SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO. Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Samankaltaiset tiedostot
Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Lausuntopyyntö: Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kunta HYTE. HYTE-toimijoiden työkokous

Liikkujan polku -verkosto

me-talo konsepti. Kohti myönteistä tulevaisuutta.

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä. Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Lausuntopyyntökysely

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen

Missä ikävaiheissa kuuluu? => varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetus, toisen asteen koulutus. aikuisten osalta? ei seurata

Liikkujan polku. Matleena Livson

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Lausunto. Kuntaliitto pitää hyvänä sitä, että strategiassa on tunnistettu ja huomioitu

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Liikkuva opiskelu -ohjelma

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Taloussuunnittelu ja seuranta suhteessa lapsi- ja nuorisopolitiikan tietotarpeisiin Armi Tauriainen Talousarviopäällikkö

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Strategisen tutkimuksen neuvoston alustavat, julkista kuulemista varten tuotetut teema-aloitteet (2014)

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Ikäaparaattityöpaja Lahdessa

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

J2.0-DIGIVERKOSTON TAPAAMINEN Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry. Järjestökehittäjän digitalisaation kehittämisen näkökulma

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin strategia. Luonnos Säännöt ja ohjeet nro. Hyväksytty: Voimaantulo:

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset perheet kouluyhteisössä ja vapaa-ajan palveluissa

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustoimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv)

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma

L KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Suomi 100 -tukiohjelma

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

1. Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö metsiin perustuville liiketoiminnoille

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta ( ) HE 341/2014 vp

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Kenen tai keiden kanssa haluaisit harrastaa liikuntaa? (vrt. kysely: 79 % oli valinnut vaihtoehdon Oman vertaisryhmäni kanssa ) Miksi?

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

LIIKUNTA EDISTÄÄ LIIKUNTA VAIKUTTAA MYÖNTEISESTI. tarkkaavaisuutta keskittymistä tiedonkäsittelytaitoja ongelmanratkaisutaitoja muistitoimintoja

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Alueiden käyttö. Esitys

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Kantokasken koulu

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Asia: lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista


Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry. Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kesto LOPPURAPORTTI Dnro 2089/325/2011

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia kirjaa/1000 asukasta.

7. KRIISIT JA SELVIYTYMINEN URHEILIJAN ELÄMÄSSÄ

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä

Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena. Toivosta turvaa hanke

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö on helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja joustamaton liikennöintisopimus estäneet helmen

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

Johdanto laadullistamismoduuliin. 1. koulutuspäivä

Neuvolalääkäreiksi ovat nimetty neuvolasta vastaavat lääkärit, samoin koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon omat, nimetyt lääkärit.

Alueellisten aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tilanne kysely

ASIAKKAAN VALINTA & ASIAKASSUUNNITELMA

Monialaisella palveluyhteistyöllä jatkopolkuja työpajojen asiakkaille

Transkriptio:

SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO Helsinki 6.2.2019 Viite: VNS 6/2018 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Valtineuvstn selntek liikuntaplitiikasta SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry n valtakunnallisten ssiaali- ja terveysjärjestöjen kattjärjestö. SOSTE n ssiaali- ja terveyspliittinen vaikuttaja ja asiantuntijajärjestö, jka rakentaa ssiaalisen hyvinvinnin ja terveyden edellytyksiä yhteistyössä jäsenyhteisöjensä kanssa. SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry:n varsinaisina jäseninä n yli 230 valtakunnallista ssiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteistyöjäseninä 80 muuta ssiaali- ja terveysalan timijaa. Liitteenä SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry:n lausunt yllä mainitusta asiasta. Lisätietja: erityisasiantuntija Päivi Nykyri, paivi.nykyri@sste.fi, 045 657 6769 SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry Vertti Kiukas pääsihteeri

SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry kiittää mahdllisuudesta lausua ja tulla kuulluksi asiassa. Lausunnn keskeinen sisältö SOSTE näkee Liikuntapliittisen selnten tärkeänä asiakirjana suuntamaan sumalaista liikuntaplitiikkaa ikeaan suuntaan. Tivttavaa n, että esityksen timenpide-ehdtukset humiidaan päätöksentessa ja budjettineuvtteluissa ja ne siirtyvät käytännön timiksi väestön hyvinvinnin ja terveyden edistämiseksi ja eriarvisuuden kaventamiseksi. SOSTE kiinnittää lausunnssa humiita seuraaviin asiihin, jtka selntessa tulisi humiida: Eriarvisuuden kaventamiseksi tulee kiinnittää vahvemmin humita ja khdistaa timenpiteitä vähän liikkuviin ja vaikeasti saavutettaviin ryhmiin, jiden tunnistaminen ja liikuntaan mtivinti n haasteellista, mutta jtka hyötyisivät liikunnasta erittäin paljn. Tarvitaan usean eri hallinnnalan yhteistyötä ja timenpiteitä. Tisen asteen piskelijiden liikkumisen aktivimiseksi tulee Liikkuva piskelu - hjelman tueksi tarjta vähävaraisille piskelijille edullisia liikuntaharrastusmahdllisuuksia liikunta-aktiivisuuden ylläpitämiseksi. Pelikasvatus n yksi alue ergnmian ja liikkumisen humiimiseksi digitaalisen pelaamisen hella. Pelikasvatuksen nivminen peruspetukseen ja tiedn välittäminen vanhemmille n yksi väylä lasten ja nurten liikunnan lisäämiseksi. Ptilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen timintaedellytykset sveltavan liikunnan tteuttajina tulee turvata riittävällä ja pysyvällä rahituksella. Väestön ikääntyessä ja ikärakenteen muuttuessa n tdennäköistä, että sveltavan liikunnan khderyhmä tulee kasvamaan entisestään.

LAUSUNTO Liikuntapliittinen selntek n tervetullut asiakirja sumalaisten hyvinvinnin ja terveyden sekä kansanterveyden edistämiseksi. Selntek tu tavitteensa mukaan hyvin esille liikunnan yhä laajemman ja mnipulisemman merkityksen yhteiskunnassa. Liikunnan mahdllistaminen kaikille n tärkeää sekä liikunnan itseisarvn että välinearvn takia. Liikkumattmuuden kustannukset UKK-instituutin tutkimuksen mukaan vat tällä hetkellä 3,2 7,5 mrd. eura /vudessa. Hulestuttavaa n liikunnan plarisituminen ja fyysisen kknaisaktiivisuuden väheneminen yhteiskunnassa, merkittävästi myös lasten ja nurten keskuudessa. Väestön ikärakenteen muuttuessa ja vanhusväestön määrän kasvaessa tarvitaan yhä enemmän sveltavaa liikuntaa ja esteettömiä liikuntapaikkja sekä liikunnan ja terveyden ammattilaisia. Selntessa näkyy elinkaariajattelu eri timialjen timinnan kautta liikunnasta saatavan hyödyn vahvistamiseksi kk elämän ajan. Liikunnallisen elämäntavan herättäminen lapsuudesta ja jatkuminen vanhuuteen saakka n tutu esille ja humiitu timenpide-ehdtuksissa. Myönteisenä selntesta vi tdeta, että lasten ja nurten suus n nstettu vahvasti esille, esimerkiksi lisäämällä liikuntaa sekä eri kuluasteilla. Selntesta vi nähdä, että rahallinen panstaminen lasten liikunnan seuratiminnan tukemiseen nähdään hyvinvinti-investintina, jlla n keskeinen vaikutus liikunnalliseen elämäntapaan myös aikuisena. Valmisteilla levat timenpideesitykset vähävaraisten perheiden tukemiseksi lasten liikuntaharrastuksen edistämiseksi n tervetullut. Harrastuksista syrjäytyminen merkitsee lapselle nrmaalista lapsuuteen liittyvästä timinnasta uls jäämistä sekä samalla syrjäytymistä ikätvereista ja yhteiskunnan sallisuudesta. SOSTE haluaa nstaa tarkasteluun ja kiinnitettävän humita seuraaviin teemihin: Eriarvisuuden kaventaminen ja ptilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatimijina. ERIARVOISUUDEN KAVENTAMINEN SOSTE näkee tärkeänä kiinnittää vahvemmin humita ja khdistaa timenpiteitä vähän liikkuviin ja vaikeasti saavutettaviin ryhmiin, jiden tunnistaminen ja liikuntaan mtivinti n haasteellista, mutta jtka hyötyisivät liikunnasta erittäin paljn. Heidän aktivitumisensa liikkumaan lisi myös taluden näkökulmasta tulksellista. Selntessa painttuu liikuntaneuvnnan rli. Vähän liikkuvien ja vaikeasti saavutettavien ryhmien khdalla neuvnta ei välttämättä tuta tulsta, kska syyt liikkumattmuuteen vivat lla mninaisia, esimerkiksi heikssa elämänhallinnassa. Tarvitaan usean eri hallinnnalan yhteistyötä ja timenpiteitä. Esimerkiksi ssiaali- ja terveyspalvelut vat tärkeä yhteistyötah liikuntasektrin kanssa vähän liikkuvien mtivimiseksi, kska he vat usein em. palveluita paljn käyttäviä.

Sumessa n yli 60 000 syrjäytynyttä nurta. Osaa heistä n vaikea saada mtivitua liikuntaneuvntaan ja liikuntaharrastusten pariin. Yhtenä syynä n myös harrastamisen kalleus. Vuden 2017 Nurisbarmetrin mukaan runsas klmannes nurista n jättänyt harrastuksen alittamatta rahanpuutteen vuksi. Nämä nuret vat keskimääräistä tyytymättömimpiä ihmissuhteisiin. Harrastamisen lpettaminen tai alittamatta jättäminen harrastamisen krkeiden kustannusten vuksi kasvattaa terveys- ja hyvinvintierja ja liikunnallisesta elämäntavasta syrjäytymistä. (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016: 19) Nin jka viides tisen asteen piskelija liikkuu erittäin vähän, krkeintaan tunnin viikssa. Yli 80 prsenttia lukilaisista ja nin 70 prsenttia ammattiin piskelevista haluaisi liikkua nykyistä enemmän ja pitää mielekkäänä, että ppilaitksen lsuhteita kehitettäisiin liikkumista lisääviksi. Yli 90 prsenttia tisen asteen henkilöstöstä kkee liikkumisen piskelupäivän aikana lisäävän viihtyvyyttä ja ppimista. Yli 70 prsenttia heistä n myös hulissaan piskelijiden tulevasta työkyvystä. (LIKES 2018) Tisella asteella liikunnan lisäämiselle n kva tarve ja piskelijat ja henkilöstö kkevat asian hyödylliseksi. Tarvitaan mahdllisuuksia ja kannustusta liikkumiseen. Liikkuva kulu -hjelmaan liittyen Liikkuva piskelu -hjelma käynnistyi tisen asteen ppilaitksissa 2019. Lisäksi lisi tärkeää tarjta vähävaraisille piskelijille myös edullisia liikuntaharrastusmahdllisuuksia liikunta-aktiivisuuden ylläpitämiseksi. Lasten ja nurten liikunnan vähäisyyteen nähdään saltaan vaikuttavan tietkneiden, pelilaitteiden ja ssiaalisen median runsas käyttö. Pelikasvatus n yksi alue ergnmian ja liikkumisen humiimiseksi digitaalisen pelaamisen hella. Pelikasvatuksen nivminen peruspetukseen ja tiedn välittäminen vanhemmille visi lla yksi kein lasten ja nurten liikunnan lisäämiseksi. POILAS-, KANSANTERVEYS- JA VAMMAISJÄRJESTÖT LIIKUNTATOIMIJOINA Useat lait luvat velvitteen yhdenvertaisten liikuntaedellytysten edistämiselle ja eriarvisuuden vähentämiselle liikunnassa. Selnten taustituksessa n avattu hyvin sveltavan liikunnan nykytilaa ja sen tärkeyttä yksilön ja yhteiskunnallisten hyötyjen näkökulmasta. Tekstissä tdetaan, että sveltavan liikunnan tteutus tapahtuu paljlti kunnissa ja järjestöissä. Kunnat vat itsenäisiä timijita sveltavassa liikunnassa ja valti pystyy liittämään hjausmekanismeja lähinnä vain khdennettuihin resursseihin kuten hankeavustuksiin. Kuntien sveltavan liikunnan kehitys näyttää isssa kuvassa pysähtyneen ja palveluissa n suuria kuntakhtaisia erja, etenkin pienten kuntien khdalla. SOSTE krstaa, että ptilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöillä n merkittävä rli liikuntatimijina. Palveluissa yhdistyy usein vankka ammatillinen ja vertaissaaminen. Em. järjestöt vat usein ainita tietyille khderyhmille liikuntapalveluja tarjavia tahja, jtka tavittavat ihmisiä, jita urheilujärjestöt ja seurat eivät tavita. Juuri nämä ja muut vaikeasti tavitettavat khderyhmät hyötyvät liikunnasta erittäin suuresti.

Sveltavan liikunnan khderyhmä tällä hetkellä n 800 000 ihmistä eli nin 15% väestöstä. Väestön ikärakenteen muuttuessa n tdennäköistä, että sveltavan liikunnan khderyhmä tulee kasvamaan entisestään väestön ikääntymisen ja sen myötä erilaisten sairauksien määrän lisääntyessä. Selntekn lisi llut tarpeen kirjata nykytilan kuvauksen lisäksi tarkemmin ne timenpiteet, jilla kasvavaa sveltavan liikunnan khderyhmää tullaan jatkssa tukemaan. Järjestöissä tehtävä työ n pitkäjänteistä timintaa, jnka jatkuvuus ja timintaedellytykset tulee varmistaa. SOSTE painttaa, että riittävä pysyvä rahitus n välttämätön laadukkaan liikuntatiminnan tteuttamiseen ja liikkumattmuuden haasteeseen vastaamiseen. Myös liikuntapaikkjen esteettömyyden sekä ammatillinen saamisen ja riittävyyden varmistaminen n tärkeää. SOSTE pitää kannatettavana selntessa esiintudun näkemyksen vapaaehtistiminnan nrmien ja säätelyn purkamisesta byrkratian vähentämiseksi ja kansalaistiminnan edistämiseksi. Liikunta- ja urheilujärjestöissä lasten ja nurten hjaajina ja valmentajina timii suuri jukk vapaaehtisia. Lasten turvallisuuden takaamiseksi tulisi ttaa harkintaan vapaaehtisten rikstaustan tarkistamisen velvittavuus. Erittäin kannatettavan SOSTE pitää linjausta man varainhankinnan mahdllistamisesta järjestöissä nykyistä paremmin sekä avustusjärjestelmän kehittämistä entistä enemmän yleisavustuspaintteisemmaksi. Selntessa tudaan esille petus- ja kulttuuriministeriön käynnistämästä järjestöjen avustusjärjestelmän kehittämistyöstä ja uuden järjestelmän käyttööntsta asteittain vudesta 2020 alkaen. Vaikka uudistuksen tavitteet vaikuttavat kannatettavilta, Sste ei pidä tarkituksenmukaisena lähteä merkittäviin kehittämistimenpiteisiin avustusjärjestelmän salta tilanteessa, jssa valmistellaan laajempaa ja mnialaista uudistusta.