RETEAMING -KEHITTÄMISOHJELMA VUORELAN KOULUKODISSA

RETEAMING -KEHITTÄMISOHJELMA VUORELAN KOULUKODISSA Mari Rodas Opinnäytetyö, syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) TIIVISTELMÄ

6 Rodas, Mari. ReTeaming -kehittämisohjelma Vuorelan koulukodissa, Helsinki 2002, 50s. 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Opinnäytetyöni on kehittämishanke, joka toteutettiin Vuorelan koulukodissa. Tarkoituksena oli ReTeaming -kehittämisohjelman avulla edistää jo käynnistynyttä työyhteisönkehittämisprosessia. ReTeaming -ohjelma toteutettiin Vuorelan koulukodin kehittämistyöryhmälle. Aluksi ReTeaming -ohjelmaa sovellettiin paremmin koulukodin tarpeita vastaavaksi. Toimin itse ohjelman vetäjänä ja tapasin kehittämistyöryhmän ReTeamingin merkeissä kaksi kertaa, tapaamisten välillä työryhmä työskenteli itsenäisesti. Ensimmäisellä tapaamiskerralla suoritettiin ohjelman ensimmäinen ja toinen vaihe eli määriteltiin tavoitteet joihin pyritään, kartoitettiin tavoitteiden hyödyt sekä pohdittiin muutosta vaikeuttavia ja helpottavia tekijöitä, huomioitiin jo tehdyt asiat, lisäksi sovittiin seurantapalaverin ajankohta ja välivaiheen tehtävät. Toisella tapaamiskerralla, seurantapalaverissa, koottiin saadut uudet ideat ja havainnot sekä sovittiin prosessin etenemisestä jatkossa. Reteaming -ohjelmalla päästiin osin tavoitteisiin; se vei kehittämistyöryhmän toimintaa eteenpäin, toi johdonmukaisuutta työskentelyyn ja pakotti varaamaan aikaa kehittämistyölle sekä yhtenäisti ryhmän jäsenten käsitystä muutoksen perusteista ja tavoitteista. Työryhmä olisi toivonut kuitenkin vielä konkreettisempaa tulosta, esim. uutta työmenetelmää. ReTeaming -prosessin vetäjänä olisin voinut rajata keskustelua ja johdattaa ryhmää konkreettisempiin tavoitteisiin, jolloin ne olisivat olleet helpommin saavutettavissa, lisäksi kehittämistyöryhmästä olisi pitänyt löytyä vetäjä, joka olisi ottanut vastuulleen sovittujen toimenpiteiden toteuttamisen, sillä nyt työryhmän itsenäistä työskentelyä vaatineet asiat jäivät pääosin toteutumatta. Asiasanat: koulukodit; ratkaisukeskeisyys; työyhteisöt; ammattikorkeakoulut; opinnäytteet ABSTRACT

7 Rodas, Mari. ReTeaming development program in a detention home for youth, Helsinki 2002, 50p. 2 appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Church community work oriented degree prog- ramme in social welfare, health and education; Bachelor of Social Sciences. The study was a development project that I put into practise in the Vuorela detention home for youth in southern Finland. The aim of the project was to help development in the Vuorelas detention home. The development process was based on the ReTeaming program. ReTeaming is a co-operative solution-oriented development method. The program was carried out for the development team of Vuorelas. In the beginning, the ReTeaming program was adapted to better match the needs and expectations of the Vuorelas detention home. I acted as a ReTeaming coach. I met the development team twice. Between the meetings, the team worked independently. At the first meeting, the initial and second stages of the ReTeaming program were carried out. The goals were defined and the possible benefits of the goals were charted out. Also, factors that might make the changes easier or harder were discussed. In addition, the between-meetings tasks were agreed upon. At the second meeting, new ideas and observations were collected. Following this, it was agreed on how the process will continue after the completion of the ReTeaming program. The ReTeaming program helped the development team bring the developmental opera- tions further, brought consistency to the work and compelled the team to make time for development. The ReTeaming program also helped the team find coherence between the goals and basis for changes. However, the working group would have hoped for more concrete results, such as a new working method. As the ReTeaming coach, I could have limited the discussions and lead the group to more concrete goals. Then the goals would have been easier to reach. Someone from the group should have taken the responsibility of carrying out the agreed upon tasks after the ReTeaming process was completed. Keywords: detention homes, solution-orientation, work communities, polytechnics, project SISÄLLYS

8 TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO 5 2 VUORELAN KOULUKOTI TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ 2.1 Valtion koulukotien toiminnan kehittyminen 6 6 2.2 Vuorelan koulukoti 9 2.2.1 Vuorelan tehtävä sosiaalihuollon palvelujärjestelmässä ja toiminta-ajatus 10 2.2.2 Vuorelan koulukoti tehtävänsä toteuttajana 11 3 RETEAMING 13 3.1 Ratkaisukeskeinen lähestymistapa ReTeamingin perustana 13 3.2 ReTeaming -kehittämisohjelma 17 4 RETEAMING -PROSESSI VUORELASSA 19 4.1 Sovellus 20 4.2 Prosessin t uotokset 21 5 ARVIOINTI 27 5.1 Ensimmäinen ja toinen vaihe 28 5.2 Kolmas vaihe 30 5.3 Seurantapalaveri 31 5.4 Koko prosessi 31 6 POHDINTA 32 6.1 ReTeaming prosessi 32 6.2 Oma ammatillinen kasvu 35 LÄHTEET 38 LIITTEET 40 Liite 1 ReTeaming-sovellus Vuorelaan 40 Liite 2 Kyselylomake 43 1 JOHDANTO

9 Opinnäytetyöni on kehittämishanke, jonka toteutin Vuorelan koulukodissa Vihdissä. Kehittämishankkeeni oli ReTeaming -menetelmällä toteutettu työyhteisön kehittämisprosessi. Valitsin tämän aiheen, koska halusin opinnäytetyöni olevan kiinteässä yhteydessä työelämään ja toisaalta oli hyvin kiinnostunut ratkaisukeskeisyydestä ja Re- Teaming -menetelmän mahdollisuuksista. Vuorelan koulukoti on yksi valtion omistamista kuudesta koulukodista. Paikkana Vuorela oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olen ollut siellä töissä sekä suorittanut kaksi harjoittelua. Tiesin että Vuorelassa oli meneillään työyhteisön kehittämisprosessi, jonka tarkoituksena oli luoda koko koulukotiin yhteinen ja käytännöllinen järjestelmä positiivisen palautteen antamiseen nuorille. Palautteen antamiseksi ja nuorten hyvän käytöksen palkitsemiseksi kehitettiin eräänlaista käyttäytymisterapiaan pohjautuvaa pistemallia, jossa päivän toiminnat jaetaan eri osa-alueisiin ja aina suoriutuessaan jostakin osa-alueesta hyvin nuori saa pisteen. Pisteitä keräämällä nuoren on sitten mahdollista lunastaa itselleen jokin konkreettinen palkinto, esim. kymmenellä pisteellä suklaapatukka tai 50:llä elokuvalippu. Pistemallia työstävä kehittämistyöryhmä ei kuitenkaan ollut edennyt työskentelyssään toivomallaan tavalla eikä saanut luotua käytännössä toimivaa mallia. Työryhmän sisällä oli erilaisia näkemyksiä ja käsityksiä käytännön toteutuksesta, lisäksi muu työyhteisö ei ollut innostunut uudesta työtavasta. Itse olin tähän mennessä tutustunut ratkaisukeskeiseen työyhteisön kehittämismenetel- mään ReTeamingiin ja ajattelin että siitä voisi olla hyötyä Vuorelan kehittämistyöryhmälle. Esitettyäni asian koulukodin psykologille Pirjo Toivolalle, hän kiinnostui asiasta ja päätettiin että toteuttaisin ReTeaming -prosessin opinnäytetyönäni. Vuorelan kehittämisprosessia varten sovelsimme Pirjo Toivolan kanssa alkuperäistä ReTeaming - prosessia paremmin Vuorelan tarpeita vastaavaksi. ReTeaming -prosessin alkuperäisenä tarkoituksena oli auttaa kehittämistyöryhmää juuri pistemallin kehittämisessä, mutta muun työyhteisön vastustus kyseistä mallia kohtaan

10 oli niin suurta, että ReTeaming -sovellusta tehdessämme päätimme unohtaa pistemallin ja toteuttaa ReTeamingin yleisellä tasolla. Pohdittavaksi tuli nuorten kasvun ja kehityksen tukeminen yleisesti ja uusien parempien menetelmien ja käytäntöjen luominen ilman mitään tiettyä mallia. Tätä kautta prosessin tavoitteeksi tuli edistää kehittämistyöryhmän työskentelyä, auttaa yhteisten ajatusten ja periaatteiden löytämisessä ja näin ollen viedä koko kehittämisprosessia eteenpäin. 2 VUORELAN KOULUKOTI TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ 2.1 Valtion koulukotien toiminnan kehittyminen Nykyisenkaltainen lastensuojelu on Suomessa saanut alkunsa runsaat sata vuotta sitten. Silloin huomio kohdistui pääasiassa kahteen lapsiryhmään, turvattomiin lapsiin, jotka olivat orpoja tai kotikasvatuksen vaarantamia sekä nuoriin rikollisiin, jotka eivät kuuluneet rikosoikeudellisen sääntelyn piiriin. Pisimmät juuret ovat kuitenkin jo keskiajalla kirkon perustamissa pyhänhengen huoneissa ja hospitaaleissa, joissa pidettiin huolta orvoista ja heitteille jätetyistä lapsista. (Siltanen 1991, 45; Pösö 1995, 79.) Kasvatuslaitoksia alettiin perustamaan 1800-luvun lopulla. Laitokset olivat tarkoitettu alaikäisiä rikollisia varten. Laitokset kuuluivat vankeinhoidon alaisuuteen ja sijoitukset tapahtuivat rikoslain perusteella. Tämä leimasikin kasvatuslaitoksia pitkään ja ne saivat rangaistuslaitoksen luonteen. (Siltanen 1991, 84.) Pahatapaisten lasten ja nuorten hoitoon haettiin mallia ulkomailta, erityisesti Englannista, ja ratkaisuna pahantapaisuuden kuten muidenkin lastensuojeluongelmien hoitoon nähtiin laitoshoito. Kasvatuslaitokset olivat siis valtion vastaus pahatapaisten lasten hoitoon. Myös jotkut suurimmat kunnat perustivat laitoksia, mutta kaikkein vaikeimpien lasten ja nuorten katsottiin kuuluvan valtion vastuulle. (Siltanen 1991, 87.)

11 Kasvatuslaitokset perustettiin kauas asutuksesta, maaseudulle. Tarkoituksena irrottaa lapsi/ nuori huonosta ympäristöstä, eristää yhteiskunnasta ja toisaalta suojella perhettä tältä pahantapaiselta jäseneltä. (Siltanen 1991, 87.) Kasvatuslaitos instituutiona alkoi kehittyä ja vakiintua itsenäisyyden alussa. Laitosten johto ja valvonta siirrettiin vuonna 1918 vankeinhoidon alaisuudesta kouluhallitukselle ja sosiaaliministeriölle 1924. Lopullisesti koulukodit irtautuivat oikeuslaitoksen piiristä kuitenkin vasta 1942, kun laki nuorista rikoksentekijöistä tuli voimaan. (Siltanen 1991, 89.) Kasvatuslaitokset elivät omissa yhteisöissään melko eristynyttä elämää, jota vielä lisäsi se, että henkilökunta pääsääntöisesti asui laitos alueella. Näin niissä vakiintui oma kas- joka oli hyvien arvojen juurruttamista ja oppilaiden väsyksiin puhutta- vatuskäytäntö, mista. Tätä kokonaisuutta ylläpiti tiukka kurikäytäntö, josta ei puuttunut välineitä uppiniskaisimpiakaan oppilaita varten. (Siltanen 1991, 92.) Kasvatuslaitosjärjestelmä jähmettyi muotoonsa vuosikymmeniksi. Nimenmuutos koulukodiksi toteutettiin vuonna 1946, perusteena kasvatuslaitos nimen huono kaiku ja vas- Itse toiminnan perusteita ei kuitenkaan tarkastettu, vaan todettiin, ettei perusta taavuus. vaadi oleellisia muutoksia. 1970-luvulla ryhdyttiin sosiaalihallituksessa uudistamaan koulukoteja. Uusia periaatteita olivat laitossijoitusten mahdollisimman lyhyt kesto, toiminnan painopisteen siirtäminen avohuollon puolelle, laitosten organisaation uudistaminen, oppilasmäärän pienentäminen ja solutyyppisen asumisen suosiminen sekä erityistyöntekijöiden lisääminen. (Siltanen 1991.) 1970-luvulla alkoi koulukodeissa suuri sisäinen kehitysprosessi, joka jatkuu edelleen. Vuonna 1973 yhdessä sosiaalihallituksen ja valtion koulutuskeskuksen kanssa aloitettu TYKE (työyhteisön kehittäminen) -projekti nosti esille muutostarpeita ja kehitti monia erillismenetelmiä. Kehitettävistä menetelmistä esiin nousivat kasvatusneuvottelut, omahoitajajärjestelmä, perhetyö, koulutus ja perehdyttäminen. Myös fyysisen ympäristön kehittäminen lähti liikkeelle ja jatkuu edelleen, mm. tiloja on peruskorjattu ja oppilaiden asuttamisessa on siirrytty 6-8 oppilaan soluihin, mikä on vähentänyt oppilaiden levottomuutta ja käytöshäiriöitä. (Siltanen 1991, 95, 107.)

12 Koulukotitoimintaa kehitettäessä oli tarkoitus luoda yhtenäistä kasvatusideologiaa laitosten välille, siten että laitosten tehtävä, arvot, periaatteet, teoreettinen viitekehys ja menetelmät olisivat ristiriidattomat (Siltanen 1991, 95). Tänä päivänä koulukodit pyrkivät kehittymään jatkuvasti ja vastaamaan paremmin nykyisten oppilaiden tarpeisiin. Viime vuosina on koulukotikohtaisten koulutusten ja pro- lisäksi toteutettu suuria kaikkia koulukoteja koskevia kehittämis- ja koulutuspro- jektien jekteja, kuten 1997-1998 toteutettu POLKU-projekti sekä 1999-2001 toteutettu Oppimisvaikeudet koulukotinuorten ongelmana -projekti. (Kuuri & Ulvinen 2002, 7.) Lisäksi on tehty tutkimuksia, joissa selvitetään mm. kehittämisehdotuksia koulukodeille. Näsäsen ja Rautavan (1998) tutkimuksessa on koulukotinuorilta kysytty kehittämisehdotuksia. Tutkimuksen nuoret toivoivat lisää työntekijöitä, jotta aikuisilla olisi enemmän aikaa olla nuorten kanssa, hoitosuunnitelmiin enemmän nuoren kanssa sovittuja konkreettisia tavoitteita sekä palkitsemis- ja palautejärjestelmän kehittämistä. Salmisen (1997) tutkimuksessa oli taas selvitetty sosiaalityöntekijöiden mielipidettä koulukodeista ja niiden kehittämisestä. Sosiaalityötekijät toivoivat mm. pienempiä yksiköitä ja lisää perhekoteja, valmiuksia hoitaa erityisen hankalasti oireilevia nuoria. Työn sisältöön he toivoivat enemmän terapeuttisia menetelmiä, perhetyön edelleen kehittämistä ja mahdollisuutta koko perheen hoitoon, avo- ja jatkohuolto työn kehittämistä sekä yksilöllisyyttä. Henkilökunnalta toivottiin mm. itsetuntoa ja ammattitaitoa. Lisäksi toivottiin enemmän yhteistyötä, tukiasuntoja, lyhytaikaista hoitoa ja halvempaa hintaa. Vuosina 1999-2001 toteutettiin koulukodeille Stakesin, opetushallituksen ja Niilo Mäki Instituutin yhteistyönä Oppimisvaikeudet koulukotinuorten ongelmana koulutus- ja kehittämisprojekti, jonka ovat raportoineet projektin suunnittelijat Ari Kuuri ja Anne Ulvinen (2002). Projektiin osallistuivat valtion koulukodit kahta lukuunottamatta. Kehittämisprojektin tavoitteena oli koulukotien henkilöstön taitotiedon lisääminen oppimisvaikeuksien havaitsemisessa, arvioinnissa sekä oppimisvaikeuksien huomioimisessa nuoren opetuksessa, ohjauksessa ja kuntoutuksessa. Tavoitteena oli myös oppimisvaikeuksien arviointiin tarkoitettujen menetelmien kehittäminen ja

13 uudistaminen, sekä koulukodin kaikkien ammattiryhmien ja oppilaiden tiedon lisääminen oppimisvaikeuksista. Tätä kautta oli tavoitteena myös kehittää asenneilmapiiriä oppimisvaikeudet myönteisesti huomioivaksi. (Kuuri & Ulvinen 2002, 19.) Projektin työmuotoina olivat kaikille avoimet luentotyyppiset koulutuspäivät ja oppimisvaikeustyöryhmille suunnatut monimuotokoulutukset, jotka sisälsivät myös itsenäistä opiskelua ja työskentelyä, menetelmien kehittämiseen liittyvät nuorten yksilötutkimukset ja neuvottelut sekä konsultaatiotyyppisen opastuksen erilaisten arviointi- ja kun- käytössä (Kuuri & Ulvinen 2002, toutusmenetelmien 21). 2.2 VUORELAN KOULUKOTI Vuorelan koulukoti on yksi valtion ylläpitämistä kuudesta koulukodista. Se sijaitsee Vihdin Nummelassa noin 50 kilometrin päässä Helsingistä. Vuorelassa on kaksi tytöille tarkoitettua 6-paikkaista osastoa, sekä 7-paikkainen poikaosasto. Vuorelalla on myös viisipaikkainen perhekoti pojille. Hoitopaikkoja on yhteensä 24 sekä viisi tukiasunto- (Kuvaja-Villa 1998; Tulossopimus vuodelle 1999.) Vuorelan historia on yli paikkaa. satavuotinen, ja se on alunperinkin rakennettu lastensuojelulaitokseksi. Tyttöjen osastot Sirkkula ja Vanhala ovat vanhoja kodinomaisia rakennuksia, kun taas nykyinen poikaosasto Marikko on aikoinaan rakennettu eristysosastoksi ja on tyttöosastoja huomattavasti laitosmaisempi. Vuorelassa asuu nuoria, joista useimmat on huostaanotettuja. Huostaanoton ja Vuorelaan tulon syitä ovat mm. moninaiset ongelmat kotona, koulunkäynti on keskeytynyt ja tilalle on tullut jotain nuoren kehitykselle haitallista kuten runsasta päihteidenkäyttöä, rikoksia ja aggressiivista käytöstä. Kunnat sijoittavat Vuorelaan nuoria pääasiassa Uudeltamaalta; Vantaa ja Helsinki ovat suurimmat sijoittajat. Nuoret tulevat joko suoraan kotoa tai muista laitoksista. Vuorelassa olevat nuoret ovat iältään 12-18 -vuotiaita. (Kuvaja-Villa 1998.) Sijoitukset kestävät muutamista kuukausista

14 vuosiin, yleensä niin kauan että peruskoulu on suoritettu tai siihen asti kun nuori täyttää 18 vuotta (Valtion tilintarkastajien selvityspyyntö 1999). Vuorelassa toimivassa Vihdin Vuorelan koulussa järjestetään peruskoululaissa tarkoitettua esy- sekä emu-opetusta 12 vuotta täyttäneille oppilaille. Koulussa on ala- ja yläasteopetusta, ja se tapahtuu pienryhmissä. Jokaiselle oppilaalle tehdään henkilökohtaiset opetussuunnitelmat, joita tarkastetaan tarvittavin väliajoin. Koulussa toimii neljä eri- sekä koulun johtaja. Koska koulu on tärkeä osa Vuorelan kokonaisvaltaista tyisopettajaa yhteisöllistä toimintaa, jokainen nuori käy Vuorelan omaa koulua. Koulu on Opetushallituksen alainen. (Kuvaja-Villa 1998; Toimintakertomus vuodelta 1998; Valtion tilintarkastajien selvityspyyntö 1999.) Vuorelassa on kaikkiaan 32 työntekijää, joista suurin osa on hoito ja kasvatustyössä osastoilla. Osastoilla toimivan henkilökunnan ammattitutkinnot ovat monenlaisia, mutta pääasiassa opisto- tai ammattikorkeakoulutasoisia. Osastojen ohjaajat ovat esimerkiksi sosiaalikasvattajia, nuorisonohjaajia, mielisairaanhoitajia ja psykiatrisiasairaanhoitajia. (Kuvaja-Villa 1998; Tulossopimus vuodelle 1999.) 2.2.1 Vuorelan tehtävä sosiaalihuollon palvelujärjestelmässä ja toiminta-ajatus Vuorelan tehtävänä on vastata lastensuojelun tarpeeseen ja olla yksi osa lastensuojelun prosessia, johon kuuluvat avohuolto, sijaishuolto, jälkihuolto ja näihin liittyvät toimenpiteet (Mikkola 1999). Valtion tilintarkastajien selvityspyynnössä (1999) todetaan koulukotien tehtävästä näin: Koulukodit ovat lastensuojelulain (683/83) mukaisia lastensuojelulaitoksia. Lisäksi valtion koulukotien toimintaa säätelee asetus valtion koulukodeista: (A valtion koulukodeista, 2 ) valtion koulukodeissa annetaan kasvatusta, hoitoa ja peruskouluopetusta tai ammatillista koulutusta sellaisille lastensuojelulain (683/83) perusteella sosiaalilautakunnan huostaanotetuille lapsille, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti kasvattaa ja hoitaa perhehoidossa, lastenkodissa tai muussa lastensuojelulaitoksessa ja jotka eivät sairautensa tai vammaisuutensa vuoksi tarvitse muualla annettavaa hoitoa. Koulukodeissa voidaan järjestää myös lastensuojelulain mukaista avohuoltoa ja jälkihuoltoa sekä mielenterveyslaissa

15 (1116/90) tarkoitettuja mielenterveyspalveluja lukuun ottamatta tahdosta riippumatonta hoitoa. Vuorelan koulukodin toiminta-ajatus on tarkkaan mietitty ja siitä käy ilmi myös aiemmin mainitut tehtävät. Vuorelan koulukoti on perusturvaa vailla olevien psykososiaalisesti oirehtivien lasten sekä nuorten hoitoa, huolenpitoa ja opetusta tarjoava yhteisö. Vuorela järjestää lastensuojelulain mukaista avo-, sijais- ja jälkihuoltoa sekä mielenterveyslaissa tarkoitettuja mielenterveyspalveluja lukuunottamatta tahdostariippumatonta hoitoa. (Toimintakertomus vuodelta 1998.) Toiminnan tavoitteena on selkeiden ja turvallisten yhteisöolojen avulla yhdessä omaisten ja muiden asianomaisten kanssa katkaista epäsuotuisa kehitys sekä edistää lasten ja nuorten iänmukaista kehitystä niin, että he saavuttaisivat omien voimavarojensa mukaisen elämänhallinnan. (Toimintakertomus vuodelta 1998.) 2.2.3 Vuorelan koulukoti tehtävänsä toteuttajana Vuorelassa kehitetään jatkuvasti toimintamuotoja vastaamaan sekä vahvaa huolenpitoa ja kontrollia tarvitsevien että itsenäistymiseen tukea tarvitsevien nuorten tarpeisiin. Työskentelytapa Vuorelassa on ratkaisu- sekä perhekeskeistä. Jokapäiväisessä elämässä painotetaan arkielämän taitoja, sosiaalista pätevyyttä ja itsetuntoa vahvistavaa toiminnallisuutta. Nuorten kaikkia kasvamisen tarpeita huomioivaa työskentelytapaa toteutetaan Vuorelassa mm. seuraavien asumis- ja toimintamutojen kautta: osastot, perhekoti, itsenäistymisasunnot, peruskoulu, jälkihuolto, vierihoito, investointihankkeet ja kehittämisprojektit. (Toimintakertomus vuodelta 1998.) Osastosijoitus on ympärivuorokautista, pitkäkestoista hoitoa ja huolenpitoa vaikeasti käytösongelmaisille nuorille. Osastolla jokaisella nuorella on henkilökohtainen omahoitaja, turvalliset rajat sekä ammattitaitoisen aikuisen jatkuva läsnäolo. Lisäksi siellä pyritään sosiaalista pätevyyttä edistävään ja itsetuntoa kohottavaa

16 toiminnallisuuteen harrastusten avulla, aktiiviseen yhteistyöhön omaisten sekä koulun kanssa. (Tulossopimus vuodelle 1999.) Vuorelalla on viisipaikkainen perhekoti pojille. Perhekotisijoitus sopii erityisen hyvin sellaiselle nuorelle, joka vaatii vähemmän fyysistä kontrollia ja jonka tunne-elämää ja ihmissuhdekykyä on vahvistettavissa perheenomaisessa ilmapiirissä. (Toimintakertomus vuodelta 1998.) Itsenäistymisasunnot on ensisijaisesti tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka aloittavat opintonsa tai työssäkäyntinsä Vuorelasta käsin. Itsenäistymisasunnot sijaitsevat osastojen läheisyydessä, mikä on helpottanut kanssakäymistä nuoren ja ympäristön välillä ja luo tarvittavaa turvallisuutta nuorelle. (Toimintakertomus vuodelta 1998.) Kuten jo aikaisemmin on todettu Vuorelan koulu on erityiskoulu, jossa jokaisen oppilaan tarpeisiin pyritään vastaamaan henkilökohtaisella opetussuunnitelmalla. Koulu on tärkeä osa Vuorelan yhteisöllistä toimintaa ja jatkuvassa yhteistyössä osastojen ja perhekodin kanssa. (Toimintakertomus vuodelta 1998; Tulossopimus vuodelta 1999.) Jälkihuoltosuunnitelmat laaditaan jokaiselle nuorelle yhteistyössä omaisten ja kotikunnan kanssa. Vuorelan jälkihuoltopalvelut ovat tukiasuminen Vuorelassa sekä tukihenkilöpalvelu Vuorelan ulkopuolella asuvalle nuorelle. (Toimintakertomus vuodelta 1998.) Kehittämisprojekteja joihin Vuorela on osallistunut ovat mm. huume-, lääke- ja alkoholiongelmista kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen liittyvät kehittämistoimet, nk. HULÄSE-projekti. Mielenterveysongelmiin liittyvät kehittämistoimet ja oppimisvaikeuksiin liittyvä nk. POLKU-projekti, sekä Oppimisvaikeudet koulukotinuorten ongelmana -projekti. (Valtion tilintarkastajien selvityspyyntö 1999; Tulossopimus vuodelle 1999; Kuuri ja Ulvinen 2002.) Kaikenkaikkiaan tavoitteena on selkeiden ja turvallisten yhteisöolojen avulla edistää nuoren vastuun kasvamista elämän eri aloilla. Nuorten ja perheiden kanssa

17 työskennellään ratkaisuja painottavalla tavalla. Nuorten terapeuttinen päiväohjelma sisältää koulunkäyntiä, erilaisia työtehtäviä aikuisen kanssa, ohjattua vapaa-ajan toimintaa kuten kerhotoimintaa ja leirejä sekä keskustelua omahoitajan, psykologin ja tarvittaessa ulkopuolisen terapeutin kanssa. Osa toiminnoista on laitoksen yhteisöllisiä toimintamuotoja ja osa harkitaan yksilöllisesti. (Kyllöinen 1997.) 3 RETEAMING Furmanin ja Aholan luoma työyhteisöjen kehittämisohjelma ReTeaming perustuu ratkaisukeskeisen terapian ajatuksille, jonka luojana pidetään edesmennyttä psykiatri Milton Ericksonia (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990; Menestys on joukkuelaji 1999). 3.1 Ratkaisukeskeinen lähestymistapa ReTeamingin perustana Ammatillisessa auttamisessa on perinteisesti ollut lähtökohtana pyrkimys ymmärtää mistä ihmisen ongelmat johtuvat. Tällöin mietitään mitä ongelman taustalla on eli mitä muita ongelmia tai asioita kyseisen ihmisen elämään liittyy, jotka voisivat aiheuttaa käsillä olevan ongelman tai oireen. (O` Hanlon & Weiner-Davis 1990, 39.) Tällainen lähestymistapa puoltaa Furmanin ja Aholan (1993) mielestä monesti paikkaansa kun on kyse ihmisen fyysisistä oireista, mutta kun kyseessä on käyttäytymisen tai ihmisten kanssakäymiseen liittyvä ongelma saattaa ongelmakeskeinen lähestymistapa olla jopa haitaksi. Ongelman ratkeamisen sijasta saatetaankin saada aikaan riitaa ja syyttelyä. Ratkaisukeskeisyyden eräs keskeisistä teemoista (Furman & Ahola 1993) onkin ollut sellaisten työskentelytapojen etsiminen, joissa syyllistämistä ei tapahdu ja näin edistetään myönteisen keskusteluilmapiirin syntymistä. Se mistä ja miten asiakkaiden kanssa puhutaan vaikuttaa oleellisesti keskustelun tunnelmaan. Ratkaisuhenkinen ilmapiiri rakentuu suosimalla sellaisia puheenaiheita ja ajattelumalleja, jotka rohkaisevat, lisäävät toiveikkuutta, yhteistyötä sekä luovuutta.

18 Ericksonin (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990) kuten myös Furmanin ja Aholan (1993) keskeisiä ajatuksia ovat työskentelytavan kehittyminen terapian tekemisestä yhteistyöhön, menneisyyden näkeminen voimavarana, myös ongelmat voivat auttaa toisiaan, myönteisten ja luovien nimitysten ja selitysten antaminen ongelmille, myönteisten tulevaisuuden näkymien luominen sekä positiivisten asioiden, parempien aikojen, edistysaskeleiden huomioiminen. Myös kiitoksen ja tunnustuksen anto syyttelyn sijasta sekä hyvien puolien näkeminen ongelmissakin kuuluvat ratkaisukeskeisyyden tärkeimpiin ajatuksiin. O`Hanlon ja Weiner-Davis (1990) kertovat kirjassaan tarkemmin näistä ratkaisukeskeisen terapian tai ajattelun keskeisistä menetelmistä. Ensimmäiseksi he puhuvat terapeutin ennakkokäsitysten vaikutuksesta terapian kulkuun ja lopputulokseen. Ratkaisukeskeisen teorian mukaan sekä terapeutin negatiiviset, että positiiviset ennakkokäsitykset vaikuttavat terapiaan, sillä osittain tiedostamattakaan negatiiviset käsitykset tekevät ongelmasta vaikeamman ja työläämmän ja välittyvät näin myös potilaalle tai asiakkaalle, kun taas positiiviset ennakkokäsitykset toimivat toisin päin (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990). Koska ihmisen omat odotukset vaikuttavat siihen mitä hän saa, vaalivat ratkaisuhakuiset terapeutit ennakkokäsityksiä, jotka lisäävät asiakkaan ja terapeutin välistä yhteistyötä. Nämä positiiviset ajatukset ja käsitykset suovat asiakkaalle enemmän mahdollisuuksia, kuin terapeutin tai muun työntekijän negatiiviset ennakkoasenteet. Ne myös lisäävät työn tehokkuutta ja hauskuutta. Ratkaisukeskeisesti suuntautunut työntekijä pitää kiinni olettamuksista, jotka painottavat voimia ja mahdollisuuksia, nuo olettamukset auttavat myös luomaan itseään toteuttavia ennustuksia. (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990.) Jo Ericksonin työskentely (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990) osoitti, että jokaisella ihmisellä on olemassa taitoja ja voimavaroja, joita voidaan käyttää ongelmien ratkaisemiseen. Terapeutin tehtävänä on auttaa löytämään nuo kyvyt ja laittaa ne käyttöön. Monesti ihmiset vaikeuksien kuormittaessa kadottavat tuntuman omiin ongelmia ratkoviin voimiinsa, he saattavat tarvita vain muistutuksen näistä työkaluista, jotka heillä on jo hallussaan. Näiden avulla he voivat tuottaa kestäviä ja tyydyttäviä ratkaisuja.

19 Muutoksen pitäminen jatkuvana on yksi tärkeä ratkaisukeskeisen terapian ajatus (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 48). Asiakkaalle luodaan sanoin ja sanattomasti vaikutelma, jonka mukaan senhetkisen oireen pysyminen olisi yllättävää. Kun terapeutti itse pitää muutosta jatkuvana hän myös käyttäytyy kuin muutos olisi väistämätön. Ratkaisukeskeisesti suuntautunut työntekijä näkee ihmisten tilanteiden muuttuvan jatkuvasti. Kun asiakkaat sanovat ettei muutosta ole tapahtunut, se tarkoittaakin että heidän käsityksensä tilanteesta ovat pysyneet samoina. Koska terapeutti uskoo muutokseen, hän yleensä kääntää keskustelun asioiden pysähtyneisyydestä siihen, miten ne ovat muuttuneet ja saa asiakkaatkin huomaamaan sen. (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990.) Tärkeä osa terapeutin työtä on muutoksen tunnistaminen ja vahvistaminen. Esitetyillä kysymyksillä ja keskustelun aiheilla pyritään luomaan määrätynlaista todellisuutta, samoin kuin niillä aiheilla jotka terapeutti päättää sivuuttaa. Asiakkaiden antaman informaation perusteella on erityisen tärkeä keskittyä sellaisiin asioihin ja menetelmiin jotka toimivat, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa. Niille on annettava arvoa ja työskenneltävä niiden vahvistamiseksi. (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 50.) O`Hanlonin ja Weiner-Davisin (1990) mukaan ratkaisukeskeiset terapeutit eivät yleensä pidä tarpeellisena koota laajoja taustatietoja kustakin ongelmasta. Joskus ongelman ratkaiseminen voidaan aloittaa hyvinkin niukkojen tietojen varassa. Yksityiskohtaisia tietoja tärkeämpänä pidetään asiakkaan jo käyttämiä toimivia menetelmiä. Asiakkaan tunnistaessa ajankohdat, jolloin ongelmat eivät ole häntä vaivanneet, voidaan näistä poikkeuksista oppia paljon. Ongelmattomat ajat voidaan kartoittaa ja opettaa asiakas tekemään uudestaan sitä mikä on silloin auttanut ja näin ajamaan ongelmansa ulos. Asiakkaat voidaan näin johdattaa näkemään voimavaroja ja ratkaisuja sekä toimimaan niiden mukaisesti myös terapia istuntojen ulkopuolella. Ratkaisukeskeisen teorian mukaan (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 54) pienikin muutos on riittävä ja muutos järjestelmän yhdessä osassa voi aiheuttaa muutoksen myös jossain toisessa osassa. Yhdenkin positiivisen muutoksen jälkeen vaikeuksien keskellä elävät ihmiset ovat optisempia ja rohkeampia yrittämään muitakin muutoksia. Erickson (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 55) kuvasi pienten muutosten merkitystä käyttämällä

20 vertauskuvaa vuorenrinnettä vierivästä lumipallosta. Vertaus osoittaa, että kun pallo lähtee vierimään, terapeutin tarvitsee vain pysyä pois sen tieltä. Muutoksen olemukseen kuuluu myös sen tarttuvuus, eli muutos järjestelmän esim. perheen jossain osassa saa aikaan muutosta myös toisessa osassa Tämä pätee myös yksittäisen ihmisen eri elämän alueilla. (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 55.) Ratkaisukeskeinen työskentelytapa lähtee asiakkaasta ja hän itse määrittelee päämäärän, eikä terapeutti. Tämä sen vuoksi, että ratkaisukeskeisten ajatusten mukaan ei ole olemassa mitään oikeaa tai perusteltua tapaa elää elämäänsä, se mitä joku pitää haittaavana tai ongelmallisena käytöksenä voi toisessa tapauksessa olla suotavaa. Terapeutit pyrkivät asiakkaan kanssa heidän itsensä asettamiin päämääriin tyrkyttämättä heille omia ajatuksiaan. (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 57.) O`Hanlonin ja Weiner-Davisin (1990) mukaan ratkaisukeskeisessä ajattelussa uskotaan nopeiden muutosten ja ongelmien häviämisen mahdollisuuteen. He uskovat, että jo ensi tapaamisen vuorovaikutuksen tuloksena asiakkaat saavuttavat uuden, hedelmällisemmän ja optimistisemman näkökulman omaan tilanteeseensa. Mikäli asiakkaat vielä ensimmäisen istunnon jälkeen kaipaavat parannusta tilanteeseensa, odotetaan, että he kotona ryhtyvät sovittuihin, tarpeellisiin toimiin tehdäkseen elämänsä tyydyttävämmäksi. Monesti sen jälkeen toisessa istunnossa kerrotaan merkittävistä muutoksista, ja että nuo muutokset kestävät. Ratkaisukeskeistä menetelmää käyttävien terapeuttien hoidon keskimääräinen kesto vaihtelee, mutta jää tavallisesti alle kymmenen istunnon, yleensä kesto on noin neljä tai viisi kertaa, joskus riittää yksikin (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990, 58). Ratkaisukeskeisen terapian painopiste on niissä asioissa, jotka ovat mahdollisia ja muutettavissa eikä mahdottoman ja vaikean tuntuisissa asioissa. Terapeutit kiinnittävät huomionsa henkilön kokemusten muuttuviin ja muutettavissa oleviin piirteisiin eikä niihin, joiden ei voida olettaa muuttuvan. (O`Hanlon & Weiner-Davis 1990.) 3.2 ReTeaming -kehittämisohjelma

21 ReTeaming on ratkaisukeskeiselle ajattelutavalle perustuva työyhteisöjen ja tiimien kehittämis- ja valmennus menetelmä, joka soveltuu muutoksenhallintaan ja ilmapiirin parantamiseen. Sen ovat luoneet Ben Furman ja Tapani Ahola. Alunperin termillä ReTeaming eli uudelleen tiimiytyminen tarkoitettiin organisaatiomuutosten jälkeistä kehittämistyötä, jolla edesautettiin uusien tiimien yhtenäisyyttä. Pian huomattiin kuitenkin, että ReTeaming on myös tehokas tapa parantaa työyhteisön ilmapiiriä, hioa työntekijöiden välistä yhteistyötä ja opettaa luovaa ongelmanratkontaa. Lisäksi se on osoittautunut erittäin hyväksi keinoksi opettaa ihmisille ratkaisukeskeisiä ryhmätyötaitoja. (Menestys on joukkuelaji 1999, 2; reteaming 2000.) ReTeaming -ohjelman (Menestys on joukkuelaji 1999, 4) mukaan työyhteisöjen ongelmia on parempi lähestyä ratkaisukeskeisesti kuin ongelmakeskeisesti. Ongelmakeskeisessä lähestymistavassa pyritään kartoittamaan ja analysoimaan työyhteisön ongelmia ennen niiden ratkaisemista. Haittapuolena tässä on se, että pohdittaessa ongelmien syitä on vaikea välttyä syyttäviltä selityksiltä. Ne taas koetaan herkästi loukkaaviksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Seurauksena saattaa olla syyttelyansa (Reteaming - Ratkaisukeskeinen lähestymistapa työyhteisön kehittämisessä), jossa ongelmien kuvauksen, syiden ja syyllisten etsinnän kautta päädytään syyttelyyn ja loukkaantumiseen, jonka seurauksena on ilmapiiri, joka haittaa yhteistyötä ja estää ratkaisujen löytämistä. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa vältetään syyttelyansa keskittämällä huomio ja keskustelun painopiste alusta lähtien toiveisiin ja tavoitteisiin, sekä voimavaroihin ja keinoihin, joiden avulla tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Tällaisella lähestymistavalla voidaan luoda rakentava ilmapiiri, joka parantaa yhteistyötä ja suosii ratkaisujen löytymistä. (Menestys on joukkuelaji 1999, 4.) ReTeaming on kuitenkin enemmän kuin pelkkä menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat kehittää itseään, se on myönteinen ajattelu- ja toimintatapa, joka jo muutaman käyttökerran jälkeen voidaan omaksua tavaksi ratkoa erilaisia työyhteisön kohtaamia ongelmia sekä ohjata ja hallita muutos prosesseja (Menestys on joukkuelaji 1999, 39). ReTeaming menetelmän keskeinen työväline on Menestys on joukkuelaji -niminen henkilökohtainen työkirja, joka jaetaan työryhmän tai yhteisön jäsenille ennen

22 työskentelyn aloittamista. Työkirjan johdonmukainen rakenne, selkeät ohjeet ja mielekkäät tehtävät auttavat kehittämisohjelman toteutuksessa. (reteaming 2000; Menestys on joukkuelaji 1999, 2.) ReTeaming sujuu parhaiten, kun ohjaajana on ReTeaming -valmentajakoulutukseen osallistunut henkilö. Valmentaja huolehtii, että kaikki ymmärtävät tehtävät ja siitä ettei keskustelu poikkea liikaa aiheesta. Tosin työkirja on niin havainnollinen ja selkeä, että työryhmät voivat valita keskuudestaan jonkun valmentajakseen ja työstää ohjelman tehtävät itsenäisesti. Itsenäistä työskentelyä varten Ahola ja Furman ovat laatineet ohjeet, jotka toimitetaan pyynnöstä. (reteaming 2000; Menestys on joukkuelaji 1999, 2.) ReTeaming -kehittämisohjelma etenee vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa valitaan tavoite, jota lähdetään työstämään. Jos lähdetään liikkeelle ongelmista ne tavoitteistetaan eli muutetaan tavoitteiksi. Sen jälkeen valitun tavoitteen saavuttamisen hyödyt kartoitetaan ja konkretisoidaan eli selkeytetään se, mitä tavoitteen saavuttaminen merkitsee käytännössä. (Menestys on joukkuelaji 1999; Reteaming - Ratkaisukeskeinen lähestymistapa työyhteisön kehittämisessä). Toisessa vaiheessa tehdään onnistuminen mahdolliseksi, tunnustumalla ensin ne asiat, jotka vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Sen jälkeen mietitään sitä, mitkä seikat puhuvat tavoitteen saavuttamisen mahdollisuuden puolesta, vaikeuksista huolimatta. Kartoitetaan työryhmän sisäiset ja muut käytettävissä olevat voimavarat, sekä palautetaan mieleen aikaisempia tavoitteen suuntaisia onnistumisen kokemuksia ja huomioidaan viimeaikaista edistystä, mikäli sitä on olemassa. Lopuksi päätetään vielä toimenpiteistä ja seuranta palaverin ajankohdasta. (Menestys on joukkuelaji 1999; Reteaming - Ratkaisukeskeinen lähestymistapa työyhteisön kehittämisessä.) Kolmas vaihe on kehityksen edistämistä. Työryhmän jäsenet toteuttavat suunnitelmaansa ja seuraavat, sekä pitävät kirjaa myönteisestä kehityksestä sovittuun seurantapalaveriin asti. (Menestys on joukkuelaji 1999; Reteaming -Ratkaisukeskeinen lähestymistapa työyhteisön kehittämisessä.)

23 Neljännessä eli viimeisessä vaiheessa vahvistetaan myönteistä kehitystä, raportoimalla onnistumisista ja myönteisestä kehityksestä, sekä jakamalla ansiota ja kiitosta näistä kaikille asianosaisille Saadut ideat kootaan ohjenuoriksi tai motoksi, jotka jäävät muistuttamaan kehittämistyön tuottamista oivalluksista. Tämän jälkeen varaudutaan vielä vastoinkäymisiin, jotteivät ne pääse yllättämään ja lannistamaan työyhteisöä. Viimeiseksi sovitaan siitä, miten kehittämistyötä jatketaan. (Menestys on joukkuelaji 1999; Reteaming - Ratkaisukeskeinen lähestymistapa työyhteisön kehittämisessä). 4 RETEAMING -PROSESSI VUORELASSA ReTeaming -prosessi Vuorelassa toteutettiin vaiheittain, kuten alkuperäinen ReTeaming -ohjelmakin. Ensimmäisellä työskentely kerralla käytiin läpi ensimmäinen ja toinen vaihe. Tämän jälkeen oli puolentoista kuukauden mittainen seurantavaihe, eli kolmas vaihe, jonka aikana työryhmä työskenteli itsenäisesti. Neljäs vaihe oli seurantapalaveri. Viimeinen vaihe, arviointi liittyy opinnäytetyöhöni, mutta ei varsinaisesti ReTeamingiin. Lupa ReTeaming-ohjelman käyttöön on varmistettu Lyhytterapia-instituutista 2.11.2000. Toimin itse tässä tapauksessa ohjelman vetäjänä. Tosin en ole käynyt ReTeaming valmentajille tarkoitettua koulutusta, mutta olen itse käynyt ReTeaming -prosessin läpi, sekä perehtynyt ReTeaming -valmentajien koulutuksessa käytettävään materiaaliin. Tapasin Vuorelan kehittämistyöryhmän ReTeamingin merkeissä kaksi kertaa. Työryhmään kuului neljä koulukodin johtoryhmään kuuluvaa henkilöä, johtaja, apulaisjohtaja, psykologi ja vastaavaohjaaja, sekä yksi ohjaaja kultakin kolmelta oppilasosastolta.

24 4.1 Sovellus Koska tässä tapauksessa oli tarkoitus edistää jo käynnistynyttä työyhteisön kehittämisprosessia sitä varten perustetussa työryhmässä eikä varsinaisesti kehittää koko työyhteisöä tai parantaa sen ilmapiiriä, sovellettiin ReTeaming menetelmää paremmin tähän tarkoitukseen sopivaksi. Sovellus tehtiin yhdessä Vuorelan koulukodin psykologin Pirjo Toivolan kanssa. Kysymysten muotoa ja joitakin termejä ja ilmauksia muokattiin mm. siksi, että Vuorelan koulukodin työntekijät käyttävät ratkaisukeskeisiä menetelmiä ja kysymyksiä nuorten kanssa työskennellessään, eikä välttämättä ole hyvä, että nyt heille esitettäisiin kysymykset samassa muodossa kuin he tekevät nuorten kanssa. Sovelluksesta tehtiin monistenippu, jossa olivat kysymykset ja tila vastaamiselle. (vrt. Liite 1 ja Menestys on joukkuelaji 1999.) Ensimmäisessä vaiheessa sovelluksessa pyydettiin työryhmää listaamaan muutamia nuorten kehitystä Vuorelassa haittaavia tekijöitä. Tämän jälkeen valittiin haittaavista tekijöistä muutama ongelma ja ne muutettiin tavoitteiksi. Seuraavaksi mietittiin mitä hyötyä tavoitteiden saavuttamisesta on nuorille, heidän perheilleen, työyhteisölle sekä työntekijälle itselleen. Tavoitteiden konkretisoimiseksi pohdittiin asioita, mistä tulevaisuudessa näkee, että tavoitteet ja muutokset ovat toteutuneet. Toisen vaiheen aluksi mietittiin, mikä tulee vaikeuttamaan muutoksen toteutumista ja mitkä asiat taas voisivat helpottaa muutoksen toteutumista. Seuraavaksi pohdittiin mitä tavoitteiden suuntaisia asioita on jo tehty. Toisen vaiheen lopuksi tehtiin suunnitelma prosessin edistämiseksi ja sovittiin seuraavasta tapaamisesta. Kolmannessa vaiheessa eli välivaiheessa pyydettiin työryhmää etenemään suunnitelman mukaan ja kirjaamaan uusia ideoita ja havaintoja. Viimeisessä eli neljännessä vaiheessa koottiin saadut ideat ja havainnot sekä käytiin läpi edistys, jonka jälkeen sovittiin prosessin etenemisestä jatkossa. 4.2 Prosessin tuotokset