KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET"

Transkriptio

1 KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue sijaitsee koulun pihalla. Vaihtoehdossa 2 saattoliikenteelle on varattu alue kirjaston eteläpuolelta, Elliläntien pohjoispäästä. Lisäksi on laadittu luonnos koulukeskuksen ympäristön muista liikenneratkaisuista, jotka eivät riipu valittavasta vaihtoehdosta. Valitun periaateratkaisun pohjalta tullaan laatimaan liikenteellinen yleissuunnitelma, jossa esitetään suunnitelmaja mm. pyöräpysäköintijärjestelyt tarkemmin. Kaikille vaihtoehdoille yhteisiä lähtökohtia ja tavoitteita: Suunnittelun tavoitteena on ollut jalankulun ja pyöräilyn turvallisuus ja houkuttelevuus. Laadukkaat järjestelyt lisäävät oppilaiden omaehtoista kouluun kulkemista jalan ja pyörällä ja vähentävät saattoliikenteen määrää. Saattoliikenteelle ja pysäköinnille varattavat tilat tulee rajata selkeästi omaksi alueekseen. Jalankulun ja pyöräilyn reiteillä (kuvissa ) pyritään mahdollisimman johdonmukaisiin ja suoriin yhteyksiin, joissa risteämäkohdat autoliikenteen kanssa on minimoitu ja välttämättömien risteämisten turvallisuus varmistettu esim. korotetuilla suojateillä. Pysäköintiratkaisuissa huomioidaan uimahallin, urheilutalon ja kirjaston pysäköintitarpeen ohella esikoulun saattopysäköinti, mopopysäköinti sekä henkilökunnan pysäköinti. Koulupäivän aikana on paljon poikittaista jalankulkuliikennettä koulun pihan poikki mm. koulurakennuksista kirjastoon. Pysäköintialueen pohjoisosa olisi hyvä pystyä rauhoittamaan koulupäivän ajaksi liikennemerkillä ja koulupäivän jälkeen sallia pysäköinti alueen myös alueen muiden toimintojen käyttöön. Kirjastoautolle on jätettävä kulkumahdollisuus ja pysäköintitilaa autotallin eteen. Pelastusajoneuvojen kulku on mahdollistettava pysäköintialueen poikki sekä koulurakennusten edessä.

3 VE 1A 53 autopaikkaa + 4 jättöpaikkaa Alueelle johtaa yksi ajoneuvoliittymä, pohjoiselle P-alueelle kulku kierrettävän saarekkeen kautta Saattoliikennealueen ja pohjoisen pysäköintialueen väliin toteutetaan korotettu suojatie

4 VE 1A + Vain yksi sisäänajoliittymä alueelle + Paljon tilaa saattoliikenteelle + Selkeä jalankulkuakseli lukiolta kirjastolle + Pohjoispuolinen pysäköintialue säilyy lähes nykyisellään ja mahdollista rauhoittaa koulupäivän ajaksi Viistopysäköintipaikoilta peruuttava liikenne Koulun sisäpihalle kulku lukion edestä tai kirjaston ohi (jolloin kävelijät risteävät Koulukujan autoliikenteen kanssa)

5 VE 1B 69 autopaikkaa + 6 jättöpaikkaa Alueelle johtaa kaksi ajoneuvoliittymää (1- suuntaisia) Saattoliikenne kiertää viistopysäköintialueen

6 VE 1B + Paljon saattoliikennetilaa ja pysäköintipaikkoja + Pohjoispuolinen pysäköintialue mahdollista rauhoittaa koulun käyttöön koulupäivän ajaksi + Uusi pohjois-etelä suuntainen jalankulkuyhteys Koulukujan suunnasta koulun sisäpihalle Kirjaston ja koulun välillä ei suoraa jalankulkuyhteyttä (jos yhteys sijaitsee etelämpänä, saattoliikennepaikkojen määrä vähenee) Suunnitelma edellyttää koko pysäköintialueen muuttamista Viistopysäköintipaikoilta peruuttava liikenne

7 VE 1C 52 autopaikkaa ja 6-7 jättöpaikkaa Kaksi ajoneuvoliittymää (1- suuntaisia) Pysäköintialueet on erotettu jättöpaikasta korotetuilla suojateillä.

8 VE 1C + Kohtuullisen suora jalankulkuyhteys koulun ja kirjaston välillä + Saattoliikennealue erotettu pysäköintialueista + Pohjoispuolinen pysäköintialue mahdollista rauhoittaa koulun käyttöön koulupäivän ajaksi + Uusi pohjois-etelä suuntainen jalankulkuyhteys Koulukujan suunnasta koulun sisäpihalle Saattoalueen keskelle jäävä kiertosaareke on tilankäytöltään hieman tehoton Kaarteessa olevan saattoliikennealueen toimivuus

9 VE 1D 51 autopaikkaa ja 5 jättöpaikkaa Yksi ajoneuvoliittymä, jonka molemmin puolin suojatiet ja pyörätien jatkeet

10 VE 1D + Saattoalue on lähellä alakoulua (myös päätyyn jättäminen mahdollista) + Erillinen esikoululaisten pysäköintialue + Kohtuullisen suora jalankulkuyhteys koulun ja kirjaston välillä + Uusi pohjois-etelä suuntainen jalankulkuyhteys Koulukujan suunnasta koulun sisäpihalle Autoliikenne ulottuu syvälle koulun pihalle ja pysäköintialueen pohjoisosaa vaikea rauhoittaa koulupäivän ajaksi Kohtisuorilta pysäköintipaikoilta peruuttava liikenne Suunnitelma edellyttää koko pysäköintialueen muuttamista

11 VE2 54 autopaikkaa ja vähintään 5 jättöpaikkaa Saattoliikenteen jättöpaikka toteutetaan Koulukujan ja Elliläntien liittymän tuntumaan Koulukeskuksen pysäköintialue (kirjaston edusta) toteutetaan esim. kiveyksen ja puuston avulla shared space-ratkaisuna, jossa eri kulkumuodot käyttävät samaa tilaa. Koulukuja muutetaan kaksisuuntaiseksi välillä Urheilutie Koulukeskus Koulukeskuksen ajoneuvoliittymän kohdalta kuja jatkuu 1-suuntaisena kohti Haapaniementietä ja se sallitaan vain busseille ja takseille Elliläntien yhteys Koulukujalle katkaistaan tai se voidaan säilyttää mm. koulukuljetusten yhteytenä (talviaikaan kulku Haapaniementielle)

12 VE2 + Saattoliikenne saadaan pois koulun pihalta, jolloin liikenne vähenee koulupäivän aikana + Jalankulkijoiden suorat reitit saadaan hyvin huomioitua, oikominen vähenee + Kirjaston eteen saadaan laadukas julkinen tila + Pysäköintialueen pohjoisosa säilyy nykyisellään ja voidaan rauhoittaa koulupäivän ajaksi Koulukujan itäosan liikennemäärä kasvaa kaksisuuntaistamisen myötä Pidemmät matka saattoalueelta alakoululle, Urheilutien käyttö voi lisääntyä (tarve toiselle jättöpaikalle). Kustannuksiltaan kallein ratkaisu (edellyttää kiveyksen käyttöä torialueella)

13 VE 1A VE 1B VE 1C VE 1D VE2

14 MUUT TOIMENPITEET Riippumatta valittavasta saattoliikenteen ratkaisusta, koulukeskuksen alueelle suositellaan toteutettavan erityisesti jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta parantavia ratkaisuja: o 2 uutta kävely-yhteyttä Haapaniementien suunnasta koululle (sijainnit tarkentuvat jatkosuunnittelussa) sekä suojatie Haapaniementielle. o 2 uutta suojatietä Urheilutielle. o Jalankulun ja pyöräilyn väylät Urheilutien ja Jussintien liittymästä kohti koulurakennuksia sekä Simmarintien liittymästä kohti liikuntahallia. o Ajo henkilökunnan pysäköintiin ainoastaan uimahallin ja urheilutalon pysäköintialueen puolelta. o Toinen saattoliikenteen jättöpaikka uimahallin pysäköintialueen itäpäätyyn à siirtää ainakin osittain saattoliikennettä pois Koulukujan yhteydessä sijaitsevalta jättöpaikalta.

VIITASAAREN KOULUKESKUKSEN LIIKENNESELVITYS LUONNOS

VIITASAAREN KOULUKESKUKSEN LIIKENNESELVITYS LUONNOS VIITASAAREN KOULUKESKUKSEN LIIKENNESELVITYS LUONNOS 10.5.2017 1 SISÄLTÖ Nykytilanteen analyysi Koulukeskuksen alueen liikenteelliset ongelmat nykytilanteessa Kehittämissuunnitelma, luonnokset Jatkotoimenpiteet

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT DI Tiina Sainio 9.11.2017 Lapin ELY-keskuksen liikenneturvallisuusfoorumi, Rovaniemi AGENDA Yleiset ongelmat koulujen liikennejärjestelyissä Turvallisten

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA DI Tiina Sainio 23.5.2017 Peruskoulun liikenneturvallisuuspäivä, Turku AGENDA Miksi järjestelyihin tulee panostaa Yleiset ongelmat koulujen

Lisätiedot

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS PÄIVITYS

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS PÄIVITYS UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS PÄIVITYS 2019 15.3.2019 JOHDANTO Tämän selvityksen tarkoituksena oli laatia liikenteellinen tarkastelu Huittisten Lauttakylään sijoittuvan uuden peruskoulun suunnittelun

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JANAKKALAN KOULU- JA MONITOIMIKESKUS- HANKE Kimmo Jokela, luokaopettaja, työsuojeluvaltuutettu Kristiina Hänninen, nuorisonohjaaja Terhi

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos

HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos 5.12.2017 TYÖN SISÄLTÖ Nykyiset poikkileikkaukset Liikenneverkon vaihtoehdot Poikkileikkausvaihtoehdot Vaihtoehtojen vertailu Kissanmaan koulun saattoliikenne Yleissuunnitelma

Lisätiedot

SIUNTIO CAMPUS ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNETARKASTELUT. Destia Oy, asiantuntijapalvelut

SIUNTIO CAMPUS ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNETARKASTELUT. Destia Oy, asiantuntijapalvelut SIUNTIO CAMPUS ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNETARKASTELUT Destia Oy, asiantuntijapalvelut 2.4.2019 LIIKENNEMÄÄRÄT JA LIIKENNEVERKKO Tarkastelualueen tieverkkoa ovat seututie 115 (Siuntontie) ja maantie 11175

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys

L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys 12.6.2019 Jani Karjalainen Paula Siuruainen 2 Liikenneselvityksen sisältö Tarkastelualueen nykyisten ja tulevien liikennemäärien selvittäminen ja

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Liikenne ja pysäköintiselvitys / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Saukonpuiston kouluhanke Saukonpuistoon suunnitellun uuden päiväkodin laskennalliset matkatuotokset

Lisätiedot

MUISTIO SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT. 1 Yleistä. 2 Pysäköintipaikkojen teoreettinen laskennallinen tarve

MUISTIO SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT. 1 Yleistä. 2 Pysäköintipaikkojen teoreettinen laskennallinen tarve SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT MUISTIO 21.2.2018 1 (5) 1 Yleistä Kiinteistö Oy Lappi-Areena on selvittämässä mahdollisuutta sijoittaa uusi uimahalli Santasportin alueelle Ounasvaaralle. Tässä

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: Metsänäkymä koulun

Lisätiedot

Isojoen esteettömyyskävelyn yhteenveto

Isojoen esteettömyyskävelyn yhteenveto Isojoen esteettömyyskävelyn 10.10.2017 yhteenveto Yleistä Esteetön ympäristö parantaa erityisesti iäkkäiden mahdollisuuksia omatoimiseen ja turvalliseen liikkumiseen. Iäkkäiden lisäksi esteettömästä ympäristöstä

Lisätiedot

Karinkentän liikennevaikutukset

Karinkentän liikennevaikutukset Kalvosarja / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Karinkentän uusi maankäyttö, mitoitus Koulu + liikuntapalvelut Yhteensä 25 000 k m2 urheiluhalli 6 000 k m2 koulu 12 000 k m2 uimahalli 7 000 k m2 Mitoittavat

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

JYK kouluhanke, asemakaavamuutos

JYK kouluhanke, asemakaavamuutos JYK kouluhanke, asemakaavamuutos Kaavavaiheen liikenteelliset tarkastelut ja lähiympäristösuunnitelma Yleisötilaisuus 22.8.2018 Oskari Kaupinmäki Lähtökohdat Uusi yhtenäiskoulu, moduulikoulu ja tuleva

Lisätiedot

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 YLEISSUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA LIIKENTEELLISET TAVOITTEET Rantatunnelin valmistuminen vähentää merkittävästi kaupungin länsi-itä suuntaista liikennettä.

Lisätiedot

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198 Prisman liikennesuunnittelu Orimattila, asemakaava 198 Suunnittelun lähtökohtia 2 Suunnittelualue (asemakaava 198) sijaitsee keskeisellä paikalla, Orimattilan keskustassa, Erkontien varrella. Se rajautuu

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 21.11.2017 Kanta-Hämeen liikenneturvallisuusfoorumi TAUSTAA Koulujen

Lisätiedot

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS 20.8.2018 JOHDANTO Tämän selvityksen tarkoituksena oli laatia liikenteellinen tarkastelu Huittisten Lauttakylään sijoittuvan uuden peruskoulun suunnittelun tueksi ja palvelemaan

Lisätiedot

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) Hankkeen tavoitteet ja yleisesittely Hankkeen suunnittelualue on Suurlohjankatu välillä Laurinkatu Kauppakatu (mukaan lukien Laurintien länsipuoleinen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy HÄMEENLINNAN KAUPUNKI. Hämeenlinnan urheilupuisto (Pullerin alue) suppea liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy HÄMEENLINNAN KAUPUNKI. Hämeenlinnan urheilupuisto (Pullerin alue) suppea liikennetarkastelu HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Hämeenlinnan urheilupuisto (Pullerin alue) suppea liikennetarkastelu asemakaavoitustyön tueksi 1 (3) M. Karttunen Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu Hämeenlinnan urheilupuisto

Lisätiedot

HIPPOKSENKADUN YLEISSUUNNITELMA

HIPPOKSENKADUN YLEISSUUNNITELMA HIPPOKSENKADUN YLEISSUUNNITELMA 27.11.2018 TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8549, jossa tutkitaan Hipposkylän eteläpuolen, Hipposkylän ja Hippospuiston alueen maankäytön

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma Tekninen lautakunta 14 01.03.2017 Tekninen lautakunta 22 05.04.2017 Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma TELA 01.03.2017 14 Äänekosken keskustaan on laadittu yleissuunnitelma, joka palvelee jatkosuunnittelua

Lisätiedot

Terveystalon ympäristön katuverkon alustava yleissuunnitelma

Terveystalon ympäristön katuverkon alustava yleissuunnitelma Terveystalon ympäristön katuverkon alustava yleissuunnitelma 12.5.2009 JÄRVENPÄÄ ELINVOIMAINEN KULTTUURIKAUPUNKI FCG PLANEKO OY JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Terveystalon ympäristön 12.5.2009 katuverkon alustava

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:

Lisätiedot

Jyrin koulualueen liittymä- ja kevytliikenteen väyläratkaisut -yleissuunnitelma hyväksyminen

Jyrin koulualueen liittymä- ja kevytliikenteen väyläratkaisut -yleissuunnitelma hyväksyminen Tekninen lautakunta 8 14.01.2014 Kunnanhallitus 6 20.01.2014 Tekninen lautakunta 96 10.06.2014 Jyrin koulualueen liittymä- ja kevytliikenteen väyläratkaisut -yleissuunnitelma hyväksyminen 539/10.03.01/2013

Lisätiedot

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS 12.10.2018 JOHDANTO Tämän selvityksen tarkoituksena oli laatia liikenteellinen tarkastelu Huittisten Lauttakylään sijoittuvan uuden peruskoulun suunnittelun tueksi ja palvelemaan

Lisätiedot

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,

Lisätiedot

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 1 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 2 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt Kaikki kehittämistoimenpiteet palvelevat molempien vaihtoehtojen (1A ja 1B) tarpeita, niin jalankulku-

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA Maaliskuu 2019 Muutos A, 2.5.2019 Alkusanat Tämä liikenneselvitys liittyy Salonpään koulun asemakaavatyöhön, joka on käynnistynyt Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen aloitteesta. Asemakaavatyö tehdään Oulun

Lisätiedot

Liite 12. Liikenneselvitys

Liite 12. Liikenneselvitys 10.8.2018 Liite 12. Työn tilaaja Työn tekijä Janakkalan kunta Tilapalvelu-tulosalue Juttilantie 1 14200 Turenki Trafix Oy Hevosenkenkä 3 02600 Espoo Y-tunnus: 2149151-5 www.trafix.fi WS Finland Oy Hevosenkenkä

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkkinä Järvenpää

Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkkinä Järvenpää Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi Esimerkkinä Järvenpää Tausta 2 Oppilaat ovat joutuneet siirtymään väliaikaisiin tiloihin koulujen saneeraushankkeiden vuoksi.

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KESKUSTA LIIKENNE- JA PYSÄKÖINTISELVITYS 02/2016 LEMPÄÄLÄN KESKUSTA 2016/02/23

LEMPÄÄLÄN KESKUSTA LIIKENNE- JA PYSÄKÖINTISELVITYS 02/2016 LEMPÄÄLÄN KESKUSTA 2016/02/23 LEMÄÄLÄN KESKUSTA LIIKENNE- JA YSÄKÖINTISELVITYS 02/2016 LEMÄÄLÄN KESKUSTA SISÄLTÖ 1. Lähtökohdat 1.1 Suunnittelualue 3. Kaava-alueen pysäköinnin mitoitus 3.1. Asemakaavaluonnoksissa käytetyt pysäköintinormit

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

Pateniemen suuralueen päiväkodin asemakaavamuutoksen

Pateniemen suuralueen päiväkodin asemakaavamuutoksen Muistio 1/7 Pateniemen suuralueen päiväkodin asemakaavamuutoksen liikenneselvitys 1. Hankekuvaus Rajakylän koulun pohjoispuoleiselle tontille tulee sijoittumaan noin 2 000 k-m2 kokoinen kunnallisia palveluja

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 30.5.2017 Tiina Sainio ESITYKSEN SISÄLTÖ Miksi tämä aihe? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3

Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3 PEDERSÖRE Toimenpiteet liittymissä 1 Vt 8/ Kt 68 Toimenpiteet Edsevön 1 A (3 kpl) E 8/325/0 liikenneselvityksen mukainen 2 Mt 749/Lodentie Ylityspaikka jalankulkijoille ja 20 000 1 0,002 A (2 kpl) E 749/5/5500

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

Tervakosken koulukeskuksen liikenneselvitys. 1 WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma,

Tervakosken koulukeskuksen liikenneselvitys. 1 WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma, WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma, 6..09 Tarkastelualueen kehittämistavoitteet Työssä tutkittiin Tervakoskentiellä Maunontien ja Heimolantien liittymien muuttamista kiertoliittymiksi. Työ on jatkoa

Lisätiedot

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen )

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen 26.8.2016 Kaupungininsinööri Lassi Nurmi Riskienhallintapäällikkö Aki Pihlaja

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: + Tonttikadut

Lisätiedot

Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen. Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10.

Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen. Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10. Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10.2015 Hankkeen ydintavoitteet Parantaa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA

TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET Hattulan Parolan taajamassa olevaa koulua kehitetään yhtenäiskouluksi, jossa

Lisätiedot

ARONAHTEEN KOULUKESKUKSEN ALUEEN LIIKENNESELVITYS

ARONAHTEEN KOULUKESKUKSEN ALUEEN LIIKENNESELVITYS ARONAHTEEN KOULUKESKUKSEN ALUEEN LIIKENNESELVITYS 24.3.2017 1 SISÄLTÖ Nykytilanteen analyysi Koulukeskuksen alueen liikenteelliset ongelmat nykytilanteessa Kehittämissuunnitelma Jatkotoimenpide-ehdotuksia

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Joroinen Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden

Lisätiedot

Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys

Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys LÄHTÖKOHDAT JA KESKEISET TULOKSET 5.6.2015 / Romppanen, Rintamäki, Rahkonen Ympäristösi parhaat tekijät TARKASTELUALUE (erikoiskuljetukset ja linja-autoreitit

Lisätiedot

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja

Hyvä kaupunki työpaja Hyvä kaupunki työpaja Lahti pyöräilykaupungiksi 15.11.2017 Kutsuttu ; Kaikki valtuutetut Kaupungin asiantuntijoita ( elinvoima, liikenne, ympäristö) Pyöräilyseurat ja aktiivit Työpajan tavoitteet ja YHTEENVETO

Lisätiedot

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden

Lisätiedot

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT 1 SISÄLTÖ Nykytilanneanalyysi 3-8 Suunnitelmavaihtoehdot ja niiden toimivuus 9-16 LIITTEET Vaihtoehtojen suunnitelmakartat ja tyyppipoikkileikkaukset

Lisätiedot

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016

Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelma Koulujen kohtien toimenpiteet Joulukuu 2016 Lähtökohdat, Työn keskiössä oli alakoulujen kohtien liikenneturvallisuustoimet, Työn aikana vierailtiin kaikkien käytössä

Lisätiedot

M Y LLY P U R O T U U L I M Y L LY N T I E TONTTIKOHTAINEN LISÄRAKENTAMINEN Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy

M Y LLY P U R O T U U L I M Y L LY N T I E TONTTIKOHTAINEN LISÄRAKENTAMINEN Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy M Y LLY P U R O T U U L M Y L LY N T E TONTTKOHTANEN LSÄRAKENTAMNEN.. Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy c Ras vj b vj a var Myllypurontie +. : : AP Talo B : ap ap ap ap +. ap ap autotallit ap a +. Myllymatkantie

Lisätiedot

KITEEN KOULUKESKUSALUEEN YMPÄRISTÖ

KITEEN KOULUKESKUSALUEEN YMPÄRISTÖ KITEEN KOULUKESKUSALUEEN YMPÄRISTÖ Liikenteen yleissuunnitelma Jouni Mikkonen 31.5.2016 KITEEN KOULUKESKUSALUEEN YMPÄRISTÖ 31.5.2016 1 (28) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (6) 313 Itäisen baanayhteyden liikennesuunnitelma välillä Kulosaaren silta Herttoniemi HEL 2015-010214 T 08 00 04 Hankenro 0924_10 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

YLÄ-SAVON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esteettömyyskierros, Lapinlahti, 30.3.2011 klo 9 MUISTIO 30.3.2011

YLÄ-SAVON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esteettömyyskierros, Lapinlahti, 30.3.2011 klo 9 MUISTIO 30.3.2011 30.3.2011 YLÄ-SAVON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esteettömyyskierros, Lapinlahti, 30.3.2011 klo 9 Osallistujat: Laina Komu (Pyöris Pyöräilynystävät ry), Paavo Haatainen (Pyöris), Kauko Kokkonen (Pyöris),

Lisätiedot

Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä

Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Reetta Keisanen 6.3.2015 Helsingin strategisina tavoitteina Edistää kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 Tässä tarkastelussa on esitetty muutokset vuonna 2010 tehtyyn liikennetarkasteluun, joka on liitteenä. Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien,

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi Tieliikennelain kokonaisuudistus Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi 4.3.2016 16.9.2015 HELSINKI Uudistusten perusongelma ja vastavoimat Koko lainsäädäntö uudistetaan, tämä on hieno mahdollisuus. Ongelmia

Lisätiedot

Nopeus 28m kohdalla. Nopeus 20m kohdalla. Nopeus 13m kohdalla. pyséhtyy. pyséhtyy (14M)

Nopeus 28m kohdalla. Nopeus 20m kohdalla. Nopeus 13m kohdalla. pyséhtyy. pyséhtyy (14M) TUUSULAN KESKUSTAN LIIKENNEJÄRJESTELYT Ideasuunnitelma Tuusulan kunta TUUSULAN KESKUSTAN LIIKENNEJÄRJESTELYT Ideasuunnitelma 1 ESIPUHE Tuusulan keskustan liikennejärjestelyjen ideasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely

Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Helmikuu 2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Jokirannan koulukeskus VE 01

Jokirannan koulukeskus VE 01 Jokirannan koulukeskus VE 01 Jokikylän koulun toiminnallinen ratkaisu perustuu Jokikylän olevan koulurakennuksen laajentamiseen, ja siinä olevien toimintojen ja tilojen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Lisätiedot

Valmisteluvaiheen kuuleminen kaavaselostus

Valmisteluvaiheen kuuleminen kaavaselostus LOHJAN KAUPUNKI LOJO STAD L34 22. KAUPUNGINOSA ROUTIO, KORTTELIN 644, 645 JA 647 SEKÄ KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Valmisteluvaiheen kuuleminen kaavaselostus Lohjan kaupunki Ympäristötoimi

Lisätiedot

Maankäytön ja liikennesuunnittelun merkitys koulumatkojen turvallisuudelle. TURVALLINEN KOULUMATKA YLIVIESKA / Matti Romppanen

Maankäytön ja liikennesuunnittelun merkitys koulumatkojen turvallisuudelle. TURVALLINEN KOULUMATKA YLIVIESKA / Matti Romppanen Maankäytön ja liikennesuunnittelun merkitys koulumatkojen turvallisuudelle TURVALLINEN KOULUMATKA YLIVIESKA / 2 LÄHTÖKOHDAT Oma tausta Omat kokemukset / havainnot Lähestymissuunnat maankäytön suunnittelu

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Naantalin kaupunki AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS Liikenneselvitys 3.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikenneselvitys I 3.9.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 NYKYTILANNE...

Lisätiedot

Mertala, Nätki ja Kellarpelto

Mertala, Nätki ja Kellarpelto SAVONLINNAN KOULUPIHOJEN LIIKENNETURVALLISUUSTARKASTELU Mertala, Nätki ja Kellarpelto 6.5.2008 OULUN KAUPUNGIN ESTEETTÖMYYSSTRATEGIAN LAATIMINEN SISÄLTÖ 1 TYÖN KUVAUS JA TAVOITTEET 3 2 KOULUPIHOJEN JA

Lisätiedot

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja 100 000 euroa koulumatkojen turvallisuuteen Tieyhtiö Valtatie 7 Oy lahjoittaa 100 000 koulumatkojen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri

Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä 13.11.2018 Harri Vaarala Liikenneinsinööri Aikuisväestön tärkein liikuntapaikka? Tutkimusten mukaan kävely- ja pyöräilyväylät on aikuisväestön tärkein ja eniten käytetty

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely

Lisätiedot