Stora Bodö Lilla Bodö
|
|
- Ismo Karvonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (26) Asianumero 3157/ /2014 (3867/ /2011) Aluenumero Stora Bodö Lilla Bodö 32. kaupunginosa, Suvisaaristo Loma-asuntojen alueet 509, 511 ja palvelurakennusten alue 510 sekä maa- ja metsätalous-, suojelu-, tie-, venesatama- ja vesialueet Osayleiskaava ja osayleiskaavan muutos MUUTETAAN VAHVISTETTUA OSAYLEISKAAVAA: Aluenro Hyväksytty Osayleiskaavan selostus Osayleiskaavan selostus, joka koskee 3. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä ja 2. päivänä maaliskuuta 2017 muutettua Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen laatimaa osayleiskaavakarttaa, piirustusnumero Sijainti Suunnittelualue sijaitsee Suvisaariston eteläosassa noin seitsemän kilometrin päässä Soukanväylän ja Länsiväylän risteyksestä maanteitse mitattuna. Vireilletulo Kaava on kuulutettu vireille kaupungin ilmoituslehdissä Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa Kaava on ollut Espoon kaavoituskatsauksessa vuodesta 2009 lähtien.
2 2 Laatija Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö Käyntiosoite: Kirkkojärventie 6 B, 4. krs. puh Postiosoite: Faksi PL ESPOON KAUPUNKI Christian Ollus Matias Kallio Anna-Kaisa Aalto (maisemasuunnittelu) Juhani Lehikoinen (liikennesuunnittelu) etunimi.sukunimi@espoo.fi etunimi.l.sukunimi@espoo.fi etunimi.sukunimi@espoo.fi etunimi.sukunimi@espoo.fi
3 3 (26) SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 TIIVISTELMÄ Alueen nykytila Osayleiskaavan sisältö Suunnittelun vaiheet LÄHTÖKOHDAT Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Kiinteistörekisteri ja tonttijako Rakennuskiellot ja toimenpiderajoitteet Muut suunnitelmat ja selvitykset Pohjakartta Selvitys alueesta Alueen yleiskuvaus Maanomistus Rakennettu ympäristö Maankäyttö Väestö, työpaikat ja elinkeinotoiminta Yhdyskuntarakenne Rakennuskannan sijoittuminen maisemarakenteeseen Liikenne Yhdyskuntatekninen huolto Luonnonolosuhteet Maisemarakenne ja maisemakuva Luonnonolot ja luonnon monimuotoisuus Suojeltavat lajit Kallio- ja maaperä Pienilmasto Vesistöt ja vesitalous Maa- ja metsätalous OSAYLEISKAAVAN TAVOITTEET Tavoiteohjelma Osallisten tavoitteet, esitetyt mielipiteet ja vuorovaikutus OSAYLEISKAAVAN KUVAUS Yleiskuvaus Mitoitus Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Loma-asuntoalueet (Stora Bodö) Palvelurakennusten alue (Lilla Bodö) Maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (Stora Bodö) Liikenne Palvelut Yhdyskuntatekninen huolto Maaperän rakennettavuus Suojelukohteet Rakennukset ja kulttuurimaisema Luonnon- ja maisemansuojelu Nimistö OSAYLEISKAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön Vaikutukset yhdyskuntatalouteen... 20
4 4 (26) 5.3 Vaikutuksen liikenteeseen ja liikenneverkon toimivuuteen Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja ekologisiin yhteyksiin Vaikutuksen merialueeseen ja vesitalouteen Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS SUUNNITTELUN VAIHEET Suunnittelun vireilletulo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu Käsittelyvaiheet LIITTEET: Liite 1 Ote Soukanniemi-Suvisaaristo-osayleiskaavasta Liite 2 Rakennuskanta, kiinteistönjako ja maanomistuskartta Liite 3 Maaperä ja rakennettavuuskartta Liite 4 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 5 Muistio tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta Liite 6 Muistio tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta Liite 7 Muistio tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta Liite 8 Muistio tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta Luettelo muusta kaavaa koskevasta materiaalista Osayleiskaavaehdotus (kartta, piir.nro 6866), Havainnekuva Luontoselvitys (Ympäristösuunnittelu Enviro Oy ) Selvitys kulttuurimaisemasta ja rakennetusta kulttuuriympäristöstä (A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Selvitystyö Ahola ) Vaikutusten arviointi ja kunnallistekniset selvitykset (Ramboll Finland Oy ) Bergön, Bodön, Svartholman ja Skataholman liikenteen ja kunnallistekniikan tarkastelut (Ramboll Finland Oy ) Aaltoiluvaratarkastelu (Espoon kaupunkisuunnittelukeskus )
5 5 (26) 1 TIIVISTELMÄ 1.1 Alueen nykytila Kaava-alue koostuu Suvisaariston eteläosassa sijaitsevista Stora Bodön ja Lilla Bodön saarista lähiympäristöineen. Alueelle on Soukan keskustasta noin 5-6 kilometriä. Stora Bodön alueelle ei ole tieyhteyttä. Lähin manneralueeseen liittyvä satamapaikka on Lilla Bodön saaressa, jonne kulkee Sävasundintien ja Svartholmantien kautta Bodöntie. Etäisyys maanteitse mitattuna on Soukasta Lilla Bodön saareen noin 6 kilometriä. Lähin palvelukeskus ja lähimmät ala- ja yläkoulut sijaitsevat Soukassa. Suunnittelualuetta palveleva lähin päivittäistavarakauppa sijaitsee Svinössä noin 3 kilometrin etäisyydellä. Kaava-alueiden pinta-ala vesialueineen on yhteensä noin 38 ha. Suunnittelualueella on tällä hetkellä pääosin vapaa-ajan asumista (Stora Bodö) sekä yhdistystoimintaa (Lilla Bodö). Lilla Bodössä on Suvisaariston vesiosuuskunnan vesijohto. Kaava-alueella ei asu vakituisia asukkaita, eikä alueella ole työpaikkoja tai palveluita. Lähimmät linja-autopysäkit sijaitsevat parin kilometrin päässä, yhtenäisiä kevyenliikenteen yhteyksiä lähimpiin palveluihin ei ole. Tiet ovat tiekuntien ylläpitämiä yksityisteitä, joiden kunnossapito kuuluu osin Espoon kaupungille ja osin tiekunnille. 1.2 Osayleiskaavan sisältö Osayleiskaavalla mahdollistetaan Stora Bodön saareen pohjoisosan lisärakentaminen loma-asumista varten. Stora Bodön saaren eteläosa kaavoitetaan puolestaan luonnonsuojelualueeksi sekä maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Lilla Bodö kaavoitetaan palvelurakennusten ja pienvenesataman alueeksi. Kaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 72 :n mukaisena oikeusvaikutteisena osayleiskaavana, jota voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 38 ha, josta maa-aluetta on noin 22 ha. Loma-asuntoalueiden rakennusoikeus on yhteensä k-m² ja palvelurakennusten alueen on yhteensä 800 k-m². Kokonaiskerrosala k-m² vastaa aluetehokkuutta e a =0,013 (ilman vesialueita). Alueen rakennuksista seitsemän suojellaan. Kaavassa osoitetaan Stora Bodöhön seitsemän uutta lomarakennusten rakennuspaikkaa, jotka täydentävät olemassa olevaa loma-asutusta. Lilla Bodöhön osoitetaan kaksi uutta palvelurakennusten rakennusalaa, jotka tukevat olemassa olevaa veneily-, kalastus- ja virkistystoimintaa. Kaava-alue tukeutuu alueen ulkopuolisiin palveluihin. Kaava-alueen nimistö pohjautuu pääosin alueen olemassa olevaan nimistöön tai siitä johdettuihin paikannimiin. 1.3 Suunnittelun vaiheet Osayleiskaava on kuulutettu vireille kaupungin ilmoituslehdissä Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa Kaava on ollut Espoon kaavoituskatsauksessa vuodesta 2009 lähtien nimikkeellä Bergö Stora Bodö Fridheminkallio -osayleiskaava.
6 Kaavaa on esitelty kolmessa asukastilaisuudessa osayleiskaavaluonnoksen valmisteluvaiheessa , ja (26) Osayleiskaavaluonnos hyväksyttiin nähtäville kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä Osayleiskaavaluonnoksen tiedotus- ja keskustelutilaisuus pidettiin Vikingaborgissa. Osayleiskaava on ehdotusvaiheessa jaettu kahteen osaan: Bergö ja Stora Bodö Lilla Bodö. Fridheminkallion osa-alueelle laaditaan asemakaavaa (Soukanniemi, aluenumero ). Stora Bodö - Lilla Bodön osayleiskaavaehdotus hyväksyttiin nähtäville kaupunginhallituksessa. Osayleiskaavaehdotus nähtävillä LÄHTÖKOHDAT 2.1 Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Tavoitteiden tarkoituksena on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen kuntien kaavoituksessa. Ne täsmentävät ja konkretisoivat kaavojen sisältövaatimuksia valtakunnallisesta näkökulmasta. Valtioneuvosto päätti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan Osayleiskaavojen suhdetta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin on käsitelty kaavan vaikutusten arviointi-raportissa sivulla 20 (Ramboll Finland Oy ). Uudenmaan maakuntakaava sai lainvoiman vuonna Uudenmaan maakuntakaavassa Lilla Bodö kuuluu taajamatoimintojen alueeseen. Kaavaan on merkitty olemassa oleva jätevesitunneli, joka kulkee Stora Bodön ja Lilla Bodön ali. Stora Bodö sisältyy kaavassa pääkaupunkiseudun rannikko- ja saaristovyöhykkeeseen. Sora Bodön ja sen eteläpuoleisen Ison Lehtisaaren väliin on merkitty alueellisesti merkittävä veneilyn runkoväylä.
7 7 (26) Kuva: Ote Uudenmaan maakuntakaavojen yhdistelmästä. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on musta ellipsinmuotoinen katkoviiva. Lähde: Uudenmaanliiton karttapalvelu 11/2016 Uudenmaan liitto ja Itä-Uudenmaan liitto, Maanmittauslaitos lupa nro 744/MYY/06. Uudenmaan lainvoimaisissa vaihemaakuntakaavoissa (1., 2. ja 3.) ei ole suunnittelualuetta koskevia merkintöjä. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan laatiminen on käynnissä. Kaavaehdotus oli nähtävillä Tavoitteena on, että kaavaehdotus viimeistellään maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2017 aikana. Suunnittelualue kuuluu vaihemaakuntakaavaehdotuksessa osoitettuun, maakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöalueeseen Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutus Suvisaaristo. Maakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö Kuva: Ote Uudenmaan 4. Vaihemaakuntakaavaehdotuksesta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on musta ellipsinmuotoinen katkoviiva. Lähde: Uudenmaanliiton karttapalvelu 11/2016 Uudenmaan liitto ja Itä-Uudenmaan liitto, Maanmittauslaitos lupa nro 744/MYY/06. Koko Uudenmaan kattava kokonaismaakuntakaava (Uusimaa-kaava 2050) on valmisteilla. Kaksiportainen kaava koostuu pitkän aikavälin rakennekaavasta ja sitä tarkentavista seutujen vaihemaakuntakaavoista. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kerätään palautetta välisenä aikana.
8 8 (26) Yleiskaava Espoon eteläosien yleiskaava Espoon eteläosien yleiskaava sai lainvoiman vuonna Yleiskaavassa Lilla Bodö on merkitty julkisten palveluiden ja hallinnon alueeksi (PY) sekä satamaalueeksi (LS). Stora Bodö on merkitty pääosin uudeksi pientaloalueeksi (A3) ja Stora Bodön lounaispuolella sijaitsevat luodot (Morgonpinorna) on merkitty luonnonsuojelualueeksi (SL). Suunnittelualueella kaava on oikeusvaikutukseton lukuun ottamatta Stora Bodön pohjoisosia. Kuva: Ote Espoon eteläosien yleiskaavasta. Suunnittelualue sisältyi Soukanniemi-Suvisaaristo-osayleiskaava-alueeseen, joka sai lainvoiman vuonna Osayleiskaavassa aikanaan vahvistamattomaksi jääneellä Stora Bodön pohjoisosalla on nyt voimassa uudempi, Espoon eteläosien yleiskaava. Lainvoimaisessa osayleiskaavassa Lilla Bodön saareen on merkitty huvi- ja viihdetarkoituksia palveleva alue (YV-2) ja veneilijöiden maihinnousupaikka (LVM). Stora Bodön saaren eteläosaan on merkitty lähivirkistysalue (VL) ja luonnonsuojelualue (SL Morgonpinorna). Soukanniemi- Suvisaaristo-osayleiskaava ohjaa asuntorakentamista rakennuspaikkakohtaisesti. Soukanniemi-Suvisaaristo-osayleiskaava ei sisällä määräystä osayleiskaavan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Soukanniemi- Suvisaaristo-osayleiskaavan vahvistamisen jälkeen on laadittu Skataholmen- Svartholmen-Braskarna-osayleiskaava, joka sai lainvoiman vuonna Skataholmen-Svartholmen-Braskarna-osayleiskaava sisältää määräyksen osayleiskaavan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Nyt vireillä oleva, osaltaan aiemmat yleiskaavat korvaava Stora Bodön Lilla Bodön osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena osayleiskaavana, jota voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Ote Soukanniemi-Suvisaaristo-osayleiskaavasta on kaava kaavaselostuksen liitteenä 1.
9 9 (26) Asemakaava Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa Rakennusjärjestys Kaupunginvaltuusto hyväksyi Espoon kaupungin rakennusjärjestyksen ja se astui voimaan Kiinteistörekisteri ja tonttijako Osayleiskaava koskee valtion ylläpitämässä kiinteistörekisterissä olevaa aluetta. Alueelle ei ole tehty tonttijakoa Rakennuskiellot ja toimenpiderajoitteet Alueella ei ole rakennuskieltoa, mutta rakentaminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Espoon eteläosien yleiskaavassa alueelle on merkitty rannikko- ja saaristovyöhyke, jolla on toimenpiderajoitus. Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen tai muu näihin verrattavissa oleva toimenpide on luvanvaraista siten kuin MRL 128 :ssä on säädetty Muut suunnitelmat ja selvitykset Vanhempia alueen luontoa kuvaavia selvityksiä ovat Soukanniemi Suvisaaristo, Maisemaselvitys - Maisemasuunnitelma (Suunnittelutoimisto MSR / Masala, 1977), joka tehtiin Soukanniemi - Suvisaariston osayleiskaavoitusta varten ja Saaristo - Espoo, Nimistöä, luontoa, historiaa ja tulevaisuutta (toim. Sirkka Paikkala, Espoon kaupungin viestintäyksikkö, Hyvinkää, 1996). Alueesta on laadittu luontoselvitys (Ympäristösuunnittelu Enviro Oy/ Esa Lammi ). Stora Bodön näyttävin kallioalue on saaren itäreunassa, sen säilyminen rakentamattomana on suotavaa. Kaikki saaren huomionarvoiset lintulajit pesivät lounaisrannalla ja lähiluodoilla. Lounaaseen ja etelään avautua rantaniitty ei täytä luonnonsuojelulain määritelmää suojeltavasta rantaniitystä (vaikka sitä on aikaisemmin sellaiseksi arveltu, Maa ja Vesi Oy 2003). Monipuolinen rantaniitty on kuitenkin paikallisesti arvokas luontokohde. Kohde tulisi merkitä viheralueeksi, mutta virkistyskäytön kannalta alueella on liikaa helposti häiriintyviä lintulajeja. Kulttuurimaisemasta ja rakennetusta kulttuuriympäristöstä on laadittu selvitys (A-insinöörit Suunnittelu Oy ja Selvitystyö Ahola ). Selvityksessä esitetään harkittavaksi suojeltavaksi kolme kohdetta Stora Bodö - Lilla Bodön osayleiskaava-alueella maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Esitetyt kohteet ovat kaava-alueella sijaitsevat kolme 1800-luvun huvilarakennusta joista kaksi sijaitsevat Stora Bodöllä (molemmat kiinteistöllä ) ja yksi Lilla Bodöllä (kiinteistö ). Valokuva: Stora Bodön pohjoisrannalla sijaitseva huvila, joka on rakennettu 1877.
10 10 (26) Valokuva: Stora Bodön länsirannalla sijaitseva huvila, joka on rakennettu Valokuva: Lilla Bodössä sijaitseva huvila, joka on rakennettu luvulla. Etenkin Stora Bodön huviloiden kulttuurivaikutteisessa pihaympäristössä on näkyvissä jälkiä sekä 1800-luvun alkupuolen torppari- ja muuhun pysyvään asutukseen liittyvästä, saaristolle tyypillisestä pienmuotoisesta omavarastaloudesta että huvilakulttuurin varhaisvaiheeseen liittyvästä puutarhanhoidosta. Saarten rakennuskanta on rakennustaiteellisesti ja -historiallisesti arvokasta. Erityisesti Stora Bodön huvilamiljöö on arvokas. Saarten rakennuskanta ilmentää monipuolisesti 1800-luvun lopun huvilakulttuurin rakennustapaa. Stora Bodön huvilat ja myös Lilla Bodön luvulla valmistunut puuhuvila on säilynyt hyvin rakennusaikaisessa asussaan. Huviloiden käyttötarkoitus heijastuu niiden romanttisessa koristeellisuudessa ja isoissa verannoissa. Kaikissa kiinteistössä on jäljellä Suvisaariston 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun alkuperäisen huvilakulttuurin piirteitä: väljät siistit tontit, luonteva sijoittuminen rakennuspaikalle ja maisemaan sekä huoliteltu ulkoasu.
11 11 (26) Lisäksi vaalittavia rakennuksia ovat mm.: Valokuva : Stora Bodön pikku huvila (Kalliokammaren), joka on rakennettu 1890-luvulla. Valokuva: Stora Bodön itärannan läheisyydessä sijaitseva ns. huvilavahdin talo luvulta Pohjakartta Pohjakartta mittakaavassa 1:2000 on Espoon kaupunkitekniikan keskuksen laatima. 2.2 Selvitys alueesta Alueen yleiskuvaus Kaava-alue koostuu Stora Bodön saaresta ja Lilla Bodön saaresta sekä saarien lähivesialueista. Kaava-alueen pinta-ala on vesialueineen noin 38 hehtaaria. Länsiväylän ja Soukanväylän risteyksestä on maanteitse noin 7 km Stora Bodön-Lilla Bodön osayleiskaava-alueelle Maanomistus Stora Bodön saari on yksityisomistuksessa. Lilla Bodö on Espoon kaupungin omistuksessa Rakennettu ympäristö Maankäyttö Stora Bodössä on kolme loma-asuntoa. Lilla Bodössä on yksi vanha lomarakennus, joka on otettu seuratoiminnan käyttöön.
12 12 (26) Kaava-alueen asuttamisessa merkittävin rooli on ollut loma-asutuksella, jonka jo noin 140-vuotinen historia heijastuu alueen rakennetussa ympäristössä. Lomarakennuksia on 1800-luvun jälkipuolelta ja 1900-luvun alusta. Alueen rakennukset ovat riippumatta iästään puuverhoiltuja ja rakennusten kerrosmäärät vaihtelevat yhden ja puolentoista kerroksen välillä. Rakennuskanta-, kiinteistönjako- ja maanomistuskartta on selostuksen kaavaliitteenä Väestö, työpaikat ja elinkeinotoiminta Alueella ei ole vakituisia asukkaita, työpaikkoja tai elinkeinotoimintaa Yhdyskuntarakenne Lähin palvelukeskus sijaitsee Soukassa yli neljän kilometrin päässä ja lähin päivittäistavarakauppa Svinössä kolmen kilometrin päässä. Lähimmät päiväkodit, ala- ja yläkoulut sijaitsevat Soukassa Rakennuskannan sijoittuminen maisemarakenteeseen Maisemakuvan voimakkaimpia elementtejä ovat meri ja metsä. Rakennukset pilkottavat puiden välistä. Suuria korkeuseroja ei ole ja rakennukset ovat melko matalia. Rakennukset sijoittuvat pääasiassa rinnealueille ja pihapiirit avautuvat merelle. Alueen vanhimmat rakennukset (jopa yli 100 vuotta) sijaitsevat jonkun verran etäämmällä rantaviivasta (noin 60 m), yleensä tuulisuojassa ja maastollisesti korkealla. Pihajärjestelyitä on leimannut sinä aikana vallalla olleet omavaraisuus ihanteet. Rakennuskanta on edustava esimerkki 1800-luvun/1900- luvun taitteen huvilarakentamisesta Liikenne Linja-autolinjat 145K, 145KN ja 145N kulkevat Suvisaarentiellä. Päätepysäkki on Suvisaarentien ja Ramsiontien risteyksessä. Stora Bodö - Lilla Bodön osayleiskaava-alueelta on matkaa lähimmälle bussipysäkille noin puolitoista kilometriä. Tiet ovat pääasiassa kapeita ja sorapintaisia. Alueen kevyttä liikennettä ei ole erotettu muusta liikenteestä Yhdyskuntatekninen huolto Tiet ovat yksityisteitä, joiden tienpitäjinä toimivat yksityiset tienhoitokunnat yhdessä Espoon kaupungin kanssa. Lilla Bodö kuuluu Suvisaariston vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen. Stora Bodö ei puolestaan kuulu Suvisaariston vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen. Vesihuoltolinjat sijaitsevat Bodöntiellä Luonnonolosuhteet Maisemarakenne ja maisemakuva Soukanniemi - Suvisaaristo on suurmaisemassa mantereen reunavyöhykettä, joka mantereen puskurivyöhykkeenä tasaa ilmasto-oloja. Rannikko ja saaristo jaetaan luonnonolojen perusteella sisä-, väli- ja ulkosaaristoon. Kaava-alue kuuluu sisäsaaristoon. Alueelle on tyypillistä matala korkokuva. Kalliomäet kohoavat maksimissaan reilun kymmenen metrin korkeuteen. Kalliopaljastumia näkyy siellä täällä. Meren syvyys vaihtelee välillä 5-15 m. Meri, metsä, saarten sisäosissa rehevä kasvillisuus, suljetut maisematilat, pienipiirteisyys ja paikoitellen avautuvat näkymät kauas merelle ovat maisemakuvassa merkitseviä. Ruovikoituminen on muuttanut maisemakuvaa mantereisemmaksi Luonnonolot ja luonnon monimuotoisuus Stora Bodön sisäosassa suoritettiin laajoja epäonnistuneita metsähakkuita talvella , jonka jälkeen arviolta 20 25% hakkuualueelle jäljelle jäänees-
13 13 (26) tä puustossa menetettiin myrskyjen johdosta. Myös etelärannan metsässä ovat myrskytuulet kaataneet puita. Stora Bodön kallioalueiden puusto ja rantapuusto on säästynyt pitkälti luonnonvaraisena. Stora Bodön länsiosassa on loivapiirteinen, metsäinen kallioharjanne, joka jatkuu vanhojen huvilarakennusten välissä saaren luoteisrantaan asti. Pohjoisrannan länsipää on vanhaa pihaaluetta. Stora Bodön keskikohdasta itään sijaitsee rantaan ulottuva kosteapohjainen painanne, jonka varrella kasvaa kymmenkunta järeää tervaleppää. Kallioisten rantojen kasvillisuus on niukkaa. Saaren etelärannan puusto on luonnontilaista muutaman kymmenen metrin leveydeltä, rantametsä on enimmäkseen kuusikkoista sekametsää, jossa on melko paljon lahopuustoa ja tuulen kaatamia puita. Vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä on siellä täällä. Rantaa reunustaa kapea rantaniitty, joka on edustavimmillaan lähiluotojen ja pienen kallioniemen kohdalla. Kallioniemen itäpuolella rantaniitty on vain muutaman metrin levyinen ja kivikkoinen, mutta se kattaa koko rannan. Leveimpien rantaniittykuvioiden kasvillisuus on monipuolista ja vyöhykkeisyys selvää. Stora Bodön rantaniityllä ei tavattu harvinaisia kasvilajeja. Vesikasvillisuus on etelärannan lahdekkeissa ja luotojen suojaamilla matalilla vesialueilla melko runsasta. Tavanomaisesta poikkeavia lajeja ei todettu. Kaava-alueelta ei ole havaintoja liito-oravista. Stora Bodön ja mantereen väliin jää yli 50 metriä leveä salmi, jota liito-orava ei pysty ylittämään. Eläinten uhanalaisuus tarkastellaan luokittamalla tarkastuksessa olevia lajikkeita neljään luokkaan. CR on äärimmäisen uhanalainen, EN on erittäin uhanalainen VU on vaarantunut ja NT on silmälläpidettävä. Stora Bodössä on havaittu kaksi vaarantunutta lintulajia, tukkasotka ja kivitasku. Silmälläpidettäviä oli neljä haahka, tukkakoskelo, rantasipi ja käenpiika. Stora Bodöstä ei ole tiedossa lepakkoyhdyskuntia. Vanhoissa huvilarakennuksissa sekä ulkorakennuksissa tai kolopuissa voisi olla lepakoiden päiväpiiloja, mutta tällaisesta ei ole saatu havaintoja eikä tietoa saaren kesäasukkailta. Lepakoiden merkittäviä saalistusalueita on kaksi, saaren lounais-eteläreunassa (viiksisiippalajit) ja luoteiskärjessä (vesisiipat). Lilla Bodön luoteisosa on sataman täyttömaa-kenttää, jota käytetään pysäköintialueena. Lounaisosa on metsää ja piha-aluetta. Lähellä rantaan on vanhalle laiturille ja huonokuntoiselle huvilalle johtava tie, joka on osittain metsittynyt ja muuttuu huvilan kohdalla leveäksi poluksi. Ympäröivä metsä on varttunutta mänty-koivu-sekametsää. Rantapuustossa on koivuja ja nuoria tervaleppiä. Vanhan tiepohjan varrella ja huvilan länsipuolella on useita vanhoja kilpikaarnamäntyjä. Ainakin yhdessä männyssä kasvaa männynkääpää, joka melko harvinainen vanhojen mäntyjen laji. Lähellä pysäköintipaikkaa kasvaa todennäköisesti istutettu tammi ja nuori lehmusryhmä. Kallion ja pohjoisrannan väliin jää kapea kaistale metsää, jonka puusto on varttuvaa kuusta, haapaa ja mäntyä. Alispuustona on muutamia istutettuja pihtoja ja suomenpihlajia ja kenttäkerroksessa tavanomaista tuoreen kankaan lajistoa. Lilla Bodön rannat ovat kivikkoisia, itärannalla on myös avokalliota. Rantakasvillisuudessa on tavanomaista merenrantojen lajistoa. (Lähde: Lammi, Esa: Stora Bodön kaava-alueen luontoselvitys. Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 2011.) Suojeltavat lajit Suunnittelualueella ei todettu luontoselvityksessä (Esa Lammi / Enviro Oy) luonnonsuojelulain mukaan suojeltavia arvokkaita luontokohteita tai muita suojeltavien lajien esiintymiä Kallio- ja maaperä Kallioperä on pääosin graniittia. Maaperä on voimakkaasti huuhtoutunutta ja eroosioaltista. Suvisaariston painanteissa on runsaasti moreenia, hiekkaa ja hienojakoista hietaa. Maankohoamista tapahtuu edelleen noin 3 cm/10v. Kor-
14 14 (26) keimmat laki- ja rinnealueet ovat karuja kallioita, kun taas ruhjeiset altaat, poukamat ja lahdelmat koostuvat rehevistä hiesu-, savi- ja lietemaista. Tämä selittää saaristoluonnolle tyypillisen karun ja rehevän ympäristön vaihtelun. Alue kuuluu maaperältään pääosin normaalisti rakennettavaan rakennusluokkaan 2. Maaperä- ja rakennettavuuskartta on kaavaselostuksen liitteenä Pienilmasto Alue on sijaintinsa takia altis voimakkaille sään vaihteluille ja pienilmasto on äärevää. Pienilmastoa muokkaavat tuuli, vesi, jää ja aallokko. Vallitseva tuulensuunta on lounaasta. Tuulensolia muodostuu Suvisaariston alueelle lähinnä idästä. Kallioalueiden tuulensuojaiset laet voivat olla paikallisesti paahteisia Vesistöt ja vesitalous Kaava-alueella ei sijaitse pohjavesialueita Maa- ja metsätalous Metsät ovat pääasiassa hoidettuja. Stora Bodössä on talvella 2008/2009 suoritettu epäonnistuneita metsätöitä, jolloin suuri osa saaren sisäosien puustosta tuhoutui. Hävikkiä kasvattivat sen jälkeen myrskyvauriot. 3 OSAYLEISKAAVAN TAVOITTEET 3.1 Tavoiteohjelma Kaupunginhallitus hyväksyi seuraavat Bergö-Stora Bodö- Fridheminkallio osayleiskaavan tavoitteet: 1.1 Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena osayleiskaavana, jota voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. 1.2 Alueen mitoittamisen lähtökohtana käytetään Skataholmen-Svartholmen- Braskarna osayleiskaavassa noudatettuja, vahvistetun Suvisaariston osayleiskaavaa soveltavia mitoitusperiaatteita sekä niitä periaatteita, joita on noudatettu poikkeamislupien myöntämisessä Soukanniemi-Suvisaariston alueella. 1.3 Osayleiskaavalla mahdollistetaan alueella ympärivuotinen asuminen. Kaavassa osoitetaan olemassa olevat rakennuspaikat ja uudet rakennuspaikat. Alueelle voidaan osoittaa myös asumista tukevia virkistys- ja vapaa-ajantoimintoja. 1.4 Kaavaan merkitään maanpinnan ja lattian korkeusasemamääritykset mahdollisten tulvahaittojen minimoimiseksi rantarakentamisessa. 1.5 Alueen luonto-, maisema- ja rakennetun ympäristön arvot ja erityispiirteet pyritään turvaamaan. Kaavaluonnoksesta saadun palautteen ja ympäristövaikutusten arvioinnin (Ramboll Finland Oy) perusteella Stora Bodö - Lilla Bodön yleiskaavan suunnittelussa on luovuttu sillan rakentamisesta ja Stora Bodön ympärivuotisesta asumisesta. Kaavaehdotus täyttää myös maanomistajan odotukset. Stora Bodön mitoitus ei ole enää vertailukelpoinen Skataholmen-Svartholmen- Braskarna-osayleiskaavan kanssa, koska alueelle ei rakenneta ajoyhteyttä (siltaa) ja alue kaavoitetaan ainoastaan loma-asumiselle.
15 15 (26) 3.2 Osallisten tavoitteet, esitetyt mielipiteet ja vuorovaikutus Yleinen mielipide osayleiskaava-alueen kiinteistönomistajien keskuudessa on, että alueen nykyluonnetta tulee varjella, mutta hallittua lisärakentamista tulee mahdollistaa. Lisärakennusoikeutta toivotaan usein perillisiä varten. Kaavaprojektia on esitelty kolmessa asukastilaisuudessa osayleiskaavaluonnoksen valmisteluvaiheessa , ja , joiden muistiot ovat kaavaselostuksen liitteinä. Kaavaluonnos nähtävillä Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Bergö-Stora Bodö- Fridheminkallion osayleiskaavaluonnoksen nähtäville. Luonnos oli MRA 30 :n mukaisesti nähtävillä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus pidettiin Osayleiskaavaluonnoksesta jätettiin 35 mielipidettä ja 8 lausuntoa, jotka koskivat Stora Bodö - Lilla Bodön aluetta. Osassa mielipiteitä oli useita allekirjoittaneita. Kaavaluonnoksesta saaduissa mielipiteissä mainittiin mm. seuraavat asiat: - Lilla Bodöstä Stora Bodöhön suunniteltu silta olisi liian näkyvä ympäristössä sekä haitallinen veneliikenteelle myrskyisellä säällä. - Suunniteltu rakentaminen olisi liian tiivistä, erityisesti Stora Bodön saarella. Toisaalta kaava-alueen maanomistajat suhtautuvat kaavaan myönteisesti. - Miten Suvisaariston tiestö kestäisi uuden asukkaiden myötä kasvavaa liikennettä, erityisesti rakennusvaiheessa. - Suvisaariston vesiosuuskunnalla ei ole mahdollista teknisesti eikä taloudellisesti hoitaa vesihuoltoa uusille asuinrakennuksille. Espoon kaupunginmuseo lausui kulttuuriympäristöstä ja suojelumääräyksistä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ilmoitti, että heillä ei ole huomautettavaa. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos lausui palvelurakennusten alueen vedensaannista. Tonttiyksikkö ilmoitti, että heillä ei ole huomautettavaa. Espoon ympäristökeskus lausui mm. kaupunkirakenteesta, luonnosta, maisemasta ja hulevesistä. Gasum Oy ilmoitti, että alueen vaikutuspiirissä ei ole maakaasuputkistoa. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) lausui mm. kaavoitustilanteesta, liikenteestä, luonnosta, kulttuuriympäristöstä, yhdyskuntateknisestä huollosta ja tulvariskistä. ELY-keskus piti kaavaluonnoksessa esitettyä rakentamisen määrää liian suurena. Suvisaariston vesiosuuskunta esitti, että kaupunki selvittäisi ja suunnittelisi kaava-alueen vesihuoltoa. Vesiosuuskunta edellytti, että rakennusluvan saa myöntää vain sillä edellytyksellä, että kiinteistölle tulee vesi- ja viemäriliittymä. 4 OSAYLEISKAAVAN KUVAUS 4.1 Yleiskuvaus Osayleiskaava kattaa Soukanniemi-Suvisaariston osayleiskaava-alueet, jotka ympäristöministeriö jätti vahvistamatta vuonna Osayleiskaavalla mahdollistetaan Stora Bodön saaren lisärakentaminen loma-asumista varten sekä Lilla Bodön kehittäminen palvelujen ja pienvenesataman alueena. Kaava laaditaan MRL 72 :n mukaisena oikeusvaikutteisena osayleiskaavana, jota voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena.
16 16 (26) 4.2 Mitoitus Kaavaluonnoksesta saadun palautteen ja ympäristövaikutusten arvioinnin (Ramboll Finland Oy 2016) perusteella Stora Bodö - Lilla Bodön yleiskaavan suunnittelussa on luovuttu sillan rakentamisesta ja Stora Bodön ympärivuotisesta asumisesta. Kaavaehdotus täyttää myös maanomistajan odotukset. Stora Bodön mitoitus ei ole enää vertailukelpoinen Skataholmen-Svartholmen- Braskarna-osayleiskaavan kanssa, koska alueelle ei rakenneta ajoyhteyttä (siltaa) ja alue kaavoitetaan ainoastaan loma-asumiselle. Osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 38 ha, josta maa-aluetta on noin 22 ha. Loma-asuntoalueiden rakennusoikeus on yhteensä k-m² ja palvelurakennusten alueen on yhteensä 800 k-m². Kokonaiskerrosala k-m² vastaa aluetehokkuutta e a =0,013 (ilman vesialueita). Loma-asuntojen alueen 509 pinta-ala on m² ja rakennusoikeus yhteensä 900 k-m², joka vastaa aluetehokkuutta e=0,019. Lomasuntojen alueen 511 pinta-ala on m² ja rakennusoikeus yhteensä k-m², joka vastaa aluetehokkuutta 0,027. Palvelurakennusten alueen 510 pinta-ala on m² ja rakennusoikeus yhteensä 800 m², joka vastaa aluetehokuutta e=0,041. Luonnonsuojelualueen pinta-ala on m². Venevalkama-alueiden pinta-ala on yhteensä m². Vesialueen pinta-ala on m². Tiealueen pinta-ala on m². Maa- ja metsätalousalueen pinta-ala on m². Alueen rakennuksista seitsemän suojellaan. Kaavassa osoitetaan Stora Bodöhön seitsemän uutta lomarakennusten rakennuspaikkaa, jotka täydentävät olemassa olevaa loma-asutusta. Lilla Bodöhön osoitetaan kaksi uutta palvelurakennusten rakennusalaa, jotka tukevat olemassa olevaa veneily-, kalastus- ja virkistystoimintaa. 4.3 Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Loma-asuntoalueet (Stora Bodö) Stora Bodön pohjoisosa kaavoitetaan loma-asuntojen alueeksi (RA). Rakennuspaikat on merkitty kaavakartalle. Uusien rakennuspaikkojen (7 kpl) suurin sallittu kerrosala on 300 k-m² rakennuspaikkaa kohti. Loma-asuntoalueen 509 kerrosala (yhteensä 900 k-m²) vastaa tehokuutta e=0,019 ja lomaasuntoalueen 511 kerrosala (yhteensä 1200 k-m²) vastaa tehokuutta e=0,027. Rakennusaloja määriteltäessä on huomioitu rakennuspaikalle suositeltuja korkeuksia merenpinnasta huomioiden sekä mahdollisia tulvatilanteita että meren aaltoliikkeitä. Rakennusaloihin on myös vaikuttanut maisemallinen turvaväli, joka muodostuu rantaviivan suuntaisestavyöhykkeestä, jonka leveys ulapalle avautuvien alueiden kohdalla on metriä ja muualla mereen rajautuvilla kiinteistöillä vähintään 20 metriä. Lisäksi kaavassa edellytetään rakentamisen sekä piha-alueiden muokkaamisen sovittamista maisemakuvaan. Maisemaa merkittävästi muuttavaa toimenpidettä varten tulee hakea MRL 128 :n mukainen maisematyölupa. Uudisrakentamisessa tulee huomioida tulvariski. Kaavakartan rakennusalue huomioi tulvakoron + 2,8 (N2000) ja paikallisen aaltoiluvaran. Tämän alle ra-
17 17 (26) kennettaessa merivesi voi vaurioittaa rakenteita. Sen alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia rakenteita ilman asianmukaista vesieristystä. Uusien rakennuspaikkojen kerrosluvuksi on merkitty puolitoista (Iu½). Osayleiskaava pyrkii ohjaamaan rakentamista ja alueiden muuta käyttöä niin, että alueen suvisaaristolainen ilme säilyy. Metsäiset rannat tulee säilyttää luonnonmukaisina. Kaislikkoiset rannat, joita halutaan ruopata ja täyttää tulee käsitellä alueelle ominaiseen tapaan. Tämäntyyppisiin ja myös muihin maisemaa merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin tarvitaan maisematyölupa. Alueella sallitaan vain rakentamisen kannalta välttämättömät puun kaadot. Puusto on säilytettävä ja luonnonmukaisesti hoidettava kaikilla niillä rakentamattomilla rakennuspaikan osilla, joita ei käytetä leikkipaikkoina, muina pihatoimintoina tai kulkuteinä. Kaavassa edellytetään, että rakennusten tulee mittakaavaltaan ja muodoltaan soveltua avoimeen ja pienipiirteiseen saaristomaisemaan. Julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta ja värinä saarelle ominaisia vaaleita julkisivuvärejä. Kattomateriaalina on tummanharmaa pelti tai huopa. Rakentamisen yhteydessä tulee erityisesti huomioida alueen kulttuurihistoriallinen arvo. Rakennusten lisäksi vanhan huvilakulttuurin jäänteet, kuten tukimuurit, kivijalat, portaikot, terassoinnit, laiturit, kiviaidat jne. tulee säilyttää. Rakennusluvan yhteydessä tulee esittää alueen hulevesien hallintasuunnitelma. Piha-alueiden hulevedet tulee imeyttää tai viivyttää rakennuspaikalla siten, että ne eivät aiheuta haittaa ympäristölle Palvelurakennusten alue (Lilla Bodö) Lilla Bodön itäpuoli kaavoitetaan palvelurakennusten alueeksi (P). Alueella sijaitseva huvila suojellaan. Lisäksi alueelle osoitetaan kaksi uutta rakennusalaa esimerkiksi veneily-, kalastus- ja virkistystoimintaa varten, joiden rakennusoikeus on yhteensä 800 k-m². Palvelurakennusten alueen tehokkuus on noin e=0, Maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (Stora Bodö) Stora Bodön eteläosa kaavoitetaan maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Alueelta on yhteys saaren pohjoisosaan Liikenne Yleiskaavaehdotuksessa Stora Bodön saarelle ei ole enää siltaa ja alue kaavoitetaan ainoastaan loma-asumiselle. Loma-asunnoilla ei ole merkittävää liikenteellistä vaikutusta alueen liikenneverkkoon. Bodöntie voidaan jatkaa kulkemaan Lilla Bodön eteläkärkeen. Tie voidaan rakentaa hyvin kevyenä siten, että sillä ei ole suuria vaikutuksia ympäristöön. Palvelurakennusten alueen lisärakentaminen aiheuttaa tulevaisuudessa jonkin verran liikenteen lisäystä ja tarvetta pysäköintipaikoille. Ramboll Finland Oy on laatinut laajemman alueen liikenteelliset tarkastelut, jotka ovat kaavan aineistossa Palvelut Kaava-alue tukeutuu nykyisiin alueen ulkopuolisiin palveluihin Yhdyskuntatekninen huolto Kaava-alue tukeutuu alueen nykyiseen sähkö-, viemäri- ja vesijohtoverkkoon (Suvisaariston vesiosuuskunta). Verkostot on rakennettu teiden kohdalle. Vesija viemäriverkosto sijaitsee melko lähellä maanpintaa, mikä tulee ottaa huomi-
18 18 (26) oon teiden parannushankkeiden yhteydessä. Verkoston kapasiteetin laajennustarpeet on kartoitettu kaavaehdotuksen laadinnan yhteydessä. Osayleiskaava-alueella kaupungilla ei ole velvollisuutta rakentaa eikä ylläpitää teitä, siltoja eikä kunnallistekniikkaa. Näistä vastaavat tiekunnat ja vesihuollosta vastaa Suvisaariston vesiosuuskunta. Espoon kaupunki on vahvistanut Suvisaariston vesiosuuskunnalle toiminta-alueen vuonna Suvisaariston vesiosuuskunta vastaa verkostonsa laajentamisesta omalla toiminta-alueellaan. Espoon kaupunki ei suunnittele tai rakennuta vesihuoltoverkostoa alueelle. Jos kiinteistöt eivät pysty liittymään Suvisaariston vesiosuuskunnan vesihuoltoverkostoon, joutuvat ne ratkaisemaan kiinteistön vesihuollon kiinteistökohtaisella järjestelmällä. Lilla Bodö kuuluu Suvisaariston vesiosuuskunnan toimintaalueeseen. Stora Bodö ei puolestaan kuulu Suvisaariston vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen Maaperän rakennettavuus Stora Bodö - Lilla Bodön kaavan rakentamisalueiden maaperä on kauttaaltaan normaalisti rakennettava, jossa perustamistapana voi olla joko anturat tai maavarainen laatta. Radonin esiintymisen mahdollisuus tulee ottaa suunnittelussa ja rakentamisessa huomioon. 4.4 Suojelukohteet Rakennukset ja kulttuurimaisema Suunnittelualueen kulttuurimaisemasta ja rakennetusta kulttuuriympäristöstä on laadittu selvitys (A-insinöörit Oy ja Selvitystyö Ahola 2012). Selvitys on huomioitu suunnittelussa ja kaavamääräyksissä. Arvokkaat rakennukset on suojeltu sr-1-merkinnällä ja kaavamääräyksessä 1 edellytetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön huomioimista. Sr-1-suojelumääräys on seuraava: maisemallisesti ja kyläkuvallisesti arvokas rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavat korjaus- ja muutostoimenpiteet tulee tehdä siten, että kohteen rakennus- ja kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Museoviranomaiselle tulee varata mahdollisuus lausunnon antamiseen rakennukseen kohdistuvista toimenpiteistä. Suojellun rakennuksen kerrosala sisältyy uudelle rakennuspaikalle merkittyyn rakennusoikeuteen Luonnon- ja maisemansuojelu Suunnittelualueesta on laadittu luontoselvitys (Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 2011). Alueen luonnonmukaista ympäristöä pyritään säilyttämään edellyttämällä, että luonnonympäristöä ei muuteta yhtään enempää kuin tulevien rakennusprojektien kannalta on välttämätöntä. Ranta-alueet ja erityisesti luonnonsuojelualueet tulee säilyttää luonnonmukaisina. Stora Bodön lounaisosan rantaniitty ja linnustollisesti tärkeä alue kaavoitetaan luonnonsuojelualueeksi (SL). Tärkeimmät luontoalueet on merkitty kaavaan luo-merkinnöillä: Lounaisrannan metsä (luo-1): Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue, rantametsä ja -niitty. Alue tulee säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena siten, että arvokas rantakasvillisuus säilyy ja ettei linnuston ja lepakoiden elinympäristöjä heikennetä. Itärannan kalliometsä (luo-2): Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue, maisemallisesti arvokas kalliometsä. Alueen maisemallisesti arvokas puusto tulee säilyttää. Lilla Bodön kilpikaarnamännyt (luo-3): Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue, kilpikaarnamännikkö. Alueen arvokas puusto tulee pääosin säilyttää. Lisäksi saarten lakialueet on merkitty kaavaan maisemallisesti merkittävinä puustoisina säilytettävinä lakialueina, joihin ei sallita uutta rakentamista.
19 19 (26) Suunnittelualueesta on laadittu aaltoiluvaratarkastelu (Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2016), joka on huomioitu rannan rakennusalojen määrittelyssä. 4.5 Nimistö Kaava-alueen nimistö perustuu alueen lahtien ja saarien nimiin. 5 OSAYLEISKAAVAN VAIKUTUKSET Osayleiskaavasta on laadittu erillinen vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ), jossa on tarkemmin arvioitu kaavan vaikutuksia Bergön alustavan osayleiskaavaehdotuksen sekä Stora Bodön Lilla Bodön kahden vaihtoehtoisen alustavan osayleiskaavaehdotuksen osalta. Vaihtoehdossa A Stora Bodön pohjoisosa olisi osoitettu erillispientalojen alueeksi ja sinne olisi johdettu ajoyhteys siltaa pitkin. Jatkokehittelyyn sittemmin valitussa vaihtoehto B:ssä Stora Bodöhön ei ollut osoitettu siltaa ja vakituisen asumisen tilalla oli loma-asuntojen alue. Kuva. Alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arvioinnissa käytetty vaihtoehto A, jossa Stora Bodö olisi osoitettu erillispientalojen alueeksi ja sinne olisi johdettu ajoyhteys siltaa pitkin. Seuraaviin kappaleisiin on koottu merkittävimmät vaikutukset aihealueittain ja kuvattu haitallisten vaikutusten ehkäisemistä/lieventämistä.
20 20 (26) 5.1 Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergön ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Stora Bodö - Lilla Bodön osayleiskaavaehdotuksessa on luovuttu vaikutusten arvioinnin mukaisesti sillan rakentamisesta Stora Bodöhön ja saareen on suunniteltu ainoastaan seitsemän uutta loma-asuntoa, jotka sijoittuvat saaren pohjoisosaan. 5.2 Vaikutukset yhdyskuntatalouteen Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergön ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Stora Bodön Lilla Bodön alueelle ei tule asutusta, joten kaavalla ei siten ole merkittävää vaikutusta julkisten palveluiden tarpeeseen. Lilla Bodön palvelurakennukset on liitettävissä Suvisaariston vesiosuuskunnan vesihuoltoverkostoon, joka sijaitsee Bodöntiellä. Stora Bodö ei kuulu vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen.
21 21 (26) 5.3 Vaikutuksen liikenteeseen ja liikenneverkon toimivuuteen Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergön ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Tiestön parantamistarpeet sijoittuvat kaava-alueen ulkopuolelle. Kun Stora Bodö kaavoitetaan ainoastaan loma-asumiselle ilman siltaa niin, sillä ei ole merkittäviä liikenteellisiä vaikutuksia. Lilla Bodön palvelurakennusten alue ei myöskään aiheuta niin merkittävää liikenteen kasvua, joka itsessään johtaisi teiden parantamiseen. 5.4 Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja ekologisiin yhteyksiin Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergön ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Lilla Bodön ja Stora Bodön tärkeimmät luontokohteet on merkitty kaavaan luomerkinnöillä, jotka turvaavat alueiden säilymisen. Stora Bodössä sijaitseville lepakoiden käyttämille alueille ei ole osoitettu uutta rakentamista, ja ne säilyvät käytännössä ennallaan. Bodöntien mahdollinen jatkaminen Lilla Bödön eteläosaan saattaa vaikuttaa Lilla Bodön kilpikaarnamäntyihin. Tie voidaan kuitenkin
22 22 (26) rakentaa hyvin kevyesti, koska alueelle ei tule merkittävää liikennettä eikä siltaa, jolloin männyt voidaan pääosin säilyttää. 5.5 Vaikutuksen merialueeseen ja vesitalouteen Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergön ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Stora Bodö ei kuulu Suvisaariston vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen. Kaava kuitenkin mahdollista vesihuoltoverkoston rakentamisen Stora Bodöhön. Väljät rakennuspaikat mahdollistavat myös kiinteistökohtaiset vesihuoltojärjestelmät, mikäli vesihuoltoverkostoa ei laajenneta Stora Bodön alueelle. Kaavamääräyksissä ja rakennusalan määrittelyssä on huomioitu tulvariskit. 5.6 Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergö ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Kaavaehdotuksessa on luovuttu Lilla Bodön ja Stora Bodön välisen sillan rakentamisesta. Stora Bodöhön on suunniteltu seitsemän uutta loma-asuntoa, joiden rakentamistehokkuus vastaa noin e=0.02:ta. Rantaviiva säästyy kauttaaltaan. Rakennusala on maisemallisista syistä rajattu siten, että uudisrakennukset eivät tule metriä lähemmäksi rantaviivaa. Kaavassa sallittu kerrosluku on 1,5 (Iu½). Kaavamääräyksissä edellytetään, että alueella sallitaan ainoastaan rakentamisen kannalta välttämättömät puunkaadot ja puusto on säilytettävä ja luonnonmukaisesti hoidettava kaikilla niillä rakentamattomilla rakennuspaikan osilla, joita ei käytetä leikkipaikkoina, muina pihatoimintoina tai
23 23 (26) kulkuteinä. Kulttuurihistorian kannalta arvokkaat rakennukset pihapiireineen suojellaan. Rakentamisen sekä piha-alueiden ja rantojen muokkaamisen tulee sopia olemassa olevaan maisemakuvaan. Maisemaa merkittävästi muuttavaa toimenpidettä varten tulee hakea maisematyölupa. Maisemakuvaa tulee edelleen hallitsemaan meri ja metsä. 5.7 Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön Taulukko. Vaikutusten yhteenveto ja suosituksia haitallisten vaikutusten lieventämistä ja jatkosuunnittelua varten. Lähde: Bergö ja Stora Bodö - Lilla Bodön alustavien osayleiskaavaehdotusten vaikutusten arviointi (Ramboll Finland Oy ). Stora Bodön ja Lilla Bodön välille ei rakenneta siltaa, jolloin Stora Bodön käyttäminen virkistykseen tulee olemaan vähäistä, mikä säästää luontoa kulumiselta ja vähentää linnustolle aiheutuvaa häiriötä. Kulku pohjoisrannalta lomaasuntoalueen läpi saaren eteläosaan kuitenkin mahdollistetaan kapealla MYkaistaleella. 6 OSAYLEISKAAVAN TOTEUTUS Osayleiskaavan mahdollistama loma-asuntorakentaminen käynnistyy todennäköisesti vähitellen kaavan hyväksymisen jälkeen. Poikkeamislupamenettelyn poisjääminen nopeuttaa rakentamista. 7 SUUNNITTELUN VAIHEET 7.1 Suunnittelun vireilletulo Pääosassa Suvisaaristoa on voimassa Soukanniemi - Suvisaariston osayleiskaava, jonka ympäristöministeriö jätti osittain vahvistamatta kaavaalueen osalta. Kaava on merkitty kaavoituksen työohjelmaan syksyllä 2008 nimikkeellä Bergö Stora Bodö -osayleiskaava. Vireilletulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa 2009 nimikkeellä Bergö Stora Bodö -osayleiskaava sekä vireilletulokuulutuksessa kaupungin ilmoituslehdissä Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaavaa varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kaavaselostuksen liitteenä Suunnittelu Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa kaavan valmistelusta on vastannut Mirkka Katajamäki, Christian Ollus ja Matias Kallio. Liikennesuunnittelusta on vastannut Juhani Lehikoinen.
24 24 (26) 7.4 Käsittelyvaiheet Stora Bodön maanomistaja teki aloitteen kaupunkisuunnittelukeskukselle kaavoitusmahdollisuuksien kartoittamisesta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava kuulutettiin vireille Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa Kaupunkisuunnittelulautakunta esitti kaupunginhallitukselle tavoiteohjelman hyväksymistä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Osayleiskaavan lähtökohtia esitettiin Kaupunginhallitus hyväksyi tavoiteohjelman, jonka sisältö on kaavaselostuksen kappaleessa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Esittelyssä oli liikenteellinen tutkielma missä käsiteltiin osayleiskaava-alueen liikenneratkaisut ja sen liikenteellinen liittyminen ympäröiviin alueisiin Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Esittelyssä osayleiskaavan liikenneteknistä tarkastelua sekä alueen kulttuurimaisema ja rakennettu kulttuuriympäristöselvitystä Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi osayleiskaavaluonnoksen nähtäville. Lisäksi kaupunkisuunnittelulautakunta ohjeisti päätöksessään osayleiskaavaehdotuksen laadintaa seuraavasti: a. Ehdotusvaiheessa osayleiskaava jaetaan kolmeen eri osaan eli Bergö, Stora Bodö ja Fridheminkallio käsitellään kukin omana päätöksentekoasianaan. b. Tämän osayleiskaavan ja Skataholmen-Svartholmen-Braskarnaosayleiskaavan tilojen ja tonttien koot ja muut rakentamista ohjaavat seikat poikkeavat suurelta osin toisistaan. Lautakunnalle esitetty vertailu osoittaa, että erot eivät ole merkittävät. On kuitenkin perusteltua arvioida tätä tarkemmin luonnoksesta saatavan palautteen perusteella. c. Lautakunta kiinnittää erityistä huomiota Bodösundin salmen läpi kulkevan veneilymahdollisuuden merkitykseen. On tehtävä tarkemmat selvitykset siitä, voidaanko taloudellisesti toteuttaa veneilyn tarpeet tyydyttävä siltaratkaisu ja miten tavoite kaavamääräyksin ja sopimuksin voidaan varmistaa. d. Stora Bodön osalta laaditaan jatkossa tapahtuvaa päätöksentekoa varten myös vaihtoehto, jonka mukaan alueella olisi vain loma-asutusta. e. Tiestön osalta on tarpeen laatia koko Suvisaariston tiestön toimivuustarkastelu sekä normaalioloissa että poikkeusolosuhteissa ja laatia tämän perusteella toimenpiteille tarvittava ohjeisto. f. Jatkosuunnittelussa arvioidaan rakennuspaikkojen etäisyyksiä rannasta siten, että sijoittuminen noudattaa muualla Suvisaaristossa hyväksi havaittuja Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Osayleiskaavaluonnosta esiteltiin.
25 25 (26) Osayleiskaavaluonnos MRA 30 :n mukaisesti nähtävillä Osayleiskaavaluonnoksesta jätettiin 35 mielipidettä ja 8 lausuntoa, jotka koskivat Stora Bodön Lilla Bodön aluetta. Osassa mielipiteitä oli useita allekirjoittaneita. Mielipiteiden sisältöä on kuvattu kaavaselostuksen kappaleessa Osayleiskaavaehdotus Osayleiskaava on ehdotusvaiheessa jaettu kahteen osaan: Bergö ja Stora Bodö Lilla Bodö. Fridheminkallion osa-alueelle laaditaan asemakaavaa (Soukanniemi, aluenumero ). Luonnoksen nähtävilläolon jälkeen Ramboll Finland Oy on laatinut selvityksiä liikenteestä, vesihuollosta ja ympäristövaikutuksista, jotka ovat ohjanneet kaavaehdotuksen laadintaa. Selvitysten ja palautteen johdosta kaavaehdotusta on tarkistettu kaavaluonnokseen nähden mm. seuraavasti: - Luovuttu sillan rakentamisesta Lilla Bodön ja Stora Bodön välille. Stora Bodö on muutettu loma-asuntoalueeksi (RA), maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY) sekä luonnonsuojelualueeksi (SL). - Tarkistettu rantojen rakennusalojen rajoja ottaen huomioon maisema, tulvariski ja aaltoiluvara. - Lisätty rakennuspaikka-merkinnät kaavakartalle. - Tarkistettu sekä täydennetty suojelu- ja luontomääräyksiä. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Stora Bodö - Lilla Bodön osayleiskaavaehdotuksen esitettäväksi kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi nähtäville. Lisäksi lautakunta päätti, että nähtävillä olon aikana selvitetään voidaanko, ja miltä osin, muuttaa Bodöntien loppupää venesatama-alueeksi (LV) Kaupunginhallitus hyväksyi osayleiskaavaehdotuksen nähtäville Osayleiskaavaehdotus MRA 19 :n mukaisesti nähtävillä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 3157/2014 10.02.02 44 Stora Bodö - Lilla Bodö, osayleiskaavaehdotuksen ja osayleiskaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 19 ), alue 450400,
Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112
1 (10) Asianumero 5297/10.02.03/2017 Aluenumero 420215 Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
SOUKANKALLIO Aluenumero
1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU
Bergö- Stora Bodö - Fridheminkallio Osayleiskaava ja osayleiskaavan muutos
1 (5) Bergö- Stora Bodö - Fridheminkallio Osayleiskaava ja osayleiskaavan muutos Asianumero 6218/502/2009 Aluenumero 450300 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen
KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue
1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2
243-RAK1605 UUSIKAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 26.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus-
Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 3988/2015 10.02.02 43 Bergö, osayleiskaavaehdotuksen ja osayleiskaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 19 ), alue 450300, 32. kaupunginosa
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos
1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä
JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys
Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
/ 502 / 2009
Sivu 1/10 Päätearkisto Kaupunginhallitus 29.03.2010 12 6218 / 502 / 2009 Liitteet Oheismateriaali Suvisaaristo ja Soukka, osayleiskaavan ja osayleiskaavamuutoksen tavotteiden hyväksyminen, Bergö - Stora
PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA
PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA Maanmittari Oy Öhman 2015 KÄSITTELYVAIHEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettu 8.5.2015. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty kaupunginvaltuustossa...
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos
Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos
(88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Venesjärven kylän tiloja Liisanniemi 214-423- 3-141 ja Etelärinne 214-423-3-145 koskeva ranta-asemakaava. VENESJÄRVEN MARJAKEITAAN RANTA-ASEMAKAAVA 2 YMPÄRISTÖKESKUS
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
32. kaupunginosa, Suvisaaristo. Erillispientalojen alueet , , loma-asuntojen alue 506 sekä suojelu-, tie-, vesi- ja virkistysalueet
1 (31) Asianumero 3988/10.02.02/2015 (3867/10.02.02/2011) Aluenumero 450300 Bergö 32. kaupunginosa, Suvisaaristo Erillispientalojen alueet 502-505, 507-508, loma-asuntojen alue 506 sekä suojelu-, tie-,
Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106
1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 12.10.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017 Ehdotusaineisto nähtävillä
127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka
4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS
HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUEEN MÄÄRITYS... 3 2. SUUNNITTELUTILANNE... 3 2.1 MAAKUNTAKAAVA... 3 2.2 YLEISKAAVA... 3 2.3 ASEMA-
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen
Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI
LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.
Suurpelto III Asemakaava
1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 3988/2015 10.02.02 Kaupunkisuunnittelulautakunta 43 2.3.2017 Kaupunkisuunnittelulautakunta 53 16.3.2017 102 Bergö, osayleiskaavaehdotuksen ja osayleiskaavan
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
ELORANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
388-RAK1903 NAANTALIN KAUPUNKI ELORANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 7.8.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (15) Sisällysluettelo 1. Perus-
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
KAURISSALO-KIPARLUOTO II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
380-RAK1813 KUSTAVIN KUNTA KAURISSALO-KIPARLUOTO II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 3.1.2019 Nosto Consulting Oy 2 (16) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 4
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA
1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013
1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Valtuusto on 10.6.2013 60 hyväksynyt talouden tasapainottamisohjelman.
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 28.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Båssastranden asemakaava
Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos
PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL
LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi
NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP
PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4
FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA
278-RAK1613 SAUVON KUNTA FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 4 1.1.
Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen