulut+poistot / asukas -241-244 -268-266 9 Terveysneuvonta Tuotot 255 370 277 656 235 883 235 884-15 Toimintakulut -1 535 252-1 553 626-1 566 515-1 582 313 2 Poistot 0-6 941-1 616-1 616-77 Netto -1 279 882-1 282 912-1 332 247-1 348 045 5 Ulkokuntien osuus -5 642 0-8 081-8 329 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 285 524-1 282 912-1 340 328-1 356 375 6 Kulut / asiakas -142-130 -139-141 8 Toimintakulut+poistot / asukas -71-72 -72-73 2 Tuottajan viesti tilaajalle: 78
Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Valinnanvapauden piirissä arvioidaan olevan 1300 asiakasta. Ohjaamo-toiminnan siirtyessä Iisalmen kaupungille kaupungin kanssa tehdään sopimus kouluterveydenhoitajan olemisesta nuorten tavattavissa Ohjaamossa viikoittain. Samaan aikaan paikalla on myös nuorten ehkäisevän päihdetyön työntekijä. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Asiakasmäärä on arvioitu vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaiseksi. Asumispalveluiden etälääkäripalveluiden ostot kasvavat 60 000. Vähennetään yksi (1) sairaanhoitajan htv ja yksi (1) sihteerin htv. Alle 20 vuotiaiden maksuton ehkäisy 16 800 euroa vuodessa. Vastaanottopalvelut TAE 2019/ Kiuruvesi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vastaanottopalvelut Tuotot 653 013 536 280 757 169 606 422 13 Toimintakulut -3 439 106-3 096 206-3 340 108-3 169 320 2 Poistot -7 557-44 814-19 959-20 082-55 Netto -2 793 650-2 604 741-2 602 898-2 582 979-1 Ulkokuntien osuus -118 150-80 617-117 149-106 610 32 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 911 800-2 685 358-2 720 048-2 689 589 0 Kulut / asiakas -582-565 -536 Terveyskeskuslääkäri- ja hoitajapalvelut Tuotot 651 969 535 182 753 678 602 932 13 Toimintakulut -2 992 317-2 653 333-2 900 467-2 724 127 3 Poistot -7 557-44 700-19 959-20 082-55 Netto -2 347 905-2 162 851-2 166 748-2 141 277-1 Ulkokuntien osuus -119 958-80 617-118 658-108 033 34 Ulkokuntien osuuden jälkeen -2 467 864-2 243 468-2 285 406-2 249 311 0 Asiakkaat hlö 11 803 5 300 11 074 11 100 7 Asiakkaat, hetu hlö 5 921 5 950 5 950 12 Kulut / asiakas -507-491 -461-9 Peittävyys % 70 0 72 72 14 Päivystyskäyntien osuus kaikista käynneistä % 6 0 7 7-1 Toimintakulut+poistot / asukas -355-320 -353-331 4 Terveysneuvonta Tuotot 1 044 1 098 3 491 3 491 218 Toimintakulut -446 789-442 873-439 641-445 193 1 Poistot 0-114 0 0-100 Netto -445 745-441 890-436 150-441 702 0 Ulkokuntien osuus 1 808 0 1 508 1 423 Ulkokuntien osuuden jälkeen -443 937-441 890-434 642-440 279 0 Kulut / asiakas -113-98 -107-109 11 Toimintakulut+poistot / asukas -53-52 -53-54 2 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Valinnanvapauden piirissä arvioidaan olevan 2700 asiakasta. Lauantaisin jatketaan ajanvarausvastaanottotoimintaa. Iltavastaanottotoimintaa jatketaan. Enska toimintamallia kehitetään vastaanottamo toimintaa hyödyntäen. Terveyskeskuksen vastaanoton tiloihin muuttaa sosiaalikeskuksen henkilökuntaa. Kiuruveden kouluterveydenhuollossa jätetään ½ terveydenhoitajan vakanssi täyttämättä vuonna 2019 vähentyneen oppilasmäärän vuoksi. Oleelliset lisäykset/vähennykset: 79
Asiakasmäärä on arvioitu vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaiseksi. Asumispalveluiden etälääkäripalveluiden ostot kasvavat 40 000. Vähennetään 0,4 sihteeri ja 0,4 sairaanhoitajan htv sekä 0,4 lääkärin htv valinnanvapauskokeilun myötä. Alle 20 vuotiaiden maksuton ehkäisy 5500 euroa vuodessa. Vastaanottopalvelut TAE 2019/ Sonkajärvi TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vastaanottopalvelut Tuotot 125 224 322 599 272 886 235 645-27 Toimintakulut -1 475 517-1 675 951-1 689 332-1 645 332-2 Poistot -2 540-2 687-2 563-2 598-3 Netto -1 352 832-1 356 039-1 419 009-1 412 285 4 Ulkokuntien osuus -28 871-43 084-38 054-37 050-14 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 381 703-1 399 122-1 457 063-1 449 335 4 Kulut / asiakas -553-627 -568 Terveyskeskuslääkäri- ja hoitajapalvelut Tuotot 124 760 322 287 272 582 235 341-27 Toimintakulut -1 279 585-1 464 866-1 472 792-1 426 526-3 Poistot -2 540-2 473-2 563-2 598 5 Netto -1 157 364-1 145 052-1 202 774-1 193 784 4 Ulkokuntien osuus -29 898-43 084-38 432-37 404-13 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 187 262-1 188 135-1 241 205-1 231 188 4 Asiakkaat hlö 5 206 2 560 5 679 5 696 4 Asiakkaat, hetu hlö 2 673 2 700 2 900 13 Kulut / asiakas -480-546 -493-14 Peittävyys % 64 0 66 71 17 Päivystyskäyntien osuus kaikista käynneistä % 14 0 12 12 2 Toimintakulut+poistot / asukas -305-349 -362-351 0 Terveysneuvonta Tuotot 464 312 304 304-3 Toimintakulut -195 932-211 086-216 540-218 805 4 Poistot 0-214 0 0-100 Netto -195 468-210 987-216 236-218 501 4 Ulkokuntien osuus 1 027 0 378 354 Ulkokuntien osuuden jälkeen -194 441-210 987-215 858-218 147 3 Kulut / asiakas -113-109 -122-123 13 Toimintakulut+poistot / asukas -47-50 -53-54 7 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Valinnanvapauden piirissä arvioidaan olevan 900 asiakasta. ks. kaikki kunnat. Alle 20 vuotiaiden maksuton ehkäisy 1900 euroa vuodessa. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Asiakasmäärä on arvioitu vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaiseksi. Asumispalveluiden etälääkäripalveluiden ostot kasvavat 40 000. 80
Vastaanottopalvelut TAE 2019/ Vieremä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vastaanottopalvelut Tuotot 128 662 163 496 150 236 147 802-10 Toimintakulut -1 208 577-1 236 941-1 304 653-1 302 368 5 Poistot -2 030-1 990-2 133-2 092 5 Netto -1 081 945-1 075 434-1 156 549-1 156 657 8 Ulkokuntien osuus -24 028-31 798-26 349-26 154-18 Ulkokuntien osuuden jälkeen -1 105 974-1 107 233-1 182 898-1 182 811 7 Kulut / asiakas -476-514 -514 Terveyskeskuslääkäri- ja hoitajapalvelut Tuotot 127 842 163 187 149 580 147 146-10 Toimintakulut -1 031 285-1 050 991-1 116 645-1 111 941 6 Poistot -2 030-1 880-2 133-2 092 11 Netto -905 473-889 684-969 198-966 887 9 Ulkokuntien osuus -24 308-31 798-26 951-26 747-16 Ulkokuntien osuuden jälkeen -929 781-921 482-996 148-993 634 8 Asiakkaat hlö 4 530 2 525 4 483 4 483-4 Asiakkaat, hetu hlö 2 542 2 540 2 540 1 Kulut / asiakas -406-440 -439 5 Peittävyys % 68 0 69 69 2 Päivystyskäyntien osuus kaikista käynneistä % 12 0 12 12 25 Toimintakulut+poistot / asukas -278-283 -304-302 7 Terveysneuvonta Tuotot 820 309 656 656 112 Toimintakulut -177 292-185 950-188 008-190 426 2 Poistot 0-110 0 0-100 Netto -176 472-185 750-187 351-189 770 2 Ulkokuntien osuus 280 0 601 593 Ulkokuntien osuuden jälkeen -176 193-185 750-186 750-189 177 2 Kulut / asiakas -112-108 -118-119 10 Toimintakulut+poistot / asukas -48-50 -51-52 3 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset: Valinnanvapauden piirissä arvioidaan olevan 70 asiakasta. ks. kaikki kunnat. Alle 20 vuotiaiden maksuton ehkäisy 2200 euroa vuodessa. Oleelliset lisäykset/vähennykset: Asiakasmäärä on arvioitu vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaiseksi. Asumispalveluiden etälääkäripalveluiden ostot kasvavat 20 000. 81
Vastaanottopalvelut TAE 2019/ Ulkokunnat TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Vastaanottopalvelut Tuotot 426 334 361 403 465 757 466 070 29 Toimintakulut -727 711-688 077-803 118-790 559 15 Poistot -2 399-5 370-3 747-3 592-33 Netto -303 777-332 044-341 108-328 080-1 Ulkokuntien osuus 303 777 332 047 341 108 328 080-1 Kulut / asiakas -391-431 -425 Terveyskeskuslääkäri- ja hoitajapalvelut Tuotot 409 424 346 576 452 553 452 866 31 Toimintakulut -708 275-672 523-784 322-771 396 15 Poistot -2 399-5 250-3 747-3 592-32 Netto -301 249-331 196-335 515-322 122-3 Ulkokuntien osuus 301 249 332 047 335 515 322 122-3 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0 851 0 0-100 Asiakkaat hlö 2 413 1 700 2 445 2 445 7 Asiakkaat, hetu hlö 1 869 1 870 1 870 10 Kulut / asiakas -380-421 -414 4 Päivystyskäyntien osuus kaikista käynneistä % 40 0 40 40-8 Terveysneuvonta Tuotot 16 909 14 826 13 204 13 204-11 Toimintakulut -19 437-15 554-18 797-19 163 23 Poistot 0-120 0 0-100 Netto -2 527-848 -5 593-5 959 603 Ulkokuntien osuus 2 527 0 5 593 5 959 Ulkokuntien osuuden jälkeen 0-848 0 0-100 Kulut / asiakas -103-94 -106-108 15 82
1.11 Hallinto Palvelun sisältö: Luottamuselimet: yhtymävaltuusto, yhtymähallitus, yhtymähallituksen jaosto, ympäristölautakunta, tarkastuslautakunta, Hallinto- ja lakipalvelut, palkka- ja henkilöstöhallinto, sissipalvelut, luottamusmiestoiminta, työsuojelu, siivouspalvelut, hankinta- ja logistiikka, muut toimitilat, kiinteistöhuolto, sairaalatekninen huolto, tyhjät toimitilat, tukipalvelujen tilahallinnointi, rahoitus, talouspalvelut, laskutustiimi, tietohallinto, Pegasos-tiimi, asianhallinta, sairaskertomusarkisto, viestintä, tietosuoja, välinehuolto, lääkehuolto, röntgen, hoito- ja hoivapalvelujen hallinto, hyvinvointipalvelujen hallinto, terveyspalvelujen hallinto Lyhyt kuvaus: Kuntayhtymän hallinto vastaa strategisesta suunnittelusta ja pidemmän aikavälin kehittämislinjausten valmistelusta. Siinä keskeisiä asiakirjoja ovat yhtymän strategia ja asetuksen edellyttämä järjestämissuunnitelma. Hallinto käy palvelusopimusneuvottelut jäsenkuntien kanssa ja vastaa talous-suunnitelman valmistelusta ja suunnitelman toteutumisen seurannasta. Lisäksi hallinto vastaa kuntayhtymän suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmistä ja niiden kehittämisestä. Hallinto ohjaa, koordinoi ja sovittaa yhteen kuntayhtymän vastuu- ja tehtäväalueiden toimintaa ja tukee niitä sekä huolehtii kuntayhtymän ja sen yksiköiden edunvalvonnasta. Hallinto vastaa myös kuntayhtymäkonsernin konserniohjauksesta, kuntayhtymän päätöksenteon valmistelusta ja keskitettyjen viranomais- ja hallintotoimien hoitamisesta. Tavoitteena on tukea kaikkia kuntayhtymän toimielimiä ja vastuualueita toiminnan tehokkuuden, taloudellisuuden ja tuottavuuden kehittämisessä. Rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia tehtäessä sisäinen ja ulkoinen viestintä on painopiste-alueena Hallinto TAE 2019/ Kaikki kunnat yhteensä TA 2018 2017 2018 TAE 2019 TAE 2019 % hallitus/ Tilinpäätös TA valtuusto ltk valtuusto Hallinto Tuotot 24 357 885 24 559 043 25 011 406 24 983 162 2 Toimintakulut -24 076 778-24 469 337-24 794 810-24 754 681 1 Poistot -1 062 902-895 846-1 051 675-1 051 675 17 Netto -781 795-806 140-835 079-823 194 2 Ulkokuntien osuuden jälkeen -781 795-806 140-835 079-823 194 2 SOTEn yleishallinto Tuotot 12 928 010 13 784 480 14 155 159 14 107 615 2 Toimintakulut -12 778 762-13 787 622-14 051 973-13 992 544 1 Poistot -931 043-802 998-938 265-938 265 17 Netto -781 795-806 140-835 079-823 194 2 Ulkokuntien osuuden jälkeen -781 795-806 140-835 079-823 194 2 Projektit Tuotot 970 553 845 828 945 478 945 478 12 Toimintakulut -969 049-844 861-921 757-921 757 9 Poistot -1 504-967 -23 721-23 721 2 353 Tuottajan viesti tilaajalle: Oleelliset muutokset: Tukipalvelut: Siivouspalveluiden, kiinteistönhoidon- ja sairaalateknisen huollon osalta on palveluiden sisällön, vastuujaon, aiheuttamisperiaatteiden sekä hinnoittelujen tarkasteluilla valmistauduttu tulevaan. Sairaalateknisen huollon osalta lakien ja asetusten asettamat hoitotyössä tarvittavien laitteiden ja välineiden määräaikaistarkastukset ja huollot ovat lisääntyneet ja aiheuttavat resurssien käytön uudelleen tarkastelua. Toiminnan mallintamisen ja mittareiden avulla palveluiden kuvaukset tehdään maakunnan kokonaisarkkitehtuurisen linjauksen mukaisesti. Tilapalveluiden hallinnan osalta ostopalveluita jatketaan Iisalmen kaupungin tilapalveluilta, painottaen sote-kiinteistöiden erityispiirteiden tuntemusta toimiala huomioiden. R2-rakennus on purettu, Koljonvirran sairaala-kiinteistön osalta jatkokäytön mahdollisuuksia on tarkasteltu purkutyöryhmän linjauksen mukaisesti. Terveyskampus-hanke on edennyt vaiheeseen 2 ja uudisrakennuksen sijoituspaikaksi on linjattu Iisalmen sairaalan tontti. 83
Hankintapalveluiden osalta sähköisten palveluiden ja integraatioiden käyttö Soppari-järjestelmän kautta vahvistuu ja laajentuu raportointi-osion käyttöön. Hankintapalveluiden ja logistiikan prosessien yhteensovittaminen ja tarkastelu on käynnistynyt. Henkilöstöpalvelut: Sisäisten sijaisten toiminta (=sissitoiminta) on vakiintunut ja sitä kehitetään edelleen talousarvion määrittämien resurssien puitteissa. Alhaiseksi ennakoitu sissien tarve ja sijaismäärärahan vähäisyys voivat olla riskinä sekä toimintamallin kehittämiselle, että sisäiselle palvelutarjonnalle. Ulkopuolisten sijaisten hankkiminen on keskitetty sisäisten sijaisten yksikköön avovastaanottopalveluiden, asumispalveluiden, kotihoidon, vuodeosastojen sekä psykiatrisen- ja riippuvuusosaston osalta. Kuntayhtymän työterveyshuollonpalvelut ostetaan Terveyspalvelu Versosta. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa tarkistetaan sovitusti. Työterveyshuollon kustannusjakauman tavoite on Kela 1 (ennaltaehkäisevä) 60 % ja Kela 2 (sairaudenhoito) 40 %. Sairauspoissaoloja, työtapaturmia ja varheperusteisia eläköitymisiä seurataan aktiivisesti ja niiden vähentämiseksi tehdään suunnitelmallista yhteistyötä työntekijöiden, esimiesten, työterveyshuollon, työsuojelun ja työkykykoordinaattorin kesken. Terveysperusteisesti uusiin työtehtäviin sijoitettavan henkilöstön määrä ja työtilojen terveellisyyteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Uusien tehtäväkuvien muokkaaminen ja henkilöstön sijoittaminen työkykyä ja osaamista vastaaviin tehtäviin on oleellista henkilöstökustannusten hallinnassa. Henkilöstön työhyvinvointiin ja työkykyjohtamiseen panostetaan voimakkaasti. Käytössä on kattavat seurantajärjestelmät. Työkykykoordinaattori ja työsuojeluhenkilöstö toimivat aktiivisesti esimiesten tukena työhyvinvoinnin- ja turvallisuuden johtamisessa. Kaikkien esimiesten kanssa pidetään neljännesvuosittain tehtäväaluekohtaiset Esimiesten tuki -työpajat, joissa käydään läpi sairauspoissaolotilastoja, sairauspoissaoloihin puuttumista, työterveyshuollon kustannuksia ja kerrataan työhyvinvointiin ja työkykyjohtamiseen sekä työterveyshuollon toimintaan liittyviä kuntayhtymän käytäntöjä. Tueksi työhyvinvoinnin kehittämistyölle ja rahoitukselle kartoitetaan mahdollisuuksia alueelliseen ja valtakunnalliseen yhteistyöhön esim. hankkeissa. Sitran valtakunnallinen työhyvinvoinnin TyHySIB -hanke jatkuu edelleen asumispalveluiden ja kotihoidon osalta. Esimiehille tarjotaan monipuolista sisäistä ja ulkoista koulutusta. Kuntayhtymässä toteutetaan mm. vuosittaista esimiespassikoulutusta. Koko henkilöstön koulutuksissa huomioidaan erityisesti palvelurakenteen muutokseen valmentaminen ja uusien toimintatapojen omaksuminen ja osaamisen kehittämisen monipuolinen tukeminen sekä muutosvalmennuskoulutus. Talous-, tieto- ja kehittämistoiminta: Talouspalvelujen kehittämishankkeiden tavoitteena on edelleen kehittää taloustietojen nopeampaa saatavuutta ja muotoa, mikä parantaa koko kuntayhtymän kykyä reagoida havaittuihin poikkeamiin. Tavoitteena on hyödyntää entistä paremmin olemassa olevaa suorite- ja talousdataa kehittämällä tavoiteasetantaa ja tavoitteiden toteutumisen seurantaa. Sähköisten laskujen vastaanottoa ja myyntilaskujen lähettämistä sähköisinä edelleen tehostetaan. Ostolaskujen sähköistä kiertoa kehitetään automatisoinnin avulla. Kuntayhtymän laskutus on keskitetty talouspalvelujen alle laskutustiimille. Tavoitteena on saada kustannussäästöä ja tehokkuutta yhtenäisillä toimintatavoilla ja sijaisjärjestelyjen kehittämisellä. Kehittämistoiminnassa edistetään osaltaan kokonaisarkkitehtuuria, mm. enemmän strategialähtöiseksi ja kehittämisprojekteja koordinoidaan kehittämispaketeiksi kehittämissalkun kautta, palvelumuotoilun työkaluja otetaan käyttöön ja lean -projektilla lähdetään kehittämään hoitopolkuja. Potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämistä jatketaan mm. laiteturvallisuuden kehittämisellä, kirjaamiskäytäntöjä edistämällä ja turvatulostamisen käyttöönotolla. Asiakkaiden osallistamista mukaan toiminnan kehittämiseen jatketaan eraati -työkalun avulla sekä muilla asiakaskokemusta kartoittavilla toimintatavoilla. Asiakastyytyväisyysprosessia kehitetään ja vaikuttavuutta parannetaan palvelujen kehittämisessä. Sähköisissä palveluissa ja ikä- ja hyvinvointiteknologian kehittämisessä jatketaan erilaisten pilottien ja käyttöönottojen myötä. Kehittämistoiminnassa osallistutaan osaltaan Kanta ja Omakanta -palvelujen käyttöönottoon, seurantaan, kehittämiseen ja organisointiin Ylä-Savon SOTEssa maakunnallisessa ja kansallisessa yhteistyössä. Asianhallinnassa jatketaan tiedonohjaussuunnitelmien laatimista hallinnollisista prosesseista, koska niiden tekeminen on edellytyksenä asianhallintajärjestelmän uuteen versioon siirtymiselle; osallistutaan valtakunnalliseen maakuntatietoohjelman tiedonohjausryhmän toimintaan ja alueelliseen tiedonhallinnan verkostoon. Tietosuojassa jatketaan jo päättyneen tietosuoja-asetuksen käyttöönottoprojektin esiintuomien asioiden kehittämiseen: henkilökunnan neuvontaan ja koulutuksiin sekä lokitietojenvalvontaan. Tietohallinnossa jatketaan toiminnan mallintamisen (kokonaisarkkitehtuuri) ja tiedolla johtamisen projekteja, jotka auttavat tehostamaan tietojen kirjaamista, hallintaa ja käyttöä sekä ammattilaiselle että kuntayhtymän johtamiselle ja 84
auttaa toiminnan kehittämisen suunnittelussa ja hallinnassa. Lisäksi tuetaan muita palvelutoiminnan uudistamiseen ja tehostamiseen tähtääviä hankkeita ja toimia kuten Soteuttamo, palvelumuotoilu, lean, Terveyskampus ja palveluiden digitalisaatio. Samalla nämä tehtäväkohteet luovat pohjaa tulevalle muutokselle osana kansallisten toiminnan toteutusta ja kokonaisarkkitehtuurin luomista. Pohjois-Savon sote ja maakuntavalmistelu tulee vuoden jatkoajasta huolimatta aiheuttamaan jonkin verran työtä, koska ICT-suunnittelu etenee. Tietohallinnon henkilöstö osallistuu osaltaan tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa koskeviin valmistelutehtäviin tarvittavien perus- ja pohjatietojen tuottajana, mutta päätehtävä on kuitenkin kuntayhtymän palvelutuotantokyvyn ja johtamisen varmistaminen osaltaan. 85
1.12 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden vastuualueen tavoitteena on turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö. Vastuualue ylläpitää ja edistää ihmisten terveyttä, vähentää ja poistaa elinympäristön ja elintarvikkeiden terveyshaittatekijöitä ja estää tartuntojen leviämistä elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Tehtäväänsä ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden vastuualue toteuttaa huolehtimalla ympäristönsuojelusta, terveysvalvonnasta ja eläinlääkintähuollosta. Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden kuntakohtaiset maksuosuudet määräytyvät kuntien asukaslukuperusteisesti. Ympäristönsuojelu: Ympäristönsuojelutehtäviin kuuluvat mm. vesiensuojeluun, jätevalvontaan, ilmanlaatuun, meluntorjuntaan, ympäristölupiin ja ilmoituksiin liittyvät asiat sekä maa-ainesasiat. Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta. Ympäristölautakunnan tehtävänä on: 1) Huolehtia sen hoidettavaksi laissa tai sen nojalla säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä 2) Huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelun suunnittelusta ja kehittämisestä 3) Huolehtia ympäristön tilan seurannasta sekä siihen liittyvistä selvityksistä ja tutkimuksista 4) Osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen 5) Antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille 6) Huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistuksesta ja koulutuksesta kunnassa 7) Edistää kunnan yhteistyötä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ympäristönsuojeluasioissa Terveysvalvonta: Terveysvalvontaan sisältyy elintarviketurvallisuuden, terveydensuojelun ja tupakkalain valvonta. Elintarvikevalvonnassa valvotaan elintarvikkeita ja niiden valmistusta, markkinointia, kuljetusta, kaupanpitoa ja tarjoilua sekä selvitetään elintarvikeperäisiä epidemioita. Terveydensuojelulain mukaiseen valvontaan sisältyvät mm. asuinhuoneistot, koulut ja oppilaitokset, lasten päivähoitopaikat, hoitokodit ja palvelutalot, kokoontumishuoneistot, uimarannat, uimahallit ja talousveden terveydellinen valvonta. Ympäristölautakunta toimii terveydensuojeluviranomaisena, elintarvikelain, tupakkalain ja lääkelain 54 a :n mukaisena lupa- ja valvontaviranomaisena sekä leirintäalueviranomaisena. Eläinlääkintähuolto: Eläinlääkintähuollon tehtäviin kuuluvat eläinlääkäripalvelut niin suurille kuin pienille eläimille, eläinsuojelu ja eläinten hyvinvoinnin valvonta, eläinlääkintähuoltoon sisältyvä elintarvikkeiden turvallisuuden valvonta, eläintautien vastustaminen ja ennaltaehkäiseminen. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymällä on eläinklinikka Iisalmessa ja vastaanotot Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä. Ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon keskeiset muutokset: Maakuntahallinnon uudistuksen yhteydessä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän kuntien ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät on organisoitava uudelleen. Lähtökohtana valmistelussa on vastuukuntamalli, jossa Iisalmen kaupunki toimii vastuukuntana. Päätöksentekoelimenä toimisi yhteislautakunta. Ympäristöterveydenhuollon tehtävät siirtyisivät maakuntatasolle vuonna 2021. Eläinlääkintähuollossa ennalta ehkäisevän eläinterveydenhuollon merkitys tulee kasvamaan edelleen. Valvontaeläinlääkärityö jatkuu vähintään nykyisessä laajuudessaan. Yhteistyö Pohjois-Savon muiden valvontaeläinlääkäreiden kanssa lisääntyy 2018 solmitun yhteistyösopimuksen mukaisesti. Terveysvalvonnassa uudistuvien tietojärjestelmien ja valvontakäytäntöjen kehitys ja vaiheittainen käyttöönotto jatkuu. Elintarvikevalvonnassa on käytössä valtakunnallinen Oiva-järjestelmä, jossa valvontatietoja julkaistaan oivahymy.fi-palvelussa. 86
Sarake1 IISALMI KIURUVESI SONKAJÄRVI VIEREMÄ Yhteensä Terveysvalvonta 208 757 79 908 39 313 35 550 363 528 Eläinlääkintähuolto 605 186 242 990 118 935 112 098 1 079 209 Ympäristösuojelu 168 180 64 376 31 671 28 640 292 867 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut yht. 982 123 387 274 189 919 176 288 1 735 604 ELÄINLÄÄKINTÄ Subventiot Muu maksuos. Yhteensä Iisalmi 6 120 599 066 605 186 Kiuruvesi 13 680 229 310 242 990 Sonkajärvi 6 120 112 815 118 935 Vieremä 10 080 102 018 112 098 Yhteensä 36 000 1 043 209 1 079 209 87
Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2019 Iisalmen kaupunki Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 30.10.2018 152 Yhtymävaltuusto 11.12.2018
Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN YLEISET EHDOT...3 Perussopimuksen määräykset...3 PALVELUJEN TOTEUTTAMINEN, MÄÄRÄ JA SISÄLTÖ...3 Palvelujen tuottamistapa...3 Tilaustaulukot...4 Resurssitaulukot...4 PALVELUJEN HINNOITTELU JA LASKUTUS...4 Palveluista perittävät korvaukset (perussopimus 21 )...4 Ennakkomaksuosuus (Perussopimus 22 )...5 VUODEN 2018 MUUTOKSET PALVELURAKENTEESSA JA TOIMINNASSA...5 PALVELUJÄRJESTELMÄN TEHOKKUUS, TUOTTAVUUS, KILPAILUKYKY JA VAIKUTTAVUUS...5 PALVELUJEN JÄRJESTÄMISESSÄ KÄYTETTÄVÄT TILAT...6 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA, SEURANTA JA TARKISTAMINEN...6
SOPIJAOSAPUOLET Iisalmen kaupunki Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä (jäljempänä SOTE) PALVELUSOPIMUKSEN YLEISET EHDOT (kaikille samansisältöinen) Perussopimuksen määräykset Palvelusopimusten taustalla on jäsenkuntien ja SOTE- kuntayhtymä valmistelema kuntayhtymän vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 toimintasuunnitelma sekä Palvelujen järjestämissuunnitelman 2019-2021 valmistelutyö. Palvelusopimus on omistajaohjauksen keskeinen väline. Vuosittaisissa SOTE- kuntayhtymän ja kunkin jäsenkunnan palvelusopimuksissa määritellään, miten ja missä laajuudessa järjestämisvelvollisuuteen kuuluvat palvelut kunkin jäsenkunnan osalta toteutetaan. Palvelusopimus mahdollistaa palvelutason ja palvelujen laajuuden määrittämisen. Jäsenkuntien asukkailla on oikeus käyttää kuntayhtymän palveluja koko kuntayhtymän toiminta-alueella kuntarajoista riippumatta. Palvelusopimukset ovat kokonaissopimuksia, jotka muodostuvat kuntayhtymän oman toiminnan ja ostopalvelujen kokonaismäärästä. Sairaanhoitopiirin maksuosuuteen sisältyvät käyttöön perustuvat maksuosuudet ja asukaslukuun perustuvat erityisen kalliin hoidon tasausmaksu ja jäsenmaksu. Sopimuksen hyväksyy Iisalmen kaupunginvaltuusto ja SOTE- kuntayhtymän yhtymävaltuusto. PALVELUJEN TOTEUTTAMINEN, MÄÄRÄ JA SISÄLTÖ Palvelujen tuottamistapa SOTE kuntayhtymä järjestää kuntayhtymän toiminta-alueen asukkaiden tarvitsemat terveyden- ja sairaanhoidon, sosiaalihuollon sekä ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon palvelut valtakunnallisesti vertailtuna korkeatasoisesti ja kustannustehokkaasti. Vertailutietoina käytetään sekä valtakunnallisia tilastotietoja että Kuntamaiseman vertailukuntien tietoja.
Tilaustaulukot Resurssitaulukot SOTE kuntayhtymä päättää yhteistyössä kaupungin kanssa järjestämisvastuunsa piiriin kuuluvien palvelujen osalta siitä, mitä palveluja kuntayhtymä tuottaa itse, mitä palveluja kuntayhtymä hankkii muilta palveluntuottajilta tai yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevat palvelut on tuotteistettu Maisemamallin mukaisesti suurtuotteiksi lukuun ottamatta oman erikoissairaanhoidon ja osastopalveluja, jotka ovat tuotteistettu Opiferus-ohjelmistolla sekä ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon palveluja, jotka sisältyvät kokonaistilaukseen. Oma erikoissairaanhoito ja osastohoito- palvelut on tuotteistettu kustannusvastaavasti. Tilaustaulukot ovat palvelusopimuksen liitteenä ja ne toimitetaan myös sähköisinä tiedostoina. Jokaisen jäsenkunnan erikseen nimeämällä talouspalvelujen vastuuhenkilöllä on käytössään Maisema-mallin resurssitaulukot, joista voidaan nähdä suurtuotteiden mukaisten palvelujen yksityiskohtainen käyttö eri toimintayksiköissä suoritetasolla. Resurssitaulukot ovat käytettävissä sähköisenä tausta-aineistona. Erikoissairaanhoidon ja osastopalvelujen tuotteistetut palvelut kootaan erilliseen taulukkoon yksiköittäin, jossa on eritelty tuotteiden käyttö kunnittain. PALVELUJEN HINNOITTELU JA LASKUTUS Palveluista perittävät korvaukset (perussopimus 21 ) Jäsenkuntien maksuosuudet määritellään palvelusopimuksissa. Palvelut hinnoitellaan aiheuttamisperiaatteella seuraavasti: - Lähipalvelujen hinta määritellään kunnittain resurssitaulukon mukaisesti. - Seudullisesti tuotettaville palveluille/tuotteille määritellään yksi hinta. - Laajemmat alueelliset palvelut ja ostopalvelut laskutetaan tuottajan laskutushinnan perusteella. - Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut laskutetaan jäsenkuntien asukaslukujen suhteessa pois lukien eläinlääkintähuollon subventiot, jotka laskutetaan aiheuttamisperiaatteella. Jos jäsenkunta ei tee palvelusopimusta, kuntayhtymä laskuttaa kuntaa palveluhinnaston mukaisesti. Jos kunnan asukas käyttää toisen kunnan alueella palveluja, laskutetaan kuntaa käytetyn palveluyksikön hinnoittelulla. Kuntalaskutus perustuu palvelusopimuksen mukaiseen kuukausittaiseen ennakkolaskuun. Palvelusopimuksen kokonaiskustannus on 74,81 milj..
Ennakkomaksuosuus (Perussopimus 22 ) Jäsenkunnat maksavat kuukausittain ennakkomaksuosuuden, joka on 1/12 osa jäsenkunnan palvelusopimuksen yhteissummasta. Kuntien maksuosuudet maksetaan kuukausittain kahdessa erässä kunkin kuukauden 11. ja 28. päivään mennessä. Maksuaika on 14 vuorokautta ja maksun viivästyessä kuntayhtymä perii korkolain mukaisen viivästyskoron. Kunnat ja kuntayhtymä maksavat tilinpäätöksen valmistumisesta 30 päivän kuluessa mahdollisen kuntakohtaisen ali- tai ylikäytön. VUODEN 2019 MUUTOKSET PALVELURAKENTEESSA JA TOIMINNASSA Jäsenkunnille järjestettävät palvelut Palvelusopimus sisältää kolmenlaisia palveluja: - Jokaisessa kunnassa järjestettävät lähipalvelut - Seudulliset palvelut - Keskitetyt/ maakunnalliset palvelut Keskeiset rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset on esitetty liitteenä olevissa tilauslomakkeissa (kuntayhtymätason muutokset kaikki kunnat - tilauslomakkeessa ja kuntakohtaiset muutokset ao. kunnan lomakkeessa) PALVELUJÄRJESTELMÄN TEHOKKUUS, TUOTTAVUUS, KILPAILUKYKY JA VAIKUTTAVUUS Palvelujen laatu, vaikuttavuus, saatavuus ja kuntakohtaiset erot (järjestämissuunnitelma) Alueen väestön tyytyväisyys palveluihin on hyvä. Mittareina on asiakas- ja henkilökunnan palaute, potilas- ja sosiaaliasiamiesraportit, kantelut sekä muistutukset. Palvelun saatavuus toteutuu hoidon ja palvelujen saatavuuden lainsäädännön sekä hoito- ja hoivatakuun mukaisesti. Laatutasona pidetään säädösten asettamaa tasoa Palvelujen tuottamisen käytännöt ja kuntalaisten asema palvelun saajina on pääsääntöisesti yhdenmukaiset. Käynti- ja asukaskohtaisissa vertailuluvuissa ollaan valtakunnan ja Maisema kuntien keskiarvon tasolla. esim. päivystyskäynnit, laboratorio- ja kuvantamistutkimukset. Kuntakohtaiset erot palvelujen tarjonnassa ja käytössä, palvelurakenteissa, laatutasossa ja kustannuksissa kapenevat.
Mittarit: Valtakunnan tasolla tuotettavia vertailutietoja Kuntamaisemaraportti PALVELUJEN JÄRJESTÄMISESSÄ KÄYTETTÄVÄT TILAT Kiinteistöt (Perussopimus 25 ) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä toimii omistamissaan tiloissa sekä jäsenkunnilta, Ylä-Savon terveyden- ja sairaanhoidon tukisäätiöltä ja muilta vuokranantajilta vuokraamissaan tiloissa. Kuntayhtymä vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijassa jäsenkunnilta. Kunnalta vuokratuissa tiloissa tapahtuvista toiminnallisista muutoksista neuvotellaan kunnan kanssa. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA, SEURANTA JA TARKISTAMINEN Voimassaoloaika 1.1.2019 31.12.2019 Sopimuksen seuranta ja tarkistaminen Palvelusopimusten seuranta toteutetaan talousarvion seurannan yhteydessä kolmen kuukauden välein Maisema-mallissa tilaus- ja resurssilomakkeilla, oman erikoissairaanhoidon osalta tuotteiden toteutuneen käytön perusteella ja ympäristötoimen osalta kirjanpidon toteutuman mukaisesti. Toiminnassa, palvelutarpeessa ja kustannuksissa tapahtuvien olennaisten muutosten (3 % tehtäväaluetasolla) johdosta palvelusopimuksiin voidaan tehdä talousarviovuoden aikana jäsenkunnan ja kuntayhtymän hyväksymiä muutoksia, jotka valmistellaan yhteistyössä jäsenkunnan kanssa. ALLEKIRJOITUKSET Iisalmen kaupunki..2018 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä xx.12.2018
Liite 1 SOTE kuntayhtymän talousarvioon perustuva yhteenveto maksuosuuksista vuonna 2019 ja tilaustaulukot suurtuotteittain, joissa on esitetty kuntayhtymätason ja kunnittaiset rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset YHTEENVETO JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUDET
1 Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun järjestämissuunnitelma vuosille 2019 2021 IISALMI, KIURUVESI, SONKAJÄRVI, VIEREMÄ Yhtymähallitus 30.10.2018 Yhtymävaltuusto 11.12.2018
1. Johdanto...4 2. Keskeiset lainsäädännön uudistukset...5 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistus...5 Sosiaalipäivystys...8 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli vanhuspalvelulaki...9 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017 2019...10 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki...11 Sosiaalihuoltolaki...13 Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen...14 Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä luovutetaan valtakunnallisten luovutusperusteiden mukaisesti...15 Perhehoitolaki...15 Laki sosiaalialan ammattihenkilöistä...16 Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaki...16 Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöhankkeet...17 3. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus sekä maakuntauudistus...18 4. Järjestämissuunnitelman perustelut...20 Väestö ja väestörakenteen muutos...20 Hyvinvointi ja terveys sekä terveyserot...23 Palvelujen laatu, vaikuttavuus ja saatavuus...25 Kuntien rahoituspohja...28 Alueen elinvoima ja sote-kustannusten kehitys (2008 2016)...28 Jäsenkuntien maksuosuuden kehitys vuosien 2010 2017 tilinpäätöksissä sekä vuoden 2018 ja 2019 talousarviossa...30 Palvelutarpeen arviointi ja ennusteet...31 Lastensuojelu ja kodin ulkopuolelle sijoitetut...32 Sairastavuus ja palvelujen käyttö...33 Ikääntyvien palvelut...34 Numeruksen (ent. Kuntamaiseman) suositukset palvelujen ja kustannusten tehostamiseksi...36 6. Yhteistyö SOTE kuntayhtymän ja jäsenkuntien välillä...37 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen...37 Pakolaisten kotouttaminen...38 Yhteistyö sairaanhoitopiirin ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa...38 7. Tavoitetila vuonna 2019...40 Yhteisiä palvelurakenteen tavoitteita vuosille 2019-2021...40 Palvelujen laatu, vaikuttavuus, saatavuus ja kuntakohtaiset erot...41 Kustannusten hallinta...42 8. Järjestämissuunnitelman toteuttamisvastuut ja seuranta...42 9. Palvelutilaukset tuoteryhmittäin...44 Tilaustaulukoiden palvelusisältö:...44 Aikuispsykososiaaliset...44 Aikuissosiaalityö...44 Oma erikoissairaanhoito...44 Ostettu erikoissairaanhoito...44 Hoito- ja hoivapalvelut...44 2
Kuntoutus...45 Perhepalvelut...45 Suun terveydenhuolto...45 Vammaispalvelut...45 Vastaanotto...46 Hallinto...46 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut...46 Palvelun järjestämistapa, palvelustrategia ja keskeiset tavoitteet...47 3
4 1. Johdanto Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman laadinta perustuu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Sonkajärven ja Vieremän kuntien allekirjoittamaan seutusopimukseen (2008-2012) ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimukseen. Terveydenhuoltolain (2011 34) mukaan samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon järjestämissuunnitelma, joka perustuu alueen väestön terveysseurantatietoihin ja palvelutarpeeseen. SOTE kuntayhtymän Järjestämissuunnitelmalla sovitetaan yhteen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen periaatteet ottaen huomioon sairaanhoitopiirin järjestämissuunnitelman linjaukset. Suunnitelman toteutumista arvioidaan vuosittain yhteistyössä jäsenkuntien kanssa ja siihen tehdään tarvittavat muutokset. Järjestämissuunnitelman valmistelun pohjana em. lisäksi ovat KuntaMaisema Oy:n vuoden 2017 tilinpäätöstietojen pohjalta tehdyt analyysit palvelurakenteesta, väestön palvelujen tarpeesta, palvelujen saatavuudesta, käytöstä, kattavuudesta ja kustannuksista. Iisalmen sairaalan toimintaa koskeva selvitys on tehty keväällä 2013 ja selvitystä käytetään sairaalan toiminnan linjauksissa. Lisäksi huomioidaan terveydenhuoltolain muutos sekä annetut asetukset koskien leikkaustoiminnan keskittämistä ja päivystystoimintaa. Toiminnan muutokset on esitetty vastuualueittain kunkin palvelukokonaisuuden osalta. Tämä suunnitelma koskee valtuustokautta 2017-2020 sekä vuotta 2019. Suunnitelmassa esitetään SOTE- kuntayhtymän alueen kuntien yhteisiä, kaikkia koskevia keskeisiä rakenteellisia ja toiminnallisia tavoitteita ja toiminnan painopisteitä, jotka voivat koskea myös yksittäisiä kuntia. Järjestämissuunnitelma tulee olemaan jäsenkuntien kanssa käytyjen palvelusopimusneuvottelujen pohjana sekä taloussuunnitelmien perustana SOTE kuntayhtymässä. Järjestämissuunnitelman ja kuntayhtymän strategian linjaukset tulee olla myös yhteneviä. Järjestämissuunnitelma hyväksytään jäsenkuntien ja SOTE kuntayhtymän valtuustoissa. Kuntayhtymän johtoryhmä on valmistellut järjestämissuunnitelman yhteistyössä jäsenkuntien kuntajohtajien ja kuntayhtymän asiantuntijoiden kanssa.
5 2. Keskeiset lainsäädännön uudistukset Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistus Sairaaloiden työnjako on uudistunut vuoden 2018 aikana. Terveydenhuoltolain muutos tuli voimaan 1.1.2017 ja leikkaustoimintaa koskevat säädökset 1.1.2018. Asetuksella (annettu 24.8.2017) säädetään niistä erikoissairaanhoidon tehtävistä, jotka kootaan ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen yksiköihin, viiteen tai alle viiteen yliopistolliseen sairaalaan. Valmistelussa tuli ottaa huomioon myös Pohjois-Savon maakunnallinen sote- ja maku-valmistelu. Selvitys sekä jatkovaihtoehdot on esitetty kuntakokouksessa toukokuussa 2017 ja yhtymähallitus on käsitellyt asiaa 14.6.2017. Todettiin, että operatiivinen toiminta annetaan kilpailutuksella ulkopuolisen toimijan tuotettavaksi 1.1.2018 alkaen niiltä osin kuin toiminnan oli lain mukaisesti mahdollista jatkua. Säädösmuutosten arviointi Vuoden 2017 alusta voimaan tulleessa terveydenhuoltolain (1326/2010) 45 :n muutoksessa (1516/2016) säädetään, että sellainen leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa tulee kokonaisuudessaan koota niihin sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Muutossäädöstä on sovellettava 1.1.2018 lukien. Muutoksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE224/2016 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella, että leikkaustoiminta tarkoittaa sekä vuodeosastohoitoa vaativaa leikkaushoitoa, että vajaan vuorokauden mittaisin hoitojaksoin hoidettavissa olevaa lyhytkirurgiaa (päiväkirurgiaa). Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksellä kyseisessä muutossäädöksessä puolestaan tarkoitetaan muutetun 50 :n 3 momentissa mainitun kahdentoista (12) keskussairaalan yhteydessä toimivan laajan ympärivuorokautisen päivystyksen lisäksi 4 momentissa tarkoitettuja muiden keskussairaaloiden yhteispäivystysyksiköitä, joissa on tarpeen mukainen osaaminen erikoisaloilta väestön tavanomaisten kiireellisten terveysongelmien hoitoon. Perustelumuistiosta on tulkittavissa tämän tarkoittavan ainakin akuuttilääketieteen, yleislääketieteen tai geriatrian, sisätautien, yleiskirurgian sekä anestesiologian erikoisaloja, mutta säädös jättää asiassa huomattavaa harkintavaltaa järjestämisvastuussa olevalle sairaanhoitopiirille. Lisäksi muutetun 50 :n 3 momentissa on säädetty, että sairaanhoitopiirit, joissa on yliopistollinen sairaala, voivat väestön palvelutarpeen niin edellyttäessä perustaa useamman kuin yhden ympärivuorokautisesti päivystävän yhteispäivystysyksikön
6 sairaaloidensa yhteyteen. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 5. luvun säädösten sekä terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (337/2011) mukaisesti asiasta olisi kuitenkin sovittava sekä samaan erityisvastuualueeseen ("ERVA") kuuluvien sairaanhoitopiirien kanssa, että samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien kanssa siten, kuin järjestämissuunnitelmasta ja järjestämissopimuksesta edellä mainituissa säädöksissä tarkemmin määrätään. Päivystystoiminta Terveydenhuoltolain ja valtioneuvoston asetuksen mukaan ympärivuorokautinen päivystyshoito on järjestettävä pääsääntöisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksinä. Sosiaali- ja terveysministeriö voi hakemuksesta myöntää luvan kunnalle tai kuntayhtymälle erillisen perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämiseen. Muuta kiireellistä hoitoa järjestetään edelleen päiväsaikaan terveyskeskuksissa. Asetuksen mukaan kiireellinen vastaanottotoiminta on järjestettävä arkipäivisin ilmoitettuna aikana lähellä asukkaita paitsi, jos potilasturvallisuuden ja palveluiden laadun turvaaminen edellyttää arvion ja hoidon keskittämistä päivystysyksikköön. Kiireellistä vastaanottotoimintaa voi olla perusterveydenhuollon vastaanottona tai yhteispäivystyksen yhteydessä. Iltaajan ja viikonlopun päiväaikainen perusterveydenhuollon kiireellinen vastaanottotoiminta on järjestettävä silloin, kun palvelujen saavutettavuus sitä edellyttää. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys järjestetään joko laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaaloissa tai muissa keskussairaaloissa. Asetuksessa edellytetään, että laajan päivystyksen sairaaloissa on päivystys mm. akuuttilääketieteen, anestesiologian ja tehohoidon, gastroenterologisen kirurgian, kardiologian, lastentautien, naistentautien ja synnytysten, neurologian, ortopedian ja traumatologian, psykiatrian, radiologian, sisätautien ja yleislääketieteen erikoisaloilta. Kiireellisen hoidon antamista varten tarvitaan riittävästi osaavaa terveydenhuollon ammattihenkilöstöä sekä sopivat tilat, välineet ja laitteet potilaan taudinmääritykseen ja hoitoon. Sote- ja maku- uudistukseen liittyvät lainsäädäntöhankkeet vaikuttavat asiaan siten, että järjestämisvastuu palveluista olisi siirtymässä maakunnille 2021 alusta alkaen. Pohjois-Savon sote- ja maku- linjaukset Pohjois-Savon sote-palveluiden tuottaminen (PoSoTe) -hankkeen II vaiheen hyväksytyissä väliraporteissa on leikkaustoiminnan osalta todettu keskeisinä linjauksina, että: "sellainen leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa kootaan liikelaitoksessa laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalan yhteyteen Kuopioon.
7 Päivystyksen osalta on todettu: "Kuopiossa toimii laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaala. Iisalmessa ja Varkaudessa toimii ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon tai akuuttilääketieteen päivystysyksikkö. Iisalmeen ja Varkauteen on myönnetty STM poikkeuslupa vuoteen 2019 saakka. Lisäksi on kiinnitetty huomiota siihen, että valinnanvapauslakiesityksen (HE47/2017) tarkoittamaa asiakasseteliä käytetään mahdollisimman laajasti asiakkaiden valinnanvapauden lisäämiseksi ja hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi niissä leikkauksissa ja toimenpiteissä, joita ei lainsäädännöllä ole koottava (laajan päivystyksen tai yhteispäivystyksen sairaaloihin). Psykiatrian päivystys ja tahdosta riippumaton hoito Vuoden 2018 alussa on astunut voimaan uusi päivystysasetus (583/2017), joka pitää sisällään päivystystoiminnan rajauksia. Tätä asetusta sovelletaan terveydenhuoltolaissa (1326/2010) tarkoitettuun kiireelliseen hoitoon. Asetuksessa säädetään kiireellisen hoidon vastaanottotoiminnan järjestämisestä, päivystysyksiköiden tehtävistä, kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen järjestämisen erikoisalakohtaisista edellytyksistä. Asetuksessa säädetään päivystyksen järjestämisen edellytyksistä niillä erikoisaloilla, joissa potilaiden yhdenvertaisuus, potilasturvallisuus ja päivystyspalvelujen laatu vaativat erityisiä järjestelyjä. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 30.5.2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle poikkeusluvan Terveydenhuoltolain 50 5 mom. kuuluvaan perusterveydenhuollon päivystykseen. Tämä poikkeuslupa on määräaikainen ja myönnetty vuoden 2019 loppuun asti. Poikkeuslupa on myönnetty perusterveydenhuollon ja akuuttilääketieteen päivystyksen järjestämiseen. Terveydenhuoltolain ja päivystysasetuksen mukaan niissä kunnissa tai sairaanhoitopiireissä, joissa perusterveydenhuollon päivystystä toteutetaan poikkeusluvalla, ei voida lainkaan järjestää psykiatrian erikoisalan päivystystä eivätkä perusterveydenhuollon päivystykseen poikkeusluvan saaneet kunnat tai sairaanhoitopiirit myöskään voi hakea poikkeuslupaa psykiatrisen päivystyksen järjestämiseen. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän mielenterveys- ja päihdepalvelujen tehtäväalueen sairaalassa on 26 sairaansijaa. Koko mielenterveys- ja päihdepalvelujen toiminta Iisalmessa on keskitetty kesäkuussa toteutuneen muuton yhteydessä uudistettuihin toimitiloihin Iisalmen keskustassa osoitteeseen Riistakatu 23 (entinen Iisalmen aluesairaalan rakennus). Palvelujen sijoittuminen samaan rakennukseen on helpottanut oman tehtäväalueen sisällä avo- ja sairaalahoidon tiiviin yhteistyön toteuttamista. Lisäksi muun terveydenhuollon läheisyys on antanut paremman mahdollisuuden yhteistyön toteuttamiseen perusterveydenhuollon päivystystoiminnan ja selviämisaseman sekä psykiatrisen osastotoiminnan välille.
8 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän mielenterveys- ja päihdeosastolla on ollut vuonna 2017 yhteensä 572 toteutunutta hoitojaksoa, joista ainoastaan 45 on ollut tahdosta riippumattomia hoitojaksoja. Vuonna 2017 toteutuneita osastohoitopäiviä on ollut 7712. Tahdosta riippumattomaan hoitoon ohjattavat potilaat lähetetään jatkossa Kuopioon Julkulan sairaalaan. Ylä-Savon osastolla hoidetaan ainoastaan vapaaehtoisessa hoidossa olevia potilaita ja tehostetaan avohoitoa tavoitteena vähentää tahdosta riippumattomaan hoitoon lähettämistä. Psykiatrista päivystystä ja tahdosta riippumatonta hoitoa koskien järjestettiin laajat keskustelutilaisuudet. KYS:n psykiatrian klinikan työntekijöiden kanssa 5.9.2018 pidetyssä keskustelussa mallinnettiin tahdosta riippumattomaan hoitoon ohjattavien potilaiden hoitoprosessia. Laajaan keskustelutilaisuuteen 10.9.2018 osallistuivat alueen kansanedustajat, kuntayhtymän kuntien johtavat virkamiehet, kuntayhtymän hallituksen jäsenet, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä psykiatrian professori Heimo Viinamäki, STM:stä Timo Keistinen sekä kuntayhtymän johtoryhmä ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö ja ylilääkäri. Tilaisuudessa päätettiin pyytää STM:ltä ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä kirjalliset kannanotot ja tulkinnat psykiatrisen päivystystoiminnan järjestämismahdollisuudesta Iisalmessa sekä siitä, voidaanko M1-potilaiden hoitoa jatkaa Iisalmessa siihen asti kunnes Kuopioon valmistuu uudet, terveet osastotilat. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja STM ovat kuntayhtymän pyynnön perusteella antaneet lausuntonsa psykiatrisen päivystyksen järjestämisestä ja tahdosta riippumattoman hoidon toteuttamisesta Ylä-Savossa. Näiden lausuntojen perusteella psykiatrinen päivystys ja tahdosta riippumattomien potilaiden hoito loppuvat Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä. Yhtymähallitus käsittelee asian ja päättää aikataulusta. Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksen järjestämisestä säädetään sosiaalihuoltolain (1301/201) 29 pykälässä. Sosiaalipäivystyksellä tarkoitetaan välttämättömien ja kiireellisten sosiaalipalvelujen ja muiden tukitoimien järjestämistä siten, että henkilön turva ja huolenpito voidaan antaa erilaisissa sosiaalisissa hätä- ja kriisitilanteissa vuorokauden ajasta riippumatta. Sosiaalihuoltolain 29 a :n mukaan sosiaalipäivystystä on järjestettävä terveydenhuoltolain (1325/2010) 50 :n 3 momentissa tarkoitetun laajan ympärivuorokautisen päivystysyksikön yhteydessä ja 4 momentissa tarkoitetun perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksen yhteydessä. STM:n 11/2018 ohjeita sosiaalipäivystyksen järjestämisestä todetaan, että sosiaalipäivystystä on järjestettävä terveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen yhteydessä vähintään lain perusteluissa mainituilla paikkakunnilla. Iisalmen sairaalaa ei määrittelyssä katsota 4 momentin mukaiseksi yhteispäivystykseksi. Kuntayhtymän alueen sosiaalipäivystys tulee siirtymään Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vastuulle. Valmistelutyö on käynnistynyt syyskuussa 2018.
9 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli vanhuspalvelulaki Vanhuspalvelulaki eli laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on tullut voimaan 1.7.2013. Laki koskee ikääntynyttä väestöä eli vanhuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevia (63 v täyttäneet). Iäkäs henkilö on ikääntyneeseen väestöön kuuluva henkilö, jonka toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta. Lain tarkoituksena on tukea väestön hyvinvointia sekä parantaa sen mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen kunnassa. Lisäksi lain tarkoituksena on parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vahvistaa hänen mahdollisuuttaan vaikuttaa hänelle järjestettävien palvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan. Kunta vastaa siitä, että iäkkäälle henkilölle laaditaan sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 7 :ssä tarkoitettu suunnitelma (palvelusuunnitelma). Suunnitelma on laadittava ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun iäkkään henkilön palveluntarve on selvitetty, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Palvelusuunnitelmassa on määriteltävä iäkkään henkilön toimintakykyä koskevan arvion perusteella, millainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuus tarvitaan hänen hyvinvointinsa, terveytensä, toimintakykynsä ja itsenäisen suoriutumisensa tukemiseksi sekä hänen hyvän hoitonsa turvaamiseksi. Iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa on neuvoteltava vaihtoehdoista kokonaisuuden muodostamiseksi. Iäkkään henkilön näkemykset vaihtoehdoista on kirjattava suunnitelmaan. 16 Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on tarkistettava ilman aiheetonta viivytystä aina silloin, kun iäkkään henkilön toimintakyvyssä tapahtuu hänen palveluntarpeeseensa vaikuttavia olennaisia muutoksia. 17 Vastuutyöntekijä Kunnan on nimettävä iäkkäälle henkilölle vastuutyöntekijä, jos hän tarvitsee apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. 23 Omavalvonta Toimintayksikön johtajan on huolehdittava, että toimintayksikössä järjestetään omavalvonta palvelujen laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Omavalvontaa varten on laadittava omavalvontasuunnitelma, joka on pidettävä julkisesti nähtävänä. Suunnitelman toteutumista on seurattava ja palveluja kehitettävä toimintayksikön palveluja saavilta iäkkäiltä
10 henkilöiltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä toimintayksikön henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella. 25 Ilmoittaminen iäkkään henkilön palveluntarpeesta Jos terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö taikka kunnan sosiaalitoimen, alueen pelastustoimen, hätäkeskuksen tai poliisin palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tiedon sosiaali- tai terveydenhuollon tarpeessa olevasta iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, hänen on salassapitosäännösten estämättä ilmoitettava asiasta viipymättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, terveydenhuollon ammattihenkilön on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle iäkkään henkilön kotiuttamisesta terveydenhuollon laitoshoidosta. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen kotiuttamista. Muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä ilmoituksen häntä koskevien salassapitosäännösten estämättä 26 Odotusaikojen julkaiseminen Kunnan on julkaistava ainakin puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Tiedot on julkaistava sellaisia menetelmiä käyttäen, että iäkkäillä henkilöillä on tosiasiallinen mahdollisuus tietojen saamiseen. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017 2019 Vuonna 2017 STM ja Kuntaliittoon ovat julkaisseet uudistetun laatusuosituksen ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (aikaisempi suositus on vuodelta 2013). Suosituksen tarkoituksena on tukea kuntia niiden iäkkäiden palvelujen uudistustyössä sekä varautumisessa väestön ikärakenteen ja toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Tavoitteena on sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä toiminta. Etsittäessä kulloistakin optimaalista keinovalikoimaa suositusten toteuttamiseksi, on molemmat kestävyyden näkökulmat otettava huomioon. Suositus on vanhuspalvelulain toimeenpanoa ja laki on ensisijainen laatusuositukseen verrattuna ensisijainen ohjauskeino. Sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä järjestelmä sisältää sekä mahdollisimman tervettä ja toimintakykyistä ikääntymistä turvaavat toimet, että vaikuttavat palvelut. Laatusuositus tukee tässä tehtävässä kuntapäättäjiä. Se on tarkoitettu myös sosiaali- ja terveyspalvelujen julkisten ja yksityisten tuottajien ja kolmannen sektorin toimijoiden käyttöön. Laatusuositus korostaa iäkkäiden osallisuuden vahvistamista. Tarvitaan aitoa yhdessä tekemistä niin, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni esim. vanhusneuvostojen kautta.
11 Ohjauskeinona Laatusuosituksen ja vanhuspalvelulain toimeenpanoon on Kehitetään kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa kärkihanke 2016 2018. Tavoitteena on turvata mahdollisimman terve ja toimintakykyinen ikääntyminen entistä iäkkäämmän väestön tarpeisiin. Toimintakykyinen vanhuus parantaa elämänlaatua, vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta ja hillitsee kustannusten kasvua. On edistettävä esteettömiä ja turvallisia asuin- ja elinympäristöjä ja niiden kehittymistä tukevaa yhdyskuntasuunnittelua. Tarvitaan monialaiseen tuen ja palvelujen tarpeen arviointiin perustuvia, yksilöllisesti räätälöityjä palveluja, jotka mahdollistavat iäkkään henkilön omaa toimijuutta. Palvelut pitää olla oikea-aikaisia ja lähellä asiakkaita. Laatusuositus nostaa viisi teema-aluetta: turvataan yhdessä mahdollisimman toimintakykyistä ikääntymistä, asiakas- ja palveluohjaus keskiössä, laadulla on tekijänsä, ikäystävällinen palvelujen rakenne ja teknologiasta kaikki irti. Taloudellisesti kestävyyttä lisätään palvelurakennemuutoksella. Palvelujen rakennetta ja toimintatapoja on kunnissa muutettava niin, että kotiin annettavaa tukea lisätään ja monipuolistetaan. Erityisen tärkeää on lisätä erilaisia toimintakykyä edistäviä palveluja esim. kotikuntoutus. Laatusuositus korostaa myös hyvinvoinnin edistämistä esim. ravitsemuksen, liikunnan ja sosiaalisten suhteiden merkitystä hyvinvoinnin keskeisinä osatekijöinä. Hoiva- ja hoitopalveluissa tarvitaan riittävästi henkilöstöä, joka vastaa asiakkaiden toimintakykyä ja palvelujen tarvetta. Laatusuosituksessa on suositus henkilöstön kohdentamisesta kotihoidossa sekä henkilöstömitoituksista tehostetussa palveluasumisessa, laitoshoidossa ja terveyskeskuksen pitkäaikaishoidossa. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa henkilöstön määrän ja tehtävärakenteen kehitystä muun muassa vanhuspalvelulain seurantakyselyjen kautta. Vuoden 2018 aikana on hoito- ja hoivapalveluja tehty näkyväksi ja tutuksi mm. mediaan, seminaarien, vanhusneuvostojen ja messujen kautta. Väestön osallistumista palvelujen kehittämiseen jatketaan vuoden 2019 aikana. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013) on tullut voimaan vuoden 2014 elokuun alusta lukien. Laki kattaa oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut esiopetuksesta toisen asteen koulutukseen ja lisäsi kuntien velvollisuuksia erityisesti lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten ja niiden opiskelijoiden palvelujen järjestämisessä. Lain mukaan kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä opiskeluhuollon psykologipalvelut. Kunnan tulee järjestää lain mukaiset palvelut kaikille sen alueen oppilaitosten opiskelijoille riippumatta oppilaitoksen ylläpitäjästä. Kouluja opiskeluterveydenhuoltona järjestettävät palvelut järjestetään terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön nojalla nykyiseen tapaan.
12 Kunnan on järjestettävä oppilaille ja opiskelijoille mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä koulun tai oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun oppilas tai opiskelija on sitä pyytänyt. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Terveydenhoitajan työaika koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on järjestettävä siten, että oppilas ja opiskelija voi tarvittaessa päästä terveydenhoitajan vastaanotolle myös ilman ajanvarausta. Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu sairaanhoito ja tämän vuoksi säännökset hoitoon pääsystä koskevat myös opiskeluterveydenhuoltoa. Terveydenhuoltolain sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteys opiskeluterveydenhuoltoon. Hoidon tarpeen arviointi ja hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä terveydenhuoltolain 51 :n mukaisesti opiskeluterveydenhuollossa tai jos se ei ole mahdollista, niin muussa terveyskeskuksen toimipisteessä. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan lastensuojelulain 12 :n mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan tulee kirjata laissa säädetyt oppilasja opiskelijahuollon asiat. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain säätämisen yhteydessä lisättiin kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin uusi 41 a, joka mahdollistaa sen, että opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen käyttämisestä aiheutuneet henkilöstökustannukset voidaan laskuttaa oppilaan tai opiskelijan kotikunnalta. Laissa on palvelujen järjestämistä koskevien säännösten lisäksi säännökset oppilasta tai opiskelijaa koskevien asioiden käsittelystä, niiden salassapidosta ja salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta. Laki ammatillisesta koulutuksesta Vuoden 2018 alussa voimaan tullut laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) tarjoaa kaikille ammattiin opiskeleville aikuisille mahdollisuuden saada samoja opiskelijahuoltopalveluja kuin oppilas- opiskelijahuoltolain sekä terveydenhuoltolain perusteella annetaan peruskoulussa ja toisella asteella. Opiskelijahuollolla tarkoitetaan opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Laissa säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluvista ammatillisista tutkinnoista, ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavasta koulutuksesta sekä ammatillisen osaamisen osoittamisesta ja todentamisesta. Lain 99 :ssä kerrotaan, että ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa olevan opiskelijan ja valmentavassa koulutuksessa olevan opiskelijan oikeudesta opiskelijahuoltoon ja opiskelijahuollon palveluihin säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (1287/2013). Koulutuksen järjestäjä päättää
13 opiskelijahuollon järjestämistavoista Opetushallituksen määräykseen perustuen. Opiskeluterveydenhuollosta säädetään terveydenhuoltolaissa (1326/2010). Muiden kuin oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tarkoitettujen opiskelijoiden osalta koulutuksen järjestäjän tulee antaa opiskelijoille tietoa käytettävissä olevista opiskelijahuollon eduista ja palveluista sekä tarvittaessa ohjata opiskelijaa hakemaan näitä etuja ja palveluita. Koulutuksen järjestäjän tulee toimia yhteistyössä opiskelijahuollon palveluita antavien ja järjestävien viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Sosiaalihuoltolaki Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014) vahvistettiin 30.12.2014. Kotipalvelua koskeva uudistus tuli voimaan vuoden 2015 alusta ja muu lainsäädäntö pääosin huhtikuussa 2015. Lastensuojelun kiireellistä sijoitusta koskevat lastensuojelulain muutokset tulevat voimaan vuoden 2016 alusta. Osa vanhan lain säännöksistä jää toistaiseksi voimaan. Sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoitteena on vahvistaa sosiaalihuoltolain asemaa keskeisenä yleislakina, edistää sosiaalihuollon yhdenvertaista saatavuutta ja saavutettavuutta, siirtää sosiaalihuollon painopistettä korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta sekä turvata tuen saantia ihmisen omissa arkiympyröissä. Lapsiperheillä on oikeus saada kotipalvelua, kun se on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kotipalvelua annetaan toimintakykyä alentavan syyn, kuten sairauden, synnytyksen, vamman tai uupumuksen vuoksi, tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Erityisellä perhetilanteella tarkoitetaan esimerkiksi perheenjäsenen kuolemaa, vanhempien eroa tai tilannetta, jossa toinen vanhemmista on vankilassa. Erityinen perhetilanne voi olla myös perheessä, jossa on kaksoset tai omainen hoidettavana. Kotipalvelua, kuten myös perhetyötä, tukihenkilöitä ja -perheitä sekä vertaisryhmätoimintaa, on jatkossa saatavilla ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tavoitteena on madaltaa tuen hakemisen kynnystä ja turvata oikea-aikainen tuki perheille. Sosiaalihuoltolaissa määritellään ne tuen tarpeet, joiden perusteella sosiaalipalveluja ja sosiaalihuoltoa järjestetään. Asiakkailla on oikeus niihin palveluihin, joilla turvataan välttämätön huolenpito ja toimeentulo sekä lapsen terveys ja kehitys. Tavoitteena on mahdollisimman tehokas lyhytaikainen tuki sekä asiakkaan tarpeita vastaava pitkäaikainen tuki sitä tarvitseville. Kaikilla sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus saada tarvittaessa arvio palvelutarpeesta sekä nimetty omatyöntekijä.
14 Sosiaalihuoltolailla autetaan etenkin erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä, joilla on vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja terveydellisistä syistä. Esimerkiksi terveydenhuollon ammattihenkilöt, poliisit sekä työ- ja elinkeinohallinnon viranomaiset ovat velvoitettuja ohjaamaan sosiaalihuoltoa tarvitseva henkilö oikean viranomaisen puoleen. Elämänkaarimallin mukaisesti palveluja on pyrittävä järjestämään muiden peruspalvelujen yhteydessä ja terveydenhuoltolain mukaista hoitotakuuta on sovellettava myös muissa kuin terveydenhuollon yksiköissä. Lakiin sisältyy myös nuorisopalvelutakuu. Nuori saa moniammatillista tukea yhden palvelupisteen kautta niin kauan, kun hänellä on tarvetta sosiaalipalveluihin. Takuuseen kuuluu omatyöntekijä, palvelutarpeen arviointi ja kohdennettu sosiaalinen kuntoutus. Lailla pyritään varmistamaan palvelujen laatu. Kunnan sosiaalihuollon toimintayksiköiden pitää laatia omavalvontasuunnitelma, joka on julkisesti nähtävillä. Lastensuojelun asiakkuus alkaa vasta, jos lastensuojelun tarve todetaan tai perheelle annetaan lastensuojelun palveluja tai tukitoimia. Palveluja ja tukitoimia, joita voi saada ainoastaan lastensuojelun kautta, ovat lastensuojelulain mukainen taloudellinen tuki, tehostettu perhetyö, perhekuntoutus sekä lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle. Lisäksi lapselle ja hänen perheelleen on järjestettävä viipymättä lapsen terveyden ja kehityksen kannalta välttämättömät terveydenhuollon palvelut, jos lastensuojelun tarve johtuu riittämättömistä terveydenhuollon palveluista. Kiireellisen sijoituksen ehtoja tiukennetaan. Lapsi voidaan sijoittaa kiireellisesti vain, jos huostaanoton edellytykset täyttyvät ja lapsi on välittömässä vaarassa. Ensisijaisesti käytetään avohuollon tukitoimia, kuten kotiin annettavaa tehostettua perhetyötä sekä avohuollon sijoituksia. Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukevaa toimintaa ja työtoimintaa koskevat pykälät pysyvät edelleen voimassa vanhassa sosiaalihuoltolaissa. Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen on ollut pitkän tähtäimen vammaispoliittinen tavoite. Askeleena kohti lakien yhteensovittamista vammaispalvelulaki uudistui syksyllä 2009. Tuolloin vammaispalvelulaki säädettiin ensisijaiseksi suhteessa kehitysvammalakiin. Syksyn 2009 vammaispalvelulaki lisäsi myös merkittävästi muun muassa vammaisen henkilön oikeutta saada henkilökohtaista apua. Vammaislainsäädäntöä uudistetaan osana sosiaalihuollon kokonaisuudistusta. Kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistävä lakiluonnos oli lausunnolla kesällä 2017. Tavoitteena on, että uusi laki tulee voimaan vuoden 2021 alusta.
15 Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä luovutetaan valtakunnallisten luovutusperusteiden mukaisesti Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelun osalta lainsäädännössä ei ole tapahtunut muutoksia, mutta sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän yhteistyön pohjalta on laadittu valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen luovitusperusteet. Kyseessä on laaja opas, jonka tavoitteena on tukea arjen apuvälinetyötä. Oppaassa kuvataan apuvälineluokittain yksittäisten apuvälineiden arvioinnin ja luovutuksen periaatteet (STM 9/2018). Apuvälinepalvelu on olennainen palvelu toimintakyvyn edistämisen ja tukemisen keinoista. Apuvälinepalvelun tavoite on mahdollistaa ihmisen päivittäiset toiminnot erilaisista toimintakyvyn muutoksista ja rajoituksista huolimatta. Apuvälinepalvelun lähtökohtana on apuvälineen tarvitsijan ja apuvälinealan asiantuntijan yhdessä toteama tarve, joka liittyy usein asiakkaan muuhun hoitoon ja kuntoutukseen. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet on tarkoitettu oppaaksi apuvälinetyötä tai -päätöksiä tekeville sekä ohjeiksi apuvälineitä käyttäville. Tarkoituksena on lisätä asiakkaiden yhdenvertaisuutta apuvälineiden myöntämisessä unohtamatta yksilöllistä tarveharkintaa. Ohjeen mukaisen toiminnan implementoinnista vastaa jokainen toimija omassa organisaatiossaan. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on järjestänyt apuvälinetoimintansa seudullisen apuvälinepalvelun kautta. Tähän asti käytössä olleet luovutusperusteet ovat pohjautuneet KYS:n erityisvastuualueen yhteisesti laatimiin luovutusperusteisiin (31.5.2016). Vuoden 2019 alusta lähtien toimintaohjeeksi otetaan käyttöön valtakunnalliset luovutusperusteet. Hyvin yksityiskohtaisen toimintaohjeen noudattamisesta aiheuttamia kustannusvaikutuksia on erittäin vaikea arvioida, sillä nykyinen toiminta vastaa suurelta osin valtakunnallisia perusteita. Perhehoitolaki Uusi perhehoitolaki tuli voimaan 1.4.2015. Lain tavoitteena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen hoito. Erityisenä tavoitteena on parantaa vanhusten ja vammaisten perhehoidon asemaa. Muutosten myötä perhehoidon antaminen on mahdollista perhehoitajan kodin lisäksi myös hoidettavan kotona. Perhehoidon järjestämisen tulee perustua hoidettavan tarpeisiin ja se tulee järjestää hoidettavan edun mukaisessa paikassa. Sopimuksen perhehoidosta tekee kunta. Uusi laki mahdollistaa kaksi toisistaan poikkeavaa tapaa toteuttaa perhehoito: toimeksiantosopimus kunnan tai kuntayhtymän ja perhehoitajan välillä sekä kunnan ja yksityisen palveluntuottajan välillä tehtävä sopimus perhehoidon järjestämisestä.
16 Sijoittajakunta valvoo tekemiensä sijoitusten toteutumista perhehoitolain mukaisesti. Laki sosiaalialan ammattihenkilöistä Laki sosiaalialan ammattihenkilöistä tuli voimaan 1.3.2016. Lain tarkoituksena on edistää asiakasturvallisuutta sekä asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja kohteluun. Tähän pyritään varmistamalla ja valvomalla, että sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on ammattitoiminnan edellyttämä koulutus, riittävä ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät valmiudet sekä mahdollisuus kehittää ja ylläpitää ammattitaitoaan. Uuden ammattihenkilölain myötä sosiaalityöntekijästä, sosionomista ja geronomista tulee laillistettuja sosiaalihuollon ammatteja, ja heidät merkitään hakemuksesta sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin laillistettuna ammattihenkilönä. Sosiaalihuollon ammattihenkilöt tulevat ohjauksen ja valvonnan piiriin samaan tapaan kuin terveydenhuollossa. Laissa on määritelty virheellisen toiminnan seuraamukset. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaki Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaki tuli voimaan 1.5.2015. Lain tarkoituksena on yhtenäistää sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen tietosisältöjä, laatimista, säilyttämistä ja muuta käsittelyä sosiaalihuollon palvelujen tuottamiseksi sekä edistää sosiaalihuollon asiakastietojen sähköistä käsittelyä. Uuden lain mukaan sosiaalihuollon asiakastyötä tekevien on kirjattava ja tallennettava asiakastiedot asiakasasiakirjoihin yhteneväisesti. Laki koskee sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Laissa säädetään niistä perustiedoista ja eri palvelutehtävissä kertyvistä asiakirjakohtaisista tiedoista, joita sosiaalihuollon asiakasasiakirjoihin on kirjattava ja talletettava sosiaalihuollossa sekä monialaisessa eri viranomaisten ja sosiaalipalvelujen palvelunantajien välisessä yhteistyössä. Sosiaalihuollon henkilöstöllä on velvollisuus kirjata asiakirjoihin ne tarpeelliset ja riittävät tiedot, joilla turvataan asiakkaan tuki, sosiaalihuollon järjestäminen, suunnittelu, toteutus ja seuranta. Asiakkaasta ei saa kirjata muita kuin palvelutehtävän ja siihen liittyvien lakisääteisten tehtävien kannalta tarpeellisia tietoja. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjat talletetaan lain mukaan tulevaisuudessa sosiaalihuollon ilmoitusrekisteriin tai sosiaalihuollon asiakasrekisteriin. Ammatillisella henkilöstöllä on oikeus päästä sähköisesti tallennettuihin asiakastietoihin käyttöoikeuksiensa perusteella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa tarkemmat määräykset sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen rakenteista ja asiakasasiakirjoihin merkittävistä tiedoista. Laissa säädetään lisäksi sosiaalipalvelujen järjestäjän ja palveluntuottajan vastuista ja velvoitteista asiakastietojen käsittelyssä ostopalvelutilanteissa. Sosiaalipalvelujen järjestäjä asiakasasiakirjojen rekisterinpitäjänä sekä
17 palveluntuottaja niitä laativana ja muutoin käsittelevänä velvoitettaisiin määrittelemään kirjallisessa toimeksiantosopimuksessa, miten palveluntuottaja huolehtii asiakastietojen asianmukaisesta käsittelystä, rekisterinpitoon liittyvistä tehtävistä ja vastuista sekä salassapitovelvoitteiden noudattamisesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöhankkeet Keskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyviä lainsäädäntöhankkeita sekä maakuntauudistuksen hankkeita mm: Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvä lainsäädäntö (yhteensä 41 lakia) Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Laki sosiaalihuoltolain muuttamisesta HE lastenasuojelulain muuttamisesta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädännön uudistaminen Kuntien sote-oikeustoimien rajoituslain ja paras-puitelain yhteistoimintavelvoiteiden jatkolain voimassaolon jatkaminen Valinnanvapauteen liittyvä lainsäädäntö Sote uudistukseen liittyvän valinnanvapauslainsäädännön käsittely on vuonna 2018 edelleen viivästynyt. Lakiesitys palasi Perustuslakivaliokunnasta takaisin sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn kesäkuussa 2018. Lakiesityksen on tarkoitus tulla lainvoimaiseksi vuoden 2018 lopulla. Vuonna 2019 sen merkittävin vaikutus Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä olisi se, että nykyinen palvelusetelikokeilu (myös valinnanvapauskokeilu) integroitaisiin osaksi maakunnallista sotekeskus pilottia. Pohjois-Savon maakunnan sotekeskus pilotille on alustavasti myönnetty 8 MEUR valtionavustus keväällä 2018. Pilotin käynnistymisen edellytys on valinnanvapauslainsäädännön lainvoimaisuus ja sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen vuoden 2019 alusta lähtien. Vastuu sotepalveluiden järjestämisestä siirtyy maakunnille vasta vuoden 2021 alusta, eli pilotissa järjestämisvastuu on nykyisillä kunnilla ja kuntayhtymillä. EU:n tietosuoja-asetus - GDPR EU:n yleinen tietosuoja-asetus on hyväksytty 14.4.2016 ja sille on annettu kahden vuoden siirtymäaika 25.5.2018 asti. Asetus sisältää säännökset mm. henkilötietojen käsittelyä koskevista periaatteista, käsittelyn lainmukaisuudesta, rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän velvoitteista ja vastuista (myös sopimukset), rekisteröidyn suostumuksen edellytyksistä ja arkaluonteisten tietojen käsittelystä.
18 Asetuksen sisältö antaa kuntalaisille enemmän oikeuksia, rekisterinpitäjälle uusia velvoitteita, laajemmat viranomaisvaltuudet, EU:lle vahva, yhtenäinen kattava tietosuojakehys ja digitaalisten markkinoiden kehittyminen. Rekisterinpitäjällä on osoitusvelvollisuus. 3. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus sekä maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistuksessa perustetaan uudet maakunnat, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus sekä siirretään maakunnille uusia tehtäviä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021 alkaen. Itsehallinnolliset maakunnat muodostetaan nykyisen maakuntajaon pohjalta. Jatkossa 18 maakuntaa järjestävät kaikki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakunnille siirtyy myös muita tehtäviä ELY-keskuksista, TE-toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntien liitoista ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Mitä uudistuksella tavoitellaan? Uudistuksen tavoitteena on tarjota ihmisille nykyistä yhdenvertaisempia palveluja, vähentää hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Peruspalveluja vahvistetaan ja digitaalisia palveluja hyödynnetään paremmin. Valtio vastaa ensisijaisesti tulevien maakuntien rahoituksesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavainen rahoitus yksinkertaistetaan ja ihmisten valinnanvapautta palveluissa lisätään. Uudistuksen tavoitteena on kuroa umpeen iso osa julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hallituksen 10 miljardin euron säästötavoitteesta noin 3 miljardia euroa on tarkoitus saada sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksista vuoteen 2029 mennessä. Kolmen miljardin euron säästötavoitteen saavuttaminen edellyttää, että menot saavat jatkossa kasvaa vain 0,9 prosenttia vuodessa, kun nyt ne kasvavat 2,4 prosenttia vuosittain. Pohjois-Savon maakunnan osalta ennakkolaskelma maakunnan rahoituksesta on siirtymäkaudella aleneva, arvio n. 35 milj.. Laskelmat tarkentuvat edelleen. Tämä merkitsee n. 6-7 milj. :n alenemaa vuosittain vuoteen 2025 saakka, jolloin siirrytään kokonaan laskennalliseen rahoitusmalliin. Maakunnan talouden tasapainottaminen merkitsee voimakasta rakenteiden uudistamista, uusia palvelujen tuottamisen malleja sekä tuottavuuden merkittävää kasvua.
19 Uusille maakunnille siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi 1.1.2021 lähtien seuraavat tehtävät: sosiaali- ja terveydenhuolto pelastustoimi ympäristöterveydenhuolto maatalous ja maaseudun kehittäminen alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotouttamisen edistäminen alueiden käytön suunnittelu ja ohjaus, maakuntakaavoitus sekä rakennustoiminnan edistäminen kala- ja vesitalous, vesihuollon suunnittelu sekä vesi- ja merenhoito liikennejärjestelmäsuunnittelu ja alueellinen tienpito maakunnallisen identiteetin sekä kulttuurin, osaamisen ja liikunnan edistäminen yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan kuuluva alueellinen varautuminen. lain perusteella annettavat muut alueelliset tehtävät. Uudistuksen päälait Tällä hetkellä on käynnissä laaja-alainen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyö. Uudistukseen liittyvät päälait ovat seuraavat: Sote-järjestämislaki Voimaanpanolaki Maakuntalaki Rahoitusta koskevat lait o maakuntien rahoituslaki o kunnan peruspalvelujen valtionosuuslaki Verotusta koskevat lait Henkilöstöä koskevat lait Vaalilainsäädäntö Yleishallintolait Ahvenanmaa Maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait käsitellään eduskunnassa yhtäaikaisesti loppuvuoden 2018 aikana. Maakunnan valmistelutilanne: Pohjois-Savon maakunnan valmistelu on edennyt jo toimeenpanovaiheeseen merkittäviltä osin, vaikka esivalmisteluvaihe jatkui kevääseen 2018. Väliaikaishallinnon nimetty toimielin toimii epävirallisena ohjaustoimielimenä ja poliittinen ohjaus on maakuntahallituksella ja valtuustolla. keskeiset valmistelutehtävät liittyvät järjestäjän tehtäviin, konsernirakenteeseen ja palveluverkon sekä palvelumallin valmisteluun. Palvelustrategia osana maakuntastrategiaa on keskeinen ohjausväline. Maakunta osallistuu valinnanvapauspilotteihin, henkilökohtaisen budjetin (HB) pilotointiin sekä kärkihankkeiseen, joiden avulla mallinnetaan palvelutuotanto koko maakunnan osalta. Kuntayhtymän toiminta päättyy tämän hetkisen tiedon mukaan 31.12.2020.
20 Sote- ja maakuntauudistus sekä hallituksen kärkihankkeet Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvää palvelujen muutos- ja kehittämistyötä tehdään myös viidessä hallituksen kärkihankkeessa. Kärkihankkeilla halutaan parantaa iäkkäille, omais- ja perhehoitajille, lapsille ja perheille sekä osatyökykyisille tarkoitettuja palveluja yhdistää palvelut asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi ja edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä vähentää eriarvoisuutta. 4. Järjestämissuunnitelman perustelut Väestö ja väestörakenteen muutos Pohjois-Savon kuntien väestönmuutoksen ennakkotiedot tammi-elokuu 2018 Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto Kuntien välinen nettomuutto Maahanmuutto Maastamuutto Nettomaahanmuutto Kokonaismuutos tammielokuu 2016 Vertailutietona kok. muutos tammielok. 2015 Ennakkoväkiluku 31.8.2016 Iisalmi 111 150-39 570 568 2 18 10 8-29 -31 21610 Kiuruvesi 43 75-32 129 156-27 6 7-1 -60-71 8223 Sonkajärvi 15 42-27 89 104-15 2 2 0-42 -59 4033 Vieremä 23 23 0 98 82 16 6 3 3 19-6 3704 Lähde: Tilastokeskus SOTE:n toiminta-alueen väestöennuste (2015) laskee selkeästi ja ennusteiden mukainen arvio vuoteen 2030 mennessä on 5,9 % eli vähennys on n. 2.300 henkeä. - Kiuruvedellä -16,8 % (n. 1.500 henkeä) - Sonkajärvellä -14,6 % (n. 650 henkeä) - Iisalmen väestökehitys on hieman aleneva, -2,5 % - Vieremällä -7,9 % - Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa ennusteen mukaan 57 % vuoteen 2030 mennessä. Kasvu on voimakasta seuraavan 15 vuoden aikana. Aleneva väestökehitys näkyy myös tilastollisesti siten, että asukaskohtaiset kustannukset kasvavat, koska palvelutarve ei samassa suhteessa vähene, vaan useissa palveluissa kasvaa erityisesti ikääntyvän väestön osalta. Huoltosuhde Väestöllinen huoltosuhde = alle 15 -vuotiaita ja 65 vuotta täyttäneitä 100 työikäistä kohden
21 Väestöllinen huoltosuhde heikkenee voimakkaasti alueen kaikissa kunnissa ollen Iisalmessa ja Vieremällä lähimpänä Pohjois-Savon ennustetta. Taloudellinen huoltosuhde ilmoittaa kunta monta työvoiman ulkopuolella olevaa (0-14 -vuotiaat, opiskelijat, koululaiset, varusmiehet, eläkeläiset ja muut työvoimaan kuulumattomat) ja työtöntä on yhtä työllistä kohti. Taloudellinen huoltosuhde v. 2016 vuoden lopussa Iisalmessa 64,3, Kiuruvedellä 74,8 ja Sonkajärvellä 76,1 sekä Vieremällä 67,5. Pohjois-Savon kuntien keskimääräinen huoltosuhde oli 61,8 ja koko maan 59,1. Alueen työikäisillä on enemmän huollettavia ja samalla suurempi palvelujen rahoitusvastuu kuin maassa keskimäärin. Huoltosuhde muuttuu erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella nopeasti negatiiviseksi väestön ikääntymisen ja työikäisten osuuden vähenemisen seurauksena. Työpanosten supistuminen alueella aiheuttaa kovia vaatimuksia tuottavuudelle, julkiselle palvelutuotannolle ja palveluiden aluekoolle. Tilanne on muutoinkin otettava huomioon palveluja suunnattaessa ja kehittäessä Työttömyysaste Työlliset, % väestöstä
22 Työttömyysaste oli 2017 Iisalmessa 12,8 %, Kiuruvedellä 13 %, Sonkajärvellä 14,9 % ja Vieremällä 9,5 %. Alle 25 -vuotiaita työttömiä oli joulukuussa 2017 Iisalmessa 185, Kiuruvedellä 57, Sonkajärvellä 23 ja Vieremällä 11. Pitkäaikaistyöttömiä oli joulukuussa 2017 Iisalmessa 387, Kiuruvedellä 143, Sonkajärvellä 58 ja Vieremällä 68.
23 Hyvinvointi ja terveys sekä terveyserot Alkoholijuomien myynti asukasta kohti 100 % alkoholina oli v. 2017 Iisalmessa 9,4, Kiuruvedellä 7 Sonkajärvellä 4,3 ja Vieremällä 4,5 litraa. Valtakunnallinen keskiarvo on 7 litraa. Iisalmessa alkoholijuomien myynti ylittää tuntuvasti valtakunnallisen keskiarvon. THL:N kuntakohtaiset sairastavuusindeksit 2012-2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitokset mukaan sairastavuusindeksit Pohjois- Savossa ovat koko maata keskimääräistä suuremmat. Sairastavuusindeksissä koko maan keskiarvoa kuvaava lukema on sata, johon kuntia ja kaupunkeja verrataan. Arvon ollessa yli sata tilanne on heikompi kuin koko maassa keskimäärin. Tulee kuitenkin huomioida, että osaan indekseistä vaikuttaa kunnassa tai kaupungissa saatavilla olevat palvelut ja osassa on tilastoihin vaikuttavia taustatekijöitä. Esimerkiksi TULE -indeksiin vaikuttavat niin sanotun eläkeputken käyttö tai julkisen sektorin ammatilliset eläkeikärajat. Kelan sairastavuusindeksi 2017 2016 2015 2014 2013 2012 Iisalmi 119,6 117.8 117.8 117.4 115.7 117.0 Kiuruvesi 132,5 130.1 131.2 132.5 130.2 128.2 Sonkajärvi 128,2 135.1 127.1 123.2 123.9 125.4 Vieremä 121,6 122.7 120.1 121.3 122.1 116.2 THL, Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi 2005-2016 Mielenterveysindeksi 2015 ikävakioitu
24 Indikaattori kuvaa kolmen ulottuvuuden mielenterveyden ongelmia suhteutettuna vastaavan ikäiseen väestöön. Iisalmi 142,6 Kiuruvesi 167,2 Sonkajärvi 133,2 Vieremä 136,8 Sepelvaltimotauti-indeksi v. 2015 ikävakioitu Indikaattori ilmaisee sepelvaltimotautitapahtumien ensi- ja uusintadiagnooseilla (akuutit sydäninfarktit (I21-I22) angina pectoris (I20.0), sekä kuolemansyyt (I20-I25, I46, R96, R98) yleisyyden 35-79 -vuotiailla suhteutettuna vastaavan ikäiseen väestöön ja edelleen koko maan tasoon (koko maa=100 Iisalmi 111,6 Kiuruvesi 164,2 Sonkajärvi 103,7 Vieremä 123 Syöpätauti-indeksi 2015 ikävakioitu Indikaattori ilmaisee syövän esiintyvyyden 0-79-vuotiaiden suhteutettuna vastaavan ikäiseen väestöön ja edelleen koko maan tasoon (koko maa=100). Iisalmi 83,2 Kiuruvesi 93,6 Sonkajärvi 89,3 Vieremä 72,8 Aivoverisuonisairausindeksi 2015 ikävakioitu Indikaattori ilmaisee aivohalvaustapahtumien kuolemaan tai sairaalahoitoon johtaneiden ensikohtausten yleisyyden 35-79 -vuotiailla suhteutettuna vastaavan ikäiseen väestöön ja edelleen koko maan tasoon (koko maa=100) Iisalmi 99,6 Kiuruvesi 120,5 Sonkajärvi 104,9 Vieremä 81,2 TULE indeksi 2015 ikävakioitu Indikaattori ilmaisee tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä vuoden lopussa olleiden 16-64 -vuotiaiden osuuden suhteutettuna vastaavan ikäiseen väestöön ja edelleen koko maan tasoon (koko maa=100).
25 Iisalmi 139,5 Kiuruvesi 199,2 Sonkajärvi 159,3 Vieremä 191,4 Tapaturma indeksi 2015 ikävakioitu Indikaattori ilmaisee vuoden aikana päädiagnoosilla vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset sairaalahoidossa olleiden 0-79 - vuotiaiden potilaiden osuuden suhteutettuna vastaavan ikäiseen väestöön ja edelleen koko maan tasoon (koko maa=100). Iisalmi 105,8 Kiuruvesi 126,0 Sonkajärvi 107,1 Vieremä 118,8 Dementia indeksi 2015 ikävakioitu Indikaattori ilmaisee Alzheimer-tautiin myönnettyjen reseptilääkekorvausoikeuksien määrän suhteutettuna väestöön ja edelleen koko maan tasoon (koko maa=100. Iisalmi 181,3 Kiuruvesi 121,6 Sonkajärvi 154,5 Vieremä 150,6 Alueen kunnat ovat sairastavuudeltaan valtakunnallisen keskitasoa sairaampia. Alueen kunnissa on huomattavan korkea TULE- indeksi (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) ja vastaavasti huomattavan matala syöpätauti-indeksi. Mielenterveysindeksi on korkea. Kuntien kesken on suuria vaihteluja. Lasten ja nuorten hyvinvointi Lasten ja nuorten hyvinvointia on selvitetty ja kehittämistoimenpiteitä hyvinvoinnin parantamiseksi on esitetty kuntien ja SOTEn valtuustojen v. 2012 hyväksymässä HYVIS suunnitelmassa. HYVIS suunnitelma on päivitetty kuntayhtymän ja jäsenkuntien yhteistyönä vuonna 2017. Kuntakohtaisten kehittämiskohteiden ja -toimenpiteiden lisäksi HYVIS sisältää lastensuojelulain mukaisen lastensuojelusuunnitelman. Palvelujen laatu, vaikuttavuus ja saatavuus Palvelujen laatua, vaikuttavuutta, saatavuutta ja alueellisia eroja kuvataan mm. seuraavilla indikaattoreilla: - Potilas- ja sosiaaliasiamiesraportit
26 - Terveydenhuollon hoitoon pääsyn aikarajat - Toimeentulotuen käsittelyajat - Lastensuojelulain (26 ) ja sosiaalihuoltolain (36 ) mukaisen palvelutarpeen käsittelyn aloittaminen ja valmistuminen määräajassa Hoito- ja hoivapalvelujen saatavuus (hoivatakuu), odotus- ja jonotusajat Vuonna 2017 yhteydenottoja potilasasiamieheen oli yhteensä 406. Alla kuvio SOTE kuntayhtymän ajan yhteydenottomääristä.
27 Yhteydenotoista 51 % (208) olivat ensikontakteja ja 49 % (198) uusintakontakteja. Sosiaaliasiamiehen tehtäviä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä hoitaa Merikratos Oy. Vuoden 2016 sosiaaliasiamiehen kuntakohtaisten raporttien mukaan yhteydenottoja sosiaaliasiamieheen on runsaasti. Sosiaaliasiamies on tarpeellinen toimija kuntayhtymän ja jäsenkuntien organisaatioissa ja palvelurakenteessa. Sosiaaliasiamiehen yhteystiedot ovat hyvin esillä ja sosiaaliasiamiestä käytetään päätösperusteiden avaajana. Hoitoon pääsyn suhteen tilanne pysyi vuoden mittaan kohtalaisen vakaana ja terveydenhuoltolain hoitoon pääsyn enimmäisajat toteutuivat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kuitenkin toiminnanmuutosten ja valinnanvapauden myötä potilaiden hoitoon pääsy on kokonaisuudessaan hieman parantunut. Toimeentulotuen käsittelyajat ovat suositusten mukaiset. Vanhuspalveluiden ja vammaispalveluiden määräajat toteutuvat. Lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukaiset palvelutarpeen arvioinnit pääsääntöisesti aloitettu ja käsitelty määräajassa; poikkeamia on ollut Iisalmen ja Kiuruveden osalta.
28 Kuntien rahoituspohja Alueen elinvoima ja sote-kustannusten kehitys (2008 2016) Alueemme tulopohja eroaa selkeästi valtakunnalliseen tasoon verrattuna. Verotulojen osuus on merkittäväsi alempi. Myös kuntayhtymän alueen sisällä on kunnittain suuria eroja. Kiuruveden ja Sonkajärven tulopohja on valtionosuuspainotteinen ja poikkeaa näinollen sekä valtakunnallisesti että seudullisesti.
29 Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannusten kehitystrendi noudattaa pääosin koko maan ja maakunnan linjaa. Poikkeuksena on Iisalmi, jonka kehityksessä näkyy selkeä poikkeama ja kustannusten kasvun pysähtyminen / alenema v. 2010 ja sen jälkeen kasvu on ollut hieman maltillisempaa kuin muilla kunnilla. Myös kuntayhtymän kokonaiskehitys on ollut hieman maltillisempaa kuin koko maassa ja maakunnassa keskimäärin. Vuosi 2012 oli poikkeus, johtuen lomapalkkavarauksen kirjaamisesta ja voimakkaimmin se näkyi juuri sote-organisaatioissa. Ilman lomapalkkavarauksen lisäkirjausta kustannustason nousu olisi ollut maltillisempi. 1.1.2015 työmarkkinatuen kuntaosuus ja työllisyydenhoito ovat siirtyneet kunnille lakimuutoksen myötä. Aleneva väestökehitys näkyy tilastollisesti siten, että asukaskohtaiset kustannukset kasvavat, koska palvelutarve ei samassa suhteessa vähene, vaan useissa palveluissa kasvaa erityisesti ikääntyvän väestön osalta. SOTE:n toiminta-alueen väestökehityksen ennuste ikäluokittain osoittaa, että v. 2010 on taitekohta 1-6 -vuotiaiden ikäluokan osalta. Tuolloin lasten määrä alenee voimakkaammin kohti vuotta 2030. Samanaikaisesti yli 74-vuotiaiden osuus kasvaa voimakkaasti kasvaen jo vuodesta 2015 alkaen. Väestörakenteen ja väestömäärän muutos on alueen yleisen kehityksen kannalta merkittävä ja lisäksi kehitys vaikuttaa oleellisesti SOTE- palveluiden kysyntään. Työikäinen väestö vähenee ennusteiden mukaan vuoteen 2030 mennessä lähes neljänneksen eli 23 %. Verotulojen osuus pienenee ja vaikuttaa siten kuntien talouden perusteisiin ja maksukykyyn suhteessa palveluihin.
30 Vanhusten määrän kasvaessa suhteessa työikäiseen väestöön huoltosuhde kasvaa ja samalla palvelujen kysyntä kasvaa. Huoltosuhde heikkenee kuntayhtymän alueella muuta maata ja maakuntaa nopeammin ollen jo 2015-2020 välisenä aikana samassa tasossa, kuin koko maa kymmenen vuotta myöhemmin. Nykyisillä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteella ja etuuksilla kuntien eli rahoittajien palvelukykyä ei voida pitää yllä, koska rahoituspohja kapenee selkeästi. Palvelurakenteen muutoksia on toteutettava koko ajan reagoiden toimintaympäristön muutoksiin. Vain ennaltaehkäisevällä ja terveyttä edistävällä toiminnalla ja kuntalaisten omaa vastuuta korostamalla voidaan vaikuttaa palvelujen kysyntään ja kustannuksiin. Palvelutarpeen kasvu on voimakasta vanhusten hoidossa, muissa palveluissa palvelutarve on lähes vakiintunutta. Väestön ikääntyminen ei suoraan johda perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon tarpeen kasvuun Lääkärissäkäyntejä voidaan korvata esim. terveydenhoitajan vastaanotolla ja sähköisillä palveluilla. Kehitykseen vaikuttaa voimakkaasti mm. terveysteknologia ja digitalisaatio Jäsenkuntien maksuosuuden kehitys vuosien 2010 2017 tilinpäätöksissä sekä vuoden 2018 ja 2019 talousarviossa Jäsenkuntien maksuosuuden kehitys tilinpäätösten 2010-2017 sekä talousarvioiden 2018-2019 mukaan TP 2010 TP 2011 Muutos TP 2012 Muutos TP 2013 Muutos TP 2014* Muutos TP 2015* Muutos Muutos TP 2016* TP 2017* Muutos TA 2018* Muutos TAE 2019* Muutos % % % % % % % % % Iisalmi 62,3 64,4 3,4 % 67,6 5,0 % 69,2 2,4 % 69,6 0,6 % 70,8 1,7 % 71,2 0,6 % 72,2 1,4 % 72,9 1,0 % 74,8 2,6 % Kiuruvesi 29,1 29,8 2,4 % 30,9 3,7 % 32,3 4,5 % 33,0 2,2 % 33,0 0,0 % 33,6 1,8 % 33,8 0,6 % 32,8-3,0 % 33,3 1,6 % Sonkajärvi 15,4 15,6 1,3 % 16,2 3,8 % 16,7 3,1 % 16,3-2,4 % 17,0 4,3 % 17,2 1,2 % 16,8-2,3 % 17,1 1,8 % 17,1 0,2 % Vieremä 11,3 11,8 4,4 % 12,5 5,9 % 13,1 4,8 % 13,0-0,8 % 13,4 3,1 % 13,4 0,0 % 12,9-3,7 % 13,5 4,7 % 13,5 0,3 % Yhteensä 118,1 121,6 3,0 % 127,2 4,6 % 131,3 3,2 % 131,9 0,5 % 134,2 1,7 % 135,4 0,9 % 135,7 0,2 % 136,3 0,4 % 138,8 1,8 % * Työmarkkinatuen kuntaosuus, työllisuuden hoito, järjestöavustukset ja perustoimeentulotuki eliminoitu Jäsenkuntien maksuosuuden kehitys oman toiminnan osalta tilinpätösten 2010-2017 sekä talousarvioiden 2018-2019 mukaan TP 2010 TP 2011 Muutos TP 2012 Muutos TP 2013 Muutos TP 2014* Muutos TP 2015* Muutos Muutos TP 2016* TP 2017* Muutos TA 2018* Muutos TAE 2019* Muutos % % % % % % % % % Iisalmi 49,0 50,4 2,9 % 53,7 6,5 % 53,1-1,1 % 52,7-0,8 % 53,4 1,3 % 53,2-0,4 % 53,0-0,4 % 54,6 3,0 % 55,3 1,3 % Kiuruvesi 22,3 23,1 3,6 % 24,4 5,6 % 24,7 1,2 % 24,7 0,0 % 25,7 4,0 % 25,4-1,2 % 24,9-2,0 % 24,4-2,0 % 24,7 1,2 % Sonkajärvi 12,4 12,4 0,0 % 12,9 4,0 % 13,1 1,6 % 12,6-3,8 % 12,9 2,4 % 13,0 0,8 % 13,0 0,0 % 13,3 2,3 % 13,2-0,5 % Vieremä 8,9 9,1 2,2 % 9,8 7,7 % 10,0 2,0 % 9,9-1,0 % 10,2 3,0 % 10,2 0,0 % 10,0-2,0 % 10,2 2,0 % 10,3 0,6 % Yhteensä 92,6 95,0 2,6 % 100,8 6,1 % 100,9 0,1 % 99,9-1,0 % 102,2 2,3 % 101,8-0,4 % 100,9-0,9 % 102,5 1,6 % 103,5 1,0 % * Työmarkkinatuen kuntaosuus, työllisuuden hoito, järjestöavustukset ja perustoimeentulotuki on eliminoitu Jäsenkuntien maksuosuuden kehitys ostetun erikoissairaanhoidon osalta tilinpätösten 2010-2017 sekä talousarvioiden 2018-2019 mukaan TP 2010 TP 2011 Muutos TP 2012 Muutos TP 2013 Muutos TP 2014* Muutos TP 2015 Muutos Muutos Muutos Muutos TP 2016 TP 2017 TA 2018 TAE 2019* Muutos % % % % % % % % % Iisalmi 13 290 14 028 5,6 % 13 918-0,8 % 16 134 15,9 % 16 881 4,6 % 17 309 2,5 % 17 983 3,9 % 19 224 6,9 % 18 300-4,8 % 19 500 6,6 % Kiuruvesi 6 827 6 672-2,3 % 6 473-3,0 % 7 618 17,7 % 8 306 9,0 % 7 703-7,3 % 8 176 6,1 % 8 873 8,5 % 8 400-5,3 % 8 650 3,0 % Sonkajärvi 3 059 3 223 5,4 % 3 280 1,8 % 3 654 11,4 % 3 769 3,1 % 3 788 0,5 % 4 267 12,6 % 3 824-10,4 % 3 800-0,6 % 3 900 2,6 % Vieremä 2 404 2 667 10,9 % 2 765 3,7 % 3 065 10,8 % 3 121 1,8 % 3 113-0,3 % 3 201 2,8 % 2 954-7,7 % 3 240 9,7 % 3 280 1,2 % Yhteensä 25 580 26 590 3,9 % 26 436-0,6 % 30 471 15,3 % 32 077 5,3 % 31 913-0,5 % 33 627 5,4 % 34 874 3,7 % 33 740-3,3 % 35 330 4,7 %
31 Palvelutarpeen arviointi ja ennusteet Palvelujen kysyntä ja käyttö väestön ikääntymisen ja talouden taantuman seurauksena kasvaa. Kalliita ja vaikuttavia tutkimuksia ja hoitoja otetaan käyttöön oikea-aikaisesti hoitotakuun määrittelemässä ajassa, mikä hillitsee kustannuksia viiveellä. Palvelutarpeen kehitys ennakoidaan pysyvän melko stabiilina perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluissa. Sen sijaan vanhusten palveluissa palvelutarpeen kasvun ennustetaan nousevan voimakkaasti 2020 jälkeen. Peruspalvelujen hintaindeksin kehitys on vaihdellut viime vuosina 2,1 3,4 välillä. Ennusteiden mukaan peruspalvelujen hintaindeksi tasoittuu noin 1,3 2,3 %:in välille. Kuntatalouden kiristyessä kuntayhtymän kustannuskehitys oman toiminnan osalta ei voi ylittää jäsenkuntiensa kustannuskehityksen tasoa. Sairaanhoitopiirin kustannuskehitystä pyritään hillitsemään tuottavuusohjelmalla, mutta kustannusten kasvutekijänä on joka tapauksessa sairaanhoitopiirissä toteutetut investoinnit, jotka näkyvät merkittävänä kustannusten kasvuna vuodesta 2015 alkaen. Nuorten palvelut, työllisyys ja toimeentulo Toimeentulotuen kulutus on yhteydessä alueen muihin hyvinvoinnin tekijöihin, kuten vuokratasoon, sairastavuuteen sekä työttömyyteen ja yhteys on vielä suurempi pitkäaikaistyöttömyyteen. Suuri merkitys on myös ns. ensisijaisten etuuksien riittämättömyydellä kattamaan henkilöiden ja perheiden elämistä. Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, eli hakijan edellytetään hakeneen ensin muita sosiaaliturvaetuuksia, joihin hänellä on oikeus (mm. työttömyysturva, asumistuki). Perustoimeentulotuen myöntää Kela. Sosiaalityössä pyritään ohjaamaan työllistymistä tai koulutusta edistäviin
32 toimenpiteisiin toimeentulotuen saajat, jotka ovat työttömiä tai tulottomia. Aktivointi edellyttää tiivistä yhteistyötä työkohteita järjestävien tahojen kanssa. Lastensuojelu ja kodin ulkopuolelle sijoitetut Huostaanotetut ja sijaishuoltoon sijoitetut nuoret itsenäistyvät sijaishuollosta pääsääntöisesti tullessaan täysi-ikäiseksi. On kuitenkin mahdollista harkita sijoituksen jatkamista nuoren täytettyä 18 vuotta, mikäli arvioidaan nuoren tarvitsevan edelleen voimakkaasti aikuisen tukea itsenäistymiseen. Myös opiskelujen loppuunsaattaminen voi jatkaa sijoitusta. Pienemmissä kunnissa yksittäiset sijoitukset aiheuttavat tilastoon suuria vuosittaisia vaihteluita. Uuden sosiaalihuoltolain mukaisesti keskeisenä tavoitteena on varhaisen tuen ja perhesosiaalityön vahvistaminen. Osana mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2016 2020:n jalkauttamista lasten, nuorten ja perheiden palvelujen integrointityö käynnistettiin syksyn 2015 aikana. Työssä ovat mukana lasten ja nuorten psykiatria, perheneuvola ja sosiaalityö sekä koulut, päiväkodit, nuorisotyö, seurakunnat ja yhdistykset. Lasten, varhaisnuorten ja lapsiperheiden mielenterveys- ja päihdepalvelut tukevat monimuotoisesti peruspalveluja. Geneettisen riskin ja yli sukupolvien siirtyvien ongelmien tunnistaminen ja varhainen tuki vähentävät sairastumisriskiä. Tavoitteena on perheneuvolan ja lastenpsykiatrisen poliklinikan yhteistyön tiivistäminen ja hoitoprosessien selkiyttäminen.
33 Sairastavuus ja palvelujen käyttö Kuntayhtymän väestö on iäkästä ja myös ikävakioitu sairastuvuus on valtakunnallista keskiarvo suurempaa. Edelleen kuntayhtymän sisällä tarkastellen Sonkajärven ja Kiuruveden ikävakioitu sairastavuus on kuntayhtymän keskiarvoa korkeampaa. Perusterveydenhuollon avohuollon lääkärikäyntien tuotto toimialueellamme ylittää valtakunnan keskimääräisen tason. Avoterveydenhuollon palvelun tuotto on edelleen päivystysluontoista, mutta tilanne on hiljalleen parantunut. Huolimatta suuresta avoterveydenhuollon volyymistä alueemme erikoissairaanhoidonpalvelujen käyttö ylittää selvästi valtakunnan keskiarvon. Keskimääräistä runsaampi erikoissairaanhoidon palveluiden käyttö ja siitä huolimatta maltilliset erikoissairaanhoidon kustannukset selittyvät omalla erikoissairaanhoidolla: kun palvelua on hyvin saatavissa lähellä, sitä myös käytetään, mutta käytetyt palvelut ovat verraten edullisia suhteessa keskussekä yliopistosairaaloissa annettavaan erikoissairaanhoitoon ja yksikkökustannuksiltaan vertautuvat lähinnä perusterveydenhuoltoon. Avoterveydenhuollon tuotannon tehostaminen edellyttää, että perusterveydenhuollon ja oman erikoissairaanhoidon toimintaa tarkastellaan, johdetaan ja hyödynnetään kokonaisuutena. Terveyshyödyn maksimointi edellyttää käytössä olevien resurssien uudelleen järjestelyä. Terveyspalvelut tulee kyetä kohdentamaan aikaisempaa tehokkaammin riskipotilaisiin. Tavoite edellyttää potilasprofilointia ja aikaisempaa suunnitelmallisempaa palveluntuoton järkevöittämistä. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa tulee koordinoida nykyistä tehokkaammin julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin palvelut toimivaksi kokonaisuudeksi. Mielenterveys- ja päihdeongelmat tunnistetaan varhaisessa vaiheessa, hoito annetaan tarpeenmukaisesti ja jatkohoito toteutetaan yhteistyössä peruspalvelujen kanssa vertaistukea hyödyntäen. Peruspalvelujen rooli
34 korostuu ehkäisevässä ja mielenterveyttä ja päihteettömyyttä edistävässä työssä. Peruspalvelujen tueksi on luotava kriteeristö ja ohjeistus riskipotilaiden tunnistamiseksi ja hoitoon ohjaamiseksi. Ikääntyvien palvelut 75 vuotta täyttäneiden ja alle 75 vuotiaiden asiakassegmenttien asiakasmäärät kasvavat. Väestössä on pienituloisia ja runsaasti sairastavia. Tällä asialla on vaikutusta omaehtoisten palveluiden hankintaan ja asiakkaan omaan kustannusosuuteen. Taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä iäkkäiden palvelujen järjestelmä Ennakoidaan tarkoituksenmukaisella palvelukokonaisuudella tulevaisuuden kasvavia ja muuttuvia asiakassegmenttejä ja palvelutarpeita sekä tuotetaan peruspalvelut lähipalveluna Tavoitteena ovat 75 -vuotta täyttäneiden kotona asuvien osuuden vahvistaminen, kotihoitopainotteinen palvelurakenne ja yhdenvertaiset, riittävät, laadukkaat ja vaikuttavat palvelut
35 Ikääntyneiden hyvää kotona asumista arvioidaan ja kartoitetaan tuottamista vuosittain kuntien yhteistyönä ja senioriasumisen muotoja kehitetään Turvataan hoidon ja hoivan saatavuus ja lisätään valinnanvapautta sekä tehostetaan toimintaa toiminnanohjaus- ja prosessijärjestelmillä Palvelujen kohdentamista yhtenäistetään palvelutasomäärityksillä ja myöntämisperusteilla Asiakasvirtojen hallinnassa korostuu asiakasneuvonnan ja hoidon- ja palelutarpeen arvioinnin kehittäminen monituottajamallin mukaisesti ja toimintakykyyn perustuen Muistisairauksien oikea-aikainen tunnistaminen, diagnostiikka ja hoidon aloitus sekä seuranta Toimenpiteitä kohdennetaan varhaiseen puuttumiseen, esim. riskiryhmiin kohdistuvat palvelut Vahvistetaan psyykkisen, sosiaalisen ja riskiryhmien toimintakyvyn muutoksen tunnistamista. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdepalvelut Mielenterveys- ja päihdeongelmien varhainen tunnistaminen ja hoito tukevat itsenäistä kotona selviytymistä ja fyysistä terveyttä. Vahvistetaan osaamista erityisryhmän hoidossa ja hoivassa. Numeruksen (ent. Kuntamaiseman) suositukset palvelujen ja kustannusten tehostamiseksi Maisema-mallia on käytetty kuntayhtymän toiminnan käynnistymisestä saakka sekä toiminnan vertailupohjana muihin kuntiin tai vastaaviin organisaatioihin nähden, että aiheuttamisperiaatteen mukaisina kuntien maksuosuuksien pohjana. Osavuosikatsaukset tehdään Numeruksen suurtuotteiden mukaisesti, jolloin saadaan tieto sekä kustannuskehityksestä että palvelujen käytöstä suoritteiden mukaan. Vuosittain tilinpäätöksen jälkeen on käytettävissä Numerusraportti, joka sisältää palvelutoiminnan analyysin sekä kehittämisehdotukset kunkin suurtuotteen ja siihen sisältyvien palvelukokonaisuuksien osalta. Numerusraportin 2017 keskeiset kehittämisehdotukset: Hoito- ja hoivapalvelut Ilman ikääntyneiden terveyspalveluita on yli 75 vuotiaiden määrän nähden kustannustaso on keskitasoa, mutta kun mukaan lasketaan myös ne, on kustannustaso keskitasoa korkeampia. Kustannuksia vertailtaessa on hyvä huomata yli 85-vuotiaiden korkea osuus 65 vuotta täyttäneistä. Vanhempien ikäluokkien edustajia ja paljon palveluita tarvitsevia asiakkaita on paljon. Kotihoidon peittävyyden kasvuun tulee kiinnittää huomioita. Kotihoidon asiakaskohtainen kustannus vaihtelee kunnittain.
36 Kotona asuvien palveluiden asukasta kohden käytetty panostus on suunnilleen keskitasoa ja yhteenlaskettuna hieman noussut vuodesta 2016. Kotihoidon keskitason kustannukseen ja matalahkoon peittävyyteen nähden ammatillisen henkilöstön määrä vaikuttaisi olevan suurehko. Ympärivuorokautisen hoidon peittävyys on suunnilleen keskitasoa. Pitkäaikaisen laitoshoidon vähennyttyä tehostettu palveluasuminen ei ole vastaavasti kasvanut, joten muutos on ollut hallittu. Vastaanottopalvelut Vastaanottopalvelujen peittävyys on korkea ja palveluja käytetään edelleen paljon asukaslukuun suhteutettuna. Kustannukset vaihtelevat kunnittain palveluja käyttäneiden määrän suhteessa. Valinnanvapaus on vaikuttanut asiakaskohtaisen hinnan nousuun. Palvelujen ostojen kustannusosuus on suuri suhteessa henkilöstökustannuksiin. Erikoissairaanhoidon avohoidon kustannukset ovat laskeneet jonkin verran. Nykymallin mukainen toimintamalli kulurakenne pysyy kohtuullisena huomioiden alueen korkea sairastavuus. Ostetun erikoissairaanhoidon kustannusten ennakointi ja hallinta ovat haasteelliset. Aikuissosiaalityö ja aikuisten psykososiaaliset palvelut Kalleudestaan huolimatta päihde- ja mielenterveyspalvelut näyttäisivät olevan palvelun tarpeeseen nähden edullisemmat Ylä-Savon päihde- ja mielenterveyspalveluissa onnistunutta on palveluiden hyvin avohoitopainotteinen rakenne. Kustannukset ovat korkeat, mutta sairastavuuskin on korkea. Onko alueella resursseja panostaa myös mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn? Aikuissosiaalityön kustannukset ovat Ylä-Savossa työttömyyteen nähden odotettua matalammalla tasolla. Varsinaisen sosiaalityön panostus on Ylä-Savossa pieni, kun huomioidaan alueen korkea työttömyys. Perhepalvelut Ehkäiseviin palveluihin, terveysneuvontaan ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon panostukset ovat keskitasoa ja lastensuojelun ja psykiatrian yhteenlasketut kulut keskitasoa kalliimmat Vaikka alueella on panostettu ehkäiseväänkin toimintaan, raskaimpien palveluiden kustannukset ovat edelleen kalliit Miten alueella toimii lasten ja nuorten piirissä toimivien tahojen yhteistyö ja moniammatillinen työ? Vammaispalvelut
37 Ylä-Savon vammaispalveluissa kustannuskasvu on saatu taitettua ja palvelurakennetta erityisesti kehitysvammaisten palveluissa siirrettyä pois laitoshoidosta Vaikeavammaisten määrä väestöpohjaan nähden on vertailussa korkea, mutta kustannukset siihen nähden vertailukuntia matalammat. 6. Yhteistyö SOTE kuntayhtymän ja jäsenkuntien välillä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on yhteistyössä jäsenkuntien kanssa päivitetty vuosille 2017-2021. Kuntien kehittämiskohteet ja toimenpiteet nousevat kunkin kunnan strategiasta. Kuntayhtymän lasten, nuorten ja perheiden palvelut sekä niiden kehittäminen on kuvattu hyvinvointisuunnitelmaan sisältyvässä lastensuojelusuunnitelmassa. Vuonna 2017 on päivitetty toimintaohjelma neuvolatyölle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle vuosille 2017-2018. Tavoitteena on, että kuntayhtymän ja jäsenkuntien eri toimialojen palvelut täydentävät toisiaan ja muodostavat asiakkaan näkökulmasta eri ikävaiheet kattavan mielekkään kokonaisuuden. Toimintaohjelmalla varmistetaan, että kunnan eri osissa asuva väestö saa eri väestöryhmien tarpeet huomioiden yhtenäiset palvelut. Toimintaohjelman tulee muodostaa kaikki ikäryhmät ja palvelut kattava saumaton kokonaisuus. Kuntayhtymässä laaditaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelma vuosittain. Suunnitelman toteutumisesta raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Tartuntatautien torjumiseksi SOTE- kuntayhtymässä toimii nimetty seudullinen hygieniaryhmä, jossa toimii hygieniahoitaja ja tartuntataudeista vastaava lääkäri. Kuntayhtymässä on seudulliset ja päivitetyt ohjeistukset ja suunnitelmat infektioista ja hygieniatoiminnasta. Painopistealueina ovat sairaalainfektioiden torjunta ja seuranta sekä pandemia- tilanteiden ennaltaehkäisy ja niihin varautuminen. Pakolaisten kotouttaminen Jäsenkunnista Iisalmi ja Sonkajärvi ovat vastaanottaneet kiintiöpakolaisia vuodesta 2013 alkaen yhteistyössä Lapinlahden kunnan kanssa. Syyskuussa 2018 aktiivisen asiakkuuden piirissä Iisalmessa on 77 henkilöä, jotka ovat joko kiintiöpakolaisia tai oleskeluluvan saaneita turvanpaikanhakijoita. Muissa kunnissa on vain oleskeluluvansaaneita henkilöitä; Sonkajärvellä 8, Vieremällä 8 ja Lapinlahdella 1 henkilö.
38 Pakolaisten vastaanotto ja kotouttaminen on pitkä prosessi, ja se edellyttää kiinteää yhteistyötä kaikkien kunnan palvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. SPR:n ystävätoiminta on toiminut julkisten palvelujen vahvana täydentäjänä. Koska kotouttamistyö edellyttää erityisosaamista ja runsasta resursointia, on Iisalmen kaupungin ja Sonkajärven kunnan järjestämä pakolaistyön koordinointi ja ohjaus mahdollistanut kotouttamisprosessin sujumisen. Yhteistyö sairaanhoitopiirin ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa Sairaanhoitopiiri tuottaa erityistason erikoissairaanhoitopalvelut kunnille. SOTE- kuntayhtymä tekee yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa mm. erikoislääkärisopimuksilla, ns. kumppanuuslääkäritoiminnalla, jossa lääkäri on osan viikosta työssä KYS/ Iisalmen Sairaalassa. SOTE kuntayhtymä myy erikoissairaanhoidon palveluja Ylä-Savon muille kunnille ns. sopimuskunnille ja jonkin verran ulkokunnille ja vakuutusyhtiöille. Erikoissairaanhoidon, erityisesti kirurgisen hoidon osalta yhteistyön jatkuminen ja jopa kasvaminen on sairaalatoiminnan jatkumisen kannalta edellytys. Sairaanhoitopiirin tulee alueellaan huolehtia tietojärjestelmien alueellisesta kehittämisestä yhteensovittamisesta. Sairaanhoitopiirillä on myös keskeinen kehittämis- ja koordinointivastuu tietohallintolain toimeenpanon ja kansallisten palvelujen koordinoinnissa (esim. Kantapalvelut). Kuntayhtymällä on nelikantasopimus sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevista ICT-palveluista Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin, Istekki Oy:n ja Ylä-Savon ICT-palvelujen (YSIT OY) kanssa. Kuntayhtymä on osakkaana sekä Istekki Oy:ssä että YSIT Oy:ssä. Kuntayhtymä on osakkaana myös Kuntien Tiera Oy:ssä. Kuntayhtymä voi hankkia Tiera Oy:n palveluja ja sen kilpailuttamia palveluja ns. inhousehankintana niin halutessaan. Lisäksi kuntayhtymä voi hankkia Tiera Oy:ltä asiantuntijapalveluja mm. tietohallintolain ja -asetuksen vaatimien tietohallintomallin ja kokonaisarkkitehtuurin laadintaan sekä muuhun asiantuntijapalvelutarpeeseen. ISLAB Oy omistaa lähes kaikki Itä-Suomen alueella toimivat laboratoriot terveyskeskuksissa ja sairaaloissa sekä tuottaa laboratoriopalvelut alueelle. Alueen kunnilla ei ole vaikuttamismahdollisuutta ISLABIn toimintaan muuten kuin sairaanhoitopiirin kautta. IS-Hankinta Oy on toiminut 1.1.2011 alkaen. SOTE kuntayhtymä on osakeyhtiön jäsen. Osakeyhtiö vastaa seudullisesti keskitetyistä hankinnoista, materiaalitoimen tietojärjestelmistä ja logistisista ratkaisuista. Lisäksi osakeyhtiö suorittaa muita jäsenyhteisöjen kilpailuttamisen toimeksiantoja. Yhtiö muutti nimensä Sansia Oy:ksi syyskuussa 2018.
39 SOTE kuntayhtymä ostaa palveluja yksityisiltä palvelujentuottajilta mm. lääkäri- ja sosiaalipalveluja (kotihoitopalvelut, hoitokodit, asumispalvelut), terapiapalveluja sekä ateria- ja kuljetuspalveluja. Sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset, ammatti-oppilaitokset ja yliopistot järjestävät tutkintoon johtavia ja ammatillista täydennyskoulutusta. Tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa tämän hetken ja tulevaisuuden henkilöstöresurssien turvaamiseksi on välttämätöntä tehdä. ELY- keskus on yhteistyökumppani henkilöstön rekrytointi ja työllistämisasioissa sekä syrjäytymisen ehkäisyssä. Kela on yhteistyökumppani monella tasolla: sosiaali- ja terveydenhuollossa, vajaakuntoisten työssä selviytymisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Alueen sosiaalipäivystys järjestetään yhteistyössä muiden Ylä-Savon kuntien ja Pohjois-Savon Poliisilaitoksen kanssa. Päivystysasetukseen liittyen selvitetään maakunnallisen sosiaalipäivystyksen aloittaminen vuoden 2019 alusta. Kolmas sektori esim. Louhentupa, Perheentalo, Leppäkerttu, Touhula, Pysäkki tuottaa ydinpalveluja tukevia palveluja esim. vertaistukea kuntalaisille. 7. Tavoitetila vuonna 2019 (valmistelussa yhteistyössä kuntien kanssa tarkennetaan tavoitetila) Yhteisiä palvelurakenteen tavoitteita vuosille 2019-2021 1. Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä tuetaan jokaisessa asiakaskontaktissa ja kunnallisessa päätöksenteossa. Rakennetaan sellaisia fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä, jotka ohjaavat tekemään hyvinvointia edistäviä ja terveellisiä valintoja. 2. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden valinnanvapaus ohjaavat palvelutoimintaa. Asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia vahvistetaan yhteistyöllä mm. järjestöjen kanssa sekä palautejärjestelmiin liittyvillä toiminnan muodoilla (e-raati, palautekyselyt, kolmannen sektorin toimijat). 3. Väestöä kannustetaan itsestään ja läheisistään huolehtimiseen, omatoimisuuteen ja vastuunottoon sekä omasta että läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä. 4. Sähköisen asioinnin käyttöönottoa laajennetaan vaiheittain eri palvelumuotoihin ja vahvistamaan mm. itsehoitoa. Digitalisaatiota vahvistetaan sekä alueellisilla hankkeilla että valtakunnallisilla palveluväylillä.
40 5. Palvelujen saatavuus toteutuu hoidon ja palvelujen saatavuuden lainsäädännön mukaisesti. Laatutasona pidetään säädösten asettamaa tasoa. Lakiin perustuvia subjektiivinen oikeuden piiriin kuuluvat palveluja tuotetaan lainsäädännön mukaisesti. Vastuut ja työnjako eri toimijoiden välillä on selkeä. 6. Palveluja käytetään yli kuntarajojen taloudellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisesti (potilas/ asiakasvastaanotot, vuodeosastot, hoiva ja hoito, vammaispalvelut, hammashuolto). Palvelujen käytössä ja saatavuudessa on huomioitava asiakkaan valinnanvapaus. Myös rajat ylittävä hoito on mahdollista EU-alueella. 7. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatio toteutuu palvelutuotannossa. 8. Palvelut ovat oikea-aikaisia, oikein mitoitettuja ja vaikuttavia. Varhainen puuttuminen on ensisijaista. Hyvinvointia edistävät toimenpiteet (hyvinvointia edistävät vastaanotot/kotikäynnit) kohdennettuna johtamisen ja varhaisen puuttumisen välineeksi. 9. Palvelurakenne on avohoitopainotteinen, laitoshoitoa puretaan ja hoidon porrastus toteutuu. 10. Osastopalvelut ovat akuutti- ja kuntoutushoitoa. Lyhytaikaishoidon tulee tukea toimintakykyä ja kotona asumista 11. Vanhustenhuollon (hoito- ja hoivapalvelut) palvelurakenne tukee kotona asumista. Omaishoidon resursointia tuetaan ja kotiin annettavia tukipalveluja kehitetään hyödyntäen myös teknologiaa sekä monimuotoista palvelutuotantoa (palveluseteli, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat). 12. Palvelusetelin käytön mahdollisuus laajennetaan koskemaan laajalti kuntayhtymän palvelutuotantoa. Tavoitteena on tukea asiakkaiden valinnanvapautta, tasata ruuhkahuippuja ja turvata palvelujen saatavuus mm. hoito- ja hoivatakuun osalta. 13. Oman erikoissairaanhoidon palvelut linjataan yhteen sovittaen alueellinen työnjako sairaanhoitopiirin kanssa sekä ottaen huomioon valtakunnallisen sote-uudistuksen tavoite vahvistaa perustason palveluja ja lähipalveluja. Tavoitteena on turvata ja vahvistaa alueen peruserikoissairaanhoidon palveluja ja hillitä sairaanhoitopiirin palvelujen käyttöä. 14. TerveysKampus-hankkeen toiminnalliset uudistukset toteutetaan suunnitellusti hankkeen vaiheistuksen mukaan ottaen huomioon valtakunnallisen sote-uudistuksen vaatimukset.
41 Palvelujen laatu, vaikuttavuus, saatavuus ja kuntakohtaiset erot 1. Asiakaspalautejärjestelmää kehitetään sekä vastuualueilla että erityisesti piloteissa. Alueen väestön tyytyväisyys palveluihin on hyvä. Mittareina on asiakas- ja palaute, potilas- ja sosiaaliasiamiesraportit, kantelut sekä muistutukset. 2. Kuntayhtymässä kehitetään palvelukokonaisuuksia kokonaisarkkitehtuurin ja palvelumuotoilun näkökulmasta. 3. Palvelun saatavuus toteutuu hoidon ja palvelujen saatavuuden lainsäädännön ja hoito- ja palvelutakuun mukaisesti. Laatutasona pidetään säädösten asettamaa tasoa. 4. Käynti- ja asukaskohtaisissa vertailuluvuissa ollaan valtakunnan ja Maisema kuntien keskiarvon tasolla. esim. päivystyskäynnit, laboratorio- ja kuvantamistutkimukset sekä yksikkökustannukset. 5. Kuntakohtaiset erot palvelujen tarjonnassa ja käytössä, palvelurakenteissa, laatutasossa ja kustannuksissa kapenevat. Kustannusten hallinta 1. SOTE kuntayhtymän tuottavuutta, taloudellisuutta ja tehokkuutta parannetaan palveluprosessien tarkastelulla, uusia toimintatapoja käyttöönottamalla sekä palvelurakenteita uudistamalla. Tarkastelun tulee perustua palvelutarpeen arviointiin, valtakunnallisiin tavoiteindikaattoreihin sekä muihin vertailukriteereihin. Toiminnan tehostamisessa hyödynnetään sidosorganisaatioiden kanssa tehtävää yhteistyötä. 2. Palvelujen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten on noudatettava kuntien käytössä olevia voimavaroja. Sosiaali- ja terveystoimen suhteellinen osuus kuntien budjeteista ei kasva. 3. Jäsenkuntien maksuosuuksien kustannustason muutos sovitaan vuosittain käytävien raami- ja palvelusopimusneuvottelujen yhteydessä sekä kesken talousarviovuoden, mikäli poikkeama tehtäväalueella yli 3 %. 4. Palvelusopimukset tehdään niin, että ne muodostavat laadun ja kustannusten kannalta tasapainoisen ja realistisen kokonaisuuden. 5. Sosiaali- ja terveystoimen keskimääräiset kustannukset ovat valtakunnan keskitasoa.
42 6. SOTE alueen sisällä kuntakohtaisia tuoteryhmäkohtaisia kustannuksia yhdenmukaistetaan 8. Järjestämissuunnitelman toteuttamisvastuut ja seuranta Järjestämissuunnitelmassa sovittujen toimenpiteiden toteuttamisvastuu on SOTE kuntayhtymällä. Tavoitteita arvioidaan vuosittain suunnitelman päivittämisen yhteydessä. SOTE kuntayhtymä antaa palautetta järjestämissuunnitelmasta johdettujen sisällöllisten tavoitteiden toteutumisesta, taloudellisesta kehityksestä sekä palvelusopimusten toteutumisesta neljä kertaa vuodessa kuukausiraportissa. Kuukausiraportit käsitellään kuntayhtymän käsittelyn lisäksi jäsenkuntien kaupunkien- ja kunnanhallituksissa.
43 9. Palvelutilaukset tuoteryhmittäin Tilaustaulukoiden palvelusisältö: Aikuispsykososiaaliset Palvelun sisältö: Mielenterveystyön avohoidon palvelut: aikuispsykiatrinen poliklinikka (sisältää ikäihmisten työryhmän, depressiohoitajat ja päihdetyön), akuuttityöryhmä, kotikuntoutus, psykososiaalinen kuntoutus Palveluasuminen: asumispalveluiden ostot, valvottu avohoito Oma erikoissairaanhoito: psykiatrinen ja riippuvuusosasto sisältäen selviämisaseman ja korvaushoidon Päihdehuollon asumispalvelu: päiväkeskukset, asumisen tuki ja sosiaalinen kuntoutus Aikuissosiaalityö Palvelun sisältö: Sosiaalityö: aikuissosiaalityö Toimeentulotuki: ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki, etuuskäsittely Työllistämistoiminta: kuntouttava työtoiminta, Ylä-Savon työvoiman palvelukeskus Oma erikoissairaanhoito Palvelun sisältö: Erikoislääkärin vastaanotot, kotisairaala, sekä toimenpideyksikön palvelut Ostettu erikoissairaanhoito Palvelun sisältö: Erikoissairaanhoidon ostot Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä ja muilta kunnilta/kuntayhtymiltä. Sairaanhoitopiirin ostot pitävät sisällään sekä käyttöön perustuvan hoitopalveluiden oston, että asukaslukuun perustuvat kuntien jäsenmaksuosuudet. Hoito- ja hoivapalvelut Palvelun sisältö: Omaishoito Kotihoito: kotihoito, kotihoidon ostopalvelu, sotainvalidien kotihoito, hoitotarvikejakelu, kotihoidon tukipalvelut, palveluasuminen (Onnimannin asunto-osa), muistipoliklinikka ja muistivastaanotto. Maksuton hoitotarvikejakelu. Päivätoiminta Tehostettu palveluasuminen: Palvelukeskus Kirkonsalmi, Palvelukeskus Onnimanni, Palvelukeskus Aurinkokartano, Palvelukeskus Virranranta, Hoitokoti Veikkola, Hoitokoti Niva, Palvelukeskus Tuulikannel, Palvelukeskus Mosaiikki, Palvelukeskus Sotkanhelmi, asumispalveluiden ostopalvelut.
44 Pitkäaikaislaitospaikat: Palvelukeskus Kirkonsalmi. Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoitopaikat: Akuuttiosastot, Lyhytaikaishoito: Pieni Kangaslampi, Palvelukeskus Kirkonsalmi, Palvelukeskus Virranranta, Hoitokoti Niva, Palvelukeskus Sotkanhelmi, Palvelukeskus Tuulikannel Kuntoutus Kattaa kaikki lääkinnällisen kuntoutuksen toiminnot Palvelun sisältö: Avokuntoutus: Tuotettu puheterapia ja toimintaterapia Fysioterapia: Tuotettu avofysioterapia, osastofysioterapia, jalkaterapia sekä kotiin vietävät palvelut. Lääkinnällinen kuntoutus: Tuotettu seudullinen apuvälinepalvelu, muut ostetut terapiat ja ulkopuolelta ostettu laitoskuntoutus Perhepalvelut Palvelun sisältö: Ehkäisevä lastensuojelutyö: lapsiperheiden kotipalvelu, sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö Sosiaalityö: lastensuojelun sosiaalityö, perhesosiaalityö, sosiaalipäivystys, sijaishuoltotoiminta Avohuolto: lastensuojelun tukipalvelut, tehostettu perhetyö Kodin ulkopuolelle sijoitetut: perhehoito, perhekotikuntoutus, Lastenkoti Taskukello, lastensuojelun laitoshoidon ostot, sijaishuolto, jälkihuolto Perheneuvola: Lasten ja nuorten psykiatriset poliklinikat, perheneuvola, kunnittaiset koulutiimit (koulukuraattori, -psykologi ja -psyykkari sekä nuorten ehkäisevä päihdetyö) Perheoikeudelliset palvelut: lastenvalvoja Suun terveydenhuolto Palvelun sisältö: Hammashuolto Vammaispalvelut Palvelun sisältö: Vammaisten palvelut: omaishoidontuki ja vammaispalveluiden tukipalvelut Vaikeavammaisten palvelut: vaikeavammaisten palvelut (vpl:n mukaiset kuljetukset, henkilökohtainen apu), vammaisten työtoiminta Vaikeavammaisten asumispalvelut: asumispalvelut Sosiaalityö ja palveluohjaus: sosiaalityö ja palveluohjaus
45 Kehitysvammaiset avohoito: omaishoidontuki, muun toiminnan ostot (sisältää palvelukotien päivähoitolisät, kv-poli käynnit, NEPSY-valmennuksen, asumisen ohjauksen jne.) päivätoiminta (omat yksiköt Purje, Pirtti, Poiju ja Vieremän yksikkö), kehitysvammaisten työtoiminnan ja päivätoiminnan ostopalvelut Kehitysvammaisten palveluasuminen: kehitysvammaisten asumispalvelujen ostot sekä oma toiminta (Kotirinne, Pihlajakoti, Mäntylä, Huitulanharju, Kuunsirppi) ja perhehoito Kehitysvammaisten laitoshoito: laitoshoidon ostopalvelut Vastaanotto Palvelun sisältö: Avohoito: lääkäripalvelut, hoitajapalvelut, tartuntataudit ja hygienia, poikkeusolojen hankinnat, päivystys, ravitsemusterapia. Terveysneuvonta: äitiysneuvola, perhesuunnittelu, lastenneuvola, kohdennettu terveysneuvonta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Hallinto Palvelun sisältö: Luottamuselimet: yhtymävaltuusto, yhtymähallitus, yhtymähallituksen jaosto, ympäristölautakunta, tarkastuslautakunta, Hallinto- ja tukipalvelut: Hallinto- ja lakipalvelut, palkka- ja henkilöstöhallinto, sissipalvelut, luottamusmiestoiminta, työsuojelu, siivouspalvelut, hankinta- ja logistiikka, muut toimitilat, kiinteistöhuolto, sairaalatekninen huolto, tyhjät toimitilat, tukipalvelujen tilahallinnointi, rahoitus, talouspalvelut, laskutustiimi, tietohallinto, Pegasos-tiimi, asianhallinta, sairaskertomusarkisto, viestintä, tietosuoja, välinehuolto, lääkehuolto, röntgen, hoito- ja hoivapalvelujen hallinto, hyvinvointipalvelujen hallinto, terveyspalvelujen hallinto Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut Palvelun sisältö: Ympäristösuojelu, eläinlääkintä- ja terveysvalvontapalvelut
46 Palvelun järjestämistapa, palvelustrategia ja keskeiset tavoitteet Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Aikuissosiaalityö Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Sosiaalityö Lähipalvelu Oma toiminta Sosiaalityössä järjestetään sosiaalityön palveluita palvelutarpeen mukaisesti eri ikäisille asiakkaille. Sosiaalityö toimii aktiivisesti yhteistyössä Kelan ja muiden palvelujärjestelmien kanssa sosiaalityön palveluita tarvitsevien asiakkaiden tavoittamiseksi. Erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret ja työikäiset aikuiset. Toimeentulotuki Lähipalvelu Oma toiminta Toimeentulotuen seudullinen palveluohjaustiimi vastaa Kelan ja sosiaalityön välisestä verkkoasionnista ja ohjaa asiakkaita tarvittaessa sosiaalityön palveluihin. Tiimi vastaa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen käsittelystä. Työllistymistä edistävät palvelut Lähipalvelu Ostot yhdistyksiltä, säätiöltä ja kunnilta sekä oma toiminta Iisalmen monialainen yhteispalvelu TYP :n sosiaalityö on osa aikuissosiaalityötä. Tavoitteena on nopeuttaa asiakkaiden palveluprosessia asiakkaan sijoittumiseksi työllistämistoimenpiteisiin. Työtoiminta Seudullinen palvelu Ostot säätiöltä Kehitetään edelleen yhteistyössä TOIMI-säätiön kanssa työtoimintapalveluita erityisesti mielenterveyskuntoutujille sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta.
47 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Aikuispsykososiaaliset Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Avohoitopainotteinen mielenterveys- ja päihdetyö Lähipalvelut ja seudulliset palvelut Omaa toimintaa Integroidaan mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tehostetaan yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Kehitetään palveluja mielenterveys- ja päihdesuunnitelman pohjalta. Ehkäisevän päihdetyön organisoiminen lain hengen mukaiseksi yhdessä peruspalvelujen ja kuntien kanssa. Palveluasuminen Seudulliset palvelut/alueelliset palvelut Ostot yksityisiltä Uusien asiakkaiden sijoittamisessa palveluasumiseen painotetaan kuntouttavaa työotetta ja sijoitukset ovat määräaikaisia. Tavoitteena on siirtyminen omaan asuntoon. Palvelutarpeen arvio tehdään yhteistyössä mielenterveys- ja päihdepalvelujen ja aikuisssosiaalityön kesken. Oma erikoissairaanhoito Lähipalvelut ja seudulliset palvelut Omaa toimintaa /ostot Osasto- ja avohoito integroidaan ja osastohoito muutetaan moduulimuotoiseksi. Ostettu erikoissairaanhoito Keskitetty palvelu Osto sairaanhoitopiiriltä/ erikoissairaanhoidon ostot Psykiatrisen päivystyksen lopettaminen ja tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon siirtyminen Julkulan sairaalaan. Päihdehuollon polikliininen avohuolto Seudulliset palvelut Omaa toimintaa Osastohoidon yhteyteen kehitetään avohoidon ja osastohoidon integroituja palveluja. Päihdehuollon asumisen tuki (mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden päiväkeskustoiminta, asumisen tukeminen ja kuntoutus) Lähipalvelut Ostot yhdistyksiltä, säätiöiltä ja yksityisiltä Ensisijaista on kotona asumisen tukeminen yhteistyössä kotihoidon ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen kanssa. Syrjäytymisen ehkäiseminen. Päiväkeskukset toimivat kaikissa kuntayhtymän kunnissa tuottaen myös asumisen tukea ja työllistämistoimintaa. Päihdehuollon laitoskuntoutus Seudulliset/alueelliset palvelut Oma toiminta Riippuvuuksien hoitoon erikoistuneen yksikön toiminnan kehittäminen ja kouluttautuminen. Osastoyksikkö siirtyy muun yleissairaanhoidon välittömään läheisyyteen.
48 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Hallinto Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Hallinto- ja talouspalvelut Seudulliset palvelut Omaa toimintaa Tavoiteasetannan, mittaamisen ja raportoinnin kehittäminen. Sähköisten laskujen vastaanoton ja lähettämisen lisääminen. Palveluprosessien kehittäminen osana kokonaisarkkitehtuuriprojektia. Tietopalvelut Seudulliset palvelut Omaa toimintaa; ICT -palvelut ostetaan YSITiltä, Istekiltä ja sairaanhoitopiiriltä; käytetään tarvittaessa Tieran palveluita Tiedolla johtamisen kehittäminen.palveluprosessien kehittäminen osana kokonaisarkkitehtuuria. Henkilöstöpalvelut Seudulliset palvelut Omaa toimintaa Sisäisten sijaisten yksikön kehittäminen ja määräaikaisen henkilöstön vähentäminen talousarviomäärärahan puitteissa. Työhyvinvointi- ja -turvallisuusjohtamisen tukeminen. Osatyökykyisten uudelleen sijoittamisen tehostaminen. Henkilöstön osaamisen ja muutosvalmiuden tukeminen. Suunnitelmallinen esimiestyön tukeminen. Tukipalvelut: Eritelty alla. Ruokapalvelut Lähipalvelut Ostopalvelu jäsenkunnilta Ruokapalvelut ostetaan jäsenkunnilta kilpailukykyisin hinnoin. Tarvittavien asiantuntijapalveluiden saatavuuden varmistaminen ostopalveluina Iisalmen kaupungilta. Siivouspalvelut Lähipalvelu, toimii seudullisena yksikkönä Pääosin omaa toimintaa Palvelutuotannon prosessien tarkistelu mitoituksen, hinnoittelun ja yhteensovittamisen näkökulma huomioiden. Sairaalatekninen huolto Lähi- ja seudulliset palvelut (erityisosaamisen mukaan) Omaa toimintaa Resurssien kohdentaminen lakien ja asetusten esittämiin määräaikaishuoltoihin aiheuttamisperusteisesti. Tilapalvelut Seudulliset palvelut Omaa toimintaa Iisalmen sairaalassa; ostetaan jäsenkunnilta muuten Tilapalveluhallinnon ostopalvelut jatkuvat Iisalmen kaupungin tuottamana. Iisalmen sairaalan jatko linjautuu Terveyskampus-hankkeen myötä ja Koljonvirran sairaalakiinteistön osalta jatkokäyttö on avoinna. Hankintapalvelut Kuvantaminen Seudulliset ja maakunnalliset palvelut Seudullinen palvelu Omaa toimintaa ja ostopalvelua IS-Hankinta Oy:ltä Omaa toiminta Iisalmen sairaalassa ja Kiuruveden terveyskeskuksessa, ostopalvelu Hankintapalvelujen ja logistiikan prosessien yhteensovittaminen, kustannusten ja sopimuksien tarkastelu. Laadukkaiden kuvantamispalveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti Lääkehuolto Seudullinen palvelu Oma toiminta Laadukkaiden lääkehuoltopalveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti Välinehuolto Seudullinen palvelu Oma toiminta Laadukkaiden välinehuoltopalveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti
49 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Hoito ja hoiva Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Hoito- ja hoivapalvelut: Iäkkäiden kotihoitopainotteiden palvelukokonaisuus vastaa ikärakenteen ja muita palvelutarpeessa sekä toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tavoitteena on sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä iäkkäiden palvelujärjestelmä. Asiakaslähtöinen, yhdenvertainen ja vaikuttava palvelukokonaisuus toteutuu. ja Monituottajamallilla ja järjestämistavoilla edistetään asiakkaan valinnanvapautta. Hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut ovat osa asiakasneuvontaa. Ikääntyneiden integroitunut palvelukokonaisuus toteutuu. Teknologia ja digitalisaatio ovat osa palvelutuotantoa. Akuuttitilanteiden hoito toteutuu 24/7. Omaishoito Lähipalveluna Oma toiminta, ostopalvelu, palveluseteli, toimeksiantosopimus 6 % 75 vuotta täyttäneiden kotihoidosta toteutuu omaishoidon palvelukokonaisuutena. Omaishoidossa toteutuu oikea-aikainen tuki sekä riittävät ja jatkuvuutta tukevat palvelut tarkistetaan vähintään vuosittain. Omaishoitajan lakisääteiset vapaapäivät toteutuvat asiakaslähtöisesti ja monimuotoisesti. Kotihoito; tukipalvelut, palveluasuminen Lähipalveluna Oma toiminta, ostopalvelu, palveluseteli 91-92 % 75 vuotta täyttäneistä asuu kotona itsenäisesti tai kattavan palvelutarpeen arvioinnin perusteella myönnettyjen asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla. 13 % 75 vuotta täyttäneistä saa säännöllisen kotihoidon palveluita. Palvelujen järjestäminen perustuu varhaiseen ennakointiin ja monituottajamalliin. Etsivää ja ennaltaehkäisevää työtä toteutetaan vahvistetuille kohderyhmille yhteistyössä kolmannen sektorin ja kuntien kanssa. Muistihäiriöisten avohoitoa tuetaan muistikoordinaattorin avulla. Kotikuntoutus ja kuntouttava arviointijakso toimintamalleina käytössä. Palveluseteli on ensisijainen järjestämistapa. Etäkäynnit ovat korvaavina palveluina käytössä. Itsenäisen kotona asumisenmallit kunnittain tukevat kotona asumista. Puhelinneuvonta seudullisena palveluna Vastaanotto/kotikäynti lähipalveluna Oma toiminta Asiakas- ja palveluohjaus sisältää varhaisen neuvonnan, ohjauksen ja palveluista tiedottamisen. Hyvinvointia ja terveyttä tukevat palvelut on osa asiakasneuvontaa. Palvelutarve selvitetään monialaisesti ja palvelut perustuvat hyväksytyille myöntämisperusteille ja yksilöllisille palvelu-, hoito- ja kuntoutussuunnitelmille. Monituottajamalliin perustuva neuvonta. Harkinnanvaraiset liikkumista tukevat palvelut tukevat kotona asumista. Lähipalveluna, seudullisena palveluna Toimeksiantosopimus Vanhusten perhehoito on vaihtoehtoinen kotona asumisen muoto. Lyhytaikainen perhehoito on omaishoidon lakisääteisen vapaan yksi järjestämismuoto. Päivätoiminta Lähipalveluna Oma toiminta, ostopalvelu, palveluseteli Tehostettu palveluasuminen Seudullisena palveluna Oma toiminta, ostopalvelu, palveluseteli Kotihoitoa tukeva päivätoiminta on fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kuntoutusta yksilöllisen palvelu-, hoitoja kuntoutusuunnitelman mukaisesti. Järjestetään osa- ja kokopäiväryhminä. 9,3 % (tavoite 6 %) 75 vuotta täyttäneistä on tehostetussa palveluasumisessa. Kohderyhmänä on asiakkaat, jotka eivät selviydy kotona kotihoidon avulla 24/7. Arviointi ikääntyneiden palveluasumisen tarpeen ja toteutuksen kartoituksesta toteutuu kunnittain. Asiakkaan valinnanvapautta lisää palveluseteli viimeistään vuodesta 2019 alkaen. Palveluseteli on ensisijainen järjestämistapa ja otetaan käyttöön viimeistään 2019. Pitkäaikaislaitoshoito Seudullisena palveluna Oma toiminta 0,5 % ( tavoite 0-1 %) 75 vuotta täyttäneiden pitkäaikaislaitoshoito tuotetaan omana toimintana keskitetysti. Pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa laitoksessa vain, jos se on henkilön terveyden ja turavallisuude kannalta perusteltua taikka siihen on muu laissa erikseen säädetty peruste. Akuutti-, kuntoutus ja lyhytaikaishoito Seudullisena palveluna Oma toiminta, ostopalvelu, palveluseteli Seudulliset tarvetta vastaavat, laadukkat ja kustannustehokkaat akuuttiosastopalvelut, jotka sisältävät myös muistiyksikön, päiväsairaalan ja dialyysin. Sosiaalihuoltolain mukaiset paikat omaishoidon lakisääteisiin vapaisiin ja kriisipaikoiksi sekä jatkohoitopaikkaa odottaville.
50
51 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Kuntoutus Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Avokuntoutus ( toiminta- ja puheterapia) Puheterapia Seudulliset palvelut Oma toiminta / Ostopalvelu Toimintaterapia Seudulliset palvelut Oma toiminta / Ostopalvelu Kuntoutuksen oikea-aikaisuus asiakkaan hoitoprosessissa. Lasten puheen kehityksen tukemiseen painottuvat palvelut. Riittävien palveluiden turvaaminen hoitotakuun asettamissa rajoissa. Avopalveluna toteutettava toimintaterapia painottuen lasten ja nuorten kehityksen tukemiseen. Lasten erikoistoimintaterapia järjestetään ostopalveluiden avulla. Aikuisten ja ikäihmisten toimintaterapia toimintakyvyn tukemiseksi. Riittävien palveluiden turvaaminen hoitotakuun asettamissa rajoissa. Fysioterapia Seudulliset palvelut Oma toiminta Laadukkaat ja helposti saavutettavat fysioterapeuttien vastaanottopalvelut. Toimintaa ohjaa maakunnalliset kuntoutuksen toimintakäytännöt. Riittävien palveluiden turvaaminen hoitotakuun asettamissa rajoissa. Ryhmäkuntoutus järjestetään huomioiden paikalliset ryhmäliikuntapalvelut. Laitoskuntoutus Seudulliset palvelut Oma toiminta Apuvälinepalvelut Seudulliset palvelut Oma toiminta Fysio- ja toimintaterapia osana akuuttilaitoshoitoa. Toimintakyvyn tukeminen ja kotiutumisen mahdollisuuksien tukeminen. Tukee avohoitoa. Kuntoutuksen oikea-aikaisuus asiakkaan hoitoprosessissa. Apuvälinepalvelut on järjestetty resurssitehokkaasti ja käytetään valtakunnallisia apuvälineiden luovutusperusteita STM 9/2018. Lääkinnällinen kuntoutus Lähipalvelu/seudulliset palvelut/maakunnalliset palvelut Ostopalvelu Oppimisvalmiuksien tukeminen ja fyysisen toimintakyvyn palauttamiseen ja ylläpitämiseeen tähtäävä kuntoutus. Kuntoutuksen oikea-aikaisuus asiakkaan hoitoprosessissa.
52 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Oma erikoissairaanhoito Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Erikoislääkärin vastaanotot Sisältäen lääketieteen erikoisaloista sisätaudit suppeine erikoisaloineen, kirurgia suppeine erikoisaloineen, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, neurologia, fysiatria, silmätaudit ja ihotaudit Seudulliset palvelut Gastroenterologia (tähystysyksikkö) Seudulliset palvelut Oma toiminta Oma toiminta / yksityinen palveluntuottaja (kirurgia ja silmätaudit) Resurssitehokkuus ja asiakaslähtöisyys lähetteettömien ja jonottomien käytäntöjen sekä perusterveydenhuoltoon integroitumisen avulla. Resurssitehokkaat ja oikea-aikaiset tähystystutkimukset sekä erikoislääkärien konsultaatiot Naistentautien vastaanotto Seudulliset palvelut Oma toiminta Lastentautien vastaanotto Seudulliset palvelut Oma toiminta Leikkaustoiminta ja anestesia Pitää sisällään anestesiapalveluset sekä sellaisen leikkaustoiminnan, joka ei edellytä leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa. Seudulliset palvelut Ostopalvelu Kotisairaala Seudulliset palvelut Oma toiminta Resurssitehokkaat äitiys- ja ehkäisyneuvolatoimintaan integroidut erikoislääkärijohtoiset palvelut Resurssitehokkaat lastenneuvolaan sekä kouluterveydenhuoltoon integroidut erikoislääkärijohtoiset palvelut Resurssitehokkaat ja laadukkaat hoitoprosessit. Oikea-aikaiset sairaanhoidon palvelut kotiin ja kodinomaisiin olosuhteisiin vuodeosastohoidon tarpeen vähentämiseksi. Saattohoitopotilaan hoidon mahdollistaminen kotona. Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Ostettu erikoissairaanhoito Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Erikoissairaanhoidon palvelut sairaanhoitopiiriltä Maakunnalliset Ostot kuntayhtymiltä/ kunnilta SHP:n palvelut nivoutuvat potilaiden hoitopolkuihin tarkoituksenmukaisella tavalla ja hoidon porrastus selkeä
53 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Perhepalvelut Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Ennalta ehkäisevät palvelut Lähipalvelu/seudullinen Oma toiminta/palveluseteli Tavoitteena on vahvistaa perheiden arjessa selviytymistä perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun kautta. Perheiden tukemisessa tehdään tiivistä yhteistyötä kolmannen sektorin ja erilaisten hankkeiden kanssa. Sosiaalityö Lähipalvelu Oma toiminta Sosiaalityössä painotetaan varhaista perhesosiaalityötä ja järjestetään lastensuojelulain mukaiset palvelut. Pakolaissosiaalityö toimii kiinteässä yhteistyössä pakolaisia vastaanottavien kuntien kanssa pakolaisten kotouttamisessa. Avohuollon tukitoimenpiteet Lähipalvelu Oma toiminta/ostopalvelu Avohuollon tukitoimien palveluita monipuolistetaan omana työnä ja ostopalveluina. Varhaisen tuen ja lastensuojeluperheiden tukea lisätään mm. rekrytoimalla lisää tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Lastensuojelun avopalveluita järjestetään tarvittaessa tehostettuna perhetyönä ja perhearviointeina. Sijaishuolto (perhehoito ja laitoshoito) Seudullinen, maakunnallinen Oma toiminta, ostot yksityisiltä, perhehoitoa järjestetään toimeksiantosopimuksilla Lastenkoti Taskukello toimii seudullisena yksikkönä. Laitoshoitoa järjestetään lasten yksilöllisten tarpeiden mukaan. Perhehoidon resurssia ja hoitajien tukea vahvistetaan. Perhehoito on sijaishuoltona ensisijaista. Perheneuvolan lisäksi koulutiimit sekä lasten ja nuorten psykiatriset palvelut Seudullinen, osittain lähipalveluja Oma toiminta Koulutiimitoiminnan vahvistaminen. Lastenpsykiatrian, nuorisopsykiatrian ja perheneuvolan työn integroiminen toiminnalliseksi palvelukokonaisuudeksi. Jatkossa ratkaisuja linjataan PoSote-suunnitelmien mukaisiksi. Perheoikeudelliset palvelut Seudullinen Oma toiminta Perheoikeudellisissa palveluissa tehdään perhesosiaalityötä huolto- ja tapaamisoikeuksiin liittyvissä tilanteissa isyyslain mukaisesti. Sosiaalityöntekijät osallistuvat eroneuvonnan järjestämiseen. Isyyden tunnustamisia vastaanotetaan äitiysneuvolassa isyyslain mukaisesti.
54 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Suun terveydenhuolto Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Perushammashoito Lähipalvelut Omaa toimintaa /palveluseteli Hoidon saatavuuden turvaaminen. Palvelujen tuottaminen joustavilla työnjakomalleilla (hammaslääkärit ja suuhygienistit). Oikomishammashoito Seudulliset palvelut Oma toiminta Saatavuusperusteet valtakunnallisten suositusten mukaiset ja hoitoonpääsy toteutuu lain edellyttämällä tavalla Anestesiahammashoito Seudulliset palvelut Oma toiminta Resurssitehokkaasti järjestetty Päivystys Seudulliset- / maakunnalliset palvelut Oma toiminta / ostot sairaanhoitopiiriltä/ yksityiseltä palveluntuottajalta Palvelujen saattaminen päivystysasetuksen edellyttämälle tasolle. Hammastekniset palvelut Seudulliset palvelut Ostopalvelut Resurssitehokkaasti järjestetty
55 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Vammaispalvelut Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Vaikeavammaiset asiakkaat (omaishoidon tuki, vpl:n kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, asunnon laitteet ja muutostyöt, muut tukitoimet) Seudullinen palvelu Ostopalvelut, henkilökohtainen apu myös omana toimintana Palvelut järjestetään lakisääteisesti asiakkaan palvelutarpeen mukaan ensisijaisena kotiin annettavat palvelut. Asunnon muutostyöt toteutetaan yhteistyössä kunnan rakennusvalvonnan kanssa. Kuljetuspalvelujen järjestelyissä huomioidaan kuntien palveluliikenne. Vaikeavammaisen palveluasuminen Seudullinen palvelu Ostopalvelut Palveluasuminen järjestetään palvelutarpeen mukaisesti. Sosiaalityö ja palveluohjaus Seudullinen palvelu Oma toiminta Vahvistetaan asiakkaan ja verkostojen kanssa tehtävää yhteistyötä asiakkuuden alkuvaiheessa ja palvelutarveselvityksen aikana. Kehitysvammaiset avohoito (päivätoiminta, työtoiminta, omaishoidon tuki, perhehoito) Lähipalvelu, seudullinen palvelu Oma toiminta, ostot säätiöltä, yksityiset henkilöt Kehitysvammaiset saavat terveydenhuollon ja sosiaalihuollon peruspalvelut ja kuntoutuspalvelut kuntayhtymän omana toimintana. Tilapäishoito tuotetaan ensisijaisesti omana toimintana tai perhehoitona. Työtoiminnan kehittäminen yhteistyössä TOIMI-säätiön kanssa. Päivätoimintaa monipuolistetaan asiakkaan palvelutarve ja erityistarpeet huomioiden. Kehitysvammaisten palveluasuminen Seudullinen palvelu Ostopalvelut / oma toiminta Asumispalveluiden järjestäminen asiakkaan palvelutarpeen ja mitatun toimintakyvyn mukaan. Ensisijaista tuettu asuminen ja ohjattu asuminen. Palveluasuminen järjestetään vain ympärivuorokautista palvelua tarvitseville. Kotona asumista tuetaan myös teknisillä turvajärjestelmillä ja yöpartiotoiminnalla. Vammaisten lasten asumis- ja tilapäishoidon yksikko tuottaa palvelut alle 18-vuotiaille tilapäis- ja pitempiaikaisessa asumisessa. Kehitysvammaisten laitoshoito Maakunnallinen palvelu Ostot Vaalijalan kuntayhtymältä Vaalijalan laitoshoito suunnataan kuntoutusta tarvitseville asiakkaille.
56 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Vastaanotto Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Vastaanottopalvelut kokonaisuutena Lähipalvelu/ seudullinen palvelu Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Terveyshyötyä sekä omavastuuta ja omahoitoa lisäävät palvelut. Yhteydensaannin, hoidon tarpeen arvioinnin, palveluohjauksen ja ajanvarausjärjestelmän kehittäminen hyödyntäen sähköistä asiointia. Palvelujen peittävyyden pitäminen riittävällä tasolla. Terveyserojen kaventaminen. Asiakaslähtöiset palveluajat. Kilpailukyvyn edistäminen. Potilaan valinnanvapauden edistäminen. Päivystys Seudullinen palvelu Oma toiminta Iisalmessa toimii 24/7 perusterveydenhuollon päivystys, joka täyttää lainsäädännön sille asettamat vaatimukset. Toimiva ja yhdessä sovittu hoidon porrastus KYS:n laajan ympärivuorokautisen päivystyksen kanssa. Terveysneuvonta/ neuvolat ja koulu-ja opiskeluterveydenhuolto, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lähipalvelu Oma toiminta Kotikäyntitoiminnan ja monialaisen yhteistyön kehittäminen. Terveyden edistämisen ja jalkautuvan työn edistäminen - yhteistyö kunta- ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Terveysneuvonnan sähköisten palvelujen kehittäminen. Avovastaanotto Lähipalvelu Oma toiminta / Palveluseteli Asiakaslähtöiset ja helposti saavutettavat palvelut. Toimintamallia kehitetään pitkäjänteisesti digitalisaatio huomioiden. Kilpailukyvyn edistäminen. Valinnanvapauskokeiluun osallistuminen.
57 Järjestämissuunnitelma 2019-2021: Ympäristötoimi Suurtuotteen sisältö/kuvaus Palvelun järjestämistapa Palvelustrategia Keskeiset tavoitteet Terveysvalvonta Seudulliset palvelut Oma toiminta OIVA-laaduntarkkailujärjestelmän käyttö osana elintarvikevalvontaa. Valtakunnallisten ATK-ohjelmien hyödyntäminen myös muussa terveysvalvonnassa. Eläinlääkintähuolto Lähipalvelut/Seudulliset palvelut Oma toiminta Turvataan eläinlääkärin päivystyspalvelun saatavuus kahden päivystäjän järjestelmällä. Ympäristönsuojelu Seudulliset palvelut Oma toiminta Pintavesien ja pohjavesien hyvä laatu. Terveellinen, turvallinen ja viihtyisä ympäristö.
Muistio 152/02.02.00/2018 Hallintokeskus Pohjolankatu 21, Iisalmi 15.10.2018 Iisalmi 11.10.2018 Palvelusopimusneuvottelu Aika 11.10.2018 klo 9 11.26 Paikka Läsnä Keskusvarikon kokoushuone, Iisalmi Jarmo Ronkainen Eeva Suomalainen Elina Siirola, klo 9 10.25 Jouko Tenhunen Juho Pulkka Airi Pietikäinen Jouni Toppinen Iivo Polvi Riitta Korpihalla Kauko Korolainen, puheenjohtaja Seija Kärkkäinen Leila Pekkanen Eija Jestola Anssi Uutela Riitta Luukkonen Martti Veteli Virpi Kauppinen, sihteeri 1. Kokouksen avaus Kauko Korolainen avasi kokouksen. Puheenjohtajaksi valittiin Kauko Korolainen. 2. Talousarvion valmistelu Talousarviovalmistelussa on huomioitu kunnan antama raami. Palkan korotukset ovat merkittävä kuluerä ja vaikutus on 1,2 milj. e, lisäksi palkankorotuksilla on kerrannaisvaikutus palveluiden ostoissa hinnan korotuksina. Epäpätevyysalennukset vaikuttavat jonkin verran erityisesti vuonna 2018. Isoja toiminnanmuutoksia ei ole lukuunottamatta psykiatrian päivystystä ja tahdonvastaista hoitoa. Erikoissairaanhoidon kustannuksissa Iisalmella on suurin nousu. SHP:n talousarvion valmistelu vuodelle 2019 on vielä kesken ja uuden tuottavuusohjelman valmistelu on tulossa. Lastensuojelussa on ollut uusia sijoituksia tämän kesän aikana ja ne voivat vaikuttaa myös ensi vuoden kustannuksiin. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa psykiatrisen päivystyksen ja tahdonvastaisen hoidon osalta pyydetyt kannanotot ovat saapuneet. Päivystysasetuksen perusteella kuntayhtymä ei voi toteuttaa ympärivuorokautista psykiatrista päivystystä. Tahdosta riippumaton hoito edellyttää päivystystä, joten tahdonvastainen hoito siirtyy sairaanhoitopiirille. Poikkeuslupaa toiminnalle ei voi anoa. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272 41 kirjaamo@ylasavonsote.fi www.ylasavonsote.fi IISALMI KIURUVESI SONKAJÄRVI VIEREMÄ
Muistio 152/02.02.00/2018 Hallintokeskus Pohjolankatu 21, Iisalmi Sairaanhoitopiiri toteaa lausunnossaan että potilaiden lukumäärään verraten ympärivuorokautisen päivystyksen järjestäminen on liian kallista (760.000 e/vuosi). Tiedottamisessa on huomioitava säilyvien palveluiden esille tuonti. Avohoitoa pyritään tehostamaan entisestään. Talousarvion valmistelussa on pyritty huomioimaan muutos. Ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämisen kustannukset tulisi arvioida kokonaisuutena mm. leikkaustoiminta, vastentahtoinen hoito ja sosiaalipäivystys. Ympärivuorokautisen päivystyksen kustannukset olisivat noin 2,5 milj. e sairaanhoitopiirin järjestämänä. Sosiaalipäivystyksestä on annettu syyskuun lopulla Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfo. Maakunnassa Kuopion kaupungilla on velvollisuus järjestää lain mukainen sosiaalipäivystys 24/7. Tällä hetkellä toteutettu sosiaalipäivystys ei ole lain mukainen. Mikäli työntekijät siirtyvät Kuopion kaupungin palvelukseen niin kustannukset säilynevät samansuuruisina. Sosiaalipäivystyksen järjestelyistä on aloitettu neuvottelut Kuopion kaupungin kanssa. Asiaa ei ole huomioitu talousarvion valmistelussa. Todettiin, ettäkeskittämisasetus vie tärkeitä palveluita pois alueelta. 3. Hoito- ja hoivapalvelut Iisalmen kustannusten kasvu 1,1 %, 242.000 e. Hoito- ja hoivapalveluiden esitysaineisto on muistion liitteenä (LIITE 1). Pikku Kangaslammin yksikkö lakkautetaan ensi vuoden aikana ja hoito järjestetään Kirkonsalmella. Palvelusetelikokeilu aloitetaan asumispalveluissa ensi vuonna ja kotihoidon palvelusetelin käyttöä pyritään laajentamaan. Palvelukeskus Kirkonsalmen laitoshoidon purku 1.9.2019 alkaen. Tehostetussa palveluasumisessa asiakas on vuokralla, asiakasmaksuperusteet ovat erilaiset hoito ei palveluna eroa laitoshoidosta. Tarkempi selvitys on muistion liitteenä (LIITE 2). Kiuruveden Nivan 11 paikasta vähennetään 5 paikkaa. Asiaa käsitellään vielä Kiuruveden neuvottelussa. Kotihoitoon on panostettu ja henkilöstöä lisätty ensi vuodelle. Asiakkaan kotihoidon ja hoidon tarve arvioidaan hoidontarpeen arvioinnin kautta. Kaikki eivät pääse kunnallisen kotihoidon piiriin, yksityiseltä palveluntuottajalta on mahdollisuus ostaa kotihoidon palveluita. Saattohoitoa tehdään kotona kotisairaalan kanssa. Liukuesteiden hankintaa (10.000 e) ei ole vielä huomioitu talousarviossa. Iisalmen kaupungin edustajat totesivat, että kustannukset lisätään talousarvioon ja toivoivat hyvää tiedottamista asiasta. Yhtymähallituksen talousarvion käsittelyyn/päätöksentekoon kaivataan tilastoja miten laitoshoidon purku ja kotihoito ovat kehittyneet pitkällä aikavälillä. 4. Hyvinvointipalvelut Aikuispsykososiaaliset palvelut Avohoitoon on lisätty resurssia. Vapaaehtoisen hoidon ulkokuntamyyntiä on lisätty vastentahtoisen hoidon Kuopion keskittymisen vuoksi. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272 41 kirjaamo@ylasavonsote.fi www.ylasavonsote.fi IISALMI KIURUVESI SONKAJÄRVI VIEREMÄ
Muistio 152/02.02.00/2018 Hallintokeskus Pohjolankatu 21, Iisalmi Aikuissosiaalityö Ostopalvelumäärärahaa on lisätty. Pakolaissosiaalityöntekijän panos on siirretty perhepalveluihin. Seudullinen palveluohjaus on jaettu kuntien kesken talousarviossa. Perhepalvelut Ankkuritoimintaan on lisätty 0,5 palveluohjaajan ja 0,6 sosiaalityöntekijän työpanosta. Kodin ulkopuolella sijoituksia on jouduttu tekemään Iisalmessa kesän aikana 17. Sijoituksiin ei ole varauduttu talousarviossa ja ne aiheuttavat todennäköisesti ylitystä jo vuodelle 2018. Ennaltaehkäisevään toimintaan on panostettu. Psyykkarien siirtyminen kunnille tai maakunnalle selviää valmistelun aikana. Vammaispalvelut Kokonaisuudessa ei ole juurikaan muutoksia, kustannustason nousu nostaa kuluja. Vastaanottopalvelut/terveysneuvonta Maksuttomaan ehkäisyyn alle 20 vuotiaille on varattu 17.000 e. Raskauden keskeytysten määrä on suurempi Iisalmessa kuin maassa keskimäärin. 5. Terveyspalvelut Oma toiminta Leikkaustoiminnan tilaus kasvaa, mutta siihen sisältyvät kirurgian ja silmätautien Osa kuluista on siirtynyt ostettuun esh:n kuluihin. Leikkaustoiminnan ulkokuntamyynnin vähennys näkyy myös kuntoutuksen ulkokuntamyynnissä. Leikkaustoiminnan palveluntuottajan kanssa käydään arviointikeskustelu marraskuussa toiminnasta. Ostettu esh Lisäys ensi vuoteen on 1,2 milj. e. Vuoden 2018 ylitysarvio on 1,7 milj. e. Määrärahaa on lisätty myös sairaanhoitopiirin ulkopuolelta ostettuihin palveluihin 120.000 e. Hoito- ja hoivapalvelut/hoitotarvikejakelu Hoitotarvikejakelun keskittämisellä on pystytty kustannussäästöön. Kuntoutus Kotikuntoutuksesta on vähennetty avokuntoutuksen työpanosta. Sotaveteraanien osalta Valtionkonttorin Sotelle myöntämän määrärahan arvioidaan riittävän. Vastaanottopalvelut Palveluiden kilpailutuksen myötä hintojen nousu oli merkittävä ja näkyy talousarviossa. Etälääkäripalvelun lisäys 60.000 euroa. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272 41 kirjaamo@ylasavonsote.fi www.ylasavonsote.fi IISALMI KIURUVESI SONKAJÄRVI VIEREMÄ
Muistio 152/02.02.00/2018 Hallintokeskus Pohjolankatu 21, Iisalmi 6. Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut 7. Terveys Kampus hanke 8. Yhteenveto Ympäristönsuojelun yhteistyöstä on neuvoteltu Pielaveden kanssa vuoden 2019 alusta. Kustannuslisäys olisi n. 50.000 e. Kustannusten jako asukasluvun perusteella, Iisalmelle tulisi kustannusten lisäystä n. 7.700 euroa. Kunnat tekevät löytöeläinten hoidosta sopimukset. Nykyinen yrittäjä on ilmoittanut lopettavansa. Talousarviolainoista tehty koonti on muistion liitteenä (LIITE 3). Vuoden 2018 laina on käytetty 1. vaiheen rakentamiseen. Terveyskampus hankkeen 2. vaiheen suunnittelu on käynnissä ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa ennen kesää 2019. Vuodelle 2020 on suunniteltu sairaalan peruskorjaus ja sairaalan yhden siiven purkaminen. Muuntojoustavuus on huomioitava, että rakennusten käyttöikä ja mahdollisuudet ovat mahdollisimman hyvät. Tarvittaessa Iisalmen kaupunginhallitus ottaa kantaa asiaan, kun on saatu selvitykset yhtymähallituksessa kotihoidosta ja asumispalveluista. Ennakoivien kotikäyntien aloittamismahdollisuus Iisalmessa ensi vuonna jäi vielä pohdittavaksi. Virpi Kauppinen hallintosihteeri Tämä asiakirja on allekirjoitettu asianhallintajärjestelmän sähköisellä henkilökohtaisella tunnuksella Liitteet Hoito- ja hoivapalvelut, esitysaineisto Laitoshoidon purku, esitysaineisto Talousarviolainat Jakelu Iisalmen kaupunki, kirjaamo Jarmo Ronkainen Eeva Suomalainen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272 41 kirjaamo@ylasavonsote.fi www.ylasavonsote.fi IISALMI KIURUVESI SONKAJÄRVI VIEREMÄ
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä TAE 2019 Iisalmi Hoito- ja hoivavastuualue 11.10.2018 Hoito- ja hoivajohtaja Anne Mikkonen
YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ LUONNOS 051018 HALLITUSVAIHE 5.10.201 JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUDET 2019 MAISEMAMALLIN POHJALTA (1 000 ) Iisalmi Kiuruvesi Sonkajärvi Vieremä Kuntayhtymä yhteensä PALVELU TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 TA2018 TA2019 Muutos % TP 17 Aikuispsykosos. 4768 4681-1,8 4650 2086 1905-8,7 1977 910 848-6,8 867 586 565-3,6 543 8350 7999-4,2 8038 Aikuissosiaalityö 1128 1108-1,7 1140 313 356 13,9 313 108 125 15,5 134 87 91 5,1 91 1635 1680 2,8 1679 ESH ostettu 18300 19500 6,6 19223 8400 8650 3,0 8873 3800 3900 2,6 3824 3240 3280 1,2 2953 33740 35330 4,7 34874 oma ESH,tuotteiste 4075 3739-8,2 4067 1397 1318-5,7 1460 751 675-10,1 743 729 645-11,5 676 6952 6377-8,3 6946 Hoito ja hoiva 22074 22315 1,1 21187 11057 11212 1,4 11361 6672 6660-0,2 6560 4816 4752-1,3 4541 44618 44939 0,7 43648 Kuntoutus 1105 991-10,3 852 353 472 33,5 350 237 308 30,2 255 165 217 32,0 183 1860 1988 6,9 1640 Perhepalvelut 5288 5656 7,0 5396 1813 2013 11,0 1990 873 752-13,9 670 841 779-7,4 809 8815 9200 4,4 8866 Suun terveydenh. 1658 1701 2,6 1432 766 740-3,4 597 365 407 11,3 340 252 271 7,4 311 3042 3119 2,5 2680 Vammaispalvelut 7183 7217 0,5 6979 3306 3365 1,8 3380 1689 1697 0,4 1722 1412 1495 5,9 1486 13590 13773 1,3 13566 Vastaanotto 5949 6472 8,8 5914 2685 2689 0,1 2912 1399 1449 3,6 1382 1107 1183 6,8 1106 11141 11793 5,8 11314 Ympäristötoimi*) 973 982 0,9 962 389 387-0,4 389 193 190-1,4 192 175 176 0,5 172 1730 1736 0,3 1715 PALVELUT YHT 72500 74362 2,6 71802 32565 33107 1,7 33602 16997 17011 0,1 16689 13410 13454 0,3 12872 135472 137934 1,8 134965 Hallinto seudulliset**) 431 444 2,9 411 194 198 2,0 192 101 102 0,4 96 80 80 0,6 74 806 823 2,1 773 Kunnittaiset 9 9 MAKSUOSUUS 72931 74806 2,6 72213 32759 33304 1,7 33795 17099 17113 0,1 16793 13489 13535 0,3 12946 136279 138758 1,8 135747 ESH ostettu 18300 19500 6,6 19223 8400 8650 3,0 8873 3800 3900 2,6 3824 3240 3280 1,2 2953 33740 35330 4,7 34874 Oma toiminta 54631 55306 1,2 52990 24359 24654 1,2 24922 13299 13213-0,6 12970 10249 10255 0,1 9992 102539 103428 0,9 100873
Palvelujen peittävyys 75 vuotta täyttäneistä, tavoitteet PoSoTe Ikääntyvät työryhmä TAVOITE KOTONA ASUVAT 92 % KAIKKI KUNNAT IISALMI KIURUVES I SONKAJÄRVI VIEREMÄ OMAISHOIDON TUEN PIIRISSÄ 7 6 6 6 6 6 SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON PIIRISSÄ 14 13 13 13 13 13 TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN * 7 10 10 9 10 12 PITKÄAIKAISLAITOSHOIDOISSA / LYHYTAIKAISHOITO * 0 1 1 1 1 1 YHTEENSÄ * 11 11 10 11 13
Hoito- ja hoivavastuualue TAE 2019 TAE 2019 Kaikki kunnat 44,9 M, + 0,7 % (321 000 ) Iisalmi 1,1 % 242 000 Kiuruvesi 1,4 % 155 000 Sonkajärvi -0,2 % - 12 000 Vieremä 1,3 % - 64 000
Oleelliset muutokset Palkat 2,3 % ja arkipyhävapaat 9, työaikamuutoksen vaikutus yöaikaisiin erilliskorvauksiin Omaishoitoa tuotetaan 6 % 75 vuotta täyttäneille, kotiin tuodut palvelut: - 243 000 Kotihoitoa 24/7 vahvistetaan kuntouttavat arviointijaksot ja tehostettu kotihoito (seudullinen resurssi 14 tt), 5 tt/ 8 kk, seudullinen muistikoordinaattori 36 000, varahenkilöstö 60 000, lääkäriostopäivystys 171 000 : + 290 000 Seudulliset pitkäaikaislaitos korvataan 25 paikalla tehostetulla palveluasumista ja 4 paikalla lyhytaikaishoitoa: - 604 000 Tehostettu palveluasuminen + 1 M Seudullinen lyhytaikaishoito vähenee 4,36 paikkaa: - 291 000 Akuutti- ja kuntoutusosastopalveluja tuotetaan jäsenkunnille tarvetta vastaavasti vuoden 2018 jäsenkuntien hoitopäivien kokonaismäärästä osastolääkäripäivystys 171 000, uniapneatutkimusten lisäys 22 000, minimihenkilöstö: + 74 000
14 000 Kulut / 75 vuotta täyttänyt asiakas 2018 ja 2019, ei sisällä osastopalveluja 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000 IISALMI KIURUVESI SONKAJÄRVI VIEREMÄ KAIKKI KUNNAT TA 2018 10 205 10 004 11 267 10 932 10 378 TAE 2019 10 083 10 743 11 566 11 479 10 589 EROTUS -122 739 299 547 211 M% -1,20 7,39 2,65 5,00 2,03 TA 2018 TAE 2019 EROTUS M%
Liikkumista tukevat palvelut tili henkilökuljetusmaksut 60 000 50 000 40 000 Kulut 30 000 20 000 10 000 0-10 000 Iisalmi Kiuruvesi Sonkajärvi Vieremä Kaikki kunnat 2018 15 000 15 000 13 000 11 000 54 000 2019 10 000 15 000 13 000 14 000 52 000-5 000 0 0 3 000-2 000 2018 2019
Omaishoidon tuki Kulut 1 800 000 1 600 000 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 600 000 400 000 200 000 0-200 000-400 000 Iisalmi Kiuruvesi Sonkajärvi Vieremä Kaikki kunnat 2 018 708 800 393 800 217 500 201 500 1 521 600 2 019 613 800 388 740 202 554 122 760 1 327 854-95 000-5 060-14 946-78 740-193 746 2 018 2 019
Omaishoidon palveluseteli 500 000 400 000 300 000 Kulut 200 000 100 000 0-100 000-200 000 Iisalmi Kiuruvesi Sonkajärvi Vieremä Kaikki kunnat 2018 200 000 110 000 50 000 30 000 390 000 2 019 140 000 60 000 20 000 12 000 232 000-60 000-50 000-30 000-18 000-158 000 2018 2 019
ASUMISPALVELUT /LYHYTAIKAISHOIDON PAIKAT, HOITOPÄIVÄT JA LASKENNALLISET PÄIVÄT 2018-2019 Tarja Huttunen 17.9.2018 TA2018 TAE2019 EROTUS 2019-2018 paikat hoitopäivät lakennallis et paikat paikat laskennalliset hoitopäivät paikat laskennalliset paikat IISALMI Palvelukeskus Kirkonsalmi lyhytaikaishoito 0 0 0 4 488 1 1,34 lyhytaikaishoito / seudulliset paikat NIVA 5,5 2008 5,5 4 1460 4-1,50 Pikku Kangaslampi lyhytaikaishoito 10 3650 10 10 2120 6-4,19 YHT. 15,5 5658 15,5 18 4068 11-4,36 KIURUVESI Palvelukeskus Virranranta lyhytaikaishoito 5 1825 5 5 1825 5 0 Hoitokoti Niva lyhytaikaishoito / seudulliset paikat Niva 2,75 1004 2,75 1 365 1-1,75 YHT. 7,75 2829 7,75 6 2190 6,0-1,75 SONKAJÄRVI Palvelukeskus Tuulikannel lyhytaikaishoito 5 1825 5 5 1825 5 0,0 lyhytaikaishoito / seudulliset paikat Niva 1,38 504 1,38 0,0 0,0 0,0-1,38 YHT. 6,38 2329 6,38 5 1825 5,0-1,38 VIEREMÄ Palvelukeskus Sotkanhelmi lyhytaikaishoito 3 1095 3 3 1095 3,0 0,0 lyhytaikaishoito / seudulliset paikat Niva 1,37 500 1,37 1,0 365 1,0-0,37 YHT. 4,37 1595 4,37 4 1460 4,0-0,37 SOTE KAIKKI lyhytaikaishoito 23 8395 23,0 27,0 7353 20,1-2,9 lyhyt aikaishoito / seudulliset paikat Niva 11,00 4016 11,0 6,0 2190 6,0-5,0-7,9
JÄRJESTÄMISTAPA / YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMISPALVELU (* TA2017 % TA2018 % TAE2019 % IISALMI oma tuotanto 52 590 51,2 51648 50,4 46892,0 47 ostopalvelu 50058 48,8 50735 49,6 52925 53 YHT. 102 648 100,0 102383 100,0 99817,0 100 KIURUVESI oma tuotanto 32 475 72,4 32759 74,9 31390 75 ostopalvelu 12410 27,6 10950 25,1 10585 25 YHT. 44 885 100,0 43709 100,0 41975 100 SONKAJÄRVI oma tuotanto 25 672 92,1 23499 92,8 22995 90 ostopalvelu 2190 7,9 1825 7,2 2555 10 YHT. 27 862 100,0 25324 100,0 25550 100 VIEREMÄ oma tuotanto 17 885 90,7 18385 91,0 2555,0 64 ostopalvelu 1825 9,3 1825 9,0 1460 36 YHT. 19 710 100,0 20210 100,0 4015,0 100 KOKO SOTE oma tuotanto 128 622 64,0 126291 64,7 103832,0 61 ostopalvelu 72323 36,0 68985 35,3 67525 39 YHT. 200 945 100,0 195276 100,0 171357,0 100 (* sisältää sosiaalihuoltolain mukaisen laitoshoidon, tehostetun palveluasumsien ja lyhytaikaishoidon)
500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Iisalmen kotihoidon säännölliset asiakkaat ikäryhmittäin 0 2015 2016 2017 2018 ennuste 0-65 v. 41 42 35 48 65-75 v. 46 44 49 71 yli 75 v. 273 254 258 344 Yhteensä 360 340 342 463
800 Iisalmen kotihoidon tilapäiset asiakkaat ikäryhmittäin 700 600 500 400 300 200 100 0 2015 2016 2017 2018 ennuste 0-65 v. 77 51 40 55 65-75 v. 108 98 81 70 yli 75 v. 499 436 374 369 Yhteensä 684 585 495 494
Liukuesteet kaatumistapaturmien ehkäisy? Asukasluvun suhteessa Iisalmi 10 000 (666 paria) Kiuruvesi 5 000 (333 paria) Sonkajärvi 2 500 (166 paria) Vieremä 2 500 (166 paria) Ennakoivaa toimintaa kaatumisten ehkäisemiseksi Kohde iäkäs henkilö, jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta Jakelu Ohjurista ja avovastaanotoilta
Kiitos
Vastauksia Iisalmelle Hoito- ja hoivavastuualue 11.10.2018 Hoito- ja hoivajohtaja Anne Mikkonen
PALVELUKESKUS KIRKONSALMEN LAITOSHOIDON PURKU 1.9.2019 ALKAEN