Nurmijärvi. KAARI-työhyvintointikysely. Nurmijärven kunta. ALEKSIA-liikelaitos. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nurmijärvi. KAARI-työhyvintointikysely. Nurmijärven kunta. ALEKSIA-liikelaitos. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista."

Transkriptio

1 Nurmijärvi KAARI-työhyvintointikysely Nurmijärven kunta ALEKSIA-liikelaitos Raportti tehty:..5, klo. Vastaajia: Yleistä kyselystä Nurmijärven työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn tulokset toimivat kehittämistyön tukena organisaatiossa. Kysely toteutettiin sähköisenä ja postikyselynä välisenä aikana. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastasi yhteensä 565 työntekijää. Kyselyn vastausprosentti oli noin 6 %. Kyselyn suunnittelu tapahtui Nurmijärven ja Kevan yhteistyönä. Kyselyn toteutti Keva. Yleistä raportoinnista Työhyvinvoinnin tilaa kuvaavia raportteja on organisaatio-, toimiala- ja työyhteisötasoisesti. Lisäksi esimiesten arviot omista esimiehistään ja käydyistä kehityskeskusteluista on koottu omiksi raporteikseen. Avoimet vastaukset löytyvät toimialojen raporteista. Raporttia ei ole tehty mikäli vastaajia on kyseisessä kokonaisuudessa vähemmän kuin 5. Kun vastaajia on yli esitetään kyselystä myös tarkempia kysymyskohtaisia jakaumatietoja. Raportin rakenne Johtaminen työyksikössä Kehityskeskustelut Johtaminen organisaatiossa Työn sujuminen työyhteisössä Työtehtävät ja omat voimavarat Asiakkaat ja yhteistyö Jakaumat Avoimet vastaukset

2 Lukuohje Tulokset esitetään pääosin 5-luokkaisen asteikon mukaan, jossa erittäin hyvä tilanne saa arvon ja erittäin huono tilanne arvon. Mitä enemmän oikealla vihreä palkki on, sitä parempi tulos verrokkeihin nähden. Toimialan vastaukset esitetään vihreällä pystypalkilla, jonka alla oleva numero ilmaisee toimialan vastausten keskiarvotuloksen Minun ja esimiehen välillä vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri Katkoviiva kuviossa kuvaa koko organisaation keskimääräistä tulosta. organisaation vastaajien keskiarvo.7.8 Ilman lukuarvoa olevat harmaat palkit ilmoittavat muiden toimialojen keskimääräiset tulokset vastaavasta kysymyksestä.

3 ALEKSIA-liikelaitos JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Johtaminen työyksikössä Minun ja esimiehen välillä vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri Esimieheni keskustelee riittävästi kanssamme työhön ja työyhteisöön liittyvistä asioista organisaation vastaajien keskiarvo:. organisaation vastaajien keskiarvo:.8..8 Esimieheni kantaa vastuun tekemistään päätöksistä Esimieheni rohkaisee työntekijöitään kehittymään työssään organisaation vastaajien keskiarvo:. organisaation vastaajien keskiarvo:..9 Esimieheni on innostava ja kannustava Esimieheni jakaa sopivasti vastuuta työntekijöilleen organisaation vastaajien keskiarvo:.8 organisaation vastaajien keskiarvo: Saatko esimieheltäsi palautetta siitä, miten olet onnistunut? Koetko esimiehesi toiminnan puolueettomaksi ja oikeudenmukaiseksi? organisaation vastaajien keskiarvo:.6 organisaation vastaajien keskiarvo: Saatko esimieheltäsi informaatiota työyhteisölle tärkeistä asioista? Saatko tarvittaessa apua ja tukea esimieheltäsi? organisaation vastaajien keskiarvo:.9 organisaation vastaajien keskiarvo:. Kaari-työhyvinvointikysely

4 ALEKSIA-liikelaitos JOHTAMINEN ORGANISAATIOSSA Kehityskeskustelut Käytkö säännöllisesti esimiehesi kanssa etukäteen suunnitellun kehityskeskustelun tai vastaavan? Kyllä vastanneet Vastaako esimiehesi kanssa käymäsi kehityskeskustelu odotuksiasi ja tarpeitasi? organisaation vastaajien keskiarvo: 9. % organisaation vastaajien keskiarvo:.9.9 Johtaminen organisaatiossa Organisaation strategiset linjaukset ohjaavat toimintaamme Johtaminen organisaatiossa perustuu avoimuuteen organisaation vastaajien keskiarvo:.8 organisaation vastaajien keskiarvo: Olen tyytyväinen toimialani / palvelualueeni johtamistapaan Olen tyytyväinen koko organisaation johtamistapaan organisaation vastaajien keskiarvo:. organisaation vastaajien keskiarvo:..7. Tiedän saavani tukea organisaatioltani, jos työkykyni on heikentymässä Työtäni arvostetaan tässä organisaatiossa organisaation vastaajien keskiarvo:.5 organisaation vastaajien keskiarvo: Suosittelisitko nykyistä työpaikkaa tuttavallesi? Kyllä vastanneet Miten työpaikallasi suhtaudutaan aloitteisiin ja parannusehdotuksiin? organisaation vastaajien keskiarvo: 8. % organisaation vastaajien keskiarvo:.7.9 Kaari-työhyvinvointikysely

5 ALEKSIA-liikelaitos JOHTAMINEN ORGANISAATIOSSA Arvioi työhyvinvoinnin kehitystä työpaikallasi viimeisen vuoden aikana. Onko kehitys ALEKSIA liikelaitos % 8% % 7% 5% Nurmijärvi 5% % % 8% 6% mennyt selvästi parempaan suuntaan mennyt jonkin verran parempaan suuntaan pysynyt suunnilleen ennallaan mennyt jonkin verran huonompaan suuntaan mennyt selvästi huonompaan suuntaan Tukeeko työnantajasi työntekijöitä jatkamaan työurallaan mahdollisimman pitkään? ALEKSIA liikelaitos % % 58% 5% % Nurmijärvi % 5% 5% 7% % kyllä, erittäin voimakkaasti kyllä, voimakkaasti jonkin verran ei juurikaan ei ollenkaan Kaari-työhyvinvointikysely

6 ALEKSIA-liikelaitos TYÖN SUJUMINEN TYÖYHTEISÖSSÄ Työn sujuminen työyhteisössä Voitko osallistua työyhteisösi pidemmän tähtäimen suunnitteluun? Miten työyhteisössäsi huolehditaan perehdyttämisestä? organisaation vastaajien keskiarvo:.7 organisaation vastaajien keskiarvo: Pystytäänkö työyhteisössänne ratkaisemaan ristiriitoja? Meillä työt sujuvat hyvin ja se näkyy työhyvinvointina organisaation vastaajien keskiarvo:.5 organisaation vastaajien keskiarvo: Työyhteisössämme vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri Olen selvillä työyksikköni tavoitteista organisaation vastaajien keskiarvo:.7 organisaation vastaajien keskiarvo:..8 Tiedän, miten työni tavoitteet liittyvät oman toimialani/palvelualueeni tavoitteisiin organisaation vastaajien keskiarvo:.. Oletko viimeisen vuoden aikana tehnyt esimiehellesi tai työnantajallesi työyhteisösi työolojen, työtapojen tai palvelujen parantamiseen tähtääviä aloitteita? ALEKSIA liikelaitos % 5% % % Nurmijärvi % % 6% 9% useita kertoja kertaa kerran en kertaakaan Kaari-työhyvinvointikysely

7 ALEKSIA-liikelaitos 5 TYÖTEHTÄVÄT JA OMAT VOIMAVARAT 5 Työtehtävät ja omat voimavarat Tietääkö jokainen työyksikössäsi sen tärkeimmät tehtävät ja toimintatavat? Millaiset voimavarat sinulla on kohdata muutoksia ja uusia haasteita työssäsi? organisaation vastaajien keskiarvo:. organisaation vastaajien keskiarvo:. Tarjoaako työ sinulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen? Voin käyttää tietojani ja taitojani monipuolisesti organisaation vastaajien keskiarvo:.7 organisaation vastaajien keskiarvo:..5 Minulla on tarpeeksi aikaa saada työni tehdyksi organisaation vastaajien keskiarvo:..5 Kaari-työhyvinvointikysely 5

8 ALEKSIA-liikelaitos 5 TYÖTEHTÄVÄT JA OMAT VOIMAVARAT Työn imu: tarmokkuuden, innostumisen ja syventymisen kokemukset ALEKSIA liikelaitos 5% % 9% 6% Nurmijärvi 5% 5% 9% 6% korkea melko korkea keskinkertainen matala Uskotko terveytesi salliessa jatkavasi työssä vielä 6 ikävuoden tai oman ammatillisen eläkeikäsi jälkeen? ALEKSIA liikelaitos 5% 6% % % % Nurmijärvi % % % % 9% erittäin varmasti melko varmasti en osaa sanoa tuskin en varmasti Kaari-työhyvinvointikysely 6

9 ALEKSIA-liikelaitos 6 ASIAKKAAT JA YHTEISTYÖ 6 Asiakkaat ja yhteistyö Asiakastarpeet ohjaavat toimintaamme Keräämme säännöllisesti palautetta asiakkailtamme organisaation vastaajien keskiarvo:. organisaation vastaajien keskiarvo:.7. Hyödynnämme asiakkailta saamamme palautteen työmme kehittämisessä organisaation vastaajien keskiarvo:.8 Kaari-työhyvinvointikysely 7

10 ALEKSIA-liikelaitos 7 JAKAUMAT 7 Jakaumat Johtaminen työyksikössä (%) (%) (%) (%) (%) N Minun ja esimiehen välillä vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri 6 7 Esimieheni keskustelee riittävästi kanssamme työhön ja työyhteisöön liittyvistä asioista Esimieheni kantaa vastuun tekemistään päätöksistä 5 9 Esimieheni rohkaisee työntekijöitään kehittymään työssään Esimieheni on innostava ja kannustava Esimieheni jakaa sopivasti vastuuta työntekijöilleen (%) (%) (%) (%) (%) N Saatko esimieheltäsi palautetta siitä, miten olet onnistunut? Koetko esimiehesi toiminnan puolueettomaksi ja oikeudenmukaiseksi? Saatko esimieheltäsi informaatiota työyhteisölle tärkeistä asioista? 9 6 Saatko tarvittaessa apua ja tukea esimieheltäsi? Kehityskeskustelut Käytkö säännöllisesti esimiehesi kanssa etukäteen suunnitellun kehityskeskustelun tai vastaavan? Kyllä-vastanneet Kyllä (%) Ei (%) N (%) (%) (%) (%) (%) N Vastaako esimiehesi kanssa käymäsi kehityskeskustelu odotuksiasi ja tarpeitasi? Johtaminen organisaatiossa (%) (%) (%) (%) (%) N Organisaation strategiset linjaukset ohjaavat toimintaamme Johtaminen organisaatiossa perustuu avoimuuteen 7 58 Olen tyytyväinen toimialani / palvelualueeni johtamistapaan Olen tyytyväinen koko organisaation johtamistapaan 9 Tiedän saavani tukea organisaatioltani, jos työkykyni on heikentymässä 6 9 (%) (%) (%) (%) (%) N Työtäni arvostetaan tässä organisaatiossa Miten työpaikallasi suhtaudutaan aloitteisiin ja parannusehdotuksiin? 5 Kyllä (%) Ei (%) N Suosittelisitko nykyistä työpaikkaa tuttavallesi? Kyllä-vastanneet 8 Työn sujuminen työyhteisössä (%) (%) (%) (%) (%) N Voitko osallistua työyhteisösi pidemmän tähtäimen suunnitteluun? 7 Miten työyhteisössäsi huolehditaan perehdyttämisestä? 7 Pystytäänkö työyhteisössänne ratkaisemaan ristiriitoja? Kaari-työhyvinvointikysely 8

11 ALEKSIA-liikelaitos 7 JAKAUMAT (%) (%) (%) (%) (%) N Meillä työt sujuvat hyvin ja se näkyy työhyvinvointina 7 6 Työyhteisössämme vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri 8 6 Olen selvillä työyksikköni tavoitteista Tiedän, miten työni tavoitteet liittyvät oman toimialani/palvelualueeni tavoitteisiin 57 Työtehtävät ja omat voimavarat (%) (%) (%) (%) (%) N Millaiset voimavarat sinulla on kohdata muutoksia ja uusia haasteita työssäsi? 6 Tarjoaako työ sinulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen? 8 5 Minulla on tarpeeksi aikaa saada työni tehdyksi 5 8 (%) (%) (%) (%) (%) N Tietääkö jokainen työyksikössäsi sen tärkeimmät tehtävät ja toimintatavat? 6 Voin käyttää tietojani ja taitojani monipuolisesti 6 Asiakkaat ja yhteistyö (%) (%) (%) (%) (%) N Asiakastarpeet ohjaavat toimintaamme 9 Keräämme säännöllisesti palautetta asiakkailtamme 8 5 Hyödynnämme asiakkailta saamamme palautteen työmme kehittämisessä 8 7 Kaari-työhyvinvointikysely 9

12 ALEKSIA-liikelaitos 8 AVOIMET VASTAUKSET 8 Avoimet vastaukset Mikä organisaation ja toimialasi/palvelualueesi johtamisessa parantaisi edellytyksiä tehdä työsi hyvin? Lisää yhteisiä palavereja/koulutuksia koko työyhteisölle. Tutustua työpisteeseen. Tutustua työntekijöihin. Nykyisessä työpisteessäni olen, kokenut mykkäkoulua ja saanut yhden uhkauksen mutta. sen olen saannut itse selvitettyä Enemmän infoa työntekijöille. otettaisiin erilaiset asiakaskunnat huomioon, ei tasapäistetä kaikkia Kun esimies huomaa alaisen esiintuoman ongelman, hän pompauttaa ongelman takaisin alaiselle. Itse ei ota vastuuta, asia kuuluu aina jollekin muulle kuin esimiehelle itselleen. Palvelukeittiöihin myös tietokoneet (talon yhteiset useasti varattuja/eikä saatavilla), enemmän julkista tietoa yhdessä sovituista asioista myös ruohonjuuri tasolle (piimä poistettiin asiakkailta yllättäen), näin on ok! Samanarvoistaminen toimisi vallan hyvin, ja antaisi potkua päivittäiseen työhön eritavalla, Sijaisien saanti en osaa sanoa Esimiehen kiinnostus ja kunnioitus työntekijöitä kohtaan. selkeät työkuvat ja tarkemmat ohjeistukset vastuualueista ja toiminnasta tehdä työ hyvin: liika kiire pois,mutta miten se toteutetaan. Poissaolojen syihin paneutuminen sekä sijaisten ammattitaitoon. ei mikä.olen tottunut olemaan itsetoiminen.kaikki aloitteet ja ehdotukset-on EI.Enkä yrittä enää muutta mitään. esimies ei saa olla puolueellinen kaikkien pitäisi olla hänelle samanarvoisia avoimmuus Paljon parjattu kiire on tosi asia. Esimiehen tulee kohdella alaisiaan tasapuolisesti ja ottaa huomioon alaisen persoonan työyhteisössä kaikki on ok en osaa sanoa tähän mitään Tiedonkulun selkeyttäminen.ohjeistukset tulevat monelta suunnalta,kokonaisuuden kannalta epäselvää. Kunnan muidenkin toimialoijen tulisi toimia vastuullisesti ja taloudellisesti, esimerkiksi päivähoidon lomajärjestelyissä Edetään uudistuksissa hitaammin, ei tuoda keskeneräisiä asioita kentälle Työnjaon selkeytyminen vielä entisestään innovatiivisempaa johtamista ei mitää selkeytytettäisiin viestien kulkua, liian monta välikättä Henkilöiden siirtyessä korvaavien sijaisten ammattitaito olisi hyvä ottaa huomioon että ei kuormittaisi liikaa vakituisia. Kerran vuodessa kehityskeskustelu lähiesimiehen kanssa kaavakkeen pohjalta ei ole riittävä. Olisi mukava jos vaikka puolivuosittain olisi vapaamuotoisempi kahdenkeskinen keskustelumahdollisuus jossa käsiteltäisiin työkuvioita ja mietittäisiin niitä yhdessä. Ohjeistukset olisivat selkeitä ja päätöksistä tehtäisiin yhteenveto, joka toimitettaisiin työntekijöiden tietoon ajoissa. Muutoksia ei tehtäisi nopeilla varoitusajoilla ja henkilöstöä informoitaisiin selkeästi muutoksen vaikutuksista. Kaari-työhyvinvointikysely

13 ALEKSIA-liikelaitos 8 AVOIMET VASTAUKSET Avoimuus ja selkeytttäminen informaatio katkokset jatkuvat,tiedon kulku paremmaksi että työntekijöitä olisi tarpeesi avoimuus Ei valittamista kenestäkään en tiedä Informaatiota enemmän. Kun on yksin päiväkodin keittiöllä, ei aina tiedä kaikista tapahtumista. Ulkopuolisuuden tunne välillä! Älyttömät säännöt. Välillä on tunne kun olis jossain holhouksen alla. Vaaditaan koko ajan, mutta vastuullisesta ja rakkaudella tehdystä työstä ei saada kunnioitusta eikä kiitosta tarpeeksi. Salailu ja säännöt ahdistaa. Kerro lyhyesti kaksi tärkeintä asiaa, joita toivoisit kehitettävän. Toimialan/palvelualueen johtamistapaan tyytymättömien vastaajien kommentit. Pitäisi tutustuta työpisteeseen ja ihmisiin. Työntekijät eriarvoisia. Esimies ei kuuntele työntekijää ja ei tiedä siivouskohteista ollenkaan ja ei ole edes käynyt kohteissa tiedottaminen. selkeämmät toimenkuvat Esimiehen kiinnostus ja kunnioitus työntekijöitä kohtaa. Kannustaminen. -v.aikana ei kertakaan kehityskeskusteluja,miten voin kehityä.tärkein aika siivouksessa on peruspesu missä voi olla ongelmia,mutta jotkut on aina lomalla silloin eikä ole mahdollista kysyä.pidä olla omatoiminen. en osaa sanoa useammin pikku palavereja oman työporukan kesken, joka ei tarvitsisi kestää kuin vaikka vartin mutta ei siihen olisi varattu oma aikansa ( käsiteltäisiin ajankohtaiset asiat ja voisi antaa hyvää ja huonoa palautetta rakentavasti jos siihen olisi aihetta) Informoiminen ja asioiden loppuun saattaminen, ettei tuoteta uutta toimitoa, ohjetta ja tapaa ym. ennen kuin vanhat asiat on hoidettu kunnialla loppuun. Kerro lyhyesti kaksi tärkeintä asiaa, joita toivoisit kehitettävän. Koko organisaation johtamistapaan tyytymättömien vastaajien kommentit. En osaa vastata selkeämmät toimenkuvat. tarkkuus asioissa, ei sähelletä joka paikassa pintaraapaisulla Esimies on turha pykälä, ei ota vastuuta. Palkka on surkea työnkuvaan ja määrään nähden. Vastuun kantaminen organisaation toiminnasta ja kehittämisestä Uusi taloushallinnon järjestelmä jäi kokonaan omalle kontolle ohjeistuksen luominen ja tuntui ettei kukaan tiedä mitsään mitään. Odotimme luvattua ohjeistusta, mutta lopulta ohjeistuksen piti tulla meiltä itseltämme tähän ei oltu varauduttu. Kunnassa ei ole linjassa mm loma-aika päivähoidolla Selkeyttä vastuualueisiin ja päällekkäsyyksien poistamista. Ohjeistukset yhteneväisiksi, jotta eri toimialatkin tietäisivät miten hommat pitäisi hoitaa. osaavaa henkilökuntaa pitää olla tapeeksi eikä jatkuvasti sijaisia jotka eivät sitoudu työhön organisaation johtamistapa on etäinen. omaa työtä koskeviin päätöksiin ja muutoksiin ei pääse vaikuttamaan. Mitä haluat sanoa asiakaspalvelun kehittämisestä? Ollaan enemmän kiinnostuneita asiakasryhmistämme ja haluan että teemme työmme heitä varten, heitä kunnioittaen. Kuin myös että he kunnioittaisivat meitä ja ammattiryhmäämme. ei lisättävää Kaari-työhyvinvointikysely

14 ALEKSIA-liikelaitos 8 AVOIMET VASTAUKSET Hyvä asiakaspalvelu syntyy asiakkaiden kanssa toimimisesta. Työtä pitäisi pyrkiä muuttamaan niin että työntekijät olisivat asiakkaiden käytettävissä silloin kun he ovat paikalla. Siis ei esim. toimistotöitä silloin kun asiakkaaat ovat ruokailemassa vaan työntekijät asiakkaiden sekaan. Kuunnellaan asiakasta enemmän Otetaan huomioon erilaiset asiakasryhmät, ei tasapäistetä kaikkia Avoimempaa tiedottamista koko asiakas kunnalle muutoksista palveluissa. ei mitään mainittavaa en osaa kirjoitaa suomeksi asenne pitää muuttua, asiakkaisiin nähden ulkoiset puitteet ovat tärkeitä esim. työvaatteet vain yhdet. Asiakkaat enemmäm mukaan suunnitteluun ja tapahtumiin en osaa sanoa Päiväkodin tarjoiluvaunujen astiohin enemmän huomiota. mm. aterimille kivat kipot, biojäte astiat Käyttäjäasiakkaita kuunnellen kehitetään koko organisaation toimintaa palveluita tulee kehittää käyttäjäasiakkaiden kanssa hyvää Ruokapalvelussa huomioitaisiin entistä paremmin esim. vanhukset, vammaiset jne. pitäisi kysyä suoraa asiakkailta/toimi pisteissä työskenteleviltä,eikä vain päälliköiltä/esimiehiltä laadusta. Asiakaspalautetta voisi kerätä päivittäinkin ja ruokalista päivittyä useammin kuin kerran vuodessa. Enemmän sesongit huomioon ja aikuisasiakkaiden trendi/teema toiveet ruuhkahuipun aikana yhden henkilön pitäisi pystyä toimimaan pelkästään asiakkaiden kanssa Asiakkaita tulee kuunnella entistä enemmän, eritysesti lapsien ääni pitäisi saada kuuluviin. On turha tehdä ruokaa joka on erittäin terveellistä ja ravitsemuksellisesti oikeaoppista, jos kukaan ei syö sitä. Ruokasalien viihtyvyyteen ja ruokailutilanteen toimivuuteen pitäisi panostaa enemmän. Asiakaspalvelua on hankala kehittää, koska käsittääkseni vastaan tulee raha, ostosopimukset, näin täällä kuuluu tehdä kun muissakin yksiköissä tehdään yms. Ja kun joka paikassa tuote pitäisi laadullisesti ja muutenkin olla samanlaista eikä poiketa kunnan mausta, niin toiveita ei voi täyttää. Kuunnellaan asiakasta riittävästi! Olen ollut asiakaspalvelu koulutuksessa, oli hyvä juttu. Asiallinen käyttäytyminen ja palvelu pitäisi tulla luonnostaan, ei väkisin. Positiivinen asenne ja Hymy! Avoimuutta paremmaksi. Ymmärrystä enempi. Kuuntele ja puhu. Kaari-työhyvinvointikysely

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010 n kaupungin työhyvinvointisyke 2010 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä ilmeneviä kehittämiskohteita. Kysely

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus

Työhyvinvointikysely Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus Työhyvinvointikysely 2015 Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus 20.6.2016 Työhyvinvointikyselyn 2016 toteutus Työhyvinvointikysely toteutettiin 1.-30.4.2016 sähköisenä kyselynä (Webropol). Henkilökohtainen

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014

Työhyvinvointikysely 2014 Työhyvinvointikysely 2014 1. Henkilöstö- ja tehtäväryhmäsi 2. Yksikkösi Vastaajien määrä: 3. Omaan työhön liittyvä informaatio Minulla on selkeä tehtäväkuva 1 18 0 64 89 172 4,3 4,4 Minulle on täysin

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola MITTAREISTA Miten HAO /JEDU toimii Laatukoordinaattori Arto Veikkola JEDU/Hao oma toimintakäsikirja intrassa Mittaamista ohjaa vahvasti rahoitus, valtionosuudesta 3% otetaan kaikilta jaettavaksi tuloksellisuusrahana

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset Hyvällä fiiliksellä homma toimii paljon paremmin! Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset Elina Ravantti, Venla Räisänen ja Eeva-Marja Lee Työterveyslaitos 2014 1 Tietopaketti työhyvinvoinnista Apaja-projektissa

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ

HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan tulkita seuraavasti: N > 10 000 ero suurempi kuin 0,15 on

Lisätiedot

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? Terve yritys pulssikysely ennustaa työhyvinvoinnin tasoa kehityspäällikkö Sabina Brunou sabina.brunou@diacor.fi 5157 PALVELUMME TYÖPAIKOILLE Työhyvinvointipalvelut

Lisätiedot

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010 RECONOS Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 21 Ky Puh: 9-6969 274 PL 8, Aleksanterinkatu 17 Fax: 9-6969 2741 HELSINKI E-mail: kari.ehari@reconos.fi Oy Henkilöstötutkimus 21 LOPPURAPORTTI 1.1.21 Oy ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lape kysely 1 2018 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

I L M A P I I R I K Y S E LY A N N A V A N H A L A

I L M A P I I R I K Y S E LY A N N A V A N H A L A I L M A P I I R I K Y S E LY 2 0 1 9 A N N A V A N H A L A Pelkkä kyselyn toistaminen ei takaa muutosta parempaan! I.Heilä / Bulls KOTKAN KAUPUNGIN ILMAPIIRIKYSELY 2019 - TTL:n Parempi Työyhteisö (ParTy)

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Vuolle Setlementti ry

Vuolle Setlementti ry Vuolle Setlementti ry Pikku-Syöte Työyhteisökysely 2019 Kokonaistulos Kyselyyn vastasi 10 henkilöä. 4.05 26% Kokonaiskeskiarvo Kaikkien likert-vastausten keskiarvo oli 4.05. Kehittämistarve 26 prosenttia

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) Kyselyn tulokset vertailussa Sinisellä: PKKY kysely 2012 (212 vastaajaa) ja vaikeaa esimiehille

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto 29.1.2016 Henkilöstöpalvelut 11.2.2016 1 Työyhteisön toimivuuskysely 2015 TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUSKYSELY 2015 Työyhteisön toimivuuskysely toteutettiin nyt kuudennen

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot

1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto

1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto 1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto anna.saloranta@staff.uta.fi Pippuri Kysely1 15.8.-13.9.2017 347 vastaanottajaa 93 vastaajaa Vastausprosentti 27% Mitä mitattiin? Kyselyssä oli neljä

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut

Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut Lape kysely 1 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Kysely opettajille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Tämä toteutettu Johtamisen arviointi oli uuden Seinäjoen opetustoimen

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0)

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0) ZEF Report - generated on 13.11.2010 Nimi Määrä Vastaamassa (%) Lopettanut (%) Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0) Osasto D 5 5 (100.0) 4 (80.0) Osasto

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, henkilöstön kehittäminen Henkilöstön kehittäminen 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten suunnitelmallista

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

Simo_suun_terveydenhuolto

Simo_suun_terveydenhuolto Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen

Lisätiedot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Suomen Yrittäjät 30.6.2010 30.6.2010 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2008 Pienyritykset (10-49 hlöä); 14 570; 5,5 % Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä); 2

Lisätiedot

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu Varkauden kaupunki Balentor Oy Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Vuokratyöntekijätutkimuksen toteutus Sisältö Toisto vuoden 2007 vuokratyöntekijätutkimuksesta Aihealueet:

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2017-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 10.1.2017 Yhteistyötoimikunta 19.1.2017 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot