TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 1/16 TARJOUSPYYNTÖ KODINKONEISTA JA ELEKTRONIIKASTA Seutukeskus Oy Häme on Hämeenlinnan seudun kuntien omistama osakeyhtiö. Sen tehtävänä on vastata keskitetysti Hämeenlinnan seudun kuntien ja yhteisöjen palkka- ja taloushallinnosta, ICT-palveluista sekä hankinnoista ja niiden kilpailuttamisesta. Hankinta- ja kilpailuttamisyksikkö vastaa hankintaprosessien toimivuudesta, päätöksenteosta ja sopimuksista sekä toiminnan kehittämisestä tässä tarjouspyynnössä mainittujen tahojen kanssa. Yhteishankintayksikön kilpailuttamia sopimuksia voivat hyödyntää kaikki Seutukeskus Oy Hämeen omistajat sekä niiden yhdessä tai erikseen hallinnoimat kuntayhtymät, osakeyhtiöt ja säätiöt. Lisäksi sopimuksia voivat hyödyntää Seutukeskus Oy Hämeen kokonaan tai osittain omistamat yhtiöt sekä näiden yhtiöiden muut omistajat. Liitteessä nro 1 on mainittu keskeisimmät yhteishankintayksikön asiakkaat. Yhteishankintayksikkö pyytää asiakkailleen tarjoustanne kodinkoneista ja viihdeelektroniikasta (puitejärjestely) tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimusaika on 2 vuotta, jonka jälkeen sopimusta on mahdollisuus jatkaa kahdella optiovuodella (2 + 1 + 1 vuotta). Sopimus alkaa aikaisintaan 1.1.2011, kuitenkin vasta hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Puitesopimustoimittajiksi valitaan yksi (1) toimittaja tai vähintään kolme (3) toimittajaa per osakokonaisuus. Osakokonaisuudessa 2 valitaan vähintään yksi toimittaja, jolla on noutopiste Hyvinkäällä ja vähintään yksi toimittaja voi olla sama kuin, jolla on noutopiste Riihimäellä (viimeistään sopimuskauden alkaessa). Selvyyden vuoksi todetaan, että osakokonaisuudessa 2 voidaan valita vain yksi toimittaja, mikäli ko. toimittajalla on noutopiste sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä. Yhteisöt Sopimukseen liittyvät yhteisöt on lueteltu liitteessä nro 1. Hankinnan kohde ja laajuus Hankinnan kohteena on ostajakonsortion kodinkoneiden, elektroniikan ja niihin liittyvien palveluiden hankinta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta koostuu: 1. kodinkoneiden ja elektroniikan toimituksesta, asennuksesta, käyttöopastuksesta, vanhojen koneiden poiskuljetuksesta sekä huollosta Hämeenlinnan seudun alueella (osakokonaisuus 1) 2. kodinkoneiden ja elektroniikan toimituksesta, asennuksesta, käyttöopastuksesta, vanhojen koneiden poiskuljetuksesta sekä huollosta Hyvinkään ja Riihimäen alueella (osakokonaisuus 2) 3. muista hinnoitteluliitteessä erittelemättömistä kodinkoneista ja elektroniikasta sekä niihin liittyvistä tuotteista tai palveluista, joita pidätetään oikeus hankkia tämän tarjouskilpailun perusteella valitulta toimittajalta ilman erillistä kilpailutusta (mm. sopimustuotteiden tarvikkeet, navigaattorit sekä kodin pienelektroniikka ja pienkoneet kuten radiot ja kahvinkeittimet).
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 2/16 Tarjoaja voi tarjota omia optioitaan kodinkoneisiin ja elektroniikkaan liittyen. Optioiden osalta tarjouksen pyytäjä pidättää oikeuden ottaa käyttöön / jättää käyttämättä sopimusaikana, joten tästä syystä optioita ei tarjousvertailussa vertailla. Optiotuotteita hankitaan kuitenkin pääsääntöisesti vain valituilta sopimustoimittajilta. Optioista on kerrottava hinnat ja hinnoitteluperiaatteet. Tarjoajan on syytä kuitenkin huomioida, että vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Tästä syystä tarjouslomakkeella tarjotaan vain pyydetyt tuotteet, eikä tarjouslomakkeelle saa lisätä kohtia näitä omia optioita varten. Omat optiot tarjotaan vapaamuotoisesti tarjouslomakkeen liitteellä ja tuoteluettelossa ja hinnastossa. Tarkempi kuvaus hankinnasta on liitteessä nro 2. Hankintamenettely Hankintaan käytetään avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnan arvo on n. 350 000 euroa / vuosi. Hankinnasta on tallennettu ilmoitus HILMA-palveluun 2.11.2010. Hankintapäätöksen jälkeen Seutukeskus Oy Häme tulee käymään valitun toimittajan / valittujen toimittajien kanssa yksityiskohtaiset kahdenväliset hankintaneuvottelut. Neuvottelujen tarkoituksena on hankintasopimuksen yksityiskohtien täsmentäminen. Hankintamenettelyn tarkoitus on vahvistaa kaikki hankintaan liittyvät ehdot. Tarjousten käsittely: 1. Tarjoajan soveltuvuuden tarkastaminen (mukaan lukien tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus) 2. Tarjousvertailu 3. Hankintapäätös Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007). Sopimuksen laajentaminen ja supistaminen Tarjoajan tulee huomioida tarjousta antaessaan ja tarjoushintaa määrittäessään, että hankintavolyymi voi olla suurempi kuin tarjouspyyntöhetkellä sopimukseen mukaan tulevien yhteisöjen yhteenlaskettu hankintavolyymi osoittaa. Volyymin mahdollinen kasvaminen perustuu siihen, että sopimusta on mahdollista laajentaa liitteessä nro 1 mainitulla tavalla. Mahdolliset sopimuksen laajentamisesta aiheutuvat volyymilisäykset on huomioitu hankintamenettelyä valittaessa. Hankintakauden aikana myös tällä hetkellä tarjouspyynnössä mainittujen yhteisöjen omistuksessa olevissa kohteissa ja toiminnassa saattaa tapahtua muutoksia, jotka vaikuttavat tämän tarjouspyynnön kohteena olevan hankinnan/toiminnan järjestämiseen, laajentamiseen tai supistamiseen. Tällöin laadittavaa hankintasopimusta tarkistetaan tarvittavin osin, eikä tarjouksen antajalla ole oikeutta vaatia vahingonkorvauksia ko. muutoksista johtuen. Tarjouksen antaessaan tarjoaja sitoutuu tähän ehtoon. Asiakirjojen julkisuus Hankinta-asiakirjat ovat asiakirjojen julkisuutta koskevan lainsäädännön mukaan pääsääntöisesti julkisia. Hankintapäätös ja sen liitteet ovat julkisia päätöksen allekirjoituksen jälkeen. Muut hankinta-asiakirjat ovat julkisia sopimuksen teon jälkeen. Tarjoajalla on oikeus saada tieto asiansa käsittelyyn liittyvistä hankinta-asiakirjoista päätöksen allekirjoittamisen jälkeen. Tarjousasiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaan osallistuvan yrityksen toimittamat tarjousasiakirjat ja tiedot tulevat pääsääntöisesti julkisiksi tai asianosaisjulkisiksi hankintaprosessin yhteydessä. Tarjouksen tai tarjousten valintaperusteet, hinnat ja muu sisältö siltä osin kuin ne eivät sisällä salassa pidettävää tietoa tulevat julkisiksi. Tältä osin tarjoajia pyydetään
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 3/16 kuitenkin huomioimaan, että muiden tarjoajien tarjousasiakirjat tulevat asianosaisjulkisiksi vain siltä osin kuin ne vaikuttavat tarjoajan asian käsittelyyn. Tarjoajaa pyydetään merkitsemään toimittamaansa aineistoon selkeästi, mitkä tiedot se katsoo kuuluvan liike- tai ammattisalaisuuden piiriin. Tämän jälkeen hankintayksikkö tekee erillisen päätöksen mahdollisesta salassapidosta. Saatujen tarjousasiakirjojen kopioinnista ja lähettämisestä tietoa pyytäneelle veloitetaan keskimääräisinä käsittelykuluina 50 per tarjous. Valitut tarjoukset kopioidaan veloituksetta. Sopimuksen jalkauttaminen Sopimusehdot Valitun toimittajan on oltava yhteydessä jokaiseen hankintayksikön yhteyshenkilöksi ilmoittamaan henkilöön sopimuksen toteuttamisen ja sopimukseen sitoutumisen takaamiseksi. Hankintayksikkö valvoo omalta osaltaan sopimuksen toteutumista ja tilaajien sitoutumista. Hankinnassa noudatetaan ensisijaisesti tarjouspyynnön mukaisia ehtoja. Toissijaisesti noudatetaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja (JYSE 2009 tavarat). Tarjoaja ei saa liittää tarjouksensa liitteeksi omia tai oman alansa sopimusehtoja. Tarjoajan omat tai tarjoajan oman alan ehdot otetaan sopimukseen mukaan soveltuvin osin ja tästä sovitaan tarkemmin sopimusneuvotteluissa. Osatarjoukset koskien osakokonaisuuksia hyväksytään. Osatarjouksia osakokonaisuuksien sisältä ei hyväksytä. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Rinnakkaisia tarjouksia ei hyväksytä. Tarjoukset vertaillaan osakokonaisuuksittain, jolloin jokaisesta osakokonaisuudesta tehdään oma päätös. Pidätetään oikeus olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Pidätetään oikeus keskeyttää hankinta, jos yhtään tarjousta ei ole hyväksytty. Pidätetään oikeus keskeyttää hankinta jos saadaan vain yksi (1) hyväksyttävissä oleva tarjous tai jos ostajaryhmittymän käytössä olevat rahat eivät riitä hankinnan toteuttamiseen. Pidätetään oikeus keskeyttää hankinta, jos tarjouspyynnössä ilmenee jälkikäteen virhe, joka ei ole mahdollistanut tarjoajien tasapuolista kohtelua tai jos toimintaympäristössä on tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden perusteella tarjouspyyntö ei ole omiaan tuottamaan tarkoituksenmukaista ratkaisua. Muulta osin pidätetään oikeus keskeyttää hankinta muissa lainsäädännön sallimissa rajoissa. Toimittajalla ei ole oikeutta vaatia ostajalta korvausta tarjouksen tekemisestä. Toimittaja sitoutuu tarjouksen jättäessään automaattisesti tässä tarjouspyynnössä esitettyihin ehtoihin. Hankintayksiköillä on oikeuskäytännössä katsottu olevan velvollisuus hylätä tarjoukset, jotka eivät ole tarjouspyynnön mukaisia tai eivät täytä tarjouspyynnön mukaisia ehtoja sekä tarjoukset, jotka eivät ole saapuneet määräaikaan mennessä. Asiakirjojen pätevyysjärjestys: 1. Sopimus 2. Sopimuksen liitteet 3. Tarjouspyyntö liitteineen 4. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot, JYSE 2009 tavarat/palvelut 5. Tarjous liitteineen (tarjouksessa annetut tiedot tulevat osaksi sopimusta) Puitesopimus laaditaan ostajan (eli tarjouksen pyytäjän) sopimuspohjalle.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 4/16 Hankintapäätös ei luo sopimussuhdetta ostajan ja myyjän välille. Hankintapäätös tai muu vastaus ei ole oikeustoimilain tarkoittama tarjouksen ehdoton hyväksyminen vaan sopimus syntyy sopimusasiakirjan allekirjoituksella, joka tehdään kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus, joka tulee voimaan sopimuksessa määritettynä ajankohtana, on voimassa sopimuskauden ajan, ellei sitä tilaajan toimesta irtisanota/pureta. Purkaminen voi perustua vain myyjän sopimusrikkomukseen. Sopimus on voimassa 2 vuotta sopimuksen aloituspäivästä lukien. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahdella yhden vuoden mittaisella optiokaudella. Optioiden käytöstä päätetään erikseen vähintään kolme (3) kuukautta ennen ensimmäisen kahden vuoden sopimuskauden päättymistä. Kummallakin sopijapuolella on oikeus kieltäytyä optiovuosien käyttämisestä. Hankintayksikkö pidättää oikeuden jatkaa sopimuskautta aina siihen asti, kunnes tämän tuoteryhmän seuraavan julkisen tarjouskilpailun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimuskauden jatkamisesta ja jatkamisen yksityiskohdista neuvotellaan aina sopimuskumppanin kanssa erikseen. Tarjoajalla ja valitulla toimittajalla ei ole oikeutta siirtää tehtyä hankintasopimusta kolmannelle osapuolelle ilman ostajan kirjallista suostumusta. Tarjoaja on vahingonkorvausvelvollinen, jos ei kykene järjestämään sopimuksen mukaisia palveluja sopimusaikana. Näissä tapauksissa ostajalla on oikeus keskeyttää laskujen maksaminen. Tarjoaja vastaa tältä osin myös tarjouksen mukaisten palvelujen ja tuotteiden rahoituksesta. Tässä yhteydessä tarjouksen pyytäjä kuitenkin korostaa, että tarjouskilpailun tavoitteena on pitkäaikainen sopimuskumppanuus, jonka pituuteen valittu toimittaja voi itsekin vaikuttaa pitämällä palvelun laadun sovitulla tasolla ja hinnan oikeassa suhteessa markkinahintoihin. Sopimusvelvoitteiden täyttämisessä todetut puutteet ratkaistaan ensisijaisesti sopijapuolten välisin neuvotteluin, joissa pyritään sopimaan välittömästä virheen oikaisemisesta, yhteisesti hyväksytystä sopimuksen tulkinnasta sekä osoitetun vahingon korvaamisesta toiselle sopijapuolelle. Edellä mainittuihin vahinkojen korvaamisiin ei ole velvollisuutta, mikäli julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen (JYSE 2009 TAVARAT) mukainen vapauttamisperuste (force majeure) on estänyt sopimusvelvoitteiden täyttämisen. Riitatilanteissa oikeuspaikkana on tarjouksen pyytäjän kotipaikkaa lähinnä oleva käräjäoikeus. Mahdollisista sopimusmuutoksista neuvotellaan osapuolten kesken ja niistä sovitaan kirjallisesti. Lisäys tai muutos sopimukseen on sitova vain, jos siitä on sovittu kirjallisesti. Tuotevastuun osalta sovelletaan voimassa olevia kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja määräyksiä. Seutukeskus Oy Hämeellä on täydet valtuudet toimia sopimusoikeudellisesti asiakkaidensa edunvalvojana sopimusneuvotteluissa ja riitatilanteissa. Seutukeskus Oy Häme voi käydä oikeutta Toimittajaa vastaan Toimittajan sopimusrikkomuksista Seutukeskus Oy Hämeen asiakasta kohtaan, eikä Toimittajan voi vedota siihen, ettei Seutukeskus Oy Häme ole asiassa asianosainen. Tämän edellytyksenä on, että Seutukeskus Oy Hämeen asiakas ei itse käy samassa asiassa oikeutta Toimittajaa kohtaan.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 5/16 Hinnat ja hinnoittelumekanismi, hinnanmuutokset Seutukeskus Oy Häme ei vastaa tilaajayhteisöjen taloudellisista tai juridisista vastuista. Taloudellinen tai juridinen vastuu on aina tilaavalla yhteisöllä. Mikäli tarjouksen antajan jälkikäteen havaitaan antaneen harhaanjohtavaa informaatiota tarjouksessaan ja tulee valituksi toimittajaksi, on tarjouksen antaja vahingonkorvausvelvollinen aiheuttamastaan väärän tiedon mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta johtuen. Vahingoksi lasketaan mm. uuden tarjouskilpailun järjestämisestä aiheutuva työ ja/tai sopimuksen purkamisesta aiheutuvat kustannukset. Vahingonkorvaus on minimissään 5 000. Lisäksi hankintayksiköllä on oikeus purkaa tehty hankintasopimus. Tämän tarjouskilpailun perusteella solmitun sopimuksen kautta tehtyihin toimituksiin sovelletaan tilaushetkellä voimassa olleita sopimusehtoja riippumatta siitä, onko tämän tarjouskilpailun perusteella solmittu sopimus voimassa vai ei. Laadittava sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Suuremmista kertaeristä pidätetään oikeus järjestää minikilpailutus valittujen sopimustoimittajien kesken. Hankintayksikkö pidättää oikeuden kilpailuttaa erikseen kodinkoneiden ja elektroniikan hankinnan ilman noutopistevaatimusta (nettikaupan). Tarjouspyynnön liitteenä on Excel -muotoinen tarjouslomake (liite nro 3), johon tarjouksen hinnoittelu tehdään. Hinnat on ilmoitettava euroina ( ) ilman arvonlisäveroa kahden desimaalin tarkkuudella, eivätkä ne saa sisältää valuuttasidonnaisuuksia, eli valuuttariskiä ostajalle. Hinnoitteluliitteellä ilmoitettujen tuotteiden tulee olla tarjoajan esillä olevaan myymälävalikoimaan sisältyviä tuotteita. Hintoihin tulee sisältyä SER-kierrätysmaksu. Hinnoitteluliite on tarjouksen jättämisen yhteydessä palautettava täydellisesti/ohjeen mukaan täytettynä. Hinnoitteluliitteen hintojen on sisällettävä kaikki palvelun tuottamisesta ja tämän tarjouspyynnön ehdoista tarjoajalle aiheutuvat sellaiset kustannukset, jotka tarjoaja haluaa ostajalta sopimusaikana veloittaa (myös kierrätysmaksut tms. lakisääteiset maksut). Mitään sellaisia maksuja/veloituksia, joita ei ole tarjouksen mukana täytetyssä hinnoitteluliitteessä mainittu, ei hyväksytä. Tarjoajan tulee tarjota tarjouksessaan vain yhtä samanlaista tuotetta. Mikäli tarjoajalla on valikoimissaan muita kodinkoneita tai viihde-elektroniikkaa tai niihin liittyviä tuotteita tai palveluita, voi tarjoaja halutessaan tarjota näitä omina optioina nettohinnastossa. Hinnoitteluliitteellä tarjottujen tuotteiden tulee olla saatavilla vähintään 31.4.2011 asti, eli hinnoitteluliitteellä ei saa tarjota elinkaaren loppupäässä olevia tuotteita. Hinnoitteluliitteellä tarjottujen tuotteiden hinnat tulee merkitä myös nettohinnastoon samoilla hinnoilla. Sopimuksen ensimmäisen 12 kuukauden aikana nettohinnastosta ei pääsääntöisesti saa poistaa tuotteita, mutta niitä voi sinne lisätä. Jos tarjoaja joutuu saatavuussyistä poistamaan tuotteen hinnastosta sopimuksen ensimmäisen 12 kuukauden aikana, tulee korvaavan tuotteen olla poistuvan mallin seuraaja ja se saa olla hinnaltaan enintään poistuvan tuotteen hintainen.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 6/16 Tuotteet on hinnoiteltava sopimusaikana siten, että niiden hinnat tarkistetaan tarvittaessa päivittäin markkinahintojen mukaisesti (erityisesti hintojen muuttuessa alaspäin). Tarjoaja sitoutuu tarjouksen antaessaan siihen, että tarjouspyynnön ja myöhemmin sopimuksen kohteena olevien laitteiden ja oheistuotteiden hinnat liikkuvat markkinatilanteen mukaisesti sopimuskautena myös alaspäin. Tarjoukseen ei saa liittää mitään hinta- ym. varaumia. Toimittaja sitoutuu antamaan automaattisesti Tilaajalle kampanjoihin tai muihin vastaaviin perustuvat hinnat, mikäli nämä hinnat ovat Tilaajalle sopimushintoja edullisemmat. Sopimushinnat loppuasiakkaalle eivät voi sopimusaikana olla toimittajan todellisia kuluttajahintoja korkeampia. Tarjouspyynnössä esitetyt ehdot ovat minimivaatimuksia, joiden ylittämisestä ei tarjousvertailussa hyvitetä, ellei tarjouspyynnössä muuta ole asiasta mainittu. Laatu- ja ympäristöjärjestelmä Tarjoajan on toimittava voimassa olevien lakien ja määräysten mukaisesti. Tarjoaja vastaa tältä osin koko tarjouksestaan ja sen mukaisesta toiminnasta, mukaan lukien mahdollisista alihankkijoistaan ja muista yhteistyökumppaneistaan. Alihankinta Raportointi Tarjouksessa on yksilöitävä toimittajan käyttämät alihankkijat. Toimittaja vastaa alihankkijan työstä ja tuloksista kuin omastaan. Tarjoaja sitoutuu siihen, että toimittaa ostajan niin pyytäessä liitteen nro 5 mukaiset raportit ostajalle (korkeintaan kahdesti vuodessa seutukuntatasolta). Tietojärjestelmät Seudullinen tilausjärjestelmä (käyttöönotto v. 2011) Toimitusaika ja toimitusaikasanktio Vuoden 2011 aikana tarkoituksenamme on ottaa käyttöön seudullinen sähköinen tilausjärjestelmä, joka mahdollistaa sähköisen asioinnin toimittajien kanssa sekä toimittajien asiakaskohtaisten katalogien hyödyntämisen tuotteita tai palveluita tilattaessa. Toimittajalla tulee olla valmiudet toimittaa asiakaskohtainen tuoteluettelo ja tuotteiden muutostiedot Seutukeskus Oy Hämeen myöhemmin ilmoittamalle katalogipalvelun ylläpitäjälle tai muodostaa ja ylläpitää asiakaskohtainen katalogi toimittajan käyttöön tarjottavassa toimittajaportaalissa ilman erillistä veloitusta (sis. tarjouksen hintoihin). Katalogipalveluiden ylläpitäjä ei veloita toimittajilta mitään palvelun käytöstä. Tilausjärjestelmän mahdollisesta hyödyntämisestä tämän tuoteryhmän osalta sovitaan yhdessä erikseen. Tilausjärjestelmästä lähtevät sähköiset ostotilaukset voidaan toimittaa toimittajalle joko PDF-muotoisena dokumenttina sähköpostin liitteenä, xml-tiedostona tai siten, että toimittaja noutaa tilauksen toimittajan käyttöön tarjottavasta toimittajaportaalista. Toimitusaika saa olla korkeintaan 5 arkipäivää tilauksesta. Toimituksen viivästyessä sopimuksen mukaisesta toimitusajasta tarjoaja maksaa sopimussanktiona kaksi (2) prosenttia toimituksen arvosta jokaiselta alkavalta kalenteriviikolta. Sopimussanktio on korkeintaan kymmenen (10) prosenttia (%)
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 7/16 toimituksen arvosta, alv 0 %. Tilaajalla on oikeus purkaa kauppa, mikäli viivästys on enemmän kuin viisi (5) viikkoa. Toimituksen arvoon lasketaan se osa toimituksesta, jota ei ole toimitettu sopimuksen mukaisin ehdoin toimitusajan puitteissa, ja se osa jo toimitetusta toimituksesta, jota ei voi käyttää puuttuvan toimituksen takia. Sanktiomenettelyä ei noudateta, jos toimitus viivästyy tilaajasta johtuvista syistä. Toimitusehto Toimitusehto on vapaasti toimittajalla (toimittaja lastaa tavarat tilaajan kuljetusvälineeseen). Toimitusmaksut sekä muut hankintaan liittyvät palvelut, kuten asennus ja käyttökoulutus hinnoitellaan erikseen hinnoitteluliitteellä. Toimitusmaksu voidaan periä vain yhden kerran per toimitusosoite. Tarjoajalla tulee olla myyntipiste Hämeenlinnan kaupungin alueella (osakokonaisuus 1) tai Hyvinkään ja Riihimäen seudulla (osakokonaisuus 2), josta asiakkaat voivat noutaa tuotteita ilman toimitusmaksua ja jossa asiakkaat voivat käydä tutustumassa ostettaviin tuotteisiin. Myyntipisteessä tulee olla esillä valtaosa toimittajan myymistä tuotteista. Myyntipisteen tulee olla arkisin avoinna vähintään klo 10-16. Tarjouksen pyytäjällä on oikeus purkaa sopimus, mikäli toimittajan myymälävalikoima ei täytä edellä mainittua ehtoa. Hinnoitteluliitteessä annetut hinnat sisältävät kaikki palvelusta tarjoajalle aiheutuvat kustannukset, kuten SER-kierrätysmaksut, laskutuslisät ja muut kustannukset. Hinnoitteluliitteessä mainitsemattomia veloituksia toimittaja ei voi sopimusaikana veloittaa. Takuu Kodinkoneissa ja pienkoneissa vähintään 3 kk ammattimaiseen käyttöön rinnastettavassa käytössä ja vähintään 12 kk kotitalousomaisessa käytössä (esim. vuokra-asuntoihin hankitut tuotteet). Kodin elektroniikassa vähintään 12 kk. Muutoin valmistajan takuuehtojen mukaisesti. Vähimmäisvaatimukset ylittävästä takuusta on mahdollisuus saada vertailussa pisteitä vertailuperusteiden mukaisesti. Maksuehto 21 pv netto. Lyhyempää ei hyväksytä ja pidemmästä ei hintavertailussa hyvitetä. Viivästyskorko korkolain mukaan, laskettuna jokaiselle myöhästymispäivälle 360- päiväisen vuoden mukaan. Laskutus Laskutus suoraan liitteen 1 yhteisöiltä. Kaikki laskutettavat kustannukset perustuvat tarjouspyyntöön ja annettuun tarjoukseen. Laskutuslisiä tms. kustannuksia ei hyväksytä. Laskut on pystyttävä lähettämään verkkolaskuna ilman lisäkuluja asiakkaille. Ostohyvite Tarjottuihin hintoihin sisältyy 1 %:in palveluprosentti, jonka toimittaja palauttaa ostohyvitteenä Seutukeskus Oy Hämeelle vuosittain. Ostohyvite käsittää toimittajan kaiken myynnin sopimuksessa mainittuun asiakaskuntaan (mahdolliset minikilpailutukset sisältyvät ostohyvitteen piiriin). Seutukeskus Oy Häme laskuttaa palveluprosentin määrittämän osuuden toimittajan sopimuksen alaisesta kokonaismyynnistä 4 kertaa vuodessa. Ostohyvite lasketaan seuraavasti:
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 8/16 Toimittajan sopimuksen kautta laskuttama kokonaismyynti kalenterivuodessa (jaettuna neljään jaksoon, kuukaudet 1-3, 4-6, 7-9 ja 10-12) * (kertaa) palveluprosentti = laskun loppusumma alv 0 %, johon lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Toimittajan on raportoitava kunkin edellä mainitun neljännesvuoden sopimuksen alainen kokonaismyynti (sisältää kaiken sopimuksen alaisen myynnin Seutukeskus Oy Hämeen osoittamille asiakkaille) seuraavasti: - 1-3, huhtikuun 15. päivään mennessä - 4-6, elokuun 15. päivään mennessä - 7-9, lokakuun 15. päivään mennessä - 10-12, seuraavan vuoden tammikuun 7. päivään mennessä. Myynti raportoidaan Seutukeskus Oy Hämeen raportointia varten laatimalla raportointityökalulla. Selvyyden vuoksi todetaan, että ostohyvite on maksettava sopimusaikana toteutuneesta myynnistä riippumatta siitä, onko sopimus voimassa maksuhetkellä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos sopimus loppuu kesken neljännesvuotta, esim. toukokuun loppuun, on toimittajan ilmoitettava ja maksettava ostohyvite kuukausilta 4-5 yllä kuvatulla tavalla. Palveluprosentti on kalenterivuosittain kiinteä, mutta Seutukeskus Oy Hämeellä on yksipuolinen oikeus muuttaa sitä kalenterivuosien välillä. Toimittajalla on tällöin oikeus tehdä vastaavat muutokset hintoihin. Mikäli toimittajan havaitaan antaneen väärää tietoa raportointikauden myyntiluvuistaan, on Seutukeskus Oy Hämeellä oikeus purkaa sopimus, sekä saada vahingonkorvauksena takautuvasti saamatta jäänyt ostohyvitetuotto. Soveltuvuus-, valinta- ja vertailuperusteet Soveltuvuusehdot sekä valintaperuste ja vertailuperusteet on esitetty liitteessä nro 4. Hankintapäätös ja -sopimus Seutukeskus Oy Hämeen hankinta- ja kilpailuttamisyksikön johtaja tekee hankintapäätöksen ja -sopimuksen sopimukseen liittyvien yhteisöjen puolesta. Sopimus tehdään vain valitun toimittajan kanssa, eikä siihen lähtökohtaisesti sisällytetä kolmatta osapuolta. Sopimuksen tarkoitus on kokonaiskustannuksiltaan edullisimman toimintamallin toteuttaminen. Sopimuksen yksityiskohtia voidaan sopimuksen voimassaoloaikana yhteisesti sopien tarkistaa ilman koko sopimuksen purkamista/irtisanomista. Tarjouskilpailuun liittyvät kysymykset Seutukeskus voi halutessaan käyttää valitsemaansa konsulttia tai konsultteja apuna tarjousten vertailussa ja hankintaprosessissa. Tarjouspyyntöön ja sen sisältöön liittyvät kysymykset tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen johanna.tuomola@seutukeskus.fi, 30.11.2010 klo 12 mennessä. Viestin otsikoksi tulee merkitä Kysymykset kodinkoneista ja viihde-elektroniikasta. Kysymyksiin laaditaan kirjallinen vastaus niiden käsittelyn jälkeen. Kysymykset ja niihin annetut vastaukset julkaistaan hankintayksikön internet-sivuilla viimeistään 6 päivää ennen tarjousten jättöajan umpeutumista osoitteessa: http://www.seutukeskus.net/portal/palvelut/hankintapalvelut/tarjouskilpailut/. Tarjouksen antaminen Tarjous tehdään liitteen nro 3 mukaisesti tarjouslomakkeella ja siihen vaadituilla liitteillä.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 9/16 Tarjoajan ei tule toimittaa mitään muita tietoja kuin tarjouslomake täytettynä, hinnoitteluliite täytettynä sekä ne selvitykset ja asiakirjat, jotka vaaditaan tarjouslomakkeessa toimitettaviksi, koska muilla tiedoilla ei voi kuitenkaan olla mitään vaikutusta tarjousvertailuun. TARJOAJAN TULEE VASTATA VAIN SIIHEN, MITÄ ON KYSYTTY JA NIIN KUIN ON KYSYTTY. Erityistä huolellisuutta tulee kohdistaa siihen, että hinnoitteluliite on ohjeiden mukaisesti täytetty. Tarjoaja ei saa liittää tarjoukseen mukaan omia tai oman alansa yleisiä toimitusehtoja, koska ne ovat todennäköisesti tämän tarjouspyynnön ehtojen vastaisia. Tällä turvataan se, ettei hankintayksikön turhaan tarvitse hylätä annettuja tarjouksia. Tarjouksen liitteineen tulee olla virallisesti allekirjoituksella/-kirjoituksilla vahvistettu. Tarjoaja on vastuussa siitä, että tarjouksen on allekirjoittanut toimivaltainen henkilö. Vastausaika 14.12.2010 klo 14.00 mennessä. Tarjouksen tulee olla sitovana voimassa kuusi (6) kuukautta em. päivästä lukien. Vastausosoitteet Tarjoaja sitoutuu tarjouksen antaessaan tämän tarjouspyynnön mukaisiin ehtoihin. Tarjous liitteineen tulee palauttaa määräaikaan mennessä sähköpostitse alla olevaan sähköpostiosoitteeseen. Tarjous tulee tehdä suomen kielellä. Palvelu sopimusaikana on annettava suomen kielellä. sähköposti johanna.tuomola@seutukeskus.fi Viestiin merkintä: Kodinkoneet ja elektroniikka SEUTUKESKUS OY HÄME Hankinta- ja kilpailuttamisyksikkö psta Jussi Oksa hankintajohtaja LIITTEET 1. sopimukseen liittyvät yhteisöt 2. hankittavien tuotteiden ja palvelun tekniset ja toiminnalliset vaatimukset 3. tarjouspyyntö ja tarjouslomake 4. soveltuvuusehdot ja valinta- ja vertailuperusteet 5. raportointi
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 10/16 SOPIMUKSEEN LIITTYVÄT YHTEISÖT LIITE 1 Yhteishankintayksikön asiakkaina voivat olla yhtiön osakasyhteisöjen yhdessä tai erikseen hallinnoimat kuntayhtymät, osakeyhtiöt ja säätiöt. Lisäksi sopimuksia voivat hyödyntää Seutukeskus Oy Hämeen kokonaan tai osittain omistamat yhtiöt sekä näiden yhtiöiden muut omistajat. Seutukeskus Oy Häme on omistajana KuntaPro Oy:ssä, jonka tavoitteena on laajentaa yhtiön palveluiden tarjontaa Hämeenlinnan seutukuntaa laajemmalle alueelle. Seutukeskus Oy:n ja KuntaPro Oy:n nykyisillä ja uusilla omistajilla on oikeus hyödyntää yhteishankintayksikön kilpailuttamia sopimuksia ilman erillistä kilpailutusta. Pidätetään oikeus jälkikäteen, ilman erillistä tarjouspyyntökierrosta ja laaditun sopimuksen mukaisin ehdoin, lisätä sopimukseen mukaan edellä mainitut periaatteet täyttävät yhteisöt. Mahdolliset volyymilisäykset on huomioitu hankinnan arvoa ja hankintamenettelyä määritettäessä. Ensivaiheessa: Hämeenlinnan seutu: Seutukeskus Oy Häme KuntaPro Oy nykyisine ja tulevine omistajineen. KuntaPro Oy on Seutukeskus Oy Hämeen osakkuusyhtiö, jonka omistuspohjaa laajentamalla on mahdollista ottaa ilman erillistä kilpailutusta nyt laadittavan sopimuksen piiriin uusia, isojakin asiakkaita. Seuturekry Oy Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan Asunnot Oy Janakkalan kunta Hattulan kunta Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymä (Koulutuskeskus Tavastia) Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä (HAKKY) Hämeenlinnan seudun kansalaisopiston kuntayhtymä (Vanajaveden Opisto) Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymä (Hämeen liitto) Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy Kantolan Kiinteistöt Oy TyöSyke Oy Kehittämiskeskus Oy Häme Tekninen palvelukeskus Oy Häme Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri Oy Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiö Hämeen Päihdehuollon Kuntayhtymä, Mainiemi Hattula-Kiinteistöt Oy Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö Hyvinkään ja Riihimäen seutu: Hyria Koulutus Oy (toimittajaa sitovasti Hyvinkään ja Riihimäen (osakokonaisuus 2) sekä Hämeenlinnan seudun (osakokonaisuus 1) toimipisteet) Optiona: Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy Kanta-Hämeen Sairaskotisäätiö, Ilveskoti
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 11/16 HANKITTAVIEN TUOTTEIDEN JA PALVELUN TEKNISET JA TOIMINNALLISET VAATIMUKSET LIITE 2 Tarjottavien tuotteiden ja palvelun tuotekohtaiset vähimmäisvaatimukset on kerrottu liitteen 3 hinnoitteluliitteessä. Tuotteiden ja niihin liittyvän palvelun vähimmäisvaatimukset molemmissa osakokonaisuuksissa: Tuotteet: - Tuotteet ovat CE-merkittyjä - Kylmälaitteissa ei ole käytetty CFC-yhdisteitä - Laitteiden mukana tulee toimittaa suomenkieliset käyttö- ja huolto-ohjeet - Tuotekohtaiset vähimmäisvaatimukset on kerrottu hinnoitteluliitteellä Palvelut: - Asiakaspalvelu: Tuotteisiin on mahdollista tutustua toimittajan toimitiloissa Hämeenlinnan seudulla (osakokonaisuus 1) tai Hyvinkään/Riihimäen seudulla (osakokonaisuus 2) ja saada asiantuntija-apua tuotteen valinnassa. - Tarvittaessa tuotteet toimitetaan tilaajalle sisältäen paikalleen asennuksen (valmiiseen liitäntään) ja vanhojen laitteiden poisviennin - Tarvittaessa toimittaja huolehtii tuotteiden erikoisammattiasentajaa vaativat asennukset (mm. liedet ja astianpesukoneet, tv:n seinäkiinnitys), toiminnanharjoittajalla on oltava säädösten mukainen oikeus tehdä kyseisiä töitä. - Tuotteiden käyttöopastus pyydettäessä - Toimittaja on velvollinen kodinkoneiden ja suurempien televisioiden (alkaen 32 ) takuuhuolloissa veloituksetta noutamaan rikkinäisen laitteen huoltoon ja palauttamaan sen takaisin korjattuna tai korjaamaan laitteen paikanpäällä. Pienkoneet ja muun elektroniikan tilaaja toimittaa myyntipisteeseen, josta toimittaja hoitaa tuotteen eteenpäin takuuhuoltoon. - Tuotteille on järjestetty myös takuun ulkopuolinen huoltopalvelu. Toiminnanharjoittajalla on oltava säädösten mukainen oikeus tehdä kyseisiä töitä.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 12/16 TARJOUSPYYNTÖ JA TARJOUSLOMAKE LIITE 3 Tarjouspyyntö ja tarjouslomake ovat ladattavissa hankintayksikön internetsivulta osoitteessa: http://www.seutukeskus.net/portal/palvelut/hankintapalvelut/tarjouskilpailut/
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 13/16 SOVELTUVUUSEHDOT LIITE 4 1. Tarjoajan taloudellinen suorituskyky Tarjoajan tulee antaa tarjouslomakkeella selvitys siitä, että sillä on riittävät taloudelliset edellytykset suoriutua hankittavien tuotteiden ja palveluiden tuottamisesta ja että se on huolehtinut lakisääteisistä velvoitteista kuten maksuunpannuista veroista ja työeläkelakien mukaisten maksujen maksamisesta. Tarjouslomakkeessa on ilmoitettava seuraavat tiedot: Tarjoaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin Tarjoaja on merkitty kaupparekisteriin Tarjoaja on suorittanut lainsäädännön mukaisten verojen maksamisen Tarjoaja on suorittanut työntekijän eläkelakien mukaiset maksut Tarjoajayrityksen kahden edellisen tilinpäätöksin vahvistetun tilikauden osalta vähintään toisen on oltava positiivinen (liikevoitto) Tarjoukseen ei tarvitse liittää yllä kuvattuja selvityksiä, vaan tarjoajan on pyydettäessä toimitettava kahden (2) viikon sisällä (ja joka tapauksessa ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista) kaupparekisteriote, verovelkatodistus ja todistus maksetuista työeläkemaksuista sekä tarjoajayhteisön tilinpäätös ja tasetiedot viimeiseltä tilikaudelta, jossa näkyvät kahden viimeisen tilikauden tulos ja tase. Ote ja todistukset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia. Näiden selvitysten perusteella arvioidaan tarjoajan kelpoisuutta suoriutua hankinnan kohteen toteuttamisesta, joten mikäli tarjoaja ei toimita selvityksiä pyydettäessä, tai niiden perusteella tarjoaja ei ole soveltuva tarjoaja, ostajalla on oikeus hylätä annettu tarjous. 2. Kyky suoriutua tarjouspyynnön asettamista velvoitteista Tarjoajan tulee antaa tarjouslomakkeella selvitys seuraavista asioista Tarjoajan on nimettävä sopimuskauden alkaessa vastuumyyjä Seutukeskus Oy Hämeen asiakkuuksille ja vastuumyyjän on oltava sijoittautuneena vaaditussa noutopistemyymälässä. Vastuumyyjällä tulee olla kokemusta julkishallinnon tai yritysasiakkaiden kanssa käydystä kaupasta vähintään puolen vuoden ajalta. Palvelu annetaan suomen kielellä. Osakokonaisuudessa 1 tarjoajalla tulee olla noutopiste Hämeenlinnan kaupungin alueella. Noutopisteen myymälävalikoimassa tulee olla esillä vähintään kaikki hinnoitteluliitteellä tarjotut tuotteet. Osakokonaisuudessa 2 tarjoajalla tulee olla noutopiste joko Hyvinkään kaupungin TAI Riihimäen kaupungin alueilla. Noutopisteen myymälävalikoimassa tulee olla esillä vähintään kaikki hinnoitteluliitteellä tarjotut tuotteet. Tämän selvityksen perusteella arvioidaan tarjoajan kelpoisuutta suoriutua hankinnan kohteen toteuttamisesta. 3. Tarjouspyynnön ehdottomat vaatimukset Tarjoajan tulee tarjouslomakkeella antaa selvitys siitä, että se hyväksyy kilpailutusasiakirjoissa esitetyt vähimmäisvaatimukset. Lisäksi tarjouksen kelpoisuutta arvioidaan ottaen huomioon koko tarjouksen sisältö.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 14/16 VALINTAPERUSTE JA VERTAILUPERUSTEET Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus seuraavilla vertailuperusteilla: Kodinkoneet ja viihde-elektroniikka (osakokonaisuudet 1 ja 2) HINTA HINTA 40 % TAKUU 10 % HUOLTOPALVELUT 10 % TUOTTEIDEN SAATAVUUS 15 % MYYMÄLÄVALIKOIMA 15 % AMMATTIPESUKONEIDEN SAATAVUUS JA HINNAT 10 % Edullisin kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan tuotteiden ja palveluiden yhteishinta saa vertailussa 40 pistettä, muut tarjoukset suhteutetaan tähän kaavalla edullisin hinta / tarjouksen hinta x 40 pistettä. TAKUU Vähimmäisvaatimukset ylittävästä valmistajan myöntämästä takuusta (kotitalousomaisessa käytössä) on mahdollisuus saada vertailussa lisäpisteitä jokaisesta tuotteesta yhden pisteen jos takuu on 13-23 kuukautta ja 2 pistettä jos takuu on vähintään 24 kuukautta. Eniten tuotekohtaisia takuupisteitä saanut tarjoaja saa takuusta 10 pistettä ja muut tarjoukset suhteutetaan tähän kaavalla tarjouksen takuupisteet / suurin takuupistemäärä x 10 pistettä. Takuun tulee olla myös sopimusaikana sama kuin nyt tarjouksessa ilmoitettu kaikille ko. valmistajan tuoteryhmässä esiintyville tuotteille. HUOLTOPALVELUT Tarjoajan huoltopalveluita arvioidaan tarjoajan tarjoukseensa liittämän huoltopalveluiden kuvauksen perusteella. Kuvauksessa tulee selvittää miten tuotteiden takuun ulkopuolinen huolto sekä takuuhuolto on järjestetty. Huoltopalveluista on mahdollisuus saada pisteitä seuraavasti: - Kaikille hinnoitteluliitteellä tarjotuille tuotemerkeille on nimetty huoltopalveluiden kuvauksessa valtuutetut merkkihuollot, 2 pistettä - Takuuhuollon ajaksi on mahdollisuus saada korvaava laite ilman erillistä veloitusta, 2 pistettä - Takuun ulkopuolisen huollon ajaksi on mahdollisuus saada korvaava laite ilman erillistä veloitusta mikäli laitteen huolto ei ole mahdollista heti paikanpäällä (sisältyy huollon tuntihintaan), 1 pistettä - Kodinkoneet korjataan aina paikanpäällä, eli huoltomiehillä on käytössään huoltoauto, jossa on mukana yleisimmin tarvittavat varaosat ja työkalut, 2 pistettä. - Takuuhuollon (paikanpäällä/kodinkoneet) saatavuus: o samana tai seuraavana päivänä 3 pistettä. o kolmantena päivänä 1 piste o myöhemmin 0 pistettä TUOTTEIDEN SAATAVUUS Tarjoajalla on mahdollisuus saada tuotteiden saatavuudesta pisteitä seuraavin perustein: Noudot - Tarjoajalla on oma varasto myymälän välittömässä yhteydessä, jossa varastoidaan (useita varastokappaleita per tuote) myymälävalikoimaan kuuluvat kodinkoneet ja televisiot, 5 pistettä Toimitukset
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 15/16 Kuinka nopeasti toimitukset (myymälävalikoima) voidaan tehdä mikäli tilaus on tehty klo 13 mennessä? - saman päivän aikana, 10 pistettä - seuraavana päivänä, 4, pistettä - kahden päivän kuluttua, 1 piste MYYMÄLÄVALIKOIMA Tuotevalikoiman osalta arvioidaan tarjoajan myymälävalikoiman monipuolisuutta ja laajuutta. Valikoima pisteytetään hinnoittelulomakkeessa mainittujen pisteytysperusteiden mukaisesti. Ilmoitettujen nimikkeiden määrän tulee vastata myymälässä esillä olevien tuotteiden nimikemäärää ja yksi nimike voi olla mukana vain yhdessä tuoteryhmässä. Myymälävalikoimaan lasketaan tuotteet, jotka ovat esillä myymälässä ja ne varastoidaan tarjoajan myymälässä tai myymälän välittömässä yhteydessä olevassa varastossa. Jokaisessa kohdassa mainitut maksimipisteet saa tarjous, jossa nimikkeiden määrä ko. tuoteryhmässä on suurin. Muiden tarjoukset suhteutetaan tähän kaavalla tarjouksen tuoteryhmän nimikkeiden määrä / suurin tuoteryhmän nimikkeiden määrä * kohdan maksimipisteet. Maksimipistemäärä tuotevalikoimasta yhteensä on 15 pistettä. AMMATTIPESUKONEIDEN SAATAVUUS JA HINNAT Tarjoajan on mahdollista saada maksimissaan 10 pistettä, mikäli sillä on valikoimissaan hinnoitteluliitteellä mainittuja ammattipesukoneita. Halvimman hinnan kullekin ammattipesukoneelle antanut tarjoaja saa kohdasta 2 pistettä ja muut suhteutetaan tähän kaavalla edullisin hinta / tarjouksen hinta x 2 pistettä. Mikäli tarjoajalla ei ole valikoimissaan kyseessä olevia ammattipesukoneita tai osaa niistä, saa hän kohdasta 0 pistettä. Tarjoajan tulee ilmoittaa ammattipesukoneiden myymälävalikoiman suuruus hinnoitteluliitteellä sille varatulla paikalla. Tarjous, jossa ammattipesukoneiden myymälävalikoiman nimikkeiden määrä on suurin, saa 2 pistettä ja muut tarjoukset suhteutetaan tähän kaavalla tarjouksen nimikkeiden määrä / suurin nimikkeiden määrä x 2 pistettä. Eniten pisteitä (maksimipistemäärä on 100 pistettä) saanut tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin.
TARJOUSPYYNTÖ nro 12.1-12.2/2010 16/16 RAPORTOINTI LIITE 5 Tarjoaja sitoutuu tarjouksen antaessaan ilman eri veloitusta seuraavaan sopimuksen hallinnointiin liittyvään raportointiin: Kaikki tunnuslukuarvot ja raportit myyjä sitoutuu toimittamaan sähköisesti Excel-muodossa. Ostaja vastaa raportointipohjien laadinnasta. Ostajan velvollisuutena on vaatia alla mainittuja raportteja myyjältä. Myyjä ei ole velvollinen toimittamaan raportteja ilman ostajan pyyntöä. Ostaja antaa tarvittaessa tarkemmat ohjeet raportointimenettelystä pyytäessään raportteja myyjältä. Ostaja ja myyjä käyvät raportointiperiaatteet ja raporttien muodon/sisällön läpi hankintaneuvotteluissa. RAPORTOINTITASOT - Taso 1: seutukunta (kunnat ja yhteisöt yhteensä) - Taso 2: kunta tai yhteisö TUNNUSLUKUARVOT Alkavan vuoden helmikuuhun mennessä toimittajan tulee lähettää Seutukeskus Oy Hämeen hankinta ja - kilpailuttamisyksikölle euromääräinen arvonlisäveroton myynti edelliseltä vuodelta kunnittain/kuntayhteisöittäin eriteltynä (taso 2). Myyjä on velvollinen toimittamaan erikseen niin pyydettäessä tarkastelujaksoittain ostajalle myynnin toimituspisteittäin eriteltynä (taso 3) ja alla luetellut tunnuslukuarvot kunnittain/kuntayhteisöittäin eriteltynä (taso 2): Toiminta - myynti, OSTOHYVITERAPORTTI Palvelukyky - toimitusvarmuus, % - reklamaatioiden määrä, kpl - viivästymisistä aiheutuneet korvaukset, Toimittaja tilittää Seutukeskus Oy Hämeelle (tai Seutukeskus Oy Häme laskuttaa) palveluprosentin määrittämän osuuden toimittajan sopimuksen alaisesta kokonaismyynnistä 4 kertaa vuodessa. Tätä tilitystä/maksua kutsutaan ostohyvitteeksi. Toimittajan on raportoitava kunkin neljännesvuoden sopimuksen alainen kokonaismyynti (sisältää kaiken sopimuksen alaisen myynnin Seutukeskus Oy Hämeen osoittamille asiakkaille) seuraavasti: - 1-3, huhtikuun 15. päivään mennessä - 4-6, elokuun 15. päivään mennessä - 7-9, lokakuun 15. päivään mennessä - 10-12, seuraavan vuoden tammikuun 7. päivään mennessä. Myynti raportoidaan Seutukeskus Oy Hämeen raportointia varten laatimalla raportointityökalulla TOIMITUSRAPORTTI Myyjän on toimitettava raportti toimitetuista tuotteista seutukuntatasolta (taso 1).