Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi."

Transkriptio

1 Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Rakenteellisen erottelun ansiosta pyörätie ehkäisee autojen ja pyöräilijöiden välisiä konflikteja suorilla osuuksilla, mutta on ongelmallinen liittymäkohdissa. Kaksisuuntainen pyörätie vaatii turvallisuuden ja sujuvuuden kannalta erityisen huolellista suunnittelua liittymäkohdissa. Toimivien ratkaisujen toteuttaminen kaupunkiympäristössä on vaikeaa. Yksisuuntainen pyörätie on helpompi sovittaa kaupunkiympäristöön, ja se voidaan helposti tuoda ajoradalle pyöräkaistaksi esimerkiksi sujuvien ja turvallisten liittymäratkaisujen mahdollistamiseksi. Kuvassa tukholmalainen pyörätie (yksisuuntainen). Autojen ovenavaustila on erotettu pyörätiestä kiveyksellä. Tukholmassa jalkakäytävät tehdään laatoilla ja pyörätiet asvaltilla. Suunnitelmassa kuvan kaltainen tilanne on mm. Mechelininkadun eteläosissa.

2 Pyöräkaista voidaan helposti tuoda yksisuuntaiseksi pyörätieksi ja päinvastoin. Pyörätie kulkee jalkakäytävän rinnalla. Suunnitelmassa puurivi jää pyörätien vasemmalle puolelle esimerkiksi Nordenskiöldin aukion eteläpuolella Mechelininkadulla. Yksisuuntainen pyörätie tuodaan sujuvasti suojateiden kohdalla kaistaksi. Jalankulkijan on helppo odottaa kadunylitystä oikeassa paikassa.

3 Pyöräkaista Pyöräkaistalla tarkoitetaan polkupyörä- ja mopoliikenteelle tarkoitettua, tiemerkinnöin osoitettua ajoradan pituussuuntaista osaa. Pyöräkaista on aina yksisuuntainen ja sillä noudatetaan muun ajoneuvoliikenteen ajosuuntaa. Samansuuntaisuus muun liikenteen kanssa antaa edellytykset hyvälle jatkuvuudelle katuverkossa. Pyöräkaista ei välttämättä takaa samaa turvallisuuden tunnetta kuin pyörätie, mutta on osoittautunut vähintään yhtä turvalliseksi parantaessa pyöräilijän näkyvyyttä liikenteessä. Pyöräkaista sopii hyvin kaupunkiympäristöön, jossa muun ajoneuvoliikenteen nopeudet ovat alhaiset. Kaistaa ja yksisuuntaista pyörätietä voidaan helposti yhdistellä keskenään. Pyöräkaista mahdollistaa risteyksissä sujuvan ja turvallisen pyöräliikenteen. Pyöräkaista on aina ajoradan tasossa ja erotettu muusta ajoneuvoliikenteestä kaistamaalauksin. Helsingissä pyöräkaistat ovat väriltään punaisia. Lisäksi pyöräkaistalla käytetään pyöräsymbolia.

4 Kuvassa tukholmalainen pyöräkaista ajoradan ja pysäköinnin välissä. Suunnitelmassa tällainen tilanne on Nordenskiöldinkadulla, Mannerheimintien ja Nordenskiöldin aukion välisellä osuudella.

5 Risteysalueet Kaksisuuntaisten pyörätieratkaisujen on todettu olevan erityisen vaarallisia risteysalueilla. Pääosa pyöräonnettomuuksista tapahtuu risteysalueella, osapuolina ovat useimmiten auto ja pyörä. Yksisuuntaiset pyörätiet ja kaistat ovat kaksisuuntaisia pyöräteitä turvallisempia, koska pyöräilijä tulee risteykseen aina samasta suunnasta kuin muut ajoneuvot. Merkittävä etu saavutetaan myös sillä, että yksisuuntainen pyöräväylä voidaan liittymä- ja suojatiekohdissa pudottaa ajoradan tasolle, erilleen jalankulusta. Oikeanpuoleisessa kuvassa kuvattuna Mechelininkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun risteys. Yksisuuntainen pyörätie laskeutuu kaistaksi ennen suojatietä ja kaista nousee pyörätieksi vasta suojatien jälkeen. Pyöräilijät noudattavat muun ajoneuvoliikenteen valo-opastimia, ellei heille ole asennettu polkupyöräopastimia.

6 Kuvassa näkyy hyvin, kuinka yksisuuntainen pyöräliikenne toimii kuten muukin ajoneuvoliikenne. Ennen risteystä pyörätie tuodaan ajoradan tasoon pyöräkaistaksi. Tällöin jalankulkijoiden sijoittuminen suojatievaloissa tulee automaattisesti oikeaan kohtaan eli jalkakäytävän reunaan (eikä pyörätien päälle), jolloin pyöräily on sujuvaa ja jalankulkijalla on turvallinen odotuspaikka kadunylitykseen.

7 Pysäkkiratkaisut Pyöräliikenne voidaan varsin hyvin ohjata linja-autopysäkkien läpi, sillä pysäkeillä ei ole pysäköityjä autoja ja linja-autojakin on ainoastaan hetkittäin. Linja-auton ollessa pysäkillä, pyöräilijä voi halutessaan ohittaa linja-auton ajoradan puolelta tai vaihtoehtoisesti jäädä linja-auton taakse odottamaan sen lähtöä pysäkiltä. Pysäkkiä lähestyvä pyöräilijä on linja-autoon nähden etuajo-oikeutettu. Linja-autolla on normaaliin tapaan etuajo-oikeus pysäkiltä lähdettäessä. Ratkaisu on tilan käytön kannalta tehokas ja mahdollistaa pyöräilijän sujuvan etenemisen. Lisäksi ratkaisulla vältetään ikävät konfliktitilanteet linja-autoon nousevien/poistuvien matkustajien ja pyöräilijöiden välillä. Kuvassa tukholmalainen pyöräilijä ohittaa linja-autopysäkin. Pyöräkaistaa ei merkitä pysäkin kohdalle vaan se jatkuu pysäkin jälkeen ja mahdollisesti nousee pyörätieksi.

8 Lontoossa tiemerkintöjen värikirjo on laaja. Linja-autojen pysäkit maalataan katuun punaisella. Pyöräkaistaa ei merkitä myöskään Lontoossa pysäkin kohdalle vaan se jatkuu vasta pysäkin jälkeen.

9 Pyörätasku Pyörätasku on polkupyörien ryhmittymisalue liikennevalo-ohjatuissa risteyksessä. Pyöräliikenteelle varataan taakse vedetyn pysäytysviivan eteen oma tila muu n ajoneuvoliikenteen edestä. Pyörätaskun avulla pyöräilijälle tarjotaan etulähtöasema liikennevaloissa. Näin taataan pyöräilijälle turvallinen ja miellyttävä liikkeellelähtö valojen vaihtuessa vihreiksi. Ryhmittymisaluetta käytetään luonnollisesti vain silloin kun liikennevalot ovat suunnalle punaiset, vihreän valon palaessa pyöräilijä kulkee muun liikennevirran mukana normaalisti. Helsingissä rakennettavat pyörätaskut ovat ainakin alkuun punaisia, kuten pyöräkaistatkin. Tukholmassa pyörätaskuja on lisätty lähes jokaiseen valo-ohjattuun risteykseen. Punaisen valon palaessa pyöräilijän on helppo ryhmittyä autojen eteen, jolloin mm. vasennalle kääntyminen helpottuu.

10 Muualla Euroopassa pyörätaskut ovat yleisiä. Kuva Bristolista. Pyörätasku Lontoossa.

11 Pyörätasku mallia Kööpenhamina.

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa OIKEAT VASTAUKSET JALANKULKIJA: jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuva ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus

Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN

Lisätiedot

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235)

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY KOMMENTTI 1 (5) PL 1301 00101 HELSINKI www.hepo.fi 30.9.2013 Helsingin kaupunki Kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 Helsingin kaupunki KOMMENTTI HELSINGINKADUN

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013 Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje Uusia tiemerkintöjä Pyörätasku Liikennevalo-ohjatussa liittymässä Pyöräkaista edeltää aina Ajokaistanuolta voi käyttää yksisuuntaisella ajoradalla Sovellus

Lisätiedot

Pyöräilijä liikenteessä

Pyöräilijä liikenteessä Pyöräilijä liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7 PL 29 00421 Helsinki puhelin:

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1 Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Poikkileikkauksia Niko Palo KSV/LOS. 1 Kuva: Niko Palo /KSV

Poikkileikkauksia Niko Palo KSV/LOS. 1 Kuva: Niko Palo /KSV Poikkileikkauksia 8.11.2010 Niko Palo KSV/LOS 1 Helsingin kantakaupungin pyöräilyolosuhteet Palvelutaso vähintään kohtalainen: 30 km/h & alle 6 000 ajon/vrk 40 km/h & alle 3 000 ajon/vrk Palvelutaso heikko:

Lisätiedot

Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä

Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Reetta Keisanen 6.3.2015 Helsingin strategisina tavoitteina Edistää kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

SUTI. Suojateiden turvallisuus

SUTI. Suojateiden turvallisuus SUTI Suojateiden turvallisuus Suojatie Övergångsställe Pedestrian (zebra) crossing Fußgängerüberweg El paso cebra Le strisce zebra Keskusta 1965 Suojatie Keskusta 2007 Helsinki ( = Rautatieasema) Pariisi

Lisätiedot

HELSINKI. Länsi-Helsinki. Alue. Temppeliaukion kirkko, Suomen kansallismuseo, Eduskuntalo. Matkailukohteet. Useita raitiotielinjoja.

HELSINKI. Länsi-Helsinki. Alue. Temppeliaukion kirkko, Suomen kansallismuseo, Eduskuntalo. Matkailukohteet. Useita raitiotielinjoja. HELSINKI Alue Länsi-Helsinki 11 12 8 7 6 4 1 5 2 3 Matkailukohteet Julkinen liikenne Temppeliaukion kirkko, Suomen kansallismuseo, Eduskuntalo Useita raitiotielinjoja Liikenteen ongelmakohdat Arkadiankatu,

Lisätiedot

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotus n:o 1/15990, Lamminpään kaupunginosassa, TRE: 6480/10.03.02/2012. Suunnitelmassa oleva reunakivi on laskettava

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:

Lisätiedot

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi Tieliikennelain kokonaisuudistus Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi 4.3.2016 16.9.2015 HELSINKI Uudistusten perusongelma ja vastavoimat Koko lainsäädäntö uudistetaan, tämä on hieno mahdollisuus. Ongelmia

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja

Hyvä kaupunki työpaja Hyvä kaupunki työpaja Lahti pyöräilykaupungiksi 15.11.2017 Kutsuttu ; Kaikki valtuutetut Kaupungin asiantuntijoita ( elinvoima, liikenne, ympäristö) Pyöräilyseurat ja aktiivit Työpajan tavoitteet ja YHTEENVETO

Lisätiedot

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita.

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita. Jalan ja pyörällä 1 Sisältö: Jalan ja pyörällä... 3 Omilla teillä... 4 Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain... 4 Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä... 5 Pyöräkaistalla ajaminen... 5 Kävelykatu ja pihakatu...

Lisätiedot

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,

Lisätiedot

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235)

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY KOMMENTTI 1 (5) PL 1301 00101 HELSINKI www.hepo.fi 30.9.2013 Helsingin kaupunki Kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 Helsingin kaupunki KOMMENTTI HELSINGINKADUN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 2 Tyynenmerenkadun lisäkaistan liikennesuunnitelma (a-asia) HEL 2014-002343 T 08 00 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijä Lähtökohdat päättää hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (6) STURENKADUN JA ALEKSIS KIVEN KADUN LIIKENNESUUNNITELMA Hankenro 0926_14 HEL 2014-002242 SISÄLLYS Liikennesuunnitelma kommentoitavana Kerrokantasi-verkkopalvelussa

Lisätiedot

Mechelininkadun turvallisuudesta

Mechelininkadun turvallisuudesta Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Mechelininkadun turvallisuudesta LAPSEN KUOLEMAAN JOHTANUT ONNETTOMUUS Perjantaina 21.8.2015 iltapäivällä 9-vuotias tyttö jäi kuorma-auton

Lisätiedot

HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi LIIKENNETURVALLISUUSINSINÖÖRI JAAKKO KLANG VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen uusi suunnitteluohje VeloFinland

pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen uusi suunnitteluohje VeloFinland pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen uusi suunnitteluohje VeloFinland 28.9.2018 Tervetuloa koulutukseen! Koulutuksen aikataulu Kouluttajien esittäytyminen n. 5 min Aiheeseen orientoituminen, harjoitus 1 n.

Lisätiedot

Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle

Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle Pyöräilyverkko ja toiminnallinen luokitus Pyöräilyväylätyyppien vaihtoehdot Jalankulun ja pyöräilyn erottelutavat Pyöräilyväylien mitoitus Pyöräilyverkon

Lisätiedot

Sinä, mopo ja liikenne

Sinä, mopo ja liikenne Sinä, mopo ja liikenne Liikenteessä oleminen on yllättävän monitahoinen asia. Mopoilijan on jatkuvasti otettava huomioon muut tienkäyttäjät ja se millaisessa liikenneympäristössä hän liikkuu. Mopoilijan

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos

HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos HIPPOKSENKATU YLEISSUUNNITELMA Luonnos 5.12.2017 TYÖN SISÄLTÖ Nykyiset poikkileikkaukset Liikenneverkon vaihtoehdot Poikkileikkausvaihtoehdot Vaihtoehtojen vertailu Kissanmaan koulun saattoliikenne Yleissuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/1 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/1 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (9) 216 Lauttasaarentien, Gyldenintien ja Otavantien liikennesuunnitelma HEL 2012-005909 T 08 00 00 Hankenro 0923_9 Päätös päätti hyväksyä Lauttasaarentielle, Gyldenintielle

Lisätiedot

Uusi tieliikennelaki - pyöräilyn merkittävimmät uudistukset

Uusi tieliikennelaki - pyöräilyn merkittävimmät uudistukset Uusi tieliikennelaki - pyöräilyn merkittävimmät uudistukset Suomi Pyöräilee -tietoisku Mikko Karhunen LVM Tieliikennelain kokonaisuudistus Tavoitteena mm. Koota yhteen tieliikenteessä käyttäytymistä koskeva

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee merkitä selvityksen

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee merkitä selvityksen HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b 2 SELVITYS LIIKENNEVALOJEN TOIMINTAPERIAATTEISTA PAINONAPEILLA VARUSTETUILLA VALO-OHJATUILLA SUOJATEILLÄ HELSINGISSÄ Kslk 2010-1434 hankenro 0912_2 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Suunnitteluyksikkö

Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Suunnitteluyksikkö Ympäristötoimiala 6.11.2017 Kaupunkisuunnittelu Suunnitteluyksikkö 6029-2017 LIIKENNESUUNNITELMASELOSTUS Kaskenkadun kaistajärjestelyt välillä Hämeenkatu Kupittaankatu Kaskenkadun nykyiset kaistajärjestelyt

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (7) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (7) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (7) LÄNTISEN BRAHENKADUN JA HELSINGINKADUN LIIKENNESUUNNITELMA VÄLILLÄ KAARLENKATU STURENKATU Hankenro 0926_20 HEL 2016-003858 SISÄLLYS Liikennesuunnitelma kommentoitavana

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

MUISTUTUS YLIOPISTONKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOSSUUNNITELMASTA VÄLILLÄ VAASANKATU KILPISENKATU

MUISTUTUS YLIOPISTONKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOSSUUNNITELMASTA VÄLILLÄ VAASANKATU KILPISENKATU MUISTUTUS 8.4.2018 Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta MUISTUTUS YLIOPISTONKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOSSUUNNITELMASTA VÄLILLÄ VAASANKATU KILPISENKATU https://www.jyvaskyla.fi/kadut/nahtavilla/yliopistonkatu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGINKADUN LIIKENNESUUNNITELMA VÄLILLÄ KAARLENKATU - HÄMEENTIE

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGINKADUN LIIKENNESUUNNITELMA VÄLILLÄ KAARLENKATU - HÄMEENTIE HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) HELSINGINKADUN LIIKENNESUUNNITELMA VÄLILLÄ KAARLENKATU - HÄMEENTIE Hankenro 0926_8 HEL 2013-002235 SISÄLLYS Liikennesuunnitelmaluonnos nähtävillä 9. 30.9.2013 Yhteenveto

Lisätiedot

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Sisältö Tiivistelmä...2 Esipuhe...3 1. Porin pyöräonnettomuusselvityksen tausta ja tavoitteet...4 2. Tapahtumapaikka...5 3. Väistämisvelvollisuus...6 4.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 41/2014 1 (5) 2 Helsinginkatu välillä Kaarlenkatu Vaasanpolku, katusuunnitelmien hyväksyminen, Alppiharju, Harju, nrot 30206/1 ja 30206/2 Pöydälle 09.12.2014 HEL 2014-011939

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

Pyöräliikenteen verkkotason suunnitteluperiaatteet

Pyöräliikenteen verkkotason suunnitteluperiaatteet Kaupunkisuunnitteluvirasto 13.5.2011 Liikennesuunnitteluosasto Pyöräliikenteen verkkotason suunnitteluperiaatteet 1. Johdanto Pyöräliikenne ja sen edistäminen on maailmanlaajuisesti voimakkaassa nousussa.

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Jalankulkija liikenteessä

Jalankulkija liikenteessä Jalankulkija liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7, PL 29 00421 Helsinki

Lisätiedot

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa TALOUDELLINEN AJOTAPA Ennakoiva ajotapa Mitä voi tehdä 10 sekunnin aikana? Ennakoiva autoilija ajattelee liikenteessä siten, että hän miettii omaa tilannettaan 10 sekunnin päähän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 8.1.2013 1 (5) HUSLAB RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 1. Työmaan sijainti ja aikataulu Rakentamiskohde sijaitsee Meilahdessa Tukholmankadun, Topeliuksenkadun ja Haartmaninkadun välisellä

Lisätiedot

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA. (Liikennöintikustannussäästö+

HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA. (Liikennöintikustannussäästö+ HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA Toimenpide 1 Itämerenkadun ryhmittymiskaistojen poistaminen 2 Ruoholahden metroaseman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) 324 Myllypuron voimalaitoskorttelin kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Vartiokylä, Mellunmäki HEL 2012-006604 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Vienankadun

Lisätiedot

Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi vaikutusta käytännön suunnitteluratkaisuihin.

Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi vaikutusta käytännön suunnitteluratkaisuihin. LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ MUISTIO Sivu 1 (13) LIIKENTEEN OHJAUKSEN SÄÄDÖSMUUTOKSET - Kevyt liikenne ja liikenteen rauhoittaminen asuinalueilla Tähän muistioon on koottu liikenne- ja viestintäministeriön,

Lisätiedot

Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Osa 1(2) Helsingin kaupunki 2012

Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Osa 1(2) Helsingin kaupunki 2012 Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Osa 1(2) Helsingin kaupunki 2012 Sisällys Osa 1 Pyöräliikenteen olosuhteiden suunnitteleminen Pyöräliikenteen suunnittelun perustiedot Linjaosuudet Osa 2 (Syksy 2012)

Lisätiedot

KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014

KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014 KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014 TAUSTALLA VALTAKUNNALLISET TAVOITTEET JA AJATTELUTAVAN MUUTOS 2011 Kävelyn ja pyöräilyn

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3760/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3760/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 121 Asianro 3760/10.03.01.00/2017 Kauppakadun ja Kuninkaankadun yleissuunnitelmavaihtoehtojen hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Lauttasaarentien, Lauttasaaren sillan ja Porkkalankadun liikennesuunnitelma

Lauttasaarentien, Lauttasaaren sillan ja Porkkalankadun liikennesuunnitelma HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 15 Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne Liikenne- ja katusuunnittelu Lauttasaarentien, Lauttasaaren sillan ja Porkkalankadun liikennesuunnitelma Välillä Meripuistotie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2015 1 (5) 409 Lapinmäentien alustava liikennesuunnitelma HEL 2015-012907 T 08 00 00 Hankenro 4229_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6525-1

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenne ja viestintäministeriöstä

Ajankohtaista liikenne ja viestintäministeriöstä Ajankohtaista liikenne ja viestintäministeriöstä Tiemerkintäpäivät 21.-22.1.2016, Turku Mikko Karhunen Ajankohtaista Pysäköintikiekkosäädökset Uudet sähköiset kevyet laitteet Traktorisäädökset Tieliikennelain

Lisätiedot

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita.

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita. 12.3.2015 HOITOTASON MÄÄRITTELY 2015 1/5 Lumen poisto Aloitetaan, kun lunta on Aloitetaan, kun lunta on kertynyt enintään 3 cm. kertynyt enintään 5 cm. Aurataan ennen asuntokatuja. Polanteen poisto Polanteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 (6) 207 Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelma HEL 2014-002239 T 08 00 00 Hankenro 0923_12 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) Hankkeen tavoitteet ja yleisesittely Hankkeen suunnittelualue on Suurlohjankatu välillä Laurinkatu Kauppakatu (mukaan lukien Laurintien länsipuoleinen

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun katusuunnitelmaluonnoksista

Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun katusuunnitelmaluonnoksista Helsingin Polkupyöräilijät ry KOMMENTTI PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 14.11.2014 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Juha Lahti juha.lahti@hel.fi Kommentti Hermannin rantatien, Työpajankadun ja Leonkadun

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi

Lisätiedot

Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat

Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat 1 (4) Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat HEL 2016-006611 Hankenro 4724_3 Piirustukset 6622-1, 6624-1, 6632-1, 6634-0, 6635-0, 6637-54 Paaluväli 16 300-16 900: Eliel Saarisen

Lisätiedot

TIETONIEKANTIEN, PEHTORINTIEN JA TILUSTIEN KATUSUUNNITELMAT

TIETONIEKANTIEN, PEHTORINTIEN JA TILUSTIEN KATUSUUNNITELMAT MUISTUTUS 25.6.2012 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki TIETONIEKANTIEN, PEHTORINTIEN JA TILUSTIEN KATUSUUNNITELMAT http://www.jyvaskyla.fi/kadut/nahtavilla/tietoniekantie Yleistä Suunnittelussa

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (7) 1 Urheilulehdon ympäristön katujen liikennesuunnitelma (a-asia) Pöydälle 09.06.2015 HEL 2015-005500 T 08 00 00 Hankenro 0918_12 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän

Lisätiedot

Pyöräliikenteen pääverkon kehittäminen Hämeenlinnan seudulla

Pyöräliikenteen pääverkon kehittäminen Hämeenlinnan seudulla Pyöräliikenteen pääverkon kehittäminen Hämeenlinnan seudulla Tiivistelmä 13.11.2015 Tämän yhteenvedon lisäksi työstä on laadittu laajempi taustaraportti Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmassa (Hämeen

Lisätiedot

Lausunto RT:n taajama alueen jalankulku ja pyöräilyväylien suunnitteluohjeen luonnoksesta

Lausunto RT:n taajama alueen jalankulku ja pyöräilyväylien suunnitteluohjeen luonnoksesta Helsingin Polkupyöräilijät ry PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi LAUSUNTO Rakennustietosäätiö viljo.lukkarinen@rakennustieto.fi Lausunto RT:n taajama alueen jalankulku ja pyöräilyväylien suunnitteluohjeen

Lisätiedot

Pyöräliikenne kaupungissa. - kohti uusia periaatteita

Pyöräliikenne kaupungissa. - kohti uusia periaatteita Pyöräliikenne kaupungissa - kohti uusia periaatteita Palo/Salermo Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.2.2012 "Luin tutkimuksesta, joka mittasi liikkumisen taloudellisuutta eri lajeilla. Korppikotka käytti liikkuessaan

Lisätiedot

Suojateiden liikenneturvallisuus - Suunnitteluohjeet

Suojateiden liikenneturvallisuus - Suunnitteluohjeet Suojateiden liikenneturvallisuus - Suunnitteluohjeet Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön seminaari 14.11.2017 Ari Liimatainen, Liikennevirasto Jalankulkijoiden henkilövahingot tieliikenteessä

Lisätiedot

Liikennevalo-ohjatut suojatiet: Tekevätkö liikennevalot suojatiestä turvallisemman?

Liikennevalo-ohjatut suojatiet: Tekevätkö liikennevalot suojatiestä turvallisemman? Liikennevalo-ohjatut suojatiet: Tekevätkö liikennevalot suojatiestä turvallisemman? Perinteisesti arvellaaan, että liikennevalo-ohjatut suojatiet ovat turvallisempia kuin ilman liikennevaloja olevat suojatiet.

Lisätiedot

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2010 1 301 VETURITIEN JA PASILAN SILLAN LIIKENNESUUNNITELMAT Kslk 2010-318 Karttaruutu G4/S2-4, hankenro 0870 Esityslistan asia Lsp/2 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Lisätiedot

Helsinginkadun katusuunnitelmaluonnokseen katuvälillä Kaarlenkatu - Hämeentie, saatu palaute.

Helsinginkadun katusuunnitelmaluonnokseen katuvälillä Kaarlenkatu - Hämeentie, saatu palaute. Vuorovaikutusmuistio 1 (5) Katu- ja puisto-osasto, Ismo Rantanen Helsinginkadun katusuunnitelmaluonnokseen katuvälillä Kaarlenkatu - Hämeentie, saatu palaute. Tähän muistioon on kerätty tiivistelmä suunnittelun

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Liikenneasiat 26 / 2017 Selostus ja perustelu Aloite Kaupungin palautepalvelussa saamassa aloitteessa on esitetty

Lisätiedot

KATUPOIKKILEIKKAUSTEN SUUNNITTELUOHJEET

KATUPOIKKILEIKKAUSTEN SUUNNITTELUOHJEET KATUPOIKKILEIKKAUSTEN SUUNNITTELUOHJEET HELSINGINKAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO 2.11.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Katupoikkileikkausten mitoitusperusteet katuluokittain

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Turun kaupunki Lausunto 12.04.2017 LVM/417/03/2013 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne

Lisätiedot

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 TURVALLINEN LIIKKUMINEN LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ kysely Iisalmen kaupungin ikäihmisille 2006 Kyselyn yhteenveto 22.3.2007 Ongelma Ongelmapaikka Toimenpide Vastuutaho Ongelmakohteen

Lisätiedot

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat 1 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 25.8.2016 OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat Johdanto Rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN UUSI NOUSU OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN UUSI NOUSU , REIJO VAARALA

OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN UUSI NOUSU OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN UUSI NOUSU , REIJO VAARALA OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN UUSI NOUSU OULULAISTA PYÖRÄILYN HISTORIAA JA YLPEYDENAIHEITA Pitkäjänteisesti, jo 1970-luvun alusta alkaen, kehitetty pyöräilyn ja jalankulun verkko, jossa on muista kaupungeista

Lisätiedot

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä

Lisätiedot

HE 48/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia.

HE 48/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. HE 48/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Jalkakäytävän ja pientareen määritelmää

Lisätiedot

Liikennemerkkipiirustukset

Liikennemerkkipiirustukset Liikennemerkkipiirustukset 1 LIIKENTEEN OHJAUS Liikennemerkkien mitoitus 2010 2 VAROITUSMERKIT 1/3 PIIRUSTUS NRO Mutka oikealle 8A-111-1 03.02.1995 Mutka vasemmalle 8A-112-1 " Mutkia, joista

Lisätiedot

Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat

Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto OHJE 1 Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat 18.3.2005 / MM 2 MM / 18.3.2005 Ulkomainoslaitteiden

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

Pyöräliikenteen suunnitteluohje

Pyöräliikenteen suunnitteluohje Pyöräliikenteen suunnitteluohje Kuntek 6/2011 Julkaisija Kuntatekniikan keskus, 6/2011 Teksti Teppo Pasanen Kannen kuva Pentti Turunen Taitto Teppo Pasanen Alkusanat Vantaan pyöräliikenteen suunnitteluohjeella

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT DI Tiina Sainio 9.11.2017 Lapin ELY-keskuksen liikenneturvallisuusfoorumi, Rovaniemi AGENDA Yleiset ongelmat koulujen liikennejärjestelyissä Turvallisten

Lisätiedot

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Marko Kelkka Uudenmaan ELY-keskus LINTU-seminaari 2.2.2011 Helsinki Lähtökohdat Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry LAUSUNTO Yliopistonkatu 18 D 67 40100 Jyväskylä 041 544 2195 jyps@jyps.info www.jyps.info 10.4.2012 Markku Kemiläinen kaupungininsinööri Jyväskylän kaupunki JYVÄSKYLÄN

Lisätiedot