Teksti: KATJA BORODULIN. FINRISKI-SEURANTATUTKIMUS: Yhä harvempi suomalainen on täysin passiivinen vapaa-ajallaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teksti: KATJA BORODULIN. FINRISKI-SEURANTATUTKIMUS: Yhä harvempi suomalainen on täysin passiivinen vapaa-ajallaan"

Transkriptio

1 Teksti: KATJA BORODULIN FINRISKI-SEURANTATUTKIMUS: Yhä harvempi suomalainen on täysin passiivinen vapaa-ajallaan 4 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014

2 Yhä harvempi suomalainen raportoi olevansa täysin passiivinen vapaa-ajallaan. Työmatkoillaan täysin inaktiivien määrä puolestaan on kasvanut viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Vapaa-ajan liikunnan lisääntyminen ajoittui vuosille , jonka jälkeen liikkumattomien osuudet väestössä ovat muuttuneet vain vähän. Korkeammin koulutetut ovat lisänneet vapaa-ajan liikuntaansa eniten ja matalasti koulutetut vähiten. Hyvin koulutetut liikkuvat, mutta myös istuvat eniten. Liikkumattomuus on nostettu tärkeäksi kansanterveyttä uhkaavaksi tekijäksi sekä maailman terveysjärjestön raporteissa (World Health Organization 2009) että terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan strategisissa linjauksissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013). Istumisen vähentäminen väestössä ja liikkumisen edistäminen poikki hallinnonalojen ovat tärkeitä teemoja, joiden toteuttaminen vaatii liikuntaväen ohella laajempaa vastuuta. Liikkumattomuus on haaste, johon tarttuminen todella vaatii uudenlaisia avauksia ja yhteistyömalleja. Poikkihallinnollinen yhteistyö ja erityisesti terveyssektorin mukaan ottaminen ja heille vastuun antaminen ovat myös uusien strategisten linjausten tavoitteina. Liikkumisen lisäämiseksi ja istumisen vähentämiseksi arjessa vaaditaan myös tutkimustietoa. On ymmärrettävä väestön liikuntaa, liikkumattomuutta ja istumista. On tunnistettava väestöryhmät, joihin liikuntainterventioita voidaan kohdentaa. Tämän lisäksi pitää seurata, tapahtuuko liikkumattomuudessa muutoksia ajassa ja tapahtuvatko mahdolliset muutokset juuri toivotussa kohderyhmässä. Tällaista Kuva: GORILLA/HELENA WAHLMAN LIIKUNTA & TIEDE 51 4 /

3 tutkimustietoa on saatavilla, sillä Suomessa on monipuolinen ja monitieteinen liikuntatutkimusperinne. Toki tutkimuskentällä on omat haasteensa, mutta tutkimuksen kohdentaminen liikkumattomuuteen ja sen purkamiseen on varmasti yksi vaativimmista tehtävistä. Väestötutkimusten näkökulma liikkumiseen on yksi tapa lähteä purkamaan auki liikkumattomuuden haastetta. Laajojen aineistojen haasteena nähdään fyysistä aktiivisuutta koskevien mittarien kapeaalaisuus, joista on haasteellista tunnistaa esimerkiksi terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien määrää, erityisesti jos tämä perustuu nykyisiin liikuntasuosituksiin (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2014). Toisaalta väestöaineistojen vahvuuksina nähdään pitkiäkin aikasarjoja mahdollistavia analyysejä, joiden pohjalta esimerkiksi liikuntapoliittista toimintaa voidaan suunnitella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väestöaineistoissa liikunta on osa terveyskäyttäytymistä. Liikunnan ohella siis tupakointi, ruokavalio, nukkuminen ja alkoholinkäyttö ovat osa kansanterveyteen vaikuttavia elintapoja. Näiden elintapojen seuraaminen on tärkeä osa väestötutkimusten sisältöjä, sillä ne ovat keskeisten kansantautien riskitekijöitä. Siten THL:n väestötutkimuksissa seurataan elintapojen, myös liikunnan, esiintyvyyttä sekä esiintyvyyden muutoksia ajassa. Näiden aineistojen vahvuutena on jopa 40 vuoden aikajänne, jossa kyselypatteristot on pidetty vertailtavuuden tähden samanlaisina. Vastaavanlaisia pitkiä aikatrendejä on maailmalla käytössä vain muutamassa maassa, ja siksi väestöaineistojen hyödyntäminen liikunnan tutkimus- ja politiikkatyössä on tärkeä työkalu. Tässä katsausartikkelissa on kuvataan suomalaisten liikkumattomuutta aikasarja-analyysien avulla. Lisäksi paneudutaan väestötutkimusaineistoissa liikkumattomuutta ennustavien tekijöiden kuvaukseen laajoja epidemiologisia terveysaineistoja hyödyntäen. Tutkimusmenetelmät ja -aineistot Tämän artikkelin tiedot perustuvat jo aiemmin julkaistuun tietoon väestön liikkumisesta ja niitä ennus tavista tekijöistä. Aineistot ovat THL:n laajoja väestöpohjaisia terveystutkimuksia. Aikasarja-analyysit perustuvat kansallisen FINRISKI-tutkimuksen aineistoihin vuosilta 1982, 1987, 1992, 1997, 2002, 2007 ja 2012 (Borodulin ym. 2013). Analyysit on rajattu 30 vuoden aikasarjaan, jotta tutkimusalueiden keskinäinen vertailtavuus olisi mahdollisimman hyvä. Tuloksia on myös esitetty hyödyntämällä Terveys tutkimuksen aineistoa, jossa tavoitteena on tutkia väestön terveyttä ja hyvinvointia erityisesti toimintakyvyn näkökulmasta (Mäki-Opas ym. 2012). Kolmas tämän katsauksen aineistoista on Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -tutkimus (AVTK), jolla seurataan työikäisen väestön terveyskäyttäytymistä joka vuosi tehtävällä postikyselyllä (Helakorpi ym. 2012). Aineistoa on kerätty vuosittain vuodesta 1978 lähtien. Liikuntaa on mitattu useilla kysymyksillä, jotka % 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0, Istumatyö KUVIO 1. Liikkumattomien miesten osuudet eri liikuntamuodoissa vuosina Ikä- ja aluevakioitu. Kansallinen FINRISKI-tutkimus. 6 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014

4 on jaoteltu työn ruumiilliseen rasittavuuteen sekä vapaa-ajan ja työmatkojen fyysiseen aktiivisuuteen. Myös näiden kolmen liikuntamuodon kokonaisindeksiä on käytetty. Lisäksi on hyödynnetty UKK-terveysliikuntapatteristoa, jonka tavoitteena on jäljittää riittävästi terveytensä kannata liikkuvien määrää. Istumista on kysytty päivittäisellä määrällä toimistossa työpäivän aikana, television ääressä kotona, tietokoneen ääressä kotona, kulkuneuvossa sekä muualla. Liikuntamuotoja käsittävien kysymysten kriteerivaliditeetti on todettu hyväksi tutkimuksissa, jotka vertaavat liikkumattomien sairastumis- ja kuolleisuusriskiä aktiivisten riskiin (Hu ym. 2007). Vapaa-ajan liikunnan kysymyksen on todettu korreloivan kohtuullisen hyvin kiihtyvyysanturin lukuihin nähden (Fagt ym. 2011). Eri liikuntamuotojen aikasarja-analyysit Yhä harvempi raportoi olevansa täysin passiivinen vapaa-ajallaan (Kuviot 1 ja 2) (Borodulin ym. 2014; Borodulin & Jousilahti 2012). Tämä muutos on ilmennyt voimakkaampana naisilla kuin miehillä. Vuonna 1982 miehistä 29 prosenttia oli vapaaajallaan inaktiiveja ja vuonna 2012 vastaavasti 17 prosenttia. Naisten vastaavat osuudet olivat 38 ja 18 prosenttia. On myös huomionarvoista, että vapaa-ajan liikunnan lisääntyminen ajoittui vuosille , jonka jälkeen liikkumattomien osuudet väestössä ovat vain vähän muuttuneet. Kun vapaaajallaan liikkuvia tutkitaan tarkemmin kohtuutehoista kuntoliikuntaa harrastavien osuuksina, on aktii visuus lisääntynyt systemaattisesti ja tilastollisesti merkitsevästi sekä miehillä (kuntoliikkujia vuonna % vuonna %) että naisilla (12 % ja 27 %) (Borodulin ym. 2014). Työssäkäyvästä väestöstä työmatkoillaan täysin inaktiiveja on yhä enemmän (Kuviot 1 ja 2). Vuonna 1982 työmatkansa kulki moottoroidulla ajoneuvolla tai teki työtä kotona miehistä 45 prosenttia ja vuonna prosenttia. Naisten työmatkaliikunnan väheneminen on ollut miehiä voimakkaampi, 30 prosenttiosuudesta 42 prosenttiin. Työmatkaliikunnan vähentyminen oli voimakkainta vuosien 1982 ja 2012 välillä ja on sen jälkeen pysynyt kohtalaisen tasaisena. Työhön liittyvä ruumiillinen rasitus on vähentynyt ajassa, mutta on ollut vähäisempää naisilla kuin miehillä (Kuviot 1 ja 2). Istumatyötä teki työssäkäyvistä miehistä joka neljäs (26 %) vuonna 1982 ja reilu kolmannes (36 %) vuonna Naisilla istumatyö lisääntyi tutkimusvuosina 37 prosentista 43 prosenttiin. Väestön liikkumattomuutta voidaan myös tutkia kolmen eri liikuntamuodon (vapaa-ajan, työmatkojen, työn) yhdistelmänä, jossa täysin passiivisia ovat ne, joilla kaikki kolme liikuntamuotoa on raportoitu inaktiivisiksi (Borodulin ym. 2014). Tällöin väestön kokonaisinaktiivisuuden tasossa ei ole havaittavissa suuria muutoksia ajassa. Miehiä, jotka raportoivat kaikki kolme liikuntamuotoa inaktiivisiksi, oli 3,9 prosenttia vuonna 1982 ja 3,5 prosenttia vuonna Naisten vastaavat prosenttiosuudet olivat 5,5 % 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0, Istumatyö KUVIO 2. Liikkumattomien naisten osuudet eri liikuntamuodoissa vuosina Ikä- ja aluevakioitu. Kansallinen FINRISKI-tutkimus. LIIKUNTA & TIEDE 51 4 /

5 ja 3,2. Tämä havainto tukee ajatusta siitä, että työn keventyessä ihmiset ovat korvanneet vähentyneen työrasituksen vapaa-ajan liikunnalla tai työmatkaliikunnalla. Väestön istuminen Istumista on mitattu kahdesti, vuosina 2007 ja Vuoden 2012 istumisen lajit ja määrät on raportoitu kuviossa 3 (Borodulin ym. 2013). Näkyvin tilastollisesti merkitsevä muutos päivittäiseen istumiseen käytetyn ajan suhteen oli lisääntynyt istumisaika kotona tietokoneen ääressä, johon miehet käyttivät aikaa keskimäärin 62 minuuttia ja naiset 49 minuuttia vuonna Miesten ja naisten tietokoneaika lisääntyi 16 minuutilla. Samaan aikaan television katseluun käytetty aika pieneni, erityisesti miehillä. Lisäksi muu istuminen (vastausvaihtoehto muualla ) väheni sekä miehillä että naisilla. Kokonaisistuminen, kun se lasketaan yhteen kaikkien vastausvaihtojen minuuttimääristä, lisääntyi naisilla tilastollisesti merkitsevästi kymmenellä minuutilla vuosina Miehet raportoivat yhteensä istuvansa 422 minuuttia vuonna 2007 ja 424 minuuttia vuonna Naiset vastaavasti istuivat 380 minuuttia ja 390 minuuttia. Istumista ennustavat tekijät vaihtelevat koulutustaustan mukaan niin, että eniten istuvat korkeimmin koulutetut miehet ja naiset. Istumisen todennäköisyys kääntyy päinvastaiseksi, kun kyseessä on vapaa-ajan istuminen: televisiota katselevat eniten matalasti koulutetut. Kotona television ääressä käytetyn istumisen määrä kaksinkertaistuu iän myötä sekä naisilla että miehillä, kun taas istuminen kotona tietokoneen ääressä vähenee mitä iäkkäämmistä henkilöistä on kyse. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuvat Terveys aineiston mukaan väestöstä ei liiku terveytensä kannalta riittävässä määrin 57 prosenttia miehistä ja 54 prosenttia naisista (Mäki-Opas ym. 2012). Varsinaisen suosituksen kestävyys-, lihaskunto- ja tasapainoliikunnasta saavuttaa vain yhdeksän prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista. On huomionarvoista, että suosituksen saavuttamisen todennäköisyys vähenee iän myötä, ja näin on erityisen voimakkaasti naisilla. Terveysliikunnan suositusten muutosta ajassa ei ole mitattu vielä. Liikkumattomuutta ennustavat tekijät Väestöaineistoissa Suomessa ja muualla on havaittu, että liikuntaan on yhteydessä monenlaiset tekijät. Suomalaisaineistoissa vahvimmin liikkumattomuutta ennustavat korkea ikä, matala sosioekonominen asema, korkea kehon painoindeksi sekä heikko terveydentila (Borodulin ym. 2008; Borodulin ym. 2013; Borodulin ym. 2007; Mäkinen ym. 2010; Mäki nen ym. 2009; Mäkinen ym. 2010; Mäkinen ym. 2010). Näistä matalan sosioekonomisen aseman teki jöinä ovat olleet koulutus, tulotaso ja ammattiasema, joilla kaikilla on todettu olevan merkittävä rooli erityisesti vapaa-ajan liikunnan harrastamisen useuden kanssa. Työmatkaliikunnan harrastamisen määrässä miesten ja naisten välillä on suuri ero. Naiset liikkuvat enemmän työmatkoilla. Vaikka työmatkaliikuntaa harrastavat todennäköisemmin korkeasti koulutetut, on havaittu, että myös matalammin koulutetut työntekijänaiset ovat aktiivisia työmatkoillaan (Mäkinen ym. 2009). Muista tekijöistä myös itsearvioitu fyysinen kunto vaihtelee koulutusryhmittäin, mutta nämä erot selittyvät vahvasti vapaa-ajan liikunnan koulutusryhmien eroilla (Pulkkinen ym. 2013; Valkeinen ym. 2013). Koulutuserot eri liikuntamuodoissa ovat pysyneet samansuuntaisina myös aikasarja-analyyseissä (Borodulin ym. 2014), jossa korkeammin koulutetut ovat lisänneet vapaa-ajan liikuntaansa eniten ja matalasti koulutetut vähiten. Matalan ja korkean koulutuksen ryhmässä ei työhön liittyvä ruumiillinen rasitus ole muuttunut paljoakaan, kun taas keskimmäisessä koulutusryhmässä työn muutos passiivisemmaksi on pudonnut rajusti. Lapsuuden tapahtumilla ja olosuhteilla on löydetty yhteys aikuisiän vapaa-ajan liikuntaan (Kestila ym. 2014; Mäkinen ym. 2009). Yllättäen nämä lapsuuden ennustavat tekijät ovat erilaisia miehillä naisilla: miehillä vapaa-ajan liikkumattomuutta ennustivat lapsuudessa koulukiusatuksi joutuminen, vanhempien alhainen koulutus ja ammattiasema, epämiellyttävät koululiikuntakokemukset sekä kilpaurheilutoimintaan osallistumattomuus. Naisten vastaavat tekijä olivat koulukiusatuksi joutuminen, Väestön liikkumattomuutta voidaan tutkia myös kolmen eri liikuntamuodon (vapaa-ajan, työmatkojen, työn) yhdistelmänä. Täysin passiivisia ovat ne, joilla kaikki kolme liikuntamuotoa on raportoitu inaktiiviksi. Tällöin väestön kokonaisinaktiivisuuden tasossa ei ole havaittavissa suuria muutoksia. 8 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014

6 450 yht. 7h4 min yht. 6h 30min Muualla Ajoneuvossa Minuu a Tietokoneen ääressä kotona TV:n ääressä kotona 150 Toimistossa Miehet Naiset KUVIO 3. Istumiseen käytetty aika vuorokaudessa miehillä ja naisilla FINRISKI tutkimuksessa. Ikä- ja aluevakioitu. kodin taloudelliset vaikeudet, yksinhuoltajaperhe, työttömyys, äidin alhaisempi ammattiasema, epämiellyttävät koululiikuntakokemukset sekä kilpaurheilutoimintaan osallistumattomuus. Epäterveelliset elämäntavat kasautuvat samoille henkilöille (Borodulin ym. 2012; Laaksonen ym. 2002). Siten liikkumattomuuden haasteena olevat väestönosat ovat myös muiden elämäntapojen näkökulmasta se haasteellinen riskiryhmä. Kuolleisuuden erot koulutusryhmittäin selittyvät paljolti elintavoilla (Laaksonen ym. 2008). Korkeamman sosioekonomisen ryhmän terveellisiä elintapoja on selitetty muun muassa koulutuksen tuomilla terveystiedoilla ja -arvoilla, sekä tulotasoon liittyvillä materiaalisilla mahdollisuuksilla. Väestön liikkumattomuutta ennustavista tekijöistä myös asuinympäristöllä voi olla merkittävä rooli (Van Holle ym. 2012). Tutkimusnäyttö on vielä hajanaista ja epäsystemaattista johtuen aineistojen ja mittareiden erilaisuudesta eri maiden välillä. Suomalaisaineistoissa on liikkumista kannustavat ympäristöt ovat tähän mennessä liittyneet kävely- ja pyöräteihin sekä työmatkaliikuntaan, mutta myös joidenkin lajien harrastamisen todennäköisyys riippuu kyseisen lajin suorituspaikan etäisyydestä (Valkeinen ym. 2014). Asuinympäristön paikkatietoihin ja yksilön liikuntatietoon perustuvaa tutkimustietoa on kerätty systemaattisesti ja uusia tuloksia on luvassa lähiaikoina. Väestöaineistojen mahdollisuus tunnistaa liikkumattomat väestöstä perustuu epidemiologiseen havaintoon väestöryhmien keskimääräisestä käyttäytymisestä. Väestötutkimusten tuoma anti liikkumattomuuden haasteeseen nojaa paljolti sosiodemografisiin tekijöihin ja sairastumisriskeihin. Kansanterveyden näkökulmasta liikkumattomuus voidaan niputtaa yhteen muiden elintapojen kanssa, sillä huonot elintavat paitsi kasautuvat samoille henkilöille, niin myös ovat tärkeitä syitä väestöryhmien välisten terveyserojen kasvamiseen (Lahelma ym. 2007). Siten liikkumattomuuteen pitää puuttua läpi elämänkaaren, mutta erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin hyvät elämäntavat voidaan omaksua osana normaalin arjen rytmiä ja ylläpitää helpommin ilman korkeaa liikunnan aloittamiskynnystä. KATJA BORODULIN, LitM, FT Erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Helsinki Sähköposti: katja.borodulin@thl.fi LIIKUNTA & TIEDE 51 4 /

7 LÄHTEET Borodulin K., Harald K., Jousilahti P., Laatikainen T., Männistö S. & Vartiainen E. (2014). Time trends in physical activity from 1982 to 2012 in Finland. arvioitavana. Borodulin K. & Jousilahti P. (2012). Liikunta vapaa-ajalla, työssä ja työmatkalla Tutkimuksesta tiiviisti 5 Helsinki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Borodulin K., Laatikainen T., Lahti-Koski M., Jousilahti P. & Lakka T. A. (2008). Association of age and education with different types of leisure-time physical activity among 4437 Finnish adults. J Phys Act Health 5(2): Borodulin K., Levälahti E., Saarikoski L., Lund L., Juolevi A., Grönholm M., Jula A., Laatikainen T., Männistö S., Peltonen M., Salomaa V., Sundvall J., Taimi M., Virtanen S. & Vartiainen E. (2013). Kansallinen FINRISKI terveystutkimus. Osa 2: Tutkimuksen taulukkoliite. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Raportti 22 Helsinki. Borodulin K., Makinen T., Fogelholm M., Lahti-Koski M. & Prattala R. (2007). Trends and socioeconomic differences in overweight among physically active and inactive Finns in Prev Med 45(2-3): Borodulin K., Saarikoski L., Lund L., Juolevi A., Grönholm M., Helldán A., Peltonen M., Laatikainen T. & Vartiainen E. (2013). Kansallinen FINRISKI terveystutkimus. Osa 1: Tutkimuksen toteutus ja menetelmät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Raportti 22 Helsinki. Borodulin K., Zimmer C., Sippola R., Mäkinen T. E., Laatikainen T. & Prättälä R. (2012). Health behaviours as mediating pathways between socioeconomic status and body mass index. International Journal of Behavioural Medicine 19: Fagt S., Andersen L. F., Anderssen S. A., Becker W., Borodulin K., Fogelholm M., Groth M. V., Gunnarsdottir I., Helakorpi S., Kolle E., Matthiessen J., Rosenlund-Sorensen M., Simonen R., Sveinsson T., Tammelin T., Thorgeirsdottir H., Valsta L. & Trolle E. (2011). Nordic Monitoring of diet, physical activity and overweight. Validation of indicators. Nordic Council of Ministers. Helakorpi S., Holstila A., Virtanen S. & Uutela A. (2012). Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring Helsinki, Finland, National Institute for Health and Welfare. Hu G., Jousilahti P., Borodulin K., Barengo N. C., Lakka T. A., Nissinen A. & Tuomilehto J. (2007). Occupational, commuting and leisure-time physical activity in relation to coronary heart disease among middle-aged Finnish men and women. Atherosclerosis 194(2): Kestila L., Maki-Opas T., Kunst A. E., Borodulin K., Rahkonen O. & Prattala R. (2014). Childhood Adversities and Socioeconomic Position as Predictors of Leisure-Time Physical Inactivity in Early Adulthood. J Phys Act Health. Laaksonen M., Luoto R., Helakorpi S. & Uutela A. (2002). Associations between health-related behaviors: a 7-year follow-up of adults. Preventive Medicine 34 (2): Laaksonen M., Talala K., Martelin T., Rahkonen O., Roos E., Helakorpi S., Laatikainen T. & Prattala R. (2008). Health behaviours as explanations for educational level differences in cardiovascular and all-cause mortality: a follow-up of men and women over 23 years. Eur J Public Health 18(1): Lahelma E., Rahkonen O., Koskinen S., Martelin T. & Palosuo H. (2007). Sosioekonomisten terveyserojen syyt ja selitysmallit. Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosioekonomisten terveyserojen muutokset H. Palosuo, S. Koskinen, E. Lahelmaet al. Helsinki, Yliopistopaino: Mäki-Opas T., Valkeinen H., Borodulin K. & Vasankari T. (2012). Fyysinen aktiivisuus. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa S. Koskinen, A. Lundqvist and N. Ristiluoma. Helsinki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 68: Mäkinen T., Borodulin K., Laatikainen T., Fogelholm M. & Prättälä R. (2009). Twenty-five year socioeconomic trends in leisure-time and commuting physical activity among employed Finns. Scand J Med Sci Sports 19(2): Mäkinen T., Kestila L., Borodulin K., Martelin T., Rahkonen O., Leino-Arjas P. & Prättälä R. (2010). Occupational class differences in leisure-time physical inactivity--contribution of past and current physical workload and other working conditions. Scand J Work Environ Health 36(1): Mäkinen T., Kestila L., Borodulin K., Martelin T., Rahkonen O. & Prättälä R. (2009). Effects of childhood socio-economic conditions on educational differences in leisure-time physical activity. Eur J Public Health. Mäkinen T., Sippola R., Borodulin K., Rahkonen O., Kunst A. E., Klumbiene J., Regidor E., Ekholm O., Mackenbach J. P. & Prättälä R. (2010). Educational differences in leisure-time physical activity across 12 European countries: the contribution of workrelated factors. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports(in press). Mäkinen T. E., Borodulin K., Tammelin T. H., Rahkonen O., Laatikainen T. & Prättälä R. (2010). The effects of adolescence sports and exercise on adulthood leisure-time physical activity in educational groups. Int J Behav Nutr Phys Act 7:27. Pulkkinen K. R., Makinen T., Valkeinen H., Prattala R. & Borodulin K. (2013). Educational differences in self-rated physical fitness among Finns. BMC Public Health 13(1): 163. Sosiaali- ja terveysministeriö (2013). Muutosta liikkeellä! Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10. Helsinki, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim (2014). Liikunta (online). Käypä hoito-suositus. Valkeinen H., Harald K., Borodulin K., Makinen T. E., Heliovaara M., Leino-Arjas P., Sainio P., Kestila L., Kunst A., Rahkonen O., Tammelin T., Harkanen T. & Prattala R. (2013). Educational differences in estimated and measured physical fitness. Eur J Public Health 23(6): Valkeinen H., Mäki-Opas T., Prättälä R. & Borodulin K. (2014) Liikuntapaikkojen läheisyyden yhteys liikuntalajien harrastamiseen. Tutkimuksesta Tiiviisti 4, Van Holle V., Deforche B., Van Cauwenberg J., Goubert L., Maes L., Van de Weghe N. & De Bourdeaudhuij I. (2012). Relationship between the physical environment and different domains of physical activity in European adults: a systematic review. BMC Public Health 12:807. World Health Organization Global health risks: mortality and burden of disease attributable to selected major risks (2009). Geneva, Switzerland. Kuva: ANTERO AALTONEN 10 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014

Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle. LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma

Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle. LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Ikääntyneiden määrä kasvaa Väestöennuste ikäryhmittäin 1910 2060

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 TOUKOKUU 2016 1982 2012 Päälöydökset Miesten tupakointi väheni eniten ylimmässä koulutusryhmässä. Naisten tupakointi lisääntyi alimmassa koulutusryhmässä ja väheni ylimmässä.

Lisätiedot

Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL

Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL Sisällöstä Riskitekijät istuminen ja liikunnan puute Kaksi erillistä riskitekijää tarvitsee kahdet erilaiset toimenpiteet

Lisätiedot

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011 Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.211 Pauliina Husu TtT, tutkija UKK-instituutti, Terveysliikuntayksikkö 16.5.211 1 Lasten ja nuorten vapaa-ajan liikunnan riittävyys. Suomalaisten

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Kansantautien kanssa työelämässä

Kansantautien kanssa työelämässä Kansantautien kanssa työelämässä Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki Kansantautien kanssa työelämässä: ehkäisevän, edistävän ja kuntouttavan toiminnan kehittämis- ja arviointihankkeet

Lisätiedot

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä Mikko Ikävalko EteläKarjalan Liikunta ja Urheilu ry 15 64vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiiin (%) Vain

Lisätiedot

Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä

Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä Hyvinvoiva kunta arkiliikunnan olosuhdeseminaari Helsinki 6.11.2014 Jouni Lahti Hjelt-instituutti, Kansanterveystieteen osasto Helsingin kaupungin henkilöstön

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Millaisia ovat / voisivat olla juuri teidän työyhteisöllenne

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Mitä kuuluu nuorten liikkumiselle ja miten liikettä voidaan edistää? Tommi Vasankari UKK-instituutti

Mitä kuuluu nuorten liikkumiselle ja miten liikettä voidaan edistää? Tommi Vasankari UKK-instituutti Mitä kuuluu nuorten liikkumiselle ja miten liikettä voidaan edistää? Tommi Vasankari UKK-instituutti Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) 2009 (THL) 15 64-vuotiaiden suomalaisten

Lisätiedot

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen

Lisätiedot

Mitä lasten ja nuorten liikkumisesta tiedetään?

Mitä lasten ja nuorten liikkumisesta tiedetään? Liikuntatutkimuksen suuntaviivat 27.5.2009 Helsinki Mitä lasten ja nuorten liikkumisesta tiedetään? Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Esityksen sisältöä Mitä lasten ja nuorten

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden

Lisätiedot

Toimintakykyä työelämään. Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Toimintakykyä työelämään. Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Toimintakykyä työelämään Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma www.kkiohjelma.fi PÄÄMÄÄRÄ Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien tavoittaminen ja terveysliikunnan

Lisätiedot

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla vuonna 1950. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto Linda Enroth, Tohtoriopiskelija Terveystieteiden yksikkö

Lisätiedot

Terveysliikunnan vaikutusten arviointi suunnitelma. Niina Epäilys 18.9.2014

Terveysliikunnan vaikutusten arviointi suunnitelma. Niina Epäilys 18.9.2014 Terveysliikunnan vaikutusten arviointi suunnitelma Niina Epäilys 18.9.2014 Tausta ja työryhmän kokoonpano Oulun kaupungin Palvelujen järjestämisohjelman 2013 mukaisesti kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo

Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)

Lisätiedot

Arkiliikkuminen terveyden näkökulmasta

Arkiliikkuminen terveyden näkökulmasta Arkiliikkuminen terveyden näkökulmasta Kävely, pyöräily, liikenneturvallisuus -seminaari 7.11.2013 Riihimäki Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Sisältö Terveysliikunnan toteutuminen

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Vähäisen liikkumisen mielekkyys ja mielettömyys

Vähäisen liikkumisen mielekkyys ja mielettömyys Jäidenlähtöseminaari Kunnes terveys meidät erottaa! 12.5.2015 Joensuu Vähäisen liikkumisen mielekkyys ja mielettömyys LitT Erikoissuunnittelija Kati Kauravaara Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö

Lisätiedot

Kuva: ANTERO AALTONEN 24 LIIKUNTA & TIEDE 53 6/ 2016

Kuva: ANTERO AALTONEN 24 LIIKUNTA & TIEDE 53 6/ 2016 24 LIIKUNTA & TIEDE 53 6/ 2016 Kuva: ANTERO AALTONEN Teksti: SAMI KOKKO, ANETTE MEHTÄLÄ, PAULIINA HUSU, ANNE-MARI JUSSILA, JARI VILLBERG, TOMMI VASANKARI LIITU 2016 -TUTKIMUS: Mitattu tieto tarkentaa itsearvioitua

Lisätiedot

The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses

The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses Teisala Tiina, TtM, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden

Lisätiedot

NUORTEN AIKUISTEN ALKOHOLINKÄYTTÖ, TERVEYS JA ERIARVOISUUS

NUORTEN AIKUISTEN ALKOHOLINKÄYTTÖ, TERVEYS JA ERIARVOISUUS NUORTEN AIKUISTEN ALKOHOLINKÄYTTÖ, TERVEYS JA ERIARVOISUUS Laura Kestilä Tutkija, VTT Kansanterveyslaitos (KTL) ALKOHOLI- JA HUUMETUTKIJAINSEURAN SEMINAARI ALKOHOLI, HUUMEET JA ERIARVOISUUS STAKES 4.12.2008

Lisätiedot

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Pauliina Husu TtT, erikoistutkija UKK-instituutti Kuntotestauspäivät, 21.3.2019 Terveyskunto fyysistä kuntoa määrittävät kehon rakenteet ja toiminnot, joilla

Lisätiedot

Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät

Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Sisältö Mitkä tekijät vaikuttavat sairauspoissaoloihin? Akuutit infektiot Krooniset

Lisätiedot

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Liikunta ja oppiminen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsinki Eero Haapala, FT Childhood Health & Active Living Reserach Group Biolääketieteen

Lisätiedot

Terveyssosiologinen näkökulma liikunnallisen elämäntavan polarisoitumiseen valinnat vai mahdollisuudet

Terveyssosiologinen näkökulma liikunnallisen elämäntavan polarisoitumiseen valinnat vai mahdollisuudet analyysit Terveyssosiologinen näkökulma liikunnallisen elämäntavan polarisoitumiseen valinnat vai mahdollisuudet Tomi Mäki-Opas & Ossi Rahkonen & Katja Borodulin Liikunnallisen elämäntavan merkitys on

Lisätiedot

Aktiivisuusmittari* Tulokset palvelevat myös työterveyshuoltoa ja yhteenvetojen muodossa koko organisaatiota.

Aktiivisuusmittari* Tulokset palvelevat myös työterveyshuoltoa ja yhteenvetojen muodossa koko organisaatiota. Istumisammatit yleistyvät ja vapaa-ajalla ollaan paikallaan entistä enemmän. Uusien tutkimustulosten valossa istuminen ja liikkumattomuus voikin olla suurempi terveysriski kuin se, että arjesta puuttuu

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava

Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari 27.9.2018 Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava Aalto Yliopisto Tavoitteena on myötävaikuttaa ikääntyvien

Lisätiedot

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Jyrki Kettunen Dosentti, ft Arcada Nykytila Liikunta on jäänyt riittämättömäksi keinoksi vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja monien sairauksien

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Liikunnan terveysvaikutukset jää monille vain unelmaksi? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Pikkuparlamentti 15.5.2013

Liikunnan terveysvaikutukset jää monille vain unelmaksi? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Pikkuparlamentti 15.5.2013 Liikunnan terveysvaikutukset jää monille vain unelmaksi? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Pikkuparlamentti 15.5.2013 Sisällöstä Kaksi riskitekijää: istuminen ja liikunnan puute Alkuun mitä tiesimmekään

Lisätiedot

Varhaiskasvatusikäisten lasten liikunta suomalaisten tutkimusten perusteella

Varhaiskasvatusikäisten lasten liikunta suomalaisten tutkimusten perusteella Varhaiskasvatusikäisten lasten liikunta suomalaisten tutkimusten perusteella Koonneet: Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Jyväskylän yliopisto Katse kolme -vuotiaisiin

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Tiedosta hyvinvointia 1 Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Marita Sihto Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Esityksen sisältö! Terveyspolitiikan

Lisätiedot

Mitä tiedämme suomalaislasten liikkumisesta tutkimustulosten perusteella?

Mitä tiedämme suomalaislasten liikkumisesta tutkimustulosten perusteella? Mitä tiedämme suomalaislasten liikkumisesta tutkimustulosten perusteella? Koonneet: Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Jyväskylän yliopisto Lähteenä käytetyt

Lisätiedot

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa Professori Tiina Laatikainen 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään, diabetekseen ja kroonisiin

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta

Liikkumattomuuden hinta Liikkumattomuuden hinta Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu & LIKES-tutkimuskeskus Meijän polku Alkupamaus 12.9.2017 LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä www.likes.fi Agenda 1. Miksi

Lisätiedot

Lasten fyysinen aktiivisuus

Lasten fyysinen aktiivisuus Lasten fyysinen aktiivisuus - tutkimustaustoja kehittämistyölle Arto Laukkanen Koonneet: Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Jyväskylän yliopisto Lähteenä käytetyt

Lisätiedot

Riittäkö opiskelijoiden työkunto?

Riittäkö opiskelijoiden työkunto? Riittäkö opiskelijoiden työkunto? Tuloksia ja ennusteita Stadin AO:n Kehon kuntoindeksi - testeistä vuosilta 2014 ja 2015 LIIKKUVA KOULU LAAJENEE KOHTI AKTIIVISIA OPISKELUYHTEISÖJÄ torstai 1.12.2016 Paasitorni,

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys

Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys Lassi-Pekka Risteelä & Virpi Louhela on PoP Liikkua POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä kouluttaa liikuttaa palvelee

Lisätiedot

Nuorten aikuisten istumisen ja terveyden välinen yhteys Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri. Paavo Nurmi -keskus

Nuorten aikuisten istumisen ja terveyden välinen yhteys Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri. Paavo Nurmi -keskus Nuorten aikuisten istumisen ja terveyden välinen yhteys Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi -keskus Terveys ja hyvinvointi uusin silmin Historiaa Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008)

Lisätiedot

Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa kouluikäisenä ja yhteydet työmarkkinatulemiin aikuisena

Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa kouluikäisenä ja yhteydet työmarkkinatulemiin aikuisena Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa kouluikäisenä ja yhteydet työmarkkinatulemiin aikuisena Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja Jaana Kari, tutkija LIKES-tutkimuskeskus & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Syöpä ja eriarvoisuus

Syöpä ja eriarvoisuus Syöpä ja eriarvoisuus Väestöryhmien väliset erot syöpien ilmaantuvuudessa ja kuolleisuudessa Nea Malila, Suomen Syöpärekisteri 1 Syöpäpotilaiden ennuste (5-vuotiselossaolo) koulutustasoittain korkeakoulu

Lisätiedot

NUORTEN MIESTEN LIIKKUMISTA ESTÄVÄT JA EDISTÄVÄT TEKIJÄT

NUORTEN MIESTEN LIIKKUMISTA ESTÄVÄT JA EDISTÄVÄT TEKIJÄT NUORTEN MIESTEN LIIKKUMISTA ESTÄVÄT JA EDISTÄVÄT TEKIJÄT MOPO-seminaari 20. 21.11.2013 Riitta Pyky Jaana Ukonaho ODL Liikuntaklinikka, MopoTuning Taustaa Terveytensä kannalta riittävästi liikkuu vain hieman

Lisätiedot

Fyysisen aktiivisuuden perussuositus kouluikäisille

Fyysisen aktiivisuuden perussuositus kouluikäisille Liikkuva koulu seminaari 5.-6.10.2011 Helsinki Liian istumisen vaarat Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus Fyysisen aktiivisuuden perussuositus kouluikäisille Kaikkien 7 18 vuotiaiden tulee

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Jyrki Komulainen ohjelmajohtaja, dosentti Kunnossa kaiken ikää ohjelma Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Työmarkkinoilta poistuu

Lisätiedot

Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010

Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010 Opetus- ja kulttuuriministeriö Undervisnings- och kulturministeriet Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010 Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen

Lisätiedot

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle 01.10.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi

Lisätiedot

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta?

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkkeelle Ikääntyvästä siirryttäessä työntekijästä hyvinvoivaksi eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Sari Stenholm TtT, Dos, Akatemiatutkija Sari Stenholm TtT,

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013 Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

AKTIIVISEMPI ARKI-työpaja

AKTIIVISEMPI ARKI-työpaja AKTIIVISEMPI ARKI-työpaja Matleena Livson Satu Ålgars 10.3.2017 AKTIIVISEMPI ARKI -työpaja Tavoitteena on että työyhteisö tunnistaa arjen passivoivia rutiineja ja muuttaa niitä liikkumista suosiviksi sekä

Lisätiedot

Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta

Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta Hommat sujuvat, esimiestyö on täyspäistä ja kunto riittää töiden tekemiseen!

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Sisältö Faktaa lasten/nuorten liikkumisesta? Liikunta Entä liikkumattomuus Ylipaino

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

ONKO YRITYKSEN MENESTYKSEN TAKANA TYÖKYKYINEN YRITTÄJÄ? MIKROYRITTÄJIEN TYÖKYVYN EDISTÄMINEN

ONKO YRITYKSEN MENESTYKSEN TAKANA TYÖKYKYINEN YRITTÄJÄ? MIKROYRITTÄJIEN TYÖKYVYN EDISTÄMINEN ONKO YRITYKSEN MENESTYKSEN TAKANA TYÖKYKYINEN YRITTÄJÄ? MIKROYRITTÄJIEN TYÖKYVYN EDISTÄMINEN 21.2.2017 Kirsi Heikkilä-Tammi Tutkimusjohtaja, Työhyvinvointi Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä, ja joilla

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä

Lisätiedot

Teksti: RISTO TELAMA, MIRJA HIRVENSALO, XIAOLIN YANG. Liikunnallisen elämäntavan eväät alkavat rakentua varhain lapsuudessa

Teksti: RISTO TELAMA, MIRJA HIRVENSALO, XIAOLIN YANG. Liikunnallisen elämäntavan eväät alkavat rakentua varhain lapsuudessa Teksti: RISTO TELAMA, MIRJA HIRVENSALO, XIAOLIN YANG Liikunnallisen elämäntavan eväät alkavat rakentua varhain lapsuudessa 4 LIIKUNTA & TIEDE 51 1/ 2014 Aktiivisesti, kävellen tai pyöräillen koulumatkansa

Lisätiedot

Fyysisen aktiivisuuden mittaamisen haasteet ja mahdollisuudet

Fyysisen aktiivisuuden mittaamisen haasteet ja mahdollisuudet Fyysisen aktiivisuuden mittaamisen haasteet ja mahdollisuudet Katja Borodulin erikoistutkija, dosentti Kansantautien ehkäisyn osasto 5.11.2014 1 Suomalaiset liikunnan Käypä hoito-suositukset (18-64-vuotiaat)

Lisätiedot

AKTIIVISEMPI ARKI-luento

AKTIIVISEMPI ARKI-luento AKTIIVISEMPI ARKI-luento 14.11.2016 Ryhmäkeskustelu Mitä kuuluu? Miten hanke on sujunut omalta kohdalta, mikä on mennyt hyvin ja missä voisi parantaa? Mitä hyvää ja mitä parannettavaa hankkeen toiminnassa

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Lapset liikkeelle, mutta miten ihmeessä?

Lapset liikkeelle, mutta miten ihmeessä? Lapset liikkeelle, mutta miten ihmeessä? Aika kultainen -seminaari 24.4.2014 Minna Aittasalo Dos., TtT, ft, erikoistutkija UKK-instituutti minna.aittasalo@uta.fi BHF 2013, suomennettu Owen 2012 Miksi pienten

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

SISÄILMAAN LIITETTY OIREILU JA LÄÄKÄRISSÄKÄYNNIT SUOMESSA

SISÄILMAAN LIITETTY OIREILU JA LÄÄKÄRISSÄKÄYNNIT SUOMESSA SISÄILMAAN LIITETTY OIREILU JA LÄÄKÄRISSÄKÄYNNIT SUOMESSA Juha Pekkanen 1,2, Janne Viertävä 2, Katja Borodulin 2, Pekka Jousilahti 2, Tiina Laatikainen 2 1 Kansanterveystieteen osasto, Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä?

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? Toimenpidesuositusten analyysi käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta Eveliina Korkiakangas Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work

Lisätiedot

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa 24.3.2015 Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa 1 Mitä ovat sosioekonomiset erot hyvinvoinnissa Sosioekonomisilla tekijöillä (koulutus,

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

SUOMALAISTEN TERVEYS JA ELINAIKA

SUOMALAISTEN TERVEYS JA ELINAIKA KEVA-PÄIVÄ 2015 Kevan auditorio, Helsinki, SUOMALAISTEN TERVEYS JA ELINAIKA Seppo Koskinen Esityksen sisältö 1. Miten elinaika on kehittynyt? 2. Piteneekö elinaika edelleen? 3. Terveyden ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta AKTIIVISEMPI ARKI työpajan työpohjat Nämä työpohjat on laadittu

Lisätiedot

Kuntien HYTE -toiminnan keskeisiä haasteita ja kehittämisen alueita

Kuntien HYTE -toiminnan keskeisiä haasteita ja kehittämisen alueita Kuntien HYTE -toiminnan keskeisiä haasteita ja kehittämisen alueita Heli Hätönen, erityisasiantuntija, TtT 16.1.214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Väestön terveys ja elintavat kehityssuuntia Kansallisten

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Kokkonen V, Koskenvuo K. Nuoren kuntoutusrahaa saa yhä useampi. Sosiaalivakuutus 2015;1:29.

Kokkonen V, Koskenvuo K. Nuoren kuntoutusrahaa saa yhä useampi. Sosiaalivakuutus 2015;1:29. Karoliina Koskenvuo Julkaisut 1998 Tieteelliset artikkelit, katsaukset ja raportit Koskenvuo K, Koskenvuo M. Childhood adversities predict strongly the use of psychotrophic drugs in adulthood: a population

Lisätiedot

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Luennon tavoitteet Suomalaisten ruokavalio ja sen muutokset Ravitsemuksen plussat ja miinukset Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski 28.2.2014 Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Tietolähteet

Lisätiedot

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA Päivi Nurmi-Koikkalainen Johtava asiantuntija paivi.nurmi-koikkalainen@thl.fi @paivink VAMMAINEN VAI EI? 21.8.2018 Päivi Nurmi-Koikkalainen 2 TIETOA JA TIETOTARPEITA

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011

Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011 Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011 Kuntotestit puolustusvoimissa Kuntotestit antavat yhdessä terveystarkastusten kanssa hyvän kuvan henkilön terveydentilasta ja fyysisestä kunnosta sekä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

ATH laajeni kansalliseksi vuosina

ATH laajeni kansalliseksi vuosina Helsinki 18.12.2014 Terveyden edistämisen suunnittelun työkaluja ja tietolähteitä johtamisen ja kehittämistyön tukena: Esittelyssä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulospalvelun käyttö

Lisätiedot

Kokemuksia istumisen vähentämisestä työyhteisöissä

Kokemuksia istumisen vähentämisestä työyhteisöissä Kokemuksia istumisen vähentämisestä työyhteisöissä Ari Mänttäri Tuotepäällikkö, LitM UKK Terveyspalvelut Oy KKI-Päivät 2015 Terveyden ja liikkumisen edistäminen on osa työhyvinvointia Organisaatiolla on

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot