PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015
|
|
- Kalevi Nurmi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/21 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta ohjaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Ohjausmuotoja ovat mm. vuosittain järjestettävät kehittämiskeskustelut sekä yksittäisiä kaavoja koskevat viranomaisneuvottelut ja työneuvottelut. Kaavoituskatsauksen laatimisesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat, niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla Pyhäjoen kunta yleistä: Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Pyhäjoen kunnan kaavoitustilanne. Tulevien lähivuosien kaavoitusohjelma esitellään Pyhäjoen kunnan päivitetyn maankäyttöstrategian ja toteuttamisohjelman kautta Pyhäjoen kunnan internet sivuilla. Fennovoima Oy ilmoitti Pyhäjoen Hanhikivenniemen olevan Fennovoiman ydinvoimalaitoksen sijantipaikka. Ilmoituksesta johtuen Pyhäjoen kunnan tulevien vuosien kaavoitusohjelma noudattaa Pyhäjoen kunnan päivitetyn maankäyttöstrategian ja toteuttamisohjelman mukaista Kasvuvoima vaihtoehtoa.
2 2/21 1. PYHÄJOEN KUNNAN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA TOTEUTTAMISOHJELMA Pyhäjoen kunnan kaavoitusohjelma Kasvuvoima vuosille on esitetty Pyhäjoen kunnan maankäyttöstrategiassa ja maankäytön toteuttamisohjelmassa, jotka hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi maankäyttöstrategian ja toteuttamisohjelman päivityksen. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava löytyy osoitteesta: Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö Fmaankäyttöstrategia (tai maankäytön toteuttamisohjelma) 2. MAAKUNTAKAAVA MRL Pyhäjoki kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan alueeseen. Ympäristöministeriö on vahvistanut Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan ja se on tullut lainvoimaiseksi korkeimman oikeuden päätöksellä Maakuntakaava löytyy internet sivuilta osoitteesta Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava on laadittu koko maakuntaa koskevana kokonaismaakuntakaavana. Maakuntakaavassa on osoitettu alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä maakunnan kehittämisen kannalta tarpeelliset aluevaraukset. Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan ja Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan ja määräsi sen tulemaan voimaan valituksista huolimatta. Valitukset on hylätty KHO:ssa ja Pohjois-Pohjanmaan liitto on ilmoittanut Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan lainvoimaisuudesta julkisella kuulutuksella. Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaava löytyy osoitteesta: Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö F Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen kaavat 2.1 MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN, VAIHEKAAVAT 1., 2., 3. Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt maakuntakaavan uudistamisen syksyllä Työ koskee vuonna 2005 vahvistettua Pohjois-Pohjanmaan maakuntakuntakaavaa ja Himangan alueella voimassa olevia Keski-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavoja. 1. Vaihekaavassa täydennetään ja päivitetään mm. soiden käyttöä ja luonnonympäristöä, kaupan suuryksiköitä ja aluerakennetta sekä liikennejärjestelmää ja tuulivoimaa. 1. Vaihemaakuntakaavassa on esitetty 62 tuulivoimarakentamiseen soveltuvaa, seudullisesti merkittävää aluetta. Maakuntavaltuusto hyväksyi 1. vaihemaakuntakaavan Kaavasta on valitettu, mutta valitukset eivät koske Pyhäjoen kunnan aluetta. Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus on päättänyt maakuntakaavan 2. vaihekaavan vireille tulosta, jossa käsitellään koko maakunnan alusrakenteiden käyttöä seuraavien teemojen osalta: kulttuuriympäristö, maaseudun asutusrakenne, virkistys- ja matkailu, seudulliset jätteenkäsittelyalueet ja seudulliset ampumarata-alueet. 2. vaihemaakuntakaavan luonnos oli nähtävillä ja ehdotus tulee nähtäville 2016 vuoden alussa. Ympäristöministeriön ja Pohjois-Pohjanmaan liiton periaate uusiin seudullisiin tuulivoima-alueisiin on, että seudulliset, merkittävät tuulivoima-alueet tulee osoittaa ensin maakuntakaavassa, joka ohjaa kuntien yleiskaavoitusta, tarkemman suunnittelun seurauksena maakuntakaavan mukaisten
3 3/21 tuulivoima-alueiden rajat voivat tarkentua osayleiskaavassa, mutta kokonaan uudet hankkeet tulee ensin päivittää maakuntakaavaan. Pohjois-Pohjanmaan liiton kanta on, että päivityksiä tuulivoima-alueisiin tehdään vasta 3. vaihemaakuntakaavassa, joka ei ole vielä vireillä. Alustavan aikataulun mukaan 3. vaihemaakuntakaava tulee vireille vuoden 2015 lopussa / 2016 vuoden alussa. 3. PYHÄJOEN KUNNAN LAINVOIMAISET YLEISKAAVAT: 3.1 Osayleiskaavat: Pyhäjoella on voimassa Yppärin, Etelänkylä-Viirteen ja Parhalahden maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset oikeusvaikutteiset osayleiskaavat sekä Pyhäjoen keskustan osayleiskaava Pyhäjoen kunnan kaikki ajantasaiset voimassa olevat osayleiskaavat löytyvät Sweco Oy:n ylläpitämästä paikkatietojärjestelmästä osoitteesta: Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö F paikkatietojärjestelmä Fosayleiskaavayhdistelmä 3.2 Pyhäjoen merenrannikon rantayleiskaava: Pyhäjoen kunnan merenrannikon rantayleiskaava sai valtuuston hyväksynnän ja rantayleiskaava sai lainvoiman (paitsi 3 valituksen alaista kaavasta ulos rajattua aluetta Yppärin 3 ja 4 osa-alueilla ja 1 ulos rajattu alue Etelänkylän osa-alueella 2). HO:n päätöksen jälkeen 3 valituksen alaista aluetta Yppärin 3 ja 4 osa-alueilla saivat lainvoiman annetulla julkisella kuulutuksella, alueet ovat: ase-1 Matinletto-Ulkoinen, Yppärin osa-alueella 3 Yppärin vanha kalastama ja Elävisluodon kalasatama, Yppärin osa-alueella 4 Pyhäjoen merenrannikon koko rantayleiskaava on lainvoimainen lukuun ottamatta Etelänkylän osa-alueella 2 sijaitsevaa Sorapalsta-tilaa, josta ei kuitenkaan ole valitettu HO:n päätöksen jälkeen eteenpäin KHO:n. Pyhäjoen merenrannikon rantayleiskaavat löytyvät Sweco Oy:n ylläpitämästä paikkatietojärjestelmästä osoitteesta: Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö F paikkatietojärjestelmä Fosayleiskaavayhdistelmä
4 4/ Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava: Pyhäjoen kunnanvaltuusto teki päätöksen osayleiskaavan laatimisesta ydinvoimalaitoksen sijoittamiseksi Hanhikivenniemelle. Hanhikivenniemen alue sijoittuu sekä Pyhäjoen kunnan että Raahen kaupungin alueelle. Luonnosvaiheessa Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavat olivat yhteisiä Raahen kaupungin kanssa, mutta eriytyivät omiksi kuntakohtaisiksi ehdotuksiksi valmisteluvaiheen jälkeen. Kaavoitusprosessia ohjasi erikseen nimetty yhteinen ylikunnallinen ohjausryhmä. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen kuntakaavat ovat teemakaavoja, joiden keskeinen sisältö muodostuu ydinvoimatoimintojen ympärille. Osayleiskaavasta esim. loma-asuntoalueet on poistettu yksittäisinä aluevarauksina ja rantaalue on osoitettu ohjeellisena alueen osana, jonka rakentaminen ratkaistaan joko omalla erillisellä osayleiskaavalla tai ranta-asemakaavalla. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan KHO:n hylkäsi Pyhäjoen kunnan Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan osalta valitukset päätöksellä Dnro 1414/1/12 ja osayleiskaava tuli lainvoimaiseksi MRA:n 93 :n mukaan julkisella kuulutuksella Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan KHO hylkäsi myös Raahen kaupungin Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan osalta kaikki valitukset. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava löytyy Pyhäjoen kunnan internet sivuilta, osoitteesta: : Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö FHanhikiven ydinvoimalaitosalueen kaavat
5 5/ Mäkikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi WPD Finland Oy:n Mäkikankaan tuulipuiston osayleiskaavan , kaava sai lainvoiman ja asia kuulutettiin MRA:n 93 mukaan julkaistulla kuulutuksella. Mäkikankaan tuulivoimapuiston rakennus -ja ympäristöluvat ovat lainvoimaisia. Vuoden 2015 aikana tuulivoimapuistoon on rakennettu 11 turbiinia, joiden käyttöönottovaihe on meneillään. WPD Finland Oy:n suunnitelmissa on laajentaa Mäkikankaan tuulipuistoa 3:lla turbiinilla Kalajoen kaupungin puolelle. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus on tehnyt päätöksen YVA-menettelyn tarveharkinnasta Pyhäjoen Mäkikankaan tuulivoimapuiston laajennukselle. Päätöksessä todettiin, ettei YVAmenettelyä tarvita. 3.5 Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Maanahkiaisen merituulivoimapuiston hankkeen omistaja on Rajakiiri Oy. Pyhäjoen kunnan edustan merituulivoimapuiston osayleiskaava-alue sijaitsee Hanhikivenniemestä lähimmillään noin 4 km ja kauimmillaan noin 17,3 km länteen. Osayleiskaavan pinta-ala on noin 53 km 2. Osayleiskaavan alueella on 42 tuulivoimalaa. Osayleiskaava on laadittu oikeusvaikutteisena ja sen perusteella voidaan myöntää rakennusluvat, ympäristöministeriön MRL:n 77 a :n muutoksen perusteella. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaavan alueella C kokouksessaan Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava, alueella C sai lainvoiman ja tuli voimaan julkisella kuulutuksella
6 6/ Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaava 2025 Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaava-alueen pinta-ala on 92,3 ha. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaavan 2025 kokouksessaan Ollinmäen teollisuusalueen osayleiskaava 2025 sai lainvoiman ja tuli voimaan julkisella kuulutuksella Pyhäjoen keskustan osayleiskaava 2025 Keskustan osayleiskaava tulee toimimaan alueen asemakaavoituksen sekä muun rakentamisen ja suunnittelun pohjana. Osayleiskaavan tavoitevuosi on Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Keskustan osayleiskaavan 2025 kokouksessaan :ssä 58 ja kaava sain lainvoiman MRA:n 93 mukaan Pyhäjoen Keskustan osayleiskaava 2025 tuli voimaan julkisella kuulutuksella Parhalahden tuulipuiston osayleiskaava, itäinen osa-alue Pyhäjoen kunnanvaltuuston hyväksymä Parhalahden tuulipuiston osayleiskaava itäisellä osa-alueella sai lainvoiman Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ilmoituksella MRA:n 93 mukaan Parhalahden tuulipuiston osayleiskaava, itäisellä osa-alueella tuli voimaan julkisella kuulutuksella.
7 7/ Silovuoren tuulipuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanvaltuuston hyväksymä Silovuoren tuulipuiston osayleiskaava sai lainvoiman Pohjois-Suomen hallintooikeuden ilmoituksella MRA:n 93 mukaan Silovuoren tuulipuiston osayleiskaava tuli voimaan julkisella kuulutuksella Paltusmäen tuulivoimapuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanvaltuuston hyväksymä Paltusmäen tuulivoimapuiston osayleiskaava sai lainvoiman Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ilmoituksella MRA:n 93 mukaan Paltusmäen tuulivoimapuiston osayleiskaava tuli voimaan julkisella kuulutuksella
8 8/21 5. PYHÄJOEN KUNNAN LAINVOIMAISET ASEMAKAAVAT: 5.1 Asemakaava-yhdistelmä Pyhäjoen kunnan koko Pohjankylän keskustaajama on asemakaava-aluetta, johon on tehty pieniä asemakaavan tarkistuksia postimerkkikaavoina, joista viimeisin on valtuuston hyväksymä Pyhäjoen kunnan ajantasainen voimassa oleva asemakaavayhdistelmä löytyy Sweco Oy:n ylläpitämästä paikkatietojärjestelmästä osoitteesta: Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö Fpaikkatietojärjestelmä Fkaavayhdistelmä Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaava Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavaprosessit etenivät rinnakkain osayleiskaavojen kanssa, hanketta ohjasi sama ylikunnallinen ohjausryhmä. Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan KHO hylkäsi molemmista kaavoista tehdyt valitukset. KHO:n hylkäsi Pyhäjoen kunnan Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan kortteleita 1 ja 2 koskevat valitukset päätöksellä Dnro 1415/1/12 ja asemakaava tuli lainvoimaiseksi MRA:n 93 :n mukaan julkisella kuulutuksella Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaava löytyy osoitteesta: Fasuminen, rakentaminen ja ympäristö F kaavoitus- ja maankäyttö FHanhikiven ydinvoimalaitosalueen kaavat
9 9/ Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennus kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennuksen kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 ( entinen työpaikka-alue TP) kokouksessaan Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennus kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 sai lainvoimanvoiman Korkeimman hallinto-oikeuden ilmoituksella ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaisella julkisella kuulutuksella Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennus korttelissa 3 Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennuksen korttelissa 3 kokouksessaan :llä 13. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennuksesta korttelissa 3 on valitettu Pohjois- Suomen hallinto-oikeuteen, kesäkuussa 2015 hallinto-oikeus ilmoitti, että valitus otetaan käsittelyyn aikaisintaan loppuvuodesta 2015.
10 10/ Niskanmäen korttelien asemakaavan muutos (ent. Koskipuisto) Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Niskanmäen korttelien asemakaavan muutoksen Niskanmäen asemakaavan muutos kortteleissa sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaan julkisella kuulutuksella Kirkonseudun korttelin 160 asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Kirkonseudun korttelin 160 asemakaavan muutoksen Kirkonseudun korttelin 160 asemakaavan muutos sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaan julkisella kuulutuksella Pyhäjoen keskustan Valtatie 8 risteysalueen asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Pyhäjoen keskustan Valtatie 8 risteysalueen asemakaavan muutoksen Valtatie 8 risteysalueen asemakaavan muutos sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA: n 93 mukaan julkisella kuulutuksella
11 11/ Pyhäjoen Saarenalueen asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 499, 502, 507, 508 (osa) ja sekä näihin liittyvät lähivirkistys, katu- ja vesialueet Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Saarenalueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen kortteleissa 499, 502, 507, 508 (osa) ja sekä näihin liittyvät lähivirkistys, katu- ja vesialueet kokouksessaan Saarenalueen asemakaavan muutos sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA: n 93 mukaisella julkisella kuulutuksella Pyhäjoen Kirkonseudun liikekeskuksen alueen asemakaavan muutos kortteleissa 132 ja 133 (tontit 1-3) Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Kirkonseudun liikekeskuksen alueen (ns Arinan kaavamuutos) asemakaavan muutoksen kortteleissa 132 ja 133 (tontit 1-3) kokouksessaan Kirkonseudun liikekeskuksen asemakaavan muutos sai lainvoiman ja tuli voimaan MRA: n 93 mukaisella julkisella kuulutuksella
12 12/ Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennus Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Aatosvainion asemakaavan muutoksen ja laajennuksen kokouksessaan Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennus sai lainvoiman Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ilmoituksella ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaisella julkisella kuulutuksella Kirkonseudun asemakaava ja asemakaavan muutos, Ollinmäen alueella Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Kirkonseudun asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, Ollinmäen alueella kokouksessaan Ollinmäen teollisuusalueen asemakaavan laajennus sai lainvoiman Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ilmoituksella ja tuli voimaan MRA:n 93 mukaisella julkisella kuulutuksella
13 13/21 6. PYHÄJOEN KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄT ASEMAKAAVAT: 6.1 Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutos osa-alueella 1 Pyhäjoen runkokaavoituksen ohjausryhmänä toimiva kunnanhallitus päätti jakaa Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutoksen ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen hyväksymisvaiheessa kahteen eri osa-alueeseen (osa-alueet 1 ja 2). Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutoksen osaalueella 1, kokouksessaan Päätös ei ole vielä lainvoimainen. 6.2 Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutos osa-alueella 2 Pyhäjoen runkokaavoituksen ohjausryhmänä toimiva kunnanhallitus päätti jakaa Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutoksen ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen hyväksymis-vaiheessa kahteen eri osa-alueeseen (osa-alueet 1 ja 2). Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutoksen osaalueella 2, kokouksessaan Päätös ei ole vielä lainvoimainen.
14 14/ Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Kirkonseudun korttelien asemakaavan muutoksen. Päätös ei ole vielä lainvoimainen 6.4 Hourunkosken puiston asemakaava ja asemakaavan muutos Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyi Hourunkosken puiston asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kokouksessaan Päätös ei ole vielä lainvoimainen.
15 15/21 7. VIREILLÄ OLEVAT OSAYLEISKAAVAT: 7.1 Pirttikosken rantayleiskaava Pyhäjoen kunta noudattaa valtuuston hyväksymää maankäyttöstrategiaa ja toteuttamisohjelmaa, jossa edetään Kasvuvoima vaihtoehdon mukaan maankäytössä ja kaavoituksessa. Kasvuvoiman mukaiseen kaavoitusohjelmaan kuuluu Pirttikosken rantayleiskaavoitus. Pyhäjoen kunnanvaltuusto suhtautui myönteisesti iltakoulussaan Pirttikosken jokirantaalueen rantayleiskaavan käynnistymiseen vuonna 2014, sillä edellytyksellä että myös alueen maanomistajat suhtautuvat kaavoitukseen myönteisesti. Tuulivoimahankkeiden takia on Pirttikosken rantayleiskaavan käynnistämistä jouduttu siirtämään vuodelle Pyhäjoen kunta kutsui alueen maanomistajat kuulemistilaisuuteen, jossa esiteltiin Pyhäjoen jokiranta-alueen kehittämistä ja rantayleiskaavan käynnistämistä noin 300 metrin vyöhykkeeltä Pyhäjoen jokirantojen molemmin puolin, noin 25 km matkalta Tiironsuvannosta Vuotinperälle Merijärven rajalle asti. Kuulemistilaisuudessa läsnäolleiden maanomistajien suhtautuminen rantayleiskaavan käynnistymiseen oli myönteinen. Tilaisuudessa sovittiin jatkotoimenpiteistä, joilla kaikille alueen maanomistajille lähetettiin maanomistajakysely palautuspäivällä Palautteita saatiin runsaasti. Pyhäjoen runkokaavoittaja työstää saatuja palautteita. Pirttikosken uusjako päättyi Ely-keskuksen kanssa on alustavasti sovittu, että Pirttikosken rantayleiskaavan kantatilaselvitysvuosi olisi Kantatilaselvitys tehdään ennen Pirttikosken rantayleiskaavatyön käynnistymistä. 7.2 Ulkonahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi :llä 1 Suomen Hyötytuuli Oy:n kaavoitusaloitteen merituulivoimapuiston kaavoittamiseksi Ulkonahkiaiseen. Alustavan hankesuunnitelman mukaan alueelle tulisi noin 70 tuulivoimalaa, joiden nimellisteho on 2-5 MW. Merituulivoimahanke on yhteishanke Raahen kaupungin kanssa. Pyhäjoen kunnanhallitus päättää suunnittelualueen tarkasta rajauksesta sen jälkeen, kun Suomen Hyötytuuli Oy:n alueesta teettämä yleissuunnitelmaluonnos tarvittavine selityksineen valmistuu. Kohteen kaavoitusprosessi ei ole edennyt vuosien aikana.
16 16/ Parhalahden tuulipuiston osayleiskaava, läntinen osa-alue Pyhäjoen kunnanhallitus esitti kokouksessaan kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy MRL 37 :n mukaisesti Parhalahden tuulipuiston osayleiskaavan läntisellä osa-alueella esitettyjen liiteasiakirjojen mukaisena. Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan äänestyksen jälkeen, että Parhalahden tuulipuiston läntinen osa-alue jätetään pöydälle lisäselvitysten tekemistä varten. Hyväksymismenettely etenee siinä vaiheessa, kun Puhuri Oy esittää läntisen osan suunnittelualueen puuttuvat maanomistajasopimukset kunnanhallitukselle. 7.4 Polusjärven tuulipuiston osayleiskaava Greenpower Finland Oy on tehnyt kaavoitusaloitteen Pyhäjoen kunnalle tuulivoimapuistosta Polusjärven Liminkakylän alueelle. Polusjärven tuulipuiston suunnittelualue on yhteensä n. 6,3 km 2 ja alueelle on suunniteltu enintään 12 turbiinin tuulipuistoa. Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi Greenpower Oy:n Polusjärven tuulipuiston kaavoitusaloitteen kokouksessaan :llä 359. Hankkeen omistaja on nykyisin ABO Wind Oy ja Pohjois- Pohjanmaan Ely-keskus on antanut YVA-ohjelmasta yhteysviranomaisen lausuntonsa. Pyhäjoen kunnanhallitus päätti Polusjärven tuulipuiston osayleiskaavan käynnistymisestä ja kuulutti Polusjärven tuulipuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRL:n 63 :n mukaisesti yleisesti nähtäville alkaen. YVA-selostus ja Polusjärven tuulipuiston osayleiskaavaluonnos tulevat alustavan aikataulun mukaan yleisesti nähtäville 11-12/2015.
17 17/ Oltavan tuulipuiston osayleiskaava Oltavan tuulivoimapuiston suunnittelualue on yhteensä n. 16,2 km 2 ja alueelle on suunnitelmissa rakentaa 32 turbiinin tuulipuisto. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus antoi kesäkuussa 2015 Oltavan tuulipuiston YVA-selostuksesta yhteysviranomaisen loppulausunnon. Pyhäjoen kunnanhallitus asetti kokouksessaan Oltavan tuulipuiston osayleiskaavaehdotuksen nähtäville Oltavan tuulipuiston osayleiskaava etenee valtuuston hyväksyttäväksi Oltavan tuulipuiston omistajina ovat Tornator Oyj ja Taaleritehdas Pääomarahastot Oy. 7.6 Karhunnevankankaan tuulipuiston osayleiskaava WPD Finland Oy on suunnittelemassa Karhunnevankankaalle enintään 40 turbiinin tuulipuistoa. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus on antanut YVA-ohjelmasta yhteysviranomaisen lausuntonsa kesäkuussa Pyhäjoen kunnanhallitus päätti , että Karhunnevankankaan tuulipuiston osayleiskaava laitetaan vireille ja asetti Karhunnevankankaan tuulipuiston osallistumis- ja arviointi-suunnitelman nähtäville Kaavoitus etenee rinnakkain YVA-selostuksen kanssa ja alustavan aikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville 11-12/2015.
18 18/21 8. VIREILLE TULEVAT OSAYLEISKAAVAT: 8.1 Maukarinkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Winda Invest Oy jätti Pyhäjoen kunnalle kaavoitusaloitteen Maukarinkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisesta Maukarinkankaan alue, Liminkakylän pohjoispuolella ei ole Pohjois-Pohjanmaan 1.vaihemaakuntakaavan mukaista tuulivoimatuotannon aluetta, johon Pohjois-Pohjanmaan liitto on linjannut maakuntakaavatasolla seudullisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet. Ympäristöministeriön edellyttää, että seudullisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet tulee osoittaa ensin maakuntakaavassa. Maakuntakaava ohjaa kuntien yleiskaavoitusta, maakuntakaavan mukaisten tuulivoima-alueiden rajat voivat tarkentua osayleiskaavassa, mutta kokonaan uudet hankkeet tulee ensin päivittää maakuntakaavaan. Pohjois-Pohjanmaan liitto ilmoitti, että päivityksiä tuulivoima-alueisiin tehdään vasta 3. vaihemaakuntakaavassa, joka tulee vireille vuoden 2015 lopussa tai 2016 alussa. Pyhäjoen kunnanvaltuusto on linjannut iltakoulussaan , että kunta pitäytyy tuulivoimatuotannossa ohjeellisesti Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa merkittyihin tuulivoimatuotannolle varattuihin alueisiin. Tämä kunnanvaltuuston linjaus tarkoittaa uusien seudullisten tuulivoimahankkeiden osalta, että niiden tuulivoima-osayleiskaavat voidaan viedä kunnanvaltuuston hyväksymismenettelyyn siinä vaiheessa, kun 3. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja josta päätöksestä ei ole valitettu Pyhäjoen kunnan uusien seudullisten tuulivoimatuotanto alueiden osalta (alustavan aikataulun mukaan aikaisintaa 12/ 2018, todennäköisesti 5-6/ 2019). Koska Pyhäjoen kunnan alueella on kaikki 1. vaihemaakuntakaavan mukaiset tuulivoimatuotantoalueet käytetty, on uusien tuulivoimahankkeiden osalta tilanne se, että lainvoimaisten /vireillä olevien tuulivoimapuistojen yhteishankkeiden vaikutukset käynnistävät YVA-menettely ennen kaavoitusta. Maukarinkankaan tuulivoimapuiston kaavoitusaloite vietiin edellä mainituista syistä kunnanvaltuuston linjattavaksi , jolla päätöksellä kunnanvaltuusto totesi, että kunnanhallitus voi hyväksyä kaavoitusaloitteen valtuuston linjauksen mukaisena. Koska tuulivoimaosayleiskaavan hyväksymis aikataulu noudattaa 3. vaihemaakuntakaavan aikatulua, ei Pyhäjoen kunnanhallitus ole vielä hyväksynyt Winda Invest Oy:n Maukarinkankaan tuulivoimapuiston kaavoitusaloitetta. Kunnanhallitus jää odottamaan Maukarinkankaan YVAprosessin käynnistymistä, jonka jälkeen kaavoitusaloite otetaan hyväksymiskäsittelyyn.
19 19/ Puskakorvenkallion tuulivoimapuiston osayleiskaava Smart Windpower Oy jätti Pyhäjoen kunnalle kaavoitusaloitteen Puskakorvenkallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisesta , kaavoitusaloitetta on päivitetty useita kertoja, viimeisin päivitys Puskakorvenkallion alue sijaitsee Pyhäjoen kunnan keskustassa, Etelänkylässä ja sijoittuu Paltusmäen tuulivoimapuiston jatkeena Karhunnevankankaan tuulivoimapuiston rajaan saakka. Puskakorvenkallion alue ei ole Pohjois-Pohjanmaan 1.vaihemaakuntakaavan mukaista tuulivoimatuotannon aluetta, johon Pohjois-Pohjanmaan liitto on linjannut maakuntakaavatasolla seudullisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet. Ympäristöministeriön edellyttää, että seudullisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet tulee osoittaa ensin maakuntakaavassa. Maakuntakaava ohjaa kuntien yleiskaavoitusta, maakuntakaavan mukaisten tuulivoima-alueiden rajat voivat tarkentua osayleiskaavassa, mutta kokonaan uudet hankkeet tulee ensin päivittää maakuntakaavaan. Pohjois-Pohjanmaan liitto ilmoitti, että päivityksiä tuulivoima-alueisiin tehdään vasta 3. vaihemaakuntakaavassa, joka tulee vireille vuoden 2015 lopussa tai 2016 alussa. Pyhäjoen kunnanvaltuusto on linjannut iltakoulussaan , että kunta pitäytyy tuulivoimatuotannossa ohjeellisesti Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa merkittyihin tuulivoimatuotannolle varattuihin alueisiin. Tämä kunnanvaltuuston linjaus tarkoittaa uusien seudullisten tuulivoimahankkeiden osalta, että niiden tuulivoima-osayleiskaavat voidaan viedä kunnanvaltuuston hyväksymismenettelyyn siinä vaiheessa, kun 3. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja päätöksestä ei ole valitettu Pyhäjoen kunnan uusien seudullisten tuulivoimatuotanto alueiden osalta (alustavan aikataulun mukaan aikaisintaa 12/ 2018, todennäköisesti 5-6/ 2019). Koska Pyhäjoen kunnan alueella on kaikki 1. vaihemaakuntakaavan mukaiset tuulivoimatuotantoalueet käytetty, on uusien tuulivoimahankkeiden osalta tilanne se, että lainvoimaisten /vireillä olevien tuulivoimapuistojen yhteishankkeiden vaikutukset käynnistävät YVA-menettely ennen kaavoitusta. Puskakorvenkallion tuulivoimapuiston kaavoitusaloite vietiin edellä mainituista syistä kunnanvaltuuston linjattavaksi , jolla päätöksellä kunnanvaltuusto totesi, että kunnanhallitus voi hyväksyä kaavoitusaloitteen valtuuston linjauksen mukaisena. Koska tuulivoimaosayleiskaavan hyväksymisaikataulu noudattaa 3. vaihemaakuntakaavan aikataulua, ei Pyhäjoen kunnanhallitus ole vielä hyväksynyt Smart Windpoweri Oy:n Puskakorvenkallion tuulivoimapuiston kaavoitusaloitetta. Kunnanhallitus jäi odottamaan Puskakorvenkallion YVA-prosessin käynnistymistä, jonka jälkeen kaavoitusaloite olisi otettu kunnan hyväksymiskäsittelyyn. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus ilmoitti sähköpostilla tekniselle johtajalle, että Smart Windpower Oy on perunut Pyhäjoen Puskakorvenkallion tuulipuistohankkeen YVA-tarveharkintahakemuksensa. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus ei annan asiasta päätöstä ko.hankkeessa. Pyhäjoen kunnanhallitus ei ota Puskakorvenkallion tuulivoimapuiston kaavoitusaloitetta hyväksymiskäsittelyyn, ellei hankkeen omistaja jätä uutta YVA-tarveharkintahakemusta Elykeskukselle.
20 20/21 9. VIREILLÄ OLEVAT / VIREILLE TULEVAT ASEMAKAAVAT: 9.1 Saarenalueen asemakaavan muutos, Jokikartanon alueella Pyhäjoen kunnanhallitus päätti Saarenalueen asemakaavan muutoksen käynnistymisestä Jokikartanon alueella kokouksessaan Hankkeen ensimmäisenä vaiheena tuli vireille OAS päivämäärällä Suunnittelualueen pinta-ala on n. 14,2 ha. Kunnanhallitus asetti Jokikartanon asemakaavan luonnoksen nähtäville Hanke etenee kunnanvaltuuston hyväksymismenettelyyn alustavan aikataulun mukaan vuosien 2015/2016 vaihteessa. 9.2 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos, Niskan alueella Pyhäjoen kunnanhallitus päätti Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutoksen käynnistymisestä Niskan alueella kokouksessaan Hankkeen ensmmäisenä vaiheena tuli vireille OAS päivämäärällä Suunnittelualueen pinta-ala on n. 1,84 ha. Runkokaavoittaja Ramboll Finland Oy on valmistellut 4 eri vaihtoehtoa havainnekuvina korttelin 512 asuntorakentamiselle alueellisena rakennuskohteena, runkokaavoituksen ohjausryhmä pyysi Arinalta ja 3 rakennusliikkeelta kommentit havainnekuvista, jolla perusteella ohjausryhmä päättää, millä vaihtoehdolla edetään kaavaluonnosvaiheeseen syksyllä 2015.
21 21/ RAKENTAMISKEHOTUKSEN ANTAMINEN Pyhäjoen kunnanhallitus laittoi vireille MRL 97 :n mukaisen rakentamiskehotusmenettelyn. Rakentamiskehotus koskee kaikkia asemakaava-alueella olevia rakentamattomia tontteja, jotka eivät kuulu vireillä olevien kaavamuutosprosessien suunnittelualueisiin. Pyhäjoen kunta on antanut kaikki rakentamiskehotukset & purkamiset tiedoksi rakennusvalvonnalleen, joka pitää julkista luetteloa rakentamiskehotuksista (MRL 97.5, MRA 101 ) ja Ylivieskan maanmittaustoimistolle merkinnän tekemiseksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin, koska rakentamiskehotus näkyy rasitustodistuksessa. Rakentamiskehotuksen lunastuksen käynnistyminen: Pyhäjoen kunnanhallitus antoi MRL:n 97 mukaisen rakentamiskehotuksen , siten että rakentamiselle varattu aika päättyi Tekninen lautakunta suoritti viranomaislautakuntana katselmuksen rakennuskehotuksen saaneiden tonttien osalle, jossa katselmuksessa todettiin onko rakentamiskehotuksen saanutta tonttia rakennettu ja minkä verran. Katselmus tehtiin MRL:n mukaisesti maanomistajia tasapuolisesti kohdellen laillisuusperusteella, viranomaislautakunta ei voi lain mukaan tehdä tarveharkintaa. Tekninen lautakunta käsitteli viranomaiskatselmuksen perusteella vireille tulevat MRL:n 97.3 mukaiset lunastukset ja teki esityksen lunastusmenettelyn käynnistämisestä kunnanhallitukselle. Lunastusmenettelyyn joutuvat seuraavat rakentamiskehotuksen saaneet tontit: Pikkumäki Runnintie Kieloahe Kuokkamaantie 3 Kuokkamaa Kuokkamaantie 13 Rantaluoto II Oikotie 13 Omakoti Luodontie 12 Haapala Luodontie 6 Haapala Luodontie 4 Lauha Oikotie 13 Vehkala Kaukontie 12 Vehkala Lipintie 2 Vehkala Kaukontie 10 Vehkala Kirkkokallio 7 Vehkala Kirkkokallio 16 Vehkala Kirkkokallio 18 Vehkala Kirkkokallio 20 Kirkonmäki Siltatie 2 Ylikittilä Kittiläntie 18 Välikaukko Puistotie 3 Lisä-Iirola Isorannantie 32 Lämpötie Lämpötie 4 Marjala Annalantie 9 Kunnanhallitus päätti kokouksessaan käynnistää lunastusmenettelyn heti, mutta viimeistään ennen rakennuskehotuksessa annettua aikarajaa, joka on Lunastusta haetaan Ylivieskan maanmittaustoimistolta, siten että kunta pyytää lunastustoimituksen rekisteröintiä, omistusoikeuden saamiseksi tontteihin, jotta tontit voidaan luovuttaa uusille rakentajille korvauksia koskevista valituksista huolimatta. Lunastusmenettelyä haettiin 21 rakentamiskehotuksen saaneille tonteille, joita ei ole MRL 97.3 mukaan rakennettu ja joiden rakentamiselle varattu aika päättyi PYHÄJOEN KUNNANHALLITUS
PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016
1/26 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta
PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013
1/14 1) YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta
PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014
1/15 1. YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta
PYHÄ PYHÄJOEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017
1/26 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Kuntakaavoitusta
Pyhäjoen kunnan kaavoituskatsaus 2018
Pyhäjoen kunnan kaavoituskatsaus 2018 Kuntavisio: Pyhäjoki on hallitusti kasvava kansainvälinen kunta, joka tarjoaa monipuoliset elämisen ja yrittämisen mahdollisuudet. Pyhäjoki on vetovoimainen ja jatkuvasti
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015
Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Rakentamiskehotuksen rakentamistilanteen viranomaiskatselmus 10.6.2015 / Viranomaiskatselmuksen perusteella vireille tulevat MRL:n 97.3
Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus
Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Rakentamiskehotuksen rakentamistilanteen viranomaiskatselmus 10.6.2015 /
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:
22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.
TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-
KAAVOITUSKATSAUS 2015
1 KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsaus perustuu Maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 7 ), jonka mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.
2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
KAAVOITUSKATSAUS 2019
KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
KAAVOITUSKATSAUS 2015
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS
1 KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 KAAVOITUSTASOT.... 3 MAAKUNTAKAAVA.... 3 YLEISKAAVAT... 4 RANTAYLEISKAAVA... 4 ASEMAKAAVAT 4 KORSNÄSIN KUNNAN KAAVAT 2017 4 1 Moikipään
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2018 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava
Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018
Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.
KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015
OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta pvm. Kaupunginhallitus pvm. YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.
KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.
2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA
KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:..
KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:.. ALAVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2017 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus:
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
KAAVOITUSKATSAUS 2016
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
KAAVOITUSKATSAUS 2012
KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
KAAVOITUSKATSAUS 2017
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016
KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5
KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMA 10.6.2019 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2017 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE
ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT
Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2015. 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:
Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2015 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Pyhäjoen keskustan osayleiskaava
Pyhäjoen kunta 1 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 2 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 2 1.3 Suunnittelutilanne, tehdyt selvitykset ja aiemmat
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille
HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017
HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2(8) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTÖN TAVOITTEET... 3 3. MAAKUNTAKAAVAT... 4 4.YLEISKAAVAT... 4 5.
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
Korttelin 258 asemakaavan muutos, Hanhitie - Puistotie
28.11.2016, päivitetty Korttelin 258 asemakaavan muutos, Hanhitie - Puistotie 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 3 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus
1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa
PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 125 14.04.2014 Kunnanhallitus 166 27.04.2015 Valtuusto 42 20.05.2015 Kunnanhallitus 356 31.08.2015 Kunnanhallitus 293 10.07.2017 Smart Windpower Oy:n kaavoitusaloite Puskakorvenkallion tuulivoimapuisto
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Kaavoituskatsaus 2016
Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin Jämsänkosken taajamassa sijaitsevaa kaupunginosaa 205 (Virtasalmi) Koskenväylä Suunnittelualaueen
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016
POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-