Lisätietoa ja esimerkkejä miellekartasta löydät linkin takaa ja kuvista:
|
|
- Arto Turunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPOTUNNIN TEHTÄVÄT Tehtäviä on kaksi kappaletta. Palauta tehtävät omalla nimellä varustettuna perjantaihin 9.9. mennessä opolle sähköpostilla tai paperille tulostettuna opon lokeroon kanslian vieressä. TEHTÄVÄ 1 Lue tekstit lukutekniikoista ja lukemisstrategioista sekä sanaston oppimisesta. Laadi lukemasi perusteella miellekartta. Miellekarttaan sinun tulee koota aiheista tärkeimmät ja keskeisimmät asiat. Tuota miellekartta valitsemallasi tavalla. Voit esimerkiksi piirtää miellekartan erilliselle paperille ja lisätä sen kuvana palautettavaan tehtävään. Lisätietoa ja esimerkkejä miellekartasta löydät linkin takaa ja kuvista:
2 Lukeminen ja lukustrategiat Lukio-opintojesi aikana luet paljon esimerkiksi kurssikirjoja, erilaisia tekstejä ja mahdollisesti artikkeleita. Joskus luettavia sivuja on paljon, mutta lukemiseen käytettävä aika on rajallinen. Tekstien lukeminen voi myös tuntua hankalalta, jos tekstissä on paljon sinulle vieraita sanoja tai jos et yrityksistä huolimatta löydä tekstin pääkohtia tai pysty muodostamaan tekstin sisällöstä yleiskuvaa. Tehokas lukeminen on kuitenkin opintojesi etenemiseksi olennaisen tärkeää. Onneksi luku-tekniikkaa voi kehittää. Tässä saat vinkkejä lukuprosessin helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi. Pohdi ensin omia lukutottumuksiasi ja strategioitasi. Tekstien ymmärtäminen helpottuu, kun osaat: - ennustaa ja ennakoida. o Aktivoi aiempi tietosi tekstin aiheesta tai aihepiiristä o Mieti, mitä jo tiedät tekstin aiheesta. Tämä auttaa myös itse lukuvaiheessa: ymmärrätkö asian, vaikka et joka sanaa tiedäkään? o Voitko arvata joidenkin uusien sanojen merkityksen päättelemällä aikaisemman tietosi perusteella? - paikantaa ja löytää tietoa o tekstien rakenteen ymmärtäminen sekä oikean lukustrategian valinta nopeuttavat olennaisen tiedon löytämistä: o Haetko vastausta johonkin tiettyyn kysymykseen? Vai luetko yleiskuvan saamiseksi? o Osaatko lukea graafista ja visuaalista tietoa (taulukoita, kuvioita, kaavioita, jotka tukevat esimerkiksi erilaisten tutkimusraportin tulosten ymmärtämistä)? o Käytätkö hyväksesi tekstin jäsentäjiä, jotka usein osoittavat asioiden väliset syy ja seuraus -suhteet, vastakohtaisuudet jne. (esimerkiksi joten, toisaalta, lisäksi, sen sijaan)? - lukea kriittisesti ja arvioida lukemaasi o Osaatko päätellä, tulkita, erottaa faktatiedon ja mielipiteen sekä tehdä johtopäätöksiä? - jäsentää tietoja o Osaatko tehdä muistiinpanoja pääkohdista ja olennaisista yksityiskohdista? o Osaatko yhdistellä tietoja ja tiivistää niitä (suullisesti ja kirjallisesti) eri tarkoituksia varten? On myös tärkeää, että mietit mikä on lukemisesi tarkoitus, eli kuinka tarkasti sinun tulee omaksua lukemasi asia. Hyvä lukija valitsee aina sopivimman lukutekniikan tarkoitukseensa.
3 Lukutekniikoita 1. Silmäily (skimming) eli yleisvaikutelman hankkiminen tekstistä Tekstien lukeminen tulee helpommaksi, jos käytät ennen varsinaista lukemista muutaman minuutin tekstin silmäilyyn, selailuun ja tutkimiseen. Silmäily ei varmasti lisää kokonaislukuaikaasi, vaan jopa säästää sitä. Tekstin silmäily ennen varsinaista lukemista auttaa selvittämään sen hyödyllisyyden tarpeisiisi sekä sen sisällön pääpiirteissään. Tämän tiedon avulla voit päättää, mitä luet ja missä järjestyksessä, mihin kohtiin keskityt ja mitä et ehkä lue ollenkaan. Silmäily auttaa lukemaan valikoivasti. 2. Skannaus (scanning) eli tiettyjen yksityiskohtien etsiminen esimerkiksi jonkin asiasanan perusteella. Tässä etsitään yleensä vastauksia kysymyksiin mikä, kuka ja milloin. Tiedät kysymyksen jo etukäteen ja voit keskittyä vain löytämään vastauksen siihen. 3. Pääkohtien etsiminen Pääkohtia etsiessä käytetään hyväksi tietoa siitä, miten teksti rakentuu, ja haetaan tietoja esimerkiksi seuraavista asioista: miksi teksti on kirjoitettu, mikä on ollut kirjoittajan tarkoitus ja mitkä ovat tärkeimmät argumentit. 4. Kriittinen / arvioiva lukeminen (intensiivinen) Jos asenteesi luettavaan tekstiin on kriittinen tai arvioiva, vertaat todennäköisesti kirjoittajan näkemyksiä omiisi tai jonkun muun näkemyksiin. Tosiasioiden ja kirjoittajan mielipiteiden erottaminen on myös tärkeää.
4 Sanaston oppiminen ja sanakirjojen käyttö Sanavaraston kartuttaminen saattaa helpottaa tekstien lukemista. Sanastoa voi opiskella monella eri tavalla. Kun opettelet uusia sanoja, ei riitä että opettelet vain sanan käännöksen. Kiinnitä huomiota myös sanan kirjoitus- ja ääntämisasuun, yleisimpiin synonyymeihin, kollokaatioihin, sanan tyyliin, jotta voit varmistua sanan merkityksestä ja siitä, että käytät sitä oikein. Muista myös kerrata! 1.Lukiessasi vieraskielistä tekstiä, vastaasi tulee usein tuntemattomia sanoja. Käytä silloin sanastostrategioita: yritä muodostaa tekstistä yleiskuva, älä takerru yksittäisten sanojen merkityksiin. 2. Päätä, onko tuntematon sana olennainen kirjoittajan pääajatuksen ymmärtämiseksi 3. Jos ei, jatka lukemista. 4. Jos kyllä, yritä ymmärtää sanan merkitys kontekstista (= koko lause, koko kappale, ympäröivä teksti jne.). 5. Jos kontekstikaan ei auta, käytä sanakirjaa. Merkityksen arvaaminen kontekstin avulla Arvaaminen voi auttaa sanan yleismerkityksen löytämisessä, mikä usein riittääkin tekstin ymmärtämiseen. Tämän taidon kehittäminen vaatii harjoittelua, mutta sen avulla voit lopulta tulla paremmaksi lukijaksi. Merkityksen arvaaminen vaatii lausekontekstista löytyvien vihjeiden analysoimista. Vihjetyyppejä on yleisesti ottaen yhdeksän: 1 kuvattu tilanne on ennestään tuttu, 2 kirjoittajan antamat selitykset, esimerkit tai kuvaukset, 3 syy ja seuraus suhteet (koska, niin, täten jne.) 4 vertailusuhteet (mutta, kuitenkin, vaikka jne.) 5 sanat, joilla samankaltainen merkitys, 6 viitesanat (toinen, tämä, sellainen jne.) 7 kuvailevat sanat, tunnistetaan ainakin, onko niiden merkitys positiivinen vai negatiivinen, 8 kirjoittajan tarjoama määritelmä, sanan osat, esim. etu- ja loppuliitteet.
5 Oppimistyylit Oppimistyylit ovat persoonallisia ja yksilöllisiä tapoja ottaa vastaan, prosessoida ja palauttaa mieleen informaatiota. Itseohjautuva oppija on tietoinen omista oppimistyyleistään. Yleisimpiä oppimistyylijaotteluja ovat esimerkiksi: Aisteihin perustuva oppimistyylijaottelu Me hankimme tietoa ja muistamme asioita aistiemme kautta. Usein jokin aisteista on toisia dominoivampi. Se, mitä aistikanavaa suositaan on yksilöllistä. Toiset oppivat tehokkaammin kuullessaan uutta tietoa, toisten täytyy nähdä oppiakseen. Aisteihin perustuvat oppimistyylit ovat: 1 auditiivinen (kuuloaisti), 2 visuaalinen (näköaisti) ja 3 kinesteettinen (koko vartalon liikkeet) oppimistyyli. Jos sinulla on useampi kuin yksi vahva aistikanava, oppimisen onnistuminen on todennäköisempää kuin jos sinun täytyisi luottaa vain yhteen aistiin. Kartoita Aistit oppimisessa -lomakkeella, (linkki alla) mitä aisteja käyttäen opit parhaiten ja lue lisää oppimisestasi alla olevista laatikoista. Auditiivinen oppija Jos kuulo on vahvin aistisi tiedonkäsittelyssä, opit uutta helposti kuuntelemalla esim. luentoja. Lisäksi sinulla saattaa olla tarve prosessoida tietoa ääneen itseksesi, minkä takia pienryhmäaktiviteetit, luokkakeskustelut ja tutoriaalit todennäköisesti sopivat sinulle. Visuaalinen oppija Jos olet visuaalinen oppija, pidät ehkä enemmän hiljaa lukemisesta kuin kuuntelemisesta. Jotkut visuaaliset oppijat eivät kuitenkaan opi helposti kirjoitetusta materiaalista, vaan tarvitsevat vähemmän verbaaliseen ilmaisuun perustuvaa oppimateriaalia. Asian esittäminen kuvallisten apukeinojen kuten kuvien, taulukoiden ja kuvaajien välityksellä auttaa sinua vastaanottamaan ja painamaan uutta tietoa muistiin. Taktiili / kinesteettinen oppija Termejä taktiili ja kinesteettinen käytetään usein melkein synonyymeina, vaikka niiden välillä on olemassa ero. Jos olet taktiili oppija, oppiminen on tehokkaampaa käsillä tekemisen kautta. Kirjoittaminen, piirtäminen ja mallien rakentaminen auttaa siis oppimisessa. Jos taas olet kinesteettinen oppija, sinun pitäisi pystyä liikuttamaan koko vartaloasi, ei ainoastaan käsiä, jotta tiedon vastaanotto ja käsittely olisi tehokasta. Opintoretket, pantomiimi ja tiedon dramatisointi ovat luultavasti sinulle sopivia oppimiskeinoja.
6 Lue lisää erilaisista oppimistyyleistä Tee tämän jälkeen toinen testi. TEHTÄVÄ 2 Kirjoita lyhyt kuvaus (yksi A4) testien tulosten perusteella, millainen oppija olet, kuinka opit? Arvioi kuinka hyvin testit mielestäsi pitivät paikkaansa sinun kohdallasi.
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
LisätiedotAlkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Lisätiedotoppimisella ja opiskelemisella
MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA
LisätiedotVINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio
VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti
LisätiedotIhmisellä on viisi perusaistia
Aistit ja oppiminen Ihmisellä on viisi perusaistia näköaisti eli visuaalinen aistijärjestelmä kuuloaisti eli auditiivinen aistijärjestelmä tuntoaisti eli kinesteettinen aistijärjestelmä hajuaisti eli olfaktorinen
LisätiedotOhjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.
Ohjeita kotiopiskelun tueksi Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Isoniitun koulu 2009 Oppimistyylit Meillä kaikilla on oma tapamme oppia uusia asioita ja muistaa opittua.
LisätiedotMitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen
Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Lukemisen taitoja Tulisi kehittää kaikissa oppiaineissa Vastuu usein äidinkielen ja S2-opettajilla Usein ajatellaan, että
LisätiedotPirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti. 21.9.Hämeenlinna/Poutala
Pirjo Poutala, kouluttajakoordinaattori Osaava ohjaus -projekti Jos toimit opettajana tai ohjaajana tai jollain tavalla edistät oppimista, muista aina, että oma ajattelutyylisi todennäköisesti hallitsee
LisätiedotOpiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet. KT, EO Tarja Ladonlahti, JY
Opiskelun esteettömyys ja oppimisvaikeudet KT, EO Tarja Ladonlahti, JY tarja.ladonlahti@jyu.fi 20.3.2018 Monilla opiskelijoilla opiskelun haasteita 8-14% korkeakouluopiskelijoista (USA, Britannia, Suomi)
LisätiedotMiten kirjoittaa koulutusten kuvailevat sisällöt Opintopolkuun? Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH
Miten kirjoittaa koulutusten kuvailevat sisällöt Opintopolkuun? Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Koulutuskuvauksen perustehtävä On hyvä aloittaa kuvauksen perustehtävän määrittelystä: - Opintoihin
LisätiedotLAUSEPANKKI luokkien lukuvuosiarviointiin
LAUSEPANKKI 1.-2. luokkien lukuvuosiarviointiin SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Mekaaninen lukeminen -Harjoittelet äänteitä ja kirjaimia. -Olet oppinut uusia äänteitä ja kirjaimia. -Osaat äänteet ja kirjaimet.
LisätiedotSUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors
LisätiedotValttikortit 100 -ohjelman sanasto on peruskoulun opetussuunnitelman ytimestä.
Valttikortit 100 on uusi avaus sanaston ja kuullunymmärtämisen oppimiseen. Digitaaliset oppimateriaalit ovat aiemminkin lisänneet yksilöllistä työskentelyä ja välittömiä palautteita harjoitteluun, mutta
LisätiedotTekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio
1 Tekstitaidon koe Lukijasta kirjoittajaksi 2 1.Tehtävän valitseminen Silmäile aineistoja ja valitse tehtäviä. Pohdi mm. tehtävien kiinnostavuus, helppous, vaikeus, vaarallisuus, käsitteiden tarve. Valitse
LisätiedotMinä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!
Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemy
LisätiedotSukupolvien välistä vuorovaikutusta
Luetaan yhdessä verkoston syysseminaari 29.10. Hanna Pöyliö, KM Sanaston oppiminen kaunokirjallisuuden avulla Sukupolvien välistä vuorovaikutusta Lukumummi ja -vaari -toiminnassa vapaaehtoiset seniorit
LisätiedotEnglanninkielisen tekstin lukeminen: Lue englanniksi, mitä haluat
Englanninkielisen tekstin lukeminen: Lue englanniksi, mitä haluat ja tenttikirjoja myös 8.12.2011 Marika Tuupainen, Itä-Suomen yliopisto Miksi "Lue englanniksi"? Tieteen kieli on englanti: uusimmat väitökset
LisätiedotOpiskelutaitoilta Tieteellisten tekstien lukeminen
Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 13.9.2012 Tieteellisten tekstien lukeminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto Itä-Suomen yliopisto Otavan opisto IlonaIT
LisätiedotOppimisen taitojen tukeminen
Oppimisen taitojen tukeminen Anne Hällfors 25.9.2018 1 Mitä oppimisen taito on? Oppija on aktiivinen Päävastuu oppimisessa on oppijalla itsellään. Opettaja on ohjaaja, asiantuntija, kannustaja. Oppija
LisätiedotDigi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle
Digi buustaa kehittymisen Mitä uutta digitalisaatio voi tuoda henkilöstön osaamisen kehittämiselle 10.5.2017 ValtioExpo Marjaana Laine, Valtiovarainministeriö Tuulia Himanen, Tilastokeskus Petteri Kallio,
LisätiedotMusiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan.
Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan
LisätiedotOpiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen
Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 6. ja 22.11.2012 Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto/Snellman-instituutti Itä-Suomen
LisätiedotAkateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen
Akateemiset taidot Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Tutustu tekstiin ja pohdi itseksesi Mieti miten teksti on kirjoitettu. Missä kohdissa matemaattinen ilmaisu on hyvää ja missä kohdissa tekstiä
LisätiedotTuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
LisätiedotOsaamispisteet. Vapaasti valittava
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden
LisätiedotLUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4
LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.
LisätiedotHow to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
LisätiedotVerkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius
Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:
LisätiedotLukumummit ja -vaarit Sanavaraston kartuttamista kaunokirjallisuuden avulla
Kuka lukisi minut seminaari, Tampere 10.11.2017 Hanna Pöyliö, Niilo Mäki Instituutti Lukumummit ja -vaarit Sanavaraston kartuttamista kaunokirjallisuuden avulla @lukumummit 1 Hyvä sanastoharjoitus Sanasto
LisätiedotKUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Äidinkieli ja kirjallisuus SUOMI ÄIDINKIELENÄ PUHUMINEN JA KUUNTELEMINEN Tavoitteet 1. lk ja 2. lk Oppilas oppii kuuntelemaan keskittyen ja eläytyen. Oppilaan vuorovaikutustaidot kehittyvät. Hän osallistuu
LisätiedotLahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
LisätiedotMinä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!
Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemys/index.html
LisätiedotVAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE
VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,
LisätiedotKOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet
KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin
LisätiedotMusiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
LisätiedotTEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN
TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN Veijo Fiskaali 2013! 1 KURSSI 1 / UI 1 - HISTORIA Kirjoitusohjeet ja arvostelu Teksti tietokoneella tuotettuna: Riviväli 1,5 Fontti: Times New Roman Fonttikoot: " Pääotsikko
LisätiedotOppimistavoitematriisi
Oppimistavoitematriisi Lineaarialgebra ja matriisilaskenta I Esitiedot Arvosanaan 1 2 riittävät Arvosanaan 3 4 riittävät Arvosanaan 5 riittävät Yhtälöryhmät (YR) Osaan ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä
LisätiedotOppimistavoitematriisi
Oppimistavoitematriisi Lineaarialgebra ja matriisilaskenta I Arvosanaan 1 2 riittävät Arvosanaan 5 riittävät Yhtälöryhmät (YR) Osaan ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä ja yhtälöpareja Osaan muokata
Lisätiedot... 2... 3... 4... 6 Monesti opiskelija löytää oppimisen pulmat itsestään, mutta seuraavan askelen ottaminen yksin voi olla hyvin hankalaa. Ilman ohjausta ja monipuolisten oppimistapojen esittelyä opiskelijan
LisätiedotOpiskelutaitoilta Tieteellisten tekstien lukeminen
Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 24.9.2013 Tieteellisten tekstien lukeminen Järjestäjinä: Helsingin yliopiston Avoin yliopisto, Itä-Suomen yliopiston Avoin
LisätiedotMoodle-oppimisympäristö
k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen
LisätiedotOppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee
AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan
LisätiedotNUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA
NUORET INNOSTUVAT LUKEMISESTA KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ Antti Huttunen Lielahden koulu Tampere KUKA? Antti Huttunen Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina yläkoulussa Yhdeksäs vuosi opettajana Kinesteettinen
LisätiedotOpettajuus ja taidon oppimisen perusteet L 4 / Haverinen 21.11.2005
Opettajuus ja taidon oppimisen perusteet L 4 / Haverinen 21.11.2005 Mitä opit taidon opetuksesta tekstejä lukemalla? Mikä jäi mietityttämään taidon opetuksesta kun luit tekstejä etukäteen? Opettajuus ja
LisätiedotOpintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH
Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013 Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Löydettävyys Koulutustarjonnan hakutoiminnot monipuolistuvat: Vapaa sanahaku, Haku erilaisilla hakuehdoilla, karttahaku?,
LisätiedotLukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus
LisätiedotElämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
LisätiedotAJATTELE ITSE. Hanna Vilkka
AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN
LisätiedotÄidinkieli ja kirjallisuus
Äidinkieli ja kirjallisuus Opiskelu äidinkieli ja kirjallisuus harjaannuttavat ajattelua ja analysointitaitoja, joita tarvitset myös koulun ulkopuolella. Äidinkieli on soveltava oppiaine. Siinä ei aina
LisätiedotErilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti
Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä Esityksen rakenne Taustaa ja yleistä esteettömyydestä ja erilaisista oppijoista Muutama sana lukivaikeudesta ja hahmottamisen
LisätiedotLukivaikeudet haasteena
Lukivaikeudet haasteena Lukemiseen liittyvät ongelmat tulevat usein esiin hitautena ja työläytenä. Myös luetun ymmärtäminen on osalle hankalaa, samoin juuri luetun asian muistaminen. H13: Mä pidän taukoja,
LisätiedotKYNSIEN SYÖMISTÄ VAI KIELEN VIERAAN KIELEN PURESKELUA? OPETUSMENETELMISTÄ APUA S2- OPETTAMISEEN. KT Tuija Niemi Turun normaalikoulu tuija.niemi@utu.
KYNSIEN SYÖMISTÄ VAI KIELEN PURESKELUA? VIERAAN KIELEN OPETUSMENETELMISTÄ APUA S2- OPETTAMISEEN KT Tuija Niemi Turun normaalikoulu tuija.niemi@utu.fi KIELITAITOMALLEJA kämmenmalli: kielitaidon osa-alueet
LisätiedotFinnish ONL attainment descriptors
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING
LisätiedotMatematiikan assistenttien koulutuspäivä
Matematiikan assistenttien koulutuspäivä 6.9.2010 Linda Havola, Helle Majander Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Sisältö Esittäytyminen Hyvän laskuharjoitusten
LisätiedotKulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän
LisätiedotOpetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
LisätiedotVuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet
Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit
LisätiedotLUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN ATELJEET Tavoitteena elinikäinen lukija
LUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN ATELJEET Tavoitteena elinikäinen lukija Muokattu suomalaiseen kouluun sopivaksi Miksi? lyhyet opetustuokiot, paljon mallittamista lapsi saa valita itse kirjansa luetaan oikeita
LisätiedotMeredithBelbin. Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008. Katariina Ylärautio-Vaittinen. (Vesa-Matti Lintunen)
MeredithBelbin Tiimiroolit Sel. Ry:n opintopäivillä 28-29.3.2008 Katariina Ylärautio-Vaittinen (Vesa-Matti Lintunen) Belbininroolit Keksijä Tiedustelija Kokooja Takoja Arvioija Diplomaatti Tekijä Viimeistelijä
LisätiedotLUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.
LisätiedotMITÄ JA MIKSI IHMISET OSTAVAT
MITÄ JA MIKSI IHMISET OSTAVAT Johdanto Mahdollisuus koputtaa harvoin ovellesi. Koputa sen sijaan mahdollisuuden ovea, jos toivot pääseväsi sisään. J okaisen myyjän on hyvä tiedostaa miten ja miksi pitää
LisätiedotKirjoittaminen ja lukeminen
Kirjoittaminen ja lukeminen Miksi ihmeessä? Lukiossa on totuttu vain pienten tekstien kirjoittamiseen Laajemmat kirjoitukset ovat olleet yleensä proosaa. Lukiossa ja aiemmin on totuttu lukemaan Koululaisille
LisätiedotKiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
LisätiedotReflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Seija Leppänen
Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu 28.9.2017 Seija Leppänen uraohjaus@aalto.fi Mitä reflektointi on? Miten reflektointia voi tehdä? Reflektointiprosessi aloittaa oppimisen
LisätiedotEDUTOOL 2010 graduseminaari
EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma
LisätiedotOPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio
OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät
LisätiedotKielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:
Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
LisätiedotALVA ammattilaskennan valmiuksien kartoitus
ALVA ammattilaskennan valmiuksien kartoitus Tulokset syksy 2015 Kokemuksen mukaan 80 % tehtävistä oikein saaneella on hyvät valmiudet jatkaa matematiikan opintoja ts. perustaidot hallussa Tulos-% PM15A
LisätiedotTiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille
Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Paula Kangasniemi Tekstiä tekstiä Informaatikko Lapin yliopisto tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä Sisältö LaYn tiedonhankinnan
LisätiedotOPINTOJEN SUUNNITTELU
OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI
LisätiedotSuomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
LisätiedotMikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2
Uutinen Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 2 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 3 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 4 Uutinen Vastaa kysymyksiin:
LisätiedotAjattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen
LisätiedotOPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE
OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE Sisältää vain alkuosan edellisvuosien materiaalista. OPISKELUTEKNIIKKA VASTAUSTEKNIIKKA AIKATAULUTUS Copyright Juristivalmennus 2014 Sisältö Oppaan tarkoitus...
LisätiedotLukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus
Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, 2.- 3.9. 2004 Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Tapa tunnistaa sanoja vaihtelee lukutaidon kehittymisen
LisätiedotTekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina
Tekstin teko Tuula Marila 9.1.2004 1 Tekstin teko prosessina 1. valmistautuminen 2. suunnittelu 3. tiedon keruu 4. sisällön valinta 5. käsittelyjärjestyksen suunnittelu 6. kirjoittaminen 7. muokkaaminen
LisätiedotKandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila
Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä
LisätiedotSairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen
Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun
LisätiedotRANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA
RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten
LisätiedotMusiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1)
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1) Tehdään erilaisia ääniä arkisilla esineillä (esim. paperi, pöydät, kupit, tikut, pallot), rummuilla tai melodisilla instrumenteilla, ja kuvaillaan ääniä
LisätiedotARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa
LisätiedotTenttiin valmistautuminen ja tenttivastaustekniikka
Opiskelutaitoillat, Marika Tuupainen 10.10.2012 Tenttiin valmistautuminen ja tenttivastaustekniikka Järjestäjinä: Snellman kesäyliopisto Otavan opisto Ilona IT Itä-Suomen yliopiston Avoin yliopisto OPISKELUTAITOILLAT
LisätiedotTuen tarpeen tunnistaminen
Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että
LisätiedotTeemat ja sisällöt Oma asema median maailmassa oman mediasuhteen pohtiminen ja omien mediankäyttötapojen reflektoiminen
Kuvaukset 1 (8) Äidinkieli, valinnainen Kriitikkokurssi, 1 ov (YV1AI1) Tavoitteet hahmottaa asemansa median maailmassa osaa hyödyntää kriittisesti mediaa ja arvioida sitä sekä ilmaista itseään luovasti
Lisätiedot2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN
1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen
LisätiedotPuhumaan oppii vain puhumalla.
Puhumaan oppii vain puhumalla. Maisa Martin Jyväskylän yliopisto suomenkielisanootervetuloa.fi Toisto-menetelmän periaatteet ja selkopuhe oppijoiden tukena Luetaan yhdessä -verkoston syysseminaari Paasitorni
LisätiedotVERKKOKIRJOITTAMINEN. www.mediamylly.fi
VERKKOKIRJOITTAMINEN Verkkolukeminen Verkkolukeminen verkkosivuja "skannataan" lukeminen on 25% hitaampaa kuin paperilla lukeminen on osittain hyppimistä sivun eri osioissa lukeminen on väsyttävää F-tyyppinen
LisätiedotKolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt
Tornio vaativan erityisen tuen koulutus Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt Ohjaava opettaja Sanna Alila Kielelliset erityisvaikeudet
Lisätiedot1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.
OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia
LisätiedotKilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että
LisätiedotPUHU MINULLE KUUNTELE MINUA
Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa
LisätiedotE-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
LisätiedotSELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA
SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin
LisätiedotVAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009
VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 K-MESTARIMYYJÄKOULUTUS, 1 ov 1. Ilmoittautuminen linjakohtaisesti Mestarimyyjäkoulutukseen ilmoittutumisajan puitteissa
LisätiedotLapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
LisätiedotTyöskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen
Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi
LisätiedotOpiskelutaidot Tiina Kerola
Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen
LisätiedotMONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
LisätiedotMiten opettaja voi tukea?
Miten opettaja voi tukea? Laaja-alaiset oppimisvaikeudet JEDU 12.12.2013 JAMK/AOKK Maija Hirvonen 2013 Tuen tarpeiden kartoittaminen HAASTATTELUT, KYSELYT, SEURANTA hakeutumisvaihe, orientaatiojakso TIEDON-
Lisätiedot