Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
|
|
- Tuomas Väänänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
2 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden vähentämiseen liittyvistä toimenpiteistä. Suunnitelma tehdään vuoden 2018 loppuun saakka ja sen toteutumista seurataan yhteisissä tapaamisissa kaksi kertaa vuodessa. Rakennetyöttömistä puhuttaessa käytetään myös termiä vaikeasti työllistyvät. Vaikeasti työllistyvät ovat työttömiä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevia ihmisiä, joiden työ- ja toimintakyky on tavalla tai toisella alentunut tai joiden osaaminen on puutteellista työmarkkinoiden vaatimuksiin nähden. Näiden syiden vuoksi heidän mahdollisuutensa työllistyä avoimille työmarkkinoille ovat heikentyneet. Kyseessä on siis henkilöasiakkaiden erityisryhmä, jolla on suurempi palvelutarve kuin yleensä työttömillä. Virallinen rakennetyöttömyyden määritelmä löytyy liitteestä 1. Toimenpidesuunnitelmaan kirjataan kunnan kanssa sovitut toimenpiteet ja tavoitteet rakennetyöttömyyden vähentämiseksi. Suunnitelmaan voidaan kirjata myös toimenpiteisiin liittyviä menettelyjä, prosesseja ja linjauksia. Toimenpidesuunnitelma rakennetaan vastaamaan jokaisen kunnan tilannetta ja tarpeita ja se päivitetään tarvittaessa sovittujen seurantapäivien yhteydessä. Toimenpidesuunnitelma ei ole sopimus, mutta sillä on toimintaa ohjaava merkitys ja on tärkeää, että kaikki toimijat sitoutuvat suunnitelman toteuttamiseen niin, että suunnitelmaan kirjatut tavoitteet saavutetaan.
3 3(7) Toimenpidesuunnitelma Toimenpide ja vastuutaho Valtuustoaloite työllistymisyksikön perustamisesta; TYP on tarvittaessa mukana yksikön perustamistyössä. Mikäli työllistymisyksikkö perustetaan, voi sinne palkata palkkatuella työnsuunnittelijan. Kartoitetaan TyönVuoksen roolia ja palveluita työllistymisen edistämisessä. Kuntouttavaan työtoimintaan ei ohjaudu asiakkaita ja tähän ongelmaan täytyy löytyä ratkaisu. Työllisyyspalveluvalikko täytyy selventää kunnan toimijoille eli mikä taho vastaa mistäkin osa-alueesta Asiakkaat, jotka ovat työkyvyttömiä, ohjataan eläkeselvittelyjen piiriin. Ruokolahden työttömien ja kunnan palkkatukikäytännöt on selvitettävä; mihin tehtäviin asiakkaita voisi sijoittaa. Puututaan heti palkkatukipaikkojen rekrytointiongelmiin. Tavoitteet Suunnitelman seuranta Taulukossa esitettyihin kohtiin palataan yhteisessä kokouksessa vuoden 2018 talousarvion suunnittelun yhteydessä. Muut asiat Selvitetään, voiko Kelan maksulistoja toimittaa myös kunnan työllisyysasioita vastaavalle henkilölle.
4 4(7) Liite 1 KÄSITTEET Aktivointiaste on palveluissa yhteensä laskentapäivänä olleiden osuus palveluissa yhteensä laskentapäivänä olleiden ja työttömien työnhakijoiden summasta Aktivointisuunnitelma määritellään kuntouttavan työtoiminnan laissa - pitkään työttömänä olleelle henkilölle työllistymisedellytysten ja elämänhallinnan parantamiseksi laadittava suunnitelma, jonka työ- ja elinkeinotoimisto ja kunta laativat yhdessä henkilön kanssa. Kuntouttava työtoiminta määritellään kuntouttavan työtoiminnan laissa, Kuntouttava työtoiminta on kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle ja jossa ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille. Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistämisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto voi myöntää työnantajalla palkkauskustannuksiin. Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että: 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen osaamisen puutteista ja palkkatuetun työn parantavan hänen ammatillista osaamistaan ja mahdollisuuksiaan työllistyä avoimille työmarkkinoille; 2) tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä; tai 3) tuella palkattavan henkilön vamma tai sairaus alentaa työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan hänen tuottavuuttaan tarjolla olevassa työtehtävässä olennaisesti sekä pysyvästi tai pysyväisluonteisesti. Jos tuella palkattava on ollut työttömänä välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä yhtäjaksoisesti alle 12 kuukautta, palkkatuen myöntäminen 1 momentin 1 kohdan perusteella edellyttää lisäksi, että henkilön työttömyys ilman palkkatuen myöntämistä todennäköisesti kestäisi yli 12 kuukautta. Työ- ja elinkeinotoimisto voi palkkatukea myöntäessään asettaa tuen saamiselle tuella palkattavan ja tuen tarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisia ehtoja. Rakennetyöttömyys - rakennetyöttömiin lasketaan pitkäaikaistyöttömien lisäksi toistuvaistyöttömät (16 kuukauden aikana työttömyysjaksot yhteen laskien yli 12 kuukautta työttömänä olleet) sekä 3 kuukautta työllistymistä edistävän palvelun jälkeen työttömänä tai uudelleen palveluissa olevat (ns. palveluilta palveluille siirtyvät). Työtön - on henkilö, joka ei ole työsuhteessa eikä työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään yhdenjaksoisesti yli kahta viikkoa ja joka ei ole päätoiminen opiskelija. Työttömänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka säännöllinen viikoittainen työskentelyaika on alle 4 tuntia. (Laki julkisista työvoima- ja yrityspalvelusta 2012/916) Työttömyysaste on työttömien prosenttiosuus työvoimasta eli työllisistä ja työttömistä. Työvoimapalvelut sisältää seuraavat palvelut: työllistäminen, työvoimakoulutus, työhön-, työnhakuja uravalmennus, työ- ja koulutuskokeilu, vuorotteluvapaasijaisuus, omaehtoinen opiskelu, kuntouttava työtoiminta.
5 5(7) TYP = Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (työvoiman palvelukeskus) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat heille työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisprosessiin etenemisestä ja seurannasta.
6 6(7) Liite 2 Työllisyyden tunnuslukuja ja rakennetyöttömyys vuonna 2016 Ruokolahti Luvut ovat vuoden 2016 keskiarvolukuja ja ne on saatu TE-hallinnon työnvälitystilastoista. Työnvälitystilastot pohjautuvat TE-toimistoissa käytössä olevaan Uraasiakastietojärjestelmään. Luvut 1-4 ilmaistaan viivalla salassapitosäännöksen vuoksi. Työttömät 261 Työttömyysaste 12,6 Aktivointiaste 19,3 Alle 25-vuotiaat työnhakijat 44 Maahanmuuttajat 22 Rakennetyöttömät 181 Pitkäaikaistyöttömät 94 Pitkäaikaistyöttömien aktivointiaste 9,9 Rakennetyöttömät koulutuksen mukaan Perusaste Keskiaste Alin korkea-aste Korkeakoulu Tutkijakoulutus Tuntematon Rakennetyöttömät ammatin mukaan Johtajat - Erityisasiantuntijat 16 Asiantuntijat 23 Toimisto ja asiakaspalvelutyö 9 Palvelu- ja myyntityö 24 Maanviljely ja metsätyö 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyö 37 Prosessi- ja kuljetustyö 26 Muut työntekijät 18
7 7(7) Sotilaat 0 Luokittelemattomat 17 Rakennetyöttömien ikärakenne Alle 30-vuotiaat vuotiaat Yli 55 vuotiaat
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö
Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Palkkatuen muutokset 2017
Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko
Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos
Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015
Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman
TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut
TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan
Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko
Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13
Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla
Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki
Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa
Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013
NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa
Yleistä kuntouttamiseen liittyen
Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu
Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki
Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta
Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2013
NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu 2013 Julkistettavissa 26.2.2013 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen ripeästi Kainuussa Nuorisotyöttömyys kohosi neljänneksen vuoden takaisesta
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo
2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli
Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
TILASTOJA 2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste säilyi vuoden 2014 toisella neljänneksellä samalla tasolla kuin vuosi sitten, huhti-kesäkuussa
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen
Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä kesäkuu 2016
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä kesäkuu 2016 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Aktivointiaste
Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa
Mitä TYPissä tapahtuu?
Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen
TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut
TE-palvelut 24.5.2016 Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista(jtypl) Monipuoliset
KAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Positiivinen työllisyyden kehitys jatkuu ssa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,7 n TE toimistossa oli marraskuun lopussa 4 565 työtöntä työnhakijaa.
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä syyskuu 2017
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä syyskuu 2017 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 24.10.2017 / Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Aktivointiaste
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.8. klo 9.00 Työttömyys kohosi Kainuussa roimasti kuussa Työttömyys paisui lähes 20 %, nuorisotyöttömyys jo 32 % vuoden takaisesta
KAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömyys laskee kokonaistyöttömyyttäkin nopeammin Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 17,7 Suomussalmi 18,3 Maaliskuun työllisyystilanne on ssa
Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko
TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset
Työllisyyskatsaus Lokakuu 2014
Työllisyyskatsaus Lokakuu 214 Lokakuussa 319 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
TE-toimiston palvelut Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut
TE-toimiston palvelut 8.5.2014 Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Uudistuneet TE-palvelut TE-palvelut määritellään laissa julkisesta työvoima-
Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6
Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,
Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015
Työllisyyskatsaus Helmikuu 215 Helmikuussa 355 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun
Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun
Työllisyyskatsaus Kesäkuu 2015
Työllisyyskatsaus Kesäkuu 215 Kesäkuussa 368 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2013
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.12. klo 9.00 Kainuussa vallitsee nyt maan pahin työttömyys Nuorisotyöttömyys nousi kuussa jo 50 % vuoden takaista korkeammalle
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho
Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 215 Maaliskuussa 347 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun
Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 Julkistettavissa 25.2.2014 klo 9.00 Kainuun työttömyydessä on jo pieniä taittumisen merkkejä Mittavat lomautukset pyrkivät kuitenkin
ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömien määrä laski ssa 15 % vuodentakaisesta Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 16,3 ssa oli maaliskuun lopussa työttömänä 8 996 henkilöä
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä
Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
KAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kasvava työvoiman kysyntä laski työttömyyttä tammikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain ssa oli vuoden alussa tarjolla työtä selvästi enemmän kuin vuosi sitten.
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA
Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016
Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016 Tammikuussa 368 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (0) 10,0 14,9 (7) 15,0 20,0 (8) Lappi 17,2 Pohjois
Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015
Työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Marraskuussa 342 1 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun
Työllisyyskatsaus Syyskuu 2015
Työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Syyskuussa 337 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
Kainuun työllisyyskatsaus, helmikuu 2013
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.3. klo 9.00 Työttömyys sinnittelee Kainuussa yhä selvemmin vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän hiipuessa nuorisotyöttömyys
Työllisyyskatsaus Heinäkuu 2015
Työllisyyskatsaus Heinäkuu 215 Heinäkuussa 381 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun
Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2015
Työllisyyskatsaus Huhtikuu 215 Huhtikuussa 338 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015
2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
KAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työvoiman kysynnässä pieni notkahdus huhtikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 18,2 Työvoiman kysynnässä tapahtui huhtikuussa notkahdus viime vuoteen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.11. klo 9.00 Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa Työttömyys on paisunut jo yli neljänneksen vuoden takaisesta Kainuun työllisyystilanne
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
ETELÄ SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa pitkäaikaistyöttömiä selvästi vuodentakaista vähemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Heinävesi 16,2 ssa oli tammikuun lopussa työttömänä 9 519 henkilöä eli