Toiminnan kehittäminen LEAN - menetelmällä. Anne Heinonen, Tuula Mäenpää, Anne Saarela, Helena Kuusisto Sirpa Murtomäki-Vainio
|
|
- Ada Lehtilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toiminnan kehittäminen LEAN - menetelmällä Anne Heinonen, Tuula Mäenpää, Anne Saarela, Helena Kuusisto Sirpa Murtomäki-Vainio
2 Mistä kaikki sai alkunsa
3 Kirjaamisen yksinkertaistaminen / järkeistäminen Kirjaamisen prosessin ajan tasalla pitäminen. Missä näkyy ne asiat, jotka on jo ratkaistu? Laadukas, selkeälukuinen teksti. Kirjaaminen tapahtuu prosessin aikana. Hoitotyönyhteenveto potilaan näkökulmasta. Ennakoiva hoitosuunnitelma kotoa kotiin.
4 Hotelli Sorsanpesällä on opiskeltu LEAN:a eri kokoonpanoilla
5
6
7
8 Ja taas työstettiin.
9
10 Innostuttiin niin, että LEAN:tiin muutakin
11 Kävimme läpi A3, joita meille oli kertynyt jopa seitsemän (7)
12 Nykytilan kuvaus: A3 Kirjaaminen tapahtuu kansliassa, ei potilaan luona, ei ole reaaliaikaista. Kirjataan muistinvaraisesti. Tieto muuntuu hoitajalähtöiseksi, potilaan ääni hukkuu, kun kirjataan etäällä. Helposti luetellaan tehtyjä tehtäviä. Tavoitetila: Kirjaaminen potilaan vierellä, potilaan ääni, oma tuntemus ja kommentit kuuluviin. Aikaa säästyisi, kun asia kirjataan välittömästi ilman siirtyilyä paikasta toiseen. Virheiden mahdollisuus kirjaamisessa vähentyisi, kun kirjaaminen olisi reaaliaikaista. Ei olisi tarvetta muistella
13 Tilanne nyt Kiertokärryjä lisätty 2 / osasto, yhteydet tarkistettu = kunnossa Ollaan kokeiltu, kiertokärryjen kanssa menoa potilaiden luokse. Mutta siitä ei ole tullut vielä käytäntöä. Vaatii paljon kannustusta ja tukemista esimiehiltä. Ongelmaksi koettu mm. eristyshuoneet, tavaroiden paljous (RR, Sat - mittarit, Medanets, VS- mittari, lääkkeet)
14 Nykytilan kuvaus A3 Lääke- ja nestehoidon kirjaaminen puutteellista. Ei käytetä kertamääräys, tarvittaessa lääkkeen antokirjaus toimintoja. Uuden lääkehoidon / antibiootin aloitus ajankohta jää kirjaamatta. IV-nesteytystä ei juurikaan viedä lääkeo:lle. Tavoitetila: Yhtenäinen lääke- ja nestehoidon kirjaaminen A31:lla ja A32:lla Joka päivä tulostetaan uudet lääkekortit. Toiminta perustuu valtakunnalliseen lääkehoidon oppaaseen.
15 Tilanne nyt Käytännössä todettu, että yhtenäinen lääke- ja nestehoidon kirjaaminen on hankalaa, koska toiminta sanelee eri käytännöt. Uudet lääkekortit tulostetaan joka päivä kummallakin osastolla! Molemmille tehty yhtenäinen lääkehoidon suunnitelma. Lääkehuoneet toimintoja yhtenäistetty ( lääkkeet molemmilla osastoilla samassa järjestyksessä.
16 Nykytilan kuvaus A3 Kirjataan moneen paikkaan samoja asioita mm. Aiemmat sairaudet hoitosuunnitelmaan, HOIYHT:lle, kuumekurvaan Tavoitetila: Tuplakirjaus vähenee. Työaikaa säästyy muuhun hoitotyöhön. Tarvittavat tiedot sovituissa paikoissa kirjattuna, tällöin lisää myös potilasturvallisuutta. Toimitaan paperittomassa sairaalassa, kaikki ylimääräinen irtopaperi pois. Uusien tarkoituksen mukaisten fraasien suunnittelu ja käyttö
17 Tilanne nyt Tuplakirjaukseen on puututtu ja muutettu kirjausta siten, että esim. TELE:t, Kelakortin korvattavuus numerot kirjataan vain yhteen sovittuun paikkaa. Tulohaastattelu kirjataan vain tulotilanteessa Ollaan sovittu mitä kirjataan ja mihinkä Papereita tulostellaan edelleen, mutta määrää on pyritty vähentämään Fraaseja muokattu käyttökelpoisemmiksi
18 Nykytilan kuvaus A3 Lääkärinkierrolla käsiteltyjen asioiden kirjaaminen jää puutteelliseksi Tavoitetila: Kirjattaisiin lääkärin kierrolla tapahtuvat havainnot, tutkimukset sekä kommentit ylös. Kierrolla: Turvotukset katsottu, ne ennallaan. Ei tahdistimen tarvetta, DNR päätökset ym. Lääkärit tekisivät enempi decursuksia potilaan tilasta.
19 Tilanne nyt Lääkärinkierrolla esiin tulleiden asioiden kirjaaminen edelleen puutteellista. Osa on asian sisäistänyt ja osa ei.
20 Nykytilan kuvaus A3 Työvälineet (kannettavat tietokoneet) huonoja ja yhteydet katkeilevat, hoitajat harvoin käyttävät koneita kierrolla. Tavoitetila: Tarpeeksi kiertokärryjä, joilla toimivat koneet, riittävä akkujen kesto ja katkeamaton verkkoyhteys. Käytänteiden muutos siten, että kun on toimivat välineet, niin ymmärrettäisiin työskentelytavan tuoma etu ja oltaisiin motivoituneita toimimaan uudella tavalla.
21 Tilanne nyt Uusia kiertokärryjä ja koneita hankittu tammikuussa 2018 Yhteydet ovat tarkastettu ja ne ovat kunnossa Uuden toimintavan omaksuminen vaatii tottumista edelleen, hankaluuksia kiertokärryjen käyttöön hankaloittavat eristyshuoneet. Lääkärinkierroilla osalla hoitajista koneet mukana
22 Nykytilan kuvaus A3 Hoitosuunnitelmaa ei päivitetä ajankohtaiseksi, jää vanhoja tavoitteita, kysymyksiä, suunnitelmia, jää turhia seurantoja ja vanhat toimenpiteet jää roikkumaan. Tavoitetila: Hoitosuunnitelma tarkastetaan ja päivitetään ajankohtaa vastaavaksi jokaisessa työvuorossa jokaisen potilaan osalta (tarve, tavoite, suunnitelma Tehdyt tmp:t ym. suunnitelmasta hoidon tarpeen päivitykseen, että säilyy tieto, kuinka reagoitu, mitä päätetty / toimittu. Hoitosuunnitelmassa tulisi näkyä huomioidut asiat, tehdyt jatkohoitolinjaukset, tutkimukset tai tulokset.
23 Tilanne nyt Ollaan ryhmässä pohdittu fraasien muotoa hoitotyö-lehdellä. Kotiutuvalle ja jatkohoitoon siirtyvälle on tehty uudet korjatut fraasit. Uudet fraasit otettu käyttöön Uusia fraaseja korjattiin jonkin ajan kuluttua. Tilanne on periaatteessa valmis, joskin uuden järjestelmän myötä tullaan siirtämään fraasit sinne sopivaksi.
24 Nykytilan kuvaus A3 Hoitotyönyhteenveto palvelee enemmän hoitohenkilökuntaa kuin potilasta. Potilaalle menevässä hoitotyön yhteenvedossa on paljon lääketieteellisiä termejä. Potilaan kotioloja selvitettiin potilaan kotiutustilanteessa. Tavoitetila: HOIYHT:n tulee sisältää tietoa, joka auttaa potilasta/läheisiä selviämään kotona. Miksi potilas oli sairaalahoidossa ja millainen potilaan vointi oli kotiutuessa? Mikäli potilas siirtyy jatkohoitopaikkaan; Millaisia toimia tai seurantaa potilas tarvitsee hyvän jatkohoidon onnistumiseksi? Potilaan kotona selviytyminen kartoitetaan ja kirjataan jo potilaan tullessa hoitoon.
25 Tilanne nyt Ollaan ryhmässä yhdessä työstetty fraaseja kotiutuvalle ja jatkohoitoon siirtyvälle potilaalle. Uudet fraasit otettu käyttöön Uusia fraaseja korjattiin jonkin ajan kuluttua. Tilanne on periaatteessa valmis, joskin uuden järjestelmän myötä tullaan siirtämään fraasit sinne sopivaksi.
26
27
Hoitotyön yhteenveto Kantassa
Hoitotyön yhteenveto Kantassa ATK-päivät, Tampere-talo 12.5.2015 Ylihoitaja Minna Mykkänen Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Ydinprosessi Potilasturvallisuus Rakenteisesti tuotettu hoitotyön
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lean periaatteet Arvon tuottaminen asiakkaalle Sellaisten turhien vaiheiden havaitseminen ja poistaminen, jotka eivät tuota lisäarvoa
Oh Riikka-Mari Sipilä Sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosasto 3
Oh Riikka-Mari Sipilä Sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosasto 3 oman osaston käytännön ja prosessien ymmärtäminen dig little bit deeper-> kaivautuminen ilmoituksen taakse lisäselvittelyillä jututa
Lääkehoidon toteuttaminen käytännössä - hoitaja näkökulma
Lääkehoidon toteuttaminen käytännössä - hoitaja näkökulma Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen THL Pirjo Lehtomäki Projektivastaava pirjo.lehtomaki@phsotey.fi Lääkehoidon toteutuminen vuodeosastoilla
Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!
Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa
Terveydenhuollon ATK-päivät Tampere-talo 25.5.2010. Osastonhoitaja Tarja Ahola KHSHP
Terveydenhuollon ATK-päivät Tampere-talo 25.5.2010 Osastonhoitaja Tarja Ahola KHSHP 173 800 asukasta 129 700 hoit.päivää 194 700 pkl-käyntiä 24 650 hoitojaksoa Henkilöstö Hml 1508 Rmk 342 Yhteensä 1850
Pia Tyyskä, PHHYKY. Tiina Peltonen, PHHYKY. Janne Flyktman, Appsolute Solutions Finland Oy. Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy
Pia Tyyskä, PHHYKY Tiina Peltonen, PHHYKY Janne Flyktman, Appsolute Solutions Finland Oy Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy Tuula Löytty, Smart & Lean PROJEKTIAIKATAULUTUS: Hankkeen hyväksyminen,
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä
sairaanhoitajat/hoitoisuuskoordinaattorit Minna Kuivalainen ja Minna Riihimäki
sairaanhoitajat/hoitoisuuskoordinaattorit Minna Kuivalainen ja Minna Riihimäki Rafaela hoitoisuusluokitusjärjestelmä järjestelmän omistaa Suomen Kuntaliitto ja käyttöä hallinnoi FCG valtakunnallisesti
Jyrki Kurtti Sairaanhoitaja (ylempi AMK), asiakkuuspäällikkö Medanets Oy
Jyrki Kurtti Sairaanhoitaja (ylempi AMK), asiakkuuspäällikkö Medanets Oy Medanets Oy Perustettu 2003 (aiemmin WHealth Oy) WILHO-hankkeen teollinen asiantuntija ja siinä syntyvien sovellusten ja toimintamallien
Systemaattinen lääkkeenjako parityönä. Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto
Systemaattinen lääkkeenjako parityönä Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto Haasteena Potilaiden lääkitys ei toteudu aina niin kuin
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta tutkimusjaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta
Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke
Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Lahja Harju, projektipäällikkö Teija Rousu, kehittäjätyöntekijä 4.9.2018, tuloseminaari Toimiva kotihoito
HANKEARVIOINNIN TULOKSIA:
Sessio 2. HOITOTYÖ 29.5.2007 HANKEARVIOINNIN TULOKSIA: Valtakunnallinen hoitotyön sähköisen kirjaamisen hanke 2005-2007 Projektipäällikkö Reetta Rusi, TtL VSSHP, Tietohallinto reetta.rusi@tyks.fi gsm 040
Kotiutuskäytännöt Kokemäellä
Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä
Vajaaravitsemuksen hoito
Vajaaravitsemuksen hoito Lähi-ja perushoitajien alueellinen koulutuspäivä 15.10.2018 Aoh Reetta Kiikeri Tyks Sydänkeskus *Lähteenä käytetty osin VSSHP:n johtavan ravitsemusterapeutti Mari Salmisen luentodioja
Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi. Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen
Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen Kirjallinen potilaskohtainen vuoronvaihoraportointi / Hiljainen raportointi Tarkoitetaan potilastietojen
Asiakaslähtöisempää kotihoitoa kehittämässä
Asiakaslähtöisempää kotihoitoa kehittämässä 12.6.2017 1 Mistä lähdimme Kunnassa on kolme taajamaa, missä kotihoito toimii Toiminnassa on ollut eroavaisuuksia eri alueiden välillä Käytännön tasolla yhteistyö
POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011
POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011 TAUSTA STM: potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä: Potilasturvallisuusstrategia vuosille 2009-2013 Tavoitteet: Potilas osallistuu
Turvallinen lääkehoitoprosessi Ennakoiden potilaan parhaaksi
Turvallinen lääkehoitoprosessi Ennakoiden potilaan parhaaksi 4.3.2015 Karolina Peltomaa Potilasturvallisuuspäällikkö Vs. Vastuuhenkilö Kehittämispalvelut - yksikkö VSSHP HaiPro HaiPro Potilas sai toiselle
2.12.2011 Anne Heikkilä
Kotkan kotihoito Kotkassa asukkaita n. 57 000 Kotihoidon tiimejä alueella yhteensä 9 Lisäksi Kotiutustiimi, Kotisairaala, Omaishoidon tiimi ja Vammaispalvelun tiimi Henkilökuntaa kotihoidon palveluksessa
Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka
Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia
KIRJAAMINEN JA TIETOJEN KÄYTTÖ JA HYÖTY ERIKOISSAIRAANHOIDON POLIKLINIKALLA SAIRAANHOITAJAN NÄKÖKULMASTA
KIRJAAMINEN JA TIETOJEN KÄYTTÖ JA HYÖTY ERIKOISSAIRAANHOIDON POLIKLINIKALLA SAIRAANHOITAJAN NÄKÖKULMASTA R I I K K A U U S I V A A R A S A I R A A N H O I T A J A K I R U R G I A N P O L I K L I N I K
Seinäjoen kaupungin kotihoidon RAI käyttöönottosuunnitelma 17.3.2014
Seinäjoen kaupungin kotihoidon RAI käyttöönottosuunnitelma 17.3.2014 1. RAI- arviointijärjestelmän käyttöönoton tarkoitus ja tavoitteet Seinäjoella tarvitaan yhtenäinen ja luotettava arviointijärjestelmä
HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS
HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS ENSIN - NÄKYMÄ POTILASTURVALLISUUS SILMÄLASIEN KAUTTA Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot (STESO) ry VERKOSTOTAPAAMINEN 14.3.2017 Tuula Saarikoski, Potilasturvallisuuskoordinaattori,
KOTISAIRAALOIDEN JA SYÖPÄPOLIKLINIKAN
KOTISAIRAALOIDEN JA SYÖPÄPOLIKLINIKAN C YHTEISTYÖ 12.2.2019 sh Raila Niva SYÖPÄPOLIKLINIKAN HENKILÖKUNTA 4 sairaanhoitajaa, joista 1 toimii tablettihoitajana Lisäksi tarvittaessa sairaanhoitaja rekry yksiköstä
MITEN PARANNAN LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA KOTIHOIDOSSA?
MITEN PARANNAN LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA KOTIHOIDOSSA? Leila Mäkinen kotihoidon koordinaattori LÄÄKEHOITO RAI:SSA Keskimäärin asiakkailla on käytössä n. 7,7 lääkevalmistetta viikoittain Yli seitsemän
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA MALLIPOHJA Palveluseteliyrittäjälle LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Lääkehoitosuunnitelmassa lääkehoidolla tarkoitetaan lääke- ja nestehoitoa. Palvelusetelituottajan lääkehoitosuunnitelman pohjana on Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän lääkehoitosuunnitelma.
Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso
Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajan toiminta kriisihoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Erityistyöntekijät
Aikuisen epilepsiaa sairastavan ohjaus
Aikuisen epilepsiaa sairastavan ohjaus Mervi Pöntinen neurologian poliklinikka/ PHKS Epilepsiahoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä vastaten omalta osaltaan epilepsiaa
LÄÄKITYSTURVALLISUUS. VINKKI I: Varmista, että tiedät miten potilaasi käyttää lääkkeitä!
VINKKI I: Varmista, että tiedät miten potilaasi käyttää lääkkeitä! Turvallisen lääkehoidon perusta on, että häntä hoitava henkilöstö tietää mitä lääkkeitä potilas käyttää ja miten hän niitä käyttää. Myös
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( )
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU (1.10-31.12.2015) PÄIVI SOVA, LKS APTEEKKI, PROVIISORI ESIMIESINFO 5.9.2016 PROSESSI 1 TEHTY TYÖ Arviointeja tehtiin noin 100. Näistä 75 tehtiin
Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi
Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja
Lääkehoidon päivä. Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja
Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja Lääkehoidon päivä To 16.3.2017 klo 10-18 Kauppakeskus Revontuli Potilas- ja omaisneuvoston kokous 5.6.2017 Seija Miettunen Potilasturvallisuuskoordinaattori,
POTILAAN KOKONAISLÄÄKITYS JA POTILASTURVALLISUUS
POTILAAN KOKONAISLÄÄKITYS JA POTILASTURVALLISUUS Johanna Tulonen-Tapio Kehittämispäällikkö THL Tarve Potilaiden lääkitystieto ja kokonaislääkitys eivät ole kattavasti ja luotettavasti kirjattuna sairauskertomuksissa
LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA
LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA Tuija Kallio Päivystyksen ylilääkäri Tietohallintoylilääkäri ESSHP LÄÄKITYKSESSÄ TAPAHTUVAT POIKKEAMAT =Lääkehoitoon liittyvä, suunnitellusta tai sovitusta
AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS
AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Avh-potilaista joka toiselle jää pysyvä haitta, puolelle heistä vaikea-asteinen. Toisaalta joka neljäs toipuu oireettomaksi, yli puolet omatoimisiksi ja
Audit C ja mini-interventio osastojen toiminnassa. Toimintamalli 2019
Audit C ja mini-interventio osastojen toiminnassa Toimintamalli 2019 Tulotilanne Potilas osastolle Audit C jos ei ole tehty Mini-interventio Tarkista onko Audit C tehty viimeisen puolen vuoden aikana.
Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli
Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta hoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian
Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä
Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä Sirpa Salin, projektipäällikkö, TtT, PSHP 6.9.2011 Sirpa Salin 1 Tavoitteena on Kehittää poliklinikkatoimintaa aiempaa Tuottavammaksi Vaikuttavammaksi Laadukkaammaksi
KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS
A N E S T E S I A H O I TA JA N T Y Ö K E S K I SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS T YÖPISTEET v Leikkaussalit (3 leikkausosastoa) v Kiertohoitajuus v Heräämöt x 3 v Silmäyksikkö
Aikaisempien Audit-mittareiden haku potilaan tiedoista Combi- yhdistelmähaulla
16.9.2019/KK 1 (1) Aikaisempien Audit-mittareiden haku potilaan tiedoista Combi- yhdistelmähaulla Tee vain ensimmäisellä kerralla tallenna Omat haut -kansioon haku on käytettävissä kaikilla potilailla
Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP
Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Lotta Heikari proviisori, Keljon apteekki Vanhustyön avopalveluohjaajat Jyväskylä 17.3.2006 (Suomen Apteekkariliiton aineiston pohjalta) Sisältö Lääkkeiden koneellinen
KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa
KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ
Hoitotyön yhteenvetojen laadullinen analysointi
Hoitotyön yhteenvetojen laadullinen analysointi ABSTRAKTI Hoitotyön yhteenveto on yksi laadun kehittämisen väline hoitotyön laadun lisäämiseen ja potilaan hoidon jatkuvuuden turvaamiseen. Tutkimuksessa
KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.
KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka
Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito
Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Opas lääkehoitosuunnitelman tekemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa 18.2.2016 Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito/ Ritva Inkinen 1 Tämän esityksen sisältö
Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa
Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa FinCC-seminaari 28.2.2012, Helsinki Minna Mykkänen, Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Potilasturvallisuus Rakenteisesti
Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18
Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien
Lataa Selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytyminen sairaalasta kotiuduttaessaja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen - Päivi Leikkola.
Lataa Selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytyminen sairaalasta kotiuduttaessaja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen - Päivi Leikkola Lataa Kirjailija: Päivi Leikkola ISBN: 9789514495984 Sivumäärä: 117
Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin
Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon
Otos 1. Otoksen sisältö:
Tekijät: Hanne Cojoc, Projektipäällikkö, Hyvinvointiteknologia Taneli Kaalikoski, Projektityöntekijä, Apuvälinetekniikka Laura Kosonen, Projektityöntekijä, Vanhustyö Eija Tapionlinna, Kontaktivastaava,
Hoitotyön kirjaamisen auditointi ja auditoinnin tulosten hyödyntäminen FinCC-luokituksen mukaisessa kirjaamisessa
Hoitotyön kirjaamisen auditointi ja auditoinnin tulosten hyödyntäminen FinCC-luokituksen mukaisessa kirjaamisessa 12.5.2015 Terveydenhuollon Atk-päivät Tampere Tea Mononen ja Sirkka Kulju Sisältö Organisaation
Lääkkeiden jaon ja kirjaamisen kaksoistarkastus kahden hoitajan läsnä ollessa eli ns. Vaasan Malli
Lääkkeiden jaon ja kirjaamisen kaksoistarkastus kahden hoitajan läsnä ollessa eli ns. Vaasan Malli Medicindelningens och dokumenteringens dubbelkoll i närvaro av två skötare den sk. Vasa modellen Mari
GERIATRINEN OSAAMISKESKUS. Laura Majander
GERIATRINEN OSAAMISKESKUS Laura Majander ETELÄ KARJALAN SOSIAALI JA TERVEYSPIIRI PERUSTETTU 2010 8 KUNTAA 133 000 ASUKASTA ALKUUN IMATRA MUKANA VAIN ERIKOISSAIRAANHOIDON OSALTA. 2016 MYÖS IMATRAN PTH LIITTYI
Mitä lääkehoidon ongelmia kohdataan kotihoidossa?
Mitä lääkehoidon ongelmia kohdataan kotihoidossa? Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäillä 29.1.2019 ylilääkäri Wilhelmiina Sorvali ja terveydenhoitaja Riikka Leppäkorpi Sidonnaisuudet Ei esitykseen
TIETOTYÖ JULKISEN TERVEYDENHUOLLON AIKASYÖPPÖ
TIETOTYÖ JULKISEN TERVEYDENHUOLLON AIKASYÖPPÖ Tietotyön ajankäyttö sairaanhoitopiireissä 2016 T U T K I M U S Y H T E E N V E T O 1 TUTKIMUS LYHYESTI Tavoite: Selvittää tietotyön osuutta, ajankäyttöä ja
Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014
Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014 Perusmaksu Hoitavan lääkärin palkkio 40 euroa / kalenteripäivä 50 euroa / kalenteripäivä Perusmaksu ja hoitavan lääkärin palkkio sisältävät puhelinkonsultaatiot,
Pöytyän terveyskeskuksen osasto
PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa
Mini-interventio erikoissairaanhoidossa. 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto
Mini-interventio erikoissairaanhoidossa 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto Kuuluuko interventio erikoissairaanhoitoon? - Sairaalassa potilaiden tulosyyn taustalla usein päihteiden käyttö (n. 20 %:lla
IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen
IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Yleislääkäripäivät 29.11.2018 LL Kati Auvinen MIKSI LÄÄKITYKSIÄ TÄYTYY ARVIOIDA? sosteri.fi 2 TAUSTAA Väestön ikääntyminen ja palvelujen tarpeen kasvu on
Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa
Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa KUOLEMA TULEE, OLETKO VALMIS seminaari KS-KS Auditorio 10.10.2016 Evl Emma Honkanen Kotisairaala Tarjoaa ympärivuorokautista sairaalatasoista hoitoa
Hoitotyön toimintaohjelma 2014-2016 4.11.2014
Hoitotyön toimintaohjelma 2014-2016 4.11.2014 Valmistelutyöryhmä Hallintoylihoitaja Pirjo Aalto (puheenjohtaja) Professori Marja Kaunonen (varapuheenjohtaja) Ylihoitaja Sari Lepistö Ylihoitaja Marita Saari
Prosessikaaviosta käytännön toiminnaksi
Prosessikaaviosta käytännön toiminnaksi Hyvinkää sairaalan päihdetyömallin jalkauttaminen Katja Holopainen HUS medisiininen yksikkö 1 Ongelmakohdat Miten puheeksi ottaminen myydään henkilökunnalle? Miten
LEAN Projekti Joensuun kaupunki Sosiaali-ja Terveyskeskus. dokumentin versio: KOTIUTUS JATKUVA PARANTAMINEN TAVOITE
LEAN Projekti 2014 TAVOITE NYKYTILA TUTKIMUS JATKUVA PARANTAMINEN KOTIUTUS Joensuun kaupunki Sosiaali-ja Terveyskeskus dokumentin versio: 13.11.2014 1. Projektin suunnittelu 1.2 Projektin nimi ja tavoitteet
LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma
LEIKO Leikkaukseen kotoa - uusi näkökulman kulma Operatiiviset päivät 2005 Ulla Keränen Kirurgiylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala Taustan suunnittelu,, Mikko Keränen Hyvinkään sairaala : väestöpohja 170
Otsikko. MET Seinäjoen keskussairaalassa. elvytysasiantuntija-sh Kaisu Ikola
Otsikko MET Seinäjoen keskussairaalassa elvytysasiantuntija-sh Kaisu Ikola MIKÄ ON MET? Medical Emergency Team Teholta lähtevä ryhmä (a-lääkäri ja tehohoitaja + välineet) Euroopan elvytysneuvosto suosittelee,
Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki
Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Kotihoito Oulun kotihoito on jaettu neljään palvelualueeseen: Eteläinen kotihoito, Pohjoinen kotihoito,
Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa
Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa Jane Marttila Vt. Ylilääkäri, perusterveydenhuolto Tartuntataudeista vastaava lääkäri, Turun SoTe 19.4.2012 1 Suomalainen STM potilasturvallisuusstrategia
Lääkehuoneen tehokas toiminta Järvi-pohjanmaan terveyskeskus, Alajärven toimipiste, akuuttiosasto Hannele Korpela
Lääkehuoneen tehokas toiminta Järvi-pohjanmaan terveyskeskus, Alajärven toimipiste, akuuttiosasto Hannele Korpela Projektin tarkoitus Lääkehoito on tärkeä ja aikaa vievä osa potilaan kokonaishoitoa. Lääkkeenjako
Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella
Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella vastaava sairaanhoitaja Eurajoen terveyskeskuksen vuodeosasto ja vanhainkoti Taustaa Kotisairaalatoiminnan tarkoituksena on tarjota potilaalle hänen kotonaan
Tulevaisuuden sairaala OYS 2030
Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Kuva: Vaiheiden ja toimintojen Masterplan -luonnos alueella Taksiparkki ja paikoitusalue Jäteasema ja Tavaraterminaali Uudisrakentaminen Lasten ja naisten sairaala Lana
Leila Mukkala Ranuan kunta
Leila Mukkala Ranuan kunta Kotihoidossa aluksi care-ohjelma ja kannettavat tietokoneet käytössä 2000-luvun alkupuolella l ll ja tk:ssa Mediatri i potilastietojärjestelmä Ohjelmat eivät kommunikoineet i
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 26 Asianro 4436/00.02.03/2013 Minna Reijosen kirje 10.4.2013 Nilsiä-neuvottelukunnalle Minna Reijonen on toimittanut 10.4.2013 sähköpostitse kirjeen Nilsiäneuvottelukunnalle.
Lääkitysturvallisuus. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Juha Hyyryläinen Proviisori, sairaala-apteekki
Lääkitysturvallisuus Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Juha Hyyryläinen Proviisori, sairaala-apteekki 13.12.2018 Sisältö Johdantoa Mitä on lääkitysturvallisuus? Riskilääkkeet Johdantoa
Katkeamaton lääkehoidon prosessi ja lääkehoidon toimintojen kehittäminen. Erva lääkehoidon koordinaattori, OYS Sami Sneck, TtT, sh
Katkeamaton lääkehoidon prosessi ja lääkehoidon toimintojen kehittäminen Erva lääkehoidon koordinaattori, OYS, TtT, sh Erva lääkehoidon koordinaattori OYS Toimi perustettu OYS-Ervan yhteiseksi toimeksi
Audit C ja mini-interventio avovastaanotoilla ja poliklinikoilla. Toimintamalli 2019
Audit C ja mini-interventio avovastaanotoilla ja poliklinikoilla Toimintamalli 2019 Tulotilanne Potilas vastaanotolle Audit C jos ei ole tehty Tarkista onko Audit C tehty viimeisen puolen vuoden aikana
AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN
AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa
FinCC luokituskokonaisuuden käyttöopas. SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 3.0
FinCC luokituskokonaisuuden käyttöopas SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 3.0 Pia Liljamo, Ulla-Mari Kinnunen, Anneli Ensio 28.2.2012 FinCC-seminaari Käyttäjäoppaan tarkoitus on auttaa hoitajaa kirjaamaan sähköiseen
Toimintamallit muutoksessa, kotisairaala toiminta ensihoidon näkökulmasta
Toimintamallit muutoksessa, kotisairaala toiminta ensihoidon näkökulmasta Turvallisesti kotona ja laitoksessa hankkeen syysseminaari 14.9.16 Kuopio, Itä-Suomen yliopisto 15.9.2016 1 Ensihoitopalvelut PSSHP
Digitalisaation seuranta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Digitalisaation seuranta sosiaali- ja terveydenhuollossa STePS 2.0 13.6.2016 13.6.2016/ Hannele Hyppönen 1 STM:n ja osallistujien yhteisrahoitteinen hanke 1.4.2016-31.3.2019 Jatkoa STePS-hankkeelle (systemaattinen
Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti...
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti mukana Leena Kuusikko, Anu Ahonen, Jouni Ahonen / Kirjoitettu
Ennakoivan kotiutumisen malli ja hoitajan sähköinen lähetekäytäntö (virtu.fi) -Toimiva kotihoito Lappiin hanke
Ennakoivan kotiutumisen malli ja hoitajan sähköinen lähetekäytäntö (virtu.fi) -Toimiva kotihoito Lappiin hanke Teija Rousu, Poskelappi Kehittäjätyöntekijä 30.8.2018 Ennakoivan kotiutumisen mallin tavoitteita
Moniresistenttien mikrobien kantajien/altistuneiden hoito ja viljelynäytteet akuuttisairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla
1(5) Moniresistenttien mikrobien kantajien/altistuneiden hoito ja viljelynäytteet akuuttisairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla Yleistä Sairaalaympäristössä mikrobien keskeisin tartuntareitti on kosketustartunta.
UUSI HILKKA KOTIHOIDON JA -PALVELUN DIGITALISOINTI
UUSI HILKKA KOTIHOIDON JA -PALVELUN DIGITALISOINTI Jääkö liian vähän aikaa hoivatyölle? Kehitimme uuden Hilkka toiminnanohjausjärjestelmän vähentämään papereiden pyörittelyä ja tietokoneella istumista.
Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja
Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden
2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?
ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu
Synnytyksen käynnistäminen
Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja
Kokemuksia DASA:n käytöstä erityishoidon osastolla
Kokemuksia DASA:n käytöstä erityishoidon osastolla Mitä tapahtui ja missä mennään nyt? Mirkka Kallio Sairaanhoitaja/TtM-opiskelija Photo by Gary Greatwich 2015 Esityksen tarkoitus: Kokemukset DASA:n käyttöön
Liite 1. Lääkeinformaatioverkoston lääkeinformaatiota ammattilaisille työryhmän toimintasuunnitelma kaudelle
Liite 1. Lääkeinformaatioverkoston lääkeinformaatiota ammattilaisille työryhmän toimintasuunnitelma kaudelle Tehtävät: - Lääkeinformaatiotoiminnan ja moniammatillisen yhteistyön sekä lääkeinformaation
Kotiutushoitajan toiminta Suomessa
Kotiutushoitajan toiminta Suomessa Aloitettu n. 10 vuoden aikana useilla paikkakunnilla (12. kokoontuminen v.2010). Viitekehyksenä palveluohjaus; ; Sosiaali- ja terveydenhuollon eri alueilla tapahtuvaa
Jan Erik Palviainen palvelupäällikkö Akuutti tulosyksikkö ETELÄ KARJALAN SOSIAALI JA TERVEYSPIIRI
Jan Erik Palviainen palvelupäällikkö Akuutti tulosyksikkö ETELÄ KARJALAN SOSIAALI JA TERVEYSPIIRI Ensihoidon tehtäviä n. 25 000 / vuosi Liikkuvan päivystysyksikön tehtäviä n. 6000 / vuosi Tehosan tehtäviä
Auditoinnin tulokset HYKS Erva-alueelta (2012) Kansallinen DRG keskus
Auditoinnin tulokset HYKS Erva-alueelta (2012) Kansallinen DRG keskus Auditoinnit v. 2012 V. 2012 auditoitiin HYKS Erva-alue Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, 1000 hoitojaksoa Kahdessa osassa,
Päiväkirurgiset koulutuspäivät
Päiväkirurgiset koulutuspäivät Gynekologisen potilaan hoitoprosessi 21.9.2016 Salla Westman Gynekologiset potilaat leikkausjonoon 1. Lääkärin vastaanotolta naistentautien poliklinikalta 2. Erikoislääkärin
Esim Jyväskylä Esim Case Manager -toimintamalli Esim (1/2 vuotta) Esim. Maija Meikäläinen, palveluesimies
JUURRUTTAMISSUUNNITELMA esimerkki 30.5.2017 TAUSTATIEDOT Kunta Pilotoitava toimintamalli Pilotoinnin kesto (aloitusajankohta- päättymisajankohta): Toimintamallin juurruttamisesta vastaava henkilö: Vastuuhenkilön
Lataa Hoitotyön vuosikirja 2013:Sairaanhoitaja ja lääkehoito. Lataa
Lataa Hoitotyön vuosikirja 2013:Sairaanhoitaja ja lääkehoito Lataa ISBN: 9789518944501 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.51 Mb - Millaista lääkehoidon osaamista sairaanhoitajalta vaaditaan?
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä
Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015
Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Perustietoa Syömishäiriöklinikasta