KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä"

Transkriptio

1 KOTITALOUS Oppiaineen tehtävä Kotitalous-oppiaineen tehtävä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä kodin arjen perusedellytysten ylläpitämisestä huolehtivaksi kuluttajaksi sekä kanssaihmisistä huoltapitäväksi kansalaiseksi. Kotitalousopetuksessa luodaan perusta kotitaloudelliselle ajattelulle ja elinikäiselle kotitalouden osaamiselle. Oppilasta kasvatetaan osallisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä vastuullisuuteen ja taloudellisuuteen. Kotitalousopetuksessa edistetään kädentaitoja sekä oppilaan kehitystä ihmisenä, perheen, kodin ja yhteiskunnan jäsenenä sekä tuetaan hänen valmiuksiaan toimia kestävästi. Kotitalouden oppimistehtävien avulla kehitetään kotitalouden suunnittelu-, organisointi-, työskentely- ja ajan hallinnan taitoja. Kotitalouden perussisältöjen lisäksi oppiaineessa opetetaan tiimityötaitoja ja kriittistä tiedonhallintaa. Erityistä huomiota kiinnitetään oppilaiden yhdenvertaiseen ja tasapuoliseen osallisuuteen. Oppilasta ohjataan toimimaan kodin teknologisessa arjessa turvallisesti ja kustannustietoisesti. Laajaalainen osaaminen kertyy harjaantumalla kotitalouden opetuksessa kotikulttuuriin, kodin arkeen ja käytäntöihin sekä yhteiskuntaan liittyvissä toiminnoissa. Oppimista aktivoidaan syy- ja seuraussuhteiden sekä ilmiöiden tutkimiseen. Kotitalous-oppiaine soveltaa toiminnaksi eri alojen tietoa ja yhteistyö muiden oppiaineiden kanssa syventää ja monipuolistaa oppimiskokemuksia. Eheyttävä opetus tukee erilaisten kodin arkeen liittyvien käsitteiden, asioiden tai ilmiöiden keskinäisten yhteyksien ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä. Kotitalousopetuksessa luodaan perusta kodin arjen hallintaan. Opetus rakennetaan suunnitelmalliseksi oppimisjatkumoksi, jolloin tiedot ja taidot syvenevät vaiheittain kokonaisuuksiksi. Oppilaan itsenäisyys ja vastuu kasvavat vähitellen ja häntä ohjataan ongelmanratkaisuun, kotitaloudellisen tiedon ja taidon soveltamiseen ja luovuuteen. Opittua sovelletaan ja syvennetään omassa kodissa ja lähipiirissä kotitehtävien avulla. Opetuksessa herätetään oppilaassa kiinnostusta syventää kotitalouden oppimista sekä luodaan valmiuksia siirtyä perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ja sen kautta kotitaloudellista asiantuntijuutta edellyttävään työelämään. Kotitalouden opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Käytännön toimintataidot (TK) T1 antaa oppilaalle mahdollisuuksia suunnitella, organisoida ja arvioida työtä ja omaa toimintaansa T2 harjaannuttaa kotitalouden hallinnassa tarvittaviin kädentaitoihin ja kannustaa estetiikan huomioimiseen T3 aktivoida ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa T4 ohjata oppilasta ylläpitämään tarkoituksenmukaista aikataulutusta ja järjestystä työtehtävien aikana T5 motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä kiinnittää oppilaan huomiota käytettävissä S2 L3 S2 L3 Laajaalainen osaaminen L5, L7 S2 L3, L6 L7

2 oleviin voimavaroihin Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot (TY) T6 harjaannuttaa oppilasta kuunteluun, keskusteluun ja argumentointiin oppimistehtävien suunnittelussa ja tekemisessä T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä T8 ohjata oppilasta arvioimaan, miten työtehtäviä jaetaan ja pääsemään sopimukseen työtehtävien jakamisesta ja ajankäytön suunnittelusta T9 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä pohtimaan ryhmän ja työparin sekä hyvien tapojen merkitystä toiminnassa ja vuorovaikutuksessa Tiedonhallintataidot (TT) T10 aktivoida käyttämään erilaisia ohjeita arkielämän toimintojen harjoittelussa T11 ohjata oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä kannustaa käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana. T12 ohjata oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan käsitteitä, merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät asumista, kotia ja lähiympäristöä T13 ohjata kotitaloudelliseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä T14 kiinnittää oppilaan huomiota kustannustietoisuuteen osana arkea sekä ohjata tunnistamaan ja ymmärtämään mittaamista ja laskemista osana taloudellista ja vastuullista päätöksentekoa L2 L2 S2 L3, L6 L7 L4 L1 S2 L4 L1 S3 L7 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9 Sisältöjen valinnoissa otetaan huomioon monipuolinen kotitaloudellisen osaamisen ja -ajattelun kehittyminen. Paikallisia, alueellisia ja globaaleja ajankohtaisia aiheita hyödynnetään ja niitä sovelletaan tavoitteisiin. Kotitalouden tavoitteisiin liittyvät oppimistehtävät vaihtelevat oppilaiden, oppimisen paikallisten olosuhteiden ja koulun omien painotusten mukaisesti. S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri: Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat ruoanvalmistus- ja leivontataitojen kehittymistä. Aterioiden suunnittelu ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, tuotetuntemuksen, taloudellisuuden ja ruokailuun liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetussisältöihin kuuluvat ruoka- ja tapakulttuuri osana identiteettiä, kodin juhlat ja ruokailutavat. S2 Asuminen ja yhdessä eläminen: Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat käytännön asumistaitojen ja asumisen kustannustietoisuuden kehittymistä, kodin puhtaanapitoa sekä tekstiilien ja materiaalien hoitoa tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen sekä ohjaavat arvioimaan asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita. Sisältöjen avulla perehdytään tasa-arvoon, ajankäyttöön ja vastuunottoon perheessä. S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa: Sisällöt valitaan siten, että ne ohjaavat oppilasta asioimaan sekä tuntemaan vastuitaan ja oikeuksiaan valintoja ja sopimuksia tekevänä kuluttajana, ohjaavat median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä, kannustavat pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin, harjaannuttavat vastuulliseen päätöksentekoon ja ohjaavat tunnistamaan ja ratkaisemaan kodin rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia.

3 Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Oppiaineen tavoitteiden kannalta keskeistä oppimisympäristön valinnassa on mahdollistaa vuorovaikutteinen toiminta, yhteisöllinen tiedon rakentaminen ja osaamisen jakaminen, tutkiva ja soveltava opiskelu sekä työskentelyn arviointi. Työn arvostaminen ja loppuun saattaminen, pitkäjänteinen tapa tehdä työtä, kunnioittava ja kiireetön ilmapiiri sekä mahdollisuus oppia epäonnistumisista ovat osa turvallisuutta. Opetuksessa hyödynnetään luokkayhteisöä, koulutiloja ja kouluympäristöä sekä digitaalisia ympäristöjä ja yhteistyöverkostoja. Arjen rakentumisesta keskusteleminen ja oppimistehtävien soveltaminen kotitehtävinä oppilaan omaan perhevaiheeseen monipuolistavat ja syventävät oppimista. Työtapojen ja menetelmien valinnassa on keskeistä tiedon ja taidon kietoutuminen yhteen ja soveltaminen käytäntöön. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Kotitalouden oppiaineen tavoitteiden kannalta keskeistä ohjauksen ja tuen järjestämisessä on oppilaan oman toiminnan ohjauksen, itseohjautuvuuden, asteittainen lisääntyminen. Oppitunnin siirtymävaiheiden tunnistaminen edellyttää ohjausta ja tukea ajanhallinnassa ja oppimistehtävän jäsentelyssä. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen tukemisessa keskitytään sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Tiedonhallintataitojen kehittymistä tuetaan käyttämällä yksinkertaisia ja selkeitä ohjeita ja kuvia. Arkipäivän ja oppimistilanteen sekä tietoympäristön selkeää rakennetta ja vaikeustason mielekkyyttä korostetaan. Oppilaan käsitystä itsestään oppijana vahvistetaan koulun ulkopuolisten kokemusten avulla. Kodin, koulun ja oppilashuollon vuoropuhelu on keskeistä oppilaan yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja tukemisessa. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Kotitalouden osaamisen arvioinnin tulee olla monimuotoista ja kohdistua kykyyn toimia eri asiayhteyksissä ja toteuttaa kotitalouden tehtäviä. Kotitaloudellisen ajattelun arviointi kohdistuu näkökulmiin ja tapaan prosessoida omaa ympäristöä ja sen sisältöjä. Opetuksen alkaessa tulee huolehtia siitä, että oppilaat ja huoltajat ovat tietoisia tavoitteista, arviointiperusteista ja päättöarvioinnin kriteereistä yhteisen näkemyksen luomiseksi. Opintojen aikainen arviointi sisältää sekä jatkuvaa arviointia että myös oppimisprosessin jälkeen tehtävää, oppilaiden osaamisen ja työskentelyn tason sekä käyttäytymisen summatiivista arviointia. Paikallisesti sovitaan opintojen aikaisesta arvioinnista sekä palautteenannon, itsearvioinnin sekä ryhmän toteuttaman arvioinnin periaatteista. Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut kotitalouden oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso kotitalous-oppiaineen valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen oppiaineessa kehittyy koko yhteisen kotitalouden opetuksen ajan vahvistuvana, kumuloituvana prosessina. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joillakin osaamisen alueilla voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joillakin muilla osa-alueilla.

4 Oppiaineen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä ja niitä täydentävät kuvaukset Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen Päättöarvioinnin kriteeri osaamiselle arvosanalla Käytännön toimintataidot (TK) Käytännön toimintataitojen hyvän osaamisen tasolla (arvosana 8) oppilaan osaamisen tulee täyttää seuraavat kriteerit: Arvosanan kahdeksan ylittävä osaaminen T1 T2 T3 antaa oppilaalle mahdollisuuksia suunnitella, organisoida ja arvioida työtä ja omaa toimintaansa harjaannuttaa kotitalouden hallinnassa tarvittaviin kädentaitoihin ja kannustaa estetiikan huomioimiseen aktivoida ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita S2 S2 S2,S3 Opiskelu ja oppimaan oppimisen taidot Kädentaidot ja estetiikka Kestävän tulevaisuuden rakentaminen ja teknologian käyttö Oppilas asettaa ohjatusti osatavoitteita työskentelylleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan opettajan antaman palautteen perusteella. Oppilas osallistuu käden taitojen harjoitteluun mallin mukaisesti yksittäisissä kotitalouden työtehtävissä ja tietää, että estetiikalla on merkitystä. Oppilas käyttää annettuja materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnoissa sekä tietää, että valinnoilla on merkitystä kestävien Oppilas asettaa tavoitteita ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella. Oppilas pystyy käyttämään tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä kodin asumisen perustehtävien toteuttamisessa estetiikkaa huomioiden. Oppilas käyttää itsenäisesti materiaaleja ja teknologiaa eri sisältöalueita koskevissa toiminnoissa sekä pohtii valintojen merkitystä Oppilas asettaa tavoitteita ja työskentelee pitkäjänteisesti ja omaaloitteisesti niiden saavuttamiseksi. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan opettajan antaman palautteen, itsearvioinnin ja vertaispalautteen perusteella. Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisia työtapoja ja soveltaa kädentaitojaan sisältöalueiden toiminnoissa ja osoittaa kauneudentajua toteutuksen valinnassa. Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisesti materiaaleja ja teknologiaa arjen toiminnoissa sekä perustelee valintojen merkitystä kestävien

5 sekä tieto- ja valintojen kannalta. kestävien valintojen valintojen kannalta. viestintäteknologiaa kannalta. T4 ohjata oppilasta ylläpitämään tarkoituksenmukaista aikataulutusta ja järjestystä työtehtävien aikana S2 Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen Oppilas työskentelee ohjatusti eri työvaiheissa edeten Oppilas työskentelee vastuullisesti ja järjestystä ylläpitäen sitoutumalla suunniteltuun ajankäyttöön ja tasapuoliseen ja tasaarvoiseen työskentelyyn. T5 motivoida oppilasta Turvallisuus ja Oppilas työskentelee Oppilas työskentelee toimimaan S2,S3 voimavarojen turvallisesti ja ohjeiden ohjeiden mukaan hygieenisesti, kannalta suuntaisesti opettajan turvallisen työskentelyn turvallisesti ja kestävä toiminta ohjauksessa periaatteita noudattaen ergonomisesti sekä sekä kiinnittää oppilaan tarkoituksenmukaisesti huomiota käytettävissä suhteessa aikaan, oleviin voimavaroihin kustannuksiin tai energiaan Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot (TY) Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen hyvän osaamisen tasolla (arvosana 8) oppilaan osaamisen tulee täyttää seuraavat kriteerit: T6 harjaannuttaa oppilasta Kuuntelu, Oppilas osaa keskustella Oppilas osaa kuunnella kuunteluun, puhuminen ja joistakin asioista näkökulmia ja ilmaista keskusteluun ja argumentointi kotitalouden näkemyksiä kotitalouden argumentointiin sisältöalueisiin liittyen eri sisältöalueisiin oppimistehtävien liittyvistä valinnoista. suunnittelussa ja tekemisessä T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen Oppilas tietää arjen muodostuvat erilaisista siirtymävaiheista ja että on olemassa erilaisia perheitä ja kotitalouksia Oppilas osaa kuvailla omaa kotikulttuuriaan ja sen arkirutiineita. Oppilas tunnistaa erilaisia perheitä ja kotitalouden perinteitä. Oppilas pystyy työskentelemään itsenäisesti ja vastuullisesti sekä perustelee ajankäyttöään sekä toimintojen etenemistä. Oppilas työskentelee johdonmukaisesti ohjeiden mukaan turvallisen ja kestävän työskentelyn periaatteita noudattaen ja suhteessa käytettävissä oleviin voimavaroihin Oppilas osaa ilmaista ja perustella erilaisia näkemyksiä sisältöalueisiin liittyvien valintojen osalta. Oppilas osaa kuvailla arjen rakentumista erilaisissa perheissä (rytmit, rutiinit, ratkaisut) sekä oman kotikulttuurinsa merkitystä

6 T8 T9 toimintaympäristöjä perinteineen. toiminnassaan. ohjata oppilasta S2 Voimavarojen Oppilas pohtii Oppilas pohtii arvioimaan, miten käyttäminen ja tasapuolista työnjakoa ja monipuolisesti työtehtäviä jaetaan ja sopimuksen hyväksyy tehdyn tasapuolista työnjakoa pääsemään tekeminen sopimuksen. sekä pääsee sopimukseen sopimukseen työtehtävien jakamisesta. työtehtävien jakamisesta ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä pohtimaan ryhmän ja työparin sekä hyvien tapojen merkitystä toiminnassa ja vuorovaikutuksessa Yhteistyövalmiu det ja toisten huomioon ottaminen Oppilas osallistuu ryhmän toimintaan ja suorittaa itselle annetut tehtävät muut huomioon ottaen. Oppilas toimii vastuullisena työryhmän jäsenenä ja noudattaa hyviä tapoja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa Tiedonhallintataidot (TT) Tiedonhallintataitojen hyvän osaamisen tasolla (arvosana 8) oppilaan osaamisen tulee täyttää seuraavat kriteerit: T10 aktivoida käyttämään erilaisia ohjeita arkielämän toimintojen harjoittelussa Ohjeiden seuraaminen, tulkinta ja käyttö T11 ohjata oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä kannustaa käyttämään luotettavaa tietojen hankinta ja käyttö Oppilas seuraa annettuja ohjeita ja on mukana yhteisen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa sekä muodostaa aiheeseen liittyviä yksinkertaisia kysymyksiä. Oppilas osaa etsiä ohjatusti kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja yksittäisistä tietolähteistä sekä osaa Oppilas osaa toimia vaiheittain annettujen ohjeiden mukaisesti sekä suunnittelee ja muodostaa kysymyksiä kokemustensa ja aiemmin oppimansa pohjalta. Oppilas osaa etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä sekä osaa käyttää Oppilas pohtii ratkaisukeskeisesti tasapuolista työnjakoa ja tekee vastuullisia päätöksiä sopimuksista. Oppilas toimii itsenäisesti edistäen vastuullista päätöksentekoa. Oppilas ymmärtää hyvien tapojen merkityksen erilaisissa tilanteissa ja kohtaamisissa. Oppilas työskentelee päämäärätietoisesti ohjeita soveltaen. Oppilas muodostaa kriittisiä kysymyksiä aiemmin oppimansa pohjalta. Oppilas osaa etsiä, arvioida ja hyödyntää kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä sekä yhdistää asioita kokonaisuuksiksi

7 T12 T13 T14 tietoa valintojen perustana. ohjata oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan käsitteitä, merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät asumista, kotia ja lähiympäristöä ohjata kotitaloudelliseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä kiinnittää oppilaan huomiota kustannustietoisuuteen osana arkea sekä ohjata tunnistamaan ja ymmärtämään mittaamista ja laskemista osana taloudellista ja S2 Käsitteiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen S3 Tietojen ja taitojen soveltaminen, luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen Mittaamisen ja laskemisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoo n tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tunnistaa kotitalouden käsitteitä ja yksittäisiä kotitalouden merkkejä ja symboleita sekä niiden välisiä yhteyksiä Oppilas osallistuu omalla työpanoksellaan eheyttävään oppimiskokonaisuuteen tai tilanteeseen, jossa kotitaloutta sovelletaan eri ympäristöissä ja osaa nimetä yksittäisiä palveluita, jotka liittyvät kodin toimintaympäristöön oppilas tietää, mitä kustannustietoisuus tarkoittaa sekä osaa kuvata arjen keskeisiä laskemista ja mittaamista edellyttäviä toimintoja pakkausmerkintöjen tietoa valintojen perustana. Oppilas tuntee kotitalouden käsitteitä ja tietää tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkitsee niitä arjen ilmiöiden yhteydessä Oppilas pystyy arvioimaan ja käyttämään kotitalouden tietojaan ja taitojaan eheyttävässä oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitaloutta sovelletaan eri ympäristöissä sekä osaa nimetä erilaisia palveluita, jotka liittyvät kodin arjen hallinnan tukemiseen. oppilas tietää mittaamisen ja laskemisen sekä kodin arjen toiminnan välillä yhteyksiä ja osaa selittää ja liittää niitä osaksi kustannustietoista toimintaa perustellen valintojaan. Oppilas osaa käyttää kotitalouden käsitteitä ja yhdistää eri tason merkkejä ja symboleita loogisiksi kokonaisuuksiksi. Oppilas osoittaa kotitaloudellista ajattelua ja käyttää luovasti taitojaan tilanteessa, jossa kotitaloutta sovelletaan eri ympäristöissä sekä arvioi palveluita, jotka liittyvät asumiseen, kotiin ja lähiympäristöön. oppilas osaa jäsentää mittaamista ja laskemista osana taloudellista ja kustannustietoista toimintaa ja päätöksentekoa

8 vastuullista päätöksentekoa

Kotitalous vl luokka. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

Kotitalous vl luokka. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet Kotitalous vl.7-9 7.luokka Opetuksen tavoitteet Käytännön toimintataidot T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan tyo ta ja toimintaa T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden

Lisätiedot

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 7-9

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 7-9 KOTITALOUS Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 7-9 7.-9. luokilla Kotitalouden tavallisin oppimisympäristö on kotitalousluokka, jossa keskeistä on turvallinen toiminta

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

KOTITALOUS. Kotitalouden tehtävät

KOTITALOUS. Kotitalouden tehtävät KOTITALOUS Kotitalouden tehtävät Kotitalouden opetuksen tehtävänä on kehittää kodin arjen hallinnan sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan edellyttämiä tietoja, taitoja, asenteita ja toimintavalmiuksia.

Lisätiedot

KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä

KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä 15.4.18 KOTITALOUS Oppiaineen tehtävä Kotitalouden opetuksen tehtävänä on kehittää kodin arjen hallinnan sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan edellyttämiä tietoja, taitoja, asenteita ja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN VALINNAISET OPPIAINEET Liite 3

LOIMAAN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN VALINNAISET OPPIAINEET Liite 3 LOIMAAN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN VALINNAISET OPPIAINEET Liite 3 ALALUOKKIEN (5.LK) VALINNAISET AINEET: LUOVUUS (1 vvt); 5.lk Luovuus valinnaisen oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 5 Opetuksen

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kotitalous vuosiluokka 7

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kotitalous vuosiluokka 7 2016 Kotitalous vuosiluokka 7 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kotitalous vuosiluokka 7 (3vvt) Rauman normaalikoulun kotitalouden opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 1 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

MAANTIETO. Oppiaineen tehtävä

MAANTIETO. Oppiaineen tehtävä MAANTIETO Oppiaineen tehtävä Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan maailmankuvan rakentumista. Oppilasta ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia omassa lähiympäristössä ja koko maailmassa

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Kotitalousopetus kotitalouksien omatoimisuuden edistäjänä

Kotitalousopetus kotitalouksien omatoimisuuden edistäjänä Kotitalousopetus kotitalouksien omatoimisuuden edistäjänä Anneli Rantamäki Kotitalousopettajien liitto Kotitalousopettajien liitto perustettu vuonna 1918 pedagoginen opettajajärjestö eri tehtävissä toimivien

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 320 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouksien arjen hallintaa ja sen yhteyksiä

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS / biologia

AINEKOHTAINEN OPS / biologia AINEKOHTAINEN OPS / biologia Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 351 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouden arjen hallintaa ja sen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA

Lisätiedot

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä TERVEYSTIETO Oppiaineen tehtävä Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon opetuksen tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS / maantieto

AINEKOHTAINEN OPS / maantieto AINEKOHTAINEN OPS / maantieto Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden maailmankuvan rakentumista. Oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA Oppiaineen tehtävä Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Talouskasvatus osana kuluttajakasvatusta ja kotitalousopetusta perusopetusuudistuksessa

Talouskasvatus osana kuluttajakasvatusta ja kotitalousopetusta perusopetusuudistuksessa Talouskasvatus osana kuluttajakasvatusta ja kotitalousopetusta perusopetusuudistuksessa Marjaana Manninen Opetushallitus Puhu rahasta -seminaari 12.11.2015 Voimatalon Eurooppasalissa, Malminkatu 16, Helsinki

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Ennakkotehtävä Mitä yläluokalle tulevan oppilaan pitäisi

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi. Oppilasta ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä,

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2

EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Merkitys, arvot, asenteet Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

ONNI JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

ONNI JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET ONNI JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Oppimiskäsitys Kotitalous on moniulotteinen ja -tieteinen oppiaine, jossa opitaan arkielämän tietoja, taitoja ja toimintavalmiuksia. Kotitalouden opiskelun tavoitteena

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu LIIKUNTA Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä,

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Kotitalous 7. VUOSILUOKKA, KURSSIT 1 3

Kotitalous 7. VUOSILUOKKA, KURSSIT 1 3 Kotitalous OPPIAINEEN KUVAUS Kotitalouden opetuksen tarkoituksena on kehittää arjen hallinnan edellyttämiä käytännön työtaitoja, yhteistyövalmiuksia ja tiedonhankintaa sekä niiden soveltamista arkielämän

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

10 osp Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 osp Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN 13..Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamis- Hyväksymismerkinnät 1 () Hiusalan perustutkinto Koodi: HIU3901 Päätös: LAO C3/201 Osaamisen arviointi Tutkinnon osan osaaminen arvioidaan työtehtävän

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä 1 MUSIIKKI Oppiaineen tehtävä Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilasta tulkitsemaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot