Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti Hämeenlinna/Poutala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala"

Transkriptio

1 Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti

2 Jos toimit opettajana tai ohjaajana tai jollain tavalla edistät oppimista, muista aina, että oma ajattelutyylisi todennäköisesti hallitsee opetusnäkemystäsi, ehkä voimakkaammin kuin itse ymmärrätkään Opetamme yleensä samalla tavalla kuin haluamme oppia Karl Albrecht

3 Oppimistyyli on tapa, jolla hankimme ja käsittelemme tietoa Oppimistyyli muotoutuu kokemusten kautta, sitä pidetään pysyvänä ominaisuutena Ihmisellä voi olla yksi vahva oppimistyyli tai useita vahvoja alueita Eri tilanteissa sama yksilö oppii eri tavalla

4 Oppimistyylien suosio erityisopetuksessa kasvoi 2000-luvun alussa opetushallituksen suositeltua niitä oppimisvaikeuksien hoitoon Joidenkin mukaan varsinaisia oppimisvaikeuksia ei ole olemassa, vaan oppijoiden kohtaamat vaikeudet johtuvat siitä, ettei heitä opeteta heidän oppimistyylinsä mukaisesti.

5 Aivojen toimintaan perustuva analyyttinen ja holistinen oppimistyyli Aistikanavien käyttämiseen perustuva visuaalinen auditiivinen - kinesteettinen - oppimistyyli

6 Analyyttinen Järjestelmällinen Täsmällinen Suunnittelee ajankäyttöään Pitää päiväkirjaa Pitää muistilistoista Tarvitsee päivärutiineja Hermostuu, kun aikataulut eivät pidä paikkaansa Elää reaaliajassa Aamuihminen Holistinen Epäjärjestelmällinen Vaikea noudattaa tarkkoja aikatauluja Unohtaa usein ajankulun Ei pidä päiväkirjaa Inhoaa muistilistoja Toimii spontaanisti Kokee rutiinit rajoittavaksi Venyvä aikakäsitys Iltapäivä- ja iltaihminen

7 Prashnig, B Erilaisuuden voima. Opetustyylit ja oppiminen.

8

9 Aistit eli havaintokanavat ovat tärkeitä oppimisen kannalta Useimmilla on hallitsevana jokin eri aistiin perustuvista oppimistyyleistä Visuaalisesti suuntautunut henkilö oppii näkemällä ja katselemalla Auditiivisesti suuntautuneella oppijalla korostuu kuuloaistin ja kuulemisen merkitys Kinesteettinen oppija oppii parhaiten kokemusten kautta, kun voi itse liikkua mukana tai testata opittavaa asiaa

10 Näköaisti Oppii parhaiten näkemällä, lukemalla ja katselemalla Oppimisessa auttavat värit, kuvat, kalvot ja taulukot Lukiessa alleviivaukset ja muut merkinnät auttavat Omaa usein hyvän mielikuvituksen

11 Kuuloaisti Oppii parhaiten kuulemalla ja keskustelemalla Rytmi ja musiikki saattavat auttaa Äänikirjat auttavat oppimisessa ( Ohjeet mieluummin suullisesti kuin kirjallisesti

12 Koko vartalon liikkeet, tekemällä oppija Oppii parhaiten kokeilemalla ja itse tekemällä Tärkeää on miellyttävän tuntuinen opiskeluympäristö Liikkuminen ja tauot ovat tärkeitä Teoreettiset ohjeet yhdistetään käytäntöön

13 Suuntaa-antava testi oman oppimistyylin visuaalinen auditiivinen - kinesteettinen tunnistamiseen

14 Asiakkaan oppimistyylin tunteminen auttaa ymmärtämään miksi suhtaudumme oppimiseen eri tavoin Oppimistapojen ja taipumusten tiedostamisen jälkeen voi käyttää asiakkaan vahvuuksia paremmin hyväksi Voidaan kehittää hänen heikkouksiaan Voidaan suunnitella työtehtäviä asiakkaan oman oppimistyylin mukaisesti

15 Visuaalinen: Käytä ohjaamisen apuna kaavioita, mind mapeja ja alleviivauksia. Piirrä kuvia, jotka helpottavat asioiden yhteyksien syntymistä ja mieleen palauttamista Käytä tikkukirjaimia korostaaksesi asian tärkeyttä Puhumisen sijasta pyri hyödyntämään kirjallista materiaalia ja piirustuksia opettaaksesi uutta informaatiota Anna asiakkaan piirtää kuulemastaan muistiinpanot tms.

16 Auditiivinen: Anna asiakkaan kuunnella ohjeesi rauhassa. Yhtaikainen tekeminen saattaa häiritä kuuntelua. Eli anna ensin ohje ja sen jälkeen vasta näytä/laita tekemään Käytä hyväksesi äänikirjoja yms. Äänimateriaalia Keskustele asiakkaan kanssa erityisesti hankalista kohdista Yritä minimoida kaikki muu melu ja häiritsevät äänet

17 Kinesteettinen: Näytä työtehtävät eli havainnollista Anna asiakkaan kokeilla itse Asiakkaan liikkuminen/liikehdintä uutta opeteltaessa saattaa auttaa oppimisessa

18 Käsitys itsestä oppijana vaikuttaa oppimiseen: Oman oppimiskyvyn aliarvioiminen tai itselle asetetut liian korkeat vaatimukset eivät edistä oppimista Oppimiselle ja ymmärryksen kehittymiselle täytyy antaa tarpeeksi aikaa On hyvä tiedostaa omat rajansa ja muistaa levon ja vapaa-ajan merkitys

Havaintokanavat. Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen

Havaintokanavat. Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen Havaintokanavat Visuaalinen Auditiivinen Kinesteettinen Havaintokanavat Aistit eli havaintokanavat ovat tärkeitä oppimisen kannalta Useimmilla on hallitsevana jokin eri aistiin perustuvista oppimistyyleistä

Lisätiedot

Ihmisellä on viisi perusaistia

Ihmisellä on viisi perusaistia Aistit ja oppiminen Ihmisellä on viisi perusaistia näköaisti eli visuaalinen aistijärjestelmä kuuloaisti eli auditiivinen aistijärjestelmä tuntoaisti eli kinesteettinen aistijärjestelmä hajuaisti eli olfaktorinen

Lisätiedot

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Ohjeita kotiopiskelun tueksi Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Isoniitun koulu 2009 Oppimistyylit Meillä kaikilla on oma tapamme oppia uusia asioita ja muistaa opittua.

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

TIETOA OPPIMISESTA JA OPPIMISVAIKEUKSISTA

TIETOA OPPIMISESTA JA OPPIMISVAIKEUKSISTA TIETOA OPPIMISESTA JA OPPIMISVAIKEUKSISTA opinpesa_punainen_03.indd 1 SISÄLTÖ 1 OPPIMINEN ON MUUTOSTA sivut 1 3 1.1 Oppiminen on tunteita ja asenteita sivu 1 1.2 Oppiminen on muistia ja motivaatiota sivu

Lisätiedot

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA 10.3.2015 HELSINGIN MESSUKESKUS MERI-JOHANNA FABRITIUS PSYKIATRINEN SH, PSYKOTERAPEUTTI YET, NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA Henkilöillä, joilla on oppimisvaikeuksia,

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa. Aivojen iloksi.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa. Aivojen iloksi. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa Aivojen iloksi. Aivojen aktivointi Ilo ja hyvä mieli ovat aivojen parhaita ystäviä. Meille kaikille on yksilöllistä se, miten painamme mieleen asioita.

Lisätiedot

Hyvinvoiva opettaja - minkälainen on kouluttajan rooli oppimisen edistäjänä

Hyvinvoiva opettaja - minkälainen on kouluttajan rooli oppimisen edistäjänä Hyvinvoiva opettaja - minkälainen on kouluttajan rooli oppimisen edistäjänä Hanne Mäki-Hakola 5.9.2014 Päijät -Osaaja Tunne itsesi! ENNAKKOKÄSITYKSENI TUNTEIDEN KOKEMIS- TAPANI OMINAISUUTENI ITSETUNTEMUS

Lisätiedot

Kuka on erilainen oppija

Kuka on erilainen oppija Kuka on erilainen oppija Oppimisvaikeudet Lukivaikeudet Muut kielelliset erityisvaikeudet Matematiikan erityisvaikeudet Tarkkaavaisuuden ja toiminnan ohjauksen vaikeudet Motoriset vaikeudet Hahmotusvaikeudet

Lisätiedot

Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti

Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä Esityksen rakenne Taustaa ja yleistä esteettömyydestä ja erilaisista oppijoista Muutama sana lukivaikeudesta ja hahmottamisen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tietoperusta

Työpaikkaohjaajan tietoperusta Työpaikkaohjaajan tietoperusta Ammatillisen perustutkinnon perusteet työssäoppimisen ohjaamisen perustana Perustutkinnossa työssä oppimista vähintään 20 opintoviikkoa, (n puoli vuotta) Osa (tai kaikki)

Lisätiedot

OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI

OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI - tukea rikosseuraamusalan asiakkaille Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea! KANSION ON TUOTTANUT KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN OPPIMISVAIKEUKSISTA VAPAAKSI -HANKE (2007-2010)

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Lisätietoa ja esimerkkejä miellekartasta löydät linkin takaa ja kuvista: https://fi.wikipedia.org/wiki/miellekartta

Lisätietoa ja esimerkkejä miellekartasta löydät linkin takaa ja kuvista: https://fi.wikipedia.org/wiki/miellekartta OPOTUNNIN TEHTÄVÄT Tehtäviä on kaksi kappaletta. Palauta tehtävät omalla nimellä varustettuna perjantaihin 9.9. mennessä opolle sähköpostilla mirkka.nieminen-hirvela@sasky.fi tai paperille tulostettuna

Lisätiedot

Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle

Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle 10.5.2017 ValtioExpo Marjaana Laine, Valtiovarainministeriö Tuulia Himanen, Tilastokeskus Petteri Kallio,

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet. KT, EO Tarja Ladonlahti, JY

Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet. KT, EO Tarja Ladonlahti, JY Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet KT, EO Tarja Ladonlahti, JY tarja.ladonlahti@jyu.fi 20.3.2018 Monilla opiskelijoilla opiskelun haasteita 8-14% korkeakouluopiskelijoista (USA, Britannia, Suomi)

Lisätiedot

Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille

Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Paula Kangasniemi Tekstiä tekstiä Informaatikko Lapin yliopisto tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä Sisältö LaYn tiedonhankinnan

Lisätiedot

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemy

Lisätiedot

Vinkkejä valmennukseen

Vinkkejä valmennukseen Vinkkejä valmennukseen Seuraaville sivuille on koottu erilaisia valmennuksen vinkkejä, joita voi hyödyntää havainnointilomakkeita käytettäessä. Vinkkilista ei ole täydellinen, mutta toivomme, että sen

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

... 2... 3... 4... 6 Monesti opiskelija löytää oppimisen pulmat itsestään, mutta seuraavan askelen ottaminen yksin voi olla hyvin hankalaa. Ilman ohjausta ja monipuolisten oppimistapojen esittelyä opiskelijan

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Miten ohjaan ja opin? Finnclean 2017: Sinä ja puhtausala kehityksen kärjessä Tampere, Maija Harsu, MH Consulting

Miten ohjaan ja opin? Finnclean 2017: Sinä ja puhtausala kehityksen kärjessä Tampere, Maija Harsu, MH Consulting Miten ohjaan ja opin? Finnclean 2017: Sinä ja puhtausala kehityksen kärjessä Tampere, 11.5.2017 Maija Harsu, MH Consulting Mitä on oppiminen? Oppiminen on tietojen, taitojen tai tapojen omaksumista. Oppiminen

Lisätiedot

Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen

Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen Tavoitteet Tutustua havaintomotorisen harjoittelun perusteisiin Esitellä havaintomotorista harjoittelua käytännössä erilaisten harjoitteiden, leikkien

Lisätiedot

Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen

Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Miksi toiminnallisia menetelmiä kannattaa käyttää? Erilaisia oppimistyylejä

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemys/index.html

Lisätiedot

Opinto-ohjaus Yp.ssä. yp. Opinto-ohjaus. Opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki (7.1. 2010) Osaaminen Näkyväksi

Opinto-ohjaus Yp.ssä. yp. Opinto-ohjaus. Opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki (7.1. 2010) Osaaminen Näkyväksi Yp.ssä Opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki (7.1. 2010) Opinto-ohjauksen tavoitteet Lisätä opiskelijoiden motivaatiota Auttaa opiskeluun liittyvissä asioissa Auttaa opiskelijoita löytämään itselle sopivat opiskelumenetelmät

Lisätiedot

Kokemuksia vankien opettamisesta Tuula Mikkola

Kokemuksia vankien opettamisesta Tuula Mikkola Kokemuksia vankien opettamisesta Tuula Mikkola Ammattiin soveltuvuus testataan Opiskelukuntoisuus selvitetään (vankila) Oppimisvaikeudet selvitetään (esim. lukiseula) Sitoutuminen arvioidaan (esim. Kerava)

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

NÄIN VALMISTUU - Mitä koulu voi tehdä. Hämeenlinna 12.2.2014 Heikki Turkka 050-518 5511

NÄIN VALMISTUU - Mitä koulu voi tehdä. Hämeenlinna 12.2.2014 Heikki Turkka 050-518 5511 NÄIN VALMISTUU - Mitä koulu voi tehdä Hämeenlinna 12.2.2014 Heikki Turkka 050-518 5511 ASENNE! Miksi saamme palkkaa? Keitä varten olemme koulussa töissä? Haastavat opiskelijat Helpompi pullauttaa? Annan

Lisätiedot

Visuaalinen oppiminen immobilisaatiohoidossa SYYSOPINTOPÄIVÄT KOTKASSA

Visuaalinen oppiminen immobilisaatiohoidossa SYYSOPINTOPÄIVÄT KOTKASSA Visuaalinen oppiminen immobilisaatiohoidossa SYYSOPINTOPÄIVÄT KOTKASSA 18-19.11.2016 KIPSIMESTARI EAT MIKA HOFFRÉN Opiskelutekniikat: 1. Visuaalinen oppimistyyli: Visuaalisella oppimistyylillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Ekvaopettajien työpaikkaohjaajakoulutus 2013

Ekvaopettajien työpaikkaohjaajakoulutus 2013 Tuula Ritvanen 2013 Ekvaopettajien työpaikkaohjaajakoulutus 2013 Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja saa valmiuksia toimia työssäoppimisen ohjaajana ja arvioida opiskelijan ammattiosaamisen näyttöjä

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Oppimisen ja opettamisen perustaidot judossa

Oppimisen ja opettamisen perustaidot judossa Oppimisen ja opettamisen perustaidot judossa Kuvat: Aku Seppänen, Judoseura Sakura Marita Kokkonen, Judoliitto, Jouni Ranta, Tikkurilan Judokat Aikataulu - ehdotus Lauantai 31.7. 10.00-12.00 demoharjoitus

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

2.4. Oppimistyyleistä

2.4. Oppimistyyleistä 2.4. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan

Lisätiedot

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa KUN LUKEMINEN ON HANKALAA Helena Sorsa Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet Lukivaikeus dysleksia fonologinen häiriö: henkilö ei kykene muuttamaan lukemaansa puheeksi näkee sanat, mutta ei löydä äänneasua

Lisätiedot

OPI JA OPETA TEHOKKAASTI

OPI JA OPETA TEHOKKAASTI Reijo A. Kauppila OPI JA OPETA TEHOKKAASTI Psyykkinen valmennus oppimisen tukena PS-kustannus Kustantajan yhteystiedot PS-kustannus PL 303 Kekkolantie 11 B 40101 Jyväskylä 40520 Jyväskylä Asiakaspalvelu

Lisätiedot

Aivojen hyvinvointi työssä

Aivojen hyvinvointi työssä Aivojen hyvinvointi työssä Virpi Kalakoski, PsT, erikoistutkija Työterveyslaitos, Helsinki 14.3.2011 Salon muistiyhdistys Aivojen kuormittuminen - kaikille tuttu ongelma Työ ja terveys 2009 tutkimus (TTL)

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Erilaisen oppijan tunnistaminen ja kohtaaminen työtehtäviin liittyvissä tilanteissa

Erilaisen oppijan tunnistaminen ja kohtaaminen työtehtäviin liittyvissä tilanteissa Erilaisen oppijan tunnistaminen ja kohtaaminen työtehtäviin liittyvissä tilanteissa Hämeenlinna 21.9.2011 Leila Pirskanen - Airi Valkama Erilaisten oppijoiden liitto ry Erilaisten oppijoiden liitto ry

Lisätiedot

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Oppimisen ja osaamisen arviointi Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppimisen (ammatillinen peruskoulutus) arvioinnin periaatteita kolmikantaisuus: työssäoppija, työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum Luennot, joille osallistuin vaikuttivat mielenkiintoisemmilta. Jos jätin osallistumisen väliin, koin että en todennäköisesti opi enempää olemalla läsnä. Opiskelija kurssipalautteessaan Luennot vuorovaikutuskeinona

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

OPPIMISTYYLIT ELINTARVIKEALALLA OPPIMISPORTFOLIO

OPPIMISTYYLIT ELINTARVIKEALALLA OPPIMISPORTFOLIO OPPIMISTYYLIT ELINTARVIKEALALLA OPPIMISPORTFOLIO PRO FORMA DIDACTICA Kevät 2004 Oulun seudun ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu Opiskelija: Päivi Helakorpi Tutor: Säde-Pirkko Nissilä 2

Lisätiedot

Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta

Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta Oppimistyylit opetuksessa: monipuolisia opettamisen tapoja ja oman oppimisen tiedostamista Havainnoidessamme ympäristöämme käytämme eri aisteja: näkö-, kuulo-, tunto-, haju-, maku- ja tasapainoaistia.

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Kurkistus oppimis- sekä taito- ja osaamiskäsityksiimme Millaisessa kontekstissa opetamme?

Lisätiedot

OPETUKSEN PÄIVÄ. TUKE Biomedicum Helsinki 17.8.2005. Tuhoutukoon koulutus, tulkoon oppiminen (Jukka Yucca Korpela, Datatekniikka ja viestintä)

OPETUKSEN PÄIVÄ. TUKE Biomedicum Helsinki 17.8.2005. Tuhoutukoon koulutus, tulkoon oppiminen (Jukka Yucca Korpela, Datatekniikka ja viestintä) OPETUKSEN PÄIVÄ TUKE Biomedicum Helsinki 17.8.2005 M. Salaspuro Tuhoutukoon koulutus, tulkoon oppiminen (Jukka Yucca Korpela, Datatekniikka ja viestintä) Kaikki yritykset uudistaa koulutusjärjestelmää

Lisätiedot

Miten oppimisvaikeudet näkyvät koulunkäynnissä ja millaiset tukitoimet voisivat auttaa?

Miten oppimisvaikeudet näkyvät koulunkäynnissä ja millaiset tukitoimet voisivat auttaa? Miten oppimisvaikeudet näkyvät koulunkäynnissä ja millaiset tukitoimet voisivat auttaa? 16.9.2010 Teija Jalanne Ylioppilaaksi 1 pahaa-aavistamaton, lukioimaton iltakoulukas 10 rlk englannin kieliopin poikkeuksia

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan. opas

Työpaikkaohjaajan. opas Työpaikkaohjaajan opas Hyvä työpaikkaohjaaja! Kiitos, että autat opiskelijaa ammatin oppimisessa. Sinun roolisi on erittäin tärkeä opiskelijan matkalla kohti työelämää. Oppaan tarkoituksena on auttaa

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Erilaisen oppimisen hullut päivät

Erilaisen oppimisen hullut päivät Erilaisen oppimisen hullut päivät tiistaina 4.10 klo 11.00-18.00 Erilaisen oppimisen keskuksessa, Vilhonkatu 4, Helsinki (Kaisaniemi) Mikä? Toiminnallinen erilaisen oppimisen päivä. Luentoja, tietoiskuja,

Lisätiedot

Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen

Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

Eurooppa: Kölnin, Granadan, Jyväskylän ja Newcastlen yliopistot. ITTA Amsterdam.

Eurooppa: Kölnin, Granadan, Jyväskylän ja Newcastlen yliopistot. ITTA Amsterdam. test_eu_speak_fi EU-Speak2 Euroopan komissio rahoittaa tätä projektia. Arvoisa opetusalan toimija Kutsumme sinut osallistumaan uuteen, kiinnostavaan projektiin, jossa kehitetään verkossa tapahtuvaa opettajankoulutusta

Lisätiedot

Aivojen hyvinvointi tietotyössä

Aivojen hyvinvointi tietotyössä Aivojen hyvinvointi tietotyössä Virpi Kalakoski, PsT, erikoistutkija Aivot ja työ -tutkimuskeskus TIEKE -seminaari Vaikuta ja vaikutu - digikansalainen tänään ja huomenna 16.9.2010 Tietotyössä haastetaan

Lisätiedot

Kaikille avoin hiihtokoulu

Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoimessa hiihtokoulussa kaikki oppilaat ovat yhtä arvokkaita ja tervetulleita, hiihtokoulu ei rajaa ketään pois vamman tai toimintakyvyn vuoksi. Kaikilla on oikeus

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 Päivi Kalliokoski, projektipäällikkö paivi.kalliokoski@omnia.fi Haasteet - lähtötilanne Työpaikalla tapahtuva koulutus

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA

NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ Antti Huttunen Lielahden koulu Tampere KUKA? Antti Huttunen Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina yläkoulussa Yhdeksäs vuosi opettajana Kinesteettinen

Lisätiedot

Erilainen oppija työelämässä- ongelmasta mahdollisuudeksi?

Erilainen oppija työelämässä- ongelmasta mahdollisuudeksi? Erilainen oppija työelämässä- ongelmasta mahdollisuudeksi? Pirjo työterveyshuollon ylilääkäri pirjo.anttila@kesko.fi Taustaa / Esittäytyminen Työterveyshuollon ylilääkäri Kesko- konsernissa Helsingin Lukineuvolahankkeessa

Lisätiedot

ESSENTIAL MOTION OHJAAJAKOULUTUS

ESSENTIAL MOTION OHJAAJAKOULUTUS 1/6 ESSENTIAL MOTION OHJAAJAKOULUTUS Perusopetusjakson sisältö, 1. ja 2. vuosi Essential Motion kokemuksena Essential Motionin tarkoitus on luoda ilmapiiri, jossa ihmisillä on mahdollisuus saada syvä kokemuksellinen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa

Lisätiedot

INTERAKTIIVINEN PELI, JOKA SAA OPPILAAT LIIKKUMAAN JA OPPIMAAN - TÄYDELLINEN TUOTE LIIKKUVIIN KOULUIHIN!

INTERAKTIIVINEN PELI, JOKA SAA OPPILAAT LIIKKUMAAN JA OPPIMAAN - TÄYDELLINEN TUOTE LIIKKUVIIN KOULUIHIN! e-wall yhdistää liikkumisen ja oppimisen. e-wall yhdessä ilmaisen applikaation kanssa mahdollistaa opetukseen soveltuvien pelien tuomisen osaksi oppitunteja. Opettajat voivat itse tehdä pelin, jonka sisältö

Lisätiedot

Erilaisen oppimisen hullut päivät

Erilaisen oppimisen hullut päivät Erilaisen oppimisen hullut päivät tiistaina 4.10 klo 11.00-18.00 Erilaisen oppimisen keskuksessa, Vilhonkatu 4, Helsinki (Kaisaniemi) Mikä? Toiminnallinen erilaisen oppimisen päivä. Luentoja, tietoiskuja,

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan

Lisätiedot

Oppimistaitokansio-portaali

Oppimistaitokansio-portaali Oppimistaitokansio-portaali insinööriopiskelijan oppimistaitoja edistämässä 4.10.2012 Jori Leskelä yliopettaja TAMK/TAOKK FT, TkL 1 Oppimistaitokansio-portaali insinööriopiskelijan oppimistaitoja edistämässä

Lisätiedot

MeredithBelbin. Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008. Katariina Ylärautio-Vaittinen. (Vesa-Matti Lintunen)

MeredithBelbin. Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008. Katariina Ylärautio-Vaittinen. (Vesa-Matti Lintunen) MeredithBelbin Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008 Katariina Ylärautio-Vaittinen (Vesa-Matti Lintunen) Belbininroolit Keksijä Tiedustelija Kokooja Takoja Arvioija Diplomaatti Tekijä Viimeistelijä

Lisätiedot

pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse!

pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse! pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse! LUKIJALLE Varhaislapsuus on kallisarvoista oppimisen ja kehityksen aikaa. Lapsi oppii leikkimällä, liikkumalla, peuhaamalla, tutkimalla ja kokeilemalla.

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Mikä auttaa selviytymään?

Mikä auttaa selviytymään? Mikä auttaa selviytymään? Johanna Korkeamäki, tutkija, VTM Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Kuntoutussäätiö johanna.korkeamaki@kuntoutussaatio.fi Tutkimuksen tausta Osana Kuntoutussäätiön Opi

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko?

Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko? Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko? Alustus Päivi Niska, koulutuspäällikkö, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, Lapin matkailuopisto Opiskelija

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

Mukauttaminen. Osana erityisopetusta. w w w. a o k k. f i

Mukauttaminen. Osana erityisopetusta. w w w. a o k k. f i Mukauttaminen Osana erityisopetusta Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja ihmisarvoiseen työhön sekä tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin opiskella. Ihmisen perusolemukseen kuuluu pyrkimys hyvään ja

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot