? Onko nollailmoituksia kuitenkin mahdollista jatkossa antaa, vaikka kyseisellä kuukaudella ei ole laskutusta tai tehdä töitä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "? Onko nollailmoituksia kuitenkin mahdollista jatkossa antaa, vaikka kyseisellä kuukaudella ei ole laskutusta tai tehdä töitä?"

Transkriptio

1 Urakkailmoitukset ems Mitä, jos silti lähettää ei toimintaa -ilmoituksia tai nollaraportteja, vaikka niitä ei tarvitse lähettää? Tuleeko siitä jonkinlainen huomautus/sanktio?? Onko nollailmoituksia kuitenkin mahdollista jatkossa antaa, vaikka kyseisellä kuukaudella ei ole laskutusta tai tehdä töitä? SN Saako urakkatiedoista lähettää edelleen nollailmoituksen kun työmaalla ei ko. urakoitsijan toimesta ole työskennelty vai onko nollailmoituksen lähettäminen kielletty jatkossa? VEROHALLINTO: Saa lähettää. Sanktioita ei määrätä. Minna Jos ilmoitetaan urakkatietoja työmaakohtaisesti, onko urakkailmoitus annettava niiltä kuukausilta joissa ei ole laskutusta, mutta työtä tehdään? Hanna Nythän tässä puhuttiin ihan ristiin!! Aiemmin tuo nainen sanoi, ettei ensi vuonna tarvitse ilmoittaa urakkatietoja kuin vain laskutetuilta kuukausilta oli kysymyksessä työmaa- tai sopimuskohtainen ilmoitus. Nyt hän väittää että ilmoitukset on lähetettävä myös niiltä kuukausilta, joilla laskutusta ei tapahdu. Kummin siis pitää menetellä ensi vuonna?? VEROHALLINTO: Ei tarvitse antaa niiltä kuukausilta, kun laskutusta ei ole. acco jos urakkailmoituksen ilmoitin-palvelun kautta lähetetyssä työmaakohtaisessa tiedostossa on kaikkien yli e urakoiden tiedot, täytyykö ne jatkossa poistaa, mikäli kyseisellä urakalla ei ole ollut laskutusta kyseisessä kuussa? VEROHALLINTO: Ei tarvitse. Samppe Saako alle euron sopimukset ilmoittaa? VEROHALLINTO: Kyllä ne saa halutessaan ilmoittaa. tka Tarvitseeko urakan päättyessä tehdä mitään ilmoitusta?

2 VEROHALLINTO: Ei tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta päättymisestä. Ensimmäisellä urakkailmoituksella ilmoitetaan urakan kesto. Jos urakan kuluessa ilmenee, että se päättyy aikaisemmin tai myöhemmin kuin on ilmoitettu, tietoa korjataan seuraavalla annettavalla ilmoituksella. Aikaisempia ilmoituksia ei tarvitse jälkikäteen korjata urakan keston osalta. Viimeisellä laskun perusteella annettavalla ilmoituksella on siten viimeistään oikea tieto urakan kestosta. uh Tarkentakaa vielä - Jos ilmoitetaan työmaakohtaisesti, pitääkö päättymiskuukausi ilmoittaa, vaikka laskutusta ei ole. VEROHALLINTO: Olipa kysymys sopimuskohtaisesta tai työmaakohtaisesta ilmoittamisesta, ensimmäisellä urakkailmoituksella annetaan aina tieto sopimuksen tai urakan kestosta. Työmaakohtaisella ilmoituksella se on urakan kesto. Tämän jälkeen annetaan aina urakkailmoitus niiltä kuukausilta kun laskutusta tapahtuu. Jos urakan kuluessa urakan päättyminen aikaistuu tai myöhentyy ensimmäisellä ilmoituksella ilmoitetusta, tieto korjataan oikeaksi myöhemmällä laskutuksen perusteella annettavalla urakkailmoituksella. Viimeinen ilmoitus annetaan, kun annetaan viimeisen laskutuksen perusteella annettava urakkailmoitus. Mitään erillistä päättymisilmoitusta ei siis tarvitse tehdä. MT Jos laskutetaan sekä tavaraa että työtä (tavaroiden osuus enemmän), annetaanko urakkailmoitus? VEROHALLINTO: Jos urakkasumma esim euroa sisältää sekä työn osuuden että materiaalit, urakkailmoitus pitää tehdä. Jos urakkasopimus sisältää pelkän työn osuuden euroa ja on sovittu, että materiaalit laskuttaan erikseen erillisen laskun perusteella tai tilaaja maksaa ne itse suoraan materiaalintoimittajalle, ilmoittamisvelvollisuutta ei synny. Marita Jos urakkasumma on euroa ja siitä materiaalia, tuleeko rakennusurakka raportoida? VEROHALLINTO: Kyllä pitää, jos sopimus sisältää sekä työn että materiaalin. HÄ? Kaksi sopimusta? Samalle työmaalle? Työt ja tarvikkeet erikseen?? Viimeksi verottajan koulutuksessa (sama nainen) sanoi, turha kikkailla useita sopimuksia samalla työmaalla..kumpi oli virheellistä tietoa?

3 VEROHALLINTO: Yksi sopimus voi sisältää sekä työn osuuden että materiaalin osuuden. Tällöin ilmoitetaan euron ylittyessä. Jos on sovittu, että materiaali laskutetaan erillisten laskujen perusteella ja työn osuus ylittää euroa, annetaan ilmoitus vain urakkasopimuksessa olevasta työstä. Materiaaleja ei ilmoiteta. Tarkoituksena tässä on ollut se, ettei sopimussummista tarvitsisi ilmoittamisen yhteydessä ruveta erottelemaan materiaaleja ja työtä, vaan voi ilmoittaa sopimussumman mukaisesti. Samppe Saako tehdä kaksi sopimusta eli tavarat ja työ erikseen? VEROHALLINTO: Saa tehdä. Pate Miten suunnittelukustannukset, kuuluuko ne ilmoittaa, eli jos konsultti (suunnittelutoimisto) suunnittelee projektin, niin miten sen ilmoittaminen? VEROHALLINTO: Jos suunnittelutyö ei sisälly urakkasopimuskokonaisuuteen, vaan siitä on aivan erillinen sopimus, ei sitä tarvitse ilmoittaa. Marja Urakan ilmoittamisvelvollisuudesta raja tarkoittaa siis pääsopimuksen arvoa. Eli jos aliurakka-sopimus on esim 3000 euroa -> tarvii myös tämä ilmoittaa. VEROHALLINTO: Jokaisen urakan tilaajan, jonka tilaaman urakan arvo ylittää euroa, pitää antaa urakkailmoitus tästä tilatusta urakasta. Jos pääsopimus ylittää euroa, tilaaja (A) ilmoittaa tämän urakan Verohallintoon. Jos se (B), jolta tämä :n euro urakka on tilattu, tilaa edelleen 3000 euron urakan aliurakoitsijalta, ei B:n (eikä kenenkään muunkaan) tätä urakkaa tarvitse ilmoittaa. EL Ilmoituksen antaa aina tilaaja. Eli kun yritys ostaa aliurakointia omaan isompaan urakkaan, ilmoitusta ei tarvitse antaa, jos tuo aliurakoitsija-sopimus on alle eur? VEROHALLINTO: Juuri näin. JV Kuuluuko taloyhtiön ilmoittaa huoltosopimukset kun vuosisopimus ylittää kokonaisuudessaan ?

4 VEROHALLINTO: Taloyhtiöiden huoltosopimukset ovat useimmiten sellaisia, että ne koskevat pääosaltaan siivousta, lumenluontia, lipunnostoa jne. ja vain jossain määrin korjaustöiden tekemistä esim. ikkunoiden korjaamista ja lamppujen vaihtoa yms. eli erilaisia vähäisiä korjaustöitä. Tällaiset taloyhtiöiden huolto- ja kunnossapitosopimukset eivät kuulu ilmoittamisvelvollisuuden piiriin ollenkaan. In Jos nyt meidän ei ole tarvinnut puitesopimuksen urakkatietoja raportoida (yksi kohde alle 15000), niin ei ole pakko ensi vuonnakaan ilmoittaa vai, vaikka kaikkien kohteiden yhteissumma menee yli 15000? VEROHALLINTO: Puitesopimuksia on monentyyppisiä. Jos puitesopimuksen arvo ylittää euroa ja työt tehdään ennalta sovituissa kohteissa siten, että palataan aina uudestaan tekemään esim. korjaustöitä samoissa kohteissa, on vaikea erottaa, onko kysymys uudesta työstä vai entisen lisätyöstä. Tällöin on helpompi ilmoittaa kaikki laskutetut määrät ilman, että tarvitsee miettiä, minkä töiden osalta ja missä vaiheessa euroa ylittyy. Puitesopimus voi myös olla sellainen, että sopimuskumppaneiden kesken on sovittu vain esim. tietystä tuntihinnasta. Näissä tapauksissa lienee helppo osoittaa, että kysymys on täysin erillisistä tilauksista (sopimuksista) ja ilmoittamisvelvollisuuden ratkaisee, ylittyykö kyseisen tilauksen osalta. Kysyjä Jos huoltoyhtiön kanssa laadittu huoltosopimus ylittää vuodessa rajan pitääkö tästä vuosisopimuksesta tehdä ilmoitus? VEROHALLINTO: Millaisesta huoltosopimuksesta on kysymys? Kts. edelliset vastaukset. HS Olemme tehneet aliurakoitsijan kanssa puite/vuosisopimuksen ja teemme ko. sopimuksen perusteella urakkatilauksia. Aliurakoitsija toimii usealla työmaalla ja ympäri Suomea. Miten tämä voidaan ilmoittaa uudessa ilmoitusmenettelyssä? VEROHALLINTO: Voit ilmoittaa aliurakoitsijan kanssa tehdyn vuosisopimuksen kokonaisarvon ja ilmoittaa ensimmäisellä ilmoituksella puite/vuosisopimuksen keston. Tämän jälkeen voit antaa urakkailmoituksen aina silloin kun aliurakoitsija laskuttaa riippumatta siitä, mitä työmaata laskutus koskee.

5 Toki saat jatkaa työmaakohtaista ilmoittamistakin, jos se on helpompaa ja seuraat laskuja työmaakohtaisesi. kk Huoltoyritys tekee huoltotöitä meidän tuottamille laitteille yli 100km2 alueella tarvittaessa jos laitteita menee rikki. Työmaan osoite voi vaihdella joinakin päivinä lähes 10 kertaa, myös käytetty huoltomies voi vaihdella. Sopimussumma todennäköisesti menee vuositasolla yli euron. Kuukausitasolla summat on pahimmassa tapauksessa enintään 5000 euroa. Mikä on oikea tapa ilmoittaa? VEROHALLINTO: Ehdotan, että teette sopimuskohtaisen urakkailmoituksen. Tällöin ilmoitatte sopimuksen huoltoyrityksen kanssa ja arvioitte vuoden sopimuksen arvon. Tämän jälkeen annatte ilmoituksen kaikilta kuukausilta, joina laskutusta tapahtuu, riippumatta laskun suuruudesta. Urakkailmoitusta annettaessa ei siis enää tarvitse jakaa laskutettuja määriä eri työkohteiden osalle kuten aikaisemmin. Työntekijäilmoitusta teidän ei tarvitse antaa. Se näet edellyttäisi, että työkohteessa työskentelee samanaikaisesti toinen yritys ja että tilaaja olisi tilannut teiltä ja toiselta yritykseltä työtä samaan kokonaisuuteen yli eurolla. Tällöin päätoteuttajan tai rakennuttaja-tilaajan pitäisi ilmoittaa kaikki työntekijät eli teidän pitäisi antaa tiedot työntekijöistä nimetylle päätoteuttajalle. P Eli ymmärsinkö aikein, eli kun raja ylittyy ja ilmoitusvelvollisuus syntyy, niin ilmoitetaanko ylittävän kuukauden tiedoissa vain kyseisen kuukauden eurot, eikä yhteensä siihen asti? VEROHALLINTO: Urakkailmoituksella on oma kohtansa, jossa ilmoitetaan urakan kokonaismäärä. Se sisältää sekä jo laskutetut että tulevat määrät. Jos euron rajan tiedetään ylittyvän vasta urakan ollessa kesken ja ilmoitusvelvollisuus alkaa, ilmoitetaan tämä kokonaissumma ja siitä eteenpäin ainoastaan kyseisen kuukauden aikana laskutetut määrät. Ensimmäiset kuukaudet jäävät ilmoittamatta kokonaan, koska kokonaisurakkasumman ei ole tiedetty ylittävän euroa. Maru Jos raja täyttyy esim. kesäkuussa ja laskutusta on siihen mennessä jo ollut. Ilmoitetaanko kesäkuun urakkailmoituksessa myös nämä aikaisemmat laskutukset? Siitä lähtien kuitenkin vain kuukausittain. VEROHALLINTO: Ei ilmoiteta. Kokonaisurakkasummaan pitää laskea jo laskutetut määrät sekä tuleva urakkasumma. Kesäkuun ilmoituksella laskutetussa määrässä

6 ilmoitetaan kuitenkin ainoastaan kesäkuussa laskutettu määrä, ei siis aikaisempia. Aikaisempiin kuukausiin kohdistuvia ei myöskään tarvitse antaa jälkikäteen omilla urakkailmoituksilla. MJ Jos tehdään maksuperusteista kirjanpitoa, niin ilmoituksen saa kuitenkin tehdä silloin, kun lasku on maksettu eli kun raha on liikkunut? Koskee esimerkiksi taloyhtiöitä, jotka usein tekevät maksuperusteista kirjanpitoa. Tärkeintä on, että ilmoittaa aina vain joko maksetun tai laskutetun määrän, eikä vaihda tätä ilmoitustapaa kesken urakan. VEROHALLINTO: Juuri näin. Samppe Voiko sopimus olla 0 euroa? VEROHALLINTO: Jos saamme urakkailmoituksen, jossa urakan kokonaisarvo on ilmoitettu 0 euroa, lähetämme kyselyn ilmoittajalle. Onko urakasta suoritettu muuta vastiketta kuin rahaa? Poista haloo "kun raha liikkuu" niin ilmoitetaan? sanoo puhuja tekstissä lukee kuitenkin kun laskutetaan Niin siis kumpi? Nyt pikkaisen tarkkuuttaa puhujalta ja vähemmän ylimielistä asennetta! VEROHALLINTO: Jos tilaajalla on laskutusperusteinen kirjanpito, ilmoitetaan, kun urakoitsija laskuttaa. Jos maksuperusteinen, silloin kun maksetaan. MT Olen saanut ohjeen että kun as Oy:tä ruvetaan rakentamaan, aloitetaan urakkailmoitusten antaminen vasta kun ensimmäinen maksuerä as oy:ltä laskutetaan. Nyt tässä kuitenkin sanotaan että ilmoitusten anto aloitetaan, kun toiminta työmaalla alkaa. Olenko saanut väärän ohjeen? VEROHALLINTO: Ensimmäinen ilmoitus pitää antaa, kun urakka alkaa. Sen jälkeen urakkailmoitukset annetaan jatkossa sen mukaan, kun urakoitsija laskuttaa. kuitenkin antaa niiltä kuukausilta kun laskutusta tapahpoista Ilmoittaja Hei, onko tässä vielä voimassa 15000,00 euron raja? Eli jos vaikka kesäkuussa urakan tilaajaa laskutetaan 16000,00 euron edestä, siitä tehdään ilmoitus. Heinäkuussa tulee 3000,00 euron lasku, tätä ei ilmoiteta ja elokuun laskutus on

7 13000,00 euroa. Ilmoitetaanko elokuulta 16000,00 euroa? VEROHALLINTO: Kyllä. Sopimuksen arvo määrää tiedonantovelvollisuuden kuten aikaisemminkin. Eli jos sopimus tässä kysymyksessäsi ylittää euroa, jokainen kuukausi , 3000 ja euroa ilmoitetaan ko. kuukaudelta. Eija Urakka-aika = ilmoitusaika. Mutta laskut tulevat urakan jälkeen. Mikä on urakka-aika? VEROHALLINTO: Urakka-aika on se aika, jolloin urakka on käynnissä. Ilmoitusvelvollisuus jatkuu sen ajan, kun laskutetaan urakkaa ennen (ennakkomaksut) tai sen jälkeen. kukaoista honda jos työt päättyy syyskuussa puhujan esimerkissä, annetaanko silloin ilmoitus syyskuussa? VEROHALLINTO: Pelkästä työn päättymisestä ei anneta erikseen ilmoitusta. Urakan kesto ja sen myötä päättymispäivä on annettu jo aikaisemmilla ilmoituksilla. Kun syyskuun työt laskutetaan, annetaan viimeinen urakkailmoitus eli jos laskutetaan syyskuussa, annetaan silloin ja jos myöhemmin, annetaan tänä laskutuskuukautena. PK Sopimuksesta jätetään viimeinen erä takuusummaksi ja laskutetaan 27 kk:n päästä työmaan päättymisestä. Vieläkö tämä viimeinen erä pitää ilmoittaa verottajalle? kysymys Mitä jos projektilaskutus toteutuu pitkän ajan kuluessa, milloin Verottaja huomauttaa ilmoittamattomuudesta jos ilmoitusten väli on esim. vuosi? VEROHALLINTO: On mahdollista, että Verohallinto kysyy vuoden aikana ilmoituksen puuttumisesta. Tällöin vastauksessa kerrotaan sopimuksessa sovitut laskutusajat (tai vaihtoehtoisesti lähetetään kopio sopimuksesta).

8 Työntekijäilmoitukset Mari Jos yrittäjä itse työskentelee työmaalla, onko hän työntekijäilmoituksessa "työsuhteinen" kun muuta sopivampaa vaihtoehtoa ei ole. VEROHALLINTO: Jos yrittäjä on ammatinharjoittaja, merkitään toiminimi työnantajaksi ja ammatinharjoittaja toiminimen työntekijäksi. Jos kysymyksessä on yrittäjäosakas, merkitään työnantajaksi osakeyhtiö ja työskentelevä osakas yhtiön työntekijäksi. Tilaaja siis tilaa urakat toiminimeltä tai osakeyhtiöltä ja yrittäjät merkitään näiden työntekijöiksi eikä tilaajayrityksen työntekijöiksi. Satu Jos työmaasta ilmoitetaan vain työntekijätiedot, tarvitseeko työmaasta tehdä päättymisilmoitusta kun työt loppuvat? VEROHALLINTO: Heti ensimmäisellä työntekijäilmoituksella (joka annetaan, kun työmaa alkaa) ilmoitetaan työmaan kesto. Tietoa korjataan myöhemmillä ilmoituksilla, jos työmaa päättyy aikaisemmin tai myöhemmin. Viimeinen ilmoitus annetaan siltä kuukaudelta, kun työmaalla työskennellään ja sillä ilmoituksella pitää siis näkyä, että se on myös työmaan viimeinen kuukausi. missu Mikäli AVI tarkastuksissa löydetään puutteita esim kulkukortteihin/veronumeroihin versus oikeisiin henkilöihin liittyen, ilmoittaako AVI teille näistä havannoista? VEROHALLINTO: Verohallinto ja AVI tekevät yhteistyötä yhteisten rakennustyömaiden valvonnassa. AVI valvoo työturvallisuutta ja Verohallinto ilmoittamisvelvollisuutta. Yhdessä toimitaan harmaata taloutta vastaan. AVI siis ilmoittaa ilmoittamiseen vaikuttavista havainnoista. tt Jos aliurakoitsija on ilmoittanut väärän tiedon, esim työntekijän sotu tai työantaja on väärä, miksi siitä kysytään pääurakoitsijalta? Virhehän on aliurakoitsijan, ja siellä on aliurakoitsijan yhteystiedot, jolta voisi asiaa tiedustella VEROHALLINTO: Päätoteuttaja on lain mukaan tiedonantovelvollinen Verohallinnolle kaikista yhteisen rakennustyömaan aliurakoitsijoiden työntekijöistä. Verohallinto kääntyy siis ensisijaisesi päätoteuttajan puoleen. Virhehän on voinut

9 tapahtua päätoteuttajan ilmoittamisen yhteydessä tai siten, että aliurakoitsija on antanut väärät tiedot. Pihalla Työntekijäilmoitus tammikuusta per on annettu työntekijästä työmaasta ajalta ja työntekijä on ilmoitettu työskenteleväksi samalle ajalle => pitääkö joka kuukausi antaa sama ilmoitus? VEROHALLINTO: Työntekijäilmoitus annetaan kuukausittain, kun työt ovat käynnissä. Tällöin annetaan ilmoitus jokaisesta työntekijästä, joka siellä on kuukauden aikana työskennellyt. Eli tammikuusta elokuun loppuun annetaan työntekijäilmoitus jokaiselta kuukaudelta, kun työmaa on ollut käynnissä ja ko. työntekijä merkitään ilmoituksella jokaisena kuukautena, kun hän on siellä työskennellyt Olemme rakennusalan yritys ja teemme tällä hetkellä firman omaan varastoon remonttia. Käytämme 1 ulkopuolista alihankkijaa tässä projektissa. Pitääkö tästä antaa työntekijätiedot? VEROHALLINTO: Ei tarvitse. Jos teillä olisi kaksi alihankkijaa, tiedot pitäisi antaa, koska tällöin syntyy yhteinen rakennustyömaa Asuu Suomessa kimppakämpässä työkaverien kanssa, perhe ulkomailla, ollut samalla työnantajalla työsuhteessa vuosia? Onko kotivaltio Suomi? VEROHALLINTO: Kuulostaa siltä, että näin voisi olla. On kuitenkin mahdotonta vastata ilman yksityiskohtaisempia tietoja. Missä maassa muu perhe asuu? Kuinka usein työntekijä on perheen luona ja miten pitkiä aikoja? Millaisia työrupeamat Suomessa ovat? Ehdotan, että otat yhteyttä Verohallinnon palvelunumeroon: (Rakentamisilmoitukset ja veronumero). Pihalla Työntekijäilmoitus: ulkopuolisia palveluita ostettaessa työmaalle voi lasku tulla palveluista vasta parin kuukauden kuluttua ja tieto ilmoituksia tekevälle kirjanpitäjälle tulee kirjanpidosta. Mitä sanktioita tulee, kun työntekijäilmoitus tästä tulee myöhässä? Esim. Työmaa , työntekijäilmoitukset pääurakoitsijan omista työntekijöistä on annettu ajallaan, mutta työmaalla ja pari tuntia työskentelemässä käyneestä ulkopuolisesta on lasku

10 saata vasta huhtikuussa ja työntekijäilmoitus on annettu työntekijästä ajalta => onko ok? VEROHALLINTO: Työntekijöiden ilmoittamisen peruste on työturvallisuuslaista ja verotusmenettely- laki (ilmoittamisvelvollisuus) lähtee siitä, että koska päätoteuttajan tulee jo työturvallisuuslain nojalla pitää ajantasaista luetteloa kaikista työmaalla työskentelevistä henkilöistä, nämä henkilöt voidaan ilmoittaa työntekijäluettelon perusteella kuukausittain Verohallinnolle. Laskutus ei siis työntekijäilmoitusten suhteen ole määräävä tekijä. Työmaalle ei saisi edes päästää henkilöitä, joilla ei ole voimassa olevaa työmaatunnistetta ja jota ei ole merkitty viipymättä tähän päätoteuttajan työntekijäluetteloon. Työnantajan tulee siis ilmoittaa tiedot päätoteuttajalle heti, eikä odottaa, että ne laskun yhteydessä ilmoitetaan eteenpäin suoraan päätoteuttajan valtuuttamalle ilmoittajalle, (esim. kirjanpitäjälle). Ymmärrämme kyllä, että menettelyiden muuttaminen voi olla haasteellista, mutta Verohallinnolle ilmoittamisen osalta ei ole muuta keinoa toimia oikein kuin se, että tällaiset yksittäiset käynnit ilmoitetaan käynnin yhteydessä tai viimeistään ennen ilmoittamisen eräpäivää päätoteuttajalle. Eli helmikuun osalta viimeistään ennen huhtikuun eräpäivää ja maaliskuun osalta ennen toukokuun eräpäivää. Aluehallintovirastolta on pyydettävä kannanotto siihen, joustetaanko AVI:ssa viipymättä päätoteuttajan työntekijäluetteloon merkitsemisen suhteen siten, että työntekijät voidaan merkitä missään tapauksessa jälkikäteen Miksi pitää ilmoittaa työntekijästä kaikki mahdolliset tiedot kotisoitetta myöten. Eikö se ole verottajan tehtävä pitää kirjaa heidän osoitteestaan. Työantajalle pitää riittää, että veronumero on oikein annettu. tt miksi pitää työntekijätiedoissa ilmoittaa kaikki mahdolliset henkilötiedot ml ulkomaan osoitteet. Pitäisi riittää pelkkä veronumero, jos ei riitä, niin miksi verohallinto antaa veronumeron jos ei ota muita tietoja ylös. Olisi paljon helpompaa ilmoittaa pelkkä veronumero VEROHALLINTO: Suomessa vakituisesti asuvista työntekijöistä ei tarvitse antaa kotiosoitetta. Saamme ne väestötietojärjestelmästä. Suomessa tilapäisesti asuvista ulkomaalaisista emme saa osoitteita eli kotiosoitetta ulkomailta tai tilapäistä osoitetta Suomessa muuten kuin että se nimenomaisesti annetaan. Veronumeron yhteydessä annettu osoite vanhenee nopeasti.

11 tt mistä tiedetään onko työntekijä tilapäisesti Suomessa. Jos ilmoittaa työntekijän kansalaisuudeksi EE, niin ilmoitusta ei voi tehdä ilman että laittaa osoitetiedot, vaikka hän olisi pysyvästi suomessa VEROHALLINTO: Työntekijäilmoituksella ei pidä ilmoittaa työntekijän kansalaisuutta vaan kotivaltio. Eestiläinen työntekijä voi siis asua pysyvästi Suomessa, jolloin hänen kotivaltiokseen merkitään Suomi. Jos hän taas asuu Eestissä (esim. perhe asuu siellä ja hän työskentelee vain jaksoittain Suomessa) merkitään kotivalioksi Eesti ja annetaan osoitetiedot. Suomessa yleisesi verovelvollisena verotetaan asumisen perusteella ei kansalaisuuden. Tilitoimistosta Jos pyytää itse verohallinnosta "pikatarkastusta" / neuvontaa / ohjeistus ja verotarkastajia käymään. Ja tarkastuksessa todetaan, että ilmoituksia on antamatta. Jos noudattaa / korjaa virheellisen menettelyn välittömästi jatkossa, niin sakotetaanko tästä? Luennoitsija on harvinaisen hyvä ja selkeä sanainen ja mielestä asiansa osaava tai ainakin uskottava VEROHALLINTO: Jos on itse pyytänyt ohjausta ja sen jälkeen alkaa toimia ohjeiden mukaisesti, ei määrätä laiminlyöntimaksuja. SK Jos heinäkuussa aloitettujen rakennustöiden urakkahinnan huomataan ylittäneen elokuussa euroa alarajan, niin annetaanko työntekijätiedot takautuvasti myös heinäkuulta? VEROHALLINTO: Työntekijäilmoitus annetaan eri perusteella kuin urakkailmoitus. Jos rakennuttaja on tilannut urakan tai useita urakoita samalle työmaalle yhteensä yli euron arvosta, ja urakoitsijoita on työskentelemässä kaksi tai useampia, syntyy ilmoittamisvelvollisuus työntekijätiedoista. Ilmoittamisvelvollisuus on päätoteuttajalla tai ellei päätoteuttajaa ole nimetty, rakennuttajalla itsellään. Aliurakoitsijat ilmoittavat työntekijätiedot päätoteuttajalle. Jos on aluksi epävarmaa, tuleeko koko rakennuttajan tilaaman hankkeen arvo ylittymään euroa, ei tietoja tarvitse antaa. Kun rakennuttaja/päätoteuttaja tietää raja-arvon ylittyvän, pitää työntekijäilmoituksia alkaa antaa. Tällöin päätoteuttajan täytyy huolehtia siitä, että aliurakoitsijat myös alkavat antaa työntekijätiedot päätoteuttajalle. Menneiltä kuukausilta työntekijäilmoituksia ei kuitenkaan enää tarvitse antaa. Elina Onko pääurakoitsija velvollinen ilmoittamaan sivu-urakoitsijoiden työntekijätiedot, jotka siis eivät ole sopimussuhteessa pääurakoitsijan kanssa ja

12 laskutusta ei tapahdu vaan liikkuvat pääurakoitsijan alueella? VEROHALLINTO: Kyllä on. Päätoteuttajan on ilmoitettava kaikki yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevät työntekijä riippumatta siitä kenen palveluksessa he ovat. Minna Miten ilmoituksesta ilmenee onko kyseessä sopimuskohtainen vai työmaakohtainen ilmoittaminen jos ilmoitetaan vain työmaan osoite? Ei siis työmaanumeroa eikä sopimusnumeroa. VEROHALLINTO: Toivomme tietysti aina, että tuohon vapaamuotoiseen kenttään osoitteen jälkeen annettaisiin luonnehdinta urakoista: esim. sopimus kattaa viisitoista työmaata Uudellamaalla tmv. Toisaalta sopimuskohtaiset ilmoitukset sisältänevät usein vaoin kaksi sopimuskumppania: tilaajan ja urakoitsijan. Jos tarvitsemme tietoa valvonnassa, voimme tietysti kysyä tiedonantovelvolliselta. Leila K Voiko aikaisemmin työmaakohtaisesti ilmoitetun työmaan osalta siirtyä sopimuskohtaiseen, kun työt jatkuvat v puolelle? Eli pitääkö kaikilta osin siirtyä sopimuskohtaiseen vai voiko "vanhojen" työmaiden osalta ilmoittaa vanhalla tavalla siirtymäajalta? VEROHALLINTO: Kyllä voi ilmoittaa työmaakohtaisesti. Jos työmaakohtainen ilmoittaminen on teidän toimintaanne sopivampi tapa, voitte ilmoittaa myös uudet sopimukset työmaakohtaisesti. Tarja K Rakennusliikkeellä on vuosisopimus tilaajan kanssa. Työtä tehdään koko ajan eri osoitteissa tilaaja ilmoittaa sopimuksen. Miten työntekijätiedot, ilmoitetaanko vain kuukausittain sopimusnumeron mukaan kaikki työntekijät, jotka ovat tilaajalle ko. vuosisopimuksen puitteissa toimineet? VEROHALLINTO: Sopimuskohtainen ilmoittaminen koskee ainoastaan urakkailmoituksia. Työntekijäilmoitusten osalta ilmoitusvelvollinen on päätoteuttaja. Tapauksessanne se tietenkin voi olla rakennusliike. Jos rakennusliike on päätoteuttajan asemassa ja siis velvollinen ilmoittamaan kaikki yhteisellä rakennustyömaalla toimivien urakoitsijoiden työntekijät, on ne edelleen ilmoitettava jokaiselta yhteiseltä rakennustyömaalta erikseen.

13 ? Täytyykö ilmoittaa jos yksi urakoitsija tekee töitä osissa niin, että jokainen työsuorite on alle e ja mutta kokonaisuudessaan laskut ylittävät rajan? Ei ole olemassa erillistä urakkasopimusta. VEROHALLINTO: Kysymyksestä syntyy käsitys, että muodostuu jonkinlainen kokonaisuus tilaajan ja urakoitsijan välille. Onko sovittu, vaikkapa suullisestikin, että tehdään jokin tietty urakkakokonaisuus, jossa edetään osissa? Tässä tapauksessa kokonaisuus muodostaa urakan, joka pitää ilmoittaa kokonaissumman ylittäessä euroa. Vai onko olemassa minkäänlaista, edes suullista puitesopimusta? Ja jos on, mitä on sovittu? Jos on sovittu, että tilaaja aina tarvitessaan käyttää urakoitsijaa erilaisiin töihin, jokainen erillinen työ muodostaa oman sopimuksen euron ylittyminen ratkaistaan tilaus- tai työkohtaisesti. Jos yksittäinen työ jää alle euron, ei ilmoiteta. Jos yli euron arvoiseksi arvioidussa puitesopimuksessa on sovittu, että ennalta määrätyissä kohteissa tai alueella aina huolletaan tilaa tai korjataan kaikki syntyvät viat, voi olla vaikea erottaa, onko kysymys samoista vai erillisistä töistä ja tällöin pitää ilmoittaa kaikki laskutuksen perusteella, mutta niitä ei tarvitse eritellä työkohdekohtaisesti. acco Jos on esim. 3 työmaata. Näillä työmailla on kullakin useita yli urakkasopimuksia eri toimittajien kanssa. Lisäksi on 1 urakkasopimus, joka koskee useata työmaata. Nyt on riittänyt 3 työmaakohtaista ilmoitusta, jossa on ilmoitettu kaikki urakkasopimukset. Jos jatkossa ilmoitetaan sopimuskohtaisesti, ilmoitusten määrä lisääntyy. Voidaanko siis edelleen ilmoittaa työmaakohtaisesti? Voidaanko kuitenkin antaa siitä urakasta, joka koskee useaa työmaata, sopimuskohtaisesti? VEROHALLINTO: Voitte edelleen ilmoittaa työmaakohtaisesti. Tuo yksi urakkasopimus, joka koskee useita työmaita, pitää tietenkin myös ilmoittaa jokaiselta työmaalta eli kaiken kaikkiaan 3 + n kpl urakkailmoituksia. Tai kysymälläsi tavalla: tämä yksi ilmoitetaan sopimuskohtaisesti, jolloin se osuus on jätettävä pois työmaakohtaiselta ilmoitukselta. Tärkeintä on, että ette ilmoita samaa urakkasummaa kummallakin tavalla eli kahteen kertaan. MR Voiko osan ilmoittaa sopimuskohtaisesti ja osan työmaakohtaisesti vai kaikki vain jommalla kummalla tavalla?

14 VEROHALLINTO: Kyllä voi ilmoittaa osan työmaakohtaisesti ja osan sopimuskohtaisesti. Ratkaisun voi tehdä sen mukaan, kumpi tapaa sopii toimintaan paremmin: jos jotain työmaata seurataan työmaakohtaisesti, se kannattaa ilmoittaa siten, että kaikki urakoitsijat ilmoitetaan kerralla tältä työmaalta. Jos taas jonkun urakoitsijan kanssa toimitaan useilla työmailla ja laskutusta seurataan kumppanikohtaisesti, kannattaa ilmoittaa sopimuskohtaisesti. Pääasia on, ettei samasta urakoitsijasta ilmoiteta kahteen kertaan eli sekä työmaakohtaisesti että sopimuskohtaisesti. Hölmö Hei, Yritys A tilaa yritykseltä B työtä. Yritys B käyttää yritystä C:tä joka laskuttaa yritystä B 6000 ja yritystä D joka laskuttaa Kuka ilmoittaa ja mitä? VEROHALLINTO: Yritys A ilmoittaa urakkailmoituksella B:ltä tilaamansa euroa. B:n pitäisi periaatteessa ilmoittaa C:ltä ja D:ltä tilaamansa urakat, mutta koska ne ovat alle euroa, ei synny ilmoitusvelvollisuutta eli B:n ei tarvitse ilmoittaa mitään. Poista Jukka Jos siirrymme sopimuskohtaiseen ilmoittamiseen ja urakoitsija laskuttaa tammikuussa 6000, helmikuussa 4000 ja maaliskuussa , milloin ensimmäinen ilmoitus tehdään ja kuinka paljon? Jos ei tiedä etukäteen onko tämä kauan töissä meidän kautta. VEROHALLINTO: Minkälainen sopimus tehdään? Onko se puitesopimus, jossa sovitaan vain esim. tuntihinnasta ja että urakoitsija on tiettynä aikana käytettävissä? Vai sovitaanko jo tietyistä töistä ja työkohteista? Jos on todennäköistä, että euroa ylittyy, annatte urakkailmoituksen heti, kun työ alkaa. Sen jälkeen annatte aina kun tapahtuu laskutusta laskun suuruudesta riippumatta. Jos on hyvin epätodennäköistä, että euro ylittyy, ei ilmoitusta tarvitse aluksi tehdä. Heti kun osoittautuu, että euron raja tulee ylittymään, on urakkailmoituksia kuitenkin ruvettava antamaan. Tässä tapauksessa siis viimeistään maaliskuussa on annettava urakkailmoitus. Sillä kerrotaan urakan kokonaissumma euroa tai mahdollisesti enemmän, jos urakka jatkuu edelleen. Maaliskuusta ilmoitetaan e eli tällöin laskutettu määrä. Aikaisempia kuukausia ei ilmoiteta jälkikäteen.

15 Minä Milloin alkaa uusi tulkinta sopimuksista. Eli miten ilmoitetaan jo 2015 käynnistyneet urakat? Otetaanko ne huomioon? VEROHALLINTO: Tammikuusta 2016 voi antaa ensimmäisen kerran sopimuskohtaisen ilmoituksen (siis maaliskuussa). Voitte toki jatkaa työmaakohtaista ilmoittamista vuonna 2015 käynnistyneistä urakoista urakan loppuun asti. MA Kun rakentaja ostaa rakentamispalvelua, mutta ei tiedä tarviiko koko projektin ajan tätä ulkopuolista palvelu esim , rakentamispalvelua tekevä yritys laskuttaa ekalta kuukaudelta 5000 ja toiselta 5000, (verohallinnolta neuvo, että näitä ei tarvitse ilmoittaa, koska ei ylity), mutta miten ilmoitetaan sitten kun 3:lta kuukaudelta tuleekin 7000 ja tuo ylittyy kun kaikki laskut lasketaan yhteen? VEROHALLINTO: Kun kolmannessa kuussa tiedetään, että kokonaisurakkasumma tulee ylittymään, syntyy ilmoitusvelvollisuus. Tällöin ilmoitat kokonaisurakkasumman kohdalla euroa (tai sen summan, mitä arvioit urakan kokonaissummaksi, jos se on vielä enemmän) sekä laskutetussa määrässä euroa. Aikaisempia laskutettuja määriä ei siis tässä tapauksessa tarvitse ilmoittaa aikaisemmilta kuukausilta. PM Kun yritys ilmoittaa kuukausittaiset toteutuneet eurot ns. konekielisenä (excelistä muokattu aineisto), aiheuttaako uusi sopimusnumero jotain muutoksia tähän? Eli jos jatkamme ilmoittamista kuten tähänkin asti emmekä käytä sopimusnumeroa ollenkaan. VEROHALLINTO: Jos olette ilmoittaneet kuukausittain toteutuneet eurot yhdeltä työmaalta tai olette tosiasiassa jo ilmoittaneet sopimuskohtaisesti eli yhden urakoitsijan kuukausittain laskuttamat määrät monelta työmaalta, ei vaikuta. San Tuliko tämä sopimuskohtainen voimaan myös kotitalouksiin? VEROHALLINTO: Ei tule. Kotitaloudet ilmoittavat edelleen ainoastaan rakennusluvan alaisista rakennustöistä, mutta eurorajasta riippumatta. Ilmoitus annetaan edelleen ainoastaan ennen rakennustarkastajan loppukatselmusta.

16 Työmaakohtainen ilmoittaminen (urakkailmoitukset) Tarkoittaako työmaakohtainen ilmoittaminen sitä, että jos työmaalla työskentelee 5 aliurakoitsijaa ja jokaisen laskutus on 10 tuhatta euroa, kaikista pitää antaa ilmoitus, kun koko työmaa ylittää 15 tuhatta euroa? VEROHALLINTO: Tilaajan pitää antaa urakkailmoitus aina kun ostaa rakennustyötä yli eurolla urakoitsijalta. Tähän velvollisuuteen ei vaikuta muiden urakoitsijoiden urakoiden arvot, yhtään muuta urakoitsijaa ei edes tarvitse olla olemassa. Työmaakohtaisuus tarkoittaa, että tilaaja antaa tästä ko. urakoitsijasta, jonka kanssa on euroa ylittävä urakkasopimus, jokaiselta työmaalta ilmoituksen erikseen. Tämä tietysti edellyttää, että ko. urakoitsija työskentelee usealla tilaajan työmaalla. Esimerkkisi perusteella pitää antaa työntekijäilmoitus, joka annetaan aina työmaakohtaisesti. Sen edellytys on, että rakennuttaja on tilannut urakan tai urakoita yli :lla eurolla ja työmaalla työskentelee useampia rakennustyötä tekeviä yrityksiä kuin yksi. Molempia koskevat Poista Jos korjaa lähetettyä ilmoitusta, lasketaanko 1 vuoden korjausaika ilmoituksen lähettämiskuukaudesta vai laskutuskuukaudesta? VEROHALLINTO: Korjausilmoitus pitää lähettää 12 kk:ssa lähettämiskuukauden lopusta laskien. honda voiko käyttää molempia ilmoitustapoja ensi vuonna? VEROHALLINTO: Kyllä voi. Poista M Jos meillä on rakentamisprojekti joulukuusta 2015 maaliskuuhun 2016, tehdäänkö ilmoitukset vanhalla vai uudella tavalla? VEROHALLINTO: Voitte tehdä valitsemallanne tavalla. Jos tilaatte ainoastaan tätä rakentamisprojektia varten työtä useilta urakoitsijoilta, ehdotan, että ilmoitatte työmaakohtaisesti. Minna 14.00

17 Jos on yksi sopimus jossa yksi työmaa, mikä erottaa sen onko kyseessä sopimuskohtainen vai työmaakohtainen ilmoittaminen? VEROHALLINTO: Tässä tapauksessa ei eroa ole. Sopimuskohtainen ilmoittamismahdollisuus on luotu sellaisille toimijoille, jotka tilaavat useisiin työkohteisiin samalta yritykseltä alle korjaus- tai huoltotöitä tmv. ja joiden on täytynyt tämän vuoksi ilmoittaa useita reilusti alle jk Myrsky aiheuttaa meille työmaan jossa on useita ulkopuolisia toimijoita sekä myös omaa henkilökuntaa. Onko niin että näiden yhteenlaskettujen työkustannuksien mukaan jos raja ylittää 15 tuhatta, ilmoitus tehdään tämän uuden ohjeistuksen mukaisesti? Eli, kun on kyseessä yhteinen työmaa. Töille ei voi antaa yksilöllistä osoitetta ja kyseessä on useita sopimuksia. Myrsky on näille yhteinen tekijä. VEROHALLINTO: Urakkailmoituksen annatte urakoitsijasta ainoastaan siinä tapauksessa, että tilaatte ko. urakoitsijalta sopimuksen, jonka arvo ylittää euroa. On siis mahdollista, että joltakin urakoitsijalta tilattu urakka (> )pitää ilmoittaa urakkailmoituksella ja joltakin toiselta urakoitsijalta tilattua työtä (< ) ei tarvitse ilmoittaa. Urakkailmoituksen voitte tehdä myrskytyömaakohtaisena, jolloin ilmoitatte jokaisesta urakoitsijasta tältä tilaamanne yli arvoisen urakan. Jos työmaalla on sen identifioiva numero, ilmoitatte sen tai kirjoitatte vapaamuotoiseen kenttään kysymyksen olevan esim. Heinäveden myrskytuhoalueesta. Sopimuskohtaisuus kannattaa valita, jos työskentelette kyseisten urakoitsijoiden kanssa useilla työmailla ja seuraatte laskutusta ilman että sitä jaetaan omia seurantojanne varten eri työmaiden osalle. Tällöin teidän ei tarvitse pelkän ilmoittamisen takia ruveta jakamaan sopimussummaa eri kohteisiin. Työntekijäilmoituksen annatte aina työmaakohtaisesti, jos olette päätoteuttaja tai sellaisen puuttuessa rakennuttaja. vh Jos olen kotitalous ja meillä on tehty lattiaremontti, ym. kesällä 2013, mutta lopputarkastusta ei ole vielä tehty, niin pitääkö minun tehdä ja mikä ilmoitus? Eikö lopputarkastusta voi tehdä ilman sitä todistusta? VEROHALLINTO: Vaatiko remontti rakennusluvan? Kotitalouden pitää antaa rakentamisilmoitus Verohallinnolle kaikista rakennusluvan alaisista töistä ennen loppukatselmusta. Jos työt on tehty ennen lain voimaantuloa annat kylläkin rakentamisilmoituksen, mutta riittää, että kerrot, että työt on tehty 2013.

18 Outokumpu Miksi rakentamispalveluista verottajalta tulevat kysymykset lähetetään verovelvollisille postitse eikä sähköisesti? MH Koska verottajalta saa korjauspyynnöt sähköisesti? VEROHALLINTO: Toiveemme on yhteinen. Haluaisimme kovasti lähettää korjauspyynnöt sähköisesti, mutta vielä ei ole mahdollisuutta, enkä osaa kertoa edes aikataulua. Antti Kokonaisurakan arvo on esim , josta tilaaja tekee ilmoitukset. Pääurakoitsija tilaa vain yhden aliurakkatilauksen esim. asfaltoinnista 5000, tuleeko pääurakoitsijan tehdä tässä tilanteessa ilmoitukset ja työntekijäilmoitukset? VEROHALLINTO: Urakkailmoituksen tekee tilaaja eurosta. Pääurakoitsijan tilaama urakka 5000 euroa jää alle tiedonantovelvollisuuden joten siitä ei tarvitse antaa urakkailmoitusta. Päätoteuttajaksi nimetty taho (pääurakoitsija varmaankin) antaa työntekijäilmoituksen kaikista työmaalla työskentelevistä työntekijöistä eli omista ja asfaltointiyrityksen työntekijöistä. RAN-Sim Oli mainittu, että veronumero koskee kaikki, ei vain ne, jotka suorittavat rakennuspalveluja. - Onko kuitenkin niin, että veronumero tarvitaan vain yhteisessä työmaassa? VEROHALLINTO: Kyllä, veronumero on oltava jokaisella yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevällä Kertoisitteko hyviä esimerkkejä siitä, miten näiden urakka- ja työntekijätietojen ilmoittamisen kautta olette onnistuneet vähentämään harmaata taloutta. Poista SS Kertoisitteko hyviä esimerkkejä siitä, miten tällä urakoiden ja työntekijätietojen ilmoittamisella on pystytty kitkemään harmaata taloutta? VEROHALLINTO: Ulkomaisia yrityksiä on merkitty Suomessa eri rekistereihin saatujen tietojen perusteella. Näin ne ovat velvollisuuksien osalta samassa

19 asemassa kuin suomalaiset yrityksetkin ja verovalvonta kohdistuu niihin samalla tavoin kuin suomalaisiin yrityksiin. Jo rekistereihin merkittyjen yritysten on huomattu laiminlyöneen erilaisia velvollisuuksiaan esim. työnantajavelvollisuuksien laiminlyömistä tai arvonlisäveron suorittamista. Näihin asioihin on puututtu. Ulkomaisia työntekijöitä on alettu verottaa Suomessa, kun on saatu näyttöä heidän työskentelystään Suomessa. Myös sekä työttömyyskorvausta että palkkatuloa saavia on löydetty rakennustyömailta. Verotarkastuskohteiden valinnassa on hyödynnetty urakka- ja työntekijäilmoituksia. vastikään KRP tiedotti tutkinnassa olevasta rakennustyömaasta, jolla esiintyi laajamittaista harmaata taloutta Jos laskutus tapahtuu tuntiveloitusperusteisesti, voi tulla ajanjakso, kun laskutusta/toimintaa ei ole, mutta muutaman kuukauden päästä urakoitsija taas toimii samalla työmaalla. On kai ok, ettei noilta välikuukausilta tehdä nollailmoitusta työmaakohtaisessakaan ilmoitusmenettelyssä? Eihä kellään ole kristallipalloa, josta tulevan toiminnan näkisi. Vai tulkitaanko urakoitsijan toiminta tällöin automaattisesti eri sopimukseksi? Millä perusteella voi ilmoituksessa käyttää jatkuvaluonteista kunnossapitotyötä? VEROHALLINTO: Ei tarvitse ilmoittaa kummassakaan ilmoittamistavassa niiltä kuukausilta, kun laskutusta ei ole. Halusimme helpottaa ilmoittamista nimenomaan tässä kohden, koska ilmeni, että tilaajan taloushallinnossa on vaikeata tietää, toimitaanko työmaalla vai ei. Siksi ilmoittaminen perustuu jatkossa laskutukseen. Nollailmoituksen saa toki tehdä, jos tietojärjestelmä on jo siten rakennettu. LR Omaperusteinen Asunto Oy kohde, jossa siis Asunto Oy on tilaaja: Mikäli työt on aloitettu ennen kuin Asunto Oy on rekisteröity, niin kuinka Asunto Oy ilmoittaa urakkatiedot? Koska ei ole Y-tunnusta ei ilmeisesti voi tehdä ilmoitusta. Poista MT Perustajaurakoinnin ilmoitukset: urakkailmoitus.: kuka on tilaaja ja mistä urakkasumma lasketaan? työntekijäilmoitukset: mitä lasketaan mukaan työmaakohtaiseen arvoon? laitetaanko työntekijäilmoitukset myös omistajayrittäjästä (perustajaurakoitsija) ja yhden hengen yrityksistä/aliurakoitsijoista? VEROHALLINTO: Teemme perustajaurakoinnista oman ohjeen.

20 Tiedottamista koskevat kysymykset voisko saada verohallinnon sivuille takaisin pikakuvakkeen liittyen rakentamisilmoituksiin? VEROHALLINTO: Pikakuvake löytyy yhä etusivulta, mutta se on siirretty ns. karuselliin, joka löytyy sivun alalaidasta. Kun klikkaat kuvia eteenpäin, näet pikakuvakkeen rakentamisilmoituksista. Milloin tämä sama webinaari tulee ruotsiksi? VEROHALLINTO: Selvitämme mahdollisuuksia ruotsinkielisen tilaisuuden järjestämiseen ja palaamme asiaan. Mistä uudet tietuekuvaukset löytyvät vero.fi-sivuilta? VEROHALLINTO: Tietuekuvaukset löytyvät esimerkiksi tältä sivulta:

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Kuka, mitä ja miten? Ketä menettely koskee? Yrityksiä toimialasta riippumatta, kuntia, asunto-osakeyhtiöitä, yhdistyksiä sekä valtiota, jotka rakentavat tai rakennuttavat

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Lain tarkoitus ja tavoite Reaaliaikaisen kokonaiskuvan luominen yrityksistä ja työntekijöistä Tietojen avulla voidaan käsitellä, arvioida ja määritellä asiakkaiden verotusstatusta

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa 24.5.2013 ja presidentti vahvisti lait alkukesästä

Lisätiedot

Suunnitellut muutokset rakentamisilmoituksiin Verohallinto

Suunnitellut muutokset rakentamisilmoituksiin Verohallinto Suunnitellut muutokset rakentamisilmoituksiin Verohallinto Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä uudistus Voimaan 1.7.2014 alkaen Jatkoa veronumeromenettelylle

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Rakentamisen uudet velvoitteet Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Käsiteltävät aiheet 1. Taustaa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Tilaajan velvollisuudet / urakkatiedot Päätoteuttajan

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä,

Lisätiedot

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Urakka- ja henkilöraportoinnit Päivitetty 07/2017 Movenium Oy www.movenium.com Rakentamisen tiedonantovelvollisuus veroviranomaiselle Tiedonantovelvollisuus koskee rakennusalalla

Lisätiedot

Rakentamisenilmoituksiin vuodenvaihteessa muutoksia. Ohjelmistotalopäivät Pirkko Vuori

Rakentamisenilmoituksiin vuodenvaihteessa muutoksia. Ohjelmistotalopäivät Pirkko Vuori Rakentamisenilmoituksiin vuodenvaihteessa muutoksia Ohjelmistotalopäivät 26.11.2015 Rakentamisilmoituksissa on ollut liian paljon puutteellisuuksia Urakkatiedot Tilaaja on antanut ilmoituksen vain toiminnan

Lisätiedot

Rakentamisilmoitukset Muutokset 11/2019

Rakentamisilmoitukset Muutokset 11/2019 Rakentamisilmoitukset Muutokset 11/2019 Taustaa rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton 4B yhteydessä 11/2019 1.5. on käynnistynyt projekti valmistelemaan tavoitetilan

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä, valtiota sekä kaikkia yrityksiä toimialasta

Lisätiedot

Muutoksia rakentamisilmoituksiin. marraskuu 2019

Muutoksia rakentamisilmoituksiin. marraskuu 2019 Muutoksia rakentamisilmoituksiin marraskuu 2019 Muutokset lyhyesti yritysasiakkaille Rakentamisilmoitusten sisältö muuttuu 11/2019 alkaen Annettavien tietojen määrä vähenee Mm. osoitetietoja kysytään vähemmän

Lisätiedot

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Veikko Virkki, KHT Auktorisoitu tilitoimisto ja KHT-yhteisö kansainvälisillä valmiuksilla ja nykyaikaisimmilla järjestelmillä Rakennusalan

Lisätiedot

Näytesivut. Marraskuu

Näytesivut. Marraskuu Marraskuu Marraskuussa päivitetään kiinteistöstrategia ja sen pohjalta käynniste tään seuraavan vuoden talousarvion valmistelu. Huoltoyhtiö valmistelee kiinteistön tulevaan talveen. Hallinto Päivitetään

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Muutokset 1.7.2014 alkaen 4.6.2014 Raahe KETÄ MENETTELY KOSKEE JA MITÄ ILMOITETAAN? Suurin yksittäinen Kiinteistö- ja Rakennusalan toimintaan vaikuttava lakiuudistus.

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma. Kenen pitää antaa rakentamisilmoitus? Mitä tietoja urakkailmoituksilla annetaan? Mitä tietoja työntekijäilmoituksilla annetaan?

Tilaisuuden ohjelma. Kenen pitää antaa rakentamisilmoitus? Mitä tietoja urakkailmoituksilla annetaan? Mitä tietoja työntekijäilmoituksilla annetaan? Tilaisuuden ohjelma Kenen pitää antaa rakentamisilmoitus? Mitä tietoja urakkailmoituksilla annetaan? Mitä tietoja työntekijäilmoituksilla annetaan? Miten tiedot ilmoitetaan marraskuusta 2019 alkaen? Mitä

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle

Lisätiedot

Verottajan työntekijä- ja urakkailmoitusten tekeminen Movenium TimeTracker-palvelussa

Verottajan työntekijä- ja urakkailmoitusten tekeminen Movenium TimeTracker-palvelussa Verottajan työntekijä- ja urakkailmoitusten tekeminen Movenium TimeTracker-palvelussa 4. heinäuuta 2014 Tämän materiaalin tarkoitus Tässä ohjeessa opastetaan vaiheittain kuinka veroviranomaisen 1.7.2014

Lisätiedot

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Taloyhtiö 2014 Päälakimies, VT Jenni Hupli Kiinteistöliitto Mistä on kysymys? Talousrikollisuuden torjuntaan uusi lisäkeino Verotusmenettelylain (18.12.1995/1558)

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015

Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Rakentamisen uudet velvoitteet Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014

Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014 Työmaarekisteri ja työmaaavain Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014 Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena on tehostaa verotulojen

Lisätiedot

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT Tietojen ilmoittaminen Veronumero.fi-palveluun vie muutaman minuutin. Se ei maksa mitään, mutta merkitsee suuria asioita yrityksesi tulevaisuudelle. Ilmoitusmenettely on

Lisätiedot

Muutoksia rakentamisilmoituksiin. marraskuu 2019

Muutoksia rakentamisilmoituksiin. marraskuu 2019 Muutoksia rakentamisilmoituksiin marraskuu 2019 Yritysasiakas: mikä muuttuu Rakentamisilmoitusten sisältö muuttuu marraskuusta 2019 alkaen Annettavien tietojen määrä vähenee Tarkemmat tietuekohtaiset kuvaukset

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Käsiteltävät aiheet Urakka- ja työntekijätietojen ilmoittamisen perusteet mistä tiedot annetaan kenen vastuulla on tietojen antaminen mitä tietoja ilmoitetaan ilmoittamisen

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Verohallinto

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausi-ilmoitus (HE 92/2012) Hallituksen esitys hyväksyttiin eduskunnassa huhtikuussa Presidentti vahvisti

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut. Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri

Visma Liikkuvan työn ratkaisut. Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri Visma Liikkuvan työn ratkaisut Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Lakimuutos veromenettelyyn, voimaan 1.7.2014 Koskettavat yhteisiä työmaita, joissa

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet ja tilaajavastuu. Verohallinto

Rakentamisen uudet velvoitteet ja tilaajavastuu. Verohallinto Rakentamisen uudet velvoitteet ja tilaajavastuu Verohallinto Käsiteltävät aiheet 1. Veronumero Veronumero kuvallisessa tunnistekortissa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Urakkatiedot Työntekijätiedot

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ilmoitusvelvolliset tilaaja, päätoteuttaja ja työnantaja - Verotusmenettelylaki Rakentamispalvelujen

Lisätiedot

ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014

ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014 ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014 Yhteistyössä urakoitsijan asialla Paremman rakentamisen puolesta! Sähköisen taloushallinnon edelläkävijä! Suomen Rakennusmestarit lyhyesti! Rakentamisen PROJEKTINJOHTO

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LAKIASIAA LUENNON SISÄLTÖ

AJANKOHTAISTA LAKIASIAA LUENNON SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA LAKIASIAA Tampuuri-Käyttäjäpäivät 2014 Lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm LUENNON SISÄLTÖ Ilmoitusvelvollisuus urakkasopimuksen tiedoista Ensikokemukset ja esimerkit Harmaan talouden

Lisätiedot

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero. Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.fi Veronumerolaki Julkisuudessa rakentamisen lakisääteisiä velvoitteita

Lisätiedot

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Pajadata Oy Rantatie 27 33250 Tampere Y-tunnus: 0981392-1 Kotipaikka: Tampere Puhelin: +358 (0) 207 434 455 Faksi: +358 (0) 207 434 460 pajadata@pajadata.fi Sisällys Xpaja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen. Rakentamisilmoitukset - Ohjelmistotalopäivä Vallila Tanja Runonen

Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen. Rakentamisilmoitukset - Ohjelmistotalopäivä Vallila Tanja Runonen Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen Rakentamisilmoitukset - Ohjelmistotalopäivä 15.1.2019 Vallila Tanja Runonen Taustaa Rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Sari Wulff PL 325 0052 VERO sari.wulff@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus Lausunnonantajasta Suomen Isännöintiliitto

Lisätiedot

Rakentamisilmoittamisen muutokset

Rakentamisilmoittamisen muutokset Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen Ohjelmistotalopäivä 20.11.2018 Vallila Tanja Runonen Taustaa Rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton 4B yhteydessä

Lisätiedot

Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä

Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä Rakennuskonepäivä 6.11.2014 Pekka Muinonen, Verohallinto Rakentamisilmoitukset - urakka- ja työntekijätiedot Rakennustöistä on

Lisätiedot

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri Käyttöönoton vaiheet Työmaarekisteri & laskupoimuri Laskupoimuri pähkinänkuoressa Verkkolasku Rakennustyön laskuosoite Poimuri Työn tilaajan oma sähköinen laskutusosoite Asiakkaan taloushallinnon järjestelmä

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus urakoista Kuka on tiedonantovelvollinen? Kukin tilaaja ilmoittaa omat urakkatietonsa Ts. keneltä on tilannut

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä

Lisätiedot

Tyomaakorttiheti.com Tiedonantovelvollisuus

Tyomaakorttiheti.com Tiedonantovelvollisuus Tiedonantovelvollisuus KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE (Työmaakortti) Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

Entistä Parempi korjausrakentamisilta. 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy

Entistä Parempi korjausrakentamisilta. 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy Entistä Parempi korjausrakentamisilta 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy Uusia tuulia määräyksissä Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus verottajalle Rakennusvalvontojen yhdistyminen Lupapiste.fi

Lisätiedot

TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016

TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016 TILAAJAJAN VASTUUT Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset Kirkkonummen huolto 10.2.2016 Lars Albäck toimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 40 503 3672 Lars.alback@tilaajavastuu.fi

Lisätiedot

Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin

Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Työntekijätiedot Urakkatiedot Verohallinto 2 Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Työntekijätietojen ilmoittaminen

Lisätiedot

VEROLAKI JA VEROTTAJAN TULKINTA VOI OLLA MUUTTUNUT SIITÄ KUIN TÄMÄ TEKSTI ON KIRJOITETTU. TARKISTA OHJEET JA SÄÄNNÖT VEROTTAJAN SIVUILTA

VEROLAKI JA VEROTTAJAN TULKINTA VOI OLLA MUUTTUNUT SIITÄ KUIN TÄMÄ TEKSTI ON KIRJOITETTU. TARKISTA OHJEET JA SÄÄNNÖT VEROTTAJAN SIVUILTA 1 2 HOIDA PAKOLLINEN ILMOITUSVELVOLLISUUS KUSTANNUSTEHOKKAASTI PALVELULLA Mitä ilmoitusvelvollisuus pitää sisällään? Heinäkuussa2014 voimaanastuneen uudistuksen mukaan työmaalla toimivan työnantajan tai

Lisätiedot

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Yhtenäiset käytännöt luovat sujuvuutta Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden mukanaan

Lisätiedot

Rakentamisilmoitukset Ylitarkastaja Tanja Runonen (Verohallinto)

Rakentamisilmoitukset Ylitarkastaja Tanja Runonen (Verohallinto) Rakentamisilmoitukset 23.11.2017 Ylitarkastaja Tanja Runonen (Verohallinto) Muutoksia tietosisältöön: VSURAKKA ja VSTYONTE Rakentamisilmoitusten tietosisältöä tarkastellaan uudelleen Tavoitteena keventää

Lisätiedot

SUOMEN TILAAJAVASTUU OY

SUOMEN TILAAJAVASTUU OY SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Tarjoaa palvelut rakennustoimialalla toimiville yrityksille viranomaisvelvoitteiden noudattamista varten. Tuoteperheeseen kuuluvat Tilaajavastuu.fi - ja Veronumero.fipalvelukokonaisuudet.

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto Rakentamisen uudet velvoitteet Verohallinto Käsiteltävät aiheet 1. Veronumero Veronumero kuvallisessa tunnistekortissa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Urakkatiedot Työntekijätiedot Lisätietoa

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA) VEROHALLINTO 7.5.2018 versio 1.5 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 3 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 3 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu Uudet ilmoitusvelvollisuudet voimaan 1.7.2014 rakentamispalveluiden tilaajille Rakentamispalveluihin liittyvä tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten

Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Verottajan ilmoitus on Työt-sovelluksen rinnalla toimiva web-liittymä, jonka avulla voidaan luoda raportteja verottajan vaatimista

Lisätiedot

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin Havainnot ja työnteko-oikeuden varmistaminen Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajan selvitysvelvollisuudesta 5.10.2017 Tarkastaja

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TYÖNTEKIJÄILMOITUKSEN JA URAKKAILMOITUKSEN ILMOITUSTA JA TIEDONANTOVELVOLLISTA KOSKEVAT TUNNISTETIEDOT(VSRAKYHT)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TYÖNTEKIJÄILMOITUKSEN JA URAKKAILMOITUKSEN ILMOITUSTA JA TIEDONANTOVELVOLLISTA KOSKEVAT TUNNISTETIEDOT(VSRAKYHT) VEROHALLINTO 26.04.2019 versio 2.0 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TYÖNTEKIJÄILMOITUKSEN JA URAKKAILMOITUKSEN ILMOITUSTA JA TIEDONANTOVELVOLLISTA KOSKEVAT TUNNISTETIEDOT(VSRAKYHT) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä

Rakentamiseen liittyvä Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus Tarkennukset tietuekuvauksiin 1.1.2020 alkaen Sisältö Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus - tarkennukset tietuekuvauksiin Yleistä VSRAKYHT-tarkennukset

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA) VEROHALLINTO 26.04.2019 versio 2.0 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN URAKKATIEDOT (VSURAKKA) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 3 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 3 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa Urakkatiedot Tilaajan velvollisuus antaa urakkatietoja on jokaisen tilaajan itsensä vastuulla myös ilman erillistä sopimista.

Lisätiedot

Laki työntekijöiden lähettämisestä valvontatulokset ja laiminlyönnit Etelä-Suomessa

Laki työntekijöiden lähettämisestä valvontatulokset ja laiminlyönnit Etelä-Suomessa Laki työntekijöiden lähettämisestä valvontatulokset ja laiminlyönnit Etelä-Suomessa Ylitarkastaja Riku Rajamäki Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajavastuulaista 14.2.2019 Etelä-Suomen aluehallintovirasto,

Lisätiedot

Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus

Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus 1 Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Uuden tiedonantovelvollisuuden taustat lainmuutoksien voimaantulo seuraukset jos tietoja ei anneta Rakennustyön tilaajan tiedonantovelvollisuus (urakkatiedot)

Lisätiedot

TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET. Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki

TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET. Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki ASIANAJOTOIMISTO HEIKKILÄ & CO - Painopistealueet Yhtiöoikeus Yritysjärjestelyt Julkiset hankinnat

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TIEDONANTOVELVOLLISEN (ILMOITTAJAKOHTAISET) TIEDOT (VSRAKYHT)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TIEDONANTOVELVOLLISEN (ILMOITTAJAKOHTAISET) TIEDOT (VSRAKYHT) VEROHALLINTO 7.5.2018 versio 1.5 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TIEDONANTOVELVOLLISEN (ILMOITTAJAKOHTAISET) TIEDOT (VSRAKYHT) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 3 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

Ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä

Ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä Verkkolomakkeen täyttöohje 1(6) Ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä Lähettävällä yrityksellä on velvollisuus ilmoittaa ennen työn aloittamista työntekijöiden lähettämisestä annetun lain 7 :n mukaiset

Lisätiedot

Rakennustyömaalle Suomeen - veronumero ja rakennusalan velvoitteet

Rakennustyömaalle Suomeen - veronumero ja rakennusalan velvoitteet Rakennustyömaalle Suomeen - veronumero ja rakennusalan velvoitteet Pohjola - Euroopan kasvualue -seminaari Hanasaari 5.6.2018 Heidi Mattila Anette Liljeqvist Agenda Henkilötunnus ja veronumero Rakentamisilmoitukset

Lisätiedot

Ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä

Ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä Verkkolomakkeen täyttöohje 1(7) Ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä Lähettävällä yrityksellä on velvollisuus ilmoittaa ennen työn aloittamista työntekijöiden lähettämisestä annetun lain 7 :n mukaiset

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus ja sen automatisointi

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus ja sen automatisointi Rakentamisen tiedonantovelvollisuus ja sen automatisointi Pandia Oy 2.10.2014 Pekka Paaskunta Agenda 1. Lyhyt yritysesittely 2. Tiedonantovelvollisuuden kiemuroita 3. Organisaatio ja tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Työt - Ohje Aliurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Ilman Ajokirjauksia

Työt - Ohje Aliurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Ilman Ajokirjauksia Työt - Ohje Aliurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Ilman Ajokirjauksia Tämä ohje on urakoitsijoille jotka EIVÄT TEE AJOKIRJAUKSIA Työt-palvelulla. Jos tarvitset apua, ota yhteyttä

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto

Rakentamisen uudet velvoitteet. Verohallinto Rakentamisen uudet velvoitteet Verohallinto Käsiteltävät aiheet 1. Taustatietoa aiheesta 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Urakkatiedot Työntekijätiedot Tietojen ilmoittaminen ja korjaaminen

Lisätiedot

Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki

Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Lain velvoitteet Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden

Lisätiedot

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Sähköurakoitsijapäivä 14.4.2011 Hämeenlinna Rakennusteollisuus RT Tapio Kari työmarkkinajohtaja Rakennusalan harmaan talouden menetykset vuonna 2008 Arvonlisävero

Lisätiedot

Rehellistä remontointia ja luotettavia kumppaneita korjaushankkeisiin

Rehellistä remontointia ja luotettavia kumppaneita korjaushankkeisiin Rehellistä remontointia ja luotettavia kumppaneita korjaushankkeisiin Taloyhtiö 2015 -tapahtuma 15.4.2015 Antti-Eemeli J. Mäkinen johtaja Suomen Tilaajavastuu Oy www.tilaajavastuu.fi www.veronumero.fi

Lisätiedot

Harmaan talouden torjuntakeinot 2014 vaikutukset työturvallisuuteen. VT Ville Wartiovaara

Harmaan talouden torjuntakeinot 2014 vaikutukset työturvallisuuteen. VT Ville Wartiovaara Harmaan talouden torjuntakeinot 2014 vaikutukset työturvallisuuteen VT Ville Wartiovaara Lakiuudistukset veronumeroon liittyen Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden veronumeroiden

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Selvityksen julkaisutilaisuus 14.3.2017 Ohjelma ja esiintyjät 9.00-9.10 Tilaisuuden avaus ja selvityksen taustat

Lisätiedot

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakennusalalla

Tiedonantovelvollisuus rakennusalalla Tiedonantovelvollisuus rakennusalalla Oskari Paukku Opinnäytetyö Marraskuu 2014 Rakennusalan työnjohto TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusalan työnjohto PAUKKU, OSKARI: Tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUDESTA

LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUDESTA Lausunto 1 (6) Verohallinto Henkilöverotus, ohjaus- ja kehittämisyksikkö HEVEOKY Sari Wulff PL 325 00052 Vero sari.wulff@vero.fi Diaarinumero A48/200/2014 LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ

Lisätiedot

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys 15.10.2014 AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Mitkä ovat rakennushankkeen keskeiset osapuolet? Mitkä

Lisätiedot

Rakennusalan velvoitteet, alan yhteiset palvelut

Rakennusalan velvoitteet, alan yhteiset palvelut Rakennusalan velvoitteet, alan yhteiset palvelut ja ilmoitusmenettely 16.1.2014 Mika Huhtamäki varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 400 616 252 mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi Sisältö 1. Suomen

Lisätiedot

Rakennusalan keskeinen lainsäädäntö Suomen työsuojeluviranomaisen näkökulmasta

Rakennusalan keskeinen lainsäädäntö Suomen työsuojeluviranomaisen näkökulmasta Rakennusalan keskeinen lainsäädäntö Suomen työsuojeluviranomaisen näkökulmasta Tarkastaja Joonas Heinilä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue 1 Keskeisimmät lait Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

urakka- ja työntekijätiedoista

urakka- ja työntekijätiedoista Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Eduskunta valtiovarainvaliokunta verojaos 31.3.2017 Selvityksen taustat Rakennusalalle on toteutettu useita

Lisätiedot

Remontin toteutus ja valvonta. 4.1 Omatoiminen remontti vs. urakoitsijan palkkaaminen

Remontin toteutus ja valvonta. 4.1 Omatoiminen remontti vs. urakoitsijan palkkaaminen 4 Remontin toteutus ja valvonta 4.1 Omatoiminen remontti vs. urakoitsijan palkkaaminen Osakas voi tehdä suunnittelemansa remontin itse tai palkata ulkopuolisen urakoitsijan sitä tekemään. Jos taitoa ja

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Ensiapuklinikka rakennusalan ilmoitusmenettelystä 15.1.

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Ensiapuklinikka rakennusalan ilmoitusmenettelystä 15.1. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa Ensiapuklinikka rakennusalan ilmoitusmenettelystä 15.1.2014 Karri Kivioja Lähtökohta Tilaajan velvollisuus antaa urakkatietoja on jokaisen tilaajan itsensä vastuulla

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TYÖNTEKIJÄTIEDOT (VSTYONTE)

RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TYÖNTEKIJÄTIEDOT (VSTYONTE) VEROHALLINTO 7.5.2018 versio 1.5 RAKENTAMISEN TIEDONANTOMENETTELYN TYÖNTEKIJÄTIEDOT (VSTYONTE) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 3 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 3 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola

Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Minä keskityn tänään hallinnolliseen hankesuunnitteluun Tuote-esittelijät kertovat putkiremontin teknistä toteutusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Urakkatietojen ilmoittaminen verottajalle

Urakkatietojen ilmoittaminen verottajalle 1 / 5 14.5.2014 Vastaanottaja Rakennuttamistiedon asiakkaat Aihe Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus Urakkatietojen ilmoittaminen verottajalle Rakennuttamistiedon vuoden 2014 vuosipäivitys lähestyy

Lisätiedot

Smart Huolenpitosopimus Usein kysytyt kysymykset? Ensimmäisellä huolenpitosopimuslaskullani on 2 kk:n laskut, vaikka valitsin laskutusväliksi 1 kk?

Smart Huolenpitosopimus Usein kysytyt kysymykset? Ensimmäisellä huolenpitosopimuslaskullani on 2 kk:n laskut, vaikka valitsin laskutusväliksi 1 kk? Smart Huolenpitosopimus Usein kysytyt kysymykset? Ensimmäisellä huolenpitosopimuslaskullani on 2 kk:n laskut, vaikka valitsin laskutusväliksi 1 kk? Sopimuslaskutus alkaa aina auton käyttöönottopäivästä

Lisätiedot

Laki työntekijöiden lähettämisestä

Laki työntekijöiden lähettämisestä Laki työntekijöiden lähettämisestä Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajan selvitysvelvollisuudesta 5.10.2017 Ylitarkastaja Riku Rajamäki Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi. 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu.

Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi. 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu. Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu.fi 2 Laki veronumerorekisteristä (HE 58/2011) Veronumero ja veronumerorekisteri

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri. Moderni työkalu työn hallintaan

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri. Moderni työkalu työn hallintaan Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri Moderni työkalu työn hallintaan (Visma L7, Visma Business ja Visma Nova) Urakoitsijat ERP:n asiakkaat haettavissa Työntekijät ERP:n henkilöt haettavissa,

Lisätiedot

Tk-Pesu Arvonlisäveron muutos ja SEPA

Tk-Pesu Arvonlisäveron muutos ja SEPA Tk-Pesu Arvonlisäveron muutos ja SEPA Luku T Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Arvonlisäveron muutos 1.7.2010 2 Veromuutoksen vaikutus Tk-Pesussa 2 Välilaskutuksen rajaukset 3 Arvonlisäveroprosentin

Lisätiedot

Työmaan sähköinen kulunvalvonta ja työntekijöiden

Työmaan sähköinen kulunvalvonta ja työntekijöiden Työmaan sähköinen kulunvalvonta ja työntekijöiden tietojen ilmoittaminen sähköisesti verottajalle Asko Pitkänen Opinnäytetyö Toukokuu 2015 Rakennustekniikan koulutusohjelma Tekniikan ja liikenteen ala

Lisätiedot

Työnantajan perustiedot ja työntekijätiedot

Työnantajan perustiedot ja työntekijätiedot U-H Rakennus Oy Työnantajan perustiedot ja työntekijätiedot Ohje Excel-tiedoston täyttöön Sisällys 1 Yleistä... 1 1.1 Työnantajan perustiedot... 1 1.2 Työntekijätiedot... 4 1 Yleistä Rakennustyömaan päätoteuttajana

Lisätiedot

Harmaan talouden torjuminen

Harmaan talouden torjuminen Harmaan talouden torjuminen 11.11.2015 Harmaan talouden torjuminen 11.11.2015 6 Harmaa talous on osa talousrikollisuutta Talousrikollisuus = taloudelliseen hyötyyn tähtääviä rangaistavia tekoja, jotka

Lisätiedot

Veronumero tuli, olitko valmis? Tietoa veronumerolaista, ilmoittamisvelvollisuudesta ja Veronumero.fi-palveluista

Veronumero tuli, olitko valmis? Tietoa veronumerolaista, ilmoittamisvelvollisuudesta ja Veronumero.fi-palveluista Veronumero tuli, olitko valmis? Tietoa veronumerolaista, ilmoittamisvelvollisuudesta ja Veronumero.fi-palveluista Sähköurakoitsijapäivät 19.4.2013 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Suomen Tilaajavastuu

Lisätiedot