Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen?"

Transkriptio

1 Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen? Tuula Packalen Kaavoituksen vaikutukset Etelä Suomen metsätalouteen seminaari

2 Yhteenveto toimijakartoituksesta Hoidettu metsämaisema sekä kantorahatulot ovat kuntalaisille ja kuntataloudelle tärkeitä. Metsien hoitoa ja käyttöä vaikeuttavat mm. kaavoja koskevien tietojen heikko saatavuus ja käytettävyys kaavamääräysten ja merkintöjen vaihtelevat tulkinnat ja soveltaminen esim. erilaiset suojavyöhykkeet ja maisemanäkökohdat maisematyölupavaatimukset ja niihin kuluva aika ja resurssit. Metsätalouden näkökulma ja vaikutusanalyysit puuttuvat usein kaavoitusprosesseista. Metsänomistajat tai muut toimijat eivät ole juuri vaatineet korvauksia kaavoituksen aiheuttamista menetyksistä. Kaavamerkintöjen ja määräysten vaikutukset voivat olla odottamattomat. Kaavamerkintöjen ja määräysten vaikutuksia ei ole otettu huomioon metsien käyttörajoituksia kuvaavissa tilastoissa tai puuraaka aineen saatavuuden arvioissa.

3 Päätelmiä Metsien hoidon ja monipuolisen käytön edistämiseksi kuntien kannattaa ennakoida kaavoituksen (kaavamerkintöjen ja määräysten) ekologiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset myös metsien hoitoon ja käyttöön ja hyödyntää siinä laskennallisia vaikutusarvioita vuorovaikutteisia prosesseja, joissa arvioidaan toimijoiden reagoinnin mukaiset vaikutukset suhteessa kaavoituksen tavoitteisiin. ottaa huomioon toimijoiden näkökulma kaavamääräysten ja merkintöjen yhtenäistämisessä ja tulkinnassa erityisesti selkeyttää kaavamääräyksiä ja niiden tulkintaa metsätaloustoimien osalta kaavoja koskevien tietojen hallinnassa maisematyölupavaatimuksissa ja prosesseissa.

4 Esityksen tavoite kuvata metsätalouden toimijoiden näkökulmasta kaavoituksen, kaavojen ja kaavatietojen hallinnan haasteita herättää teissä ideoita metsätalouden ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi: kuka, mitä, miten? Yleiskaavoitus Maakuntakaavoitus Maakuntakaavat Maanomistaja Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Yleiskaavat Puunostaja/jalostaja

5 Kaavamerkinnät ja määräykset Haaste vaihtelevat Yleiskaava A Yleiskaava B MU 1 MU 2 MU MY MU 3 MU 1 MU 2 Yleiskaava C

6 Kaavamerkinnät ja määräykset vaihtelevat Haaste Yleiskaava A Yleiskaava B Ideoita kaavamerkintöjen ja määräysten yhtenäistämiseksi? MU 1 MU 2 MU MY MU 3 MU 1 MU 2 Yleiskaava C

7 Kaavojen saatavuus ja käytettävyys vaihtelevat Haaste Kaava A Kaava B Kaava C

8 Kaavojen saatavuus ja käytettävyys vaihtelevat Haaste Kaava A Kaava C Kaava B Ideoita yleiskaavaaineistojen yhtenäistämiseksi, yhdistämiseksi ja ajantasaistamiseksi toimijoiden operatiivisiin järjestelmiin (vrt. maakuntakaavat)? huom! päällekkäisten käyttörajoitusten vaikutuksen tulkinta Natura2000 Metsälakikohde 2013 Maakuntakaava v Yleiskaava 2011 Tila

9 Haaste Kaavoitusprosesseja koskevan tiedon saatavuus vaihtelee Kunta A Kunta B

10 Kaavoitusprosesseja koskevan tiedon saatavuus vaihtelee Haaste Kunta A Kunta B Ideoita kaavoitusprosessien ulkorajoja ja mahdollista maisematyölupavaatimusta koskevan tiedon kokoamiseksi? OIVA

11 Maisematyölupakäytännöt vaihtelevat Haaste Yleiskaavan merkinnät ja määräykset eivät aina sovi yhteen metsäalan käsitteiden, metsälain tai metsänkäsittelysuositusten kanssa Luvan käsittelijä/myöntäjä, rutiinit ja hinta vaihtelevat

12 Maisematyölupakäytännöt vaihtelevat Haaste Yleiskaavan merkinnät ja määräykset eivät aina sovi yhteen metsäalan käsitteiden, metsälain tai metsänkäsittelysuositusten kanssa Luvan käsittelijä/myöntäjä, rutiinit ja hinta vaihtelevat Ideoita käsitteiden, kaavamerkintöjen ja määräysten yhtenäistämiseksi hyviksi käytännöiksi ja niiden jakamiseksi metsäsuunnittelun ja kaavoituksen synkronointi lupahakemusten perustelut lupahakemusten käsittely ja hinnoittelu kunnissa

13 Yhteenveto Meillä on laskennalliset valmiudet vaikutusarvioihin valtakunnallisia tietopalvelualustoja kaavatietojen saatavuuden ja käytettävyyden parantamiseksi. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä kuntien ja metsätalouden toimijoiden välillä hyvien käytäntöjen kehittämiseksi ja jakamiseksi: kaavamerkintöjen, määräysten ja tulkintojen yhtenäistämisessä ja yhteensovittamisessa metsäalan käytäntöjen kanssa Kaavoitus( ja maisematyölupa)prosesseissa sekä kaavatietojen hallinnassa. Yleiskaavoitus Maakuntakaavoitus Maakuntakaavat Maanomistaja Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Yleiskaavat Tietopalvelu Liiteri Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe) Puunostaja/jalostaja

14 Kiitos

Metsälakiuudistus aktivoi metsien hoitoon ja käyttöön totta vai tarua? Tuula Packalen Metsäntutkimuslaitos

Metsälakiuudistus aktivoi metsien hoitoon ja käyttöön totta vai tarua? Tuula Packalen Metsäntutkimuslaitos Metsälakiuudistus aktivoi metsien hoitoon ja käyttöön totta vai tarua? Tuula Packalen Metsäntutkimuslaitos Taksaattoriklubi, Metsätieteen päivä 2013 Metsälakiuudistus (Ojala & Mäkelä, Metsätieteen aikakauskirja

Lisätiedot

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Lapin 58. metsätalouspäivät 29.1.2016 Tuula Packalen, Hannu Hirvelä, Helena Haakana ja Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskus 1 Lapin metsäpäivät

Lisätiedot

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen Hannu Hirvelä, Tuula Packalen, Helena Mäkelä Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen seminaari 29.8.2013 Yleiskaavat Metsänomistajien liitto Etelä-Suomen

Lisätiedot

Kaavojen metsätalousvaikutusten

Kaavojen metsätalousvaikutusten Kaavojen metsätalousvaikutusten arviointi Leena Kärkkäinen, Helena Haakana, Hannu Hirvelä, Reetta Lempinen & Tuula Packalen Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan

Lisätiedot

Kaavojen vaikutukset metsänomistajan oikeusturvaan , Seinäjoki Leena Penttinen Lakimies

Kaavojen vaikutukset metsänomistajan oikeusturvaan , Seinäjoki Leena Penttinen Lakimies Kaavojen vaikutukset metsänomistajan oikeusturvaan 14.10.2016, Seinäjoki Leena Penttinen Lakimies leena.penttinen@mtk.fi Metsien kaavoituksesta Kaavoitus saattaa vaikuttaa merkittävästi maanomistajan oikeuksiin

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan. Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö. Metsä Group

Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan. Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö. Metsä Group Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö 1 12.11.2015 Kaavoitustilanne ja tietojen saanti Kaavatietojen ajantasainen saatavuus puutteellista: yleis-

Lisätiedot

Yleiskaavoitus metsäalueiden. Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto

Yleiskaavoitus metsäalueiden. Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Yleiskaavoitus metsäalueiden käytön ohjauksessa Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Osahanketta koskevat julkaisut Pölönen, Ismo & Malin, Kimmo: Yleiskaavoitus metsäalueiden käytön

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus Petäjävesi 11.11.2015 Juha Hiltunen Suomen metsäkeskus Esityksen tavoitteita Kuvata kaavoituksen

Lisätiedot

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-

Lisätiedot

Maankäytön suunnittelun taustatiedot Luonnonvarakeskuksen metsävaratiedoista

Maankäytön suunnittelun taustatiedot Luonnonvarakeskuksen metsävaratiedoista Maankäytön suunnittelun taustatiedot Luonnonvarakeskuksen metsävaratiedoista Leena Kärkkäinen, Helena Haakana, Hannu Hirvelä, Reetta Lempinen, Tuula Packalen Metsävaikutusten arvioinnin kehittäminen kaavoituksessa

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa

Lisätiedot

Metsänomistajan kaavoitusapu

Metsänomistajan kaavoitusapu 23 Lorem ipsum sit amet dolor estres con consequeter lorem ipsum ces lorem ipsum sit amet dolor estares. Metsänomistajan kaavoitusapu Tapio Oy 4.11.2016 1 Metsänomistajan kaavoitusapu Sisällys 1. Metsänomistaja

Lisätiedot

Metsäalan asiantuntijatalo

Metsäalan asiantuntijatalo Metsäalan asiantuntijatalo ASIAKKAAT - HENKILÖSTÖ - KUMPPANIT - YHTEISKUNTA Jyrki Haataja johtava asiantuntija, aluekehitys ja kaavoitus Seinäjoki 14. lokakuuta 2016 Ratkaisuja esille nousseisiin ongelmiin

Lisätiedot

Kaavoituksen metsäapu

Kaavoituksen metsäapu 23 Lorem ipsum sit amet dolor estres con consequeter lorem ipsum ces lorem ipsum sit amet dolor estares. Kaavoituksen metsäapu Tapio Oy 24.1.2018 1 Kaavoituksen metsäapu Sisällys 1. Metsät kunnan elinvoimatekijänä

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet Metsätalous ja kuntakaavoitus 15.4.2015 Jarkko Partanen Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Suomen metsäkeskus Esityksen tavoitteita

Lisätiedot

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin

Lisätiedot

Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva , Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies

Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva , Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva 11.11.2015, Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies leena.penttinen@mtk.fi Kaavoituksesta Päätösvalta ja vastuu kunnan maankäytöstä ja

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava

Lisätiedot

METSÄTALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVOITUKSESSA IMATRAN YLEISKAAVA Mikko Ikonen Työn esittely urn.fi/urn:nbn:fi:amk

METSÄTALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVOITUKSESSA IMATRAN YLEISKAAVA Mikko Ikonen Työn esittely urn.fi/urn:nbn:fi:amk METSÄTALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVOITUKSESSA IMATRAN YLEISKAAVA 2040 Mikko Ikonen Työn esittely 31.1.2019 urn.fi/urn:nbn:fi:amk-2018121321455 Työn tavoite Tutkia metsätalousvaikutusten arviointia kaavoituksessa

Lisätiedot

EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON

EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON TARPEET JA ROOLI 27.3.2013 SYKE Noora Raasakka ELINYMPÄRISTÖJEN PIRSTALOITUMINEN SUURIN UHKA EKOLOGISISTEN YHTEYKSIEN SÄILYMISELLE Alueiden käytön ja

Lisätiedot

MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg

MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg MEKA-hanke Alustavia huomioita hankkeesta 4.1.2016 Harry Berg Hankkeen lähtökohdat Metsämaa kaavoituksessa (MEKA) hankkeen tarkoituksena on kehittää kaavoitusta ja sen ohjausta metsämaahan kohdistuvan

Lisätiedot

Kaavoitus ja pohjavedet. Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö

Kaavoitus ja pohjavedet. Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö Kaavoitus ja pohjavedet Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö 7.10.2015 Kaavoitus ja pohjavedet, sisältö: Maankäytön suunnittelujärjestelmä Suomessa Esimerkkejä

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous. Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Kaavoitus ja metsätalous. Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Kaavoitus ja metsätaous Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien iitto Länsi-Suomi Taustaa Kaavoituksea ohjataan maankäytön yhteensovittamista ja pääasiassa rakentamista Metsät ovat

Lisätiedot

Kaivokset kaavoissa: strategisen yleiskaavan ja Ruka-Kuusamo matkailualueen osayleiskaavan suhteesta

Kaivokset kaavoissa: strategisen yleiskaavan ja Ruka-Kuusamo matkailualueen osayleiskaavan suhteesta Kaivokset kaavoissa: strategisen yleiskaavan ja Ruka-Kuusamo matkailualueen osayleiskaavan suhteesta Ismo Pölönen, dos. Itä-Suomen yliopisto Kuusamon strategisen yleiskaavan kommenttiseminaari, 18.8.2015,

Lisätiedot

Metsänomistajan kaavoitusapu

Metsänomistajan kaavoitusapu Metsänomistajan kaavoitusapu Sisällys 1 Metsänomistaja kaavoituksen osallisena 3 2 Kaavajärjestelmä 4 3 Seuraa kaavoitusta aktiivisesti 7 4 Varhainen osallistuminen ja vaikuttaminen kannattavat 8 5 Kaavamerkinnät

Lisätiedot

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa 10.12.2018 / Kirsi Kyllönen Kainuun metsät Kainuussa on metsätalousmaata 2,046 milj. ha 74 % puuntuotannossa 10 % rajoitetussa puuntuotannossa

Lisätiedot

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Rauno Numminen: metsäsijoittaja vuodesta 1993 lähtien, metsän omistusta yksityisenä metsänomistajana, kolmen metsäyhtymän osakkaana ja kolmen yhteismetsän

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous

Kaavoitus ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous Ympäristöoikeuden näkökulma Kuopio 15.4.2015 Kimmo Huttunen Itä-Suomen yliopisto Taajama-alueiden kaavoitus aiheuttaa päänvaivaa niin metsänomistajille, metsäalan toimijoille kuin

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.

Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4. Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.2015 16.4.2015 Esityksen rakenne Kaavajärjestelmä Suomessa Valtakunnalliset

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus

Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti 18.4.2013

Lisätiedot

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

METSO-ohjelma - vapaaehtoista metsiensuojelua

METSO-ohjelma - vapaaehtoista metsiensuojelua METSO-ohjelma - vapaaehtoista metsiensuojelua Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi METSO 2008-2020 2 Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma vuosina

Lisätiedot

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Euroopan metsäpeitteisin valtio Metsät mahdollisuutena Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta Suomessa käytetään

Lisätiedot

Muutosta maankäytön ohjaamisessa

Muutosta maankäytön ohjaamisessa Muutosta maankäytön ohjaamisessa Markus Nissinen ympäristöasiantuntija/kenttäpäällikkö MTK metsälinja Yhteismetsäpäivät, Lahti 6.-7.4. 2016 Isoja linjoja Hallitusohjelma ja Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön Mikko Kurttila Metsätieteen päivä 2010 Luonnon monimuotoisuus ja metsien kestävä käyttö Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla. UKK-instituutti MB

Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla. UKK-instituutti MB Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla UKK-instituutti 18.3.2013 MB Oma tausta Mhy Pohjois-Pirkka, kiinteistöasiantuntija Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV, kiinteistönvälittäjä

Lisätiedot

Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa?

Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Seminaari Metsä yhteiskunnassa suhde murroksessa? 6.11.2007 Tavoite Esityksen tavoite on tarkastella metsien käyttöä, sen perusteluita

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 MAAKUNTAKAAVOITUS on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. KAAVA ON KARTTA TULEVAISUUTEEN Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,

Lisätiedot

1/30/17. Maankäytön suunnittelun perusteet. - Yleispiirteinen suunnittelu. Hanna Mattila & Raine Mäntysalo

1/30/17. Maankäytön suunnittelun perusteet. - Yleispiirteinen suunnittelu. Hanna Mattila & Raine Mäntysalo Maankäytön suunnittelun perusteet - Yleispiirteinen suunnittelu Hanna Mattila & Raine Mäntysalo 30.1.2017 Yleiskaavoitus 1 Yleiskaava (MRL 35-39, 42 ) Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen 29.8.2013 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää HYVINKÄÄ Pohjois-Uudenmaan seutukeskus Asukkaita 46 000 60 km

Lisätiedot

Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia

Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia teemana kaavoitus ja kilpailun esteet Ritva Laine MRL -muutostyö käynnistynyt Kilpailun edistämisen näkökulman sisällyttäminen

Lisätiedot

Kaavajärjestelmän uudistaminen

Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin

Lisätiedot

Kehitetään yhteistyötä kaavoitusprosessissa. Mahdollistetaan käyttötarkoituksen muutokset

Kehitetään yhteistyötä kaavoitusprosessissa. Mahdollistetaan käyttötarkoituksen muutokset Kehitetään yhteistyötä kaavoitusprosessissa Mahdollistetaan käyttötarkoituksen muutokset Arvioidaan kaavoituksen onnistumista ja yhteistyön sujuvuutta Maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen Tekninen ja

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu. Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät

Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu. Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät 26.11.2010 Metsävaratieto Julkisin varoin, kaukokartoituksella ja osittaisella

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet

Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet Kehittyvä metsäenergia seminaari 18.11.2009 Jarmo Sinko Suunnittelupäällikkö Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 Esityksen sisältö Energiapuu metsävaratiedoissa

Lisätiedot

Rakennusfoorum 4.2.14

Rakennusfoorum 4.2.14 Rakennusfoorum 4.2.14 Lauri Jääskeläinen Rakennusvalvonnan näkökulma Mikä ei nyt toimi? i? Julkisen rakennusvalvonnan taso vaihtelee Organisointi kirjavaa Valitusoikeuksien vaihtelu säännöstasolla Taksat

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN YMPÄRISTÖPROBLEMATIIKKAA Ympäristönsuojelupäivät 2008 Aarno Kononen, DI, YKS 422, yleiskaavapäällikkö, Nurmijärven kunta

KAAVOITUKSEN YMPÄRISTÖPROBLEMATIIKKAA Ympäristönsuojelupäivät 2008 Aarno Kononen, DI, YKS 422, yleiskaavapäällikkö, Nurmijärven kunta KAAVOITUKSEN YMPÄRISTÖPROBLEMATIIKKAA Ympäristönsuojelupäivät 2008 Aarno, DI, YKS 422, yleiskaavapäällikkö, Nurmijärven kunta TEEMOJA: Kunnan maankäytön suunnittelun missio Ympäristöhaasteet kaavojen sisältövaatimuksissa

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6. Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.2014 1 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminta-ajatus Turvaamme

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus aluearkkitehti Ulla Järvinen

Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus aluearkkitehti Ulla Järvinen Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus 11.11.2015 Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus 11.11.2015 Maakuntakaava, vaihemaakuntakaavat 1-4 - Kaavakartta- ja merkinnät sekä kaavaselostus - runsaasti selvityksiä Yleiskaava(YK),

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 26.1.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin ohjelmien

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen onnistuu

Täydennysrakentaminen onnistuu Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2014-2016 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET. Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2014, xx

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2014, xx KAAVOITUSKATSAUS 2014 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2014, xx KAAVOITUSKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KAAVOITUS KUHMOISISSA 4 MAAKUNTAKAAVA 6 KATSE KUHMOISIIN - MAANKÄYTÖN PERIAATEOHJELMA

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store Luonnosta voimaa ja hyvinvointia Metsäntutkimuslaitoksen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelman loppuseminaari 25.3.2014 Yhteensovittaminen on mahdollista, mutta ei helppoa Erikoistutkija Mikko Kurttila

Lisätiedot

ORIVEDEN HOTELLIKIINTEISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 1 KAAVAMERKINTÖJEN JA -MÄÄRÄYSTEN VALINTA MUISTIO

ORIVEDEN HOTELLIKIINTEISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 1 KAAVAMERKINTÖJEN JA -MÄÄRÄYSTEN VALINTA MUISTIO MUISTIO 20.10.2015 ORIVEDEN HOTELLIKIINTEISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 1. Tämän muistion tarkoituksena on arvioida edellytyksiä muuttaa Oriveden kaupungissa sijaitsevan hotellikiinteistön asemakaavaa siten, että

Lisätiedot

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 12.11.2015. Ympäristölautakunta 18.5.2016 Ehdotus

Lisätiedot

KRYSP-tietojenhyödyntäminen ympäristöhallinnossa

KRYSP-tietojenhyödyntäminen ympäristöhallinnossa RYSP-tietojenhyödyntäminen ympäristöhallinnossa RYSP-seminaari 24.11.2011 Päivi Malmi SYE / Ympäristöpolitiikkakeskus / Rakennetun ympäristön yksikkö Rakennetun ympäristön tietojärjestelmät ympäristöhallinnossa

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Maakuntakaavoituksen tarpeet Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Esityksen runko 1. Kooste liittojen näkökulmista 2. Entäpä tulevaisuus? Onko kaavoissa merkitty ekologisten käytäviä,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU

Lisätiedot

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2013, xx

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2013, xx KAAVOITUSKATSAUS 2013 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2013, xx KAAVOITUSKATSAUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO KAAVOITUS KUHMOISISSA 4 MAAKUNTAKAAVA 6 KATSE KUHMOISIIN - MAANKÄYTÖN PERIAATEOHJELMA

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Ruotsalaisen rantaosayleiskaava ASIKKALAN KUNTA Ruotsalaisen rantaosayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26024 annettuihin lausuntoihin 1 (10) Reinikainen Kuisma / Auranen Maria Sisällysluettelo 1 Liikennevirasto... 1 2 Tekninen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Kontiolahden kunta

Kaavoituskatsaus Kontiolahden kunta Kaavoituskatsaus 2018 2019 Kontiolahden kunta Kaavoituskatsaus 2018 2019 Kontiolahden kunta Sisältö: 1. Miksi kaavoituskatsaus? 2. Kaavoitukseen liittyvät kunnan strategiset ohjelmat 3. Alueidenkäytön

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL

Lisätiedot

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea Metsäekonomistiklubi 9.2.2009 Pirjo Havia Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Lähtökohtia Metsäkeskuksilla sillanrakentajan rooli

Lisätiedot

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa , 11

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa , 11 KAAVOITUSKATSAUS 2015 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa 26.1.2015, 11 Teksti ja valokuvat: Aluearkkitehti Marja Kuisma Orthoilmakuvat: Maanmittauslaitos Paino: Padasjoen kirjapaino 2015 KAAVOITUSKATSAUS

Lisätiedot

LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVOITUS KOSKEE 1.6.1989 RANTAKAAVANA VAHVISTETUN KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTTAMISTA KAAVAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISEN JA KAAVAMERKINTÖJEN AJANTASAISTAMISEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset-hanke / Satu Taskinen. Hankkeen Internetsivut:

Maankäyttöpäätökset-hanke / Satu Taskinen. Hankkeen Internetsivut: Maankäyttöpäätökset-hanke 6.9.2017 / Satu Taskinen Hankkeen Internetsivut: http://maankaytto.paikkatietoalusta.fi/ 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ 1 METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ KEHITYS: 50-70 luvut: tilakohtaisia suunnitelmia 1975: alueellinen metsäsuunnittelu, keskitetty järjestelmä 1985: Taso-metsätaloussuunnitelma, kerättiin tarkempia puustotietoja

Lisätiedot

KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ

KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ Kaupunginvaltuusto 4.9.2017 Leila Strömberg Kaupunginarkkitehti JYVÄSKYLÄSSÄ HYVÄKSYTÄÄN VUOSITTAIN NOIN 30 ASEMAKAAVAA ASEMAKAAVAT HYVÄKSYY 1. KAUPUNGINVALTUUSTO TAI 2.

Lisätiedot