Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen -hanke
|
|
- Urho Niemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen -hanke MATKAKERTOMUS: VILJELIJÄMATKA SAKSAAN Matkan kohde: KWS Saat AG (KWS Lochow:in kasvinjalostusyritys), Saksa, hybridirukiin, hybridirapsin ja sokerijuurikkaan jalostukseen ja viljelyyn tutustuminen Matkan isäntänä toimi KWS Saat AG, joka oli järjestänyt ohjelman, yöpymiset ja ateriat matkan aikana. Matkalle osallistujat: 25 henkeä, joista 20 rukiin viljelijää, 3 Raisio Oyj:n edustajaa, 1 toimittaja ja 1 :n edustaja KWS Saat AG lyhyesti: KWS Saat AG on hyvin suuri ylikansallisesti toimiva kasvinjalostusyritys, jota omistaa yksi perhe ja lisäksi on muita osakeomistajia. Vuotuinen liikevaihto on 599 milj., josta tutkimukseen ja kehitykseen investoidaan 15 %. Työntekijöitä on 860 ja KWS Saat AG ryhmässä Liikevaihdosta maissin osuus on 55 %, sokerijuurikkaan osuus 33 %, muiden viljojen osuus 11 % ja muiden kasvien osuus 1 %. Vuotuisesta liikevaihdosta 99 % tulee lajikkeista ja 1 % muusta maataloudesta. Kasvinjalostustoimintaa on myös muissa maissa mm USA:ssa. KWS Saat AG on mm johtava sokerijuurikaslajikkeiden jalostaja maapallolla. KWS Saat AG on panostanut voimakkaasti etenkin hybridilajikkeiden jalostukseen, mm rukiilla, sokerijuurikkaalla, maissilla ja rapsilla. Vähemmän viljeltyjen kasvien, esim. kauran ja herneen jalostus on lopetettu. KWS Saat AG omistaa paljon maatiloja ja jalostusasemia peltoineen ja rakennuksineen useissa maissa. Ohjelma maanantai Bussikuljetus Huittinen Raisio Helsinki-Vantaan lentokenttä, 12:30 16:30 Lennot SK 719 Helsinki Kööpenhamina 18:20 19:00 SK 1669 Kööpenhamina Hannover, Saksa 20:15 21:15 1
2 Yöpyminen Nordic Hotel Ambiente, Langhagen Hannoverin lähellä tiistai 9.6. KWS Lochow, Wolde Tutustuttiin Woldessa toimivaan kasvinjalostusasemaan. Asema oli toiminut aikaisemmin NATO:n tukikohtana, mutta vuodesta 1981 asemalla oli ollut kasvinjalostustoimintaa. Asemalla oli 120 ha koekenttiä ja koeruutua. Asemalla toimi 3 kasvinjalostajaa ja 25 vakinaista teknistä kasvinjalostustyöntekijää sekä 9 markkinointihenkilöä. Vuotuinen työntekijämäärä oli 80. Asemalla tutustuttiin laboratorioihin ja käytiin rukiin koekenttien vierellä. Hybridirukiin jalostuksessa on vuosittain eristyspussia (Kuva 1), joten asemalla tarvitaan paljon opiskelijatyövoimaa. Asemalla oli 2 rukiin erityspussipeltoa. Eristyspusseilla ruis pakotetaan itsepölytykseen ja saadaan mahdollisimman homotsygoottiset vanhemmaislinjat ja lisäksi tutkitaan, mitkä risteytyskombinaatiot tuottavat parhaita jälkeläisiä. Hybridiruis lajitellaan värilajittelijalla torajyvien takia. Torajyviä syntyy, jos pölyttävää isäkasvia ei ole riittävästi. Torajyviä syntyy etenkin ruiskutusjälkiin, minkä vuoksi on käytettävä ruiskutusuria. Hybridirukiin siementuotannossa lohkon reunoille kylvetään isäkasvia ja keskelle äitikasvia ja 10 % isäkasvia. Isäkasvi lohkon reunoilta niitetään pölytyksen jälkeen pois. Aineiston käsittelyssä oli käytössä viivakoodijärjestelmä. Laatulaboratoriossa oli töissä 7 henkeä, jotka tekivät kesällä töitä myös koekentillä. Kylvösiemenestä määritetään 1000 jyvän paino ja itävyys. Lajikepuhtaus tutkitaan elektroforeesilla. Hybridirukiin osuus Saksasta Norjaan ulottuvalla alueella on 75 % rukiin alasta. 100 kg perussiementä maksaa 400. Seminaari Seminarishotel Heidehof Seminaarihotelli Heidehofissa selostettiin KWS Saat AG:n toimintaa ja hybridirukiin jalostusta. Hybridirukiin jalostus KWS Saat AG:ssä Hybridirukiin jalostusta on ollut vuodesta Hybridirukiin parempi sato johtuu ainakin osittain pidemmästä jyvän täyttymisajasta. Hybridiruis tuotetaan steriilillä (self-steril gene) äitilinjalla ja fertiiliyden palauttavalla (restorer gene) isälinjalla. Vanhemmaislinjat ovat mahdollisimmat homotsygootteja ja siten itsessään melko heikkosatoisia. Vanhemmaislinjojen siemen tuotetaan Italiassa ja Ranskassa alueilla, joissa ei ole rukiin viljelyä, jolloin saadaan riittävän puhdasta siementä. Vanhemmaislinjojen tuotossa käytetään eristystelttoja. Eristystelttoja on Italiassa 9 km ja Saksassa 7 km. Hybridirukiin ongelmana on ollut torajyvien muodostuminen. Vuonna 2003 löydettiin uusi paremmin toimiva restorer geeni, Pollen Plus vanhasta maatiaisrukiista Irakista. Pollen Plus geeni voidaan valita markkerigeenillä (Pollen Plus Technology). Polleen Plus 2
3 geeni antaa paremman torajyväkestävyyden. Evola hybridirukiissa on Pollen Plus geeni, mutta se ei ekspressoidu hyvin. Tämän vuoksi sekoitetaan Vitello-ruista joukkoon 10 %, jolloin saadaan Kuva 1. Rukiin eristyspussipelto Woldessa (kuva: ) parempi torajyvän kestävyys. Norjassa rukiin viljelystä 90 % on hybridiruista. Norjassa on nyt uusi lajike Palazzo. Kylvömäärä riippuu kylvöajasta Aikaisessa kylvössä kylvömäärä on itävää siementä/m 2, 1.9. kylvössä 190 itävää siementä/m 2 ja myöhäisessä kylvössä 220 itävää siementä/m 2. Syksyllä määräytyy rukiin versojen lukumäärän: Kylvöpäivä Versojen lukumäärä, kpl Vitello-ruis Kylvömäärä 400 kpl/ m kpl/ m 2 Versoja, kpl jopa 41 Sato on ollut molemmissa kylvöissä sama. 3
4 KWS Saat AG myy nykyään hybridirukiin siemenen yksiköissä: 1 yksikkö on 1 miljoonaa itävää siementä. Hybridirukiin sopiva kylvösyvyys on 2 cm. Ruis ei kestä seisovaa vettä. Itä-Saksan puolella käytetään paljon suorakylvöä. Jäykillä savilla se toimii hyvin. Kevyemmillä mailla kevytmuokkaus on parempi menetelmä. Öljykasvien jälkeen hybridirukiin voi kylvää suorakylvönä. Märkään maahan hybridiruista ei voi kylvää. Hybridirukiin viljelyssä on käytettävä ruiskutusuria torajyvien takia. 90 % torajyvistä tulee ruiskutusjälkiin. Ennen korren kasvua ruiskutus ei kuitenkaan vaikuta torajyvien määrään. Hybridirukiin lannoitus on kg/ha N syksyllä ja kg/ha maaliskuussa. Rikkaruohojen torjunta on tehtävä syksyllä. Keväällä ei missään tapauksessa saa käyttää fenoksihappoja sisältäviä torjunta-aineita. MCPA:ta ei saa käyttää ollenkaan, koska se viivästyttää kehitystä. Ruskea ruoste torjutaan ennen kukintaa Amistar (0,3 l/ha) + Folicur (0,5 l/ha) ja kukinnan jälkeen Folicur (0,5 l/ha). Kukinnan aikana ei saa tehdä ruiskutuksia. Mikäli kasvunsääteiden käyttö on sallittua, kasvunsääteet: 1. ruiskutus CCC (1,0 l/ha) + Moddus (0,2 l/ha), 2. ruiskutus (Cerone 0,2 l/ha +) Moddus (0,2 l/ha. CCC:n käyttö kuitenkin vähentää myös juuriston kasvua. Modduksen ruiskutuksen jälkeen pitäisi olla aurinkoista. Hybridirukiin voi puida, kun kosteus on 18 %. Korsi saattaa olla siinä vaiheessa vielä vihreää. Rukiin siementuotanto Matkan varrella tutustuttiin siemenviljelijän hybridirukiin siementuotantolohkoon Bonsdolfissa (Kuva 2). Biokaasulaitos BioEnergie Algermissen GmbH & Co.KG, Algermissen Biokaasulaitos toimi kasvimassalla. Laitos oli 5 viljelijän omistama yritys, joka oli toiminut 13 vuotta. Perustamisaikaan viljan hinta oli ollut alhaalla. Laitoksessa ei ollut sallittua käyttää elintarviketeollisuuden jätteitä, mihin syynä olivat tukijärjestelmät. Saksassa jokainen talous joutuu maksamaan 36 :n energiaveron, jolla ylläpidetään tukea, joka annetaan uusiutuvaa energiaa tuottaville yrityksille. Kaikkialla pelloilla oli korkeita tuulivoimaloita, jotka eivät olleet välttämättä pellon omistavan viljelijän omistuksessa. Laitos käyttää tn kuivaa biomassaa/vuosi, josta 6500 tn maissia, 1500 tn hybridiruista ja 1500 tn durraa. Sokerijuurikkaasta on saatu hyviä tuloksia. Laitos tarvitsi biomassan tuotantoon 165 hehtaarin viljelyalan. Vilja niitetään säilörehuasteella. Ruis korjataan kesäkuun puolessa välissä. Sato on noin kg/ha. Kuiva-ainepitoisuus on silloin noin 33 %. Sokerijuurikasta oli käytetty 2 vuotta. 4
5 Kuva 2. Hybridirukiin siementuotantoa yksityisellä maatilalla (kuva: ) Sokerijuurikkaan etu on nopea fermentaatio. Sokerin hajoaminen tapahtuu nopeammin kuin viljan. Sokerijuurikas säilötään muovimakkaraan. Fermentaatio tapahtuu 14 vuorokaudessa. Maisiin fermentaatio vie 60 vuorokautta. Sokerijuurikasta käytetään juurikkaan nostoaikaan. Viljojen massat oli säilötty peitettyihin aumoihin (Kuva 5). Kaikki vastaanotettava massa tulee punnituksen kautta. Massat analysoidaan. Niistä määritetään tärkkelys, proteiini, sokerit, kuiva-aine. Fermentaatiotankki täytettään joka päivä. Tankissa pidetään 42 C lämpötila, joka on otollisin fermentaatiolle. Lämpötila pidettiin yllä lämmityslaitteella. Laitoksella oli tietokonesäätelyjärjestelmä, jolla säädeltiin prosessia mm metaanin määrää ja kaasun laatua. Tukien takia kaikki tieto tallentui ja kuukausittain valmistui kuukausiraportti. Laitoksella oli 2 kappaletta 150 m3 tankkia. Kaasu ei ollut riittävän puhdasta, joten sitä ei myyty sellaisenaan, vaan kaasu meni turbiiniin, joka muutti kaasun sähköksi. Sähkön myyntihinta oli 18,7 senttiä/kwh. Nyt hyötysuhde oli 70 %, koska kaasun muuttaminen sähköksi tuottaa hukkalämpöä. Fermentaatiojäte käytettiin lannoitteena. Siinä on erityisen paljon hivenravinteita. 5
6 Laitoksen perustaminen oli vaatinut 1,6 milj. investoinnin. Yrityksen perustaja tarvitsee 1/3 omaan rahaa ja 2/3 lainarahaa. EU antaa 20 vuoden takuun lainarahalle. Jos energian hinta nousee, investoinnin saa maksettua 4-5 vuodessa. Laitoksella oli töissä 4 henkeä, joista 3 teknistä työntekijää teki 3 h/pv. Kuva 4. Biokaasulaitos (kuva: ) 6
7 Kuva 4. Tuulimyllyjä on kaikkialla Saksan peltoaukeilla (kuva: ) Kuva 5. Biomassa peitetään aumoihin bioenergialaitoksen pihaan (kuva: Marketta Saastamoinen) 7
8 Yöpyminen Hotel Panorama, Einbeck keskiviikko Klostergut Wetze Keskiviikkoaamuna käytiin KWS Saat AG:n maatilalla Wetzessä. Klostergut Wetzessä maatilaa esitteli tilan johtaja O. Prelle. KWS:llä on 3 maatilaa. Klostergut Wetzessä oli peltoa 485,55 ha ja lisäksi vuokrapeltoa 168,45 ha eli yhteensä 654 ha. Lisäksi Gut Pinkler ja C.-O. Rabbethgessa on 514,97 ha. Peltoa oli yhteensä 1125,07 ha, josta hedelmä ja muuta puutarhaa 0,83 ha. Klostergut Wetze tila oli vanhin maatila vuodelta Ennen II maailman sotaa Lochow-Petkuksella oli maata 7000 ha. Vuonna 1991 se pystyi ostamaan osan Itä-Sakasan puolelle jääneistä maista takaisin. Tämä tila ja Itä-Sakasan puolella olevat tilat toimivat tavallisina maatiloina. 450 ha täältä oli vuokrattuna luomuviljelyyn. Jalostusta tehdään myös GMO-kasvien tuotantoon. Maita käytetään kasvinjalostustyöhön. Tilan viljelykasvit olivat vuonna 2009 seuraavat: Viljat yhteensä 543,67 ha: syysohra (Leibniz, Stamm) 113,16 ha, syysvehnä (Cubus, Buteo, Julius) 396,66 ha, viljakokeita 24,96 ha, kauraa 8,89 ha. Sokerijuurikas (Klarina, Felicita, Beretta, Adrianna) 184,49 ha, sokerijuurikaskokeita 62,27 ha. Syysrapsia (Fangio) 33,62 ha. Energiamaissia (Ronaldino, Atletico, Fernandes) 249,54 ha. Bluhstreifen NAU-projekti 10,02 ha. Nurmiheiniä 10,96 ha. Maatilan lannoitustaso oli seuraava: N=181 kg/ha, P 2 O 5 =50 kg/ha, K 2 O=80 kg/ha. Lannoituskustannus kalkitus mukaan lukien 287,58 /ha. ph arvot 6,7-7,4. Syysohran sato on 9500 kg/ha. Syysvehnästä viljellään B-laadun vehnää, jossa proteiinipitoisuus on 12 %, sato on tn/ha. Rukiin viljely ei alueella kannata, koska vehnä antaa hyvän sadon. Alueella ei ole myöskään ruismyllyä. Aikaisemmin tällä alueella viljeltiin ruista interventioon. Vehnä vaatii 220 kg/ha N ja ruis 180 Kg/ha. Sokerijuurikkaan ongelmana ovat nematodit, ankeroiset. Sokerijuurikkaasta saadaan puhdasta sokeria 9500 kg/ha. Energiamaissin sato on 20 tn/ha. Energiamaissin hinta on 70 /tn. Villijuurikas on ongelma joillakin alueilla. Maatilan johtaja oli GMO-kasvien jalostuksen kannattaja, koska hän katsoi, että herbisidiresistentit sokerijuurikaslajikkeet eivät kärsi ruiskutuksista. Tilalla oli pysyvässä työsuhteessa työnjohtaja, osa-aikainen sihteeri ja 5 peltotyöntekijää. Tilan koneistus oli hyvin järeää, mm 30-metrinen kasvinsuojeluruisku, 8-rivinen maissin kylvökone ja 12-rivinen sokerijuurikkaan kylvökone (Kuva 6). 8
9 Kuva 6. Maatilan koneistusta (kuva: ) KWS Saat AG, Einbeck KWS Saat AG:n päärakennus oli keskellä Einbeckin kaupunkia (Kuva 7). Kaupunki oli asukkaan pieni kaupunki. KWS Saat AG on toiminut Einbeckissa jo 150 vuotta. Einbeckissä KWS:llä oli 100 työntekijää. Einbeckissä saimme nähdä laitoksen kasvihuoneita, joissa oli rapsin risteytyspusseja sekä siementen käsittelylaitoksen. Kasvihuoneita oli 6100 m 2. Toinen puoli oli tarkoitus rakentaa lisää. Einbeckissa saimme yleisesityksen KWS:n kasvinjalostustoiminnasta ja sen suuruudesta ja lisäksi tietoa etenkin sokerijuurikkaan ja rapsin jalostuksesta. KWS Saat AG:n osakkeista 56,3 % kuuluu omistavalle perheelle, 33,1 muille osakkeenomistajille ja 10,6 % huonekaluteollisuus Tessnerille. 99 % KWS:n liikevaihdosta tulee lajikkeista ja 1 % muusta maataloudesta. Maissin jalostuksessa KWS on 1. Saksassa, 3. Euroopassa ja 4. USA:ssa. Viljalajikkeissa KWS on 9
10 1.Saksassa ja 2. Euroopassa. Liikevaihdosta 15 % käytetään tutkimukseen ja tuotekehitykseen (kasvinjalostukseen). Markkinointiin ilmeisesti panostettiin suuresti. Kuva 7. KWS Saat AG:n päärakennus Einbeckin keskustassa (kuva: ) Sokerijuurikkaan jalostus KWS Lochow:ssa KWS Saat AG on maapallon johtava sokerijuurikkaan jalostusta tekevä yritys. Sokerijuurikkaan kylvösiemenestä tuotetaan 50 % Saksassa, 42 % Ranskassa ja 8 % Itävallassa. Sokerijuurikkaan siementuotannossa on 1500 ha. Sokerijuurikkaan jalostajia ovat KWS:n lisäksi Syngenta AG ja van der Haave Hollannissa. KWS myy sokerijuurikkaan siemenestä %. Parhaiden sokerijuurikaslajikkeiden sadot ovat kg/ha. Sokerijuurikkaan viljelyala on EU:ssa laskenut vuodesta %. EU:n sokerireformissa suljettiin EU:n noin 200 sokeritehtaasta 96. Sokerijuurikkaan tulevaisuus on kysymysmerkki. Biokaasun tuotanto on kuitenkin lisännyt sokerijuurikkaan viljelyä energiatuotantoon. Sokerijuurikkaan jalostajia on KWS:ssä USA:ssa 4 ja muualla yhteensä 11, joista suurin osa on Saksassa. Sokerijuurikkaan jalostuksessa on käytössä kaikki mahdolliset kasvinjalostusmenetelmät: geenitutkimus, geeniteknologia, valinta, solubiologia, hybridijalostus, risteytys ja valinta. Sokerijuurikkaan jalostustavoitteita ovat mm ankeroisen kestävyys, Rhizoctonia:n kestävyys, 10
11 sokeripitoisuus, biomassajuurikkaan ja talvisokerijuurikkaan kehittäminen. Talvisokerijuurikkaan sato on % korkeampi. Ongelmana on talven kestävyys ja kukan muodostuksen estäminen. Julietta sokerijuurikaslajike on tolerantti tai osittain kestävä ankeroisia vastaan. Kestävyyden syytä ei tarkemmin tunneta KWS:n USA:n jalostusasemalla kehitettään myös GMO-lajikkeita. Pyrkimyksenä on torjunta-aineresistentti sokerijuurikas. Geeninsiirto sokerijuurikkaaseen on vaikeaa. KWS:llä on glyfosaattiresistenttiysgeenin siirtoa koskeva patentti. Hybridikevätrapsin jalostus KWS Lochow:ssa KWS Lochow jalostaa hybridirapsilajikkeita (Kuva 8). Hybridirapsien heterosisilmiö on voimakkaampi pohjoisilla leveysasteilla kuin etelämpänä. Kehitys pohjoisessa on nopeampaa kuin etelässä. Kevätrapsin testaus toteutetaan Linköpingissä Ruotsissa ja Aberdeenissa Iso-Britanniassa. Keväthybridirapsin viljely tapahtuu lyhyesti näin: syyskyntö, tasausäestys keväällä roudan päälle, äestys, annetaan maan lämmetä, kylvö, kun lämpötila +2 C, kylvömäärä itävää siementä/m 2, kylvösyvyys 1-2 cm, riviväli 12,5 cm, jyräys tarpeen mukaan. Myöhäisessä kylvössä on käytettävä isompaa kylvösiemenmäärää. Rapsin siemen myydään pilleröitynä (Kuva 9 ja 10). Kuva 8. Rapsin jalostusaineistoa kasvihuoneissa (kuva ) 11
12 Kuva 9. Rapsin siemensatoa puinnin jälkeen (kuva: ) Kuva 10. Pilleröityä rapsin siementä (kuva: ) 12
13 keskiviikko (torstai) 10. (11.) Lennot, paluu SK 1668 Hannover Kööpenhamina 18:35 19:35 KF 646 Kööpenhamina Helsinki 22:40 01:20 Bussikuljetus Helsinki Vantaan lentokenttä Salo Raisio Virttaa Vampulan SEO Huittinen :30 Matkan ohjelma oli tiivis ja hyvin järjestetty. Kiitokset matkan isännille ja järjestelyyn osallistuneille sekä viljelijöille mielenkiinnosta osallistumista kohtaan. Huittisissa 13
Matkakertomus. Marketta Saastamoinen
Matkakertomus Opintomatka viljelijöille Saksaan KWS Lochowin kasvinjalostusyritykseen tutustumaan hybridirukiin ja syysrapsin jalostukseen, lajikkeisiin ja tuotantoon 1 Satafood Kehittämisyhdistys ry Viialankatu
LisätiedotEvolo, hybridiruis suomennettu tiivistelmä KWS/Claus Nymandin esityksestä hybridiruisillassa
Evolo, hybridiruis suomennettu tiivistelmä KWS/Claus Nymandin esityksestä 27.7. hybridiruisillassa Evolo lajikkeena Saksalaisessa lajikeluokituksessa Evolo on sekä satoisuudessa että tjp:ssä ainoa korkeimpaan
LisätiedotHankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.
Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.2009 Marketta Saastamoinen Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen
LisätiedotPRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012
PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012 Tilastoja Lähde: Tike (Maa ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) Pinta-ala Vuonna 2013 - Vuonna 2012 21
LisätiedotMaltaan viljely käytännössä. Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo
Maltaan viljely käytännössä Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo 13.12.2017 Analyysejä vuosittain Miten viljelen mallasohraa Mallasohraa voidaan viljellä viljelyvyöhykkeillä I-III Kaksitahoisten mallasohralajikkeiden
LisätiedotKylvö suoraan vai suojaan?
Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella
LisätiedotLannoituksen tarkentaminen Lahti 6.10.2014 Anne Kerminen
Lannoituksen tarkentaminen Lahti 6.10.2014 Anne Kerminen Sato kg/ha 7000 Muokkaustavan vaikutus viljan satoon 6000 5000 4000 3000 Vehnä ohra kaura 2000 1000 0 Kyntö Sänkimuokkaus Suorakylvö Lähde: Yara
LisätiedotRukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila
Rukiiseen kannattaa panostaa Simo Ylä-Uotila Syysviljojen ravinteidenotto syksyllä 2014 30.10.2014 30.10.2014 30.10.2014 Syysohra 868 kg ka/ha BBCH 22-23 Ruis 788 kg ka/ha BBCH 24-25 Syysvehnä 600 kg ka/ha
LisätiedotPOLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät.
ENTSYYMIMALLASOHRA BOR Boreal Kasvinjalostus Oy www.boreal.fi Lajike-edustaja: Peltosiemen Oy Polartop on satoisa monitahoinen entsyymimallas- ja rehuohra. Sen korrenlujuus on hyvä eri maalajeilla ja viljelyolosuhteissa.
LisätiedotLAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN
LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 2.3.2011 Boreal / Satu Pura BOREALIN RUIS-, ÖLJY- JA PALKOKASVIEN LAJIKEUUTUUDET Syysruis Reetta BOR Evolo BOR (hybridi) Kevätrypsi
LisätiedotMuokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.
Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen
LisätiedotPeter Fritzén/ ProAgria-Suomen Talousseura/ 11.3.2010
Peter Fritzén/ ProAgria-Suomen Talousseura/ 11.3.2010 Miksi öljykasvien keskisadot ovat käytännön viljelyssä jäänet kauas niiden satopotentiaalista Yksi selittävä tekijä voi olla viljelytekniikan hallinta
LisätiedotUUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN
UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN Sadonkorjuu 2013 -seminaari Lahti 4.10.2013 Satu Pura KAURAUUTUUS: AKSELI BOR Satoisin aikainen kaura kaikilla maalajeilla ja kaikilla viljelyvyöhykkeillä Korkea
LisätiedotSokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2016
Sokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2016 Sokerijuurikas 5v. ka. sato Sato 35 tn/ha Sato 40,2 tn/ha Sato 45 tn/ha Tuotot Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Juurikas
LisätiedotKM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN. #Kaura8000. Knowledge grows
Knowledge grows KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN Miten kasitonnari tehdään? Millaisia satoja kauralla satokisoissa on saatu? Miten suuret sadot tehdään? Millaisia satoja muualla maailmassa kauralla saadaan?
LisätiedotKILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN
KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 14.3.2014 Boreal / Satu Pura KOTIMAISELLE RUKIILLE ON KYSYNTÄÄ Teollisuus sitoutunut lisäämään
LisätiedotKasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi
Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi
LisätiedotKasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009
Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40
LisätiedotMiksi torajyvä iski viime kesänä?
Miksi torajyvä iski viime kesänä? Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna 16.1.2018 marja.jalli@luke.fi 1 Teppo Tutkija 16.1.2018 Peltoalan käyttö ruis 1000 ha 1910 2017 Rukiin sato milj kg 1910 2017 2 16.1.2018
LisätiedotKumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa
Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa Timo Karhula MTT Taloustutkimus Kuminasta kilpailukykyä Kymmenellä askeleella keskisato nousuun seminaarit 25 ja 27.3.2014 Kumina Asema maailmalla Viennin arvo
LisätiedotLuomusiementen saatavuus tulevaisuudessa
Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa Jukka Hollo, Tilasiemen Oy Tilasiemenpakkaajat Tilasiemen Oy Tilasiemenen osuus luomusiementuotannossa runsas kolmannes Yhdellä numerolla pärjää: 010 217 6777 Netissä
LisätiedotMaailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä
Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli
LisätiedotKevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Kevätrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 30.11.2009 Rypsi kukassa Kuva Reijo Käki 2 2009 Reijo Käki Kevätrypsin viljely Luomurypsi Rypsi on elintarvikeöljyn ja eläinten valkuaisrehun
LisätiedotMaissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen
Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille
LisätiedotHerneen ja härkäpavun mahdollisuudet. Kasvua Pellosta, Joensuu Tero Tolvanen ProAgria
Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet Kasvua Pellosta, Joensuu 25.1.2017 Tero Tolvanen ProAgria Herne ja härkäpapu tuovat valkuaisomavaraisuutta ja huoltovarmuutta Rypsi 2 000 kg/ha 440 kg raakavalkuaista
LisätiedotViljelyohjelmalla lisää puhtia
Knowledge grows Viljelyohjelmalla lisää puhtia Juho Urkko K-maatalous Viljelen kauraa A. Eläinten rehuksi kun täytyy B. Huonoilla lohkoilla, minne ei ohraa / vehnää voi kylvää C. Kannattavana viljelykasvina
LisätiedotRUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN
RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN Pro ruis ry:n ruisillat 2016 Boreal RUKIIN JALOSTUSTAVOITTEET Satoisuuden parantaminen Viljeltävyyden parantaminen Korsiominaisuuksien parantaminen avainasemassa Talvenkestävyys
LisätiedotJuha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset
Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset Kasvuohjelma kokeet - Siemen nurmi Viljan laatutulokset -TJP
LisätiedotTutkimustulosten merkitys kuminantuotannon kannattavuuteen
Tutkimustulosten merkitys kuminantuotannon kannattavuuteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki Suomen maatalouden perusongelma Maatalouden
LisätiedotTimotein ja natojen viljelytekniikka kokemuksia koekentiltä ja käytännöstä
25.2.213 Timotein ja natojen viljelytekniikka kokemuksia koekentiltä ja käytännöstä Huittinen 22.2.213 Markku Niskanen MTT Kasvintuotannon tutkimus 25.2.213 Erikoiskasvihanke (Vipu) Nurmikasvien siementuotanto
LisätiedotAlus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen
Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit ovat sovitettavissa viljelyyn Kerääjäkasvi Kerää maasta typpeä estäen huuhtoutumista
Lisätiedot5.3. Virkkala Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita
5.3. Virkkala Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita Sade kesällä 2014 Heinäkuun 2014 sateet Sade elokuu Sadesumma 2014 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Pori Lappeenranta
LisätiedotPetri Lintukangas Rapsi.fi- projekti
Petri Lintukangas Rapsi.fi- projekti MTK:n ja SLC:n Öljykasvijaoston sekä Elintarviketeollisuusliiton (ETL) Öljynpuristamoyhdistyksen projektin tavoitteena on kotimaisen rapsin ja rypsin tuotannon lisääminen
LisätiedotViljakokeiden tuloksia MTT Ruukista Miika Hartikainen, MTT Ruukki
Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista 2013 Miika Hartikainen, MTT Ruukki Säätiedot Ohran lajikekokeet Kauran lajikekokeet Vehnän lajikekokeet KERE: Greening Effect tautiainekoe KERE: Tautitorjuntakokeet
LisätiedotRUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN
RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN Pro ruis ry:n ruisillat 2016 Boreal RUKIIN JALOSTUSTAVOITTEET Satoisuuden parantaminen Viljeltävyyden parantaminen Korsiominaisuuksien parantaminen avainasemassa Talvenkestävyys
LisätiedotPeittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit
Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012 Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Siemenessä leviävien tautien torjuntakeinoja luomussa Mahdollisimman
LisätiedotJoensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva
Joensuu 18.11.2013 Raisioagro Oy Jari Eeva 1 Raisioagro juuret Suomessa 75 vuotta 2014 Rehut, viljakauppa, rehuvalkuainen, kasviöljyt, tuotantopanokset (lannoitteet, polttoöljyt, siemenet, kasvinsuojeluaineet
LisätiedotKasvinviljelytila Lahdessa
Kasvinviljelytila Lahdessa Kymmenes sukupolvi viljelemässä Vaimo ja 3 lasta, lapset aikuisia Vaimo käy tilan ulkopuolella töissä Yksi palkattu työmies kesäkaudella Aputyövoimana isä 84v ja poika, valmistuu
LisätiedotHaasteet sadesyksyn jälkeen. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2018
Haasteet sadesyksyn jälkeen Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2018 ProAgria Etelä-Suomi Lähes 9 000 asiakasta 13 500 maatilaa Liikevaihto 9,4 milj. euroa 140 työntekijää Peltojen kasvukunto
LisätiedotTilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset tavoitteet ja valinnat: - miten panostan viljelyyn? - miten hyvä sato ja taloudellinen
LisätiedotKuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky
Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky Timo Karhula MTT Taloustutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina ja käytössä oleva maatalousmaa Kumina
LisätiedotTautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset. Janne Laine, puh ,
Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset Janne Laine, puh. 040-5179365, janne.laine@bayer.com PROLINE XPERT Vahvempi Proline Xpert Uusi vahvempi ja kilpailukykyisempi ratkaisu erityisesti vehnälle
LisätiedotBiomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys
Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys BioRefine innovaatioita ja liiketoimintaa 27.11.2012 Ilmo Aronen, T&K-johtaja, Raisioagro Oy Taustaa Uusiutuvien energialähteiden käytön
LisätiedotLisälannoitus kasvukaudella
Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta
LisätiedotVILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
LisätiedotViljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855
LisätiedotEroosion hallintaa syyskylvöisillä kasveilla. Olli-Pekka Ruponen, Toivon Tila
Eroosion hallintaa syyskylvöisillä kasveilla Olli-Pekka Ruponen, Toivon Tila O-P Ruponen Mv. ja Agrologi p. 0505824645 Viljelyä Kokeilua Tietotöitä Matkailutöitä Yhteistyötä Sisältö, runsaasti kuvia -
LisätiedotGreppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly
Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 9.7.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna
LisätiedotVILJELYRATKAISU. Boreal Kasvinjalostus Oy Lajike-edustajat: Peltosiemen Oy, Raisio Oyj
BOR VILJELYRATKAISU Boreal Kasvinjalostus Oy www.boreal.fi Lajike-edustajat: Peltosiemen Oy, Raisio Oyj PEPPI BOR Aikainen ja satoisa uutuuskaura Peppi on laatua lujassa korressa. Se on parhaimmillaan
LisätiedotViljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman
LisätiedotKuminan kasvattaminen Suomessa
Kumina kasvina kaksivuotinen kasvi ensimmäisenä vuotena lehtiruusuke ja porkkanamainen juuri toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet sarjakukkainen aromikasvi kuminaöljy antaa maun, (karvoni)
LisätiedotVILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä
VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,
LisätiedotHamppu viljelykiertokasvina
Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen
LisätiedotKerääjäkasvit suorakylvössä
Kerääjäkasvit suorakylvössä Tilakokeet Uudellamaalla 217 UusiRaHa hankkeen seminaari Hyvinkää, Hyria, 21..218 Hannu Känkänen, Luke Kolmen maatilan ruutukokeessa testattiin, miten aluskasvi toimii suorakylvön
LisätiedotMallasohranviljelijän puheenvuoro. 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä
Mallasohranviljelijän puheenvuoro 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä Tilan tietoja Viljelijä vuodesta -89 Tilan pinta-ala 235 ha, josta peltoa 55 ha Vuosittainen kylvöala 350 ha josta suorakylvönä n. 150 ha
LisätiedotVALKUAISKASVIT MAITOTILALLA Mikkeli 23.03.2010, Savonlinna 24.03.2010 Härkäpavun viljelykokemuksia Martti Yli-Kleemola
VALKUAISKASVIT MAITOTILALLA Mikkeli 23.03.2010, Savonlinna 24.03.2010 Härkäpavun viljelykokemuksia Martti Yli-Kleemola martti.yli-kleemola@agrimarket.fi puh. 010 76 83453 Kasvuohjelma - avain kannattavaan
LisätiedotAgrimarket- Viljelijäristeily
Agrimarket- Viljelijäristeily Viking Mariella 2.-4.12.2013 Ajankohtaista syysrapsista: Lajikkeet ja viljelytekniikka kaksoiskylvömenetelmällä Pertti Tamminen Berner Oy Syysrapsin viljely kiinnostaa 2012
LisätiedotKuminan pellonpiennarpäivät 2013 lajikekokeen tuloksia
Kuminan pellonpiennarpäivät 213 lajikekokeen tuloksia Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen Jokioinen 17.6.213 Lamminkylän pelto Kuolleiden taimien määrä kpl/m2 ensimmäisenä talvena
Lisätiedot12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita
12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita Sade kesällä 2014 Heinäkuun 2014 sateet Sade elokuu 5.5. 10.5. 15.5. 20.5. 25.5. 30.5. 4.6. 9.6. 14.6. 19.6.
LisätiedotPRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ
PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ 7.4.2015 Reseptit rukiin kasvinsuojeluun Lasse Matikainen Berner Oy BERNERIN MYYNTIIN TULLEET UUDET KASVINSUOJELUAINEET Bernerin tuotevalikoima kasvaa noin 40 uudella valmisteella
LisätiedotValkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015
Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Sisältö 1. Valkuais- ja palkokasvit termistö 2. Herne ja härkäpapu 3. Viljelykierron merkitys maanviljelyssä
LisätiedotRaHa-hankeen kokemuksia
RaHa-hankeen kokemuksia Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen Kerääjäkasvipäivä 15.1.2013, Maaseutuopisto Tuorla 16.1.2013 RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun ja ympäristön
LisätiedotSokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2018
Sokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2018 Sato 35 tn/ha Sato 40 tn/ha Sato 45 tn/ha Tuotot (ei sis. volyymibonusta) Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Juurikas (sis.
LisätiedotGluteenittomalle tattarille on kysyntää!
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena
LisätiedotSatoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )
Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti
LisätiedotLuomusiementuotanto. Tuotantokustannukset ja kannattavuus Siemenviljelijöiden talousvalmennus Helsinki
Luomusiementuotanto Tuotantokustannukset ja kannattavuus Siemenviljelijöiden talousvalmennus 13.11.2014 Helsinki Sisältö Luomusiementuotannon tilanne Suomessa Kannattavuushaasteet Tilastrategiat 2013 luomusiementuotannon
LisätiedotNurmikasvituottajapäivä Nurmikasvien viljelytekniikka
Nurmikasvituottajapäivä 12.3.215 Nurmikasvien viljelytekniikka Tutkija Markku Niskanen, Seinäjoki Luonnonvarakeskus Luonnonvarat ja Biotalous/Tuotantojärjestelmät Nurmikasvien siementuotantokokeet Erikoiskasvihanke
LisätiedotGluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi Joensuu
Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi 18.1.2019 Joensuu Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala Markkinatilanne Luomu Puhdaskaura: Kinnusen Mylly Uusi mylly käynnistymässä keväällä
LisätiedotRehuherneen viljely Etelä-Pohjanmaalla
Rehuherneen viljely Etelä-Pohjanmaalla Herneen viljely-seminaari,seinäjoki 6.2.2019 Monipuolisuutta Viljelykiertoon- hanke Noora Laitila Rehuherneen viljely Etelä-Pohjanmaalla Kokemuksia kasvukaudelta
LisätiedotNytt inom oljeväxtodlingen/ Uutta öljykasvinviljelystä. Jaakko Laurinen Alkutuotannon kehityspäällikkö Raisioagro Oy
Nytt inom oljeväxtodlingen/ Uutta öljykasvinviljelystä Jaakko Laurinen Alkutuotannon kehityspäällikkö Raisioagro Oy Sopimuskausi 2013 Sopimuskausi 2013 Sopimuskasvivalikoima ennallaan - Myllyvehnä, ruis,
LisätiedotMatti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ
Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ TYÖN LÄHTÖKOHDAT Yksi isysmä ähankkeen tulevaisuusryhmän kiinnostus energiakysymyksiin. Oma mielenkiinto. Voisiko ik Saksasta
LisätiedotProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö
Ravinnetaseeterilaiset taseet, tuloksia ja tulkintaa TEHOPlus neuvojakoulutuspilotti Ahlman Tampere 7.3.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG/Järki-Lanta hanke ProAgria lohkotietopankki 1 Esityksen
LisätiedotSiemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry
Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Edellytykset siementuotannolle Viljelijällä riittävä ammattitaito
LisätiedotViljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista
LisätiedotSyysviljat valmistautuvat talveen
KASVINVILJELY Syysviljat valmistautuvat talveen Ruis ja syysvehnä ovat komealla oraalla Murronmaan tilalla Janakkalassa. Kahukärpäset on ruiskutettu. Ennen talvea on ohjelmassa lumihomeen torjunta, jota
LisätiedotÖLJYKASVIEN TUOTANTO
20.2.2017 ÖLJYKASVIEN OIKEILLA PANOKSILLA LISÄÄ Rypsin KANNATTAVUUTTA viljely kannattaa! TUOTANTO 1.Rypsin tuet ovat edelleen hyvät Joensuu 25.1.2016? Asko Seppänen Viljelijän Berner asko.seppanen@berner.fi
LisätiedotVähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä
Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää
LisätiedotKerääjäkasveista biokaasua
Kerääjäkasveista biokaasua Erika Winquist (Luke), Maritta Kymäläinen ja Laura Kannisto (HAMK) Ravinneresurssi-hankkeen koulutuspäivä 8.4.2016 Mustialassa Kerääjäkasvien korjuu 2 11.4.2016 1 Kerääjäkasvien
LisätiedotPalkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa
Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Kaisa Kuoppala, Timo Lötjönen, Essi Saarinen, Arto Huuskonen, Marketta Rinne MTT Asiantuntijaluentopäivä Mustialassa 27.9.2013 Esityksen kuvat: MTT/Kaisa
LisätiedotKumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta
Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina viljelykierrossa
LisätiedotOnko peltobiomassan viljely ja jalostaminen energiaksi energiatehokasta - Syökö peltoenergiakasvien
Jussi Esala, SeAMK Onko peltobiomassan viljely ja jalostaminen energiaksi energiatehokasta - Syökö peltoenergiakasvien tuotantoon ja jalostukseen kuluva energia kasveista saatavan energiahyödyn? Bioenergiapotentiaali
LisätiedotMitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla?
Mitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla? Marja Turakainen, SjT Ankeroisseminaari 9.2.2011 SjT 2010 Ankeroisen sukupolvien määrä Suomessa 1627 1506 2010 Juurisato tn/ha Munia ja toukkia/100 g
Lisätiedot29.4.2010. Ruokohelpi. Länsi-Suomi. Huhtikuu 2010
Ruokohelpi Marjukka Kautto viljelyvastaava Länsi-Suomi Huhtikuu 2010 1 Vapon helpiorganisaatio Viljelyalueet sekä viljelyvastaavat: Etelä-Suomi Itä-Suomi (E) Itä-Suomi (P) Länsi-Suomi Pohjois-Suomi Marjo
LisätiedotPeltobioenergiapotentiaali Suomessa ja Satakunnassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos
Peltobioenergiapotentiaali Suomessa ja Satakunnassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Biotaloudella lisäarvoa maataloustuotannolle Loimaa 16.4.2013 Suomen maatalousmuseo Sarka
LisätiedotNurmisiementuotannon kannattavuus
Nurmisiementuotannon kannattavuus Pasi Nummela ProAgria Länsi-Suomi Kasvinviljelytilojen kannattavuus Vaihtelu suurta - millä oletuksin lasketaan; sato, kustannukset, viljelytekniikka Tilojen välillä (viljelymenetelmät,
LisätiedotViljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus
Viljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus Viljelyn kannattavuus? Mihin viljelijä voi itse vaikuttaa Minkä kuntoisia lohkoja viljelee Mitä viljelee ja millä panoksilla Mihin aikaan hankkii tuotantopanokset
LisätiedotPalkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa
Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa Kaisa Kuoppala, Timo Lötjönen, Essi Saarinen, Arto Huuskonen, Marketta Rinne MTT Edistystä luomutuotantoon -hanke Kuvat: MTT/Kaisa Kuoppala MTT Kokoviljasäilörehu
LisätiedotVINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN
VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viime vuosina ollut n. 210 000 ha, tästä alasta kevätvehnää 189 000 ha (89
LisätiedotRaHa-hanke. Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere
RaHa-hanke Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen Luomupäivä 14.11.2012 Tampere 13.11.2012 RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun ja ympäristön kannalta kestäviä viljelymenetelmiä
LisätiedotViljelykierron vaikutus talouteesi. Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke Juha Helenius
Viljelykierron vaikutus talouteesi Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke 16.11. 2016 Juha Helenius 29.11.2016 Viljelyn monipuolistaminen Eduksi muuttuvissa tuotanto-olosuhteissa Ilmastonmuutos
LisätiedotLuomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa
LisätiedotKylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( )
Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti
LisätiedotViljakaupan markkinakatsaus
Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia
LisätiedotViljakaupan rooli ympäristöviestinnässä. Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj
Viljakaupan rooli ympäristöviestinnässä Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj 2.11.2011 Ympäristöasioita viljaketjussa Väestö lisääntyy nyt 7 mrd. vuonna 2050 9 mrd. Samaan aikaan ruokavalio muuttuu
LisätiedotRuis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat
Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 6.4.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,576
LisätiedotMyllyviljakatsaus. Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Fazer. All rights reserved
Myllyviljakatsaus Myllyvilja ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 Fazerkonserni 2 29.1.2019 Fazer. All rights reserved Laskevin vehnävarastoin uuteen satokauteen Lähde: IGC EU:ssa
LisätiedotMatkaraportti Opintomatka Ruotsiin
Matkaraportti Opintomatka Ruotsiin 26.-28.6.2018 Pirkanmaan Ymppi-hanke järjesti kesäkuussa kahden päivän opintomatkan Ruotsiin. Opintomatkalle osallistui 19 henkilöä. Opintomatkalla vietettiin yksi päivä
LisätiedotSokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2017
Sokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2017 Sato 35 tn/ha Sato 40 tn/ha Sato 45 tn/ha Tuotot (ei sis. kasvubonusta) Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Juurikas (sis. leike)
LisätiedotViljelykierto ja viherlannoitus sokerijuurikkaalla. Hyvä maan rakenne -seminaari 3.2.2010
Viljelykierto ja viherlannoitus sokerijuurikkaalla Hyvä maan rakenne -seminaari 3.2.2010 SjT 2010 Yksipuolisen viljelykierron yleistymisen syyt Maatalouden rakennemuutos Tuotannon muuttuminen tehokkaammaksi
LisätiedotMaissin viljelyn perusvaatimukset
Maissin viljelyn perusvaatimukset Essi Tahvola ProAgria Pohjois-Savo Maissi (Zea mays L.) on C4-kasvi kaukaisilta mailta Sopeutunut lyhyeen päivän pituuteen ja matalaan CO 2 pitoisuuteen Yöttömät yöt sekoittavat
Lisätiedot