Työuupumus -kuntoutuskurssit
|
|
- Hilja Palo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo
2 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus -kuntoutuskurssien palvelulinjakohtaisessa osassa määritellään kurssin toteutus, rakenne ja henkilöstö (voimassa alkaen) Kuntoutuskursseissa on kaksi erillistä palvelulinjan Standardia (laatukuvausta) Avo ja laitosmuotoinen toteutus Avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen ja yksilöllisten käyntikertojen yhdistelmä
3 Kohderyhmä Työssä olevat henkilöt, joiden työkykyä uhkaavat psyykkiset uupumusoireet Lisäksi edellytetään myös muuta mielenterveysoireilua, esimerkiksi masennusta, ahdistusoireilua, unettomuutta ja ylirasittuneisuutta Kuntoutustarve on todettu terveydenhuollossa tai työterveyshuollossa
4 Kurssien tavoitteet Kuntoutujan yksilölliset tavoitteet laaditaan yhdessä kuntoutujan kanssa moniammatillisen työryhmän asiantuntemusta hyödyntäen tavoitelomakkeelle (GAS) => Kurssijakson yksilölliset tavoitteet perustuvat B- lääkärinlausunnossa olevan kuntoutussuunnitelman tavoitteisiin (toimintakyky, toimintarajoitteet, terveys /ICF luokituksen mukaan)
5 Yleiset tavoitteet Työ- ja toimintakyvyn turvaaminen ja parantaminen Työssä jaksamista ja selviytymistä tukevien keinojen löytäminen Omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistaminen Vuorovaikutustaitojen kehittäminen Työyhteisötaitojen käsitteleminen Uupumus- ja masennusoireiden tunnistaminen Elämänhallinnan vahvistaminen Kuntoutumisen ja terveiden elintapojen henkilökohtaisen merkityksen tunnistaminen.
6 Henkilöstö Moniammatillisessa työryhmässä kolme jäsentä, jotka vastaavat kurssin suunnittelusta ja toteutuksesta erikoislääkäri (työterveyshuolto tai psykiatria) Psykoterapeutti tai psykologi tai psykodraamaohjaaja Fysioterapeutti tai työfysioterapeutti Psykoterapeutti tai psykologi tai psykodraamaohjaaja ja työfysioterapeutti tai fysioterapeutti työskentelevät työparina. fysioterapeutilla tulee olla Erikoistumisopinnot psykofyysisestä fysioterapiasta tai Ammatiliset erikoistumisopinnot luovista menetelmistä tai Vähintään 24 opintopisteen opintokokonaisuus toiminnallisen ryhmätyön ohjaajan tai ryhmäohjaajan tai työnohjaajan koulutuksesta
7 Erityistyöntekijöinä (moniammatillisen työryhmän ulkopuolelta) vähintään kaksi seuraavista: Erikoislääkäri (työterveyshuolto tai psykiatria), jonka erikoisala on eri kuin moniammatillisen työryhmän erikoislääkärin Sairaanhoitaja, koulutuksen suuntautumisvaihtoehtona tai erikoistumisalana psykiatrinen hoitotyö sosiaalityöntekijä tai sosionomi (AMK) työterveyshoitaja musiikki- tai taideterapeutti sosiaalipsykologi toimintaterapeutti Muu henkilöstö, esimerkiksi liikunnanohjaaja ja vapaaajanohjaaja
8 Kurssin rakenne avo- ja laitosmuotoinen avo- tai laitosmuotoisena kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaan kurssin kesto yhteensä 15 vrk Vähintään 3 jaksossa, joista ensimmäisen pituus vähintään 5 vrk kurssi toteutetaan 12 kuukauden aikana kurssille osallistuu 10 kuntoutujaa jokaisella jaksolla yksilölliset haastattelut ja tapaamiset alkujaksolla täsmennetään kuntoutujan tavoitteita ja kuntoutujien kurssisuunnitelmaa Ryhmämuotoiset loppukeskustelut jokaisella kurssijaksolla.
9 Kurssin rakenne Avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen ja yksilöllisten käyntikertojen yhdistelmä kurssin kesto yhteensä 15 vrk ja 5 yksilöllistä käyntikertaa Vähintään 3 jaksossa esim. seuraavasti: Aloitusjakso 2 yksilöllistä käyntikertaa + 5 vrk Keskimmäisenä jakso 1 yksilöll. käyntikertaa + 5 vrk + 1 yksilöll. käyntikertaa + 2 vrk Päätösjakso 3 vrk + 1 yksilöll. käyntikertaa 12 kuukauden aikana, 10 kuntoutujaa jokaisella jaksolla yksilölliset haastattelut ja tapaamiset alkujaksolla täsmennetään kuntoutujan tavoitteita ja kuntoutujien kurssisuunnitelmaa Ryhmämuotoiset loppukeskustelut jokaisella kurssijaksolla
10 Kurssiohjelma määräytyy osallistujien tarpeiden ja tavoitteiden mukaan suurin osa toiminnasta tapahtuu ryhmissä, mutta ohjelma sisältää myös yksilöllisiä haastatteluja ja tapaamisia ICF (toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus) viitekehys ohjaa soveltuvin osin konkreettisia työskentelytapoja ja kuntoutuskäytäntö on kuntoutujan arjen tarpeista lähtevää kuntoutuksessa käytettävät harjoitteet ja toiminta tukevat kuntoutujien itsenäistä harjoittelua, joka on jatkettavissa arkiympäristössä.
11 Teemat Kurssin teemojen sisältö ja painotus riippuvat kurssin kohdejoukosta ja tavoitteista Psykososiaalinen ohjaus ja neuvonta Työelämässä selviytyminen Sosiaalinen aktivointi ja neuvonta Tietoa ja ohjausta terveyteen liittyvistä asioista Fyysinen aktivointi ja ohjaus
12 Kuntoutuksen työmenetelmät toteutuksessa painottuvat kuntoutujaryhmälle soveltuvat toiminnalliset menetelmät ohjattuja ryhmäkeskusteluja luentoja harkitusti Verkostotyö verkostotyön tavoitteena on hyvä kuntoutus- ja hoitoketju sekä kuntoutuksen yhdistyminen kotipaikkakunnalle palveluntuottaja on kurssin aikana kuntoutujan luvalla yhteydessä tarpeelliseen yhteistyötahoon, esimerkiksi työterveyshuoltoon
13 Kuntoutuksen työmenetelmät Kuntoutuspäiväkirja kuntoutuja kirjaa kuntoutuspäiväkirjaan havaintojaan kurssin aikana ja myös kurssijaksojen välillä Välitehtävät välitehtävät suunnitellaan yhdessä kuntoutujan kanssa ja niitä työstetään seuraavilla jaksoilla Esimerkiksi aloitettujen elintapamuutosten työstäminen taikka työhön tai arkiympäristöön liittyvä selvitystyö.
14 Kuntoutuksen arviointi ja mittaaminen arvioinnissa käytettävät mittarit ovat yleisesti käytössä olevia ( ja ne on valittu kurssin kohderyhmä huomioiden mittarit ilmaisevat elämänlaadun, toiminta- ja työkyvyn ja oireiden muutoksia sekä tavoitteen saavuttamista Erikoislääkäri tai moniammatillisen työryhmän jäsen arvioi, mitkä testit soveltuvat kuntoutujalle Palvelulinjakohtaiset mittaus- ja arviointimenetelmät löytyvät kyseisestä standardista. Vuoden 2013 alusta voimaantulevat standardit löytyvät jatkossa internetistä Kelan sivustolta > Kuntoutuspalvelut > Standardit > Hyväksytyt standardit.
Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Mielenterveyden häiriöitä sairastavien Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja
Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Fibrmyalgiaa sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIKUISTEN TYÖUUPUMUS -KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Aikuisten työuupumus-kuntoutuskurssit, avo- ja laitosmuotoisen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIKUISTEN TYÖUUPUMUS -KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Työuupumus-kuntoutuskurssit Voimassa 1.1.2013 alkaen
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa
Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012
Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012
Terveyssast Kuntutusryhmä MS-kurssit 29.8.2012 Kurssityypit Kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Avmutinen kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Speutumisvalmennuskurssi Khderyhmä MS-tautia sairastavat,
Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia sairastavien
Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Ikääntyneiden mnisairaiden kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Ikääntyneiden mnisairaiden
Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut
Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia
Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan
Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aivverenkierthäiriön sairastaneiden kuntutuskurssit 29.8.2012 AVH-kuntutuskurssit Kurssikknaisuus vuden 2013 alusta Humiitu kehittämistiminnasta saatuja tulksia (kevennetty kävely
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Nuorten kuntoutuskurssit,
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA - Aikuisten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI HARVINAISTA AINEENVAIHDUNTASAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN
Mielenterveyskurssit 2011 Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit (Kela) Kuntoutumiskeskus Summassaari
Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit (Kela) 2 Voimavarat ja tukea elämään - mielenterveyskurssi 39456 (avo-internaatti) Alueet, joissa asuville kurssi on tarkoitettu: Länsi-Suomi Kurssin toteuttaa:
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Mielenterveyden
Standardin perusrakennemallin uudistaminen Pirjo K Tikka
Standardin perusrakennemallin uudistaminen 21.1.2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö Päivitykset palvelulinjakohtaisissa standardeissa perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Nuorten kuntoutuskurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Aikuisten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI FIBROMYALGIAA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Fibromyalgiaa sairastavien
MTK:n Työhyvinvointipäivät/ Varala 7 8.8.2014 / Timo Lehtinen/Herttua
MTK:n Työhyvinvointipäivät/ Varala 7 8.8.2014 / Timo Lehtinen/Herttua Monipuolisia kuntoutus-, hotelli- ja ravintolapalveluja keskellä upeaa järvimaisemaa, parhaalla paikalla Suomen vetovoimaisinta matkailukolmiota
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI IHON SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA -
Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI HARVINAISIA SIDEKUDOSSAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Harvinaisia sidekudossairauksia
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina 22.1.2013 / 23.1.2013 29.1.2013 / 6.2.2013 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen tukena ja raamina - esityksen sisältö Standardin
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämässä olevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Ruuansulatuselimistön syöpää sairastavien
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämästä poissaolevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Eturauhassyöpää sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI PSORIAASIIN LIITTYVÄÄ NIVELSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA
Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SELKÄRANKAREUMAA, NIVELREUMAA JA LÄHEISESTI NIIDEN KALTAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN KUNTOUTUS-
Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019
1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä
Omaishoitajienkuntoutuskurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI EPILEPSIAA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Epilepsiaa
Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
Terveysosasto Kuntoutusryhmä. Liikehäiriökurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Liikehäiriökurssit 29.8.2012 Kurssityypit Kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Speutumisvalmennuskurssi, parikurssi Khderyhmä Liikehäiriösairautta sairastavat, jilla n kurssimutisen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MS-TAUTIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN KUNTOUTUS-/SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA MS-tautia sairastavien
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SELKÄRANKAREUMAA, NIVELREUMAA JA LÄHEISESTI NIIDEN KALTAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN KUNTOUTUS-
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYNNYNNÄISET EPÄMUODOSTUMAT JA RAAJOJEN JA NIVELTEN KEHITYSHÄIRIÖT-SAIRAUSRYHMÄT LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MONI- JA LIIKUNTAVAMMAISUUS, CP-OIREYHTYMÄ, KEHITYSVAMMAISUUS JA KEHITYSHÄIRIÖT -SAIRAUSRYHMÄT LASTEN,
Keskeiset muutokset. kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Keskeiset muutokset kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän toimitalo Mielenterveyden
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI ASPERGERIN OIREYHTYMÄÄ ja ADHD:TA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJAT
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVAMMAN SAANEIDEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Traumaattisen
Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy. Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu
Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu Avire yhtiöt 2012 - Oikeus hyvinvointiin Avire yhtiöt 8.2.2012 alkaen Siuntion Hyvinvointikeskuksen työhyvinvointi-
Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI CROHNIN TAUTIA JA/TAI COLITIS ULCEROSAA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
Palvelulinjakohtaiset standardit
kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(7) Kelan kuntoutuksena toteutettava harkinnanvarainen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus, yleis- ja neurologinen palvelulinja vuosina 2016 2019 Tarjoajat
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI HARVINAISIA SIDEKUDOSSAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Harvinaisia
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI EPILEPSIAA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Epilepsiaa sairastavien nuorten
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa. Palveluntuottajien koulutuspäivä Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa Palveluntuottajien koulutuspäivä 22.1.2015 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Villakoiran ydin Miten standardia luetaan? Mikä on oleellista standardista? (Tarjousta
Turun Aikuiskoulutuskeskus. Kuntouttajan muuttuva työnkuva
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kuntouttajan muuttuva työnkuva Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishanke, työkokous IX 1.12.2011 Oili Niittynen, FM Kouluttaja Yrityspalvelut Sisältö Miksi työnkuva muuttuu? KELAn
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYDÄNSAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUS-/SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MUISTISAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA - Muistisairauksia sairastavien
Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä
Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1
OPI kurssin sisältö ja toteutus
OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI OMAISHOITAJIEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA - Omaishoitajien kuntoutuskurssit Voimassa 1.1.2013 alkaen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUULOVAMMAISTEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUS- JA SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Kuulovammaisten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KIELELLISET ERITYISVAIKEUDET, LASTEN JA NUORTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA - Nuorten sopeutumisvalmennuskurssit,
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI. Tules-kurssien palvelulinja
KANSANELÄKELAITOS Liite 2 Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI Tules-kurssien palvelulinja Voimassa 1.1.2012 alkaen SISÄLLYS TULES-KURSSIEN PALVELULINJA...
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI LIIKEHÄIRIÖSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN KUNTOUTUS-/ SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Liikehäiriösairautta
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI HENGITYSSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUS- /SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVAMMAN SAANEIDEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Traumaattisen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIKUISTEN AMMATILLISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2014 alkaen SISÄLLYS 1 Aikuisten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI ALS -SAIRAUTTA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit,
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI Ammatillisesti syvennetyn lääketieteellisen kuntoutuksen (ASLAK) palvelulinja Voimassa 1.1.2012 alkaen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI TYÖELÄMÄSTÄ POISSAOLEVIEN IKÄÄNTYNEIDEN MONISAIRAIDEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA - Kuntoutuskurssit,
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Aivoverenkiertohäiriön
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVAMMAN SAANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Traumaattisen aivovamman saaneiden aikuisten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI DIALYYSIHOIDOSSA OLEVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Nuorten sopeutumisvalmennuskurssit,
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI NÄKÖVAMMAISTEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUS- JA SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Näkövammaisten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI CROHNIN TAUTIA JA/TAI COLITIS ULCEROSAA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
ASLAK-kurssin GAS-tavoitteet kuntoutusprosessissa
ASLAK-kurssin GAS-tavoitteet kuntoutusprosessissa Suunnittelija, TtM, Leena Penttinen 09.02.2012 Terveysosasto Uutta standardissa Uudistustyön yhtenä keskeisenä tavoitteena oli kuntoutusmuotojen sisällön
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SUKUKROMOSOMIPOIKKEAVUUDET-SAIRAUSRYHMÄ LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVAMMAN SAANEIDEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Traumaattisen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA - Aivoverenkiertohäiriön
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI. Tules-kurssien palvelulinja
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI Tules-kurssien palvelulinja Voimassa 1.1.2012 alkaen Päivitetty 21.5.2013 SISÄLLYS TULES-KURSSIEN PALVELULINJA...
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen
Harkinnanvaraiset yksilölliset
Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI METABOLISTA OIREYHTYMÄÄ JA TYYPIN 2 DIABETESTA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA