Kokkolan kouluarkkitehtuuri aikansa koulukäsityksen peilinä Kristina Ahmas Kansansivistystä 140 vuotta Kokkolassa Peruskoulua 40 vuotta seminaari 6.11.2014 Arkkitehtuuri on taidemuoto, joka on sidoksissa syntyaikaansa siten, että sen voi nähdä kielenä, joka peilaa myös yhteiskunnan kehitystä ja arvoja. Kun arkkitehtuuri yhdistyy laitoksiin, voidaan tehdä tulkintoja instituutioiden tehtävästä yhteisössä. Näistä lähtökohdista tarkastelen kouluarkkitehtuurin yhteyttä ajanjaksojen koulukäsityksiin poimien esimerkkejä Kokkolan koulurakennuksista. Koululla on laitoksena vuosisatojen ajan ollut tiivis yhteys kirkkoon ja siksi myös Kokkolan ensimmäinen koulutalo rakennettiin kaupunginkirkon välittömään läheisyyteen. Näin määräsi kaupunkien hallintoa koskeva säädös. Tämä yhteys säilyi tiiviinä aina 1800-luvun alkupuolelle asti, jolloin koululla alettiin laajemmin nähdä myös muita tehtäviä. Itsenäistyneessä Suomessa koululla oli kansakuntaa rakentava osa, myöhemmin se kasvatti jälleenrakentajia ja on sittemmin valmentanut oppilaita kansainvälistyvään maailmaan. Kirkko kouluttajana Kokkolassa kouluopetus käynnistyi runsaat 300 vuotta ja v. 1696 rakennettiin nykyisin Suomen vanhin koulutalo, Kokkolan pedagogio. 1600-luvun koululaitos palveli pääosin papin ammattiin kouluttautumista, vaikka Kustaa II Aadolf pyrkikin sovittamaan kaupunkien opetustoimen myös valtion ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Koulutusta tarvittiin tarjoamaan osaamisia kaupan ja manufaktuurien menestykseen sekä muutoin yhteiskunnassa hyödyllisiä taitoja. Mm. ammattikuntalaitokseen hyväksyminen edellytti luku- ja laskutaitoa, sillä henkilöiden tuli osata itse laatia kaupankäynnin asiakirjansa. Pedagogio rakennettiin kaupunkikuvalliseksi dominantiksi ajan muuhun rakennuskantaan nähden poikkeuksellisen mittavaksi ja monihuoneikseksi. Koulutalossa ei erityisesti huomioitu koulun tehtävää vaan ajalle ominainen asuntoarkkitehtuuri palveli myös opetuksen tarpeita. Niinpä vain toinen paritupaisen pohjan tupa palveli koulua ja toinen varattiin kirkolle 1
pappeinkokouksia varten eli synodalisaliksi. Papistolla oli keskeinen rooli koulun toiminnassa ja opettajan tehtävä koettiin usein vainvälivaiheeksi pyrittäessä papin virkaan. Syntyaikanaan Kokkolan pedagogio oli harvinaisen komea, se edusti karoliinisen barokin kartano- tai virkatalotyyppiä. Tämän säterikattoisen mahtirakennuksen piirustukset tilattiin Tukholmasta suunnittelijalta, joka oli varsin hyvin perillä ajan arkkitehtuurin virtauksista. Säterikatto lienee laina Sebastiano Serlion kirjojen kautta levinneestä teemasta, jota sovellettiin Italiassa huviloissa ja mm. Filippo Brunelleschin viattomien lasten sairaalassa. Suomessa teema oli harvinainen. Pedagogion suunnittelijan voidaan perustellusti olettaa olleen jokin Ruotsin keskeisistä arkkitehdeistä, mahdollisesti Tukholman kuninkaanlinnan arkkitehti Nicodemus Tessin nuorempi. Hän tunsi laajalti arkkitehtuurivirtauksia useiden Italiaan suuntautuneiden matkojensa kautta. Kokkolassa oli tuolloin n. 500 asukasta, jotka tavoittelivat taidokkaalla arkkitehtuurilla nimenomaan koulutalon erottuvuutta, jonka se täyttikin muutoin pienimittakaavaisessa kaupunkikuvassa. Siksi porvaristo lupautui itse kustantamaan rakennustyöt. Maaherran näkökulmasta hanke oli suuruudenhullu, kuitenkaan sillä ei ollut pontta siirtää triviaalikoulua Vaasasta Kokkolaan, kuten maaherra rohkeni epäillä. Varsinainen koulujen rakentamisvelvoite sälytettiin kaupungeille vasta 1700- luvun alussa ja samalla koulutalon arkkitehtuuriin alettiin kiinnittää huomiota. Uudisrakennuksia tarkasteltiin tarkoituksenmukaisuusnäkökohdista ja kouluhygienian, kuten lämmityksen ja valon saannin, kannalta. Ajanjaksona ei Kokkolaan noussut uutta koulutaloa. Moniryhmäinen luokka 1800-luvun alussa valistusideologian vaikutuksesta kasvoivat koulutuksen ja lukutaidon arvostus yhteiskunnassa. Järjen ja tiedon merkitys korostuivat, kun ihanteiksi nousivat tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, hyödyllisyys ja luonnonmukaisuus. Koulujen uudisrakennusarkkitehtuurin osalta se merkitsi huomion kiinnittymistä koulun funktioon ja koulurakennuksen identiteetti alkoi 2
muotoutua. Suomessa autonomian alusta lähtien koulutaloon sisällytettiin sekä symbolisia että kaupunkitaiteellisia arvoja. Kokkolaan rakennettiin ajanjakson kuluessa kuitenkin ainoastaan asunto pedagogion rehtorille. Uudisrakennus kertoo opettajan ammatin arvostuksen noususta, sillä aiemmin kaupunki ei ollut erityisesti panostanut opettajan asuinolosuhteisiin. Kaupunki eli taloudellista kukoistustaan ja kaupankäyntiin tarvittiin koulun tarjoamia osaamisia. Uudisrakennuksen suunnitteli oman kotinsa arkkitehtuuria soveltaen raatimies Anders Roos ja rakennuksessa toimi sittemmin 1860-luvulla yksityinen ruotsinkielinen yläalkeiskoulu. 1800-luvun alussa koulussa oli tavallisesti vain yksi koulusali, jossa työskenteli useita opetusryhmiä. Ryhmät muotoutuivat joko pituus- tai poikittaissuuntaisesti asetetuista pulpeteista tai penkeistä ja saattoivat olla isoja. Koululuokassa saattoi siten olla kymmeniä oppilaita useassa ryhmässä. Alan asiantuntijat kävivät kiivasta pohdiskelua siitä, onko yhtenäinen koulusali parempi kuin ryhmäkohtaiset erilliset luokkahuoneet. Yhteisen koulusalin kannattajat pitivät hyvänä sitä, että oppilas voisi luokassa nähdä kaikki kouluasteet, jotka hänen tulisi läpäistä ja hän oppisi työskentelemään luokkahuoneen melusta ja hälinästä välittämättä. Erillisten luokkahuoneiden kannattajat kokivat kaaoksen häiritsevän oppimista, jolloin erilliset valoisat ja tilavat huoneet olisivat tarpeen. Jälkimmäinen näkökanta peri voiton ja koulurakennuksen tilojen differointi eteni niin, että luovuttiin asuntoarkkitehtuurin normatiivisista pohjakaavoista ja koulun ymmärrettiin tarvitsevan funktionaalisen tilaohjelman. Tässä vaiheessa Kokkolaan syntyi sekä valistusfilosofian innoittamana että filantrooppisin perustein ns. pientenlasten koulu. Englantilaista esimerkkiä noudattavan koulun perustivat v. 1839 raatimiehet Anders Donner ja Matts Hongell. Koulu oli poikkeuksellisesti tarkoitettu sekä tytöille että pojille ja se toimi aina kansakoulujen perustamiseen asti v. 1872. Asuintaloksi rakennetun talon lahjoitti koulukäyttöön Matts Hongell, myöhemmin sinä toimi suomenkielinen kansakoulu. Koulutaloarkkitehtuuri keskusteluttaa Varsinainen kouluarkkitehtuuri syntyi kaupunkeihin 1800-luvun puolivälin jälkeen. Uusille koulutaloille oli osoitettava riittävän tilava ja terveellinen tontti 3
edullisessa paikassa kaupungin asemakaavoitetulla alueella. Koulutaloteoriaa pohdittiin kahden eri näkemyksen kautta, joiden tuella käytiin keskustelua toisaalta tilojen mitoitusvaatimuksista ja toisaalta tilojen laadusta. Pappenheimin luokkahuoneteoria mitoitti oppilaskohtaisen numeerisen huonealan ja tuotti ymmärryksen 30 oppilaan malliluokasta. Siljeströmin teoria puolestaan korosti koulun esimerkkivaikutusta ja tilojen laatua. Sen mukaan koulutalon tuli kuvastaa koulutyön korkeimpia tavoitteita toimien työympäristön ja kodin yhdistelmänä. Opetusvälineille ja tuntikelloa varten tuli luokassa varata puhtaat seinät. Pulpetin oli täytettävä sekä pedagogian että terveellisyyden vaatimukset ja sijaita valon saannin kannalta otollisesti. Huomiota kiinnitettiin myös luokkahuoneen lämpötilaan ja tuuletukseen. Molemmilla teorioilla lienee ollut vaikutuksensa luokkatilan myöhempään kehitykseen. Koulujen katsottiin tarvitsevan tiloja myös muita funktioita varten kuten kirjastoksi, rehtorin kansliaa ja kuulusteluhuonetta varten. V. 1843 koulujärjestyksessä voimistelu nousi keskeiseksi oppiaineeksi, mikä tarkoitti vastedes kunnollisten voimistelusalien rakentamista. Ajanjakson tavoitteena oli luoda kaupunkeihin tarkoitustaan vastaavia institutionaalisia rakennuksia, joiden suunnitteluvastuu jakautui senaatin, tuomiokapitulin ja kuvernöörin kesken. Lääninarkkitehdin laatimiin piirustuksiin pyydettiin opettajien lausunto ja lopullisen rakentamispäätöksen teki senaatti. 1800-luvun keskivaiheilla Kokkolaan perustettiin porvariston vaatimuksesta yläalkeiskoulu. Uusi koulutalo valmistui v. 1866 Oulun lääninarkkitehti Ludvig Isak Lindqvistin piirustusten mukaan ja noudattaa v. 1843 koulujärjestyksen edellytyksiä. Niissä painotettiin, Siljeströmin teoriaa mukaillen, erityisesti viihtyvyyttä ja terveellisyysnäkökohtia. Koulu oli tarkoitettu ainoastaan pojille, vaikka ko. koulujärjestyksessä annettiin määräyksiä myös tyttökoulujen perustamiseksi, mutta ne eivät vielä koskeneet Kokkolaa. Koulutalo saa muotokielen Aina siihen saakka koulusivistyksen antamista tytöille oli pidetty tarpeettomana ja tyttöjä koulutettiin pääosin kodeissa. Kaupungissa tosin oli toiminut aiemmin yksityisiä tyttökouluja, joiden opetusohjelma oli varsin 4
rajallinen ja painottui erityisesti äitiyden ja avioliiton kutsumukseen sekä niiden edellyttämiin taitoihin. Ajan koulujärjestyksen nojalla ja hallitsijan päätöksellä aloitti kaupungissa v. 1859 toimintansa yksityinen Turun tuomiokapitulinen alainen, mutta opetusohjelmaltaan aiempia laajempi ja ajanmukaisempi tyttökoulu. Tyttökoulu toimi 40 vuotta kunnes se yhdistettiin kaupungin ylläpitämään kouluun ja molempien toiminta jatkui yläalkeiskoulussa. Uusi yläalkeiskoulutalo muodosti siltä edellytetyn selkeän kaupunkikuvallisen dominantin. Se sijoittui välittömästi tiiviin kaupunkirakenteen ulkopuolelle laakean kentän reunalle. Rakennuksessa oli keskirisaliitti ja pyörökaariset ikkunat. Siitä puuttui tosin ohjeistuksessa annettu toinen kerros ja firenzeläisen tyylin mukainen rustiikkikäsittely. Tyyliltään se edusti muodikasta empiren ja uusrenessanssin arkkitehtuuria, jonka muotokielen vaikutteet palautuivat Rooman renessanssirakennuksiin. Siten koulurakennus linkittyi suoraan länsimaisen sivistyksen kehtoon eli Välimeren alueen antiikin ja renessanssin muotomaailmaan ja filosofiseen taustaan. Poikkeuksellisesti puusta rakennettu koulutalo oli ainutlaatuinen Suomen arkkitehtuurihistoriassa, sillä kyseiset koulut tehtiin pääsääntöisesti kivestä. Yläalkeiskoulua, sittemmin svenska mellanskolania, laajennettiin oppilasmäärän kasvaessa v. 1917 tyyliin sopivalla L-sakaralla itään ja vielä v. 1926 toisella siivellä pitkin Isokadun vartta. Koulun vahtimestarille tehtiin pihapiiriin erillinen asunto vanhimman osan jatkoksi. Uniikkiudestaan johtuen koulu suojeltiin rakennussuojelulain nojalla, mutta tuhoutui tuhopoltossa toukokuussa 1990. Kouluhallituksen perustamisen jälkeen 1870-luvulla tuomiokapitulien osa koulujen suunnittelussa väheni huomattavasti ja opetus alkoi irtautua kirkon ylivallasta. Koulutuksen ja koulujen nähtiin palvelevan yhteiskuntaa monipuolisesti ja niiden toimintaedellytyksiin kiinnitettiin merkittävästi aiempaa enemmän huomiota. Koulutyö ja koulun status Rakennustaiteellisena interiööriperiaatteena koulujen uudisrakentamista alkoi pääsääntöisesti määrittää keskikäytäväajattelu, jossa luokkahuoneet 5
asettuivat käytävän molemmille puolille. Se toteutui mm. v. 1899 rakennetun Kokkolan yhteiskoulun myöhemmässä lisäsiivessä, jonka arkkitehtuuri noudattaa kansallista nikkarityyliä. Rakennusrungon sydämessä kulkeva keskikäytävä koettiin kuitenkin pimeäksi ja ihanteellinen pohjakaavaratkaisu vaihtui vuosisadan vaihteen 1900 jälkeen pääosin hallijärjestelmäksi. Silti Ykspihlajan kansakoulu v. 1926 rakennettiin keskikäytäväkouluksi. Halliratkaisua noudatetaan mm. Renlundin koulussa ja keskuskansakoulussa eli Mäntykankaan koulussa. Palaan näihin tarkemmin hetken kuluttua. Yläalkeiskoulujen muututtua oppikouluiksi syntyi pyrkimys erottaa niiden rakentamistapa kansakouluista. Myös maalaiskansakoulujen haluttiin erottuvan kaupunkien vastaavista. V. 1892 laadittiin rakennushallituksessa kokoelma koulujen tyyppipiirustuksia nimellä Mallipiirustuksia kansakoulurakennuksia varten maalla. Kokoelma sisälsi yhtensä 36 maalaiskansakoulun mallipiirustusta. Maaseudulla kansakoulu sijoitettiin pitäjän suurimpaan kylään hyväkuntoisen tien varteen mieluiten kukkulalle, jota ympäröi piha. Tontin tuli olla suojassa kylmiltä tuulilta ja näköalan vapaa. Melko yksinkertaista nikkarityyliä edustava rakennus tehtiin yksikerroksiseksi. Luokkatilaa koskevissa yksityiskohtaisissa määräyksissä todettiin, että valon oli langettava luokkahuoneisiin ehdottomasti vasemmalta oikeakätisiä oppilaita varten. Näin Kokkolassa lähes saman aikakauden koulurakennukset kuten kaupunkiin rakennettu Renlundin koulu ja esimerkiksi pitäjän puolelle rakennetut Alkulan tai Närvilän koulut edustivat täysin erilaista arkkitehtuuria. Kaupunkikoulussa sovellettiin muodikasta jugendarkkitehtuuria, kun taas maalaiskunnassa tuli nojautua perinteisemmistä lähtökohdista kumpuavaan nikkarityyliseen muotokieleen. Koulurakentamisen ohjaus näytti perustuvan oletukselle kaupunkien edistyksellisemmästä ilmapiiristä verrattuna maaseudun konservatiivisempiin arvoihin ja asenteisiin. Koulurakennus kasvattajana Sosiaalisen vastuullisuuden ja filantropian herääminen 1800-luvun lopulla teollistuneissa Englannin metropoleissa herätti sekä teollisuusmiehiä että arkkitehtejä huomaamaan ympäristön vaikutuksen ihmisiin. Klassinen 6
esimerkki tästä on englantilaisen saippuatehtailija William Leverin rakennuttama ihanteellinen mallikylä, Port Sunlight, tehtaansa työntekijöille kouluineen, teattereineen ja konserttihalleineen tavoitteena parantaa työntekijöiden elinolosuhteita ja hyvinvointia. Hankkeen liiketaloudellisena pyrkimyksenä oli myös teollisuuslaitoksen tuottavuuden parantaminen. Ajatukset levisivät nopeasti myös Suomeen, ja Kokkolan Ykspihlajassa tehtailijaveljekset Friis perustivat saman ajattelun pohjalta yksityisen kansakoulun konepajansa työntekijöiden lapsille. Koulu aloitti toimintansa konepajan lukusalissa 1906 ja kaupungin kansakoulu valmistui 1926. Arkkitehtien keskuudessa syntyi samana vuonna kansallinen Taidetta kouluihin yhdistys, joka pyrki kohottamaan koulumiljöiden taiteellista tasoa. Taustalla oli myös huoli nopean teollistumisen lieveilmiönä syntyneestä esineiden massavalmistuksesta. Arkkitehdit reagoivat mielestään alaarvoiseen bulkkituotantoon, joka muokkasi kansalaisten makua ja taiteellisia tottumuksia huonoon suuntaan. Pääosin huoli koski sekä aitojen materiaalien että taiteellisesti korkeatasoisen muotoilun katoamista. Yhdistys tuotti suunnittelukilpailun pohjalta sarjan koulurakennusten mallipiirustuksia ohjaamaan maalaiskansakoulujen rakentamista aina 1930-luvulle saakka. Kokkolan ensimmäinen varsinainen kansakoulutalo Renlundin koulu, rakennettiin Mäntykankaalle ruotsinkielistä opetusta varten v. 1908. Suunnittelusta pidettiin arkkitehtuurikilpailu, johon osallistuivat ajankohdan keskeisimmät arkkitehdit kuten Eliel Saarisen toimisto, jonka ehdotus jäi kuitenkin toiseksi Ivar ja Valter Thomén voitettua kilpailu. Vaikka uusi koulutalo oli kaupunkilaisten mielestä pimeä ja ruma kuin vankila, piti seuraavana vuonna ammattilaisten Arkitekten lehti sitä onnistuneen koulurakentamisen esimerkkinä. Se edustaa jugendin myötä herännyttä ns. kokonaistaideteosideaa, jossa jokainen detalji on tarkkaan harkittu ja kokonaisuutta täydentävä osa. Yksityiskohdat, koristelistat, valaisimet, pulpetit ym. syöksytorvia tai savupiipun kuoria myöten teetettiin alalle erikoistuneilla ja taiteellisesti korkeatasoisilla alihankkijoilla. Renlundin koulussa toteutuivat siten mm. Taidetta kouluihin yhdistyksen tavoitteet. Koulun osaksi koettiin opettaa oppilaille mm. esteettisiä arvoja ja tuoda kauneutta heidän elämäänsä. Kasvatus nähtiin lapsen persoonallisten tarpeiden virittämisenä ja tyydyttämisenä sillä tavoin, että hän sopeutuisi 7
ympäristöönsä. Siksi olennaista oli tarjota lapselle mahdollisimman monipuolinen ja virikkeellinen ärsykeympäristö, joka tukisi tämän sopeutumista koulutyöhön. Koulutalo kansakunnan rakentajana Maan itsenäistyminen asetti koululaitokselle uusia tavoitteita, kun sen vastuulle tuli nuoren kansakunnan rakentajien kasvattaminen. Kansainvälisessä arkkitehtuurissa vakiintunut klassinen muotokieli istui oivallisesti ajankohdan vakauteen pyrkivään ilmapiiriin ja yhdistyi siten sopivalla tavalla itsenäisyyden alkuaskelia ottaneen valtion vakiintumisen tarpeeseen. Arkkitehtuuri tavoitteli taas uudestaan klassisen perinteen muotoja jugendin radikaalin uudistusmielisyyden jälkeen ja tämä arkkitehtuuri oli omiaan kasvattamaan kansakunnan rakentajia. Kasvavan kaupungin tarpeisiin valmistui Mäntykankaalle 1920-luvun klassisia muotoja edustava keskuskansakoulu, kivikoulu. Se toteutettiin kansainvälisiin esikuviin nojaten keskushalliperiaatteen mukaisesti samoin kuin Renlundin kansakoulun lisärakennus v. 1938. Näissä kouluissa keskushallista muodostui koulun sydän, jolta odotettiin mm. kustannus- ja lämpösäästöä. Lisäksi yhteistilan rooliksi koettiin koulun kasvatustehtävän tukeminen ja tunnelman, hengen sekä yhteisyyden rakentaminen. Lisääntynyt kouluttautumisen arvostus ja suurten ikäluokkien koulutustarve johtivat seuraavilla vuosikymmenillä rakentamaan ajanmukaisia, riittävän hygieenisiä ja tilavia koulurakennuksia. 1950-luvulla nousi ainoastaan Kokkolan yhteislyseon koulutalo Kolmikulmaan, mutta 1960-luvun alussa rakennettiin sitä useampi uudisrakennus koulutyötä varten. Niitä olivat yliopistoon johtavaksi muuttunut svenska mellanskola eli Gamlakarleby svenska samlyceum v. 1960 sekä Chydeniuksen ja Hollihaan kansakoulutalot. Molempien oppikoulujen arkkitehtina toimi Elsa Arokallio, joka oli modernismin nimekkäimpiä koulusuunnittelijoita. Arokallion koulut edustavat ajan koulurakennusten ikonista tyyppiä: niitä leimaavat funktionalistinen tyylipuhtaus ja toimintoperustaisuus, joka on tunnistettavissa toisiinsa yhdistyvissä erillisissä siivissä, joiden rytmistä muodostuu rakennuksen 8
kokonaisilme. Liikunta- ja juhlasalisiipi erottuu luokkaosiosta, joka taas erottuu erikoisluokkasiivestä. Koulutalot uhkuivat toiminnallisuutta ja tehokkuutta. Valoisat sivukäytävät päästivät sisään maksimaalisen valon ja tasakokoiset tasavertaisuutta julistavat luokat niiden varsilla tulvivat valoa. Julkisuudessa rakennuksia arvioitaessa niiden koettiin kaunistavan kaupunkia selkeälinjaisina ja puhdaspiirteisinä kuitenkin niukan detaljoinnin koristaessa suoria linjoja. Näissä kouluissa kasvatettiin ja sivistettiin jällenrakentamisen ajan kansalaisia. Kasvaneen kaupungin suomenkielistä kansakoulutarvetta vastaamaan käynnistyi opetus v. 1960 Hollihaan koulussa, jonka suunnitteli arkkitehti Krister Korpela. Rakennus noudatti Arokallion soveltamaa koulumallia, jossa rakennusosat erottuivat toisistaan funktioidensa kautta ja jossa valonsaannin vaatimukset olivat keskeisiä. Ruotsinkielisiä oppilaita varten valmistui v. 1964 kaupunginarkkitehti Marjatta Mäkisen suunnittelema ja samoja periaatteita noudattava Chydeniuksen koulu, alun perin Hakalax folkskola. Vasta tasavertaisiin jatko-opiskelumahdollisuuksiin ja koko kansan kouluun tähdännyt peruskoulu-uudistus muutti suhtautumista tulevien koulurakennusten toiminnallisuuteen ja sitä kautta ilmeeseen. Uudistus nosti keskusteluun joustavuuden ja muunneltavuuden käsitteet, lisäksi teolliset rakennusratkaisut mahdollistivat modulaarista ajattelua ja sekä tilojen että rakenteiden joustoa. Oppimisympäristöjä alettiin ymmärtää laveammin, jolloin tarvittiin mm. pientai suurryhmäryhmätiloja tai tiloja tarkkailuluokkia varten. Kokkolassa peruskoulu-uudistusta ennakoitiin jo Torkinmäen kansakoulun rakentamishankkeessa 1960-luvulla. Koulutalon suunnitteli aikakauden keskeinen kouluarkkitehti Osmo Sipari ja se rakentui teollisten betonipalkkien varaan neljään erilliseen osaan, jotka yhdistyivät toisiinsa yhdyskäytävillä. Koulu purettiin v. 2013. Samat periaatteet toistuivat myöhemmin myös Koivuhaan ja Hakalahden kouluissa. Yhteenveto Tarkastelin katsauksessani Kokkolan kouluarkkitehtuurin esimerkkien kautta yleisemmin koulurakentamisen suhdetta koulun merkitykseen 9
yhteiskunnassa. Pyrin myös kuvaamaan sitä, miten koulukäsitys ilmeni eri vaiheissa niin koulutalon ulkoasussa kuin interiöörissä. Koulu instituutiona integroitui yhteiskuntaan kirkon kautta, mutta lunasti osansa ennen muuta tarjoamalla kaivattuja valmiuksia elinkeinoelämän ja valtionhallinnon tarpeisiin. Arkkitehtuurin teemojen tarkastelu kertoo kuinka ajanjaksojen rakennustaiteelliset vaikutteet ja yhteiskunnalliset ideologiat tavoitettiin nopeasti niin Suomessa kuin Kokkolassa. Esitykseni avaa myös ymmärryksen siitä, että 1800-luvun puolivälin jälkeen koululaitos otti paikkansa suomalaisen yhteiskunnan keskeisenä instituutiona. Tämä näkyi niin kaupunkikuvassa kuin maaseudun kylämaisemassa nimenomaisesti koululaitoksen tarpeisiin rakennettuina koulutaloina. Rakentamisen erilaisuudella haluttiin ilmentää koulujärjestelmien keskinäistä hierarkiaa ja erillisyyttä, mutta korostaa myös koulun kasvattavaa ja jalostavaa tehtävää. Tämän päivän koulurakentaminen joutunee vastaamaan yhä laajenevaan koulun kasvatus- ja palvelutehtävään tai vähintään koulutaloihin yhdistyviin mielikuviin. Uusia kouluja rakennetaan monitoimitaloiksi, joihin yhdistetään myös muita yhteisölle tarjottavia palveluita. Uskaltaisin tulkita sen koululaitoksen yhä vahvemmaksi integroitumiseksi osaksi yhteisön elämän arkea. Koulurakennus näyttää olevan kuin kirkko, ikoninen rakennus keskellä kylää tai yhteisöänsä. Siksi sillä on ollut ja uskallan väittää, että tulee tulevaisuudessa olemaan, keskeinen symbolinen tehtävä yhteisössään. 10