SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne"

Transkriptio

1 SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne

2 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset samaan pihapiiriin mutta eri rakennuksina Lukio myös samassa pihassa

3 KAAVAMUUTOS Uudisrakentamista varten tarvitaan asemakaavan muutos Kaavamuutokseen otetaan mukaan myös lähialueita, esim. päiväkodin alue KAAVA-ALUEMUUTOKSEN RAJAUS

4 LIIKENNESELVITYKSESSÄ OTETAAN KANTAA jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt saattoliikenteen järjestelyt esimerkkikuva koulukuljetusten järjestelyt pysäköintijärjestelyt (autot ja pyörät yms., määritetään mm. paikka-/tilatarpeet) huoltoliikenteen järjestelyt palo- ja pelastusliikenteen järjestelyt lumitilat koulukeskuksen alueella sijaitsevien muiden toimintojen järjestelyt koulun lähiympäristön liikennejärjestelyt

5 Koulu taajaman väestöpainotusalueen lounaisosassa Uusia maankäyttöalueita kaavoituettu eri puolille taajamaa Etäisyyskartta 3/5 km

6 JALANKULKU- JA PYÖRÄILY-YHTEYDET Merkittävin yhteys Vanhatien varressa Myös valtatien varressa yhteys saaressa 20 Kaavoissa on esitetty valtatielle uusia alikulkuja valtatien itäpuolen maankäytön kehittyessä Tulevaisuudessa yleiskaavan mukainen uusi jokisilta? Asemakaavamuutoksessa tarkastellaan kehän sisäpuoliset yhteydet Oppilasvirrat kasvavat ja muuttuvat JK+PP-VÄYLÄT, OPPILASMÄÄRIÄ JA TULEVIA MAANKÄYTTÖALUEITA, PUNAISILLA LUVUILLA UUSIEN MAANKÄYTTÖALUEIDEN MYÖTÄ SYNTYVÄT KOULULAISTEN ENNUSTETUT MÄÄRÄT, HUOM. MÄÄRÄT SUUNTAA-ANTAVIA

7 LÄHTÖTIETOJA Oppilasmäärä 400 (0-9 vuosiluokat) + lukio Varaudutaan myös 5-vuotiainen esiopetukseen Saattoliikenteen määrä henkilöautoa kerrallaan Koulukuljetusten määrät 2-3 linja-autoa kerrallaan Pysäköinti Ajoneuvot Henkilökunta Lukiolaiset Peruskoululai set vieraat Yhteensä noin pyörät* autot mopot* muut muutama mönkijä 10 Ainakin pyörille ja mahdollisesti mopoille katokset* Autoille pääosin lämmityspistokkeet Huoltoliikenne Valmistuskeittiö, vähintään kaksi laituria Mitoitus 12 metrin kuorma-autolle Myös jäte ja teknisen työn huolto

8 SUUNNITELMA: LÄHESTYMINEN Pitemmän aikavälin varaus (yleiskaavassa siltavaraus) Museosillalta Vanhatien vai Tötteröntien kautta? Vanhatie suositeltavampi, tosin 30 m pitempi Kaavassa alikulkuvaraus, toteutus riippuu valtatien itäpuolen rakentamisesta Nykyään oikopolku? Jatkossa päiväkotikouluyhteys myös?

9 LIIKENTEELLISIÄ PERIAATTEITA, JK+PP Liikenteen pääalue Saatto Pysäköinti Huolto Jk+pp-väylä ympärillä Opastus koulukampukselle Peltotieltä menevää väylää parannettava Sujuvampi yhteys olisi nykyisen kaavan puistoa pitkin->mahdoton maanomistuksen takia? Liikenteen sivualue Saatto pienimmille (eskari) Yhteystarve koulu jäähalli? Yhteys valtatien suunnasta ja koulu+päiväkoti -yhteys Alikulkuvaraus

10 LIIKENTEELLISIÄ PERIAATTEITA, AUTOILU Ei läpiajoa kampuksen halki, ei edes huoltoajoa Autoilun pääliittymät Vanhatieltä Opastus koulukampukselle 2 liittymää Liikenteen sivualue Saatto pienimmille (eskari) Mahdollisesti osa huollosta Koulun ja jäähallin pysäköinin yhteiskäyttö->tarvittaisiin suora kävely-yhteys Päiväkodille parempi saatto, miten?

11 LIIKENTEELLISIÄ PERIAATTEITA, KOULUT P pyörät pyörät Autoilu ja jk+pp-väylä erilleen Jk+pp-väylä jommalla kummalla puolen A-tonttia H Uudisrakennusten massat jossain näillä main H P pyörät Jk+pp-yhteys Tötteröntielle (jäähalliyhteys myös) pyörät Jk+pp-väylä voi mennä huoltopihan ja P-alueen välistä Jk+pp-väylä päiväkodille

12 LIIKENTEELLISIÄ PERIAATTEITA, PÄIVÄKOTI P Jk+pp-väylä päiväkodin ja koulun välille sekä oppilasreitiksi Nykyiset leikkipihat rakennusten eteläpuolella Nykyinen pieni P-alue, laajennetaan pohjoiseen, henkilökunan autoille ja osittain saattoa varten P Rakennusten edustalla muutama autopaikka, tarvitaan saattopaikkoina Jk+pp-väylä korotettuna pihan ja ajoradan välissä

13 LIIKENTEELLISIÄ PERIAATTEITA, KOULUT päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Paavolan kampus Asemakaavamuutos A Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen

Paavolan kampus Asemakaavamuutos A Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen Paavolan kampus Asemakaavamuutos A-2713 Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, 8.5.2018 Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen Kaavamuutosalue Asemakaavamuutos koskee Paavolan (3.) kaupunginosan

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennetilanne, jossa nykyisiä liikennevirtoja on korotettu kauttaaltaan 20 % ja uusien pysäköintilaitosten käyttö

Lisätiedot

SIUNTIO CAMPUS ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNETARKASTELUT. Destia Oy, asiantuntijapalvelut

SIUNTIO CAMPUS ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNETARKASTELUT. Destia Oy, asiantuntijapalvelut SIUNTIO CAMPUS ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNETARKASTELUT Destia Oy, asiantuntijapalvelut 2.4.2019 LIIKENNEMÄÄRÄT JA LIIKENNEVERKKO Tarkastelualueen tieverkkoa ovat seututie 115 (Siuntontie) ja maantie 11175

Lisätiedot

Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3

Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3 PEDERSÖRE Toimenpiteet liittymissä 1 Vt 8/ Kt 68 Toimenpiteet Edsevön 1 A (3 kpl) E 8/325/0 liikenneselvityksen mukainen 2 Mt 749/Lodentie Ylityspaikka jalankulkijoille ja 20 000 1 0,002 A (2 kpl) E 749/5/5500

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JANAKKALAN KOULU- JA MONITOIMIKESKUS- HANKE Kimmo Jokela, luokaopettaja, työsuojeluvaltuutettu Kristiina Hänninen, nuorisonohjaaja Terhi

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA DI Tiina Sainio 23.5.2017 Peruskoulun liikenneturvallisuuspäivä, Turku AGENDA Miksi järjestelyihin tulee panostaa Yleiset ongelmat koulujen

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Liikenne ja pysäköintiselvitys / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Saukonpuiston kouluhanke Saukonpuistoon suunnitellun uuden päiväkodin laskennalliset matkatuotokset

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue

Lisätiedot

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 1 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 2 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt Kaikki kehittämistoimenpiteet palvelevat molempien vaihtoehtojen (1A ja 1B) tarpeita, niin jalankulku-

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

ETELÄ-HERVANNAN KOULUN LAAJENNUS (AK8687) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Asemakaavan luonnosvaihe

ETELÄ-HERVANNAN KOULUN LAAJENNUS (AK8687) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Asemakaavan luonnosvaihe ETELÄ-HERVANNAN OULUN LAAJENNUS (A8687) NYYINEN LIIENNEVERO Asemakaavan luonnosvaihe 9.5.2018 TARASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8687 kaava-alue ja sen lähialue. Tarkastelualue

Lisätiedot

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE KUNNALLISTEKNIIKKA 1 KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe LIIKENNESELVITYS ttv,ur 1. SUUNNITTELUKOHDE Kytölän aluetta kaavoitetaan kolmessa vaiheessa. Tämä liikenneselvitys tehdään Kytölän alueen 2. vaiheen kaavan (A-2508)

Lisätiedot

Pateniemen suuralueen päiväkodin asemakaavamuutoksen

Pateniemen suuralueen päiväkodin asemakaavamuutoksen Muistio 1/7 Pateniemen suuralueen päiväkodin asemakaavamuutoksen liikenneselvitys 1. Hankekuvaus Rajakylän koulun pohjoispuoleiselle tontille tulee sijoittumaan noin 2 000 k-m2 kokoinen kunnallisia palveluja

Lisätiedot

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS Tiekuva.com HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS 19.10.28 TYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtatien 4 länsipuolella on nykyään asemakaavoitettu alue Haurukyläntien liittymän pohjoispuolella Alue on rakentamaton

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT DI Tiina Sainio 9.11.2017 Lapin ELY-keskuksen liikenneturvallisuusfoorumi, Rovaniemi AGENDA Yleiset ongelmat koulujen liikennejärjestelyissä Turvallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Kipparinkatu alue

Kipparinkatu alue Kipparinkatu alue 410309 Espoonlahdenranta/Kipparinkatu/erikarhunkuja asukastilaisuus 3.10.2017, ainingin koulu, Espoonlahti Asemakaavan muutosalue Kivenlahti Espoonlahti Soukka Asialista ja aikataulu

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO Luonnos 13.9.2017 TARKASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8668 kaavaalue ja sen lähialue Tarkastelualue

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 2 Tyynenmerenkadun lisäkaistan liikennesuunnitelma (a-asia) HEL 2014-002343 T 08 00 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijä Lähtökohdat päättää hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

HIPPOSKYLÄN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot

HIPPOSKYLÄN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot HIPPOSKYLÄN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot 15.5.2017 1 TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8549, jossa tutkitaan Hipposkylän eteläpuolen, Hipposkylän

Lisätiedot

LUONNOS KIRKKOTIEN RISTEYSALUE UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LUONNOS KIRKKOTIEN RISTEYSALUE UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS KIRKKOTIEN RISTEYSALUE UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee Utajärven kirkonkylän asemakaavan korttelia 1 ja siihen liittyvää puistoa ja yleisen tien aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee xx.xx.2010 päivättyjä kaavaluonnoksia. METELIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee xx.xx.2010 päivättyjä kaavaluonnoksia. METELIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (11) Tekniset palvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee xx.xx.2010 päivättyjä kaavaluonnoksia. METELIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Metelin ja Kylänpuron asemakaava-alue, yleisen tien alue / VT 22 ja siihen

Lisätiedot

Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä.

Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä. Suunnitelmaluonnoksia esillä 27.8.- 14.9: Kirje osallisille... sivut 2-3 Alustavat luonnokset Näyttelijäntie 17..... 4-7 Alustavat viitesuunnitelmat Näyttelijäntie 15 eteläpuolelle. 8-12 (HPK Arkkitehdit

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA Maaliskuu 2019 Muutos A, 2.5.2019 Alkusanat Tämä liikenneselvitys liittyy Salonpään koulun asemakaavatyöhön, joka on käynnistynyt Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen aloitteesta. Asemakaavatyö tehdään Oulun

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

Liikennetekniset analyysit rakennetun ympäristön suunnittelussa Jouni Ojala

Liikennetekniset analyysit rakennetun ympäristön suunnittelussa Jouni Ojala Liikennetekniset analyysit rakennetun ympäristön suunnittelussa Jouni Ojala RYM-C2001 Projektityökurssi I, yhdyskuntien suunnittelu Liikennejärjestelmän analysointi Liikennejärjestelmän suunnittelun perustaksi

Lisätiedot

Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu

Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu 1(5) TESOMAN ALUEEN KOULUJEN YHDISTÄMINEN 17.8.2011 /SUPA, KJo KOULUJEN SAAVUTETTAVUUS 1. Joukkoliikenteellä - Pysäkkien sijainti: Tesoman koulu: Tesoman

Lisätiedot

HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot

HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot 27.11.2018 1 TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8549, jossa tutkitaan Hipposkylän eteläpuolen, Hipposkylän

Lisätiedot

Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero

Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero Leppävaaran urheilukeskus Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero 118200 Kaavahankkeen esittely Kati Kivelä Arkkitehti Kaupunkisuunnittelukeskus 7.2.2018 2 Tämän esityksen sisältö Kaavaprosessin tilanne

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS PÄIVITYS

UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS PÄIVITYS UUDEN ALAKOULUN LIIKENNESELVITYS PÄIVITYS 2019 15.3.2019 JOHDANTO Tämän selvityksen tarkoituksena oli laatia liikenteellinen tarkastelu Huittisten Lauttakylään sijoittuvan uuden peruskoulun suunnittelun

Lisätiedot

Jontaksen urheilupuiston liikenneselvitys. Asemakaavan tausta-aineisto

Jontaksen urheilupuiston liikenneselvitys. Asemakaavan tausta-aineisto Jontaksen urheilupuiston liikenneselvitys Asemakaavan tausta-aineisto 29.1.2018 2 (8) 29.1.2018 33TJontaksen urheilupuiston liikenneselvitys SISÄLTÖ 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 NYKYISET LIIKENNEVERKOT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

JYK kouluhanke, asemakaavamuutos

JYK kouluhanke, asemakaavamuutos JYK kouluhanke, asemakaavamuutos Kaavavaiheen liikenteelliset tarkastelut ja lähiympäristösuunnitelma Yleisötilaisuus 22.8.2018 Oskari Kaupinmäki Lähtökohdat Uusi yhtenäiskoulu, moduulikoulu ja tuleva

Lisätiedot

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OAS, AK0237 1 (9) SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS II KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 26 JA 29 SEKÄ KATU-, PUISTO- SEKÄ PYSÄKÖINTIALUEIDEN JA URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUIDEN ALUEEKSI

Lisätiedot

Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi

Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi LIITE 6 Asukastilaisuudessa 15.8.2017 esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi Tiistaina 15.8.2017 pidettiin Kuusimäen koulun ruokalassa

Lisätiedot

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->

Siltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 -> Siltatien alue Ydinkeskustan jälkeen merkittävin kasvusuunta on Siltatien alue, joka on tällä hetkellä rakentamaton alue. Osayleiskaavoituksen tavoitteena on muodostaa alueesta itsenäinen noin 5 300 asukkaan

Lisätiedot

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee

Lisätiedot

Niskanperän OYK liikenneselvitys

Niskanperän OYK liikenneselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän OYK liikenneselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26781 Raportti 1 (6) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Liikenteen nykytilanne... 1 1.1 Tieverkko... 1 1.2

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92

Lisätiedot

Kaavahankkeen yleiskuvaus:

Kaavahankkeen yleiskuvaus: Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017

Lisätiedot

Maanalainen yleiskaava

Maanalainen yleiskaava Maanalainen yleiskaava Maanalaisen yleiskaavan muutoksen suunnitteluperiaatteet www.hel.fi/ksv Sisällys 1. Johdanto 2. Yleiset suunnitteluperiaatteet 2.1 Edistetään monipuolista maanalaisten tilojen hyödyntämistä

Lisätiedot

1(1) MUISTIO. Matti Jäntti Rovaniemen kaupunki Tiehallinto, Lapin tiepiiri. Liite 2 VALTATIEN 4 - VIIRINKANKAAN ALUE

1(1) MUISTIO. Matti Jäntti Rovaniemen kaupunki Tiehallinto, Lapin tiepiiri. Liite 2 VALTATIEN 4 - VIIRINKANKAAN ALUE ,$( 8/8 MUISTIO Matti Jäntti.8.00 () Rovaniemen kaupunki Tiehallinto, Lapin tiepiiri VALTATIEN 4 - VIIRINKANKAAN ALUE b

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

PALAUTE- JA VASTINERAPORTTI

PALAUTE- JA VASTINERAPORTTI PAPPILA, 5593-3 ja -4, Pappilankatu sekä RISTINARKKU katualuetta, Sammon valtatie. JANKAN TILA. Asemakaava nro 8646. Diaarinumero: TRE: 3186/10.02.01/2016 PALAUTE- JA VASTINERAPORTTI Valmisteluvaiheen

Lisätiedot

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 1 VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 6.6.2016/tark. 15.8.2016 2. 1. KUVA 1 Suunnittelualueiden likimääräiset sijainnit on osoitettu

Lisätiedot

Jokirannan koulukeskus VE 01

Jokirannan koulukeskus VE 01 Jokirannan koulukeskus VE 01 Jokikylän koulun toiminnallinen ratkaisu perustuu Jokikylän olevan koulurakennuksen laajentamiseen, ja siinä olevien toimintojen ja tilojen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Lisätiedot

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala

Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Lisätiedot

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS 107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

EKOLOGISEN ASUMISEN EDISTÄMINEN KAUPUNKISUUNNITTELUN KEINOIN

EKOLOGISEN ASUMISEN EDISTÄMINEN KAUPUNKISUUNNITTELUN KEINOIN EKOLOGISEN ASUMISEN EDISTÄMINEN KAUPUNKISUUNNITTELUN KEINOIN aluerakenne liikenneratkaisut rakennusten ekologia käytön ekologia AUTOTIHEYS (henkilöautoja / 1000 asukasta) 550 220 JÄTKÄSAARI ASUKKAITA >

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U

M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U Joensuun kaupunki eli matkustajat palvelupolulla. Juha-Pekka Vartiainen Joensuun kaupunki 1.11.2018 PA R I K Y S Y M Y S TÄ MIKÄ O N A SEMA? MITÄ MATKUSTAJA TA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

VALINTATALON KORTTELI 43

VALINTATALON KORTTELI 43 VALINTATALON KORTTELI 43 Asemakaavan muutos Vireilletulovaiheen yleisötilaisuus pääkirjaston Muikku-Sali ti 2.2.2016, klo 18.00 Kaavoitusarkkitehti Simo Vaskonen VUOROVAIKUTUS ASEMAKAAVOITUKSESSA Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

MYLLYPURO, MYLLYMATKANTIE 6 JA MYLLYPURONTIE 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS

MYLLYPURO, MYLLYMATKANTIE 6 JA MYLLYPURONTIE 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS Havainnekuva Sijainti Palvelut Joukkoliikenne Topografia Rakennettu ympäristö ja luontotiedot Virkistysalueverkko Yleiskaava Asemakaava Maanomistus ja rakennusoikeus Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

MUISTIO SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT. 1 Yleistä. 2 Pysäköintipaikkojen teoreettinen laskennallinen tarve

MUISTIO SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT. 1 Yleistä. 2 Pysäköintipaikkojen teoreettinen laskennallinen tarve SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT MUISTIO 21.2.2018 1 (5) 1 Yleistä Kiinteistö Oy Lappi-Areena on selvittämässä mahdollisuutta sijoittaa uusi uimahalli Santasportin alueelle Ounasvaaralle. Tässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) Asemakaava 822 Ruutanantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.10.2018 Suunnittelualue sijaitsee Ruutanan keskustassa, radan alituksen ympäristössä. Aloite/hakija Kaavan laatiminen on tullut

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot