Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2."

Transkriptio

1 Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali Marketta Saastamoinen Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen -hanke

2 Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen -hanke Kohdistuu alituotantokasveihin, kasveihin, joiden tuotanto on liian pientä Alituotantokasveja koko EU:ssa ovat etenkin rehuvalkuaista tuottavat kasvit: öljykasvit valkuaisen osalta ja palkokasvit Suomessa alituotantokasveja ovat lisäksi esim. ruis ja myös öljyn osalta öljypellava Öljypellavan kehitystyö Satafoodissa tapahtuu toisen hankkeen, Liiketoimintaa luonnonkuitukomposiiteista, kautta

3 Hankkeeseen osallistuneet Hanketta rahoittaa Satakunnan, Varsinais- Suomen ja Pirkanmaan ELY-keskukset Hanketta toteutetaan Hankkeeseen ovat osallistuneet Yritysrahoittajina Mildola Oy, Agrimarket (Suomen Rehu) ja Ravintoraisio Oy Satakunnan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen viljelijät MTT kasvitautien määrittämiseen ja juuristoanalyysien suoritukseen MTT:n Rypsinoste projektin puitteissa

4 Hankkeen kasvit Kevätrypsi ja Kevätrapsi Pienessä määrässä syysrypsi ja syysrapsi Syys- ja kevätruis ja niiden vertailuna kevät- ja syysvehnä Härkäpapu ja herne vuodesta 2009

5 Kerätyt lohkotiedot ja suoritetut analyysit v Satonäytteitä on saatu seuraavasti: Kevätrypsi: 63 näytettä Kevätrapsi: 16 näytettä Syysruis: 28 näytettä Kevätruis: 8 näytettä Syysvehnä: 3 näytettä Kevätvehnä: 19 näytettä Herne: 7 näytettä Härkäpapu: 6 näytettä Näytteet analysoitu saatujen tarjousten perusteella Lohkotietoja on saatu yhteensä 302 lohkolta Kasvustonäytteitä kerätty kasvitautimäärityksiin 42 näytettä 27 viljelijältä

6 Viljelijöille annetut tiedot vuoden 2009 kasvustoista ja sadosta Kerättyjen kasvustonäytteiden kasvitautitiedot Analysoitujen näytteiden analyysitiedot Järjestetty viljelijämatka SKW Lochowin kasvinjalostuspaikoille Saksaan aiheina: hybridiruis, rapsi ja sokerijuurikas Pellonpiennarpäivät: Hybridipäivä (hybridiruis ja hybridirapsi) Nousiaisissa ja Härkäpavun pellonpiennarpäivä Porissa yhdessä Agrimarketin kanssa

7 Kevätrypsin satovaihtelu viljelijöiden lohkoilla vuonna 2009

8 Rypsin ja rapsin sato vuonna 2009 Öljykasvien sato oli hyvä vuonna 2009 Kevätrypsin sato oli keskimäärin 200 kg/ha korkeampi kuin vuonna 2008 hankkeeseen osallistuneiden viljelijöiden lohkoilla Kevätrapsin sato oli hiukan parempi keskimäärin kuin kevätrypsin

9 Kevätrypsilajikkeiden sato vuonna Kevätrypsilajikkeiden sato, kg/ha, vuonna 2009, viljelijöiden lohkoilla Sato, kg/ha 500 0

10 Kevätrypsilajikkeiden satovaihtelu vuonna 2009 viljelijöiden lohkoilla

11 Kevätrapsilajikkeiden sato vuonna 2009 viljelijöiden lohkoilla 3000 Kevätrapsilajikkeiden sato, kg/ha, vuonna 2009 viljelijöiden lohkoilla Sato, kg/ha Highlight Marie Dorothy Ilves Trapper

12 Kevätrapsilajikkeiden mediaanisadot ja satovaihtelu vuonna 2009

13 Rypsin ja rapsin satovaihtelu vuonna 2009

14 Rypsin sato eri viljelytavoissa v. 2009

15 Rypsin sato eri maakunnissa v. 2009

16 Kevätrypsin sato eri kylvötiheyksissä viljelijöiden lohkoilla v. 2009

17 Rypsin sato eri multavuustasoa olevilla mailla v. 2009

18 Rypsin sato eri ph-tasoa olevilla mailla v. 2009

19 Rypsin sato maan eri muokkaustavoissa v. 2009

20 Rypsin sadon riippuvuus kylvöpäivästä v. 2009

21 Rypsin satotason riippuvuus maan multavuudesta v. 2009

22 Rypsin satotason riippuvuus maan Catasosta v. 2009

23 Torjunta-aineiden käyttö rypsillä ja rapsilla v. 2009

24 Kevätrypsin sadon riippuvuus käytettyjen torjunta-aineiden määrästä viljelijöiden lohkoilla v. 2009

25 Kevätrypsin ja rapsin laatu v Kevätrypsinäytteiden laatu oli erinomainen: Öljypitoisuudet olivat korkeat Rikkapitoisuudet olivat keskimäärin hyvin matalat Lehtivihreäpitoisuudet olivat alhaalla Kevätrapsin laatu oli myös hyvä Öljypitoisuudet olivat korkeita Rikkapitoisuudet olivat matalat Lehtivihreäpitoisuus oli korkeampi kuin rypsillä, mutta ei ollut kovin korkeita arvoja

26 Kevätrypsilajikkeiden laatu vuoden 2009 viljelijänäytteissä Lajike Näytteitä Roskia Kosteus Valkuaispitoisuus Öljypitoisuus Lehtivihreä- % % % k. a. ravaton % k. a. 9 %.n pitoisuus, sato kosteus ppm % k. a. Kulta 1 3,0 7,7 19,2 36,6 47,6 43,3 1,8 Valo 2 2,8 8,3 21,8 38,0 42,6 38,8 5,7 Hohto 3 5,4 8,5 19,2 35,4 45,7 41,6 1,4 SW Petita 9 2,2 7,3 19,4 37,9 48,8 44,4 5,3 SW Rebus 4 1,9 7,7 20,9 34,0 45,4 41,3 1,55 Apollo 32 3,3 6,8 19,4 36,2 44,8 42,1 2,5 EOS 4 1,6 7,5 20,8 38,8 46,5 42,4 2,6 IMI ,6 7,5 22,7 40,3 43,7 39,8 3,0 Cordelia 1 0,1 7,6 19,9 38,9 48,8 44,4 1,8

27 50 Kevätrypsilajikkeiden rasvattoman sadon valkuaispitoisuus ja öljypitoisuus v viljelijänäytteissä Valkuaispitoisuus rasvaton sato, % k. a Öljypitoisuus, 9 % kosteus 0

28 Rapsilajikkeiden laatu v viljelijöiden näytteissä Lajike Näytteitä Roskia Kosteus Valkuaispitoisuus Öljypitoisuus Lehtivihreän % % % k. a. rasvaton % k. a. 9 % pitoisuus sato, kosteus ppm % k. a. Marie 2 1,8 7,4 23,3 43,2 46,2 42,1 6,3 Highlight 1 0,1 6,5 20,3 40,0 49,2 44,8 2,2 Dorothy 5 5,1 5,7 18,6 35,8 48,1 43,8 12,0 Ilves 2 3,1 7,9 21,1 40,8 48,0 43,7 2,8 Trapper 1 10,9 7,3 21,2 36,8 42,4 38,6 7,5

29 Kevätrapsilajikkeiden laatu v viljelijöiden näytteissä Öljypitoisuus, 9 %.n kosteus Valkuaispitois uus, rasvaton sato, % k. a. 5 0 Marie Highlight Dorothy Ilves Trapper

30 Syysruislajikkeiden sato vuonna 2009 viljelijöiden lohkoilla 5000 Syysruislajikkeiden sato, kg/ha Sato, kg/ha Akusti Riihi Elvi Amilo Picasso Evolo

31 Syysruislajikkeiden satovaihtelu v. 2009

32 Kevät- ja syysruis- sekä syysvehnälajikkeiden sato vuonna Kevät- ja syysrukiin sekä syysvehnän sato, kg/ha, vuonna Sato, kg/ha Juuso Arantes Akusti Riihi Elvi Amilo Picasso Evolo Olivin Urho Kevätruis Syysruis Syysvehnä

33 Juuso Arantes Akusti Riihi Elvi Amilo Picasso Evolo Olivin Urho Kevät- ja syysruis- sekä syysvehnälajikkeiden kylvösiemenmäärä Kevät- ja syysruis- sekä syysvehnä-lajikkeiden kylvösiemenmäärä, kg/ha Kylvösiemenmäärä, kg/ha 0 Kevätruis Syysruis Syysvehnä

34 Kevätvehnälajikkeiden mediaanisadot ja satovaihtelu viljelijöiden lohkoilla vuonna 2009

35 Rukiin ja vehnän sadot viljelijöiden lohkoilla vuonna Rukiin ja vehnän sadot, kg/ha, vuonna 2009, viljelijöiden lohkoilla Sato, kg/ha Kevätruis Ei-hybridi syysruis Hybridisyysruis Syysvehnä Kevätvehnä

36 Syys- ja kevätrukiiden ja vehnien kylvösiemenmäärät viljelijöiden lohkoilla v Kylvösiemen, kg/ha Kylvösiemen, kg/ha 0

37 Käytettyjen torjunta-aineiden määrä kevät- ja syysrukiilla sekä kevät- ja syysvehnällä v

38 Syysrukiin sadon riippuvuus kylvöpäivästä viljelijöiden lohkoilla v

39 HYBRIDIRUKIIDEN SADON JA KYLVÖPÄIVÄN VÄLINEN RIIPPUVUUS V

40 Kylvösiemenmäärän ja sadon välinen suhde syysrukiilla vuonna 2009

41 Maan multavuuden vaikutus syysrukiin satoon vuonna 2009

42 Hybridirukiin viljely Hybridirukiin voi kylvää pienellä siemenmäärällä, noin kg/ha Kylvösiemenen hinta tulee samaksi kuin tavallisella rukiilla Hybridiruis on hyvä kylvää aikaisin, ennen 25.8., jolloin se ehtii pensastua Pensastuminen korvaa pienemmän kylvösiemenmäärän 5 tähkää/kylvetty siemen, hyvä pensastuminen

43 Syys- ja kevätruislajikkeiden laatu v viljelijöiden näytteissä Kasvi Lajike Näytteitä Roskia Kosteus Hl-paino Valkuais- Sakoluku n % % kg pitoisuus % k. a. Kevätruis Juuso 7 0,2 12,1 77,5 9,8 207 Arantes 1 0,4 11,8 77,4 9,8 182 Syysruis Riihi 2 0,2 12,1 75,5 9,8 159 Elvi 6 0,3 13,2 75,9 10,5 172 Amilo 7 0,4 13,4 78,1 9,3 262 Picasso 1 6,8 12,5 78,0 9,1 256 Evolo 6 1,4 12,5 77,1 9,5 262 Akusti 1 0,4 12,1 76,5 10,6 212 Walet 1 0,0 13,2 78,9 9,4 163

44 Juuso Arantes Riihi Elvi Amilo Picasso Evolo Aukusti Walet Kevät- ja syysruislajikkeiden valkuaispitoisuus vuonna 2009 viljelijöiden näytteissä 11 Valkuaispitoisuus, % k. a. 10,5 10 9,5 9 8,5 Valkuaispitoisuus, % k. a. 8 Kevätruis Syysruis

45 Kevät- ja syysruislajikkeiden hehtolitrapaino ja sakoluku v viljelijöiden näytteissä Hl-paino Sakoluku 50 0 Juuso Arantes Riihi Elvi Amilo Picasso Evolo Aukusti Walet Kevätruis Syysruis

46 Kevätvehnälajikkeiden sadot viljelijöiden lohkoilla v Sato, kg/ha Sato, kg/ha Anniina Kruunu Aino Quarna Amaretto Zebra Epos

47 Syys- ja kevätvehnälajikkeiden laatu v viljelijöiden näytteissä Kasvilaji Lajike Näytteitä Kosteus Hl-paino Valkuas- Sakoluku % kg pitoisuus NIR % k. a. Kevätvehnä Amaretto 7 12,7 83,3 10,9 254 Quarna 1 13,4 82,9 13,7 284 Anniina 3 12,9 83,0 13,0 329 Kruunu 3 12,6 52,9 11,9 257 Zebra 2 12,5 82,5 12,8 320 Epos 1 14,1 80,3 12,3 297 Aino 1 12,4 80,1 10,4 266 Tjalve 1 12,8 82,0 11,2 355 Syysvehnä Urho 2 12,5 82,8 11,2 347 Olivin 1 11,7 84,2 12,3 328

48 Herneen ja härkäpavun sato vuonna 2009 viljelijöiden lohkoilla 4000 Sato, kg/ha Sato, kg/ha Herne Härkäpapu

49 Herneen ja härkäpavun satovaihtelu viljelijöiden lohkoilla v. 2009

50 Hernelajikkeiden sato vuonna Sato, kg/ha Sato, kg/ha Karita Stok Hulda Keskiarvo

51 Herne- ja härkäpapulajikkeiden sato v viljelijöiden näytteissä 4000 Sato, kg/ha Sato, kg/ha Karita Stok Hulda Kontu Herne Härkäpapu

52 Herne- ja härkäpapulajikkeiden laatu v viljelijöiden näytteissä Kasvilaji Lajike Näytteitä Kosteus Raakavalkuais- % pitoisuus % kuiva-aine Herne Karita 3 11,4 22,6 Stok 2 12,2 23,7 Hulda 1 13,0 26,6 Härkäpapu Kontu 6 11,7 30,7

53 Rypsin ja rapsin kasvitautitilanne v viljelijöiden lohkoilla Kasvi Näyt- Pahkahome Kalkkihome Lehtihome Mustalaikku Härmä teitä Verso Lehdet lidut varret Lehdet Varret Lidut Lidut Varret kpl % max min % % % % % % % % % % Rypsi 40 14,7 42,6 0,0 0,2 0,0 0,1 1,0 0,0 19,9 48,0 3,7 2,2 0,7 Rapsi 3 28,3 48,0 13,1 0,0 0,0 0,2 0,0 0,0 4,2 24,3 3,3 0,2 0,0 Kasvi Näyt- Harmaahome Möhöjuuren esiintyminen Tyvi- Mustat juuret teitä Lidut Varret % näyt- Möhöjuuriset näytteet laikku Ei mus- Lievä Voimakas kpl % % teistä Ei Lievä Kohtalainen Voimakas % tia juuria Rypsi 40 9,5 5,9 32,5 74,7 2,7 3,2 19,3 8,7 79,4 15,0 5,3 Rapsi 3 21,4 2,4 33,3 94,0 2,0 4,0 0 12,9 78,1 17,7 4,2

LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN

LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 2.3.2011 Boreal / Satu Pura BOREALIN RUIS-, ÖLJY- JA PALKOKASVIEN LAJIKEUUTUUDET Syysruis Reetta BOR Evolo BOR (hybridi) Kevätrypsi

Lisätiedot

KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN

KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 14.3.2014 Boreal / Satu Pura KOTIMAISELLE RUKIILLE ON KYSYNTÄÄ Teollisuus sitoutunut lisäämään

Lisätiedot

Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009

Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009 Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009 Marketta Saastamoinen Satafood Kehittämisyhdistys ry 1 Satafoodin hankkeet

Lisätiedot

LAJIKEUUTUUDET KEVÄÄN KYLVÖILLE

LAJIKEUUTUUDET KEVÄÄN KYLVÖILLE LAJIKEUUTUUDET KEVÄÄN KYLVÖILLE Agrimarket, viljaseminaari Salo, Somero, Kemiö Boreal / Satu Pura AGRIMARKETIN LAJIKEVALIKOIMA UUDISTUU Kevätvehnät: Wanamo BOR KWS Scirocco Kaurat: Steinar BOR Iiris BOR

Lisätiedot

Vuoden 2011 viljelytulokset

Vuoden 2011 viljelytulokset Vuoden 2011 viljelytulokset ALITUOTANTOKASVIEN VILJELYPÄIVÄ Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen hanke Marketta Saastamoinen 14.3.2012 Huittinen Vuoden 2011 toiminta Vuoden 2011 sadosta on saatu 180

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain v. 2009

Viljelyaloja lajikkeittain v. 2009 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_099409, 25.11.2009 Raportin tekijä: Auli Hämäläinen Viljelyaloja lajikkeittain v. 2009 Määritelmät

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2010

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2010 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_050610, 2.7.2010 Raportin tekijä: Auli Hämäläinen Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2010 Määritelmät

Lisätiedot

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain 2008

Viljelyaloja lajikkeittain 2008 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_040807, 02.06.2008 Raportin tekijä: Auli Hämäläinen Viljelyaloja lajikkeittain 2008 Määritelmät ja

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 21 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Lämpösumma Tampere 2 tah. ohran täyttymisjakso 18 16 14 12 1 21 27

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä 27.10. 9.6. 7.10. 17.10. 27.9. 1800 1600 1400 1200 1000 800 600

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä 4.6. 12.10. 22.10. 31.10. 2.10. 22.9. 1800 1600 1400 1200 1000

Lisätiedot

SELVITYS SERTIFIOIDUN SIEMENEN LISÄARVOSTA

SELVITYS SERTIFIOIDUN SIEMENEN LISÄARVOSTA SELVITYS SERTIFIOIDUN SIEMENEN LISÄARVOSTA Esityksen sisältö Maatilojen siemenkäyttö Siemenkyselyn tulokset Siemenalalla tehdyt aiemmat tutkimukset Selvityksen yhteenveto 2 Sertifioidun siemenen käyttö

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2011

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2011 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_062911, 20.7.2011 Raportin tekijä: Auli Hämäläinen Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2011 Määritelmät

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2012

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2012 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_097912, 19.11.2012 Raportin tekijä: Jouko Yli-Uotila Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2012 Määritelmät

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2012

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2012 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_058912, 16.7.2012 Raportin tekijä: Auli Hämäläinen Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2012 Määritelmät

Lisätiedot

Marketta Saastamoinen

Marketta Saastamoinen Rypsin tuloksia Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja Pirkanmaalta Rypsin ja rapsin viljelypäivä 21.2.2008 1 Öljykasvien lohkotiedot, näytteet ja analyysit, Satafoodin aineisto (Satafoodiin lähetetyt lohkotiedot

Lisätiedot

Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen hanke, 4131

Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen hanke, 4131 Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen hanke Loppuraportti Satafood Kehittämisyhdistys ry 2012 Loppuraportti 1 Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen hanke Loppuraportti ISBN 978-952-99835-7-5 (pdf)

Lisätiedot

Kokeissa lajikkeita verrataan mittarilajikkeisiin. Mittarilajikkeiksi valitaan kasvilajin satoisimpiin kuuluvia, viljelyssä olevia lajikkeita.

Kokeissa lajikkeita verrataan mittarilajikkeisiin. Mittarilajikkeiksi valitaan kasvilajin satoisimpiin kuuluvia, viljelyssä olevia lajikkeita. 1 Peltokasvilajikkeiden viljely- ja käyttöarvon arviointi Soveltaminen: vuonna 2016 perustettavista kokeista alkaen sekä niille lajikkeille, joiden testaus on aloitettu ennen vuotta 2016, mutta jotka tulevat

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain v. 2008

Viljelyaloja lajikkeittain v. 2008 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_077708, 07.11.2008 Raportin tekijä: Auli Hämäläinen Viljelyaloja lajikkeittain v. 2008 Määritelmät

Lisätiedot

Uudet kasvilajikkeet tuovat pelloille satoisuutta ja laatua

Uudet kasvilajikkeet tuovat pelloille satoisuutta ja laatua Liite 9.3.2009 66. vuosikerta Numero 1 Sivu 3 Uudet kasvilajikkeet tuovat pelloille satoisuutta ja laatua Martti Vuorinen, Yrjö Salo, Antti Laine, Markku Niskanen ja Arjo Kangas, MTT Kasvilajikeluetteloon

Lisätiedot

UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN

UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN UUDET LAJIKKEET ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN Sadonkorjuu 2013 -seminaari Lahti 4.10.2013 Satu Pura KAURAUUTUUS: AKSELI BOR Satoisin aikainen kaura kaikilla maalajeilla ja kaikilla viljelyvyöhykkeillä Korkea

Lisätiedot

PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012

PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012 PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012 Tilastoja Lähde: Tike (Maa ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) Pinta-ala Vuonna 2013 - Vuonna 2012 21

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2013

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2013 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_086613, 16.10.2013 Raportin tekijä: Jouko Yli-Uotila Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2013 Määritelmät

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2013

Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2013 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tietopalvelu@mmmtike.fi Raportin numero ja ajopvm: t_062213, 12.7.2013 Raportin tekijä: Jouko Yli-Uotila Viljelyaloja lajikkeittain vuonna 2013 Määritelmät

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Lämpösumma 2010 Helsinki Vantaa 1800 1600 1400 1200 1000 800 600

Lisätiedot

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268 Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA 33 016 Kotielän asiakkaat 1150 Homemyrkyt 6268 Havaintokaistat 8 paikkaa Homemyrkyt kaura DON Alueittain Analyysejä KPL Alle 18 1,8 g /K Kg %Yli 1,8 g / Kg % Suurin arvo

Lisätiedot

Peltokasvilajikkeiden viljely- ja käyttöarvon arviointi Hyväksytty kasvilajikelautakunnassa

Peltokasvilajikkeiden viljely- ja käyttöarvon arviointi Hyväksytty kasvilajikelautakunnassa 1 Peltokasvilajikkeiden viljely- ja käyttöarvon arviointi Hyväksytty kasvilajikelautakunnassa 15.2.2019 Soveltaminen: vuonna 2019 perustettavista kokeista alkaen sekä niille lajikkeille, joiden testaus

Lisätiedot

AMARETTO Ammattilaisen kevätvehnä

AMARETTO Ammattilaisen kevätvehnä Ammattilaisen kevätvehnä Amaretto on myöhäinen, huippusatoisa lajike, jolle suositellaan jaettua typpilannoitusta, jotta valkuainen saadaan myllykelpoiseksi. Sakoluku ei ole korkea, mutta melko kestävä.

Lisätiedot

Öljykasveilla on kysyntää. Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni

Öljykasveilla on kysyntää. Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni Öljykasveilla on kysyntää Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni 20.1.2010 Esityksen sisältö 1. Valkuaistilanne EU-tasolla 2. Vaihtoehdot suomalaiseen valkuaiskasvituotantoon 3. Tilanne Suomessa

Lisätiedot

Rypsi luomuviljelyssä tuloksia ja haasteita

Rypsi luomuviljelyssä tuloksia ja haasteita Rypsi luomuviljelyssä tuloksia ja haasteita Miia Kuisma tutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus 3.3.2011 1 3.3.2011 M. Kuisma: Rypsi luomuviljelyssä Sisältö Rypsinviljelyn kehitys Suomessa Rypsin rooli luomutuotannossa

Lisätiedot

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Sisältö 1. Valkuais- ja palkokasvit termistö 2. Herne ja härkäpapu 3. Viljelykierron merkitys maanviljelyssä

Lisätiedot

RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN

RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN Pro ruis ry:n ruisillat 2016 Boreal RUKIIN JALOSTUSTAVOITTEET Satoisuuden parantaminen Viljeltävyyden parantaminen Korsiominaisuuksien parantaminen avainasemassa Talvenkestävyys

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viime vuosina ollut n. 210 000 ha, tästä alasta kevätvehnää 189 000 ha (89

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 Opas päivitetty huhtikuussa 2013 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viimeisen viiden vuoden aikana ollut n. 225

Lisätiedot

Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo

Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo Marjo Keskitalo, Antti Laine ja Lauri Jauhiainen Luonnonvarakeskus Etunimi.sukunimi@luke.fi GSM 5 52 2296 FutureCrops Uusia kasvilajeja

Lisätiedot

ÖLJYKASVIT OSANA MONIPUOLISTA VILJELYKIERTOA KATI LASSI AVENA NORDIC GRAIN OY

ÖLJYKASVIT OSANA MONIPUOLISTA VILJELYKIERTOA KATI LASSI AVENA NORDIC GRAIN OY ÖLJYKASVIT OSANA MONIPUOLISTA VILJELYKIERTOA KATI LASSI AVENA NORDIC GRAIN OY ESITYKSEN SISÄLTÖ Rypsi ja rapsi mukaan viljelykiertoihin Miksi viljelyn etuja Rypsiä vai rapsia kevät- vai syyslajikkeita?

Lisätiedot

Tuloksia vuodelta 2010

Tuloksia vuodelta 2010 Tuloksia vuodelta 2010 Alituotantokasvipäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 2.3.2011 Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen -hanke Hankkeen kasvit ja aineistot v. 2010 Öljykasvit: kevätrypsi

Lisätiedot

Ruis ja vehnä luomussa

Ruis ja vehnä luomussa Ruis ja vehnä luomussa Tero Tolvanen Luomuneuvoja ProAgria Etelä-Savo 4.12.2012 RUIS Merkittävin luomuosuus Tasainen kotimaan tarve Tuki on kohdallaan Talvehtiminen on riski Sopii viljelykiertoon hyvin

Lisätiedot

Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet

Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet Asko Hannukkala, Pauliina Laitinen, Erja Huusela-Veistola, Arjo Kangas & Pirjo Peltonen-Sainio MTT, Kasvintuotannon tutkimus Rypsinostehanke 2007-2009

Lisätiedot

Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly

Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 9.7.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna

Lisätiedot

RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN

RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN Pro ruis ry:n ruisillat 2016 Boreal RUKIIN JALOSTUSTAVOITTEET Satoisuuden parantaminen Viljeltävyyden parantaminen Korsiominaisuuksien parantaminen avainasemassa Talvenkestävyys

Lisätiedot

Kuminan perustaminen suojakasviin

Kuminan perustaminen suojakasviin Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan pellonpiennarpäivät Jokioinen 8.6.2012 Kumina perustaminen suojakasviin KOE 2 V 2010 Jokioisiin perustettu koe, jossa

Lisätiedot

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( ) Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Torjuntakynnykset Torjunnan taloudellinen kynnysarvo saavutetaan, kun rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten vuoksi on odotettavissa olevien satotappioiden

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain 2015

Viljelyaloja lajikkeittain 2015 MML Tietotekniikan palvelukeskus Raportin numero ja ajopvm: t_046215, 17.8.2015 Raportin tekijä: Jouko Yli-Uotila Viljelyaloja lajikkeittain 2015 Määritelmät ja rajaukset: - lähde: Mavi, maaseutuelinkeinohallinnon

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 21.1.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

KASVUKAUSI 2008 Millä keinoilla onnistuttiin. Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä

KASVUKAUSI 2008 Millä keinoilla onnistuttiin. Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä KASVUKAUSI 2008 Millä keinoilla onnistuttiin Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 36 165 näytettä Mallasohra sato 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 5286 4792 4537 4170 3970 4080 4000 4279 3813 Saana

Lisätiedot

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke 1 Viljelykierto? Suomen pelloilla yleisimpiä viljelykiertoja

Lisätiedot

Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa

Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina suojakasvissa

Lisätiedot

Myllyviljakatsaus. Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Fazer. All rights reserved

Myllyviljakatsaus. Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly Fazer. All rights reserved Myllyviljakatsaus Myllyvilja ja mallasohraseminaari 2019, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 Fazerkonserni 2 29.1.2019 Fazer. All rights reserved Laskevin vehnävarastoin uuteen satokauteen Lähde: IGC EU:ssa

Lisätiedot

Pellonkäytön muutokset ja tuottoriskien hallinta. Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Omavara loppuseminaari Raisio 19.3.

Pellonkäytön muutokset ja tuottoriskien hallinta. Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Omavara loppuseminaari Raisio 19.3. Pellonkäytön muutokset ja tuottoriskien hallinta Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Omavara loppuseminaari Raisio 19.3.2013 www.helsinki.fi/yliopisto 20.3.2013 1 Tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Peltokasvien luomuviljely

Peltokasvien luomuviljely Luomuviljelyn peruskurssi Peltokasvien luomuviljely LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke 2 Luomussa huomioon otettavaa lajikevalinnassa Peltojen kasvukunto Aikaisuus Sadon käyttötarkoitus Korren

Lisätiedot

VALKUAISKASVIT MAITOTILALLA Mikkeli 23.03.2010, Savonlinna 24.03.2010 Öljykasvien Kasvuohjelmat Martti Yli-Kleemola martti.yli-kleemola@agrimarket.

VALKUAISKASVIT MAITOTILALLA Mikkeli 23.03.2010, Savonlinna 24.03.2010 Öljykasvien Kasvuohjelmat Martti Yli-Kleemola martti.yli-kleemola@agrimarket. VALKUAISKASVIT MAITOTILALLA Mikkeli 23.03.2010, Savonlinna 24.03.2010 Öljykasvien Kasvuohjelmat Martti Yli-Kleemola martti.yli-kleemola@agrimarket.fi puh. 010 76 83453 Valkuaisrehutase Suomessa 2008 Öljykasvien

Lisätiedot

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Raija Suomela Essi Saarinen Kuva: Maria Honkakoski Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Ohran lajikekokeet 2012 Ohran lajikekokeet 2006-2011 Kauran lajikekokeet 2012

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman

Lisätiedot

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen Kansallinen siementuotannon tuki päättyi 21. (Timotein siementuen alasajo meneillään.) EU:n siemen ja lisäysmateriaalilainsäädännön uudistuminen. Sertifioidun siemenen alhainen käyttöaste. Kuva: Matti

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus. Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus. Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET Boreal Kasvinjalostus Oy Timo Lötjönen, Luonnonvarakeskus, Ruukki 14.12.2017 1 LUOMUTUOTANTO Luomuala kasvussa Luomulajikejalostusta vähän Käytetyt lajikkeet pääosin tavanomaisista

Lisätiedot

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET Leena Pietilä Boreal Kasvinjalostus Oy VYR Luomuseminaari, Salo 28.11.2017 LUOMUTUOTANTO Luomuala kasvussa Luomulajikejalostusta vähän Käytetyt lajikkeet pääosin tavanomaisista

Lisätiedot

Viralliset lajikekokeet 2017

Viralliset lajikekokeet 2017 lajikenimi voidaan kirjata jo tässä vaiheessa. Tiedot kokeisiin halutuista lajikkeista pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteella: Viralliset lajikekokeet 2017 Kasvilajikkeen jalostajalle ja markkinoijalle

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila Rukiiseen kannattaa panostaa Simo Ylä-Uotila Syysviljojen ravinteidenotto syksyllä 2014 30.10.2014 30.10.2014 30.10.2014 Syysohra 868 kg ka/ha BBCH 22-23 Ruis 788 kg ka/ha BBCH 24-25 Syysvehnä 600 kg ka/ha

Lisätiedot

Kylvö suoraan vai suojaan?

Kylvö suoraan vai suojaan? Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella

Lisätiedot

TARPEET JA TOIVEET. Kaija Viljanen 14.3.2012 Avena Nordic Grain Oy SUUNNANNÄYTTÄJÄ ELINTARVIKEÖLJYISSÄ JA VALKUAISREHUISSA

TARPEET JA TOIVEET. Kaija Viljanen 14.3.2012 Avena Nordic Grain Oy SUUNNANNÄYTTÄJÄ ELINTARVIKEÖLJYISSÄ JA VALKUAISREHUISSA ALITUOTANTOKASVIT TEOLLISUUDESSA, TARPEET JA TOIVEET Kaija Viljanen 14.3.2012 Avena Nordic Grain Oy MILDOLA SUOMALAINEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ ELINTARVIKEÖLJYISSÄ JA VALKUAISREHUISSA Avena Nordic Grain Oy: vilja-

Lisätiedot

Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet. Kasvua Pellosta, Joensuu Tero Tolvanen ProAgria

Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet. Kasvua Pellosta, Joensuu Tero Tolvanen ProAgria Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet Kasvua Pellosta, Joensuu 25.1.2017 Tero Tolvanen ProAgria Herne ja härkäpapu tuovat valkuaisomavaraisuutta ja huoltovarmuutta Rypsi 2 000 kg/ha 440 kg raakavalkuaista

Lisätiedot

Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus

Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus N:o 3 1553 Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus Etelä ja KeskiSuomi Savi ja PohjoisSuomi Savi ja Kasvi / saavutettu

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva Joensuu 18.11.2013 Raisioagro Oy Jari Eeva 1 Raisioagro juuret Suomessa 75 vuotta 2014 Rehut, viljakauppa, rehuvalkuainen, kasviöljyt, tuotantopanokset (lannoitteet, polttoöljyt, siemenet, kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

Sertifioitu siemen mallasohran tuotannossa; toimitusjohtaja Jukka Hollo Tilasiemen Oy

Sertifioitu siemen mallasohran tuotannossa; toimitusjohtaja Jukka Hollo Tilasiemen Oy Sertifioitu siemen mallasohran tuotannossa; toimitusjohtaja Jukka Hollo Tilasiemen Oy TILASIEMEN OY www.tilasiemen.fi ロ perustettu 1992 ロ siemenpakkaamoiden omistama ロ49 Osakasta ロ46 pakkaamoa ロToimisto

Lisätiedot

Viljelyaloja lajikkeittain 2016 Määritelmät ja rajaukset: - lähde: Mavi, maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmä

Viljelyaloja lajikkeittain 2016 Määritelmät ja rajaukset: - lähde: Mavi, maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmä MML Tietotekniikan palvelukeskus Raportin numero ja ajopvm: t_037316, 2.8.2016 Raportin tekijä: Jouko Yli-Uotila Viljelyaloja lajikkeittain 2016 Määritelmät ja rajaukset: - lähde: Mavi, maaseutuelinkeinohallinnon

Lisätiedot

Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi Joensuu

Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi Joensuu Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi 18.1.2019 Joensuu Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala Markkinatilanne Luomu Puhdaskaura: Kinnusen Mylly Uusi mylly käynnistymässä keväällä

Lisätiedot

Viljakaupan markkinakatsaus

Viljakaupan markkinakatsaus Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia

Lisätiedot

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia Arja Nykänen / Kaisa Matilainen ProAgria Etelä-Savo/ ProAgria Pohjois-Karjala p. 0400 452 089 / p. 040 3012423 Yleistä lajikevalinnasta Sadon käyttötarkoitus

Lisätiedot

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS Satoennuste 0 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Nytt inom oljeväxtodlingen/ Uutta öljykasvinviljelystä. Jaakko Laurinen Alkutuotannon kehityspäällikkö Raisioagro Oy

Nytt inom oljeväxtodlingen/ Uutta öljykasvinviljelystä. Jaakko Laurinen Alkutuotannon kehityspäällikkö Raisioagro Oy Nytt inom oljeväxtodlingen/ Uutta öljykasvinviljelystä Jaakko Laurinen Alkutuotannon kehityspäällikkö Raisioagro Oy Sopimuskausi 2013 Sopimuskausi 2013 Sopimuskasvivalikoima ennallaan - Myllyvehnä, ruis,

Lisätiedot

Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja

Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja Voitelua viljelykiertoon öljykasveilla Lisää tuottoa rypsillä, rapsilla ja pellavalla 14.2.2013 Somero 13.3.2013 Lahti Marjo Keskitalo

Lisätiedot

KILPAILUKYKYISET LAJIKKEET JA LAADUKAS KANTASIEMEN TUOVAT LISÄARVOA

KILPAILUKYKYISET LAJIKKEET JA LAADUKAS KANTASIEMEN TUOVAT LISÄARVOA KILPAILUKYKYISET LAJIKKEET JA LAADUKAS KANTASIEMEN TUOVAT LISÄARVOA Kylvösiemenristeily 19.3.2013 Satu Pura/Boreal VILJELYSMAAN SIJAINTI Suomessa viljellään maailman pohjoisimpia peltoja. Tämä asettaa

Lisätiedot

12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita

12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita 12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita Sade kesällä 2014 Heinäkuun 2014 sateet Sade elokuu 5.5. 10.5. 15.5. 20.5. 25.5. 30.5. 4.6. 9.6. 14.6. 19.6.

Lisätiedot

SATOISAMMAT RUISLAJIKKEET

SATOISAMMAT RUISLAJIKKEET SATOISAMMAT RUISLAJIKKEET Ruisilta 3.4.2014 Lohja RUKIIN JALOSTUSTAVOITTEET Satoisuuden parantaminen Viljeltävyyden parantaminen Korsiominaisuuksien parantaminen avainasemassa Talvenkestävyys on jo hyvällä

Lisätiedot

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Alus- ja kerääjäkasveilla ravinteet talteen Kari Koppelmäki 11.11.2014 Miksi? USGS/NASA Landsat program 3 Kokemuksia typen huuhtoutumisesta 640 kg

Lisätiedot

Pintamaan hallintaa onnistuneella syyskasvien viljelyllä

Pintamaan hallintaa onnistuneella syyskasvien viljelyllä Pintamaan hallintaa onnistuneella syyskasvien viljelyllä Lohja 4.12.2018 Maaperäilta Olli-Pekka Ruponen, Toivon Tila, Halikko O-P Ruponen Mv. ja Agrologi p. 0505824645 some: @opruponen, #maataloudentulevaisuus

Lisätiedot

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS Petri Pethman 8.11.2016 221100472 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=552 Kokonaisvastaajanäyte 2 135 vastaajaa Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde:

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä: Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Matkakertomus. Marketta Saastamoinen

Matkakertomus. Marketta Saastamoinen Matkakertomus Opintomatka viljelijöille Saksaan KWS Lochowin kasvinjalostusyritykseen tutustumaan hybridirukiin ja syysrapsin jalostukseen, lajikkeisiin ja tuotantoon 1 Satafood Kehittämisyhdistys ry Viialankatu

Lisätiedot

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela Kokeen taustaa Tarkoitus selvittää kasvitautiaineiden vaikutusta eri ohralajikkeiden kasvuaikaan, Greening

Lisätiedot

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,

Lisätiedot

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö Ravinnetaseeterilaiset taseet, tuloksia ja tulkintaa TEHOPlus neuvojakoulutuspilotti Ahlman Tampere 7.3.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG/Järki-Lanta hanke ProAgria lohkotietopankki 1 Esityksen

Lisätiedot

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( )

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( ) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon!

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Hyvinkää 17.3.2011 Raimo Kauppila Kotkaniemen tutkimusasema Yara Suomi Oy Tasapainoinen lannoitus Viljelykasville

Lisätiedot

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa

Lisätiedot

Rikinpuute AK

Rikinpuute AK Rikkilannoitus Rikinpuute Rikin puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Rikin puute vaikeuttaa kasvin typen ottoa.

Lisätiedot

Viralliset lajikekokeet 2016

Viralliset lajikekokeet 2016 Viralliset lajikekokeet 2016 Kasvilajikkeen jalostajalle ja markkinoijalle viralliset lajikekokeet tarjoavat: - luotettavan tiedon uuden lajikkeen viljelyarvosta ja viljelyvarmuudesta eri viljelyvyöhykkeillä

Lisätiedot

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009 Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40

Lisätiedot

Peltokasvipalkkio ja kansalliset peltotuet 2018

Peltokasvipalkkio ja kansalliset peltotuet 2018 Peltokasvipalkkio ja kansalliset peltotuet 2018 25.4.2018 PELTOKASVIPALKKIO 25.4.2018 2 Peltokasvipalkkion yleiset tukiehdot Aktiiviviljelijä, ikä ei ole rajoittava tekijä Lohko, jolle haet palkkiota,

Lisätiedot

Viljat lajikkeittain 2017

Viljat lajikkeittain 2017 Raportin koonnut: AK Raportti koottu: 11.7.2017 Puimurinro 38599 Lähde: Mavi, Maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmä Viljat lajikkeittain 2017 Viljelykasvi Lajike Sija Pinta-ala (ha) %-osuus Kaikki

Lisätiedot

ÖLJYKASVIEN TUOTANTO

ÖLJYKASVIEN TUOTANTO 20.2.2017 ÖLJYKASVIEN OIKEILLA PANOKSILLA LISÄÄ Rypsin KANNATTAVUUTTA viljely kannattaa! TUOTANTO 1.Rypsin tuet ovat edelleen hyvät Joensuu 25.1.2016? Asko Seppänen Viljelijän Berner asko.seppanen@berner.fi

Lisätiedot

Luomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija

Luomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanapäivä Loimaa 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanatilan viljelykierto Vilja / herne + aluskasvi tai Ruisvehnä/h-papu Vilja ( kaura) + viherlannoitusnurmi

Lisätiedot

LAJIKKEET KEVÄÄN KYLVÖILLE

LAJIKKEET KEVÄÄN KYLVÖILLE LAJIKKEET KEVÄÄN KYLVÖILLE SSO:n Kasvinviljelyseminaarit 2014 Boreal / Satu Pura SISÄLTÖ Ovatko nykylajikkeet parempia kuin vanhat? Lajikkeet kevään kylvöille Lajiketieto helposti yhdestä osoitteesta Suomalainen

Lisätiedot

Petri Lintukangas Rapsi.fi- projekti

Petri Lintukangas Rapsi.fi- projekti Petri Lintukangas Rapsi.fi- projekti MTK:n ja SLC:n Öljykasvijaoston sekä Elintarviketeollisuusliiton (ETL) Öljynpuristamoyhdistyksen projektin tavoitteena on kotimaisen rapsin ja rypsin tuotannon lisääminen

Lisätiedot