PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013"

Transkriptio

1 1/14 1) YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta ohjaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Ohjausmuotoja ovat mm. vuosittain järjestettävät kehittämiskeskustelut sekä yksittäisiä kaavoja koskevat viranomaisneuvottelut ja työneuvottelut. Kaavoituskatsauksen laatimisesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat, niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla Pyhäjoen kunta yleistä: Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Pyhäjoen kunnan kaavoitustilanne. Tulevien lähivuosien kaavoitusohjelma esitellään Pyhäjoen kunnan päivitetyn maankäyttöstrategian ja toteuttamisohjelman kautta Pyhäjoen kunnan Fennovoima Oy ilmoitti Pyhäjoen Hanhikivenniemen olevan Fennovoiman ydinvoimalaitoksen sijantipaikka. Ilmoituksesta johtuen Pyhäjoen kunnan tulevien vuosien kaavoitusohjelma noudattaa Pyhäjoen kunnan päivitetyn maankäyttöstrategian ja toteuttamisohjelman mukaista Kasvuvoima vaihtoehtoa.

2 2/14 3.1) 2) 3) PYHÄJOEN KUNNAN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA TOTEUTTAMISOHJELMA Pyhäjoen kunnan kaavoitusohjelma Kasvuvoima vuosille on esitetty Pyhäjoen kunnan maankäyttöstrategiassa ja maankäytön toteuttamisohjelmassa, jotka hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi maankäyttöstrategian ja toteuttamisohjelman päivityksen. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava löytyy osoitteesta: Fpalvelut Ftekniset palvelut F kaavoitus- ja maankäyttö Fmaankäyttöstrategia (tai maankäytön toteuttamisohjelma) MAAKUNTAKAAVA MRL Pyhäjoki kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan alueeseen. Ympäristöministeriö on vahvistanut Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan Maakuntakaava löytyy internet sivuilta osoitteesta Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa osoitetaan alueiden käytön ja yhdyskuntarakentamisen periaatteet sekä maakunnan kehittämisen kannalta tarpeelliset aluevaraukset. Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan ja Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan ja määräsi sen tulemaan voimaan valituksista huolimatta. Valitukset on hylätty KHO:ssa ja Pohjois-Pohjanmaan liitto on tiedottanut asiasta julkisella kuulutuksella. Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaava löytyy osoitteesta: Fpalvelut Ftekniset palvelut F kaavoitus- ja maankäyttö F Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen kaavat MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN, VAIHEKAAVAT 1-3 Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt maakuntakaavan uudistamisen syksyllä Työ koskee vuonna 2005 vahvistettua Pohjois-Pohjanmaan maakuntakuntakaavaa ja Himangan alueella voimassa olevia Keski-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavoja. 1 Vaihekaavan ehdotus oli nähtävillä , ensimmäisessä vaiheessa täydennetään ja päivitetään mm soiden käyttöä ja luonnonympäristöä, tuulivoima-alueita, kaupan palveluverkkoa ja aluerakennetta sekä liikennejärjestelyjä koskevia merkintöjä. 4) PYHÄJOEN KUNNAN VOIMASSA OLEVAT YLEISKAAVAT: 4.1 ) Osayleiskaavat: Pyhäjoella on voimassa Yppärin, Etelänkylä-Viirteen ja Parhalahden maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset oikeusvaikutteiset osayleiskaavat sekä Pohjankylän kuntakeskuksen oikeusvaikutukseton vanha osayleiskaava. Pyhäjoen kunnan ja Kalajoen kaupungin rajalta, maanpuolella valtatie 8:aa, sijaitseva Mäkikankaan tuulipuiston osayleiskaava oli kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyssä Tuulivoimapuiston osayleiskaava sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA:n 93 :n mukaisella julkisella kuulutuksella Pyhäjoen kunnan kaikki ajantasaiset voimassa olevat osayleiskaavat löytyvät Airix Ympäristö Oy:n ylläpitämästä paikkatietojärjestelmästä osoitteesta: Fpalvelut Ftekniset palvelut F kaavoitus- ja maankäyttö Fpaikkatietojärjestelmä Fosayleiskaava-yhdistelmä

3 3/ ) Pyhäjoen merenrannikon rantayleiskaava: Pyhäjoen kunnan merenrannikon rantayleiskaava sai valtuuston hyväksynnän ja rantayleiskaava sai lainvoiman (paitsi 3 valituksen alaista kaavasta ulos rajattua aluetta Yppärin 3 ja 4 osa-alueilla ja 1 ulos rajattu alue Etelänkylän osa-alueella 2). HO:n päätöksen jälkeen 3 valituksen alaista aluetta Yppärin 3 ja 4 osa-alueilla saivat lainvoiman annetulla julkisella kuulutuksella, alueet ovat: ase-1 Matinletto-Ulkoinen, Yppärin osa-alueella 3 Yppärin vanha kalastama ja Elävisluodon kalasatama, Yppärin osa-alueella 4 Pyhäjoen merenrannikon koko rantayleiskaava on lainvoimainen lukuun ottamatta Etelänkylän osa-alueella 2 sijaitsevaa Sorapalsta tilaa, josta ei kuitenkaan ole valitettu HO:n päätöksen jälkeen eteenpäin KHO:n. Pyhäjoen merenrannikon rantayleiskaavat löytyvät Airix Ympäristö Oy:n ylläpitämästä paikkatietojärjestelmästä osoitteesta: Fpalvelut Ftekniset palvelut F kaavoitus- ja maankäyttö Fpaikkatietojärjestelmä Fosayleiskaava-yhdistelmä 4.3 ) Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava: Pyhäjoen kunnanvaltuusto teki päätöksen osayleiskaavan laatimisesta ydinvoimalaitoksen sijoittamiseksi Hanhikivenniemelle. Hanhikivenniemen alue sijoittuu sekä Pyhäjoen kunnan että Raahen kaupungin alueelle. Luonnosvaiheessa Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavat olivat yhteisiä Raahen kaupungin kanssa, mutta eriytyivät omiksi kuntakohtaisiksi ehdotuksiksi valmisteluvaiheen jälkeen. Kaavoitusprosessia ohjasi erikseen nimetty yhteinen ylikunnallinen ohjausryhmä. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen kuntakaavat ovat ns teemakaavoja, joiden keskeinen sisältö muodostuu ydinvoimatoimintojen ympärille. Osayleiskaavasta esim. loma-asuntoalueet on poistettu yksittäisinä aluevarauksina ja ranta-alue on osoitettu ohjeellisena alueen osana, jonka rakentaminen ratkaistaan joko omalla erillisellä osayleiskaavalla, ranta-asemakaavalla tai poikkeamismenettelyllä. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan KHO hylkäsi molemmat valitukset. KHO:n hylkäsi Pyhäjoen kunnan Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan osalta valitukset päätöksellä Dnro 1414/1/12 ja osayleiskaava tuli lainvoimaiseksi MRA:n 93 :n mukaan julkisella kuulutuksella ) Mäkikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi WPD Finland Oy:n Mäkikankaan tuulipuiston osayleiskaavan , kaava sai lainvoiman , josta kuulutettiin MRA:n 93 mukaan julkaistulla kuulutuksella. Tuulivoimapuistoon saa rakentaa enintään 14 tuulivoimalaa. Mäkikankaan tuulivoimapuiston rakennus ja ympäristöluvat ovat lainvoimaisia. Infran rakentaminen tuulivoimapuistoon alkoi vuonna 2013 ja tuulivoimaloiden osalta rakentaminen alkaa keväällä 2014.

4 4/ ) Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Maanahkiaisen merituulivoimapuiston hankkeen omistajana on Rajakiiri Oy. Pyhäjoen kunnan edustan merituulivoimapuiston osayleiskaava-alue sijaitsee Hanhikivenniemestä lähimmillään noin 4 km ja kauimmillaan noin 17,3 km länteen. Osayleiskaavan pinta-ala on noin 53 km 2. Osayleiskaavan alueella on 42 tuulivoimalaa. Osayleiskaava on laadittu oikeusvaikutteisena ja sen perusteella voidaan myöntää rakennusluvat, ympäristöministeriön MRL:n 77 a :n muutoksen perusteella. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaavan C alueella Maanahkiaisen meritulivoimapuiston osayleiskaava C alueella ei ole vielä lainvoimainen. 5) PYHÄJOEN KUNNAN VOIMASSA OLEVAT ASEMAKAAVAT: 5.1) Asemakaava-yhdistelmä Pyhäjoen kunnan koko Pohjankylän keskustaajama on asemakaava-aluetta, johon on tehty pieniä asemakaavan tarkistuksia ns postimerkkikaavoja, joista viimeisin on valtuuston hyväksymä Pyhäjoen kunnan ajantasainen voimassa oleva asemakaavayhdistelmä löytyy Airix Ympäristö Oy:n ylläpitämästä paikkatietojärjestelmästä osoitteesta: Fpalvelut Ftekniset palvelut F kaavoitus- ja maankäyttö Fpaikkatietojärjestelmä Fkaavayhdistelmä 5.2) Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaava Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavaprosessit etenivät rinnakkain yleiskaavojen kanssa, hanketta ohjasi sama ylikunnallinen ohjausryhmä. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan KHO hylkäsi molemmat valitukset. KHO:n hylkäsi Pyhäjoen kunnan Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan kortteleita 1 ja 2 koskevat valitukset päätöksellä Dnro 1415/1/12 ja asemakaava tuli lainvoimaiseksi MRA:n 93 :n mukaan julkisella kuulutuksella Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaava löytyy osoitteesta: Fpalvelut Ftekniset palvelut F kaavoitus- ja maankäyttö FHanhikiven ydinvoimalaitosalueen kaavat Fkaavakartta 5.3 ) Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennus kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennuksen kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 ( entinen työpaikka-alue TP) kokouksessaan :llä 67. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennuksesta kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 on valitettu Oulun hallinto-oikeuteen.

5 5/ ) Niskanmäen korttelien asemakaavan muutos (ent. Koskipuisto) Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Niskanmäen korttelien asemakaavan muutoksen Niskanmäen asemakaavan muutos kortteleissa sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaan julkisella kuulutuksella ) Kirkonseudun korttelin 160 asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Kirkonseudun korttelin 160 asemakaavan muutoksen Kirkonseudun korttelin 160 asemakaavan sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaan julkisella kuulutuksella ) Pyhäjoen keskustan Valtatie 8 risteysalueen asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Pyhäjoen keskustan Valtatie 8 risteysalueen asemakaavan muutoksen Valtatie 8 risteysalueen asemakaavan muutos sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA: n 93 mukaan julkisella kuulutuksella ) Pyhäjoen Saarenalueen asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 499, 502, 507, 508 (osa) ja sekä näihin liittyvät lähivirkistys, katu- ja vesialueet Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Saarenalueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen kortteleissa 499, 502, 507, 508 (osa) ja sekä näihin liittyvät lähivirkistys, katu- ja vesialueet kokouksessaan Edellä oleva Saarenalueen asemakaavan muutos ja laajennus ei ole vielä lainvoimainen.

6 6/14 6) VIREILLÄ OLEVAT / VIREILLE TULEVAT OSAYLEISKAAVAT: 6.1) Pyhäjoen keskustan osayleiskaava Pyhäjoen kunnanhallitus käynnisti keskustan osayleiskaavatyön Hankkeen vireille tulosta kuulutettiin MRL:n 63 :ssä säädetyllä tavalla ja OAS asetettiin nähtäville Kaavaehdotuksessa nähtävillä oleva suunnittelualueen pinta-ala on n. n. 7,0 km 2 Osayleiskaava tulee toimimaan alueen asemakaavoituksen sekä muun rakentamisen ja suunnittelun pohjana. Osayleiskaavan tavoitevuosi on Kunnanhallitus asetti Keskustan osayleiskaavaehdotus yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Keskustan osayleiskaava 2025 tulee Pyhäjoen kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta ) Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaava Pyhäjoen kunta on käynnistänyt Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaavatyön, jonka ensimmäisenä vaiheena kunnanhallitus asetti nähtäville hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS päivämäärällä ) alkaen. Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaavan suunnittelualueen pintaala on 78,6 ha ja suunnittelualueen rajaus näkyy viereisessä kuvassa. Osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä ja kunnanhallitus esittää valtuustolle kokouksessaan osayleiskaavan hyväksymistä, hyväksyminen tulee valtuuston käsittelyyn

7 7/ ) Ulkonahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi :llä 1 Suomen Hyötytuuli Oy:n kaavoitusaloitteen merituulivoimapuiston kaavoittamiseksi Ulkonahkiaiseen. Alustavan hankesuunnitelman mukaan alueelle tulisi noin 70 tuulivoimalaa, joiden nimellisteho on 2-5 MW. Merituulivoimahanke on yhteishanke Raahen kaupungin kanssa. Pyhäjoen kunnanhallitus päättää suunnittelualueen tarkasta rajauksesta sen jälkeen, kun Suomen Hyötytuuli Oy:n alueesta teettämä yleissuunnitelmaluonnos tarvittavine selityksineen valmistuu. Kohteen kaavoitusprosessi ei ole edennyt vuosien aikana. 6.4 ) Parhalahden tuulivoimapuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi :llä 247 Puhuri Oy:n kaavoitusaloitteen maatuulivoimapuiston kaavoittamiseksi Parhalahden kylälle. Parhalahden tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma tuli vireille kunnanhallituksen päätöksellä ja asetettiin nähtäville Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan alueelle tulisi enintään 16 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on 2,5-5 MW. Tuulivoimapuiston osayleiskaava etenee rinnakkain YVA- menettelyn kanssa. Kunnanhallitus asettaa pidettävässä kokouksessa Parhalahden tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksen yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. 6.5) Silovuoren tuulivoimapuiston osayleiskaava Tuulivoimayhtiö SG-Power Oy on tehnyt maanvuokrasopimuksia Silovuoren alueelta yhteensä n. 412,8 ha alueesta. Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi SG-Power Oy:n Silovuoren tuulipuiston kaavoitusaloitteen ja kaavoitus tuli vireille kunnanhallituksen kokouksessa , jolloin päätettiin asettaa Silovuoren tuulipuiston osallistumis-ja arviointisuunnitelma nähtäville.

8 8/14 Pyhäjoen kunnanhallitus päätti :llä 323 asettaa Silovuoren tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksen yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Silovuoren tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksessa on 9 tuulivoimalaa. Kaavaehdotus voidaan asettaa nähtäville aikaintaan syksyllä 2014, kun saadaan tarvittavat luonto-, melu ym selvitykset tehtyä maastossa. 6.6 ) Paltusmäen tuulivoimapuiston osayleiskaava Tuulivoimayhtiö Smart Windpower Oy on tehnyt maanvuokrasopimuksia Viirteen Paltusmäen alueelta yhteensä n. 146 ha alueesta. Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi Smart Windpower Oy:n :Paltusmäen tuulipuiston kaavoitusaloitteen ja kaavoitus tuli vireille kunnanhallituksen kokouksessa , jolloin päätettiin asettaa Silovuoren tuulipuiston osallistumis-ja arviointisuunnitelma nähtäville. Pyhäjoen kunnanhallitus päätti :llä 356 asettaa Paltusmäen tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksen yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Jatkoaikaa pyydetyille viranomaislausunnoille on annettu saakka. Paltusmäen tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksessa on 8 tuulivoimalaa.

9 9/ ) Polusjärven tuulipuiston osayleiskaava Greenpower Finland Oy on tehnyt kaavoitusaloitteen Pyhäjoen kunnalle tuulivoimapuistosta Polusjärven Liminkakylän alueelle. Polusjärven tuulipuiston suunnittelualue on yhteensä n. 935 ha ja alueelle on suunniteltu n. 9 tuulivoimalan puistoa. Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi Greenpower Oy:n Polusjärven tuulipuiston kaavoitusaloitteen kokouksessaan :llä 359, mutta ennen kuin Polusjärven tuulipuiston osayleiskaava voi tulla vireille, on hankkeen toimijan saatava Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta kirjallinen päätös YVA-menettelyn tarveharkinnasta 9 tuulivoimalan rakentamiseksi Polusjärven ympäristöön rajatulle suunnittelualueelle. 6.8 ) Oltavan tuulipuiston osayleiskaava Tornator Oyj ja Taaleritehdas Pääomarahastot Oy ovat tehneet kaavoitusaloitteen Pyhäjoen kunnalle tuulivoimapuistosta Oltavan Liminkakylän alueelle. Oltavan tuulivoimapuiston suunnittelualue on yhteensä n. 935 ha ja alueelle on suunniteltu n. 25 tuulivoimalan puistoa. YVA-prosessi hankkeesta on käynnistymässä. Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi kaavoitusaloitteen Oltavan tuulipuistosta ja osayleiskaava tuli vireille Pyhäjoen kunnanhallitus päätti :llä 357 asettaa Oltavan tuulipuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman yleisesti nähtäville alkaen. Kaavoitus etenee yhdessä YVA-prosessin kanssa. 6.9 ) Karhunnevankankaan Toukkalankallion tuulipuiston osayleiskaava WPD Finland Oy jätti Pyhäjoen kunnalle kaavoitusaloitteen Karhunnevankankaan Toukkalankallion tuulipuistosta (hankealue n ha), joka on Pohjois-Pohjanmaan Liiton 1. vaihemaakuntakaava-ehdotuksen mukainen tuulivoimapuistolle varattava tv-alue 335. WPD Finland Oy toteaa kaavoitusaloitteessaan, että Karhunnevankankaan Toukkalankallion tuulipuisto koostuu tuulivoimalasta, joiden yksikköteho on noin 3 MW. Kunnanhallitus käsittelee WPD Finland Oy:n kaavoitusaloitteen kokouksessaan. Koska tuulipuiston hankekoko täyttää suoraan YVA-lain mukaisen velvoitteen, on WPD Finland Oy ilmoittanut käynnistävänsä YVA-prosessin, jolloin ympäristövaikutusten arviointi ja kaavoitus tulevat etenemään tuulipuistohankkeessa rinnakkain.

10 10/14 7) VIREILLÄ OLEVAT / VIREILLE TULEVAT ASEMAKAAVAT: 7.1 ) Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennus Pyhäjoen kunnanhallitus päätti kaavoitushankkeen käynnistymisestä :llä 235. Käynnistyksen ensimmäisenä vaiheena kuulutettiin vireille tulleeksi osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS päivämäärällä ), joka on nähtävillä Pyhäjoen kunnan internet sivuilla koko kaavoitusprosessin ajan. Korttelien suunnittelualueen pinta-ala on n. 40 ha, suunnittelualueen rajaus näkyy kuvassa. Aatosvainion alueen asemakaavan muutos ja laajennus tarkentavat osaltaan Pyhäjoen kunnan maankäyttöstrategian ja maankäytön toteuttamisohjelman 2025 linjauksia. Samanaikaisesti on käynnistetty keskustan osayleiskaavan uusiminen tavoitevuosi Aatosvainion asemakaavan muutosta ja laajennusta laaditaan rinnan osayleiskaavatyön kanssa. Tarkoituksena on täydentää ja eheyttää Pyhäjoen keskustan yhdyskuntarakennetta hyödyntämällä mahdollisimman tehokkaasti jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Lisämaanhankintaa on Aatosvainion alueella tehty syksylle 2012 asti. Kunnanhallitus asetti :llä 308 Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennusluonnoksen nähtäville väliseksi ajaksi. Kaavaehdotus tulee nähtäville alkuvuodesta ) Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan II laajennus, korttelissa 3 Pyhäjoen kunnanhallitus käynnisti Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan mukaisen asemakaavan II laajennuksen korttelissa 3 (ns. merikotka kortteli). Suunnittelualueen pinta-ala on 33,6 ha. Kunnanhallitus asetti Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan II laajennusluonnoksen korttelissa 3 yleisesti nähtäville Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan II laajennus korttelissa 3 on tulossa kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta ) Kirkonseudun asemakaava ja asemkaavan muutos, Ollinmäen alueella Pyhäjoen kunnanhallitus päätti käynnistää Ollinmäen teollisuusalueen asemakaavan laajennuksen ja muutoksen. Kaavoituksen ensimmäisenä vaiheena tuli nähtäville alkaen hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä Suunnittelualueen pinta-ala on noin 31,5 hehtaaria.

11 11/14 Asemakaavan laajennuksen ja muutoksen tavoitteena on sijoittaa Ollinmäen alueelle työpaikka- ja teollisuustoiminnoille osoitettuja korttelialueita, joilla on hyvä liikennesijainti valtatie 8 läheisyydessä. Aluetta kehitetään toiminnoiltaan monipuolisena kokonaisuutena, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan energiatehokkuusnäkökulmat ja kestävän kehityksen periaatteet. Kirkonseudun asemakaava ja asemakaavan muutos, Ollinmäen alueella, kunnanhallitus asetti kokouksessaan kaavaehdotuksen nähtäville väliseksi ajaksi. Kaava etenee kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksymiskäsittelyyn, kun Ollinmäen osayleiskaava on lainvoimainen. 7.4 ) Korttelien asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanhallitus päätti käynnistää korttelien 160, asemakaavan muutokset. Kaavoituksen ensimmäisenä vaiheena tuli nähtäville hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä Tästä kaavoitushankkeesta eriytettiin myöhemmin omiksi asemakaavan muutosprosesseikseen Kirkonseudun kortteli 160 ja korttelit Korttelien asemakaavan muutoksen vireille tulosta päätti kunnanhallitus , osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä alkaen. Suunnittelualueen pintaala on n. 3,95 ha. Korttelien asemakaavan muutos tarkentaa osaltaan Pyhäjoen kunnan maankäyttöstrategian ja maankäytön toteuttamisohjelman 2025 linjauksia. Samanaikaisesti on käynnistetty keskustan osayleiskaavan uusiminen. Osana yleiskaavatyötä laaditaan koko Pyhäjoen keskustan aluetta koskeva toteutusohjelma. Osayleiskaava toimii alueen asemakaavoituksen sekä muun rakentamisen ja suunnittelun pohjana. Osayleiskaavan tavoitevuosi on Tarkoituksena on täydentää ja eheyttää Pyhäjoen keskustan yhdyskuntarakennetta hyödyntämällä mahdollisimman tehokkaasti jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkistetaan myös rakennusten suojelustatusta. Alustavan aikataulun mukaan korttelien asemakaavan muutosehdotus asetetaan nähtäville kunnanhallituksen kokouksessa Kaavaehdotus olisi yleisesti nähtävänä välisen ajan.

12 12/ ) Korttelin 191 asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanhallitus päätti käynnistää korttelin 191 asemakaavan muutoksen. Kaavoituksen ensimmäisenä vaiheena tuli alkaen nähtäville hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä Korttelin 191 suunnittelualueen pinta-ala on n. 1,0 ha. Korttelin 191 asemakaavan muutos tarkentaa osaltaan Pyhäjoen kunnan maankäyttöstrategian ja maan käytön toteuttamisohjelman 2025 linjauksia. Samanaikaisesti on käynnistetty keskustan osayleiskaavan uusiminen. Osana yleiskaavatyötä laaditaan koko Pyhäjoen keskustan aluetta koskeva toteutusohjelma. Osayleiskaava toimii alueen asemakaavoituksen sekä muun rakentamisen ja suunnittelun pohjana. Osayleiskaavan tavoitevuosi on Tarkoituksena on täydentää ja eheyttää Pyhäjoen keskustan yhdyskuntarakennetta hyödyntämällä mahdollisimman tehokkaasti jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Kaavamuutos mahdollistaa keskustatoimintojen sijoittumisen laajentumista alueelle. Alustavan aikataulun mukaan korttelin 191 asemakaavan muutos asetetaan luonnoksena nähtäville keväällä ) Hourunkosken puiston asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanhallitus päätti kaavoitushankkeen käynnistymisestä :llä 235. Käynnistyksen ensimmäisenä vaiheena kuulutettiin vireille tulleeksi osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS päivämäärällä ), joka on nähtävillä Pyhäjoen kunnan internet sivuilla koko kaavoitusprosessin ajan. Korttelien suunnittelualueen pinta-ala on n. 40 ha, suunnittelualueen rajaus näkyy kuvassa. Suunnittelualue sisältää sekä Aatosvainion että Hourunkosken puiston alueen. Kunnanhallitus asetti :llä 308 Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennusluonnoksen nähtäville väliseksi ajaksi. Luonnosvaiheen jälkeen kunnanhallitus päätti eriyttää Hourunkosken puiston alueen omaksi kaavaehdotukseksi ja Aatosvainion omaksi kaavaehdotukseksi. Hourunkosken puiston asemakaavaehdotus tulee nähtäville alkuvuodesta 2014.

13 13/ ) Kirkonseudun asemakaavan muutos, liikekeskuksen alueella Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi Osuuskauppa Arinan kaavoitusaloitteen :llä 146, korttelissa 132 ja korttelissa 133 ( tontit 1-3) kyseessä on ns entinen Shell huoltoasemakiinteistö. Kunnanhallitus kuulutti vireille tulleeksi osallistumis- ja arviointi-suunnitelma (OAS päivämäärällä ), joka on nähtävillä Pyhäjoen kunnan internet sivuilla koko kaavoitusprosessin ajan. Korttelien suunnittelualueen pinta-ala on n.2,72 ha, suunnittelualueen rajaus näkyy kuvassa. Kunnanhallitus asetti :llä 355 Kirkonseudun asemakaavan muutosluonnoksen kortteleissa 132 ja 133 (tontit 1-3) yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Asemakaavaehdotus tulee nähtäville alkuvuodesta ) RAKENTAMISKEHOTUKSEN ANTAMINEN Pyhäjoen kunnan tonttivaranto asemakaava-alueella on tällä hetkellä niukka. Asemakaava-alueella on kuitenkin rakentamattomia yksityisten maanomistajien omistamia tontteja kaikkiaan yli 50 kpl. Pyhäjoen kunnanhallitus päätti laittaa vireille MRL 97 :n mukaisen rakentamiskehotusmenettelyn. Rakentamiskehotus koskee kaikkia asemakaava-alueella olevia rakentamattomia tontteja, jotka eivät kuulu vireillä olevien kaavamuutosprosessien suunnittelualueisiin. Rakentamiskehotus koskee 39 rakentamattoman asuintontin omistajaa ja 2 rakentamattoman liike/ teollisuustontin omistajaa. Kunnanhallitus antoi :llä 26 rakentamiskehotuksen alkaen yhteensä 39 rakentamattomalle asuntontille ja 2 rakentamattomalle liike/teollisuustontille. Rakentamiselle varattu aika päättyy näiden kehotuksen saaneiden osalta Kunnanhallitus antoi :llä 138 rakentamiskehotuksen 2 rakentamattomalle asuintontille alkaen Kunnanhallitus purki rakentamiskehotuksen korttelin 133 tonttien 1 ja 2 osalta , koska ns. Arinan kaavamuutoksen suunnittelualue kortteleissa 132 ja 133 (tontit 1-3) laajentuu kahden rakentamiskehotuksen saaneen tontin 1 ja 2 osalle. Pyhäjoen kunta antoi kaikki rakentamiskehotuksen saaneet tiedoksi rakennusvalvonnalleen, joka pitää julkista luetteloa rakentamiskehotuksista (MRL 97.5, MRA 101 ) ja Ylivieskan maanmittaustoimistolle merkinnän tekemiseksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin, jolloin rakentamiskehotus näkyy rasitustodistuksessa.

14 14/14 9) MRL:N 60 MUKAINEN ASEMAKAAVOJEN LAINMUKAISUUSTARKASTELU Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavojen lainmukaisuustarkastelun alla lueteltujen15:n eri keskustan asemakaava-alueen osilla (alueet, joille on annettu rakentamiskehotus), muilla vanhentuneiden kaavojen alueella on joko menossa asemakaavamuutos tai alue on jo rakentunut kaavan mukaisena. 1. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Ollinmäki (nyk.ollinmäen teollisuusalue) korttelit oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus vahvisti kaavan nro:lla 1199L Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos ja laajennus Lahnaoja, korttelit oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan Pyhäjoen Kirkonseutu rakennuskaavan muutos ja laajennus, Kirkonseutu, Kauko, Järvisuo, Annalankangas, korttelit 152, 182, 183, , 266 sekä osat kortteleista 5, 154, oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A1552 P 4. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Annalankangas korttelit 311, 320, oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A1839 P 5. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Annalankangas korttelit 334, 335 ja osa korttelista oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Luodonpuisto, korttelit 125, 501 ja oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A1895 P 7. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Annalankangas korttelit oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä 3298 P 8. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Niskanmäkikorttelit 458, 459, 464, 466 ja oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus vahvisti kaavan numerolla 1195L Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Niskanmäki korttelit 464, 465, osa korttelista 462 ja oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A191 P 10. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan laajennus Kauko korttelit oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A 1654 P 11. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Järvisuo korttelit , , osa korttelista 114 ja oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A1281 P 12. Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Saarenalue korttelit , 534, 536, 537 osa korttelista 125 ja oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä A Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Kirkkokallio korttelit 156, 159,161, oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus vahvisti kaavan numerolla 1199L Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos ja laajennus Annalankangas korttelit 110, oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä Pyhäjoen Kirkonseudun rakennuskaavan muutos Saarenalue korttelit 125, 129, , oheisalueet, kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja Oulun lääninhallitus vahvisti kaavan päätöksellä 1050 P PYHÄJOEN KUNNANHALLITUS

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014 1/15 1. YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta

Lisätiedot

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 1/26 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta

Lisätiedot

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 1/21 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta

Lisätiedot

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016

PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 1/26 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan kaavoituskatsaus 2018

Pyhäjoen kunnan kaavoituskatsaus 2018 Pyhäjoen kunnan kaavoituskatsaus 2018 Kuntavisio: Pyhäjoki on hallitusti kasvava kansainvälinen kunta, joka tarjoaa monipuoliset elämisen ja yrittämisen mahdollisuudet. Pyhäjoki on vetovoimainen ja jatkuvasti

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 1 KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 KAAVOITUSTASOT.... 3 MAAKUNTAKAAVA.... 3 YLEISKAAVAT... 4 RANTAYLEISKAAVA... 4 ASEMAKAAVAT 4 KORSNÄSIN KUNNAN KAAVAT 2017 4 1 Moikipään

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 1 KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsaus perustuu Maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 7 ), jonka mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMA 10.6.2019 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:..

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:.. KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:.. ALAVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2017 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus:

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2017 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2018 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2)

Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.2.2015 Ilmakuva Leviltä (Maanmittauslaitos

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.9.2009 Ilmakuva Leviltä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 21/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Maanantaina 21.11.2011 klo 18.00 Huom aika!!! Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. liite 5.

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot