12. SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VAARATEKIJÄT

Transkriptio

1 12. SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VAARATEKIJÄT Liisa Hiltunen ja Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos 12.1 Kohonnut verenpaine Kohonnut verenpaine lisää sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin ja lyhentää odotettavissa olevaa elinaikaa. Kohonneen verenpaineen haitat lisääntyvät, mikäli henkilöllä on muitakin sydän- ja verisuonisairauksien liitännäissairauksia tai vaaratekijöitä, kuten korkea kolesteroliarvo, lähisukulaisen sydäninfarkti alle 60-vuotiaana, tupakointi, diabetes tai hän on jo sairastanut esimerkiksi sydäninfarktin tai aivoinfarktin. Kohonneen verenpaineen luokittelu perustuu vähintään neljän perättäisen mittauskerran kaksoismittauksen keskiarvoon ja mittaus tehdään ensisijaisesti muun terveydenhuollon ammattilaisen kuin lääkärin vastaanotolla. Jos kertamittauksen raja-arvona pidetään arvoa 140/90 mmhg, noin puolella vuotiaista suomalaisista miehistä ja kolmasosalla naisista on kohonnut verenpaine. Lääkehoitoa suositellaan, jos systolinen (ns. yläpaine) painetaso on vähintään 160 mmhg tai diastolinen (ns. alapaine) painetaso on vähintään 100 mmhg, ja mikäli henkilöllä on verenpaineen lisäksi muita riskitekijöitä tai todettuja sydän- ja verisuonisairauksia, munuaissairauksia Taulukko 12.1 Lappilaisten keskimääräiset verenpainearvot iän ja sukupuolen mukaan (suluissa 95% luottamusvälit) Verenpaine Systolinen (mmhg) Miehet 127 ( ) 131 ( ) 136 ( ) 143 ( ) 148 ( ) 138 ( ) Naiset 118 ( ) 123 ( ) 131 ( ) 144 ( ) 150 ( ) 133 ( ) Diastolinen (mmhg) Miehet 72 (70-74) 82 (80-84) ) 84 (83-86) 82 (80-83) 81 (81-82) Naiset 69 (68-71) 76 (74-77) 80 (-81) 80 (79-82) 80 (-81) 77 (76-)

2 Taulukko 12.2 Verenpaineen Käypä hoito-suosituksia mukailevat optimaalisen, normaalin ja kohonneen verenpaineen esiintymisluvut (%) lappilaisilla iän ja sukupuolen mukaan Verenpaine Optimaalinen Miehet Naiset Normaali Miehet Naiset Tyydyttävä Miehet Naiset Lievästi kohonnut Kohtalaisesti kohonnut Huomattavasti kohonnut Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Optimaalinen verenpaine: alle 120/80 mmhg Normaali verenpaine: alle 130/85 mmhg Tyydyttävä verenpaine: /85-89 mmhg, tai systolinen tai diastolinen paine tällä alueella ja toinen näitä raja-arvoja matalampi Lievästi kohonnut verenpaine: systolinen paine mmhg tai diastolinen paine mmhg eikä kumpikaan ylitä näitä raja-arvoja Kohtalaisesti kohonnut verenpaine: systolinen paine mmhg tai diastolinen paine mmhg eikä kumpikaan ylitä näitä raja-arvoja Huomattavasti kohonnut verenpaine: systolinen paine yli 180 mmhg tai diastolinen paine yli 110 mmhg tai diabetes, lääkehoitoa suositellaan jo alemmilla verenpainelukemilla. (Kohonneen verenpaineen Käypä Hoito suositus 2002). Suomalaisten verenpainetasot ovat laskeneet merkittävästi vuodesta 1982 vuoteen 2002 asti (Vartiainen ym. 2003). Jaksolla FINRISKI - aineistossa (Lapista ei ole tietoja ennen vuotta 2002) systolisen verenpaineen keskiarvo laski miehillä 1 mmhg (137 mmhg:stä 136 mmhg:iin) mutta pysyi naisilla ennallaan (130 mmhg). Diastolinen verenpaine laski samana ajanjaksona sekä miehillä (85 mmhg:stä 81 mmhg:iin) että naisilla (80 mmhg:stä 76 mmhg:iin) 4 mmhg Verenpainearvot Tässä tutkimuksessa verenpainearvot mitattiin kolme eri kertaa ja tulokset perustuvat näiden kolmen mittauksen keskiarvoon (Taulukko 12.1). Lappilai-

3 Taulukko 12.3 Lapin kaupungeissa asuvien keskimääräinen systolinen ja diastolinen verenpaine (suluissa 95% luottamusvälit) Kemi Miehet 127 ( ) Naiset 118 ( ) Tornio Miehet 128 ( ) Naiset 118 ( ) Rovaniemi Miehet 127 ( ) Naiset 117 ( ) Kemijärvi Miehet 128 ( ) Naiset 110 ( ) Systolinen verenpaine 131 ( ) 129 ( ) 121 ( ) 125 ( ) 129 ( ) 122 ( ) 128 ( ) 121 ( ) 138 ( ) 133 ( ) 133 ( ) 128 ( ) 137 ( ) 129 ( ) 134 ( ) 122 ( ) 142 ( ) 141 ( ) 142 ( ) 131 ( ) 147 ( ) 142 ( ) 150 ( ) 148 ( ) Diastolinen verenpaine 146 ( ) 148 ( ) 145 ( ) 143 ( ) 151 ( ) 147 ( ) 141 ( ) 149 ( ) 137 ( ) 135 ( ) 135 ( ) 129 ( ) 136 ( ) ) 137 ( ) 133 ( ) Kemi Miehet 71 (65-77) (74-81) 85 (80-89) 81 (77-86) (74-83) (76-81) Naiset 68 (65-72) 75 (69-80) (61-90) (74-82) (64-95) 76 (74-) Tornio Miehet 75 (70-81) 86 (81-92) 85 (81-88) 87 (82-92) 84 (80-88) 84 (81-86) Naiset 68 (65-72) 81 (75-88) 80 (75-84) (73-82) 76 (72-80) 76 (74-) Rovaniemi Miehet 73 (71-75) 79 (75--82) 85 (81-89) 85 (80-90) 82 (76-88) 79 (-81) Naiset 69 (66-72) 76 (73-79) 79 (76-83) 79 (76-82) 79 (77-82) 76 (75-) Kemijärvi Miehet 72 (64-80) 82 (77-87) 85 (68-103) 85 (77-93) (72-84) 81 (77-84) Naiset 68 (61-75) 72 (68-80) 76 (70-82) 82 (76-89) (72-84) 76 (73-79)

4 Taulukko 12.4 Lappilaisten miesten ja naisten jakautuminen (prosenttiosuudet) eri kokonaiskolesteroliluokkiin iän mukaan. Kokonaiskolesteroli mmol/l Alle 5,00 mmol/l (%) 5,00-6,49 mmol/l (%) 6,50-7,99 mmol/l (%) 8,00 mmol/l tai yli (%) Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Taulukko 12.5 Niiden lappilaisten prosenttiosuus kaupungeittain iän ja sukupuolen mukaan, joiden kokonaiskolesteroliarvot olivat alle 5,0 mmol/l. Koko Lappi Kemi Tornio Rovaniemi Kemijärvi Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset

5 sista miehistä kaikissa ikäryhmissä vain alle 20 %:lla oli optimaalinen verenpaine eli tutkimustilanteessa mitattujen kolmen mittauksen keskiarvo oli pienempi kuin 120/80 mmhg (Taulukko 12.2). Jopa nuorimmassa ikäryhmässä optimaalisen verenpainerajan alle pääsi vain 19 % miehistä. Naisten kohdalla tilanne oli selvästi parempi. Yli kahdella kolmasosalla naisista, mutta vain noin kolmanneksella kaikista miehistä verenpainetaso alitti 140/90 mmhg eli normaalina pidetyn verenpaineen rajan. Verenpaine oli Lapissa korkeampi kuin useimmilla muilla alueilla, mutta ero oli pieni (1-3 mmhg). Systolisissa verenpaineissa ei ollut eroja Lapin alueen kaupunkien välillä miehillä eikä naisilla (Taulukko 12. 3). Diastolisten verenpaineiden keskiarvo oli matalin kemiläisillä miehillä ( mmhg) ja korkein torniolaisilla miehillä (84 mmhg). Käypä Hoito -suosituksia mukailevat verenpainearvojen tavoitteiden saavuttaneiden prosenttiosuudet Lapissa iän ja sukupuolen mukaan on esitetty Taulukossa Veren rasvapitoisuus Poikkeavat veren rasva-arvot ovat kohonneen verenpaineen, ylipainoisuuden ja tupakoinnin ohella tunnettuja sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä ja luvuilla suomalaisten kolesteroliarvot laskivat koko ajan, mutta tämä suotuisa lasku näyttää FINRISKI 2002 tutkimuksen mukaan pysähtyneen (Kansanterveyslaitos 2003). Suositusten mukaiset tavoitearvot ovat tänä aikana myös tiukentuneet ja uudet eurooppalaiset suositukset pyrkivät etenkin erityisryhmien, kuten diabeetikoiden, osalta nykyistäkin tiukempiin tavoitteisiin (Dyslipidemiat 2004). Nykysuositusten mukaan kokonaiskolesteroliarvon tulisi olla alle 5,0 mmol/l, huonon eli LDLkolesterolin alle 3,0 mmol/l (diabetesta sairastavien LDL-kolesteroliarvon tulisi olla alle 2,5 mmol/l), hyvän eli HDLkolesterolin yli 1 mmol/l ja triglyseridiarvon alle 1,7 mmol/l. LDLkolesteroliarvoa ei tässä tutkimuksessa mitattu laboratoriokokeella, vaan se on laskettu kokonaiskolesteroli-, HDLkolesteroli- ja triglyseridiarvojen perusteella ns. Friedewaldin kaavan mukaan. Tämä kaava on käyttökelpoinen vain silloin, kun triglyseridiarvo ei ylitä 4 mmol/l. Näin ollen tulokset on esitetty niiden osalta, joiden triglyseridiarvo ei ylittänyt yllä mainittua rajaa Kokonaiskolesteroli Lappilaisten miesten (M) keskimääräinen kokonaiskolesteroliarvo oli 5,8 mmol/l (vaihteluväli 3,2-10,4 ) ja naisten (N) 5,7 mmol/l (vaihteluväli 2,7-10,6). Kokonaiskolesteroliarvot olivat muualla maassa sekä miehillä että naisilla jonkin verran matalammat (0,2-0,35 mmol/l pienempiä) kuin Lapissa. Vain noin neljäsosalla lappilaisista miehistä ja naisista kokonaiskolesteroli oli alle 5 mmol/l, kun muualla maassa vastaava osuus oli noin kolmasosa (Taulukko 12.4). Lähes joka kolmannella miehellä ja joka viidennellä naisella kolesteroliarvo oli 6,5 mmol/l tai suurempi. Lapin kaupungeissa keskimääräiset kokonaiskolesteroliarvot olivat Kemissä 5,7 (M /N 5,7/5,7) mmol/l, Torniossa 5,8 (6,0/5,6) mmol/l, Rovaniemellä 5,6 (5,5/5,7) mmol/l ja Kemijärvellä 5,7 (5,7/5,7) mmol/l. Lapin kaupunkien välillä ei todettu isoja eroja kokonaiskolesteroliarvoissa. Kaupungeittain verrattaessa niiden osuus, joiden kokonaiskolesteroliarvo alitti 5,0 mmol/l oli suurin rovaniemeläisten miesten joukossa ja

6 Taulukko 12.6 Lappilaisten hyvin matalan HDL-kolesterolin (alle 0,9 mml/l), korkean triglyseridiarvon (yli 1,7 mmol/l) ja korkean LDL-kolesterolin (yli 3,0 mml/l) esiintyvyys (%) iän ja sukupuolen mukaan. Kokonaiskolesteroli mmol/l HDL-kolest. alle 0,90 mmol/l (%) Triglyseridit yli 1,7 mmol/l (%) LDL-kolest. yli 3,00 mmol/l (%) Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset pienin torniolaisten miesten joukossa. Taulukossa 12.5 on esitetty kaupungeittain iän ja sukupuolen mukaan niiden henkilöiden osuudet, joilla kokonaiskolesteroli oli alle 5,0 mmol/l HDL-kolesteroli Hyvän eli HDL-kolesterolin keskiarvo oli lappilaisilla miehillä (M) 1,4 mmol/l (vaihteluväli 0,50-3,72) ja naisilla (N) 1,6 mmol/l (vaihteluväli 0,60-4,20). Viidellä prosentilla miehistä ja yhdellä prosentilla naisista HDL-kolesteroliarvo oli alle 0,9 mmol/l (Taulukko 12.6), kun vastaavat luvut muualla maassa olivat miehillä keskimäärin hieman korkeammat (6-8 %) ja naisilla koko maassa samanlaiset. HDL kolesterolin keskiarvot olivat Kemissä 1,5 mmol/l (M/N: 1,4/1,6), Torniossa 1,5 mmol/l (1,4/1,6), Rovaniemellä 1,6 mmol/l (1,4/1,7) ja Kemijärvellä 1,6 mmol/l (1,3/1,8). Niiden miesten osuus, joilla HDL-kolesteroli oli alle 0,9 mmol/l oli Kemissä 3 %, Torniossa 7 %, Rovaniemellä 3 % ja Kemijärvellä 9 %. Naisten vastaavat luvut olivat Kemissä 0 %, Torniossa 2 %, Rovaniemellä 0 % ja Kemijärvellä 0 %. Niiden osuus, joilla HDL-kolesteroli oli alle 0,9 mmol/l oli miehillä suurin vuotiaissa (7 %) ja naisilla vuotiaissa (2 %) LDL-kolesteroli Lappilaisten miesten keskimääräinen LDL-kolesteroli oli 3,7 mmol/l (vaihteluväli 0,6-7,1) ja naisten 3,5 mmol/l (vaihteluväli 0,62-7,7). Lapin kaupungeissa LDL-kolesteroliarvojen keskiarvo oli Kemissä 3,6 mmol/l (M/N 3,7/3,52) mmol/l, Torniossa 3,6 mmol/l (3,8/3,4) mmol/l, Rovaniemellä 3,4 mmol/l (3,4/3,4) ja Kemijärvellä 3,5 mmol/l (3,7/3,4). Kolmella lappilaisella miehellä neljästä ja kahdella kolmasosalla naisista LDLkolesteroli ylitti Käypä Hoito -suosituksen mukaisen tavoiterajan 3 mmol/l ja tämä luku oli Lapissa molemmilla sukupuolilla suurempi kuin vastaavat luvut koko FINRISKI -tutkimusjoukossa (Taulukko 12.6).

7 Taulukko 12.7 Vähintään lievää hengästymistä aiheuttavan vapaa-ajan liikunnan useus lappilaisilla iän ja sukupuolen mukaan. Liikunnan useus Päivittäin 2-3 kertaa viikossa (%) Kerran viikossa (%) 2-3 kertaa kuukaudessa (%) Muutaman kerran vuodessa tai harvemmin, tai ei voi harrastaa (%) Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Triglyseridit Lappilaisten miesten keskimääräinen triglyseridiarvo oli 1,62 mmol/l (vaihteluväli 0,38-14,2) ja naisten 1,27 mmol/l (vaihteluväli 0,27-5,47). Koko Lapin miesten triglyseridiarvot olivat matalampia kuin maan muissa osissa ja naisilla samanlaisia kuin Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa, mutta korkeampia kuin maan muilla FINRISKI tutkimusalueilla. Triglyseridiarvojen keskiarvo oli Kemissä 1,43 (M/N 1,57/1,30) mmol/l, Torniossa 1,59 (1,92/1,30) mmol/l, Rovaniemellä 1,39 (1,59/1,25) ja Kemijärvellä 1,36 (1,48/1,25). Kahta vanhinta kymmenvuotisikäryhmää lukuun ottamatta torniolaisten miesten triglyseridiarvot ylittivät useammin 1,7 mmol/l kuin muiden kaupunkien miesten vastaavat arvot vuotiaita rovaniemeläisiä naisia lukuun ottamatta naisten triglyseridiarvot ylittivät kaikissa ikäryhmissä harvemmin 1,7 mmol/l rajan kuin miesten (Taulukko 12.6).

8 12.3 Liikunta Liikunnan harrastaminen ja merkitys Samanaikaisesti, kun arkiliikunta on vähentynyt 1970-luvulta lähtien luvulle, on vapaa-ajan liikuntaa harrastavien suomalaisten osuus lisääntynyt, ja nykyisin noin puolet väestöstä ilmoittaa harrastavansa arkiliikuntaa (Kansanterveyslaitos 2003). Liikunta ehkäisee liikapainon kehittymistä ja vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sepelvaltimotautiin, osteoporoosiin ja aivoverenkierron häiriöiden kehitty-miseen sekä edistää terveyttä ja toimintakykyä. Liikunnalla on myös keskeinen merkitys monien sairauksien kuntoutuksessa ja hoidossa. Terveyden ja toimintakyvyn kannalta hyödyllisintä on sellainen kestävyysliikunta, joka kuormittaa elimistöä % osuudella maksimaalisesta aerobisesta tehosta. Tällöin esimerkiksi hölkkä tai juoksu koetaan jo melko rasittavana. Nykysuositusten mukaan tulisi liikuntaa harrastaa terveyden säilyttämiseksi kohtalaisella teholla vähintään 30 minuuttia useimpina päivinä tai päivittäin joko yhtäjaksoisesti tai vähintään 10 minuutin jaksoissa. (Vuori 2001, STM 2001) Liikunnan määrä Päivittäistä, vähintään minuuttia kestävää, lievästi hengästyttävää ja hikoiluttavaa vapaa-ajan liikuntaa Lapissa harrastivat eniten vuotiaat miehet (M 28 % ) ja naiset (N 34 % ) (Taulukko 12.7). Vain % vuotiaiden ikäryhmästä harrasti vastaavantyyppistä liikuntaa päivittäin. Esimerkiksi Oulun läänin vastaaviin lukuihin (M 11 %, N 13 %) verrattuna lappilaisissa oli yllä mainitun kaltaista päivittäistä liikuntaa harrastavia jonkin verran enemmän lähes kaikissa ikäryhmissä (miehet 16 %, naiset 18 %). Noin joka kuudes (M 16 %, N 11 %) lappilainen ei harrastanut tai kyennyt harrastamaan juuri ollenkaan vapaa-ajan liikuntaa. Kunnon säilyttämisen kannalta riittävästi eli vähintään kaksi-kolme kertaa viikossa ripeää liikuntaa harrasti 57 % miehistä ja 63 % naisista (Taulukko 12.7). Nämä luvut ovat samansuuruiset kuin muualla maassa. Ikäryhmittäin tarkasteltuna päivittäinen liikunta näytti sekä miehillä että naisilla lisääntyvän iän myötä. Vähintään lievää hengästymistä aiheuttavan vapaa-ajan liikuntaa harrastaneiden osuudet on esitetty Taulukossa 12.7 liikunnan useuden, ikäryhmän ja sukupuolen mukaan Työmatkaliikunta ja liikkumista vaativa vapaa-ajan toiminta Yli puolet kaiken ikäisistä lappilaisista miehistä ja naisista ei joko ollut työssä tai kulki työmatkansa autolla tai muulla vastaavalla tavalla (Taulukko 12.8). Iästä riippumatta yli puolen tunnin työmatkaliikunta oli kaikkiaan melko harvinaista; yli puoli tuntia työmatkalla liikkuvien osuus vaihteli nuorimman vuotiaiden miesten ikäryhmän 5 %:sta vuotiaiden naisten 21 %:iin Liikapainoisuus ja lihavuus Liikapainoisuuden ja lihavuuden merkitys ja taustatekijät Liikapainoisuus aiheuttaa monia sairauksia, joita voidaan ehkäistä ja hoitaa laihduttamalla. Lihavuus lisää merkittävästi todennäköisyyttä sairastua mm. tyypin 2 diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen, sepelvaltimotautiin, sappikiviin

9 Taulukko 12.8 Työikäisten lappilaisten liikuntaan työmatkoilla käyttämä aika iän ja sukupuolen mukaan. Liikuntaa näytetty aika Ei työssä tai matka autolla tms. (%) Alle 15 min päivässä (%) min päivässä (%) min päivässä (%) min päivässä tai enemmän (%) 60 min päivässä tai enemmän (%) Kaikki Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset ja polvien nivelrikkoon. Lihavuuden taustatekijöitä ovat mm. ruuan rasvamäärän ja annoskokojen kasvu, makeiden välipalojen lisääntyminen, alkoholinkäytön yleistyminen ja arkiliikunnan väheneminen. Lihavuus voidaan luokitella painoindeksin mukaan. Painoindeksi (body mass index, BMI, paino jaettuna metreinä mitatun pituuden neliöllä, kg/ m 2 ) on yleisesti käytetty suhteellisen painon mittari, jolla on selkeä yhteys rasvakudoksen määrään. Aikuisten normaalipainon yläraja on painoindeksi 25 kg/m 2, jonka ylittyminen lisää monien sairauksien vaaraa. Painoindeksin ollessa 18,5 24,9 kg/ m 2 on kyse normaalipainosta. Painoindeksi 25,0-29,9 kg/ m 2 merkitsee liikapainoa tai lievää lihavuutta. Merkittäväksi lihavuus katsotaan painoindeksin ollessa 30,0-34,9 kg/ m 2. Painoindeksin ylittäessä 35,0 kg/ m 2 on kyse vaikeasta lihavuudesta ja sairaalloisesta lihavuudesta puhutaan sen ollessa > 40,0 kg/ m 2. Painoindeksijakauman ääripäissä on suurin kuolleisuus, ja se suurenee selkeästi painoindeksin ylittäessä arvon 30 kg/m 2. (Lihavuuden Käypä hoito suositus 2002). Vuonna 1972 työikäisistä miehistä 15 % ja naisista 17 % oli lihavia ja vuonna 1997 noin 20 % molemmista ryhmistä. Vuonna % miehistä ja 49 % naisista oli vähintään lievästi lihavia (BMI yli 25 kg/m 2 ) ja viidesosa oli merkittävästi lihavia (BMI 30 kg/m 2 ). Lihavuus on Suomessa yleistynyt ja lihavuuden yleistyminen on tuoreen suoma-

10 laisen tutkimuksen mukaan siirtynyt myös yhä nuorempiin ikäryhmiin (Lahti- Koski ym. 2001, Lahti-Koski 2002). Painoindeksin lisäksi lihavuuden kuvaamisessa voidaan käyttää myös rasvan jakautumista kuvaavia mittauksia. Näistä mittareista käytetyimpiä ovat vyötärön ympärysmitta ja vyötärön ja lantion ympärysmitan suhde eli ns. vyötärölantiosuhde. Rasvan jakautumisella on todettu olevan itsenäinen painosta riippumaton yhteys sydän- ja verisuonitautisairastavuuteen ja kuolleisuuteen sekä diabeteksen ilmaantuvuuteen. Vyötärön ympäryksen ja vyötärö-lantiosuhteen yhteys sydän- ja verisuonisairauksien esiintymiseen on suoraviivainen eli sairastumisriski lisääntyy tasaisesti vyötärön ympäryksen lisääntyessä sekä miehillä että naisilla. Eri tutkimuksissa poikkeavan suuren vyötärön ympäryksen raja-arvo on määritelty eri tavoin. Tässä tutkimuksessa poikkeavan suuren vyötärönympäryksen raja-arvoina on käytetty samoja arvoja, joita WHO suosittaa käytettäväksi metabolisen oireyhtymän määrittelyssä. Nämä raja-arvot ovat miehillä 102 cm ja naisilla 88 cm Lihavuuden esiintyminen Lapissa FINRISKI -väestötutkimuksen mukaan vuonna 2002 suomalaisten miesten keskimääräinen painoindeksi oli 27,0 kg/m 2 ja naisten 26,4 kg/ m 2. Lappilaisten vuotiaiden miesten painoindeksin keskiarvo oli 27,4 kg/ m 2 eli samaa luokkaa kuin koko FINRISKI -aineiston vuotiaiden miesten. Myöskään lappilaisten naisten keskimääräiset painoindeksit eivät juuri poikenneet muiden FINRISKI -tutkimusalueiden samanikäisten naisten painoindekseistä lukuun ottamatta Helsingin ja Vantaan alueen naisten painoindeksiä, joka oli muita alueita matalampi (25,4 kg/ m 2 ). Lapissa 28 % miehistä ja 40 % naisista oli normaalipainoisia (BMI 18,5-25), kun vastaavat koko maan luvut olivat 34 % ja 51 %. Kuten koko maassa, myös Lapissa noin viidesosa miehistä ja runsas viidesosa naisista oli merkittävästi tai vaikeasti lihavia (BMI yli 30 kg/ m 2 ). Lappilaisten miesten ja naisten prosentuaalinen jakautuminen painoindeksiluokkiin ikäryhmittäin on esitetty Taulukossa ja kaupungeittain ikäryhmien mukaan Taulukossa Liikapainoisten (BMI yli 25 kg/m 2 ) osuus oli Lapissa (72 % miehistä ja 40 % naisista) jonkin verran korkeampi kuin joillakin muilla FINRISKI - tutkimusalueilla. Selkeimmin tämä ero oli todettavissa Helsingin ja Vantaan alueeseen verrattuna, jossa vastaavasti 65 % miehistä ja 35 % naisista oli liikapainoisia. Erityisen suuri merkittävästi lihavien osuus oli Kemijärven naisten keskuudessa (Taulukko 12.10). Vaikka Lapin kaupunkien osalta luokitellut painoindeksien jakaumat näyttävätkin vaihtelevan jonkin verran, ei pienten henkilömäärien takia voine kaupunkien välisiä eroja näiden tulosten perusteella juurikaan korostaa. Vuoden 1999 tilanteeseen (itse ilmoitettu paino) verrattuna Kemissä liikapainoisten osuus on lisääntynyt miehillä 58 %:sta 68 %:iin ja naisilla 45 %:sta 60 %:iin (Näyhä ja Hassi 2001). Normaalipainossa pysymiseksi ja siihen pyrkimiseksi tulisi ruokavalioon, erityisesti aterioiden rasvamääriin ja annos-kokoihin, alkoholinkäyttöön ja arkiliikunnan lisäämisen kiinnittää huomiota. Vyötärölihavien osuudet Lapin läänissä on esitetty Taulukossa Tulokset osoittavat, että keskivartalolle painottuva lihavuus on Lapissa varsin yleistä, sillä noin neljäsosalla miehistä vyötärönympärys ylitti 102 cm ja kolmasosalla

11 naisista se ylitti 88 cm. Keskivartalolihavuus lisääntyi sekä miehillä että naisilla merkittävästi iän myötä siten, että runsas kolmannes yli 65-vuotiaista miehistä ja lähes puolet samanikäisistä naisista ylitti edellä mainitut raja-arvot, mutta keskivartalolihavuus oli jo nuorissakin ikäryhmissä varsin yleistä. Taulukko 12.9 Miesten ja naisten luokitellut painoindeksit Lapin läänissä iän ja sukupuolen mukaan. Painoindeksi (kg / m 2 ) Alle 18,5 18,5 24,9 25,5 29,9 30,0 34,9 35,0 39,9 40,0 + Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset

12 Painoindeksi (kg / m 2 ) 18,5 24,9 normaali paino (%) 25,0 29,9 lievä lihavuus (%) 30,0 + vähintään merkittävä lihavuus (%) Taulukko Miesten ja naisten prosentuaalinen jakautuminen painoindeksiluokkiin Kemissä, Torniossa, Kemijärvellä, Rovaniemellä ja koko Lapissa. Kaupunki Kemi Tornio Kemijärvi Rovaniemi Koko Lappi Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Taulukko Vyötärölihavien osuudet Lapissa iän ja sukupuolen mukaan. / Ikä (vuosia) vyötärönympärys Miehet, yli 102 cm (%) Naiset, yli 88 cm (%) Päätelmät Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijätasot ovat Lapin läänin aikuisväestössä edelleen korkeita huolimatta viime vuosikymmenien suotuisasta kehityksestä koko maassa. Joka toisella Lapissa asuvalla vuotiaalla verenpaine on vähintään lievästi kohonnut riippumatta siitä, käyttääkö henkilö verenpainelääkitystä vai ei. Kohtalaisen tai huomattavan korkeita verenpainearvoja on noin 15 %:lla lappilaisista. Korkeiden verenpainearvojen yleisyys lisääntyy merkittävästi miehillä jo 45 ikävuoden ja naisilla 55 ikävuoden jälkeen. Kohonneen verenpaineen alentamisen on selkeästi osoitettu vähentävän sydäninfarktiin ja aivohalvaukseen sairastavuutta ja kuolleisuutta. Kohonneen verenpaineen hoitoon on käytettävissä monia hoitokeinoja. Lääkkeettömät, haitallisten elin-

13 tapojen korjaamiseen pyrkivät hoidot ovat kaiken hoidon perusta. Lääkkeettömien hoitojen lisäksi ja niiden ohella käytettävänä on lukuisia tehokkaiksi ja turvallisiksi osoittautuneita lääkehoitovaihtoehtoja, joiden käytöstä on annettu kansalliset suositukset vuonna 2004 uudistetussa Käypä hoito- ohjeessa. Perusterveydenhuollossa työskentelevillä terveydenhoitajilla ja lääkäreillä on tärkeä rooli verenpaineen hyvän hoidon toteuttamisessa ja kansallisten suositusten saattamisessa käytäntöön. Kansalaisten omaa aktiivisuutta, vastuunottoa ja tietoisuutta verenpaineen käyttäytymisestä eri tilanteissa voidaan lisätä tukemalla itsemittaus- ja omahoitovaihtoehtoja. Kohonnut verenpaine liittyy yhtenä osatekijänä ns. metaboliseen oireyhtymään, jossa verenpaineen kohoamisen lisäksi henkilöllä saattaa olla myös rasvaaineenvaihdunnan häiriö, sokeriaineenvaihdunnan häiriö, taipumusta keskivartalolihavuuteen ja lukuisia muita aineenvaihdunnan häiriöitä, jotka voivat lisätä sydän- ja verisuonisairauksiin sairastumisen vaaraa. Aiempien sekä Suomessa että muualla maailmassa tehtyjen tutkimusten perusteella tiedetään, että henkilöillä, joilla on kohonnut verenpaine on varsin usein myös sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka voidaan havaita sokerirasituskokeella. Sokeriaineenvaihdunnan poikkeavuus, kuten alentunut sokerinsieto tai lievästi koholla oleva paastosokeri ovat tutkimusten mukaan itsenäisiä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä. Tässä tutkimuksessa Lapin alueella tutkimukseen osallistuneille ei tehty sokerirasituskoetta, koska se olisi vaatinut huomattavaa lisäpanostusta laboratoriotutkimuksiin. Diabeteksen ehkäisyn kannalta varhaisten sokeriaineenvaihdunnan poikkeavuuksien havaitseminen on tärkeää, koska tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet että tyypin 2 diabetesta voidaan tehokkaasti ehkäistä elintapamuutoksin ns. korkean sairastumisvaaran henkilöillä, joilla on todettu alentunut sokerinsieto (Suomen Diabetesliitto 2000). Diabetes on vakava ja paljon terveydenhuollon resursseja kuluttava sairaus, jonka ilmaantuvuusluvut ovat nousussa. Ehkäisytoimien kohdentaminen henkilöihin, joilla on korkea diabetesvaara (ja samalla sydän ja verisuonisairauksien vaara) on tulevaisuudessa tärkeää ja myös terveydenhuollon voimavaroja säästävää toimintaa. FINRISKI -tutkimuksen mukaan kokonaiskolesterolin keskiarvo oli Lapissa hiukan korkeampi kuin muilla tutkimusalueilla. Yli 5 mmol/l kokonaiskolesteroliarvot olivat hyvin yleisiä, sillä noin kolmella neljästä lappilaisesta kolesteroliarvo ylitti tavoitetason ja nuorissa ikäryhmissä (alle 35 vuotiailla) joka toisella kolesteroli oli yli viiden. LDL-kolesteroli eli ns. huono kolesteroli on sydän- ja verisuonisairauksien synnyn kannalta erityisen haitallista. LDL-kolesterolin tason tulisi uusimpien rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden hoitosuositusten mukaan olla alle 3 mmol/l tai vielä sitäkin alempi, jos henkilöllä on jo ennestään sydän- ja verisuonisairaus tai diabetes. Tässä tutkimuksessa LDL-kolesterolia ei määritetty erikseen, vaan se laskettiin ns. Friedewaldin kaavan mukaan kokonaiskolesterolin, HDL-kolesterolin ja triglyseridiarvojen perusteella. Valtaosalla lappilaisista LDL-kolesteroli ylitti suositellun 3 mmol/l rajan. Veren rasva-arvojen osalta nämä tulokset osoittavat, että rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden lääkkeettömään ja lääkkeelliseen hoitoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota suositusten mukaisten tavoitetasojen saavuttamiseksi.

14 Lappilaisten painoindeksillä ja vyötärönympäryksellä mitattu lihavuus ei poikennut oleellisesti muun maan vastaavista luvuista. Lihavuuden ja erityisesti keskivartalolle painottuvan lihavuuden esiintyminen oli kuitenkin niin yleistä, että kansanterveydellisesti se on yksi merkittävimmistä terveysuhkista lähivuosikymmeninä. Lihavuuden yleistymisen tiedetään olevan suurin yksittäinen diabeteksen esiintymistä lisäävä tekijä ja keskivartalolihavuus sinänsä on itsenäinen sydän- ja verisuonisairauksien riskiä lisäävä tekijä. Keskivartalolihavuus kuuluu myös osana ns. metaboliseen oireyhtymään, joka tarkoittaa useiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden kasaumaa samalle yksilölle ja samalla myös sydän- ja verisuonisairastavuus ja kuolleisuusriskin moninkertaistumista. Lihavuuden hoidosta on Suomessa annettu Käypä Hoito -suositus vuonna 2002, mutta suosituksen edellyttämät toimet ovat perusterveydenhuollossa suureksi osaksi toteuttamatta. Lihavuuden ehkäisyn ja hoidon merkitystä on korostettu myös diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämis-ohjelmassa DEHKO:ssa ja DEHKON pohjalta laaditussa tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmassa. Jälkimmäinen ohjelma perustuu vahvaan tieteelliseen näyttöön siitä, että tyypin 2 diabeteksen ilmaantumista voidaan erittäin merkittävästi vähentää yksilöllisesti toteutetulla ruokavalio- ja liikuntaneuvonnalla niillä henkilöillä, joilla on todettu diabeteksen esiaste eli alentunut sokerinsieto ja jotka ovat vähintään lievästi ylipainoisia. Jo 5-10 % painon alentamisesta on merkittävää hyötyä diabetekseen sairastumisriskin pienentämisessä. Tulevaisuudessa perusterveydenhuollossa olisi nykyistä paljon enemmän kohdistettava toimenpiteitä siihen, että ns. korkean sairastumisvaaran henkilöt tunnistettaisiin ja heidän olisi mahdollisuus saada tehokkaaksi osoitettua neuvontaa ja ohjantaa elintapojensa muuttamiseksi terveydelle edullisemmiksi. Kirjallisuus Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma Suomen Diabetesliitto. Tampere Dyslipidemiat. Käypä Hoito suositus. Duodecim 2004; 120: Fogelholm M, Oja P, Rinne M, Suni J, Vuori I. Riittääkö puoli tuntia kävelyä päivässä? Suom Lääk L 2004; 59: Kansanterveyslaitos FINRISKI Tutkimus kroonisten tautien riskitekijöistä, niihin liittyvistä elintavoista, oireista, psykososiaalisista teki-jöistä ja terveyspalvelujen käytöstä. Tutkimuksen toteutus ja tulokset 2. Taulukkoliite. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2003. Helsinki Kohonneen verenpaineen Käypä Hoito suositus. Duodecim 2002; 118: Lahti-Koski M: Miehet lihavampia kuin koskaan, naistenkin vyötärö-lihavuus yleistyy. Suom Lääk L 2002; 57: Lahti-Koski M, Jousilahti P, Pietinen P. Secular trends in body mass index by birth cohort in eastern Finland from 1972 to Int J Obes Relat Metab Disord 2001; 25: Lihavuuden Käypä hoito suositus. Aikuisten lihavuus. Duodecim 2002; 118:

15 Näyhä S, Hassi J (toim.) Kemin terveyskatsaus. Oulun aluetyöterveyslaitos. Raportti 10/2001. Vartiainen E, Laatikainen T, Tapanainen H ym. Suomalaisten sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät FINRISKItutkimuksessa Suom Lääk L 2003; 41: Vuori I. Tehokas ja turvallinen terveysliikunta. UKK-instituutti, Tampere STM. Terveyttä edistävän liikunnan kehittämistoimikunta. Komiteamietintö 2001:12 (Edita Oy)

16