Palkkatuen muutokset 2017
|
|
- Antti Hukkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1
2 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita (YT-neuvottelut jne.) Ei enää tiedustella, laki edelleen velvoittaa työnantajaa kuten ennenkin. - Hakemuksessa tuella palkatun siirtäminen kohta muuttunut. Siirtämiseen liittyvät dokumentit (TEM3.23) edelleen toimitettava ennen siirron alkamista. tukitiimi.pirkanmaa@te-toimisto.fi - Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat nykyään samalla viivalla yhdistysten ja säätiöiden kanssa - Palkkatukea ei enää vuorotteluvapaasijaisen palkkaamiseen. - Tuen kesto maksimissaan 12 kk, Poikkeuksina: - Työnsuunnittelijat maks. 24 kk (kunta, yhdistys säätiö) - Oppisopimukset maks. koko opiskelun ajan. - Olennaisen ja pysyvän vamman/sairauden perusteella jopa toistaiseksi. Kuitenkin maks. 24 kk kerrallaan. - Työnhakija täyttänyt 60 vuotta ja ollut työttömänä työnhakijana yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen tuen myöntämistä, maks. 24 kk kerrallaan. 2
3 Tuen määrä enintään 30, 40 tai 50 % palkkauskustannuksista Yhdistykset, säätiöt ja rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, tietyin ehdoin jopa 100 % palkkauskustannuksista. Työttömänä työnhakijana 24 kk edellisen 28 kk aikana Muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin. Tukea mahdollista saada enintään 65 % työajan edestä. Pirkanmaan TE-toimistolla 100 % 245 htv-kiintiö vuonna 2017 Tuen määrä maks /kk (1800 /kk kun kyseessä 100 % tuki). Yhdistys, säätiö ja rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta voi toki teettää 24 kk/ 28kk työttömällä 100 % työaikaa, mutta silloin työnantaja joutuu 65 % mukaisen työajan ylimenevät palkkauskustannukset kattamaan itse lukien palkkatuettu työ kerryttää työssäoloehtoa vain 75 %. Siirrossa toisen työnantajan palvelukseen: Siirron edellytyksenä on ettei käyttäjäyritys ole laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan, eikä velvollisuuttaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja. TE-toimisto tarkistaa verotiedot käyttäjä yritykseltä. Jos muu työnantaja kuin yritys siirtää tuella palkatun toisen työnantajan palvelukseen ja saa tuella palkatun siirtämisestä taloudellisen korvauksen, voi korvauksen saaminen aiheuttaa sen, että tuella palkatun siirtäminen rinnastuu henkilöstövuokraukseen, millä voi olla vaikutusta palkkatuen määrään. 3
4 Milloin palkkatukea? Voidaan myöntää, kun henkilön työttömyyden arvioidaan johtuvan ammatillisen osaamisen puutteista. Lisäksi palkkatuetun työn tulisi TE-toimiston arvioin mukaan parantaa henkilön mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Arvioita tuottavuuden alentumisesta tarjolla olevassa työtehtävässä ei enää edellytetä. Jos henkilö on ollut työttömänä välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä yhdenjaksoisesti alle 12 kuukautta. Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että henkilön työttömyyden ilman palkkatuen myöntämistä pitkittyisi ja kestäisi todennäköisesti yli 12 kuukautta. TE-Toimisto käyttää työttömyyden pitkittymisen arvioinnissa apuna asiakastietojärjestelmän profilointityökalua ja muuta asiakkaasta käytettävissä olevaa tietoa. Edellä mainittuja edellytyksiä ei sovellettaisi, jos palkkatuella palkattavan henkilön tuottavuus on olennaisesti ja pysyväisluonteisesti alentunut vamman tai pitkäaikaissairauden johdosta tai tuella palkattava henkilö on täyttänyt 60 vuotta ja ollut työttömänä 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuella työllistämistä. Välityömarkkinoiden toimijoilta toivotaan työtehtäviä, jotka mahdollisimman hyvin edistäisivät työllistettävien työllistymistä avoimille työmarkkinoille, ja aktiivista toimintaa myös hyvien paikkojen löytymiseen, joihin työllistettyjä voitaisiin siirtää toisen työnantajan palvelukseen, ja sitä kautta avoimille työmarkkinoille. 4
5 Palkkatuen määrä ja kesto, jatkoa Pääsääntö on, että mitä pidempään tuella palkattava on ollut työttömänä, sitä suurempi on palkkatuen tukiprosentti ja sitä pidempään tukea voidaan maksaa. Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuen määrä on tuella palkattavasta aiheutuvista palkkauskustannuksista: 1) enintään* 30 prosentti enintään 6 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön alle 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. 2) enintään* 40 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 12 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 14 kuukauden aikana. 3) enintään 50 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 24 kk palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kk aikana. 4) enintään* 50 prosenttia koko työsuhteen ajalta, kuitenkin enintään 24 kk ajan kerrallaan, jos tuella palkattavan vamma tai sairaus olennaisesti, sekä pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentaa tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. * Enimmäistukiprosenttia alhaisemman tukiprosentin käyttö on mahdollista tilanteissa, joissa TEtoimiston käytettävissä olevat työllisyysmäärärahat eivät mahdollista enimmäismääräisen tuen myöntämistä 5
6 Palkkatuen hakemiseen liittyvää Hakemus toivotaan toimitettavan TE-toimistoon 10 arkipäivää ennen suunniteltua aloitusta. Työ ei saa alkaa ennen kuin päätös on tehty. Tukitiimi pyrkii tiedottamaan työnantajaa, jos päätös ei ehdi postitse riittävän aikaisin. Jos jatkoa haetaan. Uusi päätös oltava toimitettu TE-toimistoon ennen meneillään olevan palkkatukijakson päättymistä. Pois lukien liikkeen luovutus (kuukauden sisällä). Huolellisesti ja asianmukaisesti täytetty hakemus edistää hakemuksen käsittelyä. Suositellaan sähköisen hakemuksen ja maksatushakemuksen käyttöä (Katsotunnisteilla). Paperihakemuksissa huomioitava allekirjoittajan nimenkirjoitusoikeus. 6
7 Mistä lisätietoa palkkatuesta? Jos tarvitset lisätietoa palkkatuesta. Kysymykset tukitiimin sähköpostiin: Maksatusasioissa auttaa KEHA-keskuksen maksatusyksikkö: Ajantasainen lainsäädäntö löytyy: 7
Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko
Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos
Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö
Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015
Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko
TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014
Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki
Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki
Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä
Uudistuva palkkatuki Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistamisen tavoitteet Tavoitteena on parantaa Työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua Tukipäätösten ennakoitavuutta
PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015
PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 Uudenmaan hanketoimijoiden seminaari 23.1.2015 Riitta Somero ja Hellä Neuvonen-Seppänen Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto 17.2.2015 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen
Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa
Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena
Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.
Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden
Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden
Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho
Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI
Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta
Palkkatuki 25.11.2010 3
Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat
Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö
Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-
Välityömarkkinoiden rooli. TE-palveluiden toteuttajana linjaukset yhteistyölle
Välityömarkkinoiden rooli TE-palveluiden toteuttajana linjaukset yhteistyölle 2.11.2016 Päivi Haavisto-Vuori neuvotteleva virkamies, työ- ja elinkeinoministeriö 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000
Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi
Hakemuslomake Työnantaja (tuen hakija) Nimi: Nuorten työllistämistuki Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu Y-tunnus: Osoite: Kotikunta: Toimiala: Henkilöstön lukumäärä: Yhteyshenkilö: Puhelinnumero:
Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto
Palkkatuki v. 2016 Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
Uudistunut palkkatuki 1.1.2015
Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Palkkatuen uudistamisen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta
Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus
Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus 19.11.2014 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2015 19.11.2014 Työllisyyspoliittisen avustuksen tavoitteena on parantaa työttömien työnhakijoiden
Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen
Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä
TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto
TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja
Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019
Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)
hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki
hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi
TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut
TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan
Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7)
Palkkatuki Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) 1 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu
Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen
Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien
Palkkatuki muutoksia10.5.2010
Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille
HALLITUKSEN ESITYS JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA palkkatukea koskeva luonnos HE 260514
Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö - TVY ry Finlands Arbetslösas Samarbetsorganisation - TVY rf Sörnäisten rantatie 27 C 4, 00500 HELSINKI p. 044 544 3613 Y-tunnus 1003909-9 http://www.tvy.fi/
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)
2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja
Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista.
Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista. 21.10.2016 Mauri Kotamäki Eduskunta, Työ- ja elinkeinojaosto Ajankohtaista..
HE 131/2018 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo
TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto
TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään
Palkkatuki 29.10.2015
Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen
OSTOPALVELUPILOTTIIN OHJAUS
OSTOPALVELUPILOTTIIN OHJAUS 2015-2016 Pilotissa mukana olevat TE-toimistot Hämeen TE-toimisto Kaakkois-Suomen Te-toimisto Kainuun TE-toimisto Pohjois-Savon TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto 2 Taustaa
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle
Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan
Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015
Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman
Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto; asiantuntijakuuleminen , asiantuntijana hallitusneuvos Päivi Pihlajisto
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 27.10.2016 1/8 Viite ASIA: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta,
Tuet ja avustukset lyhyesti
Tuet ja avustukset lyhyesti TE toimiston palkkatuki palkkatuella voi työllistää henkilön, joka on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon TE- toimisto selvittää asian aina tapauskohtaisesti
Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto
Välityömarkkinoiden koordinointi Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinakoordinaattorin tehtävät Välityömarkkinatoimijoiden segmentointi, tietojen päivittäminen ja tietojen
TE-toimiston palvelut Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut
TE-toimiston palvelut 8.5.2014 Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Uudistuneet TE-palvelut TE-palvelut määritellään laissa julkisesta työvoima-
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta
KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN
Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007
Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla
HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen
Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla
HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen
Yleistä kuntouttamiseen liittyen
Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen
Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi
KESÄTYÖSETELI 2019 Hakuaika 1.2.-5.4.2019 KESÄTYÖSETELIN NUORI PALAUTTAA TÄYTETTYNÄ VIIMEISTÄÄN perjantaina 5.4.2019 klo 15.00 Iin kunnanviraston yhteispalvelupisteeseen tai postitse osoitteeseen: Iin
HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA
HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,
Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka
Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa
TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015
TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 Välityömarkkinat- ja yritysyhteistyöseminaari työllistämisen ajankohtaiset asiat 11.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen. Johanna Seppänen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus
Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen Johanna Seppänen 17.1.2017 Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Painopistealueet: Osallisuus ihmisten äänen
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut
TE-palvelut 24.5.2016 Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista(jtypl) Monipuoliset
MUISTIO Liite
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTE- RIÖ Vanhempi hallitussihteeri Kirsi Hyttinen MUISTIO Liite 1 12.12.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVE- LUSTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA
Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016
Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus
TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014
Satakunta 30.9.2013 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014 Satakunnan ELY-keskuksessa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2014 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto 21.8.2015 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2016 Pirkanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016 työllisyyttä
JYVÄSKYLÄ-LISÄ tavoitteena on tukea jyväskyläläisten työttömien työllistymistä.
JYVÄSKYLÄ-LISÄ 2016 tavoitteena on tukea jyväskyläläisten työttömien työllistymistä. voidaan myöntää yrityksille, rekisteröidyille yhdistyksille, säätiöille sekä yksityisille työnantajille ( ei julkisoikeudellisille
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000
Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko
Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti
Starttiraha vuonna 2017
Starttiraha vuonna 2017 z Kenelle starttirahaa voidaan myöntää Päätoimiseen yritystoimintaa Toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheeseen Henkilöasiakkaalle; Työttömälle
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä
TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus
TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 11.9.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Uudenmaan TE-toimisto 2018 Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yrityspalveluiden asiantuntijat auttavat yrityksiä henkilöstön hankintaan,
Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään
Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 10.11.2014 Maija Saarenpää, projektikoordinaattori Esityksen sisältö välityömarkkinoiden määrittelyä kehittämistyön tavoitteet
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sosiaalisista yrityksistä
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA
LUONNOS 24.6.2014 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...
Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen
Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen 1 10.3.2015 www.te-palvelut.fi (entinen mol.fi) www.te-palvelut.fi -verkkopalvelu on käytetyin, tunnetuin julkinen maksuton valtakunnallinen alueellinen
Työntekijän siirtäminen työllistämisen keinona ja yritysyhteistyö välityömarkkinoiden näkökulmasta
Työntekijän siirtäminen työllistämisen keinona ja yritysyhteistyö välityömarkkinoiden näkökulmasta Kontti Punaisen Ristin kierrätystavaratalo, jossa myydään ainoastaan lahjoitustavaraa Kontti-toiminnan
Laki. julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012)
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille Infotilaisuus Lahti HÄME/TYO/TOK/Eija Mannisenmäki
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille 2014-2016 Infotilaisuus Lahti 3.9.2013 3.9.2013 Työllistämistoimintaa ohjaavat lait ja asetukset: Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun
Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille
Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden
Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu
Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu 1 Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työllistymistä edistävä palvelu Mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella tuettuna päätoimisia opintoja
Viite: Lausuntopyyntö (26.5.2014) TEM/1034/03.01.01/2014, TEM044:00/2014
LAUSUNTO 12.6.2014 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö (26.5.2014) TEM/1034/03.01.01/2014, TEM044:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi julkisesta työvoima- ja
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa
Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa
Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen
Lausuntopyyntö TEM/1239/ /2016 ja TEM044:00/2016
LAUSUNTO Helsinki 18.8.2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Viite: Asia: Lausuntopyyntö TEM/1239/03.01.01/2016 ja TEM044:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi julkisesta työvoima- ja
Valmistelu: Työ- ja elinkeinosuunnittelija Sanna Mathlin, p
Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 30.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 81 28.10.2014 Kunnanhallitus 208 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 68 10.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 22.06.2016 Kunnanhallitus