Työssä olevien kuntoutuspalvelut uudistuvat. Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Kuntoutussäätiö Työkykykoordinaattorikoulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työssä olevien kuntoutuspalvelut uudistuvat. Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Kuntoutussäätiö Työkykykoordinaattorikoulutus"

Transkriptio

1 Työssä olevien kuntoutuspalvelut uudistuvat Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Kuntoutussäätiö Työkykykoordinaattorikoulutus

2 Yleisesti kuntoutuksen määritelmiä Kuntoutus on ihmisen tai ihmisen ja ympäristön muutosprosessi, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja työllisyyden edistäminen. Kuntoutus on suunnitelmallista ja monialaista, usein pitkäjänteistä toimintaa, jonka tavoitteena on auttaa kuntoutujaa hallitsemaan elämäntilanteensa. Kuntoutuksen ajattelutavan muutos: sairauslähtöisestä ajattelusta biopsykososiaaliseen ja ICF- laaja-alaiseen tarkastelutapaan. Kuntoutusta voidaan kuvata myös oppimisprosessina, jonka etenemiseen vaikuttavat sekä yksilölliset että rakenteelliset tekijät. Kuntoutustoiminnan lähtökohtana on asiakkaan subjektius ja hänen aktiivinen osallisuutensa tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen tähtäävien keinojen valintaan. Kuntoutuksen interventiot eivät suuntaudu pelkästään yksilöön vaan myös hänen fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöönsä, työyhteisöön ja elinolosuhteisiin. Työkyvyn määrittelyssä näyttää kuitenkin vallitsevan yksimielisyys siitä ettei työkyky ole vain yksilön ominaisuus vaan yksilön, hänen työnsä sekä hänen työympäristön yhteinen ominaisuus.

3 Vastuunjako kuntoutuksessa - työterveyshuolto, vakuutuslaitokset, terveydenhuolto, työnantaja, kuntoutuja Kuntoutusta on sanottu vaikeaselkoiseksi ja monet havainnot osoittavat, että kuntoutus alkaa usein liian myöhään, kuntoutusjärjestelmän eri osat noudattavat erilaisia periaatteita ja kuntoutujan ja hänen lähiyhteisönsä kuuleminen ja mielipiteen huomionotto kuntoutuksen eri vaiheissa ovat vaillinaisia. Nämä puutteet ovat osittain parannettavissa lainsäädännön keinoin (esim. ohjata varoja enemmän varhaiskuntoutukseen). Kuntoutusta järjestävien tahojen erilaiset toimintaperiaatteet juontavat juurensa eri organisaatioiden erilaisista toimintatavoista ja toimintakulttuureista. Ammatti-ihmiset katsovat usein asioita oman organisaationsa silmin ja tuntevat huonosti muiden organisaatioiden toimintaa. Tätäkin voidaan selkeyttää jossain määrin lainsäädännöllä 3

4 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 4

5 Kelan kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä Ammatillinen kuntoutus Vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutuspsykoterapia Harkinnanvarainen, määrärahasidonnainen Lääkinnällinen kuntoutus Lisäksi Kela maksaa kuntoutusrahaa/nuoren kuntoutusrahaa kuntoutuksen ajalta 5

6 6 Kuntoutustilastot

7 Kelan kuntoutuspalvelukustannukset vuonna ,8 M 33,5 M 182,2 M 87,3 M Kustannukset yhteensä 342,5 milj. euroa 7

8 Kuntoutustilastot/ Kelan kuntoutuksen saajat Saajia yht (25 267) (44 814) (18 139) (27 285) 8

9 9 Kuntoutustilastot

10 Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 566/ : Ammatillisen kuntoutuksen järjestäminen: Kansaneläkelaitos järjestää vakuutetun työ- ja ansiokyvyn tukemiseksi tai parantamiseksi taikka työkyvyttömyyden estämiseksi tarkoituksenmukaista ammatillista kuntoutusta, jos asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen arvioidaan aiheuttavan lähivuosina vakuutetun työ- tai opiskelukyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen. Kansaneläkelaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista kuntoutusta, jos ammatillinen kuntoutus on järjestetty työeläkelakien tai erityisopetusta koskevien säännösten perusteella. 10

11 Mitä kuntoutusta työssä oleville on tarjolla Kelasta? Kuntoutuspsykoterapia Harkinnanvarainen eli muu ammatillinen ja lääkinnällinen kuntoutus Tules-kurssit Oras ja Silmu- kurssit Sairausryhmäkohtaiset kurssit - noin 110 palvelulinjaa Yksilöllinen kuntoutusjakso Moniammatillinen yksilökuntoutus Ammatillinen kuntoutus Ammatillinen työkykyä tukeva kuntoutus eli KIILA-kuntoutus Ammatillinen kuntoutusselvitys / lyhyenä 2-3 pv Ammatilliset kurssit Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus Apuvälineet 11

12 Kelan ammatillisen kuntoutuksen palvelut lähtien Asiakkaan tilanne Lääkinnällisen ja erityisesti ammatillisen kuntoutuksen tarpeiden arviointi moniammatillisessa työryhmässä. Yksilöllisen ammatillisen kuntoutussuunnitelman teko Elämäntilanne vaikeuttaa työ- tai opiskelupaikan hankkimista Ammatillisen kuntoutuksen palvelu Kesto Ammatillinen kuntoutusselvitys Enintään 12 päivää (2-3 pv/alkuvaihe, 9 pv/jatkovaihe, 1-3/seurantapäivä) Ammatilliset kuntoutuskurssit Soveltuvan koulutusalan varmistaminen Koulutuskokeilu 1-14 päivää 110 päivää (noin 1 vuosi) Soveltuvan ammattialan, työtehtävän tai opiskelualan valinta ja sen soveltuvuuden varmistaminen. Tuen tarve työllistymiseen ja palkkatyösuhteen muodostamiseen. Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus päivää (noin 3kk-26kk) Perus-, jatko- tai uudelleenkoulutus sekä tällaisen koulutuksen suorittamiseksi välttämätön yleissivistävä koulutus ja valmennus Tarpeelliset kalliit ja vaativat opiskelun tai työn apuvälineet. Asiakas ei sairauden vuoksi suoriudu opiskelusta tai työstä ilman haettavaa apuvälinettä tai suoriutuminen ilman apuvälinettä on kohtuuttoman vaikeaa tai rasittavaa. Tuki työvälineiden ja koneiden hankkimiseen sekä oman yrityksen perustamiseen ja muuttamiseen Koulutus Apuvälineet Kuukaudesta useamman vuoden kestoisiin tutkintoihin Esim. näkövammaiselle asiakkaalle pistenäyttö Elinkeinotuki Ehdoton enimmäismäärä euroa Vakituisessa, määräaikaisessa tai toistuvassa työsuhteessa tai yrittäjänä toimiva, joka tarvitsee työkyvyn tukea työelämässä jatkamiseen 12 KIILA-kuntoutus 1-1,5 vuotta (10 13pv/ryhmämuotoinen, yksilöllinen käyntikerta, 2-4/ käyntikerta )

13 Työllistymistä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa on 3 palvelulinjaa Kela valitsee kuntoutujan kanssa yhden palvelulinjan, joka soveltuu parhaiten kuntoutujan ajankohtaiseen tilanteeseen ja kuntoutustarpeeseen Työkokeilu (60 pv) Tuetaan urasuunnitelman teossa alavaihtoehtojen valinnassa (työ/ opiskelu) ammattialan työn soveltuvuuden varmistamisessa Jatkohakemuksen perusteella Kela jatkaa työkokeilua kuntoutujan tarpeen mukaan työhönvalmennuksella Työhönvalmennus (60-180pv) Tuetaan etsimään laaja-alaisesti palkkatyöpaikkaa kuntoutujan tavoittelemalta ammattialalta siirtymään ulkopuoliseen työpaikkaan palkkatyöhön Työkokeilu ja työhönvalmennus ( pv) Tuetaan runsaasti uratavoitteiden, työkykyä vastaavia ammattialojen, soveltuvien työnkuvien ja työpaikkojen täsmentämisessä ennen ulkopuoliseen työpaikkaan siirtymistä Kaikilla palveluntuottajilla ei ole työkokeilutiloja. Jos ennen kuntoutuspäätöksen tekoa Kelassa tiedetään, että kuntoutujalla on tarve palveluntuottajan työkokeilutiloissa toteutuvalle kuntoutukselle, Kela ohjaa asiakkaan palveluntuottajalle, jolla on työkokeilutilat. Tämä koskee työkokeilua työkokeilun ja työhönvalmennuksen alussa olevaa työkokeilua Kela haastattelee tarpeen mukaan asiakkaan, kertoo palvelulinjojen sisällöstä ja miettii asiakkaan kanssa kuntoutuksessa selvitettäviä asioita 13

14 työkokeilun jälkeen Kuntoutujalla on.. työhönvalmennuksen jälkeen työkokeilun ja työhönvalmennuksen jälkeen kohdentunut urasuunnitelma ja konkreettinen työtavoite ammatillista työkokemusta ja taitoa työskennellä ammattitaitovaatimusten mukaisesti ulkopuolisella työpaikalla kohdentunut urasuunnitelma ja konkreettinen työtavoite kokemusta ammatillisen työn kokeilemisesta osaamista työnhausta, työhaastattelussa toimimisesta sekä työyhteisötaidoista ammatillista työkokemusta ja taitoa työskennellä ammattitaitovaatimusten mukaisesti ulkopuolisella työpaikalla osaamista työnhausta, työhaastattelussa toimimisesta ja työyhteisötaidoista työpaikka osaamista työnhausta, työhaastattelussa toimimisesta sekä työyhteisötaidoista Mahdollisuus jatkaa esim. työhönvalmennuksella / opiskelulla työpaikka 14

15 Tules-kurssit ja tules-avokurssit Mikä on muuttunut tai korostuu uusissa palveluissa? Ryhmämuotoisuus (osin pienryhmissä), vertaistuki, jokaisen omat tavoitteet, kuntoutujien aktiivisuus ja fyysinen harjoittelu korostuvat uusissa palveluissa 15

16 Tules-kurssit ja tules-avokurssit Tules-kurssi Avo- ja laitosmuotoinen kuntoutuskurssi Kurssin kesto yhteensä 15 vuorokautta. Toteutus aina kolmessa jaksossa vrk Kurssin toteutetaan 9 kuukauden aikana kurssin alkamisesta. Fyysisen aktivoinnin ja ohjauksen osuus on vähintään 50 % Tules-avokurssi Avomuotoinen kuntoutuskurssi Kurssi sisältää 5 ryhmämuotoista avokuntoutuspäivää ja 10 ryhmämuotoista käyntikertaa. Toteutus: 3 avopv + 10 käyntik.+ 2 avopv Kurssi toteutetaan 9 kuukauden aikana kurssin alkamisesta. Fyysisen aktivoinnin ja ohjauksen osuus on vähintään 50 % 16

17 Tules-kurssien ja tules-avokurssien kohderyhmät Kurssille valitaan kuntoutujia joilla on selkäsairaus, niskan, hartian tai yläraajan tulesairaus tai alaraajan suurten nivelten sairaus (polvi, lonkka, nilkka) joilla tule-oireilu on kestänyt yli 3 kuukautta joille on tehty terveydenhuollossa tarpeelliseksi katsotut tutkimukset jotka tarvitsevat moniammatillista aktivoivaa ryhmäkuntoutusta ja toiminnallista harjoittelua ja pystyvät hyötymään ryhmässä toimimisesta joiden työ-/opiskelu- tai toimintakyky on heikentynyt jotka ovat motivoituneet työ-/opiskelu- tai toimintakykynsä parantamiseen sekä elämäntapamuutokseen 17

18 Tules-kurssit ja tules-avokurssit Kurssille ei valita kuntoutujia, joilla on akuutti tai vakava kuntoutusprosessia vaikeuttava sairaus, joka estäisi kuntoutukseen osallistumisen. sairaalloinen lihavuus (BMI yli 40), joka estäisi kuntoutukseen osallistumisen. joilla kuntoutustarve liittyy terveydenhuollon hoidon jälkeiseen välittömään jatkohoitoon ja kotiutumisvaiheen kuntoutukseen vaikea muistihäiriö (esimerkiksi MMSE-testin tulos alle 24 pistettä). 18

19 Tules-kurssit ja tules-avokurssit kurssijärjestelmässä Tules-kursseille on luotu kurssijärjestelmään sairausryhmät, joihin kurssien tieto yhdistetään. Nämä kurssit tulevat näkyviin internetissä myös lisäksi alla mainituilla hakusanoilla: - Selkäsairaudet ja lisäksi selkärangan nivelrikko, nikamavälilevysairaus, selkäleikkauksen jälkitila, hermopunoksen ja juuren sairaus - Niskan, hartian ja/tai yläraajan tulesairaus ja lisäksi kaularangan nivelrikko, kaularangan välilevysairaus, kaularankaleikkauksen jälkitila, olkapään krooninen kiputila, hartiapunoksen hermon tai hermojuuren sairaus - Alaraajan suurten nivelten sairaus ja lisäksi nivelrikko, tekonivelleikkauksen jälkitila, muut nivelsairaudet 19

20 Tules-avokurssien esivalintaprosessi Asiakas lähettää hakemuksen Esivalintataho/palveluntuottaja antaa suosituksen ja voi koota ryhmän samalta paikkakunnalta tai samalta työnantajalta Kela, keskitetty vakuutuspiiri tekee valinnan

21 ORAS - aikuisten avomuotoiset kuntoutuskurssit Kokonaan avomuotoisena toteutettava kurssi, joka sisältää 1 ryhmämuotoisen kuntoutuspäivän 3 yksilöllistä käyntikertaa 11 ryhmämuotoista käyntikertaa Käyntikertojen pituus 4 tuntia 10 kuntoutujaa/kurssi Kurssi toteutetaan kokonaisuudessaan 8 kk aikana kurssin alkamisesta 21

22 ORAS-kurssin ohjelma Työmenetelminä ovat keskustelut, pienryhmätyöskentely, toiminnalliset menetelmät ja verkostotyö Ohjelmaan kuuluu Verkostoneuvottelu Tavoitteena välittää tietoa eri toimijatahojen välillä, jotta hoito ja kuntoutus tukevat toisiaan ja kuntoutuksessa saavutettu hyöty säilyy Varmistetaan yhteistyö työterveyshuollon kanssa Välitehtävien tarkoituksena on linkittää kuntoutuksessa käsiteltyjä asioita arkipäivään Ohjelma koostuu valinnaista teemoista henkilöstö ja kuntoutujat valitsevat parhaiten soveltuvat painotukset, huomioiden kuntoutujien tarpeet ja tavoitteet 22

23 Silmu -kurssin kohderyhmä 1/2 Mielenterveyden häiriöitä sairastavat aikuiset, jotka ovat opiskelemassa työelämässä palaamassa työhön väliaikaisesti poissa työelämästä sairauslomalla, kuntoutustuella tai työttömänä 23

24 Silmu -kurssin kohderyhmä 2/2 asianmukaisesti diagnosoitu lievä tai keskivaikea masennus ja/tai ahdistuneisuushäiriö; sairauden oireita voi olla laukaisemassa myös työuupumus vakaassa vaiheessa oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö hoito toteutettu hyvän hoitokäytännön mukaisesti ja saavutettu sellainen vaste, että kuntoutuksen voidaan katsoa olevan oikea-aikaista mm. keskittymiskyky ja jaksaminen huomioiden hoitosuhde julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon, opiskelijaterveydenhuoltoon tai työterveyshuoltoon jatkuu myös kuntoutuksen aikana ja sen jälkeen pystyvät osallistumaan, hyötymään ja muutoin soveltuvat ryhmämuotoiseen kuntoutukseen Toteutuksessa kurssit kohdennetaan erikseen masentuneille ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville 24

25 SILMU - aikuisten kuntoutuskurssi, osittainen perhekurssi Toteutetaan avo- ja laitosmuotoisena Kesto 15 vuorokautta, toteutetaan vähintään 3 jaksossa Jaksot sovitetaan 12 kuukauden ajalle tasaisin välein 10 kuntoutujaa ja 10 aikuista omaista tai läheistä Omainen osallistuu 1 vrk:n 25

26 Silmu -kurssin ohjelma Kuntoutuksen työmenetelminä ovat keskustelut, pienryhmätyöskentely, toiminnalliset menetelmät ja verkostotyö Välitehtävien tarkoituksena on linkittää kuntoutuksessa käsiteltyjä asioita arkipäivään Ohjelma koostuu valinnaista teemoista joista henkilöstö ja kuntoutujat valitsevat parhaiten soveltuvat painotukset, huomioiden kuntoutujien tarpeet ja tavoitteet Omaisen 1 päivän ohjelmaan sisältyy alustus mielenterveyden häiriöistä, ohjattu vertaiskeskustelu sekä ohjattua ryhmätoimintaa 26

27 Hakeminen ORAS- ja SILMU-kursseille Kuntoutustarpeen tulee olla todettu julkisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa tai työterveyshuollossa Hakija täyttää ja tulostaa Kelan www-sivuilta hakemuslomakkeen KU 132 Hakemuksen liitteeksi B-lääkärinlausunto tai vastaavat tiedot sisältävä lääketieteellinen selvitys, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus tai vamma ja toimintakyky, suositeltu kuntoutus ja sen perustelut sekä tavoitteet. Hakemus postitetaan Kelaan Tietoa hakemusten käsittelyajoista löytyy Käsittelyajat ja tiedustelut -sivulta. 27

28 Kuntoutus ja kuntoutuminen muuttuu - miksi KIILA ja miten? Työelämä, työt, työolosuhteet ja yhteiskunta muuttuvat - kuntoutuksen tulee muuttua näiden muutosten, haasteiden ja tarpeiden mukaan Kuntoutuksen ajattelutavat muuttuvat tiedon karttuessa: Tautikuntoutuksesta on siirrytty laaja-alaiseen kaikki elämän ja toimintakyvyn osa-alueet huomioivaan kuntoutukseen (ICF) Fyysiset tekijät väistyvät ja enenevässä määrin kognitiivinen kuormittuminen määrittää työssä selviytymistä: kuntoutuksen menetelmien tulee uudistua ASLAK- ja TYK etääntyivät työstä ja työpaikoista KIILA-kuntoutus standardi on rakennettu TK-hankkeiden, työikäisten kuntoutukseen kohdistuvien tutkimusten ja selvitysten tulosten sekä nykykäytännössä hyvien käytäntöjen kokemusten valossa. Työterveyshuollon rooli on vahvistunut työkyvyn seurannassa ja tukemisessa (Tthl 1383/2001, ttl 12 1 mom 5a kohta, svl 8 luku 5 a) 28

29 KIILA-kuntoutuksen tavoitteet 29 Kuntoutuksen tavoitteena on kuntoutujan työkyvyn parantaminen ja tukeminen sekä työelämässä pysyminen. Kuntoutuksessa arvioidaan monipuolisesti kuntoutujan kuntoutustarvetta ja siihen johtaneita syitä sekä kuntoutujan nykyistä työnhallintaa ja työhallinnan parantamisen mahdollisuuksia. Kuntoutuksen tarkoitus on vastata laaja-alaisin menetelmin yksilön kuntoutustarpeeseen. Sisältö perustuu toimiviin ratkaisuihin ja käytäntöihin, jotka liittyvät kuntoutujan työhön ja hänen terveytensä ja elämänhallintansa tukemisiin. Kuntoutujan toimintaympäristö on huomioitava kuntoutuksen sisällössä, jossa painotetaan kuntoutujan oppimista ja aktiivista roolia. Kuntoutusyhteistyö työnantajan ja työterveyshuollon kanssa on välttämätöntä ja yhteistyö on suunniteltu osaksi kuntoutujan kuntoutusprosessia.

30 Kohderyhmä 30 työssä olevat alle 67-vuotiaat henkilöt, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa tai jotka työskentelevät määräaikaisissa tai toistuvissa työsuhteissa, käsittää myös yrittäjät. Kuntoutusperusteen määrittää henkilön ajankohtainen yksilöllinen kuntoutustarve. Henkilöille joiden kuormittuneisuus, jaksamisvaikeudet ja sairauksien oireet aiheuttavat kuntoutuksen tarvetta joiden työkykyä heikentää sairaus ja sen arvioidaan aiheuttavan lähivuosina työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen. Lisäksi edellytetään, että kuntoutustarve ja -mahdollisuudet on riittävästi selvitetty työpaikalla tai työterveyshuollossa, jos työpaikan ja työterveyshuollon toimenpiteet eivät ole riittäviä. Työkyvyn olennaista heikentymistä arvioidaan kokonaisvaltaisesti, jossa sairaus on osa kokonaisuutta. Kelassa päätökset lakipykälän 6 mukaisesti

31 Kuntoutuksen rakenne Kuntoutukseen kuuluu kuntoutujan tilanteen arviointi, ryhmäjaksot, yksilölliset osiot sekä päätösosa Kurssi sisältää ryhmämuotoista avovuorokautta (majoitusmahdollisuus), 1 yksilöllinen avopäivää ja 2-4 yksilöllistä käyntikertaa. Kurssi toteutetaan 1-1,5 vuoden aikana. Kuntoutus on työpaikka- tai ammattialakohtainen ja sitä järjestetään alueellisesti ja valtakunnallisesti. Kuntoutuskurssille osallistuu enintään 8 kuntoutujaa. Kuntoutusta toteutetaan ryhmätoimintana ja yksilöllisesti. Osassa kursseissa on esivalinta. KIILA-kuntoutuksen standardit löytyvät Kelan internetsivuilta. 31

32 Kuntoutusmalli KIILA Kurssi sisältää yhteensä ryhmämuotoista avovuorokautta, 1 avopäivän ja 2-4 yksilöllistä käyntikertaa (joista vähintään yksi asiantuntijan käyntikerta ja yksi päätösosan käyntikerta. Kurssi toteutetaan 1-1,5 vuoden aikana. TA TTH pakollinen osio työnantaja mukana työterveyshuolto mukana Ryhmäjaksot vrk yhteensä TA TTH avovrk TA TTH Kuntoutujan tilanteen arviointi 1 avovuorokausi 1 käyntikertaa Vähintään 2 ryhmäjaksoa ja 3vrk/ jakson pituus Yksilöllinen osa Päätösosa 1 käyntikerta kk kk TA 0-2 yksilöllistä käyntikertaa

33 Ryhmäjaksot ja yksilöllinen osa Kurssijaksot Ryhmäjaksot vrk, ryhmäjaksot 2-4 jaksoa, jotka kestävät 3-5vrk Jaksoihin sisältyy yhteistyökokous. Yhteistyöpäivä (ryhmässä) kurssijakson aikana mukana työterveyshuolto, työsuojelu ja esimies Yksilöllinen osa 0-2 käyntikertaa 33

34 Päätösosa Päätösosa 1 yksilöllinen käyntikerta (mukana kuntoutujan lisäksi palveluntuottaja, työterveyshuolto, työsuojelu, esimies). Kootaan tuloksia, suunnitellaan jatkoja. Voi olla videoneuvottelu 34

35 Työpaikan ja lähiesimiehen rooli korostuvat Esimiehen kanssa täytettävä KU 200 KIILA kuntoutuksen ammatillinen selvitys Ymmärrys kuntoutustarpeesta ja sen tärkeydestä Osallisuus kuntoutusprosessissa Seuranta yhdessä työterveyshuollon kanssa 35

36 Työterveyshuollon rooli korostuu Kuntoutustarpeen arviointi ja kartoitus Työkykyriskien tunnistaminen Hakemisprosessi (sähköinen) Kurssien suunnittelu Yhteenvetolomake, Työterveyshuollon esivalinta KIILA-kursseissa (KU 129) Osallisuus kuntoutusprosessissa Seuranta Yksittäiset työntekijät (kuntoutuskurssihaku tai yksittäinen hakeminen) 36

37 Yhteistyö työnantajan ja työterveyshuollon kanssa kuntoutusprosessissa Suunnittelukokous työnantaja työterveyshuolto Palveluntuottaja Kuntoutuja Tilannearviointi työnantaja Ryhmäjaksot työnantaja työterveyshuolto Päätösosa työnantaja työterveyshuolto 37

38 KIILA-kurssin hakeminen, mitä uutta KIILA-kurssin hakeminen Hakemus kirjataan sähköiseen hakemissovellukseen Sovellus etsii sopivan palveluntuottajan saman istunnon aikana Kurssin vahvistamisesta tulee hakijalle ja palveluntuottajalle ja kelaan sähköposti saman istunnon aikana Hakija ja valittu palveluntuottaja pääsevät suunnittelemaan kurssin aikataulua heti Suunnittelukokouksen jälkeen kurssi voidaan julkaista heti Yksittäinen asiakas/hakija Kuntoutusta voi hakea myös yksittäiselle työntekijälle. 38

39

40 Kuntoutusraha - osakuntoutusraha

41 41 Kiitos mielenkiinnosta!

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus

Lisätiedot

Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019

Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä

Lisätiedot

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset

Lisätiedot

suunnittelija Merja Pouttu Kela, Etuuspalvelujen lakiyksikkö, Työ- ja toimintakykyosaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä

suunnittelija Merja Pouttu Kela, Etuuspalvelujen lakiyksikkö, Työ- ja toimintakykyosaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Työssä olevien kuntoutuspalvelut Verkkoseminaari 15.3.2018,klo 8.30 KIILA-kurssit, suunnittelija Leena Penttinen Silmu- ja Oras-mielenterveyskurssit, suunnittelija Irja Kiisseli Tuki- ja liikuntaelinsairaiden

Lisätiedot

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus

Lisätiedot

Avire osaa kuntoutuksen

Avire osaa kuntoutuksen Avire osaa kuntoutuksen 50 kuntoutuksen ja hyvinvoinnin ammattilaista 40 vuoden kokemus Omistaja Miina Sillanpään Säätiö Toimipaikat Siuntio, Helsinki (2), Vantaa, Hämeenlinna, Lahti, Vierumäki, Tampere,

Lisätiedot

Työkykyä ylläpitävän kuntoutuksen tulevaisuus Kelan näkökulmasta - ammatillinen työkykyä ja toimintakykyä tukeva KIILA kuntoutus

Työkykyä ylläpitävän kuntoutuksen tulevaisuus Kelan näkökulmasta - ammatillinen työkykyä ja toimintakykyä tukeva KIILA kuntoutus Työkykyä ylläpitävän kuntoutuksen tulevaisuus Kelan näkökulmasta - ammatillinen työkykyä ja toimintakykyä tukeva KIILA kuntoutus Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Koulutustilaisuuden sisältö Kelan

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

Työkykyprosessi Kelan näkökulmasta Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö

Työkykyprosessi Kelan näkökulmasta Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Työkykyprosessi Kelan näkökulmasta 1 17.1.2018 Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö 2 16.1.2018 Strategiset tavoitteemme: Asiakkaamme saavat erinomaisen asiakaskokemuksen yhdenvertaisesti Palvelemme

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa?

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa? Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa? Asiantuntijalääkäri Maarit Lindström, Kela, Yleislääkäripäivät 24.11.2017 Huoltosuhde 2 Työkyvyttömyyseläke, hylkäykset 2011 2014 (% hakemuksista) 45 40 35 38,6 35,7 30

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutusselvitys

Ammatillinen kuntoutusselvitys Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi Ammatillinen kuntoutusselvitys Voimassa 1.1.2015 alkaen Ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset Sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen

Lisätiedot

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS

TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS OLENNAISIMPIA ASIOITA, JOTKA JATKOSSA MUUTTUVAT TAVOITTEET AIEMMIN Työkokeilu, max. 40 vrk + 3 seurantaa max. 120 vrk + 23 seurantaa MTtyöhönvalmennus max.240

Lisätiedot

Työvälineitä lähettävälle taholle KIILAkuntoutuksesta. Tiistai Radisson Sas Blue Royal

Työvälineitä lähettävälle taholle KIILAkuntoutuksesta. Tiistai Radisson Sas Blue Royal Työvälineitä lähettävälle taholle KIILAkuntoutuksesta Tiistai 27.3.2018 Radisson Sas Blue Royal Kela, Etuuspalvelujen lakiyksikkö, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä,

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutustilaisuus Kelassa. Tietoa Kelan kuntoutuksesta

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutustilaisuus Kelassa. Tietoa Kelan kuntoutuksesta Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutustilaisuus 19.1.2017 Kelassa Tietoa Kelan kuntoutuksesta Kelan kuntoutuksen vahvuudet Kelan kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminta on laajaa ja laadukasta Yhä

Lisätiedot

Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö

Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö 18.11.2016 Mitä on amma$llinen kuntoutus? Amma:llisen kuntoutuksen tarkoitus on au7aa työllistymään, pysymään

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Kelan palvelut neuropsykiatrisesta. häiriöstä kärsivän. työhön kuntoutumisentukena. Iiris Pelkonen. Projektipäällikkö, suunnittelija.

Kelan palvelut neuropsykiatrisesta. häiriöstä kärsivän. työhön kuntoutumisentukena. Iiris Pelkonen. Projektipäällikkö, suunnittelija. Kelan palvelut neuropsykiatrisesta häiriöstä kärsivän työhön kuntoutumisentukena Iiris Pelkonen Projektipäällikkö, suunnittelija Terveysosasto Kuntoutusryhmä Neuropsykiatrisen kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Armi Peltomäki Työkykyneuvoja Kela/TYP 12.9.2016 KSSHP:n koulutustilaisuus Työikäinen terveydenhuollossa I Työkyvyn arviointi Työkykyneuvonta Kelassa 1/2 Työkykyneuvonta

Lisätiedot

Työuupumus -kuntoutuskurssit

Työuupumus -kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus Voimassa 1.1.2012 TYK-kuntoutus Työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet sairauden vuoksi tai asianmukaisesti

Lisätiedot

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky PURA - toiminnasta työkyky 1.4.2014 31.5.2017 Yhteistyössä Sytyke-Centre/Hengitysliitto Kela Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Avominne päihdeklinikka Kuntoutussäätiö Toiminta - Työ - Tulevaisuus Taustaa

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit

Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Mielenterveyden häiriöitä sairastavien Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta

Lisätiedot

PSYKIATRINEN TYÖKYVYN ARVIO JA AMMATILLINEN KUNTOUTUS

PSYKIATRINEN TYÖKYVYN ARVIO JA AMMATILLINEN KUNTOUTUS PSYKIATRINEN TYÖKYVYN ARVIO JA AMMATILLINEN KUNTOUTUS SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA 25.1.2018 SATAKUNNAN SHP:N PSYKIATRIAN VASTUUALUE HELENA RASI-HAKALA ASIANTUNTIJALÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, KELA

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus. Milla Kaitola Suunnittelija Kela, työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, kuntoutusryhmä

Kelan ammatillinen kuntoutus. Milla Kaitola Suunnittelija Kela, työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, kuntoutusryhmä Kelan ammatillinen kuntoutus Milla Kaitola Suunnittelija Kela, työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, kuntoutusryhmä Kelan kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä Ammatillinen kuntoutus

Lisätiedot

Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren

Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Kelan kuntoutus nyt Kelan koulutukset palveluntuottajille 24.11-1.12.216 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 2 Kelaan ohjautui 112 2 kuntoutujaa 3 Kelan kuntoutuksen saajat 4 Kuntoutujien lähtötilanne on yksilöllinen

Lisätiedot

Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy. Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu

Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy. Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu Avire yhtiöt 2012 - Oikeus hyvinvointiin Avire yhtiöt 8.2.2012 alkaen Siuntion Hyvinvointikeskuksen työhyvinvointi-

Lisätiedot

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri

Lisätiedot

NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa

NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa 2.12.15 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 2 Seuraavaksi

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni 22.03.2011 Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Sisältö Kuntoutuksen toteuttajat Kenellä on oikeus työeläkekuntoutukseen?

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus. Terveysosasto Kuntoutusryhmä Ohjaustiimi 2014

Kelan ammatillinen kuntoutus. Terveysosasto Kuntoutusryhmä Ohjaustiimi 2014 Kelan ammatillinen kuntoutus Terveysosasto Kuntoutusryhmä Ohjaustiimi 2014 Kelan kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus Vaikeavammaisten lääkinnällinen

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Tomi Mielonen, suunnittelija 1 Kuinka tuttu työllistymistä edistävä ammatillinen

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus

Kelan ammatillinen kuntoutus Kelan ammatillinen kuntoutus Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Kela/Terveysosasto 4.3.2015 Esityksen sisältö Yleistä Kelan ammatillisesta kuntoutuksesta Tilastoja Kelan ammatilliset kuntoutuspalvelut Lisätietoja

Lisätiedot

Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017

Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017 Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017 Kelan ammatillisen kuntoutuksen myönteisten ratkaisujen yleisimmät päädiagnoosit vuonna 2013 Työkokeilu Sairausdiagnoosi

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Suunnittelija Marjaana Pajunen /Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Työ kuuluu kaikille! -Vammaisfoorumi ry:n ja Uudenmaan TE-toimiston koulutuspäivä

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus uudistuu 1.1.2015. Milla Rajamäki, suunnittelija Kela, Terveysosasto, Kuntoutusryhmä, ohjaus- ja prosessitiimi 4.12.

Kelan ammatillinen kuntoutus uudistuu 1.1.2015. Milla Rajamäki, suunnittelija Kela, Terveysosasto, Kuntoutusryhmä, ohjaus- ja prosessitiimi 4.12. Kelan ammatillinen kuntoutus uudistuu 1.1.2015 Milla Rajamäki, suunnittelija Kela, Terveysosasto, Kuntoutusryhmä, ohjaus- ja prosessitiimi 4.12.2014 Kelan kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,

Lisätiedot

Mikä muuttui projektin tuloksena?

Mikä muuttui projektin tuloksena? Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen

Lisätiedot

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta Johannes Guo LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Asiantuntijalääkäri/ KELA Ammatillisen Kuntoutuksen Päivät/ AVIRE 14.10.2011 B-lausunto on tärkeä

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet. Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri 9.2.2016

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet. Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri 9.2.2016 Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri 9.2.2016 Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista (KKRL 566/2005)

Lisätiedot

Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi

Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen

Lisätiedot

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk. AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistamiskomitea osana hallituksen SOTE uudistusta Komitealla kaksi alajaostoa: toimintakykyjaosto ja työelämäjaosto

Kuntoutuksen uudistamiskomitea osana hallituksen SOTE uudistusta Komitealla kaksi alajaostoa: toimintakykyjaosto ja työelämäjaosto KIILA-kuntoutus 1 Kirsi Vainiemi Vastaava asiantuntijalääkäri, Kela, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö Työterveyshuollon el 28.10.2016 Työterveyslaitos Perjantai meeting Kuntoutuksen uudistamiskomitea

Lisätiedot

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen Työhön kuntoutumisen palveluverkosto 13.11.2008 Kela Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä Helena Ahponen Kelan kuntoutuksen lakiperusta Kela järjestää lakisääteisenä Ammatillista kuntoutusta

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 23.11.2016 Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Palveluntuottajien koulutus Anne Flak, suunnittelija Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Milla Kaitola,

Lisätiedot

Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista

Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kilpaillut markkinat julkisessa terveydenhuollossa - toimiiko? seminaari 30.11.2017 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Tietoa Kelan kuntoutuksesta 2 1 Kelaan

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos 1.1.2014, kriteerit ja muutoksen vaikutukset käytäntöön

Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos 1.1.2014, kriteerit ja muutoksen vaikutukset käytäntöön Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos 1.1.2014, kriteerit ja muutoksen vaikutukset käytäntöön asiakastyötoimikunnan seminaari 11.9.2014 Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela /Terveysosasto/Kuntoutusryhmä

Lisätiedot

Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen

Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan

Lisätiedot

Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus

Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistukset

Kuntoutuksen uudistukset Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö

Lisätiedot

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,

Lisätiedot

Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300

Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300 Kelan aivohalvauspotilaiden (65-75- vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina 2008-2011 Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta

Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta SOSTE-Kuntoutusverkoston kokous 19.3.2019 Irja Kiisseli Suunnittelija Kela, Etuuspalvelujen lakiyksikkö, Kuntoutuspalvelujen ryhmä @Kelankuntoutus

Lisätiedot

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus

Lisätiedot

GAS-menetelmää käytetty

GAS-menetelmää käytetty PALVELUNTUOTTAJAN KOKEMUKSIA TAVOITEASETTELUSSA GAS-MENETELMÄÄ KÄYTTÄEN Anne Huuskonen Sanna Toivonen GAS-menetelmää käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutus eli Vake-hanke

Lisätiedot

Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa?

Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Projektipäällikkö Ulla Kanttura ja Ylilääkäri Veli-Matti Leinonen, kuntoutuskeskus Petrean TK2-hanke Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 6.5.2014 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12 Voimassa 1.1.2012 ASLAK-prosessi Aloite Yleensä työterveyshuollosta tai työpaikalta Suunnittelukokous Työterveyshuolto Työpaikka

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet Verkostoseminaari 6.10.2015 Merja Valle Työeläkekuntoutuksen suosio kasvaa, työkyvyttömyyseläkkeet laskussa 25 000 22 500 20 000 17 500 15 000 12 500

Lisätiedot

MTK:n Työhyvinvointipäivät/ Varala 7 8.8.2014 / Timo Lehtinen/Herttua

MTK:n Työhyvinvointipäivät/ Varala 7 8.8.2014 / Timo Lehtinen/Herttua MTK:n Työhyvinvointipäivät/ Varala 7 8.8.2014 / Timo Lehtinen/Herttua Monipuolisia kuntoutus-, hotelli- ja ravintolapalveluja keskellä upeaa järvimaisemaa, parhaalla paikalla Suomen vetovoimaisinta matkailukolmiota

Lisätiedot

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen. Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä

Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen. Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä 23.11.2016 Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Kela maksaa palveluntuottajalle

Lisätiedot

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus Voimassa 1.1.2017 alkaen SISÄLLYS

Lisätiedot

. Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2016

. Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2016 . Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot

Lisätiedot

Kelan asiantuntijalausunto

Kelan asiantuntijalausunto Kelan asiantuntijalausunto Seija Sukula, etuuspäällikkö Heidi Giss-Hannikainen, lakimies Marjut Hevosmaa, vastaava suunnittelija Sosiaali- ja terveysvaliokunta 9.11.2018 Saajat Kelan ammatillisen kuntoutuksen

Lisätiedot

KELAn tukema kuntoutus

KELAn tukema kuntoutus KELAn tukema kuntoutus Valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon koulutuspäivä 11.2.2009 YTHS ja SKNLY Elina Kinnunen, LL, psykiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Kela, Lounais-Suomen Aluekeskus

Lisätiedot

Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren

Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina 22.1.2013 / 23.1.2013 29.1.2013 / 6.2.2013 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen tukena ja raamina - esityksen sisältö Standardin

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Terveysosasto I Kuntoutusryhmä. Kela kuntouttaa. Työhön kuntoutumisen kumppanuusfoorumi. Lakimies Heidi Giss Kela

Terveysosasto I Kuntoutusryhmä. Kela kuntouttaa. Työhön kuntoutumisen kumppanuusfoorumi. Lakimies Heidi Giss Kela Kela kuntouttaa Työhön kuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Lakimies Heidi Giss Kela Kela järjestää ja korvaa kuntoutusta Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun

Lisätiedot