Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014"

Transkriptio

1 Työmaarekisteri ja työmaaavain Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna

2 Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan Tavoitteena on tehostaa verotulojen keräämistä. Ns. pimeät yritykset ja työntekijät halutaan verotuksen piiriin. Tiedonantovelvollisuus koskee kaikkia niitä, jotka rakentavat tai rakennuttavat (urakoitsijat, rakennuttajat, yritykset, asunto-osakeyhtiöt jne. ja myös yksityishenkilöt). Ilmoittamisvelvollisuus koskee rakentamispalvelun TILAAJAA (eli ostajaa) ja yhteisen työkohteen PÄÄTOTEUTTAJAA. Tilaaja ilmoittaa kaikki tilaamansa rakentamispalvelut (urakkatiedot) kuukausittain. Koko urakkaketjun kattava ilmoittaminen. Päätoteuttaja ilmoittaa yhteisen rakennustyömaan työntekijätiedot kuukausittain. Tiedot on annettava Verottajalle sähköisesti (suomi.fi, ilmoitin.fi sivuston tai ohjelmiston tarjoaman rajapinnan avulla). Verottaja ohjeistaa tarkemmin mitä rakentamispalvelua ilmoittaminen koskee (määritellään arvonlisäverolaissa). Lähde: Verottaja Tiedonantovelvollisuuden euromääräinen alaraja on eur. Jos urakkasopimus on eur tai pienempi, tietoja ei tarvitse ilmoittaa.

3 Urakkatietojen tiedonantovelvollisuus Lähde: Verottaja

4 Tietojen antaminen, urakkatiedot Visma LTR ratkaisu tietojen ilmoittamiseen Lähde: Verottaja

5 Tiedonantovelvollisuus työntekijöistä Päätoteuttaja ilmoittaa yhteisen työmaan työntekijätiedot keskitetysti työmaittain. Päätoteuttaja on yleensä pääurakoitsija mutta jos pääurakoitsijaa ei ole nimetty, työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus on rakennuttajalla. Yhteisellä työmaalla tarkoitetaan rakennustyömaata, jolla työskentelee samanaikaisesti tai peräkäin useampi urakoitsija. Yhteisellä rakennustyömaalla toimiva aliurakoitsija ilmoittaa työntekijätiedot päätoteuttajalle. Tiedot annetaan ilmoitusjakson (eli kuukauden) aikana työmaalla työskennelleistä henkilöistä. Työntekijätietoja ei tarvitse antaa, jos työmaakohtaisesti hankkeen kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa on enintään euroa Verottaja ohjeistaa tarkemmin (esim. ei koske työmaalle tavaraa kuljettavia). Lähde: Verottaja

6 Tietojen antaminen, työntekijätiedot Visma LTR ratkaisu tietojen ilmoittamiseen Lähde: Verottaja

7 Työmaa-avain Työmaalla tulee olla jokin tunnistetieto, joka yksilöi työmaan. Verottaja suosittelee työmaa-avaimen käyttöä. Työmaa-avain tulee esittää myös laskuilla. Verkkolaskut ja paperilaskut Työmaa-avain talletetaan Visma L7:aan alanumeron viitteisiin. Viitteistä työmaa-avain siirtyy myyntilaskulle. Työmaa-avain voi olla myös rivikohtainen (koontilaskut). Työmaa-avain näytetään myös ostoreskontrassa.

8 Työmaa-avain laskulla

9 Työmaa-avain sähköisten laskujen käsittelyssä

10 Työmaa-avain ostoreskontrassa Työmaa-avain esitetään laskun otsikkotasolla, lisäksi voidaan esittää Työmaanumero (työmaan yksilöivä tieto laskuttajan järjestelmässä.

11 Työmaa-avain ostoreskontrassa, rivitiedot Työmaa-avain ja Työmaanumero voivat olla myös rivikohtaisia tietoja (koontilaskut)

12 Tietojen antaminen Kuukausittain työmaakohtaisesti Tiedot annettava viimeistään kohdekautta seuraavan toisen kuukauden 5. päivä -> heinäkuun 2014 tiedot annetaan viimeistään Tiedonantovelvollisuuden alkaa, kun työmaa / töiden tekeminen alkaa ja päättyy, kun työ on vastaanotettu ja luovutettu tilaajalle tai laskutus loppuu Paperi-ilmoitamista ei sallita -> tiedot lähetettävä sähköisesti verottajalle. Ilmoitin.fi - palvelun kautta tiedostosiirtona tai Suomi.f-palvelun verkkolomakkeella Ohjelmiston tarjoaman rajapinnan avulla (Visman ratkaisu!) Lähde: Verottaja

13 Visman ratkaisu Selainkäyttöinen Visma LTR Työmaarekisteri. Työmaan perustiedot Työmaan urakoitsijat Työmaan henkilöt Yhteinen Urakoitsijarekisteri Yhteinen Työmaiden henkilörekisteri Työmaan Urakka- ja työntekijätietojen raportointi sähköisesti verottajalle Integroitu Visma L7:aan.

14 LTR Työmaarekisteri, Työmaat Työmaiden selailu ja ylläpito

15 LTR Työmaarekisteri, Urakoitsijat ja Henkilöt Kaikille työmaille yhteiset urakoitsija- ja henkilörekisterit

16 LTR Työmaarekisteri, Työmaan tiedot Uuden työmaan perustaminen

17 LTR Työmaan urakoitsijat ja henkilöt Työmaan urakoitsijat ja henkilöt valitaan yleisestä rekisteristä.

18 LTR Työmaarekisteri, urakat ja urakkalaskut Työmaahan kytketään L7:n työnumerot. Työmaahan kohdistetaan L7:n ostolaskut. Työmaarekisteristä muodostetaan Verottajan aineistot, jotka lähetetään Verottajalle.

19

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Rakentamisen uudet velvoitteet Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Käsiteltävät aiheet 1. Taustaa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Tilaajan velvollisuudet / urakkatiedot Päätoteuttajan

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Lain tarkoitus ja tavoite Reaaliaikaisen kokonaiskuvan luominen yrityksistä ja työntekijöistä Tietojen avulla voidaan käsitellä, arvioida ja määritellä asiakkaiden verotusstatusta

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä,

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Kuka, mitä ja miten? Ketä menettely koskee? Yrityksiä toimialasta riippumatta, kuntia, asunto-osakeyhtiöitä, yhdistyksiä sekä valtiota, jotka rakentavat tai rakennuttavat

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut. Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri

Visma Liikkuvan työn ratkaisut. Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri Visma Liikkuvan työn ratkaisut Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Lakimuutos veromenettelyyn, voimaan 1.7.2014 Koskettavat yhteisiä työmaita, joissa

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä, valtiota sekä kaikkia yrityksiä toimialasta

Lisätiedot

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

Tyomaakorttiheti.com Tiedonantovelvollisuus

Tyomaakorttiheti.com Tiedonantovelvollisuus Tiedonantovelvollisuus KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE (Työmaakortti) Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Muutokset 1.7.2014 alkaen 4.6.2014 Raahe KETÄ MENETTELY KOSKEE JA MITÄ ILMOITETAAN? Suurin yksittäinen Kiinteistö- ja Rakennusalan toimintaan vaikuttava lakiuudistus.

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Verohallinto

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausi-ilmoitus (HE 92/2012) Hallituksen esitys hyväksyttiin eduskunnassa huhtikuussa Presidentti vahvisti

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015

Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Rakentamisen uudet velvoitteet Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Näytesivut. Marraskuu

Näytesivut. Marraskuu Marraskuu Marraskuussa päivitetään kiinteistöstrategia ja sen pohjalta käynniste tään seuraavan vuoden talousarvion valmistelu. Huoltoyhtiö valmistelee kiinteistön tulevaan talveen. Hallinto Päivitetään

Lisätiedot

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Yhtenäiset käytännöt luovat sujuvuutta Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden mukanaan

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa 24.5.2013 ja presidentti vahvisti lait alkukesästä

Lisätiedot

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Veikko Virkki, KHT Auktorisoitu tilitoimisto ja KHT-yhteisö kansainvälisillä valmiuksilla ja nykyaikaisimmilla järjestelmillä Rakennusalan

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Taloyhtiö 2014 Päälakimies, VT Jenni Hupli Kiinteistöliitto Mistä on kysymys? Talousrikollisuuden torjuntaan uusi lisäkeino Verotusmenettelylain (18.12.1995/1558)

Lisätiedot

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT Tietojen ilmoittaminen Veronumero.fi-palveluun vie muutaman minuutin. Se ei maksa mitään, mutta merkitsee suuria asioita yrityksesi tulevaisuudelle. Ilmoitusmenettely on

Lisätiedot

SUOMEN TILAAJAVASTUU OY

SUOMEN TILAAJAVASTUU OY SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Tarjoaa palvelut rakennustoimialalla toimiville yrityksille viranomaisvelvoitteiden noudattamista varten. Tuoteperheeseen kuuluvat Tilaajavastuu.fi - ja Veronumero.fipalvelukokonaisuudet.

Lisätiedot

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu Uudet ilmoitusvelvollisuudet voimaan 1.7.2014 rakentamispalveluiden tilaajille Rakentamispalveluihin liittyvä tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet ja tilaajavastuu. Verohallinto

Rakentamisen uudet velvoitteet ja tilaajavastuu. Verohallinto Rakentamisen uudet velvoitteet ja tilaajavastuu Verohallinto Käsiteltävät aiheet 1. Veronumero Veronumero kuvallisessa tunnistekortissa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Urakkatiedot Työntekijätiedot

Lisätiedot

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Urakka- ja henkilöraportoinnit Päivitetty 07/2017 Movenium Oy www.movenium.com Rakentamisen tiedonantovelvollisuus veroviranomaiselle Tiedonantovelvollisuus koskee rakennusalalla

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma. Kenen pitää antaa rakentamisilmoitus? Mitä tietoja urakkailmoituksilla annetaan? Mitä tietoja työntekijäilmoituksilla annetaan?

Tilaisuuden ohjelma. Kenen pitää antaa rakentamisilmoitus? Mitä tietoja urakkailmoituksilla annetaan? Mitä tietoja työntekijäilmoituksilla annetaan? Tilaisuuden ohjelma Kenen pitää antaa rakentamisilmoitus? Mitä tietoja urakkailmoituksilla annetaan? Mitä tietoja työntekijäilmoituksilla annetaan? Miten tiedot ilmoitetaan marraskuusta 2019 alkaen? Mitä

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014

ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014 ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014 Yhteistyössä urakoitsijan asialla Paremman rakentamisen puolesta! Sähköisen taloushallinnon edelläkävijä! Suomen Rakennusmestarit lyhyesti! Rakentamisen PROJEKTINJOHTO

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Käsiteltävät aiheet Urakka- ja työntekijätietojen ilmoittamisen perusteet mistä tiedot annetaan kenen vastuulla on tietojen antaminen mitä tietoja ilmoitetaan ilmoittamisen

Lisätiedot

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero. Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.fi Veronumerolaki Julkisuudessa rakentamisen lakisääteisiä velvoitteita

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus urakoista Kuka on tiedonantovelvollinen? Kukin tilaaja ilmoittaa omat urakkatietonsa Ts. keneltä on tilannut

Lisätiedot

Verottajan työntekijä- ja urakkailmoitusten tekeminen Movenium TimeTracker-palvelussa

Verottajan työntekijä- ja urakkailmoitusten tekeminen Movenium TimeTracker-palvelussa Verottajan työntekijä- ja urakkailmoitusten tekeminen Movenium TimeTracker-palvelussa 4. heinäuuta 2014 Tämän materiaalin tarkoitus Tässä ohjeessa opastetaan vaiheittain kuinka veroviranomaisen 1.7.2014

Lisätiedot

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ilmoitusvelvolliset tilaaja, päätoteuttaja ja työnantaja - Verotusmenettelylaki Rakentamispalvelujen

Lisätiedot

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä

Lisätiedot

V I S M A F I N N V A L L I OY L I N N O I T U S T I E E S P O O P U H w w w. f i n n v a l l i.fi Y - t u n n u s : 0

V I S M A F I N N V A L L I OY L I N N O I T U S T I E E S P O O P U H w w w. f i n n v a l l i.fi Y - t u n n u s : 0 V I S M A F I N N V A L L I OY L I N N O I T U S T I E 5 0 2 6 0 0 E S P O O P U H 020 7 6 1 4 4 7 0 w w w. f i n n v a l l i.fi Y - t u n n u s : 0 581206-7 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Käyttöoikeudet

Lisätiedot

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen Tieto Corporation Harri Korhonen Product Manager Tieto, Value Networks harri.korhonen@tieto.com Yleistä Soveltamisohjeessa

Lisätiedot

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen 13.5.2014 Finanssialan Keskusliitto

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen 13.5.2014 Finanssialan Keskusliitto TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen 13.5.2014 Finanssialan Keskusliitto Tieto Corporation Harri Korhonen Product Manager Tieto, Value Networks harri.korhonen@tieto.com

Lisätiedot

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri Käyttöönoton vaiheet Työmaarekisteri & laskupoimuri Laskupoimuri pähkinänkuoressa Verkkolasku Rakennustyön laskuosoite Poimuri Työn tilaajan oma sähköinen laskutusosoite Asiakkaan taloushallinnon järjestelmä

Lisätiedot

TYÖMAAREKISTERI. Käyttöohje versio 01

TYÖMAAREKISTERI. Käyttöohje versio 01 TYÖMAAREKISTERI Käyttöohje versio 01 Työmaarekisteri 1 Sisältö 1. Työmaarekisteri... 2 2. Ilmoita-palvelu... 2 3. Käyttäjätunnukset... 3 4. Käyttöoikeudet... 3 5. Työmaan perustaminen... 6 6. Työmaan perusnäkymä...

Lisätiedot

Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki

Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Lain velvoitteet Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden

Lisätiedot

LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUDESTA

LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUDESTA Lausunto 1 (6) Verohallinto Henkilöverotus, ohjaus- ja kehittämisyksikkö HEVEOKY Sari Wulff PL 325 00052 Vero sari.wulff@vero.fi Diaarinumero A48/200/2014 LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ

Lisätiedot

Rakentamispalveluiden tedonantovelvollisuus

Rakentamispalveluiden tedonantovelvollisuus Rakentamispalveluiden tedonantovelvollisuus 1.7.2014 Mikä on rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus? Rakentamiseen liityvä tedonantovelvollisuus on toimintamalli, jonka avulla pyritään kitkemään

Lisätiedot

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Pajadata Oy Rantatie 27 33250 Tampere Y-tunnus: 0981392-1 Kotipaikka: Tampere Puhelin: +358 (0) 207 434 455 Faksi: +358 (0) 207 434 460 pajadata@pajadata.fi Sisällys Xpaja

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Sari Wulff PL 325 0052 VERO sari.wulff@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus Lausunnonantajasta Suomen Isännöintiliitto

Lisätiedot

Suunnitellut muutokset rakentamisilmoituksiin Verohallinto

Suunnitellut muutokset rakentamisilmoituksiin Verohallinto Suunnitellut muutokset rakentamisilmoituksiin Verohallinto Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä uudistus Voimaan 1.7.2014 alkaen Jatkoa veronumeromenettelylle

Lisätiedot

Talotekniikka- ja rakennusalan tehokkain tapa toimia. Rakennusalan tiedonantovelvollisuus AUTOMATISOIDUSTI ADMINETILLÄ

Talotekniikka- ja rakennusalan tehokkain tapa toimia. Rakennusalan tiedonantovelvollisuus AUTOMATISOIDUSTI ADMINETILLÄ Talotekniikka- ja rakennusalan tehokkain tapa toimia Rakennusalan tiedonantovelvollisuus AUTOMATISOIDUSTI ADMINETILLÄ VELVOLLISUUS lyhyesti automatisoitu raportointi 1.7.2014 voimaanastuva rakennustyömaiden

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LAKIASIAA LUENNON SISÄLTÖ

AJANKOHTAISTA LAKIASIAA LUENNON SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA LAKIASIAA Tampuuri-Käyttäjäpäivät 2014 Lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm LUENNON SISÄLTÖ Ilmoitusvelvollisuus urakkasopimuksen tiedoista Ensikokemukset ja esimerkit Harmaan talouden

Lisätiedot

Harmaan talouden torjuntakeinot 2014 vaikutukset työturvallisuuteen. VT Ville Wartiovaara

Harmaan talouden torjuntakeinot 2014 vaikutukset työturvallisuuteen. VT Ville Wartiovaara Harmaan talouden torjuntakeinot 2014 vaikutukset työturvallisuuteen VT Ville Wartiovaara Lakiuudistukset veronumeroon liittyen Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden veronumeroiden

Lisätiedot

Rakennustyömaalle Suomeen - veronumero ja rakennusalan velvoitteet

Rakennustyömaalle Suomeen - veronumero ja rakennusalan velvoitteet Rakennustyömaalle Suomeen - veronumero ja rakennusalan velvoitteet Pohjola - Euroopan kasvualue -seminaari Hanasaari 5.6.2018 Heidi Mattila Anette Liljeqvist Agenda Henkilötunnus ja veronumero Rakentamisilmoitukset

Lisätiedot

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA 22.4.2014 1 Työmaa-avaimen välittäminen Finvoice-verkkolaskulla Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisohjeen käyttötarkoitus... 2 3 Toimialakohtaisen

Lisätiedot

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA - TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA http://www.rakennusteollisuus.fi/ 9.5.2014 1 Työmaa-avaimen välittäminen Finvoice-verkkolaskulla Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisohjeen

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakennusurakoista ja työntekijöistä 1.7.2014. Niko Hämäläinen Taitotekniikka

Tiedonantovelvollisuus rakennusurakoista ja työntekijöistä 1.7.2014. Niko Hämäläinen Taitotekniikka Tiedonantovelvollisuus rakennusurakoista ja työntekijöistä 1.7.2014 Niko Hämäläinen Taitotekniikka 1.7.2014 jälkeen raportoitava verottajalle: URAKKATIEDOT: Koskee kaikkia rakennustöiden tilaajia: Rakennuttajaa,

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakennusalalla

Tiedonantovelvollisuus rakennusalalla Tiedonantovelvollisuus rakennusalalla Oskari Paukku Opinnäytetyö Marraskuu 2014 Rakennusalan työnjohto TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusalan työnjohto PAUKKU, OSKARI: Tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

TYÖMAATUNNISTEEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA

TYÖMAATUNNISTEEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA TYÖMAATUNNISTEEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE-VERKKOLASKULLA 26.6.2014 1 Työmaatunnisteen välittäminen Finvoice-verkkolaskulla Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisohjeen käyttötarkoitus... 2 3 Toimialakohtaisen

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri. Moderni työkalu työn hallintaan

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri. Moderni työkalu työn hallintaan Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri Moderni työkalu työn hallintaan (Visma L7, Visma Business ja Visma Nova) Urakoitsijat ERP:n asiakkaat haettavissa Työntekijät ERP:n henkilöt haettavissa,

Lisätiedot

TYÖMAAREKISTERI. Käyttöohje versio1.4

TYÖMAAREKISTERI. Käyttöohje versio1.4 TYÖMAAREKISTERI Käyttöohje versio1.4 Työmaarekisteri 1 MUUTOSHISTORIA Versio PVM Aihe Tekijä 1.2 20.8.2014 KATSOtunnistautuminen Raportointi JK 1.3 22.8. Työmaan hallinnoija Urakkatiedot Raportointi Huomioitavaa

Lisätiedot

Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin

Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Työntekijätiedot Urakkatiedot Verohallinto 2 Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Työntekijätietojen ilmoittaminen

Lisätiedot

Työt - Ohje Aliurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Ilman Ajokirjauksia

Työt - Ohje Aliurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Ilman Ajokirjauksia Työt - Ohje Aliurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Ilman Ajokirjauksia Tämä ohje on urakoitsijoille jotka EIVÄT TEE AJOKIRJAUKSIA Työt-palvelulla. Jos tarvitset apua, ota yhteyttä

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Selvityksen julkaisutilaisuus 14.3.2017 Ohjelma ja esiintyjät 9.00-9.10 Tilaisuuden avaus ja selvityksen taustat

Lisätiedot

Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi. 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu.

Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi. 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu. Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu.fi 2 Laki veronumerorekisteristä (HE 58/2011) Veronumero ja veronumerorekisteri

Lisätiedot

Rehellistä remontointia ja luotettavia kumppaneita korjaushankkeisiin

Rehellistä remontointia ja luotettavia kumppaneita korjaushankkeisiin Rehellistä remontointia ja luotettavia kumppaneita korjaushankkeisiin Taloyhtiö 2015 -tapahtuma 15.4.2015 Antti-Eemeli J. Mäkinen johtaja Suomen Tilaajavastuu Oy www.tilaajavastuu.fi www.veronumero.fi

Lisätiedot

Esi$elyssä Työmaarekisteri ja Työmaa- avain 12.5.2014

Esi$elyssä Työmaarekisteri ja Työmaa- avain 12.5.2014 Esi$elyssä Työmaarekisteri ja Työmaa- avain 12.5.2014 Mika Huhtamäki Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 400 616 252 mika.huhtamaki@dlaajavastuu.fi www.veronumero.fi partnerit.veronumero.fi

Lisätiedot

urakka- ja työntekijätiedoista

urakka- ja työntekijätiedoista Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Eduskunta valtiovarainvaliokunta verojaos 31.3.2017 Selvityksen taustat Rakennusalalle on toteutettu useita

Lisätiedot

Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten

Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Verottajan ilmoitus on Työt-sovelluksen rinnalla toimiva web-liittymä, jonka avulla voidaan luoda raportteja verottajan vaatimista

Lisätiedot

Rakentamisenilmoituksiin vuodenvaihteessa muutoksia. Ohjelmistotalopäivät Pirkko Vuori

Rakentamisenilmoituksiin vuodenvaihteessa muutoksia. Ohjelmistotalopäivät Pirkko Vuori Rakentamisenilmoituksiin vuodenvaihteessa muutoksia Ohjelmistotalopäivät 26.11.2015 Rakentamisilmoituksissa on ollut liian paljon puutteellisuuksia Urakkatiedot Tilaaja on antanut ilmoituksen vain toiminnan

Lisätiedot

Esittelyssä Työmaarekisteri ja Työmaa-avain 13.5.2014 Partnerit.veronumero.fi/finvoice

Esittelyssä Työmaarekisteri ja Työmaa-avain 13.5.2014 Partnerit.veronumero.fi/finvoice Esittelyssä Työmaarekisteri ja Työmaa-avain 13.5.2014 Partnerit.veronumero.fi/finvoice Mika Huhtamäki Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 400 616 252 mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi www.veronumero.fi

Lisätiedot

VEROLAKI JA VEROTTAJAN TULKINTA VOI OLLA MUUTTUNUT SIITÄ KUIN TÄMÄ TEKSTI ON KIRJOITETTU. TARKISTA OHJEET JA SÄÄNNÖT VEROTTAJAN SIVUILTA

VEROLAKI JA VEROTTAJAN TULKINTA VOI OLLA MUUTTUNUT SIITÄ KUIN TÄMÄ TEKSTI ON KIRJOITETTU. TARKISTA OHJEET JA SÄÄNNÖT VEROTTAJAN SIVUILTA 1 2 HOIDA PAKOLLINEN ILMOITUSVELVOLLISUUS KUSTANNUSTEHOKKAASTI PALVELULLA Mitä ilmoitusvelvollisuus pitää sisällään? Heinäkuussa2014 voimaanastuneen uudistuksen mukaan työmaalla toimivan työnantajan tai

Lisätiedot

Entistä Parempi korjausrakentamisilta. 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy

Entistä Parempi korjausrakentamisilta. 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy Entistä Parempi korjausrakentamisilta 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy Uusia tuulia määräyksissä Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus verottajalle Rakennusvalvontojen yhdistyminen Lupapiste.fi

Lisätiedot

Juho-Heikki Iso-Oja SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA RAKENNUSTYÖMAALLE

Juho-Heikki Iso-Oja SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA RAKENNUSTYÖMAALLE Juho-Heikki Iso-Oja SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA RAKENNUSTYÖMAALLE SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA RAKENNUSTYÖMAALLE Juho-Heikki Iso-Oja Opinnäytetyö Syksy 2014 Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014

Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014 Ohje asunto-osakeyhtiöille 1 (10) Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014 1. Taustaksi Talousrikollisuuden torjunta on yksi hallituksen painopistealueista. Veronumeromenettelyyn

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa Urakkatiedot Tilaajan velvollisuus antaa urakkatietoja on jokaisen tilaajan itsensä vastuulla myös ilman erillistä sopimista.

Lisätiedot

ilmoitusvelvollisuus.fi - palvelun käyttöehdot

ilmoitusvelvollisuus.fi - palvelun käyttöehdot Sivu 1 / 6 ilmoitusvelvollisuus.fi - palvelun käyttöehdot 1 YLEISTÄ Tämä ILVE Oy:n ("Palvelun tarjoaja") rakentamispalveluiden ilmoitusvelvollisuus - palvelun ("Palvelu") käyttöä koskevat käyttöehdot (

Lisätiedot

Miten valmistautua 1.7 alkavaan ilmoitusmenettelyyn?

Miten valmistautua 1.7 alkavaan ilmoitusmenettelyyn? Miten valmistautua 1.7 alkavaan ilmoitusmenettelyyn? Suomen Tilaajavastuu Oy Lakivelvoitteet kunnialla kuntoon! Tarjoamme tarvittavat palvelut sekä tilaajavastuulain että veronumerolain noudattamista varten.

Lisätiedot

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys 15.10.2014 AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Mitkä ovat rakennushankkeen keskeiset osapuolet? Mitkä

Lisätiedot

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt 15.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Lain velvoi@eet Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden veronumeroiden

Lisätiedot

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Sähköurakoitsijapäivä 14.4.2011 Hämeenlinna Rakennusteollisuus RT Tapio Kari työmarkkinajohtaja Rakennusalan harmaan talouden menetykset vuonna 2008 Arvonlisävero

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TIEDONANTOVELVOLLISEN (ILMOITTAJAKOHTAISET) TIEDOT (VSRAKYHT)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TIEDONANTOVELVOLLISEN (ILMOITTAJAKOHTAISET) TIEDOT (VSRAKYHT) VEROHALLINTO 7.5.2018 versio 1.5 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TIEDONANTOVELVOLLISEN (ILMOITTAJAKOHTAISET) TIEDOT (VSRAKYHT) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 3 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

Rakentamista koskevan uuden lainsäädännön merkitys harmaan talouden torjunnassa

Rakentamista koskevan uuden lainsäädännön merkitys harmaan talouden torjunnassa Rakentamista koskevan uuden lainsäädännön merkitys harmaan talouden torjunnassa Sairaalatekniikan päivät Finlandia-talo 12.2.2014 Pekka Muinonen Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita

Lisätiedot

Opas rakennusalan tiedonantovelvollisuudesta tili- ja isännöintitoimistoille. Katariina Kempe

Opas rakennusalan tiedonantovelvollisuudesta tili- ja isännöintitoimistoille. Katariina Kempe Opas rakennusalan tiedonantovelvollisuudesta tili- ja isännöintitoimistoille Katariina Kempe Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma 2015 Tiivistelmä Liiketalouden koulutusohjelma 2015 Tekijä Katariina

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA) VEROHALLINTO 26.04.2019 versio 2.0 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 3 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 3 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto Rakentamisen uudet velvoitteet Verohallinto Käsiteltävät aiheet 1. Taustatietoa aiheesta 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Urakkatiedot Työntekijätiedot Tietojen ilmoittaminen ja korjaaminen

Lisätiedot

TOIMISTOTILOJEN JÄÄHDYTYSJÄRJESTELMÄT

TOIMISTOTILOJEN JÄÄHDYTYSJÄRJESTELMÄT 1 (5) TOIMISTOTILOJEN JÄÄHDYTYSJÄRJESTELMÄT pyytää tarjoustanne ammatillisten koulutusten toimistotilojen jäähdytyslaitteistoista kokonaishintaan liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Hankinnassa noudatetaan

Lisätiedot

VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013

VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013 VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013 Vuokrien sähköinen laskuttaminen (yrityksille) Sopimus operaattorin kanssa lähtevistä laskuista (Maventa) Maventa on hyvä vaihtoehto (kuluttajan verkkolaskutus

Lisätiedot

Käyttöohje Työmaarekisteri

Käyttöohje Työmaarekisteri 17/06/15 Käyttöohje Työmaarekisteri Versio_06.2015 SISÄLTÖ 1. Työmaarekisteri... 3 2. Ilmoita... 3 3. Käyttäjätunnukset... 4 3.1. Käyttöoikeudet... 4 4. Työmaan perustaminen... 5 5. Työmaan perustiedot...

Lisätiedot

Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen. Rakentamisilmoitukset - Ohjelmistotalopäivä Vallila Tanja Runonen

Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen. Rakentamisilmoitukset - Ohjelmistotalopäivä Vallila Tanja Runonen Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen Rakentamisilmoitukset - Ohjelmistotalopäivä 15.1.2019 Vallila Tanja Runonen Taustaa Rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton

Lisätiedot

? Onko nollailmoituksia kuitenkin mahdollista jatkossa antaa, vaikka kyseisellä kuukaudella ei ole laskutusta tai tehdä töitä?

? Onko nollailmoituksia kuitenkin mahdollista jatkossa antaa, vaikka kyseisellä kuukaudella ei ole laskutusta tai tehdä töitä? Urakkailmoitukset ems 13.36 Mitä, jos silti lähettää ei toimintaa -ilmoituksia tai nollaraportteja, vaikka niitä ei tarvitse lähettää? Tuleeko siitä jonkinlainen huomautus/sanktio?? 13.36 Onko nollailmoituksia

Lisätiedot

Työmaan sähköinen kulunvalvonta ja työntekijöiden

Työmaan sähköinen kulunvalvonta ja työntekijöiden Työmaan sähköinen kulunvalvonta ja työntekijöiden tietojen ilmoittaminen sähköisesti verottajalle Asko Pitkänen Opinnäytetyö Toukokuu 2015 Rakennustekniikan koulutusohjelma Tekniikan ja liikenteen ala

Lisätiedot

Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä

Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä Rakennuskonepäivä 6.11.2014 Pekka Muinonen, Verohallinto Rakentamisilmoitukset - urakka- ja työntekijätiedot Rakennustöistä on

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS Tiina Alalääkkölä & Marika Halttu RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS Työntekijäilmoitussivustojen vertailu RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS Työntekijäilmoitussivustojen vertailu Tiina Alalääkkölä &

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS JA TYÖMAAN SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA

RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS JA TYÖMAAN SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA Opinnäytetyö (AMK) Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma Tuotantojohtaminen 2014 Mika Nieminen RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS JA TYÖMAAN SÄHKÖINEN KULUNVALVONTA OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN

Lisätiedot

TYÖMAAREKISTERI. Käyttöohje versio1.6

TYÖMAAREKISTERI. Käyttöohje versio1.6 TYÖMAAREKISTERI Käyttöohje versio1.6 Työmaarekisteri 1 MUUTOSHISTORIA Versio PVM Aihe Tekijä 1.2 20.8.2014 KATSOtunnistautuminen Raportointi JK 1.3 22.8.2014 Työmaan hallinnoija Urakkatiedot Raportointi

Lisätiedot

Harmaan talouden torjunta rakennusalalla Tietoa tilaajavastuu- ja veronumerolaista sekä käytännön palveluista

Harmaan talouden torjunta rakennusalalla Tietoa tilaajavastuu- ja veronumerolaista sekä käytännön palveluista Harmaan talouden torjunta rakennusalalla Tietoa tilaajavastuu- ja veronumerolaista sekä käytännön palveluista RFID rakennusalalla seminaari 7.5.2013 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Suomen Tilaajavastuu

Lisätiedot

Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus

Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus 1 Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Uuden tiedonantovelvollisuuden taustat lainmuutoksien voimaantulo seuraukset jos tietoja ei anneta Rakennustyön tilaajan tiedonantovelvollisuus (urakkatiedot)

Lisätiedot

Rakennusalan velvoitteet, alan yhteiset palvelut

Rakennusalan velvoitteet, alan yhteiset palvelut Rakennusalan velvoitteet, alan yhteiset palvelut ja ilmoitusmenettely 16.1.2014 Mika Huhtamäki varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 400 616 252 mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi Sisältö 1. Suomen

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta verohallinnon ohjeeksi rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta

Lausunto luonnoksesta verohallinnon ohjeeksi rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta LAUSUNTO 1 (11) Verohallinto Sari Wulff Lausunto luonnoksesta verohallinnon ohjeeksi rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta Lausunnon antajasta Yleistä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto

Lisätiedot

Urakkatietojen ilmoittaminen verottajalle

Urakkatietojen ilmoittaminen verottajalle 1 / 5 14.5.2014 Vastaanottaja Rakennuttamistiedon asiakkaat Aihe Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus Urakkatietojen ilmoittaminen verottajalle Rakennuttamistiedon vuoden 2014 vuosipäivitys lähestyy

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto Rakentamisen uudet velvoitteet Verohallinto Käsiteltävät aiheet 1. Veronumero Veronumero kuvallisessa tunnistekortissa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Urakkatiedot Työntekijätiedot Lisätietoa

Lisätiedot

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot