TALOUSARVION TOTEUTUMINEN III/2016 Kolmannen vuosineljänneksen talousraportti syyskuun loppuun osoittaa toimintakulujen, -tuottojen ja toimintakatteen osalta 79 % toteutumaa, joten tässä vaiheessa tilanne talousarvioon nähden ei enää ole tasapainossa. Toimintakate on noin 1,2 milj. euroa heikompi, kuin laskennallisesti pitäisi olla, jotta oltaisiin talousarvioon ja 31.10.2016 tehtyyn talousarviomuutokseen nähden tasapainossa. Syy on pitkälti palvelujen ostoissa (sis. erikoissairaanhoidon), joiden osalta toteuma on 79,9 %, palvelujen ostoja on n. 1,2 milj. euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Toimintakulujen toteuma on 76,0 ja toimintatuottojen toteuma 72,9 %, toimintatuotoista puuttuu projekteihin saatuja avustuksia sekä henkilöstön työterveyshuollon KELA-korvaus, joka arvioidaan tilinpäätösvaiheessa. Henkilöstömenojen toteutuma syyskuussa on 75,3 %. Tuloslaskelmayhteenveto on raportin toiseksi viimeisellä sivulla. Tuloveroprosenttia nostettiin tälle vuodelle ja tässä vaiheessa tilitysten kertymä on edellisvuoden tasolla. Kuntaliiton lokakuussa tekemä veroennuste osoittaisi, että Haapaveden verotulot tippuisivat noin 490 000 euroa tänä vuonna budjetoidusta. Valtionosuudet vuodelle 2016 ovat vahvistetut talousarviossa hieman ennakoitua paremmalle tasolle. Investointien toteutuma nettona syyskuun loppuun mennessä on noin 1,1 miljoonaa euroa. Lainan määrä nettona syyskuun loppuun mennessä on lisääntynyt n. 1,2 miljoonaa euroa. Koska talousarvio niukasti ns. nollatulos, ratkaisee marraskuussa vahvistuvat loppuvuoden verotilitykset, erikoissairaanhoidon toteuma sekä ennakoitavat sosiaalipalveluiden kustannusten ylitykset tilivuoden tuloksen. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen työttömyysaste syyskuun lopussa on 11,4 %. Vastaavana aikana edellisvuonna työttömyysaste oli 12,2 %.
Haapaveden kaupungin Danske Capitalin hoidossa olevan sijoitussalkun markkina-arvo on ollut 30.9.2016 yhteensä 7 133 741 euroa. Salkun tuotto vuoden alusta lukien on ollut hieman positiivinen. Maria Sorvisto ma. talousjohtaja
KESKUSVAALILAUTAKUNTA Lautakunnan sihteeri Leena Pirttikangas Tulot 0 0 0 0 0 0 0 Menot 0 0 0 0 0 0 0 Netto 0 0 0 0 0 0 0 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Ei vaaleja vuonna 2016. TARKASTUSLAUTAKUNTA Maria Sorvisto, vs. talousjohtaja Tulot 13,5 1 7,1 6 44,5 11 80 % Menot -15-1 7,1-7 46,7-12,5 82 % Netto -1,5 0 7,1-1 66,7-1,5 100 % Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Toiminta painottuu alkuvuoteen tilinpäätöksen käsittelystä johtuen. KAUPUNGINHALLITUS Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala Tulot 6240 1395 22,4 3013 48,3 4545 72,8 Menot -8526-2036 23,9-4267 50,0-6558 76,9 Netto -2287-641 28-1254 54,8-2013 88,0 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Ks. Yleishallinnon selitykset. Ruoka- ja puhdistuspalvelut täsmäytetään tilikauden lopussa. Yleishallinto Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala Tulot 1668 380 22,7 800 48,0 1222,5 73,3 Menot -3248-824 25,4-1652 50,9-2466 76,0 Netto -1580-444 28,1-852 54,0-1243 78,7 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Tytäryrityksille tuotettavista talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista ei laskuteta kuukausittain. Lisenssit ja jäsenmaksut maksetaan alkuvuodesta. Kaupunginhallituksen alaiset avustukset on jo maksettu. Hankkeiden maksatukset tapahtuu jälkipainotteisesti. Samoin työterveyshuollon Kela-korvaus.
Pelastustoimi Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala Tulot Menot -754-187 24,9-376 49,9-564 74,8 Netto -754-187 24,9-376 49,9-564 74,8 Selvitys alituksen/ylityksen syystä Ruoka- ja puhdistuspalvelut Arja Mertala, ruoka- ja puhdistuspalvelupäällikkö Tulot 4572 1015 22,2 2213 48,4 3322 72,7 Menot -4524-1024 22,6-2239 49,5-3528 78,0 Netto -48-9 18,8-27 56,3-206 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Kokonaismenojen ylitys johtuu matkustus- ja kuljetuspalvelujen järjestämisongelmasta, koska työllistettyjä ei ole saanut, jonka varaan budjetti on tältä osin laskettu. Lisäksi kaluston osalta rikkoontuneiden laitteiden tilalle on jouduttu hankkimaan uusia toiminnan sujumiseksi. Henkilöstökulut pysyneet kokonaisuutena noin budjetissa. Varhemaksut nostavat kokonaisuutta. Tulot muodostuvat vaihtelevista asiakasmääristä, joita on vaikea ennustaa. Ruokapalveluiden ennustetuista suoritteista on toteutunut 76%. RAKENNUSTARKASTUS Teijo Hyvärinen, rakennustarkastaja Tulot 94 16 17 35 37,2 54 57,5 Menot -89-15 16,8-37 41,6-58 65,2 Netto 5 1 20-2 -4 MAASEUTULAUTAKUNTA Eeva Alaraappana, maaseutuasiamies Tulot 3869 692 17,9 1473 38,1 2263 58,5 Menot -4022-703 17,5-1593 39,6-2469 61,4 Netto -153-12 7,8-121 79,0-207 Selvitys alituksen/ylityksen syystä
Maaseututoimi Eeva Alaraappana, maaseutuasiamies Tulot 0 0 Menot -153 1 0,4-68 44,5-69 45,1 Netto -153 1 0,4-68 44,5-69 45,1 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Lomatoimi Tuija Naakka, lomituspalvelupäällikkö Tulot 3614 631 17,5 1473 40,8 2263 62,6 Menot -3614-647 17,9-1525 42,2-2401 66,4 Netto 0-15 -53-138 Selvitys alituksen/ylityksen syystä:
200 PERUSTURVALAUTAKUNTA (ei sis. ymp.palv.) Ritva Hantula, vs. perusturvajohtaja 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 25056 6310 25,2 12707 50,7 18998 75,8 Menot Netto Haapavesi -49485/ - 49885-24429/ -24829 24799/ 25199-11527 23,3-25235 51,0-38907 78,6/78,0-5217 21,4-12528 51,3-19909 81,5/80,2 5692 22,9 12840 51,8 19863 80,1/78,8 Pyhäntä 1390 361 26,0 649 46,7 1019 73,3 Siikalatva 17027 3833 22,5 8372 49,2 13028 76,5 Talousarvio on kokonaisuudessaan ylittynyt jonkin verran. Lisämäärärahaa on saatu 400 000 (Kvalt. 31.10.2016 62). Osa menoista on etupainotteisia, joten jonkinlaista tasoittumista tapahtuu loppuvuoden aikana. Kuntakohtaisesti on eroja. Siikalatvan ulkoistamisesta johtuvasta selvitystyöstä aiheutuneet kustannukset 3682,06 on kohdentamatta kunnille. Palkkakustannussiirtoja ei ole myöskään vielä tehty. Selvitys ylityksen/alituksen syistä Haapavesi: Terveyspalveluiden ylitys johtuu pääasiassa ennakoimattomista varhemaksuista sekä lääkinnällisen kuntoutuksen ostopalveluista. Sosiaalipalveluissa suurimmat ylitykset ovat lasten- ja nuorten huollossa. Haapavedellä huomattavaa ylitystä myös toimeentulotuessa (avustukset kotitalouksille ylittynyt n. 18 %) sekä kehitysvammahuollon ostetuissa asumispalveluissa. Vanhuspalveluissa ylitys johtuu pääosin ennakoimattomista varhemaksuista sekä pitkien sairauslomien aiheuttamista kustannuksista. Pyhännän toteuma alittuu. Siikalatvalla on hiukan ylitystä, joka johtuu sosiaalipalveluiden lasten ja nuorten huollon kustannusten ylityksestä. Vanhustenhuollossa kustannuksia nostaa ennakoimaton varhemaksu. Osassa kotihoidon yksiköissä tulot ovat olleet arvioitua pienemmät. Omaishoidon tuessa on odotettavissa lisäylitystä, vaikka määrärahaa nostettiin tälle vuodelle 100 000. Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet Haapaveden lasten ja nuorten huollon osalta tehdään ulkopuolinen selvitys. Lisämäärärahan tarve arvioidaan uudelleen.
2100 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi (perusturvan hallinto + projektit) Ritva Hantula, vs. perusturvajohtaja 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 218 47 21,6 98 45,1 156 71,6 Menot -224-47 20,8-104 46,3-167 74,5 Netto -6 0-5 91,2-11 184,6 Haapavesi 9 0 3 36,2 6 66,7 Pyhäntä 0 0 1 Siikalatva 0 0 2 Selvitys ylityksen/alituksen syistä Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet Tulos = vanhat eläkemenoperusteiset KuEL-maksut (Haapavesi) 2964,80. Pohjois-Suomen Lasten kaste -hankkeen valtionosuus tulematta. Perusturvan oma talousarvio alittunut. 2400 Helmi terveyspalvelut, yhteensä Helena Paakki, vs. terveyspalvelupäällikkö 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 9004 2378 26,4 4774 53,0 7089 78,7 Menot -15259-3502 23,0-7791 51,1-12041 78,9 Netto -6255-1124 18,0-3016 48,2-4952 79,2 Haapavesi 6516 1435 22,0 3282 50,4 5177 79,4 Pyhäntä 1333 343 25,7 617 46,3 970 72,8 Siikalatva 6082 1242 20,4 2908 47,8 4490 73,8 Terveyspalvelut ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti eikä talousarviota ole kokonaisuutena ylitetty. Selvitys ylityksen/alituksen syistä Ylityksiä on tapahtunut Haapaveden lääkinnällisessä kuntoutuksessa, jossa suurin osa on aiheutunut ostetuista puhe- ja toimintaterapioista. Muutamassa yksiköissä myös varhe-maksut nostavat kustannuksia. Kustannuksia Haapavedellä nostaa vartijapalvelu, jota ei ole suunniteltu talousarvioon. Pyhännän ja Siikalatvan talousarviot alittuvat. Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet
2700 Erikoissairaanhoito yhteensä Anne Niemelä, johtava ylilääkäri 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 350 61 17,5 149 42,6 241 69,0 Menot -8649-2040 23,6-4497 52,0-6744 78,0 Netto -8299-1979 23,8-4348 52,4-6502 78,3 Haapavesi 8300 1956 23,6 4324 52,1 6487 78,1 Siikalatva 0 23 24 16 Selvitys ylityksen/alituksen syistä Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Tuloista puuttuu syyskuun laskutus Ppshp:ltä 30370,20 (laskutettu lokakuussa) -> Siikalatvan maksuosuus. Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet 2800 Helmi vanhuspalvelut, yhteensä Marko Niiranen, vs. vanhuspalvelupäällikkö 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 9420 2331 24,7 4667 49,6 6972 74,0 Menot -14661-3277 22,3-7187 49,0-11278 76,9 Netto -5242-946 18,0-2520 48,1-4307 82,2 Haapavesi 5338 1168 21,9 2644 49,5 4182 78,3 Pyhäntä 55 16 28,8 30 53,8 45 81,2 Siikalatva 6386 1392 21,8 3106 48,6 4971 77,8 Selvitys ylityksen/alituksen syistä Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Talousarvio ylittynyt kokonaisuudessaan. Tulot jääneet arvioitua alhaisemmaksi. Haapavesi ylitystä 3,3%. Ylitys johtuu pääosin ennakoimattomista varhemaksuista sekä pitkien sairauslomien aiheuttamista kustannuksista. Pyhäntä ylitystä 6,2%. Ylitys johtuu hoitotarvikemenoista. Siikalatva ylitystä 2,8%. Tulot ovat olleet osassa kotihoidon yksiköissä ennakoitua pienemmät. Ennakoimaton varhemaksu nostaa kustannuksia. Omaishoidon tuessa on odotettavissa lisäylitystä vielä loppuvuodesta, vaikka määrärahaa nostettiin tälle vuodelle 100 000. Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet
2900 Helmi sosiaalipalvelut, yhteensä Airi Juntunen, sosiaalipalvelupäällikkö 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 6065 1492 24,6 3018 49,8 4540 74,9 Menot -10692/ - 11092-2661 24,9-5657 52,9-8678 81,2/78,2 Netto -4627/-5027-1169 25,3-2639 57,0-4138 89,4/82,2 Haapavesi 4636/5036 1133 24,4 2587 55,7 4011 86,5/79,6 Pyhäntä 2 2 111,0 2 120,4 3 165,4 Siikalatva 4559 1176 25,8 2334 51,2 3549 77,9 Lisätalousarvio 400 000 (kvalt 31.10.2016 62). Selvitys ylityksen/alituksen syistä Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Helmen sosiaalipalvelujen käyttöprosentti ylittynyt noin 7,2 %. Suurimmat ylitykset Haapavedellä lasten- ja nuorten huollossa ja toimeentulotuessa (avustukset kotitalouksille ylitys 18%) sekä kehitysvammahuollon ostetuissa asumispalveluissa. Pyhännällä ylitys johtuu sosiaaliasiamiehen palveluiden lisääntyneestä käytöstä. Siikalatvalla ylityksen aiheuttaa lasten- ja nuorten huolto. Haapaveden lasten ja nuorten huollon osalta tehdään ulkopuolinen selvitys. Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet 2200 Helmi ympäristöpalvelut, yhteensä Harri Heikkilä, ympäristöpalvelupäällikkö 1 000 Talousarvio I I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 750 179 23,9 374 49,8 570 76,0 Menot -1097-248 22,7-502 45,8-817 74,5 Netto -346-69 20,0-128 37,0-246 71,1 Haapavesi 356 95 26,7 174 48,9 267 74,9 Pyhäntä 86 9 10,0 21 24,0 40 46,7 Oulainen 229 59 25,9 115 49,9 185 80,6 (Vihanti) Raahe/ Kalajoki 62 11 18,4 27 43,8 49 79,1 Siikalatva 294 64 21,6 130 44,0 212 72,1 Selvitys ylityksen/alituksen syistä Kokonaisuudessaan ympäristöpalvelut on pysynyt talousarviossa. Kuntakohtaisesti on jonkin verran eroja. Tehtävät toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi Tiedossa olevat lisämäärärahatarpeet
KOULULAUTAKUNTA Erkki Seitajärvi, sivistysjohtaja Tulot 671 324 48,3 473 70,5 666 99,3 Menot -13 615-3 339 24,5-6 964 51,1-10 401 76,4 Netto -12 944-3 015 23,3-6 492 50,1-9 735 75,2 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Päivähoito Rauni Siirtola, päivähoidon ohjaaja Tulot 353 75 21,2 150 42,5 206 58,4 Menot -4 102-917 22,4-1 965 47,9-2 952 72,0 Netto -3 749-842 22,5-1 815 48,4-2 746 73,3 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Varhaiskasvatuksen talousarvio toteutuu kokonaisuutena suunnitelman mukaisesti. Joitakin kirjausmuutoksia tehdään, jotta menot kohdentuvat oikeille kustannuspaikoille. Tuloja on ennakoitua vähemmän, mutta vastaavasti menojakin on vähemmän. Loppuvuosikin näyttäisi toteutuvan talousarvion mukaisesti. Peruskoulutus Erkki Seitajärvi, sivistysjohtaja Tulot 261 194 74,3 248 95,0 376 144,1 Menot -8 080-2 079 25,7-4 309 53,3-6 401 79,2 Netto -7 819-1 885 24,1-4 061 51,9-6 025 77,1 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Vuoden 2016 säästöt ovat alkaneet näkyä vasta elokuusta lähtien, kun tuntikehys on yli 100 tuntia pienempi kuin viime lukuvuonna. Tulot budjetoitua suuremmat valtionavustusten vuoksi. Avustukset näkyvät myös menopuolella henkilöstökulujen kasvuna. Lukio Erkki Seitajärvi, rehtori Tulot 35 37 107,1 44 126 52 148,6 Menot -982-232 23,7-482 49,1-721 74,3 Netto -947-195 20,6-438 46,3-670 70,8 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Tuloja budjetoitua enemmän avustusten vuoksi.
Kirjasto Sari Seitajärvi, kirjastonjohtaja Tulot 22 18 81,7 31 141 33 150,0 Menot -450-111 24,6-208 46,2-327 72,7 Netto -429-93 21,7-178 41,5-294 68,5 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Tulot ylittyvät, koska on saatu hankerahoja. KANSALAISOPISTON JOHTOKUNTA Liisa Vornanen, kansalaisopiston rehtori Tulot 1053 444 42,2 682 64,7 849 80,6 Menot -2081-495 23,8-1055 50,7-1399 67,2 Netto -1029-51 5-372 36,1-550 53,5 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: VAPAA-AIKATOIMINNAN LTK Sisko Isokoski, kulttuurisihteeri Tulot 386 61 15,8 196 50,8 250 64,8 Menot -1629-411 25,3-782 48,0-1119 68,7 Netto -1243-350 28,2-586 47,2-869 70,0 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Jäähallin tuloista on tehty 20 300 euron edestä hyvityslaskuja, jotka olisi pitänyt kirjata vuoden 2015 tilinpäätökseen. Tilinpäätös oli kuitenkin jo suljettu, kun hyvitykset tehtiin joten nämä hyvityslaskut on kirjattu vuodelle 2016. Tämän vuoksi liikuntapalveluiden tulot jäävät arviota alhaisemmiksi. Kulttuuritoimen museo- ja kotiseututoiminnan menot painottuvat loppuvuoteen perusnäyttelyn uudistuksen vuoksi. Kiinteistökulut ovat vielä alakanttiin. Liikuntapalvelut Kati Mäntylä, liikuntasihteeri Tulot 319 52 16,3 159 50,0 178 55,8 Menot -1159-283 20,5-548 47,3-802 69,2 Netto -840-231 27,5-390 46,4-624 74,3 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Jäähallin tuloista on tehty 20 300 euron edestä hyvityslaskuja, jotka olisi pitänyt kirjata vuoden 2015 tilinpäätökseen. Tilinpäätös oli kuitenkin jo suljettu, kun hyvitykset tehtiin joten nämä hyvityslaskut on kirjattu vuodelle 2016. Tämän vuoksi liikuntapalveluiden tulot jäävät arviota alhaisemmiksi.
Kulttuuritoimi Sisko Isokoski, kulttuurisihteeri Tulot 3 2 66,7 2 66,7 8 266,7 Menot -167-53 36,3-93 55,7-112 67,1 Netto -164-51 35,7-90 54,9-103 62,8 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Alituksen syy: Kulttuuritoimen museo- ja kotiseututoiminnan menot painottuvat loppuvuoteen perusnäyttelyn uudistuksen vuoksi. Kiinteistökulut ovat vielä alakanttiin. Nuorisotyö Sisko Isokoski, kulttuurisihteeri Tulot 64 7 11,5 35 54,7 64 100 Menot -303-47 25,7-141 46,5-205 67,7 Netto -239-40 32,8-106 44,4-142 59,4 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Alituksen syy: Nuorisotyön tulot ovat jo 100 %, joten budjetti tasoittuu loppuvuodesta. Kiinteistökulut ovat vielä alakanttiin.
TEKNINEN LAUTAKUNTA Risto Rautio, tekninen johtaja Luvut 1 000 TalousarviI I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 7283 1618 22,2 3261 44,8 4927 67,7 Menot -6615-1571 23,8-3148 47,6-4501 68,1 Netto 668 47 7,1 113 16,9 545 81,6 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Tekninen hallinto Risto Rautio, tekninen johtaja Luvut 1 000 TalousarviI I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 5 0 15 300 15 300 Menot -274-60 21,9-156 56,9-223 81,4 Netto -269-60 22,3-141 52,4-209 77,7 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Kiinteistötoimi Teijo Hyvärinen, kiinteistöpäällikkö Luvut 1 000 TalousarviI I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 5862 1289 22 2557 43,6 3866 66,0 Menot -4813-1121 23,3-2266 47,1-3258 67,7 Netto 1049 168 16 290 27,7 727 69,3 Selvitys alituksen/ylityksen syystä: Liikenneväylät ja yleiset alueet Antti Mustaparta, maanrakennuspäällikkö Luvut 1 000 TalousarviI I % (25) II II % (50) III III % (75) IV IV % (100) Tulot 10 1 10 1 10,0 2,5 25,0 Menot -472-145 30,7-225 47,7-292 61,9 Netto -462-144 31,2-225 48,7-289 62,6 Selvitys alituksen/ylityksen syystä:
Liikelaitokset Paavo Mäkinen, vesihuoltopäällikkö Luvut 1 000 TalousarviI I % (25) II II % (50) III III % (75) IV Tulot 1406 328 23,3 688 48,9 1044 74,3 Menot -1053-248 23,6-500 47,5-728 69,1 Netto 353 80 22,7 188 53,3 316 89,5
Tuloslaskelma TP2015 2016 TA + LTA 2016/9 Tot.pros 1000 e Varsinainen toiminta Toimintatulot Myyntituotot 25 824 26 010 18 935 72,8 % Maksutuotot 5 950 6 091 4 344 71,3 % Tuet ja avustukset 1 328 1 219 1 029 84,4 % Muut toim.tuotot 11 516 12 096 8 808 72,8 % Toimintatuotot yhteensä 44 618 45 416 33 116 72,9 % Valmistus omaan käyttöön 111 Toimintamenot Henkilöstömenot -40 997-41 053-30 908 75,3 % Palvelujen ostot -25 985-25 343-20 237 79,9 % Aineet,tarvikkeet,tavarat -4 236-4 709-3 223 68,4 % Avustukset -4 151-4 085-2 932 71,8 % Muut toimintamenot -11 768-12 384-8 938 72,2 % Toimintamenot yhteensä -87 137-87 574-66 238 75,6 % TOIMINTAKATE -40 967-42 158-33 003 78,3 % Verotulot 21 200 21 204 17 607 83,0 % Valtionosuudet 22 107 22 760 17 112 75,2 % Korkotulot 65 73 6 8,2 % Muut rahoitustulot 774 590 220 37,3 % Korkomenot -295-350 -94 26,9 % Muut rahoituskulut -112-58 -99 170,7 % VUOSIKATE 1 332 2 061 1 749 84,9 % POISTOT -2 399-2 461-1 807 73,4 % SATUNNAISET -19 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ -1 087-400 -58
Investoinnit toteuma 30.9.2016 1 000 TA LTA 30.9.2016 Khall Tulot 60 99 1625 Menot -780-199 -1921 Netto -720-100 -296 Perusturvaltk:n inv. Tulot 0 2 Menot -256-82 Netto -256-80 Koulultk:n inv. Tulot 0 0 Menot -252-144 Netto -252-144 Vapaa-aikatoimi Tulot 0 0 Menot -100 0 Netto -100 0 Tekninen ltk. Tulot 56 17 Menot -3236-574 Netto -3180-557