KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO"

Transkriptio

1 KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO

2 Kaisatalo hanke Visio Keskustakampuksen tiedekirjasto on opiskelijoiden ja tutkijoiden arvostama tutkimus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristö, jossa moderni teknologia ja arkkitehtuuri tukevat kirjastoon sijoitettujen tieteenalojen perus- ja erikoispalveluja 1. Hankkeen tausta Helsingin yliopiston tiedekunta- ja laitoskirjastot yhdistyvät vuoden 2010 alusta Helsingin yliopiston kirjastoksi, erillislaitokseksi, joka koostuu neljästä kampuskirjastosta ja keskitetyistä hallinto- ja tukipalveluista. Kansalliskirjasto jatkaa kaikkia Suomen kirjastoja palvelevana erillislaitoksena. Suurin muutos tapahtuu keskustakampuksella, jossa neljän tiedekunnan kirjastot ja opiskelijakirjasto muuttavat saman katon alle Kaisa-taloon. Tavoitteena on kehittää mahdollisimman yhtenäiset kirjastotilat humanistis-yhteiskuntatieteellisille aloille. Tilajärjestelyillä parannetaan palvelutasoa ja järkeistetään tilojen käyttöä. Entistä laajemmat kokoelmat tarjotaan kaikkien tiedekuntien käyttäjille. Yhtenäiset tilat parantavat myös tieteenalat ylittävän työskentelyn mahdollisuuksia. Kirjastotilojen kokonaismäärä tulee olemaan n m 2. Helsingin yliopiston keskustakampukselle kaupungin ydinkeskustaan syntyy näin Suomen suurin tieteellinen yliopistokirjasto. Tuleva kirjasto palvelee opiskelijaa, yli tuhatta opettajaa ja tutkijaa sekä muita tiedon tarvitsijoita. Tuleville kirjastopalveluille on ominaista aineistojen kirjavaltaisuus (lähes 30 hyllykilometriä avokokoelmia), suuret lainausmäärät (2,5 miljoonaa lainaa vuodessa) ja kävijämäärät (yli miljoona kävijää vuodessa). Henkilökuntaa kirjastossa tulee olemaan noin 100 henkilöä. Yhteistyöstä on neuvoteltu myös ulkopuolisten kumppaneiden kanssa. Kiinnostuneita ovat olleet mm. Suomen Akatemia, Opetusministeriö, Amerikka-kirjasto, Kotus, Tilastokeskus sekä Heureka, Visitor Service Center. 2. Kaisa-talo Helsinkiläiset tuntevat Kaisa-talon entisenä Pukevan talona, joka suunniteltiin ja rakennettiin liikerakennukseksi ja pysäköintitaloksi kolmessa vaiheessa luvuilla. Yliopistosta tuli kiinteistöyhtiön osakas vuonna 1996, jolloin sinne sijoitettiin Opiskelijakirjasto. Uutta kirjastotalohanketta ryhdyttiin valmistelemaan järjestämällä vuonna 2007 arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun voitti arkkitehtitoimisto Anttinen Oiva arkkitehdit Oy ehdotuksellaan Avaus. Kilpailuehdotusta pidettiin kaupunkikuvassa samanaikaisesti rohkeana, persoonallisena ja paikkaan sitoutuvana. Ruudutettua tiilijulkisivua on jäsennelty onnistuneesti kaarimaisilla avauksilla. Tiilipinta liittää rakennuksen osaksi Kaisaniemenkadun punatiilistä ympäristöä. Keskustakampuksen kirjasto tulee esittäytymään Helsingin keskustassa merkittävänä julkisena rakennuksena, jolla on vahva identiteetti. Sisätiloista on tavoitteena luoda toimiva, persoonallinen ja tätä aikaa edustava kirjastomaailma. 3. Kaisa-talon rakennusprojekti Rakennuksen suunnittelu käynnistyi kilpailuehdotuksen pohjalta. Kaisa-talon pysäköintilaitososa puretaan ja korvataan uusilla kirjastokerroksilla. Kaiken kaikkiaan rakennuksessa tulee olemaan seitsemän maanpäällistä ja neljä maanalaista kerrosta. Rakennukseen sijoittuu edelleen myös liiketiloja julkisten kulkuyhteyksien varrelle niin Kaisaniemenkadun tasoon kuin metrohallikerrokseen. Vuorikadun yhteyteen sijoittuu kahvila. Rakennuksen huonealamäärä tulee olemaan n m 2, josta kirjaston osuus on n m 2, keskitettyjen palvelujen n m 2, liiketilojen n m 2. Keskeinen suunnitteluperiaate on ollut joustavuus ja muunneltavuus. Julkisivujen avauksien sekä pääkerrokset läpäisevän keskushallin muodostama näkymälinja pystysuuntaisine liikenneyhteyksineen tekevät kokoelmakerroksista helposti hahmottuvia ja ilmeeltään näyttäviä. Kirjaston pääsisäänkäynti sijoittuu Fabianinkadun puolelle mutta samalta kerrostasolta on suora yhteys Hirvi-korttelin sisäiselle pääraitille Porthaniaan saakka. Kaisaniemenkadun tasosta on käynti liiketiloihin sekä hissi- ja liukuporrasyhteydet kirjastoon. Ilmanvaihdon uusilla ratkaisuilla ylin kerros on pystytty vapauttamaan kokoelma-, työhuone-, kokous- ja taukotilakäyttöön. Kattoterasseilta avautuvat upeat näkymät kaupunkimaisemaan. Hankkeen yleissuunnitelma hyväksyttiin ja rakennuslupahakemus jätettiin lokakuussa Rakentaminen käynnistyy purkutöillä maaliskuussa Rakennus valmistuu keväällä 2012 ja toiminta käynnistyy alkusyksystä 2012.

3 SIJAINTI NÄKYMÄ KAISANIEMENKADULTA NÄKYMÄ KAISANIEMENKADULTA YHTEYDET HIRVIKORTTELIN MUIHIN RAKENNUKSIIN

4 NÄKYMÄ AULASTA

5 NÄKYMÄ 5. KERROKSEN LUKUPARVELTA

6 NÄKYMÄ 5. KERROKSEN LUKUPARVELTA NÄKYMÄ KESKUSAULASTA

7 NÄKYMÄ FABIANINKADULTA

8

Helsingin yliopiston kirjasto 1

Helsingin yliopiston kirjasto 1 Helsingin yliopiston kirjasto 1 TIETEELLINEN TIETO KUULUU KAIKILLE Suomessa tieteelliset kirjastot ovat avoinna kaikille ja tarjoavat esteettömän pääsyn tieteellisen tiedon lähteille. Helsingin yliopiston

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tuija Korhonen 1 KAIKKIEN KIRJASTO SUOMEN SUURIN YLIOPISTOKIRJASTO. PALVELEMME YLI 40 000 OPISKELIJAN JA TYÖNTEKIJÄN KANSAINVÄLISTÄ TIEDEYHTEISÖÄ NELJÄLLÄ KAMPUKSELLA JA VERKOSSA.

Lisätiedot

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 3 SIJAINTI, YHTEYDET & PALVELUT Saavutettavuudeltaan Hämeentie 11 hakee vertaistaan: Hämeentie on Lahden ja Porvoon moottoriteille johtava valtakatu Valmis

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

Keskustakampuksen kirjasto

Keskustakampuksen kirjasto Helsingin yliopisto Tekninen osasto Keskustakampuksen kirjasto Arkkitehtuurikilpailu 5.7.-31.10.2007 Arvostelupöytäkirja 13.2.2008 HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO ARKKITEHTUURIKILPAILU

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU 8.8.2014 Toimistoalueen käytävä (arkkitehdin näkemys) CO-CREATION CENTER Co-Creation Center sijaitsee noin viisi kilometriä Oulun keskustan pohjoispuolella Linnanmaalla,

Lisätiedot

KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU " o h o i! " 1/5

KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU  o h o i!  1/5 o h o i! rakennukset ja kaupunkikuva ankaan tehdasalueen aloituskorttelit sijoittuvat alueen sydämen, vanhan tehdasrakennuksen ympärille. Tehtaan mittakaava ja materiaalimaailma toistuu asuinkortteleiden

Lisätiedot

Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtajan Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Jari Viherkoski, arkkitehti

Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtajan Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Jari Viherkoski, arkkitehti Aika klo 8.30 10.45 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu

Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu Matti Raatikainen Aalto-yliopiston kirjasto Tuuletetaan palveluajattelua! seminaari 24.10.2014 Sisältö 1. Kirjastosta Oppimiskeskukseksi 2. Palvelumuotoiluhanke

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Tilastokeskus Kaisa-talolla yhteistyötä ja työnjakoa. Erikoiskirjastojen neuvoston vuosikokous

Tilastokeskus Kaisa-talolla yhteistyötä ja työnjakoa. Erikoiskirjastojen neuvoston vuosikokous Tilastokeskus Kaisa-talolla yhteistyötä ja työnjakoa Erikoiskirjastojen neuvoston vuosikokous 2.11.2012 Tilastokeskus tilastointia varten vuonna 1865 perustettu valtion virasto Tilastokeskus tukee demokraattista

Lisätiedot

Asumisoikeusyhdistys CAPELLA. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics

Asumisoikeusyhdistys CAPELLA. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics CAPELLA Esite 04 2016 Capella nousee Kalasatamaan Helsingin uusi solmukohta Kivenheiton päässä Kalasataman metroasemasta

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Terwa Tower -konsepti

Terwa Tower -konsepti Terwa Tower Toteuttajakonsortio Rakentaja YIT Talo Oy (entinen Lemminkäinen Talo Oy), Marko Palonen Kiinteistökehittäjä Terwa Kiinteistökehitys Oy, Raimo Pahkala Investori Terwa Management Oy / Terwarahasto,

Lisätiedot

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren

Lisätiedot

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Aika 26.6.2014 klo 8.30 11.15 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, vs. rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO KIRSI LUUKKANEN 24.10.2014 KAISA-TALON ASIAKASPALVELU KAISA-TALON ASIAKASPALVELU JA PALVELUKULTTUURI Millainen on Helsingin yliopiston kirjasto? pääkirjasto eli Kaisa-talo?

Lisätiedot

Keskustakirjasto. Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014

Keskustakirjasto. Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014 Keskustakirjasto Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014 Keskustakirjasto Puujulkisivut, vuoropuhelu Tilaisuuden tarkoitus: esitellä Keskustakirjasto hanketta esitellä puumateriaalin käyttöä julkisivussa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT SUPPEA KUTSUKILPAILU

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT SUPPEA KUTSUKILPAILU OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT Ehdotuksen lähtökohtana on ollut luoda Linnanmaan kampusrakenteeseen sopeutuva, omaleimainen, monikäyttöinen ja korkeatasoinen ratkaisu, joka selväpiirteisyydellään

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

IL / HYK sopimus kirjastopalveluista. Eriloiskirjastopäivä 20.1.2011

IL / HYK sopimus kirjastopalveluista. Eriloiskirjastopäivä 20.1.2011 IL / HYK sopimus kirjastopalveluista Eriloiskirjastopäivä 20.1.2011 1.2.2011 Ilmatieteen laitos Sää- ja ilmastopalvelu ja -tutkimus, ilmanlaadun seuranta ja tutkimus, merentutkimus kaukokartoitus, avaruustutkimus

Lisätiedot

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa LUMINARY Rakennuttaja ja rakentaja: Skanska Talonrakennus Oy Suunnittelijat: Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: BST-Arkkitehdit

Lisätiedot

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Markku Weckman, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja, varajäsen

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Markku Weckman, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja, varajäsen Aika klo 8.30 9.45 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Markku Weckman, rakennuslupajaoston

Lisätiedot

GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012

GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 Näkymä lukion mediateekin sisäänkäynnistä GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA, VAIHTOEHTO B Lukion mediateekille rakennetaan uudisrakennusosa E-

Lisätiedot

HE 33/2006 vp. Kirjaston johtokunnan kokoonpanosta ja valinnasta esitetään säädettäväksi oma pykälä.

HE 33/2006 vp. Kirjaston johtokunnan kokoonpanosta ja valinnasta esitetään säädettäväksi oma pykälä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia muutettavaksi siten, että Helsingin yliopiston kirjaston nimi muutetaan

Lisätiedot

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,

Lisätiedot

Asunto Oy Olarin Capella, Espoo Kuunkehrä 6, Espoo

Asunto Oy Olarin Capella, Espoo Kuunkehrä 6, Espoo Asunto Oy Kuunkehrä 6, 02210 Espoo Ennakkomarkkinointi 07.10.2015 Vieressä kaupat ja yhteydet, lähellä Iso Omena ja tuleva metro! Vihdoinkin tarjolla! Olarin parhaalle paikalle, aukion laidalle, rakennetaan

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016. Kokous: Keskiviikko 13.4.2016 klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016. Kokous: Keskiviikko 13.4.2016 klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016 Kokous: Keskiviikko 13.4.2016 klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja 11 /2014 :t 55-59. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 18.9.2014. Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 11 /2014 :t 55-59. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 18.9.2014. Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja Hannu Jaakkola,

Lisätiedot

Väinö Pokki, rakennuslupajaoston puheenjohtaja

Väinö Pokki, rakennuslupajaoston puheenjohtaja Aika klo 8.30 10.30 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Hannu Jaakkola, arkkitehti Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu

Lisätiedot

tuhansia tilaisuuksia

tuhansia tilaisuuksia tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 4 Uusi E-halli... 6 Kokous- ja seminaaritilat... 8 Sijainti kartalla... 9 Fouga / Tuisku

Lisätiedot

Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti Aika klo 8.30 10.40 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, rakennusvalvontajohtajan vs. Päivi Teerikangas, lupa-arkkitehti, lupapäällikön vs. Markku

Lisätiedot

Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011. Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti

Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011. Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011 Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti Tervetuloa tiedon ja oppimisen kohtaamispaikalle Fellmannian taustaa Fellmannian rakennus

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/2016 :t 5-13 4.2.2016. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 4.2.2016 klo 8.30 10.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 2/2016 :t 5-13 4.2.2016. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 4.2.2016 klo 8.30 10.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 10.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Vesa Karisalo, aluearkkitehti

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Riku Rönkä, arkkitehti, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Arndt Friedrich Heinzmann, arkkitehti, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit

Riku Rönkä, arkkitehti, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Arndt Friedrich Heinzmann, arkkitehti, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Aika klo 8.30 10.13 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, puheenjohtaja Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, varapuheenjohtaja Marianne

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON AVAJAISET KLO 14 16

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON AVAJAISET KLO 14 16 HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON AVAJAISET 19.3.2010 KLO 14 16 HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO TULEVAISUUDEN KIRJASTO Kaisa Sinikara, ylikirjastonhoitaja Rouva Ministeri, Herra kansleri, Herra rehtori, Distinguished

Lisätiedot

Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen

Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen Kilpailukykyä kokonaisvaltaisella kasvojen kohotuksella 20.3.2013 Kauppakeskus Myyrmanni Vantaalla Myyrmannin vaikutusalue Primäärivaikutusalueella 50.000 kuluttajaa,

Lisätiedot

Osa 1: Kirjaston maailma avautui Tiedekulmaan

Osa 1: Kirjaston maailma avautui Tiedekulmaan Osa 1: Kirjaston maailma avautui Tiedekulmaan 27.3.-13.4.2012 Posted on 4.5.2012 by Eeva-Liisa Viitala Avajaiset 27.3. Avaus ja tervetuloa! Helsingin yliopiston kirjaston johtokunnan puheenjohtaja, vararehtori

Lisätiedot

Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa!

Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa! Tänään klo 17-19 Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset Tervetuloa! Illan ohjelma 17.00 Tervetuloa! Illan ohjelma ja osallistuminen Vuorovaikutussuunnittelija

Lisätiedot

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo KEILARANTA 4 Keilaranta 4, Espoo TOIMIVUUTTA, VALOA JA MERELLISTÄ MAISEMAA Keilaranta 4 tarjoaa toimitilat keskeisellä ja halutulla paikalla Espoon Keilaniemessä. Suunnittelutiimi räätälöi toimitilat täysin

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa Aika klo 8.30 11.10 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, rakennusvalvontajohtajan vs. Timo Karen, kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari

Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari 1 Masterplan hankekartta Tuke (1. ja 2. vaihe) ja apteekki 2012 2015, yht. 50 M Sädesairaala 2015, yht. 33 M Uusi Sydän vuodeosastojen peruskorjaus

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan 22.5.2013 Suvi Nirkko Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Lisätiedot

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti Aika klo 8.30 9.44 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Jari Saajo, lupapäällikön vs. Timo Karén, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi

EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEEN www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijoittuu lähimmäksi tulevaa Keilaniemen metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

L-laajennus, 2-vaihe

L-laajennus, 2-vaihe L-laajennus, 2-vaihe Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy / Rami Kolehmainen Työyhteenliittymä Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy / Arkkitehdit Kontukoski Oy Suunnittelun vaiheet ja aikataulut

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Lappeenrannan tiedekirjasto yhteinen kirjasto INFORMAATIOALAN AKATEEMISET RY:N SYYSSEMINAARI ULLA OHVO

Lappeenrannan tiedekirjasto yhteinen kirjasto INFORMAATIOALAN AKATEEMISET RY:N SYYSSEMINAARI ULLA OHVO Lappeenrannan tiedekirjasto yhteinen kirjasto INFORMAATIOALAN AKATEEMISET RY:N SYYSSEMINAARI 27.10.2017 ULLA OHVO Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteiskirjasto Yhdistymisen tausta Mitä tavoiteltiin

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut

Lisätiedot

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa

Lisätiedot

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa

Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa Nicola Nykopp 19.5. 2005 Humanistisen tiedekunnan kirjasto Kouluttavat kirjastot Helsingin Yliopistolla useita kirjastoja, joista useimmat ovat järjestäneet

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori 1 KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Valtakatu 1 Kohdetyyppi: liike-elämä ja kaupankäynti Kohdeluokka: ei määritelty Ajoitus: 1972, muutoksia

Lisätiedot

MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA

MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA Meilahden neuvottelukunnan kokous 16.3.2017 Kirsi Luukkanen Helsingin yliopiston kirjasto KIRJASTO OPPIMISYMPÄRISTÖ YHTEISTYÖSKENTELYTILA TILAA INNOVAATIOILLE

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

Kirjasto on tulevaisuuden tekijä Designing the Future Library

Kirjasto on tulevaisuuden tekijä Designing the Future Library Kirjasto on tulevaisuuden tekijä Designing the Future Library Posted on 14.9.2012 by Eeva-Liisa Viitala 1 Helsingin kaupunginkirjasto, Helsingin yliopiston kirjasto ja Kansalliskirjasto järjestivät yhteistyönä

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,

Lisätiedot

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Kirjastot oppimiskeskuksiksi. Riikka Sinisalo informaatikko LAMK

Kirjastot oppimiskeskuksiksi. Riikka Sinisalo informaatikko LAMK Kirjastot oppimiskeskuksiksi Riikka Sinisalo informaatikko LAMK Ketä me olemme? Lahden ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen koulutuskonserni sekä Lahden Yliopistokampus 8 toimipistettä

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2014 :t 1-5. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 9.1.2014. Aika 9.1.2014 klo 8.30-9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 1/2014 :t 1-5. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 9.1.2014. Aika 9.1.2014 klo 8.30-9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika 9.1.2014 klo 8.30-9.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Hannu Jaakkola, arkkitehti

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

TERVETULOA KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTOON

TERVETULOA KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTOON HELSINGIN YLIOPISTON KIRJSTO WWW.HELSINKI.FI/KIRJSTO HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGIN YLIOPISTON KIRJSTO KESKUSTKMPUKSEN KIRJSTO Pääkirjasto Fabianinkatu 30 (PL 53) Palvelupuhelin 02941 23920 KUMPULN KMPUSKIRJSTO

Lisätiedot

SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden

SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden museokeskuksen ja Kroovi on identiteettiä. Toisaalta

Lisätiedot

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 YLEISTÄ Suunnittelutehtävän tavoitteena oli määritellä kauppakeskus Ison Omenan eteläpuolella

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

TURKU HIGH TECH CENTRE

TURKU HIGH TECH CENTRE TURKU HIGH TECH CENTRE WWW.TURKU H IG HTECHCENTER.FI Sisällysluettelo 1. Alueen historia 2. Turku High Tech Centre alueella toimivat yritykset 3. Turku High tech Centre alueen historia ja tulevaisuus 4.

Lisätiedot

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Henkilöstövaihtoa kolmen kirjaston välillä Marja Sarvilinnan alustuksessa on tietoa

Lisätiedot

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kokoelmapolitiikka on voimassa 29.8.2011 alkaen. 1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Kokoelmapolitiikan yhtenä tarkoituksena on olla apuna kirjaston

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KIPPARI. Suolakivenkatu 11, 00810 Helsinki MODERNIA MERELLISTÄ KAUPUNKIASUMISTA.

ASUNTO OY HELSINGIN KIPPARI. Suolakivenkatu 11, 00810 Helsinki MODERNIA MERELLISTÄ KAUPUNKIASUMISTA. ASUNTO OY HELSINGIN KIPPARI Suolakivenkatu 11, 00810 Helsinki 081112 MODERNIA MERELLISTÄ KAUPUNKIASUMISTA. MERI EDESSÄSI Eastend on merellinen pientaloalue, joka sijaitsee aivan Herttoniemenrannan kärjessä,

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa FM Maija Mäki / maikar@utu.fi Coccyx ry 6.8.2011 Turun yliopisto osana kulttuuripääkaupunkivuotta Ohjelmarungossa yliopiston

Lisätiedot