Positiiviset signaalit vahvistuvat
|
|
- Katriina Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Positiiviset signaalit vahvistuvat Ponssen Q1-tulos ylitti selvästi markkinoiden odotukset. Myös tilaukset olivat vahvat ja markkinatilanne vaikuttaa piristyneen selvästi, joten näkymät ovat positiiviset. Yhtiö toisti odotetusti ohjeistuksensa, jonka mukaan konsernin liikevoitto on vuonna 217 samalla tasolla kuin 216. Olemme kuitenkin nostaneet vuoden 217 tulosennusteita reilut 5 %. Toistamme lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehintamme 25, euroon (aik. 23, euroa) arvostustason ollessa nousseilla ennusteilla edelleen hyvin maltillinen. Tuloksellisesti erittäin vahva aloitus vuodelle Ponssen Q1-tulos oli erinomainen ja ylitti jokaisella rivillä odotuksemme, jotka olivat selvästi konsensuksen yläpuolella. Q1-liikevaihto oli 129,9 MEUR kasvaen 12,9 % vertailukaudesta. Yhtiön mukaan huoltopalveluiden liikevaihto kasvoi erinomaisesti (arviomme mukaan >2 %). Liikevoittomarginaali oli Q1:llä 11, % ylittäen hyvän vertailutason (Q1 16: 1,5 %) ja ennusteemme (1, %). Yhtiön mukaan positiivisesti kannattavuuteen vaikuttivat jakeluverkoston ja tehtaan hyvä toimivuus sekä onnistunut kulukontrolli, ja positiivisesti vaikuttivat tietysti myös korkeat toimitusvolyymit. Vieremän tehtaalla onkin pystytty tehostamaan toimintaa. Tilausvirta oli vuolas, mutta tilauskanta on edelleen supistumaan päin Uusia tilauksia saatiin alkuvuonna noin 127 MEUR:lla, mikä myös ylitti selvästi vertailukauden tasolla (Q1 16: 116 MEUR) olleet odotuksemme. Korkean liikevaihdon takia tilauskanta kuitenkin jatkoi supistumistaan ollen kvartaalin lopussa 118,6 MEUR (Q4 16: 123,9 MEUR, Q1 16: 156,2 MEUR). Metsäkonemarkkinan luonne huomioiden tilauskanta on edelleen hyvällä tasolla ja antaa yhtiölle riittävän näkyvyyden. Markkinatilanne oli koko Q1:n hyvä ja ilmeisesti piristyi selvästi viime vuoden loppupuolelta. Reaalimaailman suhteen ajurit ovat hyviä: metsätalouden kysyntätekijät ovat hyvät, sellun hinta järkevällä tasolla ja rakentaminen on hyvässä vedossa. Myös yhtiön oma tarjonta on laadukasta ja vastaa asiakastarpeisiin, joten asetelma on yhtiölle hyvä. Ohjeistus näyttää varovaiselta, nostimme tulosennusteitamme Ponsse toisti odotetusti ohjeistuksensa, jonka mukaan konsernin euromääräinen liikevoitto on vuonna 217 samalla tasolla kuin 216 (55,2 MEUR). Vahvan Q1:n jälkeen ohjeistus vaikuttaa jälleen maltilliselta ja nostimme 217 tulosennusteitamme noin 5 %. Odotamme nyt vuoden 217 liikevoiton olevan noin 6 MEUR, mikä tarkoittaisi noin 9 %:n parannusta viime vuodesta ja ohjeistuksen nostoa tulevina neljänneksinä. Vahvasta alkuvuodesta huolimatta olemme pyrkineet pitämään odotukset konservatiivisina. Viime vuoden vaisu loppu kertoi kannattavuuteen liittyvistä vaihteluista, joita on yhtiön ulkopuolelta vaikea ennakoida. Analyytikko Juha Kinnunen juha.kinnunen@inderes.fi Suositus Lisää Edellinen: Lisää Tavoitehinta Edellinen: 23, 3, 25, 2, 15, 1, 5, Eilisen päätös PONSSE 21:53 Yhtiöpäivitys 25, EUR 23,8 EUR 12 kk vaihteluväli 19,8-28,4 EUR Potentiaali 8,3 % Ohjeistus Ponsse Lähde: Bloomberg OMXHCAP Konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 217 samalla tasolla kuin 216. Arvostustaso edelleen maltillinen Osakkeen arvostustaso on mielestämme edelleen maltillinen. Vuoden 217e P/E on noin 14x, EV/EBITDA 9x, EV/EBIT 11x ja osinkotuotto vajaat 3 %. Suhteessa muihin konepajoihin ja kansainväliseen verrokkiryhmään arvostustaso on houkutteleva, mutta tulos on jo erittäin korkealla tasolla ja merkittävät tulosparannukset lähivuosina vaativat mielestämme myös suotuisaa markkinakehitystä. Jatkamme varovaisella lisääsuosituksella, mutta tuloskasvun jatkuminen loisi myös osakkeelle lisää nousuvaraa. Ohjeistusmuutos: Ennallaan Avainluvut Liikevaihto Liikevoitto (EBIT) Tulos ennen veroja (PTP) Tulos/ osake Osinko/ osake EV/ Liikevaihto EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % ,1 % 5 1,48,55 1,2 8,3 9,8 12,4 3, % ,7 % 58 1,63,6 1,3 1,3 12,6 14,7 2,5 % 217e ,1 % 59 1,64,65 1,2 8,9 1,8 14,1 2,8 % 218e ,2 % 6 1,72,7 1,1 8,2 1, 13,4 3, % 219e ,1 % 62 1,77,8 1, 7,7 9,3 13,1 3,5 % EV/ EBIT P/E Liikevoittomarginaali Osinkotuotto Markkina-arvo, MEUR 645 OPO / osake 217e, EUR 6,4 CAGR EPS, , % 3 % Nettovelka 217e, MEUR 5 P/B 217e 3,6 CAGR kasvu, , % 3 % Yritysarvo (EV), MEUR 651 Nettovelkaisuusaste 217e, % 3, % ROE 217e, % 27,9 % Taseen koko 217e, MEUR 339 Omavaraisuusaste 217e, % 53,4 % ROCE 217e, % 27, % 1
2 Erinomainen Q1-tulos ylitti odotuksemme Ponssen Q1-tulos oli erinomainen ja ylitti jokaisella rivillä odotuksemme, jotka olivat selvästi konsensuksen yläpuolella. Q1-liikevaihto oli 129,9 MEUR kasvaen 12,9 % vertailukaudesta. Yhtiön mukaan huoltopalveluiden liikevaihto kasvoi erinomaisesti (arviomme mukaan >2 %), mutta vaihtokoneiden liikevaihdon kasvu oli maltillista. Kehitys oli odotuksiemme suuntaista, mutta ennakoitua voimakkaampaa. Liikevoittomarginaali oli Q1:llä 11, % ylittäen hyvän vertailutason (Q1 16: 1,5 %) ja ennusteemme (1, %). Yhtiön mukaan positiivisesti kannattavuuteen vaikuttivat jakeluverkoston ja tehtaan hyvä toimivuus sekä onnistunut kulukontrolli, ja positiivisesti vaikuttivat tietysti myös korkeat toimitusvolyymit. Vieremän tehtaalla on myös selvästi pystytty tehostamaan toimintaa, sillä muuten jo Q1:n liikevaihtotason saavuttaminen olisi haastavaa. Varsinaista uutta kapasiteettia on tulossa vasta vuoden lopussa, mutta lisää kierroksia ja tuotantoa on käsittääksemme saatu työtahtia kiristämällä. Liikevoitto oli 14,3 MEUR (Q1 16: 12,1 MEUR) ylittäen odotuksemme 23 %:lla ja rahoituserät olivat positiiviset valuuttakurssivaikutuksien takia, joten vuosi lähti tuloksellisesti käyntiin vauhdilla. Liiketoiminnan rahavirta oli -5,4 MEUR eli Q1:lle tyypillisesti heikolla tasolla (Q1 16: -2,3 MEUR). Erityisesti vahvan liikevaihdon kasvun takia rahaa sitoutuu kasvaviin varastoihin. Ennustetaulukko Q1'16 Q1'17 Q1'17e Q1'17e Konsensus Erotus (%) 217e MEUR / EUR Vertailu Toteutunut Inderes Konsensus Alin Ylin Tot. vs. Inderes Inderes Liikevaihto 115,1 129,9 116,3 115, 12, - 125, 12 % 543 Liikevoitto 12,1 14,3 11,6 1,7 7, - 13, 23 % 6,2 Tulos ennen veroja 12, 14,5 11,1 1,3 7, - 12,5 3 % 58,7 EPS (oikaistu),34,4,31,28,18 -,35 28 % 1,64 Liikevaihdon kasvu-% 26,2 % 12,9 % 1, % -,1 % -11,4 % - 8,6 % 11,9 %-yks. 4,9 % Liikevoitto-% (oikaistu) 1,5 % 11, % 1, % 9,3 % 6,9 % - 1,4 % 1 %-yks. 11,1 % & Inquiry Financial (konsensus) Nostimme ennusteitamme selvästi Tilausvirta hyvällä tasolla ja markkina vetää Uusia tilauksia saatiin alkuvuonna noin 127 MEUR:lla, mikä ylitti myös selvästi vertailukauden tasolla (Q1 16: 116 MEUR) olleet odotuksemme. Korkean liikevaihdon takia tilauskanta kuitenkin jatkoi supistumistaan ollen kvartaalin lopussa 118,6 MEUR (Q4 16: 123,9 MEUR, Q1 16: 156,2 MEUR). Metsäkonemarkkinan luonne huomioiden tilauskanta on edelleen hyvällä tasolla ja antaa yhtiölle riittävän näkyvyyden. Kasvumahdollisuuksia tilauskannan heikentyminen kuitenkin osaltaan rajoittaa ja liikevaihdon kasvun ylläpitäminen vaatii luonnollisesti yhä kasvavia tilausmääriä, koska pelkästään huollon (noin 2 % liikevaihdosta) kasvu ei tähän riitä. Markkinatilanne oli koko Q1:n hyvä ja ilmeisesti piristyi selvästi viime vuoden loppupuolelta. Reaalimaailman suhteen ajurit ovat edelleen positiivisia: metsätalouden kysyntätekijät ovat hyvät, sellun hinta järkevällä tasolla ja rakentaminen on hyvässä vedossa. Viime aikoina vahvasti pinnalla olleet poliittiset riskit (kuten kasvava protektionismi) ovat ainakin osittain laantuneet, vaikka ne ovat toki edelleen mahdollisia. Yksi esimerkki tästä oli presidentti Trumpin eilen ilmoittamat puutullit Kanadasta Yhdysvaltoihin tuotavalle puutavaralle. Toteutuessaan puutullit voivat vaikuttaa puuvirtoihin, mutta emme näe tämän vaikuttavan Ponssen tilanteeseen. Kokonaisuudessaan näkymät ovat kuitenkin edelleen positiiviset eikä markkinan kääntymisestä ole tällä hetkellä merkkejä. Muistutamme kuitenkin edelleen, että metsäkonemarkkinoiden syklit voivat kääntyä nopeasti, mikä nostaa Ponssen yleistä riskiprofiilia. Ohjeistus vaikuttaa konservatiiviselta Ponsse toisti odotetusti ohjeistuksensa, jonka mukaan konsernin euromääräinen liikevoitto on vuonna 217 samalla tasolla kuin 216 (55,2 MEUR). Vahvan Q1:n jälkeen ohjeistus vaikuttaa jälleen maltilliselta ja nostimme 217:n tulosennusteitamme noin 5 %:lla. Nousu tuli suurelta osin jo Q1:n tulosylityksestä, joten tuleville kvartaaleille muutokset olivat hyvin pieniä. Odotamme nyt vuoden 217 liikevoiton olevan noin 6 MEUR, mikä tarkoittaisi noin 9 %:n parannusta viime vuodesta ja ohjeistuksen nostoa tulevina neljänneksinä. Vahvasta alkuvuodesta huolimatta olemme pyrkineet pitämään tulosodotuksemme konservatiivisina. Viime vuoden vaisu loppu kertoi kannattavuuden vaihteluista, joita on yhtiön ulkopuolelta vaikea ennakoida. Esimerkiksi vaihtokoneiden heikko kysyntä voisi pakottaa Ponssen laskemaan aggressiivisesti edelleen koholla olevia vaihtokonevarastotasoja, mikä painaisi kannattavuutta vääjäämättä. Marginaalit ovat selvästi korkeampia uusissa koneissa sekä huoltoliiketoiminnassa. Vieremän tehtaan laajennus etenee suunnitellusti ja rakennustyöt valmistuvat loppuvuonna 217, mikä voi olla merkittävä ajuri vuodelle 218 markkinatilanteen pysyessä vahvana. Kokonaisinvestointi tehtaaseen on noin 32 MEUR, millä pyritään nostamaan tuottavuutta, tuotelaatua ja kehittämään kapasiteettia. 2
3 Ennustemuutokset 217e 217e Muutos 218e 218e Muutos 219e 219e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Vanha Uusi % Liikevaihto % % % Käyttökate 7,3 73,3 4 % 73,1 76, 4 % 73,8 76,2 3 % Liikevoitto ilman kertaeriä 57,2 6,2 5 % 59,1 62, 5 % 6,9 63,3 4 % Liikevoitto 57,2 6,2 5 % 59,1 62, 5 % 6,9 63,3 4 % Tulos ennen veroja 55, 58,7 7 % 56,8 6,3 6 % 58,8 61,8 5 % EPS (ilman kertaeriä) 1,54 1,64 6 % 1,62 1,72 6 % 1,68 1,77 5 % Osakekohtainen osinko,65,65 %,7,7 %,8,8 % Osakkeen arvostustaso on edelleen maltillinen Selvästi aliarvostettu suhteessa verrokkeihin Osakkeen arvostustaso on mielestämme edelleen maltillinen. Vuoden 217e P/E on noin 14x, EV/EBITDA 9x, EV/EBIT 11x ja osinkotuotto vajaat 3 %. Kertoimet ovat absoluuttisesti alhaisia ja tällä hetkellä myös selvästi alle Helsingin pörssin keskiarvon, mitä emme pidä perusteltuna. Ponsse on laadukas yhtiö, joka on pystynyt historiansa aikana luomaan säännöllisesti omistajaarvoa. Arvostusta painaa arviomme mukaan metsäkonemarkkinaan yhdistetty korkea syklisyys. Kertoimet ovat houkuttelevia erityisesti suhteessa muihin konepajoihin, joiden arvostuskertoimet ovat huomattavasti korkeampia epävarmoista näkymistä huolimatta. Verrokkiyhtiöihin nähden, jotka ovat toki Ponssen tapauksessa kaukana optimaalisista, osake on noin 2-3 % aliarvostettu. Verrokkeina käyttämämme yhtiöt olemme esitelleet oheisessa taulukossa. Verrokkiryhmää heikentää oleellisesti se, että Ponssen tärkeimmille kilpailijoille eli Deerelle ja Komatsulle metsäkoneet ovat vain yksi liiketoiminta-alue. Näin ollen suoranaisia verrokkeja Ponssella ei ole. Arvostukseen liittyy myös riskejä Samalla kun arvostus on absoluuttisesti maltillinen ja houkutteleva suhteessa verrokkeihin, arvostuskertoimet ovat kuitenkin osittain hieman korkeampia kuin yhtiölle historiallisesti hyväksytyt kertoimet. Lisäksi yhtiön tulos on tällä hetkellä ennätystasolla. Tämän takia on olemassa ainakin pieni riski, että sijoittaja ostaisi nyt Ponssea korkeiden arvostuskertoimien ja piikkituloksen tuhoisalla yhdistelmällä. Kun tähän lisätään metsäkonemarkkinan syklisyys, on Ponssen osakkeen suhteen oltava edelleen suhteellisen varovainen. Pidämme osakkeen riski/tuotto-profiilia nykyisellä arvostuksella suotuisana, mutta emme halua venyttää arvostuskertoimia liikaa ilman selkeää tuloskasvunäkymää pidemmälle tulevaisuuteen. Osakekurssi Markkina-arvo Yritysarvo Yhtiö MEUR MEUR 217e 218e 217e 218e 217e 218e 217e 218e 217e 218e 217e Ponsse 23, ,2 1,1 9,1 8,2 1,2 1,2 14,9 13,8 3, 3,4 3,6 Deere & Co 112, ,4 2,9 15, 15,1 2,2 2,1 22,7 19,4 2,2 2,2 4,6 Komatsu 2849, ,6 9, 1,7 1,4 26,7 2,3 2, 2,2 1,7 Volvo 144, ,9 9,6 7, 6,2,8,8 16,8 15,1 2,7 2,9 2,6 Caterpillar 12, ,7 18,7 12,6 1,5 1,8 1,7 28,6 21, 3,2 3,3 3,9 Ponsse (Inderes) 23, ,8 1, 8,9 8,2 1,2 1,1 14,1 13,4 2,8 3, 3,6 Keskiarvo 17,8 14,8 1,9 9,8 1,6 1,4 22, 17,9 2,6 2,8 3,3 Mediaani 17,3 14,4 1,6 9, 1,7 1,4 22,7 19,4 2,7 2,9 3,6 Erotus-% vrt. mediaani -37 % -3 % -16 % -1 % -28 % -21 % -38 % -31 % 5 % 5 % % Lähde: Bloomberg / Inderes. Huomautus: Inderesin käyttämä markkina-arvo ei ota huomioon yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. EV/EBIT EV/EBITDA EV/Liikevaihto P/E Osinkotuotto-% P/B 3
4 Tuloslaskelma ja ennusteet vuosineljänneksittäin Tuloskehitys kvartaalitasolla 215 Q1'16 Q2'16 Q3'16 Q4' Q1'17 Q2'17e Q3'17e Q4'17e 217e 218e 219e Liikevaihto 461,9 115,1 122, 112,7 167,5 517,4 129,9 128,1 116,1 168,4 542,5 553,4 57, Ponsse 461,9 115,1 122, 112,7 167,5 517,4 129,9 128,1 116,1 168,4 542,5 553,4 57, Käyttökate 65,9 15, 17, 13,8 21,2 67,1 17,5 17,9 14,9 22,9 73,3 76, 76,2 Poistot ja arvonalennukset -9,9-2,9-2,9-3, -3,1-11,9-3,2-3,2-3,3-3,4-13,1-14, -12,9 Liikevoitto ilman kertaeriä 56, 12,1 14,1 1,8 18,2 55,2 14,3 14,7 11,6 19,5 6,2 62, 63,3 Liikevoitto 56, 12,1 14,1 1,8 18,2 55,2 14,3 14,7 11,6 19,5 6,2 62, 63,3 Ponsse 56, 12,1 14,1 1,8 18,2 55,2 14,3 14,7 11,6 19,5 6,2 62, 63,3 Nettorahoituskulut -5,6 -,1 2,1 -,5 1,7 3,1,1 -,6 -,5 -,6-1,5-1,7-1,5 Tulos ennen veroja 5,4 12, 16,2 1,2 19,8 58,3 14,5 14,2 11,1 18,9 58,7 6,3 61,8 Verot -9,1-2,5-2,8-2,9-4,4-12,5-3,3-3, -2,4-4,1-12,8-12,1-12,4 Vähemmistöosuudet,,,,,,,,,,,,, Nettotulos 41,3 9,5 13,4 7,4 15,4 45,7 11,2 11,1 8,7 14,9 45,9 48,2 49,4 EPS (oikaistu) 1,48,34,48,26,55 1,63,4,4,31,53 1,64 1,72 1,77 EPS (raportoitu) 1,48,34,48,27,55 1,63,4,4,31,53 1,64 1,72 1,77 Tunnusluvut 215 Q1'16 Q2'16 Q3'16 Q4' Q1'17 Q2'17e Q3'17e Q4'17e 217e 218e 219e Liikevaihdon kasvu-% 18,2 % 26,2 % 5,7 % 8,8 % 1,4 % 12, % 12,9 % 5, % 3, %,5 % 4,9 % 2, % 3, % Oikaistun liikevoiton kasvu-% 34,2 % 66, % -4,4 % -11,2 % -16,7 % -1,5 % 18,3 % 4,4 % 7,6 % 7,6 % 9,1 % 3, % 2,1 % Käyttökate-% 14,3 % 13, % 14, % 12,2 % 12,7 % 13, % 13,5 % 14, % 12,8 % 13,6 % 13,5 % 13,7 % 13,4 % Oikaistu liikevoitto-% 12,1 % 1,5 % 11,6 % 9,6 % 1,8 % 1,7 % 11, % 11,5 % 1, % 11,6 % 11,1 % 11,2 % 11,1 % Nettotulos-% 8,9 % 8,2 % 11, % 6,6 % 9,2 % 8,8 % 8,6 % 8,7 % 7,5 % 8,8 % 8,5 % 8,7 % 8,7 % Liikevaihto ja liikevoitto-% Liikevoiton kehitys kvartaaleittain 18 14% 25, % 1% 8% 2, 15, % 4% 2% 1, 5, Q1'16 Q2'16 Q3'16 Q4'16 Q1'17 Q2'17e Q3'17e Q4'17e %, Q1 Q2 Q3 Q4 Liikevaihto Oikaistu liikevoitto-% e 4
5 Arvostus Arvostustaso e 218e 219e Osakekurssi 5,94 9,81 12,2 18,36 23,98 23,8 23,8 23,8 Markkina-arvo Yritysarvo (EV) P/E (oik.) 13, 3, 11,2 12,4 14,7 14,1 13,4 13,1 P/E 11,9 3, 11,2 12,4 14,7 14,1 13,4 13,1 P/Kassavirta -27,8 11,7 14,2 3,3 27,4 18,3 12,7 12,7 P/B 2, 4, 3,9 4,4 4,5 3,6 3,1 2,7 P/S,5,9,9 1,1 1,3 1,2 1,2 1,1 EV/Liikevaihto,7 1, 1, 1,2 1,3 1,2 1,1 1, EV/EBITDA 6,8 11, 7,5 8,3 1,3 8,9 8,2 7,7 EV/EBIT 8,5 14,3 8,9 9,8 12,6 1,8 1, 9,3 Osinko/tulos (%) 5, % 91,7 % 42, % 37,3 % 36,7 % 39,6 % 4,6 % 45,3 % Osinkotuotto-% 4,2 % 3,1 % 3,7 % 3, % 2,5 % 2,8 % 3, % 3,5 % P/E (oikaistu) EV/EBIT e 218e 219e e 218e 219e P/E (oik.) Mediaani EV/EBIT Mediaani P/B Osinkotuotto-% 5, 4, 3, 2, 1,, e 218e 219e 4,5 % 4, % 3,5 % 3, % 2,5 % 2, % 1,5 % 1, %,5 %, % e 218e 219e P/B Mediaani Osinkotuotto-% Mediaani Tulostrendi (rullaava 12 kk) Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys Liikevoiton ja liikevoitto-%:n kehitys 6 14, % 7 14, % 5 12, % 6 12, % , % 8, % 6, % 4, % , % 8, % 6, % 4, % 1 2, % 1 2, %, %, % Liikevaihto (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk) Liiketulos (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk) 5
6 Tase ja kassavirtalaskelma Tase Vastaavaa (MEUR) e 218e Vastattavaa (MEUR) e 218e Pysyvät vastaavat Oma pääoma Liikearvo Osakepääoma Aineettomat oikeudet Kertyneet voittovarat Käyttöomaisuus Omat osakkeet -2 Sijoitukset osakkuusyrityksiin Uudelleenarvostusrahasto Muut sijoitukset Muu oma pääoma Muut pitkäaikaiset varat Vähemmistöosuus Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset velat Vaihtuvat vastaavat Laskennalliset verovelat Varastot Varaukset Muut lyhytaikaiset varat 5 Lainat rahoituslaitoksilta Myyntisaamiset Vaihtovelkakirjalainat Likvidit varat Muut pitkäaikaiset velat Taseen loppusumma Lyhytaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta Lyhytaikaiset korottomat velat Muut lyhytaikaiset velat 1 2 Taseen loppusumma Taseen avainlukujen kehitys 7% 6% 5% 4% 3% 2% 1% % e 218e 219e 8% 6% 4% 2% % -2% -4% Omavaraisuusaste (vas.) Nettovelkaantumisaste (oik.) DCF-laskelma Kassavirtalaskelma (MEUR) e 218e 219e 22e 221e 222e 223e 224e 225e 226e TERM Liikevoitto 55,2 6,2 62, 63,3 65,2 62,2 64,7 67,3 7, 72,8 75,4 + Kokonaispoistot 11,9 13,1 14, 12,9 13, 13,6 14,3 14,9 15,5 16,1 16,7 - Maksetut verot -12,4-12,8-12,1-12,4-12,8-12,1-12,7-13,2-13,7-14,3-14,9 - verot rahoituskuluista,6 -,4 -,5 -,5 -,5 -,6 -,6 -,6 -,6 -,6 -,6 + verot rahoitustuotoista,1,1,1,2,3,3,3,3,3,4,4 - Käyttöpääoman muutos -3,6-3,9-4,4-2,6-3,5-4,6-3,9-4, -4,2-4,3-4, Operatiivinen kassavirta 51,8 56,2 59,2 6,9 61,6 58,8 62,2 64,7 67,3 7, 73,1 + Korottomien pitkä aik. velk. lis. 1,2,,,,,,,,,, - Bruttoninvestoinnit -28,5-2,9-8,5-1,3-13,8-18,3-18,3-19, -19,8-2,6-2,8 Vapaa operatiivinen kassavirta 24,5 35,3 5,7 5,6 47,9 4,5 44, 45,7 47,6 49,5 52,3 +/- Muut,,,,,,,,,,, Vapaa kassavirta 24,5 35,3 5,7 5,6 47,9 4,5 44, 45,7 47,6 49,5 52,3 1115,5 Diskontattu vapaa kassavirta 33,4 44,3 4,8 35,6 27,8 27,9 26,7 25,7 24,6 24, 513, Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta 823,9 79,5 746,3 75,4 669,8 642, 614,1 587,4 561,7 537,1 513, Velaton arvo DCF 823,9 - Korolliset velat -6,1 + Rahavarat 37,3 -Vähemmistöosuus, -Osinko/pääomapalautus -16,8 Oman pääoman arvo DCF 784,4 Oman pääoman arvo DCF per osake 28,5 217e-221e Rahavirran jakauma jaksoittain 22% Pääoman kustannus (WACC) Vero-% (WACC) 22, % Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E) 2, % Vieraan pääoman kustannus 5,2 % Yrityksen Beta 1,3 Markkinoiden riski-preemio 4,75 % Likviditeettipreemio,25 % Riskitön korko 3, % Oman pääoman kustannus 9,4 % Pääoman keskim. kustannus (WACC) 8,4 % 222e-226e TERM 16% 217e-221e 222e-226e TERM 62% 6
7 Tiivistelmä Tuloslaskelma e 218e Osakekohtaiset luvut e 218e Liikevaihto 39,8 461,9 517,4 542,5 553,4 EPS 1,7 1,48 1,63 1,64 1,72 EBITDA 49,7 65,9 67,1 73,3 76, EPS oikaistu 1,7 1,48 1,63 1,64 1,72 EBITDA-marginaali (%) 12,7 14,3 13, 13,5 13,7 Operat. kassavirta per osake 1,53 1,47 1,85 2,1 2,12 EBIT 41,7 56, 55,2 6,2 62, Tasearvo per osake 3,1 4,22 5,36 6,4 7,47 Voitto ennen veroja 38, 5,4 58,3 58,7 6,3 Osinko per osake,45,55,6,65,7 Nettovoitto 29,8 41,3 45,7 45,9 48,2 Voitonjako, % Kertaluontoiset erät,,,,, Osinkotuotto, % 3,7 3, 2,5 2,8 3, Tase e 218e Tunnusluvut e 218e Taseen loppusumma 25,8 267,7 31,6 339,3 371,2 P/E 11,2 12,4 14,7 14,1 13,4 Oma pääoma 86, 117,9 149,8 178,9 29, P/B 3,9 4,4 4,5 3,6 3,1 Liikearvo 3,4 3,8 3,8 3,8 3,8 P/Liikevaihto,9 1,1 1,3 1,2 1,2 Korolliset velat 51,7 62,4 6,1 6, 6, P/CF 7,9 12,5 13, 11,5 1,9 EV/Liikevaihto 1, 1,2 1,3 1,2 1,1 Kassavirta e 218e EV/EBITDA 7,5 8,3 1,3 8,9 8,2 EBITDA 49,7 65,9 67,1 73,3 76, EV/EBIT 8,9 9,8 12,6 1,8 1, Nettokäyttöpääoman muutos 1,5-13,1-3,6-3,9-4,4 Operatiivinen kassavirta 42,5 41,2 51,8 56,2 59,2 Vapaa kassavirta 23,5 16,9 24,5 35,3 5,7 Yhtiökuvaus Suurimmat omistajat %-osakkeista Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti Ponssen vuonna 197. Tänään perheyhtiöllä on Vidgren Juha Einari 22,2 % maailman savotoilta yli 1 PONSSE-metsäkoneen kokemus ja yhtiön toimintaa ohjaavat Vidgren Jukka Tuomas 13,5 % edelleen metsäkoneyrittäjien tarpeet. Ponsse valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, Vidgren Janne 13,2 % innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja. Ponssella on 11 tytäryhtiötä ja 28 jälleenmyyjää palveluverkoston kattaessa liki 4 maata. Tänä vuonna Ponsse viettää 45-vuotisjuhlavuottaan. Vidgren Jarmo Kalle 13,2 % (Lähde: Ponsse) Sijoitusrahasto Nordea Nordic Small Cap 2,6 % Nordea Pankki (hallintarekisteri) 2,2 % Suositushistoria Päivämäärä Suositus Tavoite Osakekurssi Lisää 17, 15, Lisää 18, 16, Vähennä 19, 18, Lisää 18, 16, Lisää 19, 17, Vähennä 2, 19, Lisää 25, 23, Vähennä 25, 26, Vähennä 25, 24, Lisää 25, 22, Lisää 23, 22, Lisää 25, 23,8 7
8 Vastuuvapauslauseke Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy voi omistaa seuraamiensa kohdeyhtiöiden osakkeita ainoastaan siltä osin, kuin yhtiön oikeaa rahaa sijoittavassa mallisalkussa on esitetty. Kaikki Inderes Oy:n omistukset esitetään yksilöitynä mallisalkussa. Inderes Oy:llä ei ole muita omistuksia analyysin kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja 12 kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi.
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan
Markkinatilanne on suotuisa
Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,
Yhtiön tervehtyminen jatkuu
Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti
Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia
1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön
Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua
6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten
Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä
9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan
Osakkeessa on jälleen ostopaikka
Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme
Siirrymme tarkkailuasemiin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),
Tase ja kassavirta etusijalla
Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin
Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman
TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys
Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää
Vahva tuloskasvu houkuttelee
Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan
Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu
Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi
Markkinat ja arvostus kuumenevat
Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.
Lisärahoitukselle on akuutti tarve
Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle
Selkein aliarvostus on purkautunut
Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus
Nostamme suosituksemme osta-tasolle
8.11.17 8:15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme
Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan
10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä
Kurssilasku ylimitoitettua
Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin
Odotettua vaisumpi alku vuodelle
7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen
Kasvukäänne saa vahvistusta
Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan
Vahva alku vuodelle 2017
Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta
Orgaaninen kasvu kiihtyi
Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme
Tilanne näyttää erittäin haastavalta
Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu
Panostukset vientiin tuottavat tulosta
Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.
Tuottopotentiaali jää ohueksi
Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme
jäävät syklin pohjavuosiksi
216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään
Arvostus on noussut perustellulle tasolle
Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti
NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus
2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun
Odotettua tuloskasvua
Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien
Vahva startti vuoteen 2017
Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,
TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta
4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).
Hyvää osinkoa myös jatkossa
Hyvää osinkoa myös jatkossa Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja 44 kruunun tavoitehinnan. Telian kurssi on laskenut muutaman prosentin sen jälkeen, kun yhtiön reilu viikko sitten huhuttiin ostavan
Arvostus on ainoa ongelma
Arvostus on ainoa ongelma Toistamme Nixun tavoitehinnan 12,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme vähennätasolle (aik. lisää). Yhtiöllä on lokakuun osakeannin myötä hyvät edellytykset jatkaa strategiansa
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme
Emme kiirehdi vielä ostoihin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Toistamme sijoituspalveluyhtiö Privanetille tavoitehintamme 3,6 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) osakekurssin laskun painettua arvostustason
NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä
31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen
Paineet loppuvuoteen kasvavat
Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien
Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle
Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut Konecranesin Q3-raportin anti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Saatujen tilausten kehitys oli vahvaa, vaikka kasvu tulikin ainoastaan
Kova tulosloikka monen tekijän summana
Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia
Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia
Odottele maltilla tarjousprosessia
Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme
Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan
Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta
24.5.217 8:18 Yhtiöpäivitys Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta Toistamme Nokian lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaamme 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) eilisen Apple-sopimuksen myötä.
Vahva tuloskasvu jatkuu
24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys
Paranevat näkymät jo hinnassa
Paranevat näkymät jo hinnassa Wärtsilän Q2-raportti oli vahva. Erityisesti saatujen tilausten kasvu (konsernitasolla +14 %) yllätti, sillä markkinoilla oli totuttu negatiivisiin uutisiin ennen kaikkea
Luottamusta herättävä kvartaali
Luottamusta herättävä kvartaali Kamuxin Q2-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi. Yhtiön kaksi edellistä kvartaalia (Q4 17 ja Q1 18) jäivät hieman vaisuiksi, mutta luottamuksemme vakaasti etenevään
Tulos/ osake. Osinko/ osake
Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Koneen tilinpäätös ei yltänyt markkinoiden korkeisiin odotuksiin. Q4-tulos oli pääosin linjassa odotuksien kanssa, mutta ohjeistus vuodelle 217 indikoi tuloskasvun hyytyvän
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan Nostamme Kotipizza Groupin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja toistamme 12,3 euron tavoitehinnan. Yhtiön suurin omistaja Sentica
Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina
Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Fiskarsin Q2-raportti jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta hieman ennusteidemme alapuolelle. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen
Erinomainen lähtö vuoteen
8:26 Yhtiöpäivitys Erinomainen lähtö vuoteen Talenomin Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus ylittivät odotukset, kun asiakashankinnassa onnistuttiin ja automatisoitua tuotantolinja tehosti
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan
Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina
8:41 Yhtiöpäivitys Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina Talenomin eilen julkaisema tilinpäätös oli kokonaisuudessaan vahva. Olemme nostaneet hieman operatiivisen kannattavuusennusteitamme ja toisaalta
Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden
Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden Nostamme Sanoman tavoitehinnan 8,5 euroon (7, euroa) yhtiön odotettua vahvemman Q3-raportin ja nousseiden tulosennusteidemme myötä. Toistamme
HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy
HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 28, euroon (aik. 2, EUR) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen. Yhtiön antamat lisätiedot HOME-tuotteen FDA-lupaprosessista ovat vahvistaneet,
Pula positiivisista kurssiajureista
Pula positiivisista kurssiajureista KONEen Q2-numerot olivat yllätyksettömät, vaikka niin saadut tilaukset (256 MEUR) kuin osakekohtainen tuloskin (,5 EUR) jäivät hienokseltaan konsensusluvuista (vastaavasti
Erinomainen tuloskehitys jatkui
Erinomainen tuloskehitys jatkui Röntgenkuvantamislaitteiden, järjestelmien ja komponenttien toimittaja Detection Technologyn (DeeTee) eilen julkaisema Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus
Arvostus maltillinen, mutta vahvat ajurit puuttuvat
Arvostus maltillinen, mutta vahvat ajurit puuttuvat Outokumpu julkaisi eilen Q2-tuloksensa, mikä ei sisältänyt yllätyksiä. Aiemmin annetun Q2-tulosta koskeneen tulosvaroituksen myötä operatiivinen kehitys
Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena
Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena Nokian Renkaiden Q2-raportti oli odotuksiamme parempi ja ohjeistuksen nosto vahvisti ennustamamme tuloskasvun tälle vuodelle. Vaikka osake reagoi tulosraporttiin
Osakkeen hinnoittelu pielessä
Yhtiöpäivitys Osakkeen hinnoittelu pielessä Nostamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 3, euroon (aik. 1, euroa) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön H1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi
EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Kasvun ja kannattavuuden yhdistelmän pitää parantua Toistamme Nixun vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 12,5 euroa) heijastellen hieman laskeneita ennusteitamme sekä heikentynyttä
Heikkouksia on vaikea löytää
Heikkouksia on vaikea löytää Nostamme Revenion tavoitehintaa 39, euroon (aik. 37, EUR) ja pidämme lisääsuosituksen ennallaan lievästi odotuksiamme paremman Q1-tuloksen jälkeen. Revenion sijoitustarina
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle Päivitämme Nexstimin tavoitehinnan,4 euroon (aik.,8 euroa) ja tarkistamme suosituksen vähennä-tasolle. Osake on laskenut
Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle
6/12 12/12 6/13 12/13 6/14 12/14 6/15 12/15 6/16 12/16 6/17 Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle Apetit tiedotti sopineensa kalaliiketoiminnan myymisestä norjalaiselle Insula AS:lle, mikä
Tarina etenee odotuksien mukaisesti
7:49 Yhtiöpäivitys Tarina etenee odotuksien mukaisesti Tilitoimisto Talenomin eilen julkaisema Q3-liiketoimintakatsaus oli mielestämme isoa kuvaa ajatellen neutraali. Liikevaihto jäi selvästi odotuksista,
Kannattavuus skaalautui Q3:lla kauniisti
Kannattavuus skaalautui Q3:lla kauniisti Talenomin Q3-tulos ylitti selvästi odotuksemme. Liikevaihto oli linjassa odotuksiemme kanssa, mutta automatisaation eteneminen skaalasi kannattavuutta paljon odotuksia
Tulos/ osake. Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Tulosparannus valuu vähemmistöosuuksina kunnille Q3-raportti osui liikevaihdon osalta ennusteisiimme ja liikevoitto ylitti odotuksemme. Osakekohtainen tulos jäi kuitenkin pettymykseksi, sillä Lääkärikeskukset
MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR
Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta
Kustannusten nousu painaa tulosodotuksia
1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 1/18 Kustannusten nousu painaa tulosodotuksia Outokumpu julkaisi eilen Q4-raporttinsa, mikä oli markkinaodotuksiin nähden reipas pettymys. Osingon yhtiö