Palkkatuki muutoksia
|
|
- Miina Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palkkatuki muutoksia Iisalmi ja Kuopio
2 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana on, että kaikkia elinkeinotoimintaa harjoittavia yhteisöjä kohdellaan samoin ehdoin Mahdollisen kilpailun vääristymisen ehkäisemiseksi, kaikille elinkeinotoimintaa harjoittaville palkkatuki myönnetään samoin ehdoin
3 Sovellettava sääntelypohja Muu työnantaja Elinkeinonharjoittaja Ryhmäpoikkeusasetus - tuen määrä - tuen kesto De minimis -vanhat ehdot Vanhat ehdot
4 Elinkeinotoiminnan harjoittaminen Lähtökohtaisesti aina yhtiömuodossa toimivat työnantajat Oy, ay, ky, osuuskunta, sosiaaliset yritykset Yhdistykset ja säätiöt siltä osin kuin niiden katsotaan harjoittavan elinkeinotoimintaa Ei koske kuntia, kotitalouksia tai elinkeinotoimintaa harjoittamattomia yhdistyksiä ja säätiöitä
5 Yhdistykset ja säätiöt Tapauskohtainen kokonaisharkinta onko palveluiden ja tuotteiden myynti yrityksille, kunnille ja yksityisille henkilöille: jatkuvaa ansiotarkoituksessa tapahtuvaa laajaan tai laajahkoon asiakaskuntaan suuntautuvaa kilpailuolosuhteissa tapahtuvaa Satunnaisesti palveluja ja tuotteita myyviä ei pidetä elinkeinotoimintaa harjoittavina
6 Pääsääntöisesti elinkeinotulona ei pidetä tuloa, joka on saatu Toiminnan rahoittamiseksi järjestetyistä arpajaisista, myyjäisistä, urheilukilpailuista, tanssi- ja huvitilaisuuksista, tavarankeräyksestä tai näiden yhteydessä harjoitetusta tarjoilusta tai myynnistä Jäsenlehdistä Adresseista, merkkien tai korttien myymisestä (varainkeruu) Huoltolaitoksissa huolto-, opetus- tai askartelutarkoituksessa suoritetuista palveluksista Bingopelin pitämisestä
7 Kilpailuolosuhteissa tapahtuvaa elinkeinotoimintaa saattaa olla Vanhusten ja vammaisten asumispalvelut Koti-, siivous-, muutto-, kiinteistöhoito-, remontti- ja rakennuspalvelut Majoitus-, ruokailu-, kahvila- ja pitopalvelut Auto- ja konekorjaamopalvelut Yrityksille tehtävät alihankintatyöt ja työvoiman vuokraus
8 Palkkatuen myöntäminen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesti Kohderyhmät: 1) Vajaakuntoinen 2) Vaikeasti työllistyvä 3) Pitkäaikaistyötön 4) Ollut yhdenjaksoisesti työttömänä vähintään 6 kk 5) Vailla ammatillista koulutusta 6) Yli 50-vuotias 7) Kotoutumissuunnitelmaan oikeutettu maahanmuuttaja
9 Palkkatuen määrä Vajaakuntoisen palkkauskustannuksiin myönnettävän palkkatuen enimmäismäärä voi olla enintään 75 % palkkauskustannuksista Muiden kohderyhmään kuuluvien palkkauskustannuksiin myönnettävän palkkatuen enimmäismäärä voi olla enintään 50 % palkkauskustannuksista TUEN TASO MÄÄRITELLÄÄN KUTEN AIKAISEMMINKIN Prosentit asettavat tuelle enimmäiskaton Käytännössä enimmäistukiprosentti leikkaa korkeinta korotettua tukea
10 Kynnysrajat ja tukien kasaantuminen Kynnysrajat 2 7 kohdassa mainittujen henkilöiden palkkaamiseen tukea yli 5 milj. vuodessa Vajaakuntoisten palkkaamiseen 10 milj. vuodessa Tuen kasaantuminen Jos tuki on myönnetty samoihin palkkauskustannuksiin Esim. jokin muu viranomainen on myöntänyt tukea saman henkilön palkkaamiseen 30 %, voi TE-toimisto myöntää enää palkkatukea enintään 20 % palkkauskustannuksista -> yhteensä enimmäismäärä 50 % Vajaakuntoisten kohdalla tuki voi kasaantua 100 prosenttiin palkkauskustannuksista
11 Tukien kasaantuminen Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen tuen enimmäismäärää laskettaessa huomioidaan myös kyseisiin palkkauskustannuksiin myönnetty de minimis tuki
12 Palkkatuen myöntäminen de minimis - tukena Sovelletaan elinkeinotoimintaa harjoittavaan työnantajaan, joka palkkaa muun kuin ryhmäpoikkeusasetuksen kohderyhmään kuuluvan henkilön Tuen enimmäismäärä hakemisvuoden ja kahden edellisen verovuoden aikana Ennen tuen myöntämistä yritykseltä pyydetään ilmoitus kaikista muista de minimis tuista, jotka se on saanut kuluvan ja kahden edeltävän verovuoden aikana
13 De minimis -tuki Tukea ei myönnetä ollenkaan, jos tuen myöntäminen aiheuttaa euron rajan ylittymisen De minimis tuki kasautuu vain de minimis tuen kanssa
14 Sanssi-kortti Tarkoituksena on aktivoida nuoria hankkimaan työpaikka itse ja välittämään työnantajille tietoa palkkatuesta Kohdennettu erityisesti nuorille vastavalmistuneille työttömille työnhakijoille Painopiste yrityksiin työllistämisessä Vuonna 2010 alle 25-vuotiaan työllistämiseen myös määräaikaiseen työsuhteeseen ilman työttömyys vaatimusta Vuonna 2011 alle 25-vuotiaan työllistämiseen määräaikaiseen työsuhteeseen 3 kk:n yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen vuotiaan kohdalla täytyy olla 6 kk:n yhdenjaksoinen työttömyys välittömästi ennen tuki työllistämistä
15 Työnantajaan liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset Palkkatukea ei voida myöntää jos: Työsuhde on alkanut ennen tuen myöntämispäätöstä työnantaja on hakemuksen jättämistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitään samoista tai samanlaisista tehtävistä tai lyhentänyt heidän työaikaansa tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi muiden työntekijöiden irtisanomisen tai lomauttamisen tai heikentäisi heidän työolosuhteitaan tai etuuksiaan työpaikka täyttyisi ilman tukeakin
16 jatkoa työnantaja saa tuella palkattavan palkkaamiseen tai työllistämisen edistämiseen samalta ajalta muuta valtion tukea lukuun ottamatta oppisopimuskoulutuksessa työnantajalle maksettavaa koulutuskorvausta sekä korkeimman korotetun palkkatuen yhteydessä Rahaautomaattiyhdistyksen avustusta tai veikkausvaroista maksettavaa avustusta
Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho
Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI
Palkkatuki 25.11.2010 3
Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat
Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015
Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Uudistunut palkkatuki 1.1.2015
Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Palkkatuen uudistamisen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä
Uudistuva palkkatuki Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistamisen tavoitteet Tavoitteena on parantaa Työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua Tukipäätösten ennakoitavuutta
Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto
Palkkatuki v. 2016 Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014
TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko
TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset
Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi
Hakemuslomake Työnantaja (tuen hakija) Nimi: Nuorten työllistämistuki Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu Y-tunnus: Osoite: Kotikunta: Toimiala: Henkilöstön lukumäärä: Yhteyshenkilö: Puhelinnumero:
TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto
TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään
Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö
Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.
Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.
PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015
PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 Uudenmaan hanketoimijoiden seminaari 23.1.2015 Riitta Somero ja Hellä Neuvonen-Seppänen Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto 17.2.2015 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö
Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-
TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto
TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja
Urheiluseuran varainhankinnan perusteet
Urheiluseuran varainhankinnan perusteet 1. Käsitteet yleishyödyllisyys yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoiminta, liiketoiminta 2. Tulovero Yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta.
Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7)
Palkkatuki Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) 1 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYS 1 TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNTA 4.6.2015
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYS 1 Kaupunginhallitukselle ESITYS TYÖLLISYYDENHOIDON HELSINKI-LISÄN UUDISTAMISEKSI Työllistämistoimikunta (4.6.2015 4) esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi liitteenä olevat
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki
Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta Seinäjoki 27.10.2018 Yleishyödyllisyyden edellytykset tuloverotuksessa Yleishyödyllisyydestä säädetään verotuksessa tuloverolain (TVL) 22 :n 1 momentissa
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015
Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman
Palkkatuen muutokset 2017
Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (5) 678 Työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisperusteiden uudistaminen HEL 2015-006992 T 01 02 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle syyskauden ensimmäiseen
Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko
Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo
HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA
HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,
Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen
Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2003 vp Hallituksen esitys laiksi sosiaalisista yrityksistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sosiaalisista yrityksistä
Rekisteröity yhdistys voi: -omistaa kiinteää omaisuutta -tehdä kauppoja. yleisiä rahankeräyksiä
-------------------------------------------------- Helge Saarinen, KHT, KLT 6.10.2013 1 Oikeudellinen asema 2 Vastuu toiminnasta 3 Vahingonkorvausvelvollisuus 4 Verotus 5 Rekisteröityminen 6 Kustannukset
HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 4.6.2015 ku04062015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13
1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 4.6.2015 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat
PIIRIKOKOUS HUITTINEN
-------------------------------------------------- PIIRIKOKOUS 5.10.2013 HUITTINEN RI PIIRI 1410 DG Helge Saarinen, KHT, KLT Rekisteröity yhdistys voi: - tehdä sitoumuksia ja sopimuksia - asioida tuomioistuimissa
Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka
Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa
Kummiyritystoiminta Liedossa
Kummiyritystoiminta Liedossa Ajatus syntyi vuonna 2009 Nuorten vastavalmistuneiden kasvava työttömyys Tiukka taloustilanne on vaikeuttanut työpaikan saantia Vastavalmistuneita on runsaasti valmiina työhön
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden
Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa
Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena
OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)
2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin
Palkkatuki 29.10.2015
Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena
Talousarvioseminaari 27.10.2014
Talousarvioseminaari 27.10.2014 Henkilöstölomautus ja sen vaikutukset 27.10.2014 Henkilöstöpäällikkö Juhani Kerman 1 Lomauttaminen Lomautusperusteet ja lomautusmenettely on määritelty työsopimuslain (55/2001)
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...
EK:n 3+6 oppisopimusmalli
EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta
EK:n 3+6 oppisopimusmalli
EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA
LUONNOS 24.6.2014 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua
Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko
Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana
Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry
www.pwc.com Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry Urheilujuridiikan päivä Juha Laitinen Yleishyödyllinen yhteisö (TVL 22 ) 1) Toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi -
HE 198/2014 vp. tavoitteena on palkkatukijärjestelmän yksinkertaistaminen, Voimassa olevien säännösten mukaan kun-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, työsopimuslain 13 luvun 6 :n väliaikaisesta muuttamisesta ja
Op a ss. edelleensijoittamisesta. Riskittömin tapa puolin ja toisin tutustua toiseen osapuoleen oikeassa työssä.
Op a ss edelleensijoittamisesta Riskittömin tapa puolin ja toisin tutustua toiseen osapuoleen oikeassa työssä. Sisällys Johdanto 1. Mitä edelleensijoittaminen on? 2. Kuka voi edelleensijoittaa ja kenet?
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita
Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille
Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta
hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki
hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi
HE 275/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalisista yrityksistä annetun lain sekä julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 9 ja 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) 1154 Palkkatuella työllistämiseen käytettävän Helsinki-lisän myöntämisperusteiden ja määrän tarkistaminen HEL 2011-009618 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä työllistämiseen
Työntekijän siirtäminen työllistämisen keinona ja yritysyhteistyö välityömarkkinoiden näkökulmasta
Työntekijän siirtäminen työllistämisen keinona ja yritysyhteistyö välityömarkkinoiden näkökulmasta Kontti Punaisen Ristin kierrätystavaratalo, jossa myydään ainoastaan lahjoitustavaraa Kontti-toiminnan
Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla
HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen
Työnantajakansio. KAIRA-hanke
Työnantajakansio KAIRA-hanke KAIRA-hanke 1 KAIRA-HANKE 2008-2012 Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen S10179 Hallinnoija: Kainuun maakunta -kuntayhtymä Rahoittaja: Kainuun ELY-keskus
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos
Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen
Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen 1 10.3.2015 www.te-palvelut.fi (entinen mol.fi) www.te-palvelut.fi -verkkopalvelu on käytetyin, tunnetuin julkinen maksuton valtakunnallinen alueellinen
KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. Sari Anetjärvi
KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Sari Anetjärvi Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimus Kirkon henkilöstön kehittämissopimuksen tilalle on tullut voimaan Kirkon
Yleistä kuntouttamiseen liittyen
Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä
Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella
Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Työllisyyspalvelut 1 Ilona Sola Tampereen kaupungin hankintojen periaatteet määritellään talousarviossa Kaupungin hankintojen periaatteet koskevat palvelualueita,
Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii
Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää
Nuorisotakuu ja erityiset muutokset mm. palkkatuessa Lapin TE-toimisto Sirpa Tuokko
Nuorisotakuu ja erityiset muutokset mm. palkkatuessa 1 19.3.2013 Lapin TE-toimisto Sirpa Tuokko Mitä lupaamme 1.1.2013 alkaen nuorisotakuussa 1. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle
Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla
HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen
TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015
TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 Välityömarkkinat- ja yritysyhteistyöseminaari työllistämisen ajankohtaiset asiat 11.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE
Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Sisällys 1) Työkokeilu tarvittavan työkokemuksen hankkimiseksi 2) Palkkatuen hyödyntäminen osatyökykyisen työllistämisen
Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena
TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala
1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)
Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019
Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)
Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle
Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan
HE 45/2006 vp. on kestänyt vähintään kuusi kuukautta.
HE 45/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 5 luvun 4 :n ja 7 luvun 3 :n sekä työttömyysturvalain 2 luvun 20 :n ja 7 luvun 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien
Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus
Työharjoittelu www.mol.fi Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työtön työnhakija voi osallistua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen perehtyäkseen työelämään sekä edistääkseen työhönsijoittumistaan
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA
YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA - Työttömyys on syrjäytymisen suurimpia riskitekijöitä ja tähän tematiikkaan puututtiin paikallisesti - Tavoitteena oli luoda jokaiseen hankekuntaan henki, että
Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015
Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen
Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki
Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki
Nuoren oma motivaatio/usko viranomaisiin
NUOREN TARPEISIIN POHJAUTUVA PALVELUPROSESSI KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTOSSA - Nopea kontaktointi TE-toimistosta heti työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen - Ohjauksellinen ja yksilöllinen palvelu - Oma asiantuntijajärjestelmä
Nuorisotakuu Pasi Rentola
Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
TALOUSPROSESSI TALOUSARVIO (1/2)
TALOUSPROSESSI TALOUSARVIO (1/2) Yhdistys hankkii tuloja joita se käyttää toiminta-ajatuksen toteuttamiseen Talousprosessin runkona on talousarvio ja siihen liittyvä toimintasuunnitelma. Talousprosessi
TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus
TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 11.9.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,
Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Karjalainen
Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 15.5.2017 Antti Karjalainen Työntekoa varten tarvittavat luvat EU:n ulkopuolisen maan kansalaisen työnteko Suomessa
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja
Yhdistyksen taloushallinto
Yhdistyksen taloushallinto Yhdistyksen taloushallinto Mitkä säännöt, lait ym. ohjaavat yhdistyksen taloudellista toimintaa? Yhdistyksen säännöt Lainsäädäntö (EU:n tilinpäätösdirektiivi, yhdistyslaki ja
KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT
KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT 1 Tarkoitus Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen > työnantajat saavat tarpeisiinsa pohjautuvaa osaavaa työvoimaa ja henkilöasiakkaat saavat osaamiseensa
Vahtera Eeva JULKINEN
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2009-00447 Vahtera Eeva 13.10.2009 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Eduskunnan suuren valiokunnan pöytäkirja 18.9.2009, 33/2009 vp Asia Ajankohtainen