Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016"

Transkriptio

1 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla Palveluesimies Virpi Niemi 1

2 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen Parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Avustusta tulee erityisesti käyttää heikossa työmarkkinaasemassa olevien työttömien työllistymisen edistämiseen Työmahdollisuuksien luomiseen välityömarkkinoille ja välityömarkkinoilla tuotettujen palvelujen vaikuttavuuden parantaminen 2

3 Työllisyyspoliittisella avustuksella tuettava toiminta Työllistymismahdollisuuksia parantava toiminta, jossa työttömille työnhakijoille järjestetään: Työmahdollisuuksia Työkokeiluja Em. liittyviä palveluja Toimintaan voi sisältyä lisäksi työttömien työmarkkinavalmiuksia parantavien palvelujen ja toimintamallien kehittämistä Avustettavaan toimintaan voi sisältyä myös valtakunnallisen toiminnan koordinointiin liittyviä tehtäviä Rahoitettavassa toiminnassa tulee aina olla työttömiä työnhakijoita tai TE-palveluissa olevia henkilöitä 3

4 Työllisyyspoliittisen avustuksen saaja Avustuksen saajana voi olla yhdistys, säätiö, kunta tai kuntayhtymä Lisäksi avustusta voidaan myöntää Yhteisölle sosiaalisen yrityksen perustamiseen ja sen toiminnan vakiinnuttamiseen Yhteisölle, jonka tarkoituksena on selvittää sosiaalisen yrityksen perustamismahdollisuuksia Jos kunta ja joku muu toimija hakee avustusta samaan toimintaan, molempien tulee hakea avustusta erikseen, sillä avustuksen enimmäistaso voi olla erilainen 4

5 Avustuksella katettavaksi hyväksyttävät kustannukset Hankehenkilöstön palkkauskustannukset (lakisääteiset sivukulut, lomarahat ja lomakorvaukset) Hankehenkilöstön työterveysmaksut, lyhytkestoinen henkilöstökoulutus ja matkakulut Puhelin-, posti- ja kopiointikulut sekä sähköisen viestinnän kulut Kehittämistuloksista ja uusista toimintamalleista tiedottaminen Kirjanpito ja tilintarkastus Ohjausryhmän kokouspalkkiot ja matkakulut Avustuksen saajan tuella palkatuille ja työkokeiluissa oleville ostopalveluna hankkimat työllistymistä edistävät palvelut 5

6 Avustusta ei myönnetä eikä sitä saa käyttää Elinkeinotoimintaan liittyviin kustannuksiin Julkisina työvoima- ja yrityspalveluina tuotettaviin palveluihin Sellaisten palvelujen tuottamiseen tai hankkimiseen, jotka kunta tai kuntayhtymä on lain mukaan velvollinen järjestämään Investointien tai irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenoihin Vuokrakustannuksiin 6

7 Avustuksen määrä Yhdistykselle ja säätiölle avustusta voidaan myöntää enintään 100 % TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista. TE-toimisto harkitsee avustuksen määrän tapauskohtaisesti toiminnan kohderyhmän ja sisällön pohjalta Sosiaaliselle yritykselle ja muulle yhteisölle avustusta voidaan myöntää enintään 75 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista Kunnalle ja kuntayhtymälle avustusta voidaan myöntää enintään 50 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista HUOM! Suhde muuhun valtionrahoitukseen huomioidaan 7

8 Avustuksen kesto Avustusta voidaan myöntää kerrallaan enintään kolmen vuoden ajaksi Päätös avustuksen määrästä tehdään aina kalenterivuosittain, mutta siinä varaudutaan tulevien vuosien rahoitukseen ehdolla, että toiminta on ollut avustuspäätöksen mukaista ja että TE-toimistolla on käytettävissään määrärahat hankkeen rahoittamiseen Sosiaaliselle yritykselle voidaan yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamiskustannuksiin myöntää avustusta vain ajaksi, jonka ko. toiminnan arvioidaan kestävän 8

9 Seuranta ja valvonta TE-toimisto ja Ely-keskus valvoo, että myönnetty avustus käytetään avustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen ja että avustettava toiminta toteutuu päätöksessä kuvatusti Avustuksen käyttö- ja seurantatiedot Tarkastukset Avustuksen saaja toimittaa vuosittain selvityksen rahoitetusta toiminnasta ja avustuksen käytöstä Avustuksen saaja laatii toiminnasta loppuraportin Tavoitteet ja tulokset Toiminnan toteutus Tulosten ja siinä käytettyjen palvelujen ja toimintamallien hyödynnettävyys tulevaisuudessa 9

10 Hankkeiden julkinen haku Pohjois- Pohjanmaalla 2016 Hakuaika (klo mennessä) Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto hakee hankkeita, joiden avulla vähennetään nuorisotyöttömyyttä ja edistetään pitkään työttömänä olleiden ja maahanmuuttajien sijoittumista avoimille työmarkkinoille Hankkeiden painopistealueet ovat: 1. Työmarkkinavalmiuksien parantaminen ja osaamisen kehittämisen tukeminen 2. Työllistymisen edistäminen 10

11 Hankkeiden ensisijaisina kohderyhminä ovat: 1. Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret, joilla ei ole ammatillista koulutusta ja joilla on osaamisen kehittämisen tarve ja pitkäaikaisen tuen ja ohjauksen tarve 2. Heikossa työmarkkinatilanteessa olevat, vähintään vuoden työttömänä olleet 3. Maahanmuuttaja-asiakkaat Maahanmuuttajien yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden ja kotoutumisen kaksisuuntaisuuden tukeminen, maahanmuuttajaperheiden tukeminen sekä aikuisten maahanmuuttajien työllistymisen edistäminen erityisesti suomen ja ruotsin kielen opetusta kehittämällä. Muuta opetusta, joka edistää maahanmuuttajan yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja elämänhallintaan liittyviä valmiuksia sekä työelämään ja jatkokoulutukseen pääsyä 11

12 Rahoitettavien hankkeiden valinnassa käytettävät kriteerit Hankesuunnitelmassa kuvataan, miten hanke parantaa työttömien työmarkkinavalmiuksia ja osaamista sekä avoimille työmarkkinoille työllistymistä Hankkeen toteuttajalla on kokemusta ja näyttöä em. Tehtävistä Hankkeen toteuttaja esittää alustavan suunnitelman yritysyhteistyöstä hankkeen aikana, mikäli painopistealueena on työllistymisen edistäminen Hankkeessa kehitetään uusia palveluja/toimintamalleja käytettäväksi kohderyhmän palveluohjauksessa, työllistymisen tukemisessa ja osaamisen kehittämisessä Hanke tukee asiakkaiden koulutukseen pääsyä ja työllistymistä hankkeen jälkeen Hankkeen asiakkaat/hankehenkilöstö 12

13 Työllisyyspoliittiseen avustukseen liittyvät säädökset Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) 12 luku 8 ja 10 :t; 14 luku 1 ja 2 :t sekä 15 luku 3 Valtioneuvoston asetus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (1073/2012) 14 luku Valtionavustuslaki (688/2001) Lait ja asetukset löytyvät osoitteesta 13

14 Avustuksen hakeminen Avustusta haetaan lomakkeella TEM 3.08 (Hakemus työvoimapoliittisesta avustuksesta) osoitteesta Hakulomakkeessa on kustannuserittely ja siinä mainitaan täyttöohjeet sekä mainitaan hakemukseen liitettävät asiakirjat. Suora linkki lomakkeeseen TEM 3.08: t/tm_tem308/index.html 14

15 Hakemuksessa TEM 3.08 mainitut liitteet todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus, joka ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi (ei koske kuntaa ja kuntayhtymää) hankekuvaus ja tiivistelmä hankekuvauksesta selvitys hankehenkilöstön palkkauskustannuksista henkilöittäin (bruttopalkka ja työnantajan sivukulut eriteltyinä) selvitys muista hankkeen toteuttamiseen liittyvistä kustannuksista kopiot muista hankkeen toteuttamiseen liittyvistä rahoituspäätöksistä tarvittaessa selvitys hakijan arvonlisäverovelvollisuudesta yrityksen kaksi viimeisintä tasetta ja tuloslaskelmaa sekä yhtiöjärjestys yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätöstiedot sekä yhdistyksen säännöt säätiön viimeisimmät tilinpäätöstiedot osuuskunnan perustamiskirja 15

16 Huomioitavaa Kaikki pyydetyt asiakirjat tulee olla TE-toimistossa määräaikaan mennessä Hakemuksen allekirjoittaa henkilö, jolla on allekirjoitusoikeus Kustannusarvio, rahoitussuunnitelma (TE-toimistolta haettavan tuen määrä), haettavan avustuksen määrä Muut hankkeen toteuttamiseen liittyvät kustannukset on eritelty euroina Hakemukseen liitetään mahd. kopiot muista rahoituspäätöksistä 16

17 Lisätiedot Hankkeen sisältöä ja tavoitteita koskevat asiat; Pohjois- Pohjanmaan TE-toimisto: o Palvelujohtaja Marita Rimpeläinen-Karvonen, puh , 17

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille Infotilaisuus Lahti HÄME/TYO/TOK/Eija Mannisenmäki

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille Infotilaisuus Lahti HÄME/TYO/TOK/Eija Mannisenmäki Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille 2014-2016 Infotilaisuus Lahti 3.9.2013 3.9.2013 Työllistämistoimintaa ohjaavat lait ja asetukset: Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014 Satakunta 30.9.2013 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014 Satakunnan ELY-keskuksessa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2014 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto 21.8.2015 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2016 Pirkanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016 työllisyyttä

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki Työllisyyspoliittinen avustus Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE Kohderyhmä. Hakukriteerit OHJE

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE Kohderyhmä. Hakukriteerit OHJE OHJE Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 2.10.2015 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2016 Kaakkois-Suomen TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Pohjois-Karjalan ELY-keskus

TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 16.9.2013 TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Pohjois-Karjalan ELY-keskus Avustuksen tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä.

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus TYPO

Työllisyyspoliittinen avustus TYPO TriPla-hanke TriPla-hanke LounaPlussa ry:n ja Hämeen Kylät ry:n toteuttama välityömarkkinahanke, jossa työllistetään palkkatuella pitkään työttömänä olleita henkilöitä yhdistyksiin ja yrityksiin Toimialueena

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Ajankohtaista asiaa Hämeen ELY-keskuksen työllistämishankkeista. 27.8.2013 Nastola Työpajojen alueellinen kehittämispäivä

Ajankohtaista asiaa Hämeen ELY-keskuksen työllistämishankkeista. 27.8.2013 Nastola Työpajojen alueellinen kehittämispäivä Ajankohtaista asiaa Hämeen ELY-keskuksen työllistämishankkeista 27.8.2013 Nastola Työpajojen alueellinen kehittämispäivä Taustaksi: tuoreita työttömyyslukuja (20.8.2013) Työttömyys on lisääntynyt Hämeen

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 274 07.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN OSALLISTUMINEN KUNTAKOKEILUHANKKEESEEN KHALL 274 Hallintojohtaja 31.7.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kunnat syyskuussa alkavaan kuntakokeiluun.

Lisätiedot

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

MAKSATUSHAKEMUS AIKO-rahoitus

MAKSATUSHAKEMUS AIKO-rahoitus 1 (5) TIEDOT AVUSTUKSEN SAAJASTA Avustuksen saaja Puutteellisesti täytettyä maksatushakemusta ei käsitellä Osoite Yhteyshenkilö Puhelin/email TIEDOT HANKKEESTA JA RAHOITUSPÄÄTÖKSESTÄ Hankkeen nimi Avustuksen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013 Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset Emma Kuusi 23.5.2013 Perusteet Nuorisolaki Valtionavustuslaki Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Kehyskauden

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

PÄÄTÖS TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Dnro KASELY/369/ /2013. Etelä-Karjalan Kylät ry Kellomäentie Taipalsaari

PÄÄTÖS TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Dnro KASELY/369/ /2013. Etelä-Karjalan Kylät ry Kellomäentie Taipalsaari PÄÄTÖS TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS 10.2.2014 Dnro KASELY/369/05.01.01/2013 Etelä-Karjalan Kylät ry Kellomäentie 1 54920 Taipalsaari AVUSTUKSEN HAKIJA Etelä-Karjalan Kylät ry (y-tunnus: 1719037-3) HAKEMUS

Lisätiedot

MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS OJAT KUNTOON hankkeen seminaari 4.5.2017 Jaana Ojala-Järvi, Hämeen ELY-keskus Peruskuivatushanke vai kunnossapito Peruskuivatushanke: - Peruskuivatustyö, joka

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 27.3.2015 Avustuksen tausta: lainsäädäntö ja valvonta Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita:

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita: SAAMELAISESTA KULTTUURIMÄÄRÄRAHASTA MYÖNNETTÄVIEN KULTTUURIAVUSTUSTEN TEKNISET OHJEET Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö julistaa haettavaksi yhteensä euron suuruisen määrärahan, joka on tarkoitettu:

Sosiaali- ja terveysministeriö julistaa haettavaksi yhteensä euron suuruisen määrärahan, joka on tarkoitettu: 1(6) MÄÄRÄRAHAN HAKUILMOITUS Valiokunta lisää momentille (33.03.63 Eräät erityishankkeet) 1 100 000 euroa valtakunnalliseen toimintaan, joka kohdistuu erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden (esim.

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015 TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 1 LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KÄRKIHANKE: LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 2 o OKM toimeenpanee Sipilän

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 7.9.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja:

Lisätiedot

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus 19.11.2014 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2015 19.11.2014 Työllisyyspoliittisen avustuksen tavoitteena on parantaa työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet Sivu 1 74 Dno Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet OUKA/351/02.05.01.03/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto kokous 28.01.2014 10

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta.

ERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. 1 HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. Saapumismerkinnät Saapumisleima Diaarinumero 1 Tiedot hakijasta* a) Hakijan yhteystiedot: Nimi* Jakeluosoite* Postinumero*

Lisätiedot

Hissi- ja esteettömyysavustusohje

Hissi- ja esteettömyysavustusohje Hissi- ja esteettömyysavustusohje 2015 30.1.2015 Hakuohje koskee avustuksia: - hissin jälkiasennukseen (hissiavustus) - liikkumisesteen poistamiseen (esteettömyysavustus) Sisällys 1 MÄÄRÄRAHAT SEKÄ SOVELLETTAVAT

Lisätiedot

Palkkatuki 29.10.2015

Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot