Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma TELA Äänekosken keskustaan on laadittu yleissuunnitelma, joka palvelee jatkosuunnittelua ja katutilan käyttöä. Suunnittelualueena on Äänekosken keskusta-alue Torikatu-Kauppakatu-Keskusaukio. Tavoitteena on saada paras mahdollinen yleisesti hyväksytty, kaupunkikuvallisesti omaleimainen ja korkealaatuinen sekä ylläpidollisesti kestävä suunnitelma. Yleissuunnitelman tarkoituksena on ohjata jatkossa tarkemman tason liikenne- ja katusuunnittelua sekä alueen asemakaavoitusta ja muuta maankäytön suunnittelua. Lähtökohtana yleisuunnitelmalle oli aikaisemmin laaditut Äänekosken keskustan kehittäminen kehittämissuunnitelma ja Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta (2015) yleissuunnitelma Yleissuunnitelman keskeinen sisältö on Torikadun ja Kauppakadun liikenteelliset ratkaisut. Lisäksi suunnitelmaan sisältyy keskeisesti Keskusaukion ja tulevan monitoimitorin välisen yhteyden kytkennät ja niiden toteutuminen. Yleissuunnitelmassa otetaan kantaa myös vaiheittain toteuttamiseen mm. rakentuvan uuden maankäytön (esim. pohjoiset korttelit) suhteen. Pysäköintiratkaisut ovat niin ikään keskeisessä roolissa suunnittelualueella. Uusi torialue ei kuulu yleissuunnitelma-alueeseen vaan siitä laaditaan erillinen suunnitelma. Torikadulla tavoitteena oli parantaa kadun viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Tavoitteet saavutettiin tiivistämällä katutilaa ja määrittämällä kadulle uusi poikkileikkaus, joka mahdollistaa kadun pohjoispuolen rakennusten uusimisen lähemmäs nykyistä katua. Kadun poikkileikkaus on sovitettu nykytilanteeseen siten, että katu voidaan rakentaa tarvittaessa jo ennen nykyisten pysäköintikenttien poistumista. Reunakivillä rajattua ajorataa kavennetaan nykyisestä Torikadun eteläpuolelle sijoitetaan vinopysäköintiä matalalla reunatuella ajoradasta korotettuna. Kadunvarsipysäköintiä voidaan rakentaa noin ap kadun pohjoispuolelle puiden väliin, mikäli rakennusten edessä sijaitsevat pysäköintikentät poistuvat Torikadun viereisten tonttien uudistuessa. Kadun kokonaispaikkamäärä ei muutu nykytilanteeseen verrattuna, jos puiden välille ei rakenneta pysäköintiä. Kadun itäpäässä sijaitsevasta kolmesta vierekkäisestä tonttiliittymästä poistetaan kaksi ja jäljelle jäävän liittymän kautta ohjataan ajo nykyisille pysäköintialueille. Tonttiliittymien lopulliset sijainnit ratkaistaan Torikadun

2 pohjoisten korttelien uudistamisen yhteydessä. Torikadun tavoitenopeusrajoitus on km/h. Kadun molemmin puolin rakennetaan erotellut jalkakäytävät ja kaksisuuntaiset pyörätiet. Suojatiet rakennetaan korotettuina liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Pyöräpysäköintiä ajoradan ja pyörätien väliselle erotuskaistalle. Uusien kiinteistöjen tontinkäyttösuunnitelmat määrittävät rajoittuuko jalkakäytävä rakennusten seinälinjaan vai piha-alueeseen. Torikadun puusto uusitaan. Erotuskaistat kivetään ja vinopysäköintiä jaksotetaan 5-9 autopaikan ryhmiin. Kauppakadulla tavoitteena oli parantaa kaupallisten toimijoiden edellytyksiä tehostamalla pysäköintiä, parantamalla jalankulun- ja pyöräilyn olosuhteita sekä mahdollistamalla huoltoliikenteen kuljetukset. Lisäksi tavoitteena oli tehostaa pysäköintimahdollisuuksia erityisesti uuden Koskikeskuksen liikerakennuksen lähistöllä. Lisäksi tavoitteena oli saada uuden torin ja Keskusaukion ympäristöön uusi jalankulkupainotteinen ydinkeskusta, joka houkuttelee asioimaan ja viettämään aikaa keskustassa. Rantapuiston ja uuden torin välistä kävely-yhteyttä tulee korostaa. Suunnittelun tavoitteita kerättiin myös sidosryhmätyöpajassa Työpajan tavoiteasetannassa korostui katujen viihtyisyys, turvallisuus, katuvihreä ja suunnitelmaratkaisujen korkea laatu, jalankulun suosiminen, alhainen nopeustaso sekä esteettömyys. Reunakivillä rajattua ajorataa (sisältäen kadunvarsipysäköinnin kadun molemmin puolin) kavennetaan. Pysäköintiruudut sijoitetaan kadun suuntaisesti kadun molemmin puolin matalalla reunatuella ajoradasta korotettuna. Uuden torin ja Keskusaukion välisellä alueella ajorata nousee laajalle shared space -alueelle, jossa moottoriajoneuvojen paikka osoitetaan materiaalijakontrastieroin sekä reunatuella. Kauppakatu ja kiinteistöjen väliset tonttiliittymät Kauppakadulta katkaistaan ja liikenne ohjataan sisäpihojen kautta. Poistuvan tonttiliittymän tilalle voidaan osoittaa suojatie. Kauppakadun tavoitenopeusrajoitus on km/h. Hallintokadun liikenne muutetaan yksisuuntaiseksi (välillä Koskikeskuksen p-alue-kauppakatu) ja vapautuvaan tilaan osoitetaan pysäköintipaikkoja. Kadunvarsien autopaikkamäärä lisääntyy muutamalla autopaikalla nykyisestä. Jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt myötäilevät nykytilannetta. Kadun molemmin puolin kaksisuuntaiset pyörätiet ja jalkakäytävät. Kauppakadun ylittäminen helpottuu uuden suojatien ja laajan shared space alueen avulla, jossa ajonopeudet ovat matalia ja jalankulkijat voivat ylittää kadun haluamassaan paikassa. Kauppakadun puusto uusitaan lähes nykyisillä paikoillaan.

3 Kiinteistöpäällikön ehdotus: Keskusaukion puusto voidaan pääosin säilyttää. Penkkejä, pyöräpysäköintiä, roskakoreja ja muita kadun kalusteita sijoitetaan pysäköintiruutujen ja pyörätien välissä sijaitsevalle erotuskaistalle. Leveille jalkakäytäville voidaan sijoittaa ulkomyyntiä tai terasseja. (valmistelu: katupäällikkö, p ja rakennuttaja, p ) Tekninen lautakunta päättää asettaa Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelman yleisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Päätös: Hyväksyttiin TELA 22 Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä Äänekosken kaupungin ilmoitustaululla sekä nettisivuilla. Nähtävilläoloaikana on tullut neljä lausuntoa/muistutusta. Kiinteistö Oy Äänekosken Koskikeskus toteaa lausunnossaan mm.: "Pidämme hyvänä ja hienona asiana sitä, että kaupunki panostaa ydinkeskustan vetovoimaisuuden ja viihtyvyyden lisäämiseen. Suunnitelmassa on mainittu koko joukko asioita, jotka toteutuessaan toisivat monin tavoin tyytyväisyyttä niin asukkaiden, matkailijoiden kuin alueella vaikuttavien yrittäjienkin keskuudessa. Kokemuksen ja asiakaspalautteen perusteella voisimme sanoa pysäköintitutkimuksesta poiketen, että Koskikeskuksen ympäristö on tällä hetkellä tosi ruuhkainen ja asiakaspysäköinti kauppaliikkeisiin on hankalaa." Koskikeskuksen lausunnossa pyydetään kiinittämään huomiota Koskikeskuksen ja kaupungintalon väliseen pysäköintialueeseen ja sen laajentamiseen. Samoin pysäköintialueen sisääntulo ja poismeno reitit ja p-alueiden yhdistäminen tulisi tutkia. Lisäksi he toteavat lausunnossaan, että Kauppakadulle välille Tokmanni-Thai-ravintola tulisi asettaa 20 km/h nopeusrajoitus. Hallintokadun pitkittäispysäköintipaikat tulisi muuttaa vinopysäköinniksi ja siirtää ne Keskusaukion puolelta Koskikeskuksen puolelle. Samoin myös Kauppakadulla tulisi muuttaa pitkittäispysäköintiä vinopysäköinniksi molemmin puolin katua välille Koskikeskus-parturi Anrai. Kauppakadun suljettava liittymä tulisi säilyttää vaikka yksisuuntaisena. Kyseisen liittymän kautta kulkee kiinteistön tavaraliikenne. Kiinteistö Oy Äänekosken ostokeskus toteaa muistutuksessaan, että olemassa olevat liittymät Torikadulta Ostokeskuksen tontille ja p-alueelle tulee säilyttää.

4 Kiinteistö Oy Äänekosken Kauppatalo toteaa lausunnossaan, että " Arvostamme, että kaupunki laatii suunnitelmia ydinkeskustan viihtyisyyden ja toimivuuden lisäämiseksi. Sekä yleissuunnitelma, että monitoimiaukion suunnitelma pesevät keskustan kasvot." Lausunnossaan he esittävät seuraavia muutosehdotuksia yleissuunnitelmaan: "Kauppakadulle välille Kauppakatu 8- Kauppakatu10- jopa Kauppakatu 12 ehdotamme vinopysäköintiä molemmin puolin katua. Nopeusrajoitus esim. 20 km/h takaisi turvallisen ja sujuvan pysäköinnin. Vihersuunnitelmassa voitaisiin luopua nykyisen kaltaisista suurista lehtipuista,joissa kesäaikaan on ollut häiritsevässä määrin kirvoja ja talvella ne ovat olleet vain "rankoja". Leveä jalkakäytävä mahdollistaa istutusruukkujen käytön. Kiinteistöille pääsy Kauppakadulta (yksisuuntaisenakin) mahdollistaisi liiketiloille tarpeellisen tavarakuljetuksen.taloyhtiön pysäköintipaikat ovat rakennuksen takapihalla, jossa suuret autot eivät mahdu kääntymään." Kolmen yksityishenkilön yhteisessä muistutuksessa yleissuunnitelmaan kohdentuvana todetaan mm. " Äänekosken kaupungin liikenne on kasvanut huomattavasti 5 viimeisen vuoden aikana. Nyt jo voi huomata kuinka ongelmalliseksi liikenne päivittäin puuroutuu Kauppakadulla ennen liikenneympyrää. Melu on "suunnitellun monitoimitilan" kohdalla häiritsevä. Pelkkä Kauppakadun muuttaminen pihakadun kaltaiseksi 20 km/h esteineen ei tuo minkäänlaista helpotusta liikenteen ohjautumiseen. Lisäksi uuden tehtaan omat liikennejärjestelyt mahdollisine uusine tuotantojärjestelyineen tuonevat tehtaan toimintoja lähemmäksi kaupungin keskustaa eli vaikutusalue siirtyy pohjoisen suuntaan kaupungin keskustaan päin. Uusi yleissuunnitelma on vastoin kaupunkilaisten etua." Äänekosken keskustaan laadittu Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma palvelee jatkosuunnittelua ja katutilan käyttöä. Yleissuunnitelman tarkoituksena on ohjata jatkossa mm. tarkemman tason liikenne- ja katusuunnittelua. Yleissuunnitelma ei ole oikeusvaikutteinen. (valmistelu: katupäällikkö, p ja rakennuttaja, p ) Käsittely: Raimo Poikonen antoi kirjallisen muistutuksen/ehdotuksen, jossa hän ehdotti mm. vinopysäköintiä Kauppakadulle. Lisäksi ehdotuksessa on, että 30 km/h nopeusrajoitus tulisi asettaa välille Viiskulma-Pihakatu ja etta korotettuja suojateitä ei tulisi rakentaa. Jaettua tilaa ei tulisi tehdä vaan kadunylitys tulisi tehdä suojateitä pitkin. Lautakunnan keskustelussa tuli esille, että yleissuunnitelmassa suunniteltu pitkittäispysäköinti Hallintokadulla (Koskikeskuksen

5 kohdalla) tulee säilyttää Keskuspuiston puolella. Katusuunnittelun yhteydessä tulee tarkastella vinopysäköinti Kauppakadulla. Lisäksi keskusteluissa tuli esille, että Kauppakadun kiinteistöjen liittymät, jotka on esitetty suljettavaksi tulee säilyttää ainakin yksisuuntaisena. Torikadun osalta liittymät pysäköintialueille tulee säilyttää. Katusuunnittelussa tulee ottaa em. asiat huomioon. Teknisen johtajan ehdotus: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelman ja lausunnoissa/muistutuksissa olevat muutosehdotukset otetaan tarkasteltavaksi katusuunnitelmien laatimisen yhteydessä. Päätös: Hyväksyttiin

PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu

PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tekninen lautakunta AIKA 05.04.2017 kello 17:00-17:55 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI, TORIKATU JA KAUPPAKATU YLEISSUUNNITELMA

ÄÄNEKOSKI, TORIKATU JA KAUPPAKATU YLEISSUUNNITELMA ÄÄNEKOSKI, TORIKATU JA KAUPPAKATU YLEISSUUNNITELMA 25.1.2017 SISÄLLYS Lähtökohdat 3-6 Työn lähtökohdat Tavoitteet Sidosryhmätyöskentely Nykytila 7-12 Liikenneverkko Katutilat Pysäköinti Liikenneturvallisuus

Lisätiedot

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3760/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3760/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 121 Asianro 3760/10.03.01.00/2017 Kauppakadun ja Kuninkaankadun yleissuunnitelmavaihtoehtojen hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006 Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Syyskuu 2006 14 Kuva 2. Maksimikäyttöasteet. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet

Lisätiedot

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013 Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja

Hyvä kaupunki työpaja Hyvä kaupunki työpaja Lahti pyöräilykaupungiksi 15.11.2017 Kutsuttu ; Kaikki valtuutetut Kaupungin asiantuntijoita ( elinvoima, liikenne, ympäristö) Pyöräilyseurat ja aktiivit Työpajan tavoitteet ja YHTEENVETO

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (6) 4 Käskynhaltijantie välillä Mestarintie Siltavoudintie, Liukumäentie Lämpökuja, katusuunnitelmien hyväksyminen, Oulunkylä, 30286/1-3 HEL 2015-002852 T 10 05

Lisätiedot

Pihakatuhanke keskustassa

Pihakatuhanke keskustassa Pihakatuhanke keskustassa Kuva: Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen liikennefoorumi 26.1.2016 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 26.1.2016 Saara Aavajoki 1 Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennetilanne, jossa nykyisiä liikennevirtoja on korotettu kauttaaltaan 20 % ja uusien pysäköintilaitosten käyttö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (6) 313 Itäisen baanayhteyden liikennesuunnitelma välillä Kulosaaren silta Herttoniemi HEL 2015-010214 T 08 00 04 Hankenro 0924_10 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) Hankkeen tavoitteet ja yleisesittely Hankkeen suunnittelualue on Suurlohjankatu välillä Laurinkatu Kauppakatu (mukaan lukien Laurintien länsipuoleinen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198 Prisman liikennesuunnittelu Orimattila, asemakaava 198 Suunnittelun lähtökohtia 2 Suunnittelualue (asemakaava 198) sijaitsee keskeisellä paikalla, Orimattilan keskustassa, Erkontien varrella. Se rajautuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 112 V Kaj / Valtuutettu Emma Karin aloite Vaasankadun muuttamisesta kävely- tai pihakaduksi HEL 2012-011875 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA 21.8.2012

JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA 21.8.2012 JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA 21.8.2012 Pyöräilyseminaari 9.5.2014 ESITYKSEN SISÄLTÖ Liikennesuunnitelman päätavoitteet ja esimerkkejä liikenneratkaisuista ja muutosten perusteita. TAVOITTEISTA

Lisätiedot

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT 1 SISÄLTÖ Nykytilanneanalyysi 3-8 Suunnitelmavaihtoehdot ja niiden toimivuus 9-16 LIITTEET Vaihtoehtojen suunnitelmakartat ja tyyppipoikkileikkaukset

Lisätiedot

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä Kauppakadun rakennussuunnittelu Kemi Ohjausryhmä 6.11.2015 Suunnittelutilanne Tarkenne suunnitelmia edellisen kokouksen ja kommenttien perusteella Valmiusaste 30 %, laskutettu 2 erää Lisätyöt: maastomallin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1 Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 RAKENNUSSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarvio 1 2 MITOITUS JA LIIKENTEELLINEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN Liikenne ja maankäyttö 2015 Timo Vuoriainen, Jyväskylän kaupunki Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

ISOKATU SELVITYS

ISOKATU SELVITYS ISOKATU SELVITYS 2016 TAUSTAA 1996 ydinkeskustaa kehitettiin kävelyaluepainotteisesti. Isokatu oli rakennettu, kunnostettu korkeatasoisesti osa-aikaiseksi kävelykaduksi Tehtaankadun Torikadun välillä.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta. 41 Asianro 3674/10.03.01/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta. 41 Asianro 3674/10.03.01/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 41 Asianro 3674/10.03.01/2012 Puijonkadun (välillä Asemakatu-Maljalahdenkatu) katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävilläoloa varten Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen

Lisätiedot

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä Kauppakadun rakennussuunnittelu Kemi Ohjausryhmä 17.12.2015 Suunnittelutilanne Aikataulu: rakennussuunnitelma valmis 28.2.2016 Suunnittelutilanne: Tarkennettu suunnitelmia edellisen kokouksen ja käytyjen

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA. Sodankylän torin yleissuunnitelma

SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA. Sodankylän torin yleissuunnitelma SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Sodankylän torin yleissuunnitelma 27.2.2017 Lähtökohdat Osayleiskaava 2014 Yleissuunnitelma laaditaan uuden osayleiskaavan mukaisesti. Asemakaava 1992-1993 Vanhentunut asemakaava

Lisätiedot

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä Kauppakadun rakennussuunnittelu Kemi Ohjausryhmä 25.11.2015 Suunnittelutilanne Aikataulu: rakennussuunnitelma valmis 28.2.2016 Tarkennettu suunnitelmia edellisen kokouksen perusteella Valmiusaste 30 %,

Lisätiedot

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Perusraportti Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Kysely toteutettiin Webropol kyselytyökalun avulla ajanjaksolla15.8.-1.9.2016. Vastaajia oli 311. 1. Vastaajan sukupuoli 2. Vastaajan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 10.9.2018 Taltionumero 4093 Diaarinumero 5459/1/17 1 (7) Asia Valittajat Asemakaavan hyväksymistä koskeva valitus Tapio Heimonen, Erkki Kautto ja Raimo Poikonen

Lisätiedot

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

KAUPPAKATU JA OSA MONITOIMIAUKIOTA

KAUPPAKATU JA OSA MONITOIMIAUKIOTA TYÖMAA-ALUE Keskusaukio Kauppakadun keskiosat Hallintokatu ja Wessmanninkatu Kauppakadun puoleinen osa monitoimiaukiota Kaupungintalon ja kirjaston välinen osuus puistoraitista keskustan ja Rantapuiston

Lisätiedot

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Maiju Lintusaari Tero Rahkonen 8.10.2015 Sito Parhaan ympäristön tekijät Suunnittelualue Vaasa ja pyöräily 3 Keskustan saavutettavuus pyörällä 4

Lisätiedot

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja 1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 2 Tyynenmerenkadun lisäkaistan liikennesuunnitelma (a-asia) HEL 2014-002343 T 08 00 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijä Lähtökohdat päättää hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) 324 Myllypuron voimalaitoskorttelin kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Vartiokylä, Mellunmäki HEL 2012-006604 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Vienankadun

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI 1. Palokunnankadun pohjoispään uusi asemakaava, kuntalaisaloite

RAAHEN KAUPUNKI 1. Palokunnankadun pohjoispään uusi asemakaava, kuntalaisaloite RAAHEN KAUPUNKI 1 Palokunnankadun pohjoispään uusi asemakaava, kuntalaisaloite 859/10.1002.100203/2016 TELA 159 Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Raahen kaupunginhallitus PL 62 92101 Raahe KAAVOITUSALOITE

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys

L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys 12.6.2019 Jani Karjalainen Paula Siuruainen 2 Liikenneselvityksen sisältö Tarkastelualueen nykyisten ja tulevien liikennemäärien selvittäminen ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2015 1 (5) 409 Lapinmäentien alustava liikennesuunnitelma HEL 2015-012907 T 08 00 00 Hankenro 4229_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6525-1

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset

Lisätiedot

Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun katusuunnitelmaluonnoksista

Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun katusuunnitelmaluonnoksista Helsingin Polkupyöräilijät ry KOMMENTTI PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 14.11.2014 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Juha Lahti juha.lahti@hel.fi Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun

Lisätiedot

Tammelan liikenneverkkosuunnitelma

Tammelan liikenneverkkosuunnitelma Tammelan liikenneverkkosuunnitelma 2.2.2017 Sito Oy / Tenho Aarnikko Sito Parhaan ympäristön tekijät Tammelan liikenneverkkosuunnitelma Työn tavoitteet 1. Suunnitella Tammelan liikenneverkko huomioiden

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAMPEREEN HÄMEENKATU HÄMEENKATU

SUOMEN PARAS TAMPEREEN HÄMEENKATU HÄMEENKATU SUOMEN PARAS TAMPEREEN KATUSUUNNITELMA NÄHTÄVILLE ENSI VIIKOLLA Nähtävillä 5.9. 19.9.2016 palvelupisteessä Frenckellissä Netissä http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-jakatusuunnittelu/katusuunnitelmat.html

Lisätiedot

Vesijärvenkadun ideasuunnittelu ja toteutussuunnitelma

Vesijärvenkadun ideasuunnittelu ja toteutussuunnitelma Vesijärvenkadun ideasuunnittelu ja toteutussuunnitelma Koonti työpajojen tuloksista Lahti City ry:n ja LUT Lahden laatima raportti Avoin työpaja kirjastolla 14.11.2017 Pyöräijöiden Lahti -työpaja 15.11.2017

Lisätiedot

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen. Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10.

Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen. Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10. Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10.2015 Hankkeen ydintavoitteet Parantaa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita

Lisätiedot

KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014

KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014 KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014 TAUSTALLA VALTAKUNNALLISET TAVOITTEET JA AJATTELUTAVAN MUUTOS 2011 Kävelyn ja pyöräilyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Huopalahdentie nro 30551/1 katusuunnitelmat.

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Huopalahdentie nro 30551/1 katusuunnitelmat. Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (5) 14 Raumantie välillä Naantalintie Ulvilantie nro 30550/1, Ulvilantie välillä kortteli 30111 tontti 1 Huopalahdentie nro 30551/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Valmistelu ja lisätietoja: kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen puh tai

Valmistelu ja lisätietoja: kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen puh tai Kaupunkikehityslautakunta 137 29.08.2017 EMPIREALUEEN JA YDINKESKUSTAN KEHITTÄMINEN KaKeL 137 Valmistelu ja lisätietoja: kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen puh. 040 528 4841 tai eero.loytonen@porvoo.fi

Lisätiedot

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6799/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6799/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (1) 52 Asianro 6799/10.03.01.00/2017 Niiralankadun katusuunnitelmaehdotuksen (välillä Suokatu - Viestikatu) hyväksyminen nähtävilläoloa varten Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotus n:o 1/15990, Lamminpään kaupunginosassa, TRE: 6480/10.03.02/2012. Suunnitelmassa oleva reunakivi on laskettava

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4180/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4180/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 95 Asianro 4180/10.03.01.00/2016 Tulliportinkatu (välillä Haapaniemenkatu-Puistokatu) katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA

UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA Työpaja, vaihtoehdot 15.4.2015 UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA KOTAKENNÄÄNTE LÄHTÖTLANNE 2015 Havainnekuva 1:2000 SAMMONKATU KULTTUURTALO (PANOTALO) VÄNÄMÖNKATU KALEVANKATU

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi Tieliikennelain kokonaisuudistus Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi 4.3.2016 16.9.2015 HELSINKI Uudistusten perusongelma ja vastavoimat Koko lainsäädäntö uudistetaan, tämä on hieno mahdollisuus. Ongelmia

Lisätiedot

HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos

HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos 5.12.2017 TYÖN SISÄLTÖ Nykyiset poikkileikkaukset Liikenneverkon vaihtoehdot Poikkileikkausvaihtoehdot Vaihtoehtojen vertailu Kissanmaan koulun saattoliikenne Yleissuunnitelma

Lisätiedot

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ PERUSTIETOJA KYSELYSTÄ Kysely oli auki 27.2.-16.3.2015 Kyselyyn tuli 519 vastausta Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä, vastausmahdollisuus

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 2 LEHTISAARENTIE, NRO 29745/1, PAPINPÖYDÄNKUJA JA LP- ALUEET, NRO 29746/1, LEHDESNIITYNTIE, NRO 29747/1 JA KUUSISAARENTIE, NRO 29817/1, KATUSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Turun kaupunki Lausunto 12.04.2017 LVM/417/03/2013 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne

Lisätiedot

LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 2014/04/23

LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 2014/04/23 LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Puheenjohtajan ja sihteerin valinta 2. Keskustan yleissuunnitelma Toimeksiannon taustaa Tavoitteet suunnittelulle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (7) 2 Roihuvuorentie välillä Prinsessantie Strömsinlahdenpolku, Tulisuontie välillä Roihuvuorentie Tulisuontie 5 nrot nro 30423/1 2, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 8. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 8. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 31.05.2017 Sivu 1 / 1 4709/2016 10.03.01 8 Kurtinniityntien ja puiston (VL), Salakuljettajantien, Kallvikinkartanon + LP:n, Kallvikinkujan ja puiston (VP), Kanisterikujan, Kapsäkinkujan

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS HÄMEENKADUN KATUSUUNNITTELU

YLEISÖTILAISUUS HÄMEENKADUN KATUSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS HÄMEENKADUN KATUSUUNNITTELU 16.3.2016 SISÄLTÖ Katusuunnitteluprosessi Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset Katusuunnitelmassa ratkaistavat asiat Suunnittelun aikataulu Vuorovaikutus Hämeenkadun

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 8.1.2013 1 (5) HUSLAB RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 1. Työmaan sijainti ja aikataulu Rakentamiskohde sijaitsee Meilahdessa Tukholmankadun, Topeliuksenkadun ja Haartmaninkadun välisellä

Lisätiedot

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,

Lisätiedot