Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto"

Transkriptio

1 Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet Ammatillisen lisäkoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan laadun kehittäminen tiedotus- ja keskustelutilaisuus Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto

2 Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen kehityksestä Koulutustarjonta aluekehittämisen näkökulmasta Työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnista

3 Nykyinen työvoiman kysyntä ja tarjonta

4 Työttömiin työnhakijoihin verrattuna työnvälitystilastoihin kirjattiin vuoden 2012 aikana eniten avoimia työpaikkoja myyntisekä terveyden- ja sairaanhoitotöihin.

5 Suhteessa avoimiin työpaikkoihin eniten työttömiä työnhakijoita oli vuonna 2012 koko maassa ilman ammattia olevien lisäksi talonrakennuksessa, konepaja ja rakennusmetallialoilla. (Kaikki avoimet työpaikat eivät kirjaudu tänne.)

6 Uudenmaan työvoimakysyntä on hyvin samanlainen kuin koko maassa.

7 Varmin tapa jäädä työttömäksi Uudellamaallakin on olla hankkimatta ammattia. (Kaikki avoimet työpaikat eivät kirjaudu tänne.)

8 Tulevaisuuden näkymät

9 Uudet työpaikat koko maassa

10 Uudet työpaikat Uudellamaalla

11 Uudet työpaikat ja poistuma yhteensä koko maassa

12 Uudet työpaikat ja poistuma yhteensä Uudellamaalla

13 Työvoimapoistuman ja työpaikkalisäyksen johdosta arvioidaan koko maassa tarvittavan seuraavan 20 vuoden aikana vuosittain keskimäärin noin uutta työntekijää.

14 Työvoimapoistuman ja työpaikkalisäyksen johdosta arvioidaan Uudellamaalla tarvittavan seuraavan 20 vuoden aikana vuosittain keskimäärin noin uutta työntekijää.

15 Työvoimatarpeen tyydyttäminen edellyttää työllisyysasteen nostamista ja/tai työvoimatarjontaa maan ulkopuolelta

16 Työvoimatarpeen tyydyttäminen edellyttää Uudellamaalla työllisyysasteen nostamista ja työvoimatarjontaa maakunnan ulkopuolelta

17 Koulutustarjonnan tavoitteita maakunnan näkökulmasta

18 Koulutustarjonta aluekehittämisen näkökulmasta Koulutustakuun toteuttaminen tärkein toisen asteen koulutuksen mitoittamiskriteeri Pääpaino nuorten koulutuksen nivelvaiheiden tukemisessa ja syrjäytymisen ehkäisyssä (mm. keskeyttämisen ehkäisy) Toisen asteen järjestäjäverkko ja joustavat opintopolut (seudullinen yhteistyö) Aikuiskoulutuksen henkilökohtaistaminen (elinkeinoelämän kysyntänäkökulma?) Maahanmuuttajat

19 Toisen asteen koulutuksen yhteistyön kehittäminen Toisen asteen yhteistyön muotojen ja erityisesti joustavien opetussisältöjen kehittämisen lähtökohtana tulee olla oman- ja työelämän tarpeet, jatkokoulutuksen edellytysten tukeminen ja valmiudet elinikäiselle oppimiselle. Osaamistarpeiden muutoksia on vaikea, jos ei mahdotonta ennakoida. Siksi tarvitaan joustoa, kykyä nopeasti vastata muutoksiin, vahvoja perustaitoja sekä uusien asioiden oppimis- ja opettamisvalmiuksia ja tahtoa.

20 Toisen asteen koulutuksen yhteistyön kehittäminen Uudellamaalla tarvitaan erityisratkaisuja toisen asteen järjestäjäverkon kokoamiseksi. Toisen asteen koulutuksen järjestäjien yhteistyö- ja fuusioedellytyksiä tulee tarkastella innovatiivisesti ja perinteiset rakenteet ylittäen. Erikoisaloille koulutusta tarjoavat ja yksityiset valtakunnalliset koulutuksen järjestäjät tarvitsevat muusta järjestäjäverkoston poikkeavia erillisratkaisuja.

21 Ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallisen tehtävän laajentaminen ja opintopolkujen laajentaminen Koulutustakuun toteuttamiseksi tarvitaan myös ammatillisen koulutuksen kehittämistä vahvasti työvaltaisilla opiskelumenetelmillä sekä yksilöä tukevilla koulutuksen järjestämismuotojen ja sektorit ylittävillä toimenpideyhdistelmillä. Sopivien työpaikkojen järjestämisen esteiden poistamiseksi tarvitaan kuitenkin vielä työnantajien, ammattiliittojen ja valtiohallinnon sekä koulutushallinnon ja -organisaatioiden välistä yhteistyötä.

22 Ammatillinen aikuiskoulutus Uudenmaan liiton lausunto KESU-luonnoksesta (Mh ) Kehittämissuunnitelman luonnoksen tavoite ohjata aikuiskoulutusta muualle kuin nuorisoasteen paikoille on erittäin kannatettava. Oppilaitosten resurssitarjonnassa tulee samalla kuitenkin huomioida tarve elinikäiseen oppimiseen. Koulutustilin käyttöönottoa voidaan pitää merkittävänä avauksena aikuiskoulutuksen kehittämiseksi ja henkilökohtaistamiseksi. Kansalaisen henkilökohtainen koulutustili Ammatillinen koulutus, (Ville Heinonen, OKM ) Tutkintorakenne: HE ke 2014, Näyttötutkintojärjestelmä Rahoituksen kehittäminen: henkilökohtaistaminen, tutkintojen osat, aliedustetut ryhmät aikuiskoulutukseen, nuoret oppisopimuskoulutukseen, työryhmä dl Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, osaamisosiot, sähköinen osaamisrekisteri

23 mutta miten varmistetaan, että opiskelijat osaavat tehdä oikeita valintoja ja yritykset tunnistavat käytettävät mahdollisuudet osaavan työvoiman saamiseksi? miten tuetaan nuoria ja uranvaihtajia suunnittelemaan riittäviä työnantajille kelpaavia osaamiskokonaisuuksia eri työtehtäviin? miten työnantajat tunnistavat tuon osaamisen? miten ammatinvaihtajat otetaan huomioon? Missä he antavat osaamisnäyttönsä? miten säästöjen aikaan pystytään kehittämään uudenlaisia työelämäkeskeisiä oppimismahdollisuuksia? MUTTA MITEN MEIDÄN KÄY, JOS EMME PYSTY NÄITÄ HOITAMAAN

24 Työvoima- ja koulutustarpeen ennakointi

25 Työvoima- ja koulutustarpeen ennakointi (Ville Heinonen, OKM) Ennakointi ei korvaa päätöksentekoa, vaan tukee sitä Edesautetaan valintojen tekoa eri vaihtoehtojen välillä laatimalla useampia skenaarioita Kysymyksen, millainen Suomesta tulee rinnalle kysymys millainen Suomesta halutaan Skenaarioiden taustaoletukset kirjataan ymmärrettävästi ja selkeästi Koulutustarjonnan ennakointitulokset ammattiryhmien lisäksi toimialoittain Tehtyjä valintoja arvioidaan ns. herkkyysanalyyseilla

26 Työvoima- ja koulutustarpeen ennakointi (Ville Heinonen, OKM) Ennakoinnilla osallistetaan ja luodaan konsensusta Vuoropuhelua käydään ennakoinnin jokaisessa vaiheessa työelämän järjestöjen ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa Vuoropuhelu ei ala ennakointitulosten jälkeen, vaan on käynnissä koko prosessin ajan Ennakoinnilla tuetaan kasvua ja työelämän kehittämistä Tunnistetaan alueet, joita ei voi tai kannata ennakoida Paikannetaan aloja, joilla poistuma kesken työurien on suurta - > työelämän sisällöllinen kehittäminen Paikannetaan kasvuyritysten piirteitä ja arvioidaan niille tyypillisiä osaamistarpeita

27 Työvoima- ja koulutustarpeen ennakointi (Ville Heinonen, OKM) Kehitetään malli aikuiskoulutuksen ennakointiin Työelämän ja ammattirakenteen muutokset Väestön koulutustason kehitys Aikuiskoulutuksen määrällisen suunnittelun edellytykset Ennakointi tukee hallinnonalan ydintoimintoja Ennakoinnin vastuut seuraavat hallinnollisesta vastuusta Poistuma- ja ammattirakenne-ennusteiden tarkoituksenmukainen paikka Alue-ennakointi

28 Työvoima- ja koulutustarpeen ennakointi maakunnissa Maakunnan liiton tehtävänä on sovittaa yhteen pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointia alueella ja valmistella alueellisia koulutustavoitteita osana koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnittelua. Liitto on tässä työssä vuorovaikutuksessa alueen toimijoiden sekä valtion keskushallinnon; mm. OKM:n, OPH:n, TEM:n, valtioneuvoston kanslian, VATT:n, kuntaliiton sekä muiden maakuntien kanssa.

29 Työvoima- ja koulutustarpeen ennakointi Uudellamaalla Uudellamaalla tärkeitä osia tämän työn tekemisessä ovat Ennakointikamarityö, jonka avulla kerätään ja välitetään laadullista ennakointitietoa koko maakunnan keskeisiltä toimialoilta, sekä PKS-ennakointi koulutus ja osaaminen pääkaupunkiseudulla, jonka keskeisenä tehtävän on tuottaa ja jalostaa pääkaupunkitasoista tietoa koulutuksen järjestäjien strategista suunnittelua ja päätöksentekoa varten.

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013 Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaoston esitys työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin kehittämiseksi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi

Lisätiedot

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen 1 Ennakoinnin määritelmästä Ennakointi on käytettävissä olevalle nykytilaa ja menneisyyttä koskevalle tiedolle perustuvaa tulevan

Lisätiedot

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Ennakoima yhessä! - Lapin ennakoinnin toimintamalli Pohjalla tiivis yhteistyö alueviranomaisten,

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto

Työvoima- ja koulutustarve 2025 Markku Aholainen maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Työvoima- ja koulutustarve 2025 maakunta-asiamies Etelä-Savon maakuntaliitto Maakunnan suunnittelun kokonaisuus UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNTAKAAVA Budj. rahoitus EU-ohj.rahoitus

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia Ennakointiseminaari 16.2.2016 Ilpo Hanhijoki Esityksen sisältö 1. Työvoima ja koulutustarpeet 2020- luvulla - ennakointituloksia 2. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa

Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 3.11.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011 Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen 1 Työikäisen väestön määrän suhteellinen pieneneminen

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29. - 30.1.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Opetushallitus samuli.levealahti@oph.fi

Lisätiedot

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Ilpo Hanhijoki KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI Tulevaisuuden osaamisperustan rakentaminen 11.6.2014 Opetushallituksen tehtävät ennakoinnissa työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi (määrällinen

Lisätiedot

AIKO-foorumi. Marko Koskinen,

AIKO-foorumi. Marko Koskinen, AIKO-foorumi Marko Koskinen, 26.5.2011 Sivistyksen suunta 2020/ Suomen kuntaliitto Elinikäinen oppiminen: - Elinikäisen oppimisen perusta luodaan jo varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, mutta sen

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010: Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010: Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010: Koulutustarjonta 2016-prosessin käynnistyminen alueilla ja alueellinen ennakointiyhteistyö Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Esityksen sisältö lyhyesti: -

Lisätiedot

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Uudenmaan AMKESU 25.11.2014. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Uudenmaan AMKESU 25.11.2014. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Uudenmaan AMKESU 25.11.2014 Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Koulutustarjonta Alustava arvio työvoimatarpeen kehityksestä Uudenmaan AmKesu Yhteinen tekeminen Kolutuksen järjestäjiä

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla

Koulutustarpeet 2020-luvulla Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU 11.3.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli (Kuntakesu) Valmistelussa

Lisätiedot

ELYt ja alueellinen ennakointi

ELYt ja alueellinen ennakointi ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA Opetushallinnon koulutustarjontaprojektien tavoitteita ja tuloksia Tulevaisuusluotain seminaari 9.2. 2005 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin

Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin Joensuu 3.12.2014 Minna Bálint Alueelliset suunnitelmat Opetushallitukseen toimitettu 16 alueellista suunnitelmaa Suunnitelmat sisällöltään

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA 25.11.2013 Hki, Paasitorni Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen kehittämispäivät opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillinen aikuiskoulutus Opetushallitus

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet

Aikuiskoulutuksen haasteet Aikuiskoulutuksen haasteet Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutokset osaavan työvoiman saatavuus aikuisten muuttuva koulutuskäyttäytyminen Muutokset työmarkkinoilla pätkätyöt osa-aikaisuus löyhä kiinnittyminen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

LAPLAND Above Ordinary

LAPLAND Above Ordinary LAPLAND Above Ordinary Lapin palaute Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotukseen ammatillisen peruskoulutuksen koulutustarjontaan ja kokonaisopiskelijamääriä koskevaan suunnitelmaan vuosille 2013-2016.

Lisätiedot

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUSTUKSEN SISÄLTÖ - Yleistä koulutustarpeiden ennakoinnista - Ennakointiyhteistyö

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi

Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi Työvoimatarve 2025 koulutuksen aloittajatarpeiksi Työvoimatarve koulutuksen aloittajatarpeeksi VATT:n toimialaennuste (työlliset) 2008 2025» Perusura ja tavoiteura Toimialaennuste muunnettu ammattirakenne-ennusteeksi

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Koulutuksen järjestäjän tiedot (yhteystahona toimivan koulutuksen järjestäjän tiedot) Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,

Lisätiedot

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunnallinen henkilöstö 434 000 Järjestystoimi 1,9 % Sosiaalitoimi

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua?

OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012 Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? Jukka Söderdahl Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Nastataulusta kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus

Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista 9.11.2012 Anne Mårtensson Opetushallitus VAMPO 2010-2015 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

TopAreena Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi. johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät

TopAreena Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi. johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät TopAreena 2017 Koulutussopimus, oppisopimus ja reformi johtaja Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät Opettajilla synkkä näkemys ammatillisen koulutuksen uudistuksesta Vahvat voivatkin selvitä, heikot jäävät

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Esityksen tavoite Taustalla mm. käynnissä oleva hanke Työuria pidentävät yhteistoiminnalliset keinot (Typyke),

Lisätiedot

Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia

Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia 10 Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari Oulu 2132018 Projektipäällikkö, opetusneuvos Samuli

Lisätiedot

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat

Lisätiedot

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10. Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Henkilöasiakkaita yht. 559 500 (30.8.2014) 319

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III 4.5.2011

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III 4.5.2011 Veikko Vuoristo 4.5.2011 Majoitus- ja ravitsemisala III = Keskustelufoorumi, jossa tiedonvaihtoa tuetaan avoimella keskustelulla eri toimialojen osaamistarpeista. Kokoontuu toimialakohtaisesti. Koostuu

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen

KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen KESU -2016 13.6.2012 Kehityspäällikkö Marko Koskinen Mitoituksen periaatteita/ KT2016 Nuorisoikäluokan ennakoitu kehitys yhteiskunta- ja nuorisotakuun toteuttamisessa Toiselle asteelle siirtyvän keskimääräisen

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin

Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin AmKesu-aluetilaisuus, Kokkola 5.11.2014 Aira Rajamäki Opetusneuvos Alueelliset suunnitelmat Yhteensä 15 alueellista suunnitelmaa Valtakunnallisesti

Lisätiedot

OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI

OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulevaisuus haastaa nyt! Oulu 21.3.2018 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ennakointifoorumi Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Laadullinen ennakointi JEDU

Laadullinen ennakointi JEDU Laadullinen ennakointi JEDU Ennakointitietojen hyödyntäminen hannu.simi@jedu.fi GSM 040 3120 441 1 Koulutus ja työmarkkinat - kysyntä ja tarjonta Yritykset Oppilaitokset Peruskoulutus 2. asteen koulutus

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli Valmistelussa

Lisätiedot

Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011

Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011 Työpaikkakehitys ja työvoimatarve 2025 KESU-prosessi 2010-2011 Työvoimatarve koulutuksen aloittajatarpeeksi Pohjana VATT:n toimialaennuste 2008 2025 ns. perusura Maakunnan kommenttien pohjalta ns. tavoiteura

Lisätiedot

Ennakointikamari LVIS

Ennakointikamari LVIS Ennakointikamari LVIS LVIS-alojen ammatillisen koulutuksen tarjonta ja kysyntä pääkaupunkiseudulla Minkälaisiin tehtäviin oppilaitoksista valmistutaan? Sähkö-ja automaatiotekniikan perustutkinto Sähkö-

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista LAUSUNTO 20.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista Etelä-Savon maakuntaliitto antaa lausuntonsa opetus-

Lisätiedot

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Arvoisa vastaanottaja,

Arvoisa vastaanottaja, Arvoisa vastaanottaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt asettaa koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointia ja valmistelua varten työryhmän 17.9.2014. Työryhmän tehtävänä on 1) Koordinoida koulutustarpeen

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus OPH/Ammattikoulutus/Ennakointi ja strateginen kehittäminen

Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus OPH/Ammattikoulutus/Ennakointi ja strateginen kehittäminen Ammattikoulutuksen ajankohtaiskatsaus OPH/Ammattikoulutus/Ennakointi ja strateginen kehittäminen Turun AmKesu aluetilaisuus, Turun ammatti-instituutti 19.11.2014 Ulla Taipale-Lehto Opetusneuvos Työvoima-

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS- toimintayksikkö Johtaja Pasi Kankare Ennakointi yksikkö yksikön päällikkö Matti Kimari Tutkinnot yksikkö yksikön päällikkö Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen

Lisätiedot

Ajankohtaista maahanmuuttajien aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista maahanmuuttajien aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista maahanmuuttajien aikuiskoulutuksesta Sanna Penttinen 19.-20.3.2009 sanna.penttinen@oph.fi 040 348 7414 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Yleistä Hallitus: aktiivinen maahanmuuttopolitiikka

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina ohjauksen kehittämisfoorumi

Lisätiedot

Opetushallituksen ajankohtaiset asiat. Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

Opetushallituksen ajankohtaiset asiat. Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Opetushallituksen ajankohtaiset asiat Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Sisältö 1. Uusi Opetushallitus ja uusi organisaatio 2. Ammatillisen koulutuksen osasto 3. Ammatillisen

Lisätiedot