Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa
|
|
- Riitta Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo Maija Neva, ympäristöministeriö
2 MRL:n toimivuusarviointi on hallitusohjelman hanke Toimintaympäristön muutokset lain voimassaoloaikana Ilmasto- ja energiapolitiikan kasvanut merkitys Kuntarakenteen uudistus käynnissä Valtion aluehallinnon muutokset Muutokset yksityisen ja julkisen sektorin suhteissa MRL:n PL:n mukaisuus HO:ssa Maankäytön suunnittelussa korostetaan tiiviitä ja joukkoliikenteeseen perustuvia taajamia ja työssäkäyntialueita, energiatehokkuutta, päästövaikutuksia, ekologisten verkostojen huomioon ottamista Kaavoitusprosessin joutuisuuden ja sujuvuuden kehittäminen sekä kilpailun toimivuuden edistäminen rakentamisessa
3 MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä Arviointia varten nimetty seurantaryhmä, pj Hannele Pokka Vireillä useita hankkeita, joiden kautta tietoa lain vaikuttavuudesta ja toimivuudesta hankitaan YM:n lisäksi omia kyselyjä ja selvityksiä ovat tehneet myös muut tahot, esimerkiksi Suomen Kuntaliitto, eri ministeriöt ja järjestöt Väliarviointi vuoden 2012 lopun tilanteesta löytyy osoitteesta > maankäyttö ja rakentaminen > lainsäädäntö- ja ohjeet > maankäyttö- ja rakennuslaki > maankäyttö- ja rakennuslain arviointi
4 Osa kyselyistä / selvityksistä valmistunut, osa vielä työn alla Valmistumassa olevia julkaisuja: Muutoksenhakuselvitys Selvitys alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen voimavaroista Kysely kuntien maapoliittisten toimintatapojen vaikutuksista lain tavoitteiden saavuttamiseen erillinen raportti (Kuntaliitto ja YM) Suunnittelutarveratkaisuja ja poikkeamispäätöksiä koskeva selvitys Maankäyttö- ja rakennuslain sekä muun lainsäädännön rajapinnat Rakentamisen ohjausjärjestelmän toimivuus erilliset raportit: - Kysely rakentamisen ja suunnittelun asiantuntijoille - Rakennusvalvontayhdistys ry:n selvitys rakentamisen ohjausjärjestelmän toimivuudesta
5 Huhtikuussa ilmestynyt sähköinen julkaisu YM:n raportteja-sarjassa: Yleiskaavoituksen uusia tuulia Jatkoa alueiden strategiseen ohjaamiseen liittyvälle kehitystyölle (STRASI-hanke) Kuusi esimerkkiä yleiskaavoista, joissa haettu tapoja kehittää yleiskaavoitusta aikaisempaa strategisemmiksi työkaluiksi: Lahti Jyväskylä Kokkola Tampere Helsinki Oulu Työt eri vaiheessa, osa vasta tavoitevaiheessa
6 Arvioinnissa keskeisiksi nousevia näkökulmia Kuntauudistus ja alueidenkäytön ohjaus kaupunkiseuduilla Asuntotuotannon edellytysten turvaaminen Voimavarat ja eri toimijoiden roolit Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen Kilpailun toimivuus maankäytössä ja rakentamisessa Vähittäiskaupan ohjaus Maaseudun rakentamisen ohjaus MRL:ssa määrillään alueiden käytön suunnittelu ja rakentamisen ohjaus laaja-alaisesti ja käytetään paljon avoimia oikeudellisia käsitteitä -> tekee laista puitteiden puitteiden puitteet
7 Raportin kirjoittaminen etenee parhaillaan Alustava sisältörunko Valmistuu vuoden 2013 loppuun mennessä 1. Johdanto 2. Arvioinnin ohjelmointi ja toteuttaminen 3. MRL:iin tehdyt ja tiedossa olevat muutokset 4. Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän toimivuus - suunnitteluvälineiden käyttö; selvitykset ja vaikutusten arvioinnit; ohjauksen toimivuus kaupunkiseuduilla maaseudulla ja rannoilla; vähittäiskaupan ohjaus; alueidenkäyttö ja liikenne; kulttuuriympäristö ja luonnonympäristö; kansalliset kaupunkipuistot 5. Rakentamisen ohjauksen ja lupajärjestelmän toimivuus 6. Toimintaympäristön keskeisiä kysymyksiä - mm kuntauudistuksen vaikutukset sekä ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen 7. Osallistuminen, yhteistyö ja eri toimijoiden roolit 8. Maapolitiikka ja kaavojen toteuttaminen 9. Muutoksenhaku 10. Voimavarat 11. MRL:n ja muun lainsäädännön rajapinnat 12. Yhteenveto ja johtopäätökset
8 YM:n kyselyn perusteella kaavoituksen ja kaavaohjauksen asiantuntijat pitävät MRL:n ohjausjärjestelmää kohtuullisen toimivana Nykyinen kaavajärjestelmä tarjoaa toimivia välineitä erilaisiin suunnittelutarpeisiin ja -tilanteisiin Poikkeamispäätöksiä ja suunnittelutarveratkaisuja käytetään liian usein tilanteissa, joissa kaavoitus olisi tarpeen
9 Maija Neva, ympäristöministeriö
10 Hallituksen puoliväliriihi: Toimenpiteitä asuntopolitiikan rakennemuutokseen 1. Maapolitiikan hoitoa kehitetään ja käytäntöjä yhtenäistetään Helsingin seudulla. Kunnat velvoitetaan laatimaan tarpeelliset maapoliittiset linjaukset lisäämällä sitä koskeva velvoite MRL:iin. 2. Uudistetaan kehittämisalueita koskevaa säännöstä. Välineen käytettävyyden parantaminen edellyttää tukielementin kehittämistä. 3. Lisätään kunnallisten kaavojen tehokkuutta nykyisestä siten, että kunnat tarkistavat voimassa olevat ja uudet kaavat rakennusoikeuden suhteen. Tarkistetaan verotusarvoja. 4. Nostetaan kilpailun edistämisvelvoite yhdeksi näkökulmaksi MRL:iin. 5. Velvoitetaan kunnat MRL:n muutoksella arvioimaan kaavojen valmistelun yhteydessä kaavoihin sisältyvien rakennusmääräyksien kokonaistaloudelliset ja todelliset kustannusvaikutukset. 6. Kehitetään metropolialueen kaavoitusta ja selvitetään eri keinoin mahdollisuuksia syventää ylikunnallista yhteistyötä tavoilla, joilla varmistetaan yhdyskuntarakenteellisten ja asuntopoliittisten tavoitteiden toteutuminen alueella.
11 Vireillä olevat MRL:n muutokset Rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia, rakennuksen suunnittelua, suunnittelijoita, rakennustyönjohtoa, rakennuslupahakemusta ja rakentamisen viranomaisvalvontaa koskeva muutos laintarkastuksessa Laki kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta, esitysluonnos valmisteilla, syksyllä eduskuntaan ja voimaan Hulevesien hallintaa koskevat helpotukset MRL:iin, liittyy vesihuoltolainsäädännön uudistamiseen. Lausuntokierros päättynyt Tuulivoimarakentamista koskevat helpotukset, lausuntokierros päättynyt Laajarunkoisten hallien käyttöturvallisuutta lisäävät säännökset, ehdotus valmisteilla, esitysluonnos eduskuntaan tämän hallituskauden aikana
12 Vireillä olevat MRL:n muutokset /2 Asuntopoliittiseen toimenpideohjelmaan sisältyvät muutokset, mm. kunnalle velvoite laatia tarpeelliset maapoliittiset linjaukset, kehittämisalueiden soveltamisedellytyksiä parannetaan, nostetaan kilpailun edistämisvelvoite lakiin ja velvoitetaan kunnat kaavojen valmistelun yhteydessä arvioimaan kaavoihin sisältyvien rakentamismääräysten kustannukset Ryhmärakennuttamista koskeva lainsäädäntö on valmisteilla (HO:n hanke) Asemakaavan pohjakarttaa ja kaavoitusmittauksia koskevat säännökset, esitysluonnos on lähdössä lausunnoille, voimaan
13 Vireillä olevat MRL:n muutokset /3 Kiinteistöverotuksen kehittämistä koskeva MRL:n muutos, rakennuksia koskevat tiedot kattavammin RHR:iin, valmistelu käynnistymässä Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevan RES-direktiivin edellyttämät muutokset MRL:iin, valmistelu käynnistymässä Rakentamismääräyskokoelman uudistaminen (tarkastellaan erikseen)
14 Maankäyttö- ja rakennuslakia sovelletaan hyvin erilaisilla alueilla Alueidenkäytön ohjauksen on vastattava tarkoituksenmukaisella tavalla ohjaustarvetta KIITOS!
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä, hallitusohjelman
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä Sujuvampaa, kestävämpää kaavoittamista Työseminaari 8.5.2014 Kuopio MRL toimii keskeisiltä periaatteiltaan hyvin ja sille asetettujen
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti
Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos
Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen
MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM
MRL-kokonaisuudistus PKS-yhteistyöryhmä 17.8.2018 Matti Vatilo, YM Rakennuslainsäädännön uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen ja rakentamisen perusteista 1931 Asemakaavalaki 1945 Laki rakentamisesta
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö
Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Erja Werdi, hallitussihteeri Ympäristöministeriö/RYMO/Elinympäristö Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, Design Factory 29.3.2012 Uusiutuvan
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi Maiseman huomioon ottaminen alueidenkäytön suunnittelussa ja rakentamisessa Workshop/26..20. Erja Werdi, hallitussihteeri, YM/RYMO/Elinympäristön ryhmä Taustaa
MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva
MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013
Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013 Linkki: http://www.ym.fi/fi-fi/ajankohtaista/maankaytto_ja_rakennuslain_kokonaisarvio%2828271%29 Pohjois-Savon ELY keskus 18.3.2014 Leila
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi
Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,
Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM
Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri
FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ulla Koski
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ulla Koski 15.1.2019 MRL:n uudistamisen valmisteluorganisaatio Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen ja yhteiskunnallinen keskustelu
Kaavajärjestelmän uudistaminen
Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin
Porin seutu, Kehittämiskeskustelu, MRL 8 16.12.2013
Porin seutu, Kehittämiskeskustelu, MRL 8 16.12.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki 8 Kehittämiskeskustelu Kunnan ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kesken käydään vähintään kerran vuodessa kehittämiskeskustelu,
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon
Vähittäiskaupan ohjaus
Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne. Missä mennään, digikaava? -seminaari Juha Nurmi, ympäristöministeriö
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne Missä mennään, digikaava? -seminaari 5.6.2019 Juha Nurmi, ympäristöministeriö MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa
Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Ylijohtaja Helena Säteri Korjausrakentamisen iltapäivä Sanomatalo, Helsinki 17.9.2013 Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus kestävään
MRL:n kokonaisuudistus
MRL:n kokonaisuudistus Prosessi ja yhtä&toista YM:n näkökulmasta ARY 27.11.2018 Matti Vatilo Ympäristöministeriö Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen ja yhteiskunnallinen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli
Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle
Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ympäristöministeriö MRL-uudistus Alueidenkäytön jaosto Paula Qvick, pysyvä asiantuntija, maakunnat Haasteita LÄHTÖKOHTIA 2 Valituksia tulee
Alueidenkäytön kehityksestä -ajankohtaista ympäristöministeriöstä. MRL-neuvottelupäivät Vaasassa Timo Turunen ympäristöministeriöstä
Alueidenkäytön kehityksestä -ajankohtaista ympäristöministeriöstä MRL-neuvottelupäivät Vaasassa 30.11.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Yleistä Ympäristöministeriö aloitti toimintansa 1.10.1983,
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla
Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ajankohtaista
ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö
ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Timo Saarinen, ympäristöministeriö
Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset 2013 olennaiset tekniset vaatimukset 2014 rakennuksen suunnittelu, rakennustyönjohto, viranomaisvalvonta P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö
Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus. Matti Laitio Ympäristöministeriö
Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Matti Laitio Ympäristöministeriö Lieksa, Vuonislahti 6.-7.9.2012 Opas kylä- yleiskaavoista julkaistiin alkuvuodesta www.ymparisto.fi > ympäristöministeriö
Miltä tulevaisuus näyttää?
Muutosten aikajänne lyhenee > Mikä taho kantaa viimekätisen vastuun päätösten pitkäaikaisvaikutuksista Miltä tulevaisuus näyttää? Kaupungistuminen jatkuu > Kasvun ja keskittymisen hallinta vs. hiipuvien
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- kokonaisuudistuksen vaiheita Tietopohjan laajentaminen ja suuntaviivojen valmistelu (esivalmisteluvaihe)
Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori
Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden
Ajankohtaista ympäristöministeriöstä
Ajankohtaista ympäristöministeriöstä Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 4.6.2015 Maija Neva, ympäristöministeriö Mistä puhun? Maankäyttö ja rakennuslain muutokset Muutama tilasto Lainsäädännön kehittämishankkeet
Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen. 2.12.2015 Matti Vatilo, YM
Uuden hallitusohjelman toteuttaminen Normien sujuvoittaminen 2.12.2015 Matti Vatilo, YM Hallituksen keskeiset tavoitteet pelkistetysti Tavoitteet Asuntokysyntään ja asuntotarpeen muutoksiin vastaaminen
ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa
ELY-keskusten hyvät käytännöt alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa 22.10.2015 Tausta ELY-keskusten toimintaa alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaajina selvitettiin maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden
Eheyttävä maankäyttöpolitiikka vs. kilpailunäkökulma
Eheyttävä maankäyttöpolitiikka vs. kilpailunäkökulma JULMA-hankkeen osatutkimus Elinkeinoelämän kilpailunäkökulman huomioiminen kunnan maankäyttöpolitiikassa 6.12.2015 Hanna Mattila, Aalto-yliopisto 1
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa
Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-
Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista
Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Kuntamarkkinat 13. Lakiklinikka Minna Mättö Lakimies, Alueet- ja yhdyskunnat -yksikkö - Maakuntauudistukseen liittyvät muutokset - MRL:n kokonaisuudistus
LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA
LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA 15.2.2017 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ESTÄÄ KILPAILUN TOTEUTUMISEN PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN ALALLA Suomen päivittäistavarakaupan markkinat
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi
Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi 21.3.2018 1 Haluamme Ketterää kaavoitusta ja toteutusta Parannusta rakentamisen ja rakennusten laatuun Sujuvaa palvelua lähellä kuntalaista
Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin
Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien
AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013
AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 17.6.2013 Maisemaselvitys Tietoa maisemasta ja suuntaviivoja suunnittelun tueksi VARELY/ALS SISÄLTÖ
Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat
Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntauudistus, kuntalaki, VOS ja sote ovat yksi kokonaisuus Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan
1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.
2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia
tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo
Kuntien teknisen sektorin tulevaisuuden haasteet Kehto-foorumi Jyväskylässä 12.11.2009 Leena Karessuo Kuntien tekninen sektori - osana suurta muutosta Miten Suomi pärjää? -ikääntyvä väestö Globaali kehitys
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia
Tilannekatsaus ja avaus. Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2014 Ylijohtaja Helena Säteri
Tilannekatsaus ja avaus Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2014 Ylijohtaja Helena Säteri Säännösten muutostarpeita EU:n direktiivien toimeenpano Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi RES-direktiivi
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden
Maankäyttö- ja rakennuslaki muutoksessa
Maankäyttö- ja rakennuslaki muutoksessa MRL toimivuusarvioinnin jatkotoimenpiteet MRL:n muutos: kilpailun edistäminen ja maapolitiikka Maakuntakaavoituksen neuvottelupäivät Jyväskylä 1.-2.10.2014 Matti
tilaa, valoa ja pohjoista voimaa HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI- II
tilaa, valoa ja pohjoista voimaa Pohjois- Pohjanmaan maakuntakaava - tarkistaminen aloitettu 2011 Uuden Oulun yleiskaava - laatiminen aloitettu 2011 Oulun seudun kuntien yhteinen yleiskaava - lainvoima
Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela
Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta 9.12.2016 Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esityksen tavoitteet Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman
Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia
Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia teemana kaavoitus ja kilpailun esteet Ritva Laine MRL -muutostyö käynnistynyt Kilpailun edistämisen näkökulman sisällyttäminen
Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta
Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Esa Hoffrén/ Alueiden käytön yksikkö 19.1.2011 1 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011 2 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä ja liikenne Liikenne ja maankäyttö 2019 Anne Jarva @annekjarva 9.10.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Uudistuksen
Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen
Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän
Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn
Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 4.5.2017 Vaalikauden TOP 6 säädöshankkeet Yhden luukun palvelujen säädöshanke Ympäristönsuojelulain uudistamisen
Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola
Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelujaostojen asettaminen
Liite 1 MRL-uudistustyöryhmän kokous 11.6.2018 Päätös 11.6.2018 Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelujaostojen asettaminen Alueidenkäyttö Tehtävä: Jaoston tehtävänä on valmistella
Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö
Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus Maija Neva, ympäristöministeriö Mitä kestävällä alueidenkäytön suunnittelulla tarkoitetaan? FIGBC:n Kestävät alueet toimikunnan
Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen. Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri
Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri 5.4.2018 Rakentamismääräyskokoelma uudistui Viiden vuoden työ: kokonaisuudessaan voimaan 1.1.2018 Kokoelma
Ympäristötehokkaan rakentamisen brunssi Ekotehokas kaupunki Jukka Noponen
Ympäristötehokkaan rakentamisen brunssi Ekotehokas kaupunki 25.8.2011 Jukka Noponen Haaste: energiankäytön ja päästöjen vähentäminen rakennetussa ympäristössä Kansainväliset ilmastoneuvottelut Ilmasto-
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Tampereen kaupunkiseudun tonttipäivä Museokeskus Vapriikki 22.3.2018 Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maija Neva Miltä tulevaisuus näyttää?
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja
Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari
Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset
Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta
Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Ajankohtaisia kuulumisia rakennusvalvonnasta Seminaari 9.10.2014 Kai Miller yli-insinööri Helsingin rakennusvalvonta Kosteudenhallinnasta Kosteudenhallinta on ollut
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi Arvioinnin tilanne 31.12.2012 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Arvioinnin ohjelmointi ja nykytilanne... 2 2.1 Ohjelmointi... 2 2.2 Käynnistetyt tutkimus-
Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio
Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä Petteri Katajisto Kuopio 4.4.2019 Tavoitteena elinvoima, kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö Nykyisen lain tavoite luodaan edellytykset hyvälle
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto 24.4.2014 Taustaa Paras-selonteon linjaukset lähtökohtana Valtio-osapuolen valmisteluryhmän (LVM, TEM, VM, YM, ARA, LiVi) tehtävänä
Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella
YM Lausuntopyyntö 06.06.2018 VN/2803/2018 Kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaoloaikojen pidentäminen viidellä vuodella Johdanto Ympäristöministeriö
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne
KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen
KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT Siuntio 9.10.2007 Johtaja Seija Vanhanen 2 MAL-SUUNNITTELU Maankäyttö- ja rakennuslaki Vapaaehtoinen suunnittelu Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta Valtioneuvoston asetus
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus Kuntamarkkinat 2019 12.9.2019 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAKI UUDISTUU Uudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, kehittää
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat. Maanmittauspäivät Matti Vatilo YM
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat Maanmittauspäivät 2018 21.3.2008 Matti Vatilo YM Ei helppo nakki rakennuslainsäädännön kivuliaat uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen
YM:n lainvalmistelun nykytilanne ja tulevaisuus
YM:n lainvalmistelun nykytilanne ja tulevaisuus 8.9.2011 Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 8.9.2011 1 Säädösvalmistelun kehittämisen tarve Keskeisten tahojen lausumat ministeriöiden säädösvalmistelun laadun
Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma
HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari
HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen 14.3.2016 Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Selvitys kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikön päätöksistä poikkeamisasioissa vuonna 2015 (b-asia) HEL 2016-002097 T 00 01 01 Päätösehdotus päättää
SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.
2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012
Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva työryhmä Valmistelujaostot
Lähetys jatkuu ohjelman mukaisesti hetken kuluttua
Maankäyttö ja rakentaminen maaseudulla webcast Ohjelma 13.00 MRL -uudistus maaseudulla Terveiset Maaseudun INFRA-verkostosta, Taina Väre, Kuntaliitto, MRL uudistuksen tilannekatsaus, Anne Jarva, Kuntaliitto
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman
Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo 21.4.2017 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelu järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia
Ajankohtaista ministeriöstä
Ajankohtaista ministeriöstä Maakuntamuseoiden, aluetaidemuseoiden ja valtakunnallisten erikoismuseoiden johtajien tapaaminen 18.3.2015 Mirva Mattila Esityksen sisältö Kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston
Kaupunkilähtöistä kaupunkipolitiikkaa
Kaupunkilähtöistä kaupunkipolitiikkaa Kaupunkipolitiikan peruslähtökohdat ja -filosofia Tulevassa hallitusohjelmassa on tunnistettava seuraavat asiat Kaupunkien rooli edelläkävijöinä laaja, yleinen toimivalta