Ehdotus talouden tasapainottamisohjelmaksi
|
|
- Jari Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ehdotus talouden tasapainottamisohjelmaksi Vesilahden kunta, ohjausryhmän hyväksymä paketti HT Eero Laesterä KTM, BBA, IAT Katja Pesonen
2 Nokian maksuunpantu yhteisövero, mrd euroa 1,4 1,2 1 Ei pelkkää suhdannetta, vaan kokonaisen teknologiasektorin romahdus. 0,8 0,6 0,4 0, Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
3 Korkean teknologian tuonti ja vienti korkean teknologian vienti on matalimmillaan 20 vuoteen. korkean teknologian kauppa on selkeästi alijäämäistä Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
4 Valtio Mrd Valtionvelan kehitys %/BKT Euro Kotimaan valuutassa Ulkomaan valuutassa %/BKT Lähde: Valtiokonttori, VM Valtion velkataso on kohonnut huomattavasti 2008-> 2/2014 valtionvelka n. 92,5 mrd euroa euroa/as Konsernivelka kunnissa eur/as eur/as, kasvaa. Valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen toistaiseksi siedettävä, mutta velan kasvunopeus on huolestuttava Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
5 Julkisyhteisöjen velka kasvoi 4,6 mrd euroa vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
6 Talous ei ole tasapainossa Kunnan talousarviossa ja suunnitelmassa ei päästä tasapainoiseen tai ylijäämäiseen talouteen. Kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin seuraavan sisältöinen ponsiesitys: Vesilahden kunnan vaikean taloudellisen tilanteen helpottamiseksi ja jo aiemmin päätettyjen talouden tervehdyttämistoimien sekä tuloveroprosentin korottamisen lisäksi Vesilahden kunnassa on viivytyksettä aloitettava koko henkilöstön kanssa yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluissa etsitään työtehtävien arvioinnin, toimintatapojen ja rakenteiden yksinkertaistamisen, toiminnan tehostamisen, sekä henkilöstökulujen supistamisen tuomia yhteisvaikutukseltaan merkittäviä säästöjä. Kaiken kaikkiaan vähintään euron säästöt saatava v talousarvioon rakenteista. Kunnanvaltuusto hyväksyi / 38 talouden tervehdyttämisohjelman. Tämä ei ole kuitenkaan riittävä, kun tilanne on heikentynyt jatkuvien valtionosuusleikkausten ja verotettavan tulon aleneman sekä valtionosuusjärjestelmän muutoksen vuoksi. Kiristyneen entisestään kiristyneen taloudellisen tilanteen takia kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan / 3, että se hyväksyy uuden talouden tasapainottamisohjelman / selvitystyön tekemisen ja hallintotieteiden tohtori Eero Laesterän Perlacon Oy:stä talouden tasapainottamisohjelman / selvitystyön laatijaksi. Työhön osallistui Laesterän ohella KTM Katja Pesonen, joka on ohjannut myös johtoryhmätyöskentelyä. Työn tavoitteena oli tehdä paketti, jonka avulla Vesilahti voi säilyä itsenäisenä kuntana. Myöhemmin sovittiin, että paketin avulla oli tarkoitus myös hakea harkinnanvaraista rahoitusavustusta Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
7 Ohjausryhmä Työtä ohjaa ohjausryhmä. Kunnanhallitus nimesi kokouksessaan ( 244) ohjausryhmään seuraavat jäsenet: Ari Arvela, kunnanhallituksen puheenjohtaja, ohjausryhmän puheenjohtaja Mervi Lumia, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ohjausryhmän varapuheenjohtaja Rauno Hanhela, sitoutumattomien valtuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Lella, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Ari Perämaa, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Erkki Tarvainen, sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Aura Elliott, JUKO:n pääluottamusmies, yhteistyötoimikunnan valitsema henkilöstön edustaja (Tuija Mäkinen, JYTY:n pääluottamusmies, yhteistyötoimikunnan valitsema henkilöstön varaedustaja) Erkki Paloniemi, kunnanjohtaja (varsinaisena ohjausryhmän jäsenenä). Lisäksi ohjausryhmän työskentelyyn (läsnäolo- ja puheoikeus) osallistuvat taloussuunnittelija Merja Laakkonen (sihteeri) ja hallintojohtaja Minna Hutko-Peltoniemi Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
8 Prosessi Prosessi oli valtuuston hyväksymä. Prosessin tavoitteena oli rakentaa paketti, joka menisi valtuustossa läpi. Pakettiin koetettiin kerätä ne keinot, jotka läpäisevät poliittisen tarkoituksenmukaisuuden tarkastelun. Paketin ulkopuolelle jäi asioita. Paketti on yksimielisen ohjausryhmän työn tulos ja kunnanjohtajan todennäköinen esitys kunnanhallitukselle. Paketti ei ole tässä vaiheessa hallituksen eikä valtuustonkaan päätös. Tämän tapaiseen prosessiin turvaudutaan usein, kun ollaan viimeisellä rannalla ja esimerkiksi pelkällä viranhaltija lautakuntavalmistelulla ei päästä riittävän pitkälle Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
9 Prosessi Ohjausryhmän nimeäminen ja järjestäytyminen Tasapainotustavoitteen asettaminen, keinovalikoiman hyväksyminen ohjausryhmä Prosessin hyväksyminen asetetuissa rajoissa (valtuuston hyväksymä prosessi) Kuntalaistilaisuus Haastattelut konsultti Työn tekeminen ohjausryhmän ohjauksessa, johtoryhmä ja konsultti Ohjausryhmän työn hyväksyminen Tiedottaminen YT-elimille ja henkilökunnalle työn julkistuminen Työn tiedottaminen hallituksen iltakoululle Hallituksen käsittely ja esitys valtuustolle Vesilahti päätti järjestää valtuustoseminaarin, jossa paikalla ovat valtuutettujen lisäksi konsultti ja johtoryhmä. Valtuuston kokous Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
10 Prosessin kulku ti Haastattelut Vesilahdella to Haastattelut Vesilahdella ke Haastattelut Vesilahdella ma klo 8.30 johtoryhmä ti klo OHRY ti klo johtoryhmä ma klo 8.30 johtoryhmä ke klo johtoryhmä 28.3 klo Yhteistoimintamenettelytiedotus, paikalla Eero Laesterä ma klo OHRY ma klo 8.30 johtoryhmä ke klo OHRY Ma klo johtoryhmä ma klo OHRY, ohryn lopullinen esitys kh:lle valmis pe YT-tiedotus klo 8.00 yt-toimikunnalle ja iltapäivällä (14.30) henkilökunnalle ti klo Kunnanhallituksen ja ohryn jäsenten yhteinen iltakoulu ma klo KH:n normaali kokous, jossa vain kh:n jäsenet ei ohry jäsenet ma klo valtuustoseminaari, jossa mukana ohryn jäsenet ja konsultti/konsultit ma klo valtuuston kokous, jossa päätetään paketista Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
11 Yhteistoimintamenettely Ammattijärjestöjen edustajat, työsuojeluvaltuutetut, työsuojelupäällikkö, työterveyshuollon edustaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintojohtaja neuvottelivat ja henkilöstösäästöistä. ma kunnanvaltuuston päätös tasapainottamisohjelman / selvitystyön laatimisesta (ennen kv:n päätöstä asiasta pidettiin yleisötilaisuus) ke yhteistyötoimikunnalle kutsu yhteistoimintaneuvotteluihin Ohjausryhmässä on täysivaltaisena jäsenenä henkilöstön edustaja. Yhteistoimintaneuvottelut: pe klo pe klo to klo ke klo ke klo Pe 2.5. klo 8.00 Pe 2.5 iltapäivä YT-tiedotus henkilöstölle Yhteistoimintamenettely jatkuu Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
12 Painelaskenta - lähtötilanne Vesilahti Lähtötilanne TP 2011 TP 2012 TP2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 TE 2017 TE 2018 TE 2019 TE 2020 Asukasluku Verotettava tulo Muutos-% 5,90 % 5,14 % 0,94 % 4,40 % 4,42 % 5,12 % 5,12 % 5,12 % 5,12 % Veroprosentti 20,50 20,50 20,50 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 Toimintakate Muutos 5,60 % 5,78 % 4,10 % 4,10 % 4,10 % 7,44 % 7,44 % 7,44 % 7,44 % Sopeutus Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate Poistot Satunnaiset tulot/menot/harkvar Ylijäämä/alijäämä Kumulatiivinen ylij/alij Kumulatiivinen ylij/alij./as Nettoinvestoinnit Lainakanta 1000 eur Nettolaina 1000 eur Nettolaina eur/as Nettolaina veroprosenttia 19,26 20,41 24,01 25,36 29,09 33,09 37,27 42,02 47,92 55, Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
13 Kasvu Vesilahdella ja muualla Vesilahti 2,10 % 2,50 % 0,55 % Vesilahti Sama kasvu Koko maavesilahti Sama kasvu Koko maavesilahti Sama kasvu Koko maa Toimintakate 6,16 % 4,91 % 2,83 % 6,62 % 5,79 % 2,97 % 2,64 % 2,58 % 2,11 % Verotettava tulo 4,96 % 3,61 % 0,99 % 5,95 % 4,73 % 1,74 % 1,52 % -0,56 % -1,55 % Veroprosentti 0,214 0,152 0,145 0,200 0,134 0,132 0,000 0,195 0,198 Yhteisöverot -10,78 % -3,34 % -7,25 % -10,42 % -2,07 % -6,34 % -8,23 % -1,77 % -4,40 % Kiinteistöverot 7,01 % 8,40 % 5,90 % 4,42 % 7,67 % 5,53 % 7,91 % 8,50 % 6,87 % Valtionosuudet 6,45 % 7,45 % 4,74 % 7,64 % 0,49 % 3,54 % 1,45 % -0,42 % 1,81 % Poistot 6,52 % 4,39 % 1,47 % 6,26 % 4,84 % 1,02 % 6,76 % 2,40 % 2,08 % Bruttoinv. eur/as ,0 % -4,0 % -3,0 % -2,0 % -1,5 % -1,0 % -0,5 % 0,0 % 0,5 % 1,0 % 1,5 % 2,0 % 3,0 % 4,0 % 5,0 % Toimintakate -1,1 % -0,2 % 0,6 % 1,5 % 1,9 % 2,3 % 2,7 % 3,1 % 3,6 % 4,0 % 4,4 % 4,8 % 5,7 % 6,5 % 7,4 % Verotettava tulo -3,9 % -2,9 % -1,8 % -0,7 % -0,2 % 0,3 % 0,9 % 1,4 % 1,9 % 2,4 % 3,0 % 3,5 % 4,6 % 5,6 % 6,7 % Veroprosentti 0,132 0,135 0,137 0,140 0,142 0,143 0,144 0,146 0,147 0,148 0,150 0,151 0,154 0,157 0,160 Yhteisöverot -14,6 % -13,0 % -11,4 % -9,8 % -9,0 % -8,2 % -7,4 % -6,7 % -5,9 % -5,1 % -4,3 % -3,5 % -1,9 % -0,3 % 1,3 % Kiinteistöverot 1,2 % 2,2 % 3,2 % 4,3 % 4,8 % 5,3 % 5,8 % 6,3 % 6,8 % 7,3 % 7,8 % 8,3 % 9,3 % 10,3 % 11,3 % Valtionosuudet -0,3 % 0,8 % 1,9 % 3,0 % 3,5 % 4,0 % 4,6 % 5,1 % 5,7 % 6,2 % 6,8 % 7,3 % 8,4 % 9,5 % 10,6 % Poistot -4,0 % -2,8 % -1,6 % -0,5 % 0,1 % 0,7 % 1,3 % 1,9 % 2,5 % 3,1 % 3,7 % 4,3 % 5,5 % 6,6 % 7,8 % Bruttoinvestoinnit Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
14 Säästötavoite -keinot Vesilahden kunnan säästötavoite on 3,0 M, perusteluna kunnan heikko taloudellinen tilanne (alijäämäiset vuodet, velkaantuneisuuden kasvu, taloudellisten näkymien heikentyminen) Alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten ja osaaikaistamisten määrästä on 75 henkilötyövuotta. Lähtökohtaisesti kaikki kunnan työntekijät ovat irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten piirissä pl. kunnanjohtaja ja pääluottamusmiehet Toimenpiteet tehdään 3 vuoden ajanjaksolla ( ) Yhteistoimintaneuvottelut yllä olevan neuvotteluesityksen pohjalta. Ohjausryhmä päätti, että keinovalikoimaa ei rajoiteta Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
15 Vesilahti Kaikki yhteensä eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Vesilahti Suomi Verrokki Kunnan kaikki palvelut yhteensä nettomeno eur/as Vesilahti Suomi Verrokki Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
16 Vesilahti Yleishallinto eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Vesilahti Muut palvelut eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Vesilahti Sivistys eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Vesilahti Sosiaalitoimi /as Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Vesilahti Terveydenhuolto eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Vesilahti Perusturva yhteensä eur/asukas Manner-Suomen kuntien keskiarvo Viiteryhmän keskiarvo eur/asukas Rahankulutus viiteryhmän keskiarvoon nähden Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
17 Verorahoituksen alenema Vesilahti e/as 2020 Verotulot -1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1,79-1, VOS-leikkaus -0,85-1,03-1,52-1,77-1,82-1,89-1,89-1,89-1, VOS-muutos -0,36-0,36-0,58-0,58-0,87-1, Veroprosentti ,50 Kaikki yhteensä -1,79-1,79-1,79-2,64-2,82-3,31-3,93-3,98-4,26-4,26-4,55-4, Vesilahti menetti tapahtumien vuoksi lähes kahta veroprosenttiyksikköä vastaavan määrän tuloja tätä on jo koetettu nostaa veroprosenttiyksikköinä vastaamaan tätä tulon menetystä ( , ,50) Valtionosuusleikkaus vastaa Vesilahdella lähes kahden veroprosenttiyksikön tuoton menetystä ja valtionosuusmuutos lopullisesti toteutuessaan lähes 1,5 veroprosenttiyksikön tuottoa. Kokonaisuus vastaa Vesilahdella jopa yli neljän veroprosenttiyksikön tuottoa! Veroprosentti nyt 21,50, paine 25,50 Tämän lisäksi tulee jatkuvasti liian nopeasti heikentynyt toimintakate Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
18 Tasapainotustekijät Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
19 Yleishallinto ja muut yleiset Palvelusihteerien keskittäminen yhden esimiehen alaisuuteen sekä palkka- ja taloushallinnon ulkoistamisen selvittäminen kaikkien hallintokuntien palvelusihteerien tehtävänkuvat tarkastellaan uudestaan selvitetään palkka- ja taloushallinnon ulkoistamisen kustannukset ja hyödyt / haitat, myös henkilöriskinäkökulma vaikutukset: - tehokkuuden ja toiminnallisuuden lisääminen; mm. sijaisjärjestelyt, tiedonkulku, yhdenmukaisemmat toimintatavat - palvelutaso saattaa heikentyä; ei enää niin räätälöityä ja yksityiskohtaista palvelua Osa-aikaista (50 %) sosiaali- ja terveystoimenjohtajan paikkaa ei täytetä, kun ao. viranhaltija jää eläkkeelle alkaen. Tehtävät hoidetaan jatkossa yleishallinnossa. Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Keskittäminen ja / tai ulkoistaminen Hall.johtaja Eläköityminen Hall.johtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
20 Yleishallinto ja muut yleiset Henkilöstökulujen karsiminen palkattomat virka- ja työvapaat, ns. ostovapaamalli (kh / 227) euroa lomarahojen vaihtaminen vapaaksi, euroa sairauspoissaolojen vähentäminen vuoden 2012 tasolle viimeistään vuonna 2016, euroa koulutusmäärärahojen leikkaaminen, euroa/vuosi 2015 Muut pidättäydytään harkinnanvaraisista palkantarkistuksista, eurot näkyvät hallintokuntien säästöissä hyödynnetään luonnollista poistumaa, eurot näkyvät hallintokuntien säästöissä vähennetään sijaisten ja muiden määräaikaisten käyttöä, eurot näkyvät hallintokuntien säästöissä vaikeutettu täyttölupamenettely (kaikki vakituisten virkojen ja toimien täyttämiset sekä yli kuuden kuukauden sijaisuudet on tuotava kunnanhallituksen päätettäväksi, kh / 225) ylityökielto. Esimiehet voivat antaa yksittäistapauksissa luvan ylitöiden tekemiseen. Eurot näkyvät hallintokuntien säästöissä Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Palkattomat virka- ja työvapaat Hallintojohtaja Lomarahat Hallintojohtaja Koulutus Hallintojohtaja Sairauspoissaolot Hallintojohtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
21 Yleishallinto ja muut yleiset Luottamushenkilöpalkkioiden leikkaaminen vuosina kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta -20 euroa/ kokous (nyt 70 /kokous) muut lautakunnat -10 euroa/kokous (nyt 40 /kokous) Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Hall.johtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
22 Elinkeino-, kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi Kunta organisoi elinvoiman kunnanhallituksen avulla ja hyvinvointilautakunnan avulla kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen. 1. Elinkeino- (ml. matkailu), kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävänkuvien uudelleenjärjestely niin, että viimeistään vuoden 2016 aikana kustannusvaikutus on / -2 htv kunnanjohtajan ja sivistysjohtajan tehtäväalueet mukana tarkastelussa 2. Narvan sivukirjasto, lakkauttaminen Selvitetään elinkeinotoimen viitekehykseen liittyvien palvelu- ja seutuyhteistyösopimusten täsmentämismahdollisuudet. Säästötavoite euroa/vuosi. 4. Kunta linjaa seutu-infra-hankkeisiin liittyvät osallistumisperiaatteensa. Säästötavoite euroa/vuosi Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
23 Yleishallinto ja muut yleiset, yhteensä Yleishallinto ja muut yleiset Yhteensä HTV Vastuu Palvelusihteerien keskittäminen yhden esimiehen alaisuuteen ja ulkoistaminen Hallintojohtaja Eläköityminen Hallintojohtaja Ostovapaamalli Hallintojohtaja Lomarahojen vaihtaminen vapaaksi Hallintojohtaja Sairauspoissaolot vuoden 2012 tasolle Hallintojohtaja Koulutusmäärärahojen leikkaaminen Hallintojohtaja Luottamushenkilöpalkkiot Hallintojohtaja Toimenkuvajärjestelyt Kj, sivj ja kehpääll. Narvan sivukirjasto sivistysjohtaja Elinkeinotoimi ja seutuyhteistyö Kehittämispäällikkö Yleishallinto jne yhteensä Kunnanjohtaja 22,4 % Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
24 Sosiaali- ja terveystoimi: perusterveydenhuolto Terveyskeskussairaala lakkautetaan Vesilahdessa alkaen terveyskeskussairaalassa keskimäärin 4 akuuttia hoitoa vaativaa potilasta, muut ovat pitkäaikaispotilaita, joiden oikea hoitopaikka ei ole terveyskeskussairaala terveyskeskussairaalassa vajaakäyttöä, vuodepaikkoja käytössä 9, kuormitusprosentti 64,81 109,32 % v Terveyskeskussairaalan sulkemisen jälkeen akuutin laitoshoidon (n.5 paikkaa) palvelut ostetaan Pirkkalan tk-sairaalasta pitkäaikaispotilaat (n. 5) siirretään tehostetun palveluasumisen yksikköön tiloja vapautuu muuhun käyttöön, laitosaterioiden määrä vähenee, siivousmitoitus muuttuu Nykyinen henkilöstömitoitus riittäisi, eikä yhtä uutta sairaanhoitajaa tarvittaisi (yöhoitaja/avi:n vaatimus) kustannussäästö euroa Kustannus- ja henkilöstövaikutus vuoden 2013 nettomenot n n (laskettu 5 potilaspaikalla, käytössä 365 vrk/vuosi, Pirkkalan tk-sairaalan vuorokausihinta v. 2014), erotus n /v Menettely vaikuttaa arviolta kahdeksan työntekijän työpanokseen, mutta HTV-vaikutus on arviolta Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö TK-sairaalan lakkautus ylilääkäri Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
25 Sosiaali- ja terveystoimi: vanhusten palvelut Lisätään hoivaosaston yhteisiä tiloja muuttamalla yksi kahden hengen huone yhteisiksi tiloiksi potilaspaikat vähenevät, jatkossa 16 potilaspaikkaa (nyt 18) potilaspaikkojen vähentäminen muuttaa henkilöstömitoitusta Tavoitetaan kaksi positiivista asiaa: talousarviossa olevaa AVIn vaatimaa lähihoitajan vakanssia ( ) ei tarvitse täyttää; saavutetaan samalla laadukkaampaa vanhusten hoivaa. Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Asiakasmaksutulon alenema Henkilöstömenon alenema vanhustyön johtaja Toimintakatteen parannus Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
26 Sosiaali- ja terveystoimi: vanhusten palvelut Dementiaosaston paikat (12) muutetaan tehostetun palveluasumisen paikoiksi korjataan palvelurakennetta (laatusuositus) ideologinen tausta: laadukas vanhusten hoiva, laitoshoito muuttuu kodiksi kustannusvaikutus: tulonsiirto valtiolta kunnalle (eläkkeensaajan hoitotuki, asumistuki) Mitä muutoksesta seuraa korjaa palvelurakennetta vähentää paikkoja 1-2 paikalla (riippuu siitä, onko asukkaissa pariskuntia) vähentää hoitohenkilökunnan tarvetta 0,5-1 htv Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Vuokratulojen kasvu Henkilöstö ja lääkekulujen alenema ,5-1,0 vanhustyön johtaja Nettovaikutus Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
27 Sosiaali- ja terveystoimi vanhusten palvelut Kotisairaanhoidosta vähennetään 1 kotisairaanhoitajan vakanssi kotisairaanhoidon henkilöstömitoitus on liian korkea Vesilahdella on 1 kotisairaanhoitaja/1500 asukasta, Pirkkalassa 1 kotisairaanhoitaja/3000 asukasta työajan seurannan perusteella Vesilahden kotisairaanhoitajien välitön työaika (asiakastyö) on 30 % vähentää henkilöstökuluja kuukausipalkkojen vähennys n sijaispalkkojen vähennys n Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö kulut vanhustyön johtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
28 Sosiaali- ja terveystoimi vanhusten palvelut Vanhusten palveluasumisyksikkö Narvassa (Ketolantupa) lakkautetaan ja palveluasuminen keskitetään Kirkonkylälle Vesauskotiin Vesauskoti remontoidaan testamenttilahjoitusvaroilla palveluasumisyksikön nykyisille asukkaille osoitetaan oikeat hoitopaikat (tehostettu palveluasuminen, pienryhmäkoti, kotihoito) Miksi tehdään kaikki Ketolantuvan ja Vesauskodin asukkaat eivät ole oikeissa hoitopaikoissa Ketolantupa vaatii pikaisesti perusteellisen remontin Mitä seurauksia toiminta tehostuu, kun kaksi pientä yksikköä yhdistetään Ketolantuvalle ei tarvitse tehdä remonttia Ketolantuvan kiinteistö myydään Mitä seuraa, jos ei tehdä? viranomaiset määräävät Ketolantuvan asumiskieltoon Ketolantupaan joudutaan tekemään perusteellinen remontti Ketolantuvan asukkaille hankittava väistötilat remontin ajaksi Kustannusvaikutukset Ketolantuvan lakkautuksesta vähäiset käyttötalouden säästöt (atk, puhtaanapito- ja pesulapalvelut) suurimmat säästöt syntyvät siitä, että Ketolantuvan remonttia ei tarvitse tehdä Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Ketolantuvan lakkautus vanhustyön johtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
29 Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimi Yhteensä HTV Vastuu -4 Terveyskeskussairaalan lakkauttaminen Vesilahdessa Johtava ylilääkäri Lisätään hoivaosaston yhteisiä tiloja Vanhustyön johtaja Dementiaosaston paikat tehostetun palveluasumisen paikoiksi Vanhustyön johtaja Vanhusten palveluasumisyksikkö Narvassa (Ketolantupa) lakkautetaan ja palveluasuminen keskitetään Kirkonkylälle Vesauskotiin Vanhustyön johtaja Kotisairaanhoidosta vähennetään yksi vakanssi Vanhustyön johtaja Sosiaali- ja terveystoimi yhteensä Kunnanjohtaja 12,3 % Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
30 Kasvatus- ja opetuslautakunta, peruskoulut Luokanopettaja / Kirkonkylän koulu Tuntiopettaja / Ylämäki & Onkemäki Erityisopettaja Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Luokanopetus, kirkonkylä sivistysjoht. tuntiopettaja ,5 sivistysjoht. Erityisopetuksen järjestelyt sivistysjoht Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
31 Kasvatus- ja opetuslautakunta, peruskoulut koulunkäynnin ohjaaja / Ylämäki (eläköityminen) + Narva IP-koordinointi: Kirkonkylä 5, Narva-YM-OM yhteensä 3 = -2 tuntia Sijaisuudet: säästötavoite /v Vaikutukset yhteensä: ryhmäkokojen kasvu, yksilöllisten tukitoimien heikentyminen Toiminta-kate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö kk.ohjaaja sivistysjoht. IP-koordinointi sivistysjoht. sijaisuudet sivistysjoht Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
32 Kasvatus- ja opetuslautakunta, peruskoulut Oppikirjat v ,- eli mitään kirjoja ei enää anneta omaksi, 5. ja 6. luokkalaisten matematiikan kirjat muutetaan vihkokirjoiksi ja työkirjojen käyttöä vähennetään. 2 koulunkäynnin ohjaajaa Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö oppikirjat sivistysjoht. koulunkäynninohjaajat sivistysjoht Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
33 Kasvatus- ja opetuslautakunta, peruskoulut Opetussuunnitelman muutos: 5.-6.lk tuntimäärät valtakunnalliseen minimiin, säästö 20 vvt Kehys 10 t tai ohjaaja / Yläaste Yläasteen tuntikehys v ja v Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Opetussuunnitelman muutos sivistysjoht. Kehys/Ohjaaja ,5 sivistysjoht. Yläasteen tuntikehys sivistysjohtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
34 Opetussuunnitelma Valtioneuvoston asetuksen (1435/2001) mukaiset vuosiluokittaiset vähimmäistuntimäärät ja Vesilahden kuntakohtaisen opetussuunnitelman vuosiluokittaiset vähimmäistuntimäärät/viikko ovat seuraavat: vuosiluokka asetus Vesilahden opetussuun Rehtorit ja sivistysjohtajan yksimielinen esitys -> Vesilahden kunnan opetussuunnitelman muutetaan siten, että alkaen vuosiluokkien 5 ja 6 viikkotuntimäärä on 24 tuntia nykyisen 26 tunnin sijaan Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
35 Opetussuunnitelma Säästö tarkoittaa, että kaikkien 5.- ja 6.-luokkalaisten viikoittainen työaika lyhenee kaksi tuntia. Tuntikehyssäästö on yhteensä 20 tuntia. Säästö jakaantuu tasaisesti kaikille kouluille ja kaikille luokkalaisille ja se voidaan toteuttaa kasvattamatta ryhmäkokoja. Muutoksen jälkeen vuosiluokittaiset vähimmäistuntimäärät/viikko ovat seuraavat: vuosiluokka asetus Vesilahden opetussuun Vesilahden ops UUSI Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
36 Kasvatus- ja opetuslautakunta Koulukuljetukset: kilpailutus / reititykset, uusi kausi voimaan lipputyypin muutos ( = käytön mukaan) hallintokoneet oppilaskoneiksi (muutostyö kevät 2014) Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö koulukuljetukset sivistysjoht. koneiden muutos sivistysjoht. Pirkan Opisto maksuosuuden säästö v on euroa (valtionosuuden nousu) Seuraavien vuosien rahoitusosuus ja mahdollinen säästö riippuu valtionosuuspäätöksestä (sopimuksessa Vesilahti on sitoutunut n kuntaosuuteen) Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö sivistysjoht Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
37 Kasvatus- ja opetuslautakunta, päiväkotiverkon tiivistäminen - Kirkonkylän päiväkodit Peiponpeltoon: - Posteljooni syksyllä Kurkiniitty, kun alakoulun oppilaat siirtyvät koulun tiloihin. - Tapolantupa, kun alakoulun oppilaat siirtyvät koulun tiloihin. - Vaikutukset: - toimintojen ja resursoinnin tehostuminen / tiivistyminen - Posteljoonin vuokrakulut säästyvät, Kurkiniityn kiinteistökulut säästyvät (kiinteistö myydään) - Tapolantupa jää kunnalle, /v) - tukipalveluista tulee säästöä (ruoka-, siivous- ja kuljetuskustannukset) - Narvan alueelle uusi päiväkoti - Säästövaikutus: uuden päiväkodin lapsikohtainen hinta on Peiponpellon lapsikohtainen hinta (n. 40 /pvä) verrattuna Narvan alueen nykyiseen lapsikohtaiseen hintaan (n. 60 / pvä), lapsiluku n Hallinnollinen uudistus: 1 hallinnollinen johtaja (Narva - Ylämäki alue), 3 nykyistä päiväkodinjohtajaa irtisanotaan, tästä seuraa lisäkulu (on huomioitu Narvan säästösummassa) - Muuta: remontointi ja uudisrakentamiskustannukset ( n. 2 milj. ); - toimintojen ja resursoinnin tehostuminen / tiivistyminen Ahtialan päiväkoti -Ohjausryhmä päätti, että Ahtialan päiväkodin tilanne tarkastellaan kuluvan vuoden aikana. Päiväkotiin ei voida sijoittaa enää koululaisia ja mitoituksen vuoksi päiväkotiin on palkattava lisäresurssi. -Ratkaisuun liittyisi lasten siirtäminen Narvan päiväkotiin. -Ohjausryhmä tunnisti sen, että lasten kuljettaminen Narvaan voi olla työlästä -Asia valmistellaan, kuullaan kyläläisiä ja tarkastellaan naapurikuntien mahdollisuus ottaa lapsia vastaan. -Varhaiskasvatus on arvioinut, että päiväkodin lakkautuksen nettohyöty kunnalle olisi n euroa ja toisaalta Ahtialaan ei tarvitsisi palkata lisäresurssia, -Kiinteistö jäisi kunnalle ja kyläläisten käyttöön, kulut /v Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Kirkonkylän päiväkodit, keskittäminen varhaiskasv. joht. Narva * varhaiskasv. joht Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
38 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Yhteensä HTV Vastuu Luokanopettajajärjestelyt, kirkonkylä Sivistysjohtaja Tuntiopettaja, Ylämäki ja Onkemäki ,5 Sivistysjohtaja Erityisopetuksen järjestelyt Sivistysjohtaja Ylämäellä ja Narvassa koulunkäynnin ohjauksen -16 resurssointi Sivistysjohtaja Sijaisuudet Sivistysjohtaja IP-koordinointi Sivistysjohtaja Oppikirjat Sivistysjohtaja Koulunkäyntiohjaajat Sivistysjohtaja Pirkan opisto Sivistysjohtaja Varhaiskasvatus, päiväkotiverkon tiivistäminen Varhaiskasvatusjohtaja Narva Varhaiskasvatusjohtaja Kehys/ohjaaja ,5 Sivistysjohtaja Opetussuunnitelman muutos, 5-6 lk:n tuntikehys minimiin Sivistysjohtaja Tuntikehys, yläaste Sivistysjohtaja Kasvatus jne yhteensä Kunnanjohtaja 43,2 % Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
39 Tukipalvelut Ylämäen palvelukeittiö muutetaan jakelukeittiöksi ja koulun siivousmitoitus päivitetään. Palveluvastaavan tointa ei täytetä, tilalle laitoshuoltaja, joka tekee 5 h/pvä Aiemmin esitettyjen palveluverkkomuutosten vaikutus yhteensä -3,6 HTV Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Ylämäki ,6 siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Palveluvastaava, tointa ei täytetä Palveluverkkomuutosten vaikutus eurot on otettu huomioon sektorikohtaisessa valmistelussa ,3 siivous- ja ruokapalvelupäällikkö 0 0-3,6 siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
40 Tekninen lautakunta, hallinto Yhtä ammattimiehen tointa ei ole täytetty 1/2014, lakkautuspäätös tehdään valtuustossa Ei kesätyöntekijöitä vuodesta 2014 alkaen Ammattimiesten määrää tarkennetaan v. 2015, kun kiinteistöjen määrä on vähentynyt (-1 htv v. 2016) Kunnan omana työnä tehdään vain pienet kunnostustyöt, isommat korjaustyöt ulkoistetaan (tekninen johtaja) Teknisen toimen ulkoistus tutkitaan ja toteutetaan vuonna 2016, jos se todetaan järkeväksi Ulkoistuksessa on muitakin tavoitteita ja motiiveja kuin suora kustannussäästö Osaamisen varmistaminen Tekijöiden saatavuuden varmistamien Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Ammattimies kunnanrakennusmestari Kesätyöntekijät kunnanrakennusmestari Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
41 Tekninen toimi, vesi- ja viemärilaitos, rakennusluvat Vesi- ja viemärilaitos taksojen tarkastus +10 % vuodessa Sopimusten tarkistus Lempäälän kanssa Rakennuslupamaksujen nosto, saatava lisätulo on riippuvainen rakentamisen määrästä Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Vesi- ja viemärilaitos, taksat Rakennuslupamaksut, taksojen tarkastus kunnaninsinööri/tekninen johtaja rakennustarkastaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
42 Tekninen toimi Tekniikka Yhteensä HTV Vastuu Ammattimies Kunnanrakennusmestari Kesätyöntekijät Taksojen tarkistus jne Rakennuslupamaksujen nostaminen Ulkoistaminen 0 Myytävät kiinteistöt, vaikutus toimintakatteeseen Tekniikka yhteensä ,1 % Tukipalvelut Ylämäen keittiö ,6 Siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Palveluvastaava, tointa ei täytetä ,3 Siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Palveluverkkomuutosten vaikutus 0-3,6 Siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Tukipalvelut yhteensä ,5 Kunnanjohtaja 2,2 % Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
43 Rahoitus Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
44 Rahoitus Veroprosenttiyksikköjen nostaminen Paketin valmistelun lähtökohtana oli se, että veroprosentteja ei nostettaisi valtuustokaudella. Veroprosentteihin on jatkuva paine, mutta tasapainoa ei tavoiteltu veroprosentin nostoilla. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö valtuusto voisi joutua erillispäätöksin nostamaan veroprosenttia Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
45 Kertaluonteiset erät: kiinteistöjen myynti Jaksotetaan kolmelle vuodelle Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
46 Kertaluonteiset erät: Kunnanhallitus, metsän myynti Urjalan kunnan puolella olevan metsän myynti 2014, vuonna 2015 myydään metsänpohja arvioitu myyntihinta pelkkä myyntivoitto eli tulosvaikutus Pellon myynti Koskenkylästä Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö puuston myynti metsäpohjan myynti Pellon myyminen kunnaninsinööri/tekninen johtaja kunnaninsinööri/tekninen johtaja kunnaninsinööri/tekninen johtaja Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
47 Lisäselvitystä vaativat kiinteistöjen myynnit Kiinteistö Kirjasto, kk, nykyinen Paloasema, kk, uusi Paloasema, Narva Ristiveräjän päiväkoti Majakka Reimari Toimenpide Myydään, jos uusi kirjasto rakennetaan myyntiharkinta myydään, jos VPK rakentaa uuden myydään uuden valmistumisen jälkeen myydään uuden valmistumisen jälkeen tai purku ja uusi päiväkoti myydään uuden valmistumisen jälkeen tai purku ja uusi päiväkoti Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
48 Vaikutus käyttötalouteen Yhteensä HTV %:ia eur %:ia HTV Yleishallinto ,00 22 % 12 % Tekniikka ,00 17 % 6 % Sivistys ,00 43 % 46 % Perusturva ,00 15 % 22 % Tukipalvelut ,50 2 % 14 % Kaikki yhteensä ,50 Kunnanhallitus Veroprosenttiyksiköllä noin euroa, vastaa 2,6 veroprosenttiyksikköä Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
49 Rahoitusvaikutus omaisuuden myyminen Rahoitus ja rahoituksen vaikutus yksittäisenä tulosvaikutuksena ja toimintakatteeseen Omaisuuden myyminen Yhteensä Puuston myyminen Metsäpohjan myynti Pellon myyminen Kiinteistöt Rahoitusvaikutus, arvioitu myyntihinta, euroa Tulosvaikutus, myyntivoitto euroa Lisäksi vaikutus toimintakatteeseen, euroa Tulosvaikutus satunnaisiin tuloihin Rahoitusvaikutus investointituloihin Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
50 Muuta Pakettiin on lisätty 100 eur/asukas harkinnanvaraista rahoitusavustusta tätä haetaan pakettia vastaan syksyllä Paketti olisi vietävä täytäntöön vähintäänkin sovitussa laajuudessa. Täytäntöönpanoa valvoo tarkastuslautakunta. Toimintakatteeseen vaikuttavana toimenpiteenä on vielä käytössä lomautus, mutta lomautus vähentää muiden henkilöstön vapaaehtoiskeinojen vaikutusta Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
51 Mihin riittää ja millä edellytyksillä? Vesilahti Tasapainotus TP 2011 TP 2012 Tpe 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 TE 2017 TE 2018 TE 2019 TE 2020 Asukasluku Verotettava tulo Muutos-% 5,90 % 5,14 % 0,94 % 4,40 % 4,42 % 5,12 % 5,12 % 5,12 % 5,12 % Veroprosentti 20,50 20,50 20,50 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 21,50 Toimintakate Muutos 5,60 % 5,78 % 1,87 % 0,35 % 1,96 % 2,44 % 2,44 % 2,44 % 2,44 % Sopeutus Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate Poistot Satunnaiset tulot ja harkinnanvarainen Ylijäämä/alijäämä Kumulatiivinen ylij/alij Kumulatiivinen ylij/alij./as Nettoinvestoinnit Lainakanta 1000 eur Nettolaina 1000 eur Nettolaina eur/as Nettolaina veroprosenttia 19,26 20,41 24,01 23,45 24,19 25,01 25,14 24,28 23,05 21,82 Tavoitetasosta jäätiin jälkeen palvelurakenne on niin ohut. Käytettävissä on veronkorotusvara, mutta tämän lisäksi toimintakatteen nousun on rajauduttava puoleen siitä, mitä se ollut. Toimintakatteen tästä poikkeava nousu on mahdollinen vain, jos tulot kasvavat samassa tahdissa. Pakettiin on merkitty harkinnanvaraista rahoitusavustusta euroa vuodelle Yhdessä harkinnanvaraisen ja lisäsäästöjen avulla on mahdollisuus saavuttaa tukevampi tasapaino Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
52 Hankkeet Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
53 Sosiaali- ja terveystoimi erikoissairaanhoito Psykiatrinen erikoissairaanhoito psykiatristen avopalveluiden kehittäminen niin, että potilaat eivät ohjaudu Lempäälän terveyskeskuksen tai Valkeakosken päivystyksestä Kaivannon sairaalaan vaan avohoitoon (Helaakallion palvelut) lähipalveluna Vesilahdella voi edellyttää avopalveluihin resursoimista lyhyellä tähtäimellä palveluprosessi avattava Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
54 Kasvatus- ja opetuslautakunta, peruskoulut IP-toiminnan osittaisen ulkoistuksen ja yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen esim. MLL, seurakunta, muut mahdolliset toimijat Tavoitteena kustannussäästö Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
55 Mitä seuraavaksi? Työ jatkuu seuraavan aikataulun mukaan: pe YT-tiedotus klo 8.00 yt-toimikunnalle ja iltapäivällä (14.30) henkilökunnalle ti klo kunnanhallituksen ja ohryn jäsenten yhteinen iltakoulu ma klo KH:n normaali kokous, jossa vain kh:n jäsenet ei ohry jäsenet ma klo valtuustoseminaari, jossa mukana ohryn jäsenet, johtoryhmä ja konsultti/konsultit ma klo valtuuston kokous, jossa päätetään paketista Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
56 Vesilahden tilanne tulevaisuudessa Vesilahti on kaksinapainen kunta ilman kuntaliitosta. Myös Vesilahdella on jatkossa muistettava, mikä kunnan perimmäinen tehtävä on: järjestää kuntalaisille (lakisääteisiä) palveluita. Palveluille ei pidä antaa piilomerkityksiä tai varsinkaan keksiä niille muita merkityksiä, kuin mitä palvelut ovat tai miksi palvelut on perustettu. Palvelut tulee tuottaa mukaan taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Kunnassa palvelut pitäisi tuottaa samalla kustannustasolla (yksikkökustannukset). Vesilahti on ollut kuntaan muuttavan kuntalaisen kunta. Vesilahden on mietittävä strategiansa uudelleen ja alettava ottaa etupainotteisesti tulot ja Järjestettävä uudet palvelut mieluummin liian hitaasti kuin etuajassa. Ja epätarkoituksenmukainen palvelurakenne on purettava mieluummin liian aikaisin, kuin liian myöhään Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
57 Talouden tasapainottamisohjelma / selvitys tasapainottamistoimenpiteistä, jotka eivät toteudu ohjelman mukaisesti Yleishallinto ja muut yleiset Palvelusihteerien keskittäminen yhden esimiehen alaisuuteen sekä palkka- ja taloushallinnon ulkoistamisen selvittäminen Kunnan toimistohenkilöstön tehtävänkuvat käytiin läpi vuonna Tämän seurauksena - teknisen / rakennus- ja ympäristötoimen sekä varhaiskasvatuksen palvelusihteerit siirtyivät hallintojohtajan alaisuuteen alkaen -palkkasihteeri osa-aikaistettiin alkaen > kustannusvaikutus euroa vuonna varhaiskasvatuksen palvelusihteerille siirrettiin varhaiskasvatuksen hallinnon tehtäviä (vrt. myös varhaiskasvatuksen hallinnon uudistus) > kustannusvaikutus euroa vuonna alkaen yleishallinnon toisen palvelusihteerin työaika jaettiin seuraavasti: yleishallinto 80 %, kasvatus- ja opetuslautakunta 15 % ja hyvinvointilautakunta 5 %. Mm. edellä mainittujen toimenpiteiden johdosta kunnanvaltuuston / 44 perustamaa palvelusihteerin toimea (sijoituspaikkana sivistystoimen hallinto) ei ole täytetty ja talouden tasapainottamisohjelmaan kirjattua uutta hallinnollista päiväkodinjohtajan virkaa ei ole perustettu (vrt. myös varhaiskasvatuksen hallinnon uudistus). Palkka- ja taloushallinnon ulkoistamisesta neuvoteltiin vuonna 2014 kahden valtakunnallisen, kuntatoimijoille talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tarjoavan palvelukeskuksen kanssa. Toinen yrityksistä ei antanut tarjousta. Toisen yrityksen kanssa neuvottelut päättyivät siihen, että ulkoistamisen kustannukset olisivat nousseet huomattavasti verrattuna siihen, että kunta hoitaa palkka- ja taloushallinnon omana työnään. Palkka- ja taloushallinnon yhteistyöstä neuvoteltiin Lempäälän kunnan kanssa ja kiinnostusta yhteistyöhön kysyttiin myös Pirkkalan kunnalta. Lempäälän ja Vesilahden kunnan välisissä neuvotteluissa todettiin, että on tarkoituksenmukaista jäädä odottamaan mahdollista seutukunnallista palkka- ja / tai taloushallinnon yhteistyötä, joka aika ajoin nousee esille. Selvitysten perusteella Vesilahden kunnan palkka- ja taloushallinnon ulkoistamisella ei saavuteta säästöjä. Henkilöriskejä (organisaation pieni koko, sijaistamiset jne.) ulkoistaminen vähentäisi. Ainoa tarkoituksenmukainen ulkoistamisen vaihtoehto voisi olla seutukunnan kuntien yhteinen palkka- ja taloushallinnon palvelukeskus. Ulkoistamisvaihtoehdossa tulee myös aina huomioida se, että vastuu toiminnasta säilyy tilaajalla ja tilaajan organisaatioon tulee jäädä ao. toimialan substanssiosaaja. Myöskään toimistohenkilöstön keskittämisellä ei päästä tavoiteltuun säästöön ( euroa / 1 htv) niin kauan, kun kunnan palvelusihteerien työpanosta tarvitaan fyysisesti kunnan eri toimipisteissä (yleishallinto, koulutoimi, varhaiskasvatus, tekninen / rakennus- ja ympäristötoimi, vrt. mm. kunnanvaltuuston päätös / 32 teknisen toimen uudelleen organisoinnista / kokeilusta ). Sosiaali- ja terveystoimenjohtaja jäi fyysisesti pois (eläkkeelle ) ja tehtävät on jaettu kunnanjohtajan, talouspäällikön, varhaiskasvatuksen palvelusihteerin ja hallintojohtajan kesken. Myös tämä osaltaan on vaikeuttanut koko säästösumman toteuttamista. Palkattomat virka- ja työvapaat, ns. ostovapaat Vuonna 2014 ostovapaista saatiin säästöjä euroa (tavoite ) ja vuonna euroa eli tavoitteesta jäätiin viime vuonna. 41 työntekijää käytti ostovapaata vuonna Lomarahat Vuonna 2014 lomarahoja vaihdettiin vapaaksi euron edestä (tavoite euroa). Lomarahan tai sen osan vaihtoi vuonna 2015 vapaaksi 16 henkilöä ja sillä saavutettiin euron säästö eli säästötavoitteesta jäätiin. Kunnan henkilöstömäärä on vähentynyt kahdessa vuodessa 22 henkilöä ( , ja henkilöä) ja se vaikeuttaa osaltaan osto- ja lomarahavapaiden pitämistä.
58 Sosiaali- ja terveystoimi: perusterveydenhuolto Terveyskeskussairaala lakkautetaan Vesilahdessa alkaen terveyskeskussairaalassa keskimäärin 4 akuuttia hoitoa vaativaa potilasta, muut ovat pitkäaikaispotilaita, joiden oikea hoitopaikka ei ole terveyskeskussairaala terveyskeskussairaalassa vajaakäyttöä, vuodepaikkoja käytössä 9, kuormitusprosentti 64,81 109,32 % v Terveyskeskussairaalan sulkemisen jälkeen akuutin laitoshoidon (n.5 paikkaa) palvelut ostetaan Pirkkalan tk-sairaalasta pitkäaikaispotilaat (n. 5) siirretään tehostetun palveluasumisen yksikköön tiloja vapautuu muuhun käyttöön, laitosaterioiden määrä vähenee, siivousmitoitus muuttuu Nykyinen henkilöstömitoitus riittäisi, eikä yhtä uutta sairaanhoitajaa tarvittaisi (yöhoitaja/avi:n vaatimus) kustannussäästö euroa Kustannus- ja henkilöstövaikutus vuoden 2013 nettomenot n n (laskettu 5 potilaspaikalla, käytössä 365 vrk/vuosi, Pirkkalan tk-sairaalan vuorokausihinta v. 2014), erotus n /v Menettely vaikuttaa arviolta kahdeksan työntekijän työpanokseen, mutta HTV-vaikutus on arviolta Toteutunut. Vesilahden terveyskeskussairaalan lakkauttaminen ja akuutin laitoshoidon palveluiden (noin 5 paikkaa) ostaminen Pirkkalan tk-sairaalasta on toteutunut suunnitelman mukaisesti Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö TK-sairaalan lakkautus ylilääkäri Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
59 Sosiaali- ja terveystoimi: vanhusten palvelut Lisätään hoivaosaston yhteisiä tiloja muuttamalla yksi kahden hengen huone yhteisiksi tiloiksi potilaspaikat vähenevät, jatkossa 16 potilaspaikkaa (nyt 18) potilaspaikkojen vähentäminen muuttaa henkilöstömitoitusta Tavoitetaan kaksi positiivista asiaa: talousarviossa olevaa AVIn vaatimaa lähihoitajan vakanssia ( ) ei tarvitse täyttää; saavutetaan samalla laadukkaampaa vanhusten hoivaa. Hoivaosaston yhteisiä tiloja ei ole pystytty lisäämään, koska terveyskeskussairaalan lakkauttamisen jälkeen siellä asuneille pitkäaikaispotilaille on tarvittu hoitopaikkoja (Vesilahdella on ollut käytäntönä siirtyä aikaisessa vaiheessa kotoa laitoshoitoon, joten asukkaiden/potilaiden kierto on hidasta). Vesilahdella noudatetaan nykyään yhteistoimintaalueen yhteisiä pitkäaikaishoitoon ottamisen kriteerejä. Kotona asumista tuetaan, jolloin pitkäaikaishoidon paikkoja päästään vähentämään valtakunnallisten suositusten mukaisiksi. Lähihoitajan vakanssi on lakkautettu, mutta ylipaikkatilanteesta johtuen hoivaosastolla on jouduttu käyttämään ylimääräistä määräaikaista hoitohenkilöstöä hoidon mitoituksen turvaamiseksi. Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Asiakasmaksutulon alenema Henkilöstömenon alenema vanhustyön johtaja Toimintakatteen parannus Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
60 Sosiaali- ja terveystoimi: vanhusten palvelut Dementiaosaston paikat (12) muutetaan tehostetun palveluasumisen paikoiksi korjataan palvelurakennetta (laatusuositus) ideologinen tausta: laadukas vanhusten hoiva, laitoshoito muuttuu kodiksi kustannusvaikutus: tulonsiirto valtiolta kunnalle (eläkkeensaajan hoitotuki, asumistuki) Mitä muutoksesta seuraa korjaa palvelurakennetta vähentää paikkoja 1-2 paikalla (riippuu siitä, onko asukkaissa pariskuntia) vähentää hoitohenkilökunnan tarvetta 0,5-1 htv Toteutunut, paikat on muutettu tehostetuksi palveluasumiseksi. Toimintakate Yhteensä HTV Vastuuhenkilö Vuokratulojen kasvu Henkilöstö ja lääkekulujen alenema ,5-1,0 vanhustyön johtaja Nettovaikutus Copyright Perlacon Oy / HT Eero Laesterä
Koko kunnan toteutuma 1-12 2015.xlsx. 12.1.2016 Tammikuu-Joulukuu 2015 922 Vesilahti
Koko kunnan toteutuma 1-12 2015.xlsx Tuloslaskelma 12.1.2016 Tammikuu-Joulukuu 2015 922 Vesilahti Ta Toteutunut 2015 Ta-Tot.2015 TA-% Toteutunut 2014 TP2014 Toimintatuotot 6 097 508 4 956 115 1 141 393
LisätiedotEhdotus talouden tasapainottamisohjelmaksi 2014-2016
Ehdotus talouden tasapainottamisohjelmaksi 2014-2016 Vesilahden kunta, ohjausryhmän hyväksymä paketti 28.4.2014 HT Eero Laesterä KTM, BBA, IAT Katja Pesonen Talous ei ole tasapainossa Kunnan talousarviossa
LisätiedotEhdotus talouden tasapainottamisohjelmaksi 2014-2016
Ehdotus talouden tasapainottamisohjelmaksi 2014-2016 Vesilahden kunta, ohjausryhmän hyväksymä paketti 28.4.2014 HT Eero Laesterä KTM, BBA, IAT Katja Pesonen Nokian maksuunpantu yhteisövero, mrd euroa 1,4
LisätiedotVesilahden kunta. Eero Laesterä. 27.1.2014 Kuntalaistilaisuus. Hallintotieteiden tohtori
Vesilahden kunta 27.1.2014 Kuntalaistilaisuus Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori Valtio Mrd 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Valtionvelan kehitys %/BKT 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1990 1991 1992 1993 1994
LisätiedotKuntien talous. Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvitys. Hannu Joensivu, Markku Vehmas & Eero Laesterä. Kuntalaistilaisuudet
Kuntien talous Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvitys Kuntalaistilaisuudet Hannu Joensivu, Markku Vehmas & Eero Laesterä Mistä kaikki johtuu Teollisuuden rakennemuutos ja talouden yleinen taantuma
LisätiedotForssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela
Forssan seudun kuntajako Forssa Humppila Jokioinen Tammela Forssa 1.12.2014 HT Eero Laesterä Yleinen talous 3.12.2014 Copyright Perlacon Oy 2014 2 Kaikki yhteensä painokertoimin Painotettu Tasepohja Sij.
LisätiedotTarvasjoen kunta liitoskumppaneiden painelaskelmat. HT Eero Laesterä
Tarvasjoen kunta liitoskumppaneiden painelaskelmat HT Eero Laesterä 20.3.2014 Väestön muutokset Kunnan nimi: Tarvasjoki KNO 838 Muutos 2011-2040 2011 Osuus 2020 Osuus 2030 Osuus 2040 Osuus kpl kpl/v. %:ia
LisätiedotKuntaliiton maakuntatilaisuus
Päivitetty kuntakohtaisilla dioilla 8.5.2016 Kuntaliiton maakuntatilaisuus 22.4.2016 Klo 12.00-16.00, Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25, LAHTI HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Muutos 2000
LisätiedotTalousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
LisätiedotKUULEMINEN RUOVEDEN KUNNAN KOULULAITOKSEN PEKKALAN JA VISUVEDEN KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMISASIASSA (Kuntalaki 29 ja Hallintolaki 34 ) 3.6.
KUULEMINEN RUOVEDEN KUNNAN KOULULAITOKSEN PEKKALAN JA VISUVEDEN KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMISASIASSA (Kuntalaki 29 ja Hallintolaki 34 ) 3.6.2014 Urheilutalolla Ruovesi Ruoveden valtuusto on strategiassaan
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284. Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 286 151 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 287
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284 Kunnanhallitus 15.06.2015 AIKA 15.6.2015 klo 18:30 19.08 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LisätiedotKuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio
Kuuma-kunnat Kuntajakoselvityksen talousosio Perlacon Oy, HT Eero Laesterä KTM, BBA, IAT Katja Pesonen Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Teemat Lähentymiskriteerit Sopeutustarpeet 5.5.2014 Copyright Perlacon
LisätiedotValtuustoseminaariin HTT Eero Laesterä
Valtuustoseminaariin 7.12.2011. HTT Eero Laesterä Aineistot: Tilastokeskuksen tiedonantajapalautteet 1997 2010 Kuntaliiton veromalli 8/2011, jota on käytetty arvion pohjana. Ristiinan omat arviot talouden
LisätiedotLapinjärvi - Loviisa. Perlacon Oy, HT Eero Laesterä Tuomas Hanhela
Lapinjärvi - Loviisa Perlacon Oy, HT Eero Laesterä Tuomas Hanhela Asukasluku 2012 2040 Muutos Muutos/v. Lapinjärvi 2829 2893 2,3 % 0,1 % Loviisa 15519 16036 3,3 % 0,1 % Uusi kunta 18348 18929 3,2 % 0,1
LisätiedotOrimattilan maakuntauudistuksen jälkeen. Kuntaliiton maakuntakierros
Orimattilan maakuntauudistuksen jälkeen Kuntaliiton maakuntakierros 3.5.2018 Kasvut menneessä Trendikasvu Muutos% Muutos Osuus Orimattila 2007 2011 2016 2007-16 euroa muut:sta Kaikki 64 769 74 681 88 005
LisätiedotForssan seudun kuntien talouden paineet
Forssan seudun kuntien talouden paineet Forssa Humppila Jokioinen - Tammela Eerikkilä 6.8.2014 Kuntajohtajat 15.9.2014 Ohjausryhmä 23.9.2014 HT Eero Laesterä & Tuomas Hanhela Yleinen talouden tila 2013
LisätiedotTalous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014
Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014 Talouden haasteet eivät häviä ei ole kysymys suhdannetaantumasta KL 08/2014(12.6.2014): Odotettua heikompi taloustilanne
LisätiedotEtelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus
Etelä- Karjalan kuntien talouden tila ja tulevaisuus Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 4.12.2018 Teemat (eivät valmiina) Taloustarkastelun edellyttämä väestötarkastelu (Tilastokeskus 1.12.2018, painelaskelmassa
LisätiedotAine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht.
Aine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht. Äidinkieli ja kirjallisuus 14 18 10 42 A1-kieli - - - - - - - - - - - - - - 9 7 16 B1-kieli - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
LisätiedotKunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291
Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7
LisätiedotLähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa
LisätiedotAskolan kunta YT-elimille tiedottaminen 10.8.2012 Kunnan työntekijät, kuntalaiset, tiedotusvälineet 17.8.2012 Eero Laesterä Riitta Ekuri
Askolan kunta YT-elimille tiedottaminen 10.8.2012 Kunnan työntekijät, kuntalaiset, tiedotusvälineet 17.8.2012 Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori Riitta Ekuri Erityisasiantuntija Kenen toimeksianto?
LisätiedotNurmijärven talous sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Eero Laesterä, HT
Nurmijärven talous sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Eero Laesterä, HT 5.4.2017 2 Väestö Väestömuutos Nurmijärvi 2006 2011 2015 2020 2030 2040 2006-15 2006-15/v 2006-15 2006-15/v 2015-20 2015-20/v 2015-20
LisätiedotHenkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto
Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83
Lisätiedot5.5.2010 Lahti Eero Laesterä & Juha Koskinen
5.5.2010 Lahti Eero Laesterä & Juha Koskinen Väestöennusteena käytetään uusinta Tilastokeskuksen ennustetta 09/2009 Laskelmien pohjaksi on otettu kuntien omat arviot talouden kehityksestä vuoteen 2012
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
LisätiedotVäestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
LisätiedotVuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten
Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.
LisätiedotValtuustojen seminaariin HTT Eero Laesterä
Valtuustojen seminaariin 1.2.2012. HTT Eero Laesterä (mrd euroa) 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Muutos Muutos%%/v Toimintakate 12,61 12,92 13,29 14,01 15,21 15,99
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot
LisätiedotKuntaliiton maakuntatilaisuus
Kuntaliiton maakuntatilaisuus 22.4.2016 Klo 12.00-16.00, Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25, LAHTI HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela Muutos 2000 2014 (mrd euroa) 00 01 02 03 04 05 06 07
LisätiedotKajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto
Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero
LisätiedotKÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ
83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250
LisätiedotLemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
LisätiedotKuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014
Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2015 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5
LisätiedotVESILAHDEN KUNNAN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2016 ALKAEN
1 VESILAHDEN KUNNAN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2016 ALKAEN 1. Toiminnan tavoitteet ja laajuus Toiminnan tavoitteena on tarjota lapselle turvallinen kasvuympäristö koulupäivän
LisätiedotVUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
LisätiedotAika: klo Paikka: Forssan kaupungintalo (kaupunginhallituksen huone 2. kerros), Turuntie 18, Forssa
KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2014 Forssan seudun kuntarakennelain mukaisen selvityksen ohjausryhmä Aika: 23.9.2014 klo 10.15 14.37 Paikka: Forssan kaupungintalo (kaupunginhallituksen huone 2. kerros), Turuntie 18,
LisätiedotSeutuforum 2016 Kotkan Haminan seudun talousnäkymät nyt ja tulevaisuudessa
Seutuforum 2016 Kotkan Haminan seudun talousnäkymät nyt ja tulevaisuudessa Merikeskus Vellamo MDI:n ja Perlacon Oy:n yhteisesiintyminen Eero Laesterä, HT Toimitusjohtaja Juha Koskinen, KTM Mennyt ja nykyisyys
Lisätiedot2. Lehtimäen kunnan talousasema ja palvelurakenne
Kunnanhallitus 102 20.06.2005 LEHTIMÄEN KUNNAN PALVELURAKENTEEN TARKASTELU, STRATEGIAT JA NÄIHIN LIITTYVÄT SELVITYKSET 100/01/011/2005 KH 102 1. Yleistä Kunnan strategiatyö on käynnistynyt vuoden 2004
LisätiedotTALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
LisätiedotTaipalsaaren painelaskelma päivitetty painelaskelma Tuomas Hanhela, Heli Silomäki
Taipalsaaren painelaskelma 14.5.2019 päivitetty painelaskelma Tuomas Hanhela, Heli Silomäki Toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia prosessin aikana Tilinpäätösennuste ja Eksoten ylitys näyttivät marraskuussa
LisätiedotKuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014
Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
LisätiedotVuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut
1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy
LisätiedotPerusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2014 292. Otsikko Sivu 171 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 294 172 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 295
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2014 292 Kunnanhallitus 20.10.2014 AIKA 20.10.2014 klo 18:30 19.26 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 171 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LisätiedotISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa
ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus
LisätiedotLappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.
Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat
LisätiedotKAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016
1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 43. Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 45 33 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 46
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 43 Hyvinvointilautakunta 25.08.2015 AIKA 25.8.2015 klo 18:00 20.07 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LisätiedotSote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 6.6. Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.
LisätiedotVuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus
Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus
LisätiedotKeski-Uudenmaan finanssilounas Miten kuntatalous kuriin Keski-Uudellamaalla. HT Eero Laesterä. Krapinhovi, Tuusula
Keski-Uudenmaan finanssilounas Miten kuntatalous kuriin Keski-Uudellamaalla HT Eero Laesterä Krapinhovi, Tuusula 6.2.2015 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 60. Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 63 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 64
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 60 Kunnanvaltuusto 25.05.2015 AIKA 25.5.2015 klo 19:00 20.15 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 63
LisätiedotPerusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi
Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset
LisätiedotSivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014
Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS
Lisätiedottehdä seuraavat vakanssijärjestelyt
Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 199. Otsikko Sivu 106 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 202 107 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 203
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 199 Kunnanhallitus 11.05.2015 AIKA 11.5.2015 klo 18:30 20:55 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 106 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LisätiedotKuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotTavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Lisätiedot14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN
Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja
LisätiedotValtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden
LisätiedotIkäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotTalouden seuranta. Toukokuu 2014
Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:
LisätiedotKuopio-Siilinjärvi-Suonenjoki
Kuopio-Siilinjärvi-Suonenjoki Erityinen kuntajakoselvitys valtuustot 26.11.2014 HT Eero Laesterä ja maakuntaneuvos Timo Säkkinen Yleinen osa Katsaus talouteen 2 Nokian maksuunpantu yhteisövero, mrd euroa
Lisätiedot1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).
Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen
LisätiedotKUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015
1 PERHON KUNTA KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 Toukokuun lopussa vuosikate +1,222 milj. (41.700 ed. vuotta parempi) Lyhytaikainen laina 31.5.2015 oli Danske Bankilta 6,5 milj., korko % 0,09. PERHON KUNTA
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
Lisätiedot1 Perusturvan toimialan vakanssit
Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään
LisätiedotPalvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Liikunta- ja nuorisolautakunta 13.02.2013 AIKA 13.2.2013 klo 18:20 21.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LisätiedotKunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen
168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa
LisätiedotVuoden 2019 talousarvion laadintatilanne
Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana
LisätiedotTÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN
Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014
LisätiedotSiikalatvan kunta. Ohjausryhmän esitys talouden tasapainottamisohjelmaksi 2015-2018, kunnanjohtajan esitys. Ohjausryhmän 6. kokous 11.8.
Siikalatvan kunta Ohjausryhmän esitys talouden tasapainottamisohjelmaksi 2015-2018, kunnanjohtajan esitys Ohjausryhmän 6. kokous 11.8.2015 Kirjasivat: HT Eero Laesterä KTM Katja Pesonen Tasapainottamisen
LisätiedotSivistyslautakunnan talousarvio 2016
1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa
LisätiedotBudjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotTampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotHeinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.
Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti
LisätiedotTalouden tasapainottamisohjelma nro 3. Kasvatus- ja opetuslautakunnan esitys säästökohteiksi
Talouden tasapainottamisohjelma nro 3 Kasvatus- ja opetuslautakunnan esitys säästökohteiksi Tasapainottamisohjelman nro 3 taustaa Talouden tasapainottamisohjelman nro 3 euromääräinen menosäästöjen/tulonlisäysten
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 476 Kunnanhallitus 23.11.2015 AIKA 23.11.2015 klo 18:20 18.30 PAIKKA Yläaste, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
LisätiedotKH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotSote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.
LisätiedotYleistä vuoden 2019 talousarviosta
EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet
LisätiedotPauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
LisätiedotTilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
LisätiedotYleistä vuoden 2018 talousarviosta
KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee
Lisätiedotaikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660
// TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset
LisätiedotLomautuksia ja irtisanomisia luvassa?
Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa? Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 11.12.2013 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu Tiedustelussa selvitettiin
LisätiedotTalouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti
SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
LisätiedotTA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
Lisätiedot