Kouvolan kaupungin. Talousarvio. tiivistelmä. Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus
|
|
- Irma Heino
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kouvolan kaupungin Talousarvio 2018 tiivistelmä Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus
2 Julkaisun tiedot The publication reflects the authors views and that the Managing Authority cannot be held liable for the information published by the project partners. Tekstit: Kouvolan kaupungin talousarvion kooste 2018 Graafinen ilme ja kuvat: Kouvolan kaupunki, Johanna Kuusisto Julkaisija: Kouvolan kaupunki 2
3 SISÄLLYSLUETTELO KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS VÄESTÖMÄÄRÄ ASUMINEN HENKILÖSTÖ KEHITYSNÄKYMÄT TALOUDELLINEN TILANNE TOIMIALOITTAIN INVESTOINNIT RAHOITUS 3
4 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Kuluneen vuoden aikana on saatu monia myönteisiä signaaleja ja Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Kouvolan taloudellinen kehitys on kääntymässä positiiviselle uralle koko maan talouden positiivisen imun vetämänä. Noususuhdanne ei kuitenkaan poista julkisen talouden rakenteellisia ongelmia. Verotulojen myönteinen kehitys, erityisesti yhteisöveron osalta, on parantanut kuntatalouden tilannetta vuoden 2017 osalta. Edelleen jatkuvat kuntien omat sopeutustoimenpiteet vaikuttavat osin myönteiseen kehitykseen. Talouden rakenteita pitää jatkossakin uudistaa rohkeasti. Tämä tarkoittaa muun muassa palveluverkon uudistamista ja kehittämishankkeisiin panostamista. Tulevina vuosina keskeistä on kaupungin tulorahoituksen turvaaminen sekä menojen hallinta, jotta pystytään turvaamaan palvelujen riittävyys ja saatavuus. Vuonna 2019 aloittavan sote-kuntayhtymän tai mahdollisen maakuntauudistuksen lopulliset vaikutukset Kouvolan taloudelliseen tilanteeseen eivät ole vielä selvillä. Kouvolan elinvoiman kehittämiseksi mielikuviin Kouvolan kaupungista on vaikutettu verkostoyhteistyöllä eri sidosryhmien kanssa ja tuomalla esiin faktoja Kouvolan vahvuuksista. Myös maineenhallintaan on panostettu. Uutta kaupunkistrategiaa laaditaan parhaillaan vuosille Laadinnan yhteydessä käydään avointa keskustelua kaupungin identiteetistä, imagosta ja maineesta. Strategiatyössä haetaan keinoja, joilla muuttohalukkuutta sekä kaupungin yleistä ilmapiiriä ja yritysilmapiiriä voidaan parantaa. Yhteisöllisyyttä vahvistamalla vahvistetaan myös myönteistä asennetta ja myönteisyyttä omaa kaupunkia kohtaan. Kouvolan kehittämiseen näyttäisi olevan vahva tahtotila niin uusien päättäjien kuin myös kaupunkilaisten taholta. Elinvoimaisuuden vahvistamiseen tähtäävät kärkihankkeet etenevät suunnitelmien mukaan kohti supervuotta 2019, jolloin Asuntomessut kirkastavat Kouvola-kuvaa, ydinkeskustan kehittämisen tärkeimmät kohteet ja kävelykatu Manskin saneeraus ovat valmiit ja Kimolan kanava avautuu veneilijöille. Matkakeskuksen rakentaminen näkyy kaupungin katukuvassa ja Kouvolan rautatieklusterin vahvistaminen jatkuu Kullasvaaran logistiikka-alueelle kehittyvän Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin (Kouvola RRT) myötä. Tähän mennessä asuntomessualueen yhdyskuntatekniikka on saatu valmiiksi ja ensimmäisten messukohteiden rakennustyöt alkavat jo alkuvuodesta. Messualueen yleisten alueiden ja puistojen rakentamisen myötä alue saa viimeistellyn ilmeensä vuoden 2018 aikana. Messuvieraat toivotetaan tervetulleeksi Kouvolaan myös veneillä, kun Kimolan kanava avaa yhtenäisen, yli neljänsadan kilometrin vesitieyhteyden Kouvolasta Päijänteelle veneilykaudelle Kävelykatu Manski valmistuu pääosin tänä vuonna ja siitä halutaan luoda kaupunkilaisille olohuone, jossa voi viihtyä niin ulkona kuin palvelujen parissa. Matkakeskus ja sen yhteyteen rakentuva tapahtumakeskus ja hotelli kiillottavat Kouvolan kaupunkikuvaa ja tulevat tarjoamaan puitteet korkeatasoisille tapahtumille ja vastaavat lisääntyvän majoituskapasiteetin tarpeeseen. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja moderni rahtiliikenteen keskus. Uuden Silkkitien avautuminen Kouvolasta Kiinaan vahvistaa Kouvolan asemaa Aasian ja Euroopan liikenteen solmukohtana. Kouvolan kaupunki haluaa investoida logistiikka-alaan, etenkin rautatielogistiikan kehittämiseen ja mahdollistaa sen kasvun myös tulevaisuudessa. Kouvola RRT hankkeen myötä Tehola-Kullasvaara -alueelle rakentuu eri kuljetusmuotoja yhdistävä intermodaaliterminaali, joka tuo uuden konseptin logistiikkaan. Moderni terminaali sekä yli kilometrin pituisten junien käsittely yhdistettynä nopeaan konttijunareittiin Aasiaan tarjoavat Kouvolalle loistavat mahdollisuudet nousta keskeiseksi logistiikkatoimijaksi Euroopan mittakaavassa. Toimivat palvelut ja tarpeiden mukainen palveluverkko ovat ydinasioita kuntalaisten hyvinvoinnissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista on tehty jo pitkään niin valtakunnan kuin Kouvolan tasolla. Sote- ja maakuntauudistuksen liittyvän lainsäädännön valmistelua jatketaan maakunnassa ja uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alusta. Sen tavoitteena on taata alueen asukkaille laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut. Kouvolassa ja Kymenlaaksossa kehitystä halutaan vauhdittaa, ja meneillään on vuoden 2019 alussa käynnistyvän sotekuntayhtymän valmistelu. SOTE Kymenlaakso -projekti ja sote-kuntayhtymän valmistelu etenevät suunnitellussa aikataulussa. Kymenlaakson maakunnan on hakenut valtionavustusta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauspilotteihin, joiden on tarkoitus käynnistyä kesällä 2018 valinnanvapauteen liittyvän lainsäädännön tultua voimaan. Pilotin käynnistyessä Kymenlaaksossa, maakunnan kaupunkien ja kuntien perusterveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu siirtyy Careaan. Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuuta keskitetään muun muassa terveydenhuoltolain muutoksista johtuen Careaan jo vuoden 2018 alussa. Marita Toikka kaupunginjohtaja
5 Kertynyt yli- ja alijäämä Julkisen rahoituksen ja toimintakatteen muutosprosentit ,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % -2,0 % -4,0 % Tpe 2017 TA 2018 TS 2019 Muutosprosentit sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen -56,6 % -59,6 % TS 2020 Julkisen rahoituksen muutos-% Toimintakatteen muutos-% Tilikauden alijäämä Investointimenot Toimintakatteen muutos 0,8 milj. euroa 49,8 milj. euroa 0,2 prosenttia 5
6 Vuosikate ja poistot Milj. euroa TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 TPE 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Vuosikate Poistot Vuosikate 96,4 % poistoista 2017 Kunnallisveroprosentti 20,75 % Vuosikate 238 per asukas VÄESTÖMÄÄRÄ Kouvolan väkiluku v ja väestöennuste * 2018* 2019* 2020* 2021* 2022* 6
7 Tulevaisuuden palvelutarpeita arvioidaan pääasiassa väestömäärän kehityksen ja väestörakenteen muutosten perusteella. Väestömäärä on koko 2000-luvun ollut laskeva ja ennusteiden perusteella laskeva suunta jatkuu edelleen. Ennusteet perustuvat toteutuneeseen kehitykseen ja siitä johdettuun todennäköiseen tulevaan kehitykseen. Väestörakennetta koskevan ennusteen mukaan vuodesta 2017 vuoteen 2040 mennessä vuotiaiden määrä laskee noin 13 prosenttia ja työikäisen väestön vuotiaiden määrä vähenee noin 16 prosenttia. Sitä vastoin 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien määrä kasvaa noin 15 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Kaupungin palveluiden järjestämisen näkökulmasta väestörakenteessa tapahtuva muutos on merkityksellinen, sillä väestörakenteen muutos heijastuu suoraan palveluiden tarpeeseen ja järjestämiseen. Negatiivinen väestömuutos vaikuttaa myös kaupungin tuloperusteisiin heikentävästi. Väestörakenteen ennakoidaan Kouvolassa muuttuvan samansuuntaisesti riippumatta siitä, väheneekö vai kasvaako väestömäärä lievästi. Ennuste vuoteen 2040 mennessä: vuotiaiden määrä laskee noin 13 prosenttia Työikäisen väestön vuotiaiden määrä vähenee noin 16 prosenttia 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien määrä kasvaa noin 15 prosenttia ASUMINEN Kouvolassa on yhteensä noin asuntoa. Asunnoista sijaitsee omakoti- ja paritaloissa noin , rivitaloissa noin 6 700, kerrostaloissa noin ja muissa rakennuksissa yhteensä noin asuntoa. Kouvolan kaupungissa ei ole käytössä asuntopoliittista ohjelmaa, jossa olisi asetettu pitkän ajan asuntotuotontavoitteita. Kouvolan asuntotuotanto on pysynyt vuodesta 2012 lähtien alhaisella tasolla pientalorakentamisen osalta, mutta aallonpohja on jo saavutettu, kuten vuoteen 2017 ulottuva tilasto osoittaa. Asuntorakentamisen vähäisyydellä suhteessa muihin saman kokoisiin kaupunkikeskuksiin on suora yhteys kaupungin asukasmäärän ja työpaikkojen vähenemiseen. Työpaikkojen vähenemisen myötä nuorempaa väestöä on muuttanut muualle Suomeen, lähinnä pääkaupunkiseudulle. Rakentamisen volyymi keskittyy tulevina vuosina uudisrakentamisen sijaan korjaus- ja laajennusrakentamiseen. Uusiutuvan energian käyttöönotto ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet lisäävät myös olemassa olevan rakennuskannan korjausrakentamisen tarvetta. rakentamisen jatkumista pitkällä aikavälillä keskimääräisellä tasolla. Samanaikaisesti pientalorakennuksien käyttötarkoitus haja-asutusalueella on muuttunut osittain vapaa-ajan toimintoja palvelevaksi rakennuskannaksi. Vapaa-ajan rakennusten rakentaminen on vuosittaisesta vaihtelusta huolimatta säilynyt lähes ennallaan. Lisäksi olemassa olevaan suureen määrään vapaa-ajanrakennuksia haetaan paljon laajentamiseen, lisärakentamiseen ja korjaamiseen liittyviä rakennus- ja toimenpidelupia. Asuntoja yhteensä noin omakoti- ja paritaloasuntoja rivitaloasuntoja kerrostaloasuntoja muita asuntoja Vanhemman väestön muutto kylätaajamista kuntakeskuksiin on edesauttanut asuinkerrostalojen ja rivitalojen 7
8 Valmistuvien asuntojen lukumäärä HENKILÖSTÖ Henkilöstöohjelmassa linjataan kaupunkistrategiassa määriteltyjen tavoitteiden pohjalta tarkempia johtamiseen ja esimiestyöhön, osaamisen kehittämiseen sekä henkilöstön ja työyhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä tavoitteita ja kehittämistoimenpiteitä. Henkilöstöohjelma ohjaa Kouvolan kaupungin henkilöstöjohtamista, henkilöstöpolitiikkaa ja henkilöstötyötä. Kaupunkistrategiaa uudistetaan parhaillaan, joten myös henkilöstöohjelma päivitetään vuoden 2018 aikana. Henkilöstösuunnittelun tavoitteena on varmistaa, että kaupungin palveluja tuottaa riittävä määrä osaavaa henkilöstöä. Henkilöstösuunnitelmassa määritellään strategian ja toiminnan vaatima määrällinen ja laadullinen henkilöstötarve. Lähtökohtana on kaupungin strategia ja palvelustrategiset linjaukset, joissa otetaan kantaa siihen, mitä palveluita tuotetaan ja miten niitä tuotetaan. Valmisteilla olevan sote- ja maakuntauudistuksen myötä kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöä siirtyy merkittävästi tulevien maakuntien palvelukseen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Kouvolan kaupungilta siirtyy maakunnan palvelukseen lähes koko sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä ympäristöterveydenhuollon, maatalouslomituksen ja maaseutuhallinnon henkilöstö. Muutoksella on vaikutuksia myös tukipalvelujen henkilöstöön. Uudistuksen myötä noin 48 % kaupungin nykyisestä henkilöstöstä siirtyy maakuntatyönantajan palvelukseen. Toteutuessaan uudistus vaikuttaa merkittävästi kaupungin tehtäviin ja sitä kautta henkilöstömäärään ja -tarpeeseen. Näitä muutoksia on otettu huomioon henkilöstösuunnitelmassa vuoden 2020 osalta. 8 Kaupungin henkilöstömenojen on oltava suunnittelukaudella kestävällä perustalla. Henkilöstösuunnittelun tulee olla strategiasidonnaista siten, että kaupungilla on optimaaliset henkilöstörakenteet ja -mitoitukset. Työtehtävien, työaikajärjestelmien ja työaikojen hyvällä suunnittelulla pyritään palvelujen tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Tavoitteena on strateginen osaamisen ennakointi ja osaamisen täysimääräinen hyödyntäminen. Erikoissairaanhoidon siirtämistä Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle (Carea) vuoden 2018 alusta alkaen on alettu valmistella syksyn aikana. Tätä muutosta ei ole otettu huomioon henkilöstösuunnitelmassa. Lisäksi Kymenlaaksoon suunnitellaan perustettavaksi sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä jo vuoden 2019 alusta alkaen. Myöskään tätä ei ole vielä otettu henkilöstösuunnitelmassa huomioon. Johtamisen kehittäminen on myös yksi suunnittelukauden painopisteistä. Määrätietoista työtä työhyvinvoinnin edistämiseksi, työkykyprosessien kehittämiseksi ja sairauspoissaolojen vähentämiseksi jatketaan edelleen, jotta työkyvyttömyyden kustannuksia saadaan alennettua. Kaupungilla on käynnissä Uusille urille -pilottihanke, jossa etsitään valmennuksen avulla ratkaisuja tukea työssä jatkamista ja työuran käännekohtia. Tätä kautta pyritään vähentämään myös varhe-maksuja. Henkilötyövuodet htv
9 KEHITYSNÄKYMÄT Kaupunki investoi elinvoiman vahvistamiseen Kaupungin investointien kokonaismäärä vuonna 2018 on 49,8 milj. euroa. Investoinnit kohdistuvat ensisijaisesti elinvoimaa vahvistaviin strategisiin kärkihankkeisiin. Kaupunki varautuu sote- ja maakuntauudistukseen toteuttamalla vain jo tehtyihin sopimuksiin tai rahoituspäätöksiin perustuvia hankkeita. Muita uusinvestointeja ja peruskorjaushankkeita lykätään, kunnes kiinteistöjen omistukseen ja ylläpitoon liittyvät vastuut selkiytyvät. Pioneeripuiston Asuntomessualueen pientalorakentajat pääsevät tonteilleen joulukuussa Näyttelykohteiden rakentaminen alkaa vuoden 2018 aikana. Asuntomessualueelle rakentavien ohjaukseen ja neuvontaan panostetaan läpi lupa- ja rakennusprosessien. Vuonna 2018 rakennetaan viheralueet ja viimeistellään muun infran rakentaminen projekti on esillä Porin asuntomessuilla. Kouvola RRT, havainnekuva Kullasvaaran logistiikka-alueella sijaitsevan Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin (Kouvola RRT) kaavoitus ja tekninen suunnittelu mahdollistavat alueen tarkoituksenmukaisen kehittämisen vahvistaen samalla logistiikkatoimialan asemaa kaupungissa. Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin suunnittelua ja toteutusta edistetään vuorovaikutuksessa logistiikka-alan toimijoiden kanssa luoden toimintaedellytyksiä nykyisten, ja uusien käyttäjien tarpeisiin perustuvalle alueen kehittämiselle. Alueen infrastruktuurin tekninen toteutussuunnittelu käynnistyy alkuvuodesta Samalla jatketaan Kullasvaaran logistiikka-alueen kehittämisen kannalta tarpeellisten asemakaavojen ja intermodaaliterminaalialueen toteutussuunnitelman laatimista. Kouvola RRT -hankkeen suunnitteluun ja kehittämiseen on budjetoitu noin 3,4 milj. euroa. Tähän on saatu 50 % tukea Euroopan unionin CEF 2015 transport rahoitusvälineestä eli yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa vuosille Kouvola RRT -hankkeen toteuttamiseen on haettu Euroopan unionin CEF Blending transport -rahoitusvälineestä yhdessä liikenne- ja viestintäministeriön kanssa yhteensä noin 7,7 milj. euroa vuosille Hankkeen kokonaisbudjetti on 38,6 milj. euroa, josta valtion osuus on 8,1 milj. euroa ja Kouvolan kaupungin osuus on 30,5 milj. euroa. 9
10 toimii kanavan rakennuttajana, sillä valtio on investointihankkeen merkittävin rahoittaja kahden kolmasosan osuudella. Kouvolan kaupunki, Heinolan kaupunki ja Iitin kunta osallistuvat hankkeen toteuttamiseen. Kunnat vastaavat hyväksymänsä sopimuksen perusteella kanavan liikenteen järjestämisen ja ylläpidon kustannuksista. Kimolan kanava, havainnepiirros Kouvolan kaupunki on hankkimassa omistukseensa kanavan tarvitsemat maa- ja vesialueet ja valmistuttuaan kanavarakenteet tulevat Kouvolan kaupungin omistukseen. Vesiväylähankkeen rinnalla edistetään alueen satama- ja veneilyinfrastruktuurin kehittämistä. Tekniikka- ja ympäristöpalvelut varaa rahoituksen hankkeelle. Kimolan kanavan vesiväylähanketta edistetään hankkeeseen sitoutuneiden osapuolten kanssa. Liikennevirasto Matka- ja tapahtumakeskus, havainnepiirros Kävelykatu Manski Ydinkeskustan elinvoimaisuutta ja toiminnallisuutta kehitetään koordinoidusti eri toimijoiden yhteistyönä. Ydinkeskustan elinvoiman vahvistaminen ja tärkeimpien kohteiden valmistuminen ajoitetaan niin, että ne olisivat valmiita vuoden 2019 loppuun mennessä. Matkakeskuksen alueelle rakennetaan matka- ja tapahtumakeskus, johon sijoittuu liiketiloja ja muita kaupallisia palveluita, toimistoja, hotelli ja konferenssitiloja sekä monitoimiareena. Vuoden 2018 aikana aloitetaan varsinainen rakentaminen, jossa infran osuus on merkittävä. Hallituskatu-Kauppamiehenkatu saneerataan kokonaisuudessaan ja katuosuus muutetaan kaksisuuntaiseksi. Radan eteläpuolelle rakennetaan uudet liityntäpysäköintialueet ja nykyisen rautatieaseman itäpuolelle uusi kaukoliikenteen bussiterminaali. Kävelykatu Manskin saneeraus jatkuu vielä vuoden 2018 puolella. Tavoitteena on kehittää kävelykadusta ja sitä reunustavista kortteleista kaupunkilaisten yhteinen olohuone sisältäen monipuoliset kaupalliset palvelut, laadukkaat ja viihtyisät ulkotilat sekä korkeatasoista asumista. Keskustan alueella kehittämiskohteita ovat lisäksi Kotiharjun alue, Marjoniemen ja Sakaristonmäen alue, Urheilupuisto, keskustakorttelit sekä ydinkeskustan itälänsi -akseli. Kotiharjun kehittämiseen liittyvä Kasarminmäki-Ruskeasuo liikenneväylä rakennetaan vuonna Marjoniemen ja Sakaristonmäen alueen, Urheilupuiston sekä itä-länsi suuntaisen kevyen liikenteen akselin yleissuunnittelu on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 aikana. Keskustakortteleiden osalta asemakaavoitus odottaa maankäyttösopimuksen laatimista kaupungin ja kiinteistönomistajan välille ja toteutussuunniteluun varaudutaan vuonna
11 TALOUDELLINEN TILANNE Kouvolan taloudellinen kehitys on kääntymässä positiiviselle uralle koko maan talouden positiivisen imun vetämänä. Kaupungin toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset, mm. väestön ikääntyminen ja yleisen taloustilanteen vaikutukset, aiheuttavat kaupungin tuottamissa palveluissa kasvutarpeita erityisesti hyvinvointipalvelujen osalta, joten tlaouden rakenteita pitää uudistaa rohkeasti. Tämä tarkoittaa muun muassa palveluverkon uudistamista ja kehittämishankkeisiin satsaamista. Investointien pitää olla tuottavia ja harkittuja, sillä tasoa ei ole varaa ylettömästi nostaa. Tulevina vuosina keskeistä on kaupungin tulorahoituksen turvaaminen sekä menojen hallinta, jotta pystytään turvaamaan palvelujen riittävyys ja saatavuus. Vuonna 2020 tulevan maakuntauudistuksen lopulliset vaikutukset Kouvolan taloudelliseen tilanteeseen eivät ole vielä selvillä. Valtiovarainministeriö on tehnyt omia laskelmiaan rahoituksellisesta tasapainosta maakuntauudistuksen jälkeen. Laskelmat ovat arvioita tässä vaiheessa ja tarkentuvat uudistuksen edessä. Kaupungin talouteen on syntynyt kunnille tyypillinen rakenteellinen menojen ja tulojen epätasapaino. Vuoden 2017 osalta taloudellinen tilanne näyttää paremmalta kuin vuoden 2017 talousarviota laadittaessa. Vuoden 2016 tilinpäätöksessä kaupungin taseen kertyneeksi ylijäämäksi muodostui 4,8 milj. euroa ja vuoden 2017 alijäämäennuste, -1,8 milj. euroa, huomioiden kumulatiiviseksi ylijäämäksi muodostuu 3,0 milj. euroa. Vuoden 2017 arvioituun tulokseen positiivisesti vaikuttavat arvioitua pienemmät henkilöstökulut sekä parempi verotulokehitys, erityisesti yhteisöveron osalta. Talouden sopeuttamistarve on edelleen noin 5 miljoonan euron luokkaa vuositasolla. Tällä päästään vuositasolla taloudelliseen tasapainoon, mutta se ei mahdollista uusia elinvoimahankkeita eikä kata laajempia kehittämistarpeita. Kilpailukykysopimuksella on edelleen vaikutusta kaupungin taloudelliseen tilanteeseen. Lomarahojen leikkaukset vuosina vähentävät henkilöstömenoja, mutta vastaavat vähennykset tehdään valtionosuuksista. Valtionosuuksista vähennetään myös laskennallinen työajan pidennyksen hyöty. Sen sijaan henkilösivukulujen pieneneminen jää kaupungin hyödyksi. Vuoden 2018 henkilösivukulut laskevat hieman vuoden 2017 tasosta ja suunnitelmavuosina 2019 ja 2020 ne laskevat edelleen.vuoden 2020 henkilöstömenoihin on arvioitu lomarahojen palautus normaalille tasolle. Verotulojen kehitys on vuonna 2018 erittäin vaisua johtuen valtion tekemistä toimenpiteistä. Veromenetykset kompensoidaan osittain valtionosuuksissa, mutta valtionosuuksista vähennettävät muut erät pienentävät vuoden 2018 valtionosuussummaa. Suunnitelmavuosina 2019 ja 2020 verotulot kehittyvät positiivisemmin. * maakunta- ja sote-uudistus huomioitu * * maakunta- ja sote-uudistusta ei huomioitu Kouvolan kaupunki Tuloslaskelma milj. e TP 2016 TA 2017 TPE 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 * TS 2020* * Toimintatulot 75,4 69,2 70,4 69,1 68,9 35,3 69,5 Valmistus omaan käyttöön 3,2 1,8 2,6 3,5 3,5 3,5 3,5 Toimintamenot -577,4-564,4-564,5-564,9-568,3-239,4-575,3 Toimintakate -498,8-493,3-491,5-492,4-496,0-200,6-502,4 Verotulot 340,9 333,2 335,0 338,5 343,6 175,5 353,4 Valtionosuudet 175,9 169,0 169,0 167,4 167,0 45,9 166,0 Rahoitustulot ja -menot 6,7 5,8 6,7 6,5 6,3 6,2 6,2 Vuosikate 24,6 14,7 19,2 20,0 20,8 26,9 23,1 Poistot ja arvonalentumiset -20,4-21,0-21,0-20,8-20,8-20,4-20,4 Satunnaiset erät 1,5 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Tilikauden tulos 5,7-6,4-1,8-0,8 0,0 6,6 2,7 Tilinpäätöserät 0,1 Tilikauden yli/alijäämä 5,8-6,4-1,8-0,8 0,0 6,6 2,7 Kertynyt yli-/alijäämä 4,8-1,5 3,0 2,3 2,3 8,9 5,0 Kunnallisveroprosentti 20,75 20,75 20,75 20,75 20,75 8,28 20,75 Toimintakatteen muutos % 1,1-1,1-1,5 0,2 0,7-59,6 1,3 Toimintamenojen muutos % 1,2-2,3 0,0 0,1 0,6-57,9 1,2 Toimintatulot/Toimintamenot, % 13,1 12,3 12,5 12,3 12,2 15,0 12,1 Vuosikate, % poistoista 120,6 69,7 91,3 96,4 100,2 132,3 113,5 Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä vuoden lopussa
12 TOIMIALOITTAIN Konsernipalvelut Konsernipalvelut TP TP TA 1000 euroa 2016 * Toiminta Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate * tp 2016 ei ole vertailukelpoinen organisaatiomuutoksesta johtuen. Konsernipalvelujen tehtävä on valmistella kaupunkistrategian ja muiden konsernia ohjaavien linjausten laadintaa kuten omistajapolitiikkaa, hankintaohjeistusta, palvelustrategiaa, henkilöstöohjelmaa, maapoliittista ohjelmaa sekä tukea johtamista, kehittämistä ja päätöksentekoa tuottamalla ajantasaista tietoa konsernin toiminnasta ja toimintaympäristön muutoksista. Konsernipalvelujen yhteinen palveluketju on konsernin toiminnanohjaus. Toiminnanohjausta tukevat seuraavat palvelut: hallinto ja viestintä, henkilöstö, talous ja omistajaohjaus, tietohallinto, strategia ja kehittäminen, elinvoima sekä tilapalvelut. Elinvoimapalveluihin sisältyy elinkeinopalvelut, maaseudun kehittäminen sekä viljelijätuki- ja lomituspalvelut. Sote- ja maakuntauudistus tulee toteutuessaan vaikuttamaan konsernipalveluiden tehtäviin, mutta muutokset täsmentyvät vasta vuoden 2018 aikana. Talouden vuosikelloa päivitetään vastaamaan maakuntauudistuksen jälkeiseen aikaan liittyvää strategian valmisteluprosessia. Investointien suunnitteluprosessi uudistetaan siten, että investointien ennakoituvuus kasvaa huomattavasti. Vuoden aikana on tarkoitus päivittää myös koko kaupunkia koskeva konserniohjeistus sekä uudistaa konsernijohtamisen mallia. Hallinnossa ja viestinnässä toiminnan kehittämiskohteena on digitalisointi ja sähköisen hallinnon kehittäminen. Arkistossa ja asiakirjahallinnassa tärkein kehittämiskohde on sähköisen arkistoinnin projekti (TOS-projekti), joka kattaa koko suunnittelukauden. Pysäköinninvalvonnassa siirrytään pysäköintivirhemaksujen kirjoittamiseen mobiililaitteella, mikä edellyttää ICT-ohjelman käyttöönottoa. Osaamisen johtamisen, työhyvinvoinnin sekä johtamisen kehittäminen ovat keskeisiä henkilöstöjohtamisen painopisteitä myös seuraavalla suunnittelukaudella. Kaupunkistrategiaa tukeva henkilöstöohjelma päivitetään vuonna Tarkoituksena on laatia osaamisen johtamisen malli ja aloittaa osaamiskartoitusten laatiminen henkilöstöryhmittäin. Työhyvinvointiohjelma/työsuojelun toimintaohjelma päivitetään vuonna Työkyvyn toimintamallin tehostetun tuen toimenpiteisiin liittyen vuonna 2018 jatketaan Uusille urille -pilottihanketta, jonka avulla etsitään moniammatillisesti ratkaisuja tukea työssä jatkamista ja työuran käännekohtia. Henkilöstöprosesseja kehitetään ja sähköistetään hyödyntäen Sympa HR -järjestelmää. Valmisteilla oleva sote-kuntayhtymän muodostaminen tai sote- ja maakuntauudistus vaikuttaa merkittävästi henkilöstöpalvelujen tehtäviin ja kehittämiskohteisiin suunnittelukaudella. Tietohallinnon osalta suunnittelukauden merkittäviin kehittämiskohteisiin kuuluvat sote- ja maakuntauudistuksen tietohallinto- ja ict tehtävät, digitalisaatio, EU:n tietosuoja-asetuksen vaatimusten toteuttamiseen ja kyberturvallisuuteen liittyvät tehtävät, sekä yhteentoimivuuden ja tiedolla johtamisen kehittämistehtävät. Strategiayksikössä panostetaan palveluiden ja toiminnan kehittämiseen mm. digitalisaation, avoimen datan ja tulevaisuuden palvelumallin avulla. Strategista johtamista, ennakointia, tuottavuutta ja hankintatoimen strategisuutta vahvistetaan. Kaupunkistrategia uudistetaan vuosien aikana ottaen huomioon alusta toteutuva maakunta- ja sote-uudistus. Strategisen ohjelmatoiminnan koordinointia kehitetään. Aluekehittämistoiminnan 12
13 alkamiseen on varauduttu käyttötalouden osalta 0,4 milj. ja investoinneissa 0,2 milj. eurolla vuonna Elinvoiman kehittäminen perustuu merkittäviltä osiltaan verkostojohtamiseen ja verkostomaiseen toimintaan kaupunkikonsernissa ja sidosryhmäverkostossa. Yhteistyömuotoja eri toimijoiden kanssa kehitetään elinvoiman kehittämisen tuloksellisuuden ja alueen elinvoimaisuuden parantamiseksi. Lisäksi elinvoiman kehittämisessä varaudutaan kaupungin tehtävissä maakuntauudistuksen myötä tapahtuviin muutoksiin. Tilapalveluiden osalta kaupungin palvelutuotannon verkkoratkaisut vaikuttavat ylläpidettäviin kiinteistöihin sekä peruskorjaus- ja uudisrakennustarpeisiin. Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Tekniikka- ja ympäristöpalvelut TP TP TA 1000 euroa 2016 * Toiminta Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate * * tp 2016 ei ole vertailukelpoinen organisaatiomuutoksesta johtuen. Kaupungin ydinkeskustan kehittämisessä kehittämisalueita ovat mm. kaavoitus, infrastruktuurin suunnittelu ja toteutus sekä alueen toimintojen ja palvelujen toiminnallinen kehittäminen. Ydinkeskustan elinvoimaisuutta ja toiminnallisuutta kehitetään koordinoidusti eri toimijoiden yhteistyönä. Ydinkeskustan elinvoiman vahvistaminen ja tärkeimpien kohteiden valmistuminen ajoitetaan niin, että ne olisivat valmiita vuoden 2019 loppuun mennessä. Matkakeskuksen alueelle rakennetaan matka- ja tapahtumakeskus, johon sijoittuu liiketiloja ja muita kaupallisia palveluita, toimistoja, hotelli ja konferenssitiloja sekä monitoimiareena. Vuoden 2018 aikana aloitetaan varsinainen rakentaminen, jossa infran osuus on merkittävä. Hallituskatu-Kauppamiehenkatu saneerataan kokonaisuudessaan ja katuosuus muutetaan kaksisuuntaiseksi. Radan eteläpuolelle rakennetaan uudet liityntäpysäköintialueet ja nykyisen ratatieaseman itäpuolelle uusi kaukoliikenteen bussiterminaali. Kävelykatu Manskin saneeraus jatkuu vielä vuonna Tavoitteena on kehittää kävelykadusta ja sitä reunustavista kortteleista kaupunkilaisten yhteinen olohuone sisältäen monipuoliset kaupalliset palvelut, laadukkaat ja viihtyisät ulkotilat sekä korkeatasoista asumista. Keskustan alueella kehittämiskohteita ovat lisäksi Kotiharjun alue, Marjoniemen ja Sakaristonmäen alue, Urheilupuisto, keskustakorttelit sekä ydinkeskustan itä-länsi -akseli. Kotiharjun kehittämiseen liittyvä Kasarminmäki- Ruskeasuo liikenneväylä rakennetaan Marjoniemen ja Sakaristonmäen alueen, Urheilupuiston sekä itä-länsi suuntaisen kevyen liikenteen akselin yleissuunnittelu on tavoitteena käynnistää vuoden 2018 aikana. Keskustakortteleiden osalta asemakaavoitus odottaa maankäyttösopimuksen laatimista kaupungin ja kiinteistönomistajan välille ja toteutussuunniteluun varaudutaan vuonna Pioneeripuiston Asuntomessualueen pientalorakentajat pääsevät tonteilleen joulukuussa Näyttelykohteiden rakentaminen alkaa vuoden 2018 aikana. Asuntomessualueelle rakentavien ohjaukseen ja neuvontaan panostetaan läpi lupa- ja rakennusprosessien. Vuonna 2018 rakennetaan viheralueet ja viimeistellään muun infran rakentaminen. Asuntomessut Kouvolassa projekti on esillä Porin asuntomessuilla. Vuonna 2018 laaditaan Kullasvaaran rautatie- ja maantieterminaalin (RRT) ensimmäisen toteutusvaiheen infran rakennussuunnitelmat tarvittavine hallinnollisine suunnitelmineen. Suunnittelu käsittää mm. konttien purku- ja lastausalueen, katuverkon, hulevesijärjestelmien, maanalaisten teknisen huollon johtojen ja laitteiden, raiteiden, sähköistyksen sekä turvalaitteiden suunnittelun. Maan hankinta alueella on pääosin tehty mutta vielä vuoden 2018 alussa varaudutaan lunastusmenettelyn loppuun saattamisen. 13
14 Uusien asuinalueiden infraa rakennetaan Haanojalle ja Kalalammelle. Kymin ruukin kehittämiseen tähtäävän Kyminväylän rakentaminen on ajoitettu vuoteen Kymijoen rantaraitin suunnittelu aloitetaan vuonna Rantaraitista on tarkoitus kehittää noin 25 kilometrin pituinen reitti keskeiselle kaupunkialueelle pääosin olemassa olevia väyliä pitkin. Tavoitteena on tuoda Kymijoen ranta kaikkien ulottuville joko kävellen tai pyörällä. Kuusankosken Rantapuiston rakentaminen on tarkoitus käynnistää vuoden 2018 aikana. Kimolan kanavan vesiväylähanke toteutetaan yhdessä hankkeeseen sitoutuneiden osapuolten kanssa. Kouvolan kaupunki on hankkimassa omistukseensa kanavan tarvitsemat maa- ja vesialueet. Kaupungin taseeseen liitetään kanavarakenteet, kun ne ovat valmistuneet. Investoinnin rahoittavat valtio, Kouvolan ja Heinolan kaupungit sekä Iitin kunta. Liikennevirasto toimii kanavan rakennuttajana. Kunnat vastaavat hyväksymänsä sopimuksen perusteella kanavan liikenteen järjestämisen ja ylläpidon kustannuksista. Kiinteistöveropohjan tarkistusprojekti käynnistyy vuoden 2018 alussa ja on ajoitettu neljälle vuodelle. Työhön rekrytoidaan määräaikaista projektihenkilöstöä maaomaisuusja paikkatietopalvelun henkilöstön lisäksi. Kiinteistöpalveluissa jatketaan toiminnan tehostamiseen ja palvelun laadun parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Henkilöstön määrä sopeutetaan kulloiseenkin palvelujen kysyntään. Haasteena siinä ovat melko nopeastikin toteutuvat palveluverkkomuutokset. Maakunta- ja soteuudistus toteutuessaan vaikuttaa merkittävästi palveluun. Henkilökunta osallistuu työn valmisteluun. Rakennusvalvonnassa kehitetään palvelun toimintatapoja ja lupaprosesseja vuonna 2017 laaditun ohjelman mukaisesti asiakaslähtöisemmiksi ja sujuvammiksi. Sähköisen arkiston muodostamishanketta jatketaan. Sähköinen lupapalvelu otettiin käyttöön vuoden 2017 lopulla. Ympäristöpalveluissa selvitetään vesihuoltolaitosten toiminta-alueella viemäriverkostoon liittymättömien kiinteistöjen määrä ja tarvittaessa määrätään liittymisestä. Hulevesiverkostoon liittymisestä haettujen vapautusten määrä tullee kasvamaan vesilaitosten toiminta-aluerajausten myötä. Myöntämisperusteet yhtenäistetään ja hakemusten käsittelyä tehostetaan. Luontopolkuverkostoa kehitetään sekä määrällisesti että laadullisesti kunnostamalla rakenteita ja parantamalla opastusta. Ympäristöterveydenhuolto osallistuu maakuntauudistuksen valmisteluprosesseihin. Terveysvalvonnassa yhtenäistetään toimintatapoja muiden maakunnan valvontayksiköiden kanssa vuosina Ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisen tietojärjestelmän (VATI) on tarkoitus valmistua vuonna 2019, jolloin se otetaan käyttöön jokaisessa valvontayksikössä. Eläinlääkintähuollon ELVI tietojärjestelmän arvioitu käyttöönotto on Kuusankosken Rantapuiston ideakilpailun voittaja Kuusaa virtaa, Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy 14
15 Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut TP TP TA 1000 euroa 2016 * Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate * tp 2016 ei ole vertailukelpoinen organisaatiomuutoksesta johtuen. Hyvinvointipalvelujen keskeisimmät strategiset tavoitteet ovat asiakkaan kuuleminen, jonka saavuttamista tuetaan monialaisen verkostotyön ja dialogisen toimintamallin vahvistamisella sekä Askel-hankkeessa sovittujen toimintamallien jalkauttamisella arkeen. Paikallisten järjestöjen ja yhdistysten kanssa tavoitteena on kiinteä yhteistyö palvelujen tuottamisessa sekä strategisessa ja suunnitelmallisessa monialaisessa toimijuudessa. Strategiatavoitteeseen optimaalinen palveluverkko ja tarjonta sisältyy ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen sisällyttäminen asiakasprosesseihin sekä peruspalvelujen vahvistaminen ja asiakasohjauksen ja -arvioinnin vahvistaminen. Toimintavuosi 2018 tulee sisältämään muutoksia etenkin terveydenhuollon palveluissa liittyen tiedossa oleviin muutoksiin ja valmisteluihin. Em. liittyen on strategiseksi tavoitteeksi valittu osaava ja hyvinvoiva henkilöstö eli niin esimiesten kuin työntekijöiden tukeminen muutoksessa ja muutosjohtamisen vahvistaminen. Kouvolan kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää erikoissairaanhoidon siirron valmistelun Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carealle lukien. Terveydenhoidon palvelujen osalta erikoissairaanhoidon siirtyminen Careaan vuoden 2018 aikana tulee olemaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen integraation turvaamisen näkökulmasta haasteellinen. Muutos tulee vaatimaan peruspalveluita tukevien toimintamallien uudistamista ja kotiutuksen toimintamallin määrittämistä yhteistyössä Carean kanssa niin terveydenhuollossa kuin ikääntyneiden palveluissa. Muutoksen valmistelu ja toimintamallien vahvistaminen tulee toteutumaan lyhyellä aikataululla, jolloin muutoksessa tulee korostumaan henkilöstön työhyvinvoinnista huolehtiminen ja muutosjohtamisen tukeminen. Kymenlaakson maakunnassa on käynnistynyt sotekuntayhtymän valmistelu. Sote-kuntayhtymä käynistyy lukien. Valmistelu ajoittuu pääosin vuodelle Sote- ja maakuntauudistuksen liittyvän lainsäädännön valmistelua jatketaan siten, että uudistus tulee voimaan alkaen. Kymenlaakson maakunnan hakemus valtionavustuksen saamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauspilotteihin on toimitettu sosiaali- ja terveysministeriöön. Valinnanvapauspilotit käynnistyvät valinnanvapauteen liittyvän lainsäädännön tultua voimaan (kesän 2018 aikana). SOTE-Kymenlaakso projektin palveluorganisaation valmistelu jatkuu vuoden 2018 puolella. Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeisiin liittyvät LAPE Kymenlaakso hankkeelle ja Ikäopastin hankkeelle on myönnetty valtion rahoitusta asti. SOTE Kymenlaakso projektin organisaatiovalmistelu, sotekuntayhtymän valmistelu sekä Effica Lifecare-määrittelyprojekti tulee sitomaan työryhmissä työskentelevien kaupungin työntekijöiden työaikaa merkittävästi. Ikäasema Maakunnassa on valmisteltu yhteistyössä alueen kuntien, TE-toimiston, Kansaneläkelaitoksen ja Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kanssa 15
16 työllistämiseen liittyvän pilotin käynnistämistä vuosille Yhteistyösopimuksessa sovitaan asiakkaiden työmarkkinakelpoisuutta parantavasta työllistymiskokeilusta, jossa tuettua työllistymistä tarvitseville asiakkaille tarjotaan työllistymistä tukevaa, yksilöllistä monialaista yhteispalvelua, joka muodostuu TE-toimiston, Kelan ja Kymenlaakson kuntien sekä Carean palveluista työttömille työnhakijoille. Kokeilulla parannetaan maakuntauudistusta ajatellen MAKU- ja SOTE-palvelujen rajapinnan palvelujen toimivuutta ja kattavaa kohdistumista vaikeimmin työllistyviin asiakasryhmiin. Aikuisväestön palveluiden työllistämispalveluista osa tulee siirtymään ao. pilottiin. erikoistason palvelujen jatkuvuus ja turvaaminen kuntalaisille muutoksesta huolimatta. Henkilöstön työhyvinvoinnista ja jaksamisesta muutoksessa tulee huolehtia niin esimiesten ja johdon kuin palvelujen henkilöstön osalta. Viestinnän tulee olla ajantasaista ja viestinnän kohdentuminen eri tasoille tulee huomioida toteutuksessa niin henkilöstön kuin kuntalaisten osalta. Kokonaisuutena hyvinvointipalvelujen osalta toimintavuosi 2018 tulee olemaan haasteellinen sisältäen muutoksia niin palvelujen järjestämisvastuuseen kuin toimintamallien uudistamiseen liittyen. Keskeistä toiminnan ja palvelujen toteutuksessa tulee olemaan perus- ja Valkealan terveysasema INVESTOINNIT Suurimmat investoinnit Nettokustannukset milj. euroa Kokonaiskust Nuorisokeskus Anjala 1,9 1,5 0,3 Peruskorjaus (rah.osuus) 1,3 1,1 0,2 Ink.Anjalan koulu 0,3 Sarkolan koulu, uudisrakennus 1,0 Valkealan monitoimikeskus, 1,5 uudisrakennus Lehtomäen päiväkoti uudisrakennus 3,2 3,2 KSAO Auto-osasto uudisrakennus 4,1 4,1 KSAO Mara/Sote, peruskorjaus 2,9 1,5 1,4 Vuokkolan päiväkoti, peruskorjaus 0,6 0,3 Brankkari, peruskorjaus 1,1 0,5 0,5 Pääkirjasto 0,1 Keskustan uimahallin palvelutason 0,5 nosto ( mahd. rah.osuus) Maa- ja vesialueet 1,5 1,5 1,2 Kadut, tiet ja kevytliikenne korvausinvestoinnit 3,9 7,6 7,9 uusinvestoinnit 7,1 9,9 10,1 Viheralueet korvausinvestoinnit 1,5 1,3 1,2 uusinvestoinnit 0,3 0,3 0,3 Sillat ja erikoisrakenteet korvausinvestoinnit 1,3 0,3 0,3 Muut maa- ja vesirakenteet uusinvestoinnit 2,4 3,5 2,0 korvausinvestoinnit 1,5 1,8 1,2 Keskustan kehittäminen, Matkakeskus 19,0 5,9 10,0 2,0 Keskustan kehittäminen/manski 7,2 1,5 Kimolan kanava 3,0 2,2 0,4 rahoitusosuus 0,9 0,7 0,1 Pioneeripuisto/asuntomessut 6,9 3,0 0,3 RR-terminaali 2,1 1,2 rahoitusosuus 50 % 1,2 0,6 16
17 Investointimenot vuodelle 2018 ovat yhteensä 49,8 miljoonaa euroa. Rahoitusosuuksia arvioidaan saatavan 2,4 milj. euroa. Investointien myyntituloja arvioidaan vuonna 2018 kertyvän yhteensä 0,8 miljoonaa euroa. Kaupungin nettoinvestoinnit ovat 46,6 miljoonaa euroa vuodelle 2018, josta ns. kärkihankkeiden osuus on 12,5milj. euroa. Tietohallinnon vuoden 2018 investointiesitysten painopistealueet ovat digitalisaation edistäminen kehittämis- ja edistämissuunnitelman mukaisesti, tiedolla johtaminen ja tiedonhallinta, sekä videotuotanto osana päätös- ja palveluviestintää. Vuoden 2018 investointiesityksissä on huomioitu sote- ja maakuntauudistus siten, että asiakas-ja potilastietojärjestelmiin kohdistuvia investointiesityksiä ei ole vuoden 2018 talousarviossa. Esitysten mukaisesti kehitetään digitaalista oppimisympäristöä suomen kielen opetuksessa, mahdollistetaan lasten hoitoaikojen varaaminen sähköisesti ja varustellaan kaksi uutta omatoimikirjastoa. Sähköistä asiointia kehitetään lisäämällä mahdollisuuksia vuorovaikutteiseen tiedonvaihtoon kuntalaisen ja kaupungin välillä, esimerkkinä tekniikka- ja ympäristöpalveluiden suunnitelmat dokumenttien myyntipalvelusta. Kotihoitoa kehitetään virtuaalihoivaa- ja hoitojärjestelmää kehittämällä, sekä pilotoimalla asiakkaiden elintoimintoja seuraavaa hyvinvointiranneketta. Sähköisen arkistoinnin mahdollistamiseksi esitetään arkistointijärjestelmän hankintaa. Investoinnit ovat esityksen mukaisesti toteutettuna 1,2 miljoonaa euroa. Lisäksi aineettomien hyödykkeiden muissa pitkävaikutteisissa menoissa on varauduttu vuonna 2018 aluekehittämiseen 0,4 milj. eurolla. Aluekehittämiseen investoinneissa on varauduttu 0,2 milj. eurolla. Kaupungin kärkihankkeet muodostavat suuren osan yhdyskuntatekniikan investoinneista vuosien 2018 ja 2020 välillä. Suurimmat kustannukset on sijoitettu Asuntomessualueelle, jossa tehdään Talliojan puistoa ja aloitetaan muiden alueiden viimeistelytöitä. Matkakeskusalueen infran rakentaminen alkaa vuonna Manskin osalta rahavaraus koskee mahdollisia viimeistelytöitä ja katosta. Kimolan kanavan ja Kullasvaaran RRT-alueen rakentamiseen valmistaudutaan. Uusinvestointeja tehdään myös nk. perushankkeissa; mm. Kasarminmäki-Ruskeasuo liikennejärjestelyjen jatkaminen sekä Kymin ruukin kehittämiseen tähtäävän Kyminväylän rakentaminen on ajoitettu vuoteen Kymijoen rantareitin suunnittelu aloitetaan vuonna Kuusankosken Rantapuiston rakentaminen on ajoitettu alkamaan vuonna 2018, kun suunnittelukilpailu on saatu ratkaistua ja sen pohjalta tehty toteutussuunnittelu on valmistunut. Noin kolmannes yhdyskuntatekniikan investointikohteista on korvausinvestointeja, jotka ulottuvat mm. kaduille, silloille ja viheralueille. Siltojen osalta pienennetään korjausvelkaa aiempia vuosia suuremmalla rahoitusvarauksella; suurin saneerauskohde on Voikkaan jalankulku- ja pyörätien ristikkosilta. Rakennusinvestointeihin vuodelle 2018 on varattu nettona 12,1 milj. euroa. Merkittävimmät investointikohteet ovat Valkealan monitoimitalo, Sarkolan ja Anjalan koulut, jotka kaikki ovat parhaillaan hankesuunnitteluvaiheessa. Lopullinen tilaohjelma ja kustannusarvio selviävät vasta hankesuunnitelmien valmistuttua tammikuun 2018 loppuun mennessä. Hankkeisiin on talousarviossa varattu tässä vaiheessa ainoastaan suunnittelukustannukset. Investoinneissa on mukana KSAO:n Tornionmäen kampuksen viimeinen vaihe, joka sisältää matkailu- ja ravintola-alan sekä sosiaalialan investoinnit 1,5 milj. euroa vuonna 2018 ja 1,4 milj. euroa vuonna Auto-osaston investointi, 4,1 milj. euroa, on suunniteltu vuodelle Utunmäen ja Suursuon päiväkotien peruskorjausten sijaan tarkoitus on rakentaa molemmat korvaava uusi päiväkoti Lehtomäen alueelle (3,15 milj. euroa). Aiemmin hyväksytyistä rakennusinvestoinneista jatkuvat vuonna 2018 Vuokkolan päiväkodin peruskorjaus (0,3 milj. euroa) ja Nuorisokeskus Anjalan investointi (1,5 milj. euroa 2018, 0,25 milj. euroa 2020), johon haetaan OKM:n rahoitusosuutta (70 %). Kaupungin investointimenot yhteensä 49,8 milj. KSAO, opetusravintola Pikkukokki 17
18 RAHOITUS Lainakanta milj. eur eur / as Lainakanta Euroa/asukas Tasapainoinen talous edellyttää vuosikatteen kasvattamista vähintään poistoja vastaavalle tasolle. Korkeasta investointitasosta johtuen lainakanta tulee kasvamaan merkittävästi. Taloussuunnitelmavuosina toteutetaan useita merkittäviä kärkihankkeita, jotka kasvattavat investointien määrää sekä aiheuttavat lainakannan kasvua. Rahoituslaskelman toiminnan rahavirta muodostuu tuloslaskelman vuosikatteesta, satunnaisista eristä ja tulorahoituksen korjauseristä. Tulorahoituksen korjauserät muodostuvat pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitoista ja -tappioista. Myyntivoittoja on arvioitu vuonna 2018 saatavan 1,2 milj. euroa. Toiminnan rahavirta osoittaa käytettävissä olevan tulorahoituksen määrän investointien rahoittamiseen, pääomasijoituksiin ja pääoman palautuksiin sekä maksuvalmiuden vahvistamiseen. Investointien rahavirta muodostuu investointimenojen ja niihin saatujen rahoitusosuuksien ja pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulojen erotuksesta. Toiminnan ja investointien rahavirran tavoitteena pitkällä aikavälillä pitää olla investointien rahoitus omarahoituksella. Investointitasoa on pystyttävä laskemaan vuosittain asteittain niin, että päästää tasapainoon investointien omarahoituksessa taloussuunnitelmakauden loppuun mennessä. Kestävä investointitaso pitkällä aikavälillä on noin miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2018 lainakannan muutokseksi arvioidaan 25,8 milj. euroa, josta uusien pitkäaikaisten lainojen lisäystä on 50 milj. euroa ja lainojen lyhennyksiä 24,2 milj. euroa. Lainakannan arvioidaan vuonna 2018 olevan 241,4 milj. euroa eli euroa/asukas, pysyen kuntien keskimääräisen lainamäärän tasolla. Lainakannan arvioidaan kasvavan vuoteen 2020 mennessä noin 265 milj. euroon eli noin euroon asukasta kohden. Rahoituslaskelma 1000 euroa TA TS TS Toiminnan ja investointien -33,8-44,9 71,7 rahavirran kertymä 5 vuodelta,milj. euroa Lainakanta euroa/asukas 241,4 260,4 265,4 Lainakanta euroa/asukas Lainanhoitokate 0,8 0,8 0,9 18
19 Lainakanta vuonna ,4 milj. Lainamäärä /asukas 2018 Rahoitus Milj. eur nettoinvestoinnit Kärkihankkeet Vuosikate lainakannan muutos 19
20 Lisätietoja: Kouvolan kaupunki Talous- ja omistajaohjaus
Kouvolan kaupungin. Talousarvio. tiivistelmä. Kaupunginvaltuusto
Kouvolan kaupungin Talousarvio 2017 tiivistelmä Kaupunginvaltuusto 28.11.2016 Julkaisun tiedot Tekstit: Kouvolan kaupungin talousarvion tiivistelmä 2017 Julkaisija: Kouvolan kaupunki 2 SISÄLLYSLUETTELO
KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
Yhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot
Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot
TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ
TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman
RAHOITUSOSA 2012 2015
271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
Kouvolan kaupungin. Talousarvio. tiivistelmä
Kouvolan kaupungin Talousarvio 2016 tiivistelmä Julkaisun tiedot The publication reflects the authors views and that the Managing Authority cannot be held liable for the information published by the project
Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja
Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
Rahoitusosa 2013 2016
Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma
RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI
RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste
TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.
KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta
Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010
Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
Kuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus
Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013
Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi
Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös
tilinpäätös 2014 KOOSTE tilinpäätös 2014 tilinpäätös 2014 s 2014 tilinpäätös 201 s 2014 tilinpäätös ös 2014 til ä Onnistumisia Onnistumisia Toimintakatteen kasvu oli 3,1 %, ilman varautumista Carean alijäämien
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Yhteenvetoesitys
Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2022 taloussuunnitelma Yhteenvetoesitys Kaupunginvaltuusto 13.11.2017 Talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 25.8.2017 25.8.2017 2 25.8.2017 3 25.8.2017 4 25.8.2017
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate
LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen
Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit
Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020
Talousarvio. Tot vuoden alusta
Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT
1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31
TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot
TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
RAHOITUSOSA 2011 2014
279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin
KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen
Talousarvio 2019 Toimitusjohtaja Eetu Salunen 14.11.2018 Palveluiden saatavuus on turvattava myös 2019 Palvelurakenne uudistuu Etulinja: Sujuvampi neuvonta ja yhteydensaanti Palvelut uudistuvat alkuvuonna.
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet
Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala
Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen
Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset
Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Tiedotustilaisuus 13.2.2013 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2011 ja 2012 (ml.
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,1 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2017 Muut (17 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE (57 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
Tilinpäätöksen ennakkotietoja
Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus
TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015
Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)