Kumppanuudella tuloksiin Paavo Voutilainen sosiaalijohtaja
|
|
- Niina Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kumppanuudella tuloksiin Paavo Voutilainen sosiaalijohtaja
2 Suunnitelmallista kehittämistä Sosiaaliviraston palvelustrategian määrittely alkoi vuonna 2005 ja lopullinen versio hyväksyttiin vuoden 2009 alussa Sosiaaliviraston palvelustrategia määrittää suunnan palvelujen tuottamisen ja viraston ohjauksen kehittämiselle Kaupunkitasoista palvelustrategiaa valmistelleen työryhmän raportti käsiteltiin kaupunginhallituksessa maaliskuussa Toimenpide-ehdotukset valmistellaan 2013 talousarvioehdotuksen valmistelun yhteydessä
3 Yhteistyöllä eteenpäin Taustalla sosiaali- ja terveyspalvelujen murros Uusien toimintatapojen ja toimijoiden tarve Kaupunkien palvelustrategioiden merkityksen korostuminen Palveleva Helsinki hanke sillanrakentajana
4 Helsingin sosiaaliviraston arvoverkko KANSALAISJÄRJESTÖT (Soslk järjestöavustukset) IN HOUSE (Säätiöiden palvelut)) STRATEGISET KUMPPANIT (Uudet palvelukonseptit ) OMA PALVELU- TUOTANTO - SISÄISET KUMPPANIT (Yhteistyöhankkeet) KANSALAISET (Vertaistoiminta ja vapaaehtoistyö) KANSALAISET (Kotihoidon tuki ja omaishoidon tuki perhehoito Yksityisen hoidon tuki PALVELUYRITYKSET (Yksityiset palvelut) Palveluseteli SOPIMUSTUOTTAJAT (Kilpailutetut asiakaspalvelujen ostot)
5 Palvelujen ostot Sosiaalivirasto käytti viime vuonna noin 370 milj. euroa palvelujen ostoihin. Sosiaalipalveluja ostettiin lähes 250 milj. eurolla Summa on noin kolmasosa koko budjetista Asiakaspalveluja ostetaan eniten vanhustenhuoltoon Käyttömenoihin suhteutettuna suurin asiakaspalvelujen ostaja on kehitysvammahuolto
6 Fountain Park Uusia avauksia Sosiaalipalveluntuottajien verkkohaastattelu Verkkohaastattelu kotipalvelun asiakastarpeiden selvittämiseksi Bearing Point Markkina-analyysi lastensuojelun palveluiden järjestämisestä Lastensuojelun muutoshanke Vanhusten palvelujen markkina-analyysi
7 Esimerkki konkreettisesta yhteistyöstä -Innovatiiviset hankinnat Tuottavuuden ja palvelurakenteiden kehittämisprojekti Projektin kohderyhmänä olivat sosiaaliviraston aikuisten palvelujen vastuualueen yksiköt ( vammaistyö ja sosiaalinen kuntoutus) ja niiden tilaus- ja palveluketjuihin kuuluvat palvelutuottajaorganisaatiot (20 kpl) sekä näihin kuulumattomat Helsingin Yrittäjien jäsenorganisaatiot (1 kpl) sekä sosiaaliviraston oman palvelutuotannon organisaatiot (2 kpl) Projektin puitteissa käynnistettiin kaksi pilottikohdetta
8 Projektin tavoitteet Hankintaprosessin kumppanuuslähtöisyyden lisääminen ja hankintasopimusten sisällön kehittäminen Asiakas-/loppukäyttäjärajapinnan ottaminen mukaan hankintojen valmisteluun Tuottavuuden kehittäminen kestävällä tavalla Etsiä uutta roolia kunnille toimittajaverkoston resurssien koordinoijana, organisoijana ja kehittäjänä Kohdistaa tuottavuus- ja palvelurakenteiden kehittämistoimenpiteiden kohdistaminen koko tilaus- ja toimitusketjuun
9 Pilottikohteet KILPAILUTETTAVAT PALVELUT Vammaistyö Vaikeavammaisten palveluasuminen Sosiaalinen kuntoutus Päihdehoitopalvelut (kuntouttava päihdehoito ja haittoja vähentävä päihdehoito toteutettuna monituottajamallilla)
10 Projektin tulokset Vaikeavammaisten palveluasumisessa laatu parani ja kustannukset pysyivät ennallaan Päihdehuollon kilpailutuksessa toteutettu avopalvelupainotteinen monituottajamalli edellyttää palveluntuottajien verkostoitumista ja mahdollisia alihankintasopimuksia Malli vahvisti kunnan roolia toimittajaverkoston koordinoijana Vaikutukset tuottavuuteen selviävät hankintasopimusten toteutumisaikana
11 Kiitos.
INNOVATIIVISET HANKINNAT Tapio Melander Helsingin kaupunki sosiaalivirasto
28.11.2012 Tapio Melander Helsingin kaupunki sosiaalivirasto Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät julkisen alan uudistumiskykyä. Tähän päästään vahvistamalla
Helsingin sosiaaliviraston palvelustrategian toteutus
Helsingin sosiaaliviraston palvelustrategian toteutus Tuula Vesanen strategiapäällikkö Helsingin sosiaalivirasto 3.11.2009 HYVÄ ALUEFOORUMI, Helsinki, Messukeskus 3.11.2009 Tuula Vesanen 1 Sosiaalilautakunta
Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen
Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-
Helsingin kaupungin hankinnat seminaari
Helsingin kaupungin hankinnat seminaari 13.9.2011 Hotel Arthur Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty 13.9.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Lakisääteisen järjestämisvastuun piiri Arvoverkko - käyttömenot
Palveleva Helsinki hankkeen huippuseminaari 1.3.2011 Juha-Matti Puhakka JC Innovation Oy
Palveleva Helsinki hankkeen huippuseminaari 1.3.2011 Juha-Matti Puhakka Hankkeen lähtökohta Sosiaalialan tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen Tähän päästään vahvistamalla organisaatioiden
Helsingin kaupungin palvelustrategiset linjaukset
Helsingin kaupungin palvelustrategiset linjaukset Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen Helsinki Palvelutuotannon linjavalinnat Huippuseminaari 27.11.2008 Sisältö Sosiaaliviraston strategiat ja talous Sosiaalipalvelujen
Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto yritysmyönteisenä yhteistyökumppanina
Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto yritysmyönteisenä yhteistyökumppanina vs. apulaiskaupunginjohtaja Pia Sutinen 23.4.2015 Helsingin elinkeinopäivä Sosiaali- ja terveysviraston arvoverkko 2015 (tubu)
Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?
Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2. 4.10.2012 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Toimintaympäristön muutos Asiakkaiden
MIKSI PALVELUSTRATEGIA Kuntaliitto; 2007
MIKSI PALVELUSTRATEGIA Kuntaliitto; 2007 Palvelustrategia vastaa kysymykseen, miten kunnat selviävät palvelujen järjestäjänä tulevaisuudessa erilaisten muutosten aiheuttamista haasteista Palvelustrategiassa
PALVELUSETELI HELSINGIN SOSIAALIVIRASTOSSA
PALVELUSETELI HELSINGIN SOSIAALIVIRASTOSSA Sitran Kuntaohjelman palvelusetelihanke 30.11.2010 vs. hallinto- ja kehittämisjohtaja Helena Ylisipola Helsingin sosiaalivirasto 1 Sisältö Miten on edetty Mitä
Kumppanuuden yhteiskunnan aakkoset. Jouko Kajanoja Kuntatalo 14.10.2015 Kumppanuuspäivä
Kumppanuuden yhteiskunnan aakkoset Jouko Kajanoja Kuntatalo 14.10.2015 Kumppanuuspäivä Keitä ovat kumppanit? Julkinen sektori (kunnat) Yritykset Kansalaisjärjestöt: potilasjärjestöt, TVY:n jäsenyhdistykset,
INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara
INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT Lähtökohdat Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät
PALVELUSETELI HELSINGIN SOSIAALIVIRASTOSSA
PALVELUSETELI HELSINGIN SOSIAALIVIRASTOSSA Sitran ja Helsingin kauppakamarin palveluseteli-info 25.11.2010 Ostopalvelupäällikkö Tuulikki Siltari Helsingin sosiaalivirasto,vanhusten palvelut Miten on edetty
Juha Jolkkonen Erikoislääkäri, EMBA Toimialajohtaja, Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 27.4.
Asiantuntijakuuleminen hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Juha Jolkkonen Erikoislääkäri, EMBA
Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala
Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,
Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet
Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 19.1.2013 1 Tuomas Telkkä Suomen Yrittäjät Esityksen sisältö Toimintaympäristön muutos ja ennusteet tulevaan Lainsäädännön
Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015
Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksia koskeva kysely Kysely suunnattiin kaikille Manner-Suomen kunnille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja Julkistamistilaisuus 3.4.2009 1 Kustannukset 2006, miljardia euroa Kustannukset ja henkilöstö eri sektoreilla 2006 julkiset palveluntuottajat
Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet
Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet 18.11.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 29.2.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön
Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (6) 5 Toiminnan ja talouden toteumaennuste 30.6.2013 tilanteessa HEL 2013-004850 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden
Jyväskylän palvelusetelitoiminta
Jyväskylän palvelusetelitoiminta 31.3.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin
KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne
KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008 Toimitusjohtaja Risto Parjanne Palveluista selviytyminen edellyttää kuntien aseman säilymistä vahvana (järjestämisvastuu) hyvää taloutta henkilöstön saatavuutta
Sosiaalitoimen vuoden 2011 sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä toiminnan laajuutta kuvaavien suoritteiden toteuma
1 Liite nro 2 Sosiaalitoimen vuoden 2011 sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä toiminnan laajuutta kuvaavien suoritteiden toteuma Sitovat toiminnalliset tavoitteet 311 01 Sosiaalivirasto 1. Käytössä
Turun seudun palvelustrategiatyö. Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki
Turun seudun palvelustrategiatyö Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki Kaarinan kaupungin hyvinvointipalveluiden tuottamistavat Kaarinan kaupunki tuottaa pääosan sosiaalija
Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.
Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5
Perusturvajohtaja Tuija Koivisto
Vuosia valmisteltu sote-uudistus on jäissä; yleisesti kuitenkin nähdään, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu tulee saada yksittäistä kuntaa leveämmille hartioille Raukesivat myös pitkään
Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja
Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja 20.12.2012 1 I Direktiivi, strategiat ja pk-yritykset Pikakatsaus direktiiviuudistuksen
Oikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011
Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain
PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014
PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014 PROSESSIEN KUVAAMISEN MERKITYS Kuvaa organisaation toiminnan ja toimintatavat Helpottaa kokonaisuuden hahmottamista Auttaa havaitsemaan prosessien vahvuudet, ongelmakohdat ja
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008
sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita
Sosiaali ja terveyspalvelut yp TR 2 Loppuraportti
Sosiaali ja terveyspalvelut yp Loppuraportti StjPaula Kokkonen Akj Jukka T Salminen Kaupunginvaltuustojen informaatiotilaisuus 10.1.20111 Työryhmän kokoonpano: Apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen (Hki),
Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta
Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (5) 275 Kj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite koskien kilpailutuksen seurannan järjestämisestä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu
Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja
Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi 2019 Tampere-Orivesi Ikäihmisten palvelulinja Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Psykososiaalisen tuen palvelulinja Vastaanottopalvelujen
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot
PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016
ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset
Ulla Maija Laiho. HYVÄ ohjelman aluekierros, helmikuu 2015
MISSÄ SOTE ALALLA MENNÄÄN? Ulla Maija Laiho kehitysjohtaja, TEM HYVÄ ohjelman aluekierros, helmikuu 2015 Esityksen sisältö Toimintaympäristö SOTE alan yritystoiminnan kehitys (Lith 2015) Työvoimakysymys
Kaupungin hankinnat tavoitteista toimintaan
Kaupungin hankinnat tavoitteista toimintaan Hankinnat haltuun 14.9.2016 Hankintapäällikkö Marja-Liisa Jyrkilä, Kouvolan kaupunki Hankintojen osuus toimintakuluista Toimintakulut 571 milj. 2015 Avustukset
Palveluseteli yrityksen hyvinvointipalveluiden tuottamisen mahdollistajana
Palveluseteli yrityksen hyvinvointipalveluiden tuottamisen mahdollistajana PASSARI HANKESEMINAARI Helsinki 29.11.2011 Sanna Meronen-Vilenius Kehittämispäällikkö Helsingin Yrittäjät sanna.meronen-vilenius@helsinginyrittajat.fi
Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (6) 4 Talouden ja toiminnan toteumaennuste 30.8.2013 HEL 2013-004850 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen
Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015
Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL vastaa Sosiaalipalvelujen toimintatilaston tiedonkeruusta vuodesta 2016 lähtien. Tiedonkeruu koskee toimintavuotta 2015. Tiedonkeruu
PALVELUALOITE. Hankintafoorumi 10.4.2013. Hankintajohtaja Marjo Laine
Hankintafoorumi 10.4.2013 Hankintajohtaja Marjo Laine 24.4.2013 Palvelualoite tai palveluhaaste (utmanarrätten) Yrityksille ja järjestöille annettu mahdollisuus tehdä aloite kunnan toimialaan kuuluvan
Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä
Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä 3.5.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin
Yritykset kunnan palvelutuotannossa
Yritykset kunnan palvelutuotannossa Päijät-Hämeen liitto, seminaarisarja 13.3.2013 Outi Hongisto Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset: 623 0,2% Suuryritykset (250- hlöä)
Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät 2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Palvelujen ostot toimintakuluista n. 230 milj. euroa vuodessa Toimintakulut 667,5 Henkilöstökulut
KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014
KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista toimenpide ehdotukset id TEM:lle Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta 15.10.2014 Hoivapalvelualan yritysten liiketoimintaosaamisen i i i khi kehittäminen i
Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta
Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi
Helsingin kaupunki Esityslista 33/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 26.9.2011
Helsingin kaupunki Esityslista 33/2011 1 (5) Päätöshistoria Sosiaalilautakunta 30.08.2011 330 16.8.2011 pöydälle pantu asia HEL 2011-000672 T 01 01 00 Päätös Sosiaalilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle,
Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011
Perusterveydenhuollon suunta 0 kyselytutkimuksen tulokset Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto..0 Johdanto Perusterveysbarometri 0 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.
Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa
Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö
Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka
Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,
Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015
Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa Katja Laukkanen 9.2.2015 1 Mahdollistamalla yksityisen sektorin osallistuminen palvelujen tuottamiseen, luodaan edellytykset asiakaslähtöisyydelle ja
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 6 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2
Kuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015
Kuopion kaupunki 1 (5) Strategisia linjauksia asumispalveluiden toiminnallisiin muutoksiin ja kasvavaan asumispalveluiden tarpeisiin 1.1.2017 alkaen / palveluiden järjestäjänä vastaa kunnan tehtäväksi
Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin?
Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Kuntamarkkinat 11.9.2013. Marko Kankare kaupungingeodeetti KAUPUNKI PÄHKINÄNKUORESSA Asukasluku 46 000, kasvu alle 1 % / vuosi,
Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä
Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset
KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014
KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014 1. Tekesin Huippuostajat-ohjelman tarjoama tuki ja esimerkkejä 2. Pirkanmaan liiton tarjoama tuki ja esimerkkejä Hankintojen kehittämisen lähtökohta
Unohtuuko asiakas hankintaprosessissa Kommenttipuheenvuoro Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry
Unohtuuko asiakas hankintaprosessissa Kommenttipuheenvuoro Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry 14.11.2007 Strategisen hankintatoiminnan johtaja Espoon kaupunki 1 Palveluhankinnat kasvussa Espoossa vuonna
Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015 Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.2015 46 Joensuun sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue järjestää
Suomen Yrittäjien kunnallisvaaliohjelma
Suomen Yrittäjien kunnallisvaaliohjelma Kunnallisjohdon seminaari 23.5.2012 varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjät 28.5.2012 1 115 000 jäsenyritystä 404 paikallisyhdistystä 21 aluejärjestöä
PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy
PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu Heli Peltola Posintra Oy Palvelusetelien käyttöönoton valmistelu Seudullinen palvelusetelityöryhmä valmisteli vuoden ajan (2011) palvelusetelien käyttöönottoa.
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa
Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä
01.09.2015 Mia Lindberg
01.09.2015 Mia Lindberg Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Lähipalveluseminaari 1.9.2015 Mia Lindberg, Jykes Oy Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Monituottajamalli
Julkiset hankinnat - ajankohtaiskatsaus
Julkiset hankinnat - ajankohtaiskatsaus Kuntamarkkinat Juha Myllymäki Johtava lakimies Juha Myllymäki 12.9.2012 Ajankohtaiskatsaus Ajankohtaista hankinnoista» Juha Myllymäki, johtava lakimies Hankintadirektiivien
Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa. Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaalipalvelut isossa kuvassa Joka viides suomalainen
yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa
yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa Yhden luukun periaate? Eri osa-alueisiin erikoistuneet toimijat pystyvät yhdessä
Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen
Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»
ELINKEINONEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (6) ELINKEINONEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Teemat: Helsingin palvelustrategia sekä sosiaali- ja terveystoimen uudistaminen Aika tiistai 22.5.2012 klo 8.30-10.00 Paikka Läsnä Kaupungintalo,
Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta
Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla
Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020
Palvelujen järjestämisen tavoitetila 2020 16.12.2010 Innopoli 2, PRO2ACT tutkimushanke Hankejohtaja Palvelujen järjestäminen ja palveluverkon uudistaminen valtuusto päätti tuottavuusohjelmasta vuosille
Lasten päiväkotihoito
Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 2-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa
Lasten päiväkotihoito
Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Kunnan itse tuottamat palvelut Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa
HoivaDigi verkosto. Digitalisointi Palvelujen kustannusrakenne. Soili Vento
HoivaDigi verkosto Digitalisointi Palvelujen kustannusrakenne 3.3.2016 Hoivapalvelujen kustannukset Palvelujen kustannusten avaaminen on hyödyllistä siksi, että julkisia palveluita kilpailutetaan yhä enemmän
Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä
Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa
Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus
TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen
HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET
HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET 16.4.2013 HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET Jyväskylän kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: Hankinta-asiantuntemuksen lisääminen Ennakoiva
Perusturvan palvelualue: Sosiaalipalvelut. Yleiskuvaus. Luku A; Nykyiset toimintamallit ja palveluhaasteet
20.10.2010 / 15.4.2011 Perusturvan palvelualue: Sosiaalipalvelut Yleiskuvaus Kuopion palvelurakenneuudistuksessa perusturvan palvelualue sisältää kolme avainprosessitasoa: vanhus- ja vammaispalvelut, lapsiperhepalvelut
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä y Palveluseteli-iltapäivä, Lahti 31.5.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu - hanke Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin kehittämisen
Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012
Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Ohjelman sisältö Uuden tyyppiset, asiakaslähtöiset palvelujen tuotantotavat ja -konseptit Asiakkuuksien hallinta ja johtaminen
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,
HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti. Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin
HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin Projektin taustalla Tampereen strategisissa linjauksissa innovatiiviset hankinnat näkyneet pitkään
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) 338 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011715 T
TILASTA TILAAN - päiväkotien palveluverkon suunnittelu. Carola Harju 31.5.2012
TILASTA TILAAN - päiväkotien palveluverkon suunnittelu Carola Harju 31.5.2012 Lasten päivähoidon stuualueen organisaatio 31.12.2012 asti Sosiaalilautakunta Lapsi- ja perhejaosto Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (10) 210 Palvelustrategia Pöydälle HEL 2011-001449 T 00 00 02 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Marko Karvinen,
Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM
28.2.2018 Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM Innovatiivinen julkinen hankinta on uuden tai merkittävästi parannetun tavaran tai palvelun
www.vasek.fi 17.4.2009
www.vasek.fi 17.4.2009 17.4.2009 Vaasanseutu www.vasek.fi VAASAN SEUDUN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2010-2013 KEHITTÄMISKOKONAISUUDET VUONNA 2010 Alueen elinkeinoelämän kehittäminen Vaasan seudun
Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry. Marjo Rönkä toiminnanjohtaja
Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry Marjo Rönkä toiminnanjohtaja Yleistä Sosiaalialan Yrityksiä noin 3 300 kpl 1 282 kpl vuonna 1999 2 186 kpl vuonna 2004 o Terveyspalveluyrityksiä noin 14 100 kpl
Elinvoima edellä tulevaisuuden kuntaan seminaari 08.01.2015
Elinvoima edellä tulevaisuuden kuntaan seminaari 08.01.2015 Hankintatoimen organisointi osaksi Jyväskylän elinvoiman edistämistä Marjo Laine hankintajohtaja Perinteinen hankintatoimi Tilaaminen Kilpailuttaminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus ja rakenteet
Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus ja rakenteet Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus- ja rakennefoorumi Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Esityksen sisältö Palvelujen kysyntä
SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke
SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke Hankehenkilöstön työkokous 15.3.2018 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä SiVa-hankkeen tavoitteena on Tehostaa palveluohjausta ja päätöksentekoa
kehittämistä 29.9.2014 / YW
S t d lli t Sote osana seudullista kehittämistä 29.9.2014 / YW Kehittämisyhtiöiden tavoite SEKESissä 40 jäsentä, henkilökuntaa n.600 Missiona yritysten kehittyminen Tehtävänä toimia niin, että yritystoiminta