UUDENKAUPUNGIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDENKAUPUNGIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA"

Transkriptio

1 Uudenkaupungin kaupunki Yk Maankäyttöpalvelut / lisätty UUDENKAUPUNGIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Uudenkaupungin kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan tuulivoimayleiskaavan laatimisesta. Uudenkapungin tuulivoimayleiskaavan laatiminen sisältyy Uudenkaupungin kaupungin kaavoituskatsaukseen Tuulivoimayleiskaava laaditaan yhdessä Varsinais-Suomen liiton ja Ukipolis Oy:n kanssa. Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan muun muassa kaavoituksen tavoitteet, suunnittelun eteneminen ja osallistumismahdollisuudet. Lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprosessin kuluessa. 1. TAVOITTEET Tavoitteena on laatia tuulivoimayleiskaava, jossa osoitetaan kunnan alueelta tuulivoimarakentamiseen soveltuvat alueet. Tuulivoimayleiskaavan tarkkuus hahmottuu kohteiden osalta suunnittelun aikana. Tarkoituksena ei ole laatia kaavaa, joka voi MRL 77 :n mukaan toimia tuulivoimaloiden rakennuslupien myöntämisen perusteena. Hyväksytyn kaavan perusteella kaava-alueille on mahdollista maanomistajan luvalla hakea suunnittelutarveratkaisua tuulivoiman rakentamiseksi. Suunnittelutarveratkaisun käsittelyä varten tuulivoman rakennuttajan on teetettävä hankealueella tarvittavat yksityiskohtaisemmat selvitykset, joita ovat muun muassa melu- ja välkeselvitys, muinaismuistojen inventointi, luontoselvitys mm. lepakkokartoitus ja maisemaselvitys. Hyväksytyn suunnittelutarveratkaisun perusteella haetaan rakennuslupa. 2. KAAVOITUKSEN KOHDE Tuulivoimayleiskaava laaditaan koko kunnan alueelle. Alustavasti tutkitaan kahdeksan aluetta, joiden yhteispinta-ala on noin 20,5 km². Kaava-alueiden lisäksi tutkitaan alueita Elkkyisissä ja Muntilassa, joilla on käynnissä suunnittelutarvemenettely. Hangon saaren alueen kaavoitus toteutetaan tarvittaessa asemakaavalla. Kartalla on esitetty kahdeksan alustavasti tutkittavaa kaava-aluetta: kaava-alue 1 eli Autotehtaan alue, kaava-alue 2 eli Korven alue, kaava-alue 3 eli Taipaleen alue, kaava-alue 4 eli Muntilan alue, kaava-alue 5 eli Pehdon alue, kaava-alue 6 eli Varhelan alue, kaava-alue 7 eli Kylähiiden alue ja kaava-alue 8 eli Kettelin alue. On mahdollista, että suunnittelun edetessä uusia alueita sisällytetään suunnitelmaan. Kaava-alueiden rajaukset ja kullekin alueelle sijoitettavien tuulivoimaloiden määrä tarkentuu työn edetessä. 2

2 Auto- ja soijatehtaanalue on Varsinais-Suomen liiton hyväksymässä tuulivoimavaihemaakuntakaavassa osoitettu tuulivoimatuotantoon soveltuvaksi alueeksi. Kaavaalueella on voimassa useampi yleiskaavaa ja se on osittain asemakaavoitettu. Kaava-alue 1, eli autotehtaan alue, on n. 0,6 km² kokoinen alue, joka on osittain teollisuusaluetta ja osittain metsäaluetta Uudenkaupungin keskustan itäpuolella. Kaava-alue rajoittuu lännessä autotehtaan alueeseen, etelässä ja idässä teollisuusalueeseen ja pohjoisessa metsäalueeseen. Kaava-alueen ympäristö on tiivistä kehittyvää teollisuusaluetta, jossa toimii muun muassa Uudenkaupungin soijatehdas. Ruokolan asuinalue sijaitsee kaava-alueesta lounaaseen noin kilometrin päässä. Myös kaava-alueen pohjoisosissa ja kaava-alueesta kaakkoon sijaitsee haja-asutusaluetta noin kilometrin etäisyydellä. Uudenkaupungin keskusta on kaava-alueesta noin kolmen kilometrin päässä. Kaava-alue 2, eli Korven alue, on n. 3,8 km² kokoinen alue Kalannin taajaman eteläpuolella. Kaava-alue on maa- ja metsätalouskäytössä ja rajautuu etelässä ja pohjoisessa samanlaiseen alueeseen. Kaava-alueen itäpuolella sijaitsevat Korvenjärvi ja Sautunjärvi, Kalannin taajama sijaitsee alueesta pohjoiseen muutaman kilometrin päässä. Kaava-alueen eteläpuolella noin kilometrin etäisyydellä sijaitsee Peteksen kyläkeskus, jonka ympäristö käsittää laajalti haja-asutusaluetta. Kaava-alueen eteläpuolella kilometrin etäisyydellä kulkee rautatie. Kaava-alueen poikki etelä-pohjois - suunnassa kulkee maantie Kaava-alueen pohjoispuolta sivuaa lounais-koillis -suunnassa suurjännitelinja. Kaava-alueen kalliopohjainen metsä on pääosin kuivaa ja mäntyvaltaista. Alueella ei sijaitse luonnonsuojelualuetta. Alue on mäntykangasvaltaista ja hiekkapohjaista. Alueen puusto on pääosin korjattu muutamia vuosia sitten. Alueella ei sijaitse luonnonsuojelualuetta. Kaava-alueelle 1 on maanomistajan toimesta teetetty alustavia suunnitelmia tuulivoiman rakentamiseksi. Kaava-alue 1. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. Kaava-alue 2. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. 3 4

3 Taipaleen alue sijoittuu Uudenkaupungin kaupungin ja Vehmaan kunnan välisen rajan kummankin puolin. Kaava-alue 3 on n. 3,4 km² kokoinen pääosin metsätalouskäytössä oleva alue Vehmaan kunnan rajan tuntumassa Uudenkaupungin kaakkoisosassa. Kaava-alue rajautuu etelässä ja osittain idässä Vehmaan kunnanrajaan. Muilta osin kaava-alue rajautuu maa- ja metsätalousvaltaiseen alueeseen. Kaava-alueelle sijoittuu osittain Sääksjärvi. Kaava-alueesta luoteeseen noin kilometrin päähän sijoittuu Santtion kyläkeskus. Velluan kyläkeskus sijaitsee kaava-alueen koillispuolella reilun kilometrin etäisyydellä. Taipaleenjärvi, jonka ranta on tehokkaasti vapaaajanasumisen käytössä, sijaitsee kaava-alueesta noin kilometrin päässä lounaassa. Kaava-alue on kalliopohjaista ja mäntyvaltaista metsää, joka jatkuu kaava-alueen itä- ja eteläpuolella myös Vehmaan kunnan puolella muodostaen verrattain laajan metsäalueen. Kaava-alueelle on suunnitteilla useamman tuulivoimalan alue, joka liittyy tuulivoimala-alueeseen muutaman kilometrin päässä Vehmaan kunnan puolella. Kaava-alue 4, eli Muntilan alue, on n. 1,5 km² kokoinen alue Uudenkaupungin eteläosissa lähellä Lokalahden taajamaa. Kaava-alue on pääasiassa metsätalouskäytössä ja rajautuu kaikkialla maa- ja metsätalouskäytössä oleviin alueisiin. Kaava-alueelle sijoittuu lounaisosassa osittain Mustajärvi, koillispuolella maa-ainesalue ja länsipuolella vähässä määrin maatalousaluetta. Kaava-alueesta itään muutaman kilometrin päässä sijaitsee Lokalahden taajama. Kaava-alueesta noin kilometrin etäisyydellä sijaitsee haja-asutusta koillisessa, etelässä, idässä ja lounaassa. Alle kilometrin etäisyydellä kaava-alueesta pohjoiseen sijaitsee Hakulanjärvi, jonka rannalla on vapaa-ajanasutusta. Kaavaalueesta länteen reilun kilometrin etäisyydellä merenrannalla sijaitsee runsaasti vapaa-ajanasutusta. Kaava-alueella on käynnissä tuulivoimahanke neljän tuulivoimalan rakentamiseksi. Huhtikuussa 2014 voimaloiden rakennusluvat eivät ole vielä saaneet lainvoimaisuutta, eikä alue ole vielä rakenteilla. Kaavaalueen pohjoispuolelle on haettu suunnittelutarveratkaisua viidelle tuulivoimalalle. Kaava-alue 4. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. Kaava-alue 3. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. 5 6

4 Pehdon alue kuuluu tuulivoimavaihemaakuntakaavassa tutkittuun Vihtjärven alueeseen. Kaava-alue 5 on n. 3,1 km² kokoinen alue Uudenkaupungin kaakkoisosassa Vehmaan ja Laitilan rajalla. Kaava-alue on maa- ja metsätalouskäytössä olevaa aluetta ja rajautuu kaikkialla tällaisiin alueisiin. Kaavaalueen läpi kulkee suurjännitelinja koillis-luoteissuunnassa. Kaava-alueella sijaitsee muinaishautoja. Kaava-alueen länsipuolella sijaitsee Vehmaan ja Kalannin taajamien välinen maantie, jonka varrella noin kilometrin etäisyydellä kaava-alueesta sijaitsee jonkin verran haja-asutusta ja Sairisten kyläkeskus. Kaavaalueen luoteispuolella on Pehdon kyläkeskus noin kilometrin etäisyydellä. Laitilan ja Vehmaan puolella on jonkin verran vapaa-ajanasumista noin kilometrin etäisyydellä kaava-alueen itäpuolella ja lounaassa. Kaava-alueella ei ole luonnonsuojelualuetta. Kaava-alue 6, eli Varhelan alue, on n. 3,2 km² kokoinen alue Uudenkaupungin itäosassa, joka rajautuu idässä Laitilan kaupungin rajaan. Kaava-alue on maa- ja metsätalouskäytössä olevaa aluetta ja rajautuu kaikkialla tällaisiin alueisiin. Metsä kaava-alueella on pääosin eri kasvuvaiheessa olevaa talousmetsää ja pellot viljelykäytössä. Kaava-alueen läpi virtaa itä-länsi -suunnassa Lukkionjoen sivuhaara. Kaava-alueen pohjoispuolella sijaitsee Viikaisten kyläkeskus ja itäpuolella Mudaisten kyläkeskus noin kilometrin etäisyydellä Laitilan kaupungin alueella. Uudenkaupungin puolella kilometrin etäisyydellä kaavaalueesta sijaitsevat etelässä Tammiston ja luoteessa Varhelan kyläkeskukset. Kaava-alueen lounaispuolella sijaitsee Kaukjärvi, jonka rannalla on vapaa-ajanasutusta. Kaava-alueella ei ole luonnonsuojelualuetta. Kaava-alue 5. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. Kaava-alue 6. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. 7 8

5 Kaava-alue 7, eli Kylähiiden alue, on n. 3,5 km² kokoinen alue Uudenkaupungin itäosissa Kalannin taajaman ja Kylähiiden kyläkeskuksen pohjoispuolella. Kaava-alueesta osalla on voimassa yleiskaava. Pohjoisessa ja idässä kaava-alue rajautuu Laitilan kaupunginrajaan. Kaava-alue on metsä- ja kallioaluetta lukuunottamatta muutamaa peltoaluetta kaava-alueen reunamilla. Kaava-alueen läpi kulkee suurjännitelinja etelä-pohjois - suunnassa. Kaava-alueen eteläpuolella noin kilometrin etäisyydellä sijaitsee Kalannin taajama, kaakkoispuolella noin kilometrin etäisyydellä sijaitsee Kylähiiden kyläkeskus. Kaava-alueen pohjoispuolella Laitilan kaupungin alueella sijaitsee Rohijärvi, jonka rannalla on asutusta. Rohijärvestä koilliseen on jonkin verran haja-asutusta. Kaava-alueen poikki lounais-koillis -suunnassa kulkee maantie Kaava-alueelta löytyy muinaishautoja ja se rajautuu pohjoisessa luonnonsuojelualueeseen Pyhämaan Pitkäluodon alue on vahvistetussa maakuntakaavassa merkitty tuulivoiman kohdealueeksi. Alueen soveltuvuutta tuulivoiman rakentamiseksi tutkitaan edelleen tämän kaavoituksen yhteydessä. Kaava-alueella on voimassa oleva yleiskaava. Kaava-alue 8, eli Kettelin alue, on pinta-alaltaan n. 1,4 km². Alue sijaitsee kaupungin pohjoisosassa Pyhämaan Pitkäluodon länsikärjessä. Kaava-alue on kallio- ja metsäaluetta, jolla sijaitsee pieni Kettelinjärvi, ja rajautuu jokapuolella samanlaiseen alueeseen. Noin kilometrin etäisyydellä kaava-alueen länsipuolella ja kaakkoispuolella on asutusta, Pitkäluodon kyläkeskus sijaitsee reilun kilometrin päässä kaava-alueesta itään. Kaava-alueen eteläpuolella on Pamprinniemen luonnonsuojelualue. Kaava-alue 7. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. Kaava-alue 8. Kartta-aineisto on Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan vuoden 2012 aineistoa. 9 10

6 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (Valtioneuvoston päätös ) ovat saaneet lainvoiman ja niiden muutokset ovat tulleet voimaan Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on ryhmitelty asiasisällön perusteella seuraaviin kokonaisuuksiin, joista neljä ensimmäistä koskee varsinaisesti suunnittelualueita: Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto on hyväksynyt Varsinais-Suomen tuulivoimavaihemaakuntakaavan. Ympäristöministeriö ei ole vielä huhtikuussa 2014 vahvistanut kaavaa. 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistuksessa keskeisin tavoite on ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen. Tämä tavoite saavutetaan mm. edistämällä alueidenkäytössä energian säästämistä sekä uusiutuvien energianlähteiden käyttöedellytyksiä. Muita keskeisiä tavoitteita ovat hiljaisten alueiden säilymisen edistäminen ja tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvien alueiden osoittaminen maakuntakaavoituksessa koko maassa. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista arvioidaan koko kaavaprosessin ajan. Maakuntakaava Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston ja ympäristöministeriön hyväksymä Vakka- Suomen maakuntakaavassa on osoitettu tuulivoiman kohdealueiksi Uudenkaupungin alueella Hangon saaren sekä Pamprinniemen alueet. Tuulivoimavaihemaakuntakaavassa on Uudenkaupungin alueelta osoitettu tuulivoimatuotantoon soveltuviksi alueiksi Auto- ja soijatehtaan alue, en 010(alue 1), sekä Vihtjärven alue, en 009(alue 3). Yleiskaava Uudenkaupungin kaupungin alueelle on laadittu useita yleiskaavoja. Tutkittavien alueiden osalta kaava-alueilla 1, 7 ja 8 on voimassaoleva yleiskaava. Kaava-alueella 1 on voimassa 3 eri yleiskaavaa: Keskeinen , Keskeinen ja Kirkonseutu- Orivo Pamprinniemen alue(yllä) on maakuntakaavassa merkitty merkinnällä en 003 ja Hangon saaren alue (alla) merkinnällä en 002. Keskeisen alueen yleiskaavassa ( ) osa kaava-alueesta 1 on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Maakuntakaavan teemakartassa(yllä) on esitetty sinisin pistein tuulivoiman kohdealueiksi soveltuvat alueet. Ympäristöministeriö ei vahvistanut tuulivoiman kohdemerkintöjä Kirstan ja Iso-Hailuksen saarten alueille

7 Kirkonseudun-Orivon osayleiskaavassa ( ) osa kaava-alueesta 1 on merkitty lentoliikenteen alueeksi (LL) ja osa maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Kaava-alue 8 on merkitty on merkitty Uudenkaupungin yleiskaavassa ( ) maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Keskeisen alueen yleiskaavassa ( ) osa kaava-alueesta 1 on merkitty teollisuus- ja varastoalueeksi (T). Uudenkaupungin itäosaan on vireillä Kalannin yleiskaava, joka koskee kaikkia kaava-alueita lukuunottamatta kaava-alueita 4 ja 8. Yleis- ja asemakaavatiedot kaavoitettavista kohteista tarkentuvat tarvittaessa osallistumis- ja arviointisuunnitelman edetessä. Kaava-alueesta 7 osa on merkitty Kirkonseudun-Orivon osayleiskaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Kaava-alueelle on merkitty myös ulkoilureitistöä (paksu pisteviiva) ja varaus maakaasujohdolle(ohut katkoviiva). Asemakaava Kaava-alueella 1 on voimassa hyväksytty asemakaava, jossa osa kaava-alueesta on merkitty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T-4)

8 Rakennusjärjestys Uudenkaupungin kaupungin rakennusjärjestys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Uusi rakennusjärjestys on valmisteilla. Pohjakartta Yleiskaavan pohjakarttana käytetään Maanmittauslaitoksen maastotietokanta-aineistoja. Alueen 1 osalta käytetään pohjakarttana kaupungin omaa kartta-aineistoa. Yleiskaavan mittakaava hahmottuu suunnittelun edetessä. Muut tuulivoimahankkeet suunnittelualueella ja sen lähiympäristössä Uudenkaupungin alueella on käynnissä useampia tuulivoimahankeita. Lokalahden Muntilaan on suunnitteilla neljän tuulivoimalan alue Taaleritehtaiden toimesta. Muntilaan on myös suunnitteilla yksittäisiä tuulivoimaloita yksityishenkilöiden toimesta. Propel Voima Oy suunnittelee Hangon saaren alueelle kahta tuulivoimalaa, joista toinen korvaisi yhden alueen vanhemmista tuulivoimaloista ja toinen sijoittuisi uuteen paikkaan Hyttyskarin lähelle. Kiimkallion alueelle Uudenkaupungin ja Vehmaan rajalle on suunnitteilla tuulivoimaloita siten, että niistä osa sijoittuu Uudenkaupungin ja osa Vehmaan puolelle. Elkkyisiin on suunnitteilla Taaleritehtaan toimesta yksittäisiä tuulivoimaloita. Uudenkaupungin lähikunnissa on käynnissä muutamia tuulivoimahankkeita. Suunnittelualueen pohjoispuolella Pyhärannan kunnan ja Laitilan kaupungin alueelle on suunnitteilla Kakonjärven alueen tuulivoimapuisto, joka on tuulivoimavaihemaakuntakaavassa merkitty tuulivoimarakentamiseen siveltuvaksi alueeksi. Hankkeesta vastaa Suomen Hyötytuuli Oy. Pyhärannassa on käynnissä myös PyhärantaTuuli Oy:n tuulivoimahankkeet Saarenkylän ja Pyhärannan alueilla. Rauman kaupungin eteläpuolella on käynnissä myös kaksi hanketta. Taivassalon kunnan puolella Viiaisten kylässä on hanke yhden tuulivoimalan rakentamiseksi. Vehmaan kunnan alueella on käynnissä jo aikaisemmin mainittu kaava-alueeseen 3 liittyvä tuulivoimahanke

9 Selvitykset Alueelta on teetetty luontoarvojen selvitys(varsinais-suomen ympäristöpalvelut) vuonna Selvitystä täydentävät kartoitukset koskien lintujen liikkumista ja kevät- ja syysmuuton kohdentumista alueille on tilattu keväällä Varsinais-Suomen liitolta on tilattu asiantuntijatyönä alustava rajaus tuulivoimatuotantoon sopivista alueista. Jatkoselvitykseen rajatut alueet löytyvät Tuulivoimatuotannon selvitysalueet -kartalta. 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavaa valmisteltaessa arvioidaan kaavan toteutumisen vaikutukset ympäristöön. Vaikutusten arviointi pohjautuu olemassa oleviin ja laadittaviin selvityksiin, karttatietoihin ja maastokäynteihin. Rakennettuun ympäristöön yhdyskuntarakenteeseen vakituiseen asumiseen ja loma-asumiseen virkistykseen liikenteen järjestämiseen rakennettuun ympäristöön ja muinaismuistoihin tekniseen huoltoon Luontoon ja luonnonympäristöön maisemaan luonnonoloihin ja luonnonsuojeluun eläimistöön ja kasvillisuuteen maa- ja kallioperään pinta- ja pohjaveteen Talouteen työpaikkoihin ja elinkeinotoimintaan maa- ja metsätalouteen kunnallistalouteen energiatalouteen Terveellisyyteen ja turvallisuuteen liikenneturvallisuuteen ihmisten elinoloihin ja terveyteen ympäristön suojeluun ja ympäristöhäiriöihin Muihin kaavan merkittäviin vaikutuksiin Puolustusvoimien tutkaverkon toimintaan Ilmaluhallinnon lentotutkaverkon toimintaan tv/radiolähetyksiin meluun varjostukseen 5. KAAVOITUSPROSESSI Varsinais-Suomen liitolta tilataan asiantuntijatyönä myös maisema-analyysit alueittain. Tuulisuus ja tuottoarviot alueille selvitetään Ilmatieteenlaitoksen tiedoista(tuuliatlas). Alueiden rakennettavuus ja uudet tielinjaukset selvitetään yleispiirteisesti(maastokäynnit). Melu ja muut haittavaikutukset selvitetään tarvittavalla tarkkuudella. Sähköverkkoon liittyminen selvitetään verkonhaltijoiden(fingrid Oyj, Satavakka Oy, Caruna Oy) kanssa. Kaavoituksen suunnitteluprosessiin liittyvät ilmoitukset tullaan julkaisemaan Uudenkaupungin Sanomissa ja Vakka-Suomen Sanomissa, Uudenkaupungin kaupungin ilmoitustaululla osoitteessa Välskärintie 2 C, sekä yhteispalvelupiste Passarin ilmoitustaululla osoitteessa Rauhankatu 4. Mahdollisista kuulemistilaisuuksista tullaan myös ilmoittamaan kyseisillä tavoilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnos ja 17 18

10 kaavaehdotus ovat nähtävissä kaupungin virastotalon 3. kerroksessa Maankäyttöpalveluissa, yhteispalvelupiste Passarissa ja kaupungin nettisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä koko suunnitteluprosessin ajan. Osalliset voivat kommentoida osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koko kaavaprosessin ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa suunnittelutyön aikana. Jos osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tulee suunnittelun kannalta merkittäviä muutoksia, niistä tiedotetaan erikseen. Kaavaluonnos Kaavaluonnos asetetaan nähtäville kaupungin ilmoitustaululle 30 päivän ajaksi. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan erikseen. Kaavaluonnoksen nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus jättää luonnoksesta mielipiteitä kirjallisesti osoitteeseen Uudenkaupungin kaupunki, Maankäyttöpalvelut, Välskärintie 2 C, Uusikaupunki. Luonnoksesta pyydetään lausunnot osallisilta viranomaisilta ja kaupungin omilta hallintokunnilta. Kaavaehdotus Kaavaluonnosta tarkistetaan saatujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta kaavaehdotukseksi, joka asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Osalliset voivat jättää kirjallisen muistutuksen ehdotuksesta Uudenkaupungin Kaupunginhallitukselle sen nähtävilläoloaikana. Saadut lausunnot ja mahdolliset muistutukset käsitellään, tarvittaessa järjestetään neuvotteluja. Kaavan hyväksyminen Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan hyväksymispäätöksestä asianosainen voi valittaa Turun hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavan hyväksyminen ja voimaantulo Kaava tulee voimaan, kun kaavan hyväksymispäätös on saanut lainvoiman, ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu. Suunnitelman mukaan kaavaluonnos valmistuu alkusyksystä 2014 ja kaavaehdotus vuoden 2014 loppupuolella. 6. OSALLISTUMINEN Osalliset Laitilan kaupunki Fingrid Oyj Caruna Oy Satavakka Oy Finavia Digita Aluepelastuslaitos Alueen yritykset, paikalliset yhteisöt ja järjestöt, joiden toimialaa asia koskee Viranomaisyhteistyö Kaupungin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kesken järjestetään viranomaisneuvotteluja, johon kutsutaan ne viranomaiset, joiden toimialaa asia saattaa koskea. Kaavaluonnoksen valmisteluaineistosta ja kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot osallisilta viranomaisilta. Kaavatyön aikana pidetään tarpeen mukaan viranomaisten työneuvotteluja. Lisätietoja kaavan valmistelusta antaa: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela Välskärintie 2 c, Uusikaupunki Puh: tai fax sähköposti: leena.arvela-hellen@uusikaupunki.fi DI Annakaarina Lamminpää Ukipolis Oy Välskärintie 2 c, Uusikaupunki Puh: sähköposti: annakaarina.lamminpaa@uusikaupunki.fi Suunnitteluavustaja Leena Vilen Välskärintie 2 c, Uusikaupunki puh: sähköposti: leena.vilen@uusikaupunki.fi Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täsmennetään ja täydennetään suunnittelun kuluessa tarpeen mukaan. Palautetta suunnitelmasta voi antaa Maankäyttöpalveluille kirjallisesti osoitteeseen Uudenkaupungin kaupunki Maankäyttöpalvelut, Välskärintie 2 c, Uusikaupunki tai sähköpostilla osoitteeseen annakaarina.lamminpaa@uusikaupunki.fi. 1. Kaikki joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa: kaikki kaupunkilaiset, joita asia koskee Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat ja asukkaat 2. Viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään: Uudenkapungin kaupungin eri hallintokunnat ja luottamuselimet Varsinais-Suomen Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus Varsinais-Suomen liitto Museovirasto, Varsinais-Suomen maakuntamuseo(museokeskus, Turun kaupunki) Puolustusvoimat: Länsi-Suomen sotilasläänin esikunta, Ilmavoimien esikunta Vehmaan kunta 19 20

UUDENKAUPUNGIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA

UUDENKAUPUNGIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA Uudenkaupungin kaupunki Yk 89516 Maankäyttöpalvelut Luonnos 24.5.2014 UUDENKAUPUNGIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Uudenkaupungin kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2.2012 päivitetty 24.4.2012 kaavan laatijana toimii Ramboll Finland Oy SISÄLLYSLUETTELO 1. SIJAINTI JA NYKYTILANNE...2 2. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA ILMAKUVA ALUEESTA 1 Kohde Teemayleiskaavan tarkoitus Teemayleiskaavan tavoitteet Tuulivoimapuisto teemayleiskaava koskee osaa Forssan kaupungin Kiimassuon, Kaalikorven ja Ratasmäen,

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

3. Maanomistus Kanava-alueen omistaa Suomen valtio. Muutoin suunnittelualueen omistaa Lempäälän kunta.

3. Maanomistus Kanava-alueen omistaa Suomen valtio. Muutoin suunnittelualueen omistaa Lempäälän kunta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Hemminkilän asemakaavan muutos, Viialantien lämpökeskus Kaava numero 8036 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 Naantalin kaupunki sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 NAANTALI, ITÄTAMMISTON ASEMAKAAVAN LAATIMINEN (AK-259) Aloite Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt maanomistaja.

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS MRL

RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS MRL 1 UUSIKAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS MRL 63 :n tarkoittama OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.5.2019 Uusikaupunki, Pyhämaa, Pöylä 895-487-7-48. Sijaintikartta Muutosalue 2 ALOITE Aloitteen ranta-asemakaavanmuutokselle

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI, ASEMANSEUDUN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARKANON KAUPUNKI, ASEMANSEUDUN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PARKANON KAUPUNKI, ASEMANSEUDUN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.8.2008, 3.10.2008, 6.2.2009, 1.10.2009. 27.10.2010. SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Käpykolon ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LUONNOSVAIHE

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

UUSIKAUPUNKI. RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Koivuniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UUSIKAUPUNKI. RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Koivuniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 UUSIKAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Koivuniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Uudenkaupungin, Kukaisten kylän tilat 483-1-50 Leppäranta sekä 483-1-51

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Aloite Naantalin kaupunki 7.2.2011, päiv. 1.6.2012 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Naantalin kaupungissa Velkuanmaan Pohjakylässä.

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVA Tarkastus 04/09/2015 Päivämäärä

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.11.2012, korjattu 15.1.2015 LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI FCG Planeko Oy JÄMSÄN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI 9.4.2008, TARK. 27.6.2008, TARK 17.5.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot