Tietopalvelu B8:2012 ISBN ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu)"

Transkriptio

1 Vantaan väestö 2011/2012

2 Tietopalvelu B8:2012 ISBN ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Sanna Juusola, kaupunginkanslia Paino Vantaan kaupungin paino 6/2012

3 Lukijalle Vantaan väestö 2011/2012 -julkaisu sisältää tärkeimmät koko kaupunkia ja sen osa-alueita koskevat väestötiedot. Tietoja on väestön ikä- ja sukupuolirakenteesta, äidinkielestä, koulutuksesta, asuntokunnista sekä perheistä. Lisäksi on taulukoita väestönmuutoksista, muuttoliikkeestä sekä kunnassa asuvista ulkomaan kansalaisista ja ulkomaalaistaustaisista. Julkaisun alussa on lyhyesti esitelty kirjan rakenne, Vantaan aluejako ja keskeisimmät tilastoihin liittyvät käsitteet. Tämän jälkeen on tekstiosio, johon on koottu väestönkehityksen kokonaiskuvan saamiseksi tärkeimmät tiedot ja aikasarjat. Kirjan lopussa on kattava tilasto-osio. Perinteisten kuvioiden ja taulukoiden lisäksi tämänvuotisessa julkaisussa on useita teemakarttoja. Tiedot ovat peräisin Väestörekisterikeskuksesta ja ne on hankittu Tilastokeskuksesta yhteistilauksena pääkaupunkiseudun kuntien, HSY:n ja Uudenmaan liiton kanssa. Alueista, joilla asuu alle sata henkilöä, perhettä tai asuntokuntaa, ei ole tietosuojasyistä julkaistu muita tietoja kuin väestön kokonaismäärä. Nämä kohdat on tauluissa merkitty kahdella pisteellä (..). Samoin on menetelty joissain arkaluontoisissa tiedoissa (esimerkiksi kansalaisuus): jos havaintoja on koko Vantaalla alle viisi kappaletta, on kohdat joko merkattu kahdella pisteellä tai yhdistetty muihin luokkiin. Vantaan väestö 2011/2012 -julkaisun tekstiosuuden on kirjoittanut tietopalveluyksikön tutkija Elina Parviainen, joka on myös toimittanut julkaisun. Julkaisun taulukot on koonnut rekisterisihteeri Jaana Calenius erikoistutkija Juhani Riihelän ja tutkija Harri Sinkon ajamista tauluista. Julkaisu on luettavissa internetissä osoitteessa: estoraportit Pdf-muotoisen julkaisun lisäksi tilastotaulut ovat internet -sivuilla Excelmuodossa. Tilastot löytyvät myös Helsinki Region Infosharen (HRI) verkkopalvelusta, osoitteessa: Kaikki julkaisussa esitetyt väestötaulut sekä niihin liittyviä tilastoja saa kaupungin tietopalveluyksiköstä, puhelimella (Jaana Calenius) tai sähköpostitse: tilasto(at)vantaa.fi. Vantaalla Hannu Kyttälä tietopalvelupäällikkö

4

5 1 SISÄLLYS LUKIJALLE TAULULUETTELO 1 JOHDANTO ALUEJAOT KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT VÄESTÖN MÄÄRÄ JA KEHITYS VÄESTÖN RAKENNE SUKUPUOLI IKÄ SIVIILISÄÄTY ÄIDINKIELI ULKOMAALAISTAUSTAISET SUOMEN KANSALAISUUDEN SAANEET SYNTYMÄPAIKKA USKONTO KOULUTUS VÄESTÖNMUUTOKSET SYNTYNEET KUOLLEET MUUTTOLIIKE KOKONAISVÄESTÖNMUUTOS AVIOLIITOT JA -EROT ASUNTOKUNNAT JA PERHEET ASUNTOKUNTIEN MÄÄRÄ JA KOKO PERHEET JA LAPSET KAUPUNGINOSIA JA SUURALUEITA KOSKEVAT TAULUT KOKO VANTAATA KOSKEVAT TAULUT VANTAAN VÄESTÖKARTTA

6 2 Taululuettelo Kaupunginosa- ja suuraluetaulut sivu 01. Väestö kaupunginosittain a. Väkiluvun muutos kaupunginosittain Väestö suurin ikäryhmin kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ a. Väkiluvun muutos suurin ikäryhmin kaupunginosittain vuonna Väestö iän mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ r. Ruotsinkielinen väestö iän mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ m. Muu kuin suomen- tai ruotsinkielinen väestö iän mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Väestö iän (5-v.) mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ a. Naiset iän (5-v.) mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ b. Miehet iän (5-v.) mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Koko väestö ja vuotiaat iän (1-v.) mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ r. Ruotsinkielinen väestö ja vuotiaat iän (1-v.) mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ m. Muu kuin suomen- tai ruotsinkielinen väestö ja vuotiaat iän (1-v.) mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ a. Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ Väestö siviilisäädyn ja sukupuolen mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Väestö iän (5-v.), äidinkielen ja sukupuolen mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ Väestö äidinkielen mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ b. Väestö syntymäpaikan ja iän mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ Elävänä syntyneet sukupuolen, äidin iän (5-v.), äidinkielen ja avioisuuden mukaan suuralueittain vuonna Kuolleet siviilisäädyn, sukupuolen ja iän mukaan suuralueittain vuonna Koko väestö, ulkomaalaistaustaiset, ulkomaan kansalaiset, ulkomailla syntyneet Suomen kansalaiset ja vieraskieliset kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/

7 3 012a. Koko väestö, ulkomaalaistaustaiset ja ulkomaan kansalaiset iän mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Perheet, lapset ja perherakenne kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ a. Perheet perhetyypin mukaan ja perheiden keskimääräinen lapsiluku kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Perheet perhetyypin ja lasten lukumäärän mukaan sekä lapset lukumäärän ja iän mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ a. Lapsiperheet (=perheet, joissa on vuotiaita lapsia) perhetyypin mukaan sekä lapset iän mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Asuntokunnat henkilöluvun mukaan kaupunginosittain vuodenvaihteessa 2011/ Yksin asuvat (= yhden hengen asuntokunnat) sukupuolen ja iän mukaan suuralueittain vuodenvaihteessa 2011/ Vantaan muuttoliike (sisäinen + ulkoinen) muuttajien iän mukaan kaupunginosittain vuonna Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet iän ja sukupuolen mukaan kaupunginosittain vuonna Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet lähtö- /tuloalueen mukaan suuralueittain vuonna m.Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet muun kuin suomen- tai ruotsinkieliset lähtö- /tuloalueen mukaan suuralueittain vuonna Vantaan sisäinen muuttoliike lähtö- /tuloalueen mukaan kaupunginosittain vuonna Väestönmuutokset kaupunginosittain vuonna sivu

8 4 Koko Vantaata koskevat taulut sivu 1. Väestö iän (5-v.), siviilisäädyn ja sukupuolen mukaan r. Ruotsinkielinen väestö iän (5-v.), siviilisäädyn ja sukupuolen mukaan m. Muu kuin suomen- tai ruotsinkielinen väestö iän (5-v.), siviilisäädyn ja sukupuolen mukaan Väestö syntymäpaikan, sukupuolen ja iän mukaan vuodenvaihteessa 2011/ Elävänä syntyneet sukupuolen, äidin iän (5-v.), äidinkielen ja avioisuuden mukaan vuonna Kuolleet iän (5-v.), sukupuolen, äidinkielen ja siviilisäädyn mukaan vuonna Kuolleet iän (1-v.), sukupuolen ja äidinkielen mukaan vuonna Ulkomaalaistaustainen väestö sukupuolen ja kansalaisuuden / syntymämaan mukaan vuodenvaihteessa 2011/ vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen, sukupuolen ja iän mukaan vuodenvaihteessa 2011/ r. Ruotsinkielinen 15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen, sukupuolen ja iän mukaan vuodenvaihteessa 2011/ Henkilöt, perheet ja lapset naisen ja miehen kielen mukaan vuodenvaihteessa 2011/ Henkilöt, perheet ja lapset perhetyypin mukaan vuodenvaihteessa 2011/ a. Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet iän, sukupuolen ja siviilisäädyn mukaan vuonna b. Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet iän, sukupuolen ja äidinkielen mukaan vuonna Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet aluetyypin, sukupuolen ja iän (5-v.) mukaan vuonna a. Vantaalle muuttaneet iän (1-v.), sukupuolen ja äidinkielen mukaan vuonna b. Vantaalta muuttaneet iän (1-v.), sukupuolen ja äidinkielen mukaan vuonna c. Vantaalle ja Vantaalta muuttaneet (= nettomuutto) iän (1-v.), sukupuolen ja äidinkielen mukaan vuonna Muuttoliike 15 vuotta täyttäneiden koulutusasteen mukaan vuonna Maassamuuton tulo- ja lähtömuutto maakunnittain vuonna

9 5 16. Laitos- ja muu väestö sukupuolen mukaan vuodenvaihteessa 2011/ Suomen kansalaisuuden saaneet edellisen kansalaisuuden mukaan vuosina Avioliitot järjestysnumeron ja naisen iän mukaan vuonna Avioerot järjestysnumeron ja naisen iän mukaan vuonna Väestö iän, sukupuolen ja uskonnollisen yhdyskunnan mukaan vuodenvaihteessa 2011/ sivu

10 1 JOHDANTO Vantaan väestö 2011/2012 -julkaisuun on koottu Vantaan väestöä, asuntokuntia ja perheitä koskevat tiedot, jotka on tilattu Tilastokeskukselta. Tässä luvussa on esitelty Vantaan voimassa oleva aluejako, koska julkaisun tilastot on tehty kyseisen alueajon mukaan. Lisäksi lukuun on koottu julkaisussa käytetyt käsitteet ja määritelmät. Johdannon jälkeen keskeisimpiä tilastoja on avattu tekstien, taulukoiden, kuvioiden ja teemakarttojen avulla. Luvussa 2 käsitellään Vantaan väestön määrää ja sen kehitystä, luvussa 3 väestön rakennetta, luvussa 4 väestönmuutoksia sekä luvussa 5 vantaalaisia asuntokuntia ja perheitä. Julkaisun lopussa on laaja väestötauluosio. Osa julkaisun tilastoista on esitetty tarkimmalla osaaluetasolla eli kaupunginosittain, ja osa astetta karkeammalla tasolla eli suuralueittain. Lisäksi on tilastoja, jotka koskevat koko Vantaata. Ensimmäisessä tilasto-osiossa on taulukoita, joiden tilastot koskevat Vantaan osa-alueita eli suuralueita ja kaupunginosia. Nämä taulut on numeroitu Toisessa tilasto-osiossa on ainoastaan koko Vantaata koskevia tilastoja. Näidenkin taulujen numerointi alkaa ykkösestä, mutta erotuksena osa-aluetauluihin etunollaa ei ole. Koko Vantaata koskevat taulut on numeroitu Aluejaot Alla olevassa kartassa on esitetty Vantaan voimassa oleva aluejako. Julkaisun viimeisellä sivulla on suurempi kartta, jossa on alueajon lisäksi eri alueiden asukasmäärät salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi salmi Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Sotunki Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan- Kuninkaan varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi varsi Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Mikkola Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Nikin Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Leppäkorpi Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Itä-Hakkila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Hakunila Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Ojanko Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala Vaarala 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja- 95 Raja 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola 83 Metsola Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päivä- Päiväkumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu kumpu Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Havukoski Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Rekola Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Matari Jokiniemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi niemi Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Kuninkaala Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Hakkila Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola Asola 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu 70 Koivu Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru- Vieru Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Korso Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Vallinoja Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikku- Tikkurila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila rila Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekka- Hiekkaharju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju harju Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Vier- Viertola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola tola Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon- Simon Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ilola Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskea- Ruskeasanta santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa santa Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivu- Koivuhaka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka haka 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk 69 Hels.pit.kk Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Pakkala Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tam- Tammisto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto misto Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lento- Lentokenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä kenttä Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Veromies Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Ylästö Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Kaivoksela Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Viinikkala Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Lapin Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- Piispan- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- 18 Van- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan- taan Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin- Martin Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Riipilä Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Seutula Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kivistö Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Kiila Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr- Myyr Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto Varisto 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara 11 Hämevaara Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Vapaala Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Askisto Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Petikko Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Mylly Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen- Hämeen Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- Lin- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nai- nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen nen Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan- Luhtaan Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Keimola Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra Vestra 5 km 2,5 0 Myyrmäen suuralue Aviapoliksen suuralue Koivun suuralue Tikkurilan suuralue Hakunilan suuralue Korson suuralue Kivistön suuralue Vantaan kaupunginosat ja suuralueet Suuralue Kaupunginosa Kuva 1. Vantaan aluejako

11 7 Vantaalla on 7 suuraluetta ja 61 kaupunginosaa: 1 Myyrmäen suuralue 2 Kivistön suuralue 3 Aviapoliksen suuralue 4 Tikkurilan suuralue 10 Linnainen 21 Piispan 40 Ylästö 60 Hiekkaharju 11 Hämevaara 22 Keimola 41 Viinikkala 61 Tikkurila 12 Hämeen 23 Kivistö 50 Tammisto 62 Jokiniemi 13 Vapaala 24 Lapin 51 Pakkala 63 Viertola 14 Varisto 25 Mylly 52 Veromies 64 Kuninkaala 15 Myyr 30 Vestra 53 Lentokenttä 65 Simon 16 Kaivoksela 31 Luhtaan 66 Hakkila 17 Martin 32 Riipilä 67 Ruskeasanta 18 Vantaan 33 Seutula 68 Koivuhaka 20 Askisto 34 Kiila 69 Helsingin pitäjän kirkon 26 Petikko 5 Koivun suuralue 6 Korson suuralue 7 Hakunilan suuralue 70 Koivu 80 Matari 90 Länsisalmi 71 Ilola 81 Korso 91 Länsi 72 Asola 82 Mikkola 92 Ojanko 73 Rekola 83 Metsola 93 Vaarala 74 Havukoski 84 Leppäkorpi 94 Hakunila 75 Päiväkumpu 85 Jokivarsi 95 Raja 86 Nikin 96 Itä-Hakkila 87 Vieru 97 Kuninkaan 88 Vallinoja 98 Sotunki 1.2 Käsitteet ja määritelmät Asuntokunta Asuntokunnan muodostavat samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Asuntokunnan keskikoolla tarkoitetaan keskimääräistä asukaslukua / asuntokunta. Asuntoväestö Asuntoväestöön kuuluvat varsinaisissa asuinnoissa vakinaisesti asuvat henkilöt. Laitoksissa vakinaisesti kirjoilla olevat, asuntoloissa ja ulkomailla asuvat sekä asunnottomat henkilöt eivät kuulu asuntoväestöön. Avioliitot ja avioerot Avioliitoilla tarkoitetaan Suomessa vakinaisesti asuvien naisten avioliittoja. Avioeroilla tarkoitetaan Suomessa vakinaisesti asuvien naisten avioeroja. Kansalaisuus Jos henkilöllä on Suomen kansalaisuuden lisäksi toisen maan kansalaisuus, luokitellaan hänet tilastoissa Suomen kansalaiseksi. Jos Suomessa asuvalla ulkomaan kansalaisella on useita ulkomaiden kansalaisuuksia, luokitellaan hänet tilastoissa sen maan kansalaisena, jonka passilla hän on tullut Suomeen. Keskiväkiluku Keskiväkiluku on vuoden alun ja lopun väestömäärän aritmeettinen keskiarvo. Kieli Henkilön äidinkieli saadaan väestötietojärjestelmästä, jonne vanhemmat ovat kielen lisäksi ilmoittaneet lapsen nimen ja uskontokunnan. Jos loppuvuodesta syntyneen lapsen tietoja ei ole ehditty viedä väestötietojärjestelmään, saa lapsi tilastoissa äitinsä äidinkielen, joka myöhemmin täsmentyy vanhempien ilmoituksen mukaiseksi. Vieraskielisiä ovat muut kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset. Muunkielisiä ovat muut kuin suomen- tai ruotsinkieliset.

12 8 Koulutusaste Väestön koulutusastetieto on edelliseltä vuodelta. Koulutusrakennetilasto kuvaa 15 vuotta täyttäneen väestön peruskoulun, keskikoulun tai kansakoulun jälkeen suorittamia tutkintoja. Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan. Koulutusaste jakautuu kuuteen luokkaan: perusaste, keskiaste, alin korkea-aste, alempi ja ylempi korkeakouluaste sekä tutkijakoulutus. Perusasteen suorittaneet ovat käyneet esimerkiksi kansa-, keski- tai peruskoulun. Keskiasteen suorittaneita ovat esimerkiksi ylioppilaat ja ammatillisen perustutkinnon suorittaneet. Alin korkea-aste koulutus kestää 2-3 vuotta keskiasteen jälkeen, esimerkiksi merkonomin ja teknikon tutkinnot (ei kuitenkaan ammattikorkeakoulututkinnot). Alempaan korkeakouluasteeseen luetaan ammattikorkeakoulututkinnot ja alemmat korkeakoulututkinnot ja ylempään korkeakouluasteeseen esimerkiksi maisterintutkinnot. Tutkijakoulutus pitää sisällään lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot (jotka on tässä julkaisussa yhdistetty edelliseen luokkaan). Perhe Perheiksi lasketaan lapsettomat tai lasten kanssa asuvat avo- ja avioparit, rekisteröidyt mies- ja naisparit sekä yhden vanhemman perheet. Lapsiperhe on perhe, johon kuuluu vähintään yksi kotona asuva alle 18-vuotias lapsi. Siviilisääty Henkilön siviilisäädyllä tarkoitetaan avioliittolain ja rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain mukaista asemaa. Siviilisäätyluokitus on seuraava: naimaton, naimisissa, eronnut, leski, rekisteröidyssä parisuhteessa, eronnut rekisteröidystä parisuhteesta sekä leski rekisteröidyn parisuhteen jälkeen. Tässä julkaisussa naimisissa oleviin on otettu mukaan myös rekisteröidyt parisuhteet, eronneisiin rekisteröidystä parisuhteesta eronneet ja leskiin rekisteröidystä parisuhteesta leskeksi jääneet. Syntymämaa Henkilön syntymämaa määräytyy sen mukaan, mikä on ollut äidin vakituinen kotimaa syntymähetkellä. Syntymämaa tulee syntymäajankohdan valtiorakenteen mukaisena, minkä takia esimerkiksi Suomen luovuttamilla alueilla syntyneiden syntymämaa on Suomi. Syntyneet Tilastoihin otetaan mukaan vain Suomessa vakinaisesti asuvien naisten elävänä syntyneet lapset. Naimisissa olevien äitien lapset luokitellaan aviolapsiksi ja muut lapset luokitellaan avioliiton ulkopuolella syntyneiksi. Ikäryhmittäisellä hedelmällisyysluvulla tarkoitetaan tietyn ikäryhmän naisten (tässä julkaisussa vuotiaat) synnyttämien elävien lasten määrää saman ikäryhmän keskiväkiluvun tuhatta naista kohden. Ulkomaan kansalaiset ja ulkomaalaistaustaiset Ulkomaan kansalaiset ovat Suomessa pysyvästi asuvia henkilöitä, jotka eivät ole Suomen kansalaisia. Ulkomaalaistaustaisten ryhmä on edellistä ryhmää suurempi, sillä siihen sisältyvät ulkomaan kansalaisten lisäksi ulkomailla syntyneet Suomen kansalaiset. Uskonnollinen yhdyskunta Henkilön uskontokunta saadaan väestötietojärjestelmästä, jonne vanhemmat ovat uskonnon lisäksi ilmoittaneet lapsen nimen ja kielen. Jos loppuvuodesta syntyneen lapsen tietoja ei ole ehditty viedä väestötietojärjestelmään, saa lapsi tilastoissa äitinsä uskontokunnan, joka myöhemmin täsmentyy vanhempien ilmoituksen mukaiseksi. Väestö Vantaan väestöön kuuluvat Vantaalla vakituisesti asuvat Suomen kansalaiset ja ulkomaalaiset. Tilapäisesti ulkomailla asuvat vantaalaiset lasketaan myös väestöön. Väestönmuutos Väestönmuutoksessa lasketaan yhteen syntyneiden enemmyys ja nettomuutto. Syntyneiden enemmyys on syntyneiden ja kuolleiden erotus. Alueen nettomuutto jakautuu sisäiseen ja ulkoiseen: Kunnasta / kuntaan muutto sisältää kunnan rajojen yli tapahtuvat muutot (myös siirtolaisuus). Kunnan sisällä -muutto tarkoittaa kaupungin rajojen sisäpuolella tapahtuneita osoitteenvaihdoksia. Tauluissa käytetyt symbolit - Ei mitään ilmoitettavaa Tietoa ei saa esittää. Jos alueella asuu alle 100 ihmistä, perhettä tai asuntokuntaa, niin Tilastokeskuksen tietosuojarajoitteiden vuoksi näiltä alueilta ei saa näyttää kuin väestön, perheiden tai asuntokuntien kokonaismäärän.

13 9 2 VÄESTÖN MÄÄRÄ JA KEHITYS Ajan saatossa Vantaa on kasvanut runsaan asukkaan maalaiskunnasta asukkaan kaupungiksi luvun lopulla Vantaan väestömäärä ylitti asukkaan rajapyykin ja vuonna 1940 asukkaita oli jo kolminkertainen määrä, yli Vantaan historian suurin väestömenetys koettiin luvulla, jolloin suuressa alueluovutuksessa Vantaan eteläisiä osia, kuten silloinen hallinnollinen keskus Malmi, liitettiin Helsingin alueeseen. Rajamuutosten vuoksi Vantaan väestömäärä puolittui ja vuonna 1950 asukasluku oli alle Alueluovutusten jälkeen Vantaan väestönkasvu jatkui vilkkaana ja jo vuoden 1960 asukasmäärä, , oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Kasvua vuodesta 1950 oli 180 prosenttia. Määrällisesti mitattuna väestönkasvu oli suurinta 1970-luvulla, jolloin väestömäärä kasvoi yli asukkaalla ja luvuilla kasvu oli melko tasaista ja väestö lisääntyi runsaalla 15 prosentilla luvulla Vantaan väestön kasvuvauhti on jonkin verran hidastunut verrattuna edellisiin vuosikymmeniin. Vuodesta 2000 vuoteen 2010 väestö kasvoi 12 prosenttia. Vuoden 2012 alussa Vantaan asukasluku oli Väestönkasvua vuoden 2011 aikana oli 1,5 prosenttia eli henkeä, mikä oli jonkin verran enemmän kuin vuonna 2010 (1,2 %). Taulu 1. Vantaan väestönkehitys vuodesta 1870 vuoteen 2012 Väestö Muutos edellisestä vuosikymmenestä Väestö Muutos edellisestä vuosikymmenestä Vuosi (1.1.) lkm % Vuosi (1.1.) lkm % , , , , , , , , , , , , , , , ,7 Uusimman, vuonna 2012 tehdyn kaupungin väestöennusteen mukaan Vantaan väestö tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa. Vuonna 2020 Vantaalla ennustetaan olevan yli , vuonna 2030 yli ja vuonna 2040 yli asukasta. Väestön määrä ja kehitys suuralueittain Asukasmäärällä mitattuna väkirikkain suuralue vuoden 2012 alussa oli Myyr, jossa asui runsaat asukasta. Seuraavaksi suurimmalla Tikkurilan suuralueella asui lähes henkeä. Pienin suuralueista oli Kivistö runsaalla asukkaallaan. Kivistön muita suuralueita alhaisempaa asukasmäärää kuvastaa myös se, että Vantaalla oli neljä kaupunginosaa (Myyr, Martin, Hakunila ja Pakkala), joiden väkiluku oli suurempi kuin koko Kivistön suuralueen.

14 10 Kaikkien muiden suuralueiden, paitsi Hakunilan, väestömäärä on kasvanut vuoden 2011 aikana. Aviapoliksen suuralue sai eniten uusia asukkaita sekä määrällisesti (979 henkeä) että suhteellisesti (6,0 %). Koivun suuralue sai seuraavaksi eniten asukkaita, 543 henkilöä (2,1 %), mutta suhteellisesti toiseksi eniten väestöään kasvatti Kivistön suuralue (2,6 % / 203 henkeä). Hakunilan suuralue menetti väestöään 45 henkilön verran (-0,2 %). Vuosina Aviapoliksen ja Korson suuralueiden väestömäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Myös Kivistön ja Koivun suuralueiden väestö on kasvanut yhtä vuotta lukuun ottamatta kyseisellä ajanjaksolla. Selvästi eniten väestömäärä on vuodesta 2002 vuoteen 2012 lisääntynyt Aviapoliksen suuralueella, asukkaalla (191 %). Vuosina 2003 ja 2004 Aviapoliksen suuralue kasvatti väestöään lähes 25 prosentin vuosivauhtia, mutta näistä vuosista kasvuvauhti on selvästi laskenut. Hakunila oli ainoa suuralue, jossa väestö on vähentynyt vuodesta 2002 vuoteen Väestö väheni 178 henkilöllä (-0,6 %). Väestön määrä ja kehitys kaupunginosittain Kaupunginosista kolme suurinta, Myyr, Martin ja Hakunila, erottuvat selvästi muista. Uusimpien väestötietojen mukaan Myyrmäen kaupunginosassa asui lähes , Martinssa runsas ja Hakunilassa noin asukasta. Seuraavaksi suurimmat kaupunginosat olivat Pakkala, Havukoski, Hämeen, Korso ja Simon, joissa kaikissa asui yli asukasta. Alle sadan asukkaan kaupunginosia oli neljä: Lentokenttä, Länsisalmi, Ojanko ja Viinikkala 1. Seuraavaksi pienimmät kaupunginosat olivat Helsingin pitäjän kirkon, Keimola, Luhtaan, Mylly ja Petikko, joiden asukasmäärä oli alle 300. Kuva 2. Vantaan väestö kaupunginosittain vuonna Kyseisistä kaupunginosista ei julkaista väestömäärän lisäksi muita tietoja, koska Tilastokeskuksen tietosuojaohjeiden mukaan tarkempia tietoja ei saa julkistaa niiltä alueilta, joilla asuu alle 100 henkilöä.

15 11 Vuoden 2011 aikana selvästi eniten väestö oli kasvanut Veromiehessä, 191 prosentilla. Muutos on hurja, koska useana viime vuotena Veromies on ollut eniten väestöään menettävien kaupunginosien joukossa. Väestöennusteen mukaan Veromiehen väestö tulee kasvamaan myös jatkossa. Myös seuraavaksi eniten kasvaneet alueet olivat eri kaupunginosia kuin vuonna Kivistössä väestö kasvoi 9,4 prosentilla (263 henkeä), Nikinmäessä 7,2 prosentilla (229 henkeä) ja Ilolassa 6,9 prosentilla (271 henkeä). Määrällisesti kasvu oli suurinta Pakkalassa (439 henkeä), Veromiehessä (322 henkeä) ja Ilolassa (271 henkeä). Suurimmat määrälliset väestömenetykset vuonna 2011 kohdistuivat Hakunilaan (-93 henkeä) ja Vaaralaan (-48 henkeä). Suhteellisesti eniten väestö vähentyi Myllymäessä (-4,6 %) ja Piispanssä (-2,8 %). 2 Kun väestönkasvua tarkastellaan pitemmällä ajanjaksolla, kärkeen nousevat Pakkala ja Tammisto. Vuosina Pakkalan asukasluku on kasvanut asukkaasta asukkaaseen (260 %) ja Tammiston 291 asukkaasta asukkaaseen (1015 %). Seuraavaksi väestöään ovat kyseisenä ajanjaksona suhteellisesti eniten kasvattaneet Veromiehen, Kivistön ja Ylästön kaupunginosat. Suhteellisesti eniten väestöään ovat menettäneet 3 Piispan (-10 %) ja Mylly (-9 %). 2 Tarkastelussa eivät ole mukana alle 100 asukkaan kaupunginosat 3 Kun mukaan otetaan myös alle sadan asukkaan alueet, niin suhteellisesti eniten väestöään kymmenessä vuodessa ovat menettäneet Lentokentän (-92 %) ja Länsisalmen (-57 %) kaupunginosat. Väestökadon suurimpana syynä ovat alueiden kokoa supistaneet kaupunginosarajamuutokset.

16 12 3 VÄESTÖN RAKENNE 3.1 Sukupuoli Jo 1800-luvulta lähtien enemmistö vantaalaisista on ollut naisia. Ero on aina ollut pieni, muutaman prosenttiyksikön tai vähemmänkin. Vuoden 2010 alussa vantaalaisten naisten määrä ylitti rajan, ja miehillä tämän rajapyykin ylittyminen tapahtunee vuoden 2013 alkuun mennessä. Uusimpien, vuoden 2012 tietojen mukaan Vantaalla asui naista (51,0 %) ja miestä (49,0 %). Sukupuolen mukaan tarkasteltuna suuralueiden väestöt poikkesivat vain hieman toisistaan. Kivistön suuralue oli ainoa alue, jossa asui enemmän miehiä (51,2 %) kuin naisia (48,8 %). Suurin ero naisten (52,0 %) ja miesten (48,0 %) osuuksissa oli Tikkurilan suuralueella. Naiset eivät kuitenkaan ole enemmistönä jokaisessa ikäluokassa. Yleensä Vantaalla on syntynyt poikia enemmän kuin tyttöjä ja näin tapahtui myös vuonna 2011: syntyneistä 50,9 prosenttia oli poikia. Vuoden 2012 tietojen mukaan Vantaan väestö pysyi miesvaltaisena syntymästä aina 64 ikävuoteen saakka (vaikka yksittäisissä ikäryhmissä naisia olikin enemmän, kuten kuviosta 1. voi huomata). Vanhemmissa ikäluokissa naisten osuus korostui. Yli 75-vuotiaasta väestöstä jo lähes kaksi kolmasosaa oli naisia ja yli 85-vuotiaasta väestöstä kolme neljäsosaa. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % miehet naiset 30 % 20 % 10 % 0 % Kuvio 1. Vantaan väestö sukupuolen ja iän mukaan vuonna Ikä 1970-luvun alussa 14 prosenttia vantaalaisista oli 0 6-vuotiaita. Siitä lähtien pienten lasten osuus on laskenut 1990-luvun pientä nousukautta lukuun ottamatta. Viimeisten kymmenen vuoden ajan alle kouluikäisten lasten osuus on pysynyt melko vakiona, ollen 9 prosenttia. Vantaalaisten kouluikäisten (7 15-vuotiaat) osuus pysytteli 15 prosentissa koko 1970-luvun ajan. Tultaessa 1990-luvun alkupuolelle oli koululaisten osuus laskenut 12 prosenttiin, jonka tuntumassa osuus pysytteli aina 2000-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen kouluikäisten osuus on laskenut vuosi vuodelta ja vuoden 2012 väestötietojen mukaan heitä oli 10,2 prosenttia väestöstä.

17 13 Työikäisten eli vuotiaiden vantaalaisten osuus oli suurimmillaan ja 1990-lukujen taitteessa, jolloin 72 prosenttia väestöstä kuului tähän ikäryhmään. Nykyisin työikäisten osuus on nelisen prosenttiyksikköä pienempi. 65 vuotta täyttäneiden osuus on kasvanut 1970-luvun puolivälistä lähtien. Kyseisen ikäryhmän osuuden kasvuvauhti kiihtyi tultaessa 1990-luvulle ja on voimistunut entisestään 2000-luvulla. Vuoden 1972 alussa 4,4 prosenttia vantaalaisista kuului kyseiseen ikäryhmään, kun 40 vuotta myöhemmin vuonna 2012 heistä kuului 12,7 prosenttia. Nykyisin ikääntyneitä on enemmän kuin päivähoito- tai kouluikäisiä: 65 vuotta täyttäneiden osuus ylitti 0 6-vuotiaiden osuuden vuonna 2004 ja 7 15-vuotiaiden osuuden vuonna % vuotiaat 65+ -vuotiaat Kuvio vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden osuudet koko väestöstä Vantaalla vuosina Ikärakenne suuralueittain Alle kouluikäisten osuus oli 1970-luvun alussa suurin Myyrmäen ja Hakunilan suuralueilla, noin 16 prosenttia. Pientä vuosittaista vaihtelua lukuun ottamatta kehitys on ollut selvästi laskusuuntaista. Useiden vuosien ajan 0 6-vuotiaiden osuus on ollut Myyrmäessä 8 prosenttia ja Hakunilassa 9 prosenttia. Kivistön ja Tikkurilan suuralueilla alle kouluikäisten osuus oli 1970-luvun alussa 14 prosenttia, josta se laski 1980-luvun alkuun mennessä Kivistössä 7 prosenttiin ja Tikkurilassa 9 prosenttiin. Molemmilla suuralueilla alle kouluikäisten lasten osuus kääntyi nousuun, mutta Kivistössä 1990-luvun puolivälistä lähtien muutokset ovat olleet pieniä ja 0 6-vuotiaiden osuus on pysytellyt 9 10 prosentin tuntumassa. Tikkurilan suuralueella pienten lasten osuus on pienentynyt 1990-luvun puolivälistä, mutta useamman viimeisen vuoden ajan osuus on pysytellyt 7,5 prosentin tuntumassa. Tikkurilassa alle kouluikäisten osuus on alhaisempi kuin muilla suuralueilla, tosin ero Myyrmäkeen on varsin pieni. Koivun suuralueella 0 6-vuotiaiden osuus oli huipussaan 1970-luvun lopulla (15 %), jonka jälkeen kehitys on pitkälti ollut laskusuuntaista. Useina viime vuosina alle kouluikäisten osuus on kuitenkin pysynyt samalla tasolla, ollen 9,6 prosenttia vuonna Korson suuralueella muutokset ovat olleet pienempiä kuin monilla muilla suuralueilla. Pienten lasten osuus pysytteli prosentissa aina luvun alusta 1990-luvun loppupuolelle saakka luvulla osuus on laskenut Korsonkin suuralueella 10 prosenttiin. Aviapoliksen suuralueella alle kouluikäisten osuuden kehitys on vantaalaisittain ollut poikkeuksellista. Aviapolis on ainoa suuralue, jossa 0 6-vuotiaiden osuus on kasvanut verrattuna 1970-luvun alun tilanteeseen. Alhaisimmillaan (6,9 %) pienten lasten osuus oli 1980-luvun alussa, josta se pientä vuosittaista vaihtelua lukuun ottamatta kasvoi 2000-luvun loppupuolelle saakka. Muutaman viime vuoden ajan ikä-

18 14 ryhmän osuus on hieman laskenut. 16 viime vuoden ajan 0 6-vuotiaiden osuus on Aviapoliksessa ollut suurempi kuin muilla suuralueilla, ollen 14 prosenttia vuoden 2012 alussa. Kuva vuotiaiden osuus (%) kaupunginosittain vuonna vuotiaan väestön kehityskulku on ollut kaikilla suuralueilla melko samanlaista. Ikäkäyrät ovat vuosien saatossa jonkin verran aaltoilleet, mutta 1970-luvun alkuun verrattuna kehitys on ollut laskusuuntaista. Kivistön suuralue muodostaa viimeisten vuosien osalta poikkeuksen, koska kouluikäisten osuuden lasku on taittunut. Vuoden 2012 alussa kouluikäisten osuus oli suurin Kivistössä (13,2 %) ja pienin Myyrmäessä (8,6 %). Kuva vuotiaiden osuus (%) kaupunginosittain vuonna 2012

19 15 Taulu 2. Vantaan väestö iän mukaan vuosina 1971, 1975, 1980, 1985, 1990, 1995, 2000, 2005, 2010 ja 2012 Alue ja ikä (%) / vuosi Vantaa vuotiaat 14 12,8 11, ,1 10,8 9,9 9,0 9,1 9, vuotiaat 15,8 15,6 14,6 12,9 12,3 11,6 11,9 11,9 10,5 10, vuotiaat 64,7 67,2 68,5 70,8 71,7 70,9 70,3 69,6 68,9 67, vuotiaat 4,5 4,4 4,9 5,4 6 6,7 8 9,5 11,5 12,7 1 Myyrmäen suuralue vuotiaat 15,8 14,5 12,7 10,7 9,1 9,2 8,4 7,6 7,9 8, vuotiaat 14,6 14,7 14,9 13,1 12,2 10,8 10,6 10,3 8,8 8, vuotiaat 66,2 67,8 68,7 71,6 72,7 72,4 71,7 70,2 68,3 66, vuotiaat 3,4 3 3,7 4,6 5,9 7,6 9,3 11,9 15,0 16,9 2 Kivistön suuralue vuotiaat 14,2 10,1 7,5 7,4 9,4 10,5 9,8 9,1 10,2 10, vuotiaat 18,9 18,5 15,4 12,4 11,9 12,5 14,4 14,4 13,0 13, vuotiaat 60, ,7 72, ,4 64,2 63,8 64,0 62, vuotiaat 6,1 6,5 7,4 8 7,7 9,7 11,7 12,8 12,8 13,4 3 Aviapoliksen suuralue vuotiaat 10,6 7,9 7,3 7,5 9,8 10,6 12,1 14,7 15,0 14, vuotiaat 14, , , ,8 11,2 11, vuotiaat 70,7 73,7 75,2 77,3 72,7 70,9 69,6 69,8 69,7 69, vuotiaat 3,8 4,4 6,2 6,2 6,5 6,3 5,3 3,7 4,1 4,7 4 Tikkurilan suuralue vuotiaat 13,5 10 8,7 9,3 9,5 10,7 10,1 8,1 7,5 7, vuotiaat ,1 10,4 10,4 10,4 11,2 11,5 9,8 9, vuotiaat 65,9 68,1 71,5 73,3 72,6 70,6 69,5 69,7 69,8 69, vuotiaat 4,7 5,9 6,6 7,1 7,6 8,2 9,2 10,7 12,8 13,6 5 Koivun suuralue vuotiaat 12,1 13,8 14,8 11, ,3 10,8 10,1 9,4 9, vuotiaat 17,9 15,3 14,2 13,6 12,7 12,1 12,4 12,9 11,9 11, vuotiaat 64,4 65,7 66,5 69, , ,1 68,7 68, vuotiaat 5,6 5,3 4,5 5,2 5,3 5,7 6,9 8,0 9,9 11,0 6 Korson suuralue vuotiaat 13,1 12, ,6 11,6 12,7 10,9 10,2 10,2 10, vuotiaat 16,2 16,7 15,4 14,2 13,6 12,6 13,5 13,7 11,9 11, vuotiaat 64,8 65,5 66, ,9 69,6 69,4 68,7 68,8 67, vuotiaat 5,9 5,5 5,2 5,2 4,9 5,1 6,3 7,5 9,1 10,4 7 Hakunilan suuralue vuotiaat 15,7 15,6 13,5 12,9 11,9 12,1 10,7 9,2 9,0 9, vuotiaat 15,7 15,6 16,2 14,5 13,7 13, ,6 11,2 10, vuotiaat 64,8 65,6 66,5 68,8 70,3 70,1 70,5 70,6 69,7 68, vuotiaat 3,7 3,3 3,8 3,7 4,1 4,6 5,8 7,6 10,0 11,9 Työikäisten (16 64-vuotiaat) osuudet olivat suurimmillaan Kivistön, Aviapoliksen ja Tikkurilan suuralueilla 1980-luvun puolivälissä (73 75 %) ja Myyrmäen, Koivun ja Korson suuralueilla 1990-luvun alussa (71 73 %). Noista ajoista vuotiaiden osuudet ovat laskeneet kaikilla suuralueilla. Vuonna 2012 suuralueiden väestöstä prosenttia oli työikäisiä, paitsi Kivistössä, jossa osuus oli 63 prosenttia. Yli 64-vuotiaiden osuus on selvästi kasvanut kaikilla muilla suuralueilla paitsi Aviapoliksessa. Voimakkainta kasvu on ollut Myyrmäen suuralueella, jossa vanhusten osuus on 1970-luvun alusta vuoteen 2012 kohonnut 3 prosentista 17 prosenttiin. Samana ajanjaksona Tikkurilan ja Kivistön suuralueilla vanhusten osuus on kasvanut 5 prosentista noin 13 prosenttiin ja Hakunilan suuralueella 4 prosentista 12 prosenttiin. Korson, Koivun ja Hakunilan suuralueilla vanhusten osuus on alkanut kasvaa muita suuralueita

20 16 myöhemmin, 1990-luvun puolivälistä lähtien. Vuoden 2012 alussa Korson ja Koivun väestöstä prosenttia oli 65 vuotta täyttäneitä. Aviapoliksen suuralueella vanhusten osuus kaksinkertaistui 1970-luvun alusta 1990-luvun puoleen väliin, mutta seuraavan kymmenen vuoden ajan osuus muista suuralueista poiketen laski. Vuoden 2012 alussa 65 vuotta täyttäneiden osuus oli Aviapoliksessa vain 4,7 prosenttia, joka on huomattavasti vähemmän kuin muilla suuralueilla. Kuva vuotta täyttäneiden osuus (%) kaupunginosittain vuonna Siviilisääty Vuoden 2012 alussa Vantaan väestöstä puolet oli naimattomia ja runsas kolmannes naimisissa (luku sisältää rekisteröidyt parisuhteet). Joka kymmenes oli eronnut ja loput kolme prosenttia olivat leskiä. Suuralueittaiset erot olivat pieniä. Aviapoliksen suuralueella asui naimattomia ja Kivistössä puolestaan naimisissa olevia jonkin verran enemmän kuin muilla suuralueilla. Naimattomien osuuden pienentyminen alkaa näkyä 25. ikävuoden tienoilla ja vuotiaista jo yhtä iso osa oli naimisissa olevia kuin naimattomia vuotiaista yli puolet oli naimisissa, runsas kolmannes naimattomia ja joka kymmenes eronnut. Naimisissa olevien osuus oli suurimmillaan vuotiaissa. Eroaminen lisääntyy 40. ikävuoden tienoilla. Suurimmillaan eronneiden osuus oli vuotiaissa, joista yli viidennes oli eronneita. Leskien osuus lisääntyy huomattavasti 70-vuotiaissa ja sitä vanhemmassa väestössä. Kaikista leskistä peräti 80 prosenttia oli naisia. Tämä selittyy pitkälti sillä, että naisten keskimääräinen elinikä on miehiä korkeampi.

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7 VANTAAN VÄESTÖ 2014/2015 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki Kansi ja ulkoasu Sirpa Rönn, Taloussuunnittelu/Tietopalvelu Taitto

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462 Vantaan kaupunki, valvonta PIIRIJAKOTAULUKKO Päivitetty 1.4.2015 yhteystiedot: e-mail: etu.suku@vantaa.fi, puh. keskus 09 83911 www.vantaa.fi/valvonta Yli 8 as. tai muu 2000 m³:n uudis tai 1000 lupavalmistelu

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2010

Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2011 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 101 Hämevaara EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 102 Hämeenkylä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 103 Pähkinärinne

Lisätiedot

Tietopalvelu B10:2013 ISBN ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu)

Tietopalvelu B10:2013 ISBN ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Vantaan väestö / Tietopalvelu B: ISBN 8-9-443-443-0 ISSN-L 99-7003 ISSN 99-7003 (painettu) ISSN 99-77 (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Sanna Juusola, viestintä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2016

TILASTOKATSAUS 12:2016 TILASTOKATSAUS 12:2016 10.6.2016 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2014 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2013

Tilastokatsaus 7:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 21.8.2013 Tietopalvelu B12:2013 Asuntorakentaminen Vantaalla vuodesta 1970 Asuntokanta vuoden 2013 alussa Vantaalla oli vuoden 2013 alussa 99 620 asuntoa. Niistä 60 835 oli

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2017

TILASTOKATSAUS 1:2017 TILASTOKATSAUS 1:2017 5.1.2017 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna Tikkurilassa, Koivukylässä ja Hakunilassa Vaikka työpaikkojen määrä kasvoi vuoden aikana koko kaupungissa,

Lisätiedot

Tietopalvelu B10:2013 ISBN 978-952-443-443-0 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu)

Tietopalvelu B10:2013 ISBN 978-952-443-443-0 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu) Vantaan väestö / Tietopalvelu B: ISBN 8-9-443-443-0 ISSN-L 99-7003 ISSN 99-7003 (painettu) ISSN 99-77 (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Sanna Juusola, viestintä

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI ALUEKOORDINAATTORI TUKI KOULUILLE JA KODEILLE Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 27.11.2009 Organisaatiokaavio perusopetus 1.1.2010 Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Opetuspäällikkö

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 218/219 julkaisu ilmestyy osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 on hyvinvointiraportointityönryhmän yhdessä eri toimialojen edustajien kanssa laatima katsaus hyvinvoinnin ja toimintaympäristön kehityksestä

Lisätiedot

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017 VANTAAN VÄESTÖ 216/217 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 217 ISSN-L 1799-73 ISSN 1799-7127

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2018

TILASTOKATSAUS 8:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2018 1 17.12.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2007 2016 Vantaalla oli lähes 110 800 työpaikkaa vuoden 2016 lopussa, mikä oli 4,9 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2014

Tilastokatsaus 7:2014 Vantaa 20.5.2014 Tietopalvelu B8:2014 Vuoden 2012 tulotietoja Vantaalta, sen osa-alueilta, Helsingin seudulta ja maamme suurimmista kaupungeista Valtionveronalaiset keskitulot tulot Vantaalla ja muissa

Lisätiedot

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5.

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5. Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Tilanne keväällä 2009 Päivähoidossa ja kotihoidon tuella olevien lasten määrän

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 216/217 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2015

TILASTOKATSAUS 3:2015 TILASTOKATSAUS 3:2015 27.5.2015 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2013 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa kaupungeissa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2013

Tilastokatsaus 3:2013 Tilastokatsaus 3:2013 Vantaa 1 24.1.2013 Tietopalvelu B3:2013 Työpaikat Vantaalla ja sen osa-alueilla 31.12.2010 Työpaikat kasvoivat vuonna 2010 taas vajaalla 3 000 työpaikalla Vantaalla oli vuoden 2010

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2018

TILASTOKATSAUS 2:2018 TILASTOKATSAUS 2:2018 15.3.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2015 Vantaalla oli vuoden 2015 lopussa 109 779 työpaikkaa. Työpaikkamäärä kasvoi edellisestä vuodesta 2450:lla. Helsingissä työpaikkamäärä kasvoi vuodesta

Lisätiedot

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pertti Raami. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B16 : 2016

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pertti Raami. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B16 : 2016 Vantaan väestö 2015/2016 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pertti Raami Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B16 : 2016 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 217/218 julkaisu ilmestyy osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan sisäiset linjat Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), arki Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), lauantai Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), sunnuntai 4-5

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2014

Tilastokatsaus 12:2014 Tilastokatsaus 12:2014 Vantaa 5.11.2014 Tietopalvelu B15:2014 1 Työpaikat Vantaan osa-alueilla 31.12.2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2012 eniten Tikkurilassa ja Aviapoliksessa Vaikka työpaikkojen

Lisätiedot

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko 31.5.2012 Jyväskylä Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Päivi Riehunkangas suunnittelija, päivähoito Maankäytön toteuttamisen ohjelmointi

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2019

TILASTOKATSAUS 2:2019 Tilastokatsaus :20 TILASTOKATSAUS 2:201 1 22.3.201 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE VANTAALLA Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön koulutusrakennetta ja sen kehitystä. Koulutuksesta on tietoja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 012 Hämeenkylä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2017

TILASTOKATSAUS 5:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2017 1 21.12.2017 ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2016 Vantaalla oli yhteensä 108 300 asuntoa vuoden 2016 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2018

TILASTOKATSAUS 6:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2018 1 26.10.2018 ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2017 Vantaalla oli yhteensä 111 700 asuntoa vuoden 2017 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta

Lisätiedot

Käsitteet ja määritelmät

Käsitteet ja määritelmät Tästä julkaisusta puuttuu Suomen kansalaisuuden saaneet. Kansalaisuuden saaneita koskeva tilasto ilmestyy syyskuussa, jonka jälkeen Vantaan väestö 218/219 -julkaisusta tehdään lopullinen, taitettu versio.

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Vantaan väestöennuste 2014 Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen Tietopalvelu

Lisätiedot

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh.

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh. ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Suuralue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 011 Hämevaara

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 254 778 22 032

PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 254 778 22 032 VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2004 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 254 778 22 032 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 089 494 14 583 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖ 2017/2018

VANTAAN VÄESTÖ 2017/2018 VANTAAN VÄESTÖ 2017/2018 Elina parviainen Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pekka Turtiainen Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B2 : 2019 ISSN-L

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja

Vantaan hyvinvointikatsaus Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Vantaan hyvinvointikatsaus 2017 Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Vantaan hyvinvointikatsaus 2017 Vantaan vuoden 2017 hyvinvointikatsaus kokoaa yhteen keskeisiä väestön

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2019

TILASTOKATSAUS 1:2019 TILASTOKATSAUS 1:2019 12.02.2019 SAIRASTAVUUSINDEKSI VANTAALLA 2017 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2007 2017 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi kuin

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2013. Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023

Vantaan väestöennuste 2013. Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023 Vantaan väestöennuste 2013 Koko kaupungin ennuste 2014 2040 Osa-alue-ennuste 2014 2023 Julkaisija Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Pekka Turtiainen Paino Vantaan

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2016

TILASTOKATSAUS 4:2016 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:216 1 24.3.216 YKSINASUVIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2 213 Yksinasuvien määrä Vantaalla oli vuoden 213 lopussa kaikkiaan 95 4 asuntokuntaa, joista yksinasuvien asuntokuntia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Esipuhe. Vantaalla maaliskuussa 2016. Hannu Kyttälä Tietopalvelupäällikkö

Esipuhe. Vantaalla maaliskuussa 2016. Hannu Kyttälä Tietopalvelupäällikkö VANTAA ALUEITTAIN 215 Esipuhe Ensimmäinen n kaupunginosittaista aikasarjatietoa sisältänyt alueittain -julkaisu koottiin kaupungin tilasto- ja tutkimusyksikössä yli kolme vuosikymmentä sitten vuoden 198

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Vuositilastossa käytettäviä käsitteitä... 2 3. Vuoden 2015 jäsentietojen yhteenveto... 3 4. Kartta kirkkoon kuuluminen

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ

PERUSKOULU YHTEENSÄ VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2002 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 173 806 21 979 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 499 545 15 044 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ LOIMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ

PERUSKOULU YHTEENSÄ VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2003 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 372 812 22 184 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 355 540 14 895 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C11:2001 Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä Esipuhe Vantaa on osana pääkaupunkiseutua saanut osansa, tosin pienemmän osan kuin suuremmat naapurinsa,

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2009

Väestön koulutusrakenne 2009 Koulutus 2010 Väestön koulutusrakenne 2009 Kuntien koulutustasoissa edelleen huomattavia eroja 2009 Vuoden 2009 loppuun mennessä 2 955 000 henkeä oli suorittanut peruskoulun jälkeen tutkinnon lukiokoulutuksessa,

Lisätiedot

Ulkomaalaisväestö - käsitteet

Ulkomaalaisväestö - käsitteet Ulkomaalaisväestö - käsitteet 6 Helsingin ulkomaalaisväestö 1.1.1985-27 5 4 3 2 Ulkomailla syntyneet Suomen kansalaiset Ulkomaan kansalaiset 1 Muut kuin suomen- ja ruotsinkieliset 1985 199 1995 2 25 22.5.27

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2010

Väestön koulutusrakenne 2010 Koulutus 2011 Väestön koulutusrakenne 2010 Tutkinnon suorittaneen väestön määrä moninkertaistunut 40 vuodessa Vuoden 2010 loppuun mennessä 3 005 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2011

Väestön koulutusrakenne 2011 Koulutus 2012 Väestön koulutusrakenne 2011 35 44-vuotiaat olivat parhaiten koulutettuja vuonna 2011 Vuoden 2011 loppuun mennessä 3 056 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiokoulutuksessa,

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO ARKISTOLUETTELO Sivu 1(27) III2 III3 Vaaliasiapapereita 1902 1925 Kunnan alueella toimitetuissa alkuaikojen vaaleissa kertyneitä hajanaisia asiakirjoja.

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2012

Presidentinvaalit 2012 Presidentinvaalit 2012 Vantaan tulokset Julkaisija Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Teksti Harri Sinkko Kannen kuva Copyright Tasavallan presidentin kanslia Tietopalvelu C 10 :2012

Lisätiedot

Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Julkaisun laatija: Elina Parviainen Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki

Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Julkaisun laatija: Elina Parviainen Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki PRESIDENTINVAALIT VANTAALLA 2018 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Julkaisun laatija: Elina Parviainen Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan kaupunki. Tietopalvelu

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

Lähes joka viides suomalainen 65 vuotta täyttänyt

Lähes joka viides suomalainen 65 vuotta täyttänyt Väestö 0 Väestörakenne 0 Vuosikatsaus Lähes joka viides suomalainen vuotta täyttänyt Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 0 lopussa vuotta täyttäneitä ja tätä vanhempia henkilöitä

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

TAMPERE LAHTI E 12 TUUSULA E 75 PORVOO K E H Ä I I I E 18 KEHÄ III

TAMPERE LAHTI E 12 TUUSULA E 75 PORVOO K E H Ä I I I E 18 KEHÄ III TAMPERE LAHTI E 12 TUUSULA E 75 E 18 K E H Ä I I I E 18 PORVOO KEHÄ III alueittain 2010 Sisältö Esipuhe... 1 Lukijalle... 2 osana pääkaupunkiseutua... 4 n matka maaseutuyhteisöstä... 6...lentokenttäkaupungiksi...

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Perheet 2014. Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt. Vuosikatsaus

Perheet 2014. Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan kotona asuvien 0 vuotiaiden osuus on pienentynyt selvästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana,

Lisätiedot

Ulkomaisten adoptioiden määrä väheni vuonna 2013

Ulkomaisten adoptioiden määrä väheni vuonna 2013 Väestö 20 Adoptiot 20 Ulkomaisten adoptioiden määrä väheni vuonna 20 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 9 adoptointia vuonna 20. Määrä on seitsemän pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtion ylimmän johdon määrä ja rakenne Valtion työmarkkinalaitos Seija Korhonen Kesäkuu 2016 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne

Lisätiedot

Vaasan muuttoliike 2000 2015

Vaasan muuttoliike 2000 2015 Vaasan muuttoliike 2000 2015 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 27.5.2016 Nettomuuttoliike* ja luonnollinen väestönkasvu 2000 2015 *) Muuttoliikkeen nettoluvut osoittavat tulo- ja lähtömuuttojen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2010

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2010 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2010 Johdanto...3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2010 väestömuutosten yhteenveto...4 Helsingin seurakuntayhtymän läsnä oleva väestö (väkiluku)

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Kymppi-Moni hankkeen aloituskokous Tampere 30.11.2011 Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 2010: 51 063 2020: 51 598 1. Mikä

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2013 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2013

Tilastokatsaus 11:2013 Vantaa 16.12.2012 Tietopalvelu B17:2013 Sairastavuusindeksi 1 Vantaalla 2012 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2002 2012 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2015

Väestön koulutusrakenne 2015 Koulutus 2016 Väestön koulutusrakenne 2015 40 44vuotiaat korkeimmin koulutettuja vuonna 2015 Vuoden 2015 loppuun mennessä 3 245 724 henkeä eli 71 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suorittanut

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 Aihealueet vuoden 2009 alueluokituksilla Aluetalous Aihealueet vuoden 2008-2012 alueluokituksilla Asuminen Koulutus Kulttuuri ja vapaa-aika

Lisätiedot

VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET

VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET 20.12.2004 Alueiden yleiskuvaukset 2 (28) ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET SISÄLLYSLUETTELO 1. Myyrmäki-Martinlaakso 3 1.1. Rakentuminen 3 1.2. Asukkaat 5 1.3.

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä %

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä % Joensuun kaupunki VÄESTÖ Väestö vuoden alussa 1850-2016 Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta määrä määrä Määrä % 1850 284 1998 50 980 223 0,4 1900 2 984 1999 51 113 133 0,3 1910 4 789 2000 51

Lisätiedot

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä %

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä % henkilöä Joensuun kaupunki VÄESTÖ Väestö vuoden alussa 1850-2017 Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta määrä määrä Määrä % 1850 284 2001 51 758 244 0,5 1900 2 984 2002 52 140 382 0,7 1910 4 789

Lisätiedot

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä %

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä % henkilöä Joensuun kaupunki VÄESTÖ Väestö vuoden alussa 1850-2018 Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta määrä määrä Määrä % 1850 284 2006 57 858 300 0,5 1900 2 984 2007 57 797-61 -0,1 1910 4 789

Lisätiedot

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä %

Joensuun kaupunki VÄESTÖ. Väestö vuoden alussa Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta. Määrä % henkilöä Joensuun kaupunki VÄESTÖ Väestö vuoden alussa 1850-2019 Vuosi Väestön Vuosi Väestön Muutos ed. vuodesta määrä määrä Määrä % 1850 284 2006 57 858 300 0,5 1900 2 984 2007 57 797-61 -0,1 1910 4 789

Lisätiedot