IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573."

Transkriptio

1 IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. TIIVISTELMÄ Kaava-alueen sijainti ja luonne Suunnittelualue sijaitsee Ikurin kaupunginosassa noin 9 kilometriä länteen Tampereen keskustasta, osoitteessa Raivaajantie 48. Kaavamuutos koskee korttelissa 3722 sijaitsevaa tonttia nro 2. Tontti sijaitsee Haukiluomantien läheisyydessä rajautuen niin pohjois-, itä- kuin länsipuoleltaan eri-ikäisiin pientalotontteihin. Alueen länsipuolella on Urholanpuisto. Koulut sijaitsevat noin kahden kilometrin säteellä, lähimpään päiväkotiin on matkaa noin 500 m. Lähikaupat ovat Haukiluomassa ja Virontörmässä, Lielahden palvelut noin neljän kilometrin päässä. Muut palvelut (urheilumahdollisuudet, neuvola, terveyskeskus) sijaitsevat niin ikään 1-3 kilometrin säteellä. Lähimmälle bussipysäkille on matkaa alle 200 m. Kaavamuutoskohteena olevan tontin pinta-ala on 1068 m 2. Tontilla sijaitsi vuonna 1956 valmistunut puinen yksikerroksinen asuinrakennus, jonka kerrosala oli n. 70 k-m 2 sekä n. 20 k-m²:n autotalli. Rakennukset on purettu. Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutoshakemuksen on jättänyt tontin omistaja. Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on rakennusoikeuden lisääminen niin, että ullakkotila voidaan ottaa asuinkäyttöön sekä mahdollistaa autotallin/varastotilan rakentamisen nykyisen rakennusalan ulkopuolelle. Kaavan laatijan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijan suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus kaavamuutosalueella. Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavamuutos tuli vireille , kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville yhdessä hakijan viitesuunnitelman kanssa. Materiaali lähetettiin kohdassa mainituille osallisille. Määräajassa siitä saatiin kaksi mielipidettä naapurustosta. Mielipiteet koskivat pääasiassa kaavaprosessia edeltänyttä rakennuslupaprosessia. Naapurien mielestä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa olleessa viitesuunnitelmassa on poikettu Raivaajantien varteen aiemmin rakennettujen rakennusten sijaintilinjasta. Uudisrakennuksen sijainti ja korkeus eivät vastanneet naapureiden toiveita, eikä heillä mielestään ole ollut riittävää mahdollisuutta vaikuttaa kaavan sisältöön (rakennuspaikkaan, rakennusoikeuteen, maankäyttöön, korkeuksiin).

2 Asiasta järjestettiin kaavaprosessin aikana kokous rakennusvalvonnan, asemakaavoituksen, mielipiteitä lähettäneiden osallisten, tontin omistajan ja pääsuunnittelijan kesken. Kokouksessa käytiin läpi sekä rakennuslupaprosessia että vireillä olevaa asemakaavan muutosta. Naapurit katsoivat myös, että lupamenettelyssä on tapahtunut muotovirheitä ja ottivat yhteyttä Pirkanmaan ELY-keskukseen. Pirkanmaan ELY-keskukselta tuli rakennusvalvontaan asiaa koskeva selvityspyyntö, johon on vastattu ELY-keskus toteaa päivätyssä vastauksessaan, että heidän taholtaan toimenpiteisiin ei ole syytä ryhtyä. Määräajan ulkopuolella hankkeesta tuli yksi kommentti Pirkanmaan maakuntamuseolta. Muutosalueelta ei ole tiedossa kulttuuriympäristöön liittyviä arvoja eikä maakuntamuseolla siten ole siitä huomautettavaa. Asemakaavan valmisteluaineisto oli kommentoitavana asti kaupungin eri hallintokunnissa. Siitä saatiin kolme kommenttia. Tampereen Vesi ilmoitti lausuntona rakentajan tiedoksi vesihuollon liittymismaksusta. Kommentti on toimitettu rakentajalle tiedoksi. Kiinteistötoimella ei ole hankkeesta huomautettavaa. Saadun palautteen huomioiminen Tontin omistaja haki ensimmäisessä asemakaavan muutoshakemuksessa mahdollisuutta rakentaa paritalo tontille. Naapurin vastustuksesta johtuen hakija peruutti hankkeensa ja päätyi rakentamaan uudisrakennuksen voimassa olevan kaavan mukaan. Rakennusvalvonnan käsityksen mukaan rakennuslupapäätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, eikä ole muutoinkaan lainvastainen. Asemakaavan muutoksella haetaan mahdollisuutta muuttaa ullakkotila asuinkäyttöön ja rakentaa autotalli / varastotila nykyisen rakennusalan ulkopuolelle. Asuinrakennuksen rakennusala sijoittuu puretun rakennuksen kohdalle, samaan linjaan pohjoispuolisen naapuritontin päärakennuksen kanssa. Päärakennuksen rakennusalan etäisyydet naapurien rajoihin ovat vähintään 4 m. Rakennusoikeus, kattokulma ja julkisivumääräys noudattavat Raivaajantien uudistonttien kaavamuutosten periaatteita. Asemakaavaehdotus oli yleisesti nähtävillä välisen ajan. Siitä jätettiin kolme muistutusta. Muistutuksissa todettiin mm., että naapureita ei oltu tiedotettu riittävästi kaavahankkeesta eikä rakennuslupavaiheessa oltu tehty asiallista naapurikatselmusta, ja että hanke on voimassa olevan kaavan vastainen. Rakennusoikeuden lisäystä 120 k-m2:llä pidettiin liian korkeana. Rakennuksen harjan suuntaa, korkeutta sekä rakennuksen sijaintia tontilla pidettiin väärinä. Kaavoittajan vastine: Rakennuslupavaiheessa naapureita on tiedotettu lain vaatimalla tavalla. Tontilla rakennetaan rakennusluvan mukaisesti. Uudisrakennus sijoittuu voimassa olevan asemakaavan rakennusalalle, ylittää 2 m2 voimassa olevassa asemakaavassa rakennettavaksi sallitun asuinkerrosalan MRL :n sallimalla tavalla. Voimassa oleva kaava mahdollistaa kaavaan merkitylle rakennusalalle yksikerroksisen, enintään kahden asun-

3 non talon rakentamisen. Ullakon ottaminen asuinkäyttöön on luvanvarainen toimenpide, joka vaatii ensin kaavamuutoksen, jonka jälkeen on mahdollista hakea rakennuslupaa. Rakennusoikeus kiinteistön eteläpuolisilla, vuonna 2007 kaavoitetuilla tonteilla vaihtelee välillä k-m2. Tonttitehokkuus näillä tonteilla on 0,27. Pohjoispuolella (Haukiluomantie 38 ja 40) tonttitehokkuudet ovat 0,17 ja 0,23. Asemakaavan muutoksen myötä ja haetun rakennusoikeuden perusteella tonttitehokkuus vastaa alueen uudisrakennusten tonttitehokkuutta. Uudisrakennuksen harjan suunta noudattaa tontilta puretun asuinrakennuksen harjan suuntaa. Muistutukset kokonaisuudessaan sekä vastineet ovat kaavaselostuksen liitteenä. Asemakaava Suunnittelualue on erillispientalojen korttelialuetta (AO). Tontille osoitetaan rakennusoikeutta asuinrakennukselle 240 k-m 2 ja autotallille/talousrakennukselle 40 k-m 2, jolloin tonttitehokkuus on noin e=0,26. Korkein sallittu kerrosluku on II. Määräyksen y 70 %:n mukaan rakennuksen ylimmässä kerroksessa saa enintään prosenttiluvun osoittaman määrän alemman kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Sen yläpuolelle ei saa rakentaa ullakkoa. Uudisrakennuksen kattokaltevuuden on oltava väliltä ja kattomuotona on käytettävä satulakattoa. Autotallille / talousrakennukselle merkitään oma rakennusalansa kerroslukuna I. Rakennuksen pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta, rappausta tai pintavaikutelmaltaan sileähköä tiiltä (ju-31). Tontille osoitetaan Raivaajantien varteen istutettava alueen osa. Asemakaavamuutoksessa rakennusoikeus lisääntyy 120 k-m². Kyseessä on vähäinen asemakaavan muutos. Yritysvaikutuksia ei ole. Asemakaavan toteuttaminen Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin Ikurin kaupunginosan tonttia nro Kaavan laatija: Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön kehittäminen, Maankäytön suunnittelu, asemakaavasuunnittelu, Marjukka Huotari. Dno: TRE: 5241/ /2014. Vireille tulo: Kaava-alueen sijainti

4 Suunnittelualue sijaitsee Ikurin kaupunginosassa, noin 9 kilometriä länteen Tampereen keskustasta, osoitteessa Raivaajantie Kaavan nimi ja tarkoitus Ikuri, Raivaajantie 48. Rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava nro Luettelo asiakirjoista osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavakartta ja poistettava asemakaava havainnekuva asemakaavan selostuksen liitelomake Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vastaus , PIRELY/1479/2015 Muistutukset ja vastineet Muistutukset 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Tontti sijaitsee Haukiluomantien läheisyydessä rajautuen niin pohjois-, itä- kuin länsipuoleltaan eri-ikäisiin pientalotontteihin. Alueen länsipuolella on Urholanpuisto. Koulut sijaitsevat noin kahden kilometrin säteellä, lähimpään päiväkotiin on matkaa noin 500 m. Lähikaupat ovat Haukiluomassa ja Virontörmässä, Lielahden palvelut noin neljän kilometrin päässä. Muut palvelut (urheilumahdollisuudet, neuvola, terveyskeskus) sijaitsevat niin ikään 1-3 kilometrin säteellä. Lähimmälle bussipysäkille on matkaa alle 200 m Luonnonympäristö Tontti on kaakkois- ja eteläreunastaan loivasti nousevaa rinnettä ja se rajautuu tiestä pensasaidalla. Piha on kulkureittejä lukuun ottamatta nurmipintainen. Tontilla kasvaa muutamia puita ja pensaita. Lähiympäristö on vehreää, tonttia vastapäätä Raivaajantien toisella puolella sijaitsee Urholanpuisto Rakennettu ympäristö Tontilla sijaitsi vuonna 1956 valmistunut yksikerroksinen puinen asuinrakennus, jonka kerrosala oli noin 70 k-m 2 sekä autotalli. Suunnittelualueen ympäristö on luvun rakennuskannasta koostuvaa yksi- ja puolitoistakerroksista omakotitaloaluetta. Tontti on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon Maanomistus Tontin nro omistaja on kaavamuutoksen hakija. 2.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset

5 Yleiskaava Tampereen kantakaupungin vahvistetun yleiskaavan mukaan alue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP) Voimassa oleva asemakaava Kaavamuutostontilla on voimassa vahvistettu asemakaava nro Sen mukaan alue on omakotirakennusten korttelialuetta (AO20). Varsinaisen kerrosalan lisäksi tontin rakennusalalle saadaan rakentaa maanpäällistä taloustilaa enintään 20 % sallitusta varsinaisen kerrosalan määrästä. Rakennusoikeus tontilla on 133 k-m² asuinrakennusta varten ja 27 k-m² talousrakennusta varten. Laskennallinen tehokkuus on e= 0, Tonttijako Kaava-alueella on voimassa hyväksytty tonttijako (tunnus ). Tontti on rekisteröity Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu vuonna ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Tontin omistaja on hakenut asemakaavan muutosta. Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on rakennusoikeuden lisääminen niin, että ullakkotila voidaan ottaa asuinkäyttöön sekä mahdollistaa autotallin/varastotilan rakentamisen nykyisen rakennusalan ulkopuolelle. 3.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan muutos laaditaan tontin omistajan aloitteesta. Tontin haltija esittää päivätyssä ja kirjatussa hakemuksessa asemakaavamuutosta rakennusoikeuden lisäämistä yläkertavarausta varten ja mahdollisuutta rakentaa autotalli/varastotilaa rakennusalan ulkopuolelle. 3.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Kaavamuutoksen hakija Naapurikiinteistöjen omistajat ja asukkaat (lähivaikutusalue) Ikurin-Haukiluoman omakotiyhdistys ry Kaupungin eri toimialat, viranomaiset ja liikelaitokset (mm. kaupunkiympäristön kehittäminen, viranomaispalvelut, kiinteistötoimi, Pirkanmaan pelastuslaitos, Tampereen Kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Liikelaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy) Muut viranomaiset (mm. Pirkanmaan Maakuntamuseo, Pirkanmaan ELY-keskus) Muut ilmoituksensa mukaan Vireilletulo Kaavahanke kuulutettiin vireille

6 3.3.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumis- ja arviointi-suunnitelma kuulutettiin nähtäville palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma postitettiin kohdassa mainituille osallisille. Määräajassa siitä saatiin kaksi mielipidettä naapurustosta. Mielipiteet koskivat suuressa osin aikaisemmin käynnistynyttä rakennuslupaprosessia. Naapurien mielestä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa olleessa viitesuunnitelmassa on poikettu Raivaajantien varteen rakennettujen rakennusten sijaintilinjasta. Uudisrakennuksen sijainti ja korkeus eivät vastanneet naapureiden toiveita. Heillä ei mielestään ole ollut riittävää mahdollisuutta vaikuttaa kaavan sisältöön (rakennuspaikkaan, rakennusoikeuteen, maankäyttöön, korkeuksiin). Asiasta osallisten kesken, missä käytiin läpi sekä rakennuslupaprosessia että vireillä olevaa asemakaavan muutosta. Naapurit katsovat myös, että lupamenettelyssä on tapahtunut muotovirheitä ja ottivat yhteyttä Pirkanmaan ELY-keskukseen. Pirkanmaan ELY-keskukselta tuli rakennusvalvontaan asiaa koskeva selvityspyyntö, mihin on vastattu Määräajan ulkopuolella hankkeesta tuli yksi kommentti Pirkanmaan maakuntamuseolta. Muutosalueelta ei ole tiedossa kulttuuriympäristöön liittyviä arvoja eikä maakuntamuseolla siten ole siitä huomautettavaa. Asemakaavan valmisteluaineisto oli kommentoitavana asti kaupungin eri hallintokunnissa. Siitä saatiin kolme kommenttia. Tampereen Vesi ilmoitti lausuntona rakentajan tiedoksi vesihuollon liittymismaksusta. Kiinteistötoimella ei ole hankkeesta huomautettavaa. Asemakaavaehdotus oli yleisesti nähtävillä välisen ajan. Siitä jätettiin kolme muistutusta. Muistutuksissa todettiin mm., että naapureita ei oltu tiedotettu riittävästi kaavahankkeesta eikä rakennuslupavaiheessa oltu tehty asiallista naapurikatselmusta, ja että hanke on voimassa olevan kaavan vastainen. Rakennusoikeuden lisäystä 120 k-m2:llä pidettiin liian korkeana. Rakennuksen harjan suuntaa, korkeutta sekä rakennuksen sijaintia tontilla pidettiin väärinä. Kaavoittajan vastine: Rakennuslupavaiheessa naapureita on tiedotettu lain vaatimalla tavalla. Tontilla rakennetaan rakennusluvan mukaisesti. Uudisrakennus sijoittuu voimassa olevan asemakaavan rakennusalalle, ylittää 2 m2 voimassa olevassa asemakaavassa rakennettavaksi sallitun asuinkerrosalan MRL :n sallimalla tavalla. Voimassa oleva kaava mahdollistaa kaavaan merkitylle rakennusalalle yksikerroksisen, enintään kahden asunnon talon rakentamisen. Ullakon ottaminen asuinkäyttöön on luvanvarainen toimenpide, joka vaatii ensin kaavamuutoksen, jonka jälkeen on mahdollista hakea rakennuslupaa. Rakennusoikeus kiinteistön eteläpuolisilla, vuonna 2007 kaavoitetuilla tonteilla vaihtelee välillä k-m2. Tonttitehokkuus näillä tonteilla on 0,27.

7 Pohjoispuolella (Haukiluomantie 38 ja 40) tonttitehokkuudet ovat 0,17 ja 0,23. Asemakaavan muutoksen myötä ja haetun rakennusoikeuden perusteella tonttitehokkuus vastaa alueen uudisrakennusten tonttitehokkuutta. Uudisrakennuksen harjan suunta noudattaa tontilta puretun asuinrakennuksen harjan suuntaa. Muistutukset kokonaisuudessaan sekä vastineet ovat kaavaselostuksen liitteenä. 3.4 Asemakaavan tavoitteet Hakijan tavoitteet Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on rakennusoikeuden lisääminen yläkertavarausta varten sekä rakennusalan rajojen muuttaminen siten, että se mahdollistaa autotallin/varastotilan rakentamisen Kaavan laatijan tavoitteet Kaavan laatijan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijan suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus kaavamuutosalueella. Suunnittelussa otetaan huomioon alueen sijainti kaupunkirakenteessa ja kaupunkikuvallinen luonne. Suunnitelma tukee kaupungin täydennysrakentamistavoitteita. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Kaavan rakenne Suunnittelukohteena olevalla tontilla maankäytön periaatteet eivät muutu. Asemakaavan muutoksessa suunnittelualueen maankäyttö osoitetaan erillispientalojen korttelialueeksi merkinnällä AO. 4.2 Aluevaraukset Korttelialueet Suunnittelualue osoitetaan asemakaavamerkinnällä AO erillispientalojen korttelialueeksi. Asemakaavan muutoksessa tontille osoitetaan rakennusoikeutta asuinrakennukselle 240 k-m 2 ja autotallille/talousrakennukselle 40 k-m 2, jolloin tonttitehokkuus on noin e=0,26. Kerrosluvuksi määritellään II. Määräyksen y 70 %:n mukaan rakennuksen ylimmässä kerroksessa saa enintään prosenttiluvun osoittaman määrän alemman kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Sen yläpuolelle ei saa rakentaa ullakkoa. Auton säilytyspaikalle / talousrakennukselle merkitään oma rakennusalansa kerroslukuna I. Merkinnän ju-31 mukaan rakennuksen pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta, rappausta tai pintavaikutelmaltaan sileähköä tiiltä. Tontille osoitetaan Raivaajantien varteen istutettava alueen osa. Rakennusoikeus lisääntyy 120 k-m². 4.3 Kaavan vaikutukset

8 4.3.1 Vaikutukset ihmisten elinympäristöön Kaavamuutos tehostaa alueen maankäyttöä ja vastaa tontin omistajan laatimaa aloitetta sekä yleiskaavan täydennysrakentamistavoitteita. Rakennus noudattaa massaltaan kadunvarren rakennusten tyyppiä. Laajentaminen tapahtuu nykyisen rakennusrungon sisällä. Ullakkotilojen käyttöönotto ei siten vaikuta heikentävästi alueen viihtyisyyteen. Kiinteistö tukeutuu olemassa olevaan kunnallistekniikkaan sekä katuverkkoon Vaikutukset luonnonympäristöön Rakentaminen kohdistuu jo asuinkäytössä olevalle tontille, joten sillä ei ole vaikutuksia luonnonympäristöön Vaikutukset kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Kyseessä on rakennettuun ympäristöön liittyvä, suppeaa aluetta koskeva asemakaavan muutos, jolla ei ole lähiympäristöä laajempia ympäristövaikutuksia Yritysvaikutukset Kyseessä on vähäinen asemakaavan muutos. Yritysvaikutuksia ei ole Ympäristön häiriötekijät Alueen melutaso on alle 55 db, joten meluselvitystarvetta ei ole. 5 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 5.1 Toteuttaminen ja ajoitus Kaavamuutos toteutetaan asemakaavan saatua lainvoiman. 5.2 Toteutuksen seuranta Asemakaavan seurantalomake on selostuksen liitteenä.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571.

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä ja 8.6.2015 tarkistettua

Lisätiedot

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. LINNAINMAA-5628-3, YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivänä syyskuuta 2013 päivättyä ja 14. lokakuuta

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441.

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. KOIVISTONKYLÄ-5384-3, PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 27. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä ja 21.

Lisätiedot

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594.

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä ja 2.11.2015

Lisätiedot

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545.

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. UUSIKYLÄ 4820 11, KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8545. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä

Lisätiedot

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 VEHMAINEN-4519-9, KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä heinäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486.

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. VIIALA-5205-9, VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 27. toukokuuta

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595.

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä elokuuta 2015 päivättyä ja 7.12.2015 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620.

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä ja 9.5.2016 tarkistettua

Lisätiedot

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Lamminpää 2051-2, Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8575. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä elokuuta 2011 päivättyä ja 5.1.2012

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5563-4, TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8482. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 30. huhtikuuta

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5602-3, KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8459. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8459. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2578-12, LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8342. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivä lokakuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8342. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488.

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. VEHMAINEN 4482-6, PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä ja 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 Diaarinumero: TRE: 8607/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Ehdotusvaihe Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237.

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 13.10.2016 2 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 2626-7

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KAARILA, OJUSTENKATU 11. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8633 Diaarinumero: TRE: 227/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Ehdotusvaihe 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne TAKAHUHTI-4965-9, KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8341. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8341. Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 13.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, KIVIKAARENKATU 22, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8657 Diaarinumero: TRE: 8803/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Vireilletulo: 2.2.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424.

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. LAMMINPÄÄ-2009-11, ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TONTIN JAKAMINEN, VEHMAINEN - 4454-7, SEIMENKATU 5, KAAVA NRO 8205. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä kesäkuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa no 8205. Asian hyväksyminen kuuluu

Lisätiedot

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus LEINOLA 5671-1 MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, 5754-1, KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus 3.5.2018. Tarkistettu 17.9.2018 Asemakaava nro 8683 TRE:3155/10.02.01/2017

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne VEISU-5481-5, PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8323. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8323. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416.

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. PAPPILA-5557-3, TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä lokakuuta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KOIVISTONKYLÄ 5396-3, HYLLINIITYNKATU 13. Asemakaava nro 8632 Diaarinumero: TRE: 372/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.10.2016 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 LEINOLA-5661-1, LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17.6.2008 päivättyä ja 28.7.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8252. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne VEHMAINEN-4482-11, PYSÄKKIKUJA 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOI- KEUDEN LISÄÄMINEN, PUISTON NIMEÄMINEN JA TONTIN MUODOSTAMINEN MUUN- TAMOLLE KAAVA NRO 8397 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409.

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. NIEMI-2626-8, VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235.

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007

Lisätiedot

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINTULAMPI-2555-18, PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8365 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivä kesäkuuta 2010 päivättyä ja 16.8.2010 tarkastettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MESSUKYLÄ-5135-13, GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8296 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä tammikuuta 2009 päivättyä ja 11. päivänä helmikuuta 2009 tarkistettua

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

USKELA , RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

USKELA , RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS USKELA 504-20, RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.9.2017 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 504-20 omistaja jättämällä kaavoituspyynnön

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA-5319-5, SULKARINNE 13. KAAVA NRO 8272. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivä marraskuuta 2008 päivättyä ja 15. päivä joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242.

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. AAKKULA 5061-2 (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä marraskuuta 2007

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 KOIVISTONKYLÄ-5371-6 ja -5369-3, SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259.

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.09.2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIEMI-2611-2, PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8347. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivä marraskuuta 2009 päivättyä ja 7. päivä joulukuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne KAARILA-1172-7, SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO 8412. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä joulukuuta 2011 päivättyä ja 19.12.2011 ja 3.2.2012 tarkistettua

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552 13, TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8484. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 28.2.2017 Vireilletulo: 13.10.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016 NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 Diaarinumero: TRE: 8637/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.5.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin

Lisätiedot

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02. LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.2.2018, tark. 9.4.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449.

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. NIEMI-2628-6 JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä kesäkuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8449. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2016 KORKINMÄKI, HÄRKÄLÄNMÄENKATU 8 ja 9, TONTIN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8607. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5627-22, LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8356. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivä elokuuta 2010 päivättyä ja 13. päivä syyskuuta

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392.

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. LINNAINMAA-5601-1, KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä marraskuuta

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 KOIVISTONKYLÄ-5377-6, KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8544.

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 PAPPILA-5557-9, KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä kesäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostus

Asemakaavamuutoksen selostus Huikas, Ali-Huikkaantie 20. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8695 Diaarinumero: TRE: 6117/10.02.01/2017 Asemakaavamuutoksen selostus Ehdotusvaihe Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Vireille tulo: 19.4.2018

Lisätiedot

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02. HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 8.3.2018, tark. 9.4.2018 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5208-22, NUIJATIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8332. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.08.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8332. Asian

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2573-1, TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8375. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivä marraskuuta 2010 päivättyä ja 29.12.2010

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE

ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 31.7.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 848 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Pikkola/7 KORTTELI 60 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Pikonkankaan omakotialue

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LOUKKAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 13.9.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 782 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1112 OSA KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422.

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. MESSUKYLÄ-5102-11, RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä marraskuuta 2011 päivättyä ja 16.1.2012

Lisätiedot

2402 Kissankäpäläntie 2. Asemakaavan selostus Asemakaavan muutos: 26. kaupunginosa, kortteli 107 tontti 1. Päivi Saloranta, tilaajajohtaja

2402 Kissankäpäläntie 2. Asemakaavan selostus Asemakaavan muutos: 26. kaupunginosa, kortteli 107 tontti 1. Päivi Saloranta, tilaajajohtaja HÄMEENLINNA Asemakaavan selostus 24.2.2012 2402 Kissankäpäläntie 2 Asemakaavan muutos: 26. kaupunginosa, kortteli 107 tontti 1 Päivi Saloranta, tilaajajohtaja Vireilletulo 19.01.2012 Yhdyskuntalautakunta

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5609-8, LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8278. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8278. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostus

Asemakaavamuutoksen selostus Härmälä, Pilotinkatu 17. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8713 Diaarinumero: TRE:8821/10.02.01/2017 Asemakaavamuutoksen selostus 1.3.2018 Tampereen kaupunki Vireille tulo: 1.3.2018 Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

9 Lausunto ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, Koivistonkylä, Koivistontie 30 A, rakennusoikeuden lisääminen, asemakaava nro 8630

9 Lausunto ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, Koivistonkylä, Koivistontie 30 A, rakennusoikeuden lisääminen, asemakaava nro 8630 Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (7) Yhdyskuntalautakunta, 9, 10.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 6, 06.09.2016 9 Lausunto ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, Koivistonkylä, Koivistontie 30 A, rakennusoikeuden

Lisätiedot

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5581-5, HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8279. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 14. päivänä elokuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

HAIHARA, Routamaankatu 4. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8694

HAIHARA, Routamaankatu 4. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8694 HAIHARA, Routamaankatu 4. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8694 Diaarinumero: TRE: 5992/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne RANTAPERKIÖ-753-15, NUOLIALANTIE 10. ASEMAKAAVAMUUTOS TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8411. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.8.2015 POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄ- MINEN. ASEMAKAAVA NRO 8595. Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot