Lymfoomapotilaiden allogeeniset kantasolujensiirrot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lymfoomapotilaiden allogeeniset kantasolujensiirrot"

Transkriptio

1 Esa Jantunen, Sirkku Jyrkkiö, Outi Kuittinen, Tuula Lehtinen, Rita Janes, Erkki Elonen ja Liisa Volin Lymfoomapotilaiden allogeeniset kantasolujensiirrot Monien lymfoomatyyppien hoitotulokset ovat parantuneet. Huomattavalla osalla potilaista tauti kuitenkin uusiutuu ensilinjan hoidon jälkeen. Potilaan omien solujen tuella toteutettu intensiivihoito (autologinen kantasolujensiirto) on ollut pitkään käytössä valikoiduissa tapauksissa, mutta hoitomuodon rajoitukset ovat hyvin tiedossa. Toisen henkilön kantasoluilla tehty allogeeninen siirto tarjoaa mahdollisuuden hoitaa huonoennusteista lymfoomaa silloinkin, kun muut hoitomenetelmät ovat pettäneet. Siihen liittyvällä immunologisella vaikutuksella on osoitettu olevan huomattava vaikutus paranemismahdollisuuksiin. Toisaalta allogeeniseen kantasolujensiirtoon liittyy huomattava kuolemanriski. Kevennetyn esihoidon sisältävät allogeeniset siirrot ovat lisääntyneet viime vuosina kuten myös kiinnostus lymfoomapotilaiden allogeenisiin kantasolujensiirtoihin. Lymfoomapotilaita hoitavien ja allogeenisia kantasolujensiirtoa tekevien yksiköiden yhteistyö on tärkeää tämän hoitomuodon käytön optimoimiseksi. Pahanlaatuisten imukudoskasvainten eli lymfoomien hoito on kehittynyt ripeästi viime vuosina. Rituksimabin liittäminen tavanomaiseen solunsalpaajalääkitykseen on lisännyt hoitovasteiden määrää ja potilaiden elinaikaa diffuusissa suurisoluisessa B-solulymfoomassa (Leppä ym. 2008, 2009) ja follikulaarisessa lymfoomassa ( Jyrkkiö ym. 2007). Manttelisolulymfoomassa hoitotulos parantuu ainakin nuoremmilla potilailla rituksimabia ja sytarabiinia sisältävällä induktiohoidolla, jonka jälkeen on tehty autologinen kantasolujensiirto (Geisler ym. 2008). Ylläpitohoito rituksimabilla lisää vasteiden kestoa ja elinaikaa uusiutuneessa follikulaarisessa lymfoomassa (van Oers ym. 2006), ja se on tutkimusvaiheessa ensilinjan immunokemoterapian jälkeen. Ibritumomabitiuksetaani näyttää hyödylliseltä erityisesti follikulaarisessa lymfoomassa, mutta sen optimaalisesta käytöstä tarvitaan lisätutkimuksia (Leppä ja Lehtinen 2008). T-solulymfoomien osalta edistysaskeleet ovat olleet toistaiseksi melko vähäisiä. Modernin lääkehoidon aikana Hodgkinin lymfooman hoitotulokset ovat olleet jo hyvät suurella osalla potilaista. Potilaan verestä tai luuytimestä kerätyillä kantasoluilla tuettua intensiivistä solunsalpaajalääkitystä (autologinen kantasolujensiirto) on viime vuosina käytetty hoitotutkimusten ohella erityisesti uusiutuneessa diffuusissa suurisoluisessa B-solulymfoomassa ja Hodgkinin lymfoomassa ( Jantunen ym. 2008). Hoitomuoto on kohtalaisen hyvin siedetty, mutta sen merkittävin pulma on suuri relapsiriski. Vaikka näitä tuloksia voidaan mahdollisesti jonkin verran parantaa tehostamalla induktiohoitoa ja yhdistämällä vasta-ainehoitoja intensiivihoitoon, viime vuosina on ilmennyt yhä enemmän kiinnostusta allogeeniseen eli toisen ihmisen kantasolujen siirtoon myös lymfoomapotilaille. Niinpä 2000-luvun aikana Euroopan kantasolusiirtorekisteriin ilmoitettujen lymfoomapotilaille tehtyjen allogeenisten kantasolujensiirtojen määrä on kasvanut runsaaseen tuhanteen vuodessa. Valtaosa lisääntymisestä johtuu nk. kevytesihoitoisten siirtojen yleistymisestä. Käsittelemme seuraavassa lymfoomapotilaiden allogeenisiin kantasolujensiirtoihin liittyviä näkökohtia. Perusteellisempia katsauksia 167 Duodecim 2010;126:167 73

2 168 aihepiiristä löytyy kansainvälisestä kirjallisuudesta (Schmitz ym. 2007, Peggs ym. 2008, Wrench ja Gribben 2008). Allogeenisen kantasolujensiirron potentiaalisia etuja ja haittoja Käytettäessä toisen ihmisen veren tai luuytimen kantasoluja ilmeinen etu verrattuna potilaalta itseltään kerättyyn siirteeseen on siirteen syöpäsoluttomuus. Todennäköisesti vielä merkityksellisempää on se, että siirteen mukana tulee immunologisesti aktiivisia soluja, jotka potilaassa lisääntyessään voivat parhaimmillaan toimia tehokkaana immunoterapiana. Tämä niin sanottu siirre-versus-lymfooma- eli GVL-vaikutus on selkeästi osoitettu eräissä lymfoomatyypeissä. Joissakin näyttö on vähäisempää. GVL-vaikutuksen kliinisen merkityksen puolesta puhuu se, että taudin uusiutumia todetaan vähemmän allogeenisen kuin autologisen kantasolujensiirron jälkeen (van Besien ym. 2003, Peniket ym. 2003). Immunoterapian tehokkuuden puolesta puhuu myös se, että luovuttajalta kerättyä lymfosyyttejä sisältävää verisiirrettä (DLI) on käytetty menestyksellisesti uusiutuneen lymfooman ainoanakin hoitona (Peggs ym. 2005). Allogeeniseen kantasolujensiirtoon liittyy huomattava vakavien komplikaatioiden riski, joka on ollut merkittävin este hoitomuodon laajemmalle käytölle esimerkiksi lymfoomapotilailla. Suurimmat riskit liittyvät luovuttajaperäisten lymfosyyttien aiheuttamaan reaktioon, jota kutsutaan käänteishyljinnäksi (GVH). Tämä on puolestaan yhteydessä aiemmin esitettyyn GVL-vaikutukseen, joskaan ei ole sen kanssa identtinen. Varhempien rekisterianalyysien mukaan hoitoon liittyviä kuolemia oli esiintynyt jopa puolella potilaista. Osaselityksenä on se, että potilaat olivat saaneet hyvin paljon edeltävää hoitoa. Vanhemmissa aineistoissa esihoitona oli yleensä hyvin voimakas myeloablatiivinen hoito, joka epäilemättä lisäsi toksisuutta ja vähensi mahdollista terapeuttista hyötyä. Viime vuosikymmenen aikaiset edistysaskeleet ovat lisänneet allogeenisten kantasolujensiirtojen suosiota myös lymfoomapotilailla. Kudostyypityksen tarkentuminen on parantanut rekisteriluovuttajalta tehtyjen siirtojen tuloksia. Sytomegalovirusinfektioiden varhainen diagnostiikka ja pre-emptiivinen hoito ovat parantaneet siirtopotilaiden ennustetta. Myös systeemisten sieni-infektioiden profylaksissa ja hoidossa on edistytty ( Jantunen ym. 2008). Toimenpiteeseen liittyvän kuolemanvaaran kannalta on tärkeää myös vähemmän toksisen esihoidon käyttö huomattavalla osalla potilaista. Käytössä on esihoitojen kirjo, jonka kevyimmässä päässä on siirteen tarttumisen salliva immunosuppressiivinen hoito, toisessa päässä todelliset suurannoshoidot. Tuoreimmissa julkaistuissa lymfoomapotilaiden sarjoissa toimenpidekuoleman riski yhden vuoden aikana siirron jälkeen on ollut %. Keskeinen toimenpidekuoleman syy on käänteishyljintä siihen liittyvine infektioineen. Kokemuksia eri lymfoomatyypeissä Allogeeniseen kantasolujensiirtoon liittyy huomattava vakavien lyhyt- ja pitkäaikaisten komplikaatioiden riski. Onkin ymmärrettävää, että tätä hoitoa on aluksi annettu pääasiassa sellaisille useita hoitolinjoja läpikäyneille tai hoitoon vastaamatonta tautia sairastaville, joiden ennuste tavanomaisessa lääkehoidossa on arvioitu hyvin huonoksi. Valtaosa nykytiedosta perustuu rekisteriaineistoihin tai pieniin yksittäisten siirtokeskusten aineistoihin. Tilanne tuskin muuttuu lähivuosina olennaisesti, sillä vasta nyt on alkamassa ensimmäinen satunnaistettu tutkimus, jossa toisena haarana on induktiohoidon jälkeinen allogeeninen kantasolujensiirto. Diffuusi suurisoluinen B-solulymfooma Diffuusia suurisoluista B-solulymfoomaa (DLBCL) sairastavilla potilailla rituksimabin liittäminen ensilinjan hoitoon on parantanut ennustetta. Näyttää kuitenkin siltä, että uusiutuneen lymfooman hoito tällaisen ensilinjan immunokemoterapian jälkeen on pulmallista. Hyviä vasteita saadaan harvemmin kuin mi- E. Jantunen ym.

3 hin ennen vasta-aineaikaa on totuttu, ja myös autologisen kantasolujensiirron tulokset näyttävät huonommilta. Martinin ym. (2008) tutkimuksessa vain 38 % rituksimabia ensilinjan hoidossa saaneista oli elossa relapsin hoidon (mukaan luettuna autologinen kantasolujensiirto) jälkeen kolmen vuoden kuluttua. Euroopan kantasolusiirtorekisterin analyysissä (Peniket ym. 2003) oli mukana 255 potilasta, joilla oli histologisesti aggressiivinen lymfooma ja jotka olivat saaneet myeloablatiivisen esihoidon. Neljän vuoden kuluttua 41 % potilaista oli elossa. Kolmannes potilaista menehtyi toimenpidekomplikaatioihin. Englantilaisessa Thomsonin ym. (2009)48 potilasta sisältäneessä yhden keskuksen aineistossa käytettiin esihoitona alemtutsumabia, fludarabiinia ja melfalaania. Potilaista 69 % oli aiemmin saanut autologisen kantasolujensiirron ja 17 % ei vastannut lääkehoitoon. Ei-relapsikuoleman riski oli 32 %, ja 54 % potilaista oli elossa neljän vuoden kuluttua. Kevytesihoitoisista siirroista on tässä tautiryhmässä julkaistu vain pieniä sarjoja. Näyttää siltä, että kevennettyyn esihoitoon liittyisi sekä suuri relapsiriski että huomattava toimenpidekuolleisuus (Morris ym. 2004). Toisaalta Rezvanin ym. (2008) pienessä sarjassa hyvin kevyen esihoidon saaneista oli kolmen vuoden kuluttua elossa 45 %. Allogeenista kantasolujensiirtoa voidaan harkita DLBCL-potilaalle, jolle tulee relapsi autologisen kantasolujensiirron jälkeen. Edellytyksenä on tällöin, että potilas on hoidettu uuteen remissioon. Potilaat, joille tulee varhainen (alle vuoden kuluessa) relapsi modernin immunokemoterapian jälkeen, kuuluvat allogeenisen kantasolujensiirron harkinnan piiriin, jos muut ehdot täyttyvät. Näiden potilaiden ennuste ei todennäköisesti ole hyvä autologisen siirron jälkeen. Useimmat uusiutunutta DLBCL:ää sairastavista eivät kuitenkaan saavuta toista remissiota tai remissio on liian lyhytkestoinen siirtologistiikan kannalta. Follikulaarinen lymfooma Varhemmissa sarjoissa follikulaarista lymfoomaa sairastaneet potilaat olivat saaneet YDINASIAT 88Allogeenisen kantasolujensiirron potentiaalisena etuna on immunologinen siirre-versus-lymfoomaeli GVL-vaikutus: lymfooman uusiutumia todetaan vähemmän allogeenisen kuin autologisen kantasolujensiirron jälkeen. 88Allogeeniseen kantasolujensiirtoon liittyy vakavia lyhyt- ja pitkäaikaisia riskejä, joista suurimpia ovat käänteishyljintä (GVH) ja infektiot. 88Kudostyypityksen tarkentuminen, sytomegalovirusinfektioiden varhainen diagnostiikkka ja hoito, systeemisten sieni-infektioiden profylaksia ja hoito ja esihoitojen kehittyminen ovat parantaneet allogeenisten siirtojen tuloksia. 88Allogeeninen kantasolujensiirto tarjoaa osalle nuoremmista lymfoomapotilaista realistisen hoitomahdollisuuden silloin, kun tavanomaiset hoidot ovat pettäneet. runsaasti aiempia hoitoja ja esihoitona annettiin myeloablatiivinen hoito. Näissä sarjoissa toimenpidekuoleman riski oli suuri, jopa % (van Besien ym. 2003, Peniket ym. 2003). Kiintoisana havaintona todettiin, että allogeenisen siirron jälkeen esiintyi sangen vähän relapseja ja eloonjäämiskäyrässä todettiin paranemista ennakoiva tasanne, jota ei aiemmin ollut osoitettu saatavan aikaan millään hoitomuodolla tässä lymfoomatyypissä. Tässä taudissa GVL-vaikutuksen merkitys on huomattava. Tähän suuntaan viittaa myös DLIhoidon saaneiden suuri vastemäärä (Morris ym. 2004). Morrisin ym. englantilaisessa prospektiivisessa tutkimuksessa, jossa käytettiin alemtutsumabia kevennetyn esihoidon osana, toimenpidekuoleman riski oli vain noin 10 % kolmen vuoden aikana. Tuoreessa M.D. Andersonin yliopistosairaalan raportissa esitettiin kokemuksia kevytesihoitoisesta siirrosta yhdessä rituksimabin kanssa 47:llä uusiutunutta follikulaarista lymfoomaa sairastavalla. Viisi potilaista oli kuollut hoidon komplikaatioihin, mutta sekä taudittoman että kokonaiselinajan odote oli yli 80 % (Khouri ym. 2008). 169 Lymfoomapotilaiden allogeeniset kantasolujensiirrot

4 170 Näyttää siltä, että toimenpidekuolemariskin pieneneminen on tehnyt kevytesihoitoisesta allogeenisesta kantasolujensiirrosta huomionarvoisen vaihtoehdon uusiutunutta follikulaarista lymfoomaa sairastaville. Modernin immunokemoterapian aikana sopiva ajankohta sille voisi olla toisen relapsin jälkeen. Riskeistään huolimatta allogeeninen kantasolujensiirto tarjoaa merkittävälle osalle uusiutunutta follikulaarista lymfoomaa sairastavista pitkän taudittoman ajan, osalle kenties pysyvän parantumisen. Manttelisolulymfooma Varhemmissa sarjoissa, joissa runsaasti hoitoja saaneille tehtiin myeloablatiivisen esihoidon jälkeen allogeeninen kantasolujen siirto, puolet manttelisolulymfoomaa sairastavista potilaista oli elossa 2 3 vuoden kuluttua ja saatiin viitteitä GVL-vaikutuksesta (Khouri ym. 1999). Euroopan kantasolusiirtorekisterin tietojen mukaan 180:stä kevennetyn esihoidon saaneesta potilaasta 54 % oli elossa yhden vuoden kuluttua ja 31 % viiden vuoden kuluttua siirrosta. Toimenpidekuoleman riski oli 32 % vuoden aikana (Robinson ym. 2006). Rituksimabin liittäminen hoito-ohjelmaan saattaa parantaa tuloksia: Khourin ym. (2003) kuudentoista potilaan aineistossa peräti 82 % oli taudittomia kolmen vuoden kuluttua. Myös hyvin kevyen esihoidon saaneilla relapsiriski on pieni, mikä viittaa vahvaan GVL-vaikutukseen (Maris ym. 2004). Intensiivinen induktiohoito, jota seuraa autologinen kantasolujensiirto, antaa lupaavan elinajanodotteen (Geisler ym. 2008), ja sitä voidaan pitää nuorempien manttelisolulymfoomaa sairastavien käypänä hoitona. Jos tauti uusiutuu tällaisen hoidon jälkeen, on allogeeninen, kevennetyn esihoidon jälkeinen siirto vakavasti harkittavissa. Perifeeriset T-solulymfoomat Kokemuksia allogeenisista kantasolujensiirroista on vähän kohtalaisen harvalukuisessa ja heterogeenisessa perifeeristä T-solulymfoomia potevien ryhmässä. Italialaisessa kevennetyn esihoidon saaneiden 17 potilaan aineistossa (kahdeksan oli saanut aiemmin autologisen kantasolujensiirron) 81 % potilaista oli elossa kolmen vuoden kuluttua ja toimenpidekuoleman riski oli 6 % kahden vuoden kuluessa (Corradini ym. 2004). Ranskan kantasolusiirtorekisterin aineistossa 77:llä aggressiivista T- solulymfoomaa sairastavalla potilaalla, joista valtaosa oli saanut myeloablatiivisen esihoidon, toimenpiteeseen liittyvän kuoleman riski viiden vuoden aikana oli 33 %. Potilaista 57 % oli elossa viiden vuoden kuluttua (Le Gouill ym. 2008). Allogeenista kantasolujensiirtoa kannattaa harkita tässä potilasryhmässä taudin uusiuduttua ensilinjan hoidon jälkeen sekä ensilinjan hoidon jälkeen aggressiivisissa leukeemisissa tautimuodoissa, esimerkiksi T-soluisessa prolymfosyyttileukemiassa. Uusiutuneessa T-solulymfoomassa ei kuitenkaan usein saavuteta enää hyvää toista hoitovastetta tai tauti etenee nopeasti estäen allogeenisen kantasolujensiirron. Alkamassa on kansainvälinen tutkimus, jossa ensilinjan induktiohoidon jälkeen potilaat satunnaistetaan saamaan autologisen kantasolujensiirron tai hieman kevennetyn esihoidon sisältävän allogeenisen siirron sisarus- tai rekisteriluovuttajalta. Hodgkinin lymfooma Varhemmat kokemukset Hodgkinin lymfoomaa sairastavien allogeenisesta myeloablatiivisen esihoidon sisältävästä hoidosta olivat varsin huonot. Julkaistuissa sarjoissa toimenpidekuoleman riski oli jopa 50 % luokkaa ja pitkäaikaisselviytyjiä oli vain % (Milpied ym. 1996). Suuri toimenpidekuoleman riski on johtanut siihen, että viime vuosina tässä potilasryhmässä on pääosin käytetty kevennettyä esihoitoa. Euroopan kantasolusiirtorekisterin 168 potilasta sisältäneessä aineistossa (50 % saanut aiemmin autologisen siirron, 55 %:lla ei vastetta lääkehoitoon), neljäsosa oli elossa viiden vuoden kuluttua siirrosta (Sureda ym. 2008). Toimenpidekuoleman riski oli selvästi suurempi tavanomaisen kuin kevennetyn esihoidon saaneilla. Näyttää siltä, että kohta- E. Jantunen ym.

5 laisen intensiivisen esihoidon saaneet menestyvät paremmin kuin hyvin kevyen hoidon saaneet (Anderlini ym. 2005). Englantilaisessa prospektiivisessa tutkimuksessa, jossa autologisen kantasolujensiirron jälkeen uusiutunutta tautia sairastavat saivat alemtutsumabia, fludarabiinia ja melfalaania sisältävän esihoidon, toimenpidekuoleman riski oli 13 % ensimmäisen vuoden aikana ja 19 % viiden vuoden kuluessa. Potilaista 51 % oli elossa viiden vuoden kuluttua allogeenisesta siirrosta (Thomson ym. 2008). Euroopan kantasolusiirtorekisterin analyysissä, jonka aineistossa oli lähes 300 kevennetyn esihoidon saanutta potilasta, huonoon ennusteeseen viittasivat korkea ikä (yli 45 v), huono suorituskyky ja resistentti tauti. Niistä potilaista, joilla ei ollut yhtään näistä riskitekijöistä, 56 % oli elossa kolmen vuoden kuluttua siirrosta (Robinson ym. 2009). Autologisen kantasolujensiirron jälkeinen relapsi kuuluu allogeenisen siirron harkinnan piiriin, kun muut ehdot täyttyvät. Vaikka autologista kantasolujensiirtoa pidetään lääkehoidon jälkeen uusiutuneen Hodgkinin lymfooman käypänä hoitona, on sen teho kohtalaisen vähäinen, jos relapsi on tullut varhain tai on laaja-alainen. Näistä potilaista ehkä vain kolmannes parantuu (Brice ym. 1997). Enintään samanveroisia ovat autologisen siirron pitkäaikaistulokset primaaristi lääkehoitoon vastaamattomassa taudissa. Näissä tilanteissa voisi yksilöllisesti harkita allogeenista kantasolujensiirtoa kohtalaisen intensiivisen esihoidon jälkeen, jos tautimassaa saadaan ensin tehokkaasti pienennettyä. Potilaiden valinta Potilaiden valinta on kriittinen osa allogeenista kantasolujensiirtoa (taulukko 1). Potilaan tulee olla yhteistyökykyinen ja sitoutua tiiviiseen säännönmukaiseen seurantaan ja hoitoon sekä hyväksyä hoitoon liittyvät merkittävät riskit. Munuaisten, maksan, sydämen ja keuhkojen toimintakyvyn ja toimintareservien tulee olla riittävän hyvät. Vaste lääkehoitoon on tärkeä ennustetekijä. Useimmissa kliinisissä tilanteissa on syytä pyrkiä mahdollisimman Taulukko 1. Edellytyksiä allogeenisen kantasolujensiirron harkintaan lymfoomapotilailla. Ikä alle vuotta, hyvä suorituskyky HLA-sopiva luovuttaja (sisarus- tai rekisteriluovuttaja) Ei merkittävää maksa- tai munuaissairautta Sydämen ja keuhkojen riittävän hyvä toiminta Sitoutuminen hoitoon ja seurantaan Toimenpiteeseen liittyvien riskien hyväksyminen Sopiva taudinvaihe riittävä vaste lääkehoitoon tärkeää (remissio tai mahdollisimman pieni tautitaakka) pieneen tautitaakkaan, mielellään täyteen remissioon ennen kantasolujensiirtoa. Allogeeniseen siirtohoitoon tulee ryhtyä ainoastaan silloin, kun realistiset paranemismahdollisuudet ovat olemassa. Koska satunnaistettuja tutkimuksia allogeenisesta kantasolujensiirrosta verrattuna muihin hoitomuotoihin ei ole tehty, ei ole mahdollista tehdä kattavaa näyttöön perustuvaa luetteloa potentiaalisista käyttöaiheista. Kun huomioidaan allogeeniseen kantasolujensiirtoon liittyvät huomattavat lyhyen ja pitkän aikavälin riskit, tulee tavoitteena olla vuosia kestävä hyvä hoitovaste, parhaassa tapauksessa parantuminen. Arviointiin vaikuttavat luonnollisesti myös reaaliset mahdollisuudet selviytyä muilla hoitokeinoilla. Taulukossa 2 on lueteltu tautikohtaisia tilanteita, joissa allogeenisen siirron mahdollisuutta olisi syytä pohtia. Mahdollisimman moni potilas olisi hyvä hoitaa prospektiivisten hoitotutkimusten puitteissa. Jos ikänsä puolesta siirtohoidon piiriin kuuluvalla muutoin hyväkuntoisella potilaalla todetaan taudin uusiutuminen autologisen kantasolujensiirron jälkeen, kannattaa allogeenista siirtoa harkita niille potilaille, jotka sairastavat diffuusia suurisoluista B-solulymfoomaa, follikulaarista lymfoomaa, manttelisolulymfoomaa, perifeeristä T-solulymfoomaa tai Hodgkinin lymfoomaa. Sen sijaan allogeenista siirtoa ei ole syytä tarjota viimeisenä hoitolinjana sellaisessa kliinisessä tilanteessa, jossa 171 Lymfoomapotilaiden allogeeniset kantasolujensiirrot

6 Taulukko 2. Allogeenisen kantasolujensiirron potentiaalisia aiheita lymfoomapotilailla. Diffuusi suurisoluinen B-soluinen lymfooma Lääkehoitoon vastaava relapsi autologisen kantasolujensiirron jälkeen Varhainen relapsi immunokemoterapian jälkeen Follikulaarinen lymfooma Vähintään kaksi aiempaa hoitolinjaa (mukaan luettuna immunokemoterapia) Manttelisolulymfooma Relapsi autologisen kantasolujensiirron jälkeen Perifeerinen T-solulymfooma Relapsi autologisen siirron tai muun ensilinjan hoidon jälkeen Leukeemiset tautimuodot Lymfoblastinen lymfooma ja Burkittin lymfooma Huonoennusteiset tautimuodot (keskushermoston tai luuytimen affisio) Relapsi Hodgkinin lymfooma Relapsi autologisen kantasolujensiirron jälkeen Varhainen relapsi tavanomaisen lääkehoidon jälkeen; muuten huonon ennusteen piirteet pitkäaikaisen hyvän hoitotuloksen mahdollisuudet ovat olemattomat (refraktaari tai etenevä tauti, huono yleiskunto tai vakavat muut sairaudet). Lopuksi Vaikka lymfoomien hoitotulokset ovat monissa tautimuodoissa merkittävästi parantuneet viimeisen vuosikymmenen aikana, menehtyy edelleen huomattava osa potilaista tautiinsa. Allogeeninen kantasolujensiirto tarjoaa osalle nuoremmista lymfoomapotilaista realistisen hoitomahdollisuuden silloin, kun tavanomaiset hoidot ovat pettäneet. Hoitomuotoon liittyy kuitenkin paitsi merkittävä paranemispotentiaali myös vakavia lyhyt- ja pitkäaikaisia haittoja. Hyötyjen ja haittojen huolellinen punninta on jokaisen potilaan kohdalla tärkeää. Paranemisen tulisi olla realistinen tavoite allogeeniseen siirtoon ryhdyttäessä. Hoitavan lääkärin ja siirtokeskuksen saumaton yhteistyö on välttämätöntä, jotta potilaiden valinta olisi optimaalista, luovuttajan etsintä käynnistyisi viipymättä ja hoitolinjaukset ennen siirtoon etenemistä saataisiin tehtyä. Vasta-ainehoitojen mukaan liittäminen saattaa edelleen parantaa allogeenisten kantasolujensiirtojen tuloksia lymfoomapotilailla. Samaan suuntaan vaikuttavat kaikki toimet, joilla onnistutaan vähentämään siirtoon liittyvää, edelleen huomattavaa kuoleman ja merkittävän sairastavuuden riskiä. ESA JANTUNEN, dosentti, kliininen opettaja Itä-Suomen yliopiston kliininen yksikkö ja KYS:n sisätautien klinikka PL 1777, Kuopio SIRKKU JYRKKIÖ, dosentti, osastonylilääkäri TYKS:n syöpätautien klinikka OUTI KUITTINEN, LT, kliininen opettaja OYS:n syöpätautien klinikka TUULA LEHTINEN, dosentti, osastonylilääkäri TAYS:n syöpätautien klinikka RITA JANES, LL, erikoislääkäri HUS:n syöpätautien klinikka ERKKI ELONEN, dosentti, osastonylilääkäri LIISA VOLIN, dosentti, osastonylilääkäri HUS:n hematologian klinikka Summary Allogenic stem cell transplantations in lymphoma patients The disease recurs in a significant proportion of lymphoma patients after the first-line treatment. Intensive treatment supported by the patient s own cells (autologic stem cell transplantation) has long been utilized in selected cases, but restrictions of this form of therapy are well known. Allogenic transplantation with another person s stem cells provides a possibility to treat lymphoma having a poor prognosis even in cases where other methods of treatments have failed. Allogeneic stem cell transplantation is, however, associated with a significant risk of death. 172 E. Jantunen ym.

7 KIRJALLISUUTTA Anderlini P, Saliba R, Acholonu S, ym. Reduced-intensity allogeneic stem cell transplantation in relapsed and refractory Hodgkin s disease: low transplant-related mortality and impact of intensity of conditioning regimen. Bone Marrow Transplant 2005;35: Brice P, Bouabdallah R, Moreau P, ym, Prognostic factors for survival after highdose therapy and autologous stem cell transplantation for patients with relapsing Hodgkin s disease: analysis of 280 patients from the French registry. Bone Marrow Transplant 1997;20:21 6. Corradini P, Dodero A, Zallio F, ym. Graft-versus-lymphoma effect in relapsed peripheral T-cell non-hodgkin s lymphomas after reduced intensity conditioning followed by allogeneic transplantation of hematopoietic cells. J Clin Oncol 2004; 22: Geisler CH, Kolstad A, Laurell A, ym. Long-term progression-free survival of mantle cell lymphoma following intensive front-line immunochemotherapy with in vivo-purged stem cell rescue: a nonrandomized phase 2 multicenter study by the Nordic Lymphoma Group. Blood 2008;112: Jantunen E. Aikuispotilaiden autologiset kantasolusiirrot. Suom Lääkäril 2008;63: Jantunen E, Nihtinen A, Anttila VJ. Changing landscape of invasive aspergillosis in allogeneic stem cell transplant recipients. Transplant Infect Dis 2008;10: Jyrkkiö S, Jantunen E, Keskinen L, ym. Follikulaarisen lymfooman hoito. Suom Lääkäril 2007;62: Khouri IF, Lee MS, Romaguera J, ym. Allogeneic hematopoietic stem cell transplantation for mantle-cell lymphoma: molecular remissions and evidence of graft-versus-malignancy. Ann Oncol 1999; 10: Khouri IF, Lee MS, Saliba RM, ym. Nonablative allogeneic stem-cell transplantation for advanced/recurrent mantle-cell lymphoma. J Clin Oncol 2003;21: Khouri I, McLaughlin P, Saliba R, ym. Eight-year experience with allogeneic stem cell transplantation for relapsed follicular lymphoma after nonmyeloablative conditioning with fludarabine, cyclophosphamide, and rituximab. Blood 2008;111: Le Gouill S, Milpied N, Buzyn A, ym. Graft-versus-lymphoma effect for aggressive T-cell lymphomas in adults: a study by the Societe Francaise de Greffe de Moelle et de Therapie Cellulaire. J Clin Oncol 2008;26: Leppä S, Elonen E, Jantunen E, ym. Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman hoito. Suom Lääkäril 2008;63 Liite 4:7 15. Leppä S, Lehtinen T. Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa. Duodecim 2008;124: Leppä S, Nyman H, Karjalainen- Lindsberg M. Paraneeko lymfooma vastaainehoidolla? Duodecim 2009;125: Maris MB, Sandmaier BM, Storer BE, ym. Allogeneic hematopoietic cell transplantation after fludarabine and 2 Gy total body irradiation for relapsed and refractory mantle cell lymphoma. Blood 2004;104: Martin A, Conde E, Arnan M, ym. R- ESHAP as salvage therapy for patients with relapsed or refractory diffuse large B-cell lymphoma: the influence of prior exposure to rituximab on outcome. Haematologica 2008;93: Milpied N, Fielding AK, Perace RM, ym. Allogeneic marrow transplantation is not better than autologous transplant for patients with relapsed Hodgkin s disease. J Clin Oncol 1996;14: Morris E, Thomson K, Craddock C, ym. Outcome following alemtuzumab (CAM PATH-1H)-containing reduced intensity allogeneic transplant regimen for relapsed and refractory non-hodgkin s lymphoma (NHL). Blood 2004;104: Peggs KS, Hunter A, Chopra R, ym. Clinical evidence for graft-versus-hodgkin s lymphoma effect after reduced-intensity allogeneic transplantation. Lancet 2005; 365: Peggs KS, Anderlini P, Sureda A. Allogeneic transplantation for Hodgkin lymphoma. Br J Haematol 2008;143: Peniket AJ, Ruiz de Elvira M, Taghipour G, ym. An EBMT registry matched study of allogeneic stem cell transplants for lymphoma: allogeneic transplantation is associated with a lower relapse rate but a higher procedure-related mortality rate than autologous transplantation. Bone Marrow Transplant 2003;31: Rezvani A, Norasetthada L, Gooley T, ym. Non-myeloablative allogeneic haematopoietic cell transplantation for relapsed diffuse large B-cell lymphoma: a multicentre experience. Br J Haematol 2008;143: Robinson SP, Sureda A, Canals C, ym. Reduced intensity conditioning allogeneic stem cell transplantation for Hodgkin s lymphoma: identification of prognostic factors predicting outcome. Haematologica 2009;94: Robinson S, Taghipour G, Canals C, ym. Reduced-intensity conditioning and allogeneic stem cell transplantation in mantle cell lymphoma: an update from the Lymphoma Working Party of EBMT. Bone Marrow Transplant 2006;37 Suppl. 1:236. Schmitz N, Dreger P, Glass B, Sureda A. Allogeneic transplantatation in lymphoma: current status. Haematologica 2007; 92: Sureda A, Robinson S, Canals C, ym. Reduced-intensity conditioning compared with conventional allogeneic stem-cell transplantation in relapsed or refractory Hodgkin s lymphoma: an analysis from the Lymphoma Working Party of the European Group for Blood and Marrow Transplantation. J Clin Oncol 2008;26: Thomson KJ, Peggs KS, Smith P, ym. Superiority of reduced-intensity allogeneic transplantation over conventional treatment for relapse of Hodgkin s lymphoma following autologous stem cell transplantation. Bone Marrow Transplant 2008;41: Thomson KJ, Morris EC, Bloor A, ym. Favourable long-term survival after reduced-intensity allogeneic transplantation for multiple-relapse aggressive non- Hodgkin s lymphoma. J Clin Oncol 2009; 27: van Besien K, Loberiza FR Jr, Bajorunaite R, ym. Comparison of autologous and allogeneic hematopoietic stem cell transplantation for follicular lymphoma. Blood 2003;102: van Oers M, Klasa R, Marcus R, ym. Rituximab maintenance improves clinical outcome of relapsed/resistant follicular non-hodgkin lymphoma in patients both with and without rituximab during induction: results of a prospective randomized phase 3 intergroup trial. Blood 2006;108: Wrench D, Gribben J. Stem cell transplantation for non-hodgkin s lymphoma. Hematol Oncol Clin North Am 2008;22: Sidonnaisuudet Sirkku Jyrkkiö: Osallistunut Roche Oy:n järjestämään Best of Oncology tilaisuuden järjestelytoimikuntaan. Osallistunut kongressimatkoille lääkeyrityksen maksamana (ASH 2008 ja 2009, Luganon lymfoomakokous 2008 Roche Oy; ECCO/ESMO 2009 Amgen. Toiminut GSK:n järjestämässä kokouksessa kerran vuoden 2009 aikana. Esa Jantunen: American Society of Haematology Annual meeting XII/2007 Atlanta USA (Bayer), EBMT Firenze, Italia III/2008 (MSD) European Association of Hematology VI/2008, Kööpenhamina (Roche), EBMT Göteborg, Ruotsi III/2009 (MSD), European Association of Hematology VI/2009 Berliini (Amgen) Advisory Board Meeting for Mozobil X/2009 Barcelona (Genzyme Erkki Elonen: Ei sidonnaisuuksia. 173

Paraneeko lymfooma vasta-ainehoidolla?

Paraneeko lymfooma vasta-ainehoidolla? Sirpa Leppä, Heidi Nyman ja Marja-Liisa Karjalainen-Lindsberg KATSAUS Non-Hodgkin-lymfoomien diagnostiikka on WHO:n luokituksen myötä monipuolistunut ja tarkentunut. Ennustetekijöitä on löytynyt, ja uusia

Lisätiedot

Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa

Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa Sirpa Leppä ja Tuula Lehtinen KATSAUS Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa B-lymfosyytin CD20-pinta-antigeenin tunnistavat radioaktiiviset monoklonaaliset vasta-aineet ovat osoittautuneet tehokkaiksi

Lisätiedot

Autologiset kantasolusiirrot. aiheet non-hodgkin-lymfoomissa. Esa Jantunen, Taru Kuittinen, Eija Mahlamäki ja Tapio Nousiainen

Autologiset kantasolusiirrot. aiheet non-hodgkin-lymfoomissa. Esa Jantunen, Taru Kuittinen, Eija Mahlamäki ja Tapio Nousiainen Alkuperäistutkimus Autologiset kantasolusiirrot non-hodgkin-lymfoomissa Esa Jantunen, Taru Kuittinen, Eija Mahlamäki ja Tapio Nousiainen Non-Hodgkin-lymfoomat ovat yleisin autologisella kantasolusiirrolla

Lisätiedot

Iäkkäiden potilaiden pahanlaatuisten veritautien hoito

Iäkkäiden potilaiden pahanlaatuisten veritautien hoito Esa Jantunen, Taru Kuittinen ja Erkki Elonen KATSAUS Iäkkäiden potilaiden pahanlaatuisten veritautien hoito Suuri ja yhä lisääntyvä osa pahanlaatuisiin veritauteihin sairastuvista on iäkkäitä, mutta hoitotutkimuksia

Lisätiedot

Esa Jantunen, professori Itä-Suomen yliopisto ja Siunsote Erikoistuvien päivät Kuopio

Esa Jantunen, professori Itä-Suomen yliopisto ja Siunsote Erikoistuvien päivät Kuopio Esa Jantunen, professori Itä-Suomen yliopisto ja Siunsote Erikoistuvien päivät Kuopio 12.04.2019 SYNNINTUNNUSTUKSET Advisory board: Genzyme/Sanofi, Amgen, Takeda, TEVA International meetings: Celgene,

Lisätiedot

KATSAUS. Suuriannoshoidon ja kantasolusiirtojen aiheet. Tapani Ruutu

KATSAUS. Suuriannoshoidon ja kantasolusiirtojen aiheet. Tapani Ruutu KATSAUS Suuriannoshoidon ja kantasolusiirtojen aiheet Tapani Ruutu Kantasolusiirron avulla voidaan lisätä pahanlaatuisen veritaudin solunsalpaaja- ja sädehoidon voimakkuutta ja suurentaa taudin paranemistodennäköisyyttä.

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI. K Franssila & E Jantunen

TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI. K Franssila & E Jantunen TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI K Franssila & E Jantunen KLIINIKON PERSPEKTIIVI DIAGNOSTIIKKAAN ilman diagnoosia rationaalinen, tavoitteellinen hoito mahdotonta diagnostiikkaan

Lisätiedot

Mitä uutta lymfoomien hoitokäytännöissä? S. Jyrkkiö, TYKS Onkologiapäivät 30.8.13

Mitä uutta lymfoomien hoitokäytännöissä? S. Jyrkkiö, TYKS Onkologiapäivät 30.8.13 Mitä uutta lymfoomien hoitokäytännöissä? S. Jyrkkiö, TYKS Onkologiapäivät 30.8.13 N=549 FU 45 kk PFS 69 vs 31 kk R-B R-CHOP Alopecia 0 % 100 % Hematol toksisuus 30 68 Infektiot 37 50 Neuropatia 7 29 Stomatiitti

Lisätiedot

Aikuisten akuutti lymfaattinen leukemia 20 vuoden hoitotulokset TYKS:ssa

Aikuisten akuutti lymfaattinen leukemia 20 vuoden hoitotulokset TYKS:ssa Rami Nylund, Maija Itälä-Remes, Tommi Kauko, Marjut Kauppila, Mervi Putkonen, Urpu Salmenniemi, Tommi Salmi ja Kari Remes 20 vuoden hoitotulokset TYKS:ssa 714 Aikuisten akuuttia lymfaattista leukemiaa

Lisätiedot

Allogeenisten kantasolujensiirtojen kehityssuunnat ja niiden heijastuminen Turun siirtokeskuksen toimintaan ja tuloksiin

Allogeenisten kantasolujensiirtojen kehityssuunnat ja niiden heijastuminen Turun siirtokeskuksen toimintaan ja tuloksiin Katsaus KARI REMES, SINI LUOMA, TOIVO T. SALMI, TARJA-TERTTU PELLINIEMI, MAIJA ITÄLÄ, MARJUT KAUPPILA, JUKKA NIKOSKELAINEN, MERVI PUTKONEN, VELI KAIRISTO, ALLAN RAJAMÄKI, ANRI TIENHAARA, SEPPO PYRHÖNEN

Lisätiedot

Myelooman muuttuva hoito

Myelooman muuttuva hoito Katsaus Esa Jantunen Myelooman muuttuva hoito Viime vuosina autologinen kantasolusiirto on vakiinnuttanut asemansa nuorempien myeloomapotilaiden hoidossa, ja talidomidia käytetään entistä useammin osana

Lisätiedot

ALKUPERÄISTUTKIMUS. Luuytimensiirrosta veren kantasolujen. kokemukset sadan ensimmäisen potilaan autologisesta kantasolujen siirrosta Turussa

ALKUPERÄISTUTKIMUS. Luuytimensiirrosta veren kantasolujen. kokemukset sadan ensimmäisen potilaan autologisesta kantasolujen siirrosta Turussa ALKUPERÄISTUTKIMUS Luuytimensiirrosta veren kantasolujen siirtoon kokemukset sadan ensimmäisen potilaan autologisesta kantasolujen siirrosta Turussa Kari Remes, Allan Rajamäki, Seija Grenman, Maija Itälä,

Lisätiedot

Diagnostiikka. Non-Hodgkin-lymfoomat. Hoito. Follikulaarinen lymfooma. Kasvainkuorman ja levinneisyyden selvittely

Diagnostiikka. Non-Hodgkin-lymfoomat. Hoito. Follikulaarinen lymfooma. Kasvainkuorman ja levinneisyyden selvittely Lymfoomat Non-Hodgkin-lymfoomat n. 1000/v Hodgkin-lymfooma n. 120/v Noin 5 % kaikista syövistä Lymfoomien etiologia Tuntematon Immuunipuutos synnynnäiset immuunipuutostaudit elimensiirrot HIV EB-virus

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Transplant eligible ensilinjan hoito

Transplant eligible ensilinjan hoito Transplant eligible ensilinjan hoito Ohje koskee hyväkuntoisia 70-75-vuotiaita potilaita Sytogenetiikka kaikilta Korkean riskin sytogenetiikka: del17p ( 20%), t(4;14),+1q, t(14;16), t(14;20) Potilaat pyritään

Lisätiedot

Lupaava ensivaiheen syövän hoidon tutkimustulos Lymfoomapotilaiden tautivapaa elinaika voi kaksinkertaistua

Lupaava ensivaiheen syövän hoidon tutkimustulos Lymfoomapotilaiden tautivapaa elinaika voi kaksinkertaistua Lupaava ensivaiheen syövän hoidon tutkimustulos Lymfoomapotilaiden tautivapaa elinaika voi kaksinkertaistua Maailman suurimmassa onkologian alan vuosittaisessa kokouksessa ASCOssa Chicagossa on esitetty

Lisätiedot

MYELOOMAN HOITO-OHJE. Sisällysluettelo. Suomen myeloomaryhmän (FMG) hoitosuositus 2019

MYELOOMAN HOITO-OHJE. Sisällysluettelo. Suomen myeloomaryhmän (FMG) hoitosuositus 2019 MYELOOMAN HOITO-OHJE Suomen myeloomaryhmän (FMG) hoitosuositus 2019 Sisällysluettelo 1. Kantasolusiirtoon soveltuvat ensilinjan hoito... 2 1.1. Induktiohoito...3 1.2. Omien kantasolujen mobilisaatio...4

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

ALL2000_Amendment_2014

ALL2000_Amendment_2014 ALL2000_Amendment_2014 Hoito-ohjelmaa voidaan käyttää yli 15-vuotiaiden T- tai B-ALL-potilaiden hoidossa. ALL2000_amendement_2014 koostuu induktiohoidosta, viidestä konsolidaatiohoidosta ja ylläpitohoidosta.

Lisätiedot

AML hoitotutkimuksia. AML-työryhmäkokous

AML hoitotutkimuksia. AML-työryhmäkokous AML hoitotutkimuksia AML-työryhmäkokous 27.09.2017 Tutkimuskysymyksiä Induktiohoito Remissioiden määrä Hoidon toksisuus Konsolidaatiohoito Relapsin esto (RFS, OS) Hoidon toksisuus AraC annos Antrasykliini

Lisätiedot

Ei- klassinen nodulaarinen lymfosyyttivaltainen Hodgkinin lymfooma (NLPHL):

Ei- klassinen nodulaarinen lymfosyyttivaltainen Hodgkinin lymfooma (NLPHL): HODGKININ LYMFOOMA Hoitosuositus 12/2013 Suomen Lymfoomaryhmä/ työryhmä: Aromaa- Häyhä Annikka (KYS), Auvinen Päivi (KYS), Böhm Jan (KSKS), Hernberg Micaela (HUS), Jantunen Esa (KYS), Jyrkkiö Sirkku (TYKS),

Lisätiedot

AML-2018 (päivitetty AML-2012 hoito-ohjelma) Päivitetty AML:n hoito-ohjelma pohjautuu AML 2012-hoito-ohjelmaan. Merkittävimmät muutokset:

AML-2018 (päivitetty AML-2012 hoito-ohjelma) Päivitetty AML:n hoito-ohjelma pohjautuu AML 2012-hoito-ohjelmaan. Merkittävimmät muutokset: AML-2018 (päivitetty AML-2012 hoito-ohjelma) Päivitetty AML:n hoito-ohjelma pohjautuu AML 2012-hoito-ohjelmaan. Merkittävimmät muutokset: - riskiluokitus ELN 2017 ja luokitus WHO:n 2017 mukaisia - AML-

Lisätiedot

FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITOSUOSITUS VERSIO IV 2017

FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITOSUOSITUS VERSIO IV 2017 Suomen Lymfoomaryhmä versio I, 29.9.2006 Päivitys II 4.9.2010 /Ideariihen kokous, Varjola Päivitys III 14.9.2013/Ideariihen kokous, Långvik Päivitys IV 19.1.2018/Ideariihen kokous, Helsinki FOLLIKULAARISEN

Lisätiedot

Noin kolmasosa non-hodgkin-lymfoomista

Noin kolmasosa non-hodgkin-lymfoomista Katsaus MARTINE VORNANEN, MARKKU HEIKKINEN JA ESA JANTUNEN Maha-suolikanava on ekstranodaalisten lymfoomien tavallisin ilmenemispaikka. Valtaosa näistä kasvaimista sijaitsee mahalaukussa. Histologisesti

Lisätiedot

MYELOOMAN HOITO-OHJE. Sisällysluettelo. Suomen myeloomaryhmän (FMG) hoitosuositus 11/2017

MYELOOMAN HOITO-OHJE. Sisällysluettelo. Suomen myeloomaryhmän (FMG) hoitosuositus 11/2017 MYELOOMAN HOITO-OHJE Suomen myeloomaryhmän (FMG) hoitosuositus 11/2017 Sisällysluettelo 1. Kantasolusiirtoon soveltuvat ensilinjan hoito... 2 1.1. Induktiohoito... 2 1.2. Omien kantasolujen mobilisaatio...

Lisätiedot

Follikulaarisen lymfooman nykyhoito

Follikulaarisen lymfooman nykyhoito Follikulaarisen lymfooman nykyhoito Follikulaariseen lymfoomaan sairastui Suomen syöpärekisterin tuoreimpien tilastojen mukaan vuonna 2014 kaikkiaan 228 potilasta. 1 Tämä tarkoittaa noin viidesosaa kaikista

Lisätiedot

Koonneet: Mervi Taskinen Jaana Vettenranta Kim Vettenranta (vastuuhenkilö)

Koonneet: Mervi Taskinen Jaana Vettenranta Kim Vettenranta (vastuuhenkilö) Koonneet: Mervi Taskinen Jaana Vettenranta Kim Vettenranta (vastuuhenkilö) SISÄLLYS Käytetyt lyhenteet... 2 Yksikön esittely... 3 Konventionaalinen syöpähoito... 3 1. Yleiset tunnusluvut... 3 2. Leukemiat...

Lisätiedot

WALDENSTRÖ MIN MAKRÖGLÖBULINEMIAN HÖITÖ- ÖHJELMIA

WALDENSTRÖ MIN MAKRÖGLÖBULINEMIAN HÖITÖ- ÖHJELMIA WALDENSTRÖ MIN MAKRÖGLÖBULINEMIAN HÖITÖ- ÖHJELMIA Waldenströmin taudin kansallinen hoito-ohje löytyy www.hematology.fi sivustolta: https://www.hematology.fi/fi/hoito-ohjeet/veritaudit/plasmasolutaudit/waldenstromin-tauti

Lisätiedot

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa 2007-2013 1 Sisältö Imukudoksen ja verta muodostavan kudoksen kasvaimien pääryhmät 2 Uudet tapaukset koko maassa sukupuolittain

Lisätiedot

KLL Lymfosytoosin selvittely KLL:n seuranta ja hoito. Hematologian alueellinen koulutuspäivä 14.4.2016 Anu Laasonen

KLL Lymfosytoosin selvittely KLL:n seuranta ja hoito. Hematologian alueellinen koulutuspäivä 14.4.2016 Anu Laasonen KLL Lymfosytoosin selvittely KLL:n seuranta ja hoito Hematologian alueellinen koulutuspäivä 14.4.2016 Anu Laasonen www.hematology.fi KLL:n diagnostiikka, seuranta ja hoito-ohjeet löytyvät täältä: -> Hoito-ohjeet

Lisätiedot

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa 2008-2014 1 Sisältö Imukudoksen ja verta muodostavan kudoksen kasvaimien pääryhmät 3 Uudet tapaukset koko maassa sukupuolittain

Lisätiedot

Ekstranodaaliset lymfoomat. Kliinisen patologian osasto Kuopion yliopistollinen sairaala

Ekstranodaaliset lymfoomat. Kliinisen patologian osasto Kuopion yliopistollinen sairaala Ekstranodaaliset lymfoomat Jan Böhm,, LT, erikoislää ääkäri Kliinisen patologian osasto Kuopion yliopistollinen sairaala Ekstranodaaliset lymfoomat yleensä: Suomessa vuosittain hieman yli 300 tapausta/v.

Lisätiedot

Ei-klassinen nodulaarinen lymfosyyttivaltainen Hodgkinin lymfooma (NLPHL):

Ei-klassinen nodulaarinen lymfosyyttivaltainen Hodgkinin lymfooma (NLPHL): HODGKININ LYMFOOMA Hoitosuositus 9/2017 Suomen Lymfoomaryhmä/ työryhmä: Aromaa-Häyhä Annikki (KYS), Hernberg Micaela (HUS), Jyrkkiö Sirkku (TYKS), Karjalainen-Lindsberg Marja-Liisa (HUS), Kuittinen Outi

Lisätiedot

FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITOSUOSITUS VERSIO III 2014

FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITOSUOSITUS VERSIO III 2014 Suomen Lymfoomaryhmä versio I, 29.9.2006 Päivitys II 4.9.2010 /Ideariihen kokous, Varjola Päivitys III 14.9.2013/Ideariihen kokous, Långvik FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITOSUOSITUS VERSIO III 2014 Työryhmä:

Lisätiedot

Krooninen lymfaattinen leukemia (KLL) on

Krooninen lymfaattinen leukemia (KLL) on KATSAUS Kroonisen lymfaattisen leukemian nykyhoito Maija Itälä Krooninen lymfaattinen leukemia on länsimaiden yleisin leukemia, ja sitä on totuttu hoitamaan kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Alkyloiva

Lisätiedot

Uudet lääkkeet pidentävät myeloomapotilaiden elinaikaa

Uudet lääkkeet pidentävät myeloomapotilaiden elinaikaa Tieteessä alkuperäistutkimus Maria Salminen LK TY, lääketieteellinen tiedekunta Tommi Kauko VTM, biostatistikko Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, kliininen laitos, biostatistiikka Mervi Putkonen

Lisätiedot

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Disclosures No interests in pharmaceutical industry Member of EMA Scientific Advice Working Party, Oncology Working Party, Committee for

Lisätiedot

Aikuisten akuutin myelooisen leukemian hoito

Aikuisten akuutin myelooisen leukemian hoito Joni Järvenpää, Maija Itälä-Remes, Tommi Kauko, Urpu Salmenniemi, Marjut Kauppila, Mervi Putkonen, Tommi Salmi ja Kari Remes Aikuisten akuutin myelooisen leukemian hoito Aikuisten akuuttia myelooista leukemiaa

Lisätiedot

kertomus 2 Hematologi Aino Lepän

kertomus 2 Hematologi Aino Lepän Toiminta015 kertomus 2 skus e k ä p ö y S S HYK a Hematologi talo Aino Lepän SISÄLLYS Toiminta 2 Toiminnan tulokset 5 Laadunhallinta ja potilasturvallisuus 7 Kehittämisprojektit 8 Käynnissä olevat tutkimukset

Lisätiedot

KOODAUS- JA TUONTIDIREKTIIVI JA SUOMEN KANTASOLUREKISTERI

KOODAUS- JA TUONTIDIREKTIIVI JA SUOMEN KANTASOLUREKISTERI KOODAUS- JA TUONTIDIREKTIIVI JA SUOMEN KANTASOLUREKISTERI matti korhonen, ylilääkäri Solupalvelut SPR Veripalvelu 21.9.2016 Sisältö 1. Suomen Kantasolurekisterin toiminta 2. Luovuttajan valinta, siirteen

Lisätiedot

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö Seminoman hoito ja seuranta S. Jyrkkiö 17.4.2015 Kivessyöpä yleistyy Pohjoismaissa Seminoman ja non-seminoomien yleisyys Pohjoismaissa Kuolleisuus kivessyöpään Pohjoismaissa Kivessyöpä 5 v OSS Kivestuumoreiden

Lisätiedot

Tavallisimmat lymfaattiset sairaudet

Tavallisimmat lymfaattiset sairaudet Tavallisimmat lymfaattiset sairaudet Syöpäpäivä 10.5.2016 Mirja Vapaatalo Verisolut Lymfosyytti immunologinen solu, joka osallistuu elimistön puolustukseen infektioita vastaan 20-40% verenkierron valkosoluista

Lisätiedot

Kivessyövän hoidossa tapahtuu

Kivessyövän hoidossa tapahtuu Kivessyövän hoidossa tapahtuu S. Jyrkkiö, Tyks Onkologiapäivät 30.8.2014 Kivessyöpä yleistyy Nordcan database/ylönen O. 1 ST I kivessyöpä: seuranta tai adj hoito? 2 Seminoma ST I SWENOTECA tulokset V 2007-2010

Lisätiedot

Syövän lääkkeet muuttuvat eläviksi CAR-Tsolut

Syövän lääkkeet muuttuvat eläviksi CAR-Tsolut Page 1 of 7 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2018 BIOLOGISET LÄÄKKEET Syövän lääkkeet muuttuvat eläviksi CAR-Tsolut tulevat Olli Tenhunen, Piia Rannanheimo, Heli Suila / Kirjoitettu 12.11.2018 / Julkaistu 13.11.2018

Lisätiedot

Koonneet: Mervi Taskinen Jaana Vettenranta Kim Vettenranta (vastuuhenkilö)

Koonneet: Mervi Taskinen Jaana Vettenranta Kim Vettenranta (vastuuhenkilö) Koonneet: Mervi Taskinen Jaana Vettenranta Kim Vettenranta (vastuuhenkilö) SISÄLLYS Käytetyt lyhenteet... Yksikön esittely... Kansainväliset/pohjoismaiset tutkimus- ja hoito-ohjelmat, joissa olemme jo

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskoordinaattori: dosentti Päivi Lähteenmäki. Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: Dosentti Päivi Lähteenmäki

Valtakunnallinen koulutuskoordinaattori: dosentti Päivi Lähteenmäki. Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: Dosentti Päivi Lähteenmäki LASTENHEMATOLOGIAN JA -ONKOLOGIAN LISÄKOULUTUSOHJELMA Valtakunnallinen koulutuskoordinaattori: dosentti Päivi Lähteenmäki Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: Dosentti Päivi Lähteenmäki Koulutusohjelman

Lisätiedot

Iäkkään potilaan akuutin leukemian hoito. Marja Pyörälä, LT, hematologi Erikoistuvien päivät Kuopiossa 4/2019

Iäkkään potilaan akuutin leukemian hoito. Marja Pyörälä, LT, hematologi Erikoistuvien päivät Kuopiossa 4/2019 Iäkkään potilaan akuutin leukemian hoito Marja Pyörälä, LT, hematologi Erikoistuvien päivät Kuopiossa 4/2019 Sidonnaisuudet Pfizer, Amgen Asiantuntijapalkkiot, matkakustannukset Kuka on iäkäs (leukemiapotilas)?

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Lymfoomien luokitus tarkentuu. Jyrkkiö, Sirkku.

Lymfoomien luokitus tarkentuu. Jyrkkiö, Sirkku. https://helda.helsinki.fi Lymfoomien luokitus tarkentuu Jyrkkiö, Sirkku 2016 Jyrkkiö, S, Karjalainen-Lindsberg, M-L, Malila, N & Leppä, S 2016, ' Lymfoomien luokitus tarkentuu ' Suomen lääkärilehti, Vuosikerta.

Lisätiedot

Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman (DLBCL) hoitosuositus Versio II

Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman (DLBCL) hoitosuositus Versio II Suomen lymfoomaryhmä Versio I 9.5.2007 Versio II 12.5.2014 Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman (DLBCL) hoitosuositus Versio II Sisältö sivu Diagnostiikka 2 Levinneisyysselvittely 2 Ennustetekijät 4

Lisätiedot

Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman ennustetekijät ja hoito

Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman ennustetekijät ja hoito Sari Riihijärvi ja Sirpa Leppä KATSAUS Diffuusin suurisoluisen n ennustetekijät ja hoito Diffuusi suurisoluinen on yleisin lymfooma länsimaissa. Sitä hoidetaan monisolunsalpaajan ja CD20-vasta-aineen yhdistelmällä,

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

Arviointien hyödyntäminen käytännön työssä Ayl Katariina Klintrup Syöpätautien ja hematologian vastuualue

Arviointien hyödyntäminen käytännön työssä Ayl Katariina Klintrup Syöpätautien ja hematologian vastuualue Arviointien hyödyntäminen käytännön työssä 19.9.2018 Ayl Katariina Klintrup Syöpätautien ja hematologian vastuualue 1 Uuden lääkkeen käyttöönotto Alle 35 000? Menettelytapa alle 35 000 kustannuksissa?

Lisätiedot

Kantasolusiirrot vaikeiden autoimmuunitautien hoitona

Kantasolusiirrot vaikeiden autoimmuunitautien hoitona Katsaus Kantasolusiirrot vaikeiden autoimmuunitautien hoitona Esa Jantunen, Riitta Myllykangas-Luosujärvi, Oili Kaipiainen-Seppänen, Eija Mahlamäki ja Tapio Nousiainen Autoimmuunitaudit ovat vaikeusasteeltaan

Lisätiedot

Focus Oncologiae. Syöpäsäätiön julkaisusarja No 13, 2012. Lymfoomat

Focus Oncologiae. Syöpäsäätiön julkaisusarja No 13, 2012. Lymfoomat Focus Oncologiae Syöpäsäätiön julkaisusarja No 13, 2012 Lymfoomat Syöpäsäätiön XXXIX Symposiumi 9. 10.2.2012 Focus Oncologiae -sarjan julkaisut: Lymfoomat 2012 Aivokasvaimet 2011 Eturauhasen syöpä 2010

Lisätiedot

Allogeeninen kantasolusiirto myelofibroosin hoidossa

Allogeeninen kantasolusiirto myelofibroosin hoidossa Aura Toivari, Maija Itälä-Remes, Marjut Kauppila, Mervi Putkonen, Urpu Salmenniemi ja Kari Remes KATSAUS Allogeeninen kantasolusiirto myelofibroosin hoidossa Myelofibroosi on pahanlaatuinen myeloproliferatiivinen

Lisätiedot

MITEN LYMFOOMIEN HOITOTULOKSIA VOITAISIIN PARANTAA? Sirpa Leppä HUS, Syöpätautien klinikka & HY, Genomibiologian tutkimusohjelma

MITEN LYMFOOMIEN HOITOTULOKSIA VOITAISIIN PARANTAA? Sirpa Leppä HUS, Syöpätautien klinikka & HY, Genomibiologian tutkimusohjelma MITEN LYMFOOMIEN HOITOTULOKSIA VOITAISIIN PARANTAA? Sirpa Leppä HUS, Syöpätautien klinikka & HY, Genomibiologian tutkimusohjelma ONKOLOGIPÄIVÄT 30-31.8.2013 Hoitotulokset ovat parantuneet -70% DLBCL potilaista

Lisätiedot

Matalamman riskin AML. Ei uusia täsmälääkkeitä Onko hoitotuloksia siten mahdollista saada paremmaksi

Matalamman riskin AML. Ei uusia täsmälääkkeitä Onko hoitotuloksia siten mahdollista saada paremmaksi Matalamman riskin AML Ei uusia täsmälääkkeitä Onko hoitotuloksia siten mahdollista saada paremmaksi 1. AI-induktio Nykyinen hoito 2. Mito-HDAraC induktio Mitoksantoni 4 pv + HDAraC 16 g/m2 8 g/m2 4 g/m2

Lisätiedot

KATSAUS. Interferonit veritautien hoidossa. Esa Jantunen ja Tapio Nousiainen

KATSAUS. Interferonit veritautien hoidossa. Esa Jantunen ja Tapio Nousiainen KATSAUS Esa Jantunen ja Tapio Nousiainen Interferonit kuuluvat ns. biologisiin vasteenmuuntajiin, joilla on muun muassa antiproliferatiivisia ja solujen erilaistumista indusoivia ominaisuuksia. Näihin

Lisätiedot

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?

Lisätiedot

AKSIKABTAGEENISILOLEUSEELI (YESCARTA ) UUSIUTUNEEN TAI HOITORESISTENTIN DIFFUUSIN SUURISOLUISEN B-SOLULYMFOOMAN (DLBCL) JA PRIMAARISEN VÄLIKARSINAN

AKSIKABTAGEENISILOLEUSEELI (YESCARTA ) UUSIUTUNEEN TAI HOITORESISTENTIN DIFFUUSIN SUURISOLUISEN B-SOLULYMFOOMAN (DLBCL) JA PRIMAARISEN VÄLIKARSINAN versio 13.3.2019 Palveluvalikoimaneuvoston perustelumuistio AKSIKABTAGEENISILOLEUSEELI (YESCARTA ) UUSIUTUNEEN TAI HOITORESISTENTIN DIFFUUSIN SUURISOLUISEN B-SOLULYMFOOMAN (DLBCL) JA PRIMAARISEN VÄLIKARSINAN

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 11.5.2016 Fludarabin Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vaikka kroonisen lymfaattisen leukemian (KLL) esiintyvyys

Lisätiedot

KANTASOLUT, KANTASOLUREKISTERI JA KANTASOLUJEN KÄYTTÖ TÄNÄÄN

KANTASOLUT, KANTASOLUREKISTERI JA KANTASOLUJEN KÄYTTÖ TÄNÄÄN KANTASOLUT, KANTASOLUREKISTERI JA KANTASOLUJEN KÄYTTÖ TÄNÄÄN Matti Korhonen, dos, ylilääkäri Solupalvelut, Veripalvelu 12.2.2016 Sisältö monikykyiset ja aikuisen kantasolut (ks. kantasoluluento, googlaa

Lisätiedot

Lymfoomien diagnostiikka kliinikon tarpeet ja toiveet. Sirkku Jyrkkiö Hoyl, syöpäklinikka, Tyks 10.10.2014

Lymfoomien diagnostiikka kliinikon tarpeet ja toiveet. Sirkku Jyrkkiö Hoyl, syöpäklinikka, Tyks 10.10.2014 Lymfoomien diagnostiikka kliinikon tarpeet ja toiveet Sirkku Jyrkkiö Hoyl, syöpäklinikka, Tyks 10.10.2014 Lymfoomat n 1500 uu.a/v Hodgkinin lymfooma Lymphocy

Lisätiedot

Granulosyyttikasvutekijöiden käyttöaiheet. Erkki Elonen

Granulosyyttikasvutekijöiden käyttöaiheet. Erkki Elonen LÄÄKEVAAKA Granulosyyttikasvutekijöiden käyttöaiheet Erkki Elonen Vaikea neutropenia altistaa vaarallisille infektioille. Granulosyyttikasvutekijät ovat parantaneet granulosytopeniapotilaiden elämänlaatua

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Kliiniset tutkimukset vasta-aineilla aloitettiin

Kliiniset tutkimukset vasta-aineilla aloitettiin Katsaus Monoklonaaliset vasta-aineet hematologisten syöpien hoidossa Maija Itälä Monoklonaalisten vasta-aineiden tie syövän hoitoon on ollut pitkä, ja sen varrella on ehtinyt herätä epäilyjä näiden aineiden

Lisätiedot

FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITO JA SEN AIHEUTTAMAT SEKUN- DAARIMALIGNOOMAT

FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITO JA SEN AIHEUTTAMAT SEKUN- DAARIMALIGNOOMAT FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN HOITO JA SEN AIHEUTTAMAT SEKUN- DAARIMALIGNOOMAT Salmi, Petteri Syventävien opintojen tutkielma Lääketieteen tutkinto-ohjelma Lääketieteellinen tiedekunta Oulun yliopisto Elokuu

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden

Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja. metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Lehdistötiedote 10.6.2004 (julkaistavissa kello 11.15) Uusin tieto vahvistaa biologisen reumalääkkeen ja metotreksaatin yhdistelmähoidon tehokkuuden Kansainvälisen TEMPO- nivelreumatutkimuksen toisen vuoden

Lisätiedot

PUNASOLUT RYHMÄN MUKAISESTI

PUNASOLUT RYHMÄN MUKAISESTI PUNASOLUT RYHMÄN MUKAISESTI Verikeskuspäivä 2018 Susanna Sainio Ensisijaisesti potilaan ABO- ja RhD-veriryhmän mukaisia valmisteita minimoida ABO-epäsopivien punasolujen siirrosta johtuvien hemolyyttisten

Lisätiedot

Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit

Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit Nivelreuman hoidon päämäärät Pitkäaikaisen elämänlaadun parantaminen oireiden väheneminen nivelvaurioiden jarruttaminen toimintakyvyn palauttaminen sosiaalisen

Lisätiedot

Primaarit luulymfoomat

Primaarit luulymfoomat Alkuperäistutkimus ESA JANTUNEN, JUKKA KETTUNEN, LEA NIEMITUKIA, KIRSI ROPPONEN, MARTINE VORNANEN, LEENA VOUTILAINEN, HANNA MUSSALO JA TAPIO NOUSIAINEN Primaarit luulymfoomat KYS:n kokemukset 1990 2003

Lisätiedot

HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ. 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL

HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ. 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL Changes in the cause of death among HIV positive subjects

Lisätiedot

LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET

LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET LÄÄKEVALMISTEKOMITEAN () 19. HEINÄKUUTA 2007 ANTAMAN VALMISTETTA NIMELTÄ NATALIZUMAB ELAN PHARMA KOSKEVAN LAUSUNNON UUDELLEENARVIOINTI Heinäkuussa

Lisätiedot

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA?

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? O S A S T O N Y L I L Ä Ä K Ä R I M A I J A T A R K K A N E N H Y K S S Y Ö P Ä K E S K U S LUENNON SISÄLTÖ luu- ja pehmytkudossarkoomat ei pediatrisia tutkimuksia ei gynekologisia

Lisätiedot

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla?

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Heikki Joensuu ylilääkäri, Syöpätautien klinikka, HYKS, ja professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto EUROCARE-4 tutkimus Syöpäpotilaiden eloonjääminen

Lisätiedot

HANKINNAISEN VAIKEAN APLASTISEN ANEMIAN HOITO MIKKO KERÄNEN MEILAHTI HEMATOLOGY DAY

HANKINNAISEN VAIKEAN APLASTISEN ANEMIAN HOITO MIKKO KERÄNEN MEILAHTI HEMATOLOGY DAY HANKINNAISEN VAIKEAN APLASTISEN ANEMIAN HOITO MIKKO KERÄNEN MEILAHTI HEMATOLOGY DAY 15.2.2018 POTILASTAPAUS 35-vuotias nainen Ei sisaruksia Perusterve, ei lääkitystä Väsymys ja mustelmia 2 vko ajan Laboratoriotutkimukset

Lisätiedot

Nopeakasvuisten B- solulymfoomien hoitosuositus

Nopeakasvuisten B- solulymfoomien hoitosuositus Suomen lymfoomaryhmä Työryhmä: Sirpa Leppä, Anniki Aromaa- Häyhä, Micaela Hernberg, Marja- Liisa- Karjalainen- Lindsberg, Outi Kuittinen, Hanne Kuitunen, Maria Lapela, Susanna Mannisto, Katja Marin, Annika

Lisätiedot

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus Lymfosytoosin määritelmä veren lymfosyyttien määrä >3.5 x 10 9 /l lymfosyyttien kohonnut %-osuus erittelyjakaumassa voi johtua joko

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

KATSAUS PERIFEERISIIN T-SOLULYMFOOMIIN

KATSAUS PERIFEERISIIN T-SOLULYMFOOMIIN KATSAUS PERIFEERISIIN T-SOLULYMFOOMIIN Tuomas Paananen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Syöpätaudit Tammikuu 2011 Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Syöpätaudit

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ 8.11.2018 KUINKA KÄYTÄN MOHA:A ELI MOTIVOIVAA HAASTATTELUA TYÖKALUNA MURROSIKÄISEN DIABEETIKON HOIDOSSA MARI PULKKINEN, LT, LASTENENDOKRINOLOGI, HUS, LASTEN JA NUORTEN SAIRAUDET

Lisätiedot

Aspergillus-ryhmän rihmasienet ovat opportunistisia

Aspergillus-ryhmän rihmasienet ovat opportunistisia Katsaus Esa Jantunen Aspergillus-rihmasienet ovat tärkeitä invasiivisten infektioiden aiheuttajia kantasolusiirtopotilailla. Allogeenisen kantasolusiirron yhteydessä aspergilloosin riski on 4 10 %, autologisella

Lisätiedot

Epstein Barrin virukseen yhteydessä olevat lymfoproliferaatiot

Epstein Barrin virukseen yhteydessä olevat lymfoproliferaatiot Tieteessä katsaus Outi Kuittinen dosentti, osastonylilääkäri Oulun yliopistollinen sairaala, syöpätautien toimiala Hanne Kuitunen LL, erikoislääkäri Oulun yliopistollinen sairaala, syöpätautien toimiala

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

ANU PARTANEN IMPACT OF MOBILIZATION METHOD AND PREVIOUS LENALIDOMIDE EXPOSURE IN AUTOLOGOUS STEM CELL TRANSPLANTATION

ANU PARTANEN IMPACT OF MOBILIZATION METHOD AND PREVIOUS LENALIDOMIDE EXPOSURE IN AUTOLOGOUS STEM CELL TRANSPLANTATION PUBLICATIONS OF THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Dissertations in Health Sciences ANU PARTANEN IMPACT OF MOBILIZATION METHOD AND PREVIOUS LENALIDOMIDE EXPOSURE IN AUTOLOGOUS STEM CELL TRANSPLANTATION

Lisätiedot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot Eturauhassyövän uudet lääkehoidot 24.04.2015 Petteri Hervonen, LT, Syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaala, TAYS Yleistä Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Lähes 5000 uutta diagnoosia/vuosi

Lisätiedot

B-solulymfoomien geenivirheiden kliininen merkitys

B-solulymfoomien geenivirheiden kliininen merkitys Annika Pasanen, Leo Meriranta ja Sirpa Leppä B-solulymfoomien geenivirheiden kliininen merkitys Lymfoomat eli imukudossyövät ovat monimuotoinen sairausryhmä. Niiden jakautuminen lukuisiin alaryhmiin on

Lisätiedot

Meeri Apaja-Sarkkinen. Aineiston jatkokäyttöön tulee saada lupa oikeuksien haltijalta.

Meeri Apaja-Sarkkinen. Aineiston jatkokäyttöön tulee saada lupa oikeuksien haltijalta. Meeri Apaja-Sarkkinen Aineiston jatkokäyttöön tulee saada lupa oikeuksien haltijalta. HODGKININ LYMFOOMA IAP Tampere 4.-5.5.2006 Dosentti Meeri Apaja-Sarkkinen OYS/Patologian osasto Hodgkinin lymfooma/alatyypit

Lisätiedot

JULKAISUSARJA 11/2018 OBINUTUTSUMABI FOLLIKU- LAARISEN LYMFOOMAN ENSI- LINJAN HOIDOSSA. Arviointikooste

JULKAISUSARJA 11/2018 OBINUTUTSUMABI FOLLIKU- LAARISEN LYMFOOMAN ENSI- LINJAN HOIDOSSA. Arviointikooste JULKAISUSARJA 11/2018 OBINUTUTSUMABI FOLLIKU- LAARISEN LYMFOOMAN ENSI- LINJAN HOIDOSSA Arviointikooste OBINUTUTSUMABI FOLLIKULAARISEN LYMFOOMAN ENSILINJAN HOIDOSSA. Fimea kehittää, arvioi ja informoi -julkaisusarja

Lisätiedot

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro 65 35 (Argiris, 2008)30 5 (Jemal, 2009) / 1991Boon / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) / / (Sakakura, 2005; Sakakura, 2006; Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2007; Chikamatsu, 2008)/

Lisätiedot

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY ry

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY ry Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY ry 24.10.2017 Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry Perustettu v. 2010 Perustehtävä: edistää potilasturvallisuutta ja potilasturvallisuuden tutkimusta Suomessa Toimintaa

Lisätiedot

KATSAUS. REAL miksi jälleen uusi lymfoomien luokittelu? Kaarle Franssila

KATSAUS. REAL miksi jälleen uusi lymfoomien luokittelu? Kaarle Franssila KATSAUS REAL miksi jälleen uusi lymfoomien luokittelu? Kaarle Franssila Uusi kansainvälinen REAL-luokitus (Revised European-American Classification of Lymphoid Neoplasms) on nopeasti saavuttanut laajan

Lisätiedot

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Teijo Saari, LT, Dos. Kliininen opettaja, erikoislääkäri Anestesiologia ja tehohoito/turun yliopisto teisaa@utu.fi Ennen anesteetteja, muistin virkistämiseksi

Lisätiedot