JYVÄSKYLÄ Keskusta, Kauppalaispihan kortteli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄ Keskusta, Kauppalaispihan kortteli"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄ Keskusta, Kauppalaispihan kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS, kaavatunnus 01:158 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan otsikko: Asemakaavan muutos 1. kaupunginosan korttelin 11 tonteille 1-8 ja katualueelle sekä 2. kaupunginosan katualueelle (Kauppalaispiha) Kaava-alueen sijainti: Kaupungin ydinkeskustassa, Yliopistonkadun, Väinönkadun, Kauppakadun (kävelykadun) ja Asemakadun välisellä alueella. Kaavan tunnus: 01:158 Kaavan päiväys: Kaavan laatija: Ilona Sassi, puh , osoite: Jyväskylän kaupunki, Kaupunkisuunnitteluosasto, PL 233, Jyväskylä, ilona.sassi@jkl.fi Kaavan vireilletulosta ilmoittamisen päivämäärä: Kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymispäivät:

2 2 1.2 Kaavan tarkoitus Keskustan korttelin 11 eli Kauppalaispihan korttelin asemakaavaa esitetään muutettavaksi siten, että se mahdollistaa autopaikkojen sijoittamisen korttelin sisällä toinen toistensa tonteille. Samalla nostetaan rakennusoikeutta 400 k-m2 korttelin 11 tontilla 4. Kiinteistöjen omistajat ovat esittäneet, että korttelin 11 tonttien pysäköintiä koskevaa kaavamääräykseen lisätään teksti, joka mahdollistaa tonttien 1 8 autopaikkojen sijoittamisen toinen toistensa tonteille. Perusteluna ilmoitetaan, että kyseinen tekstilisäys mahdollistaa autopaikkojen järkevän ja taloudellisen sijoittamisen korttelin maanalaisiin pysäköintitiloihin ja mahdollistaa siten aiemmin kaavoitetun lisärakennusoikeuden hyödyntämisen. Lisäksi on rakennussuunnittelun aikana täsmentynyt, että entistä parempaan lopputulokseen pääsemiseksi tarvittaisiin tontille 4 lisärakennusoikeutta noin 400 k-m2. Uusi kerrosala sijoittuu siten, että kerroslukua ei ole tarpeen nostaa. 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Alue kuuluu Jyväskylän ydinkeskustaan. Korttelissa sijaitsee eri-ikäisiä ja erikorkuisia keskustan liikerakennuksia sekä asuin-liikerakennuksia. Korttelissa on useita, osittain toisiinsa yhdyskäytävillä kytkeytyviä kauppakeskuksia ja liiketiloja. Korttelin viereinen Kauppakatu ja osa Asemakatua on rakennettu kävelykaduiksi. Korttelin sisäpiha, Kauppalaispiha on tarkoitus rakentaa vuonna 2008 kävelykadun laajentumisalueena ja kaupunkiaukiona, jossa on mm. leikkipaikka. Korttelin vieressä, luoteispuolella on kauppatori ja sen alla yleiseen pysäköintiin rakennettu pysäköintihalli, Toriparkki. Osa Kauppalaispihan kellariparkin autoliikenteestä kulkee Toriparkin kautta Maanomistus Korttelin tontit ovat yksityisen omistuksessa ja katualue kaupungin. 2.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Alueen asemakaava on hyväksytty Siinä tontit 6 ja 7 ovat asuin-, liike- ja toimistorakennusten aluetta ja tontit 1, 2, 3, 4, 5 ja 8 ovat liikerakennusten aluetta. Maanalaisia autopaikkoja sallitaan kaikilla tonteilla ja joillakin osilla sallitaan maanalaisia liiketiloja. Asemakaavassa on merkitty suojeltaviksi rakennuksiksi Yliopistonkadun varrella, tonteilla 1 ja 8 sijaitsevat rakennukset sekä Kauppakadun varrella, tontilla 4 sijaitseva rakennus. Kellaritiloissa on varaus korttelin huoltoliikennereitille. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin

3 3 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUVAIHEET 3.1 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi tekivät kiinteistöjen omistajat neuvoteltuaan ensin asiasta yhdyskuntatoimen edustajien kanssa. 3.2 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Alueen ja lähiympäristön maanomistajat ja asukkaat Rakennusvalvontaosasto Tonttiosasto Katu- ja puisto-osasto Jyväskylän Vesi Keski-Suomen museo Keski-Suomen Pelastuslaitos Jyväskylän Energia Oy Jyväs-Parkki Oy Vireilletulo Vireilletulosta on ilmoitettu Jyväskylän tiedotuslehdessä Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Kaavaluonnos oli luonnosvaiheen kuulemista varten nähtävillä Nähtäville asettamisesta ilmoitettiin Keskisuomalaisessa sekä kirjeitse maanomistajille, naapurikiinteistöjen omistajille, Keski-Suomen museolle, Keski-Suomen pelastuslaitokselle, Jyväskylän Energia Oy:n vesi- ja kaukolämpöyksiköille, JE Siirto Oy:lle, Jyväs-Parkki Oy:lle ja yhdyskuntatoimen yksiköille rakennusvalvontaosastolle, tonttiosastolle sekä katu- ja puisto-osastolle. Kenelläkään ei ollut huomautettavaa asiaan Viranomaisyhteistyö Kaavan laadintaan ei liity sellaisia valtakunnallisia, seudullisia tai muita keskeisiä tavoitteita, joiden selvittämiseksi MRL 66 2 momentin mukainen viranomaisneuvottelu kaupungin ja Keski-Suomen ympäristökeskuksen kesken olisi järjestettävä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin tiedoksi Keski-Suomen ympäristökeskukseen. 3.3 Asemakaavan tavoitteet Kaavamuutoksen lähtökohtana on mahdollistaa autopaikkojen järkevä ja taloudellinen sijoittaminen korttelin maanalaisiin pysäköintitiloihin ja mahdollistaa siten aiemmin kaavoitetun lisärakennusoikeuden hyödyntäminen. Kaupungin keskustavisioissa on tavoitteena mm. keskustan vetovoimaisuuden lisääminen, maanalaisen huolto- ja liikenneverkon kehittäminen ja kävelykeskustan rauhoittaminen, joten hanke on kaupungin tavoitteita tukeva.

4 4 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Kaavan keskeinen sisältö Asemakaavan muutosehdotus on tehty neuvottelujen ja kaavamuutosanomuksen pohjalta. Voimassa olevassa kaavassa korttelin kahdeksalla tontilla on rakennusoikeutta yhteensä k- m2 ja korttelin tehokkuusluku 3,08. Kaavamuutoksessa kerrosalaa on k-m2 eli rakennusoikeus nousi 400 k-m2. Korttelin tehokkuusluku on muutosten jälkeen 3,09 ja kerrosluvut kahdesta kuuteen. Ajoneuvoyhteydet maanalaisiin tiloihin on suunniteltu sekä Väinönkadulta että Yliopistonkadun alitse, toriparkin kautta. Huoltoväylälle ja osaan paikoitustiloista kuljetaan Väinönkadun kautta. 4.2 Mielipiteet ja niiden huomioonottaminen Kaavaluonnos oli luonnosvaiheen kuulemista varten nähtävillä Kenelläkään ei ollut huomautettavaa kaavamuutokseen. 4.3 Kaavan vaikutukset ja vaikutusarvioinnin tulokset Muutos ei vaikuta näkyvästi kaupunkikuvaan, vaan lisärakentaminen 400 k-m2 sijoittuu nykyisen kerrosluvun sisälle. Kaavamuutoksella ei ole muutoinkaan merkittäviä vaikutuksia ulospäin, vaan muutokset ovat rakennusmassojen sisällä tapahtuvia, korttelin kiinteistöjen toimivuutta parantavia muutoksia. 4.4 Kaavamerkinnät ja määräykset Kaavamääräyksellä Kauppalaispihan alueelle on istutettava vähintään kolme metriä korkeita lehtipuita halutaan aukion yleisilmeen muodostuvan vehreäksi ja viihtyisäksi. Kaavamääräyksellä Tonteilla sallitaan sisäänkäyntejä elävoittävien ja korostavien rakenteiden ulottaminen julkisivupinnan ulkopuolelle tarkoitetaan, että liikkeiden sisäänkäyntejä saa korostaa 1-2 kerroksen korkuisella, seinälinjasta poikkeavalla rakenteella tai muulla korostuksella. Pääasiassa sisäänkäyntien korostustarvetta on Kauppalaispihan puolella. 4.5 Asemakaavan toteuttaminen Kaavamuutoksen mahdollistamat muutokset alkavat kaavan tultua voimaan. Kauppalaispihan muutostyöt alkavat näillä näkymin vuonna 2008, Tawastinkulman rakentamisen loppupuolella. 4.6 Kaavaprosessin vaiheet - Asemakaavan muutosta hakivat kiinteistöjen omistajat - Kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen vireilletulosta ilmoittaminen Luonnosvaiheen kuuleminen Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen

5 5 LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA - Asemakaavan seurantalomakkeet - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - Ote voimassa olevasta asemakaavasta - Pienennös asemakaavakartasta ja kaavamerkinnät ja -määräykset

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10. JA 25. KAUPUNGINOSIEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SEKÄ 10. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 44 TONTTIEN 6 JA 7 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (KELJO, CITYMARKET)

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS VASARAKATU 23 JA 25 KAAVATUNNUS 15:088 KAAVAN PÄIVÄYS 28.10.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 31.12.2010 15:088

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 13. KAUPUNGINOSAN VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Seppälän paloasema JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 2 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

11. KAUPUNGINOSAN PUISTOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIDEPOLKU KAAVATUNNUS 11:094 KAAVAN PÄIVÄYS ASEMAKAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

11. KAUPUNGINOSAN PUISTOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIDEPOLKU KAAVATUNNUS 11:094 KAAVAN PÄIVÄYS ASEMAKAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN PUISTOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIDEPOLKU KAAVATUNNUS 11:094 KAAVAN PÄIVÄYS 13.3.2014 11:094 / TAIDEPOLKU/ ASEMAKAAVAN SELOSTUS 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 66. KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 133 JA 141 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Vaajakoskentie 101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Kirkkotie, Säynätsalo 19:087

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Kirkkotie, Säynätsalo 19:087 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kirkkotie, Säynätsalo 19:087 10.10.2007 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee 31. kaupunginosan hautausmaa- ja katualuetta.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SÄÄSTÖKESKUS, KILPISENKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 12 TONTIN 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SÄÄSTÖKESKUS, KILPISENKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 12 TONTIN 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 12 TONTIN 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄÄSTÖKESKUS, KILPISENKATU 12 KAAVATUNNUS 01:168 KAAVAN PÄIVÄYS 13.12.2012 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 15.1.2013

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

A S E M A K A A V A N S E L O S T U S

A S E M A K A A V A N S E L O S T U S A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 5. K A U P U N G I N O S A N K O R T T E L I N 1 3 6 T O N T I N 1 S E K Ä K A T U A L U E E N A S E M A K A A V A N M U U T O S K A A V A T U N N U S 05 082 K A A

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER

ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ Taulumäki, Polvitie

JYVÄSKYLÄ Taulumäki, Polvitie JYVÄSKYLÄ Taulumäki, Polvitie ASEMAKAAVAN SELOSTUS, kaavatunnus 12:052 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan otsikko: Asemakaavan muutos 12. kaupunginosan katu- ja virkistysalueille (Taulumäki,

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Jyväskylän ammattioppilaitos, Viitaniementie 1

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Jyväskylän ammattioppilaitos, Viitaniementie 1 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 33 TONTTIEN 16, 17 JA 18 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Jyväskylän ammattioppilaitos, Viitaniementie 1 KAAVATUNNUS 11:092 KAAVAN

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VÄINÖNKADUN JA YLIOPISTONKADUN KULMAUS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VÄINÖNKADUN JA YLIOPISTONKADUN KULMAUS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KATUALUEEN SEKÄ 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 47 TONTTIEN 5, 6, 7, 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS VÄINÖNKADUN JA YLIOPISTONKADUN KULMAUS KAAVATUNNUS 03:105

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. PEHTORINTIE 9 (entinen LAAJAVUORENTIE 9) 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 88 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 17:099

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. PEHTORINTIE 9 (entinen LAAJAVUORENTIE 9) 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 88 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 17:099 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 88 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS PEHTORINTIE 9 (entinen LAAJAVUORENTIE 9) KAAVATUNNUS 17:099 KAAVAN PÄIVÄYS 19.3.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE

ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE 2 ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI, VENTUKSENTIE 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 65. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 407 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Vaajakosken aluepaloasema, Asmalammentie 26 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MAATALO, KAUPPAKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTIN 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 01:165

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MAATALO, KAUPPAKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTIN 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 01:165 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTIN 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS MAATALO, KAUPPAKATU 19 KAAVATUNNUS 01:165 KAAVAN PÄIVÄYS 14.8.2012 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 15.8.2012 01:165 /

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ Veturitallinkadun alue

JYVÄSKYLÄ Veturitallinkadun alue JYVÄSKYLÄ Veturitallinkadun alue ASEMAKAAVAN SELOSTUS, kaavatunnus 03:094 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan otsikko: Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 63 tonttijakotontille

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25

6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote

Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote 1:1000 15.2.2007 Ajantasakartta 20 m Moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialue. Tontilla on osoitettava vähintään 5 autopaikkaa jokaista autohuoltopaikkaa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus MYKKÄLÄ - TORPPI TORNION KAUPUNGIN 15. TORPIN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 21 ASEMAKAA- VAN MUUTOKSEN SELOSTUS 22.9.2015 LUONNOS TORNION KAUPUNKI Tekniset

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KEKKOLANTIE KAUPUNGINOSAN KORTTELEIHIN 47 JA 104 TONTEILLE 1 JA 1 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KEKKOLANTIE KAUPUNGINOSAN KORTTELEIHIN 47 JA 104 TONTEILLE 1 JA 1 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 23. KAUPUNGINOSAN KORTTELEIHIN 47 JA 104 TONTEILLE 1 JA 1 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEKKOLANTIE 11 KAAVATUNNUS 23:096 KAAVAN PÄIVÄYS 15.2.2013 SELOSTUKSEN

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Venesjärven kylän tiloja Liisanniemi 214-423- 3-141 ja Etelärinne 214-423-3-145 koskeva ranta-asemakaava. VENESJÄRVEN MARJAKEITAAN RANTA-ASEMAKAAVA 2 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE 1 PERUS-

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ Kirkkopuisto

JYVÄSKYLÄ Kirkkopuisto JYVÄSKYLÄ Kirkkopuisto ASEMAKAAVAN SELOSTUS, kaavatunnus 01:160 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan otsikko: Asemakaavan muutos 1. kaupunginosan katu- ja puistoalueille (Kirkkopuisto)

Lisätiedot

Metsäraivio 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 77 TONTTIEN 6, 7 JA 8 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 26:050 KAAVAN PÄIVÄYS 7.3.

Metsäraivio 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 77 TONTTIEN 6, 7 JA 8 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 26:050 KAAVAN PÄIVÄYS 7.3. A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 77 TONTTIEN 6, 7 JA 8 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Metsäraivio KAAVATUNNUS 26:050 KAAVAN PÄIVÄYS 7.3.2013 26:050 / METSÄRAIVIO

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ Säynätsalo, Karhuniemi

JYVÄSKYLÄ Säynätsalo, Karhuniemi JYVÄSKYLÄ Säynätsalo, Karhuniemi ASEMAKAAVAN SELOSTUS, kaavatunnus 31:013 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavan otsikko: Asemakaavan muutos 31. kaupunginosan korttelihin 61-67 sekä katu-,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Väliharjuntie 3, Kaunisharju 70. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 285 TONTIN 6 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Väliharjuntie 3, Kaunisharju 70. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 285 TONTIN 6 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 70. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 285 TONTIN 6 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Väliharjuntie 3, Kaunisharju KAAVATUNNUS 70:019 KAAVAN PÄIVÄYS 3.4.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO ehdotus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO ehdotus KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan muutos. Muutos koskee tilaa 214-406-3-487. 214005186 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO Ympäristökeskus

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI HEIKINKATU - RAMONINKATU 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 62 TONTIN 1 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI HEIKINKATU - RAMONINKATU 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 62 TONTIN 1 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 62 TONTIN 1 SEKÄ KATUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HEIKINKATU - RAMONINKATU KAAVATUNNUS 03:106 KAAVAN PÄIVÄYS 7.1.2015 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 7.1.2015

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan muutos. Muutos koskee tilaa 214-406-3-487. 214005186 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 25.10.2016

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Jyväskylän kaupunki I Yhdyskuntatoimi I Kaupunkisuunnitteluosasto I 22.12.2006 ASEMAKAAVAN SELOSTUS / 29:018 29. kaupunginosan korttelin 42 tontin 1 ja katualueen asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHDAT... 4

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Iso-Mateen TUULINIEMEN RANTAKAAVAN MUUTOS Koskien korttelin 1 tontteja 1 ja 2 KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS / KAAVOITUS 17.10.2017 Ranta-asemakaava no 214003032 2

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,

Lisätiedot

KERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla

KERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, EHDOTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS KERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla 740-565-1-211 Arkkitehtitoimisto Keijo

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 15. kaupunginosan korttelin 9 tontin 3 asemakaavan muutos, Ahjokatu 11 Kaavan tunnus: 15:080 Kaavan päiväys: 26.11.2007

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY 20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO luonnos

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO luonnos KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan muutos. Muutos koskee tilaa 214-406-3-487. 214005186 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO Ympäristökeskus

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 1 (9) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 SELOSTUS NRO 522 2 (9) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Leipomonkuja 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Leipomonkuja 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Leipomonkuja KAAVATUNNUS 19:094 KAAVAN PÄIVÄYS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 21 koskeva asemakaavan muutos Musiikkiopiston asemakaava 214005199 KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.5.2018 Musiikkiopisto 2 1

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

V096 Villähde kortteli 284 tontit 2 ja 3 Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos

V096 Villähde kortteli 284 tontit 2 ja 3 Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos Nastolan kunta Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos Kaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Selostus 1 (9) 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot