VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA"

Transkriptio

1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta liittyy hallituksen päätökseen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta Sen mukaan koulunkäyntiavustajien huomioon ottaminen perusopetuksen opetusryhmiä muodostettaessa edellyttää perusopetuksen opetusryhmäkokoa koskevien säännösten muuttamista. Vuoden 1999 perusopetuslain (628/1998) uudistamisen jälkeen lainsäädännöllä ei ole erikseen säädelty opetusryhmien koosta muutoin, kuin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden, pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien ja vaikeasti vammaisten oppilaiden opetuksen osalta. Perusopetuslain 30 :n mukaan opetusryhmät tule muodostaa siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Perusopetusasetuksen (852/1998) 2 :ssä säädetään opetusryhmien muodostamisesta. Opetusryhmät muodostetaan vuosiluokittain. Jos opetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, eri vuosiluokkien sekä esi- ja lisäopetuksen oppilaita voidaan kuitenkin opettaa samassa opetusryhmässä tai antaa opetusta yhdessä muun koulun tai oppilaitoksen oppilaiden kanssa. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetusryhmien muodostamisesta päättää opetuksen järjestäjä. Silloin kun opetusta annetaan perusopetuslain 17 :ssä tarkoitetuille oppilaille, jotka saavat erityistä tukea, saa opetusryhmässä olla, jäljempänä säädetyin poikkeuksin, enintään kymmenen oppilasta. Opetusryhmän enimmäiskoko voidaan ylittää, jos se on oppilaiden edellytysten tai opetuksessa käytettävän työskentelytavan takia perusteltua, eikä järjestely vaaranna opetusryhmässä opiskelevien oppilaiden opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Perusopetuslain 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille annettavassa opetuksessa opetusryhmässä saa olla enintään kahdeksan oppilasta. Vaikeimmin kehitysvammaisista oppilaista muodostetussa opetusryhmässä saa olla kuitenkin enintään kuusi oppilasta. Jos tässä momentissa tarkoitetuille oppilaille annetaan opetusta samassa ryhmässä tai yhdessä niiden 2 momentissa tarkoitettujen oppilaiden kanssa, jotka saavat erityistä tukea, määräytyy opetusryhmän enimmäiskoko sen mukaisesti, minkälaista tukea saavia oppilaita ryhmässä on eniten. Jos tässä momentissa tarkoitetun oppilaan opetus annetaan yhdessä muiden kuin tässä tai 2 momentissa tarkoitettujen oppilaiden kanssa, saa opetusryhmässä olla enintään 20 oppilasta. Käytännössä erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden opetus järjestetään joustavasti joko kokonaan yleisopetuksen piirissä tai osittain tai kokonaan erityisryhmissä ja kouluissa. Erityistä tukea saaneista oppilaista 19 prosenttia saa opetuksensa kokonaan yleisopetuksen ryhmässä ja 41 prosenttia kokonaan erityisryhmässä. Erityisen

2 2 tuen oppilaista 40 prosenttia saa osan opetuksestaan yleisopetuksen ryhmässä ja osan erityisryhmässä. (Tilastokeskus 2013). Perusopetuslaki ei tunne käsitettä koulunkäyntiavustaja. Perusopetuslain 17 2 momentti sisältää käsitteen tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Myös Tilastokeskus käyttää koulutustilastojen yhteydessä käsitettä tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Toisaalta ammattikoodina Tilastokeskus käyttää käsitettä koulunkäyntiavustaja. Käytännössä kunnissa toimii ainakin koulunkäyntiavustajia, kouluavustajia, koulukohtaisia avustajia, henkilökohtaisia avustajia sekä koulunkäynnin ohjaajia. Erityisen tuen piirissä olevista oppilaista 54,6 %:lla eli :lla tuki sisältää Tilastokeskuksen (2013) mukaan avustaja- ja/tai tulkitsemispalveluita. Koulunkäyntiavustajia on koulutuksen toimialalla 9118 ja muilla toimialoilla toimivia (Tilastokeskus 2011). Avustajat voivat olla koulukohtaisia, ryhmäkohtaisia tai henkilökohtaisia. Käytetään myös nimikettä ohjaaja. Tilastoja ei ole saatavissa siitä, mitkä ovat ryhmien määrät perusopetusasetuksen 2 :n 3 momentissa määriteltyjen eri ryhmäkokomuotojen mukaisesti jaoteltuna. Opetuksen järjestäjästä riippuen vaihtelua avustajapalveluissa on paljon eikä tilastotietoja siitä ole saatavissa. Perusopetusasetuksen ryhmäkokomuotojen mukainen karkea arvio avustajaresursseista on seuraava; -3 5 avustajaa / enintään 6 oppilaan ryhmä (lähinnä vaikeimmin kehitysvammaisia ja autismin kirjon piiriin kuuluvia oppilaita, joilla myös pidennetty oppivelvollisuus) -1 3 avustajaa/enintään 8 oppilaan ryhmä (lähinnä pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia oppilaita) - 1 avustaja/enintään 10 oppilaan ryhmä -1 2 avustajaa/yleisopetuksena tapahtuva enintään 20 oppilaan ryhmä (integroitujen erityisen tuen oppilaiden määrästä riippuen). 3 Ehdotetut muutokset Säätelyä ehdotetaan joustavoitettavaksi siten, että koulunkäyntiavustajat luettaisiin osaksi opettaja-oppilassuhdetta. Riittävien avustajapalvelujen lisäksi otettaisiin huomioon opetusryhmän toimintaan liittyvä opettajien yhteistyö, samanaikaisopetus sekä tiimi- ja yhteisopettajuus. Näin säätelyn joustavoittamisen yhteydessä varmistetaan oppilaiden oikeusturvan toteutuminen myös vaikeimmin vammaisten lasten ja nuorten osalta siten, että joustavoittaminen ei vaaranna opetusryhmässä opiskelevien oppilaiden opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Opetusryhmiä koskevaa tilastointia kehitetään perusopetusasetuksessa säädettyjen ryhmäkokojen arvioimiseksi siten, että koulunkäyntiavustajat luetaan osaksi opettaja-oppilassuhdetta. Perusopetuksen 2 :ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan 3 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille annettavassa opetuksessa voisi olla enintään kahdeksan oppilaan sijasta enintään yhdeksän oppilasta, jos ryhmän toimintaan osallistuu säännöllisesti vähintään kaksi avustavaa henkilöä eikä järjestely vaaranna opetusryhmässä opiskelevien oppilaiden opetuksen tavoitteiden saavuttamista.

3 3 Muilta osin ei esitetä muutoksia opetusryhmien koon säätelyyn. Perusopetusasetuksen 2 :n 2 momentin mukaiset enintään 10 oppilaan ryhmät jäävät tässä säästövaikutusten ulkopuolelle niiden rahoituksen kuuluessa osaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuutta. 4 Taloudelliset vaikutukset Opetus- ja kulttuuriministeriön ryhmäkokoja koskevan selvityksen mukaan (2014:4) erityisopetusryhmiä on yhteensä noin Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia oppilaita on Tilastokeskuksen (2013) mukaan yhteensä Heistä vaikeimmin kehitysvammaisia oppilaita on 1 446, jotka pääsääntöisesti opiskelevat omissa korkeintaan kuuden oppilaan ryhmissä. Kaikista erityisen tuen oppilaista (41 000) 19 % opiskelee Tilastokeskuksen (2013) mukaan kokonaan yleisopetuksen piirissä. Tässä on lähdetty siitä, että myös pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevista oppilaista voidaan arvioida opiskelevan samassa suhteessa kokonaan yleisopetuksen piirissä. Näin ollen yleisopetuksena tapahtuvissa enintään 20 oppilaan ryhmissä voidaan arvioida opiskelevan noin oppilasta. Kaikista pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevista oppilaasta vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden määrä huomioon ottaen voidaan arvioida, että enintään 8 oppilaan ryhmissä opiskelee noin oppilasta. Tarkempia tilastoja asiasta ei ole. Vaikka lähes 40 prosenttia erityisen tuen oppilaista opiskelee osittain integroituna yleisopetuksessa, tällöin on kyse kuitenkin opetuksen järjestelyistä, jotka eivät vaikuta myöskään pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetusryhmien kustannuksiin. Ryhmän opettaja, mahdolliset avustajat kuljetukset ja tilat tarvitaan joka tapauksessa. Näin pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvien enintään 8 oppilaan ryhmiä voidaan tällä hetkellä arvioida olevan noin 975 ryhmää. Ryhmän kasvattaminen yhdellä oppilaalla ja edellä kuvattujen reunaehtojen puitteissa merkitsee noin 867 ryhmää eli noin 108 opetusryhmää nykyistä vähemmän. Kokonaisuutena säästövaikutus olisi noin 12,96 miljoonaa euroa vuosikustannusten ollessa noin euroa oppilasta kohti eli euroa 8 oppilaan ryhmää kohti opetuksen järjestäjästä riippuen. Kyseiset kustannukset muodostuvat opetuksesta, avustajapalveluista, hallinnosta, ruokahuollosta, kiinteistönhoidosta, kuljetuksista ja oppilashuollosta. Henkilöstökustannusten osuus kokonaisuudesta on noin 76 prosenttia opetuksen järjestäjästä riippuen. Toimenpiteen säästövaikutuksen arvioidaan vuodesta 2017 lähtien olevan sekä valtion että kuntien talouteen yhteensä noin 12,96 miljoonaa euroa ja tästä valtion osuuteen noin 3,83 miljoonaa euroa. Valtionosuusprosenttina on käytetty 29,57 prosenttia. 5 Henkilöstövaikutukset Perusopetusasetuksen 2 :n 3 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden ryhmäkoon kasvattaminen enintään kahdeksasta oppilaasta enintään yhdeksään oppilaaseen merkitsee noin 108 (ryhmää) opettajan ja koulunkäyntiavustajan nykyistä vähäisempää tarvetta opetuksen järjestäjästä riippuen.

4 4 Opettajat Suomessa 2013 raportin mukaan (Opetushallitus 2014:8) erityisluokanopettajista ja erityisopettajista 78,3 % on muodollisesti kelpoisia antamaan opetusta hoitamassaan tehtävässä. Näin ollen koko valtakunnan tasolla opetusryhmien määrän aleneminen myös opettajien eläköityminen huomioon ottaen ei oleellisesti vaikuta opettajien työmarkkina-asemaan. Koulunkäyntiavustajia on koulutuksen toimialalla ja muilla toimialoilla toimivia (Tilastokeskus 2011). Koulunkäyntiavustajan kelpoisuudelle ei ole asetettu kelpoisuusvaatimuksia perusopetuslaissa eikä opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa (986/1998). Koulunkäyntiavustajan ammattiin on olemassa koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto ja koulunkäyntiavustajan erikoisammattitutkinto. Vuoden 2010 alusta lukien koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto on yhdistetty koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnon kanssa. Samalla tutkinnon nimi on muutettu koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinnoksi. Koulunkäyntiavustajat työskentelevät sekä opetusalalla että sosiaali- ja terveysaloilla. He tukevat ja ohjaavat eri-ikäisiä ja kulttuuritaustaltaan erilaisia ihmisiä niissä toiminnoissa, joissa he eivät kehitysvaiheensa, vammansa tai sosiaalisen tilanteensa vuoksi selviydy itse. Valtakunnan tasolla opetusryhmien määrän aleneminen ei oleellisesti vaikuta koulunkäyntiavustajien työmarkkina-asemaan myös eläköityminen huomioon ottaen heidän työskennellessään koulukohtaisina, ryhmäkohtaisina tai henkilökohtaisina avustajina sekä myös muilla toimialoilla. 6 Vaikutukset lapsiin 7 Asian valmistelu Ryhmäkokosäätelyn joustavoittamisen yhteydessä varmistetaan oppilaiden oikeusturvan mukainen oikeus saada opetusta ikäkautensa ja edellytystensä mukaisesti ja siten, että joustavoittaminen ei vaaranna opetusryhmässä opiskelevien oppilaiden opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Tässä yhteydessä opettajien yhteistyö sekä tiimi- ja yhteisopettajuus korostuvat. Opetusryhmässä tulee aina olla opetuksesta vastaava opettaja, jolla on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukainen opettajan kelpoisuus. Joustaviin opetusjärjestelyihin liittyy tavoitteiden ja opetettavan aiheen ja aineen mukaisesti vaihtelevien opetusryhmittelyjen käyttö. Ne perustuvat opettajien yhteistyöhön, samanaikaisopetukseen sekä tiimi- ja yhteisopettajuuteen. Kaikki tuen muodot huomioiden yli puolessa luokista opettajat opettavat yhdessä samassa luokassa eli opetus tapahtuu samanaikaisopetuksena. Noin viidenneksessä kouluista toteutuu tiimi- ja yhteisopettajuus, joka liittyy systemaattisempaan ja suunnitelmallisempaan opettajien yhteistyön tapaan ja jolle on olemassa toimintaa ylläpitävä vakiintuneempi rakenne. Esityksen mukainen opetusryhmän koon kasvattaminen yhdellä oppilaalla edellyttäisi myös ryhmän toimintaan liittyviä riittäviä avustajapalveluita. Samanaikaisopetukseen, tiimi- ja yhteisopettajuuteen sekä riittäviin avustajapalveluihin liittyvällä monipuolisella osaamisella pystyttäisiin myös vanhempien ja huoltajien nykyistä asiantuntevampaan kohtaamiseen, joka tukisi kodin ja koulun yhteistyötä.

5 5 8 Voimaantulo 9 Toimivalta Esitys on valmisteltu virkatyönä opetus- ja kulttuuriministeriössä. Asetuksen valmistelu käynnistyi rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa koskevan päätöksen jälkeen vuoden 2013 lopussa. Valmistelu pohjautui mm. lakiin perusopetuslain muuttamisesta (642/2010), perusopetusasetukseen (852/1998) ja sen 2 :ään ( /893), missä säädetään opetusryhmien muodostamisesta, eduskunnan sivistysvaliokunnalle tehtyihin selvityksiin koskien kolmiportaisen tuen toimeenpanoa (opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:2) sekä opetusryhmien nykytilaa (opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:4). Asetus ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta Perusopetuslain (628/1998) 48.

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus perusopetusasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lisätään perusopetusasetuksen (852/1998) 2 :ään, sellaisena kuin se

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 Jussi Pihkala KT, opetusneuvos Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2010 Lähde: Tilastokeskus 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Sisältö Päivähoito-oikeuden muutokset Kotihoidon tuen puolittaminen Oppivelvollisuus Esiopetuksen velvoittavuus

Lisätiedot

SELVITYS KOLMIPORTAISEN TUEN TOIMEENPANOSTA

SELVITYS KOLMIPORTAISEN TUEN TOIMEENPANOSTA SELVITYS KOLMIPORTAISEN TUEN TOIMEENPANOSTA Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Perusopetuslain (642/2010) muutosten tavoitteet Vahvistaa oppilaan oikeutta

Lisätiedot

Erityiset opetusjärjestelyt

Erityiset opetusjärjestelyt Erityiset opetusjärjestelyt koulunkäynnin tukena Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, apulaisrehtori Tänään perehdymme: Pidennetty oppivelvollisuus Opetuksesta vapauttaminen Vuosiluokkiin sitomaton opetus

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän loppuraportti ja sen ehdotukset

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän loppuraportti ja sen ehdotukset Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän loppuraportti ja sen ehdotukset Valtakunnalliset LAPE-päivät 22.11.2017 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Ryhmän tehtävänä oli: - tuottaa määrällistä

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 32 :n muuttamisesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Helsinki Jussi Pihkala

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Helsinki Jussi Pihkala Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano Helsinki 27.2.2014 Jussi Pihkala Oikeus perusopetukseen on myös paperittomilla, jos heidän voidaan katsoa asuvan kunnassa - Eduskunnan

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2 Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti 7.9.2017 Vantaa 12.10.2019 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala MISTÄ LÖYTYY? Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014. Helsingin kaupungin koulut

Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014. Helsingin kaupungin koulut Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä 14.1.2014 Helsingin kaupungin koulut Pidennetty oppivelvollisuus ja erityinen tuki Pidennetty oppivelvollisuus Kestää 11 v. Peruste vammaisuus tai pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1 Varhaiskasvatuksen Lukijalle Sisällys Mitä on varhaiserityiskasvatus? s. 3 Erityislastentarhanopettajan palveluista säädetään lailla s. 4 Erityislastentarhanopettajan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hallitussihteeri Aino Still Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Hallitus on antanut

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnan mietintö 2011996 vp

Sivistysvaliokunnan mietintö 2011996 vp SiVM 20/1996 vp- HE 159/1996 vp Sivistysvaliokunnan mietintö 2011996 vp Hallituksen esitys laeiksi peruskoululain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Eduskunta on 8 paivana

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla Avaussananat 3.11.2008 Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla PERUSOPETUKSESSA TAPAHTUU Hallitusohjelma voimavaroja suunnataan erityisesti perusopetuksen

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Opetusryhmien tila Suomessa

Opetusryhmien tila Suomessa Opetusryhmien tila Suomessa Selvitys eduskunnan sivistysvaliokunnalle esi- ja perusopetuksen opetusryhmien nykytilasta Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:4 Opetusryhmien

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Ohjeet 1(7) Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Tietojen käyttötarkoitus Tilastokeskus toimittaa Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 -lomakkeen tietoja opetusja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGISSA TOIMIVIIN LASTENSUOJELULAITOKSIIN SIJOITETTUJEN NUORTEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN

HARJAVALLAN KAUPUNGISSA TOIMIVIIN LASTENSUOJELULAITOKSIIN SIJOITETTUJEN NUORTEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN HARJAVALLAN KAUPUNKI Keskustan koulu 7-9 Myllykatu 3 C 29200 Harjavalta LAATUKÄSIKIRJA HARJAVALLAN KAUPUNGISSA TOIMIVIIN LASTENSUOJELULAITOKSIIN SIJOITETTUJEN NUORTEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009. Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot